Olen aika kova huolehtimaan, murehtimaankin. Kaikenlaisia asioita. Isoja ja pieniä. Tai kuka murheen suuruuden lopulta määrittelee. Minun murheeni on jossain toisessa ympäristössä aika pieni. Mutta minulle tunteena ihan yhtä todellinen.
Erityisen paljon murehdin aamuyön tunteina. Tulevia ja toisinaan menneitäkin. Joskus olen tehnyt murheista varsinaisen mörön makuuhuoneeseeni ja pelännyt sen esiinnousemista aina illan tullen.
Jostain syystä minua kosketti kovasti, kun pitkäaikainen tsempparini, viisas nainen kehotti minua tekemään murheesta ystävän. Ottamaan vastaan sen silloin kun se oli tullakseen, toivottamaan tuttuna tervetulleeksi taloon.
Murheystävä saattaa muuttaa muotoaan, mutta jostain oman ystävänsä aina tunnistaa.
Winston Churchillin kerrotaan kärsineen masennuskausista ja nimenneen masennuksensa mustaksi koiraksi. Hän avasi koiralle ovensa, aina kun se oli raapinut ovea tarpeeksi kauan ja lähetti koiran matkoihinsa kun aika oli.
Murehtijan musta koira herättää usein öisin. Aina tulijan kanssa ei ole edes paljon puhuttavaa. Tai sitten se saattaa toistella vanhoja juttujaan. Sellaisia, jotka on kuullut jo monet kerrat. Ne jutut kannattaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ehkä tulija ymmärtää sitten lähteä matkoihinsa.
Viimeistään aamun sarastaessa me kuitenkin aina hyvästelemme. Silloin murheystävälle voi yrittää sanoa, ettei jaksaisi nyt hetkeen nähdä. Otettaisiin vähän etäisyyttä.
Eräs intialainen opettaja sanoi minulle kerran, ettei ole järkeä murehtia oikeastaan mitään, sillä edellinen murhe katoaa ja unohtuu aina kun seuraava nostaa päätään. Sen kun oppisi. Että jokainen murhe on lopulta aikaan unohtuva.
Silti minä taas repsahdin. Murehdin ennen tuoreinta matkaani sitä, saanko kotiini sopivan vuokralaisen, kaikki työasiat lyötyä lukkoon ennen lähtöäni. Järjestyykö kaikki varmasti.
Asiat loksahtivat lopulta paikoilleen viimeisellä viikolla. Niin kuin asioilla on tapana. Rysäyksellä tapahtua.
Nyt murheet ovat jo uudet. Mitättömän pienet. Intialaisia opetuksia muistellen koetan olla ajattelematta niitä. Sillä pian nekin ovat mennyttä ja siten niiden murehtiminen ollut turhaan kulutettua aikaa.
Stressaaja, huolehtija, murehtija, ylisuorittaja, erityisherkkä ei kuitenkaan koskaan pääse kokonaan eroon ominaisuuksistaan. Ei koskaan muutu boheemiksi, huithapeliksi tai kivenkovaksi. Eikä pidäkään. Minusta tärkeää on se, että ominaisuuksiensa kanssa tulee toimeen, tekee hankalaltakin tuntuvasta piirteestä ystävän, ymmärtää sitä ja siten omaa kokonaisuuttaan.
Tervehtii ystäväänsä tavattaessa ja tunnistaa sen osaksi itseään. Kulkee ajoittain hankalankin tyypin kanssa reilusti käsi kädessä. Ja arvostaa tätä. Ajattelee, että herkkyys tai huolehtiminen kuuluvat minuun. Ne tekevät minusta juuri tällaisen. Ainutlaatuisen herkkiksen, toisinaan ylihuolehtivan hermokimpun.
Ja ei sitä tiedä, joskus ystävienkin tiet saattavat elämässä erota. Silti kun joskus kohtaamme, halataan toisiamme iloisesti: vanha ystävä on tullut kylään pitkästä aikaa, ehkä ilman suurempaakin syytä minua tervehtimään.
P.S. Tänään sanon murheelle, ettei minulla ole juuri nyt sille aikaa. Nähdään taas toiste. Ystävän pitäisi ymmärtää sekin.
Kurkkaa Johannan uusi lastenkirja Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit täältä:
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa laulaja Suvi Teräsniska kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
KOTI – Koti on pyhä paikka ja turvasatama. Rakastan olla kotona ja touhuta loputtomiin perheen kanssa ja myös itsekseni. Kotoa lähteminen on aina vaikeaa. Aina tuntuu yhtä inhottavalta nostaa laukku autoon vaikka töissä onkin mitä parhain meininki ja keikkoja odottaa aina innolla.
TALVI – Rakastan Suomen talvea. Sitä kun pakkaslumi narskahtaa ensimmäisen kerran jalan alla ja hanget tuovat valoa muuten pimeään vuodenaikaan. Olen viettänyt kaikki talveni aina Oulussa tai pohjoisessa ja siksi olen saanut nauttia lumesta ja pakkaskeleistä koko elämäni.
JOULU – Kalenterivuoden juhlista joulu on minulle tärkein. Se on juhla joka vietetään aina minulle rakkaimpien ihmisten kanssa. Jouluvalmistelut voisin aloittaa aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin mutta en viitsi.
MUSIIKKI – Musiikki on työni ja intohimoni. Olisi mahdoton kuvitella elämää ilman musiikkia. Se on elämäni keskipiste ja iso osa esimerkiksi parisuhdettakin. Elämässäni on niin paljon musiikkia, että välillä tarvitsen siitä hieman taukoa. On kausia, jolloin en vain saa kuunnelluksi musiikkia – en edes itselleni tulleita demoja.
ARKI – Rakastan arkea! Minulle arki on sitä, kun olen perheen kanssa kotona. Parasta arjessa ovat illat, kun paikat on siistitty, lapset syöneet iltapalan ja saamme yhdessä vaikka lukea hetken kirjaa. Rakastan myös palata keikkareissulta kotiin ja tajuta kuinka paljon siellä on tekemistä. Olen kodin hengetär, joka sisustaa ja uudelleensisustaa. Nautin siitä, kun näen kotona omien käsieni jäljen.
LAPSUUS – Lapsuuteni oli tosi onnellinen. Kolari ja isovanhemmat olivat suuri osa lapsuuttani. Olin puolivuotias, kun menin hoitoon isäni vanhemmille. Suhde isovanhempiin on ollut tosi voimakas. Leikin lapsena paljon yksin, varsinkin mummolassa ollessani. Käytin leikeissä paljon mielikuvitusta – saatoin rakentaa asuntovaunun naulakon alle kukkatuolista ja jakkarasta. Toivon, että lapsilla riittäisi tässä virtuaalisessa nykymaailmassa mielikuvitusta keksiä leikkejä.
PERHE – Perhe on minulle kaikki kaikessa, elämäni keskipiste. Tekisin sen vuoksi mitä vain ja olen suojelevainen leijonaemo. Perheeseen kuuluvat miehen ja lasten lisäksi meidän molempien vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja serkut. Myös bändini on minulle kuin perhettä – mieheni lisäksi minulla on keikkabussissa kuusi isoveljeä, joiden yhtälössä olen pomottava pikkusisko.
ITSETUNTO – Itsetuntoni oli heikoissa kantimissa ennen kuin aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Aiemmin oli vaikea luottaa siihen, että joku voisi oikeasti tykätä minusta. Parisuhteen ja rakkauden myötä aloin luottaa itseeni enemmän, ja nykyisin minulla on vahva itsetunto. Ammatillisen epävarmuuden kanssa olen välillä painiskellut, mutta senkin suhteen tilanne on muuttunut koko ajan paremmaksi.
RAKKAUS – Rakkaus on monien laulujen muusa. Ilman rakkautta maailmasta puuttuisi monta hienoa laulua. Elämässäni on monenlaista rakkautta ja paljon ihmisiä, joita rakastan. Tähänastisista rakkauksista suurin kokemani on äidinrakkaus.
TYÖ – Olen saanut kymmenen vuotta tehdä työtä, jota rakastan. En voisi kuvitella, että en saisi tehdä lainkaan musiikkia. Olen aina haaveillut siitä, että opiskelisin itselleni jonkin toisenkin ammatin. Melko epätodennäköiseltähän se tällä hetkellä tosin vaikuttaa – ja haluan myös luottaa, että nykyinen ammattini ja työni kantaa koko loppuelämän.
UNELMAT – Unelmoin päivittäin, mutta unelmoinniin kohteet vaihtelevat pienistä asioista suuriin linjoihin. Esimerkiksi Hartwall Arenan konserttia suunnitellessani haaveilen jo kokonaisesta areenakiertueesta, mutta toisaalta unelmissani vilahtelevat myös kesämökki, tuleva joulu tai seuraava lomamatka. Kaikki unelmat ovat yhtä tärkeitä, olivat ne sitten isoja tai pieniä. Tärkeintä on, että uskaltaa unelmoida.
TULEVAISUUS – En ajattele kauhean pitkälle tulevaisuuteen vaan elän hetkessä. Olen tulevaisuuden suhteen luottavainen. Enkä muutenkaan ole ihminen, joka ajattelee asioista negatiivisesti.
On sysipimeä aamu. Yritän saada pikku koululaista ylös. Minä olen juuri herännyt kellonsoittoon ja hetken aikaa luullut, että maailmanloppu on tulossa. Mutta se olikin herätyskello, joka soi aivan liian aikaisin.
Vuosia sitten valvoin lapsen refluksia kaksi vuotta. Kaiket yöt. Silloin oman maailmani loppu tuntui olevan lähellä. Nyt katson tuota refluksista selvinnyttä lasta, ja tunnen hänen kehonsa toiveen saada vielä nukkua. Melatoniinipölly on vielä silmin nähtävissä, koska vasta valo saa aikaan kunnon heräämisen. Lapsessa ei näy yhtään heräämisen ripettä. Oma kortisolitasoni (joka johtuu tässä kohtaa stressistä) on noussut tappiin jo tässä vaiheessa, koska lapsi ei hievahdakaan, vaikka kuinka herättelen. (Niille, jotka miettivät tässä vaiheessa, onko lapsi valvonut illalla myöhään: ei ole.)
Aikaiset aamuherätykset saavat minut voimaan pahoin. Ei siksi, että en olisi nukkunut riittävästi, vaan siksi, että on luonnotonta lähteä liikkeelle keskellä yötä. Kehoni huutaa armoa ja mieli kiukuttelee, kun värejä ei meinaa erottaa toisistaan (nimimerkillä ”eri pari sukat taas”).
Kasin-aamuina en ole luova, ystävällinen enkä positiivinen. (Vaikka oikeasti, pohjimmiltani olen!) Luonnoton rytmi saa koko oman voimani hiipumaan, ja tekee minusta harmaan hiirulaisen, joka yrittää paeta koloonsa nukkumaan. Käytännössä minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään, vaikka olen ollut yhteiskuntakelpoinen aamuherääjä, joka on ansiokkaasti saanut hiirilapsen kouluun eri pari sukissaan.
Maailmanlopun aamuina, klo 7, mietin, miksi meidän kaikkien pitää olla aamuihmisiä? Miksi meidän pitää ylläpitää väsynyttä ilmapiiriä, jossa ensin otetaan nukahtamisapuna melatoniinia purkista ja sitten pelätään nukkumaanmenoa, koska uni pakenee pelosta, yliväsymyksestä tai ylivirittyneisyydestä? Onko todella syytä vielä ylläpitää teollistumisen aikakaudella syntyneitä tapoja?
”Kaikkia väsyttää aamuisin”, pikku koululainen sanoo. ”Mitä jos ei väsyttäisi?” mietin. Mitä jos keho ei menisi ylikierroksille niin, ettemme enää uskalla mennä nukkumaan? Mitä jos aamulla tuntuisi siltä, että koko oma potentiaali on käytössä ja kaikki on mahdollista (sellaiseltahan meistä tuntuu hyvien yöunien jälkeen!)? Olisimme voimissamme fyysisesti, ja mielikin olisi levollinen, koska ei tarvitsisi pelätä, että emme jaksa. Luottaisimme omiin voimiin, päivään ja elämään.
Tutkimuksissa on todettu, että riittävsti nukkuvat oppilaat menestyvät muita paremmin: heillä on parempi tarkkaavaisuus, muisti ja päättelykyky. Allekirjoitan.
Mitä jos (myös) me suomalaiset hyväksyisimme sen, että synkronia luonnon ja valon kanssa on väistämätön, ja alkaisimme vähentää talvella työaikaa ja lisäämään lepoaikaa? Eikä vain yritettäisi taistella luontoa vastaan ja yrittää lisätä työaikaa perustelemalla sitä tehokkuudella.
Väsyneen kansan vaelluksesta on tehokkuus kaukana. Väsynyt kansa purnaa, jurnuttaa, tekee virheitä, näkee harmaata harmaan päällä, vihoittelee toisilleen, äkästelee netissä ja syyttää kassaneitiä siitä, että jono kulkee liian hitaasti.
Niin kauan kuin ihmiset ovat väsyneitä (ja sitten yliväsyneitä, ja sitten ”börnarissa” eli burnoutissa) on turha yrittää muuttaa hienosyisempiä asioita tai hioa strategioita. Koska kaikki on syvältä.
Perusasiat ensin kuntoon. Antakaa ihmisten nukkua. Ja ihmiset: nukkukaa niin paljon kuin mahdollista!
Olen viime viikkoina törmännyt somekeskusteluissa kommentteihin, joiden mukaan hyvinvointipalveluiden pitäisi olla ilmaisia tai vähintäänkin paljon edullisempia kuin nyt. Kun joku näyttää menestyvän, ympärille ilmestyy ihailijoiden lisäksi myös niitä, jotka kohottelevat silmäkulmiaan ja tuhahtelevat. Rivien välistä on luettavissa, että bisnes on paha asia.
Kuitenkin jos sama runsaus tai menestys olisi tarjolla itselle, moni ottaisi sen vastaan. Kyseessä on iso sisäinen ristiriita.
Haluat jotain, mutta jos joku toinen saa sen, siinä on jotakin halveksittavaa.
Kaipaat taloudellista vapautta, mutta suhtaudut rahan käyttämiseen nihkeästi.
Rikastuisit mieluusti, mutta uskot, että muiden rikkaus on todennäköisesti hankittu väärin keinoin.
Meillä kaikilla on rahaan liittyviä uskomuksia. Huomaamatta ne estävät meitä ottamasta runsautta vastaan. Joka kerta, kun tuhahtaa toisen menestykselle, asettuu samalla oman menestyksensä tielle. Jos pitää jotain asiaa pahana, alitajuntasi pitää sinut väistämättä kaukana siitä.
Pohdin seuraavassa Taikaelämää-podcastin jaksossa rahaan liittyviä uskomuksia ja eettistä kuluttamista. Uskon, että joka kerta kun ostat jotakin, sinulla on mahdollisuus muuttaa paitsi omia uskomuksiasi rahankäytöstä, myös rakentaa sellaista maailmaa, jossa haluat elää. On monenlaista bisnestä – eettistä ja vähemmän eettistä, ja sinä valitset, mitä kannatat.
Huomasin puhuessani, että teemaan liittyy tabuja. Saako rikastumisesta edes puhua, ainakaan jos on hyvinvointivalmentaja kutsumustyössään…? Puhuin silti, sillä uskomukset kiehtovat minua.
Taloudellinen hyvinvointi on tärkeä osa hyvinvointiamme. Niin kauan kun se on tabu, se kertoo, että meillä on vielä uskomuksia työstettävänä. Kuuntele lisää tästä:
Kuiturikas kaura on yksi suosikki raaka-aineistani kotikeittiössä. Käytän kauraa hyvin monipuolisesti niin puuroissa, pannukakuissa, mysleissä kuin leivonnassakin.
Kaura on täysjyväviljaa ja näin ollen se sisältää runsaasti ravintoaineita. Tähän kauniin keltaiseen kasviin onkin pakkaantunut hieno määrä elimistölle tärkeitä ravinteita kuten beetaglukaania, eli vesiliukoista ravintokuitua, B-ja E-vitamiineja, kivennäisaineita, kuten sinkkiä, seleeniä, magnesiumia ja rautaa. Kaura sisältää myös proteiinia ja maltillisen määrän rasvaa. Eikä siinä vielä kaikki.Kauran sisältämät hiilihydraatit sulavat hitaasti suolistossa ja tämän vuoksi olo pysyy kylläisenä pitkään.
..Niin ja kaura sopii myös loistavasti gluteenittomaan ruokavalioon. Keliaakikon tulee valita ruoanlaittoonsa puhdaskauraa.
VAIHE 1) Lämmitä vesi noin 42 asteiseksi. (Eli hieman käden lämpöä lämpimämmäksi)
VAIHE 2) Laita kaikki kuivat aineet tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi jauhoksi.
VAIHE 3) Lisää kuivat aineet lämpimän veden joukkoon ja vatkaa sekaisin. Lisää hunaja ja öljy. Maista taikinaa.
VAIHE 4) Kaada taikina leivinpaperilla vuoratun uunivuoan päälle ja tasoita kostein kämmenin tasaisesti uunivuoan pohjalle. Ripottele pintaan kaurahiutaleita. Anna levätä noin 30 minuuttia liinan alla ennen paistamista. Paista 225 asteessa, noin 20 minuuttia. (paiston puolessa välissä voitele leivän pinta voisulalla)
Kun olet väsynyt, älä ala arvioida tilanteita.
Kun olet väsynyt, älä tee päätöksiä.
Kun olet väsynyt, älä tee fyysisiä ponnisteluita.
Kun olet väsynyt, älä arvioi omia kykyjäsi tai anna palautetta itsellesi.
Kun olet väsynyt, älä usko tunnettasi.
Kun olet väsynyt, älä käy tärkeitä keskusteluita.
Kun olet väsynyt, jätä ajatuksesi omaan arvoonsa – päästä niistä irti jokaisella uloshengityksellä.
Kun olet väsynyt, mene nukkumaan.
Hyvin nukutun yön jälkeen asiat näyttävät aivan erilaisilta, koska olet virkeä. Ja kun olet virkeä, luotat enemmän itseesi ja omiin voimavaroihisi. Luotat enemmän elämään ja muihin ihmisiin. Et enää pelkää, ettet selviä. Kun et pelkää, luotat. Kun luotat, näet mahdollisuudet ja pystyt kirkkaalla mielellä arvioimaan tilanteita.
Riittävä lepo ja uni saa ihmeitä aikaan. Se saa sisäisen supersankarisi pukemaan tähtiviitan ylleen ihan tavallisena päivänä!
Teksti on Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafbergin kirjasta Tsemppikirja.
Hidasta elämää -sivusto on tuottanut vuosien ajan toiminnallisia hyvinvointikortteja Suomessa. Nyt Stress Less Cards -korttipakka on noussut Best Selleriksi Iso-Britannian Amazonissa.
Tällä viikolla Stress Less Cards -korttipakka nousi Iso-Britannian Amazonissa myydyimmäksi tuotteeksi stressikategoriassa. Suomessakin Stressinhallintakortit ovat olleet hitti jo useamman vuoden ajan.
”Stressinhallintakorttien idea on yksinkertainen: Pakka sisältää 50 erilaista stressitasoja laskevaa harjoitusta. Pakka sekoitetaan, ja sieltä nostetaan yksi harjoitus kerrallaan. Kortteja käyttämällä alkaa vähitellen oppia harjoituksia, ja niitä voi palauttaa mieleen tilanteessa, kun stressitasot alkavat nousta – vaikka kesken palaverin. Tärkeintä korteissa on kuitenkin se, että ne auttavat pysähtymään itsen äärelle ja voi oppia, kuinka voi itse myös säädellä kiihtymisiä niin, että tasapaino elämässä säilyy”, kertoo Hidasta elämää -nettibrändin toinen luoja ja Stressinhallintakorttien sekä Stress Less Cardsien tekijä Sanna Wikström.
Toiminnallisia kortteja on myyty nyt Suomessa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa yhteensä noin 50 000 pakkaa. Kortteja käyttävät paitsi yksityiset ihmiset mutta niitä hyödynnetään laajalti myös psykoterapiassa, psykologien ja terapeuttien vastaanotoilla, työterveydessä, sairaaloiden eri osastoilla, kouluissa ja työpaikoilla. Palautteet korteista ovat olleet kiitollisia.
”Haluamme luoda tuotteita, jotka auttavat pienellä panostuksella ja pienellä vaivalla oman hyvinvoinnin äärelle. Kortit toimivat siinä loistavasti: ne ovat riittävän pieniä mukana kuljetettavaksi ja ne auttavat fokusoimaan niihin asioihin, jotka lisäävät henkistä hyvinvointia ja hyvää oloa”, Wikström sanoo ja jatkaa: ”Joskus pienillä asioilla voi olla elämänlaadun kannalta suuri vaikutus.”
Hidasta elämää -korttiperheen tuotteita löytyy tällä hetkellä Suomessa Hidasta elämää -verkkopuodin lisäksi Suomalaisista kirjakaupoista kautta maan. Korttiperheeseen kuuluvat: Stressinhallintakortit, Voimauttavat kysymykset, Hidasta elämää -kuvakortit, Unelmakortit sekä Voimaa paranemiseen -kortit. UK:n ja USA:n Amazonista löytyy Stress Less Cardsit ja piakkoin myös Empowering Questions -kortit (Voimauttavat kysymykset).
Korttiperheen lisäksi Hidasta elämää on tehnyt hyvinvointikirjoja yhdessä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa vuoden 2017 alusta saakka. Tänä vuonna kirjoja on ilmestynyt kymmenen. Lisäksi Hidasta elämää tekee yhteistyötuotteita Karton, Forsmanin ja Biomedin kanssa.
Uusi haastava tehtävä – olet innoissasi. Ajatukset ja ideat lentävät. Teet paljon töitä. Stressin ja väsymyksen tunteesta huolimatta tunnet itsesi aika lailla pirteäksi ja hyväntuuliseksi. Olet hyvän stressin vaikutuksen alaisena. Se vie meitä eteenpäin, antaa hyvän olon tunteen ja itsevarmuutta. Mutta entäpä silloin, jos alat tuntea olevasi stressantunut liiankin usein?
Pitkittynyt stressi ja suolisto
Nykypäivänä suuri osa meistä kärsii haitallisesta, kroonistuneesta stressistä. Valitettavasti myös suolisto on varsin altis “hermostumiselle”. Vatsa ja suolisto kuitenkin reagoivat pitkäkestoiseen stressiin eri tavoin eri ihmisillä. Kun jännittää, niin toisilla mahaa kipristelee ja päätä särkee. Kun ahdistaa tai masentaa, suolisto ei toimi lainkaan tai sitten se toimii kivuliaasti ja jatkuvasti. Pahimmillaan ummetus ja ripuli vaihtelevat. Suolisto reagoi monilla myös lyhytkestoiseen stressiin: ennen tenttiä tai työpaikkahaastattelua saatat tuntea perhosia vatsassasi, toisilla taas tuskalliset krampit hankaloittavat oloa.
Mitä stressin aikana suolistossa tapahtuu?
Suolisto reagoi mielemme tiloihin jatkuvasti, mutta mitä pitkittyneen stressin aikana suolistossa oikein tapahtuu? Paljon. Ensinnäkin veren virtaus mahaan ja suolistoon vähenee. Syljen eritys suussa heikkenee ja suu kuivuu. Mahalaukun toiminnot hidastuvat oleellisesti. Ruoansulatukselle elintärkeiden entsyymien ja ruoansulatusnesteiden eritys vähenee ja ravintoaineiden imeytyminen huononee. Samoin ohutsuolen peristalttinen liike (niin kutsuttu matamisliike) hidastuu.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa ”rautalankaversiona”? Sitä, että stressi sotkee suoliston elintärkeän toiminnan. Kärsit helpommin närästyksestä, suolistokrampeista ja -kivuista, turvotuksesta, ummetuksesta ja ripulista. Myös suoliston tärkeä limakalvo voi vaurioitua ja jopa ”vuotaa”. Tämä taas vaikuttaa muun muassa vastustuskykyyn. Saat helpommin esimerkiksi flunssia ja poskiontelotulehduksia.
Ja koska ruoansulatus on häiriintynyt ja ravintoaineiden imeytyminen heikentynyt, sinulla voi olla monien elimistön hyvinvoinnille välttämättömien ravintoaineiden puutoksia tai vajeita. Nämä puutokset voivat näkyä infektioalttiuden lisäksi esimerkiksi väsymyksenä, iho-ongelmina, keskittymisvaikeuksina ja toistuvina päänsärkyinä. Ja suoliston mikrobit huutavat apua – myös ne stressaantuvat. Hädissään ne tuottavat stressiproteiineja ja yrittävät pysytellä hengissä. Stressi voi siis koitua myös suolistobakteeriemme kohtaloksi.
Suolisto tarvitsee apua
Mitä on tehtävissä? Ensinnäkin meidän on keploteltava itsemme ulos stressitilanteesta. Stressi voi pahimmillaan sotkea koko elimistön toiminnan. Suolisto-ongelmien ja vastustuskyvyn heikkenemisen lisäksi sokeriaineenvaihdunta häiriintyy stressin aikana, verenpaine nousee ja kilpirauhanen kiukuttelee. Myös nais- ja mieshormonien määrät vähenevät ja melatoniinin eritys voi hiipua (nukkuminen on katkonaista).
Meistä jokaisella on oma toimintatapamme stressin aikana. Ikävä kyllä ne ovat usein terveydelle haitallisia (esim. alkoholia, tupakkaa ja TV:n katselua). Jo pelkästään liikunta, kävely, saunominen, kylpy tai lempi musiikki voivat tuoda helpotusta, puhumattakaan hengitys- tai rentoutumisharjoituksista.
Joka tapauksessa suolisto – tuo terveyden moottori – tarvitsee apua pitkittyneessä stressissä. Suolisto on kuin vanha hippi: se kaipaa rauhaa ja rakkautta. Sekä hyvää, terveellistä ja helposti sulavaa ruokaa, jolla tervehdytetään suoliston tenniskentän kokoinen, terveydelle ääritärkeä limakalvo ja tasapainotetaan suolistossa asuva, elämälle välttämätön mikrobistomme.
Pöpöjen on käytettävä sitä ruokaa mitä me syömme – oli lopputulos ihmiselle itselleen vahingollinen tai ei. Tee ruoastasi stressin aikana mahdollisimman helposti sulavaa. Syö marjat pirtelöinä, vihannekset keittoina, muhennoksina tai höyrytettyinä. Nauti helposti sulavia valkuaisaineita kuten pähkinöitä ja siemeniä, linssejä tai kalaa. Voit liottaa pähkinät ja siemenet ennen käyttöä ja lisätä näin niiden sulavuutta. Nauti päivittäin joka ruoalla myös kylmäpuristettuja öljyjä. Juo vettä riittävästi ruoka-aikojen ulkopuolella.
Ja pyri olemaan pingottamatta. Rentoudu mahdollisimman usein saunassa tai ammeessa. Etene pienin askelin. Suolisto kiittää ja terveys kohenee.
Kirjoittaja Heidi Wirgentius on porvoolainen eläinlääkäri ja taiteilija. Lisätietoa Heidistä löydät täältä.
Eläimillä on kyky antaa meidän kokea tällä hetkellä muuten jo niin harvinaista, täysin pyyteetöntä rakkautta ja ne ovat täällä käytännössä usein apunamme, tukenamme ja oppainamme. Eläinten elämä on kuitenkin paljon lyhyempi kuin meidän ja jokaiselle meistä tulee vastaan myös se rakkaasta eläimestä luopumisen hetki.
Luopuminen voi olla yllättävänkin vaikeaa ja rankkaa, ja erityisesti surun hetkellä on hyvä muistaa se, miten viisaasti eläimet itse elämään suhtautuvat. Ne kyllä muistavat kokemuksia menneisyydestä ja osaavat tietyllä tavalla ajatella tulevaa, mutta hetkeäkään ne eivät murehdi kummastakaan, vaan elävät juuri tässä ja nyt. Ne eivät koskaan osaa kaivata elämättä jäänyttä elämää, tai surra sitä, että se olisivat voineet elää toisella tavalla, tai pidempään. Oleellista on vain ja ainoastaan se, miltä elämä tuntuu juuri nyt. Tottakai eläimestä täytyy pitää huolta, sairauksia tulee hoitaa ja eläintä lääkitä järkevissä määrin, mutta elämän pitkittäminen itsessään ei ole eläimelle tärkeää.
Ja siinä on meille ihmisille valtava oppiläksy; osaisimmepa katsella elämää ja suhtautua siihen eläinten lailla. Elää hetkessä ja hyväksyä vastustamatta sen, että kaikelle on aikansa; jopa asioista suurimmille; syntymälle, elämälle ja kuolemalle.
Eläinten omistajana ymmärrän hyvin luopumisen vaikeuden, eikä eläinlääkärinäkään lopetustilanne ole minulle mikään tunteita herättämätön rutiinitoimenpide. Näissä tilanteissa joutuu aina tietyllä tavalla pysähtymään ja kohtaamaan itsensä, omat sisimmät arvonsa ja miettimään myös eläinten pidon ja elämän päättämisen oikeutusta. Arvostan suuresti kaikkea elämää, silti eläimiä lopettaessani en koe olevani pahantekijä, vaan useimmiten päivastoin; auttaja.
Eläimet antavat meille niin paljon ja elävät täysin meidän armoillamme ja olemme niille vähintään sen velkaa, että niiden elämä on, loppuun asti, vapaa kärsimyksestä.
Eläimistä luopumisen kohdalla yksi suurimmista vaikeuksista on siinä, että meidän tulee usein tehdä päätös eläimen lopettamisesta itse. Jokainen varmasti toivoo, että eläinystävä nukkuisi itsestään rauhassa pois, näin kuitenkin tapahtuu käytännössä hyvin harvoin. Sairas eläin kyllä jossain vaiheessa kuolee itsestäänkin, mutta harvoin rauhassa, ilman kärsimystä.
Eläinten kohdalla tämä ei kuitenkaan onneksi ole välttämätöntä, vaan meillä on mahdollisuus eutanasiaan. Silti siihen milloin on oikea aika lähteä, ei ole yksiselitteistä vastausta ja moni tätä kysymystä epätoivoisesti pyöritteleekin, päivä toisensa perään. Itse katson oikeaksi päästää eläimet pois siinä vaiheessa, kun niiden elämänlaatu ei ole enää hyvää.
Eläimille ei ole oikein, jos ne eivät pysty elämään lajinmukaista elämää, tai niillä on jatkuvia kipuja, joita ei saa enää hallittua. Jos ne sairastavat parantumattomasti ja menevät huonoon kuntoon, tai jos niiden elämän pitkittäminen vaatisi toimenpiteitä, jotka eivät enää ole järkeviä. Luopuminen on vaikeaa ja lopettamispäätökseen liittyy niin paljon tunteita, että usein kannattaa luottaa myös ulkopuolisen arvioon, oman eläimen tilaa on mahdotonta arvioida totuudenmukaisesti ja meillä on sisäinen tarve nähdä tilanne usein paremmaksi kuin se onkaan. Ja yleensä aina paras vaihtoehto on päästää eläin pois mieluummin ennemmin kuin liian myöhään.
Koskaan en ole törmännyt ihmiseen, joka tuntisi surua tai syyllisyyttä siitä, että teki lopetuspäätöksen ”liian aikaisin”, mutta hyvin moni kantaa ikuisesti taakkaa siitä, että jonkun eläimensä kohdalla odotti liian pitkälle.
Omia eläinystäviäni muistelen murheen sijasta lämmöllä ja kiitollisuudella. Luopuminen on saattanut sillä hetkellä tuntua raskaalta, mutta hyväksyn sen, että jokainen on ollut täällä omaa tarkoitustaan täyttämässä ja kun aika tulee on vain epäitsekkäästi uskallettava päästää irti. Oman hyvin erityisen hevoseni Veikon lopetin pari vuotta sitten, kun havaitsin, että lukuisten jalkavaivojen takia se ei pihatto-oloissa enää pysynyt laumansa mukana. Hyvin vaikea päätös, etenkään kun hevonen ei ollut vielä kovin vanha ja oli päästänsä täysin pirteä.
Oma luopumisen tuskani oli valtava, niin mielelläni olisin hevosen vielä pitänyt, ja olisihan se varmasti pienemmässä tarhassa pihankoristeena ”pärjännyt” ihan hyvin. Mutta olisiko se ollut elämisen arvoista elämää hevoselle? Mielestäni ei, etenkin kun kliinisesti tiesin nivelrikon aiheuttavan jatkuvaa kipua, mutta kivun voimakkuutta oli aina positiivisesti korvat tötteröllä olevalta hevoselta mahdoton arvioida. Ja edelleenkin, vaikka hevosta ajoittain kovasti kaipaankin, en tuota päätöstä kadu hetkeäkään. Veikko toi elämääni niin paljon iloa, että itselleni varmuus siitä, että sen on nyt hyvä olla on valtava helpotus.
Lopetuspäätöksen tekeminen voi tuntua hyvin vaikealta, mutta poikkeuksetta olen havainnut tuskan olevan suurimmillaan ennen kuolemaa, heti sen jälkeen helpottaa. Tunteet nousevat toki voimakkaina pintaan, mutta ne nousevat tavalla, joka mahdollistaa niiden käsittelyn; menettämisen pelko poistuu ja surun pääsee suremaan pois. Eläimen kuolema herättää voimakkaita tunteita, ihan samalla tavoin kuin läheisen ihmisen kuolema, tai muu suuri tragedia elämässä. Suru on surua, siihen ei ole mitään oikeaa tai väärää muotoa, ja monesti se helpottaa yllättävänkin nopeasti, jos sille antaa luvan tulla ja mennä.
Surun lisäksi saattaa usein herätä muita, yllättäviäkin tunteita ja itseään kannattaa kuunnella herkästi ja hyväksyvästi ja tarvittaessa hakea apua ystäviltä tai ammattilaisilta. Voimakkaatkin reaktiot ovat täysin normaaleja ja hyväksyttäviä ja usein johtuvat myös siitä, että pintaan nousee myös vanhoja, aikanaan käsittelemättä jääneitä tunteita. Tavallaan eläimet tässäkin tietyllä tavalla tarjoavat apunsa, vain pintaan nostetut tunteet pystyy käsittelemään ja siinä missä piilevät tunteet aiheuttavat tiedostamattamme paljon haittaa elämässämme, tuo tunteiden hyväksyminen ja niistä irti päästäminen suuren vapauden.
Yleisestikin itselläni on vahva usko siihen, että kaikella on tarkoituksensa, myös jokaisella elämänkaarella, joskus pitkällä, joskus lyhyellä. Eläinystävämme elävät kaikkinensa meidän näkökulmastamme harmittavan vähän aikaa ja luopumisen tuskan edessä voi syvempää tarkoitusta olla vaikeaa nähdä, saati sitten hyväksyä. Mutta kuten jokainen kohtaamamme ihminen, myös eläimet ovat täällä meitä opettamassa, elämästä, mutta ennen kaikkea meistä itsestämme.
Ehkäpä eläimet elävät niin vähän aikaa juurikin siksi, jotta oppisimme hyväksymään luopumisen ja elämään kiinnittymättä liiaksi ulkopuolisiin asioihin, olivat ne sitten kuinka rakkaita hyvänsä. Koska helposti me elämme kiinnittyen vahvasti toisiin ihmisiin, eläimiin tai materiaan, uskoen niiden tuovan onnen ja tarkoituksen elämäämme, kyseenalaistaen oman pärjäämisemme ilman niitä.
Kuitenkin heti kun pystyy päästämään irti; elämään nauttien itsemme ulkopuolisista asioista, mutta hyväksyen niiden väliaikaisuuden ja oivaltaen onnen löytyvän meistä jokaisesta sisältämme, on löytänyt avaimen todelliseen rauhaan ja kaikin tavoin tasapainoiseen elämään. Enkä kiinnittymättömyydellä tarkoita, ettei eläimiin saisi kiintyä, päinvastoin! Tarkoitus on iloita niiden kanssa elämisestä, rakastaa niitä avoimin sydämin ja ottaa kiitollisena vastaan jokainen yhdessä vietetty hetki. Ja sitten aikaan, sitä etukäteen murehtimatta hyväksyä luopuminen, käsitellä pintaan nousevat tunteet ja surra suru pois.
Elämä jatkuu, aina.
Voimia kaikille vaikean päätöksen edessä oleville ♥
Monet hyvinvointisisällöt fokusoivat siihen, kuinka jaksaisimme arjessa paremmin ja stressittömämmin. Ne pyrkivät tuomaan helpotusta kiireiseen elämään ja paineiden keskelle – mikä on sinänsä mahtavaa – mutta usein sama juoksentelun, kelpaamisen ja itsensä kehittämisen paine jatkuu.
Stressaantua voi siitäkin, että pitäisi olla tiedostavampi, rohkeampi, levollisempi ja itseään rakastava
Ehdotan, että painetaan koko homma nyt paussille. Voimaantuminen ja itsesi kanssa ystävystyminen tapahtuu sinua, ei maailmaa varten. Itsensä rakastaminen on olennaista siksi, että sinulla olisi parempi olla, eikä siksi, että voisit antaa toisille vielä enemmän. Tietysti rakkaus lisää rakkautta. Kun sinulla on hyvä olla, jaat sitä toisten kanssa.
Erityisesti naisilla, ison kuvan katselijoilla, on usein paljon painetta pitää elämän langat käsissään. Pakettihan romahtaa, jos ei huolehdi kaikesta ja ole kaikille kaikkea. Pelko siitä voi olla niin suuri, ettei uskalla pysähtyä priorisoimaan. Voi olla fiilis, että jos mä tässä nyt alan tykkäämään ja hellimään, en saa mitään tehtyä tai en ole uskottava ja fiksu. Ikään kuin mielen takamailla painaisi tunne jostakin missiosta, joka pitää ensin hoitaa.
Pelon tai suorittamisen takana on häpeää ja itsearvostuksen puutetta: minun pitää ansaita hyvä. Ohikiitävän hetken voi relata, kunnes taas pitää painaa. Pyyhälletään elämän kilpajuoksua ja etsitään keinoja jaksaa paremmin. Tämä itsensä piinaaminen tai ylipäänsä hurja elämässä laukkaaminen perustuu uskomukseen, että minun pitäisi olla vielä enemmän ja parempi – ei suinkaan lempeä itselleni. Ikään kuin lempeys sulkisi pois sen, että hoidamme hienosti ja rakennamme asioita. Ikään kuin voisimme olla kerrallaan vain yhtä asiaa: lempeitä, rakastavia, fiksuja, älykkäitä, tykkijohtajia, menestyviä. Se on egon lokerointia. Olemme kaikki kaikenlaista ja pointti on, että saamme ollakin.
Se, ettei ympäröivä maailma välttämättä tue itsesi hyväksi toimimista ei tarkoita, että se olisi oikeassa. On hyvä pysähtyä fiilistelemään omia arvojaan ja tutkia, ovatko ne synkassa nykyisen elämän kanssa – onko minulla elämän kokonaisuudessa hyvä olla. Uskallanko olla mitä olen? Tiedänkö, mitä olen ja haluaisin olla? Miltä haluaisin, että minusta tuntuu?
Oman hyvinvointinsa puolelle pitää asettautua itse. Lempeys itseä kohtaan on konkreettisesti sitä, että alat 1. havaita, mikä estää huolehtimasta itsestäsi 2. kuulostelet, mikä sinulle on tärkeää 3. sisäistät miksi on olennaista huolehtia itsestäsi – ja ryhdyt toimintaan. Sen valitseminen, mihin nyt energiani keskitän ja kuinka sydäntäni ravitsen, on syvää itsekunnioitusta.
Myötämielisyys itselle on ystävällisyyttä, lempeyttä ja sydämen voimaa
Tarvitaan halu voida hyvin itsensä kanssa – ja vastuullista päättäväisyyttä toimia itsensä puolesta. Jos tähän asti on täyttänyt kalenteriaan maanisesti tai laiffannut toisia varten, lempeys voi olla aluksi haastava konsepti. Tai sen tutkiminen, mikä sinulle on totta ja elätkö sydämesi mukaan. Isotkin muutokset elämässä lähtevät yllättävän pienistä asioista. Pulmasi eivät ehkä olekaan niin valtavia kuin olet ajatellut.
Et ole täällä kenenkään tiellä etkä ketään varten, vaikka olisit oppinut ajattelemaan niin
Yleensä tiedämme, mikä meitä auttaisi voimaan paremmin. Monesti ne ovat asioita, joita niin kaipaisimme elämäämme. Pulmana on usein, että emme tohdi tai muka ehdi. Eli olemme priorisoineet muuhun kuin itsestämme huolehtimiseen. Kaikki osaavat huolehtia itsestään: luulo siitä, ettei osaa, on pelkoa joka kumpuaa arvottomuuden tunteesta. Jos havaitset itsessäsi tällaista pelkoa, voisitko laittaa tunteen hetkeksi hattuhyllylle? Anna sen vain olla siellä. Sitä ei tarvitse juuri nyt käsitellä mitenkään. Saat haluta itsellesi enemmän hyvää oloa.
Jos elämässään on pihalla oleva olo tai voi jatkuvasti huonosti, sysää todennäköisesti joitakin puolia itsestään sivuun. Tila kuulostella eri puoliasi ja sitä, kuinka ne voisivat tulla elämässäsi näkyväksi syntyy, kun alat huolehtia itsestäsi enemmän ja priorisoida siihen, että voit hyvin. Moni haluaa löytää elämäntehtävänsä tai saada enemmän rohkeutta, mutta jatkaa edelleen tarpeidensa sivuuttamista ja arjen suorittamista. Elämän ilo, draivi, uskallus ja hyvinvointi alkavat siitä, että ottaa itselleen arvostavaa aikaa.
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
Erityisherkät ovat aina yksilöitä, joihin vaikuttaa mm. persoona, temperamenttityyli, menneet kokemukset – unohtamatta syvempää olemusta, sisintä.
Alla olevat esimerkit ovat erityisherkälle tyypillisiä lahjoja. Ajattelen, että nämä piirteet ovat kuin kolikon kaksi puolta: ne sisältävät lahjan lisäksi haasteensa. Tässä kirjoituksessa keskitytään kuitenkin pääasiassa lahjoihin.
1. Empaattisuus
Erityisherkät ovat usein luonnostaan empaattisia, osaavat asettua toisen asemaan ja huomioida toisten tunteita. Empaattisen ihmisen kanssa on hyväksytty olo. Tulee tunne että uskaltaa kertoa asioista, jotka ovat arkojakin. Empaattinen ihminen on usein ystävällinen ja muut huomioiva.
Empaattisuus voi mennä erityisherkällä yli, jolloin hän yli-ymmärtää ja eikä vedä rajojaan. Empaattinen ihminen kaipaa yhtälailla empatiaa. Jos sinulla on empaattinen ystävä, nauti lämmöstä ja myötätunnosta. Ja muistuta välillä ystävääsi, että hänkin saa olla tarvitseva, eri mieltä ja laittaa itsensä etusijalle.
2. Syvyys
Erityisherkkää kiinnostaa syvät keskustelut ja aito yhteys. Heitä harvoin kiinnostaa jutella pitkään asioista, jotka eivät mene pintaa syvemmälle.
Syvyys voi olla raskasta, mutta se voi olla myös hyvin totuudellista ja kaunista. Ihmissuhteissa syvyys tuo perspektiiviä, nöyryyttä ja usein myös sitoutuneisuutta.
Syvyyden vastapainoksi on hyvä muistaa keveys ja se loppumaton analyysi ei ole välttämättä syvyyttä vaan jopa syvien tunteiden välttämistä. Syvyyden lahja tuo ihmissuhteisiin merkityksellisyyttä ja jaettua ihmisyyttä.
3. Aitous
Erityisherkät ovat usein allergisia näennäisyyksille ja he haluavat olla aitoja, omia itsejään. Samalla tämä kaipuu aitouteen voi pelottaa: Hyväksytäänkö minut sellaisena kun olen?
Jos ei ole vielä tehnyt rauhaa herkkyytensä kanssa, kokee helposti olevansa viallinen tai ulkopuolinen. Herkkyyden hyväksymisen myötä oma olemisen tapa alkaakin tuntua itselle oikealta ja sopivalta.
Erityisherkkä tunnistaa helposti onko toinen aito vai ei. Jos ei ole, erityisherkälle menee helposti suojat ja pakki päälle. Aidon ihmisen kanssa oleminen tuntuu sallivalta, kiehtovaltakin. Se voi olla hyvin inspiroivaa ja rohkaisevaa.
