Ilahduta jouluna erityisherkkää hänelle mieluisalla lahjalla. Tässä 10 lahjavinkkiä erityisherkälle:
1. Vastamelukuulokkeet
Erityisherkät nauttivat hiljaisuudesta. Vastamelukuulokkeilla erityisherkkä saa suljettua ympäröivän hälyn pois. Nämä ovat erityisherkän joululahjalistan ehdoton ykkönen!
2. Itse valmistettu lahja
Maailmassa, joka on täynnä tavaraa, itseneulotut hyvän mielen sukat, muhkea torkkupeitto tai vaikkapa itsevalmistetuttu granola on parasta, mitä toiselle voi antaa.
Villasukkien neulomiseen saat apua Hyvän mielen villasukat -kirjasta. Kirjasta saat inspiraatiota hyvän mielen neulomiseen, värien valintaan ja hyvien tunteiden ja ajatusten välittämiseen. Kirjasta voit valita 12 ihanasta ohjeesta juuri lahjansaajalle sopivat villasukat. Kirja sisältää myös viestejä, jotka voit liittää mukaan sukkien saajalle.
3. Ihana herkkyys -kirja
Ihana herkkyys -kirja valottaa erityisherkän ihmisen ominaispiirteitä, haasteita ja osoittaa kasvun mahdollisuudet. Se osoittaa erityisherkälle, kuinka piirteen voi valjastaa parhaalla mahdollisella tavalla käyttöönsä, jotta elämä on rikasta ja tasapainoista.
4. Maailman mukavin oloasu
Erityisherkällä ihmisellä myös iho saattaa olla todella herkkä. Niinpä vaatteiden istuvuus ja materiaalit ovat tärkeitä. Puristavat, kiristävät ja kutittavat vaatteet ovat erityisherkän painajainen. Maailman mukavin oloasu on sellainen, jota erityisherkkä tuskin tuntee päällään: pehmeä ja väljä.
5. Osteopaattinen hoito
Erityisherkälle sopiva kehon hoitomuoto voi löytyä osteopatiasta. Ostepatiassa käytetään hyödyksi anatomian ja fysiologian tuntemusta sekä käsillä tunnustelun taitoa, näin ollen osteopatia on hyvin lempeä ja helläotteinen kehon hoitomuoto. Kovakourainen hieronta voi olla erityisherkälle epämiellyttävä kokemus
6. Erityisherkän päiväkirja
Erityisherkän päiväkirja toimii itsetutkiskelun apuvälineenä, kannustajana ja tarvittaessa lohduttajanakin. Kannustavien tekstien ja omaa voimaa lisäävien harjoitusten avulla erityisherkkä voi muistaa joka päivä, että hänellä on supervoima käytössään.
7. Yhteinen elämys
Erityisherkän aistit voivat parhaimmillaan tuottaa huumaavan ihania elämyksiä. Herkkä voi kokea visuaalisen kokemuksen kehollisesti: taiteen katsominen voi tuottaa fyysisesti vahvan hyvän olon tunteen ja musiikki tuntuu luissa ja ytimissä. Yhteisestä elämyksestä erityisherkkä voi nauttia vielä monta päivää sen jälkeenkin. Vie erityisherkkä museoon, taidegalleriaan tai konserttiin. Viettäkää aikaa yhdessä ja keskittykää yhdessäoloon.
8. Sarastevalaisin
Sarastevalaisimen avulla erityisherkkä saa lempeän herätyksen. Sarastevalaisimen idea on siinä, että se alkaa hiljalleen sarastamaan ja noin puolessa tunnissa se valaisee kirkkaasti näin ollen käyttäjä saa herätä hiljalleen lisääntyvään valon määrään. Herätyksestä tulee paljon lempeämpi, eikä erityisherkän tarvitse enää herätä herätyskellon äkkinäiseen pirinään.
9. Hotelliyö kivassa hotellissa hyvän aamupalan kera
Anna erityisherkälle omaa aikaa ja mahdollisuus ladata akkuja. Erityisherkkä tarvitsee omaa aikaa palautuakseen arjen ärsykkeistä. Kunnon yöunet ovat tärkeää aivojen palautumiseen kuormitukselta.
Hotellin ei tarvitse sijaita kaukana. Ihan jo lähellä oleva kiva hotelli riittää. Tärkeintä on se, että lahjan saaja pääsee viettämään omaa aikaa.
10. Aineeton lahja
Mitäpä jos antaisitkin erityisherkälle lahjaksi omaa aikaa tai tilaa. Anna esimerkiksi ruuhkavuosissa elävälle ystävällesi lahjaksi lastenhoitoapua tai puolisollesi 15 minuuttia omaa aikaa päivässä. Ystäväsi/kumppanisi arvostaa elettä enemmän kuin mitään aineellista lahjaa ❤️. Erityisherkät nauttivat siitä, että saavat olla ihan itsekseen. Se auttaa erityisherkkää palautumaan kuormitukselta.
Käyt illalla nukkumaan, mutta vaikka olet rättiväsynyt ei uni tahdo tulla. Keho käy ylikierroksilla ja tuntuu siltä, kuin sen läpi virtaisi liikaa sähköä. Sydän tykyttää ja rauhoittuminen on vaikeaa. Onko tämä sinulle tuttua?
Herkkä kuormittuu helpommin
Herkän ihmisen hermosto menee tavallista helpommin ylikierroksille. Kiire, monet velvoitteet ja elämänmuutokset, vaikka ne olisivat kuinka mukavia, saavat kehon ylilatautuneeseen tilaan.
Muistan, kuinka aikanaan kävin työterveyslääkärillä lievien paniikkioireiden takia ja hän kysyi ensimmäiseksi, mitä elämässäni on meneillään. Kerroin saaneeni juuri lopputyöni valmiiksi, ostaneeni asunnon, suunnittelevani häitäni ja hankkineeni koiranpennun. Lääkäri katsoi minua hymyillen ja kysyi olenko kuullut stressipisteistä.
Mitkä ihmeen stressipisteet?
Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe kehittivät vuonna 1967 pisteytyksen, jossa eri elämäntapahtumat on pisteytetty niiden aiheuttaman stressin mukaan. Esimerkiksi puolison kuolema tuottaa 100 stressipistettä ja avioero 75. Listassa luetellaan yli 40 stressin aiheuttajaa.
Iloisetkin elämänmuutokset aiheuttavat stressiä: avioliiton solmiminen 50 pistettä, ylennys työpaikalla 29 pistettä, uuden työn aloittaminen 36 pistettä, eläkkeelle jääminen 45 pistettä. Holmesin ja Rahen mukaan ihminen on vaarassa sairastua, jos stressipisteitä kasautuu nopeasti yli 300.
Naiset ovat miehiä herkempiä stressin vaikutuksille. Yhdeksi syyksi on uumoiltu naisten estrogeenihormonia, joka hidastaa stressihormoni kortisolin haihtumista. Sukupuolesta riippumatta jotkut ovat synnynnäisesti muita herkempiä. Erityisherkät kuuluvat tähän joukkoon.
Miten ylikierroksia voisi sitten helpottaa?
Tunnen lukuisia erityisherkkiä ihmisiä ja myös itse siihen joukkoon kuuluvana olen joutunut kokeilemaan yhtä sun toista konstia kierroksilla käyvän kehon rauhoittamiseksi.
Rauhoittumiseen liittyvää parasympaattista hermostoa voi aktivoida rauhallisella hengityksellä ja pidentämällä uloshengitystä. Voit myös hengittää päästäen uloshengityksellä vuu- tai huu -äänteen. Jos joogaat, pranayama-hengitysharjoitukset saattavat olla sinulle tuttuja.
Aromateriapiasta on myös apua. Muun muassa laventelin ja bergamotin on todettu vahvistavan parasympaattista hermostoa.
Lempeä hieronta laskee myös kehon kierroksia. Hieronnan voi tehdä myös itselleen. Jalkapohjien painelu tai omien pohkeiden lempeä hierominen rauhoittaa.
Meditaatio on hyvä keino rentoutua ja rauhoittaa mieli, lievittää stressiä ja ahdistusta. Tutkimusten mukaan se saa tietyt aivoalueet aktivoitumaan ja toisten toiminnan vähenemään. Meditoinnilla aivot saadaan vaihtamaan pako- tai taisteluvalmiudesta rennompaan olotilaan.
Teknisiä apukeinoja
Jos mennään teknisten ratkaisujen puolelle, niin moni tuttuni on kertonut saaneensa avun painopeitostaja/tai Neurosonic-patjasta.
Painopeitto on tavallista painavampi peitto, jonka alla makaaminen saa kehon rauhoittumaan ja hermoston rentoutumaan. Onnellisuushormoni serotoniinin sekä unihormoni melatoniinin erittyminen aktivoituu ja nukahtaminen helpottuu.
Neurosonic-patja (joita voi vuokrata kotiin), lähettää kehoon erittäin matalataajuista värähtelyä. Se auttaa mekaanisesti pääsemään meditaation kaltaiseen tilaan ja stressiperäiset oireet, kuten ahdistus, unihäiriöt ja kipu lievittyvät.
Muista säännöllinen palautuminen
Edellä mainitut ovat hyviä keinoja akuutin tilanteen lievittämiseen. Säännöllisellä palautumisella esimerkiksi luonnossa liikkumalla, musiikista nauttimalla ja lempeän liikunnan harrastamisella autat hermostoasi pysymään paremmin tasapainossa.
”Näen sussa niin paljon taitoa ja loistetta – se saa näkyä! Luota itseesi.” Eräs tärkeä ihminen sanoi minulle nämä sanat jokin aika sitten.
Rohkea kannustus sai minut hämmentymään liikutuksesta. Vasta myöhemmin kotona purskahdin itkuun. Tajusin, miten merkityksellisiä nuo sanat olivat itselleni olleet.
Kuinka monta kertaa elämässäni olenkaan laittanut sisäistä valoa pienemmälle, koska olen pelännyt sen olevan joltakin toiselta pois. Kuinka monta kertaa olenkaan kokenut, että se mitä minä olen, on jollekin liikaa. Liian paljon kaikkea. Ääntä, hymyä, intensiteettiä, innostusta…
Ja aika monta kertaa olen saanut tuntea sen myös nahoissani. Kuullut olevani turhan ”tilaa vievä”, tuntenut kateuden hiljaisen seinän kahden ihmisen välillä.
Kuin huomaamattani olen alkanut valikoida, mitä kerron ja kenelle, laittanut vaimentimen päälle ihan vain varmuuden vuoksi. Pienentänyt itseäni. Pienentänyt iloani. Samalla kauhalla olen leikannut myös toisesta päästä. Kipuillut yksikseni. Säästänyt jopa läheisiä ihmisiä asioilta, joiden tiedän olevan heille vaikeita vastaanottaa. Pitänyt kaikista raskaimmat taakat itselläni, etten vain aiheuttaisi ikävää kenellekään toiselle.
Pohjimmiltaan jokainen ihminen kaipaa nähdyksi tulemista. Siksi rohkea kannustus on aivan yhtä tärkeää kuin lempeä lohdutus. Molemmat ovat osoitus myötätunnosta.
On tärkeää saada tuntea, että toinen ihminen jakaa myös onnen tunteesi, villeimmät unelmasi ja suurimmat hetkesi. Toisen ihmisen kannustavat sanat auttavat sinua tulemaan näkyväksi ja kasvamaan omaan potentiaaliisi.
Kun sain osakseni rohkeaa kannustusta, tajusin, että olen lopen kyllästynyt itseni pienentämiseen. Minä saan näkyä, kuulua, loistaa ja tarvittaessa vaikka rypeä ilman, että se on keneltäkään pois tai liikaa jollekin. Ja niin saat sinäkin.
Älä suotta himmaa sitä, mikä sisälläsi odottaa. Tai jos vielä himmaat, niin mitä jos uskaltaisit katsoa itseäsi vielä vähän syvemmin. Mitä jos se, mitä kaikkein eniten pelkäät, onkin oma loisteesi? Mitä tapahtuisi, jos antaisitkin sen lepattaa täysin vapaasti, roihahtaa liekkeihin?
Muistan pienenä, kun aikuisten keskusteluissa tuli esiin eräs tyyppi. Tarinoiden mukaan hän puhui paljon – yleensä itsestään ja huolistaan. Keskustelijat suhtautuivat tyypin toimintaan sarkasmin sekaisella hymähtelyllä ja säälillä. Sivusta kuunnelleena hiljaisena introverttina ajattelin, että mistä nää tyypit oikeen tulee ja toivottavasti näitä ei ilmesty mun elämään!
Kun aikuistuttuani aloin kohtaamaan näitä tyyppejä, ajattelin että huh huh! Egoni paistatteli tyytyväisenä; mä en valita, olen vain aurinkoinen ja iloinen.
Nyt nelikymppisenä kriisistä toiseen seilanneena voin vain huvittuneena todeta, että tällainen tyyppi katsoo mua peilistä. Miten ihmeessä tähän on tultu? Mistä mun loputon asioiden puimisen ja keskustelun tarve kumpuaa? Mun on tosi vaikea olla ristiriitatilanteissa, missä asioita ei ole puhuttu selviksi. (Tästä aiheesta lisää toisessa blogissani.)
Koska ”ratkaisemattomuuden olotilan” taitoni tarvitsee treenausta – elämähän sellaista tarjoaa…
Tarina kohtaamisen taidosta
Olin tantra-viikonlopussa (jep, neo-tantra – niin kuin kuuluu täsmentää), jossa viimeisenä iltana tehtiin ryhmäharjoitus. Ryhmämme kokoonpano oli jo kasassa, kun yksi kaveri tuli vielä kysymään, että pääseekö hän mukaan. Vastasin aidon rehellisesti omasta totuudestani, että ei (yllätyin hieman itsekin rohkeudestani!).
Mulle tantrassa yksi oleellisimpia asioita yhteenkuuluvuuden ja hyväksynnän kokemuksen lisäksi on tällä hetkellä omien rajojen kommunikointi. En tehnyt ei:n sanomista ilkeyttäni, vaan puin sanoiksi oman totuuteni ja sydämeni äänen. Sen sanominen oli pelottavaa ja tämän lisäksi kaveri ei pitänyt vastauksestani. Tästä seurasi vivahteikas ja hämmennystä aiheuttanut keskustelu sekä kompromissi, joka ei oikein toiminut.
Opettelen itse sanomaan kiitos, kun kuulen ei. On kaunista saada kommunikoida rajansa.
Vaikka juttelimme myös harjoituksen jälkeen, mulle jäi nihkeä fiilis siitä, ettei mun näkökulmaa loppupeleissä arvostettu ja voitu rakentaa keskustelua yhtä lailla tämän toiveen pohjalta. Jonkin aikaa viikonlopun jälkeen ajattelin soittavani kaverille, mutta asia jäi.
Uusintakierros
Muutamia kuukausia tapauksen jälkeen näin kaverin jälleen tantran merkeissä. Koin yllättävän suurta epämukavuutta hänen läheisyydessä ja välttelin kohtaamistamme – mikä tietenkin on koomista, kun olimme läheisyyden ja kohtaamisten äärellä! Tunsin suurta tarvetta päästä puhumaan asiat selväksi väliltämme.
Keskityin kuitenkin illan harjoituksiin, emmekä tällä kertaa sattuneet pari tai ryhmäharjoituksiin yhdessä. Illan aikana koin hyväksyvää asennetta, läsnäoloa, lempeän ystävällistä kosketusta niin henkisesti kuin fyysisestikin sekä yhteenkuuluvuutta. Koin myös kuulluksi, ihailluksi ja arvostetuksi tulemista, ystävän rakkautta – vastaanottamista ja antamista kohtaamisissa. Toisin sanoen aikamoinen hyvänolon hormonien kolmetuntinen ilotulitus.
Illan lopussa oli hengailuaikaa ja mieleen juolahti mennä nyt jutskaamaan. Huomasin yllätyksekseni, että jutskaamisen tarve oli hävinnyt ja koin välillämme riittävää yhteenkuuluvuutta. Woooow! Ehkä tämä on sulle peruskauraa, mutta mulle se oli tärkeä ja ensimmäistä kertaa näin vahvana tuntunut kokemus siitä, että aina puhuminen ei ole paras vaihtoehto tai edes tarpeen.
Huomasin yllätyksekseni, että jutskaamisen tarve oli hävinnyt ja koin välillämme riittävää yhteenkuuluvuutta. Woooow!
Räpätädin työkalupakki
Kenties loukkaantunut egoni koki rakkauden ihmeen: mielen tarinoista irti päästämisen ihanuus, joka tuo rauhan ja auttaa ymmärtämään ettei loppupeleissä ole mitään fiksattavaa.
Mennyt tilanne meni jo ja parasta mitä voi itselle sekä toiselle tarjota, on avautua tälle hetkelle ja elämän tarjoamalle rakkaudelle uusin silmin.
Toivottavasti oma evoluutioni hiljaisesta introvertista omien asioiden puhumista rakastavaksi räpätädiksi on ottanut uuden askeleen kohti entistä vahvempaa sisäistä rauhaa sekä asioiden turhasta jauhamisesta irti päästämistä. Ainakin sain työkalupakkiin vaihtoehtoisen toimintatavan!
P.S. Mietin, että mikä tai kuka voisi symboloida evoluutiota introvertin ja räpätädin jatkeeksi – ekana mieleen tuli Thich Nhat Hanh! No, sillä mennään 🙂
P.P.S. Olen huomannut, että kokemuksen tuoma oivallus / näkökulmat ovat alkaneet toteutumaan elämässäni vahvemmin, jeee! Myös ilman tantran dopamiini- ja oksitosiinihöyryjä, hihiii 🙂
Olen kerran ollut tilanteessa, jossa kalleimmallani oli vakava hätä. Se oli kurkistus helvettiin, jota jokainen painajaisissaan pelkää ja rukouksissaan toivoo, ettei koskaan kohtaa.
Minä ja kalleimpani selvisimme lopulta säikähdyksellä, mutta se mitä helvetinkuilussa näimme ei koskaan meistä häviä. Pahimmat maisemat tatuoituvat verkkokalvojen sijaan sieluun.
Maailman suurin klisee on sanonta, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Olen osin eri mieltä, sillä rikkovat kokemukset usein todella rikkovat. Ne raapivat viiltoja paperinohueen sieluun, eikä niitä hoivaa mikään laastari tai liima korjaa. Tuskalliset kokemukset voi unohtaa, antaa elämälle anteeksi ja jatkaa, mutta silti uskon, ettei meitä montaakaan haittaisi tiettyjen tapahtumien kumitus oman historiamme sivustoilta.
Uskon kyllä, että kaikki kokemamme muovaavat meistä sen, mitä olemme nyt. Joskus tuskalliset, vaikeat ja pahat kokemukset tekevät meistä parempia ihmisiä kuin mitä olemme olleet. Helvetinkuilukokemusten rutistamat sielut pystyvät niin suureen ja laajaan kiitollisuuteen, ettei se enää ikinä mahdu mihinkään.
En minä sano, että pikkuasiat eivät joskus harmittaisi. En sano, että rutut sukissa eivät ärsyttäisi, unohtuneet eväät joskus ketuttaisi tai kaatunut maito luikauttaisi pienen perkeleen.
Yli-ihmistä ei mikään kokemus kenestäkään tee, eikä pyhimystä, mutta asioiden tärkeysjärjestyksen se rojauttaa paikoilleen kerralla ja pysyvästi. Joskus stressi, kiire, nälkä, väsymys tai siivoton koti hetkellisesti sotkevat palikoita, mutta eivät ne ole kauaa sekaisin. Helvetinkuilu muistuttaa pian, että murut lattialla ovat merkityksettömiä, kun murut sohvalla, omissa huoneissaan tai harrastuksissaan ovat tallessa.
