JOKU on sanonut jotain tai toiminut niin, että meitä ottaa päähän, harmittaa, ärsyttää, vihastuttaa, ahdistaa, raivostuttaa, pännii. Ehkä loukkaa ja satuttaakin.
Syypää on tietenkin se JOKU ja siksi meillä on oikeutus tuntea kyseisiä tunteita.
JOKU voi aiheuttaa elämässämme omasta mielestämme suurenkin ongelman. Etenkin, jos JOKU on vaikkapa oma kumppani, perheenjäsen, sukulainen tai työkaveri. Tuppaa nimittäin olla niin, että mielemme intoutuu paisuttelemaan ärsytyksen aiheita kärpäsistä härkäsiksi, emmekä enää näe ollenkaan sitä kaikkea hyvää ja kaunista, mitä toisessa on.
Mutta onko ongelma todella toisen sanomisissa ja tekemisissä? Vai voisiko se sittenkin olla omissa pinttyneissä ajatuksissamme ja uskomuksissamme, jotka mielipahan tunteita nostattavat?
Nythän vasta herne nenään meneekin. Emmehän me tunteillemme voi mitään.
Tämä on jopa totta. Mutta ehkä vain hitusen. Emme voi mitään, jos emme halua voida. Jos emme ota tunteistamme vastuuta. Emmekä me riemusta kiljahdellen sitä tee. Onhan moinen hemmetin tuskallista. Syytteleminen ja syiden löytäminen muista on niin turkasen paljon rattoisampaa.
Mutta onko se sitä syvemmälle ja pidemmälle ajateltuna?
Syyttely jähmettää ja jumittaa. Se estää meitä tutustumasta moninaiseen itseemme ja hidastaa omaa kasvua sekä oppimista. Se kuluttaa valtavasti energiaa ja hankaloittaa suhteita muihin ihmisiin, estäen aidon ja koskettavan kohtaamisen.
Syyttely estää meitä olemasta enemmän.
Kannattaisiko syyttelyn sijaan tehdä tutkimusmatkaa omiin tunteisiinsa? Niiden todellisiin syihin ja syntyihin? Sen lisäksi, että se voi olla varsin mielenkiintoista, se voi viedä itseä ja omia ihmissuhteita vauhdilla eteenpäin, kohti parempaa.
RAUTALANKAA
Omaa ymmärrystäni auttaa usein monimutkaistenkin asioiden yksinkertaistaminen jonkinlaiseksi ”syy-seuraus-malliksi”. Sanallistettu rautalankamallini tunteiden synnystä menee näin.
Ensin on AJATUS. Kun ajatusta toistetaan tarpeeksi, tapahtuu mielessämme sen vahvistaminen. Syntyy USKOMUS. Vahvistaminen tapahtuu paitsi omien, myös muiden (esim. lapsuudessa läheistemme) ajatusten toistamisella.
Ajatuksemme ja uskomuksemme eivät ole tosia, vaan vain TULKINTOJAMME asioista, ihmisistä ja itsestämme. Nämä tulkintamme johtavat TUNTEESEEN ja tunne johtaa REAKTIOON. TOIMINTAAN.
Haastavinta on se, että uskomuksemme syntyvät ja vahvistuvat tiedostamattamme. Ne operoivat ja ohjaavat meitä tiedostamattomasta mielestämme käsin. Siksi pidämme tulkintojamme taivahan tosina, mistä seuraa, että niiden vaikutus elämäämme on varsin vahva.
Kun tulkitsemme JONKUN sanomisia ja tekemisiä toistuvasti yhdellä ja samalla tavalla, tunnemme ja toimimme myös toistuvasti yhdellä ja samalla tavalla. Olemme synnyttäneet itseään toistavan KAAVAN. MIELEN MALLIN.
Koska sekä uskomuksemme että selviytymiskeinomme ikävissä tilanteissa ovat isoin osin peräisin lapsuudessamme, ovat kiukkureaktiomme aikuisenakin usein varsin lapsenomaisia.
Upea mahdollisuutemme on kuitenkin se, että verenpainetta ja näppylöitä nostattavan sekä haitallasia reaktioita aiheuttavan kaavan voi halutessaan rikkoa kantamalla syyttelemisen sijaan vastuun omista tunteista ja niistä aiheutuvista reaktioista.
KAAVAN RIKKOMISVINKKEJÄ
1. Opettele ajattelemaan tietoisesti eri tavalla. Jos joku läheinen saa sinut toistuvasti ärsyyntymään, korvaa ärsyttävien asioiden ajattelu ja paisuttelu kaiken toisesta löytyvän hyvän ja kauniin ajattelemisella ja paisuttelemisella. Huomaat hyvinkin nopeasti, miten oma asenteesi ja yllättäen jopa toisenkin asenne on muuttunut myönteisemmäksi. Luultavasti myös suhteenne on lujittunut ja parantunut.
Kinkkisissä tilanteissa toki helpommin sanottu kuin tehty. Etukäteisharjoittelu ja toisto tekevät kuitenkin mestarin.
2. Kun ”vaaratilanne” on päällä, suo itsellesi hetken hengitystauko ennen vihastumisen ja siitä aiheutuvan (lapsekkaan) puolustusreaktion vallankaappausta. Hengityksen avulla ja aikana ehdit valita ajatuksesi toisin. Hengityksen avulla voit myös liennyttää nousussa olevaa kiukkuasi.
Älä luovuta, vaikka et heti etkä aina onnistuisi. Kyllä sinä opit.
3. Pohdi, voisiko olla, että se mikä sinua ärsyttää toisessa, ärsyttää loppupelissä sinua itsessäsi. Jokin torjuttu? Jokin, jota et halua nähdä? Varjoksesi kutsuttu.
Saattaa nimittäin olla niinkin, että mitä ärsyyntyneempi olet JONKUN sanomisista ja tekemisistä, sen todennäköisemmin syyllistyt itse aivan samoihin sanomisiin ja tekemisiin.
4. Opettele ajattelemaan, että ärsyyntymisesi ja tyytymättömyytesi syy ei ehkä olekaan toisessa, vaan omassa mielessäsi. JOKU vain auttaa sinua (kipeän kautta) näkemään oman varjosi ja tuomaan sen valoon. Hyväksymään itsesi valoinesi ja varjoinesi. Keskeneräisenä, mutta sellaisenaan kokonaisena, kirkkaana ja rakastettavana.
5. Sekin rauhoittaa, kun ymmärrät, että se JOKU TOINEN ärsyttävä myös suojelee ja peittelee ärsyyntyessään omaa varjoaan. Usein ”hyökkäys on paras puolustus -menetelmällä”.
Kun tipahdamme kiukustumistilanteissa lapsena oppimiimme selviytymiskeinoihin, riittää meillä tavallisen mukavilla ja hyväntahtoisillakin ihmisellä repertuaaria syyttelystä ja puolustelusta hyökkäykseen, ivaan ja jopa ilkeyteen.
Mitä paremmin tutustut ärsyyntymistä ja puolustusreaktioita aiheuttaviin tunteisiisi, niiden syihin ja syntyihin itsessäsi ja mitä paremmin kannat niistä myös vastuun, sen vähemmän sinulla on tarvetta paeta toisten syyttelyyn, arvosteluun ja tuomitsemiseen.
Mitä paremmin hyväksyt varjosi ja vajavaisuutesi, sen enemmän voit kokea myötätuntoa ja rakkautta itseäsi ja muita kohtaan. Kanssasi on helppo hengittää ja hyvä olla.
Voit lukea asenteen muuttamisesta ja mielen työkaluista enemmän esikoiskirjastani Sinä olet enemmän. Kirjan pääsee kuuntelemaan esimerkiksi Storytelistä.
Muutama vuosi sitten elin vielä vahvasti suorittavassa moodissa. Tsemppasin itseäni projektista, saavutuksesta ja CV-merkinnästä toiseen. Vaikka asiat olivat sinänsä inspiroivia, en juurikaan antanut tilaa sisäiselle äänelleni tai itseni kuulostelulle. En pysähtynyt kysymään itseltäni, vievätkö kaikki tekemäni asiat kohti sitä, mitä sydämessäni todella haluan.
