Ihan pihalla – Maastossa tasapainoillen

Ihan pihalla – Osa 2

Juoksulenkin lopuksi on hyvä tasoitella syke ja antaa kehon viilentyä kevyen liikkeen kautta sekä venyttää jalkojen ja lantion seutua ja keskittää mieli esimerkiksi tasapainoillen. Tasapainoilu on yksi joogan tärkeimmistä harjoituksista. Tietoisuuden keskittäminen tapahtuu väistämättä, muuten horjahtaa. Erilaiset tasapainoasanat voivat olla näyttäviä, mutta seuraavana esittelemäni jalan nostaminen ja hengityksen seuraaminen näennäisen helpossa asanassa on terapeuttista.

Yhden jalan tasapaino

Yhdellä jalalla tasapainoiluun voi lähteä liikkeelle ryhdikkäästä seisoma-asennosta jalat vierekkäin. Keskity tuntemaan molemmat jalat syvällä maassa ja pidennä selkää. Tuo sitten painoa vasemmalle jalalle. Tunne jalkapohja, polven takaosa ja vasen istuinluu linjakkaasti päällekkäin. Älä anna lantion romahtaa vaan kannattele vasenta puolta pitkänä kuin puun runko. Hitaasti lisää painoa vasemmalle, niin että oikea jalka kevenee ja lopulta nousee ylös. Koukista vasen polvi ja tuo kädet ristiin polven yli. Ojenna selkää, suorista tukijalkaa ja paina kevyesti takaraivoa taaksepäin. Tunne linja päälaelta kantapäähän saakka.

VapaudenJooga_merimort_tasapaino

Katseen keskittäminen eli drishti on hyvä apukeino balanssin ylläpitämiseen ja katseen sisäänpäin kääntämiseen eli pratyahara. Voit tuoda harjoitukseen haastetta lisäämällä siihen kierron. Vaihda vastakkainen käsi pitämään polvesta kiinni ja kierrä rintakehää kohonneen jalan suuntaan. Lopuksi avaa käsi ja käännä katse vasemman käden sormenpäihin. Hengitä 8 hengitystä. Ennen seuraavaa puolta tunne molemmat jalat maassa. Toista toinen puoli yhtä suurella rakkaudella ja hitaudella.

VapaudenJooga_merimort_tasapaino2

Valokuvat: Doris Novak, Sarwayoga

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: