Alla näet vielä yhden U-kuvan, jossa tällä kertaa erilaisia fiiliksiä Uudistumisen tien eri vaiheissa. On selvää, että U-retket ovat moninaisia ja hyvinkin erilaisia tunteita voi eri ihmisillä esiintyä. Olen tässä kirjannut omia kokemuksiani ja havaintojani.
Olennainen mahdollisuus sisältyy vasemmalla olevaan STOP-merkkiin. Tässä voi painaa kaasun pohjaan ja jatkaa suoraan Highway to Hell -tunnelmissa tiedostamattomuuden autopilotilla tekemään lisää sitä samaa. Tai voi hidastaa, pistää vilkun alaspäin ja valita tietoisen avautumisen polun. Alhaalla odottaa Neulansilmä, missä havahdutaan olennaiseen kysymällä ”Kuka minä olen?” ja ”Mikä on minun tehtäväni?”
https://youtu.be/ncpsc5jPZT8
Millaisia näkymiä näet Neulansilmän toisella puolella? Haluatko pistää itsesi kuriin vai vapauttaa itsesi? Mitä tapahtuu jos käännät omana itsenä -nappulan volyymin täysille? Vai haluatko yhdistellä taitavasti kumpaakin? Millainen itsen johtaminen palvelee sinua ja ympäristöäsi parhaiten?
Tässä inspiroivassa haastattelussa viereeni istui Pequ Nieminen. Pequ on toinen Hidasta elämää -sivuston perustajista, jonka tarina on innostava ja opettavainen. Istuimme alas Hidasta elämää -toimistolla ja juttelimme elämän tärkeistä asioista. Pequ on inspiroinut minua suunnattomasti omalla olemuksellaan, joten tämä oli henkilökohtaisesti tärkeä haastattelu.
Ajatustenvaihto on myös äärimmäisen kiehtovaa, sillä silloin uusilla ajatuksille on tilaa nousta. Erityisesti silloin kun luomme keskustelulle ajattoman tilan. Niin kävi tässä tuokiossa. Näiden haastattelujen tekeminen on opettanut minulle sen, kuinka kysymällä ja kuuntelemalla voin koko ajan oppia toisesta ihmisestä. Sen sijaan, että kertoisin pelkästään omia ajatuksia, koen että on tärkeää tässä ajassa pysyä avoimena toisille ihmisille. Vain silloin voin ymmärtää toista ihmistä ja hänen tärkeitä ajatuksiaan elämästä. Puhuminen on tärkeää mutta kuunteleminen on kultaakin arvokkaampaa.
Minä tarvitsin kaksi näin kovaa kokemusta, ennen kuin aloin havahtumaan ja oikeasti miettimään, mistä tässä kaikessa on kyse ja miten minun pitäisi säännöstellä sitä, miten käytän itseäni tässä elämässä.
– Pequ Nieminen-
Haastattelussa kävimme läpi seuraavia teemoja
Pequn omat terveyshaasteet ja niistä selviäminen
Kuinka Pequ selvisi kahdesta syövästä?
Hidasta elämää -sivuston synty ja sen tarkoitus
Sosiaalisen median vaikutus
Terveyden avaimia 2000-luvulla
Rakkautta, pelkoa ja fiilistelyä
Oli suuri kunnia päästä haastattelemaan viisasta miestä ja hyvää ystävääni. Tuokion suurin oivallus oli se, kuinka elämme hyvin erilaisia todellisuuksia samassa ajassa. Pohjoisen mies tai nainen omaa hyvin erilaisen ympäristön kuin etelän mies tai nainen. Kumpikaan ei ole parempi toistaan, mutta ympäristö vääjäämättä luo erilaisen todellisuuden meille ihmisille. Antoisia kuunteluhetkiä ystäväni!
En syntynyt sanoittajaksi. Sanoittaja syntyi minuun. Varkain ja vahingossa, parikymmentä vuotta sitten, kun eräs säveltäjä kysyi, osaisinko kirjoittaa sanat hänen joululauluunsa. Pokkaa piisasi ja vastasin osaavani, vaikka en ollut koskaan kirjoittanut ainoatakaan laulua. Paitsi ehkä lapsena. Niin löysin itseni räpiköimässä heinäkuun helteellä hikikarpalolammikossa (tuskanhiki) joulutunnelmaa tavoitellessani.
Laulu päätyi menestyksekkäästi vinyylille, johon se sitten unohduksiin uinahtikin. Kipinä oli kuitenkin syttynyt ja varsin sinnikäs sellainen. Rustasin sanoituksia milloin minkinlaisiin tarpeisiin. Vuosien hapuilu-, harhailu- ja treeniaikaa. Kymmeniä tuotoksia, joita en pysty enää ilman poskien kuumotusta kuuntelemaan. Tuiki tärkeitä kasvukipuja, joiden kautta löytyi oma ääni – oma tapa kirjoittaa.
En osaa sanoa, mikä oli se hetki, jolloin kipinä roihahti palamaan ja sisintäni polttamaan. Muistan kuitenkin sen selittämättömän tunteen, kun tiesin, että tiedän.
Sen, että sanoittaminen on ”mun juttu”.
Se tunne oli minussa kauan. Niin kauan, että neljä vuotta sitten päätin tekeväni vain asioita, joita rakastan – sanoittaminen listaykkösenä. Niin olen sittemmin tehnyt. Elänyt sanoittamisella sekä lähemmin tai etäisemmin sen ytimen ympärillä pyörivillä tiimivalmentamisilla. Enkä vaihtaisi. Mihinkään.
Päätös ei ollut vaikea, koska olin jo useampaan kertaan saanut tuntea elämän unelmia myötäilevän voiman. Olinhan aikaisemminkin antautunut varsin vapaaseen pudotukseen – hammaslääkäristä iskelmälaulajaksi ja muuta vastaavaa – joidenkin mielestä hurjaa.
Kutsumus, maailman hienoin työ, vai vain työ muiden töiden joukossa?
Jokaista ja kaikkea näistä.
Suurin osa ihmisiä ei voisi kuvitellakaan elävänsä ilman musiikkia. Musiikki koetaan, sitä ei tarvitse pohtia. Tarinan väkevä voima on myös kaikille tuttua. Sanoitukset sanoittavat tunteita ja ovat tutkimustenkin mukaan meille suomalaisille tärkeitä. Lauluissa musiikin ja sanojen onnistunut liitto voi parhaimmillaan olla potenssiin jotain maagista. Jotain koskettavaa. Jotain, joka tekee viihteestä viihdettä syvempää.
