Kuvat muistuttavat, että saat nauttia täydesti elämästä, hyväksyä itsesi ja saada asioita rohkeasti aikaan ilman turhaa stressaamista. Perfektionistiset ajatusmallimme, kuten epäonnistumisen pelko, kovat vaatimukset itseä kohtaan ja hallinnan tarve saattavat kuitenkin tulla onnemme tielle.
Jos haluat elää tasapainoisempaa ja rohkeampaa elämää, tule mukaan Täydellinen haaste -verkkovalmennukseen. Sisäisellä tutkimusmatkalla tiedostat ja kyseenalaistat vanhoja tapojasi, jotta uusille, paremmille tavoille voisi tulla elämässäsi tilaa.
Iisalmen asemalla seisoo pieni tyttö nojaten sedän takinliepeeseen.
Eväät odottavat kangaskassin pohjalla; mummon ohrarieskaa, lauantaimakkaraa – tädin mukaan laittamat – ja tietysti kotimehupullo.
En enää muista, mitä tytöllä on yllään- saati kenkien väriä kun hän katselee niiden kärkiä odottaessaan sinistä lättähattua saapuvaksi, mutta muistan sen ylitsehyökyvän yksinäisyydentunteen kun junan ääni alkaa lähestyä pitkin raidetta yksi.
Muistan myös sen irtoamisen tunteen, kun rakas setämies saattelee lasta vaunuun kotimatkaa varten- ja sen kaukaisen, katoavan vilkutuksen aiheuttaman pelonsekaisen ahdistuksen, kun juna lähtee liikkeelle ja rakkaan saattajan, senhetkisen elämän kiinnekohdan, vilkutus katoaa ikkunasta, jääden asemalaiturille.
Se, että muistaa, on merkki siitä, että tunteet ovat olleet väkeviä.
Eron hetki on ollut todellisen raskas, vaikka jälleennäkemisen varmuus onkin ollut turvana lapsen puhtaassa sydämessä.
Kohtaan tuon irrallisuuden, sielun syvän kodittomuuden ja suuren hiljaisuuden peikon yhä useammin.
Niihin minut saattelevat aika, hylätyksi tulemiset ja hylkäämisen pakkoon johtaneet elämänkulut.
Ihminen on aina yksin ja se on raskasta käsittää.
Halu olla yhtä, jaettu, toisen ihmisen, toista varten on yhtä suuri ja vakava kuin elämän myötä kasvava tietoisuus siitä, ettei toisen ihmisen ihon alle voi piiloutua. Milloinkaan.
Yritelmät, rakastumiset, johtavat suoraan yksinäisyyteen.
Jossakin vaiheessa yhteinen nahka aina venyy, kuin huomaamatta, ja ihmiset: irtoavat. Rakkauden voi hylätä. Päättää toisin. Toinenkin voi. Vaikka minä rakastaisin, edelleen.
Laatikossani on hääkuvia yli oman tarpeen. Olen ollut nämä aikuisvuoteni kipeästi avioliittohakuinen. Kaikkien aviomiesteni kanssa olen ollut kuolemanvakavissani, pyrkimässä ikuiseen onneen.
Kuitenkin perhe-albumit ovat jääneet keräämättä ja liittojani symbolisoivat hyvin nuo laatikon pohjalta nousevat irtonaiset kuvat. En muista niiden hymyilevistä ja hienostipuetuista ihmisistä suurten onnentunteiden aikaa, mutta muistan ne valtavat odotukset tulevasta, kuin myös katkerasti käsistä valuneet hiekanjyvät; ne joista piti rakentaa tulevaisuudelle vankka peruskivi.
Rakastumiseen nuorena ei littynyt menettämisen pelkoa. Päinvastoin hillitön kaikkivoipaisuuden, ikuisuuden tunne.
Tällä iällä tilanne on toinen.
Käyt jo ensimetreillä mielessäsi läpi kaikki ne vuodet joita teille mahdollisesti on suotu ja mietit, kestääkö tämä niiden läpi vai vieläkö tulee eteen välikuolemia ja uudelleen aloittamisia. Olet mielestäsi kypsä, viisas ja seesteinen, tiedät miten sudenkuoppien ohi luovitaan. Ja silti, joka ikinen kerta, olet pohjimmiltasi uhmakas, menettämisenpelosta onnesi sisällä kiemurteleva tyttönen, toistaen samat kaavasi.
Se on sinuun tällä matkalla sisäänrakennettu. Sadan vuoden yksinäisyys.
Lasten kuvat läikähdyttävät iloa minussa, mutta myös pohjatonta vihaa ja katkeruutta itseäni, nuoruuteni tyhmyyttä kohtaan. Miten ihminen kuvittelee kaikkivoipaisuutensa kestävän, lasten pysyvän kiinni sinussa siihen hetkeen kun sinulla on aikaa huomata heidät, pysähtyä äärelle. Miten hukkautuukaan joutaviin draamoihin se energia, joka olisi pitänyt antaa eheästi ja elää niille, jotka tähän maailmaan on itsekkäästi tuonut.
Tänään ymmärrän: niin kauan kun lapsesi ovat kiinni sinussa, olet vielä kokonainen. Sinulla on merkitys. Sinulla on nimi.
Surujen seassa jaksat eteenpäin, sillä on joku, jolle puurosi keität, joku jonka toppavaatteet sinun on kasattava eteisen lattialle kello 8.00. Joku jonka saatat bussiin, jonka noudat, jonka päivän kuulumiset kuuntelet- tai et. Joku joka aina valitsee sinut.
Aikuisen ihmisen rakkaudesta, rakkaudettomuudesta, hylkäämisestä, selviää aina. Ajanvirta pitää siitä huolen.
Väärineletyt muistot valitset itse.
Mietin tänään; tämä asema käy yhä suuremmaksi, minun jalkani ovat yhä ne pienet.
Jos minun tarvitsee vielä irrottaa käteni saattajani kädestä, teen sen rohkeammin.
Tästä päivästä eteenpäin lupaan muistaa asemalaiturilta myös kengänkärkeni, ne ovat pysyvästi, täältä ikuisuuteen saakka, punaiset, korkokantaiset ja kepeät ja kantavat minua pelotta eteenpäin.
Olen hyvä myös jos jään yksin. Kokonainen nainen.
Siihen saakka uskallan rakastaa itseäni ja kaikkia niitä joita on määrä minun rakastaa, niin, että kipinät sinkoilevat.
Tämä kirjoitus on aamutunteina kirjoitettu superkuun voimalla rohkaisuksi kaikille yksinäisyyden kanssa kamppaileville, hylätyille naisille ja varsinkin yhdelle niistä, sille jota lupasin rohkaista.