Niissä hetkissä palleassa pollahtaa. Pitää hengittää syvään ja nieleskellä kyyneleitä. Niissä hetkissä lapset kysyvät, onko joku hätänä. Niissä hetkissä he myös tuhahtavat ja pyöräyttävät silmiään, kun sanon, ettei yhtään mikään ole hätänä. Kaikki on vaan niin hyvin. Sitten lapset naksauttavat kieltään ja jatkavat siitä, mihin olivat jääneet. Mutta hymyilevät salaa vähän kuitenkin.
Nämä kiitollisuuden hetket ovat lempeitä puuskia, jotka työntävät ikäviin tunteisiin järjen ja vetävät esiin kärsivällisyyden pyyhkiä sadannen kerran pyyhkimättä jääneet pölyt. Kiitollisuus elämästä ja terveydestä on hahmoton konkretia, josta saa aina kiinni. Se on naru, jonka punainen pää on aina näkyvillä ja joka johdattaa perusasioiden äärelle.
Helvetinkuilusukelluksen kokeneena tiedän, että kaurapuuroarki on se, mitä kaipaa jos sen menettää. Kaipaa räkäisiä neniä, kurahousuja ja kiviä kenkiin.
Kaipaa tavallisia työpäiviä, tylsiä kokouksia, väärän merkkisiä muroja ja merkityksetöntä kinastelua. Kaipaa jopa olemattomien vatsamakkaroiden rutistelua peilin edessä – sillä sitä miettii, miten ihanan pieniä ongelmia sitä olikaan.
Kiitollisuus ihan tavallisesta arjesta rauhoittaa iltapäiväruuhkassa, tyynnyttää typerissä riidoissa ja tyrehdyttää turhan valituksen. Kiitollisuus tuo armollisuutta omaan jaksamiseen ja iltapusuun aidon lämmön.
Mutta silti. Silti minä toivon, ettei sieluani olisi tarvinnut tatuoida, jotta ymmärtäisin kaiken tämän.
Marraskuun pimeys vaikuttaa varmasti mielialoihin. Elämä keskittyy olohuoneen sohvalle. Kesällä kylvettiin valossa pitkälle iltaan asti, innostuen kaikesta uudesta, mutta nyt käännytään sisäänpäin, syvennetään kaikkea koettua ja opittua, kohdataan itseämme ja elämäämme pimeydessä.
Ja silloinhan ne ”ongelmat” alkavat, jos ovat alkaakseen. Kirkkaimmat peilit ja ärsyttävimmät opettajat kun löytyvät sieltä omasta kodista. Heitä ei pääse pakoon, kun ei oikein minnekään jaksa pimeässä ja märässä mennä.
Parisuhde joutuu suurennuslasin alle, lapsista löytyy jos minkälaista huolen aihetta ja itse voi olla hieman hukassa elämänsuuntansa kanssa.
Tapahtuu yllättäviä eroja, räjähtelyjä ja purkauksia. Monella tuntuu keho joko hajoavan tai uudistuvan, riippuen miten sen kokee.
Omana ohjenuorana tälläisinä aikoina on reagoimisen välttäminen.
Pidän kaiken fokukseni siinä, että pysyn rauhallisena ja hiljaisena.
Annan olla.
Hengitän.
Päästän irti.
En takerru.
Muutos luonnollisesti vähän pelottaa, mutta se on välttämätöntä, se on edellytys uudelle kasvulle. Ei ole elämää ilman kuolemaa, luonto sen näyttää.
Nyt on kuoleman aika. Se tarkoittaa, että sinussa kuolee jotain, mitä et enää tarvitse, mikä ei sinua enää palvele ja sama tapahtuu myös muissa.
Meillä on taipumus ulkoistaa asiat. Muutos sinussa ei tarkoita, että muut ihmiset pitäisi jotenkin korjata tai että heistä pitäisi päästä eroon. Jos tämä on ajatuksesi, ehdotan että harkitset vielä.
Valitse sisäinen kokeminen ja itseesi keskittyminen. Kuuntele kehoasi. Mieti mikä sinussa muuttuu, mikä sinussa kuolee. Kaikkea ei voi mielellä ymmärtää, mutta sen voi antaa silti tapahtua ja luottaa, että se on tarkoituksenmukaista.
Älä vastustele irtipäästöä, kuten luontokaan ei vastustele sitä, että viimeistään marraskuussa puut pudottavat lehtensä.
Kun elämä rajoittuu oman kodin suojiin, muistutan itseäni, että tämä on silti se sama maailma ja ympärilläni ovat ne samat ihmiset. Koen kaiken vain eri tavalla, en enää valon vaan pimeyden kautta. Voin silti olla yhtä vastaanottavainen kaikelle hyvälle, aivan kuten kesälläkin. Sopeudun ja mukaudun, kuten luontokin.
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa juontaja ja kirjailija Vappu Pimiä kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
KIITOLLISUUS – Kiitollisuus on asia, joka on läsnä jokaisessa päivässäni. Kiitollisuudesta kumpuaa tyytyväisyys ja onnellisuus elämään.
ONNELLISUUS – Onnellisuus syntyy kiitollisuudesta. Minulle onnellisuus tarkoittaa pieniä asioita arjessa. Halausta lapselta, hyvästä keskustelusta ystävän kanssa lenkillä, avantouinti mökillä, onnistunut suora lähetys tai rauhallinen aamiainen perheen kanssa.
Onnellisuutta ei kannata korreloida suuriin haaveisiin, koska jos esimerkiksi lottovoitto tekisi onnelliseksi, tuhlaisi ihminen elämästään aika ison pätkän onnettomana, odottaen lottovoittoa, jonka aika harva kuitenkin voittaa.
ROHKEUS – Asia, joka ohjaa ja pelottaa. Rohkeutta on tavoitella omia unelmia.
MIELI – Levollinen. Välillä on huonoja päiviä, kuten jokaisella ja ihmisyyteen kuuluu erilaiset mielen fiilikset. Yritän kuitenkin tähdätä siihen, että jokainen päivä alkaa hyvällä mielellä ja nähdä jokaisessa asiassa jotain hyvää.
USKOMUKSET – Kaikkea ei tarvitse selittää järjellä. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta en pidä siitä, että jotkut ihmiset tuputtaa omia uskomuksiaan ylästatuksesta. Yksi toimii yhdelle, toinen toiselle ja se on hyvä muistaa.
LÄSNÄOLO – Läsnäolo on tänä tuhansien ärsykkeiden aikana on välillä haastavaa, mutta äärimmäisen tärkeää. Parhaiten saavutan läsnäolon lasten kanssa tai metsän keskellä.
Lapsi valahtaa ravintolan pöydän alle ja alkaa kiukutella. Ensimmäinen ajatus on, että olen epäonnistunut äitinä. Muut katsovat, vilkuilevat. Hävettää.
