Sivu 243 – Hidasta elämää

3 tapaa ankkuroitua itseensä – jos et ole kotonasi sinussa, olet jatkuvasti maailman armoilla

Mainosyhteistyö – Artikkelin tarjoaa Namaste Himos -joogafestivaali

Voimakuva somessa kannustaa nyt, että ole rohkeasti oma itsesi. Maailma kuitenkin kasvatti toisin. Sinutkin on luultavasti palkittu rohkeuden ja aitouden sijaan miellyttämisestä, tottelemisesta, sopeutumisesta siihen, mikä on yleisesti hyväksyttyä. On vaikea olla oma itsensä, jos omaa itseä ei ole vuosikymmeniin ollutkaan.

Kun ihmisen sielu ohjataan tiettyihin uomiin, fyysinen olemus seuraa perässä. Keho ei uskalla olla enää vapaa, leikkisä ja joustava, niin kuin se lapsena oli. Keho oppii, että senkin on oltava tietynlainen, jotta se tulee hyväksytyksi: istua kiltisti paikallaan, treenata lujaa, näyttää mallinukelta, jota ei oikeasti ole olemassa. Tällöin keho asettuu muottiin ja sielu katoaa sen uumeniin, hukkuu tästä maailmasta kokonaan. Yhteiskunnassa ei ehkä ole ollut paikkaa sen kaikille ainutlaatuisille piirteille, ajatuksille, luovuudelle ja unelmille.

Mutta entä jos kehosi ja sielusi luontaiset ominaisuudet päästettäisiin vapaaksi? Entä jos ne tuotaisiin yhteen niin, että kaikki se mitä sisimmässäsi olet, näkyy sinusta jo kauas?

Sielusi ei olisikaan enää piilossa päiväkirjan salaisilla sivuilla, vaan syvimmät toiveesi ja elämäntarinasi, kaikki se mitä todella tunnet ja koet, tulisi näkyväksi ja virtaisi vapaasti koko kehosi lävitse.

Kehosi saisi luvan välittää syvimpiä tunteitasi: iloa, vapautta, elämisen riemua, joskus pelkoja ja epävarmuuttakin. Ehkä se ei haluaisikaan toistaa tuttua treeniohjelmaa tai istua toivottomassa lysyssä sohvannurkassa, vaan juosta mieluummin kesäsateen halki ja hypätä lätäkköön, opetella tekemään kärrynpyöriä, tanssia villisti ja maata nurmikolla. Ehkä se haluaa unohtaa kaikki säännöt ja ilmaista vain sen ominta energiaa!

Sielun ja kehon vahva yhteys tarkoittaa oman voimansa löytämistä ja itsensä rohkeaa ilmaisemista. Jos sinun on vaikea ankkuroitua itseesi elämän melskeessä, näillä kolmella pienellä harjoituksella tuot kehosi ja mielesi yhteen. Voit valita harjoituksista yhden tai tehdä vaikka kaikki peräkkäin, tässä järjestyksessä. Viisi minuuttia kuhunkin harjoitukseen riittää mainiosti.

Hengitä ja rentoudu. Asetu selinmakuulle ja anna kehon olla. Lähde hengittämään vuorotellen kohti eri kehon osia. Sisäänhengityksellä täytä keuhkot, uloshengityksellä puhalla rentoutta ja läsnäoloa käsiin, jalkoihin, lantioon, vatsaan, hartioihin… Käy koko keho läpi ja ole läsnä jokaisessa solussasi.
Valitse vapaa liike. Laita suosikkibiisisi soimaan ja lähde liikkeelle. Älä yritä tanssia minkään mallin mukaan vaan anna kehon ohjata liikettä. Yksi liike johtaa toiseen, toinen kolmanteen, anna kehon ja mielen jumien vapautua luvan kanssa.
Luo rajat. Kun ulkomaailman odotukset kaatuvat päälle, istu alas ja sulje silmät. Tuo huomiosi kehon rajojen sisäpuolelle. Jokaisella hengityksellä anna painosi laskeutua maata vasten, mutta säilytä rento ryhti. Tunne, miten keräät oman voimasi kehoosi. Anna voiman vahvistua.

Omana itsenään oleminen tarkoittaa sitä, että elät sydämesi viestejä todeksi koko olemuksellasi: sanoissasi, tunteissasi, kehossasi. Olet aito esimerkki siitä, mitä sanot ja mihin uskot. Näytät, mitä tarkoittaa aito ja rehellinen itsensä rakastaminen. Silloin sinua eivät maailman myrskyt heilauta.

Katri Syvärinen ohjaa Namaste Himos -joogafestivaaleilla pe 20.7. elämyksellisen yin- & yang-joogaharjoituksen, joka auttaa ankkuroitumaan omaan itseen sekä liikkumaan harmonisessa suhteessa ympäristöön. Luvassa on myös luento teemalla Taikaelämää – luottamusta ja hyväksyntää elämän pyörteisiin. Tutustu uuden joogafestivaalin ohjelmatarjontaan täällä.

Muista tämä kun valitset hoitajaa tai henkisen alan koulutusta

Auttamistyötä tekevällä – oli hän sitten enkelikouluttaja tai lääkäri tai mitä tahansa siltä väliltä – on vastuu pysyä tietoisena oman toimintansa motiiveista ja siitä, kuinka hän vaikuttaa toisten ihmisten elämään. Hyvä auttaja muistaa inhimillisyytensä, tunnistaa kasvun paikkansa ja tekee työtä myös oman hyvinvointinsa ja tasapainonsa eteen. Näin esimerkiksi oma ja asiakkaan kokemusmaailma ei sekoitu, ja auttaja pystyy säilyttämään myötätuntoisen, mutta objektiivisen otteen asiakkaidensa asioihin.

Teen hoitotyötä ja kuulen asiakkailtani monenlaisia tarinoita siitä, kuinka he ovat tulleet kohdatuiksi ja kohdelluiksi vaikkapa lääkärin vastaanotolla, hierojalla, energiahoitajalla, tai terapeutin vastaanotolla. Hiljattain asiakkaani kertoi lääkärin kivahtaneen lapselle, jolla oli avomurtuma, että älä kitise kuin pikkuvauva. Jokainen ammattilainenkin on inhimillinen ihminen ja välillä pelko, stressi, kunnianhimo ja oman henkilökohtaisen elämän kriisit saavat tarkkavaisuuden herpaantumaan. Siinä paikkaa on hyvä ottaa aikalisä, ja muistaa se, kuinka tärkeiden asioiden kanssa ollaan tekemisissä, kun käsitellään ihmisten sielunelämää ja terveyttä. Auttamistyöhön ei kuulu epäystävällisyys, itsekeskeisyys, ahneus, vallanhimo, ihailun tarve, ylimielisyys tai kaikkivoipaisuuden tunne. Muiden auttamisesta ei myöskään tulisi tehdä välinettä itsensä terapioimiseen.

Hyvä ja vastuuntuntoinen auttaja osaa ja uskaltaa katsoa itseään rehellisesti ja työstää kipupisteitään niin, että voi toimia mahdollisimman vilpittömästi ja arvostavasti suhteessa asiakkaisiinsa. Rakkaudessa pysyminen ei aina ole helppoa, mutta elämä ojentaa aina auttavan kätensä sille, joka sitoutuu tekemään rakkauden työtä.

Alla muutamia asioita, joista tunnistaa hyvän ja ammattitaitoisen auttajan, kun kyse on tänä päivänä kovin suosituista täydentävistä hoitomuodoista.

Hyvä auttaja:

kuuntelee, kysyy ja kannustaa
osaa hallita omat tunteensa hoitotilanteessa
ei latele ehdottomia totuuksia, vaan houkuttelee asiakkaansa viisauden esille esittämällä hyviä kysymyksiä
ei painosta asiakastaan käymään hoidoissaan tai koulutuksissaan
osaa luoda luottamuksen ilmapiirin ja on luottamuksen arvoinen
ei anna ymmärtää olevansa ainoa, joka voi jossain asiassa auttaa
auttaa asiakastaan löytämään itselle parhaat ratkaisut
kunnioittaa asiakkaansa valinnanvapautta
kunnioittaa asiakkaansa yksityisyyttä ja arvomaailmaa
kunnioittaa myös muita hoitajia ja hoitomuotoja
pyrkii tekemään itsestään mahdollisimman nopeasti tarpeettoman; auttaa siis asiakastaan löytämään oman voimansa sen sijaan, että rakentaisi riippuvuussuhdetta
on realistisen rehellinen sen suhteen miten hän osaa auttaa ja miten ei osaa auttaa
toimii eettisesti ja vastuullisesti myös palveluitaan mainostaessaan
panostaa omaan ammattitaitoonsa ja itsensä kanssa työskentelyyn aktiivisesti

Kuuntele intuitiotasi sen suhteen, kenen puoleen käännyt. Tunnustele millainen olo sinulla tulee kyseisestä ihmisestä ja hoitomuodosta ja tutustu asiakaspalautteisiin. Itse valitsen kaikki opettajani, hoitajani ja myös lääkärini sen perusteella, millainen olo kehooni tulee häntä ajatellessani tai hänen kuvaansa katsellessani: tunnenko oloni laajenevan ja rauhoittuvan, vai tunnenko epämääräistä oloa ja supistavaa tunnetta. Hyvä ja laajeneva tunne kertoo minulle siitä, että suunta on oikea.

Kun toimii rakkaudellisesti, vilpittömästi, kunnioittavasti ja rehellisesti, sekä muistaa nöyryyden ja kiitollisuuden, syntyy kaunista jälkeä. Hoitoon ja koulutuksiin hakeutuvalle koen tärkeäksi muistuttaa, että olet tasavertaisessa asemassa hoitajaasi ja opettajaasi nähden. Kukaan meistä ei ole toisen yläpuolella. Henkisten kykyjen, kuten selvänäköisyyden omaaminen, ei tarkoita automaattisesti korkeaa tietoisuuden tasoa ja sydämen viisautta. Korkein viisaus ja hyvää tekevä voima syntyy yhteydestä puhtaan rakkauden energiaan ja se yhteys on tasavertaisesti annettu kaikille, jotka sen haluavat löytää. Elämä antaa meille jokaisen päivän jokaisena hetkenä mahdollisuuden valita rakkaus.

Lämpimästi tervetuloa henkilökohtaiseen tapaamiseen ja koulutuksiin tästä.

“Mitä syvempi haava on ollut, sitä vahvempi minusta on tullut” – 9 ajatusta vaikeiden tunteiden kohtaamisesta

Kysyimme teiltä lukijoilta Facebookissa, millaiset tunteet ovat vaikeimpia kohdata ja miksi. Vaihtoehdot olivat yksin jääminen, läheisen menettäminen, huolet, kiusaaminen tai pelko ja sen kohtaaminen.

Tällaisia vastauksia annoitte:

“Huolet. Niitä tuntuu tulevan välillä ovista ja ikkunoista, ja ne seuraa jatkuvasti mukana. Vaikka kuinka koittais itelleen selittää, että kaikki järjestyy taas varmasti parhain päin. Onneks on myös hetkiä, jollon huolista pääsee ees hetkellisesti eroon ja irti, ja voi todeta, että tästäkin selvisin hengissä, jälleen kerran .”
“Yksin jääminen. Vaikka entisenä koulukiusattuna pitäisi varmaan valita kiusaaminen, niin pahempaa kuin itse ”kiusaaminen” oli siihen liittyvä yksin jääminen, eristäminen muista ja porukasta ulos sulkeminen. Toivoisi, että siinäkin tilanteessa jokaisella olisi joku ystävä, jonka kanssa voisi aikaansa ja ajatuksiaan jakaa. Kaikki apukeinot kouluissa ja perheissä näiden asioiden käsittelyyn on tarpeen!”
“Läheisen menettäminen. Se tuntuu lohduttomimmalta, tunteeseen kietoutuu lähimmäisen rakkautta, ikävää ja tunne siitä, että joutuu turvautumaan muistoihin, joissa ei voi enää elää. Onneksi muistoihin voi palata ja kantaa lähimmäistä sydämessään ja sielussaan, kuin pienen pientä timanttia.”
“Pelko on ollut itselleni vaikein kohdata. Usein asioita pelkää kun on epätietoinen mitä tuleman pitää. Myöhemmin huomaat pelot kuitenkin turhiksi, koska elämällä on tapana mitä vaikeimmassakin tilanteessa selvittää asiat parhain päin. Ei ehkä silloin tai niin kuin itse ne haluaa, mutta asiat selvää lopulta kuitenkin.”
“En koskaan ole edes jäänyt yksin, mutta pelko siitä on aina ollut kova – vasta aikuisena tunteen kanssa on alkanut päästä sinuiksi. Yksin oleminen (itse valittu sellainen) on puolestaan varsinkin nykyään täyttä luksusta!”
“Pelko ja sen kohtaaminen. Se jäi lapsuudesta asti kaveriksi eri valepuvuissa ja vuodesta toiseen se muuttui tutummaksi, eikä se niin kauhea kaveri enää olekaan.”
“Yksin jääminen. Mitä syvempi haava on ollut, sitä vahvempi minusta on tullut.”
“Ajattelen niin, että kaikki nämä mainitut ikävät asiat kohtaamme jossain vaiheessa elämäämme ja jokainen ”hoitaa” nämä omalla tavallaan. Toiset joutuvat ponnistelemaan ”kovemmin” kuin toiset. Toivon kaikille rohkeutta ja voimaa ottaa apua vastaan jos ja kun sitä on saatavilla.”
“Läheisten menettäminen on haastavinta. Elämä on joskus epäreilua. Sen vuoksi on muistettava rakastaa ja olla läsnä joka päivä.”

