“Täällä minä kiipeilen kotona pyykkivuorille hirveässä työstressissä lasten oksennuksia siivoillen ja kaverit jakavat somessa kuvia unelmien joogaretriitiltä”, totesi ystäväni muutama päivä sitten. Oman arjen todellisuus ei näyttänyt kovin hehkeälle kaverin arkeen verrattuna.
Kun vertailemme olosuhteitamme toisten olosuhteisiin, se voi saada oman tilanteemme tuntumaan huonolle. Toisilla on niin paljon parempi parisuhde, niin paljon enemmän rahaa, niin paljon kauniimpi ja siistimpi koti, niin paljon hoikempi ja kauniimpi keho. Lista on loputon ja sosiaalinen media on omiaan ruokkimaan tätä kontrastia. Harva meistä haluaa jakaa muille päivänsä hankalimpia hetkiä.
Tunnetasolla vertailuun liittyy usein häpeää, huonommuuden tunnetta, riittämättömyyttä ja arvottomuutta. Toisaalta saatamme kokea myös paremmuuden tunnetta ja kokea olevamme joissain kohdissa toista ylempänä ehkä jopa arvokkaampia ihmisenä. Kaikkiin näihin ajatuksiin sisältyy enemmän tai vähemmän valhetta. Totuus on se, että olemme kaikki samanarvoisia. Olemme yhtä arvokkaita, olipa ulkokuori mitä tahansa. Tätä voi joskus olla vaikea hyväksyä ja ymmärtää, kun ääni takaraivossamme kertoo jotain muuta.
Jos minulla olisi enemmän rahaa, minua arvostettaisiin enemmän. Jos onnistuisin paremmin, voisin tuntea itseni riittäväksi. Jos olisin kauniimpi, saisi enemmän rakkautta.
Eräässä työhyvinvointivalmennuksessani kysyin osallistujilta, mikä heitä tässä hetkessä eniten kuormittaa. Olin varautunut vastauksiin kuten kiire työpaikalla, epäselvät toimenkuvat, epävarmuus, liian pienet resurssit, huono esimiestyö. Heti ensimmäisistä vastauksista sain kuitenkin kuulla, kuinka rakkaan kissan kuolema kuormitti keski-ikäistä miestä, nuorta miestä huoletti etenevä sairaus, keski-ikäistä naista mietitytti ikääntyvien vanhempien hoitaminen ja eräs nainen kertoi surevansa vastikään menehtynyttä äitiään. Osallistujat kertoivat, kuinka tärkeää olikaan oivaltaa, että meillä jokaisella on omat kuormamme kannettavanaan, vaikka niitä ei ulospäin aina näykään.
Vaikka kulissien perusteella saattaisi näyttää sille, että toisen ihmisen elämä on kadehdittavan täydellistä, totuus voi kuitenkin olla jotain muuta. Kauniin kuoren takana voi olla valtavaa kärsimystä. Toisaalta taas sen ihmisen elämä, jonka asema onkin sellainen, johon et itse ikinä haluaisi, saattaakin pitää sisällään paljon rakkautta ja onnea.
Meillä jokaisella on omat taakkamme ja möykkymme mukanamme. Sen tiedostaminen ja ymmärtäminen lisää myötätuntoamme ja ymmärrystä niin itseämme kuin toisiamme kohtaan. On hyvä pysähtyä ja muistuttaa itseämme siitä, että olemme kaikki yhtä arvokkaita, yhtä merkityksellisiä ja yhtä rakastettavia olivatpa tilanteemme ja olosuhteemme mitkä hyvänsä.
Voisitko ajatella, että tässä hetkessä kaikki on juuri niin kuin pitääkin? Jos tilanteesi tuntuu kurjalle, voisitko silti löytää kiitollisuudenaiheita? Voisitko ensi kerralla välttää vertailua? Ei vertailukaan aina pelkkää harmia tuota – saatathan myös inspiroitua tekemään omassa elämässäsi muutoksia, jotka johtavat sinua kohti unelmiasi. Ei ole väärin tavoitella unelmia ja parempaa elämää, kunhan vertailu, kateus tai huonommuus eivät ole polttoaineitasi. Jahtaa unelmiasi sisäisen rauhan, rakkauden tai ilon tunteista käsin totuus itsestäsi mielessä pitäen.
Kun muutama vuosi sitten kävin kiropraktikolla hoidattamassa jumittavaa rankaa, yllätyin. Olin aiemmilla hoitajilla tottunut paljon voimakkaampaan käsittelyyn, mutta nyt nikamia ei niksauteltu. Hoidoksi riitti huomioiva, lämmin kosketus. Sain kotihoito-ohjeeksi hengitysharjoituksia.
Me ihmiset olemme ristiriitaisia olentoja. Jumitamme vanhoissa tutuissa tavoissa, koska ne ovat helppoja ja mukavia (ja muutos on ärsyttävän työlästä), mutta sitten kun päätämme, että elämäntapoja tarvitsee muuttaa tai vaivoja hoitaa, haluamme näyttävää ja trendikästä, emme samaa vanhaa ja tylsää. Vanha kelpaa niin kauan, kun ei yhtään huvita muuttua – mutta kun ryhdytään muuttamaan jotain, muutoksen pitää näkyä ja tuntua!
Luonnollista on, että uusi ja näyttävä kiehtoo. Se tuo tässä äärikokemusten maailmassa tunteen siitä, että nyt jotain on todella muuttumassa. Suorittamiseen tottunut miettii, että nyt minä ainakin teen jotain.
Parhaat ohjeet itsensä hoitamiseen voivat kuitenkin olla vaatimattomia ja epäseksikkäitä. Riittävä uni. Itse valmistettu ruoka. Luonnossa liikkuminen. Niin ja se hengittäminen. Ne eivät ole suuria mullistuksia vaan paluuta luonnolliseen, yksinkertaiseen ja helppoon olemisen tilaan, jossa keho ja mieli hakeutuvat kohti tasapainoa automaattisesti.
Hyvinvointi syntyy lopulta yksinkertaisesti: pienistä tavoista, joita toistat riittävän usein. Se vaatii kärsivällisyyttä ja sitoutumista, ja sitä kiireisessä dopamiiniryöppyjen täyttämässä oravanpyörässä monellakaan ei ole. Pikavoittojen tavoittelun sijaan meidän olisi syytä hengittää syvään, niin tänään, huomenna kuin ensi viikollakin. Uskon, että kiropraktikon ohjeella ratkeaisi moni asia. Ei ehkä näyttävästi fanfaarien kera vaan huomaamatta, melkein kuin itsestään.
Kirjassani Vuoden paras päivä muistutan:
”Oma taika-aika ei vaadi tunteja päivässä. Parhaus alkaa pienestä, joten opettele antamaan itsellesi huomiota edes pikkuruisina annoksina. Aloittaminen on usein vaikeinta, joten madalla kynnystä. Yksi venytys on tarpeeksi. Kun huomaat, mitä pieni hetki antaa, alat tehdä tilaa enemmälle. Oma tilasi kasvaa suuremmaksi kuin itsestään.”
Kun haluat arkeesi enemmän pieniä (suuria) tapoja itsesi hoitamiseen, tutustu kirjaan Vuoden paras päivä. Voit myös kuunnella lisää ajatuksiani aiheesta Taikaelämää-podcastin uudesta jaksosta. Rentoudu ja oivalla!
Kuva Vuoden paras päivä -kirjan kuvitusta: Emilia Ikäheimo
Kirjoittaja Lotta Kvist on energia- ja regressiohoitaja, ratkaisukeskeinen valmentaja ja toimittaja. Lisää tietoa Lotasta ja hänen palveluistaan löydät hänen kotisivuiltaan www.lottakvist.fi.
