Mitä paremmin osaamme eritellä tunteitamme, sitä paremmin selviämme elämässä. Tietoisuus erilaisista tunteista ja kyky eritellä niiden hienosyisiä vivahteita lisää kykyä selviytyä vastoinkäymisistä sekä auttaa hallitsemaan stressiä. Se parantaa myös kognitiivista kyvykkyyttä sekä auttaa sosiaalisessa kanssakäymisessä ja vuorovaikutuksessa. Nämä kaikki kyvyt ovat kovaa valuuttaa nykyajan työelämässä.
Yleensä tunnistamme kuitenkin vain ne tunteet, jotka olemme oppineet nimeämään. Parhaimmillaan vanhemmat opettavat lapsen tunnistamaan tunteensa nimeämällä ne sanallisesti: ”kylläpä sinua nyt harmittaa” tai ”onpa ihanan iloinen asia”. Ne tunteet, joille ei ole sanoja, jäävät usein tietoisuutemme ulkopuolelle ja vaikuttavat havaintoihimme, johtopäätöksiimme ja toimintaamme tiedostamattomasti.
Opettelemalla nimeämään enemmän erilaisia tunteita, opimme myös tunnistamaan täysin uusia kokemusmaailmoja. Tämä auttaa hahmottamaan maailman moniulotteisuutta sekä käsittelemään erilaisia ilmiöitä ja tapahtumia itsessämme ja ympäristössämme. Tunnerepertuaarin laajentaminen auttaa myös elämään hetkessä sekä näkemään uudenlaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Eri kielissä erilaisia tunteita kuvaavien sanojen määrä vaihtelee. Suomen kielessä tunnesanoja on laskettu olevan noin 500. Tämä asettunee globaalin vertailun keskivaiheille. Yksi suomen kielen uniikeista tunneilmauksista on maailmallakin paljon myönteistä huomiota saanut sisu. Samoin morkkis, myötähäpeä ja jaksaminen ovat sanoja, joiden merkitystä ei suomalaiselle tarvitse selitellä, mutta joiden kääntäminen esimerkiksi englanniksi ei yhdellä sanalla onnistu.
Monien muidenkin eri kielien kautta voi tavoittaa aivan uusia tunneilmauksia. Tunnistatko joskus itsessäsi esimerkiksi tagalogin gigilin – vastustamattoman halun koskettaa tai halata jotakuta jota rakastat tai pidät valloittavana? Taikka japanin wabi-sabin – katoavaisuuteen ja epätäydellisyyteen liittyvän lohduttoman ylevän kauneuden tunteen? Entä oletko koskaan kokenut mbuki-mvukia – äkillistä halua vähentää vaatteita mukaansa tempaavan tanssin innoittamana?
Mustikka-vanilja raakakakku on ihastuttava jälkiruoka, josta löytyy keholle tarpeellisia ainesosia tyhjien hiilihydraattien sijaan. Raakakakkujen loistavat ravintoarvot ovat peräisin ravinnerikkaista raaka-aineista kuten erilaisista pähkinöistä, siemenistä ja öljyistä. Valkoinen puhdistettu sokeri on puolestaan korvattu muun muassa marjoilla, hedelmillä, hunajalla, agavesiirapilla tai kookossokerilla. ”Raaka” tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kakku valmistetaan kuumentamattomista raaka-aineista ja näin ollen sen kaikki hyödylliset ainesosat kuten vitamiinit, entsyymit ja muut ravintoaineet ovat yhä tallella.
Puhtaista ja runsaista ravintoaineista huolimatta kakut saattavat olla melkoisia kaloripommeja. Kevensinkin tätä kakkua siten, että jätin kakkupohjasta kokonaan pähkinät ja öljyn pois. Makean muovailtava kakkupohja syntyy käden käänteessä kaurahiutaleista ja kuivatuista taateleista.
MUSTIKKA-VANILJA RAAKAKAKKU
(tehdään yhteen isoon irtopohjavuokaan)
KAKKUPOHJA
3 dl kaurahiutaleita
3 dl kuivattuja pehmeitä luomu taateleita
ripaus suolaa
VAIHE 1) Poista taateleista niiden mahdolliset kivet. Sekoita tehosekoittimessa yhteen kaikki kakkupohjan aineet. (Tarvittaessa saat pehmennettyä taateleita liottamalla niitä pari tuntia lämpimässä vedessä)
VAIHE 2) Painele tahmea taikinamassa tiukasti leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle
VAIHE 3) Laita pohja hetkeksi jääkaappiin ja valmista sillä välin kakkutäyte
TÄYTE:
6 dl luomu cashewpähkinöitä (liota vedessä minimissään 2h – 4h)
2 tl vaniljajauhetta
6 dl mustikoita
1 dl luomu hunajaa
1 dl luomu kookosöljyä
2-3 dl vettä
1 puristettu luomu sitruunan mehu
VAIHE 1) Sulata kookosöljy juoksevaksi lämpimässä vesihauteessa
VAIHE 2) Sekoita kaikki aineet, mustikoita lukuun ottamatta yhteen tehosekoittimessa. Tarkista maku ja lisäile mausteita tai makeutta tarvittaessa.
VAIHE 3) Kaada jäiset mustikat kulhoon ja sekoita muu täyte kevyesti lusikkaa apuna käyttäen mustikoiden joukkoon.
VAIHE 4) Ota kakkupohja pois jääkaapista ja vuoraa myös sen reunat leivinpaperilla. Kaada mustikkatäyte kakkupohjan päälle ja anna jähmettyä seuraavaan päivään joko jääkaapissa tai muutama tunti pakastimessa. Säilytä valmis kakku jääkaapissa, jolloin se säilyttää ryhdikkyytensä.
1. Sisimpäsi kuunteleminen on elämäsi tärkein asia
Olemme jokainen täällä suorittamassa omaa elämäntehtäväämme. Yleensä siihen luonnostaan liittyy toisten tukeminen ja kannatteleminen. Joskus tarvitsemme enemmän aikaa itsellemme. Opettele tunnistamaan, mikä on sinun tämän hetken tilanteesi ja tuo syvimmät ajatuksesi esille.
2. Rahalla ei saa elämän tärkeimpiä asioita
Ihmisellä on alkukantainen vietti ponnistella ja selviytyä omassa viidakossaan. Nykypäivänä se tarkoittaa monelle mahdollisimman paljon töitä työnantajalle asfalttiviidakossa. Asioiden saavuttaminen ja riittävä toimeentulo tuottaa onnellisuutta, mutta tärkeää on osata myös irtautua rahaan liittyvistä ajatuksista, muuten jää paljon kokematta ja meistä tulee oman elämämme sivusta katselijoita, kun haluamme olla ohjastajia.
3. Tue ja rohkaise niitä, jotka yrittävät ylittää itsensä
Jokainen tietää, kuinka tärkeää on ollut saada edes yhdeltä ihmiseltä tukea, silloin, kun omat ratkaisut eivät ole olleet perinteisiä. Elääkseen hyvää elämää, on joskus tehtävä ratkaisuja, joita kaikki lähipiirissä eivät hyväksy. Muuten päädymme elämään muiden, emmekä itsemme, näköistä elämää.
4. Elämän ei kuulu olla aina helppoa
Anna itsellesi anteeksi se, että olet päätynyt haasteiden ja ongelmien keskelle. Se kuuluu kasvamiseen ja kehittymiseen, joka jatkuu koko elämän. Kasvua ei ole vain nuoruus, vaan aikuisena kehitymme erityisesti ajatuksissamme ja henkisesti.
5. Rakkaudelliset ihmissuhteet tuottavat onnellisuutta
Läheiset ihmissuhteet vaikuttavat tutkimustenkin mukaan terveyteemme. Vaikka meillä on nykypäivänä paljon sellaista työtä, jossa tarvitsemme terävää ajattelua, ei pelkkä ajattelu ja asioiden saavuttaminen pidä meitä tyytyväisenä. Tarvitsemme myös läheisyyttä, lämpöä, rakkaudellisia katseita ja luottamusta.
6. Auta toisia, vaikka tiedät, etteivät he pysty auttamaan takaisin.
Tee yksi hyvä teko päivässä tutuille tai tuntemattomille viikon ajan ja voit huomata sen vaikuttavan myönteisellä tavalla omaan olotilaan. Välillä on aika kääntyä sisäänpäin, mutta pääasiassa elämä on tarkoitettu elettäväksi – yhdessä muiden kanssa merkityksellisten tavoitteiden eteen ponnistellen.
7. Keskity niihin asioihin, joissa syvällä sisimmässäsi tiedät olevasi hyvä
Usein ajaudumme nuoruuden valintojemme perusteella töihin, joita emme ehkä myöhemmin enää valitsisi. Se ei tarkoita, etteikö töillämme olisi ollut merkitystä muille ja itsellemme. Ajatuksemme ja mielenmaailmamme muuttuvat läpi elämämme ja siksi on luonnollista, että jossain kohtaa saatamme alkaa haluamaan jotakin muuta. Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä kulkemaan kohti unelmia. <3
Vuosi 1996. Olen 14-vuotias ja rantalomalla otettu kuva aiheuttaa kauhun väristyksiä. Näytän lihavammalta kuin kuvassa vieressä oleva ystäväni! Erityisesti vatsan seutuun en ole tyytyväinen. Johtopäätös: minun pitää laihduttaa.
Seuraavan vuoden ajan teen 4–5 normaalin viikoittaisen pesäpallotreenin lisäksi lähes joka ilta vatsalihasliikkeitä ja tarkkailen syömisiäni. Vuoden päästä lomakuva näyttää paremmalta ja vatsalihaksetkin näkyvät. Olen tyytyväinen, mutta samalla pelkään repsahdusta ja lihomismörköä.
Kuulostaako tutulta ja normaalilta?
Ei ihme, sillä 84 % suomalaisista naisista on tyytymätön painoonsa ja haluaisi laihtua. Tämä surullinen tulos tuli Taloustutkimuksen ja Yleisradion Vaakakapinan tekemässä tutkimuksessa, jossa kysyttiin painonhallintaan liittyvistä asenteista. Kaiken lisäksi tyytymättömyys kehkeytyy yhä nuorempana.
Missä vaiheessa kehostamme tuli objekti, jota meidän pitää inhota ja projekti, joka pitää saada kuntoon?
Miten oma tarinani sitten jatkuu?
Seurasi yli 15 vuoden kausi, jolloin käytin valtavasti energiaa painoni tarkkailuun ja oman kehoni inhoamiseen. Mitään oikeaa syytä ei ollut, sillä en ollut missään vaiheessa ylipainoinen.
Erityisinhokkiani vatsaa en pystynyt kunnolla edes katsomaan vuosikausiin. Lopputuloksena minulla oli epämääräisiä ruuansulatus- ja vatsavaivoja ja joka ikinen syöty herkku tuntui jäävän vyötärölle kiinni.
Ihan kuin vatsani olisi ollut masentunut ja sairas vain sen takia, että minä inhosin sitä.
