7 apukeinoa ahdistukseen – Salli kaikkien aitojen tunteidesi tuntua

TEPPO_KOLUMNI

Ympärillämme on tapahtunut viime aikoina paljon järkyttäviä asioita. Terroritekojen, väkivaltaisuuksien, huijausten ja hyväksikäyttöjen tulva uutisissa, somessa ja lehdissä aiheuttaa helposti ahdistusta ja suojautumisen tarvetta, vaikka itse tapahtumat olisivatkin etäällä.

Lighthouse

kuva: Chris Courteau

Tässä 7 hyväksi kokemaani keinoa ahdistavista asioista selviämiseen.

  1. Erittele

Erittele mielessäsi asiat, joihin voit vaikuttaa ja asiat, joihin et voi. Voi olla hyvä jopa kirjoittaa ne paperille omiin sarakkeisiinsa. Voit aktivoitua yksi aihe kerrallaan niissä asioissa, joihin pystyt omalla toiminnallasi tarttumaan ja samalla tuntea empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat vaikutusmahdollisuuksiesi ulottumattomissa.

NLP:ssä puhutaan assosiaatiosta ja dissosiaatiosta. Edellinen on nyt-hetkessä oman persoonan kautta henkilökohtaisesti koettua, jälkimmäinen objektiivisemmin ja etäämmältä havaittua. Molempia tarvitaan ja kummallekin on omat tarkoituksenmukaiset paikkansa. Karkeasti jaoteltuna voidaan sanoa, että kannattaa vaalia positiivisia asioita tuntemalla ja negatiivissävytteisiä pienen analyyttisen välimatkan päästä. Näkökulman vaihtamisen oppii harjoittelemalla.

Saattaa olla, että keksit myös uusia tapoja auttaa niitä, jotka etäisyydestä huolimatta ovat lähellä sydäntäsi, esim. rohkaisun ja jakamisen kautta.

  1. Tunne

Salli kaikkien aitojen tunteidesi tuntua. Varaa niiden kokemiseen aikaa, tilaa ja rauhallinen, salliva ympäristö. Tunteet eivät ole itsessään hyviä tai pahoja, vaikkakin ne voivat tuntua hyviltä tai pahoilta. Tunteet vain ovat. Ne välittävät meille tärkeitä viestejä siitä, mistä tulemme, missä olemme ja mihin olemme menossa. Luotettavan ystävän läsnäolo on tässäkin suuri apu.

Psykologi, psykoterapeutti ja NLP-kouluttaja Veli-Matti Toivonen kehottaa sanomaan kulloinkin pintaan nousevalle tunteelle ”tervetuloa”. Kun “negatiivisen” tunteen antaa tuntua, sen vaikutusvalta vähenee. Usein sen alta nousee pian toinen tunne. Tätä ketjua voi purkaa niin kauan, kunnes olo alkaa helpottua.

Kerrostuneiden tunteiden pohjalta löytyy usein surua. Hiljattain vanhempi sukulaismies kysyi minulta: “Tiedätkö mikä on hyvä aine surutyössä?” Vastaus oli suolavesi. Tarkemmin eriteltynä: meri, hiki ja kyyneleet.

Tunteen kieltäminen voi olla kuin maton alle lakaisemista. Haitta on hetkellisesti pois silmistä, mutta ajan myötä kertynyt kasa voi saada meidät kompastelemaan pahemman kerran. Mielemme sopukoissa kaikki tunteet liikkuvat samoja kanavia pitkin. Jos tukimme reitit yhdenlaisilta ei-toivotuilta tunteilta, kaikkien muidenkin emootioiden kulku vaikeutuu.

Positiivinen ajattelu on hyvä asia. Se ei kuitenkaan itsellään poista käsittelemättömien negatiivisten tunteiden vaikutusta. Siivoamisen jälkeen, puhtaalle pöydälle voi kattaa haluamansa aterian.

Kiitollisuus on tehokas vastalääke masennukselle. Väsynytkin mieli voi löytää asioita, jotka ovat jo hyvin: olen hengissä, läheiseni ovat turvassa, pystyn liikkumaan, saan ilmaista mielipiteeni, saan lukea sensuroimatonta mediaa ja kirjallisuutta, minulla on ruokaa, vaatteita ja katto pään päällä, onnistuin tänään tekemään yhden hyvän työn/ yhden ihmisen iloiseksi jne.

Kiitä kanssakulkijoitasi, kun siihen on pienikin syy. Positiivinen palaute kumuloituu nopeasti vaikutuksiltaan moninkertaiseksi.

