Kirja voi olla yhtä aikaa kaunis ja koskettava, voimallinen ja merkityksellinen. Näistä lähtökohdista syntyi Hidasta elämää -kirjaperhe yhteistyössä Otavan kanssa.
Hidasta elämää -nettisivusto ja -somekanavat ovat kannustaneet ja luoneet merkityksiä suomalaisten elämään jo vuodesta 2010 lähtien. Tammikuussa 2017 ilmestyivät ensimmäiset Hidasta elämää -kirjaperheen kirjat, jotka ponnahtivat heti myyntilistojen kärkeen. Hidasta elämää -kirjojen, kuten nettisivustonkin, tavoite on parantaa suomalaisten kokemusta elämästä.
”Meidän ajattelussamme kirjojen lähtökohtana on luoda lukijoille kokonaisvaltainen elämys, joka on enemmän kuin mustaa tekstiä valkoisella taustalla – sitä voimme tehdä netissäkin. Kirja on elämys, joka on tarkoitettu koettavaksi – ei pelkästään tiedon jaon välineeksi”, kirjaperhettä suunnittelemassa ollut Hidasta elämä -sivuston perustaja Sanna Wikström sanoo.
Hidasta elämää -kirjoissa on panostettu sekä sisäsivujen visuaaliseen elämykseen että kauniisiin kansiin. Kun Hidasta elämää -kirjat laitetaan hyllyyn, ne muodostavat kauniin kokonaisuuden, ja silti jokainen kirja on myös uniikki ja linjassa kirjailijan luoman tekstin tunnelman kanssa.
”Nämä kirjat ovat kuin ystäviä, jotka kulkevat elämässä mukana. Niihin palataan yhä uudelleen. Siksi meille on ollut erityisen tärkeää, että pitkäaikainen ystävä on kaunis – sitä on kiva säilyttää myös kirjahyllyssä tai yöpöydällä. Kirjat ovat itsessään näyttäviä sisustuselementtejä”, Wikström kertoo.
Uudenlainen tapa suhtautua kirjaan on syntynyt nettirajapinnasta, sisällöt koetaan eri tavalla eri formaateissa: netissä napataan nopeaa oivallusta matkaan, kirjan kanssa luodaan tila, jossa annetaan hetki itselle sekä omille tunteille ja kokemuksille.
Suomen suurin kirjakustantamo Otava on tyytyväinen yhteistyöhön: ”On ollut todella innostavaa tehdä yhteistyötä Hidasta elämää -kirjaperheen kirjailijoiden kanssa. Kirjat tarjoavat suomalaisille väyliä ja voimia matkalla mielen ja kehon hyvinvointiin. Kirjojen vastaanotto on ollut loistava, ja neljää ensimmäistä kirjaa on tähän mennessä painettu yli 25 000 kappaletta”, iloitsee Hidasta elämää -kirjoista Otavalla vastaava kustannuspäällikkö Mari Mikkola.
Tähän mennessä kirjasarjassa on julkaistu seuraavat kirjat:
Sisäinen viisaus, oma ääni. Sydän. Intuitio. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Se ääni, joka ei aina kuulu mielen mölyjen takaa. Se ääni, jonka olemassaolon voi jopa unohtaa, etsiessään vastauksia ulkopuoleltaan.
Miten sitä voi alkaa kuulemaan ja mistä tietää, että siihen voi luottaa?
Sisäinen viisaus on jokaisessa. Olkoonkin niin, että emme ole siihen välttämättä kovinkaan paljon yhteydessä. Jotta sitä voi alkaa kuulemaan, on kuunneltava. Kuuntelu kysyy pysähtymistä.
Luulisi, että tämä on helppoa ja itsestään selvää, mutta se ei todellakaan ole.
Arkea suorittaessa ajaudumme helposti toimimaan totuttujen kaavojen mukaan, tunnustelematta lainkaan mitä todella nyt tarvitsisimme.
Sisäistä ääntään ei voi pakottaa tai painostaa esiin. Se ei puhu puskemalla. Jos sitä ei juuri nyt kuule, se on ihan ok. Ilmaise vilpitön halusi kuulla. Luota ja tee tilaa. Tulet kyllä kuulemaan. Sisäisen äänen kuuleminen voi pelottaa, se ei ole aina sitä mitä haluaisimme kuulla. Se kuitenkin aina pohjimmiltaan haluaa sitä, mikä on meille todella parhaaksi. Tämän näkee joskus vasta jälkeenpäin.
Sisäiseen ääneen luottamus vahvistuu sitä kautta, kun saat kokemuksia siitä että siihen luottaminen, niin järjettömältä kuin se onkin ehkä tuntunut, on johtanut johonkin, joka on sinulle totta ja oikeaa.
Sisäisen viisauden kuuntelun kuvitellaan olevan usein vain ihanaa. Ei se ole.
Se voi pyytää meitä antamaan aikaamme asioille, joita olemme pitkään laiminlyöneet. Se saattaa pyytää aikaa luonnossa, ehkä se pyytää menemään kohti ihmisiä, ehkä se pyytää ottamaan omaa tilaa. Ehkä se pyytää sulkemaan puhelimen illalla ajoissa.
Ehkä se pyytää jotain, jota sisuksissasi tiedät olevan sinulle hyväksi, mutta on niin paljon helpompi olla kuulematta ja jatkaa samalla tavalla. Ehkä se pyytää irroittamaan jostain vanhasta. Ehkä se pyytää avautumaan jollekkin uudelle. Ehkä se pyytää kohtaamaan jotain, jota on pitkään koittanut välttää.
Kukaan ei ole yhteydessä sisäiseen ääneensä kokoajan. Jokaisella meistä on mieli, joka hölisee kaikenlaista. Vaikka miten olisi tehnyt meditaatiota ja itsetuntemustyöskentelyä, siellä se mieli edelleen on ja se edelleen hölisee kaikenlaista. Mielestä ja ajatuksista ei tarvitse päästä eroon.
Oleellista on se mikä auttaa sinua kuulemaan.
Minulla on rukous, vilpitön pyyntö, joka kuuluu: ”Anna minun palata omaan keskikohtaani”. Ja sitten päästän irti. Sitten elän ihan tavallista elämää, ja luotan että kuulen sen kun olen valmis kuulemaan.
Sisäinen viisaus ei ole puskevaa, tuomitsevaa tai ankaraa. Se on äärimmäisen kärsivällinen. Ja yksi asia on varma, sen ääni ei hiljene. Se jaksaa odottaa. Kunnes olemme valmiita kuulemaan.
SISÄISTÄ VIISAUTTA VOI TUNNISTAA SEURAAVISTA:
Se on avointa, uteliasta, tutkivaa.
Ehdottomuuksien sijaan se kysyy.
Se rakastaa sitä, että uskallat kokeilla. Se tietää, että opit kokemalla. Se ei tuomitse sinua.
Se ei käytä ”Ei ikinä”, ”Aina” ja ”Koskaan” -kortteja.
Se ei uhriudu, se ei anna kävellä ylitseen
Se on tunteva, herkkä, haavoittuvainen ja inhimillinen
Se ymmärtää että elämää ei voi lokeroida
Erottelun ja syyttelyn sijaan, se haluaa ymmärtää
Se tietää myös rajojen olevan rakkautta, se ei kohtele itseään eikä toista tietoisesti kaltoin.
Sisäinen viisaus ei ole aina se mikä on heti helpointa, mutta kun saat kokemuksia sen kuuntelusta, huomaat että se todella haluaa parastasi.
Terveisin minä, joka olin varma että minulla ei ole intuitiota. Ja minä, joka en edelleenkään sitä todellakaan aina kuule.
Ja minä, joka edelleen ja jatkuvasti harjoittelen. Mutta kokemuksesta tiedän, että lopulta olen aina ollut kiitollinen kun olen uskaltanut kuunnella.
”Jos kaikki tekisivät unelmatyötään, niin kuka tekisi loput työt?”
Törmäsin kysymykseen somessa. Kysymys pysäytti, pisti pohtimaan ja kirvoitti kirjoittamaan.
Mitä ovat ne ”loput työt”?
Ovatko ne niitä, jotka eivät mahdu omanapalähtöisiin mieltymyksiimme ja mielikuviimme? Niitä, jotka ovat mielestämme jonkun hienon, kevyen, yleisesti arvostetun ja hyvin palkatun vastakohtia. Kenties fyysisesti raskaita, hikisiä, likaisia ja vaarallisia? Suota ja kuokkaa, lantakuormaa, kiehuvaa pikeä, katuporia, lemuavia roskiksia, lattiamoppeja ja kumihanskoja?
Ajattelen jotenkin sinisilmäisesti, että jokainen työ voi olla jonkun unelmatyö. Vaikka on tuhannesti töitä, joita en itse viitsisi, pystyisi, uskaltaisi, haluaisi tai jaksaisi tehdä, niin aina on joku pystyy, uskaltaa, haluaa ja jaksaa. Tekee ja tykkää.
Itse pelkään hevosia. Viiden lapsen äidin kuvailee sen sijaan hyvää mieltä tuottavasti työtään hevosten parissa. ”Olen äärettömän kiinnostunut siitä, miten paljon hevosen elämään vaikuttaa niiden neljän kavion oikea hoito, joiden päällä muutama sata kiloa eläintä keikkuu. Lisäbonarina näkyvä oman käden jälki, isot työkalut, kipinäkoneet, ja maailman rehellisimmät asiakkaat. Jos kroppa kestää, haluan tehdä tätä aina.”
Voiko unelmatyötään ytimekkäämmin kiteyttää. Oma osaaminen, innostus, auttaminen, merkityksellisyys, intohimo. Se on siinä.
Vaikea on ensiajattelemalla mieltää kaatishommiakaan unelmatyökseni. Mutta ystäväni isä koki olevansa unelmatyössään kaatopaikanhoitajana. Hänen suuri intohimonsa oli lajitella ja kierrättää. Kaikkea ihmisten hylkäämää. Isosti yli työtehtävien edellyttämän tarpeen. Ilosta säästää luontoa ja parantaa eloamme tässä maailmassa. Ilosta etsiä ja löytää omille ja kylän lapsille leluja. Ilosta pelastaa jopa hylättyjen lemmikkieläinten henkiä. Antaa niille uusi elämä ja uusi koti. Ilosta tuntea kaikki ja olla kaikkien tuntema.
Valtiotieteilijäksi koulutettu tuttava on liekeissä siivoustöistä. Into alkoi opiskelurahojen ansainnasta ja on johtanut omaan siivousfirmaan, joka työllistää muitakin. Silmissä palaa, kun hän kertoo mistä tahansa aiheeseen liittyvästä. En tiedä, voisiko siivoaminen olla unelmatyötäni – ei ainakaan täysin mahdoton ajatus. Siinä voisin kokea olevani konkreettisesti hyödyksi, koska tekemisensä jäljen näkee nopeasti. Näkee ehkä myös ilon, jota voi tuoda muille.
Joskus oman tekemisen merkityksen kokemiseen riittää vain omien ajatusten ja asenteen hienosäätö. Silmien avaaminen ja näön avartaminen. Radikaalia työn vaihtamista ei aina tarvita.
Ajatustani avaamaan sopinee klassikkotarina kahdesta kivenhakkaajasta, joista toinen kiroili ja töksäytteli vihaisena hänen tekemisestään kysyttäessä: ”Ettekö näe, hakkaan kiviä. Yksitoikkoista ja raskasta, mutta tällä tienaa elantonsa.” Toinen taas vastasi iloisesti tekevänsä tärkeää työtä hakkaamalla kiviä, joista rakennetaan upea katedraali.
Kirjoitin edellisessä blogissani, että sinulla on oikeus löytää oma unelmatyösi. Sain siitä sapiskaakin. ”Itsekästä jatyperää ajattelua, koska kaikilla ei ole unelmatyön tekemiseen mahdollisuutta. Ei etenkään kehitysmaissa.” Tätäkin pysähdyin pohtimaan. Ja yllätykseksi itsellenikin esitän entistä väkevämmän väitelmän.
Sinulla ei ole vain oikeus, vaan suorastaan velvollisuus löytää oma unelmatyösi!
Miksi? Juuri siksi, että meillä on (etu)oikeus elää hyvinvointivaltiossa. Me voimme ja meidän pitää. Voida mahdollisimman hyvin. Sinun, minun ja monien muiden. Hyvinvointiin ja energioidemme esteettömään virtaukseen kuuluu työ, josta innostuu yhä uudelleen ja uudelleen. Jossa löytää itselleen statusta, valtaa ja rahaa suuremman merkityksen.
Toki voimme kompensoida merkityksettömältä ja tylsältä tuntuvaa työtä rakkailla harrastuksilla, vapaaehtoistyöllä, hyvillä ystävillä, yhteisöllisyydellä tai muulla hyvällä. On kuitenkin iso riski vähätellä työn merkitystä muuna kuin tulon lähteenä, vietämmehän olennaisen osan ajasta työtä tehden.
Meillä jokaisella on vain yksi ja ainoa hyvinvointi.
Jos työssä on paha olla, niin tuskin sitä mikään muu hyvä täysin kompensoi.
Työhömme tyytymättöminä voimme huonosti, palamme loppuun, masennumme ja sairastumme. Olemme itse autettavia – tuskin kovinkaan auttamiskykyisiä. Energiamme menee omissa syvissä syövereissä kieriskelemiseen. Voimamme eivät riitä muuhun.
Hyvinvoivina ja sisäisesti rikkaina pystymme jakamaan hyvää. Pystymme auttamaan apua tarvitsevia. Lähellä ja kaukana.
Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.
Minulla on työhuoneen seinällä kortti, jossa lukee ”Laiskottelu on parhaimmillaan silloin, kun olisi oikein paljon tekemistä.” Ymmärrän sen niin, että juuri kaikkein pahimmassa kiireessä pysähtyminen ja laiskottelu tulisi eniten tarpeeseen. Silti viime viikolla tuskailin työkaverille, että juuri nyt en vain pysty pysähtymään tai pohtimaan omaa jaksamistani. Nyt on pakko puskea. Tiesin myös, että on minun vuoroni kirjoittaa tämä blogi ja nurisin vähän, että juuri nyt ei yhtään tunnu hitaalta vanhemmuudelta. Silloin työkaverit sanoivat, että kirjoita sitten siitä.
Töissä loppukevät on aina melkoisen kiireistä aikaa ja toukokuun lopulle ajoittuvat kaikki lasten koulujen ja harrastusten kevätjuhlat. Voi olla, että viikko on iltoja myöten täysi. Meidän perhettämme ilahduttaa vielä venynyt putkiremontti. Silloin, kun kalenteri on täysi, voi tuntua kohtuuttomalta vaatimus pysähtymiseen tai asioiden rajaamiseen.Joskus onkin vain helpottavinta todeta, että juuri nyt asioita on niin paljon, että en todellakaan pysähdy. Nyt painetaan päälle, suoritetaan kaikki pakolliset asiat ja vasta hetken päästä taas hengitellään.
Itselleni toimii hyvin se, että joskus annankin periksi kiireelle. Oleellista tässä tavassa on, että kiire ei saa jatkua liian pitkään ja sen jälkeen on annettava itselleen lupa ja aikaa palautua. Omat rajat on myös syytä tunnistaa ja tuntea. Minä en kuormitu ajoittaisesta kiireestä ja stressistä, kunhan saan sen jälkeen palautua rauhassa. Loputon hidastamisen vaatimus voi alkaa tuntua kuormittavalta, jos ei se sovi omalle luonteelle tai jos elämä ei juuri tässä hetkessä veny siihen. Silloin on paikallaan tunnustaa, että kiirekin voi olla ystävä.
Tässäkin pätee viisaus, että itseään kannattaa kuunnella ja tehdä ratkaisuja jotka omalla kohdalla toimivat. Myös hidastamisessa voi ulkoinen suorittaminen tuntua muuten, no suorittamiselta. Kiireellä ja stressillä on kuitenkin oltava takaraja, jonka jälkeen otetaan aikaa palautumiselle, muuten oma kuormitus voi kasvaa liian suureksi.
Meidän perheessä toukokuussa ei yritetäkään ottaa rauhallisesti vaan istutaan kevätjuhlissa, hommataan opettajille lahjoja, touhutaan ja mennään. Kesällä emme sitten teekään mitään ihmeellistä. Tälle kesälle suunnitelmat ovat tasan siinä, että mökkeillään. Mökillä aika pysähtyy ja päivän ohjelma on täysi jo siitä, että pitää käydä kaupassa tai lämmittää sauna. Ja kun olen kesän saanut vain olla, vailla aikatauluja ja ohjelmaa, levänneenä, jaksan taas syksyn kiireet ja touhun.