Millaisia tunteita sinun on vaikeaa kohdata? Voit osallistua keskusteluun jakamalla tunteesi keskustelualueellamme TÄÄLLÄ.

Lue myös: Lasten tunteet ovat yhtä isoja kuin aikuisen – ota todesta nämä 5 lapselle vaikeaa kokemusta

Teot ratkaisevat toteutuuko unelmasi

Ilman oikeanlaisia tekoja jää unelmasi – Sun Juttusi – vain unelmaksi.

Arjen pienet teot kannattaa valita huolella, sillä juuri ne arkipäiväiset, äkkiseltään merkityksettömiltä tuntuvat valinnat vaikuttavat siihen, millaista elämämme on.

Tekemällä omaa hyvinvointiamme ajatellen huonoja valintoja, tuhlaamme tulevaisuuttamme. Tekemällä kaiken aina samalla tavalla, pysyy kaikki samana. Emme voi odottaa muutosta parempaan.

Haluamme usein kuitenkin tässä ja nyt (arjessa) jotain helppoa. Helppoa, mutta huomattavasti huonompaa, kuin jokin vähän vaikea, mutta myöhemmin paljon parempi ja pysyvämpi.

Jos valitsemme useimmiten helpon, mutta pidemmälle katsottuna huonon, emme arvosta itseämme emmekä elämäämme.

Tekosyitä

On helppo valita helppo, koska muutoksen kynnys on korkea ja huisin pelottava. Kynnyksen ylittäminen tuntuu usein mahdottomalta.

Mielikuvituksemme ryhtyy tuottamaan suurella innolla kaikenlaisia tekosyitä.

Tekosyiden repertuaarista voi valita vaikkapa valitsemattomuuden. Sen taakse voi piiloutua valittamaan kovaa kohtaloaan ja ankaria olosuhteita. Voi syyttää muita omasta tyytymättömyydestä.

Omien mahdollisuuksien huomaaminen ja tiedostaminen on tärkeää, mutta niiden pohtiminen ja pyöritteleminen ei pelkästään riitä. ”Täytyy miettiä” on usein myös tekoihin ryhtymisen lykkäämistä.

Suunnittelu on tarpeellista, mutta pitkittyessään sekin voi olla sijaistoimintaa ryhtymiselle. Muka järkevältä vaikuttavaa puuhastelua, jonka varjossa välttelemme aloittamista.

Olemme varsin taitavia kehittelemään muitakin sijaistoimintoja.

Vitkastelukin kuuluu tekosyiden ryppääseen. ”Kyllä minä sitten huomenna ryhdyn, tänään en ehdi, jaksa, viitsi.” On kuitenkin melko luultavaa, että sitä, mitä emme tee tänään, emme tee huomennakaan.

Tekosyitä löytyy aina. Koemme pelon myöntämisen noloksi, on fiksumpaa piilottaa pelko sijaistoimintoihin ja äkkiseltään järkevältäkin kuulostaviin pelkoa peitteleviin, tekaistuihin perusteluihin.

Tekosyiden ja helppojen valintojen hinta vain on korkea. Liian korkea.

Oma elämä jää elämättä.

Oikea aika ryhtyä on nyt

On hyvä muistaa, että ei ole pelkäämätöntä ihmistä. Rohkea tunnistaa, tunnustaa ja hyväksyy pelkonsa eikä anna sen estää unelmiensa toteutumista. Hän ryhtyy pelosta huolimatta. Ryhtyminen itsessäänkin vähentää pelkoa jo huomattavasti.

On tilanteesi mikä tahansa, sinä päätät elämästäsi. Vain sinä voit tehdä valintoja ja tekoja, jotka muuttavat elämääsi paremmaksi.

Tsekkaa suuntasi

Tekeminen ilman suuntaa ei sisällä mielikuvaa sinusta ihmisenä, jolla on ulottuvillaan monia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja arvojaan, voida hyvin ja kokea onnea.

Tiedosta ja valitse suuntasi.

Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että on aina tiedettävä tarkalleen mitä tekee. Usein on vain mentävä kohti tuntematonta, uskallettava tehdä virheitä ja tehdä asioita omalla tavallaan. Kokeilla ja katsoa, mihin itsestä on. Oppia.

