Kirje blogikirjoittajien kesken.

Kirjeen kirjoittajat: Hidasta elämää -kirjoittajat Miia Moisio ja Samuel Glassar.
Aihe: Masennus. Samuel tarkastelee masennusta ulkopuolisen silmin ja Miia vastaa tekstiin masennuksen kokeneen näkökulmasta.
Muuta: Kirjoittajat eivät ole koskaan tavanneet toisiaan.

Samuel: ”En sanoisi kokeneeni koskaan syvää masennusta, eikä sanomaani tässä ei tule ottaa liian tosissaan vaan lähinnä pohdintana. Olen viettänyt pitkiäkin aikoja yksin ja mieli ajautuu tällöin helposti ajattelemaan negatiivisesti. Silti koen, että yksin vietetyt ajat, ovat olleet suurimpien oivallusteni ja elämänilojeni pohjana. Yksin ollessa tulisi olla pakoilematta tekemättömyyden tunnetta ja yksinolon tunnetta ja antaa ajatusten liikkua vapaasti, vaikka se tuntuukin väärältä ja vastoin oletusarvoja. 24 tuntia tai jopa viikko ilman minkäänlaista tekemistä on yksi parhaista terapian keinoista mitä voisin kuvitella. Mieli rauhoittuu totaalisesti, koska se ei saa virikkeitä mistään.”

Miia: ”Minä voin sanoa kokeneeni syvän masennuksen. Koin sitä niin kauan, että lopulta minä olin masennus – ei ollut minua vaan minä ja sairautemme olimme yhtä. On vaikeaa kuvailla sitä, mitä on elää todellisen masennuksen kanssa. Se on jotain ihan muuta kuin oivallusten tai elämänilon pohja. Se on pimeä ja yksinäinen kaivo, jonka reunoista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittää. Sen imu on valtavan kova. Se on kuin musta aukko sisällä, joka imee kaiken valon ja vetää mukaansa pimeyteen. Olla tekemättä mitään on masentuneelle jatkuva olotila – pylly ei yksinkertaisesti nouse penkistä. Ei ole iloa, ei toivoa eikä voimaa.”

Samuel: ”Sanoisin masennuksia olevan erilaatuisia. On masennusta, missä ihminen ei ole tietoinen oman mielensä luonteesta ja toiminnasta, masennusta missä henkilö on tietoinen ajatuksistaan, mutta syyttää elämäntilanteestaan ulkopuolisia asioita ja masennusta missä henkilö tietää olevansa vastuussa elämästään, mutta kokee, ettei yksinkertaisesti pysty tai jaksa taistella raskasta olotilaa vastaan.”

Miia: ”Masennuksia on erilaisia. On alakuloa, lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta. Hetkellistä masennusta ja kroonistunutta vuosia kestävää kärsimystä. Masennusta on vaikea tunnistaa, sitä on vaikea hoitaa ja siitä toipuminen voi kestää hyvinkin pitkään.

Minunkin mielestäni vastuulla on iso rooli masennuksesta toipumisessa. Usein masennukseen liittyy uhriutumisen ajatusta, kärsimyskruunun ylläpitoa ja vastuuttomuutta, koska on opittu selviytymään juuri sillä tavalla. Masennus on lapsena yksin selviytymään jätettyjen, näkymättömiksi tehtyjen ja vastuuta kantaneiden ihmisten sairaus. Masentunut kokee syvää tyhjyyttä, yksinäisyyttä ja selittämätöntä koti-ikävää.”

Samuel: ”Kaikilla masennuksen muodoilla on kuitenkin yksi yhteinen piirre: ne ovat mielen ja ajatusten luomia olotiloja. Ongelmia ei ole olemassa. Ongelma on mielen luoma illuusio. Tässä hetkessä mikään ei koskaan ole väärin tai huonosti. Helvetti on päämme sisällä ja taivas tässä, nyt.”

Miia: ”Moni masentunut kokee olevansa vääränlainen ja rakkauteen kelpaamaton. Ongelma on se, että kokemus on niin todellinen ja todeksi koettu. Vaatii paljon työtä kääntää päänsä ihan toiseen asentoon ja katse siihen suuntaan, jossa näkyy valoa ja rakkautta pimeyden ja vihan sijasta. Valo voi häikäistä pitkään pimeässä kulkenutta ja pelottaa.”