Siinä syy, miksi kirjoitan laululyriikkaa ja miksi koen kirjoittamiseni merkitykselliseksi. Merkitykselliseksi isolla ämmällä. Siitäkin huolimatta, että järkiparka yrittää välillä huudella moisen olevan sulaa hulluutta.
Onhan se. Ihanaa ja kamalanihanaa hulluutta. Huteja ja helmiä. Pettymyksiä ja riemukkaita onnistumisia. Epävarmuutta varmuudessa. Luomiskipuja, ehtymisen pelkoa. Pitkiä ja kuivia aavikkokausia, huikeita huippuja. Kaikkea ja enemmän. Tapa olla ja elää.
Eläviä ovat kaikki, jotka toivovat ja vaalivat myös muiden toivoa.
Voihan olla, että juuri minun sanoitukseni vaalii jonkun ihmisen toivoa. Pitää hänet ja minut elävänä.
Elämänmatkallani yksi isoimmista käännekohdista on ollut se hetki, kun päästin irti rakkaudettomuuden kolostani.
Sairastuin viisitoistavuotiaana nivelreumaan. Ja noin parikymppisenä, täysin pätevänä keittiöpsykologina tein tulkinnan, että reumani johtui tarpeestani saada hoivaa ja huomiota. Olin nimittäin syntynyt kuusilapsisen perheen kolmantena. Ajattelin, että en ollut lapsena saanut niin paljon huomiota ja rakkautta kuin olisin tarvinnut, vaikka tiesin vanhempieni tehneen parhaansa ison lapsikatraan kanssa. Niinpä uskoin reumani varmistavan, että saan hoivaa ja huolenpitoa ainakin aikuisena.
Annoin tuon tulkinnan vaikuttaa elämääni liki kaksikymmentä vuotta. Olin todella kipeä ja huonossa kunnossa. Ja leikkauksiakin saattoi olla useampia vuodessa. Joten todellakin hoiva ja huolenpito oli taattu. Lisäksi uskoin vakaasti, etten voisi itse vaikuttaa hyvinvointiini. Olinhan jo valmiiksi sairas. Eikä minusta olisi saanut tervettä, vaikka olisin kuinka yrittänyt. Eli ei kannattanut edes yrittää.
Onneksi käteeni sattui Annastina Vrethammarin kirja nimeltään Ajattele elämäsi hyväksi. Sen myötä tajusin, kuinka nuorena tekemäni tulkinta reumani syystä antoi minulle luvan olla huonossa kunnossa. Sehän jopa vaati sitä, ikään kuin en muutoin tulisi rakastetuksi ja huomioiduksi. Oivalsin, että tuo tulkinta ei millään muotoa ollut hyödyllinen hyvinvointini kannalta. Päinvastoin. Joten hylkäsin sen.
Siinä sitten olin ilman tulkintaa, mutta yhä tunsin rakkaudettomuuden kolon sisälläni. Ymmärsin kuitenkin, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Enkä niin ollen voinut vaatia ketään muuta rakastamaan koloani täyteen. Minun pitäisi onnistua itse rakastamaan itseäni niin, että tuo kolo täyttyisi. Mutta miten? Vaikka kuinka yritin olla positiivinen ja rakastava, aina vaan yhtä suuri kolo rakkauden tarpeineen kirveli sisälläni. Miten ikinä onnistuisin tehtävässäni?
Kunnes eräänä iltana kuulin sisältäni kysymyksen: So what?Minussa on rakkaudettomuuden kolo, mutta entä sitten? Eihän sen tarvitse määrittää minua nyt! Voin ihan itse päättää, annanko tuon kolon vaikuttaa elämääni tästä eteenpäin. Voin ihan itse päättää, minkä merkityksen annan elämässäni tapahtuneille asioille. Ja voin ihan itse valita, surenko kolooni käpertyneenä vai nautinko elämästäni sen ulkopuolella.
Ja ykskaks olin vapaa. Tuo kolo ei vaivannut minua enää. Menneisyyteni koloineen oli minussa yhä, mutta minun ei tarvinnut enää yrittää täyttää tai muuttaa sitä. Olin hyväksynyt sen olemassaolon semmoisena kuin se oli. Ja samalla olin irtautunut siitä. Yhtäkkiä olinkin tuon kolon ulkopuolella ja pystyin katsomaan sitä ilman kipua. Surun sijasta tunsinkin huikaisevaa vahvuutta.
Samalla tajusin myös, että jokaisella meistä on oma rakkaudettomuuden kolonsa tai sydänhaavansa kipuineen. Joka ikinen ihminen tässä maailmassa kaipaa rakkautta ja huomiota.
Rakkaudettomuuden pelko tekee niin kipeää, että sen pyrkii torjumaan kaikin keinoin. Hukuttamaan sen jatkuvaan kiireeseen tai viihteeseen. Tai peittämään sen muiden tunteiden alle. Sillä kaikki ikävät tunteemme nousevat siitä pelosta, ettei meitä rakasteta tai hyväksytä. Sen vuoksi huomiota, myötätuntoa ja rakkautta ei voi koskaan antaa liikaa kenellekään.
Kuitenkin tuon rakkaudettomuuden pelon tunnistaminen, ja erityisesti sen hyväksyminen osaksi ihmisyyttä, on portti vapauteen ja aitoon onnellisuuteen. Kun lakkaa taistelemasta sitä vastaan, löytää oven, jossa lukee: So what? Näin on – mutta entä sitten?
Kävin lasteni kanssa katsomassa Kung Fu Panda 3 -elokuvan. Harvoin olen elokuvan jälkeen ollut yhtä liekeissä. Joskus vastaukset omiin polttavimpiin kysymyksiin tulevat yllättävistä paikoista 🙂
Olen henkilökohtaisesti paininut jo jonkun aikaa ammattini äärellä. Teen monenlaisia töitä ja nautin valtavasti. Kaikki tekemäni työt tuntuvat juuri oikeilta, mutta yllättäen monenlaisen työn tekemiseen liittyy iso ristiriitakin. Itse toimin aikaisemmin ainoastaan opettajan työssä ja seisoin omassa voimassani kuukausipalkkalaisena ja ammattiroolini turvissa. Kun päästin tuosta työstä irti, hukkasinkin itsestäni yllättäen aika ison palasen.
Sisäinen puheeni on irti päästämisen jälkeen kuiskaillut: ”et pärjää taloudellisesti” ja ”et ole enää mitään, kun et toimi pohjakoulutustasi vastaavissa töissä”. Pelot ovat toisinaan olleet aivan lamaannuttavia.
Myös Kung Fu panda etsii elokuvassa identiteettiään. Pandan on kasvattanut hanhi, mutta oikean panda-isän ilmestyttyä paikalle panda ei enää tiedäkään, kuka oikein on. Elokuvassa puhutaan myös Qi:stä (Chi) eli elämänenergiasta. En Qi:stä tiedä sen enempää, mutta olen ymmärtänyt, että puhutaan elämänenergiasta, joka parhaimmillaan virtaa meissä ja pitää meidät elävinä. Elämänenergian voi varmaan suomeksi sanoittaa vaikkapa sanoilla puhti, tarmo, elinvoima, rohkeus ja niin edelleen. Pelot tukahduttavat elinvoimaa tehokkaasti. Luottamusjumppa onkin pelkojen äärellä paikallaan.
Panda hakeutui omiensa joukkoon löytääkseen voimansa. Pandat olivat samanlaisia, mutta erilaisia, pandoja. Itsekin uskon siihen, että samankaltaisten seuraan hakeutuminen tekee hyvää. Siellä missä tunnen olevani osa ”heimoa” juurisellaisena kuin olen, tunnen olevani oikeassa paikassa. Oikeanlainen seura auttaa saamaan kosketuksen siihen, mitä olen. Tuollaisessa seurassa vahvistun ja voimistun. Ilosta on tullut yhä enemmän. Siellä missä on iloa ja naurua, elinvoima virtaa. Pandatkin pitivät hauskaa, heidän sisäiset lapsensa saivat elokuvassa runsaasti ruokaa.
Kun yksi joutuu tuollaisessa seurassa pulaan, lyöttäytyy muu joukko (vertaisryhmä) yhteen yhtä auttamaan. Joukossa virtaa enemmän kuin yksittäisessä ihmisessä tai pandassa. Kun Kung Fu Panda tunsi joukon voiman itsessään, hänen oma elinvoimansa heräsi.
Se mikä itseäni kosketti ja sai liekkeihin, oli elokuvan sankarin kokemus siitä, miten joukon voima, mutta myös kokemus siitä, miten hänen eri puolensa pandana ja hanhena, oppilaana ja opettajana yhdistyivät ja hän tunsi olevansa kokonainen, saivat hänen oman voimansa virtaamaan. Tuossa kohtaa ymmärsin: pakottamalla jonkun puolen ottamaan johtoaseman itsessäni, teen jatkuvasti karhunpalvelusta sille, mitä olen.
Jos sallisinkin itseni olla kokonainen yrittämättä kieltää itsestäni jotain? Miksei kaikki voisi vaan olla; ajatukset, tunteet, roolit kaikki? Pienistä minän osista syntyy kokonaisuus.
Olen viime aikoina pohdiskellut yksinäisyyttä, olen päättänyt ottaa siitä selkoa, olen ottanut sen vastaan ja kutsunut iltateelle, kuten Buddha teki omille pimeille puolilleen. Tässä 16 tapaa ymmärtää yksinäisyys:
1. Olen huomannut, että yksinäisyys on paljon muutakin kuin yksinäisyyden tunne. Itse asiassa se on syvempi tunne rakkaudettomuudesta – erityisesti siitä, ettei ansaitse rakkautta.
2. Yksinäisyys on tulla tyhjään kotiin runsaan päivän jälkeen. Yksinäisyyttä on myös olla kotona toisten ihmisten kanssa, jotka eivät kuule, eivät näe.
3. Yksinäisyys on sitä, kun on päivän ihmisten ympäröimänä, ilman aitoa yhteyttä. Yksinäisyys on, ettei saa halausta silloin, kun kipeimmin tarvisi.
4. Yksinäisyys on tapaamisten sopimista kalenterin kanssa tai kun päivän ainut sosiaalinen kohtaaminen peruuntuu. Yksinäisyys aiheuttaa sen, ettei jaksa kokata, kun ei ole muita syömässä.
5. Yksinäisyys ilmenee tyhjyyden tunteena, kun somesta saatu dopamiiniryöppy laantuu. Yksinäisyys on loputtoman Tinder-katalogin tyhjyys.
6. Yksinäisyys on tietoa siitä, että sielun toinen puolisko on tuolla jossain tavoittamattomissa. Joko menossa tai tulossa. Yksinäisyys on biologisen kellon tikittämistä.
7. Yksinäisyys on irtipäästämisen haikeutta, muutoksen vääjäämättömyys. Yksinäisyys on sitä, että joutuu laittamaan tulevaisuuden haaveet ”ehkä ei tässä elämässä” -koriin.
8. Yksinäisyys on sitä, kun aina antaa, mutta ei uskalla tai pysty ottamaan vastaan. Yksinäisyys on pelkoa tulla torjutuksi tai joutua torjumaan.
9. Yksinäisyys on syvästi inhimillistä, se on juurettomuutta, se on solutasolta nouseva harmaa vaippa.
10. Yksinäisyys on kurkussa kuristava tunne, palleassa oleva möykky ja silmistä puristuvat kyyneleet.
11. Ekstrovertille yksinäisyys on pelottavaa, introvertille turvasatama, joka lataa energiavarastot täyteen uutta energiaa.
12. Yksinäisyys on harhaa erillisyydestä, sitä kun unohtaa olevansa samasta puusta veistetty kun nuo kaikki metsässä kasvavat männyt.
13. Yksinäisyys on sitä kun hukkaa yhteyden omaan sydämeensä eikä muista olla läsnä itselleen.
14. Toisaalta yksinäisyys on myös suloista. Se on mahdollisuuksien meri, se on vapautta päättää, missä, miten ja kenen kanssa viettää kesäloman tai juhlapyhät.
15. Yksinäisyydestä kasvaa innostus ja luovuus ja spontaanit kohtaamiset. Yksinäisyys on mahdollisuus ottaa vastaan yllätys kulman takaa.
16. Yksinäisyys on tyhjyyttä ja tyhjyydessä on aina mahdollisuus kaikkeen. Yksinäisyydessä on tarinan alku.
Kirjoittaja Sirpa Tahko on psykologi ja Suomen Migreeniyhdistyksen puheenjohtaja. Hän on itse kipukroonikko ja Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen jäsen. Hän kirjoittaa blogia ”Kaunis Mieli” ja julkaisee kuva-ajatelmia Facebook-sivustolla ”Sirius” yhdessä valokuvaajaystäviensä kanssa.
Olemme varsin pidättyväistä kansaa; emme puhu emmekä pussaa, näin on sanottu. Olemme joutuneet kamppailemaan läpi pitkät, pimeät ja kylmät talvet, ja kesäaika on ollut työteliästä ravinnon kylvämisen ja keräämisen aikaa. Ei siinä ole ollut sijaa rakkauden tunnustuksille, ei toisille eikä ainakaan itselle. Korkeintaan juhannustaikojen aikaan saunan puhtoisena haaveiltiin rakkaudesta.
Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Yhteisöllinen elämä on kaventunut yksiköihin. Enää eivät naiset hoida yhdessä kotia, lapsia ja vanhuksia ja miehet keskenään viljele maata, kalasta ja metsästä. Nyt ollaan perhekunnittain irti toisistamme, vaikka tarve jakaa, hoitaa ja huolehtia; naiset keskenään ja miehet keskenään on edelleen sama.
Siinä vaiheessa, kun ruuhkavuodet olivat ohi, aiemmin kuoltiin. Nykyään meillä on enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan. Taudit eivät uhkaa henkeämme, elinikäennusteemme on korkea ja ravintoa riittää Suomessa kaikille, ainakin teoriassa. Nyt eletään periaatteessa historiamme parasta aikaa.
Olemme kuitenkin yksinäisiä ja koemme turvattomuutta, osa on toimettomia ja turhautuneita, osa ylityöllistettyjä, stressaantuneita, osa masentuneita ja itseensä käpertyneitä. Sairastamme enemmän kipusairauksia kuin koskaan. Ne, joilla menee hyvin, tuntuu menevän liiankin hyvin ja uhkana on uupumus ja burn-out.
Sen sijaan, että naiset olisivat yhdessä hoitaen lomittain töitään, kilpaillaan työpaikoista ja asemista. Miesten yhteisöllisyys toteutuu helposti harrasteiden saralla, mutta työelämässä ollaan enemmän kilpasilla kuin kentillä ja peli on kovaa ja armotonta.
Siviilielämässä on jatkuvan muutoksen aika; uraäidit vastaan kotiäidit; pehmoisät vastaan bisnesohjukset. Keitä me oikein olemme ja kuka meitä ohjaa?
Osaltaan meitä ohjaa ainakin media, joka saa aikaan odotuksia ja virityksiä, joihin putoamme kuin villieläimet aikoinaan ansaloukkoihin. Lisäksi meitä ohjaa sosiaalinen media. Mitä on naapurin naisella kuntosalikortin, viulua soittavan tyttären ja Tansanian safarilomien lisäksi? Onko hänellä tiskiä, pyykkiä, silitettävää, riitoja, yhteensopimattomia aikatauluja, kyyneleitä? EI, mikäli uskomme meille luotuja harhoja, ja pidämme verhot kiinni emmekä avaudu toisillemme.
Olemme keskenämme monessa suhteessa samanlaisia; haluamme tulla hyväksytyiksi. Haluamme löytää muita kaltaisiamme, jotka ymmärtävät meitä ja puhuvat samaa kieltä kanssamme. Haluamme yhteisöllisyyttä, josta valtaisa ryntäys esimerkiksi Facebook-maailmaankin kertoo.
Jos eläisimme aikaa pari sukupolvea sitten, emme olisi yksinäisiä tai etsisi itseämme. Meillä ei olisi siihen yksinkertaisesti aikaa, hyvällä tavalla. Nyt joudumme olemaan keinotekoisissa ryhmissä epävarmoina siitä, pidetäänkö meistä, välitetäänkö meistä tai rakastetaanko meitä. Sisäinen epävarmuus näkyy helposti ulospäin hyökkäävyytenä, ylimielisyytenä ja muiden torjuntana ja näistä syntyy väärinymmärryksiä, jotka etenevät kuin lumipalloefektit sekä yksilöstä toiseen että kulovalkeana massojen kesken.
Tällä hetkellä Facebookissa on eniten keski-ikäisiä, jotka ovat jo eläneet omat ruuhkansa ja etsivät omaa minuuttaan sekä toisia. Yhteenkuuluvuus on tärkeää, sillä se luo turvallisuutta ja tunteen siitä, että tulee hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Sitähän me kaikki eniten kaipaamme; tulla nähdyksi kulminemme kaikkinemme ja silti jonkun rakastamaksi. Ja kun kerran olemme kokeneet sellaisen, hyväksyvän rakkauden, kykenemme myös itse itseämme rakastamaan. Ja siinä on lähtökohta kaikelle hyvälle, rakkaus, jota voimme kokea itseämme kohtaan ja sen jälkeen myös muita. Tänään on hyvä päivä avata verhot ja päästää kevätauringon säteet lämmittämään viluista sielua.
Lomaa, lomalomalomaa – milloin tulet? Viikonloppu milloin tulet? Tule jo!
Moni meistä haaveilee lomasta ja viikonlopusta, siitä, kun ei ole pakko tehdä mitään. Saa vaan olla. Saa nukkua. Saa tuntea itsensä eläväksi.
Odotamme ja sitkuttelemme. Toivomme, että aika kuluisi nopeasti. Niin, että elämä olisi pelkkää lomaa. Omaa aikaa.
Arki on kuin ovimatto, joka on välissä matkalla ”oikeaan” elämään. Välillä se vaan tuntuu tosi pitkältä matolta, joka ei meinaa millään päättyä.
Ystäväni sanoi pitkän syöpäsairastelun loppuvaiheessa, että kunpa olisi saanut elää ihan tavallista arkea ilman sairautta. Eräs ystäväni totesi eron jälkeen, että kaipaa kaikkein eniten päättyneestä parisuhteesta arkisia asioita: sitä, kun käytiin yhdessä kaupassa tai käveltiin töihin yhdessä. Vanhukset sanovat usein haastatteluissa, että jos voisivat tehdä jotain toisin, olisivat enemmän nauttineet ihan tavallisesta arjesta lasten kanssa.
Tavallinen arki voi olla timanttista elämää
Arjessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Se on aikaa, jossa suurimman osan elämästämme vietämme. Vika on sen sisällössä. Tai enemmänkin siinä, että nykyihmisen arki on niin kiireistä, että arki alkaa tuntua tarpomiselta. Ainainen kiire ja velvollisuuksien täyttäminen saa aikaan sen, että haluamme lomaa elämästämme, arjesta. Kiire saa aivomme pitämään tulevaisuutta (lomaa) tärkeämpänä kuin tätä hetkeä. Emme halua olla läsnä siinä todellisuudessa, mitä arki meille tarjoilee.