Vasta uupumiskokemukset opettivat minua hidastamaan ja tarkastelemaan asioita uudella tavalla. Elämänmuutoksen myötä huomaan myös monen asian itsessäni muuttuneen. Entisestä supersuorittajasta on noussut esiin ihan uusia puolia, jotka toisinaan yllättävät jopa itseni.
Tunnistatko sinä nämä 5 muutosta itsessäsi?
1. Ennen et juurikaan kiinnittänyt huomiota siihen, miltä jonkin asian tekeminen sinusta tuntuu. Nykyään punnitset päätöksiä sen perusteella, mitä tunteita se sinussa herättää. Jos jokin asia tuntuu painavalta vatsanpohjassa tai tukahduttavalta rinnassa, osaat kieltäytyä ja sanoa ei. Tunteista on tullut sinun kompassisi.
2. Huomaat yhtäkkiä olevasi melko mukavuudenhaluinen. Kun et enää koe jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, voit ottaa iisimmin ja nauttia elämästä, vaikka et saisikaan niin kovasti aikaan. Toisinaan yllätät itsesi jopa terveestä laiskottelusta!
3. Koet useammin epävarmuuden ja häpeän tunteita. Entinen suorittaja ei antanut tilaa epävarmuuden tunteille, vaan posotti menemään itsensä äärelle pysähtymättä. Kaikki sisäiset ”häiriötekijät” tuli lakaistua maton alle. Nykyään annat epämiellyttäville tunteillekin luvan olla ja harjoittelet katsomaan niitä lempeän uteliaasti. Mitä arvokasta ne kertovat sinulle itsestäsi?
4. Nautit yhä enemmän yhdessä tekemisestä yksin puurtamisen sijaan. Toisinaan suorastaan tarvitset sparraus- tai tsemppikaverin, jotta saat luovuutesi virtaamaan. Väkisin puskeminen ei enää tunnu vaihtoehdolta. Viihdyt parhaiten vapaassa flow-tilassa.
5. Et suostu enää tinkimään vapaa-ajastasi ylitöiden, jatkuvan opiskelun tai itsesi kehittämisen kustannuksella. Pidät huolta, että kalenteristasi löytyy rutkasti tilaa myös itsellesi. Jatkuvan aikaansaamisen sijaan ajasta on tullut sinulle elämänlaadun mittari.
Meillä kaikilla on oma tapamme rakastaa. Olemme muodostaneet kuvan rakkaudesta sen perusteella, mitä olemme oppineet kodissamme, mutta myös kulttuuriset ja sosiologiset asiat ovat vaikuttaneet siihen, mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta ja mitä merkityksiä annamme rakkaudelle.
Haluamme tulla rakastetuiksi suhteissamme tietyllä tavalla ja omaa rakkauttammekin tarjoamme meille ominaisella tyylillä. Moni pohtii keskellä parisuhdekriisiään, onko rakkautta enää ollenkaan jäljellä ja mistä sen voi tietää, rakastaako toinen minua. Vielä hankalampaa voi olla pohtia, mitä omille tunteille kuuluu.
Mitä vaikeammaksi tilanne on päässyt, sitä tukalammalta voi aiheen käsittely tuntua. Jos kumppani on jatkuvasti tivaamassa häneen kohdistuvan rakkauden määrää, voi paineen alla olla vaikea arvioida omia tunteitaan. Jos taas pyörittelee mielessään jatkuvasti, minne omat tunteet ovat kadonneet, voi vaativuus itseä kohtaa kasvaa ahdistukseksi ja päästä kasvattamaan roimastikin etäisyyttä omaa puolisoa kohtaan. Näin ajatuksista tulee itseään toteuttava ennuste.
Kriisin keskellä voi olla vaikea arvioida omien tunteiden määrää ja merkitystä. Mitä stressaantuneempia olemme, sitä huonompi yhteys meillä on myös itseemme. Mieli ei toimi pakottamalla. Voi tulla houkutus paeta paikalta, vetäytyä tai hyökätä. Emme ole vastuussa omista tunteistamme, mutta teoistamme ja valinnoistamme kannamme seuraukset. Kun tunteet eivät suostu toimimaan tienviittoinamme, on meillä aina mahdollisuus toimia arvoistamme käsin. Voit kysyä itseltäsi: kuinka paras versio itsestäni toimisi tässä tilanteessa?
Rakkaus pakenee määrittelyä, koska sen luonteeseen kuuluu myös mystisyys. Rakkaus kaiken kattavana elämänvoimana on minun elämänfilosofiani mukaan kaikkien saavutettavissa oleva energianlähde myös silloin, jos meillä ei ole kumppania tai ystävää. Rakkautta voi kokea yksinkin, aivan samoin kuin seksiä voi harrastaa itsensä kanssa.
Vaikeissa elämäntilanteissa meillä on alttius suojautua. Peitämme omat tärkeät tunteemme, jotta voitamme lisäaikaa vaikeiden aikojen käsittelylle. Tämä ei kuitenkaan tee niiden hoitamisesta helpompaa.
Painostava hiljaisuus lienee useimmille tuttu käsite. Keskustelun avaaminen voi olla vaikeaa ja jopa mahdotonta tilanteessa, jossa pelkää jo valmiiksi tulossa olevaa vastausta tai ei edes tarkkaan tiedä, mistä toisen vetäytymisessä on kysymys. On selvää, ettei ketään voi pakottaa avautumaan ajatuksistaan, mutta yllättävän usein ratkaiseva käänne voi olla suoran kysymyksen esittäminen. Se on myös selkeä merkki kumppanillesi siitä, että haluat toimia asioiden eteen. Kun alamme keskustella siitä, mitä todella ajattelemme, luomme tilaa läheisyydelle. Voit yllättyä, että myös ikävistä asioista keskusteleminen, pettymyksen tuottaminen ja toisen kivun tunteminen tuo teitä lähemmäksi. Se ei välttämättä tarkoita, että lopputulos on sellainen kuin haluat, mutta yhteys välillämme auttaa teitä kulkemaan vaikean elämänvaiheen läpi yhdessä vahvempana.
Teksti on ote Marikan uudesta kirjasta Te selviätte kyllä – Mahdollisuuksien parisuhde.
Kiltiksi tytöksi kasvanut kokee usein kiltteyden haittaavan elämäänsä aikuisenakin. Toisten auttamisessa, hyväntekeväisyydessä, kuuntelevana korvana toimimisessa ja positiivisen ilmapiirin luomisessa ei ole mitään pahaa. Päinvastoin. Kyse onkin toiminnan taustalla olevista motiiveista ja siitä, onko ihmisellä tilaa olla kaikkea, mitä hän on näiden roolien ulkopuolella.
Kukaan ei ole ainaisen ymmärtävä, kykenevä, jaksava ja hymyileväinen superihminen. Jos siihen pyrkii, lopputuloksena on yleensä jonkin sortin loppuun palaminen.
Henkisen hyvinvoinnin ohjaaja ja tunneterapeutti Suvi Bowellanin uutuuskirja Kiltin tytön voimakirja kertoo, miten liiasta kiltteydestä pääsee eroon ja mitä hyvää muutoksesta seuraa.
Kirjan avulla voi opetella tervettä itsekunnioitusta ja selkeitä rajoja, tarvitsematta muuttua itsekeskeiseksi ja ikäväksi ihmiseksi. Kun oppii kohtelemaan itseään hyvin, alkaa löytää elämästä enemmän iloa, vapautta ja nautintoa.
Tässä Suvin 5 askelta liiasta kiltteydestä vapautumiseen:
1. Mieti mitä tarvitset voidaksesi hyvin. Sen sijaan, että laitat omat tarpeesi syrjään, opettele pitämään itsestäsi huolta. Sinun hyvinvointisi on ihan yhtä tärkeää kuin muidenkin. Harjoittele myös toiveittesi ilmaisemista jämäkän ystävällisesti. Aikuisina ihmisinä olemme itse vastuussa tärkeiden tarpeittemme täyttymisestä.