  1. Liiku ja ulkoile

Keho/ mieli-kokonaisuutemme toimii kaksisuuntaisesti.  Voit palauttaa mieleesi omasta elämästäsi tilanteen, jolloin vointisi oli todella hyvä. Mieti millä tavalla liikuit silloin ja lähde liikkumaan juuri sen muistikokemuksesi mukaisesti.

Raikas, happirikas ulkoilma lisää kehomme hyvinvointia. Liikunta aktivoi endorfiinien tuotantoa, ehkäisee masennusta, lisää stressinsietokykyä ja auttaa aineenvaihduntaa.

Imitoimalla hyväntuulisen ja hyvinvoivan henkilön tapaa liikkua, mielemme muovautuu liikekielen mukaiseksi ja fiiliksemme kohenee. Rennon dynaaminen kävely ja aistien pitäminen valppaana ympäristön yksityiskohdille virkistävät olemustamme.

Pienet muutokset arkirutiineissa aktivoivat myös ajatteluamme uusille urille. Kokeile uutta reittiä lenkkipolulla tai työmatkalla, vaihda iltapäiväkahvi teehen, tms.

  1. Halaa

Rakkaan ihmisen, ystävän ja lemmikkieläimen koskettaminen aktivoi aivoissamme hypotalamusta ja oksitosiinin tuotantoa. Tämä lisää hyvän olon tunnetta, laskee verenpainetta ja stressihormoneja sekä parantaa kivunsietoa. Oksitosiini vahvistaa kiintymystä, myötätuntoa ja luottamusta toiseen osapuoleen. Halaamalla luot puitteet molemminpuoliselle jakamiselle.

Törmäsin viikko sitten Helsingin rautatieasemalla nuoreen villapaitaiseen naiseen. Hän kannatteli edessään pahvilappua jossa oli teksti ”free hugs”. En voinut ohittaa halaamatta. Mietin pitkään sen jälkeen, mitä kaikkea voisimme jakaa toisillemme ilmaiseksi? Uskon, että tämä rohkea halaaja sai kyseisen päivän aikana itselleen enemmän kuin antoi.

  1. Jaa

Yhteiskunnassamme on enenevässä määrin yksinäisiä ihmisiä. Kontaktin luominen on luontevaa aloittaa olemalla läsnä ja kiinnostunut, esimerkiksi kysymällä mielipidettä tai neuvoa johonkin itselle ajankohtaiseen asiaan. Samalla luomme merkityksellisiä kohtaamisia ja annamme toisille tilaisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Kertomalla itsellesi merkityksellisistä asioista, osoitat myös kuulijallesi arvostavasi häntä ja luottavasi häneen. Lähetä viesti tai soita henkilölle, jolle olet kiitollinen tai jonka kanssa mielelläsi olisit enemmän tekemisissä.

  1. Iloitse

Iloitse kaikista edistysaskeleista. Juhlista pieniäkin onnistumisia. Tsemppaa ja kannusta. Kohtele itseäsi kuten kohtelisit parasta ystävääsi. Hakeudu vahvistavan kulttuurin äärelle: konserttiin, teatteriin, galleriaan, kirjastoon, lukupiiriin tai tanssimaan. Kuuntele musiikkia joka resonoi sielussasi. En malta olla lisäämättä paria linkkiä:

Maurice Ravel: Daphnis et Chloé, Suite Nr. 2 Gustavo Dudamel & Simon Bolivar Youth Orchestra, Venezuela, live in Luzern festival

Bobby McFerrin: Discipline

  1. Pyydä apua tarvitessasi

Aina ei tarvitse olla vahva ja kaikkivoipa. Jos autosi tai pyykkikoneesi on epäkunnossa, käännyt todennäköisesti ammattilaisen puoleen. Oman fyysisen ja henkisen jaksamisen kanssa kannattaa toimia samoin. Pienehkön ongelman kanssa apu voi löytyä lähipiiristäkin. Samalla voit antaa läheisellesi arvokkaan kokemuksen avun antajana. Vertaistuki on hieno asia. Neuvoja kannattaa kysyä sellaiselta, jolla on aiheesta omaa kokemusta, eletyn elämän tai muun perehtyneisyyden kautta.

Näitä keinoja käyttäen voit vahvistaa oman mielesi majakan perustuksia kestämään ravistelevien suolavesien hyökyaallot. Anna rohkeasti oman valosi loistaa heille, jotka tyrskyt ja aallokko ohjaavat lähellesi.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image