Arki on kuitenkin timanttisinta elämää (ainakin, kun jälkeenpäin sitä tarkastelee): Siellä tapahtuu suuria oivalluksia, suuria kohtaamisia, lasten kasvu, rakastumiset, ilot ja onnistumiset. Arki saa meidät kohtaamaan itsemme, tunteemme ja omat oppiläksymme. Jokainen päivä meille tarjoillaan valtava määrä aistinautintoja ja kokemuksia – mutta kiireessä emme niitä välttämättä näe tai ehdi ihastella.
Minä tein jossain vaiheessa päätöksen, että koska läsnäoleva ja kiireetön arki saa jokaisen päiväni tuntumaan elämältä, teen kaikkeni sen eteen, että minä en juokse aivojeni tuotosten perässä henkihieverissä. Mikään tavoite, päämäärä tai asia ei ole niin tärkeää, että menetän arvokkaita päiviä elämästäni läpijuoksuun.
Päätöksen jälkeen kohtasin kauhistuksen: Miten arki pitäisi rakentaa, jotta se alkaa tuntua tasapainoiselta ja hyvältä? Kun kukaan tai mikään ei määrää arkeni sisältöä, millaiseksi sen rakennan? Kun kukaan ei kerro, mitä minun pitää tehdä, kuinka paljon ja missä ajassa – miten toimin arkeni arkkitehtuurina? Kuinka kamalaa on ottaa itse vastuu siitä, millaiseksi oman elämänsä ja arkensa rakentaa! Sen lisäksi, että kohtaa oman sisäisen kriitikkonsa, saattaa joutua kohtaamaan ”normaalin” arjen eläjät ja heidän ihmetyksensä.
Miten olla ajelehtimatta arjessa?
Arjessa on helppo ajelehtia muiden määräysten pakkojen, omien uskomusten ja tyypillisten kaavojen mukaan. On helppo antaa oman elämän ohjat jokin muun päätettäväksi, jotta ei tarvitsisi itse tietää, mitä haluaa. Tai kohdata omia tarpeita, tunteita ja muita ihmisiä rehellisesti joka päivä.
Minusta elämä kaikessa ainutlaatuisuudessaan on kuitenkin sen arvoinen, että yksikään päivä ei jää elämättä. Että emme elä odottaen vaan nauttien.
Muista, että myöhemmin tulet kaipaamaan juuri niitä arkisia hetkiä, joista ehkä yrität kiireessä pyristellä niin kovasti pois. Muista, että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämääsi. Muista, että vaikka elämäsi ainekset sattaavat olla levällään pöydällä, sinä päätät, leivotko pakkopullan vai unelmatortun.
Anna arjellesi mahdollisuus olla hyvä sinulle.
TOIMITUKSEN VINKKI: Mitä jos arjen ei tarvitsekaan olla kovin ihmeellistä – mutta siinä voi silti olla taikaa?
Taikahetkiä elämään -kortit auttavat pysähtymään ja kuulostelemaan omaa elämää, ajatuksia ja tuntemuksia. Korttien avulla voit löytää uusia näkökulmia käsillä olevaan elämäntilanteeseen sekä vastauksia syvältä sisältäsi.
Kortit toimivat tukena, inspiraationa, lohtuna ja peilinä, kun haluat pysähtyä ja peilata elämäntilannettasi.
Nämä kortit ovat Sinulle, joka…
…meinaat kadottaa itsesi arjen kiireiden alle.
…kaipaat pieniä muistutuksia siitä, miten ihmeellistä elämä voi olla.
…haluat tutustua itseesi yhä uudestaan ja uudestaan.
…haluat oppia näkemään elämän uudella, taianomaisella tavalla.
…kaipaat uusia näkökulmia nykyiseen elämäntilanteeseen.
Olen joutilaan ja luonnollisen vanhemmuuden vankka kannattaja. Joutilaisuuden motto ”Jätä lapsi rauhaan” voi kuulostaa siltä, että lapsi jätetään heitteille. Joutilaisuudessa lapsen sijaan heitteille jätetään uskomuksia hyvästä vanhemmuudesta, kiirettä, stressiä, aikatauluja, ulkopuolisten asettamia paineita ja muiden mielipiteitä siitä, miten asioiden tulisi olla. Tämä vaatii rohkeutta ja usein elämäntapamuutosta kiireettömämpään arkeen. Sellaiseen arkeen, jossa on aikaa kuunnella itseään ja keskittyä elämänsä tärkeimpiin ihmissuhteisiin. Arkeen, jossa on rauhaa ja aikaa rakkaudelle.
Joutilaisuus on ennen kaikkea luottamusta siihen, että rauhassa hyvä tulee. Joutilas vanhempi ei opeta lastaan. Joutilas vanhempi oppii lapseltaan. Hän luottaa ja uskoo lapsen omaan viisauteen. Joutilaalla vanhemmalla ei ole kiire sanoittaa ja kertoa kaikkea lapselle. Hän odottaa, että lapsi kysyy. Hän haluaa lapsen elävän mahdollisimman pitkään taikamaailmassa. Hän on lapselleen läsnä, mutta usein hiljaa. Sanat ja määritelmät ovat aikuisten yhteisesti sovittua todellisuutta, ja lapsi ei vielä elä siinä todellisuudessa.
Kun lapsi näkee kastemadon, hän näkee värien sinfonian, eri muodot, limaisuuden tai kuivuuden, poimujen liikkeen, luontokappaleen rauhan, nerokkaan kiemurtelun ja käpertymisen. Hän näkee ihmeen. Aikuinen näkee madon.
Sanat typistävät ihmeet määritelmien vankilaan, joten käytä niitä harkiten.
Joutilas vanhempi ei kehitä lastaan, vaan itseään. Hänellä on aina ajatukset siinä, mitä hän omilla teoillaan ja sanoillaan viestittää lapselle maailmasta. Hän keskittyy omaan onnellisuuteensa, koska haluaa, että lapsikin aina keskittyisi omaan onnellisuuteensa. Hän osaa pyytää mitä haluaa ja asettaa rajoja, sillä nämä taidot hän haluaa lapsellekin. Hän ei ruikuta ja valita, koska ei halua lapsensa ruikuttavan. Hän haluaa lapsesta kasvavan aikuisen, joka ei mene rikki vastoinkäymisistä, pettymyksistä ja suruista. Lapsen tulee oppia olemaan kaikkien tunteidensa kanssa, siksi joutilas vanhempi antaa lapsensa rauhassa kokea kaikkea.