Koemme usein muiden kanssa elämän huippuhetket. Toiset ihmiset ovat kuitenkin myös niitä, joiden edesottamusten seurauksena mielemme saa meidät traumatisoitumaan. Mikään ei siis todellisuudessa ole kenenkään toisen syy, vaan seurausta omista ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme. Kohtaamme konflikteja elämässämme, jos olemme laittaneet liikkeelle rakkauden sijaan pelosta kumpuavia asioita. Ajaudumme sieluina konflikteihin elämästä toiseen niin kauan, kunnes opimme toimimaan ainoastaan rakkaudesta käsin. Palaamme kokemaaan ja oppimaan asioita tälle planeetalle, kunnes heräämme todelliseen luontoomme.
Mielemme on usein ohjelmoitu runsaalla määrällä negatiivisuutta. Se johtuu aiemmilta sukupolvilta perimistämme tunteista, vaikeiden elämänkokemustemme myötä syntyneestä taakasta sekä kulttuurillisista ehdollistumista. Sitä negatiivisemmin reagoimme ulkomaailmassa tapahtuviin asioihin, mitä enemmän mielemme sisältää tuota ulkopuolelta tullutta moskaa. Se vaikeuttaa muun muassa ihmissuhteitamme. Onneksi voimme tulla tietoisiksi ohjelmoinneistamme ja alkaa vapautttaa itseämme niistä.
Ohjelmointimme saavat aikaan sen, että koemme itsemme puutteellisiksi. Ainakin minä koen olevani puutteellinen, mikäli kuuntelen mieltäni. Yritämme paikata puutteitamme muiden avulla. Todellisuudessa emme tarvitse mitään ulkopuolelta täydentämään itseämme. Purkamalla ja muuntamalla tarpeetonta ja meihin alkuperäisesti kuulumatonta, lähestymme todellista itseämme, ja voimme alkaa nähdä asioita selkeämmin. Sen jälkeen meidän on myös huomattavasti helpompi olla yhteydessä muihin.
Nuorempana etsin rakkaudettomuuden haavoihini laastaria miehistä. Olin tiedostamattani riippuvainen heiltä kalastelemastani hyväksynnästä. Vuosia päätä seinään hakattuani ymmärsin, että kukaan toinen ei voi, eikä kenenkään tarvitse rakastaa minua ehjäksi. Vetovoiman laki saa aikaan sen, että rakkautta puoleensa vetääkseen on rakastettava ensin itseään.
Minä olin tiedostamattani hylännyt sisäisen lapseni nurkkaan. Kun aloin hoitaa tuota haavoittunutta osaa itsestäni, aloin kokea päivä päivältä enemmän hyväksyntää itseäni ja sitä myötä muita kohtaan. Jokainen ihminen kun on peili meistä itsestämme.
Riittämättömyys, arvottumuus, häpeä ja itseviha alkoivat hälvetä muiden negatiivisten tunteiden ohella. Muuttaakseni suhdetta itseeni ja muihin minun oli käännyttävä sisäänpäin ja lopetettava ulkoisen maailman muuntoyritykset. Minun täytyi hyväksyä, että kukaan ei tule koskaan olemaan sataprosenttisesti juuri sellainen kuin haluaisin.
Muun muassa regressioterapian avulla saan jatkuvasti vähennettyä mielen ohjelmointien otetta minusta ja muutettua sitä myötä koko elämäni laatua. Sen avulla saan myös oppia elämäni kannalta tärkeitä syy- ja seuraussuhteita. Kun sain uudelleen elää kaukaisia tapahtumia, pystyin helpommin hyväksymään, että koin rakkaudettomia kokemuksia lapsuudessa menneiden elämien tiedostamattomien tekojeni vuoksi.
Maailman pahuus onkin todellisuudessa vain tiedostamattomuutta rakastavasta luonnostamme. Kaikki minkä laitamme universumiin, tulee meille takaisin. Pelolla ja vihalla ei voi saada rakkautta. Kannattaa siis toimia aina sydämestä käsin ja käsitellä tunteet, jotka estävät niin tekemästä.
Jos käytämme valtaa väärin toisia kohtaan, kohtaamme itse haasteita. Haasteet voivat olla samanlaisia, joiden toisille aiheutumiseen meillä on osallisuutta tai jotakin muuta. Vaihdamme näennäisiä uhrin ja pahantekijän rooleja. Näin ollen emme ole ketään tuomitsemaan muita, sillä todennäköisesti olemme itse sieluina tehneet samat pahaksi luokittelemamme teot, ajatelleet muista rakkaudettomia ajatuksia ja sanoneet rakkaudettomia sanoja. Muita tuomitessamme tuomitsemmekin pohjimmiltaan vain itseämme, sillä muut ovat tosiaan peili meistä, ja me kaikki olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa tietoisuutta. Kuten Colin C. Tipping kirjoittaa kirjassaan Ehdoton anteeksianto; ”tanssimme täällä yhdessä paranemisen tanssia”.
Epävarmuus, pelko ja häpeä ovat puhututtaneet viime päivinä paljon somessa. Kipeä vaiettu salaisuus on saanut sanoja ja esiintuloja. Tässä kaksi tarinaa häpeän ja epävarmuuden voimasta. Jaa oma kokemuksesi somessa tunnisteella #minäkinhäpeän – tekemällä yhdessä häpeä näkyväksi, se menettää voimaansa.
Sanna Wikström, Hidasta elämää -sivuston perustaja ja kirjailija:
”Epävarmuuden ja häpeän lamaannuttava voima. Kun se iskee, moni painaa päänsä piiloon. Yrittää olla kuin ei olisikaan: pienentää itsensä ja lakkaa tekemästä.
Viime aikoina minäkin olisin halunnut tehdä niin. Olen miettinyt, että voisinko mieluummin täyttää maitohyllyjä marketissa. Olla luomatta mitään uutta. Lakata pelkäämästä, että jonain päivänä sieluni tuotos ei kiinnosta ketään. Ja siten minut hylätään, koska en ole riittävän hyvä. Olen epäonnistunut. Hävettää. Maitopurkkien kanssa voisi olla helpompaa.
Ennen pelkäsin ja häpesin niin paljon, etten saanut mitään tehtyä. Koitin olla kuin en oliskaan. Kirjoitella turvallisesti pöytälaatikkoon. Eipä ainakaan hävetä, kun kukaan ei tiedä.
Vuonna 2014 tapahtui muutos. Tein silti. Pelkäsin, mutta tein. Hävetti, mutta tein. Oli aika muuttaa asioita.
Voisi kuvitella, että kun vuoden 2014 jälkeen kirjoittamiani kirjoja on painettu n. 50 000 ja luomiani korttipakkoja on myyty ympäri maailman n. 80 000, ei sinänsä tarvitsisi hävetä. Voisi olla sillee että ’hitto, mä tein tän’. Mutta ei. Yhä uudelleen kun siirtyy uusille vesille ja luo uudenlaista, on samassa epävarmuuden ja häpeän tilassa. Samaa olen kuullut monelta artistilta: Sen sijaan että iloitsee, kokee suunnatonta pelkoa. Kaiken sen menestyksen keskellä, jossa muut ajattelee sinun olevan pelkkää blissiä, oletkin pelkkää muussia. Yhä uudelleen.
Vaikka tällä hetkellä koen suunnatonta epävarmuutta ja häpeää, koitan sanoa itselleni, että olen rohkea. Hävettävän rohkea. Ehkäpä jopa epävarmin rohkea tässä maailmassa – tai kotikulmillani. Mutta ainakin rohkea.
Jos nyt perääntyisin ja katoaisin metsiin, jotain olennaista jäisi kesken. Nimittäin sen tunteen kohtaaminen yhä uudelleen. Yhä suuremmissa saappaissa tai suuremmilla areenoilla. Kunnes olen oppinut sen jonkin olennaisen.
Kun seuraavan kerran katsot ihaillen tai kadehtien ihmistä, joka on luonut jotain ja ehkä menestynytkin omilla jutuillaan, muista, että ei hänen sisällään ole koko ajan ollut blissiä vaan enimmäkseen muussia. Tyyppi tärisee ja kyynelehtii, miettii, kehtaako astua ovesta ulos. Tai hengittää.