Samuel: ”Koemme suuren osan elämästämme päämme sisällä. Mietimme ja pohdimme paljon, koska tärkeimmät tarpeemme on jo tyydytetty. Jäljelle jäävän energian käytämme ajatteluun, mutta ratkaisu masennukseen ei löydy päästämme. Saatamme analysoida ja pohtia tilanteemme puhki, ilman parantavaa vaikutusta olotilaamme.”

Miia: ”Masentunut todellakin pohtii ja pähkäilee paljon, analysoi analysoimasta päästyään ja tietää usein kyllä, miksi mieli on masentunut. Mutta ei osaa lopettaa ajattelemista. Psykoterapia usein vahvistaa analysoinnin taitoa. Jatkuva ajattelu kuluttaa sekä fyysisiä että henkisiä voimavarojamme. Itse löysin ajatteluni ja analysoimiseni rauhoittamiseen mindfulnessin; hyväksyvän tietoisen läsnäolon ja saattelin itseni lempeästi mutta päättäväisesti takaisin sinne, missä minä olen.”

Samuel: ”Masennuksen vastakohta ei ole onnellisuus, vaan itsensä ilmaisu. Itsensä ilmaisu tapahtuu keholla. Eleillä, liikkeillä, tekemällä asioita raajoilla, fyysisesti: maalaus, tanssi, laulaminen, puhe, avoimuus, huutaminen, itkeminen jne.

Masennus poistuu antamalla kehon liikkua tavalla miten se haluaa liikkua. Kohtaamalla sisäiset lukot täysin ja käymällä ne läpi. Tuntemalla tunteet 100-prosenttisesti, mikä voi tarkoittaa huutamista, itkemistä, potkimista yms.”

Miia: ”Masennus on pysähtynyt olotila. Koko keho on kuin unessa tai jäässä, supussa. Masennuksen hoidossa korostetaankin liikkumaan lähtemistä ja siinä on syvää viisautta. Jäässä oleva keho pitää saada liikkeelle, jotta energia alkaa virrata. Eikä huvita liikkua vaikka tietää sen tekevän hyvää. Masentunut saattaa kovastikin kapinoida liikkumiskehotuksia vastaan, koska tuntuu siltä, ettei huvita eikä jaksa.”

Samuel: ”Masennus on tavallaan tunteiden ilmaisemattomuudesta johtuva oire. Kokiessamme jotain traumaattista tai surullista pidätämme usein tunteita, koska koemme niiden olevan häpeällisiä tai väärin. Seurauksena tunteet patoutuvat sisällemme ja pursuavat ulos myöhemmin väärässä paikassa ja väärään aikaan.”

Miia: ”Monella masentuneella taitaa olla särkynyt sydän? Ihminen tekee kaikkensa suojatakseen haavoittunutta rakkauttaan. Ja suree loputtomasti ja vihaa itseään. Uskon, että moni masentunut itkee eniten ja tiedostamattaan sitä, että kokee häpeää eli vääränlaisuutta. Sitä ettei heidän rakkauttaan otettu vastaan ja annettu samanveroisena takaisin. Kun ei ole kosketusta omaan sisimpään, ei omia tunteitakaan voi tuntea – aivan kuin niitä tai koko ihmistä ei olisikaan, vaikka onkin. Mutta tie takaisin itsen ääreen on mahdollista etsiä ja löytää.”

Samuel: ”Mikään masennus ei ole pahasta. Päinvastoin; se on ihmiskehon tapa parantaa. Kaikki vastaavanlaiset oireet ovat kehon ilmoituksia siitä, että elämämme ei ole tasapainossa. On myös hyvä pitää mielessä, että usein vaikeat ajat elämässä ovat valmistautumista jotain paljon suurempaa ja hienompaa varten 🙂 #staystrong”

Miia: ”Masennus tuntuu pahalta. Itsekin uskon, että sairaudella on sanomansa. Masennuksen (rakkaudettomuuden) sanoman uskon olevan rakkaus. On tärkeää oppia rakastamaan itseään, rakkaus parantaa ja tekee vapaaksi. Syvällä pimeässä ovat lähekkäin pelko ja rakkaus, valo ja pimeys. Pimeydessä ja puristuksissa valmistellaan jalokiveä, joka tulee näkyviin sitten, kun on oikea aika ja kantajansa lupa päästää valo pimeään.”