Itseään oppii arvostamaan enemmän, kun uskaltaa tehdä uusia valintoja – ilman että vaatii itseltään järjettömiä

Tiedätkö sen fiiliksen, kun vanha vetää puoleensa; tiedät, mikä olisi oikea valinta itsesi hyväksi mutta pelkäät mitä seuraa jos täräytät uudet kortit pöytään. “Mitä jos homma menee ihan mönkään? Mitä jos mä jään yksin? Mitä jos nolaan itseni, mitä jos se ei kuitenkaan onnistu?”

Moni meistä odottaa, että olo olisi jotenkin hirmu itsevarma ja säkenöivän arvostavan lempeän tasapainoisen zen jotta voisi repäistä ja tehdä sen mukaan mikä tuntuu oikealta. Sen sijaan pidämme kiinni ihmissuhteista, työasioista tai kuvioista joista seuraa jotakin melko ennaltakuviteltavaa – ja usein myös hämyistä ja vähän vaikeasti sanoiksi puettavaa oloa siitä, että en ihan määrää itse omasta elämästäni. Jos en täyty, toteudu ja tavoittele sitä mistä unelmoin, vaan luulen että unelmani ovat mahdottomia, tarpeeni turhia tai sydämeni kutsut ihme hapatusta, pysyn kiinni tutuissa ympyröissä ja menetän sisäsyntyistä sydänvoimaani (tai en koskaan saa siitä kiinni).

Miljuunan dollarin kasvun kohta on repäistä ja valita sitä mikä kutsuu ja tuntuu itselle tervehdyttävältä vaikka pelottaisi eikä näkisi eteensä ollenkaan. Se miksi uusi pelottaa niin kovasti johtuu siitä, että on juuri toteutumassa autenttisesti omana itsenään. On tekemässä itseä arvostavan valinnan. Itseä arvostavat valinnat nostavat usein esiin pelkoa, epävarmuutta ja epäilyksiä sen sijaan että yhtäkkiä sisäisyyteen landaisi joku täydellinen mielenrauha. Ei itsearvostus tunnu aina heti kukkean hehkeältä vaan usein kuin näkymättömillä silloilla kävelemiseltä.

Itsearvostus on usein sitä, että otat askelen, vaikka et olekaan (todellakaan!) varma kantaako mikään jalkojen alla – ja jos kantaa, mihin tämä heiluva mutta silti oikean tuntuinen silta johtaa. Itsearvostus on turvaa sanoa ei ja juu sen mukaan, mikä sydämessä kutsuu. Silloin menneisyyden haavat, jotka ovat tuottaneet alemmuudentunteita ja itsen liiskaamista, alkavat parantua.  Ensin ei siis tarvitse parantaa haavojaan – ne paranevat, kun alkaa tehdä uusia valintoja, eli toimia itseä kunnioittavammin.

Asiakastyössäni törmään usein siihen uskomukseen, että itsearvostus on tunne, ensisijaisesti hyvää fiilistä itsensä kanssa. Se on ollut omakin luuloni. Mutta miten realistista on, että hyvä fiilis landaa meihin yhtäkkiä, jos on sättinyt ja kritisoinut itseään vuosikymmeniä? Usein vaadimme itseltämme vähemmän itsekritiikkiä, enemmän lempeyttä, positiivisempia ajatuksia ja kykyä päästää irti jotta tavoittaisimme jonkin ihannekuvan itseään arvostavasta ihmisestä, mutta kas, olo ei parane tippaakaan, päin vastoin. Nousee vain enemmän häpeilevä fiilis siitä, että enkö mä nyt pysty perhana rakastamaan itseäni, mikä mussa on vikana.

Mutta hei, hyvä ihminen, jos ei ole turvaa ja työkaluja toteuttaa itsearvostavia valintoja, ei kai olokaan voi olla kovin hyvä. Moni meistä saa opetella aikuisena aaaaivan alusta, mitä itsearvostus on ja kuinka sitä toteutetaan arjessa.  

Näkymättömillä silloilla käveleminen alkaa pienistä asioista. Kun uskaltaudut tekemään uusia valintoja itsellesi järjettömiä vaatimuksia esittämättä, itsearvostuksesi kasvaa. Hyvää fiilistä seuraa kun tekee itselleen hyviä, arvostavia, uusia juttuja.

Olen itse ollut uuden edessä jo pitkään. Jokin on versonut sisälläni, uusi luova ilmaus, kokonainen universumi, jota olen synnytellyt sisäisyyteni hämärässä turvassa. Nyt on toiminnan aika. Olen toiminut esivalmistellen; sanoin esimerkiksi tarjottuun kustannussopimukseen (ainakin väliaikaisesti) ei kiitos justiin nytten tässä kohtaa.

Minua kiinnostaa mihin ihan uuteen ihanuuteen voin kasvaa seuraavaksi. Totta kai pelottaa, että mitä jos siitä ei tulekaan mitään. Jos homma lässähtää kuin pannukakku ja jutskani eivät ota ilmaa siipiensä alle. Pelko on okei ja rohkeus on sitä, että on oppinut kannattelemaan itseään peloissaan. (Okei, jotkut vaan puskevat pelkojensa läpi tai väittävät etteivät pelkää, mutta silloin pelko usein vuotaakin läpi sydänkiinninnäisyytenä tai ylimielisyytenä, eli se on sekoittunut häpeään, siihen ettei ole lupaa pelätä.)

Olen opetellut itsearvostavaksi vuosien myötä ja tiedän, että ensimmäinen askel näkymättömällä sillalla kipristää, ja se on kasvun kipua. Kasvan vastaanottamaan entistä suuremmin sitä mihin sydämeni on laajenemassa. Se on luonnollista sydämen avautumisen evoluutiota; kokea yhä syvemmin ja syvemmin elämässä, että olen hyvän – ja vielä entistä suuremman – arvoinen.

Tiedän, että sydämeni syttyy seikkailun tunteesta, juuri siitä etten tiedä mihin silta vie ja että olen valinnut jotakin sellaista, jossa tulen yhä vain näkyvämmäksi itselleni ja toisille. En tarvitse asiaa A jotta asia B voi toteutua; ajattelen tosi vapaamuotoisesti siitä mikä on mahdollista, koska ajattelen että ihan kaikki mitä minulla on pokkaa (eli itsearvostusta) tavoitella on mahdollista. En tarvitse sitä, että kukaan muu hyväksyy kasvun haluani. Aina on ihmisiä, joiden intresseissä olisi, että pysyisin pienenä, kilttinä, vähemmän säkenöivänä – koska silloin en painelisi kenenkään toisen arvottomuus- häpeä- tai pelkonappuloita.

Itsearvostuksen syvenemisen matkalla tarvitsee sanoa joillekin asioille ei ja suojata sitä, mikä sydämen syvyyksissä versoo. Joskus se on vanhoista tutuista jutuista etääntymistä. Ja se mikä meitä monesti pitää vanhassa kiinni on ei se, että vanha juttu olisi niin superhyvä tai ettei elämällä olisi tarjota meille sitä mitä niin haluaisimme vaan se, ettei tarvitsisi kasvaa kohti uusia ulottuvuuksia. Pelkäämme enemmän kasvun kipua ja sitä että unelmamme voisi toteutua kuin sitä että jäämme yksin ja että hommeli menee pieleen. Koska: niin kauan kuin teemme kompromissia siitä mitä oikeasti haluaisimme ja takerrumme vanhaan, jäämme jo tavallaan yksin, sydämessämme.