Sitä voidaan kutsua rohkeudeksi, mutta paremminkin kutsuisin sitä elämäntehtäväksi.”
Suvi Bowellan, tunneterapeutti-kouluttaja ja kirjailija:
”Viime aikoina häpeän tunne on nostanut päätään eri tilanteissa. Olen itse pelännyt joutuvani häpeämään, ja teema on noussut esille tuttavieni ja ystävieni postauksissa. Häpeä on niin inhottava tunne, että sitä pyrkii välttämään vaikka millä keinoin. Häpeä on vähän kuin niitä viimeisiä pimeitä sokkeloita sisimmässämme, joita emme uskalla tutkia. Välttely ei kuitenkaan tuo vapautta.
Viimeksi häpeän pelon noustessa istuin paikoillani ja toivotin tunteen tervetulleeksi. Kysyin siltä, mitä se minulle haluaa kertoa. Se sanoi: ’Jos näin ja näin tapahtuu, kuolen häpeästä. En voi enää näyttää naamaani missään.’ Mieleni selvästi rakastaa liioittelua. Listasin ylös kaikki ajatukset ja uskomukset, joita häpeän pelko mielessäni nostatti. Kysyin seuraavaksi itseltäni ’Mitä sitten? Mitä sillä on väliä? Ja ’puff’ – tunne haihtui savuna ilmaan, ja tilalle tuli vapaus.
Vuosikausia annoin pelon ja häpeän rajoittaa todella paljon tekemisiäni. Meitä myös pyritään pienestä pitäen kontrolloimaan häpeän tunteita ja pelkoa nostattamalla. Jossain vaiheessa totesin, että en halua olla enää sen vankina. Teen, vaikka hävettää ja pelottaa. Yleensä esimerkiksi ne tekstit, joiden julkaisu hirvittää eniten, nousevat merkityksellisimmiksi.
Kohtaan työssäni upeita herkkiä ihmisiä, joilla on vaikka mitä annettavaa. Tälläkin viikolla nuoren naisen, jonka kovat kokemukset olivat synnyttäneet kaunista taidetta, jota hän piilotteli häpeän, riittämättömyyden tunteen ja torjutuksi tulemisen pelon vuoksi. Mitä, jos se, mitä sinulla on annettavana voisi auttaa jotakuta toista? Jopa pelastaa hengen? Lahjat on tarkoitettu jaettaviksi ja kun joku rohkeasti jakaa itsestään, niin kohdellaan sitä arvostaen. Ei ole helppoa asettaa itseään arvostelun kohteeksi. Tarve arvostella ja repiä alas kumpuaa aina omista haavoista käsin ja on viisasta olla kaatamatta omaa lastiaan toisen niskaan.
Oletko sinä pantannut jotain osaamistasi, koska pelkäät epäonnistumista ja häpeää? Olisiko aika ottaa voimasi takaisin omiin käsiisi?”
Jos epävarmuus tai häpeä estävät sinua tekemästä elämässä sinulle tärkeitä juttuja, lähde mukaan Sannan Unelmakarttakirja-verkkokurssille hakemaan uskoa ja luottoa itseesi ja elämään! Kurssin on käynyt jo yli 5 000 ihmistä! Lue lisää kesäkurssista TÄSTÄ.
Taisteletko sairauttasi vastaan, pidätkö sairauttasi vihollisena, jota vastaan täytyy käydä sotaa? Tiedämme, että kaikenlaiset sotaan ja taisteluun liittyvät ajatukset lisäävät kehon stressireaktiota, eli siten ne eivät lainkaan tue paranemista.
”Monin tutkimuksin on todettu se, miten toipuminen erityyppisistä vaivoista nopeutuu kehon ja mielen ollessa rauhoittuneessa tilassa. Tämä parasympaattinen hermoston tila on vastakohta sympaattiselle eli stressitilalle.
Stressitilaa kuvastavat sanat taistele tai pakene, joten kyse on nimenomaan siitä, että koko kehomielijärjestelmä menee ’hengissä selviytymisen’ hälytystilaan, jossa elimistöä palauttavien ja solutuhoja korjaavien prosessien ei ole mahdollista aktivoitua. Parasympaattinen tila on se tila, jossa kaikenlainen tasapainottuminen, solutason korjaaminen ja immuunipuolustuksen vahvistuminen tapahtuu.
Taistelija ei myöskään hyväksy senhetkistä oirettaan tai sairauttaan, ei kykene kohtaamaan tässä hetkessä olevaa tilannettaan sellaisena kuin se ilmenee. Hyväksyminen on kuitenkin senhetkisen todellisuuden kohtaamista. Kun kykenemme hyväksymään, rauhoitumme ja avaudumme uudelle. Hyväksyminen tuo myös turvan tunnetta kehoomme ja hermostoomme, kun taas taistelumoodi tuo turvattomuutta.
Toisille on kuitenkin luonteenomaista elää aktivistina, taistelijan ja soturin energiassa. Aktivisti voi silti hyväksyä senhetkisen tilansa sellaisena kuin se on. Sairastumisen myötä voi olla kyse nimenomaan siitä, miten ja mihin tämän luontaisen energiansa voisi kanavoida niin, ettei se aiheuttaisi lisää stressiä. On tärkeää aistia se, missä oma jaksamisen raja menee.
Joillekin vahvaa soturienergiaa kantavalle voi olla hyväksi ryhtyä tukihenkilöksi toisille, mikäli voimavaroja siihen riittää. Jotkut ryhtyvät muulla tavoin puolustamaan heikompien asemaa, esimerkiksi liittymällä eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan. Mitä tahansa oma aktivismi onkaan, kannattaa kuunnella kehoaan ja varmistaa, että oma toiminta voimaannuttaa eikä kuluta voimia.” (Tekstin ote on kirjastani Elämää voi aina parantaa.)
Kun kykenemme hyväksymään, rauhoitumme ja avaudumme uudelle.
Mieti, miten sinä voisit valjastaa taistelemiseen käyttämäsi energian terveyden ja paranemisen vahvistamiseen? Listaan tähän muutaman kysymyksen, joista voit lähteä liikkeelle:
Määrittele, mitä sinulle tarkoittaa paraneminen. Onko se ”pois jostakin” (=sairaudesta) -energiaa VAI ”kohti jotakin” (=paranemista) -energiaa?
Mieti, mikä sinussa on tälläkin hetkellä tervettä ja ehyttä, vaikka olisitkin sairas? Koska olet elossa, sinussa on terveyttä.
Mikä voisi olla sinulle ensimmäinen askel suuntautua kohti terveyden ja paranemisen vahvistamista?
Artikkelikuva: Anne Toivonen – Instagram: anne_toivonen.
Kysyimme teiltä lukijoilta Facebookissa ja Instagramissa, oletko koskaan laihduttanut ja jos olet, niin miksi. Tällaisia vastauksia annoitte:
Olen, jotta olisin terveempi ja jaksaisin enemmän. Ennen kaikkea halusin olla lapsellemme läsnä.
En, koska mitkään kuurit eivät ole pysyviä, kyse on omien elämäntapojen pysyvistä muutoksista terveellisemmäksi ja sen olen tehnyt. Juuri pysyvien tapojen muodostaminen on se tärkein asia!
Olen laihduttanut, koska häpeä, en tykännyt reisistäni, pidin itseäni lihavana. En tiedä pidänkö vieläkin itseäni lihavana ja tykkäänkö reisistäni, yritän opetella tykkäämään.
Olen monta kertaa laihduttanut! Viimeinen pisara oli terveydelliset syyt, kuten monella muullakin. Yritän elämäntapamuutosta, että jaksaisin arjessa paremmin. Tavoitteet pitää olla realistiset, eikä kannata verrata itseään toisiin. Kun notkahduksia tulee, niin kuitenkin mennään eteenpäin.