“Elämä on kokeilua ja mitä enemmän kokeilet, sen parempi.” – R.W. Emerson

Luovu haittaavista kuvitelmistasi

Mielemme ja tunteemme syöttävät meille ajatuksia, uskomuksia, oletuksia ja perustelemattomia pelkoja. Kuvitelmia siitä, ettemme osaa, kykene ja pysty. Ettei meillä ole unelmiemme toteuttamiseen vaadittavia voimavaroja.

On viisasta ja välttämätöntä päästää irti kuvitelmista ja uskomuksista, jotka estävät sinulta paremman loppuelämän.

Alitajuntasi lempeä uudelleen ohjelmointi on mahdollista ja välttämätöntä.

Ota ilo tavaksesi ja ryhdy tekemään

Ilokin on tapa. Jos et ole ”syntymäiloinen”, on tapaa mielestäsi ehkä vaikea hankkia.

Uuden tavan hankkimiseen (harjoitteluun) menee aikaa parikin kuukautta, mutta ilon hankkiminen kannattaa.

Ilo auttaa ponnistelemaan, onnistumaan sekä käsittelemään pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.

Olemme iloisina luovia ja aikaansaavia. Lisäksi ilo ja nauru ovat soluillemme hyväksi. Vanha kansakin sen jo tiesi, että nauru pidentää ikää.

Nyt se on tieteellisestikin oikeaksi osoitettu, solujemme telomeerit pitenevät ilosta. Pitkät telomeerit ennustavat hyvää terveyttä ja pitkää ikää.

Suuret asiat koostuvat pienistä asioista. Jos pienet asiat jäävät tekemättä, ei voi tapahtua suuriakaan. Tämä on melkein aina unelmien toteutumattomuuden taustalla.

Katso nenääsi pitemmälle, valitse viisaasti ja tee arjessasi oikeita pieniä ja parempaan loppuelämään johtavia asioita. Joka päivä.

Aloita unelmasi – Sun Juttusi – toteuttaminen sisäisestä vastustuksesta huolimatta. Aloita nyt.

Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.

Miksi olo tuntuu ontolta, vaikka elämässä asiat ovat ihan hyvin?

Kun elämä tuntuu hyvältä, olo itsen kanssa tuntuu hyvältä. Ja toisin päin: kun alkaa arvostaa itseään, alkaa tehdä valintoja, jotka tuntuvat sydämessä hyvältä. Se voi olla jotain ihan muuta, kuin mitä olisit ajatellut tai mikä mikä sopisi elämäsi jatkumoon tai siihen, mitä sinulta kenties odotetaan. Todella usein asiakkaani kertovat, että elämässä asiat ovat ihan hyvin, mutta olo on vähän tyhjä tai ontto.

Silloin elämä voi olla järkevää, hallittua, suorittavaa, kontrolloitua, tarkkaan mietittyä, aikataulutettua ja sääntöihin perustuvaa pitäisien täyttämistä pikemminkin kuin sen mukaan pötkyttelemistä, mikä itseä ilahduttaa, ravitsee, innostaa ja kutsuu. Tosi inhimillistä! Mutta silloin myös yhteys omaan kehoon ja tunteisiin on jollain tapaa katkolla. Tulee paahtaneeksi sisäisten vaatimustensa kuumotuksessa ja kritisoi itseään, kun ei pysty kaikkeen. Tai sitten tekee jatkuvasti asioita, joita ei haluaisi tehdä: suostuu, venyy, joustaa, vääntäytyy mutkalle ja hoitaa velvollisuuksia.

Jos ei muista (tai uskalla) pysähtyä kuulostelemaan, missä menen ja miltä elämä tuntuu, keskittyy vain selviytymiseen, suoriutumiseen tai siihen miltä itse ja oma elämä vaikuttavat muille. On tarve sutia joitakin tunteita sivuun, jos ne eivät oikein sovi kuvioon tai niihin ei ylipäänsä ole yhteyttä.

“Kuvioon sopimaton” tunne voi olla esimerkiksi olo siitä, että jotakin puuttuu, vaikka kaikki on ihan hyvin. Sitten sättii itseään ja koittaa vain sopeutua, vaikka sydän ihan oikeasti yrittää kertoa, että hei, nyt jokin ei ihan natsaa. Sydämesi aidot tunteet ovat ihan sallittuja!

Moni saa opetella koko tunnehomman aikuisena ihan alusta. Jos olo on ontto, tyhjä tai jatkuvasti uupunut tai stressaantunut, sydän ja tunteet ovat jollakin tapaa sivuun lakaistuja.

Sydämen kautta eläminen tarkoittaa, että alat arvostaa enemmän sitä, miltä sinusta tuntuu kuin sitä, mitä sinusta ajatellaan, miltä asiat näyttävät ja mitä sinun ”pitäisi” tehdä, tuntea, kokea tai saavuttaa. Sydämen elossa “pitäisit” ja pelot eivät sanele elämäsi sisältöä vaan se, mikä oikeasti tuntuu kulloinkin itselle oikealta. Hassua kyllä, syvään iloon saa yhteyden, kun saa tuntea kaiken mitä tuntee, eikä selittele tunteitaan ja aistimuksiaan muuksi. On lupa – eli sisäistä turvaa – olla surullinen, vihainen, turhautunut, ahdistunut, jännittynyt, innostunut, megariemuissaan – mitä milloinkin.

Vaikka eläisit kiireistäkin arkea, on olennaista, että se perustuu sille, että sinusta tuntuu hyvältä elämän isossa kuvassa. Jos jatkuvasti sivuuttaa sydäntään, olo elämässä ei yleensä ole kovinkaan levollinen. Paperilla ei voi voida hyvin.

Mutta miten tunteisiin saa yhteyden? Miten syvään iloon ja innostukseen saa yhteyden?

Tekemällä sitä, mikä ilahduttaa, päivittäin. Se on meille usein yllättävän haastavaa. Ajattelemme usein huomaamattamme, että a) ilo ja nautinto pitää ansaita b) ettei pieni ilkamointi siellä täällä ratkaise elämän isoja dilemmoja tai tuo rakkautta, yhteyttä tai innostusta, jota kaipaamme.

Hassua kyllä, se on valtavan iso tekijä elämän kirkastumisessa. Juuri nautinnon salliminen itselle alkaa avata tietä kaikkiin tunteisiin, sisäiseen ääneemme ja rohkeuteen toimia sen mukaan, itseä kunnioittavasti. Kun itselleen alkaa sallia hyvää, elämän iso kuva alkaa kirkastua sisäisen turvan myötä.

Harmillisen usein tyydymme jauhamaan asioita päässämme, etsimään ratkaisuja ja vaatimaan itseltämme rohkeutta ilman, että ruokkimme ja ravitsemme ilon, innostuksen ja rohkeuden löytymistä. Kyllä siinä vähemmästäkin olo tyhjenee ja into katoaa, jos arki perustuu sille, että miellyttää muita eikä anna itsensä tuntea sitä mitä oikeasti tuntee ja ajatella mitä ajattelee. Jos elää muita varten, ei oma sydän saa tarpeeksi happea.

Mitä ilahduttavaa voisit juuri nyt sallia itsellesi? Jotakin ihan pientäkin? Itsellesi konkreettisesti tilaa raivaamalla raivaat tilaa sisäisyydellesi. Silloin myös alat priorisoida iloosi, intohimoosi ja siihen, mihin sydän kutsuu – vaikka et vielä edes tietäisi mitä se on. Harvemmin kellekään yhtäkkiä landaa ajatus siitä, mitä haluaa tehdä loppuelämäänsä ilman, että sydämensä haluja hoivaa päivittäin.

Kutsuuko sinua oikeasti ystävän tapaaminen vai kaipaisitko yksinoloa? Onko pyykkivuorta ihan pakko setviä tänään – voisitko viettää illan lempikirjaasi lukien? Olisiko tänään sittenkin tilaa mennä lenkille, keskittyä hetkeksi itseesi?

Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai konsultaatiooni tästä.

7 x väriä elämään – Yllättäviä ideoita värien lisäämiseksi!

Maailma on pullollaan tavaraa. Moni tavara on edelleen käyttökelpoinen mutta ei ehkä ole ihan kestänyt visuaalisuudessaan ajan hammasta. Tässä 7 pientä projektia, jotka olen tehnyt värin lisäämiseksi ja vanhojen juttujen herättämiseksi henkiin mökillämme.

1. Isoäidin vanha Kukkaruukku

2. Vanhan irtaimiston lipasto

Mökin mukana tuli lipasto, jonka sävyn halusin vaihtaa…

…ja siitä tuli tällainen. Maalasimme ja vaihdoimme nupit yhdessä lasten kanssa.

3. Vanhan irtaimiston lamppu

Seinällä roikkui tällainen lamppu, jonka jo meinasin laittaa kiertoon, mutta sitten sain idean…

…lampun elementit muistuttivat uniseipparia, ja lamppu pääsi uudella asullaan ilostuttamaan vieraita vierasmökkiin.

4. Ilmapuntari

ÄÄh. Tämä muovinen ilmapuntari roikkui mökin seinällä. Meinasin jo luopua siitä, mutta sitten keksi, että siitähän voi tehdä vielä kamalamman maalaamalla, jolloin se on jo aika jees.

Ilmapuntari näyttää nyt säätä saunan edustalla.

5. Kepit

Kipasin metsään ja maalasin hauskoja keppejä. Nämä löytyvät nyt mökin makuuhuoneestamme, ja ne ovat monelle tuttuja Tsemppikirjan sivuilta.

6. Räsymattolaituri

Laituri alkoi olla jo heikossa kunnossa, ja mietin mitä hauskaa sille voisi tehdä loppuajaksi. Idea lähti ylijäämäöljyistä, joita löytyi kolmea eri sävyä varastosta. Siitä tuli aika ihana!

7. Keppitaulu

Kuivaneet kepit ovat minusta todella ihania. Tällaisen taulun tein kuivista oksista naputtelemalla niitä lautaan kiinni.

Hyvässä perheessä saa olla myös huonoja aikoja ja vaikeita hetkiä

Työssäni kohtaan paljon eronneita perheitä ja erityisesti niiden lapsia. Lähes aina ainakin toinen lapsen tai nuoren vanhemmista on löytänyt eron jälkeen uuden kumppanin. Perheitä ja tilanteita on todella paljon, eikä ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Lasten näkökulmasta uusperhe näyttäytyy usein hieman erilaisena kuin vanhempien. Tässä havaintojani siitä, mistä syystä hidastaminen olisi juuri sitä mitä uusperhe tarvitsee, mutta usein se on haastavaa.

Rakastunut kadottaa järkensä

Vaikka väite on kärjistetty, asiasta löytyy tieteellisesti todistettua faktaa. Rakastuminen kestää noin kaksi vuotta ja sinä aikana kumppanin virheitä katsoo lempeämmin ja tulevaisuuteen suhtautuu huomattavan valoisasti. Siellä missä ulkopuolinen näkee haasteita perheiden yhdistämisessä, rakastunut näkee paljon mahdollisuuksia. Rakastuminen luo tärkeän pohjan tulevalle ja miten tärkeää onkin tutustuminen ja usko siihen, että tällä kertaa voimme onnistua! VINKKI: Nauti rakastumisesta! Ihminen kohtaa sellaista onnea harvoin! Miten ihanaa onkaan haaveilla kaikesta mitä tulevaisuus voi tuoda! Mutta ehkä sen ei tarvitse muuttaa ainakaan suuresti lastesi arkea (tai kumppanisi lasten) ihan vielä?
Vanhemman uusi parisuhde ei ole sama asia kuin lapsen uusi perhe

Lapsi voi haluta mielessään pitää kiinni siitä, että hänen perheensä on se, johon hän on syntynyt. Sitä perhettä me emme voi valita, eikä lapsi voi valita uusperhettäkään – silti lapsen pitää voida itse määrittää kenet hän ajattelee kuuluvan perheeseensä. Tämä voi aiheuttaa monenlaisia tunteita uusperheen osapuolille. Aikuisten pitää kestää nämä tunteet. VINKKI: Perheeksi muodostuu usein ne ihmiset, joilta saa huomiota ja hyväksyntää. Ja ne, joita ei koe uhaksi. Uusperheessä lapset usein herkästi aistivat, miten vanhemmat toivovat lapsen ajattelevan. Parasta on kuitenkin se, jos on vapaus ajatella miten vaan – silloin usein myös perhekäsitys alkaa laajeta.
Lapsi ja vanhempi elävät eri aikavyöhykkeellä suhteessa eroon

Tilanteissa, joissa vanhempi on tehnyt eropäätöksen jo kauan ennen eroa, hän on usein valmis uuteen suhteeseen nopeasti. Lapset eivät ole käyneet läpi samaa prosessia ja heillä eron hyväksymiseen voi mennä paljon kauemmin. Toisaalta niissä tilanteissa, joissa vanhemmalla kestää nousta jaloilleen erokriisistä (usein n. 2 vuotta), lapsen mahdollisuus käsitellä eroa on vasta tuon ajan jälkeen. VINKKI: Aikuisen on tärkeä käsitellä eroa. Se on erityisen tärkeää myös silloin, kun uusi kumppani löytyy pian ja ero vaikuttaa taputellulta. Myös lapsella tulisi olla mahdollisuuksia käsitellä eroa, uusperhettä ja siihen liittyviä tunteita ja kysymyksiä puolueettomalla maaperällä. Vertaisryhmiä löytyy aikuisille ja lapsille, samoin paikkoja yksilökäynteihin.
Suurperhe tuo ruuhkavuosiin potenssikertoimen