Olen valinnut elää elämääni niin, etten jätä itseäni enää yksin. Tähän asti se on toiminut paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan; kun olen arvostanut itseäni astelemalla aina uusille näkymättömille silloille, olen syvästi oppinut luottamaan siihen, että elämä kantaa. Ja paitsi että elämä kantaa, se laulaa, soi ja säkenöi.


Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Täydellisyyden tavoittelu tappaa unelmat – Se estää meitä tekemästä asioita, joita sydämestämme haluaisimme

Valmentajana olen havainnut asioita, jotka valitettavan usein estävät Sun Juttusi – unelmasi – todeksi elämisen. Jotka samalla estävät myös omana itsenä olemisen. Ovathan nämä kaksi symbioosissa keskenään.

Täydellisyyden tavoittelu ja siitä aiheutuva ikuisen tyytymättömyyden tunne on yksi olennaisimmista. 

Tyytymättömyys on hyväksi silloin, kun se havahduttaa tunnistamaan aiheuttajansa ja saa ihmisen korjaamaan suuntaa kohti omaa hyvinvointiaan. Mutta jos tyytymättömyys on alituinen seuralainen, saattaa kyse olla täydellisyyden ja kaiken hallinnan halusta, mikä ei ole hyväksi.

Täydellisyyden tavoittelija ei hyväksy sitä, mitä on. Voimavarat tuhlaantuvat olevan vastustamiseen. Kaiken hyvänkin. Voimista ei riitä ripettäkään omien unelmien toteuttamiseen. Ei oikein muuhunkaan ihanaan, iloiseen ja hyvään.

Kaikessa täydelliseen pyrkivä ihminen kokee syvällä sisällään arvottomuutta, riittämättömyyttä,  suoranaista huonoutta. Hän kohtelee itseään kaltoin – ruoskien ja soimaten.

Paradoksi on, että täydellisyyteen pyrkivä yrittää kaikin tavoin karttaa riittämättömyyden ja epätäydellisyyden tunnetta ja niiden aiheuttamaa kärsimystä, mutta todellisuudessa hän vain vahvistaa näitä omassa mielessään. Syntyy kärsimyksen kierre, josta on vaikea räpistellä irti.

Mikään ei riitä. Ikinä.

Täydellisyyden tavoittelijan suurin pelko on häpeän pelko.

Täydellisyys on suuri kupla. Vaarallinen illuusio. Harha, jota ei ole olemassa ja jota ei kukaan koskaan voi saavuttaa.

Vaarallinen siksi, että se

1. Estää olemasta oma aito itsensä. Oman epätäydellisen itsen suojeleminen syyllisyydeltä, arvostelulta ja häpeältä saa rakentamaan paksun suojakilven, jonka alle aito itse mullataan.

2. Estää tekemästä asioita, joita sydämestään haluaisi. Se lamaannuttaa ja jähmettää, niin ettei ryhdy alkuunkaan toteuttamaan unelmiaan virheiden, epäonnistumisen ja naurunalaiseksi joutumisen pelosta.

3. Musertaa ja lannistaa vastoinkäymisten kohdalla. Vastoinkäymiset vahvistavat huonouden ja kelpaamattomuuden tunnetta entisestään.

4. Saa alisuoriutumaan, koska se estää haasteellisiin tekoihin ryhtymisen. Täydellisyyden tavoittelija ei uskalla antautua epäonnistumisen riskille ja sabotoi siten mahdollisuutensa onnistua. On kuitenkin mahdotonta onnistua epäonnistumatta.

5. Saa houkuteltua keskittymään suurimman osan ajasta siihen, mitä muut ajattelevat ja sanovat. Saa myös vertailemaan itseä ja tekemisiään muihin. Nämä jos mitkä nakertavat energiaa.

6. Aiheuttaa riippuvuutta ja saattaa sairastuttaa mm. ahdistukseen ja masennukseen.

On piinaavaa, raastavaa ja epätervettä, jos tekee asioita oman egopuheen tai muiden ihmisten mielipiteiden käskyttämänä ja vielä täydellisyyttä tavoitellen.

Tervettä on tehdä valinnat, päätökset ja teot oman sydämen puhetta kuunnellen. Itsensä ja oman hyvinvointinsa vuoksi. Kun on ilo itselleen, on ilo myös muille.

Täydellisyyden pyrkimyksestä voi päästä eroon vain tietoisella ja hyväksyvällä itsensä havainnoimisella. On opeteltava olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen. On opeteltava sietämään omaa vajavaisuuttaan, keskeneräisyyttään ja niistä aiheutuvaa häpeää. Oppimiseen suosittelen esimerkiksi lämpimästi Aaro Löfin kirjaa Rohkea elämä

On hyvä muistaa, että joka ainoa ihminen on keskeneräinen kuolemaansa saakka.  

On hyvä muistaa myös, että täydellisyyden tavoittelu tappaa. Unelmat ja elämän.

Jos haluat elää todeksi Sun Juttusi, ei toki pelkkä positiivinen ajattelu, manifestointi ja sohvalla haaveilu riitä. Tarvitset kyllä itseäsi kohtaan viisasta vaativuuttakin. Mutta se onkin aivan eri juttu kuin täydellisyyden vaativuus.

Riittää mainosti, kun teet parhaasi.

 


Odotan innokkaasti tapaavani sinut Löydä Sun Juttusi -valmennuksissani, joihin voit tutustua täältä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä uramuutos – Jokainen ikä on oikea ikä valita uusi suunta

Olenko liian vanha uudelle uralle? Voiko tämän ikäisenä enää saada unelmatyötä?

Kuulen tämän kysymyksen monen ikäisiltä, ja jotkut pohtivat tätä jo nelikymppisenä. Rekrytoidessani erästä koulutuspäällikköä olin haastatellut juuri 40-vuotiaan ihan asiallisen oloisen ja papereilla täydellisen kandidaatin Outin, jolta kysyimme: ”Mitä sinä odotat, jos sinut valitaan tähän tehtävään?” Outi vastasi: ”Eihän ole nyt enää tässä iässä mitään ihmeellistä ole tekemässä, kun tätä ikääkin on jo näin paljon.” Hieman se hämmästytti, mutta eikun seuraava kandidaatti sisään.

Huoneeseen astui täynnä energiaa oleva Helena keltainen pusero päällään. Hän aloitti haastattelun sanomalla olevansa vasta 55-vuotias ja aivan täynnä virtaa uusiin haasteisiin! Helena odotti, että pääsee myymään yrityksen palveluita tutuille asiakkaille, jotka ovat nyt 6 kuukautta odottaneet, että hän menee töihin, jotta voisivat taas tehdä yhteistyötä. Arvaatko, kumpi sai paikan?

Voin vuorenvarmasti sanoa, että olet täydellisesti juuri oikean ikäinen.

Sinun kuuluu olla juuri tuon ikäinen juuri nyt. Olit sitten omasta mielestäsi liian nuori, keski-ikäinen tai liian vanha. Sinun kuuluu olla juuri nyt juuri tuon ikäinen, koska olet. Joka elämänvaiheessa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa työelämän kannalta.

Mihin koet olevasi liian vanha? Onko se totta?

89-vuotiaan mummoni mielestä hän on liian vanha juomaan viiniä kesäisellä terassilla. Ystäväni mielestä hän on liian vanha vaihtamaan alaa 40-vuotiaana. 9-vuotiaan tyttöni mielestä hän on liian vanha katsomaan Muumeja. Ainoat esteet ja rajoitteet ikääsi liittyen ovat omassa päässäsi.

Ikäsi ei ole este, mutta asenteesi omaa ikääsi kohtaan voi olla.

Työelämän konkarit kantavat mukanaan valtavaa osaamista, vahvuuksia ja hiljaista tietoa. He ovat kuitenkin kenttäkokemukseni mukaan kaikista vaatimattomimpia omasta osaamisestaan. Rekrytoidessani omaan yritykseeni valmentajia en koskaan kiinnitä huomiota heidän ikäänsä. Ainoa, mikä minua osaamisen ohella kiinnostaa, on intohimo tekemiseen.

Verkostossani toimikin muutaman vuoden ajan yli 70-vuotias suuresti sekä minun että asiakkaidemme arvostamani valmentaja sekä juuri ja juuri täysi-iän saavuttanut assistentti. Lapseni pitkäaikaisin hoitaja on pirteä ja energinen reilusti yli 70-vuotias eläkeläinen, joka juoksee harrastuksenaan maratoneja ja reissaa monta kertaa vuodessa Intiassa.

Viisaus on jo sinussa

Kuvittele itsesi tästä hetkestä 10 vuotta vanhemmaksi itseksesi. Katso itseäsi tässä tilanteessa tulevaisuudesta käsin, ja anna jokin neuvo, nyt 10 vuoden lisäkokemuksella elämästä. Mitä tuo vanhempi viisaampi itsesi sanoisi sinulle juuri nyt?

Ikä voimavarana -kirjassa (Jabe 2015) on tarina 93-vuotiaasta naisesta, joka kiinnostui tietokoneista ja lähti kursseille oppimaan. Nyt hän käyttää konetta ahkerasti ja bloggaa päivittäin. Kirjassa kerrotaan myös ruotsalaisesta 102-vuotiaasta innokkaasta bloggaajasta, jonka blogia lukevat sadat tuhannet ihmiset. Hän aloitti työnsä täytettyään 100 vuotta.

Jokainen hetki on uusi alku

Jotkut taiteilijat ovat tehneet mestariteoksensa vasta 80–100 vuotiaina. Jokainen ikä on oikea ikä toteuttaa unelmia, eikä koskaan ei ole myöhäistä tulla siksi, joksi haluaa tulla. Maailmankuvassani jokainen ihminen on täydellinen juuri sellaisena, kuin hän on. Onnellinen työelämä on tarkoitettu kaikille. Ota vastaan kaikki saatavilla oleva tuki, lisää vinkkejä blogissani.

Minua ihmetyttää 50-vuotiaiden puhe siitä, ettei heillä olisi enää mitään mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Toki ikäsyrjintää on olemassa, mutta tärkeintä onnistumisessa on oma asennoituminen osaamiseensa ja itseensä. Stat.fi:n mukaan 55-64-vuotiaiden työllisyys on Suomessa jatkuvassa nousussa. Monet haaveilevat eläkkeelle jäämisestä päälle 60-vuotiaina, ja tämä on varsin inhimillistä.

Jos kuitenkin olet vielä työelämässä, on varmasti haaveilun sijaan hyödyllisintä keskittyä omiin kiinnostuksiin, vahvuuksiin ja osaamisen myymiseen – sitä nimittäin todella tarvitaan! Lisää vinkkejä vahvuuksien tunnistamiseen aiemmassa blogissani.

Iän myötä saat lisää vahvuuksia

Jo omasta verkostostasi löytyy varmasti nuorempia, joille voisit halutessasi toimia mentorina. Kuka voisi hyötyä siitä, mitä itse olet kokenut? Iän myötä vahvistuvia ominaisuuksia ovat Ruoppilan (1996) ja Vaahtion (2002) tutkimusten mukaan vastuunotto, sitoutuminen, täsmällisyys, tunnollisuus, harkitsevuus, elämänhallinta, verkostoituneisuus, luovuus, kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja kyky kriittiseen ajatteluun.

Mitkä näistä ovat mielestäsi omia vahvuuksiasi (iästäsi riippumatta)?

Mitä tekisit nyt, jos et voisi epäonnistua eikä kukaan, edes sinä itse, kritisoisi sinua?

Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,

Riikka

 

Tervetuloa mukaan 7 askelta unelmatyöhön – valmennusryhmään verkossa! Ryhmä alkaa 8.3. ja kestää 8.5.2022 saakka. Aloitamme yhteislähtönä ja sinulla on 7.3. asti aikaa ilmoittautua mukaan. Valmennus maksaa alle 5 euroa/päivä ja saat kaiken tarvittavan päästäksesi lähemmäs tai perille asti unelmatyöhösi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.

Ps. Kurkkaa myös kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi! Kirja sisältää 7 askelta ja yhteensä 27 käytännön työkalua oman näköisen työelämän luomiseen.

 


Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.

Sinä vahva, herkkä ja empaattinen – otatko helposti kantaaksesi muiden murheet ja piilotat omasi?

Tämä teksti on Sinulle vahva, herkkä ja empaattinen. Sinulle, joka olet tottunut laittamaan muiden tunteet omiesi edelle. Jonka herkät tuntosarvet aistivat toisen pahan olon ja joka olet aina valmis kuuntelemaan ja toimimaan olkapäänä. Tiedäthän, kuinka arvokasta se on? Toivon, että tiedät. Toivon, että osaat arvostaa sitä piirrettä itsessäsi, sillä minä en ole aina osannut. Olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.

Minun maailmassani muiden tunteet ovat pienestä asti olleet tärkeämpiä kuin omani. Ensimmäinen lapsuuden muistoni on, kun törmäsin päin tiiliseinää ja otsastani vuosi verta. Olin noin kolme vuotias. Äitini juoksi paikalle ja näin hädän hänen silmistään. ”Ei haittaa mittää, ei haittaa mittää”, lohdutin äitiä ja tuolla asenteella olen porskuttanut siitä lähtien. Minulla ei ole ollut hätää – siis sellaista, jonka olisin toiselle näyttänyt. Sen sijaan olen keskittynyt kannattelemaan muita.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa onnistuin luomaan itselleni niin vahvan suojakuoren, että uskoin selviäväni lähes mistä vaan. Opin salaamaan pahan olon jopa itseltäni. Opin pärjäämään, menestymään koulussa ja urheilussa. Opin olemaan suosittu ystävä – ja reipas tyttö. Sellainen, josta kasvaa myöhemmin vahva ja itsenäinen nainen.

Olla vahva, herkkä ja empaattinen on sittemmin elämän varrella osoittautunut harvinaisen raskaaksi yhdistelmäksi.  Se reippaus, minkä jo lapsena niin hienosti taidoin, on kerta toisensa jälkeen johtanut umpikujiin. Sellaisiin solmuihin, joista ainut ulospääsy on ollut palata takaisin sen sisäisen lapsen luokse, joka tuntee itsensä hylätyksi.  Sen, joka itkee yksin ja toivoo salaa, että joku tulisi, ottaisi syliin ja kuiskaisi: ”ei hätää, kaikki on hyvin”.

Kohtaamiset tuon pikkutytön kanssa ovat opettaneet minulle jotakin ensiarvoisen tärkeää: minun tunteeni ovat arvokkaita. Ne ansaitsevat tulla kohdatuiksi ja kuulluiksi, jaettaviksi muiden kanssa. Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan sisäistä lastani, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan sen herkkää ja haavoittuvaa puolta. Sitä, joka kertoo minulle, mikä ja mihin sattuu. Joka auttaa minua sanoittamaan tunteitani, vetämään terveitä rajoja ja suojaamaan tarvittaessa itseäni.