En laihduttanut, mutta liikuntaa olen alkanut harrastamaan. Oman mielen vireyden vuoksi, liikunta tekee hyvää koko tilalle ja oloki on pirteämpi.
Laihdutin aiemmin, koska syömishäiriö pakotti. Nyt olen lopettanut laihduttamisen ja hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen. Vielä kun saisi sen normielämän kuntoon ja ylläpidettyä terveyttä niin olisi hyvä.
Olen laihduttanut ja monista eri syistä. Ulkonäön takia, terveyden vuoksi ja toisen ihmisen odotuksia täyttääkseni. Se oli huonoin vaihtoehto ja syy. Hukkasin siinä itseni kokonaan.
En ole. Liikkuminen on elämäntapa. Pyrin syömään terveellisesti, mutta saa herkutellakin. Kohtuus kaikessa. Pääasia, että itsellä on hyvä olla.
Olen laihduttanut. Oman terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. En halunnut aloittaa lääkehoitoja vaan pudotin painoani ja muutin ruokavaliotani sekä aloin liikkumaan luonnossa.
Olen, jonkinlaisesta häpeästä itseäni kohtaan. Enää en laihduta. Haen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja tasapainoa.
Kyllä olen. Isoin motivaatio oli terveys. Tärkeintä on, että kroppani on nyt vahva ja terve, koska sen kanssa elän loppuelämäni.
Lisää aiheesta Anu Marin kirjasta Laihdutuskoodi, jossa painotetaan, että elämä ei voi olla pelkkää laihdutuskuuria. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Suomen tunnetuimman laihdutuspalvelun, Keventajat.fi:n kanssa. Artikkelin lopusta löydät etukoodin, jolla voi liittyä Keventäjiin -20% alennuksella.
Pienempää painoa markkinoidaan syystäkin terveysnäkökulmasta – mutta myös ratkaisuksi lukuisaan muuhun ongelmaan.
Kehon ulkomuodon mielletään helposti olevan yhteydessä persoonan ominaisuuksiin, esimerkiksi hoikkaa ihmistä voidaan pitää ahkerana, itsestään huolehtivana ja fiksuna tyyppinä. Ylipaino ja lihavuus saattavat sen sijaan olla kuin stigma, joka leimaa ihmisen laiskaksi, houkutuksille alttiiksi, jopa tyhmäksi.
Kun tanakkaan ulkomuotoon suhtaudutaan näin, ei ole ihme, että laihdutus ei herätä toiveita pelkästään paremmasta olosta, kunnosta ja jaksamisesta, vaan myös mullistuksesta, joka koskettaa koko elämää tai persoonaa.
Kehonpainon muutos pienempään on yksinään melko huono onnellisuuden tae. Tämä ei ole yllättävää, sillä muutoinhan normaalipainoisten elämä olisi yhtä ruusuilla tanssimista. Lottovoittajienkin onnellisuuskäyristä nähdään, että suuri potti tuo aluksi iloa ja helpotusta. Tietyn ajan kuluttua voittajat ovat kuitenkin yhtä onnellisia tai onnettomia kuin aiemminkin. Onnellisuuden kysymykset yltävät siis ulkomuotoa ja maallista mammonaa syvemmälle.
Silti harmillisen moni elää ”sitten kun” -elämää, jossa haaveiden toteuttamista lykätään hamaan tulevaisuuteen paremman hetken toivossa. Elämässä tärkeille asioille kannattaa kuitenkin raivata tilaa myös tässä ja nyt. Se kauan odotettu ”sitten kun” -vaihe ei välttämättä koskaan tule, ja sitä odotellessa moni mielekäs asia jää tekemättä.
Jokainen ansaitsee tavoitella ja tehdä juttuja, jotka kokee itselleen tärkeänä – koosta ja ulkomuodosta riippumatta. Uudesta harrastuksesta, matkustelusta tai itsensä hemmottelusta nauttii todennäköisesti yhtä paljon tällä hetkellä kuin ”sitten kun”.
Joskus väärän asian tavoittelu voi itsessään olla ongelma. Liiasta työnteosta stressaantunut, itseensä tyytymätön tai parisuhteessaan onneton on todennäköisesti näitä samoja asioita myös kevyempänä. Ulkomuodon muuttaminen ei ole näihin asioihin oikea ratkaisu.
Huonosta itsetunnosta saatetaan parjata vain ulkoista kuorta, vaikka riittämättömyyden tunne usein kumpuaa jostain paljon syvemmältä. Tällöin pinnan korjaaminen ei paikkaa kaikkia vaurioita.
Itsensä arvostaminen helpottaa painonpudotusta ja lisää onnellisuutta
Kilojen karistelu ei ole yleensä tiedosta kiinni, mutta helpoksi sitä ei voi väittää. Monet eivät siinä onnistu, ainakaan pitkällä aikavälillä. Vaikka eihän painonpudotuksessa onnistuminen tietenkään tee kenestäkään parempaa ihmistä, ihmisarvo kun ei ole sidottu vaa’an, mittanauhan tai kokolapun lukemaan. Laihdutuskuurit ja edestakaisin jojottelu voivat kuitenkin aiheuttaa pettymystä ja epäonnistumisen kokemuksia. Puhumattakaan siitä, mitä vuorotellen laihtuminen ja lihominen tekevät elimistön säätelymekanismeille.
Pahimmillaan ruoan ja liikunnan kontrolloinnin kautta lähdetään hakemaan elämänlaajuista hallinnan tunnetta. Kuuriluontoinen laihdutus voi tuoda elämään turhan kovia rajoituksia, mustavalkoista ajattelua ja joustamattomuutta. Suhde ruokaan voi heittää aivan häränpyllyä, ja samalla kuuroudutaan täysin kehon ja mielen tarpeille. Vaa’an lukema alkaa herkästi määrittää, onko päivä onnistunut vai ei.
Sen 5 % painotavoitteen takia ei kannata samalla pudottaa 95 % elämän mielekkyydestä.
Elämäntapojen muutoksia kannattaa tehdä, koska olet tässä nyt paremman olon ja jaksamisen arvoinen. Ei siksi, että tulisit muutosten myötä jotenkin arvokkaammaksi. Itsensä ja elämänsä arvostaminen liittyvät olennaisesti onnellisuuden kokemukseen. Sättimisestä kumpuava motivaatio ei tavallisesti kannakaan pitkälle. Tottumusten muuttaminen kun vaatii itsekurin ja niskasta kiinni ottamisen sijaan toiminnan havainnointia, kehon kuuntelua ja mielen kannustusta. Sen 5 % painotavoitteen takia ei kannata samalla pudottaa 95 % elämän mielekkyydestä.
Vaikka painoon voi kytkeytyä runsaasti terveydellisiä, sosiaalisia ja psyykkisiä ikävyyksiä, niin hoikempi uuma tuskin on ratkaisu onnellisuuden yhtälöön. Loppujen lopuksi saattaa jopa olla niin, että laihdutus ei tuo onnea, mutta onni saattaa helpottaa painon pudottamista. Kun ihminen on sinut itsensä, ympäristönsä ja elämänsä kanssa, ruokaankin neutraalisti suhtautuminen käy helpommin. Ehkäpä elämänmakuinen arki on paras mauste ja tasapaino paras paino…
Pohdi hetki näitä kysymyksiä
• Mitkä ovat elämäsi tärkeitä arvoja?
• Miten arvot tällä hetkellä heijastuvat toiminnassasi?
• Miten paino tai syöminen liittyvät näihin arvoihin?
• Jos haluat pudottaa painoa, mistä syistä sen tekisit?
• Mitä ajattelet muuttuvan painon pudotessa?
Jos kaipaat keveämpää elämää, voit saavuttaa sen lempeästi. Laihduttamisen ja treenaamisen ei tarvitse olla itsensä kiusaamista. Ja muista, että voit olla lomalla omassa kehossasi – nauttia siitä rennosti – kiloista riippumatta.