Miksi muiden lapset istuvat kiltisti? Miksi minun lapseni kiukuttelee? Mitä olen tehnyt väärin, kun kaikki maailman häpeä lankeaa minun niskaani?
Yritän selitellä itselleni ja muulle pöytäseurueelle, että lapsi on varmaan tosi nälkäinen. Ehkä väsynyt. Sisälläni meuhkaa: Etkö tosiaan ole saanut kasvatettua lastasi niin, että lapsi osaisi käyttäytyä? – Samat sanat, jotka kaikuivat huoneessa, kun olin 5-vuotias ja hammaslääkäri huusi äidilleni, kun en suostunut avaamaan suutani. Kun lapsi näyttää spontaanisti tunteensa, aikuinen on laiminlyönyt kasvattajan roolinsa ja saattanut lapsen hunningolle, niinkö?
Yhtä aikaa häpeässäni kiemurrellessani ymmärrän, että oikeastaan häpeän lapsen tunteen näkyvää osaa. Sitä, että kiukuttaa, harmittaa tai suututtaa niin isosti, ettei se mahdu sisään. Sitä, että lapsi ilmaisee spontaanisti tunteen, jota kokee parhaillaan.
Me aikuiset olemme oppineet olemaan korrekteja, painamaan tunteen sisäämme, odottamaan sen purkamiseksi oikeaa hetkeä. Toisinaan käy niinkin, että nielaisemme tunteen sisään, sitten toisen ja kolmannen – ja sinne ne kertyvät (kunnes jossain kohtaa räjähtävät kuin tulivuori).
Tai me emme päästä kiukkua suoraan valloilleen, vaan se naamioituu valitukseksi tarjoilijalle jostain mitättömästä asiasta. (Tätä tapahtui valtavan paljon, kun toimin tarjoilijana. Tarjoilija on helppo henkilö kaataa omaa pahaa oloaan. Milloin ruoka tulee liian hitaasti, milloin ruoka on vääränlaista. Milloin tarjoilija ei ohjaa riittävän nopeasti pöytään.)
Tai me osaamme parhaimmillamme tunnistaa kiukun itsessämme ja sanoittaa sen toiselle, vaikkapa tarjoilijalle: Minua harmittaa nyt se, että minulle ehti tulla kamala nälkä ja en saa ruokaa heti, vaikka on jo huono olo.
Me aikuiset tunnemme siis usein samaa harmitusta kuin lapsi, mutta olemme oppineet monia tapoja olla tuomatta tunnetta spontaanisti ilmoille. Mutta se, ettei tuo tunnetta esiin, ei tarkoita, etteikö tunnetta olisi olemassa. Etteikö tunteita olisi koko ajan meissä kaikissa.
Mikä minua sitten hävettää? Ei tunne. Vaan sen suora näyttäminen. Sellaisena kuin se on. Tunteen, jota ei tarvitse tulkita, vaan se kertoo selvää kieltä sisäisen maailman kokemuksesta. Se kertoo tunteen hyväksymisestä. Miksi sellainen aiheuttaa häpeää?
Varmaankin siksi, ettei tunteita näytetä suorasti paljonkaan aikuisten maailmassa. Ja liian harvoin tunteita muunnetaan sanoiksi, jolla tuodaan omaa kokemusta toiselle ymmärrettäväksi. Tunteita ei näytetä eikä niistä puhuta – varsinkaan niistä ikävämmistä. Mutta silti ne näkyvät ja tuntuvat.
Kun lapseni istuu metrossa tuntemattoman viereen, hän laittaa käden kanssamatkustajan reidelle ja alkaa silittää sitä. Tuntematon katsoo vaivautuneena ikkunasta ulos, kuin mitään ei tapahtuisi.
Aikuisen on joskus vaikea olla läsnä lapsen rehellisessä tunneilmaisussa, koska se aiheuttaa myös aikuisessa tunteen, jota hän on pyrkinyt välttelemään. Ja tunteita ei aina ole helppo tuntea. Saattaa olla vaikea kokea yhtäkkiä jotain, jonka on itseltään kieltänyt. Ja kun lapsi tuntee vahvasti julkisella paikalla, läsnäolevat aikuiset joutuvat kohtaamaan tunteen itsessään. Siksi jotkut suuttuvat, toiset tulevat puhuttelemaan lasta rauhoittavasti, jotkut kaivavat kännykän esiin, toiset katselevat metron ikkunasta.
Sitten on niitä aikuisia, joille tunteet ovat tuttuja, kohdattuja ja käsiteltyjä. He hymyilevät ja kuiskaavat: ”Tiedän, miltä tuo vanhemmista tuntuu.”
Lasten spontaanit tunneilmaukset ovat kuin keppi, jolla sohaistaan aikuisen tunteiden muurahaiskekoon. Ja hyvä niin. On hyvä järjestäytyä omien tunteiden kanssa uudelleen eikä vain rakentaa kasaa kuten ennenkin.
Teksti on kirjasta Lasten oppeja äideille, joka jokaisen äidin voima- ja lohtukirja. ”Tämä pitäisi saada luettavaksi jo synnäreillä”, sanoi joku. Tunnetko jonkun äidin, joka kaipaisi lohduttavia sanoja? Lue lisää kirjasta TÄÄLTÄ.
Sisäinen rauha kuulostaa käsitteenä ehkäpä eteeriseltä tai epämääräiseltä. Se johtuu siitä, että kuulemme sen mielen kautta. Mieli asettaa omia tulkintojaan, ja ne ovat aina kovin rajallisia – sekä rauhan suhteen negatiivisia. Mieli kaipaa toimintaa, elämyksiä, ja jopa hankaluuksia!
KOKEILE
Katso johonkin ympärillesi, joko tiettyyn yksityiskohtaan tai laajalti ympärilläsi avautuvaa maisemaa. Rauhoitu havaitsemaan, älä tulkitse tai nimeä sitä, mitä näet. Anna kaiken vaan olla ja katso.
Havaitse ilman ennakko-odotuksia, missä kohtaa näkeminen tapahtuu.
Yllättäen vastaus ei ole silmät, aivot tai mikään muukaan fyysinen olemuksesi. Näkeminen tapahtuu tässä. Tämä suora kokemus on ällistyttävä. Olet varmasti lukenut tuhat kertaa siitä, miten ”kaikki on tässä”. Nyt voit todeta asian paikkansapitävyyden itse. Kaikki kokemuksesi ovat ”tässä”.
Mikä tuo ”tässä” sitten on?
Se on sisäinen rauha, läsnäolo, tietoisuus, rakkaus sanan syvimmässä merkityksessä. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan sinussa. Vaikka monet meistä kuulevatkin tämän useita kertoja elämässään, asian sisäistäminen on toinen asia. Samastumme mieleen ja ohikiitäviin tunteisiin miltei automaattisesti, ja unohdamme että ne ovat tosiaankin ohikiitäviä.