Elämä kantaa <3
Halauksin,
Sinikka
Sinikka Kumpusalmi on puolen vuosisadan matkalla montaa elämänsä sutta karkuun lähtenyt ja vähintään yhtä montaa karhua kohdannut ja kaatanut lammastilallinen ja paimennuskouluttaja, free lance -kirjoittaja, kuvittaja, kakkutaitelilija. Näkee asiat niinkuin ne ovat: ruusunpunaisten linssien lävitse, eheyttävällä huumorilla.
Haluatko nauttia täydemmin elämästä, hyväksyä itsesi, saada rohkeasti aikaan enemmän ja stressata vähemmän?
Usein suurimpia esteitä unelmiemme tiellä ovat omat haitalliset uskomuksemme ja ajatusmallimme, joita voimme onneksi tietoisesti muuttaa.
Haasta nyt itsesi kokeilemaan näitä käytännössä toimivaksi testattuja vinkkejä ja katso, miten elämäsi tulee muuttumaan!
1. Opi odottamaan epäonnistumisia, älä välttele niitä
Epäonnistumisen pelko saa välttelemään virheitä ja pelaamaan varman päälle. Vitkuttelemaan asioiden aloittamista, tutkimaan loputtomasti vaihtoehtoja ja stressaamaan oikean päätöksen tekemisestä.
Mitä epäonnistuminen ylipäänsä on? Kun teet jotakin, saat tuloksia. Epäonnistumisina koet sellaiset tulokset, jotka eivät vastanneet kuvitelmiasi.
Oikeastaan ei ole siis olemassa epäonnistumisia – on vain tuloksia ja niihin liittyviä odotuksia (jotka vieläpä usein liittyvät enemmän muihin ihmisiin kuin itseesi). Analysoimalla tekemisiäsi ja saamiasi tuloksia opit. Jokainen virhe on mahdollisuus oppimiseen ja tulevaisuudessa voitkin toimia paremman tiedon valossa päästäksesi lähemmäs tavoitettasi.
Pahin epäonnistuminen olisi itse asiassa se, että jätät jonkin sinulle tärkeän asian tekemättä, vältellessäsi epäonnistumista.
Epäonnistumiset ovat välttämättömiä välivaiheita matkalla onnistumiseen. Ne kuuluvat väistämättä ihmisenä kasvamisen prosessiin. Anna epäonnistumisille siis se arvo, joka niille kuuluu.
2. Pidä huolta tarpeistasi
Jos olet tottunut miellyttämään muita, saatat helposti asettaa muiden tarpeet omien tarpeidesi edelle. Jos asetat muiden prioriteetit aina ennen omiasi, niin maailmasi täyttyy ahdistavista asioista, joita sinun pitäisi tehdä.
Et kuitenkaan voi antaa muille sitä, mitä sinulla itselläsi ei ole. Jos haluat todella pitää huolta muista, on sinun pidettävä huolta ensin itsestäsi. Vastapainoksi aktiiviselle tekemiselle tarvitset aikaa rentoudumiselle, lepäämiselle ja palautumiselle. Tarvitset elämääsi asioita, jotka saavat sinut syttymään.
Pienellä lapsella itku kertoo siitä, että hän tarvitsee jotakin. Sinulla henkisestä tai fyysisestä huollon tarpeesta voi kertoa esimerkiksi ärtymys, stressi, ahdistus, kolotus, väsymys tai kipu.
Saatat kokea, että et ansaitse samanlaista huolenpitoa kuin pieni lapsi, mutta se ei ole totta. Tietysti ansaitset. Nyt se vain on omalla vastuullasi, ei kenenkään muun. Pidä itsestäsi hyvää huolta, siten voit auttaa myös muita.
3. Tsemppaa itseäsi jatkuvasti
On helppoa tuntea riittämättömyyttä, jos asetat itsellesi jatkuvasti epärealistisia vaatimuksia ja moitit itseäsi, kun et ole saavuttanut niitä.
Teet kuitenkin aina parhaasi niillä resursseilla, jotka sinulla on kullakin hetkellä käytössäsi. Jokainen ihminen pyrkii automaattisesti toimimaan parhaalla suoritustasollaan. Ei ole olemassa parempaa suoritustasoa kuin ”tein parhaani”.
On todella tärkeää, että arvostat ja tsemppaat itse itseäsi jatkuvasti. Vain silloin voit arvostaa aidosti myös toisia.
Toisten kehut eivät myöskään merkitse lopulta mitään, jos et arvosta itseäsi. Et voi nimittäin ottaa ystävällisiä sanoja ja kehuja aidosti vastaan jos ajattelet, että et ole niitä omasta mielestäsi ansainnut.
Kohtele siis itseäsi kuin parasta ystävääsi. Armollisesti, kannustaen ja arvostaen.
4. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on
Monesti keskitymme liikaa kuvitelmiimme siitä, mikä elämässämme voisi olla toisin, sen sijaan, että arvostaisimme kaikkea mitä meillä oikeasti on.
Asiathan voisivat nytkin olla paremmin – vai voisivatko? Kuvitelmissasi kyllä, mutta todellisuudessa ei. Nykyhetki on juuri sellainen kuin se on. Voit jatkaa matkaa ainoastaan siitä pisteestä, missä olet nyt.
Usein arvostamme itsestään selvinä pitämiämme asioita vasta, kun menetämme ne. Tehokas keino arvostaa nykyisiä asioita elämässäsi on kuvitella elämäsi ilman niitä. Kokeile!
Ne asiat, joihin keskität huomiosi, kasvavat ja vahvistuvat elämässäsi. Kun keskityt kiitollisuuden tunteeseen, saat kokea sitä lisää.
5. Uskalla olla epätäydellinen
Virheemme ja ”epätäydellisyytemme” tekevät meistä kiinnostavia yksilöitä. Täydelliseltä vaikuttava ihminen olisi tylsä. Inhimillisyys on paljon kiinnostavampaa kuin täydellisyys, sillä se saa meidät tuntemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta toisiimme.
Jos hyväksyt vain oman mielesi mukaisen muutoksen, niin et anna elämälle mahdollisuutta yllättää sinua odottamattoman suurella onnistumisella. Anna elämälle mahdollisuus yllättää sinut. Luovu ylenmääräisestä tarpeesta kontrolliin, että asioiden pitäisi mennä juuri niin kuin olet itse kuvitellut (sillä ne harvoin menevät).
Olet juuri sellainen kuin on tarkoitettu, kaikkine ”epätäydellisyyksinesi”. Ihmisen kävelykin on hallittua kaatumista eteenpäin. Ja koska meillä ihmisillä on valtava potentiaali kasvaa ja kehittyä, niin tulevaisuudessa voit olla paljon muutakin kuin nyt, kunhan vain uskallat ottaa rohkeita askelia eteenpäin.
Keskivertosuomalaisella on kaikkea mitä hän tarvitsee. Aina voi haaveilla hienommasta autosta, isommasta asunnosta, tottelevaisemmista lapsista, rakastavammasta puolisosta, uusista kengistä ja lottovoitosta, mutta suurimmalla osalla meistä perusasiat ovat hyvinkin kunnossa. Ei ole pakko syödä perunaa, lanttua ja suolasilakkaa koko talvea, vaan ruokavaliota voi piristää ananaksella, avokaadolla ja manteleilla.
Elämme aivan käsittämättömän yltäkylläisyyden keskellä.
*
Suomessa on köyhiä, tiedän sen. On paljon ihmisiä, joiden rahat eivät riitä ruokakaupassa puhvelimozzarellaan tai joilla ei ole varaa pitää autoa. Mutta silti, jonkinlainen perusturva koskettaa lähes kaikkia suomalaisia. Yltäkylläisyys on ympärillämme, jos nyt vaikka vertaa irakilaisen turvapaikanhakijan kotioloihin.
Uutisia seuratessa huomaa tällä hetkellä pelon: osa suomalaisista pelkää muutosta ja on valmis taistelemaan sitä vastaan kiviä ja polttopulloja heittämällä. Mutta muutos, se on vääjäämätön.
Elämme nyt kaoottisempaa aikaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Asiat eivät ole yhtä suoraviivaisia ja loogisia kuin ennen. Vaikka hankit hyvän koulutuksen, et välttämättä saa töitä. Vaikka teet kaiken niin hyvin ja oikein kuin osaat, saatat saada yt-neuvotteluissa potkut. Vaikka asut Suomessa, ei sitä ole varattu vain suomalaisille.
Muutosta ei ole mahdollista jarruttaa. Siihen ei auta kuin sopeutua. On hyödytöntä marssia Ku Klux Klanin hupussa Suomen lippua heiluttamassa. Kaikkein eniten muutosta vastustamalla tekee hallaa itselleen.
Muutos on arvaamaton ja siksi aina tavallaan pelottava. Pelko taas on inhimillistä, mutta sen kanssa on opittava elämään, ja siitä voi päästää irti monin keinoin. Muutokseen sopeutuminen on helpompaa, jos sitä edes yrittää.
*
Tasapainoa on tässä ajassa hyvin vaikea löytää ulkoapäin. Pitkät parisuhteet, vuosikymmenten mittaiset työsuhteet, sama asuinpaikka ja elinympäristö eivät ole enää kovin tavallisia. Se on ajan henki. Siitä ei kannata syyttää itseään.
Tasapainoa on nyt mahdollista löytää lähinnä sisältäpäin, omasta muuttumattomasta ytimestä. Samalla, tämä pieni pala ikuisuutta meidän jokaisen sisällä, sydän, sielu tai miksi sitä haluaakaan kutsua, on jatkuva yhteytemme muihin. Pohjimmiltamme olemme aivan samanlaisia.
Aleksis Kivi kirjoittaa jälleen kerran ajankohtaisessa Nummisuutareissa ”Ihminen on kovakorvainen, niskuri ja tyhmä myös. Tyhmä, koska ei ymmärrä mitä rauhaansa tulee. Ihmissuvun tyhmyys on suuri ja ympäri maailmaa mainittu asia.”
Käytämme aivan mitättömän pientä kapasiteettia omasta potentiaalistamme. Muutoksen myötä myös ihminen kehittyy jatkuvasti.
*
Juttelin pari päivää sitten turvapaikanhakijoita Forssassa vastaanottaneen SPR:n vapaaehtoisen kanssa. Hän oli hyvin vaikuttunut turvapaikanhakijoiden kiitollisuudesta, kohteliaisuudesta ja siitä, miten vähästä he ovat onnellisia. He ovat tahtomattaan käyneet läpi niin valtavan myllerryksen, että heillä on kyky olla kiitollisia vähästä.
Se voi olla ihan valtava voimavara, joka parhaimmillaan avartaa myös suomalaista ajattelua; kehittää empatiakykyä, kiitollisuutta, myötätuntoa ja hyvää tahtoa. Kenties se on seuraava askeleemme? Näin ihmiskunta kehittyy.
”Juu, olisi kiva tavata… palataan asiaan, sitten kun se rauhoittuu”.
Näin kuulee usein sanottavan. Nythän on niin kiire. Mutta kunhan ”se” rauhoittuu. Mikä se? Odotammeko, että maailma ympärillämme rauhoittuu? Onko ajatuksena, että minä rauhoitun, kunhan ulkoiset häiriöt loppuvat?
Eivät ne lopu. Lopeta odottaminen.
Olisiko rehellisempää sanoa: ”Palataan asiaan, sitten kun minä olen rauhoittunut”. Sinun rauhasi, ja rauhattomuutesi, on sisälläsi ja sinun vallassasi. Jos haluat rauhaa, rauhoitu nyt. Ei joskus myöhemmin.
https://youtu.be/qzLdjOEU3Eo
Rauha on paikka, tai oikeammin mielentila, jossa oleminen on olennaisempaa kuin tekeminen. Rauha houkuttaa luokseen rauhaa – harmoniaa, armoa, rakkautta, selkeyttä, myötätuntoa ja voimaa. Vai onko rauha matka, omakohtaisen uudistumisen polku, jota kuljemme koko elämämme ajan? Läsnäolo on rauhaa. Läsnäolosi rauhoittaa muita ympärilläsi. Läsnäoleva mieli on rauhanenkeli.
Ole se rauha, jonka haluat maailmassa nähdä.
Mikään ei niin yksinkertaista kuin olla oma itsesi. Mikään ei ole niin voimakasta ja vaikuttavaa kuin olla oma itsesi. Tarvitset vain rauhan sisääsi. Eikä sitä tarvitse hakea kaukaa, ulkopuoleltasi. Sinun rauhasi on jo sinussa. Hyväksy se, ole sitä.
Maailma on se miten sen koet. Sinä olet oman maailmasi luoja. Mikä etuoikeus, mikä vastuu! Rauha sinun maailmaasi. Anna sen tarttua jokaiseen alttiiseen mieleen, jonka polullasi kohtaat.
Tunteen ja älyn liitto –kirjassani kerron mielen ja kehon yhteyksistä, miten tunteet vaikuttavat terveyteen ja miten kokonaisvaltaista hyvinvointiaan voi yksinkertaisilla keinoilla parantaa. Kirjassani myös esittelen erilaisia täydentäviä hoitomenetelmiä. Tässä tekstissä olen hyödyntänyt tohtori Pauliina Aarvan Parantavat energiat -tietokirjaa. Aarva on tutkinut täydentävien hoitomuotojen historiaa ja nykypäivää.