Hidasta elämää -lukijaetu
Jo yli 80 000 suomalaista on luottanut Keventäjiin painonhallinnassaan. Hidasta elämää -sivuston lukijana saat 20% alennuksen kaikista määräaikaisista (1, 3, 6 ja 12 kk) Keventäjät- ja Kotitreeni -jäsenyyksistä käyttämällä tilauksessa alennuskoodia HIDASTA.
Tämän edun voit käyttää yhden kerran ja se on voimassa 31.12.2018 asti. Muista käyttää alennuskoodia HIDASTA.
Sinä, joka unohdat huolehtia itsestäsi töiden, perheen, ylitöiden, remontin, harrastusten, lasten harrastusten ja muun oravanpyörän keskellä. NYT on aika ryhtyä laittamaan itsensä etusijalle, edes hetkeksi päivittäin.
Luo kiireiden keskelle uusi tapa: viisi minuuttia itsesi kuuntelemista joka päivä. Bussipysäkillä, ennen palaveria, kun odotat lasta soittotunnilta – ota oma hetkesi.
Pysähdy. Keskity hengitykseesi.
Kysy itseltäsi, mitä oikeastaan tarvitset juuri nyt. Kun vastaus nousee esiin, tarkista, onko se sinulle oikeasti hyväksi vai. Jos tarvitset vaikkapa lasin vettä tai hetken rauhaa, tiedät olevasi oikean asian äärellä. Jos luulet tarvitsevasi uuden käsilaukun tai pullollisen punaviiniä, kysy uudestaan. Mitä tarpeen takaa löytyy? Mitä tunnetta kaipaan? Mitä tarvetta yritän täyttää: hyväksyntää, turvaa, rakkautta?
Anna itsellesi se, mitä kaipaat, siinä muodossa ja mittakaavassa kuin juuri nyt on mahdollista. Hengitä hetki raitista ilmaa, liikuta kehoa, halaa sisäistä lastasi. Aina ei tarvitse tehdä mitään: joskus riittää tietoisuus omasta tarpeesta. Pysyt yhteydessä itseesi etkä katoa kokonaan kiireiden alle. Jos vastauksesi on, että haluat myydä omaisuutesi ja muuttaa maailmalle, sitä ei tarvitse toteuttaa nyt (eikä ehkä koskaan). Mutta jos sama toive nousee esiin viikko ja kuukausi toisensa jälkeen, on aika tehdä asialle jotain. Omien tarpeiden kuuntelusta syntyy hengitys ja päivä kerrallaan omannäköinen elämä.
Kuva: Vuoden paras päivä -kirjan kuvitusta, Emilia Ikäheimo
Sunnuntaina 23.9. (kl 4.54.) on syyspäivän tasaus – päivä ja yö ovat yhtä pitkiä, tästä alkaa syksy ja pimeä kausi. Syyspäivän tasaus on sadonkorjuun aikaa ja aktivoi uuden kasvukauden.
Tieteellisesti määriteltynä, Syyspäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko ohittaa taivaan ekvaattorin ja on suoraan päiväntasaajan yläpuolella. Tuolloin kesä on virallisesti loppu ja syksy alkaa. Syksy jatkuu aina talvipäivänseisaukseen 22.12. Siitä alkava talvi jatkuu kevätpäiväntasaukseen (20.3.2019), ja kevät puolestaan päättyy kesäpäivänseisaukseen (21.6.2019).
Vuodenajat rytmittävät vuottamme ja ilmentävät elämän jatkuvaa syklisyyttä: kasvu, sadonkorjuu, kuolema, uudelleensyntyminen.
Vuodenaikojen vaihtumiset ovat merkittäviä hetkiä, joita on kautta aikain juhlistettu erilaisin rituaalein ja seremonioin. Pysähtymällä tietoisesti vuodenaikojen ja niiden vaihtumisen äärelle, nykyihminenkin pääsee kiinni luonnon rytmeihin – ja samalla oman sisäisen luontonsa rytmiin.
Pysähtymällä tietoisesti vuodenaikojen ja niiden vaihtumisen äärelle, nykyihminenkin pääsee kiinni luonnon rytmeihin – ja samalla oman sisäisen luontonsa rytmiin.
Rituaalien alkuperäinen merkitys on pysähtyä, kunnioittaa ja pyhittää. Olla läsnä ja kiitollinen. Usein ne ovat jollakin tavalla siirtymäriittejä – siirrytään yhdestä vaiheesta toiseen. Päästetään irti vanhasta, valmistaudutaan tulevalle. Rituaalit, kun ne tehdään vilpittömästi – ei siksi että näin kuuluu tehdä – avaavat tietoisuuden kenttää, ja syvempi henkinen tietoisuus nousee esiin.
Uskontojen aivopesun myötä ihmiset ovat vieraantuneet rituaaleista – ja samalla mahdollisuudesta kokea elämää sielukkaammin. Rituaali voi olla hyvin yksinkertainen – hiljainen hetki ja kynttilä. Jokainen löytää oman tapansa, olennaista on pysähtyä näiden merkittävien siirtymävaiheiden äärelle, kuunnella niiden viestiä. Luonnon rytmeihin liittyvät rituaalit avaavat luonnon henkisyyden kokemista ja silloin on mahdollista avautua suuremmalle tiedolle.
Syyspäivän tasauksesta alkaa syksy, sadonkorjuun aika. On aika kiinnittää huomio elämän runsauteen, kaikkeen siihen mitä mennyt kasvukausi on meille antanut. Tuntea kiitollisuutta.
Syyspäivän tasauksesta alkaa syksy, sadonkorjuun aika. On aika kiinnittää huomio elämän runsauteen, kaikkeen siihen mitä mennyt kasvukausi on meille antanut. Tuntea kiitollisuutta. Kiinnitämme niin kovin helposti huomiomme siihen, mitä meiltä puuttuu. Nyt kun syyspäiväntasaus osuu sunnuntaille, on hyvä viettää viikonloppu katsoen taaksepäin ja tuntea kiitollisuutta kaikesta mitä on saanut.
Voimme myös katsoa, mistä olemme valmiita luopumaan ja päästämään irti, jotta teemme tilaa ja valmistamme maaperää uudelle, tulevalle kasvukaudelle.
Syyspäiväntasaus aktivoi uuden kasvukauden. Kylvämme siemenet uuteen. Antaudumme syksyn pimeydelle ja annamme tilaa alitajunnallemme, kuunnellen sen syvempiä viestejä. Suuret visiot ja todellinen luovuus syntyy ja nousee syvyydestä – mutta tätä pimeyttä on opittava kuuntelemaan.
Syyspäiväntasauksen äärelle pysähtyminen:
Vietä aikaa hiljaisuudessa, mahdollisesti luonnossa ja katso vuottasi taaksepäin
Havaitse, kuinka elämäsi sykli ja rytmi toimii, miten se näyttäytyy sinulle?
Ole tietoinen tästä hetkestä, kun päivä ja yö – valo ja pimeys, ovat yhtä pitkät. Mitä se sinussa herättää?
Mistä kaikesta voit olla kiitollinen?
Mistä olet valmis luopumaan? Kirjoita nämä ylös.
Mitä siemeniä kylvät kasvamaan tulevalle kasvukaudelle?
Sytytä kynttilä, pysähdy tuntemaan syvää kiitollisuutta kaikesta mitä olet saanut, tunne kehossasi runsauden tila.
Polta / laita veteen paperi, jossa on asiat/vanhat uskomukset/ asenteet jne , joista olet valmis luopumaan, jotta teet tilaa uudelle.
Uuden siemen: mille haluat antaa enemmän tilaa elämässäsi? Ole läsnä tälle teemalle ja kaipaukselle, ilman että sinun täytyy keksiä sille ratkaisua.
Istu/ makaa kuunnellen hiljaisuutta.
Elämä on niin kovin runsas – tuppaamme vain unohtamaan sen!
Aina joskus törmää ajatuksiin, jotka haastavat syvimmät oletukset itsestä ja elämästä. Anthony de Mellon ”Havahtuminen” nosti ison asian pöydälleni jouluna 1999. ”Haluatko olla onnellinen? Hyväksytkö läheisillesi onnellisuuden etsimisen, silloinkin kun se haastaa omat odotuksesi heitä kohtaan?”
Muistan heittäneeni kirjan käsistäni ääneen kiroten. ”Ei se noin mene!” Kolmannen lukemisen jälkeen minun oli kuitenkin pakko tunnustaa; olin liittänyt onneen joukon ehtoja, jotka vähensivät onneani. Ja vielä enemmän, olin rakentanut itselleni tarinan onnettomana olemisen jaloudesta, ja noudatin sitä suurella hartaudella.
Tuo hetki palautui mieleeni lukiessani hiljattain Yuval Noah Hararin uusinta, 21 oppituntia maailman tilasta. Se on jatkoa Homo Sapiens – ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus – huomisen lyhyt historia bestsellereille.
Onko vapaata tahtoa olemassa?
Kun Harari kirjoittaa, että ”vapaa tahto on myytti, ja tämän ymmärtäminen tulee vapauttamaan ihmisen”, se kolahtaa omiin uskomuksiini. Luultavasti monen muunkin.
Vapaan tahdon kyseenalaistaminen haastaa suuren osan siitä, minkä varaan olemme rakentaneet länsimaisen yhteiskunnan ja oman identiteettimme. Eikä siinä kaikki, Hararin mukaan vapaan tahdon ymmärtäminen myytiksi tulee pelastamaan nykyihmisen. Pelastamaan miltä? Kehittyvää tietotekniikkaa hyödyntäviltä vallanpitäjiltä, vastaa Harari.
Tuota pitää hiukan taustoittaa. Luulen, että lähes kaikki jotka tätä kirjoitusta luemme, olemme liberalismin lapsia. ”Liberalismin tarina on luomiskertomus; luominen tapahtuu koko ajan ja luoja olen minä. Päämäärä on luoda tarkoitusta tuntemalla, ajattelemalla, haluamalla ja keksimällä. Siksi korkein ihanne on vapautua kaikista rajoitteista tällä tiellä.” -jatkaa Harari. Juuri noin, huomaan myönteleväni. Tämä on olennaista ja näinhän se kuuluu ollakin. Vai kuuluuko?
Rakastan paradokseja, koska niiden kautta näkee usein ensi vilauksen uusista maailmoista, jotka avautuvat eteemme.
Tietoinen mieli on vapaa, vaikkakin harvinainen laji. Niin kauan, kuin emme ole tietoisia omista sisäisistä tarinoistamme, uskomuksista, tottumuksista ja peloista, olemme hyvin haavoittuvia ulkoapäin tulevalle vaikuttamiselle. Lisäksi kaksi kasvavaa trendiä korostaa juuri nyt aidon tietoisuuden merkitystä.
Mistä identiteettini syntyy?
Yksilöllisyyden ihanne saa etsimään tarkoitusta ja merkitystä omalle elämälle. Tavoittelemme oman sisimmän ymmärtämistä ja opettelemme kuulemaan, mihin se meitä ohjaa. On tärkeää tunnistaa sisäisen puheemme lähteet ja konteksti. Riippumatta tietoisuutemme tasosta, meitä ohjaavat myös ikiaikaiset periytyneet impulssit, reaktiot, tunteet ja intuitio. Nämä eivät ole tietoisia valintoja, mutta voivatko ne olla vapaan tahdon ilmentymiä?
Harari jakaa vapaan tahdon kahteen osaan; meillä on kyllä vapaus toimia halujemme pohjalta, niinkuin parhaaksi näemme niitä toteuttaa tai olla toteuttamatta, mutta itse ”halun” on hänen mukaansa vapaan tahdon ulkopuolella.
”Useimmat ihmiset, jotka ryhtyvät etsimään identiteettiään, ovat kuin aarteenmetsästykseen osallistuvia lapsia. He löytävät sen, mitä heidän vanhempansa ovat ennalta kätkeneet heidän löydettäväkseen.”
Koen Hararin päättelyn oivaltavaksi ja hyvällä tavalla haastavaksi. En kuitenkaan jaa täysin hänen näkemystään ihmisen ”sieluttomuudesta”. Perustan varaumani siihen, ettei tiede, johon Harari tutkijana kirjansa ja ajatuksensa luonnollisestikin perustaa, ole todellisuudessa löytänyt jaettua ymmärrystä tietoisuudesta, jonka omassa mielessäni rinnastan sieluun. Pidän tätä ihmiskäsitykseni ytimessä, kunnes joku toisin todistaa.
Tietoisuuden kehittäminen nousee kansalaistaidoksi
Yksilöllisyyden lisäksi tekniikan kehityksen vaikutus on tärkeää ymmärtää. Vaikka onkin historian tutkija koulutukseltaan, kirjailijana Harari on vahvoilla kuvatessaan lukijan eteen yhteiskuntien kehitystä sekä datavirtojen ja tekoälyn tuloa, sekä niiden vaikutusta ihmisen ja yhteiskuntamme kehitykseen. Jos tietomassojen haltijat ja louhijat ovat ihmisistä ja yksilöistä keräämänsä tiedon pohjalta oppineet tuntemaan minut ja pelkoni paremmin kuin itse niitä tiedostan, olen ilmeisissä vaikeuksissa.
Me kaikki olemme kuulleet ”kuplista”, joita rakennamme somekäyttäytymisellämme, asuinpaikalla tai harrastuksillamme. Kupla toimii tänä päivänä kohdennetun markkinoinnin ja mielipidemuokkauksen välineenä ja siksi tietoisuuden nosto on tärkeää. On helppo löytää esimerkkejä siitä, millaista vaikuttamista valintoihimme tehdään koko ajan. Nykyisin vaikuttaminen on hyvin tarkennettua, jopa yksilökohtaista, mikä on historiassamme ennen kuulumatonta. Ja nämä mainokset ovat nähtävillämme vain, koska ne toimivat. Samoin poliittisiin päätöksiin vaikuttamisesta nousee esimerkkejä jatkuvasti, ja sekin trendi on vahvistuva.
Näistä syistä johtuen on olennaisen tärkeää kasvattaa tietoisuuttaan ja ymmärrystään itsestä ja kanssaihmisistä. Tunnistaa omat pelkonsa ja se, miten ne vaikuttavat käyttäytymiseemme ja valintoihimme. Tämä on uusi kansalaistaito, jonka kehittämiseen meditaatio ja tietoinen läsnäolo ovat käytännöllisiä työkaluja. Kirjansa lopussa Hararikin muuten kertoo meditoineensa 20 vuotta säännöllisesti, ja että se on hänestä käytännöllisin tapa kehittää itseään ja ajatteluaan.
Pidän edelleen intuitiota ja sydämen ääntä ihmisen vahvuutena maailman tuulissa. Niistä pitää vain oppia erottamaan se, mikä on aitoa ja mikä tiedostamatonta.
Mitra Vasara kirjoitti artikkelin ”Mies – 3 asiaa, joita nainen kaipaa rakastelulta”. Tähän pyydettiin minulta miesnäkökulmaa, joten ajattelin tarttua haasteeseen. En lukenut Mitran tekstiä ennen kirjoitusta, jotta saisin enemmän omaa näkökulmaani tuotua tähän.
Tässä tulee, oletko valmis? Puhun miehestä ja naisesta, mutta nämä teemat voitaisiin pukea myös maskuliini/feminiini -teemoihin, jolloin ei ole niin suoria viittauksia sukupuoleen. Mutta ymmärrettävyyden takia, puhun miehestä ja naisesta tehden välillä yksinkertaisuuksia monimutkaisista teemoista.