Maailma ei kaadu, jos lapsi tuntee nälkää, kylmyyttä tai väsymystä. Hänen tietään ei pidä siloitella, eikä hänen voimaansa viedä huolehtimalla alituisesti hänen kaikista tarpeistaan. Lapsen pitää oppia tunnistamaan mitä milloinkin tarvitsee ja hänellä pitää olla rohkeutta pyytää sitä. Lapsesta ei tule kasvattaa aikuista, joka on aina muiden avusta riippuvainen.
Joutilas vanhempi haluaa kaikissa tilanteissa säilyttää lapsen oman voiman, siksi lapsen palveleminen ja lapsen puolesta tekeminen ei tulisi hänen mieleensäkään. Kokemus on ainoa opettaja. Hän haluaa lapsensa oleva sitkeä ja uskovan omiin kykyihinsä. Hänellä on kärsivällisyyttä odottaa, kun lapsi harjoittelee elämää. Joutilas vanhempi ei pelkää epäonnistumisia. Kaikki kokemukset ovat tervetulleita.
Joutilas vanhempi on äärimmäisen kiinnostunut lapsestaan, koska on äärimmäisen kiinnostunut myös itsestään. Hän ymmärtää itseään, joten ymmärtää myös lastaan. Hän hyväksyy itsensä, joten hän hyväksyy myös lapsensa eikä yritä tehdä tästä jotain muuta kuin on, koska ei itsekään suostuisi enää elämään roolien takana. Aitous ja merkityksellinen elämä ovat tärkeintä, siksi joutilas laittaa lapsensa tekemään kotitöitä ja pyytää lasta auttamaan kaikessa missä voi, sillä lapsen pitää tuntea, että hänestä on hyötyä ja hän on tärkeä osa perhettä.
Kaikessa on oltava tasapaino, myös joutilaisuudessa.
Vaikka tarkoitus on rohkaista ja säilyttää lapsen voima, joutilas vanhempi on myös hyvin empaattinen ja herkkä, rakastava ja ymmärtäväinen. Hän ymmärtää vaihtelevan tasapainon henkisen ja fyysisen välillä. Hän ei ajattele lastaan pelkästään voiman ja rohkeuden kautta, vaan näkee myös toisen ääripään, sillä meissä kaikissa on kaikkea ja kaikki on hyväksyttyä, myös heikkoudet.
Nuorin poikani, jonka joutilaasta kasvattamisesta kirjoitin myös täällä, on hyvin itseriittoinen ja rohkea. Rohkeasta pojastani löytyy suurta herkkyyttä. Hän on henkisesti vahva mutta fyysisesti varovainen. Hän pelkää satuttavansa itseään ja ei ole 6-vuotiaana vielä kertaakaan edes kolhinut polviaan verille.
Hänen hieno uusi pyöränsä on odottanut rauhassa pihalla jo kaksi vuotta. Tasaisin väliajoin olen kysynyt haluaako hän kokeilla ajaa sillä. Ei ole halunnut enkä ole pakottanut. Joutilas ei väkisin tee mitään, mihin lapsi ei ole valmis. Olen odottanut vihjettä. Tänä keväänä, kun olen muiden mielipiteistä välittämättä pyöräillyt 6-vuotias pyöräni takana, huomasin, että poikani itse ymmärsi olevansa jo liian iso pyörän taakse. Kauniina kevätpäivänä ilmoitin, että hän ei mene tarhaan, vaan tänään olisi se päivä, jolloin hän oppisi pyöräilemään. Poika nousi pyörän päälle ja lähti ajamaan. Se oli siinä. Hän oli valmis.
Tämä on joutilaisuutta. Tämä on helppoa elämää. Joutilaisuus on lapsen vahvuuksien sekä epävarmuuksien kunnioitusta. Se on sallimista, ei pakottamista, välillä pakottamista eikä sallimista. Se on jatkuvaa tasapainoittelua. Se on herkkänä oloa, jotta intuitiolla tietää, koska on hyvä tönäistä hieman ja olla sitkeä, ja koska on hyvä antaa olla. Hiljaa hyvä tulee.
Sinut on tehty liikkumaan! Minkä tahansa työn pitkäjaksoinen ja monotoninen tekeminen problematisoi kehon terveyttä. Kun selkää tai hartioita särkee, tuntuu kaikki muu toissijaiselta. Säännöllinen kehon kuuntelu antaa apua arjen haasteisiin. Joogan kautta kehotietoisuus kasvaa ja löydämme parempia työasentoja. Harjoittelun kautta alamme pidentämään selkää jalkojen tukipisteiden kautta lähes automaattisesti pitkin päivää.
Tärkein työvälineemme on oma kehomme ja työpaikat ovat onneksi huomanneet tämän lisääntyneiden tyky-päivien ja erilaisten urheiluseteleiden ja seisomapöytien käyttöönoton myötä.
Tee harjoitus puolessa välissä työpäivääsi, esimerkiksi ennen lounasta. Tai kun hartiasi tuntuvat jäykistyvän ja ryhtisi huonontuvan. Jos unohdut helposti istumaan pitkiksi ajoiksi päätteen eteen, asenna puhelimeesi vaikkapa tämä ohjelma, tai käytä munakelloa, joka muistuttaa tauoista vähintään tunnin välein. Hörppää samalla lasillinen vettä.
Selän pyöristys ja eteentaivutus
Eteentaivutus tasapainottaa ja rentouttaa mieltä. Uloshengityksellä ojennu alas pitkällä selällä. Taivuta nivusista eteen ja mahdollisesti voit tuoda pään hetkeksi alemmas kuin sydän. Eteentaivutus rentouttaa hermostoa ja lisää verenkiertoa aivoissa. Voit viipyä asennossa usean hengityksen ajan, jos sinulla ei ole korkeaa verenpainetta. Lopulta nouse hitaasti takaisin istumaan. Älä kuitenkaan jätä liikettä välistä, vaikka sinulla olisi korkea verenpaine, vaan toista asentoa pienemmissä pätkissä muutaman kerran.