2. Haasta omat ajatuksesi. Jos huomaat tekeväsi toistuvasti jotain sellaista, mitä et oikeastaan haluaisi tehdä, kysy itseltäsi miksi teet niin. Mitä pelkäät tapahtuvan, jos kieltäydyt? Ajatukset ja uskomukset eivät ole kiveen hakattuja totuuksia, vaan käsityksiä, jotka olemme muodostaneet elämän varrella. Niitä voi muuttaa mukavammalta tuntuviksi ja sellaisiksi, jotka auttavat meitä toimimaan viisaasti.
3. Harjoittele hankalalta tuntuvia tilanteita. Etukäteen varautuminen vaikkapa mielikuvaharjoittelun avulla auttaa toimimaan halutulla tavalla kun jokin kinkkinen tilanne tulee eteen. Onko elämässäsi joku, joka saa sinut aina pyörtämään päätöksesi? Huomaatko miellyttäväsi tietyissä tilanteissa itsesi kustannuksella? Mieti etukäteen mitä oikeasti haluat, miten ilmaiset sen fiksusti ja mitä teet jos joku loukkaantuu. On hyvä muistaa, että emme ole vastuussa niistä tunnereaktioista mitä toisissa ihmisissä syntyy, kun ilmaisemme rajojamme.
4. Kanna vastuu omista tunteistasi, älä toisten. Moni kiltti kantaa toistenkin tunteet, murheet ja vastuut. Opettele sietämään hankalaltakin tuntuvia tunteita. Jos aina perääntyy ja joustaa kun joku älähtää, saa olla myötäilemässä lopun ikänsä.
5. Katso itseäsi ja näe se kaikki hyvä ja kaunis mitä sinussa on. Miten kohtelisit itseäsi, jos olisit itsesi paras ystävä? Miten puhuisit itsellesi? Miten käyttäisit aikaasi ja kenen kanssa, jos haluaisit olla itsellesi hyvä? Meidän ei tarvitse ostaa rakkautta ja hyväksyntää muilta.
Kurkkaa myös Suvin tekemät Kiltin voimakortit, jotka toimivat rohkaisijana, ajatusten herättäjänä ja lempeänä muistuttajana siitä, että aina ei tarvitse miellyttää muita ja jokainen meistä ansaitsee tulla kohdelluksi arvostavasti.
Mitä sinä voit tehdä kun huomaat reagoivasi kuin lapsi? Esimerkiksi torjuvasi jotain itsessäsi tai toisessa. Mitä sinulta kaivataan kun huomaat tuomitsevasi? Tai kaipaavasi jotain, kokien jonkin puuttuvan sinusta.
Rakkautta. Juuri tätä sisäinen lapsi näissä hetkissä pyytää sinulta. Osoita rakastavasi, se on se mitä voit tehdä. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa?
Jokainen meistä reagoi. Reagointi kertoo sisäisestä lapsesta.
Emootionaaliset reaktiot ovat se helpoin tapa tunnistaa sisäisen lapsen toiminta itsessäsi. Ne hetket, joissa sinussa aktivoituu vaikkapa epävarmuus, yksinäisyys, syyllisyys, häpeä tai arvottomuus. Nämä ovat kaikki sisäisen lapsen emootionaalisia reaktioita.
Reaktioiden tunnistaminen vaatii toisinaan hieman työtä. Tämä johtuu siitä, että usein me reagoimme tähän emootionaaliseen reaktioon. On siis olemassa ensisijainen reaktio ja toissijainen reaktio. Tämä toissijainen reaktio voi olla esimerkiksi levottomuus, kiukku, uneliaisuus, älyllistäminen, toiminnan lisääminen tai kaiken huomion siirtäminen toiseen/ulkopuolelle. Toissijainen reaktio auttaa meitä välttämään ensisijaisen reaktion.
Emootionaalinen reaktiosi on jäänne menneisyydestä.
Ensisijainen emootionaalinen reaktio on useimmiten sellainen tunnetason kokemus, jonka kohtaamisen emme saaneet apua kehittyessämme.
Otetaan esimerkiksi epävarmuus, joka on luontainen kokemus lapselle. Kuvittelepa ottavasi ensimmäisiä askeleitasi. Vaikka se innostavaa, se on myös epävarmaa ja huteraa. Silloin saatamme kaivata ulkoista tukea, joka auttaa meitä jatkamaan ja sallimaan epävarmuuden.
Tällä tavalla vanhempamme olisi voinut opettaa meitä emootionaalisesti ja auttaa meitä luomaan kosketusta niihin meissä oleviin luontaisiin voimavaroihin, jotka auttavat meitä emootionaalisten kokemusten kanssa. Kuten vaikkapa rentoon itsevarmuuteen, joka on se voimavara meissä, joka voi auttaa epävarmuuden keskellä, poistamatta epävarmuutta.
Koska emme saaneet tätä tukea tuossa kyseisessä tilanteessa, reagoimme epävarmuuteen esimerkiksi luovuttamalla ja passivoitumalla, tai puskemalla ja pakottamalla itsemme eteenpäin emootiosta riippumatta.
Näin kokemamme epävarmuus jää kohtaamatta ja se jää sisällemme. Sen vuoksi se triggeröityy yhä aikuisenakin niissä tilanteissa, jotka muistuttavat tuosta/noista epävarmuuden esiin tuovista hetkistä. Menneisyydestä kumpuavaan emootionaaliseen reaktioon reagoimme usein edelleen samalla tavalla, jonka opimme lapsena.
Tiedätkö mille persoonasi rakentuu?
Nämä toissijaiset reaktiot ovat monelle meistä se, mistä persoonamme muodostuu. Itsevarman henkilön sisällä on usein epävarmuus, jota itsevarmuutta ilmentämään kehittynyt persoona pyrkii kompensoimaan.
Persoona voi siis muotoutua toissijaisen reaktion ympärille ja sen ytimessä on useimmiten henkilölle ominainen vajavuus. Se voi olla epävarmuus, rakkauden puute, arvottomuus, kykenemättömyys, voimattomuus, ymmärtämättömyys tai vastaava.
Näin ihmisen elämästä tulee helposti tarina, jota sisäinen lapsi ohjaa vältellen henkilölle ominaista vajavuutta ja ilmentäen kompensoimisessa auttavaa persoonaa, jota värittävät vahvasti toissijaiset reaktiot.
Saanet kiinni siitä, että reaktiot ovat tärkeitä koska niiden kautta voimme saada yhteyden sisäiseen lapseen.
Mitä ovat toissijaiset reaktiot?
Annan sinulle esimerkkejä toissijaisista reaktioista, joiden kautta voit lähestyä sen alla olevaa emootionaalista reaktiota. Kun luet niitä, saatat huomata, että usein jokin näistä on meille se selkeästi ominaisin. Siitä on tullut niin keskeinen osa persoonaamme, että ihmistä voi luonnehtia tällaiseksi.
tuominta. Tuominta on mekanismi, joka auttaa painamaan jonkin asian alas. Kun huomaat tuomitsevasi ja voit olla avoin sille ja katsella tapahtumia, alat huomata mitä sen takana tapahtuu. Mikä tässä tuomittavassa asiassa koskettaa sinua? Ja ennen kaikkea mitä se sinussa koskettaa?
passiivisuus. Ihmiselle ei ole luontaista olla passiivinen. Kun huomaat olevasi passiivinen, ole utelias siitä miltä se tuntuu. Passiivisuuden taustalla on aina jotain muuta. Pettymys elämään tai itseen. Pelko elämää kohtaan. Nämä ovat arvauksia mutta voit selvittää asian itse tunnistamalla passivisuus ilmiön itsessäsi.
kiukkuisuus. Kiukkuisuus on aina suoja. Se auttaa työntämään jotain pois niin sisällämme kuin ulkopuolella. Anna itsellesi lupa kokea kiukku purkamatta sitä ulos. Katso avoimuudella mitä sinussa tapahtuu ja ole utelias etenkin sydämestäsi. Miltä sinun on tarve suojautua?
ylimielisyys/välinpitämättömyys. Nämä ovat samankaltaisia kuin tuominta. Tämä mekanismi auttaa sinua pysymään etäällä elämästä ja sen yläpuolella. Älä muuta toimintaa, ole vain avoin ja katso sitä, että näin todella toimit tässä hetkessä. Koe se kuinka muut ovat huonompia ja sinä tiedät paremmin. Ole samalla utelias sille miksi sinun tarvitsee olla toisten yläpuolella? Pelkäisitkö olla toisten alapuolella jos laskeutuisit kokemaan elämää?