1. Ymmärrä, että miehen seksuaalisuus on huomattavasti laajempi, kuin annetaan ymmärtää
Miestä ja miehen piirteitä usein kuvataan yksipuolisesti, jopa väheksyvästi. Sama koskee myös seksuaalisuutta, se nähdään kapeasti kulmasta. Stereotypia menee jokseenkin näin:
Mies haluaa ainoastaan panna.
Mies haluaa ainoastaan seksiä.
Mies on aina innoissaan seksistä.
Mies on vähemmän romanttinen ja ajattelee vain alapäällään.
Vaikka nämä on kärjistettyjä esimerkkejä, alitajuntaisesti monet näistä elävät edelleen vahvana.
Me elämme erikoista aikaa, ja miesten avautuminen on vahvasti myös käynnissä. Vedän itse nykyään miehille suunnattuja viikonloppuja ja näissä käytyjen keskustelujen anti on korvaamatonta. Miehet uskaltavat puhua entistä enemmän omasta itsestään, myös seksuaalisessa mielessä. Tässä muutamia esimerkkejä mitä mies kaipaa.
1. Mies kaipaa rakastelussa hyväksyntää. Hän kaipaa lämpöä, toisen ihmisen läheisyyttä. Hän toivoo vahvasti, että hänen rakkauden kielensä tulisi nähdyksi, ymmärretyksi ja arvostetuksi. Mies kaipaa pysähtymistä arjen keskellä, paikkaa, jonne mennä rakkaan ihmisen kanssa.
Usein hän myös haluaisi ottaa kumppaninsa, mutta pelkää tai ei tiedä, kuinka se tehdään. Toki on miehiä, jotka kaipaavat enemmän seksiä, kuin rakastelua, mutta toivovat silti, että tämä tarve tulisi ymmärretyksi. Nykyisin se tarve tulee usein väheksytyksi, aivan kuin jokin toinen tapa olisi enemmän hyväksytty. Usein ihminen, joka kaipaa rakastelua, ei välttämättä pysty hyväksymään toisen tarvetta harrastaa seksiä. Ilman hyväksyntää on vaikea löytää yhteistä.
Tässä vasta pintaraapaisu, mutta hyvä olisi ymmärtää, että miehen seksuaalisuus on usein paljon laajempi kuin sterotyyppinen ajattelu. Mitä se kunkin miehen kohdalla on, on mahdotonta määrittää. Sen takia suosittelen kommunikaatiota, laajempaa hyväksyntää ja rohkaisua myös erilaisten tarpeiden näkemiseen. Mikäli itse tykkäämme punaisesta (rakastelu) ja toinen tykkää sinisestä (seksi), niin saatamme väheksyä toisen värivalintaa. Väheksyntä ei juuri paranna ihmisten välistä yhteyttä.
Kysymys kuuluu: Hyväksytkö toisen ihmisen seksuaalisuuden, jos se eroaa omastasi?
Harjoitus: Ymmärrä, että on olemassa useita erilaisia tapoja nähdä ja kokea omaa seksuaalisuuttaan. Kokeile laajentaa hyväksyntääsi myös toisten ihmisten tapoihin.
2. Mies haluaa palvella.
Mies (tässä yhteydessä tarkemmin sanottuna maskuliininen henkilö. Voi olla joko mies tai nainen) haluaa palvella. Hän saa suurimman nautinnonsa, kun hän pääsee antamaan suurimman lahjansa, rakkautensa jollekin toiselle. Tämä ilmenee miehellä (tai pojalla – lue lisää) epäkypsästi haluna miellyttää. Koska taustalla on usein halu palvella, mutta oman itsensä arvo voi olla vielä hakusessa, niin palvelu tulee enemmän miellyttämisenä, kuin todellisena haluna palvella.
Miellyttämisen takana on pieni poika, joka yrittää miellyttää kumppaniaan myös seksuaalisessa mielessä. Sängyssä tämä ilmenee epävarmuutena ja jatkuvana varmisteluna. Mikäli poika on kypsä, eli mies, hän silti palvelee, mutta ei ainoastaan miellyttäen vaan toista. Hän saa palvelemisesta suurimman nautinnonsa.
Voit miettiä kohtaamisia miesten kanssa. Kuinka usein mies on ollut valmis tekemään nautintosi eteen töitä? Toki on olemassa myös emotionaalisesti jumissa olevia miehiä, jotka eivät mieti kuin omaa itseään. Tämäkin tila on mielestäni muuttuva, kun miehen jumi lähtee aukeamaan. Aukinainen mies on hereillä myös emotionaalisesti. Mutta mikäli hän on oppinut kasvatuksessa ainoastaan kiinniolemisen, ei hän pysty myöskään rakastelussa olemaan auki. Näitä miehiä pitäisi kannustaa hyväksyvästi harjoittelemaan aukinaista tilaa, ei mollata tai väheksyä heidän oppimatonta taitoaan. Se (hyväksyntä) on monille vaikeaa ja näin ollen kierre on valmis. Hyväksymättömyys ei lisää halukkuutta opetella taitoa, joka muutenkin on vaikeaa.
Kun mies on auki, hän haluaa palvella, hän haluaa rakastaa ja rakastella kumppaniaan, jotta hän täyttyisi rakkaudesta. Tämä ei ole mitään mystiikkaa, vaan yksinkertaisesti sitä miten meidät on ”rakennettu”, palvelemaan ja suojelamaan ”heimoamme” (kylää, yhteisöä ja rakkaitamme).
Sen sijaan että miettisit itse jatkuvasti, että kuinka voit miellyttää miestäsi, niin kokeile mitä tapahtuu, kun alat keskittyä omaan nautintoosi, vastaanottamaan miehen luontaista halua palvella. Sinun nautintosi on (kypsän) miehen suurin nautinto.
Kysymys: Oletko antanut koskaan miehen palvella sinua, toisin sanoen oletko koskaan kyennyt vastaanottamaan miehen antamaa rakkautta täysin siemauksin?
Harjoitus: Kerro mitä kaipaat ja miten haluat sitä vastaanottaa. Mikäli oletat, että miehesi tietää, mitä oletat, todennäköisesti miehellä ei ole siitä hajuakaan. Kommunikoida voi monella tapaa. Keskustelut eivät välttämättä sovi tietenkään spontaaniin yhteiseen ”leikkihetkeen”, mutta sanallistaminen voi olla tärkeää miehelle, jotta hän saa oletuksista jotain konkreettista. Keholla voi taas kommunikoida rakastelussa hyvinkin ilman sanoja.
Kokeile maksimoida oma nautintosi (joka ei tarkoita pelkästään seksuaalista nautintoa, vaan myös emotinaalista täyttymystä). Muista, että lahjan vastaanottaessa, mahdollistat lahjan antamisen toiselle.
3. Ymmärrä, että miehilläkin on paljon haavoja omassa seksuaalisuudessaan.
Miesten suurimpia haasteita seksissä on suorittaminen. Myös vallalla oleva kulttuuri mielestäni pitää tätä yllä. ”kuinka annat orgasmin” ”7 askelta räjähtävään nautintoon” otsikot antavat ymmärtää, että päätepiste on tavoite. Kuinka päästä a) sänkyyn b) orgasmiin c) seuraavaan kumppaniin – on hyvin kapea katsaus koko seksuaalisuuteen.
Mutta silti monet meistä miehistä ovat omaksuneet suorittamisen, joka sekoittuu vielä tähän palveluaspektiin. Olen palvelemassa – kuinka annan kokemuksen a:sta b:hen. Mikäli pystyt omalla esimerkilläsi antamaan kokemuksen siitä, että ei ole kiire mihinkään, hereillä oleva mies voi saada ensimmäistä kertaa kokemuksen siitä, että ei tarvitse suorittaa. <3
Tässä kun on saanut juteltua useiden tuhansien ihmisten kanssa, niin nostaisin nämä haavat miesten seksuaalisuudessa esille:
Tarve suorittaa.