Monet terveysalan ammattijärjestöt Suomessa suosivat termiä vaihtoehtohoidot kuvaamaan muita kuin virallisen terveydenhuollon hoitomuotoja. Maailman terveysjärjestö WHO käyttää termiä perinteiset ja täydentävät hoitomuodot. Se on parempi termi, joka ei luo vaikutelmaa vastakkainasettelusta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset käyttävät täydentäviä hoitoja yleensä terveyttä edistämään ja tavanomaisten hoitojen täydennyksenä.
Täydentäville hoitomuodoille yhteinen lähtökohta on, että mielen- ja tunnetilamme vaikuttavat fysiologisiin toimintoihimme. Elämäntapamme, esim. stressaantuneisuus, voi estää elämänenergian virtaamista, joka voi aiheuttaa fysiologisia oireita ja elämänilon katoamista. Tähän voidaan pyrkiä vaikuttamaan tunnetilojen kautta tai suoraan kehoon, esim. ravinnon tai kehoterapian avulla. Yleensä huomiota kiinnitetään kokonaisvaltaisesti molempiin. Täydentävissä hoitomenetelmissä puhutaan usein kehomielestä, tietoisuudesta, hormonitoiminnasta, solumuistista ja epigenetiikasta.
Täydentäviä hoitomuotoja ovat esimerkiksikiinalainen lääketiede (akupunktio), ayurveda, osteopatia, kiropraktiikka, Alexander-tekniikka, mindfulness ja meditaatio, perinnehoidot kuten kalevalainen jäsenkorjaus, EFT ja energeettiset hoidot ja hieronnat. Täydentävät hoidot muuttuvat ja kehittyvät, kuten koululääketiede ja muutkin asiat yhteiskunnassamme.
Maailmalla puhutaan hitaasta lääketieteestä ja kokonaisvaltaisesta (holistisesta) sekä funktionaalisesta lääketieteestä. Ne tarkoittavat huomion kiinnittämistä pikaisen oireen hoitamisen sijaan ihmisen koko elämäntapaan ja sen tasapainoisuuteen. Integratiivisessa lääketieteessä pyritään yhdistämään länsimaista lääketiedettä ja muita hoitomenetelmiä. Siinä tarjotaan pidempiä konsultaatioaikoja, selvitetään onko lääkkeitä ja leikkauksia mahdollista välttää elämäntapamuutoksilla, kehomielilähestymistavalla ja ravitsemuksen korjaamisella. Tällöin voidaan koululääketieteen hoitojen lisäksi suositella joogaa, akupunktiota ja ravintolisiä. Yhdysvalloissa integratiivinen lääketiede alkaa jo olla osa tavanomaista terveydenhuoltoa.
Enkeli- ja energiahoidoissa käymisestään kertovat julkisesti ja kahvipöydissä jo aivan normaalit ihmiset, eivät vain hipit ja hörhöt. Täydentävät hoitomuodot tarjoavat virallista koululääketiedettä useammin inhimillistä vuorovaikutusta, lämpöä ja rakkaudellista asennoitumista. Vaaratilanteet ja väärinkäytökset ovat mahdollisia ihmisten välillä aina, niin perinteisessä lääketieteessä kuin täydentävissä hoidoissa, ja maalaisjärkeä tarvitaan. Täydentäviin hoitoihin keskimäärin liittyy pienempiä riskejä kuin leikkauksiin ja lääkkeisiin. Haasteena on tutkimuksellisen tiedon puuttuminen, jotta kaikkia täydentäviä hoitoja ei leimattaisi humpuukiksi.
Olisi hyvä nähdä tiede tutkimuksineen, lääketiede mukaan lukien, nykyisinä parhaina näkemyksinä mutta ei lukkiutuneina tai lopullisina totuuksina. Tieteen, henkisyyden, ihmisen, evoluution ja universumin kehitys menee jatkuvasti eteenpäin, eikä ole koskaan pysähtynyt, vaikka ihminen on jokaisella vuosituhannella kuvitellut saavuttaneensa viimeisen käsityksen maailmasta. Varmaa on, että kaikkea totuutta maailmasta emme vieläkään tiedä ja uudenlaisille kokemuksille kannattaa olla avoin.
Suomen yliopistoissa ei ole vielä perinteisten ja täydentävien hoitojen professuuria eikä täydentävien hoitojen tutkimusohjelmaa, vaikka WHO ja EU näyttävätkin jo asialle vihreää valoa. Rahoituksen järjestäminen hoitomuodoille, joita ei voi patentoida, voi olla vaikeaa. Täydentävät ja perinteiset hoitoperinteet ovat kaikkien käytettävissä, eikä niitä voi patentoida kuten lääkkeitä, joiden tutkimukseen lääketeollisuus käyttää valtavia summia. Maailmalla perinteisten ja täydentävien hoitomuotojen tutkimus on vilkastumassa.
Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat usein päättäneet kokeilla ja testata erilaisia hoitoja. He eivät usko sokeasti hoitoihin tai tee jyrkkää eroa eri hoitomuotojen välille. He yhdistelevät ja päätyvät kokemustensa kautta johonkin, joka toimii heidän kohdallaan.
Keinotekoista vastakkainasettelua ei kannata ylläpitää, kaikessa hoitamisessa pyritään auttamaan ihmistä ja löytämään juuri hänen tilanteeseensa sopivimmat menetelmät ja terveyttä edistävät hoidot. Onnettomuuksissa kirurgia on parhaimmillaan ja pelastaa henkiä, kun taas kroonisissa ja selittämättömissä vaivoissa elämäntapamuutokset niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla voivat olla paras keino tervehtyä pysyvästi. Tiede ja henkisyys tai lääketiede ja vaihtoehtohoidot eivät ole toistensa vastakohtia.
Aikanaan nykyisille hoitomuodoillemme tullaan nauramaan kuten nykyään nauramme muinaisille menetelmille. Tai kuten vuosikymmen sitten nauroimme akupunktiolle. Lääkäreiden ylimmän arvonimen omaavan arkkiatri Risto Pelkosen sanoin: ”Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.” (Aarva, 44)
Terveys 2050 –tutkimusraportin mukaan tulevaisuudessa: ”Terveyspalveluissa ihmisten tehtävänä on tarjota empaattista, vahvistavaa hoitoa, kun teknologia huolehtii rutiineista. Lääkärit ovat mentoreita, jotka käyvät asiakkaan kanssa läpi haitallisia elämäntapoja ja miettivät, minkälaisia muutoksia tai mahdollisia hoitokeinoja tulisi käyttää.” (Aarva, 331)
Lue lisää: Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista; kehomielen tuntemuksen lisäämisen vaikutuksista terveyteemme, ihmissuhteisiimme ja työhömme: Sari Laine, Tunteen ja älyn liitto
Täydentävistä hoidoista: Pauliina Aarva, Parantavat energiat
Mieleeni muistui yksi asia, mikä unohtuu helposti. Itselleni tämä on ollut yksi tärkeimmistä asioista oppia.
Jos haluat minkä tahansa asian muuttuvan, niin muista, että isokin muutos koostuu hyvin pienistä asioista.
Esimerkiksi, jos parisuhteessa menee todella huonosti, niin voi olla vaikea nähdä sitä, miten koko muutos parempaan tapahtuu. Saattaa jopa tuntua siltä, että se ei tule koskaan onnistumaan.
Epäusko tulee usein siitä, että kuvittelee ne kaikki ISOT askeleet ja ne tuntuvat mahdottomilta tästä hetkestä katsottuna.
Olen huomannut, että eteenpäin auttaa aina tämä kysymys:
Mikä on pienin asia, minkä uskon / haluan / pystyn tekemään?
Parisuhteessa se voi olla se, että unelma-arki voi tuntua mahdottomalta, mutta esimerkiksi halaaminen tai toisen katsominen silmiin tuntuu mahdolliselta.
Älä mieti, mitä sinun tarvitsee tehdä tuon ensimmäisen ”pienen” asian jälkeen.
Pienelläkin askeleella tulee olemaan iso merkitys, mutta mitään ei tapahdu, jos et anna mitään tapahtua.
Aloita aina siitä, mihin pystyt.
Toinen esimerkki rahaan liittyen:
Jos olet veloissa tai haluaisit saada tilanteen, jossa sinulla on aina tililläsi halumasi summa, niin lopputulos voi lähtötunteella tuntua mahdottomalta. Silti voit luoda itsellesi haluamasi tilanteen, riippumatta siitä, mikä on taustasi ja tilanteesi nyt
Se onnistuu, kun kysyt itseltäsi, mikä on pienintä, mitä voit / uskallat / pystyt tehdä?
Aikoinaan opin tämän Tony Robbinsilta, kun hän kertoi koulutuksessaan, että voit aina tehdä jotain joka vie eteenpäin. Hänen esimerkkinsä mukaan yksi tapa kehittää esimerkiksi parisuhdetta, on antaa joka päivä hieman pidempi suudelma.
Juoksulenkin lopuksi on hyvä tasoitella syke ja antaa kehon viilentyä kevyen liikkeen kautta sekä venyttää jalkojen ja lantion seutua ja keskittää mieli esimerkiksi tasapainoillen. Tasapainoilu on yksi joogan tärkeimmistä harjoituksista. Tietoisuuden keskittäminen tapahtuu väistämättä, muuten horjahtaa. Erilaiset tasapainoasanat voivat olla näyttäviä, mutta seuraavana esittelemäni jalan nostaminen ja hengityksen seuraaminen näennäisen helpossa asanassa on terapeuttista.
Yhden jalan tasapaino
Yhdellä jalalla tasapainoiluun voi lähteä liikkeelle ryhdikkäästä seisoma-asennosta jalat vierekkäin. Keskity tuntemaan molemmat jalat syvällä maassa ja pidennä selkää. Tuo sitten painoa vasemmalle jalalle. Tunne jalkapohja, polven takaosa ja vasen istuinluu linjakkaasti päällekkäin. Älä anna lantion romahtaa vaan kannattele vasenta puolta pitkänä kuin puun runko. Hitaasti lisää painoa vasemmalle, niin että oikea jalka kevenee ja lopulta nousee ylös. Koukista vasen polvi ja tuo kädet ristiin polven yli. Ojenna selkää, suorista tukijalkaa ja paina kevyesti takaraivoa taaksepäin. Tunne linja päälaelta kantapäähän saakka.
Katseen keskittäminen eli drishti on hyvä apukeino balanssin ylläpitämiseen ja katseen sisäänpäin kääntämiseen eli pratyahara. Voit tuoda harjoitukseen haastetta lisäämällä siihen kierron. Vaihda vastakkainen käsi pitämään polvesta kiinni ja kierrä rintakehää kohonneen jalan suuntaan. Lopuksi avaa käsi ja käännä katse vasemman käden sormenpäihin. Hengitä 8 hengitystä. Ennen seuraavaa puolta tunne molemmat jalat maassa. Toista toinen puoli yhtä suurella rakkaudella ja hitaudella.
Viimeisellä vuoteellaan äiti hymyilee lapselleen ja sanoo hiljaisella lämpimällä äänellä: ”Olen kiitollinen, että olen saanut ruokkia teidät”. Edessäni on pitkän sairauden uuvuttama, hauras linnunluinen hahmo. Hetken hereillä, hetken unessa, pitkiä jaksoja jossain unen ja valveen välimaastossa.
On aikaa ajatella, aikaa muistella.
Vielä kaksi viikkoa sitten muistelimme yhdessä menneitä, hyräilimme muistotilaisuuteen tulevan laulun säveliä ja etsimme muistin kätköistä oikeita sanoja säkeistöihin. Jutustelimme ja välillä vain olimme hiljaa. Hetkittäin jopa vitsailimme. Lähtiessäni halasimme tietoisena siitä, että seuraavaa kertaa ei ehkä tulekaan.
Nyt hyvää tarkoittavien sanasikermien tulva tiivistyy mielessäni muutamiin lauseisiin. Pulputtava yrittäminen ja omaa helpotusta hakeva vouhotus väistyvät taka-alalle.
Jäljelle jää läsnäolo, huomaavaisuus, hyväksyntä, kanssakulkeminen, myötäeläminen ja irti päästämisen pelottava hallitsemattomuus. Kiitollisuus ja mystinen luottamus.
Suru kurkistaa jo nurkan takaa. Mitä jäi tekemättä? Mitä jäi sanomatta? Kuinka usein korvieni välissä jäkättävä kriitikko sai valitsemaan sen vähemmän kauniin tavan toimia?
Viikkoa myöhemmin vuoropuhelu on ohi. Jäljellä on kosketus, kuunteleminen, pienet eleet ja ilmeet.
Pitkittynyt kipu herättää kysymyksiä kärsimyksen mielekkyydestä ja tarkoituksesta. Armottomalta tuntuva aikalisä antaa kuitenkin meille muille tilaisuuden valmistella itseämme väistämättömään, mahdollisuuden kohdata elämän ainutkertaisuus ja rajallisuus tässä ulottuvuudessa. Samalla pintaan nousee tarve tarkistaa oman polun suunnan mielekkyyttä ja arvovalintoja.