Kiireen keskellä on kuitenkin hyvä katsoa kalenterista takaraja kiireen sietämiselle. Deadlinen ystävänä pidän siitä, että myös kiireellä on päättymispäivänsä ja tiedän, että sen jälkeen lepo odottaa
Pauliina Lehtinen
Toiminnanjohtaja
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry
Ihminen on tasapainoisin silloin, kun hän on luonnollinen. Luonnollisena oloon kuuluu rehellisyys, aitous ja vastuu. Anteliaisuus ja runsaus, kauneus ja kärsimys, kaikki mitä luonto meille tarjoaa esimerkillään. Kaikki mitä löytyy luonnosta, löytyy myös meistä.
Voimme parhaiten silloin kun olemme harmoniassa luonnon kanssa. Kun luonto ravitsee itseään sateella ja käy matalalla paineella, on meidänkin syytä hidastaa ja sisäistää jotain elämässämme, ravita juuriamme, vahvistaa perustaamme. Kun luonto kuplii iloa, meilläkin on hymy herkässä ja kevyt olo.
Luonto ei vaadi palkkaa eikä käy vaihtokauppaa, vaan on ikuisesti antelias ja runsaudessaan uudistuva. Se näyttää meille, että aina ei voi kukoistaa, pitää välillä kuihtua ja kärsiäkin. Vuodenajat ovat erilaisia ja tarvitsemme eri asioita eri vuodenaikoina, pitää siis olla tietoinen ja tiputtaa vanhoja uskomuksia ja tapoja ja uudistua aikojen mukana. Pitää olla rehellisesti sitä, mitä on. Kukat eivät pyytele anteeksi loistoaan, rikkaruoho ei tunne kateutta kukkaa kohtaan.
Luontokappaleina luonto ja sen syklisyys vaikuttaa meihinkin. Oman elämän tärkein teema voi heijastua vahvasti eri vuodenaikoihin. On hyvä tunnistaa mitkä vuodenajat herättävät mitäkin tunteita. Käytätkö talven pimeyden hyväksi olemalla piilossa maailmalta, palautuaksesi syksyn irtipäästöistä, vai onko talvi juhlapyhien sosiaalista vilskettä? Saatko kevään valosta uutta energiaa vai onko kevät sinulle rankkaa aikaa, koska samainen valo tuo kaikki toimimattomat asiat ja pölyttyneet kulissit päivänvaloon?
Mitkä vuodenajat ovat sinulle lepokautta ja mitkä muutoksen aikaa?
Luonto elää harmoniassa ympäristön kanssa ja antaa tilaa jokaiselle, löytää ratkaisun ja kasvukohdat vaikka asvaltin reunasta. Luonnossa on miljoonia eri lajeja ja kaikki hyväksytään osaksi yhteisöä. Kaikilla on tehtävänsä ja tarkoituksensa. Luonto on myös karu ja raaka ja se ei peittele sitä. Se suuttuu, uhkuu, puhkuu, päästää ja purkaa pahan pois. Luonto on äärimmäisen kunnioitettava, eikä meillä ole parempaa tai luotettavampaa esikuvaa. Luonnollisuus on meille ominaisin ja sallivin elämisen muoto. Todellinen luontomme on tila, jossa emme tarvitse ulkopuoleltamme mitään, sillä olemme sisäisesti niin voimakkaita.
Uskomuksemme ovat kuin roskia, joita keräämme luontoomme.
Se miten kohtelemme luontoa, kuvastaa sitä, miten kohtelemme itseämme. Jos arvostamme itseämme, emme roskaa luontoa, emme lisää sen taakkaa. Jos rakastamme itseämme, rakastamme myös luontoa, kaikkia sen eri lajeja. Jos olemme kiitollisia elämästämme, olemme kiitollisia myös vehreästä ja elinvoimaisesta luonnosta ympärillämme. Luonto pitää meidät hengissä, maadoittaa, hoitaa ja tasapainottaa meitä. Luonto kulkee kanssamme käsi kädessä, tuntien ja heijastaen ihmisyyden olotilaa.
Kun toimimme itseämme eli luontoamme vastaan, lisäämme roskia, vahvistamme haitallisia uskomuksia.
Kun näen ihmisten heittävän roskia maahan, tai kohtelevan luontoa kaltoin, tulen surulliseksi, sillä näen, miten vähän he arvostavat itseään. Mieleeni ei tulisi heitä moittia ja näin lisätä heidän tuskaansa, päinvastoin, hymyilen heille ja sanon heille jotain, joka herättää heidän luontonsa. Annan ihmisille uuden näkemyksen heistä itsestään, näen sen luonnollisuuden, mitä he eivät sillä hetkellä näe. Se on sitä samaa tasapainottavaa ja myötätuntoista työtä mitä luontokin meidän puolestamme tekee.
Kaikilla meillä on omat roskakasamme, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Jos haluat voimistaa ja tukea luonnollisuutta itsessäsi tai läheisissäsi, se ei onnistu syyllistämällä tai moittimalla, neuvomalla tai tuomitsemalla. Kun näet ihmisten todellisen luonnon, todella NÄET heidät kaiken sen roskan alta, löydät kauneuden ja voiman. Luontokin haluaa että se nähdään. Se kasvattaa meille mitä ihanampia kukkia, mutta ehdimmekö me ihastella niitä? Luonto haluaa että sitä arvostetaan. Roskaajille antamani huomion jälkeen olen monta kertaa nähnyt, miten he nostavatkin roskansa ja vievät sen roskikseen. Tästäkin olen kiittänyt. Päästä irti, heitä pois, älä enää roskaa luontoasi, älä takerru mihinkään, mikä aiheuttaa sinulle lisää tuskaa. Älä lisää roskan ja kaaoksen määrää, vaan lisää teoillasi ja sanoillasi luonnollisuutta, kunnioitusta, kiitollisuutta ja sydämellisyyttä.
Poimi ja heitä pois roskia, tee sitä fyysisesti sekä henkisesti. Älä anna kenenkään roskata omaa tonttiasi. Näytä esimerkilläsi miten ympäristö pidetään puhtaana, jotta voisimme kaikki kukoistaa yhdessä.
Riittävä unen saanti on tärkeää jaksamisen ja myös terveyden kannalta, joten unen määrään ja laatuun kannattaa panostaa. Jos kärsit univaikeuksista, kokeile jotain näistä kymmenestä hyvän yön juomasta:
1. Mallas-Ovaltine
Sodan ajan lapsille tutummassa Ovaltinessa on paljon rautaa, sinkkiä, fosforia, magnesiumia ja B-vitamiinia. Ohramaltaasta tehdyssä Ovaltinessa on myös tryptofaani-aminohappoa, joka muuttuu kehossa serotoniiniksi muodostaen melatoniinia. Nämä ainesosat ohjaavat unen vaiheita ja auttavat sinua nukkumaan paremmin.
2. Kamomilla- ja laventelitee
Michigan Medical Centerin yliopiston tutkimuksen mukaan kamomillalla ja laventelilla on rauhoittava vaikutus ihmiseen, joten ne auttavat myös sinua nukkumaan paremmin.
3. Banaani-kirsikka-smoothie
Sekoita unettava smoothie lämpimästä maidosta, banaanista, kirsikoista, muskottipähkinästä ja hunajasta. Maidossa on tryptofaania, banaanissa melatoniinia ja serotoniinia, kirsikoissa ja hunajassa melatoniinia ja muskottipähkinä on luonnollinen relaksantti. Unettavaa vaikutusta voi tehostaa lisäämällä smoothieen myös pellavansiemeniä ja manteleita.
4. Lehmus- ja sitruunaruohotee
Kamomilla, lehmus, sitruunaruoho, karhunvatukan lehdet, orapihlajan marjat, appelsiinipuun kukat ja ruusunnuput ovat tämän teen rauhoittavat ainesosat. Ne voivat tosin aiheuttaa sivuvaikutuksia, joten totuta kehoasi rauhassa näihin uusiin ainesosiin.
5. Hapan kirsikkamehu
Journal of Medicinal Food ja Journals of Gerontology tekivät kaksi eri tutkimusta, joissa todettiin happaman kirsikkamehun vähentävän unettomuutta, kun sitä juo kahdesti päivässä 2,4 dl annoksina, kerran aamulla ja kerran 2 tuntia ennen nukkumaanmenoa.