Yleinen keskustelu käy kuumana siitä mikä ruoka on meille hyvästä ja mikä ei. Tulilinjalla ovat usein maito tai viljat. Kuulen toisinaan myös väitteen, että ulkomainen vilja tai maito sopii meille paremmin kuin suomalainen. Suomalainen lajike antaa oireita ja ulkomaalainen ei. Ja ehkä näin tosiaan jonkun kohdalla onkin? Mutta mistä nämä ajatukset saavat alkunsa? Kokemukseni mukaan ne syntyvät suurimmaksi osaksi ihmisten lomamatkoilla.
Olen vuosien varrella kuullut samanlaisia tarinoita myös suomimatkailusta. Mökillä voi syödä aivan mitä vain makkarasta ja oluesta aina lihapiirakkaan saakka – eikä tunnu missään. Kun sitten palataan töihin, on pakki taas sekaisin. Ehkä kyse ei siis olekaan kaikkien kohdalla yksinomaan yksittäisen ruoka-aineen pahuudesta tai hyvyydestä.
Huomasit varmasti vertailun työn ja loman välillä. Toisilla tämä voi tarkoittaa samaa kuin stressi ja rentoutuminen. Voisiko siis olla niin, että stressi muuttaa kehomme toimintaa saaden meidät reagoimaan voimakkaammin joillekin ruoka-aineille.
Stressi ja suoliston sekavuus
Aikaisemmin kirjoitin siitä, kuinka jatkuva stressi voi sekoittaa suoliston supistumis- ja rentoutumisrytmiä. Tämä voi johtaa esimerkiksi ummetuksen ja ripulin vaihteluun. Etenkin stressin alussa voi vatsa mennä aivan kuralle. Jos tämä reaktio osuu esimerkiksi aamun kiireeseen voit ihmetellä, että mitähän sitä nyt tuli aamupalaksi syötyä. Kyse ei kuitenkaan välttämättä ollut itse syödystä ruoasta vaan juuri stressistä.
Stressi ja suoliston herkkyys
Stressi, oli se sitten fyysistä tai henkistä, voi altistaa suoliston yliherkkyydelle. Etenkin krooninen stressi voi lisätä suoliston tulehduksellisuutta, läpäisevyyttä, muuttaa immunitoimintaa sekä herkistää suoliston hermopäätteitä niin, että ne reagoivat herkemmin suoliston rasitukseen – esimerkiksi ruokaan. Näyttäisi sille, että yhtenä herkistävänä tekijänä olisi stressin aikana erittyvä kortikoliberiini hormoni. Kortikoliberiini taas voi lisätä syöttösolujen aktivaatiota. Eli aivan samojen solujen aktivaatiota, jotka ovat mukana ruoka-aineallergioissa sekä suoliston yliherkkyyden kehittymisessä. Eläinkokeissa onkin huomattu stressin voivan vaikuttaa samoihin mekanismeihin, jotka ovat yhteydessä allergioihin. Muutokset näissä mekanismeissa saattavat lisätä riskiä suoliston ruoka-aineille reagoimiseen 1, 2. Ei siis ole yllättävää, jos pitkäaikaisen stressin yhteydessä ilmaantuu myös ruokaintoleranssille tyyppillisiä oireita. Tilannetta saattaa pahentaa entuudestaan stressin heikentämä mahahappojen erittyminen. Tämä voi johtaa ruoka-aineiden epätäydelliseen pilkkoutumiseen sekä mahdolliseen suoliston reagoimiseen.
“ÄRTYVÄ MIELI, ÄRTYVÄ SUOLI”
Ärsyyntyvän suolen esimerkki
Suoliston herkistymisen oireiluna voivat olla esimerkiksi vatsan turvotus, kipuilu, ummetus tai ripuli. Näitä stressiin liittyviä oireiluja voi olla erityisesti ihmisillä, jotka kärsivät ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS). Vaikka IBS aiheuttajaa ei täysin tiedetä, ajatellaan sen syntyvän monimutkaisen hermoston, hormonien sekä immuunitoiminnan yhteisvaikutuksesta. Stressin aiheuttamien muutosten katsotaan olevan tärkeä tekijä IBS:n synnyssä sekä sen oireilun pahentumisessa 3,4. Asiaa voidaan kuvailla hyvin lausahduksella – ärtyvä mieli, ärtyvä suoli. IBS on hyvä esimerkki siitä kuinka ongelmat suolistossa eivät aina jää pelkästään suoliston kiusaksi. Suoliston hermoston herkistyminen voi johtaa kehon kipuiluun ilman selkeää syytä muualla vartalossa.
IBS:stä kärsii maailmanlaajuisesti noin 10–20% ihmisistä, eli iso osa väestöstä. Eikä tämä ole yllättävää, sillä joidenkin arvioiden mukaan lääkäreillä käynneistä 75–90% liittyy stressiin. Koska yksi ärtyvän suolen oireyhtymää suuresti kiusaava tekijä on stressi, on osa tutkijoista sitä mieltä, että sen hoidossa pitäisi ensisijaisesti kiinnittää huomiota stressin hallintaan.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että me kaikki reagoimme stressiin eri tavalla. Muun muassa tästä johtuen kehon reaktiot esimerkiksi ruokaan voivat olla myös hyvin erilaisia. Toiset meistä reagoivat ruoka-aineisiin helpommin ja toiset taas ei juuri ollenkaan.
MUUTAMA VINKKI
Testaa & Selvitä. Koska suoliston oikkuilu voi johtua monesta asiasta (eikä vain stressistä) selvitä yhdessä ammatilaisen kanssa onko kyse allergiasta, yliherkkyydestä tai jostain muusta kuten keliakiasta tai suoliston bakteerikannan liikakasvusta. Niin sanottuja hälyttäviä merkkejä ovat esimerkiksi yllättävä painonpudotus, yöllinen ripuli, anemia, veri ulosteessa tai mikäli ikää suoliston oireiden alkaessa on yli 50 vuotta.
Vähennä stressiä. Esimerkiksi ulkoile, syö hyvin, vietä aikaa ystävien kanssa, nuku riittävästi, älä yritä olla täydellinen ja fokusoidu vain elämäsi tärkeimpiin asioihin.
Ruokavalio. Jos suunnittelet rajoittavaa ruokavaliota, tee se kokeneen ammattilaisen kanssa. Näin se on yleensä helpompaa.
Toivottavasti teksti sai sinut miettimään voisiko ruoka-aineeseen liittyvä ongelma johtua jostain ihan muusta (ainakin osittain) kuin itse ruoka-aineesta – esimerkiksi stressistä.