valheellisuus. Kun huomaat antavasi ulos jotain muuta kuin mitä koet, koeta olla tuomitsematta itseäsi. Kaikki ovat valheellisia tavalla tai toisella. Ole lempeä rehellinen itsellesi tästä ja koeta antaa itsellesi lupa kokea se mitä sinussa aidosti tapahtuu.
antaminen ja huolehtiminen. Jos huomaat toistuvasi haluavasi antaa toisille tai olla hyvä ihminen toiselle, koeta olla utelias siitä mitä sen takana tapahtuu. Usein antamisen taustalla on jokin puute ja tarve saada itse jotain. Ainoa tapa, jolla voit kokea saavasi tämän jonkin, on tunnistaa toimintamallisi taustalla oleva tarvitsevuus ja olla sinulle läsnä.
sympatia. Sympatia on mekanismi, jossa katoamme itsestämme ja huomiomme siirtyy vahvasti toiseen ihmiseen. Kenties sinun oli kehittyessäsi tarpeen olla läsnä vanhemmalle ja sivuuttaa itsesi. Kun huomaat meneväsi täysin mukaan toisen ihmisen kokemukseen, tunteisiin ja tarinaan, ole utelias siitä mitä sinä itse koet. Miksi on haastavaa pysyä läsnä sinulle samalla kun olet läsnä toiselle?
torjunta. Huomaa kun sinun olemuksesi muuttuu torjuvaksi. Saatat muuttua tunnetasolla tylpemmäksi, puheesi saattaa alkaa osoittaa, että se mitä tapahtuu ei ole ok. Saatat jännittyä fyysisesti. Anna kaikkien näiden tapahtua. Kun annat sille lämpimästi huomiosi, tämä torjunta voi alkaa paljastaa sen mitä sen alla tapahtuu.
älyllistäminen. Toisinaan saatat huomata, että olet moodissa, jossa lähestyt kaikkea älyllisesti. Asiat ovat asioita ja ihmiset sekä omat tunteesi ovat asioita noiden asioiden joukossa. Kun huomaat olevasi tällaisessa mentaalisessa tilassa, koeta havainnoida mihin et ole kosketuksissa. Miten kehosi voi? Mitä sinussa tapahtuu tunnetasolla? Kun huomaat menneesi vahvasti päähäsi, ole sille lempeä ja katso mitä tapahtuu.
Huomannet kirjoituksestani, että hyviä tuloksia tuottava lähestymistapa näihin toissijaisiin reaktioihin on niiden lämmin kohtaaminen. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksymme ne antamalla niiden olla. ”Tällainen minä vain olen” olen laiskuutta. Haluamme oppia hyväksymään itsemme mutta samalla antamaan sitä mitä sisäinen lapsemme kaipaa. Eli aikuisen lämmintä sekä varmaa läsnäoloa.
Sisäisen lapsen lähestyminen on kuin lapsen lähestymistä aikuisena.
Mitä lapselle tapahtuu kun hän käyttäytyy reaktiivisesti, vältellen sitä mitä hän kokee sisällään koska se on vaikeaa ja hänen lähellään on aikuinen, joka on hänelle tuomitsematta läsnä? Lapsi alkaa kokea turvaa ja hyväksyntää vaikkei edes itse kykene hyväksymään omaa kokemustaan. Turvan ja hyväksynnän kautta hän alkaa luottaa ja avautua aikuiselle. Se voi vaatia aikuiselta pari lämmintä hymyä, kosketuksen tai avoimen kysymyksen: ”mitä sinussa tapahtuu?”
Ennen pitkää lapsi kuitenkin avautuu. Hän voi avautua koska hänellä on se tuki, jonka hän tarvitsee voidakseen kohdata sen mitä hänessä tapahtuu. Seuraavana luvassa voi olla itku tai jokin muu ilmiö, jonka myötä toissijaisen reaktion alla oleva emootio saa tulla esiin.
Tämä sama logiikka toimii kun lähestymme omaa sisäistä lastamme. Erilaista tässä on se, että meidän täytyy itse oppia olemaan se aikuinen, jota kaipaamme. Meidän täytyy oppia olemaan sen verran enemmän läsnä, että alamme tunnistaa reagoivuutemme sen sijaan, että sen ympärille muodostunut persoonamme vain toteuttaa itseään. Sitten meidän täytyy oppia asettamaan rajat itsellemme sillä sisäisen lapsen ei voi antaa jatkaa meille epäedullista toimintaa. Rajojen asettaminen luo turvaa, saa sisäisen lapsen haastamaan meitä (eli reagoivuutemme yrittää vahvistua) ja tuo pintaan niitä tuntemuksia, joita sisäinen lapsemme on vältellyt.
Älä käännä enää selkää itsellesi
Ota huomioon asian kanssa työskennelläsi se, että työskennellessäsi sisäisen lapsen kanssa, lähestyt usein häntä samalla tavalla kuin kaikkea muutakin. Suhtautuen siihen sinulle ominaisella tavalla. Tämä tekee asiasta toisinaan haastavaa. Koska olemme tietämättämme samaistuneet sisäiseen lapseemme, lähestymme tätäkin tehtävää tutulla tavalla, yrittäen tehdä sisäiselle lapsellemme jotain.
Tämä tekeminen ei ole avuksi. Juuri sitä lapsi ei ensisijaisesti kaipaa. Eikö niin, että sillä tavallahan meidät kohdattiin aiemminkin? Sille mitä koimme koetettiin tehdä jotain tai siihen suhtauduttiin jollain tavalla, joka on eri asia kuin se, että sille olisi ollut tilaa, se olisi ollut tervetullutta ja meitä olisi opetettu kohtaamaan elämä, oma kokemuksemme ja itsemme sellaisena kuin se on.
Olemme samaistuneet niihin erilaisiin mekanismeihin, jotka tuomitsevat, arvostelevat, torjuvat, arvottavat ja työntävät pois sitä mitä koemme. Sisällämme kaipaamme kuitenkin juuri sitä, että se mitä meissä on saisi tulla koetuksi. Sen salliminen on monille niin vaikeaa, että tarvitsemme siihen usein ammattiapua.
Sisäinen lapsemme on kokenut, ettei se ole tervetullutta mitä hänessä tapahtuu eikä sen kokemiseen tule olemaan tukea. Siksi välttelemme itseämme tänäkin päivänä, usein tietämättämme.
Ole läsnä, eli rakasta ja sisäinen lapsi alkaa luottaa sinuun
Kun olemme johdonmukaisesti läsnä sisäiselle lapsellemme, eli sille mitä meissä tapahtuu, sisäinen lapsi alkaa kokea luottamusta tähän läsnäolevaan vanhempaan. Tällöin me alamme rakkautta osoittaen opettamaan hänelle miten kohdata ne vaikeat emootiot, joille ei ollut tukea aiemmin. Näin opettelemme kohtaamaan itsellemme vaikeat emootiot.
Tämän seurauksena sisäisessä lapsessamme oleva jähmeys alkaa sulaa. Sen suojautuvuus alkaa vähentyä ja reagoivuus kevenee. Sen sijaan tuon jähmeyden alla oleva eloisuus ja autenttisuus eri väreissään alkaa virrata esiin. Tämä myötä meistä tulee eläväisempiä ja voimavaraisempia.
Prosessin aikana vahvistamme läsnäolevaa aikuista itsessämme, tulemme tietoisemmiksi itsestämme ja alamme nähdä paitsi itsemme ja oman toimintamme, myös muut ihmiset uusin silmin. Kun ymmärrämme sydämellä mistä oma toimintamme kumpuaa, alamme tuntea myötätuntoa myös toisia kohtaan.
Koen, että maailma on täynnä sisäisiä lapsia, jotka ovat oppineet reagoimaan siihen mitä heissä tapahtuu. Tästä reagoivuudesta on tullut se aikuisuus, jonka näen joka puolella. Voimme kypsyä tästä vielä eteenpäin. Siksi toivon, että inspiroidut tästä kirjoituksesta.