Vahva, herkkä ja empaattinen ihminen ottaa helposti kantaakseen muiden murheita, mutta ei halua vaivata ketään omillaan. Kun keskittyy kannattelemaan toista,  tulee usein kuin huomaamatta arvottaneeksi omat tunteensa vähemmän tärkeiksi. Jossain vaiheessa voi käydä niin, ettei enää erota omia tunteita toisen tunteista. Silloin yhteys omaan sisimpään katkeaa.

Tunteet ovat herkän ja empaattisen ihmisen tärkein kompassi ja voimavara. Siksi on hyvä oppia pitämään niistä huolta. Kenenkään ei tarvitse olla vahva oman terveytensä kustannuksella. On rikkaus pystyä eläytymään toisen ihmisen tunteisiin ja olla toisen tukena, mutta on myös olennaista oppia hahmottamaan missä kulkee itsen ja toisen raja.

Sinun tehtäväsi ei ole suojella toisen tunteita, vaan kertoa omistasi.  Sinulla on myös lupa olla heikko, haavoittuvainen ja tarvitseva. Jokainen meistä on täällä kannattelija ja kannateltava vuorollaan. Vaikka olet taitava antamaan, sinulla on myös lupa vastaanottaa. Huolehtia siitä, että oma tunnevaakasi pysyy rakkauden puolella.

Vain pitämällä huolen itsestään on mahdollista pysyä toisen rinnalla.

Lapset ovat niin hyviä oppimaan, koska heiltä puuttuu aikuisen asenne – Näin aikuinenkin voi oppia oppimaan yhtä tehokkaasti

 

Kirjoittaja Mikko Reijonen auttaa työkseen ihmisiä kehittymään ja pyrkii ratkaisemaan oppimistarpeita erilaisten kokeilujen avulla. Hän uskoo, että jokainen päivä ja niissä sijaitsevat vuorovaikutustilanteet tarjoavat meille mahdollisuuden oppia jatkuvasti jotain uutta. Jos vain maltamme pysähtyä ja kuunnella toinen toistamme.

 

Olen lähes koko elämäni ajatellut olevani keskinkertainen mies. Koulussa olin vajaan kasin oppilas, muiltakin taidoiltani lähinnä tyydyttävää tai hyvää keskitasoa. Sen vuoksi en ole koskaan osannut kunnolla pohtia, mikä voisi olla juuri minun täysi potentiaalini.

Kaikki kuitenkin muuttui noin vuosi sitten, kun eräs tapaamani ihminen auttoi minua näkemään pienen siivun siitä, mihin todella kykenin. Tajusin, että omat uskomukseni eivät olleet linjassa sen kanssa, mikä todellinen potentiaalini oli. Tästä käynnistyi hyvin mielenkiintoinen itsetutkiskelun matka, jonka toivon olevan loppuelämän mittainen. Mikä siis on ”täyden potentiaalin saavuttamisen salaisuus”?

Mielestäni vastaus tähän kysymykseen (kuten itseasiassa moneen muuhunkin) löytyy lapsen toiminnasta. On siis aiheellista kysyä, mitä jälkikasvumme tekee eri tavalla, kun he oppivat niin nopeasti uusia taitoja? Osa tästä kyvystä toki pohjautuu aivojen kehityskaareen. Jos kuitenkin sivuutetaan iän vaikutukset suhteessa aivojen oppimiskykyyn, voimme löytää jotain todella mullistavaa. Jotain, joka voi tarjota vaikkapa keski-ikään eläneelle aikuiselle täysin uudenlaisen keinon oppia huomattavasti nopeammin ja paljon enemmän.

Ratkaiseva tekijä tässä asiassa on omista uskomuksista luopuminen, olipa sitten kyseessä mikä taito tahansa. Voimme tarkastella uskomusten näkökulmasta kommunikointitaitoja, esiintymistaitoa, soittotaitoa, kykyä oppia kouluaineita, se miten käytämme aivojamme – oikeastaan mitä tahansa. Jokaisessa näissä taidossa on hyvin todennäköistä, että aikuinen on ehtinyt nykyhetkeen mennessä muodostamaan niistä tietynlaisen kuvan – uskomuksen siitä, mitä on ja tulee olemaan.

Mikä erottaa aikuiset tässä asiassa lapsista? Se, että lapsille näitä uskomuksia ei ole (vielä) muodostunut, tai niitä on vasta muutama. Sanotaan, että lapset suhtautuvat asioihin luonnostaan ennakkoluulottomasti, arvuuttamatta. Aikuisiän uskomukset ovat rakentuneet meille eletyn elämämme kautta; vanhempien kasvatuksen, koulukokemusten sekä ystävyys- ja parisuhteiden kokemusten summana.  

Tällaisia rajoittavia uskomuksia voisi olla esimerkiksi seuraavat väittämät: ”minä en osaa piirtää. Minulla ei ole matikkapäätä, en vaan tajua numeroita. Minä olen keskinkertainen laulaja, ei minusta koskaan tule tämän parempaa”. Entä, jos sanoisin tuon kaiken olevan harhaa? Tietenkin eri yksilöiden välillä on eroja siinä, miten kukin oppii, mutta jokainen meistä voi oppia ja kehittyä nykyhetkestä eteenpäin. Enkä puhu mistään pienestä parannuksesta, vaan muutoksesta, joka voi yllättää jopa itsensä.

Konkreettinen taikakeino on lähestyä opittavaa asiaa kuin lapsi – omaamatta valmiiksi mielipidettä siitä, mihin kykenee, mihin ei tai mihin tulee joskus kykenemään. Kun opittavaa asiaa tarkastelee ennakkoluulottomasti ja omaa oppimiskykyä arvuuttamatta, voi omissa taidoissa hyvinkin saavuttaa aivan uusia tasoja. Koko salaisuus on itsessään melko yksinkertainen, mutta käytännössä omista uskomuksista luopuminen onkin se tämän asian vaikea puoli.

Jos kuitenkin onnistut lähestymään asioita lapsen tavoin, saatat löytää itsesi ihmettelemästä omaa toimintaasi esimerkiksi näin: ”Piirsinkö minä todella tuon kuvan? Miten tuo matikankurssi menikin noin helposti ja sain siitä lähes täyden arvosanan? Laulanko todella tässä hetkessä itse?” Niin ja se kliseeksi muodostunut lause ”harjoitus tekee mestarin” on tämän taikakeinon toinen puoli. Mutta jos ajattelet tässäkin asiassa lasta, niin sitähän se lapsikin tekee. Hän yrittää ja kokeilee niin kauan, kunnes onnistuu. Mistä minä tiedän tämän kaiken? Koska olen kokenut sen henkilökohtaisesti. Useamman kerran. Miksi siis sinä et tekisi samoin?

Edellä mainittujen taikakeinojen lisäksi kannattaa pyrkiä jättämään toisten ihmisten mielipiteet omaan arvoonsa. Etenkin jos kyseessä on joku asia, jonka haluat todella oppia. Sellaisiakin ihmisiä nimittäin löytyy, jotka eivät oman epävarmuutensa vuoksi osaa tukea sinun pyrkimyksiäsi tavalla, jonka ansaitsisit.

Ulkoinen palaute onkin sitten oma artikkelinsa, eli siitä lisää toisella kertaa. Mutta mitä uskomusta sinä voisit lähteä haastamaan jo tänään pienen kokeilun muodossa? Etsi rohkeasti sinulle paras tapa oppia. Kokeile, vaihda näkökulmaa, nauti siitä mitä teet ja saattaa hyvinkin koittaa se päivä, jolloin havainnoit omaa toimintaasi suuren ihmetyksen vallassa.

Hetkinen, kirjoitinko minä tosiaan tämän artikkelin ihan itse…?

Nämä 6 asiaa olisin halunnut kuulla, kun uupumus vei voimani: Sinä et ole yksin

Tänä keväänä tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun tajusin olevani uupunut. Paniikkikohtaus, joka minut pysäytti, oli ehkä elämäni merkittävin yksittäinen hetki. Se nosti pelottavan kirkkaasti tietoisuuteeni sen, miten huonosti voin.

Yhtäkkiä elämäni jakautui vaiheisiin ennen ja jälkeen. Taitekohdasta alkoi uusi taival itseeni tutustumisen matkalla.

Seitsenvuotissykli on vahvistanut, että toipuminen ja muutos ovat todellakin mahdollisia. Ne kuitenkin vaativat aikaa, kärsivällisyyttä ja kasvua paljon enemmän kuin silloinen suorittajaminä osasi (tai halusi) ajatella.

Jos voisin sanoa seitsemän vuoden takaiselle itselleni jotain, sanoisin näin:

  1. Pysähdy, vaikka se pelottaa. Tiedän, että toivoit pahimman olevan jo tässä. Nyt rimpuilet tuskissasi, yrität kiirehtiä kohti paranemista. Mutta ikävä kyllä havahtumisen hetkestä ei vielä ala nousujohteinen palautuminen. Ensin sinun pitää suostua näkemään ja tuntemaan tilanteesi koko laajuudessaan – paniikkikohtaus oli vain jäävuoren huippu. Sinun täytyy katsoa pinnan alle, muuten joudut vain samaan tilanteeseen myöhemmin uudestaan. Olet uupunut, koska et ole suostunut lepäämään väsymystä etkä kohtaamaan pelkojasi, jotka ovat ajaneet sinua suorittamiseen. Nyt on niiden vuoro. Se on olennainen osa paranemista.
  2. Toipumista ei voi suorittaa. Mielessäsi on jo suunnitelma, jonka avulla yrität voida paremmin. Mutta et voi toipua samoilla ajatusmalleilla kuin olet itsesi uuvuttanut. Muutos vaatii vanhojen uskomustesi hajoamista ja kokonaan uudenlaista suhtautumista itseesi ja elämään. Tulet vielä rakastamaan uutta elämääsi enemmän kuin mitään! Mutta sitä ennen täytyy elää tämä vaihe läpi.
  3. Romahdus auttaa sinua näkemään sen, mikä on tärkeää. Uskalla hellittää siitä, mistä olet väkisin pitänyt kiinni, vaikka kaikki tuntuu romahtavan. Mutta koska vanhojen rakenteiden kannatteleminen on väsyttänyt sinut niin totaalisesti, on aika antaa niiden mennä. Ympäriltä voi murentua paljonkin, ja se pakottaa sinut katsomaan sisällesi. ”Mitä jos en olekaan enää mitään?” Kohtaa kipusi, vaikka se tuntuukin vaikealta. Älä enää piilota tätä kokemusta itsessäsi, teit sitä jo liian pitkään.
  4. Et ole huono. Et ole epäonnistunut. Olet koko elämäsi ajan toiminut niin kuin olet kulloinkin parhaaksi nähnyt, parhaan tietämyksesi ja taitojesi mukaan. Nyt on kuitenkin aika opetella uusia tekemisen ja olemisen tapoja, varsinkin olemisen. Nämä ovat riittämättömyyden haavasi ydinkohdat: ”Olenko tarpeeksi silloinkin, kun en tee mitään? Selviydynkö elämästä, jos en koko ajan itse varmistele ja huolehdi?” Kyllä olet. Kyllä selviydyt. Huomaat sen vielä.
  5. Sinä et ole suorituksesi, roolisi tai saavutuksesi. Ytimesi on jotain paljon suurempaa, kauniimpaa ja pysyvämpää kuin mikään ulkoinen rakenne. Sieluasi ei kukaan voi viedä, sillä se ei ole kiinnittynyt mihinkään ulkoiseen asiaan. Sirpaleiden keskeltä erottuu se, mikä sinussa ja sinulle on todella tärkeää. Tämä on tilaisuus tutustua itseesi uudestaan, ehkä ensimmäistä kertaa aidosti. Tulet vielä hämmästymään, miten kauniita voimasi ja valosi voivatkaan olla.
  6. Et ole yksin. Kun sanot ääneen, että olet uupunut, muutkin uskaltavat. Meitä on monta – liian monta, mutta ääneen sanomisesta alkaa kollektiivinen toipuminen. On aika ryhtyä muuttamaan tätä maailmaa sellaiseksi, jossa itsestä huolehtimista ei ainoastaan sallita vaan siihen myös kannustetaan. Salli ensin hyvä olo itsellesi, sen jälkeen sinusta riittää taas myös muille. Maailma tarvitsee meitä jaksavina, onnellisina ja hyvinvoivina.

Katri Syvärisen lempeä & salliva Tila tarinoiden välissä -workshop la 30.9.23 Zoomissa. Workshop sopii sinulle, joka
– elät läpi jonkinlaista muutosta tai myllerrystä
– olet kokenut viime vuosina väsymystä tai toivottomuutta
– epäilet, että jokin vaihe elämässäsi on tulossa tiensä päähän
– olet jo luopunut jostain vanhasta, mutta et tiedä, mitä sen tilalle on tulossa
– haluaisit rentoutua epävarmuuden keskellä (vaikka se tuntuu kamalan vaikealta)
– kaipaat elämääsi enemmän luottamusta ja kärsivällisyyttä

Lue lisää ja varaa paikkasi! (Tallenne saatavilla)

Yksinäisyydestä syntyy helposti kierre, joka johtaa syvemmälle yksinäisyyteen – Mutta se on mahdollista katkaista

Miksi ihmiset kadulla kääntävät katseensa pois, kun kävelen vastaan? Kukaan ei heitä hymyä tai tervehdi toisiaan, ja samalla itse leijun yksinäisenä kaikkien keskellä saamatta kaipaamaani kontaktia kehenkään.

Olen seurannut mielenkiinnolla niin ihmisten käyttäytymistä arjessa kuin julkista keskustelua yksinäisyydestä.

Merkillepantavaa on huolipuhe. Ollaan kauhuissaan ja säikähdetään jos joku kertoo yksinäisyydestään. Järjestetään hankkeita, joissa haetaan helpotusta kärsivälle. Se on toki tärkeää, mutta haluaisin, että maailma ymmärtäisi: yksinäistä ei voi pelastaa.

Ulkopuolisten hätääntyminen ei välttämättä auta yksinäisyydessä taistelevaa, sillä asia on aina yksilön kokemus. Entä jos huolipuheella yksinäisyyteen liittyvää tabua rakennetaankin vain syvemmäksi ja lamaannutetaan yksinäistä yhä enemmän?

Koska olen itse yksinäinen, tiedän, että yksinäinen haluaa tulla kohdatuksi, että moikataan keskellä katua, hymyillään, kysytään mitä kuuluu. Niin pieni jo riittää, ja tämän arjen kohtaamisen tulisi olla jokaisen vastuulla!

Toivon, että yksinäisyydestä poistuisi ulkopuolisen kauhistelun leima ja että yksinäiset puolestaan itse ymmärtäisivät, että asialle voi tehdä jotain; että kyse on paljon omasta mielestä.

Olen tehnyt paljon töitä ymmärtääkseni mitä voin tehdä, jos haluan muutoksen tilanteeseeni. En ole tutkinut asiaa terapiassa, vaan oivaltanut nämä asiat itse, ja siksi tuntuu tärkeältä jakaa yksi suurimmista löydöistäni.