6. Luomu rooibos-tee
Sekoita teehen luomu-rooibosta, appelsiinin kuorta, viherminttua, kamomillaa, kärsimyskukkaa, steviaa ja valeriaana-, eli rohtovirmajuuriuutetta, joilla on rauhoittava, rentouttava ja unettava vaikutus.
7. Kofeiiniton vihreä tee
Kofeiinittomassa vihreässä teessä on aminohappoteaniinia, jonka on todettu auttavan ahdistukseen, levottomuuteen ja stressiin, ja sen myötä myös nukkumiseen.
8. Lämmin maito
Yksi vanhimmista resepteistä unettomuuteen, minkä toimivuuden ovat osoittaneet useammat ihmiset kuin tutkimukset: kylmä tai lämmin lasillinen maitoa voi auttaa nukahtamaan.
9. Sitruunamelissatee
Maryland Medical -yliopiston mukaan sitruunamelissaa on käytetty jo keskiajalta lähtien vähentämään levottomuutta ja stressiä.
Kirjoittaja Joni Aikio on oululainen luokanopettaja ja rakentavan vuorovaikutuksen (NVC, non-violent communication) ohjaaja. Tällä tekstillä hän haluaa antaa näkökulmaa vaikeiden tilanteiden ja erilaisten näkemysten kohtaamiseen ja yhteyden rakentamiseen silloin kun se vaikuttaa mahdottomalta.
Olen kuullut paljon maailmaa parantavia ideoita ja ajatuksia… Paljon sellaisia ideoita ja ajatuksia, joita eivät ikinä tule kuulemaan ne, jotka niitä eniten tarvitsisivat tai ne, jotka olisivat sellaisessa asemassa, että voisivat niitä tukea. Se turhauttaa minua paljon. Monesti ne ihmiset, jotka ovat kärkkäimpiä asiansa ajajia, eivät tule ikinä vastapuolensa kuulemiksi. Miksi emme voi olla kuin muurahaiset, jotka lyövät tuntosarvensa yhteen ja ovat hetkessä samoilla aaltopituuksilla ymmärtäen saman, minkä toinenkin. Vakuutan, että voimme saavuttaa tällaisen taianomaisen yhteyden. Mutta tuntosarvien puuttumisen vuoksi meidän tulee oppia käyttämään kieltämme taitavammin.
Meidän tulee oppia puhumaan tunteista ja tarpeista.
Eräs tuttavani oli mielestäni huikean älykäs. Oikein pursui maailman parantamiseen liittyviä ideoita, ja ideat olivat mielestäni hyviä. Tarkkaan mietitty palkitsemisjärjestelmä luontoa suojelevia tekoja tukemaan ja pieniä teknologisia innovaatioita, jotka olisivat todennäköisesti pystyneet lisäämään lukuisten ihmisten hyvinvointia, mikäli hän olisi saanut tukea ideoilleen. Kaikki edellytykset maailman parantamiseksi! Vai oliko sittenkään? Hän tyrmäsi omat ideani suoriltaan lapsellisiksi ja haukkui lukuisat poliitikot ja yritysmaailman edustajat ääliöiksi. Aloin ymmärtää, miksi hänellä oli vaikeuksia saada vastakaikua ideoilleen, vaikka hän oli lähettänyt kirjeitä useille poliitikoille. Ihmiset eivät halua tehdä yhteistyötä sellaisten kanssa, jotka asettuvat heidän yläpuolelleen.
Kun kuulemme mielipiteen, joka on vastakkainen kuin omamme, monesti puolustusmekanismimme heräävät ja esitämme kärkkäästi oman vastaväitteemme. Meillä on pakonomainen tarve osoittaa toisen ajatusmallien virheet ja joskus jopa moralisoida toista, jotta tämä ymmärtäisi hävetä omia ajatuksiaan ja itseään. Näemme häpeän tehokkaana muutosmoottorina. Mikä saisikaan ihmistä muuttumaan paremmin kuin väärässä olemisen häpeällinen taakka?
Mielestämme pahoille ihmisille tulee osoittaa kuinka pahoja he ovat, ja että heidän tekonsa eivät ole missään nimessä hyväksyttäviä. Vaikutus on kuitenkin päinvastainen kuin toivomme.
Ihminen toimii ja ajattelee aina omasta mielestään parhaalla mahdollisella tavalla. Jopa kuuluisa mafiapomo Al Capone omasta mielestään teki hyvää työtä auttamalla ihmisiä. Hänen on kuultu sanovan: ”Olen viettänyt parhaat vuoteni antamalla toisille ihmisille hyviä hetkiä, auttamalla heitä pitämään hauskaa, ja kaikki, mitä saan, on syytöksiä, sellaista on metsästetyn miehen elo.” Tuhannetkaan vastaväitteet eivät olisi muuttaneet Al Caponen mielikuvaa itsestään toisten auttajana väkivaltaisin, mutta mielestään hyväksyttävin keinoin.
Jos todella haluat toisen ihmisen kuulevan ja ymmärtävän sinun näkemystäsi, sinun täytyy ensin tulla vastaan.
Rakentaa yhteyttä ja osoittaa ymmärrystä. Yrittää löytää yhteistä maaperää sieltä, missä sitä ei näytä olevan. Se ei tarkoita, että olisit samaa mieltä toisen kanssa, tai että edes hyväksyisit hänen ajatusmaailmansa. Se tarkoittaa sitä, että pyrit ymmärtämään toisen lähtökohtia. Sitä, mikä häntä motivoi ajattelemaan tai toimimaan niinkuin hän toimii. Jos osoitat toiselle, että pyrit ymmärtämään, niin toisella ei ole tarvetta käyttää energiaansa puolusteluun. Ainoastaan silloin toisella osapuolella on resursseja ottaa huomioon sinun mielipiteesi. Ainoastaan silloin voitte kumpikin oppia jotain uutta ja rakentaa yhteyttä.
Oletko koskaan nähnyt poliittista väittelyä, jossa toinen osapuoli olisi yhtäkkiä sanonut: “Olet oikeassa! Hyvin argumentoitu. Ymmärrän nyt ajatteluni virheet”. Sellaista ei koskaan tapahdu. Emme ole oppineet vuorovaikuttamaan tavalla, joka mahdollistaisi toisen ajatuksista oppimisen. Yhteiskunnassamme valitettavan usein pidetään vahvuutena sitä, että omaa vahvoja mielipiteitä, joiden takana seisoo.
Buddhalaisten hengelliseltä johtajalta Dalai Lamalta kysyttiin kerran, että mitä hän tekisi, jos tiede osoittaisi hänen uskonsa vääräksi. Dalai Lama mietti pitkään ja vastasi: ”Tutustuisin kaikkiin artikkeleihin aiheesta, ja jos pitäisin todistuksia aukottomana, muuttaisin mieltäni ja uskoisin tiedettä.” Mikä voima onkaan ajatuksen joustavuudessa. Dalai Lama on kunnioitettu ja kuunneltu, koska hän kuuntelee ja kunnioittaa.
Ymmärryksen harjoittaminen ei tarkoita kuitenkaan, että jäät esimerkiksi suhteeseen, jossa koet jatkuvasti tulevasi huonosti kohdelluksi. Suurinta ymmärrystä on joskus lähteä, kun sanat eivät enää auta. Tai jos näet väkivaltaa, suurinta ymmärrystä voi olla mennä suojelemaan uhria tai soittaa poliisit. Ymmärrystä ei tule sekoittaa välinpitämättömyyteen eikä kaiken naiiviin hyväksymiseen.
Ymmärryksellä on valtava voima.
Ymmärryksen voima käy ilmi seuraavasta tarinasta. Edesmennyt Marshall Rosenberg kehitti tunteisiin ja tarpeisiin keskittyvän NVC-vuorovaikutusprosessin (Nonviolent Communication). Hän kertoi eräästä reissustaan, jonka yhteydessä hän oli puhumassa NVC-menetelmästä palestiinilaisille muslimeille. Yleisön seassa oli yksi erityisen vihainen kuuntelija, joka tajusi Marshallin olevan amerikkalainen. Vihainen kuuntelija alkoi huutaa: ”Murhaaja, lapsentappaja!” Marshall onnistui keskittymään miehen tunteisiin ja tarpeisiin. Hän oli aiemmin nähnyt tyhjiä kaasukranaatteja, joissa luki ”tehty USA:ssa”, ja hän arvasi, mistä mies oli vihainen:
Marshall: ”Oletko vihainen koska haluaisit hallitukseni käyttävän resurssejaan toisella tavalla?” (Tärkeintä oli yrittää aidosti ymmärtää ja lähteä arvaamaan vihanpurkauksen syytä.) Palestiinalainen: ”Tottakai olen vihainen! Luuletteko, että me tarvitaan kyynelkaasua? Me tarvitaan viemäreitä eikä teidän kaasukranaatteja! Me tarvitaan asuntoja ja oma maa!” M: ”Eli olet vihainen ja arvostaisit, jos saisitte tukea asumisoloihin ja poliittiseen itsenäisyyteen?” P: ”Tiedätkö millaista on ollut asua täällä 27 vuotta niinkuin minä olen tehnyt perheeni kanssa? Onko sulla mitään käsitystä?” M: ”Kuulostaa, että tunnet olosi epätoivoiseksi ja pohdit, voiko kukaan todella ymmärtää, millaista on elää tällaisissa oloissa. Ymmärsinkö oikein mitä sanot?” P: ”Haluat ymmärtää!? Sanohan onko sulla lapsia? Käykö ne koulussa? Onko heillä leikkipihoja? Poikani on sairas! Hän leikkii avoimessa viemärissä! Hänen luokassaan ei ole kirjoja! Oletko nähnyt koulua jossa ei ole kirjoja!” M: ”Kuulen, kuinka tuskallista sinulle on kasvattaa lapsia näissä oloissa. Haluat minun ymmärtävän, että haluat vain samaa, mitä kaikki muutkin omille lapsilleen: koulutuksen ja mahdollisuuden kasvaa ja leikkiä turvallisessa ympäristössä.” P: ”Aivan! Perusasiat! Ihmisoikeudet! Ettekö te amerikkalaiset siksi niitä kutsu! Miksei useammat teistä tule katsomaan minkälaisia ihmisoikeuksia tuotte tänne!” M: ”Haluaisit, että useammat amerikkalaiset olisivat tietoisia siitä, kuinka valtavasti täällä on kärsimystä, ja että he näkisivät politiikkansa seuraukset?”
Palestiinalainen osoitti näin tuskaansa lähes 20 minuuttia, ja Marshall kuunteli jokaisen lausunnon takaisia tunteita ja tarpeita. Hän ei ollut samaa tai eri mieltä. Hän otti sanat vastaan, ei hyökkäyksinä, vaan lahjoina kanssaihmiseltä, joka halusi jakaa sieluansa ja syvimpiä haavoittuvuuksiaan hänen kanssaan. Kun palestiinilainen mies lopulta koki tulleensa kuulluksi, hän pystyi kuulemaan, kun Marshall selitti hänen tarkoituksena leirillä. Tuntia myöhemmin luennon jälkeen sama mies kutsui Marshallin luokseen juhlaillalliselle.
Sinun ei tarvitse olla mestari, vaan tärkeintä on aito halu rakentaa ymmärrystä ja lisätä joustavuutta pikkuriikkisen kerrallaan.
Tiedämme jo kokemuksesta, kuinka vaikeaa on ymmärtää, kun on väsynyt ja stressaantunut jo valmiiksi. Silloin voi pyrkiä jälkeenpäin antamaan itse-empatiaa itselleen. Ymmärtää, että on toiminut parhaan silloisen tietonsa mukaan. Ensimmäinen askel ymmärtää muita ja saavuttaa yhteys on antaa ymmärrystä itselleen. Pienin askelin, ystävät hyvät.
Jos tänään kuulisin, että minulla on vielä kaksi vuotta jäljellä, pysähtyisin. Ajatus on erilainen kuin se, että minulla olisi vain tämä päivä, jota olen tunnustellut toisinaan. Se pysäyttää tähän hetkeen, mutta antaa tilaa ja merkityksen huomiselle, tehden huomisesta ja päivistä sen jälkeen tärkeitä. Minulla on tämä aika. Mihin haluan sen todella käyttää?
Ensimmäinen ajatukseni on, että haluan pysähtyä. En tarkoita, etten tekisi mitään, mutta jokin sisälläni kutsuu hiljentymään. Antamaan levottomuuden mennä ja olla. Olemaan niin tässä, kuin on mahdollista. Se tapahtuu ainoastaan rentoutumalla. Päästämällä irti. En voi yrittää olla tässä, voin vain antaa minun olla tässä, sen verran, kuin olemuksessani on sille tilaa juuri nyt. Hengitys, huokaus, kehoni tunteminen, ne auttavat. Silmien sulkeminen. Onneksi olen harjoitellut tätä, sillä muutoin en olisi paikalla elämäni viimeisessä kahdessa vuodessa. Ja se tuntuu juuri nyt tärkeimmältä.
Haluan kokea nämä hetket. Kuulla hiljaisen elävästä paikasta sisälläni, mitä todella tehdä tällä ajalla. Mikä on sydämelleni merkityksellistä? En voi ohjata elämää, mutta voin kuunnella sitä, mihin se jo sisälläni haluaa kulkea. Haluan myös valmistautua siihen hetkeen kun lähden, sen verran, minkä voin. Olla läsnä siinäkin. Muistan Kabirin laulusta (Kabir’s song – Snatam Kaur) tutut sanat.
”kuole sellainen kuolema, jumalan edessä, ettei sinun enää koskaan tarvitse kuolla.”
Kirjoittaessani huomaan, että sisimpäni kuunteleminen ja se, mitä haluan tehdä tällä ajalla, ovat sama asia. Kun kuuntelen, siirryn siihen virtaan, joka minussa elää. Elämäni tapahtuu minulle optimaalisella tavalla.
Sisälläni herää ajatuksia ja kuvia siitä, että haluan muistaa lähimpiäni. Viettää aikaani niiden ihmisten seurassa, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Kertoa heille siitä, kuinka arvokkaita he ovat. Nähdä heidät. Koskettaa heitä sillä rauhalla, johon olen saapunut sen jälkeen, kun elämäni hetkistä tuli minulle merkityksellisiä. Jakaa sen inspiraation, johon kytkeydyn kun herään elämään. Vailla niitä suunnitelmia ja rajoitteita, jotka aiemmin estivät minua elämästä. Millään siitä ei ole nyt merkitystä ja toivon, että olisin aiemmin päästänyt irti.
Vanhemmuus ja parisuhde. Olisiko itsekästä antautua sille, nyt kun tiedän lähteväni? Olen sille avoin. Rakkautta toiseen ihmiseen ei voi pakottaa, mutta sallin sen, jos se löytää minut. Ajatus siitä, että joku jatkaisi siitä, mihin olen tullut, on kaunis. Myös se, että joku muistaisi minua puolisona ja isänä.
Sisin on minulle rakas ja tärkein. Sen näkeminen, mikä on kaikessa sisintä. Näen sen kaikkialla, selkeämmin ja syvemmin, nyt kun katson kaikkea kuin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Herään elämän kauneudesta, mutta jokin sisälläni kaipaa yhä syvempää heräämistä. Haluan hiljentyä. Aavikolla, vuorilla, luostarissa, metsässä, järven rannalla ja rakkaan ystävän lähellä.
Kuulen myös kysymyksen; mitä en enää tarvitse? Mikä on ylimääräistä? Katson työtäni ja ilolla huomaan, että minulle tulee tärkeämmäksi tehdä se paremmin. Keskittyä sen keskiössä oleviin asioihin, kuten läsnäolo, aitous, uskaltaminen ja rakastaminen. Koska työskentelen ihmisten kanssa, tärkeimmäksi asiaksi nousee se, että elän tavalla, johon haluan sydämessäni rohkaista. En voi antaa toiselle tukea ilon koskettamisessa, jos en uskalla koskettaa sitä itse. Huomaan olevani kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut oppia näiden ihmisten kanssa. Siitä kiitollisuudesta haluan jakaa takaisin.
Kuinka turhaksi moni tavara muuttuu. Taakaksikin. Voin luopua monesta asiasta ja antaa sen sitä tarvitsevalle. Koti tuntuu edelleen tärkeältä, eihän minulla ole vakituista sellaista hetkeen ollutkaan. Tilaa on parille hyvälle elokuvalle ja haluan ehdottomasti pelata loppuun sen ostamani play station -pelin (leikkisä hymy nousee kasvoilleni).
Kanssakäymiseni tuntuu muuttuvan rehellisemmäksi. Miksi enää vältellä? Miksi toisaalta yrittää vaikuttaa mihinkään? Miksen vain olisi minä? Mikä tahansa muu tuntuu energian haaskaamiselta. Ei kai minulla koskaan ollutkaan muuta annettavaa, kuin se, mitä olen. Nyt jos koskaan on hyvä hetki todella antaa minut, niin toisille kuin itselleni.
”Niin kaikki ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää” – Juha Tapio
Tanssisin aina, kun kuulen musiikkia. Miksi ihmeessä en tehnyt niin jo aiemmin? Mitä väliä sillä mitä muut ajattelevat, tai mikä on oikein? Laulaisin mukana. Halaisin ja nauraisin. Rakastaisin, sillä niinhän olen piilossa tehnyt kokoajan.
Istun junassa ja katson ulos ikkunasta. Tunnen haikeutta, joka ei ole rumaa. Tunnen hengitykseni. Tämän hetken merkityksellisyyden ja samalla sen pienuuden elämän laajuuden edessä. Ihmettelen sitä, että kaikki tuntuu paljastavan merkityksensä vasta nyt, kun sen merkityksettömyys on käsinkosketeltavaa. Niin kaunista ja samalla niin tavallista. Niin kutsuvaa ja samalla niin toissijaista sen hiljaisuuden rinnalla, joka on alkanut tulla lähemmäs sisälläni. Kaunista. Se, että saan tuntea näin. Se, että viimein tämä hetki on minulle kaikista tärkein. Se, että jaan sen viimein itseni kanssa. Tunnen, että luojani ja minä olemme viimein samassa paikassa. Onneksi meillä on vielä tämä kaksi vuotta. Ja kenties, kenties se on totta, että meillä on ikuisuus.
Kuinka ihmeelliseltä nämä kaksi vuotta nyt näyttävätkään.
**
Minusta tuntuu, että tekstin sisällään pitämämien kysymysten kysyminen on tärkeää. Mitä minä tekisin, jos minulla olisi kaksi vuotta aikaa? Mitä paljastuu, jos annan itseni tuntea sen, että minulla on vain tämän verran aikaa.
Kysymykset kuljettavat kohti muutosta. Samalla ne pysäyttävät tähän. Asiat selkeytyvät. Jos en muista, että elämäni on rajallinen, nämä asiat on helppoa sivuuttaa, kuten usein käykin.
Miten uskaltautua elämään elämäänsä, kuin se olisi pian ohi? Miten luopua niistä asioista, jotka on rakennettu siitä turtuneesta tietoisuudentilasta, jossa elämän rajallisuus on unohtunut? Miten uskaltaa elää tässä ja vailla kompromisseja sydämensä suhteen? Vastaus on yksinkertainen. Lopulta on vain hypättävä, luotettava ja kokeiltava. Tehtävä se päätös, että elää elämäänsä, sen etäällä pitämisen ja odottamisen sijaan. Lohtua tuo se, ettei se koskaan vie minua kauemmas itsestäni, vei se mihin tahansa.
Pojat on poikia ja miehet miehiä. On olemassa aikuisia miehiä, jotka ovat edelleen poikia. On olemassa nuoria poikia, jotka ovat jo valinneet polun tulla mieheksi. Pojat ja miehet ovat molemmat tärkeitä. Heidän panoksensa ihmissuhteisiin on hieman erilainen ja on tärkeää avata noita eri vaiheita, jotta myös kumppanina pystyt ymmärtämään ja mahdollisesti jopa tukemaan miehiä (ja poikia). Myös on hyvä huomata eroavaisuudet, mikäli haluat miehen pojan sijaan tai toisinpäin.
Ennen kuin luet tekstin, ymmärräthän, että kummassakaan ei ole mitään väärää. Miehen on tärkeää käydä pojan vaiheet läpi, jotta hän pystyy sen avulla ymmärtämään niiden eron ja toimia saatujen oppien mukaisesti. Viittaan pojalla ja miehellä lähinnä piirteisiin, tekoihin ja ilmentymiin, eikä sillä ole suoranaisesti tekemistä iän kanssa. Pohdin näitä teemoja syvällisemmin lokakuussa julkaistavassa elinvoimaisen miehen kirjassa.
Poika vai mies?
Poika on epävarma omasta olemisestaan. Hän keskittyy pääasiassa itseensä, antamalla itselleen ja ottamalla muilta. Mies on itsevarma, samalla myöntäen keskeneräisyytensä ja rehellisesti katsoen asioita, joissa hän voi kasvaa ja kehittyä. Hän keskittyy suurempaan ”tehtävään” kuin omaan itseensä, kuitenkaan koskaan hukkaamatta omaa hyvinvointiaan, olemistaan ja itsensä huoltamista.
Poika pitää kumppanin epävarmana, hän pyrkii hallitsemaan, manipuloimaan tai pitämään sinut pelossa. Hän lähestyy maailmaa usein pelon tai tyrannimaisuuden kautta, jolla hän yrittää kontrolloida ulkoista maailmaa, myös ihmissuhteitaan. Myös tyrannien taustalla on pelko, jota nämä pojat edustavat.
Siinä missä poika kertoo sinulle, että et riitä, mies tietää, että riität ja osoittaa myös sen sanojen lisäksi teoillaan. Hän nostaa sinua myös ylöspäin, ilman pidättelyjä ja alistamista, koska hän ei koe sinun kasvuasi uhaksi, vaan mahdollisuudeksi. Mies ei pelottele sinua uhkailullaan mutta pystyy tarpeen tullen kertomaan rehellisesti missä sinun mahdollisuutesi kasvuun ovat suurimmat. Hänellä ei ole tarvetta manipuloida, kuten ei ole myöskään tarvetta mielistellä ja jättää sanomatta asioita, jotka on sanottava.
Pojat keksivät tekosyitä, ihan niin kuin kouluaikoina, syytellen muita ja pyrkien pelastumaan tilanteesta hinnalla millä hyvänsä. Pojat häviävät tilanteista usein nuorempana fyysisesti paikan päältä, vanhempana emotionaalisesti. Poikana hänen kykynsä eivät vielä riitä ottamaan vastuuta ja kannattelemaan tilaa, jossa haasteet voidaan käsitellä. Näin hän ei pysty myöskään luomaan turvallista tilaa naiselleen kohdata haasteita.
Mies myöntää virheensä ja mokansa. Hän pystyy katsomaan asioita suoraan, missä hän on ”epäonnistunut” ja oppimaan tästä. Koska mies pystyy olemaan rehellinen, hän pystyy ottamaan vastuun, kantamaan oman elämänsä ja näin tekemään korjausliikkeet sitä kautta. Hän luo myös turvallisempaa ympäristöä muille ihmisille näin tehdessään. Erityisen tärkeää tämä on oman kumppanin ja lasten kanssa.
Poika keskittyy siihen mitä hän voi saada. Erityisesti mitä hän voi saada nyt ja heti tässä tilanteessa. Keskittyminen menee vahvasti oman mielihyvän ja tarpeiden täyttämiseen, usein keinolla millä hyvänsä. Hänen kykynsä nähdä maailmaa on vielä vahvasti omassa itsessään, niinpä moni ihmeellinen asia jää häneltä huomaamatta. Tämä piirre näyttäytyy myös hänen ihmissuhteissaan, hänen huomionsa ollessa siinä, mitä hän voi saada muilta ihmisiltä.
Mies keskittyy myös siihen mitä hän itse saa, samalla kuitenkin huomioiden sen mitä hän voi antaa. Mies pyrkii näkemään asiat, mitä hän voi antaa tässä hetkessä ja ennen kaikkea pitkässä juoksussa ihmisille. Hän tietää oman arvonsa, eikä koe tarpeelliseksi olla sitä todistelemassa muille. Näin mies pystyy pitämään katseensa tämän hetken toiminnoissa, jotka tähtäävät enemmän isompaan kuvaan, ihmissuhteiden kasvuun sekä yhteisön hyvinvointiin. Jälleen kerran mies pitää huolta omista perustarpeistaan, koska hän ymmärtää oman palautumisen, levon ja uudistumisen merkityksen.
Siinä missä poika kysyy ”mitä voin saada tästä?” mies kysyy ”mitä voin antaa tähän hetkeen?”.
Poika ei uskalla vielä rakastaa, vaan hän pitää ihmissuhteissaan periaatetta ”annan vasta kun sinä annat”. Hän ei kykene vielä antamaan rakkautta, koska ei ole sitä vielä itsessään sisällä kokenut. Hänen ajatuksensa rakkaudesta liittyy omistamiseen, hallitsemiseen ja ottamiseen, ilman takaisin antamista. Usein hän pitää tätä ajattelua täysin oikeutettuna, naiset ovat objekteja, joilta voi ottaa sen mitä haluaa. Poika ei täytä naista koskaan rakkaudella, joka ruokkisi naista sisältä päin. He jättävät tyhjäksi, sillä pojat eivät vielä osaa täyttää muita (eivätkä itseään) suuremmalla rakkaudella.
Mies pystyy rakastamaan, myös tuntemaan haavoja, tuskaa ja kipua, joita avautuminen on voinut aiheuttaa. He ovat usein tulleet satutetuiksi myös itse (niin kuin he itse satuttivat poikana) ja kokeneet myös tuskaa sydämessään. Poika tekisi päätelmän, että rakkaus satuttaa, ei kannata siis rakastaa. Mies näkee, että rakkaus ei itsessään satuta, vaan sen hylkääminen ihmissuhteissa.
Rakkaus ei lopu, ainoastaan valitsemme lopettaa sen kokemisen
Vaikkakin kipu on todellista, mies tietää ja on opetellut taidot, jolla sydän jälleen avataan. Hän pystyy palamaan rakkauden tilaan, avoimena olemiseen, siltikin että hän tietää siihen liittyvän kivun mahdollisuuden. Mies ymmärtää, että ainoa tapa rakastaa on olla avoimena ja antaa kaikkensa. Hänen on hylättävä pelkästään itsensä ajattelu, koska vain silloin hän pystyy antamaan kaikkensa.
Poika pelkää, samoin mies. Ero on siinä kuinka he toimivat pelon edessä. Nuo toimet ovat ne, jotka erottavat miehet pojista.
Poikia ei kannata tuomita, se on tärkeä vaihe mieheksi kasvaessa. Kuitenkin on hyvä naisena (kumppanina) pitää huoli omista rajoista sekä itsensä kunnioittamisesta, jotta emme satuta itseä turhaan. Mieheksi ei kasveta suoraan, pojan vaiheet ovat elintärkeitä. Kuitenkin joskus on päästettävä pojan käyttäytymismalleista irti ja avauduttava uudelle kasvulle kohti miehisyyttä.
Tämä vaatii uudistumista, opettelua, itsensä hyväksymistä ja roolimalleja sekä paljon asioiden käytännössä harjoittelua. Prosessi kestää aikansa, joten mitään kiirettä ei ole. Riittää vain kun teet valinnan lähteä tuolle polulle. Maailma tarvitsee enemmän miehiä, jotka uskaltavat rakastaa vahvalla miehisellä olemuksellaan. Anna itsellesi aikaa, hyväksy polkusi vaihe, kumppanina ole kärsivällinen sekä luota polkuusi. Voimia, rakkautta ja antoisia kohtaamisia itsesi kanssa.
Mitä on olla mies nykymaailmassa? Miten löytää yhteys luontoon, kasvaa ihmissuhteissa, oppia puhumaan tunteista ja olla samalla oma itsensä? Teemu Syrjälän Miehen vuoro tuntea -kirja vastaa näihin kysymyksiin. Kurkkaa kirja täältä:
Ei ole kivaa olla vihainen. Elämän nyanssit tuntuvat hukkuvan sydämentykytyksen ja oman ärtymyksen alle. Päätäkin särkee.
Viha on voimakas energia. Sen jatkuva ohittaminen ja pois selittäminen ei tee elämästä yhtään helpompaa, sillä jos vihaa säilöö sisuksiinsa, eikä anna sen tulla ulos, räjähtää odottamattomalla hetkellä totaalisesti.
Vihan tunnetta ei kannata, tai lopulta edes voi, ohittaa.
~
Kohtasin omaa vihaani tällä viikolla oikein kunnolla. Olin tilanteessa, jonka ratkaisu tuntui minusta niin epäreilulta, että tulin hyvin vihaiseksi. Sydän hakkasi vimmatusti, kainalot hikosivat, kädet tärisivät.
Olen luonnostani rauhallinen ihminen, enkä vihastu helposti. Koska osaan miellyttää, osaan myös piilottaa vihani, jolloin jatkuvasti luovutan oman voimani toisille.
Jos ei tunne omaa vihaansa, ei myöskään ole kosketuksissa omaan voimaansa.
~
Sain siis konkreettisen opetuksen siitä, miten hyödyllinen tunne vihakin on. Koska tunne oli niin voimakas, en kerta kaikkiaan voinut selittää sitä pois ja katsoa asiaa toisen näkökulmasta.
Sanoin suoraan, mitä mieltä olin. Se oli rehellistä ja valtavan arvokasta minulle. Samalla tunsin voimakkaasti, että tunne on minun. Toinen ihminen on saanut sen aikaan painamalla minussa epäreiluus-nappia, mutta tunne on omani.
Toinen ihminen yritti liennyttää kiukkuani ja halusi keskustella. Tunsin, ettei vihan keskellä ollut oikea aika siihen. Olin sanonut mielipiteeni ja nyt halusin käydä tunteeni läpi aivan kokonaan, ihan itse.
~
Kun nyt kerrankin uskaltauduin kunnolla kokemaan vihaa, vietin siinä kolme päivää. Unettomana yönä mieleeni kiipesi kaikenlaisia tilanteita, joissa olin tiedostamattani ohittanut vihani. Nyt ne saivat tulla. En tehnyt mitään, annoin vihan viipyä. Ja koska tunsin sen niin vahvasti omaksi tunteekseni, en usko että kovin moni ulkopuolella edes huomasi minun olevan silmittömän vihainen. Minulla ei ollut tarvetta syöstä sitä muiden päälle tai päästä siitä nopeasti eroon.
Kolmantena päivänä sain valtavan päänsäryn, joka oli kuin sumu aivojeni ympärillä. Vaikka olo oli tuskainen, tuntui siunaukselta olla ajattelematta ja älyllistämättä tunnetta. Tunsin kehossani suurta lämpöä ja rentoutta. Viha oli tehnyt tehtävänsä ja kohosin kohti myötätuntoa: itseäni ja muita konfliktin osapuolia kohtaan. Nyt voidaan keskustella.
Eikä keskustelussa ollut mitään epäselvää. Korjasimme epäreilun tilanteen molempia miellyttävällä tavalla, eikä mitään jäänyt kytemään.
~
Jokaisella tunteella on vissi tarkoituksensa, eikä mikään tunne ole itsessään vaarallinen. Tunteet ovat sielun kieli, ja antautumalla tuntemaan, hyväksymällä ja omistamalla omat tunteensa pääsee aina askeleen lähemmäs totuutta.
On virheellistä kuvitella, ettei elämän kuuluisi tuntua miltään.
Haluaisitko, että jokainen aamusi olisi ihana ja miellyttävä?
Olen viime viikot tehnyt aamuisin hyvin helppoa onnellisuusharjoitetta. Ja olen yllättynyt, miten voimakas vaikutus harjoitteella on. Harjoitteen nimi on Aamun ihme. Ja se todellakin tekee aamuista ihmeellisen ihania.
Aina herättyäni, siinä torkutteluvaiheessa, unen ja valveen rajamailla olen muutaman minuutin ajan hokenut mielessäni:
En ole erityisesti miettinyt, minkä sanan valitsen, vaan olen ryhtynyt toistamaan sitä kiitollisuuteen liittyvää sanaa, joka on ensimmäisenä putkahtanut mieleeni. Ja jokainen noista sanoista on ollut yhtä toimiva.
Helpoimmin tuo toistaminen tapahtuu juuri unen ja valveen rajalla, kun kaikkea vastustava mielen ylituomari ei ole vielä herännyt. Ylituomarin vastustuksen pystyy kiertämään myös sillä, että toistaa vain pelkkiä kiitollisuussanoja eikä yritäkään väittää itse olevansa kiitollinen. Varmaan huomaat, että sana ’kiitollinen’on huomattavasti helpompi hyväksyä ja toistaa kuin lause ’Olen kiitollinen’.
Parasta harjoitteessa on ollut se, ettei ole tarvinnut edes miettiä, mistä on kiitollinen. Ei tarvitse millään tavalla ottaa kantaa elämänsä tapahtumiin. Ja pohtia, onko jotain hyvää tapahtunut elämässä. Riittää, että toistaa sanaa Kiitollisuus tai Kiitos tai Kiitollinen. Ja tuon sanan tunne siirtyy sinuun.
Kiitollisuuteen liittyvissä sanoissa on paljon energiaa. Niinpä kun on hetken toistellut kiitollisuutta, on kuin olisi kääriytynyt valtavan kauniiseen ja koskettavaan kiitollisuuden peittoon. Kiitollisuus täyttää koko olemuksen.
Välillä kiitollisuuden innoittamana olen kuvitellut, mitä kaikkea hyvää ja loistavaa – ihan parasta – päivä voisi tuoda tullessaan. Unelmoidessani olen yrittänyt ylittää moninkertaisesti kaikki todennäköisyyksien ja mahdollisuuksien lait. Silloin kiitos-sanojen lisäksi mieleni on täyttänyt Jess! Jess! Jess! ja olen tuntenut kehoni tekevän huikeita voiton tuuletuksia, vaikka olen vielä makoillut rauhassa peiton alla.
Tämä yksinkertainen aamuharjoite on tuonut runsain mitoin elämääni iloa ja valoa. Ja muistaessani olen vahvistanut sen tehoa aina silloin tällöin päivän aikana toistamalla uudelleen kiitollisuutta. Se on näkynyt energisenä innostuksena erilaisissa päivän touhuissa.
Harjoite tuntuu myös toimivan, kun ennen haastavaa tai epämiellyttävää tilannetta toistaa kiitosta muutaman minuutin ajan. Huomasin sen ajaessani erääseen ei-niin-innostavaan kokoukseen, johon en olisi jaksanut osallistua, ja tekemällä matkan aikana harjoitetta. Ja kuinka ollakaan, perille päästyäni mielialani oli muuttunut ja tuloksena oli hyvin antoisa kokoontuminen.
Tärkein oivallukseni harjoitteesta on ollut, että kiitollisuuden tunteen kokemiseen ei tarvita syytä. Pelkästään sanalle kiitollisuus antautuminen on saanut kiitollisuuden tunteen kohoamaan ja nostanut energiatasoni todella korkealle. Ja mitä kauemmin jaksan toistaa kiitollisuutta ja riemuita siitä, sitä pitempään päivän aikana kuplin iloa ja kiitollisuutta.
Aamun ihme on kiitollisuudessa.
Kiitollisena on ihana nousta ylös. Kiitollisena on ihana suunnitella tulevaa päivää.
Kiitollisena on ihana elää.
Erityisen loistavaa tulosta se on tuottanut ihmissuhteissa. Kokemukseni mukaan kiitollisuuden hyrinä ihmissuhteissa on hyvin lähellä rakastumista. Jotain aivan ihmeellisen ihanaa. Joten suosittelen Aamun ihme -harjoitetta lämpimästi kaikille <3
Työssäni kohtaan eronneita tai eroa harkitsevia ihmisiä, jotka käyvät läpi voimakkaita ja vaikeita tunteita. Suuri osa heistä toivoo, että tunteen voisi suorittaa pian pois. Varsinkin surun ja vihan tunteet ottavat kovaa, mutta kumpikin eri tavoin. On ikävää, että suruun tarjotaan niin usein lääkkeitä ja sairaslomaa, koska suru ei ole tauti, joka kaipaa hoitoa vaan tunne, joka tarvitsee aikaa, läsnäoloa ja hoivaa. Hoito tulee purkista, mutta hoiva on myötätuntoa ja läsnäoloa. Hoiva on myös sitä, että sietää toisen pitkittynyttäkin surua, monelle läheiselle se on vaikeaa.
Erosuru voi kestää yli vuoden, kauemminkin, mutta siinä on erilaisia vaiheita. Sanon aina, ettei takapakeista pitäisi erotunteiden käsittelyn yhteydessä edes puhua, eron prosessointiin kuuluu luonnollisesti se, että välillä mennään eteenpäin ja välillä taaksepäin. Yleensä nämä alhaisten tunteiden vaiheet kuitenkin lyhenevät prosessin edetessä. Sureminen eroaa masennuksesta siinä, että se on dynaamista eli eteenpäin menevää. Masentuneen maailma on tasaisen harmaa ja merkityksetön, kun surevalla siinä on enemmän sävyjä.
Hylkäämisestä johtuva suru tuntuu siltä, kuin sydän murtuisi ja joillakin niin myös tapahtuu konkreettisesti. Me tiedämme, että hylkääminen näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin kipu, yksinjääminen on ollut ihmisen historiassa usein myös henkiinjäämiskysymys. Vaikka nykyään kyllä selviämme arjesta ilman toisen läsnäoloa, voi tilanne olla tunnetasolla vaikea ja uuteen sopeutuminen ottaa paljon aikaa.
Harvat asiat elämässämme menevät niin kuin me toivomme. Petymme, kohtaamme vaikeuksia. Ajattelemme, että miksi juuri minulle kävi näin? Mitä suurempi merkitys jollain ihmissuhteella, työllä, tai muulla menettämällämme asialla on meille ollut, sitä suurempi on irrottautumisesta aiheutuva kipu. Tuskan tunteella on tärkeä sanoma, se kutsuu sen äärelle, joka vaatii huomiota. Siksi sen seuraan on syytä pysähtyä. Käymällä läpi tunnetyön, voi sen kautta löytää jotain yllättävääkin: itsestään tai päättyneestä parisuhteesta. Usein iso kriisi antaa meille mahdollisuuden myös hyvien asioiden aukeamiseen.
Vaikka suru on raskas tunne, on kulttuurissamme sille kuitenkin enemmän ilmaisutilaa kuin vihalle. Voimme itkeä, puhua surun tunteistamme ja saada tukea läheisiltämme. Vihan kanssa on usein hankalampaa. Yhdistämme vihan väkivaltaan. Harva kiltiksi kasvatettu tyttö tai poika osaa siksi aikuisenakaan ottaa käyttöönsä vihan suomaa myönteistä energiaa. Ei vihan ilmaiseminen tarkoita väkivaltaa, tavaroiden särkemistä tai tuhoamista. Vihan tunteen kanavoiminen uuden elämän käyttövoimaksi voi olla todella upea ja puhdistava kokemus.
Rakkaussuhteen päättymiseen liittyvä tunnetyöskentely ottaa helposti ainakin vuoden, useammankin. Monelle tämän ymmärtäminen on hankalaa, olisi kiusaus suorittaa tapahtunut nopeasti ohi, vetää tunnekuilut tasaava lääkekuuri, hypätä uuteen suhteeseen tai hakea lohtua viinin pehmentämistä omista hetkistä. Parhainta tulosta tulee kuitenkin, kun on valmis kohtamaan tunteensa ja suostumalla prosessille ilman pakoreittejä. Se ei ehkä ole kivuttomin tai nopein, mutta sen tulokset ovat tehokkaimmat ja pysyvimmät ja niiden hedelmistä voi nauttia myös mahdollisessa uudessa suhteessa.
Parisuhteen päättyessä yksi tärkeimmistä asioista on irrottautuminen entisestä kumppanista. Viha ja suru ovat tässä tärkeimmät välineesi, siksi ne on tärkeä huomioida silloinkin, kun et niihin heti löydä yhteyttä. Tähän voit ottaa avuksesi vaikka aiheesta kirjoittamisen tai tietoisen tunnetyöpajan luomisen, jossa annat itsesi olla rauhassa tunteen kanssa, sitä kutsuen ja sitä prosessoiden. Musiikki, valokuvat ja muut yhteiseen historiaanne liittyvät esineet ovat tässä avuksi.
Mahdollinen eron jälkeinen ystävyys, edes kaveruus, ei onnistu ilman molempien halua, siinä mielessä tilanne on sama kuin parisuhteessakin. Uusi lähentyminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että on työskennellyt oman eronsa läpi. Parisuhteessa ei voi milloinkaan laittaa toista vastuuseen omasta onnellisuudestaan. Ajattelen niin, ettei myöskään eron jälkeen voi asettaa toista yksin vastuuseen omasta onnettomuudestaan. Tunteita ei voi, eikä saa kieltää. Sinulla on oikeus tuntea kaikki tunteet läpi, mutta sinulla on velvollisuus itseäsi kohtaan olla omalla puolellasi, vahvistua ja löytää elämälle uusi merkitys. Siihen tarvitset uskoa ainakin itseesi, toivoa tulevaisuutta kohtaan ja kykyä nähdä, ettei rakkaus elämästä hävinnyt, vaikka suhde päättyi. Ero on aina myös mahdollisuus.