Pelko siitä, että ei riitä (peniksen koko, rakastelun pituus, naisen anatomian vähäinen tuntemus yms.).
Osaamattomuus – Kun oppi on haettu nuorena poikana isän pornoleffoista, niin tulos on myös sen mukainen. Tämä osaamattomuus tulee nopeasti esille tosielämän seksuaalisissa kohtaamisissa.
Kyvyttömyys rentoutua – Mies jäykistyy, mies kovettaa, miehet näyttävät lihaksiaan. Tätä opetellaan koko ajan. Sen takia sängyssä mies menee usein automaattisesti tähän tilaan. Kuka opetti relaamaan, hengittämään palleihin ja luottamaan elämään? Ei kukaan, sen takia useat miehet ovat kyvyttömiä relaamaan. Juuri rentouneesta tilasta myös rakastelu olisi toisenlaista. Myös kyvyttömyys puhua haasteista on suuri monella.
Häpeää – TOSI TÄRKEÄ teema, joka on alkanut nostamaan päätään on miesten avautumisen jälkeen tuleva oivallus siitä, että mitä he todella haluavat. Seksuaalisessa mielessä nämä ”mitä todella kaipaan” ovat usein yhteiskunnallista ajatusta vastaan. Ne ovat tabuja, niinpä monet pitävät niitä ”väärinä ajatuksina”. Tämä valtava ristiriita: Mitä pitäisi olla – Mitä todella olen, sekoittaa monia. Sen takia omasta seksuaalisuudesta koetaan suurtakin häpeää. Koska näistä ei olla osattu puhua, monet ajattelevat, että nämä häpeän kokemukset ovat ainoastaan naisilla. Ei ole, se on jo selvää, että meillä miehilläkin on paljon häpeää. Ja tässä vasta muutamia esimerkkejä.
No mitä sitten voi tehdä naisena?
Hyväksyntä, ymmärrys, vähättelyn lopettaminen ja läsnäolo ovat ihmeellisiä asioita. Miestä voi tukea myös välillä menemään miesten keskuuteen. Salliminen toimii paremmin kuin pakottaminen. Loistava paikka eheytymiseen on itsessään rakastelu. Tämä on vasta pintaraapaisu, mutta toivottavasti tämä artikkeli nostaa keskustelua parisuhteissa ja myös antaa helpotusta miesten keskuudessa näihin asioihin.
Minä itse olen kokenut jokaisen näistä teemoista omassa seksuaalisuudessani. Minua on auttanut nämä asiat:
Toiset miehet, joilla näistä haavoista kertominen on helpottanut suunnattomasti.
Itselle haasteiden myöntäminen – esim. libidon puuttuminen.
Syvähengityksen opettelu – kyky rentoutua.
Stressin hallinta – Auttoi liian nopeassa tulemisessa ja muutti seksin paineet iloisiksi asioiksi.
Yhteensopiva kumppani, jonka kanssa voi turvallisesti tutkia omaa seksuaalisuuttaan. Kiitos tuoreelle vaimolleni, olet ehettänyt minua suunnattomasti <3
Toivottavasti ymmärrät, että sinussa ei ole mitään vikaa, vaikka sinulla olisi haasteita. Ne ovat vain tiloja opituista asioista. Aina voit opetella uutta ja mennä toiseen suuntaan, mikäli tämänhetkinen tila ei miellytä. Muista, että ihmisarvoasi ei mitata sillä, kuinka taitava olet pedissä. Hyväksy itsesi ja muut hyväksyvät sinut. Voimia veljet ja ymmärrystä naiset <3
Kirjoittaja Satu Tuominen on Firstbeatin hyvinvointiasiantuntija.
Kohtaan työssäni yhä useammin päällisin puolin hyvinvoivia ihmisiä, jotka syövät terveellisesti, ovat fyysisesti hyvässä kunnossa ja nukkuvat riittävästi, mutta joiden palautuminen on poikkeuksellisen heikkoa ilman selkeää syytä. He eivät tupakoi eivätkä ole käyttäneet alkoholia mittauksen aikana. Osa heistä on saattanut juosta jo pidemmän aikaa lääkäriltä toiselle epämääräisten oireiden vuoksi – löytämättä mitään.
Kunnes joku ottaa heitä olkapäästä kiinni ja kysyy, kuinka sinä voit. Silloin he itseltäänkin yllättäen puhkeavat kyyneliin ja myöntävät, etteivät jaksa enää metriäkään.
On helppo puhua tupakoinnista, liikunnasta, ravinnosta, liiallisesta työteosta, liian vähäisestä unesta ja jopa alkoholin käytöstä, mutta huolista vaikenemme. Mieli, tunteet ja henkinen hyvinvointi ovat teemoja, joita pitää välttää, ettei joku kavahda, tuhahda tai naurahda. Tai paheksu, ettei sellaisista asioista ole suotavaa kysyä. Asioista, joiden tiedetään altistavan sairauksille yhtä lailla kuin esimerkiksi tupakointi tai epäterveellinen ravitsemus.
Minä en usko, että ihmisen mieli tai sydän särkyy siihen, että joku kysyy, kuinka sinä voit, vaan siihen, ettei kukaan kysy. Tai ettemme muista kysyä sitä itseltämme. Eivät kaikki tarvitse psykologia vaan ihmisen, joka ihan oikeasti välittää.
Joskus elämässä saattaa ajautua nurkkaan ja tuntea olevansa voimaton muuttamaan mitään. Kunnes tulee se piste, että on pakko. Moni uupumuksen sairastanut on todennut jälkikäteen, että lopulta oli hyvä, että niin kävi. Se pakotti tyhjentämään elämän turhista velvollisuuksista, kuuntelemaan omaa kehoa ja hyväksymään rajalliset voimavarat.
Moni on kertonut, kuinka uupumuksen, masennuksen tai avioeron myötä he jättivät kaiken taakseen tai lähtivät ulkomaille, vuorille tai metsän keskelle, ja siellä jossakin kaukana kaikesta löysivät itsensä uudelleen. Ja kertovat tällä hetkellä toteuttavansa unelmiaan ja mikä tärkeintä, olevansa onnellisia.
Jos jossain vaiheessa suunta elämässä hukkuu, ei se tarkoita, että kerran valittu polku pitää kulkea sydän karrella loppuun asti.
Joskus on järkevämpää todeta olevansa väärällä polulla ja tehdä täyskäännös. Onneton elämä saa meidät tekemään huonoja valintoja turruttaaksemme pahaa oloa. Silti mieluummin välttelemme kuuntelemasta omaa sydäntämme kuin että pettäisimme muiden odotukset tai kuoriutuisimme ulos rooleistamme, jotka ovat käyneet liian ahtaiksi.
Mutta vaikka kukaan ei kysy tai me emme kerro, alitajuntaamme emme voi huijata. Se valvoo, vaikka tietoinen mielemme vaikenee, tai nukkuu.
Pysähdy siis hetkeksi, kysy itseltäsi kuinka sinä voit – ihan oikeasti. Mieti mikä auttaisi sinua voimaan paremmin ja mikä olisi se ensimmäinen, pienikin askel kohti onnellisempaa itseäsi. Älä luettele asioita, joita et voi muuttaa, vaan mieti mitä kaikkea voit muuttaa tai tehdä toisin. Ehkä joku rakentamasi suojamuuri saattaa matkasi varrella sortua, mutta eikö muurien ole välillä hyväkin sortua, jos niiden takaa löytyy ihminen, joka me oikeasti olemme. Ja saattaa mahdollistaa sen, että voit hymyillen vastata ”Kiitos kysymästä, minä voin erinomaisesti – ihan oikeasti!
. Se on jatkoa Homo Sapiens – ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus – huomisen lyhyt historia bestsellereille.