On olemassa aidompi, voimavaraantuneempi, kypsempi ja sinulle antoisampi tapa elää kuin se mitä pidämme aikuisuutena. Emme ole vielä kypsyneet ja siksi kutsunkin sinua vahvemmin matkalle kohti sitä.
”Lakastatko mua?”
Tätä sisäinen lapsesi kysyy. Se tarkoittaa seuraavia asioita:
oletko minulle paikalla? Aidosti paikalla.
hyväksytkö sen miten toimin? Entä onko sillekin tilaa mitä koen sen alla? Ei sille ollut ennenkään.
ymmärrätkö minua? Siis sydämelläsi. Voitko olla avoin sille mitä tunnen ja näyttää, että se on ok?
uskallatko olla minulle rehellinen? Rehellinen itsestäsi, jotta ravitsisit sillä minuakin. Siis silloinkin kun olet itse inhimillinen ja kesken?
voitko kertoa minulle miten ket minun toimivan, jotta näkisin sen itsekin?
voitko asettaa minulle turvaa tuovat rajat? Lämmöllä mutta varmasti.
Voitko olla paikalla? Kaikessa tässä mitä pyydän. Voitko olla vain aidosti paikalla, yrittämättä muuttaa mitään. Minä selviän, opin ja kasvan kyllä kunhan vain olet minulle siinä, että voin elää tämän läpi.
”Rakastatko minua?”
Olen rakentanut aiheesta 6 viikkoa kestävän verkkokurssin nimeltä Ryhdy Aikuiseksi Sisäiselle lapsellesi. Kurssilla sinun on mahdollista oppia olemaan paikalla sisäiselle lapsellesi tavalla, joka on parantavaa. Tämän seurauksena sisäisen lapsen, hankalien tunteiden sekä reaktiivisuuden negatiivinen vaikutus elämääsi vähenee. Lapsi löytää paikkansa vapauttaen iloa, luovuutta ja eläväisyyttä elämääsi. Ja kun Aikuinen sinussa astuu elämäsi ohjaksiin, voit helpommin rakentaa sitä elämää, jota oikeasti haluat elää. Lue kurssista lisää täältä ja tule mukaan.
Metsä ravitsee monin tavoin. Se voi pyyhkiä huolet pois, kutsua läsnäoloon ja tehdä samaan aikaan vahvaksi ja pehmeäksi. Metsä kutsuu elämän äärelle. Se voi antaa kokemuksen yhteydestä.
Oletko tullut metsän koskettamaksi seuraavilla neljällä tavalla? Vai ovatko metsäretkesi yleensä keskittyneet enemmän yhteen tai kahteen näistä tavoista? Anna metsän ravita monilla tasoilla.
1. Metsä on resurssien lähde
Keräätkö metsästä marjoja, sieniä, yrttejä ja villivihanneksia? Oletko saanut ravintoa metsästä?
Metsä on ollut elämän lähde hyvin konkreettisesti aikoinaan ja on edelleen. Sieltä on saatu ravintoa ja puuta. Se on myös ollut suojan paikka monina vaikeina aikoina.
Kuinka usein käyt luonnon supermarketissa, jossa ahkerat palkitaan ja tietävät keräävät monipuolisimmat saalit?
2. Metsä on hyvinvoinnin lähde
Käytkö usein metsässä latautumassa? Aikoinaan ihmiset olivat aina luonnon hyvinvointivaikutusten äärellä.
Nykyajan monin tavoin urbaanille ihmisnisäkkäälle metsään meno on paluuta lajityypillisempään ympäristöön. Tämän lajityypillisen kaipauksen täyttäminen koskettaa monilla olemuksessa jotakin hyvin syvää ja alkuperäistä.
Nykyään on myös paljon tieteellistä tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista. Paras tutkimusnäyttö on ennen kaikkea luonnon psyykkisillä hyvinvointivaikutuksilla.
Kuinka usein käyt keräämässä kaikki kolme metsistä – luonnon psyykkiset, kognitiiviset ja fyysiset hyvinvointivaikutukset?
3. Metsä on harjoitussali
Huomaatko, kun menet metsään ja vietät siellä aikaa, niin kehität monia hyödyllisiä taitoja ja laatuja itsessäsi?
Tietenkin kehität selviytymistaitoja, mutta myös monia muita. Usein kaikki harjoitus tapahtuu luonnollisesti.
Metsä on myös paikka, johon voi mennä tietoisesti kehittämään hyödyllisiä taitoja. Metsä voi olla kuin harjoitussali ”dojo”. Se voi olla sisäisten voimien kehittämisen kuntosali.
Metsässä voi erilaisten harjoitusten kautta kehittää läsnäoloa, aistimista, ympäristön ja sisimpänsä huomioimista. Samoin voi kehittää juurevaa kehollista maayhteyttä, intuitiota ja monia muita hyviä taitoja, jotka auttavat arjen käänteissä ja sivilisaation keskellä.
Oletko kokeillut Hidasta elämää Metsä ja meditaatio -korttien harjoituksia? Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirja on kuin smoothie-reseptikirja moniin erilaisiin metsävoimiin ja -sukelluksiin.
4. Metsä on yhteyden kokemisen paikka
Onko sinullekin metsä pyhyyden kokemisen paikka? Muinaissuomalaisille metsä oli resurssien lähde, mutta se oli myös täynnä pyhyyttä.
Voi olla, että laskeudut pyhän äärelle metsässä suoraan. Toiset kaipaavat ensin erilaisten luonnon hyvinvointivaikutusten rentouttavia ja ravitsevia kokemuksia, kunnes jotakin ihmeellistä voi tapahtua.
Joillekin erilaiset meditatiiviset harjoitukset metsässä ovat kuin vihreitä ovia universumin ihmeeseen. Jotkut puhuvat Luojasta, Luonnosta tai Jumalasta, johon saa salojen salien hiljaisuudessa syvemmän yhteyden.
Seuraavan kerran, kun menet metsään, rentoudu ja altistu. Tule ravituksi.
Avaa sitten silmäsi todella näkemään ja tunne herkästi hengityksesi. Olet elämän ympäröimänä. Olet elossa. Olet pienen planeetan pinnalla. Olet valon ja lämmön kylvyssä, joita virtaa lähitähdeltä. Kuinka ihmeellistä tämä kaikki onkaan? Älä annan mielesi vain sanoa: ”juu tiedän tämän kaiken jo – arkisia perusfaktoja”.
Ole läsnä aisteissa ja poissa mielestä. Tajua ihme – sinä ja universumi olette juuri nyt olemassa!
Vaikka kohtaamme näennäisesti samassa tienristeyksessä, seisomme tosiasiassa kumpikin aina omalla polullamme. Polulla, jota toinen ei pysty näkemään. Kun sinun sisälläsi on myrskyävä merireitti, tuulta 20m/s ja näkyvyys huono, toinen saattaa juuri nyt käyskennellä aurinkoisella mökkitiellä. Ja toisin päin.
Et voi koskaan täysin tietää, mistä tilanteesta käsin toinen kohtaa sinut. Jos olette läheisiä, voi toinen päästää sinut hetkittäin omaan tarinaansa, mutta useimmiten ainut jaettu kokemus on se maisema, jossa seisotte. Siksi empatia.
Usein myötätunto läikähtää kuin luonnostaan silloin, kun joku päättää jakaa jotakin kanssasi. Kun jaatte hetken aikaa saman kokemuksen.
Mutta myötätuntoa tarvitaan myös niihin hetkiin, kun toinen sulkee sinut ulos. Kun tunnet, että jotakin on pielessä, mutta et vain pääse lähemmäksi. Kun toinen ei halua näyttää sinulle enempää. Silloin ainut mitä voit tehdä on kunnioittaa toisen rajaa. Voit lähettää hänelle mielessäsi voimia tai ottaa itsekin pari askelta taaksepäin, jos se helpottaa oloasi. Myös sinulla on lupa rajanvetoon.