Vielä yksi päivä ja yksi ilta. Katkeileva hengitys ja kiivas syke kaulavaltimossa. Kipulääke. Hiipuminen.
Yö. Vuorokausi vaihtuu. Kaikki hidastuu. Ilma ympärillämme tiivistyy. Väri alkaa kadota kasvoilta.
Kuoleman kaunis hipaisu tuntuukin paradoksaalisesti juuri oikealta, jopa helpottavalta ja samalla niin järisyttävän peruuttamattomalta.
Ajan yössä nukkuvan Nummelan läpi. Ympärillä kaikki jatkuu kuten ennenkin. Ja silti – kaikki on muuttunut hieman erilaiseksi. Vai muutuinko minä?
Aikaisin seuraavan aamun kirpeässä usvassa seuraan katseellani hanhien syysmuuttoa. ”Hyvää matkaa…” Väsyneillä, kuivaksi tihkuneilla silmilläni näen ristikkäin mieleeni tallentuneita kuvia ja järven rantamaisemaa.
Pienten asioiden tekeminen kaikessa rauhassa tuntuu merkitykselliseltä.
Mihin meillä onkaan niin kauhea kiire? Sinne, minne lopulta olemme menossa, ehtinee hitaastikin.
In memoriam Pirjo Ali-Mattila 1941-2015
Älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä. Suo sen tupaasi tulla, tai jos liettä ei sulla, sitä vastaan käy tiellä, älä käännä sille selkää. Älä haudoille elämää lymyyn kulje: Ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä, älä viipyen menneen rauniolla nykyhetkeä häädä. Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla, tulevaa koe vastaan mennä. Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin: On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano: ”Tämä on iäti minun.” Elon maljasta juovu, taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu. On maailman rikkaus sinun, kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin: Näet aina avoinna kuoleman portin.
Jos sinulla elämässäsi on jokin asia, jota haluat tehdä johdonmukaisesti ja säännöllisesti, sen tekeminen onnistuu paremmin, jos teet siitä tavan. Näin väittää amerikkalainen kirjailija ja entinen lakinainen Gretchen Rubin, joka kirjassaan Tee siitä tapa (Nemo, 2015) tutkailee tapojen muodostamista ja sitä, miten erilaisin keinoin eri ihmistyypit voivat luoda pysyviä tapoja.
Tapa ohjelmoi sinut toimimaan automaattisesti, mikä vapauttaa voimavaroja
Gretchenin mukaan tavat ovat tärkeitä ihmisen onnellisuudelle ja hyvinvoinnille. ”Jos yrität tehdä suuren muutoksen, joka vaatii jatkuvaa huomiota, se onnistuu paremmin tapojen avulla – jos esimerkiksi haluat syödä paremmin, sen täytyy olla tapa, koska syöt päivittäin jokaisena elämäsi päivänä”, Gretchen kuvailee.
Tavat ovat energisoivia ja vapauttavia: kun kerran teet päätöksen, että haluat tehdä jotain asiaa elämässäsi säännöllisesti – ja myös teet siitä tavan – sinulta vapautuu valtavasti voimavaroja, sillä tapa ohjelmoi sinut toimimaan automaattisesti, eikä sinun tarvitse käyttää energiaa sen miettimiseen, tekisitkö kyseisen asian vai et. Et esimerkiksi joka ilta erikseen pohdi, pesisitkö tänään hampaasi, vaan hampaiden pesu on sinulle itsestäänselvyys, koska se on tapa.
Tapojen omaksuminen, ylläpitäminen ja purkaminen voi käydä mitä erilaisimmin keinoin, ja kullekin meistä sopivat näihin erilaiset strategiat, luonteenlaadustamme riippuen. Usein isoa tai pienempääkin elämänmuutosta koitetaan puskea läpi pelkän itsekurin ja tahdonvoiman avulla, mutta ne eivät todellakaan ole ainoita, saati sitten kaikille toimivia vaihtoehtoja.
”Tapojen omaksumiseen ei ole mitään taianomaisia, kaikille sopivia ratkaisuja, sillä mikään yksittäinen keino ei toimi kaikille.” – Gretchen Rubin
Kirjaansa varten tekemiensä tutkimusten ja haastattelujen pohjalta Gretchen on luokitellut ihmiset neljään eri ryhmään sen perusteella, miten he suhtautuvat ulkoisiin ja sisäisiin odotuksiin. Miten toimin, kun joku ulkopuolinen taho odottaa minun tekevän jotakin – ja vastaavasti, miten toimin, kun itse asetan itselleni velvollisuuksia?
Näitä toimintamalleja, eli luonteen päätaipumuksia, on Gretchenin mukaan neljä: ylläpitäjä, kyseenalaistaja, velvoittaja ja kapinoitsija. Kuhunkin ryhmään kuuluvat ihmiset suhtautuvat tapoihin hieman eri tavoin, ja kullekin taipumukselle sopii hieman eri strategiat uusien tapojen oppimiseen ja vanhoista luopumiseen.
Ylläpitäjä toteuttaa suosiolla sekä ulkoisia että sisäisiä vaatimuksia omatoimisesti.
Kyseenalaistaja suhtautuu lähtökohdiltaan kriittisesti kaikkiin vaatimuksiin ja toteuttaa niitä vain siinä tapauksessa, että velvoite tuntuu hänestä järkevältä.
Velvoittajat vastaavat ulkopuolisten tahojen vaatimuksiin, mutta heidän on vaikea toteuttaa itse itselleen asettamiaan velvollisuuksia.
Kapinoitsija-tyyppi vastustaa kaikkia vaatimuksia ja velvoitteita, sekä ulkoisia että sisäisiä.
Esimerkiksi ylläpitäjien on yleensä helppo omaksua ja ylläpitää erilaisia tapoja, jopa siinä määrin, että ulkopuoliset alkavat ihmetellä. ”Ylläpitäjiä pidetään usein jäykkinä ja itselleen ankarina, mutta ylläpitäjä itse ei näe asiaa noin. Hänen mielestään tilanne on terveellinen ja energisoiva”, kuvailee Gretchen, joka tunnustautuu itse ylläpitäjäksi.
Suuri muutos pyyhkii vanhat tavat pois, jolloin uusia voi tulla tilalle
Joka kerta kun elämässämme tapahtuu jokin suuri muutos – vaikkapa vuodenvaihde, muutto tai läheisen kuolema – meille avautuu tilanne, jota Gretchen kutsuu puhtaan taulun strategiaksi. Tällöin kaikki olemassa olleet tavat pyyhkiytyvät pois, jolloin uusia tapoja voi tulla tilalle. ”Tämä voi olla hyvä tai huono asia”, Gretchen toteaa.
”Esimerkiksi lemmikkikoiran kuolema voi merkitä siihen liittyvän lenkeillä käymisen tavan päättymistä”, Gretchen kertoo esimerkkinä. ”Jos huomaat murroksen ja tapojesi muutoksen, voit vaikuttaa tilanteeseen. Mutta jos vain annat muutoksen ikään kuin lipua ohi, saattaa mennä vuosikin ennen kuin havahdut siihen, ettet liiku entiseen tapaan. Kun alat miettiä miksi, ymmärrät sen johtuvan siitä, että koirasi kuoli vuosi sitten.”
Ulkoiset muutokset, tunteet, toiset ihmiset… Monet meistä eivät ole kovin tietoisia siitä, mikä kaikki vaikuttaa meihin, mutta ympäristön merkitys yksilön tavoille on valtava, sanoo Gretchen. ”Instituutioilla, järjestöillä, elinympäristöllä, toisilla ihmisillä, kaikenlaisilla muutoksilla – kaikilla näistä on valtavia seuraamuksia meidän tapoihimme liittyen. Myös me itse vaikutamme toisten ihmisten tapoihin, mitä harvemmin ehkä tulee ajateltua”, Gretchen toteaa.
”Joka kerta, kun teet valinnan, voit tehdä väärän valinnan. Ja joka kerta kun valitset, väsytät itseäsi. Lakkaa valitsemasta! Valitse kerran, ja sen jälkeen lakkaa valitsemasta.” – Gretchen Rubin
Kun oivallat, mitkä kaikki asiat sinuun vaikuttavat ja miten itse suhtaudut ulkoisiin ja sisäisiin odotuksiin – toisin sanoen, kun tunnistat luonteesi päätaipumuksen, sinun on helpompi alkaa ottaa vastuuta omasta tilanteestasi, sen sijaan, että olet vain kaikkien eri vaikutusten pommitusten alaisena, uskoo Gretchen.
”Joskus ihmiset sanovat minulle haluavansa elää tehden joka päivä hyviä valintoja, ja minä vastaan ’etkä halua!’”, Gretchen nauraa, ”koska joka kerta, kun teet valinnan, voit tehdä väärän valinnan. Ja joka kerta kun valitset, väsytät itseäsi. Lakkaa valitsemasta! Valitse kerran, ja sen jälkeen lakkaa valitsemasta. Kun otat tavat avuksesi, sinun ei tarvitse jatkuvasti käyttää itsehillintääsi tai tehdä päätöksiä.”
Kirjailija Gretchen Rubinin 3 vinkkiä parempien tapojen juurruttamiseen
1. Tunne itsesi
Ensimmäinen asia, joka sinun tulee tehdä, on tutustua itseesi. Et voi muuttaa tapojasi, jollet tiedä itsestäsi riittävästi ymmärtääksesi, mitkä keinot tapojen muuttamiseen todennäköisesti toimivat kohdallasi.
2. Nuku tarpeeksi
Riittävä uni on tärkeää, jos aiot pitäytyä hyvissä tavoissasi, sillä kaikki on helpompaa, kun on nukkunut tarpeeksi.
3. Älä päästä itseäsi liian nälkäiseksi
On hyvin vaikeaa tehdä hyviä päätöksiä ja ylläpitää hyviä tapoja nälkäisenä.
Olin kesällä 33 päivää ilman sosiaalisen median palveluita – Facebookia, Instagramia, Twitteriä ja Snapchatia. Teen ammatikseni somemarkkinointia ja olin huomannut kehittäneeni someriippuvuuden – avasin Facebookin ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa tarkistin päivitykset. Työpäivät kuluivat somessa ja vapaa-aikani tylsillä hetkillä, kuten junassa tai kotisohvalla nenäni oli kiinni puhelimessa.
Vaikka päivittäin myös meditoin ja pyrin olemaan sosiaalisissa tilanteissa erittäin läsnä, halusin täydellisellä somepaastolla selvittää, miten riippuvainen todellisuudessa olen ja mitä nuo digitaaliset palvelut todella merkitsevät elämässäni. Kuka oikeastaan olin ilman sosiaalista mediaa? Mitä voin tehdä kaikella ajalla, jonka käytän somessa?
Some-minä vai minä
Sain heti ensimmäisen somepaastoviikon aikana oivalluksen, joka heilautti minä-kuvaani. Huomasin rakentaneeni sosiaaliseen mediaan siloteltua minä-kuvaa, paranneltua versiota itsestäni, johon kuuluivat elämäni huippukohdat ja saavutukset. Ilman tätä ”kulissia” koin itseni jotenkin vajavaiseksi ja pienemmäksi.
Huomasin kaipaavani tätä ”ulkokuorta” – lentokentällä reissuun lähtiessä harmittelin, kun en voinut postata tietoa lähdöstä someen. Tapahtuiko matka ollenkaan, kun en voinut siitä kertoa? Ymmärsin pitäväni enemmän tästä täydellisen näköisestä some-minästä kuin siitä minästä, joka kurkkasi aamulla peilistä ja jonka tiesin olevan inhimillinen ja keskeneräinen. Jouduin kyseenalaistamaan, olinko oikeasti se ihminen, jonka somessa ihmisille olin esitellyt vai jotain aivan muuta.
Olenko hyväksytty?
Ihmisen syviä perustarpeita ovat tarve olla hyväksytty, rakastettu ja kuulua joukkoon. Sosiaalinen media on yksi väylä näiden tarpeiden tyydyttämiseen.
Kun jäin somepaastolle, laitoin juuri ennen h-hetkeä Facebookiin tiedotuksen asiasta. Oli haastavaa olla katsomatta, miten ihmiset ilmoitukseen reagoivat. Mietin, saikohan postaus tykkäyksiä, sainkohan kannustusta, tuomitsikohan joku minut. Ymmärsin käyttäväni somea sen peilaamiseen, hyväksyykö ulkomaailma tekemiseni. Vaikka ihmisten ajatuksilla ei periaatteessa ollut väliä, osa minusta kuitenkin janosi tietää. Tämä halu kuitenkin laantui ja unohtui kuitenkin parissa päivässä.
Pohdin somepaaston aikana myös pari kertaa, unohdetaanko minut, kun en ole enää somessa läsnä. Jäänkö jostain tärkeästä paitsi, missaanko jonkun tärkeän tapahtuman tai tilaisuuden.
Jossain vaiheessa kuitenkin oivalsin, että ”todellisen maailman” asiat olivat paljon kiinnostavia kuin somen tapahtumat. Kun seuralaiseni somettivat ravintolapöydässä, itse tarkkailin ihmisiä ja koin sen paljon merkityksellisempänä. Elämä alkoi saada enemmän värejä ja aistit herkistyivät. Italian matkalla junassa juttelin ventovieraiden kanssa ja katsoin, kun naapuripenkillä jotkut pelasivat korttia. Harva oli uppoutunut oman puhelimensa maailmaan toisin kuin Suomessa.