Ruoka oli minulle myös keino tukahduttaa stressiä ja epämiellyttäviä tunteita. Löysin itseni usein iltaisin jääkaapilta ahmimassa seisaaltaan kaikkea mitä käsiini sain. Ja tätä piti tietysti kompensoida treenaamalla lisää ja lisää. Mikä johti väsymykseen, yhä ikävämpiin tunteisiin ja niiden pakenemiseen suorittamisella ja syömisellä.
Solmu oli valmis ja siinä yhdessä mytyssä lapsuudesta peräisin olleet asenteet omaa kehoani kohtaan, liiallisella suorittamisella ja liian vähäisellä levolla aiheutunut krooninen stressi sekä vuosien tukahdetut tunteet, jotka oli panssaroitu (treenatun) kuoren alle.
Kohti omannäköistä elämää
Viimeiset vuodet olen purkanut ja aukaissut solmua. Vyyhti lähti purkautumaan, kun ensimmäistä kertaa oikeasti pysähdyin itseni äärelle joogaretriitin ja siellä löytämäni meditaation myötä.
Vähitellen opettelin hyväksymään ja rakastamaan itseäni – jopa vatsaani! Aloin jutella sille mukavia, silitellä sitä ja kiitellä, miten hyvää työtä se tekee. Loin joogan ja mindfulness-harjoittelun avulla uutta yhteyttä kehooni.
Sen sijaan että katsoin kehoani vain ulkoapäin arvostellen, aloin tuntemaan asioita sisältä käsin.
Milloin tarvitsen lepoa, liikuntaa ja ruokaa sekä millaista ruokaa? Miltä minusta tuntuu ja voisinko antaa tunteiden tulla? Minkälaiset uskomukset ohjaavat minua, ja ovatko ne totta?
Lopputuloksena liikunnan määrä väheni alle puoleen entisestään – minulle sopivaan määrään, ahmiminen loppui ja muutama ylimääräinen kilo katosi aivan itsestään. Lisäksi vatsani lopetti oireilun ja on nykyään yksi suosikkikehonosistani.
Omakohtaisten kokemusteni takia oli mahtavaa saada olla mukana suunnittelemassa Vaakakapinaa, Yleisradion vuoden 2017 ajan kestänyttä painonhallinnan vallankumousta, jossa toimittaja Jenny Lehtisen johdolla lopetetaan laihduttaminen ja aloitetaan elämä.
Tuo elämä tarkoittaa kehopositiivisuutta, itsensä hyväksymistä kaikkine puolineen, solmujen aukaisemista, omannäköisen, nautinnollisen elämän löytämistä sekä hyvien asioiden tekemistä itselle.
Elämme hyvin positiivissävytteistä aikaa. Hyvinvointi tuntuu tarkoittavan iloa, kiitollisuutta ja reippautta.
Moni kiltti ihminen tietää, miten raskasta on olla aina hyvällä tuulella ja joustaa.
Luin Hesarista, kuinka mindfulness-harjoittelu työpaikoilla voi olla vaarallinen trendi. Tartuin tekstiin hämmästyneenä: miten hengittäminen ja keskittyminen voi olla vaarallista?
Seuraavasta hengenvedosta ei tietysti koskaan voi olla täyttä varmuutta. Ja onhan esimerkiksi lenkkeilykin vaarallista, voi vaikka kaatua… Elämä tosiaan on täynnä riskejä.
Kävi ilmi, ettei mindfulness tietenkään ole vaarallista (päinvastoin), mutta vaarallista harjoittelusta voi tehdä se, että liian suuri työtaakka kuitataan mindfulnesilla: hengittele hetki ja jaksat taas painaa kiitollisena. (Ai etteikö meidän firmassa muka otettaisi henkilöstön hyvinvointia huomioon!)
Tämä on kieltämättä riski – sama, joka liittyy positiiviseen ajatteluun.
~ ~ ~ ~
Mindfulness ei poista liian raskasta työtaakkaa, eikä positiivinen ajattelu poista elämästä vastoinkäymisiä.
Positiivinen ajattelu ottaa huomioon vain puolet elämästä. Mitä tapahtuu pimeydelle, kuonalle, epämukaville tummille tunteille, jos niitä yrittää sulkea pois maailmastaan?
Tunteet ovat sielun kieli. Et voi estää itseäsi tuntemasta, et voi valita tunteita, sulkea niitä pois tai edes olla välittämättä. Muuten ne varastoituvat johonkin kehon kolkkaan ja jäävät muhimaan ja kasvamaan alitajuntaan.
Tunteet ovat nimittäin totta ja antavat tärkeää informaatiota. Ärtymys kertoo, että olen sujahtamassa pois tasapainostani, joku tönii ja horjuttaa minua. Kiukku kertoo, että nyt vaaditaan reipasta ja päättäväistä energiaa tämän tilanteen selvittämiseksi.
Yhteiskuntakelpoiseksi koulutettu mieli sanoo, etten saa olla vihainen, en saa olla ärtynyt, ei tässä ole mitään syytä kiukkuun. Mutta nämä ovat mielen sanoja, eivät sielun.
Voitko hyväksyä, että tunnet kateutta, tai että hermostuttaa, jännittää, pelottaa, kaduttaa? Voitko suoda itsellesi sen, että ajoittain olet sekaisin ja päättämätön?
Sinä et ole yhtä kuin tunteesi, tunteet ovat viestejä sinusta sinulle.
Itke siis itku loppuun. Antaudu sille, ota askel taaksepäin ja katso omaa suruasi. Anna sen kertoa, mitä se on kertomassa.
~ ~ ~ ~
Vaikka olisit kuinka hämmentynyt, voit jatkuvasti olla varma, että kehosi on tässä sinun kanssasi (on aina ollut), hengitys kulkee sisään ja ulos (on aina kulkenut – ja jos seuraavaa hengitystä ei tulisikaan, tämänhetkiset ongelmat muuttuisivat kirjaimellisesti olemattomiksi), painovoima vetää sinua puoleensa (on aina vetänyt). Hädän hetkelläkin, ”minä olen”.
”Minä olen” on ytimekäs, mutta voimakas mantra. Vaikken mitään mistään muusta tietäisi ja vaikka kaikki tuntuisi romahtavan ympärillä, ei siitä pääse mihinkään, että minä olen.
Kokeile: Sano itsellesi sekä sisään- että uloshengityksellä hiljaa mielessäsi ”Minä olen”. Keskity hengittämiseen, keskity mantraan ja anna sen tuoman rauhan, selkeyden ja varmuuden vallata koko keho.
~ ~ ~ ~
Tasapaino ei ole positiivinen ääripää. Tasapaino on rauha keskellä myllerrystä. Rauha ei tarkoita tunteettomuutta (voi pojat, tietoisuus omista tunteista kasvattaa tunneskaalaa roimasti), vaan pientä etäisyyttä tunteen energiaan: olen tässä ja vaikka minussa on suuri tunne, olen paljon muutakin. Samanaikaisesti minussa on läsnä valtava rauha.
Kun on kerran saanut kiinni rauhasta jota myrskynsilmässä voi kokea, haluaa sinne uudestaan. Se on niin paljon enemmän kuin vain positiivinen ääripää. Se on täyttä elämää.
Joskus mietin, että yksinhuoltajuus tekee vanhemmuudesta yksinkertaisempaa. [Yksinhuoltajuus-termiä käytetään tässä yhteydessä sen todellisessa merkityksessä, eli tarkoittaen vanhemmuutta ilman toista vanhempaa.] Minulla ei kertakaikkiaan ole aikaa, voimia tai rahaa osallistua vanhemmuuden mestaruuskilpailuihin, jotka vaikuttavat olevan käynnissä jatkuvasti.
Joten sinäkin voit vähän relata, tässä parhaat neuvoni 5 vuoden kokemuksella:
1. Aamulähdöt
Noin 2-vuotiaasta ylöspäin lapsi voi hyvinkin pukeutua itse, jos vaatteet ovat sopivalla korkeudella. Suomalainen haalariteknologia pääsee edes kerran oikeuksiinsa näinä epätalvina, kun viet hellemekkoisen (ja onnellisen) lapsesi päiväkotiin.
2. Ruokailut
Lapsi syö ruoka-aikaan, jos hänellä on nälkä. En ole vielä kertaakaan kuullut länsimaisen lapsen kuolleen nälkään. Useamman vanhemman olen kyllä kuullut tulleen hulluksi yrittäessään väkisin syöttää lapsiaan.
3. Vuorovaikutus
Sen sijaan, että kuskaat lapsia kaikenlaisiin harrastuksiin, tee heidän kanssaan yhdessä asioita. Kuten ruokaa. Tai paikkojen siivousta. Maalatkaa seinä. Tehkää kampauksia. Kootkaa Ikea-kaappi. Jutelkaa samalla. Mikä päivässä on ollut parasta? Mikä kurjinta? Kerro myös oman päiväsi kohokohdat ja kurjimmat hetket. Ylläty, kun lastasi kiinnostaa.
4. Nukkuminen
Lue ikään sopiva iltasatu aina samaan aikaan. Sano hyvää yötä. Mene tekemään omia asioitasi.
5. Koti
Anna olla. Oikeasti. Sovi siivoustunti viikossa (tai silloin kun tulee vieraita) ja jokainen hoitaa oman tonttinsa.
Arki on extremelaji
6. Raivarit
Tarkoitan tässä enemmän lasten kuin vanhempien raivareita. Mutta molempien varalta kannattaa sopia etukäteen toimintamalleja ja merkitä kotiin mahdolliset väliaikaset poistumisreitit tilanteen rauhoittamiseen.
7. Ystävät
Pidä huolta, että sinulla on ystäviä. Et todella halua olla ainoita aikuisia lapsesi elämässä. Lisäksi sinulla pitää olla muutakin elämää kuin lapsesi. Myös lapsen on syytä oppia konkreettisesti, ettei hän ole universumin keskipiste. [7.1 Deittaile viisaudella. Vaikka Tinder-treffit olisivat kuinka onnistuneet, varaa silti aikaa ennen kuin tuot uuden ihmisen lastesi elämään.]
8. Väsymys
Kun et jaksa mitään, anna lapselle iPad tai muu ruutu. Tunne kuuluvasi onnekkaaseen osaan väsyneiden vanhempien loputtomassa maailmanlaajuisessa joukkossa, koska voit tehdä niin.
9. Avun pyytäminen
Ihmiset ovat kummallisen halukkaita auttamaan, jos apua vain uskaltaa pyytää. Monenlaisessa perheen arjessa voi tuntua, ettei jaksa – sellaista on vanhemmuus. Mutta silloin pitää kysyä apuja muilta.
10. Myönteisyys
Iloitse siitä, että sinulla on maailman ihanimmat lapset. Ja monilla menee sitä paitsi vielä huonommin, et sentään ole yksinhuoltaja 😀
Minna Jaakkola
suunnittelija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.
(PS. Versio tästä blogista on julkaistu 2 vuotta sitten täällä. Samoilla hyvillä neuvoilla mennään edelleen ja lapsetkin vaikuttavat kasvavan ihan ok :))
Rakkaus on kuin kaunis tie ja kaunis tie vie kohti kauniita asioita. Seuraa sydäntäsi ja uskalla rakastaa ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
Avaat silmäsi, edessäsi on rakas ihminen, joka alkaa kertomaan sinulle tarinaa. Tarina menee jokseenkin näin.
”Olet hassunnäköinen, itseasiassa näytät väsyneeltä, jokseenkin kulahtaneelta. Mikä sinua vaivaa, oletko sairas, ehkäpä jopa parantumattomasti. Olet myös välillä tosi outo, et tee yhtään niin kuin haluaisin. Miksi et voi toimia niin kuin järkevät ihmiset toimii. Et tee sitä, etkä tee tätäkään.”
(Tässä vaiheessa mieli alkaa jo valmistautumaan, rakentamaan suojakuoria. Mieli on jo keksinyt ainakin 4 syytä, miksi rakkaasi/ystäväsi on väärässä ja sinä oikeassa. Se alkaa etsimään tilaisuutta iskeä takaisin, kertoa kuinka oikeassa sinä oikeasti oletkaan.)
Mutta lista jatkuu, koska olet myös usein väärässä paikassa, tekemässä vääriä asioita, etkä yhtään tee niitä tärkeitä asioita, jotka edesauttaisivat sanojan tarkoitusperiä.
(Tässä vaiheessa mieli kuulee tarinan, kuinka huono ihminen hän onkaan. Kuinka epäonnistunut yksilö elämän kauneudessa. Harhautunut sielu, jolla ei ole kotia ja jota kukaan ei rakasta. Mieli haluaa kostoa, se haluaa oikeutusta tälle emotionaaliselle teloitukselle. Mieli on jo täysin valmiuksissa iskemään, purkamaan pahan olonsa ja lyömään toisen myös maahan. ”Koska minuun sattuu, myös sinuun on satuttava”, se kertoo.)
Siinä vaiheessa kun listassa on 49 asiaa, missä sinä olet täysin epäonnistunut yksilö, on mittasi täysi. Räjähdät minä sekuntina hyvänsä. Kuorma ja taakka on niin valtava, että et kestä enää…
Pysäytetään hetkeksi. Mitäs tässä tapahtuu? Keho luulee, että se on hyökkäyksen alaisena, hirmupetojen saaliina ja tuottaa ”taistele/pakene/jäädy” reaktiota, mikä todellisuudessa ei juuri auta tätä tilannetta, koska reaktiivisuus lisääntyy ja järjen ääni hiljenee.
Todellisuudessa mieli pelkää koko olemuksensa puolesta, sillä se kuvittelee hetken, että sitä ei rakasta kukaan. Koska mieli ei osaa (pieni lapsi parka) vielä erottaa tätä tapahtumaa lapsena koetuista hetkistä äidin ja isän kanssa, se pelkää ja siksi suojautuu, eli hakee kostoa ja mahdollisuutta hyökätä.
Takaisin tilanteeseen. Pysähdyn, hengitän, päästän irti ja katson rakastani. Aloitan hyökkäykseni täydellä voimalla. Kaikkea haluamaani vastaan, suoristan selkäni, katson syvälle silmiin ja sanon ne ilkeät sanat, jotka kyseinen ihminen todella ”ansaitsee”.
Minä rakastan sinua.
Halaamme, hymyilemme ja päästämme tarinoista irti. Ei siksi että mieli sitä haluaa, vaan koska se on ainoa asia mitä todella ansaitsemme. Voi valita haluaako olla oikeassa, vai haluaako oikeasti rakastaa koko olemuksellaan ja näyttää voimansa olla menemättä emotionaaliseen pyörremyrskyyn mukaan. Haluanko käyttää koko elämäni kritisointiin ja siihen kuinka surkeita ihmiset ovat, vai päätänkö ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistani, tunteistani sekä onnestani.
Siksi kysyn itseltäni ensin mitä minä haluan? Kunnes ymmärrän, että se tuo pitkän listan asioita, joita toisten ihmisten pitäisi pystyä täyttämään, joskus jopa yhden ihmisen. Tämä luo valtavat odotukset, joita kukaan ei pysty täyttämään, koskaan. Kysyn siis toisen kysymyksen, mitä minä voin tuoda toiselle ihmiselle? Mitä minä voin antaa lahjaksi tälle maailmalle tänään?
En suostu marttyyrimaisesti nielemään kaikkea, mutta voin valita sen kuinka suhtaudun elämän tuomiin haasteisiin tänä päivänä. Ja ennen kaikkea kuinka reagoinnin jälkeen toimin ja teen maailmasta paremman paikan elää, sekä itselleni että rakkailleni.
Vihan tunne on ollut yksi vaikeimmista tunteista hyväksyä itsessäni. En usko, että olen ainoa.
Minulla on toki omat syyni miksi viha on kiellettyjen listalla. Uskon, että tässä on kyse jostain, jota jaamme naisten kesken kulttuurissamme.
Tiettyjen ihanteiden mukaan nainen on helppo, vaatimaton, sopeutuva ja ei vaivaksi. Hyvännäköinen ja hauska. Ei vaikea. Ei vihainen.
Naisiin kohdistuu paineita olla kauniita ja kuuliaisia. Miehillekin on omat paineensa. Miehen paineet liittyvät usein siihen, että täytyy olla vahva ja menestyvä, herkemmille tunteille ei ole sijaa. Miehiin kohdistuvat paineet ovat yhtä raakoja. Naiseus on minulle kuitenkin tutumpaa, joten kirjoitan siitä.
Pienestä tytöstä alkaen nainen on saattanut oppia turruttamaan vihaansa. Luulin pitkään, että vihan tunne ei koske minua. En ollut suuttunut vuosiin. Ne vuodet olin ollut täysin addiktioideni vietävissä ja turrutin jatkuvasti vihaa pois. Se ei tehnyt minusta onnellista, vaan hemmetin levottoman ahdistuskimpun.
Miten vihan kieltäminen näkyy elämässä?
Miellyttämisenä, uhrautumisena
Katkeruuden tunteina
Sanomalla kyllä silloin, kun haluaisi sanoa ei
Rajattomuutena
Tunteiden tukahduttamisena
Addiktoina
Alistumisena
Vitsailulla silloin, kun oikeasti sattuu
Kehon sairastumisena
Viha on voimallinen tunne. Se voi olla joko tuhoisaa tai rakentavaa. Se voi olla tunne, jonka vain kuuluu saada kulkea lävitsemme, siitä yksinkertaisesta syystä, että tunnemme sitä.
Elämäni oli melkoisessa kaaoksessa muutama vuosi sitten, jolloin tuolloinen ohjaajani sanoi minulle: ”Olet vähän liian zen tähän kaikkeen nähden.” Totuus oli, että esitin tyyntä, vaikka sisälläni kuohui. Yritin olla vihan yläpuolella. Onneksi luovutin. Oli pakko luovuttaa. Panssari ei vaan enää pitänyt.
Miksi vihan tunne sitten pelottaa?
Olen pelännyt, että vihani tuomitaan.
En olekaan enää ”helppo ja mukava ihminen”
Luulin, että henkinen ihminen ei saa tuntea vihaa. (Ja minä halusin olla henkinen)
Luulin, että jos ilmaisen vihani, minut hylätään.
Pelkäsin, että jos annan vihan tuntua, syöksyn niin pimeään kuiluun, etten pääse sieltä pois.
Pelkäsin, että minut leimataan ”hulluksi akaksi”.
Niin kauan, kun kiellän jotain itsessäni, elämä tuo sitä eteeni. Yhä uudestaan. Ja todellakin, koska en ole osannut kohdata vihaa itsessäni olen tuominnut sitä myös muissa. Minun selviytymiskeinoni vihan äärellä on ollut alistuminen ja passiivisaggressiivisuus. Passiivisaggressiivisuus on sitä, että on vihainen, mutta esittää ettei ole. Ulkoisesti ihminen saattaa näyttää tyyneltä, mutta sisällä on paljon halveksuntaa, katkeruutta ja pahaa oloa. Tällainen vihan tukahduttaminen sairastuttaa henkisesti ja fyysisesti.
Entä jos viha onkin oikeutettua?
Aina ei edes tarvitse tietää syytä vihalle. Se voi olla hyvin vanhaa ja nousta pimennossa olevista muistoista. Se on ok. Silloin voi sallia itsensä tuntea sen mitä tuntee. Todeta, että nyt ei löydy syytä, eikä tarvitsekaan.
Hyvin usein vihalle löytyy kyllä syy. Uskallammeko kuulla sen, tuomitsematta itseämme?
Miksi tunnen vihaa?
Missä koin tulleeni väärinymmärretyksi?
Missä koin, että rajojani rikottiin?
Missä koin, että ylitseni jyrättiin?
Mitä toivoisin? Miksi en ilmaise sitä?
Tunnistaessamme vihamme syyn, se tuo mahdollisuuden ilmaista itseämme, toiveitamme ja rajojamme. Tämä itseilmaisu on se, jota usein pelkäämme enemmän kuin vihaamme.
Tällöin vihasta tulee rakentavaa. Viha onkin merkki siitä, että jotain on selkeytettävä, jonkun on muututtava. Meillä on useimmiten kokemusta enemmän vihan tuhoavasta puolesta. Uskaltaessamme tutustua vihaan itsessämme, voimme oppia hyödyntämään sitä rakennusaineena. Olisi vähän liian imelää, jos kaikki elämän muutokset tapahtuisivat seesteisessä rauhassa lipuen, buddhamaisesti hymyillen.
Viha auttaa meitä tulemaan kohtaan, joka sanoo: NYT RIITTÄÄ! Jonkun vanhan on loputtava ennen, kuin uutta voi alkaa tulla tilalle.
Ylilyönnit kuuluvat asiaan
Olin tukahduttanut vihaani reilusti yli 10 vuoden ajan. Alkaessani päästä siihen taas kiinni, tuli ylilyöntejä. Kesäkurpitsa lensi seinää päin, tulin sanoneeksi rumemmin kuin olisin halunnut, tulin paukauttaneeksi ovia (Enemmän kuin kerran).
Vihani läikkyi yli. Säikähdin tätä valtavasti. Onneksi minulla oli tukea tässä elämänvaiheessa ja ymmärsin, että suunta oli minulle kuitenkin oikea. Onneksi mm. puolisoni kykeni ottamaan vastaan tukahdetun vihani minua siitä tuomitsematta. Onneksi uskalsin vaatia selkeytystä. Onneksi uskalsin vetää rajoja. Onneksi osasin pyytää anteeksi. Onneksi näin oman osuuteni, joskin usein viiveellä ja epätäydellisesti.
Hakeminen kuuluu tasapainon etsintään. Kukaan ei osaa kaikkea heti. Ei voi olettaa, että on hetkessä vihan hallinnan mestari, jos tunne on ollut kiellettynä pitkään.
Toivon, että voimme olla luomassa maailmaa, jossa kaikille tunteille on paikkansa, yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikki tunteet kuuluvat elämään.
Toivon, että uskallamme katsoa vihaamme, tuomitsematta ja haluten ymmärtää.
Toivon, että uskallamme käyttää vihaa rakentavasti, tuhoamisen sijaan.
Toivon, että annamme itsemme harjoitella kaikkea tätä, koska se ei ole tosiaan ihan helppoa.
Kehittelin ruoansulatuksen ja kehon puhdistustyön tueksi valloittavan porkkanamehun.
Jätä siis valmismehut kaupan hyllylle ja purista itse tuoremehu, jossa ei ole säilöntäaineita, saati lisättyä sokeria. Luonnon antimista löytyy runsaasti keholle tarpeellisia ravintoaineita luontaisessa muodossa.
PARANTAVA PORKKANAMEHU
350 g luomuporkkanoita
2 luomusitruunaa
pikkurillin kokoinen pala tuoretta luomukurkumaa
10 g tuoretta luomuinkivääriä
VALMISTUSOHJE:Kuori kaikki raaka-aineet ja purista mehulingolla valmiiksi mehuksi. Nauti tuoreena.
Porkkana: Sisältää muun muassa beetakaroteenia, kuituja ja A-ja C-vitamiinia. Porkkanoiden nauttiminen auttaa maksaa puhdistustyössä, tukee ruoansulatusta ja vahvistaa immuunijärjestelmä. Porkkana myös lisää kehon emäksisyyttä.
Sitruuna: Sitruunassa on kaliumia ja ravintokuitu pektiiniä. Se on maultaan hapan mutta muuttuu kehossa emäksiseksi. Sitruuna myös tukee ruoansulatusta ja suojelee soluja vaurioilta.
Kurkuma: On varsinainen terveyspommi. Se vahvistaa kehon puolustusjärjestelmää ja on luonnollinen maksan puhdistaja. Kurkuma myös estää tulehduksia ja lievittää kipuja.
Inkivääri: On luonnon oma lääke tulehduksia vastaan. Se vahvistaa elimistön sisäistä puolustusjärjestelmää. Inkivääri myös nopeuttaa aineenvaihduntaa ja vilkastuttaa ruoansulatusta.
Usein huomiomme kiinnittyy siihen, mitä haluamme tai mitä meiltä puuttuu. Entäpä jos meillä tietämättämme on jo se, mitä kaipaamme?
Muutama viikko sitten juttelin erään pariskunnan kanssa, joista molemmilla on intohimoinen suhde harrastukseensa. Heistä molemmat kokivat toteuttavansa itseään harrastuksensa kautta, tulevan enemmän itsekseen syventyessään harrastukseensa. Sinänsä hyvä asia, sillä intohimoinen tekeminen on tunnetusti yksi onnellisuuden lähteistä.
Heidän kohdallaan haaste oli siinä, että molempien harrastus söi reippaasti rahaa. Kuitenkin lapsiperheen arki asuntolainoineen oli kova ja joustamaton realiteetti. Niinpä he olivat juuttuneet ajattelemaan, että kunpa olisi enemmän rahaa. Kunpa olisi rikas. Mutta eräänä iltana he olivat huomanneet kysyä itseltään, mitä he tekisivät, jos heillä olisi enemmän rahaa käytettävissään. Vastaus oli ollut, että he harrastaisivat enemmän eli tekisivät enemmän sitä, jota he jo nyt tekivät.
Enemmän sitä, mitä he jo tekivät? Sillä hetkellä he oivalsivat, että hehän tekevät jo asioita, joita rakastavat tehdä. Ja koska he jo tekevät asioita, joita tekisivät rikkaina, niinpä he ovat jo rikkaita. Miten paljon tuo ajatus lisäsikään iloa ja nautintoa harrastamiseen, joka oli näin vapautettu siihen liittyneestä puutteen tunteesta.
Itse päädyin samanlaiseen ajatuskuvioon menestyksen suhteen. Olen jo pitkään tiennyt, että menestyminen on egoni suurimpia toiveita ja haluja. Ja aikoinaan egollani oli tapana piiskata minua tekemään enemmän, nopeammin ja paremmin. Ja vaikka mitä saavutin, egoni ei ollut hetkeä pidempään tyytyväinen, vaan heti kohta alkoi seuraavaan tavoitteeseen pyrkiminen.
Muutama vuosi sitten kysyin itseltäni, mitä teen sitten, kun olen oikein menestynyt. Kuulin vastauksena, että tutkisin ja pohtisin onnellisuutta, lukisin ja kirjoittaisin aiheesta sekä kouluttaisin ja valmentaisin siitä. Tä-dää!!! Sinähän teet sitä juuri nyt! Olin siis jo menestynyt.
Kun tajusin, että menestystekemisissäni ei mainittu millään tavalla rahankäyttöä, automerkkiä tai toimiston sijaintia, päätin määritellä menestyksen uudelleen.
Menestys on sitä, että tekee niitä asioita, joita rakastaa tehdä, sen verran ja siinä aikataulussa kuin kokee hyväksi.
Meillä jokaisella ego kaipaa tai vaatii jotakin. Tai paljonkin. Sisällämme saattaa olla äänekäs ja polttava vaatimus tai hiljainen, mutta jäytävä puutteen tunne. Tarvitsemme tai haluamme jotain. Mutta mitä jos meillä tietämättämme onkin jo tuo, mitä kaipaamme? Jos emme vain huomaa sitä? Jos emme vain osaa nauttia siitä egomme halussa saada lisää? Mitä jos oppisimme oivaltamaan, miten haluamamme asiat toteutuvat jo nyt elämässämme?
Vuosia yksi syvimpiä halujani oli olla äiti. Ja lapsettomuuden suru yksi suurimpia kipujani. Kun vihdoin hyväksyin lapsettomuuteni, päätin pitää elämässäni jo oleviin ja jokaiseen elämääni tulevaan lapseen mahdollisimman hyvät välit ja rakastaa heitä sydämeni kyllyydestä, vaikka he eivät omia olisikaan. Salaa toivoin, että vielä aikuisenakin nuo lapset haluaisivat käydä luonani.
Nyt osa heistä on aikuistunut ja osa nuorina aloittelemassa omaa elämäänsä. Ja ilokseni aika usein he kyläilevät luonani. Välillä on ruokapöytäni ympärille kertynyt useampikin nuori, kuka festivaaleille menossa, kuka shoppailemasta tulossa, kuka vain päiväunilla käväisemässä yömenojensa väsyttämänä. Noina hetkinä kiitollisuus on täyttänyt sydämeni ääriään myöten. Minun rakkaat lapseni – tässä ja nyt.
Mahdoton voi muuttua mahdolliseksi
Joskus elämä antaa enemmän kuin siltä osaa edes pyytää. Minusta tuli mummi muutama viikko sitten, kiitos kummityttöni ja hänen miehensä. Viime kesänä kuultuaan odottavansa vauvaa he pyysivät minua mummiksi lapselleen. Ja nyt saan rakastaa pientä, kaunista tyttövauvaa, mummin omaa murua.
Kunniamummius on saanut minut pohtimaan, jospa olenkin kaikkina näinä vuosina tietämättäni toteuttanut äitiyttä.
Eikö äitien – ja mummien – tärkein tehtävä loppujen lopuksi ole rakastaa, rakastaa ja vieläkin rakastaa?
Jospa olenkin sydämessäni toiminut niin kuin äidit toimivat?
Jospa olenkin – sydämeni tasolla – tietämättäni ollut äiti?
Maapallon väestömäärä oli 1960-luvulla 3 miljardia. Nyt se on 7,5 miljardia. YK ennustaa tämän vuosisadan puolivälissä menevän rikki 10 miljardin ihmisen raja. Tällä hetkellä kasvu tulee siitä, että ihmisten eliniät ovat pidentyneet. Syntyvyys on jo taittunut ja on keskimäärin kahden lapsen verran. Maapallon väestönkasvu tulee ennusteiden mukaan taittumaan tämän vuosisadan loppuun mennessä, mutta kuinka selviämme kasvavan kulutuksen ideologialla sinne asti?
Taloudessa vallitsee vielä laajalti ajatus talouskasvusta hyvinvoinnin edellytyksenä, mutta ihmiset alkavat tehdä toisenlaisia valintoja.
Nyt on muodikasta omistaa ja kuluttaa vähemmän. Varmasti KonMarinkin suosio on yksi merkki siitä, että ihmiset haluavat päästä eroon turhasta ja ostaa ja kuluttaa vähemmän.
Ylen aamutv:ssä oli vieraana Minna Halme, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun professori, joka puhui mielestäni hyvin ja puhuttelevasti seuraavista askeleistamme yhteiskuntana. Hän sanoi, että tällä hetkellä ylikäytämme maailman luonnon resursseja, minkä pitäisi olla yritysmaailmassakin tiedostettu. Ei pitäisi enää elää siinä illuusiossa, että halutaan lisää väestöä, kasvua ja kulutusta entisillä malleilla. Valtiot mittaavat talouttaan bruttokansantuotteen kasvulla. Tämä on toinen asia, josta olisi syytä liikkua eteenpäin.
”Bruttokansantuote käsitteenä ja talouskasvu ideaalina palveli meitä hyvin joitakin kymmeniä vuosia, silloin kun tuotannon kasvu sai aikaan hyvinvointia ja talouden systeemit olivat sellaiset, että hyvinvoinnin kasvu jakaantui aika tasaisesti.”
”Nyt olemme sellaisessa vaiheessa, että paine luonnon resursseja kohtaan on valtava mutta talouskasvun hedelmät eivät enää hyödytä kaikkein köyhimpiä tai tasaisesti kaikkia kansaosia, vaan vauraus kasvaa rikkaiden joukossa.”
Maailman talousfoorumi varoitti tällä viikolla siitä, että eriarvoistuminen on suuri uhka, kun 34 miljoona ihmistä 7,5 miljardista ihmisestä omistaa lähes puolet maailman varallisuudesta. Oxfamin mukaan 62 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin maailman köyhempi puolisko yhteensä (lähde). Maailman talouspäättäjien joukko, joka koostuu yritysjohtajista ja maailman poliittisista johtajista tiedostaa tämän jo. Tilanne on todella huima ja kehityksen käyrää pitäisi muuttaa.
”Bruttokansantuote mittarina ohjaa meitä väärin ja pitäisi pystyä tekemään sellaisia mittareita, jotka katsovat enemmän hyvinvointivaikutuksia, jotka taloudesta tulevat.”
Halme sanoo, että erityyppisillä kulutuksen muutoksilla, nimenomaan liikkumisessa, ruokailussa, energian käytössä ja asumisessa, ei menetetä hyvinvoinnista paljoakaan. Voimme ryhtyä ottamaan käyttöön enemmän uusia teknologioita ja kehittää itsellemme uusia rutiineja. Onnellisuus ei ole lisääntynyt noin 70-luvun puolenvälin jälkeen Suomessa, tai Hollannissa tai Britanniassa.
Lisääntyvä kulutusähky ei tuo lisää onnellisuutta.
Mitä paremmin osaamme eritellä tunteitamme, sitä paremmin selviämme elämässä. Tietoisuus erilaisista tunteista ja kyky eritellä niiden hienosyisiä vivahteita lisää kykyä selviytyä vastoinkäymisistä sekä auttaa hallitsemaan stressiä. Se parantaa myös kognitiivista kyvykkyyttä sekä auttaa sosiaalisessa kanssakäymisessä ja vuorovaikutuksessa. Nämä kaikki kyvyt ovat kovaa valuuttaa nykyajan työelämässä.
suosio on yksi merkki siitä, että ihmiset haluavat päästä eroon turhasta ja ostaa ja kuluttaa vähemmän.