Tiedän, että hylätyksi tulemisen pelko on usein vahvempi kuin se, että näkisi mahdollisuuden saada helpotusta tilanteeseen. Yksinäisyyden möykky tuntuu mahdottomalta ymmärtää ja on helpompi kaivautua syvemmälle yksinäisyyteen kuin tarttua toimeen. Mutta uhriutuminen tai vaikeneminen eivät kannata.

Itselleni olennaista oli oivaltaa, että yksinäisyys on tunne ja tulkinta, joka on syntynyt minussa erilaisten kokemusten seurauksena. Yksinäisyys on minulle totta, tulkinta kasaantuneista kokemuksista, mutta se ei ole todellisuus.

Jos minut on hylätty lapsena, se ei tarkoita, että kaikki hylkäisivät minut. Tai jos olen joutunut sopeutumaan nopeasti vaihtuviin tilanteisiin ja paikkoihin, ei se tarkoita, etten voi rakentaa jonnekin juuria. Tai jos joku toinen on kokenut, että kaverit koulun pihalla syrjivät, sekään ei tarkoita, että kukaan ei koskaan haluaisi olla kaveri.

Yksinäisyydestä muodostuu helposti kokijalleen karu kierre, niin oli varassa käydä minullekin. Ymmärsin, että voin itse muuttaa totuuttani tiedostamalla itseni, kokemukseni ja ajattelumallini. Kokemus vahvistaa totuuttani. Mitä enemmän koen tiettyä toimintaa, sitä vahvemmaksi totuudeksi se rakentuu. Ehkä silloin myös positiiviset kokemukset voisi kasaantua ja muodostua vahvemmaksi totuudeksi?

Yksinäisyyden ratkaisemista ei voi ulkoistaa. Olen itse myös ajatellut, että kenties minun on hyväksyttävä yksinäisyyden olevan tunne, joka seuraa elämässäni aina; vain muuttaen muotoaan ja laatuaan. Mutta sitten minulla on siitä jo parempi ote, eikä se saata epätoivoon, sillä tiedän, että itse voin vaikuttaa.

Kirjoitus on viimeinen osa kolmesta yksinäisyyttä käsittelevästä kirjoituksesta.
Aiemmat osat löydät tästä ja tästä.

Oman haavoittuvaisuuden paljastaminen on merkki siitä, että rohkenet rakastaa – Uskallatko avautua ilman muureja, rooleja tai pelejä?

Mitä haavoittuvaisuus tarkoittaa ja miksi se on niin tärkeää rakkaudessa? 

Jokainen meistä on haavoittuvainen ja jokainen meistä yrittää erilaisin tavoin peittää haavoittuvaisuuttaan.

Peittäminen on periaatteessa hyvä, sillä muuten ottaisimme siipeemme kestämättömällä tavalla vastoinkäymisistä, jotka ylittävät kykymme käsitellä uhkaa, surua, vihaa, turvattomuutta, hylätyksitulemisen kauhua (ja voit jatkaa listaa loputtomiin, vain mielikuvityksesi on rajana).

Haavoittuvaisuuden peittäminen ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että olet haavoittuvainen: hauraan vahva sinä. Sinussa on monia puolia ja osa sinusta kuvittelee toisen osan olevan jollakin tavalla häpeäksi sinulle ja riski sille, että voisit olla rakastettu, hyväksytty ja sinulla olisi lupa kuulua joukkoon. Rakkauteen, ystävyyteen, yhteisöön.

Tästä seuraa, että sisäinen maailmasi on haavoittuvaisuuden ja haavoittuvaisuuden häpeän pelikenttä. Et siis pysty päättämään tietoisesti, milloin peität haavoittuvaisuutesi toimintakykysi turvaamiseksi ja milloin taas olisi aika päästää ystävällismielinen ja rakastava katse fasadien läpi.

Osittain toki, mutta pääosin ei sitten kuitenkaan.

Monilla muilla elämänalueilla haavoittuvaisuuden peittäminen ei haittaa toimintaasi muiden ihmisten kanssa. Päinvastoin, se saattaa joskus jopa helpottaa asioita, sillä olisi raskasta olla täysin paljas kaikkialla ja kaikkien kanssa. Tarvitset suojia ja rooleja kokeaksesi sisäistä turvan tunnetta kaikkien niiden vieraiden ihmisten kanssa, joita päivittäin kohtaat.

Mutta ei rakkaudessa. Rakkaus on kohtaamista. Kohtaaminen on aina syvempää ja todempaa, kun siinä ollaan auki. Itseasiassa kohtaamisen kokemus syntyy, kun haavoittuvaisuus kohtaa haavoittuvaisuutta: kun avonaisuus ja paljaus kohtaa avonaisuutta ja paljautta.

Se on nähdyksi ja kuulluksi tulemisen edellytys: et voi nähdä etkä kuulla ihmistä, joka on piilossa defenssiensa, rooliensa ja suojiensa takana. Sieltä on myös vaikea nähdä sinua, eli sinäkään et voi saada kokemusta, että tulisit nähdyksi. Olette toisillenne kuin peililasien takaa neuvottelevat rikostutkijat.

Se ei ole rakkautta.

Haavoittuvaisuus on siis teoriassa maailman kauneinta ja ajatus kahden haavoittuvaisuuden kohtaamisesta suloisinta ikinä. Mäkin haluan.

Jos se olisi helppoa, et tarvitsisi suojia. Mäkin voisin. Ja sä ja sun kaveri. Ei olisi olemassa defensseja, suojamuureja, ihmissuhdepelejä, yrityksiä kontrolloida, ei rooleja, ei fasadeja. Olisimme kaikki paljaita toisillemme.

Mutta haavoittuvuutensa paljastaminen on äärimmäinen rohkeusteko. Se ansaitaan ja se on lahja, joka annetaan niille, jotka sen ansaitsevat. Se on merkki siitä, että olet uskomattoman vahva ja tunnet itsesi ja sisäisen maailmasi niin hyvin, että sinulla on siihen varaa. Se on merkki siitä, etteivät häpeä ja pelko kuljeta sinua – vaikka et niistä kummastakaan koskaan pääse lopullisesti eroon.

Silloin olet kykenevä kohtaamaan rakkaudessa, uskaltautumaan suhteeseen, jossa haavoittuvaisuus voi kohdata haavoittuvaisuutta. Silloin kohtaaminen vain syvenee. Niin kahden välillä, kuin suhteessa sinuun itseesi. Se on paikka, jossa rakkautesi voi kasvaa kaikkiin suuntiin potenssiin miljoona ja enemmän.

Kunnioita ja vaali sitä. Se on hetki ikuisuudessa.

***

Enemmän haavottuvaisuudesta, pelosta ja rakkaudesta Keiju Vihreäsalon kirjassa ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa Otavan Hidasta elämää -sarjassa.

4 asiaa, jotka auttavat rakastamaan enemmän – Pehmeitä sanoja et koskaan joudu katumaan

Tein hetki sitten itselleni niin kutsutun rakkauden check-listan. Se meni jotenkin näin:

1. Osaan rakastaa itseäni.
2. Osaan löytää rakkautta elämän pienistä asioista.
3. Suhtaudun itseeni armollisuudella (ja rakkaudella).
4. Minussa on valtavasti rakkautta, ja olen valmis jakamaan sen jonkun toisen kanssa.

Ihailin listaani ja päättelin, että parisuhteetkin sujuvat jatkossa leikin lailla. Kunnes sitten tuli parisuhde, tai ainakin parisuhteen alku. Mikään ei ollutkaan enää yksinkertaista. Ymmärsin, että parisuhdekouluni oli edelleen armottoman kesken.

Siispä pakotin itseni tekemään toisenkin listan. Kirjoitin paperille asioita, joihin olen rakkaussuhteissani sortunut. Jaan parisuhdetöppäilylistani Sinun kanssasi ja toivon, että Sinä voisit välttyä ainakin osin rakkailta sudenkuopiltani.

1. OLEN YRITTÄNYT MUUTTAA TOISTA IHMISTÄ. 

Olen kuvitellut, että jos toinen muuttuisi enemmän ja minun kaltaisekseni, rakastaisin kovemmin. Pääsisin silloin pois omasta pahasta olostani. Jos ei pysty rakastamaan toista sellaisena kuin hän on, on kenties aika kääntää kokonaan sivua. Sillä toinen ihminen voi muuttaa tekojaan, muttei lopulta paljon itseään.

2. OLEN ARVOSTELLUT IHMISTÄ HÄNEN TEKOJENSA SIJAAN. 

Olen sekoittanut teot rakastamaani ihmiseen. Soimannut ihmistä, en asioita, joita ihminen on tehnyt. Niissä on nimittäin suuri ero. Sinä olet inhottava tyyppi on eri asia, kuin Se oli inhottavasti sanottu.

3. OLEN OLETTANUT TOISELTA TIETYNLAISTA KÄYTÖSTÄ. 

Olen odottanut, että toinen toimisi jollain tietyllä tavalla, kunnes olen ymmärtänyt, etten voi olettaa oikeastaan mitään. Voin toivoa, mutta ennen kaikkea hyväksyä. Mitä enemmän toiselta oletan tai vaadin, sitä harvinaisempaa on, että oletetut asiat toteutuvat. Vaatimalla asioita on varmin tapa menettää toinen, sillä kukaan ei halua elää kahleissa.

4. OLEN RIPUSTANUT ONNENI TOISEN VARAAN. 

En ole luottanut itseeni ja seisonut jykevästi omilla jaloillani. Riippuvuus toisesta ihmisestä on altistanut odotuksille, ja toteutumattomat odotukset johtaneet pettymykseen.

Kirjoitan huhtikuussa ilmestyvässä, Hidasta Elämää -kirjaperheen kirjassa Suuria hetkiä – voimaa ja viisautta elämän taitekohtiin muun muassa rakkauden löytämisestä, sen kiinni pitämisestä ja tilanteista, joissa rakkauden on menettänyt.

Monesti parisuhteen haasteet nousevat siitä, että kahden ihmisen agendat eivät kohtaa. Tosi asiassa agendat eivät voi koskaan olla täsmälleen samanlaiset. Siksi onkin tärkeää löytää agendoissa jokin yhteinen maali, jokin asia, jota tavoitella yhdessä; jokin, joka yhdistää kaksi ihmistä toisiinsa. Jos agendat ja polkujen suunnat ovat kaikilta osin erilaiset, parisuhteesta tulee helposti taistelu siitä, kumman agenda on tärkeämpi, kumman tahto vahvempi.

P.S. Puhu läheisillesi pehmeästi. Älä sano asioita, joita et tarkoita. Sano mieluummin, että Minä rakastan sinua. Sitä ei kovin moni ole kaiketi katunut. 

Kuva: Unsplash

Lisää rakkaudesta ja sen eri vaiheista kirjassa Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin, joka käsittelee rakkauden lisäksi, iloa, surua ja voimaantumista elämän käännekohdissa.

Kevätauringon säteissä kimaltelee toivo – Ei anneta pelon voittaa!

 

Jihuu, meillä on kesää täällä, huutelen kumppanilleni, kun ensimmäisen pälven pihalla näen! Äkkiä tuolipari talvisäilöstä pälveen, saalit istuinten lämmikkeeksi ja eväsretki voi alkaa. Kevään ensimmäinen. Siinä maistuu pizza auringonpaisteessa ja viherpeippojen konserttia kuunnellessa. Ilma tuoksuu sulavalta lumelta, pälven paljastamalta ruoholta ja kaukaa henkivältä kesän lämmöltä. Ei haittaa, vaikka aurinko ehkä saa ruusufinnin nenällä kukkimaan, antaa kukkia! Valon voima on ihmeellinen: mieli riisuu huolet hartioilta ja vaihtaa niille ilon energisen viitan.

Vielä on lunta, mutta hanget kantavat. Luonnossa on menossa siirtymäriitti talvesta kesään. Hangella kävellen pääsee hakemaan pajunkissoja maljakkoon. Tulee lapsuus mieleen ja hangilla kirmailu kavereiden kanssa. Enää ei niinkään juoksennella, vaan rauhassa kävellen kuunnellaan askelten rouskuntaa hangen kovalla pinnalla.

Tuvan ikkunasta voi seurata, kun linnut tankkaavat ruokaa. Siinä ovat mustarastas ja punatulkku vierekkäin ihanana väriparina nokkimassa maahan pudonneita siemeniä. Onpa usein oravakin, jonka turkissa havaittavissa jo vähän ruskeaa. Mustarastas kiittää illalla viheltelemällä läheisessä kuusikossa.

Vielä vähän aikaa (joka tässä iässä tuntuu kuluvan yhä nopeammin), ja pääsee pihalle keräämään hortaa aamupalalle ja muillekin aterioille, tankkaamaan luonnon vihreää voimaa.

En yhtään jaksa olla huolissani ilmastosta. Enemmän mieltä painaa ihmisten pelokas toivottomuus, jolle saa liaäravinnetta median välityksellä. Voi, tiedän kyllä, että muovin käyttöä on hyvä rajoittaa jne. Olen sitä mieltä, että ennemminkin on syytä vähentää pelkojen lietsomista ja vihapuheita.

Mitäpä, jos ottaisimme haasteena tämän ajan uhkakuvat ja virittäisimme toivon säteitä pelkojen sijaan?

Onko muna kanaa viisaampi ja lapsi aikuista? Voisi ollakin, kun annamme lapselle mahdollisuuden siihen! Että mitenkäkö? No, ensimmäinen ehto on se, että on lapsia täälläkin korkean elintason maassa.

Minä olen jo melko iäkäs. Elämä on ehtinyt opettaa sen, että toivoa ei pidä koskaan heittää. Saattaa olla niinkin, että vanhemmiten oikeasti tulee lapsenomaiseksi jälleen ja siksi uskoo enemmän toivon kuin pelon voimaan. Uskon niinkin, että hyvä voittaa lopulta aina, sillä se on kuin onkin vahvempi, kuin paha.

Eipä yhtään hassumpi uskomus omasta mielestäni.

 

Intuitiosi vahvistuu, kun annat sen ohjata sinua – Haahuile metsässä sinne, minne nenä näyttää

Erityisesti metsä on herkullinen paikka tehdä intuitiovaellusta ja herkistää intuitiota.

”Kun kävelet metsässä, sen sijaan, että ajattelisit ”tuolle harjulle kiipeän”, voisitko päätyä eri tavalla harjun huipulle?

Ensin ehkä tunnet kehossasi vetoa kääntyä oikealle ja päädyt ison puun juurelle. Kun pysähdyt puun juurelle, huomioisi vaeltaa sen takana olevaan isompaan kiveen vähän ylempänä rinteessä. Tuohon kiveen osuvat auringon säteet puiden lehvästön läpi valaisten kiven oikean ylänurkan. Se saattaa tuntua jollain lailla puoleensavetävältä. Seuraat vetovoimaa ja impulssia.

Päädyt tutkimaan kivijärkäleen oikean kulman ylänurkkaa. Kuinka ihmeellisiä sävyjä löydätkään kivestä, kun jäkälä leikittelee kiven pinnassa luoden sydämen muodon. Hengähdät ulos ja koet kehosi rentoutuvan syvemmin.

Huomiosi pääsee taas vaeltamaan harjun mäntyjen joukkoon. Sitten näet edempänä ja ylempänä rinteellä männyn oksalla pienen linnun. Lintu lennähtää ja katoaa ylemmäksi puiden joukkoon. Kehossasi tuntuu impulssi seurata linnun suuntaa.

Tällä tavoin seikkailusi jatkuu eteenpäin. Useiden käänteiden, pysähtymisten ja ihmetysten hetkien jälkeen päädyt lopulta harjun laelle kallioiselle ja puuttomaan kohtaan, josta avautuu näkymä kauas kumpuilevaan maastoon. Kuten aallot vihreydestä kohti sinisyyttä, katoavat harjut kohti horisonttia.”

Tämä oli ote uudesta Metsässä-kirjasta intuitiovaelluksen luvusta.

Jokaista meistä ohjaa jokin – voisiko intuitio ohjata sinua?

Jokainen ihminen ohjautuu metsän polkua valitessa tai elämän valintoja tehdessä jonkin periaatteen, informaation, ohjauksessa. Intuitiovaelluksessa ideana on, että nyt ohjaava periaate ei ole mielen tulevaisuussuunnitelma vaan hetkessä tuntuva intuitiivinen kokemus.

Intuitiovaelluksen kaksi periaattetta

1) tule rennosti läsnä kehoosi ja kuuntele minne kehosi sisällä tuntuu impulssi kääntyä ja kulkea

2) anna huomiosi vapaasti vaeltaa ja kiinnostuneena seuraa mikä asia tuntuu vetävän huomiota puoleensa

Näissä periaatteissa tarkoituksena on siis tuntua mielihyvä ja hyvän tunteen virta. Ideana antaa huomiosi imeytyä jonnekin, joka on sinun kokemuksessasi kaunista, kirkasta, valoisaa ja elävää. Samoin on tarkoitus antaa kehon liikkua suuntaan, joka saa aikaan hienovaraisemman tai vahvemman mielihyvän tuntemuksen.

Voit myös pysähtyä usein. Rennosti uudestaan ja uudestaan voit palata läsnäoloon kuulostelemaan uutta intuitiivista virtaa, aivan kuten kuvailtiin Metsässä-kirjan lainauksessa.

Käytä intuitiovaellusta missä vain

Nyt voit käyttää näitä periaatteita metsässä polun valitsemiseen. Voit toki mahdollisesti kulkea myös polulta pois ja vaeltaa ihan omaan suuntaasi. Samoin voit näin synnyttää itsellesi vaikka kaupunkiseikkailun.

Voi olla hauskaa myös tutkia näitä periaatteita työseminaarissa, kun mietit että kenelle menisit puhumaan. Kumppania etsivä sinkku voi käyttää intuitiotaan sopivan ihmisen etsimiseen juhlissa. Kuka vetää huomiotani puoleeni? Ketä kohti kehoni haluaisi kulkea? Todennäköisesti päädyt oikein hienoihin kohtaamisiin, kun kuuntelet kehoasi ja huomioisi virtaa tässä ja nyt etkä mielen haluja ja pelkoja.

HUOM! Kun olet metsässä, muista säähän sopivat varusteet ja varmista, että et eksy.

 

Kurkkaa Jarkon uutuuskirja Metsässä.

 

Unsplash kuvat: Toni Lluch  / Cristina Gottardi / Jakob Owens 


Pian taas tulossa loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Polku unelmiin alkaa siitä, mikä tuo eloosi iloa tässä ja nyt – Siksi pieni metsäkävely voi olla ensiaskel kohti isoa unelmaa

Yksi elämäni vapauttavimmista oivalluksista on ollut huomata, että en välttämättä tarvitse mitään TIETTYÄ voidakseni olla syvässä ilossa. Edes niitä kaikkein suurimpina juttuina pitämiäni. Kaikki sellaiset asiat, joista olen itsepintaisesti pitänyt kiinni ja uskonut että ne tarvitaan jotta voin olla onnellinen, tuottivatkin pikemminkin kärvistelyä, koska niiden kautta odotin iloa enkä elänyt sitä.

Usein se jokin meissä, joka pitää tiukasti kiinni ja uskoo että voin olla onnellinen ”sitten kun…”, on joku haavoittunut osa meitä. Eikä sitä tarvitse osata korjata ennen kuin elämässä voi olla enemmän iloa. Kun menee iloa kohti, ihan arkisissa mini-miniasioissakin, alkaa oivaltaa omaa arvoaan juuri sellaisena ja juuri siinä missä on. Unelmien toteuttaminen lähtee siitä, että tekee juuri nyt niitä asioita jotka ilahduttavat. Ilman odotusta siitä että olon pitäisi yhtäkkiä olla iloinen jos ei ole.

Se haavoittunut osa joka uskoo, että tarvitsen sen ihanan parisuhteen, täyttymyksellisemmän duunin tai enemmän rahaa jotta voin voida hyvin kertoo usein niin uskottavaa tarinaa meistä, että oikeasti luulemme että näin se homma varmaan on. Usein kuvioon liittyy alitajuista, tunnistamatonta arvottomuutta, joka estää tekemästä pieniä, ilahduttavia asioita ja pitää kiinni luulossa, että vaatisi niin paljon jotta voisin olla syvän onnellinen ja jotta unelmani voisivat toteutua.

Sydänjuttu-kirjassani sanon, että jos itselleen lepohetken tai herkkusuklaan iloisesti suominen on haastavaa, miten vaikeaa onkaan vastaanottaa unelmiensa kumppani tai duuni? Loppujen lopuksi suurten unelmien toteutumisen ja arkisten ilojen kokemisen taustalla ovat ihan samat tunteet. Jos itselleen ei ole valmis suomaan ilon, lempeytyksen ja lohdun tunteita jo nyt, ihan itse itselleen, niin mistä kumpuaisi sydämen voima, turva, luottamus ja itsearvostus niitä isompia juttuja kohti kulkemiseen ja niiden vastaanottamiseen? Kuinka voisikaan uskoa, että jokin ihanimmista ihanin haave voi toteutua, jos ei valmista itseään vastaanottamaan sitä tänään – sallimalla itselleen asioita joista nauttii?

Vaikka ei välttämättä voisi uskoa kuinka jollain isolla unelmalla on tekemistä pikku metsäkävelyn kanssa, niin ihan valtavasti! Kaikki mikä tuottaa sydämeesi ihan pientäkin läikähtelyä juuri nyt, on unelmiesi isojen aallokoiden alkumeri, tässä ja nyt. Ja kun elossa menee  iloa päin, onko lopulta edes enää niin väliä, tapahtuvatko juuri ne jutut joista nyt unelmoit? Keskiössä ei olekaan se, onko jokin mahdollista tai järkevää vaan se, että antaa itselleen luvan tehdä NYT juttuja joista nauttii, ilman että koko elämän pitää olla jotenkin hienosti järjestyksessä ennen sitä.

Mitä siis, jos olennainen kysymys ei siis olekaan, ovatko unelmasi mahdollisia sitten joskus vaan mikä tuottaisi sinulle iloa juuri nyt?


Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Kuva: Unsplash.com

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image