Todellinen itse on jotakin aivan muuta: ikuinen rauha, joka on aina läsnä olemuksessasi. Tunnistat tuon läsnäolon, joka on aina ”tässä” ja ohjaa sinut siihen eräänlaisena tarkkailijana, joka tuntuu tarkkailevan elämän tapahtumia kuin ulkopuolelta, ottamatta kantaa. Tuo kantaa ottamattomuus voi pelottaa mieltä, joka hahmottaa sen helposti samaksi kuin ”ei välitä”. Elämä ON, ja sen yksittäiset tapahtumat ovat vain erilaisuuden kirjoa suuressa värien leikissä.
Tämä ei lohduta mieltä, joka haluaa, että asiat ovat juuri näin ja sitten noin. Mutta sydäntämme se lohduttaa. Sisimmässämme haluamme vain hyväksyä sen, mitä on. Haluamme loistaa omaa valoamme, maalata omanlaisiamme sävyjä elämän alati uudistuvaan tauluun. Jos haluat löytää sisäisen rauhan, kuuntele sydäntäsi, sillä se puhuu rauhan kieltä.
Anna ajatusten tulla ja mennä. Et tule koskaan löytämään rauhaa niiden kautta.
Etsi sydämen ilon läikähdystä, kuuntele hiljaisuutta joka täyttää sinut rauhallaan.
Hengitä syvään ja täytä itsesi kiitollisena uudistuvalla elämän energialla, antaen kehosi samalla päästää irti jännityksistä.
Sisäinen rauha on rakkautta, kaiken läpäisevää läsnäoloa. Se on elämän tärkein asia – sehän on elämä itse.
Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Kirjoittaja Juho Multanen on 30-vuotias KTM Aalto-yliopistosta. Häntä kiinnostaa henkinen kasvu ja koko elämänpituinen oppiminen.
Tämän tekstin tarkoitus on rohkaista jokaista, jolla on menossa huonompi tai vaikeampi jakso elämässään. Tai kuten haluan sen kasvumyönteisesti nimetä: “opettavainen” jakso. Toivottavasti tämä rohkaisee myös niitä, jotka voivat hyvin, voimaan paremmin ja löytämään ja luomaan merkityksellisen ja kaikin tavoin tyydyttävän elämän tässä hetkessä.
Vaikka tekisi mieli romahtaa iltakävelyllä (usko pois, olen kokenut tämän ja vaikean hetken musertavan ahdistuksen) ja vaikka kokisit terveellisen kotiruoan valmistamisen tai salille kävelyn liian raskaaksi (olen kokenut nämäkin), haluan rohkaista sinua ja kenties vaikeuksia kohtaavaa ystävääsi jatkamaan eteenpäin.
Olet oikealla tiellä, kun teet töitä henkisesti ja fyysisesti synkkänä hetkenä tuleva hyvinvointi kirkkaasti ja tarkoituksenmukaisesti mieleen nostaen ja sitä mielessä visualisoiden.
Olkoon kyseessä sitten uusi työpaikka, syvempi yhteys ja läheisyys partnerisi kanssa, parempi kunto, henkisyys, perheen onnellinen ulkomaanmatka, puhumispyyntö kokouksessa, pääseminen vieraaksi arvostettuihin juhliin tai rikas ja tasapainoinen arki, jossa kaikkien tarpeet tulevat tyydytetyiksi, unelmat tuetuiksi ja yhdessä eteneminen sujuu mahdollisimman sutjakkaasti.
Miksi huonot päivät eivät sitten ole heikkous?
Huonot päivät ovat juuri niitä aikoja, jotka kasvattavat meitä eniten, juuri niitä aikoja, jotka useimmat meistä käyvät läpi jossain vaiheessa ja juuri niitä aikoja, joilta kukaan ei ole suojassa.
Keskeistä on uskoa tulevaisuuden voivan olla parempi kuin tämä hetki, ja uskoa elämän suunnan löytämiseen sekä siihen, että kaikille riittää teitä itsensä toteuttamiseen tässä mahdollisuuksien maailmassa.
Minulle vaikeat hetket ja huonot päivät ovat opettaneet niin sielun, kehon kuin sydämenkin ihmeellisestä voimasta ja kyvystä nousta takaisin jaloilleen ja uuteen lentoon. Huonoina päivinä luodaan perusta askel askeleelta ja ajatus ajatukselta, joten visualisoi itsesi oman hyvinvointisisi arkkitehdiksi ja rakennusammattilaiseksi, joka huolella ja empatialla rakentaa hetki hetkeltä, tiili tiileltä, jotain kaunista ja pysyvää, jotain hyvinvointia lisäävää.
Mitä suosittelen sinulle noustaksesi takaisin jaloillesi (yksin ja yhdessä läheistesi kanssa) ja löytääksesi elämänlaulusi kauneimman sinfonian: Ja muista, sinun ei tarvitse ensi alkuun juosta tai kävellä, riittää että edes ryömit eteenpäin, kuten Martin Luther King aikoinaan kuuluisasti ja erinomaisesti asian ilmaisi.
1. Meditoi säännöllisesti
Tee sielukas kävelymeditaatio puiden latvoja tuijotellen tai istahda hetkeksi (5–20 min) pehmeälle tyynylle kodissasi. Oman kokemukseni mukaan meditaatio antaa aivan huomaamattakin resursseja – rauhaa, rakastavaa hyvyyttä, mielen selkeytymistä, turvan tunnetta, luottamusta elämää ja sen soljuvuutta kohtaan ja hyvää oloa.
2. Viritä aivojasi positiivisuudella pitkin päivää
Älä puhu haasteista, puhu mahdollisuuksista oppia, kehittyä ja edistyä. Vaikka kuinka kokisit tilanteesi vaikeaksi tai uskosi positiivisuuteen olisi koetuksella, positiiviset ajatukset värähtelevät syvemmin ja vahvistavat aivojesi etuotsalohkon kuoren toiminnallista aktiivisuutta. Ne ovat myös vahvempia kestävyydessään ja värähtelyssään kuin negatiiviset.
Yksikin positiivinen ajatus on vahvempi kuin 10 negatiivista. Positiivisuus tulee tuottamaan sinulle kuukausien kuluessa hedelmää. Tietyn ajan päästä huomaat maailmankuvasi valaistuvan, asioiden soljuvan omalla painollaan. Voit huomata värit, vuodenaikojen upeat erityispiirteet, arjen ilon saarekkeet sekä kauniit hymyt – ja tulet muistamaan ne sielussasi ikuisesti. Ja niin muistaa universumikin.