Kissa istuen
Tuo kädet polville. Sisäänhengityksen aikana rullaa selkä pehmeään taaksetaivutukseen ja nauti rintakehän avauksesta. Uloshengityksen aikana pyöristä selkä nikama nikamalta pyöreäksi häntäluusta aloittaen. Selkä rakastaa rullauksia! Näitä voit tehdä pitkin päivää päätteenkin edessä.
Helppo kiertoliike
Liike aktivoi selän syviä tukilihaksia ja vapauttaa selkärankaa. Nosta toinen jalka tuolille 90 asteen kulmaan. Tuo käsi polven päälle auttamaan kiertoa ja anna kasvojen lempeästi kiertyä vastakkaiseen suuntaan. Tunne selän pituus ja pehmeä kierto. Sisäänhengityksellä ojennu hännästä kohti päälakea ja uloshengityksellä anna kierron syventyä. Toista sama toiselle puolelle.
Rento takamus
Kohota nilkka toisen polven päälle. Anna päällimmäisen polven asteittain avautua aukikiertoon. Pidä nilkka koukussa. Jos lonkka vapautuu ja polveen ei kohdistu vääntöä, voit lisäksi taivuttaa eteen. Hengitä syvälle lantioon ja pakaraan.
Selän ojennus
Taaksetaivutus virkistää, parantaa ryhtiä ja venyttää kehon etupuolen. Liike on versio klassisesta jooga-asanasta Ylöspäin katsova koira, Urdhva Mukha Svanasana. Asanan voit tehdä vasten tukevaa tuolia tai pöytää. Aseta kädet tuolin reunalle, hartialinjan alle. Ota pitkä askel taakse ja aseta jalat vierekkäin lantionlevyisen asentoon. Pidä jalat ja kädet voimakkaina ja kannat korkealla ilmassa. Vedä napaa sisään ja ojenna hitaasti selkää avaten sydämesi alueen eteenpäin. Työnnä käsiä voimakkaasti kohti tuolia ja tarkista että hartiat on kaukana korvista. Lopuksi kohota katse ja jätä niska pitkäksi.
Selän rentoutus
Jos et voi töissä rentoutua lattialla, tee harjoitus kotona heti töistä tullessa ja jätä työt taaksesi. Aseta jalat noin 90 asteen kulmaan tuolin päälle. Tunne käsien kevyesti lepäävän vatsan päällä. Pidennä selkäranka ja rentouta hartiat ja lantio maahan. Hengitä syvään ja tunne maan vetovoima uloshengityksellä. Jos mielessä pörrää ajatuksia, voit antaa ajatusten tulla ja mennä, niihin tarttumatta. Tämä asento helpottaa alaselkäkipuja, SI-nivel-syndroomaa ja iskiasta.
Emme valmistu elämässämme, vaan saamme yksi kerrallaan polkuja päätökseen. Jokainen valinta, jonka teet on uniikki – ei joko oikea tai väärä. Kun elät tietoisesti ja ymmärrät, että valitsematta jättäminenkin on päätös, autat itseäsi elämään jatkuvassa nykyhetkessä. Kun yksi taipale päättyy, alkaa väistämättä uusi. Oppi voi tällöin olla kaunis tai kipeä. Joskus joudumme sanomaan tällöin hyvästit myös ihmiselle, joskus oman itsen etsintä johdattaa meidät toisen luo. Se on elämän mysteeri, kaunis lahja, joka kannattaa ottaa avosylin vastaan.
Yksi järkkymättömämpiä rakastuneen ihmisen uskomuksia on että ”Minun rakkauteni voi muuttaa hänet”. Uskomuksille on tyypillistä, että ne naamioituvat järkiasuun, ja niinpä me ajattelemme tietoisella tasolla: ”Näen, ettei hän oikeasti ole tuollainen vaan paljon herkempi”. ”Kun hän vain alkaa luottaa minuun tarpeeksi, voimme lähentyä ja alamme keskustella”. ”Ei hän tarkoittanut mitä sanoi, hänellä on vain huono päivä”. ”Hän ei tarkoittanut tuolla ilmeellä mitään”. Pahimmillaan voimme saada jopa fyysisen tai henkisen väkivallan näyttämään oikeutetulta käyttäytymiseltä.
Eroseminaareissa tapaan ihmisiä, jotka pohtivat olivatko he kuvitelleet puolisonsa alusta saakka joksikin aivan muuksi vai muuttuiko puoliso yhteisen matkan varrella? Olenko minä vastuussa hänen muuttumisestaan? Vai oliko hän alusta alkaen yhtä kylmä ja piittaamaton, heräsinkö huomaamaan asian vasta loppumetreillä? On kipeää alkaa muistaa yhteisen elämän varrelta hetkiä, jolloin olisi jo itsekunnioituksesta pitänyt lähteä, mutta hyväksytyksi tulemisen tarve ja pelko yksinäisyydestä hätistivät loukkaavat ja kipeät hetket pois muistista.
Kolaus voi olla kova, kun pitkään jatkuneen mitätöinnin jälkeen alistaja vielä on se henkilö, joka tekee päätöksen erosta: Ensin annoin hänen kohdella itseäni huonosti ja sitten hän vielä jätti minut. Tällaisissa tilanteissa jätetty usein pohtii pitkään, tekikö hän jotain väärin. Myöhemmin, tunteiden käsittelyn kautta aukeaa tilaa pohtia sitäkin, mitkä syyt johtivat oman itsen hylkäämiseen?
Olisiko mahdollista ajatella, että se minkä näet on se, mitä saat? Parisuhdeterapeutit sanovat että usein ensimmäiset parisuhteessa tulevat haasteet ovat samoja, joita käsitellään myös suhteen loppumetreillä, mutta suuremmalla volyymilla. Jos siis deittisi jo ensimmäisten kuukausien aikana osoittautuu makuusi liian epäluotettavaksi, kovasti viinaan meneväksi, satunnaiseksi pössyttelijäksi, läheisyyspelkoiseksi tai umpimieliseksi murjottajaksi on hyvin mahdollista, ettei tilanne rakastamalla parane vaan jopa pahenee. Ei vaikka rakastaisit kuinka täysiä.
Voit kuitenkin ottaa asian puheeksi ja katsoa tuleeko sillä muutosta aikaan? Toinen kuuntelee sitä herkemmällä korvalla mitä tärkeämpi sinä olet hänelle ja mahdollinen muutos syntyy hänen omasta valinnastaan. Yksi vaikeimmista opeista meille ihmisille on, että vain itseään voi muuttaa, vain omasta halustaan voi muuttua. Sen muistaminen on vaikeaa, koska usein koemme oman elämämme ja parisuhteemme olevan poikkeustapaus.
Elämä antaa kauneintaan, kun olet valmis antautumaan sen mahdollisuuksille. Kannattaa pysähtyä ihmisen vierelle ja antaa kommunikaation kutoa ainutlaatuista kudelmaa välillenne. Ei vain puolison tai ystävän seurassa, vaan kaikkialla missä sinun on mahdollista kohdata lähimmäinen. Kysy, kuuntele ja hymyile. Katsele ja ota katseita vastaan. Parantava ihmissuhde on mikä vain suhde, jossa on avoimuutta ilmaista turvallisesti tunteita ja lupa olla oman itsensä kokoinen. Kuinka tuntisit itsesi, jos et tutustuisi itseesi toisten kautta? Kuinka voisit tietää kuka olet, jos et olisi valmis vastaanottamaan palautetta? Kun tunne kertoo, ettei sinun ole hyvä olla, suojaa rajojasi. Kun tunnistat rakkauden, ota se rohkeasti vastaan.
Kevät on kummallista aikaa. Luonto ympärillämme pursuaa elinvoimaa ja uuden kasvun alkua. Päivät pitenevät ja lämpötilan nousu houkuttelee t-paidassa terassille. Samalla monet potevat juuri keväällä normaalia voimakkaampaa väsymystä ja saavat masennusoireita.
kuva: Ermolaev Alexander
Englannin kielessä kaamosmasennuksesta käytetään termiä ”seasonal affective disorder”, suomeksi ’vuodenaikaan liittyvä mielialahäiriö’, joka kattaa yleisesti eri vuodenaikojen ja sisäisen maailman ristiriitojen aiheuttamia oireiluja.
Kaamoksen, pimeyden ja kylmyyden vaikutukset tuntuvat loogisilta. Auringonvalon vähäisyyden ja d-vitamiinin puutteen syy-seuraus suhde on helppo ymmärtää. Keväällä väsymyksen tunnetta voi olla vaikeampaa hyväksyä, vaikka sille löytyykin helposti järkeviä perusteita: valon lisääntyessä tulee helposti valvottua pidempään ja elimistön siirtyminen unitilaan voi kestää kauemmin. Valoisat aamut myös saavat heräämään aikaisemmin, jolloin sikeän ja palauttavan unen osuus lyhenee.
Monet osoittavat sormella kesäaikaan siirtymistä, vaikkakin matkustaessa yhden aikavyöhykkeen ylittäminen tuntuu vaivattomalta. Se yksi puuttuva tunti voi kuitenkin olla kamelin selän katkaiseva korsi, jos väsymystä on jo ennestään.
Väsyneenä tunteet ovat helpommin pinnassa, sekä hyvässä että pahassa. Hyvä huumori saattaa laukaista hervottoman naurukohtauksen, toisaalta epäoikeudenmukainen kohtelu voi nostaa ärtymyksen nollasta sataan alle sekunnissa.
Toinen looginen selitys keväiselle ahdistukselle on sisäisen ja ulkoisen maailman ristiriita. Jos oma olotila on raskas ja tunkkainen, se voi tuntua korostuneen voimakkaalta kirkkaan sään ja heleän linnunlaulun keskellä. Ilo on ulkopuolella ja suru sisällä.
Viittasin aiemmassa kolumnissani neurobiologian teoriaan, jonka mukaan tunnetila puhtaana ja hyväksyttynä kokemuksena kestää n. 90 sekuntia ja alkaa sen jälkeen liueta, mikäli sen antaa tuntua ”täysillä”, ilman reaktiota siihen. Sallimalla ja hyväksymällä se alkaa hellittää otettaan.
Konkreettisesti tämä on havaittavissa lasten kanssa, kun esimerkiksi pieni lapsi on kaatunut ja loukannut vaikkapa polvensa. Ottamalla syliin, sallimalla itkun ja huudon, ”puhaltamalla pipi pois” tilanne alkaa parin minuutin sisällä rauhoittua (ellei lapsi ole erityisen väsynyt tai koe tarvetta samalla surra muutakin pahaa oloa).
Mielenkiintoista on se, että täysin hyväksyttyinä negatiivisina koetut tunteet, kuten pelko, viha, suru, ahdistus yms. alkavat helpottaa. Toisaalta positiivisina koetut tunteet, kuten rakkaus, ilo, levollisuus, rentous, optimismi jne. juurtuvat syvemmälle ja vahvistuvat.
Hyvä on myös muistaa, että jokainen tunnetila on sinällään tarpeellinen ja arvokas viestin tuoja. Jokaisella tunteella on hyvä tarkoitus. Pelko voi johtaa terveeseen varovaisuuteen ja huolelliseen havainnointiin, viha itsen tai toisen suojaamiseen ja puolustamiseen, suru tärkeiden asioiden arvostamiseen, ahdistus tunnekuorman purkamiseen ajoissa jne.
Tunteiden kieltämisestä, tunnevelasta ja sen seurauksista kirjoittaa kirjailija-dramaturgi Marjo Niemi nerokkaan selkeästi ja valaisevasti kolumnissaan Yle:n sivuilla. Tämä kirjoitus auttoi itseäni hahmottamaan mm. somessa vyöryvän vihapuheen taustoja.
Tunnetilan läpikäymiseen voi olla avuksi siihen liittyvän musiikin kuunteleminen. Tein spontaanisti muutamille tunnetiloille itselleni merkityksellisistä kappaleista soittolistan, jonka löydät tämän kolumnin lopusta linkeillä varustettuna. Huomenna listani olisi todennäköisesti hieman erilainen.
Halutessasi voit tehdä itsellesi oman listan ja ottaa esiin jonkin tunteen, joka on jäänyt paitsioon tai tunteen jota juuri nyt kaipaat. Laita musiikki soimaan ja anna tunteen tulla. Laula, soita tai tanssi mukana, jos siltä tuntuu. Unohda kritiikki ja tee vain havaintoja: miltä tuntui ennen, miltä musiikin aikana, miltä sen jälkeen.
kuva: Daniel Huerlimann-BEELDE / Shutterstock.com
Musiikkikappaleiden lisänä tunnekokemuksen vahvistajana voi toimia mikä tahansa taide-elämys: kirja, taulu, elokuva, tanssiteos, runo, teatterikappale, luonnonääni tms.