Erityisen paljon myötätuntoa tarvitaan silloin, kun tulet suoraan torjutuksi. Kun joku yllättäen päättää, ettei enää halua pysähtyä kanssasi elämän tienristeyksiin tai edes moikata sinua etäältä voi myötätunto olla viimeinen asia, joka on mielessäsi. Mutta juuri silloin siinä pitäisi kylpeä. Itse.
Et voi koskaan tietää sitä, mistä toinen on päättänyt visusti vaieta. Et voi avata mitään, minkä joku on päättänyt pakata mukaansa. Et voi korjata yksin sellaista, mikä muodostuu kahden ihmisen välille. Joskus ainut asia, mitä voit tehdä, on hyväksyä ja jatkaa matkaasi. Se jos joku vaatii myötätuntoa. Itseäsi ja toista kohtaan.
Nuorin lapseni repi minut hajalle haastavuudellaan. Hänen totuuttansa janoava valo ja hänen valtava rakkautensa pakotti minut riisumaan naamioni, paljastamaan pelkoni ja hajottamaan ympärilleni rakentaman muurini, jotta voisin rakentaa uuden elämän ja eheytyä omaksi itsekseni.
Tämä lapsi antoi elämälleni uuden suunnan ja merkityksen. Hän opetti minut tuntemaan tunteitani ja elämään rohkeaa ja omannäköistä elämää. Tämä kultainen, tunnerikas, herkkä ja empaattinen lapsi, on viime viikkoina alkanut hokea ”ihan sama” ja ”joo, mä tiedän.”
Kulunut kevät ja kesä on ollut myllerrysten aikaa meille aikuisille, joten voin vain kuvitella miten pelottavaa ja ihmetystä herättävää se on ollut herkille, kaiken aistiville lapsille. Lapsille, jotka osaavat jo lukea lööppejä, jotka kuuntelevat salaa uutisia ja vanhempiensa keskusteluja. Miten he voisivat ymmärtää asiaa, jota me aikuisetkaan emme ymmärrä?
Pelko herättää egon suojelemaan meitä kaikkia, myös poikaani. Tiesin, että se tulisi auttamaan poikaani selviytymään koulumaailman haasteista.
Välinpitämätön ”ihan sama” on ensimmäinen merkki sen ilmaantumisesta. Tälle lapselle kun mikään ei koskaan ole ollut ihan sama ja niin kauan kuin henkeni pihisee ja voin asiaan vaikuttaa, ei tule koskaan olemaankaan.
Ego rakentaa poikani ympärille kylmää, kovaa ja tunnotonta muuria. Välinpitämättömyyden muurin on tarkoitus suojella häntä kaikilta niiltä painajaisilta, joita hän näkee, kaikilta niiltä kysymyksiltä, joita hän ei osaa vielä kysyä ja kaikilta niiltä peloilta, joita hän ei edes tunnista omikseen.
Koppava ”joo, mä tiedän” kertoo, kuinka vähän rakas poikani oikeastaan tiedät ja miten paljon tietämättömyytesi sinua pelottaa. Voimme yhdessä etsiä ymmärrystä tälle kaikelle, voimme kulkea käsi kädessä pelon läpi, aivan kuten silloin, kun sinä vauvana otit minua kädestä kiinni ja pakotit minut kohtaamaan itseni ja pelkoni.
Kiitos ego, kun olet noin helposti tunnistettavissa ja kiitos kun suojelet poikaani asioilta, joita hän ei vielä ymmärrä. Muurisi on luja, ja sitä välillä kyllä tarvitaan, mutta en anna sinun peittää kaikkea sitä valoa ja rakkautta, jota pojassani on.
Aina kun kuulen ”ihan saman” ja ”joo, mä tiedän,” näen sieluni silmin egon muuraushommissa. Aion murtaa egon rakennelman, repiä sen rikki haastavuudellani. Egon ei tarvitse suojella poikaani niin lujaa, sillä minä suojelen häntä – pehmeästi. En anna pojastani tulla yhtä kovaa, kylmää ja tunnotonta, kuin minusta silloin joskus tuli.
Poikani, olet iässä, jossa joudut usein kohtaamisiin pelon kanssa, yksin suuressa maailmassa, mutta kotona et lapseni ole ikinä yksin. Kotona olet vielä minun ja sinun pelkosi ovat minun pelkojani, ne eivät ole minulle ihan sama. Sinä et ole minulle ihan sama.
Et tarvitse muuria minun kanssani, sillä minun syliini voit laskea kaiken kipusi, vihasi, epävarmuutesi, kaikki huolesi ja surusi.
En tiedä kaikkea, enkä osaa vastata kaikkiin kysymyksiisi, mutta uskon sinuun, kuten sinäkin uskoit minuun. Osaan rakastaa sinua, kuten sinäkin olet aina rakastanut minua.
Periksiantamattomasti, haastavasti, väkevästi ja pehmeästi.
Maailman terveimpien kansojen taustalla ei ole mikään yksittäinen ruokavalio tai mystinen ihmerohto. Blue zones -alueilla (tietyt alueet maailmassa, joissa on poikkeuksellista hyvinvointia) asuvia ihmisiä yhdistää yhteisöllisyyden lisäksi luonnonläheisyys.
Luonnossa olo vähentää stressiä, ja keho pääsee elpymään nopeammin. Kun saavumme luonnon keskelle, jo muutama minuutti siellä oloa alkaa rauhoittamaan kehoamme. Tällöin parasympaattinen hermosto pääsee käynnistymään, ja kortisolin määrä syljessä laskee.
Luonto antaa elinvoimaa monessa muodossa. Erityisesti tästä hyötyy, kun siellä käy säännöllisesti. Pitkittynyt stressi on lähes kaikissa länsimaalaisissa sairauksissa yksi oleellinen tekijä, on luonnossa oleminen yksi työkaluista tähän haasteeseen.
Mutta mitä sitten, jos luonnossa oleminen pelottaa ja ajatus siitä, että olisi yksin metsässä ahdistaa? Kuinka silloin voi hyötyä luonnon vaikutuksista?
Yhteys lähiympäristöösi
Koska moni luonnon positiivisista vaikutuksista liittyy rauhoittumiseen, niin mikäli metsä tuntuu pelottavalta paikalta, se voi laukaista pelon kautta sympaattista hermostoa, jolloin keho on valmiustilassa. Eli suomeksi sanottuna, ei ollenkaan rentona. Tämä on monille tuttu ilmiö. Metsästä on tullut niin kaukainen elementti, että sitä pelätään.
Ja osalla ihmisillä voi olla jokin traumaattinen tapahtuma menneisyydessä, johon luonto liittyy ja sen takia se laukaisee aina ahdistuksen ja pelon tunteita.
Tämän takia ei voida sanoa, että luonto tekee aina hyvää. Vaikka uskonkin, että lähtökohtaisesti jokainen tarvitsee luontokokemuksia, mutta on tärkeää huomioida se, mistä kohtaa ihminen lähestyy tätä asiaa.
Ja se onkin ensimmäinen askel, tiedostaa, mikä on luontosuhteesi nyt. Mikä on mukavaa, mikä on pelottavaa. Ja vastaus vaihtelee sen mukaan, keneltä kysytään. Sen takia sinun vastauksesi itsellesi on kaikista tärkeintä.
Seuraava askel on miettiä, miten luontokokemuksista saisi turvallisen? Ketä ja mitä se vaatii? Onko turvallisempaa käydä ystävän kanssa luonnossa? Löytyykö läheltäsi pieni tulistelu-alue, jonne on helppo kulku ja se on aivan asutusten vierellä.
Usein me erottelemme mielessämme, että kaupunki ja luonto olisi eri asia. Luonto on kaikkialla, jopa kaupungissa. Sen takia ei kannata miettiä liikaa Lapin erämaata ainoastaan luontokokemuksena. Kesämökkikin on monilla jo hyvin vahvasti luontoelementtien ympäröimä.
Mieti enemmänkin, miten voit yhdistää eri luontoelementtejä, kuten vettä, puita tai vaikka nurmikolla olemista turvallisesti, jotta pääset kokemaan turvallista aikaa luonnossa. Tämä voi olla tärkeä askel, jotta haluamme yleensäkin kokea luontoa enemmän. Se mistä saamme miellyttäviä kokemuksia, on myös mitä usein haluamme kokea lisää. Aloita pienestä ja rakanne luottamustasi itsesi ja luonnon välillä.