3. Harjoita kiitollisuutta joka päivä
Vaikeiden mielenmaisemien aikana aloita harjoittamaan kiitollisuutta – ajatus kerrallaan. Sillä, että olet aluksi epäileväinen, ei ole väliä, mielesi hyväksyy senkin. Voit kiittää ruoasta, kohtaamisista, katosta pään päällä. Voit vaikka laittaa kädet aika ajoin ristiin – näin itse teen – vaikka fyysisesti missä kulkisitkin.
Yksikin kiitollisuuden ajatus on kuin lamppu pimeässä, joka hohtaa kirkkaammin ja näyttää pidemmälle eteen kuin vahvakin negatiivisuus. Kun harjoitat kiitollisuutta, olet rohkeasti ottanut ensimmäisen askeleesi elämässä eteenpäin menemiseksi.
Ja tällainen työnteko tulee kumuloitumaan ajan kanssa hyvinvoinniksesi – usko pois. Voit lähettää hyvän kiertämään mielessäsi yksitellen ja tunteella kaikkia läheisimpiä ystäviäsi, perheenjäseniäsi ja kaikkea elollista halaten ja hyvänä pitäen.
4. Hymyile syyttä ja syyn kanssa pitkin päivää
Pelkkä hymylihasten aktivointi saa kropassasi aikaan tulvahduksen endorfiinia ja dopamiinia. Hymyily lisää sinussa kaikkea hormonaalisesti hyvää, puhumattakaan siitä että mielesi täyttyy hymyillessä usein kauniilla muistoilla, hienoilla menneen elämän kokemuksilla ja muiden ihmisten hymyillä.
5. Lähde kävelylle tai liiku muilla tavoilla
Olen vaikeina aikoinani itse kävellyt kilometritolkulla pimeissä syys- ja talvimetsissä ajatuksiani jäsennellen. Opin, että kokonaisvaltaista hyvinvointia parantamaan on tärkeää pysyä liikkeessä vaikka ei yhtään huvittaisi.
Mikä tahansa sinulle sopiva ja arkeen luonnollisesti istuva liike (olkoon se jooga, kävely, sali, juoksu, kiipeily, tanssi tai uinti) kelpaa, ja on erittäin arvokasta vaikeiden päivien työntekoa.
Kun tulee impulssi lähteä lenkille, urheilla tai vain kävellä – lähes aina, toteuta.
6. Usko, että jonakin päivänä näet oman polkusi selkeämmin
Jokin kaunis päivä asiat päässäsi, kaikki oppimasi, puhumasi, kuulemasi ja lukemasi, asettuvat harmoniaan ja synkronoituvat mielessäsi ja sielussasi. Näet yhtäkkiä edessä olevan tien selkeämmin kuin koskaan aikaisemmin. Usko, että jonakin päivänä tunnet suurta kiitollisuutta siitä, että teit töitä huonoina päivinäsi.
7. Muista, että kaikki ihmiset käyvät läpi omaa sisäistä kamppailuaan
Jokainen vastaantulija käy läpi sisäistä taistelua tai kamppailua. He ansaitsevat todella tulla kohdelluiksi empatialla ja myötätunnolla. He muistuttavat meitä, ettei kukaan ole immuuni vaikeille opetuksille ja että kukaan ei tule valmiiksi, ei nyt eikä myöhemmin. Ihmisen kauneus piilee hänen kehityspolussaan ja elämänvaiheissa.
8. Kuuntele vaikeina hetkinä hyvää musiikkia tai kirjaa
Itselle tällä hetkellä toimivat mm. Spotifystä löytyvä “Lo-Fi Beats”-playlist ja suomalaisartisti Idealismin kaunis piano-hiphop, Tourist-nimisen brittiartistin kaunis elektroninen musiikki sekä podcastit (esim. Lewis Howes, Tara Brach). Ne tarjoavat positiivisia vaikutteita, jotka ovat erityisen arvokkaita silloin, kun elämänolosuhteet ovat haastavia ja negatiivisuuteen lietsovia.
9. Muista: negatiivisuus alentaa vastustuskykyä ja tekee elämästä turhan hankalaa
Voit ajatella eläväsi juuri nyt elämäsi parasta aikaa – selkeää, rikasta, opettavaista ja lempeästi syvää jaksoa, jonka keskiössä on rakkausenergian välittäminen ihmisten välillä, rakkauden pohjalle rakentaminen ja rakkaudessa kasvaminen täyteen kukoistukseen sekä yksilöinä että yhteisönä.
10. Anna itsellesi lupa kohdata kaikki tunteet
Voit kohdata minkä tahansa tunteen viisaudella, olemalla sille läsnä, ystävystymällä sen kanssa ja lopulta antamalla sen lipua kauniisti ohitsesi. Saatat huomata, että olet paljon vahvempi ja sitkeämpi ja parempi kaikkien tunteiden käsittelyssä kuin kuvitteletkaan. Olemalla rohkeasti läsnä pääset vaikeistakin tunteista yli viemällä pois niiden voimaa.
Voit pysähtyä, olla rauhallinen ja tunnistaa, että tunteet (voimakkaatkin) ovat vain pinnallinen alati muuttuva osa sinua ja olet jotain paljon syvempää, pysyvämpää ja kaunista.
Pahinkin ahdistus tai pelko menee lopulta ohi ja voit oppia taidokkaasti surffaamaan elämän eri tunteiden aalloissa ja olemaan samalla itse meri – täynnä rikkautta, perspektiiviä ja eri syvyyksiä sekä yhteyttä johonkin pyhään, kauniiseen ja syvästi yhteiseen.
11. Jonain päivänä voit antaa muille siitä kaikesta, mitä nyt käyt läpi
Avaimet tasapainoiseen elämään ja palkitsevaan arkeen ovat positiivisuus ja tietoinen, empaattinen ja sydämellinen läsnäolo muuttuvien sisäisten säätilojen vallitessa. Sitten joskus – down the line – voit vahvuuden päivinäsi antaa muille juuri tästä hyvästä olostasi ja ylitsevuotavasta energiastasi.
12. Olkoon tämä vaikea jakso käännekohta elämässäsi
Olkoon se uusi tunteiden ja ajatusten työstämisen alku, tie kohti onnellisempaa ja pienten ilojen täyttämää elämää. Elämää, jossa rauha ja onnellisuus koostuvat arjen autuuden hetkistä ja kohtaamisista, kahvihetkistä, pitkistä kävelyistä, auringonlaskuista ja sateista, harrastuksista, hyggeilystä talvikuukausina, valoisista kesäöistä ystävien seurassa, kuikan laulusta järvellä sekä syvistä keskusteluista ystävien ja rakkaiden kesken missä ikinä olemmekaan.
Hyvät ajatukset lisäävät hyviä kemiallisia yhdisteitä kropassasi ja rakentavat uusia aivo- ja hermoyhteyksiä. Siksi sinun kannattaa toistaa kauniita aarreajatuksia ja antaa niiden aikaansaamien tunteiden viipyä sinussa ja kehossasi missä ikinä kuljetkaan.