Some kutsuu väsymyksen hetkellä
Mielenkiintoisinta oli tarkkailla, minkälaisissa tilanteissa someen teki eniten mieli mennä. Vaikeinta sieltä oli pysyä poissa silloin kun oli yksin tai kun oli väsynyt.
Havaitsin, että sosiaalinen media on väylä olla yhteydessä omaan yhteisöön, omaan ”heimoon”, johon tuntee kaipuuta niinä hetkinä, kun on yksin. Ja silloin kun on väsynyt, stressaantunut tai muiden negatiivisten tunteiden vallassa, tunteita voi paeta aivottomaan some-selailuun. Tämä tarve ei poistunut koko some-paaston aikana, vaan ilmaantui aina väsymyksen hetkellä. Käyttäytymismalli oli automatisoitunut niin, että kun saavuin sohvan tai sängyn luo ulkoretkiltä ja kävin pitkäkseni, meinasi puhelin tulla käteeni lähes automaattisesti.
Somen selailu tuntui toimivan samanlaisena turruttajana kuin televisio tai jotkut riippuvuutta aiheuttavat asiat: ottavan kärjen pois negatiivisilta olotiloilta sen sijaan, että itsensä kohtaisi ja tunteet tuntisi. Ihan kuin mieli-keho-kokonaisuus huutaisi ”give me a break” ja haluaisi hautautua maailmaan, jossa voi passiivisesti lillua ilman vastuunottoa.
Ennen ja jälkeen
Kun paasto lähentyi loppuaan, en kokenut juurikaan tarvetta palata sosiaaliseen mediaan. Takaisin paluu ei aiheuttanut suuria tuntemuksia tai fanfaareita: somessa ei näkynyt tapahtuneen juurikaan mitään – ei maailmaa mullistavia yhteydenottoja tai elämää tärkeämpiä muutoksia, kaikki oli samalla tavalla kuin lähtiessä.
Itse olin kuitenkin muuttunut. Minusta on edelleenkin mukavaa käydä somessa tykkäilemässä kuvia, vastailemassa ystävien viesteihin tai luomassa sisältöjä, mutta hahmotan sen eri tavalla kuin ennen: välineenä. Välineenä olla yhteydessä rakkaisiin ihmisiin maailman toiselta puolen, välineenä jossa voi kertoa tarinoita tai välineenä rakentaa yhteisöjä ja helpottaa jakamista. Välineenä, joka on aika laittaa kiinni silloin kun on mahdollista syventyä läsnäoloon ja yhteyteen – itsensä ja ympäristön kanssa.
Some-paasto sai minut myös muuttamaan käyttäytymistäni. Ostin herätyskellon ja tein makuuhuoneesta kännykättömän tilan, päätin alkaa soittaa useammin some-näpyttelyn sijaan ja ryhdyin tarkkailemaan, että some-käyttäytymiseni olisi tiedostettua automaattiohjauksen sijaan.
Elämän värit todellisessa elämässä ovat kuitenkin kirkkaampia, yhteys ihmisiin todellisempaa ja sydämen viestit kuulee tarkemmin, kun antaa itsensä vain olla läsnä tässä hetkessä, ilman että pakenee digimaailmaan. Toisaalta somen käyttämisessäkään ei ole mitään pahaa, kunhan sen tekee tietoisesti ja kohtuudella. Sitä voi käyttää välineenä edistämään hyviä asioita, helpottamaan yhteydenpitoa ja yhteisöllisyyttä. Some on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Flunssa on vaivoistamme yleisin, mutta sen täsmällinen hoito tuntuu yhä olevan suuri arvoitus. Kiinalaisen lääketieteen avulla on mahdollista ymmärtää selkeämmin sitä, kuinka tätä arkista vaivaa voidaan akuutissa vaiheessa hoitaa itse.
Kylmäoireet
Jos alkuoireina ovat vilunväristykset, hieman vuotava nenä ja lievä kurkkukipu, katsotaan niiden olevan kylmäoireita. Mahdollinen kuume ei tällöin nouse korkeaksi. Samana päivänä oireiden ilmaannuttua tulisi hikoilla reilusti, niin että hiki muuttuu lämpimäksi. Näin oireet voivat kadota tässä vaiheessa jopa kokonaan. Lisäksi olisi hyvä nauttia verenkiertoa edistäviä ja mausteisia makuja sisältäviä lämmittäviä ruokia ja yrttejä, kuten inkivääriä, mustapippuria, kanelia sekä lämpimiä maustettuja keittoja. Erityisen tehokkaana tunnetaan lämmin inkivääri-sitruuna-hunajajuoma.
Kuumaoireet
Jos alkuoireina on kuumetta, lihassärkyä ja voimakas kurkkukipu, tulisi juoda mahdollisimman paljon sitruunaa, piparminttu- ja sitruunamelissateetä. Lisäksi voi nauttia vesimelonia ja retiisiä.
Alkuvaiheen eli yleensä muutaman päivän jälkeen kaikki flunssat muuttuvat kuumaoireisemmiksi. Tällöin runsasta inkiväärin tai muiden tulisten yrttien nauttimista tulisi vähentää. Myös punaisen lihan syöntiä olisi hyvä välttää, kunnes flunssa on kokonaan ohi.
Kaikenlaisiin kurkkukipuihin on mustaseljanmarjamehu erinomainen apu. Lisäksi voi nauttia ratamouutetta, salviaa ja propolista ja kurlata suolavedellä.
Jos flunssaan liittyy paljon limaisuutta hengitysteissä, tulisi maitotuotteet, leivät ja sokeri jättää kokonaan pois kunnes tauti on ohi. Sen sijaan mustaviininmarjamehusta, sipulikeitosta, timjamista, tuoreesta inkivääristä, shiitakesienestä, ratamosta, retiisistä, valkosipulista ja piparjuuresta voi olla apua.
Hyvää helpotusta yskään saadaan yrteistä kuten timjamista, aniksesta, fenkolista, iisopista ja lakritsinjuuresta. Jos yskä on luonteeltaan kuivaa nautitaan säännöllisesti päärynöitä kuorineen.
Laajakirjoisten maitohappobakteereiden käyttöä kannattaa lisätä melkoisesti koko flunssan ajan. Ruokavalion tulisi olla melko kevyt. Immuniteettia yleisesti vahvistavia rohdoksia ei yleensä käytetä akuutin sairauden aikana.
-tietokirjaa. Aarva on tutkinut täydentävien hoitomuotojen historiaa ja nykypäivää.