Luonnossa oleminen selkeyttää ajatuksia, ja silloin omaa kohtaa elämässä on helpompi tarkastella. Usein kun meillä on haasteita, jäämme helposti päämme sisään, emmekä näe ratkaisuja. Pieni kävelylenkki, metsäretki tai tulistelu nuotiolla antaa usein nopeasti uudenlaista, tuoretta näkökulmaa. Se myös tuo meidät paremmin läsnäolon tilaan, jolloin huomaamme, miten asiat todella ovat.
Mitä enemmän olemme läsnä, sitä enemmän voimme tarkastella, onko pelkomme todellisia enää tässä hetkessä ja voisimmeko jopa kohdata tiettyä pelkoa luontoamme kohtaan.
Itse olen myös kokenut monia pelon hetkiä luonnossa, mutta olen kokenut ne tosi tärkeiksi mittareiksi sille, että kuinka sujut olen eri ympäristöissä ja missä menee omat jännityksen rajani. Kunnioita omaasi, mutta uskalla myös haastaa uskomuksia aika-ajoin. Uskon, että suurin osa meistä voisi hyötyä luonnosta jo pelkästään siellä olemalla, mutta se vaatii sisäisen turvan kokemisen, jotta pääsemme rentoutumaan.
Tähän loppuun vielä lainaus uudesta kirjastani ”Miehen vuoro tuntea”.
Löydä oma tapasi ja taustasi tulla enemmän yhteyteen luonnon kanssa. Vaikka se yhteys on aina siellä olemassa, voi sitä tietoisesti lähteä omilla toimillaan tehostamaan entistä enemmän. Tässä muutama vaihtoehto, alkaen helpoista ja siirtyen vähän haastavampiin:
Pelaa pelejä tai lue ulkoilmassa – ulkoilma on sisäilmaa usein parempaa, jopa kaupungeissa.
Juo aamukahvi tai -tee kuistilla tai parvekkeella ympäri vuoden.
Kokeile frisbeegolfia – usein siihen liittyy joitain luontoelementtejä.
Käy lähipuistoissa kävelyllä työn päätteeksi.
Aloita avantouintiharrastus.
Tee päiväretki läheisimmälle laavulle.
Opettele marjastamaan ja tunnistamaan villivihanneksia, joita keväisin on helposti saatavilla.
Yövy teltassa esimerkiksi kotisi pihalla tai muussa paikassa, jossa on nurmikkoa ja rauhaisaa.
Käy vaelluksella 1–4 päivää. Yövy esimerkiksi autiotuvissa, ne voivat tuntua turvallisemmilta aluksi.
Yövy metsässä teltalla omilla reiteillä.
Lähde vuorille tai tunturiin viikoksi.
Muuta erämaahan omavaraiseksi. Erkaannu täysin muusta yhteiskunnasta, elä ilman asuntoa, ruokaa, vaatteita, suojaa ja muita ihmisiä. Kommunikoi ainoastaan karhun ja suden, viikonloppuisin pöllön kanssa.
Okei, ehkä viimeinen meni hieman yli. Halusin sillä kuitenkin korostaa sitä, että kaikki luonnossa vietetty aika ei ole aina rentouttavaa ja palauttavaa. Kannattaa löytää oma keinonsa, jossa yhdistyy rentoutuminen, pysähtyminen ja luonnon tarkkailu, mikäli niitä vaikutuksia hakee. On toki tärkeää joskus myös haastaa itsensä ja mennä epämukavuusalueelleen, mutta se on toinen lukunsa. On hyvä oppia jotain sieltä, mistä kaikki olemme kotoisin. Ennen seuraavaa klikkausta käy ulkona kävelyllä. Tai ainakin hengittämässä raitista ilmaa. Kehosi kiittää varmasti.
Millainen on sinun sielunmaisemasi? Miltä näyttää, tuntuu ja kuulostaa se palanen maailmaa, joka saa sydämesi kiemurtelemaan kaipuusta ja kauneudesta? Ehkä istut korkealla kalliolla ja katsot haltioissasi pitkälle jatkuvaa järvimaisemaa, jossa pilvet heijastuvat järven pinnasta.
Luonto antaa loputtomiin esimerkkejä kauneudesta, ihmeistä ja elämän voimasta. Luonto viestii kaiken aikaa myös syklisyydestä: jatkuvasta irtipäästämisestä ja uudelleen syntymisestä.
Sinä olet yksi luonnon ihmeistä. Sinäkin olet esimerkki kauneudesta, ihmeistä, elämän voimasta ja luonnon taidosta suunnitella ja järjestää kaikki taitavasti kohdalleen.
Sinä olet yksi luonnon ihmeistä.
Aina elämä ei tunnu siltä. Se tuntuu rumalta, kaoottiselta ja huonosti suunnitellulta, hirveän epätäydelliseltä. Oma olotila kaiken keskellä ei ole yhtään sen täydellisempi.
Turhan moni on kadottanut yhteyden luontoon. Samalla on kadonnut yhteys itseen ja siihen, mikä itsessä on yhtä ihmeellistä kuin luonnossa.
Miten oikeastaan on edes mahdollista, ettemme katso itseämme ja toisiamme yhtä haltioituneena kuin järvenpintaa, lumihuippuisia vuoria ja syksyisiä metsiä? Koska olemme luoneet maailman, jossa suorittaminen, menestyminen, valta ja raha, kunnollisena ja tunnollisena oleminen, hetkellinen elämysten maksimointi, ovat tärkeämpiä kuin elämä. Aina pitää olla jotain uutta, jotain enemmän.
Yhteys elämän voimaan katkeaa, kun ajatukset ja tunteet asettuvat sinun ja sen väliin. Ajatukset tunkeutuvat todellisuuden tielle, kun yrität ymmärtää, millainen olet ja mihin pystyt. Et uskalla tuntea elämän kaikkia puolia etkä nähdä sitä, mitä kaikkea olet. Tämä hetki ja totuus ovat liian kipeitä ja liian pelottavia katsottavaksi ja koettavaksi. Häpeä ja pelko puskevat väliin, kun yrität luoda yhteyttä muihin – tai ehkä et enää edes yritä, koska häpeä on liian paksu kuori ytimesi ympärillä.
Kokeilet, josko jossakin roolissa onnistaisi paremmin. Kauniin, komean tai coolin roolissa, pärjäävänä, tietäväisenä, velvollisuudentuntoisena, uhrautuvana. Silloin sekä epävarmuutesi että voimasi piileksivät nimilappujen ja naamioiden takana.
Koska emme ole yhteydessä itseemme enkä luontoon, joka meitä hoitaa ja ravitsee, olemme hukassa, sairaita, yksinäisiä ja ihan vain hemmetin pihalla.
Mutta vaikka yhteys olisi katkennut, se ei tarkoita, etteikö sitä voisi luoda uudestaan. Pienestäkin säikeestä voi aloittaa, ja se on olemassa, koska sinä olet olemassa ja hengität.
Puhalla eloa yhteyden tunteeseen. Kun vahvistut ja uskallat tuoda kauneutesi, voimasi ja ainutlaatuiset piirteesi esiin, olet muille ihmisille se sielunmaisema, joka ihastuttaa ja inspiroi, tyynnyttää tähän hetkeen tai sytyttää intohimoisiin liekkeihin – mikä tahansa onkaan luonteesi ja tehtäväsi täällä.
Olet yhtä kaunis kuin elämä, luonto ja koko tämä maailma. Olet yhtä kaunis kuin sielunmaisemasi.
Kun tulee haava sormeen, puhdistamme sen ja laitamme laastarin päälle. Jos jalka katkeaa, menemme lääkäriin sitä hoidattamaan. Kun iskee häpeäkramppi, kirvelevä pettymys tai viiltävä yksinäisyys emme suhtaudukaan siihen samoin, hoitavasti, vaan yritämme painaa sen alas ja piilottaa sisuksiimme. Olla kuin ei sitä olisikaan.