Tue itseäsi visualisoimalla, fyysisesti liikkumalla, kiitollisuutta harjoittamalla ja positiivisuudella – ja antaudu elämälle koko sielullasi luottaen elämän kantamiseen ja universumin ystävällismielisyyteen.
Rohkeasta visualisoinnista seuraa hyvää niille, jotka omistautuvat oman elämänsä kehitykseen ja tahmeampien aikojen selättämiseen ja niistä oppimiseen. Voit parantua, eheytyä ja kulkea eteenpäin uskomattomiinkin hyvinvoinnin tilanteisiin, kunhan visualisoit minne haluat päätyä.
Muista kuitenkin, että tärkeintä on itse matka, sekä elämänmakuiset kokemukset ja kohtaamiset tuon matkan varrella. Ne jäävät elämään ja ne muistetaan.
“Visualisoi itsellesi hetki hetkeltä elämä jonka olet aina halunnut, kuuntele positiivisuutta ja toista kiitollisuutta – lähettäen maailmaan juuri sinun sielusi mukaisella taajuudella värähtelevää energiaa, ajatuksia, toiveita ja unelmia, jotka tuovat aidon hymyn suupieliisi.”
Hidasta elämää -sivuston päätoimittaja ja toinen perustajista Sanna Wikström piti lukioryhmälle psykologian oppitunnin. Tällaisia oivalluksia lukiolaiset kirjasivat oppitunninjälkeen – kolahtaako näistä jokin sinuun?
”Pitää uskaltaa olla utelias ja osata ottaa vastaan positiivisia kommentteja.”
”Itsensä tunteminen on avaintekijä onnellisuuden saavuttamisessa.”
”Aina ei tarvitse olla kiltti ja suostua kaikkeen. Voidakseen tehdä itselle merkityksellisiä asioita, on vedettävä rajoja ja opittava tervettä itsekkyyttä.”
”Luota siihen, että elämä kantaa.”
”Luottamus (omaan) elämään ja itseen vahvistaa positiivista ajattelua ja sen onnistumista.”
”Oma oivallus oli, että positiivisuus liittyy siihen, että luottaa elämään. Kyse ei siis ole pelkästään positiivisesta ajattelusta, vaan laajemmin siitä, että uskoo siihen, että selviää vaikeissakin tilanteissa.”
”Do what you want to do. NO REGRETS.”
”Itsereflektio on kannattavaa ja se auttaa.”
”Jätä aikaa itsellesi.”
”Mitä minun pitäisi tehdä, että voisin saavuttaa tietyn asian?”
”Luottaminen siihen, että kaikki menee ajallaan ohi.”
”Elämä on haavoittuva. Ei kannata antaa pelon ohjata elämistä.”
”Luottamus on tie onnellisuuteen – vaikka vain hetkelliseen.”
”Elät vain itsellesi.”
”Arvoista luopuminen ei ole ratkaisu.”
”Tunnelukkomöröt eivät ole pelottavia, jos niihin tutustuu varoen.”
”Mieli torjuu heikkoudet alitajuisesti.”
”Tunteiden yläpuolella oleminen on tärkeää.”
”Mindfulness ei ole yhtä kuin ajatuksettomuus.”
”Ei niin, että mä en pysty, vaan: mitä mä voin.”
”Kaikki on mahdollista. Mieti, mitä itse haluat. Kaikkia ei voi miellyttää.”
Kuka kaipaisi näitä sanoja juuri nyt? – Jaa juttu hänelle <3
Seksuaalinen halu on yksilöllinen kuten ruokahalukin. Osalla meistä ruokahalu on kyltymätön, osalla ongelmallinen, osalla nirso, osalla hävinnyt, osalla ristiriitainen.
Osalla meistä seksuaalinen halu pulppuaa, pysyy helposti hereillä ja virkeänä ilman suurempia temppuja. Osalla halun sytyttely vaatii enemmän työtä ja osalla halu on kuin hiipunut hiillos tai sammunut kokonaan.
Kaikki halun muodot ovat ok. Tärkeintä on miettiä, toivoisitko sinä, että haluaisit enemmän, vähemmän, useammin, helpommin. Jos tämä toive on kumppanisi toive, unohda se. Kysy itseltäsi, mikä on minulle tärkeää. Seksuaalinen halusi ei syty, vaikka kuinka joku toinen haluaisi sinun halusi syttyvän.
Jotta omaan seksuaaliseen haluun voi vaikuttaa, on tunnettava itsensä.
Tiedätkö sinä mikä sytyttää halusi? Tiedätkö mikä sammuttaa halusi?
Käytä seksuaalisen halusi pohdintaan kaikkia aistejasi
Helpointa on lähteä pohtimaan eri aistien kautta, mitkä asiat vaikuttavat seksuaaliseen haluusi sammuttavasti tai sytyttävästi.
Mikä ääni? (Kuulo)
Mikä visuaalinen ärsyke? (Näkö)
Mikä tuoksu/haju? (Haju)
Millainen kosketus toisen tekemänä, itseni tekemänä tai vaatteen kautta? (Tunto)
Mikä maku saa minut syttymään tai mikä on minusta epämiellyttävä maku? (Maku)
Sitten voi miettiä omaa seksihistoriaansa, mitkä siellä olivat erityisen sytyttäviä asioita, tilanteita ja mitkä taas halua sammuttavia. Mikä omassa kumppanissa on halun kannalta merkityksellisintä? Mikä minussa itsessäni? Entä mikä vaikutus on ympäristöllä? Pidänkö hämyisyydestä, siisteydestä?
Kun tiedän omat vastaukseni, tiedänkö kumppanini? Minkälainen on hänen halunsa? Helposti syttyvä? Helposti sammuva? Mistä hän pitää erityisesti ja mikä on todellinen turn off eli halun latistaja?
Perustarpeet ovat aina etusijalla
Seksuaaliseen haluun vaikuttavat myös uni, nälkä, stressi, sairaudet, lääkitykset, elämäntilanteet, hormonit, kuukautiskierto. Nämä kaikki on otettava myös huomioon. Siksi halu saattaa sammua tai syttyä hyvinkin vaihtelevalla tavalla. Lisäksi halu vaihtelee iän mukaan ja saattaa olla tänään aivan eri kuin huomenna.
Tärkeää seksuaalisen halun kannalta on siihen tutustuminen. Jos olet suhteessa, kerro rohkeasti asioista, jotka sytyttävät sinua ja asioista, jotka sammuttavat. Kuule, mitä kumppanisi kertoo.
Aistikkaita hetkiä halun äärellä!
Pauliinan Rakkaus on tekoja arjessa -kirja on kuunneltavissa äänikirjana esimerkiksi Bookbeatista.