Kätketty ei kuitenkaan häviä. Ja tunteissa ei ole koskaan mitään vikaa. Ei ole vääränlaisia tunteita. Ja meillä on jokaisessa tilanteessa täysi oikeus tuntea sitä mitä tunnemme. Jokainen kokemuksemme on meille totta. Ja tunteet ovat viestijärjestelmä, joka kertoo mitä kokemus meille merkitsee.
Viha saattaa ilmaista, että rajojamme on ylitetty. Pettymys kertoo siitä, että odotimme jotain muuta. Jotain, mikä ei toteutunut. Tunteet nostattavat pintaan toisia tunteita. Pettymys saattaa hävettää. ”Miten saatoin edes odottaa jotain sellaista! Olinpa tyhmä. Olisihan minun pitänyt ymmärtää”.
Kun piilotamme tunteemme syvälle sisimpäämme, ne eivät katoa. Ne kasvavat ja voimistuvat sisällämme. Ne ovat kuin rantapallo, jota painamme pinnan alle. Jatkuva painaminen väsyttää hauiksen ja pallo pompsahtaa voimalla pintaan. Tunne lävähtää aina välillä tietoisuutemme ja alamme puuhata vimmaisesti kaikenlaista, jotta saisimme painettua sen takaisin alas – pois mielestä. Miten paljon energiaa vapautuukaan, kun kohtaamme kaikki tunteemme! Mielen hauis saa levätä rentona, kun ei tarvitse koko ajan puskea tuskaa pinnan alle.
Tunteet ovat liikkuvaisia luonnoltaan ja jos niiden sallii tulla silloin kun ne ovat tullakseen ne viivähtävät hetken ja jatkavat matkaansa. Ovat välittäneet viestinsä ja voivat mennä menojaan. Eivät jää asumaan meihin.
Joskus tuntuu, että tunne on liikaa emmekä kestä sen kokemista. Silloinkin auttaa, kun tunnistamme tunteen ja sanomme hiljaa mielessämme ”Ahaa, tämä on surua” tai huomaamme, että ”nyt olen todella vihainen”. Aivokuvauksissa on todettu, että tunteen nimeäminen vähentää sen intensiteettiä.
Kun olemme tunnistaneet tunteen, voimme suhtautua itseemme lempeästi. Voimakas epämukava tunne kun tuntuu vaikealta. Voimme kohdella itseämme kuin ystävää, joka kärsisi vastaavan voimakkaan tunteen vallassa. Voimme sanoa itsellemme ”Nyt tuntuu tosi pahalta”. Näin osoitamme itsellemme huomanneemme kärsimyksemme. Sen jälkeen voimme sanoa itsellemme jotakin lempeää – esimerkiksi muistuttaa itseämme, että ”tämäkin menee ohi”.
Tunteiden kohtaaminen puhdistaa ja parantaa. Se, ettemme kiellä tai tuomitse tunteitamme, vahvistaa meitä ja on lempeintä mitä voimme itsellemme tehdä.
Lempeys on maailman vahvimpia voimia. Se voi muuttaa kaiken. Kaiken.
Lue lisää tunteiden käsittelystä ja lempeästä suhtautumisesta Lempeyden kirjasta. Kirja pureutuu arkisiin kokemuksiin, jotka saavat meidät kuohahtamaan ja käyttäytymään toisin kuin haluaisimme.
Kymmenkunta vuotta sitten näin hulvattoman hauskan, mutta myös ajatuksia herättävän norjalaisen elokuvan nimeltään Negatiivisen ajattelun taito. Siinä porukka vammautuneita nousi vastarintaan, kun heille pakkosyötettiin positiivista ajattelua. Vammautuminen tai sairastuminen ei muutu iloiseksi asiaksi, vaikka siihen päälle kuinka yrittää liimata Keep smiling –tarraa.
Toisin kuin aito myönteinen ajattelu, joka hyväksyy kielteiset ja huomaa hyvät asiat, pinnallisen positiivisen ajattelun ongelma on ikävien tosiasioiden kieltäminen. Yritetään positiivisuudella lakaista kaikki kipeä piiloon, olemattomiin. Kun aikoinaan maalasin lapsettomuussurustani tauluja, ne nähdessään eräs tuttavani totesi, että nythän sinulla ilman lapsia on enemmän aikaa maalausharrastuksellesi. Positiivinen ajattelu ei suostu näkemään murheita, haasteita tai ongelmia, vaan niiden ympärille kääritään vaaleanpunaista sokerimassaa hattaraksi ja toivotaan, että kaikki vaikeat asiat unohtuisivat.
Paitsi että ne eivät unohdu. Tunteemme ovat kehossamme. Ne ovat ajatusten, muistojen tai tulkintojen fysiologisia vasteita kehossa. Eikä keho kykene niitä unohtamaan. Vaikka kuinka yritämme ajatella positiivisesti, vääntää mustan valkoiseksi, tunteemme jäävät kehoon. Kunnes olemme valmiita ne kohtaamaan.
Negatiivisen ajattelun taito on rohkeutta katsoa murhetta ja kärsimystä silmästä silmään. Se on rehellisyyttä tunteitamme ja tosiasioita kohtaan. Ongelmat, haasteet ja kipeät tunteet tunnistetaan ja kohdataan. Niiden olemassaolo hyväksytään. Asiat ovat nyt näin. Tunteeni on tällä hetkellä tämä. Sallin asioiden ja tunteitteni olla nyt näin. En taistele tapahtunutta tai tätä hetkeä vastaan.
Negatiivisen ajattelun taitoon liittyy myös kyky myötätuntoon. Kun rohkeasti kohtaamme toisen kärsimyksen, voimme tunnistaa, miltä se tuntuu omassa sydämessämme. Voimme myötäelää kärsimyksen ja samalla sydämestämme toivoa, että toinen saa helpotusta kipuunsa ja suruunsa. Samoin voimme lempeän myötätuntoisesti kohdata myös omat kipeät tunteemme, antaa niille lupa olla olemassa ja samalla luottaa, että pääsemme kivustamme.
Samalla hetkellä kun hyväksymme tunteemme, vapaudumme tunteiden syövereistä tarkastelemaan niitä ulkopuolelta. Voimme nimetä tunteemme ja tutkia, missä kohdassa kehoa tunteemme tuntuu ja minkälaisen tilan se vie kehosta. Mutta ennen kaikkea meidän kannattaa nojautua tunteittemme viisauteen ja kysyä, minkä viestin tunteemme meille tuo tai mitä se yrittää meille opettaa. Ja miten voisimme ottaa tuon opetuksen osaksi elämäämme?
Mutta se, mikä negatiivisessa ajattelussa todella vaatii taitoa, on päästää irti kipeistä tunteistaniiden tunnistamisen ja kohtaamisen jälkeen. Mielemme niin helposti jää mässäilemään kaiken surkeudella etsien syyllisiä ja luoden tarinoita huonosta olostamme. Se voi jopa vakuuttaa, että meillä on oikeus kipeisiin tunteisiimme ja voimme käyttää niitä selityksinä elämämme epäkohtiin. Mutta oikeutukset ja selitykset saavat meidät yhä tiukemmin kiinni pahaan mieleemme.
Negatiivisen ajattelun taitoa käyttäen osaamme hyväksyä kaikki tunteemme ja kohdella niitä kuin vieraita talossamme, kunnioittavasti kuunnellen ja hienovaraisesti kysellen. Jotkut tunteet tulevat vieraaksemme usein, toiset harvemmin. Joillakin tunteilla on enemmän meille kerrottavaa kuin toisilla ja silloin niille kannattaa antaa aikaa. Tärkeää kuitenkin on antaa tunteiden tulla ja mennä omassa tahdissaan.
Negatiivisen ajattelun taito kulkee käsi kädessä aidon myönteisen ajattelun kanssa. Molemmat hyväksyvät elämässä olevan kivun ja kärsimyksen ja painottavat sen kohtaamisen tärkeyttä. Sen jälkeen aito myönteisyys jatkaa ja kysyy: Löytyykö tämän kipeän asian ympäriltä jotain, joka on jo hyvin tai joka jo toimii? Voisimmeko käyttää sitä astinkivenä pikkuisen parempaan oloon? Ja näin pienenpieni askel kerrallaan pääsemme eteenpäin elämän haasteissa.