Aikuisten kalenterit täytyy tarkistaa usein, jotta lasten sijainnit ovat kaikille selvillä. Tiskikone pyörii kolmesti päivässä ja yhtään paria puhtaita sukkia ei löydy mistään! Kun kodin väkimäärä kasvaa, kasvaa myös tarve suurperhetaidoille, joita ei välttämättä kenellekään ole ennestään. VINKKI: Tärkeää on, että kaikki osallistuvat osaltaan perheen hommiin. Vanhempaa vaivaa usein eron jälkeinen syyllisyys. Lapsia ei haluta rasittaa, tai ehkä pelätään, että lapsi ei viihdykään vanhemman uudessa kodissa, jos joutuu hommiin. Toisaalta myös kulttuurin muutos voi olla iso, toiset lapset ovat tottuneet kotitöihin ja toinen ei ole koskaan aiemmin pyyhkinyt pöytää. Arkisista asioita kannattaa puhua paljon. Tunne siitä, että saa osallistua päätöksiin ja pystyy vaikuttamaan elämäänsä, syntyy pienistä arjen toimintatavoista.
Vanhemman suhde lapseen on erityinen

Jokainen lapsi nauttii silloin, kun saa huomiota vanhemmaltaan. Uusperheessä tämä voi olla vaikeaa toteuttaa, kun aika jakautuu eri tavalla ihmisten kesken. Myös monenlaiset mustasukkaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteet ovat helposti läsnä. VINKKI: Pienikin kahden keskeinen hetki on arvokas. Menkää ihan kahdestaan hakemaan maitoa (tai herkkuja!) kaupasta. Pysähdy pidemmäksi aikaa juttelemaan sängyn laidalle nukkumaan mennessä. Ota syliin ja kuiskaa korvaan hassuja asioita. Jos mahdollista, niin järjestä myös muuta kahdenkeskistä aikaa – ehkä lapsi saa toivoa mitä tekisitte? Tämä voi antaa myös uusperheen toiselle vanhemmalle mahdollisuuden viettää aikaa muiden lastesi kanssa.
Uusperheen perusta on parisuhde

Monen lapsen perheessä parisuhteen vaaliminen vaatii paljon tahtoa, kalentereiden sovittelua ja arkista hellyyttä. Kiireessä tämä voi olla hankalaa järjestää, mutta se on sitäkin tärkeämpää. Lapset voivat myös olla mustasukkaisia ja pitkään toivoa omien vanhempiensa yhteenpaluuta. Vanhemman treffi-ilta uuden kumppanin kanssa ei herätä lapsissa useinkaan innostusta. VINKKI: Puhukaa paljon siitä mitä toivotte toisiltanne. Millä tapaa sitoudutte hoitamaan parisuhdettanne arjen keskellä? Miten molemmat tuntevat itsensä huomioiduksi, miten lähiverkosto voi tukea teitä tässä, miten saadaan lapset hoitoon?
Hyvässä uusperheessä saa olla myös huonoja aikoja ja vaikeita hetkiä

Uusperheellä on paine onnistua. Nyt pitää näyttää kaikille, että tämä valinta kannatti! Uusperhe muuttuu ihan vaan perheeksi ajallaan. Perhe on paras ja pahin – perhe ei ole epäonnistunut, vaikka siellä on välillä riitoja, vääntöjä ja kaikenlaista hässäkkää. Uusperhe on mahtava mahdollisuus oppia itsestään, lapsistaan ja kumppanistaan. Uusperhe on mahtava mahdollisuus onnistua – luultavasti se vaatii teiltä kaikilta paljon joustoa, kärsivällisyyttä ja aikaa. VINKKI: Ajattele – nämä uudet suhteet ovat parhaimmillaan olemassa koko loppuelämäsi ajan. Miten tärkeää onkaan, että ne saavat muodostua rauhassa. Ikä tekee monenlaista, jotkut lapset hämmästelevät itseään myöhemmin – miten olinkin niin kauhea äidin tai isän uudelle kumppanille? Monille heistä nämä perheen uudet aikuiset ovat myöhemmin muodostuneet rakkaiksi ja tärkeiksi. Aika tekee tehtävänsä, lapset kasvavat ja parisuhteessa tulee omat vaiheensa – kaikelle on aikansa.

Minna Jaakkola
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.
asiantuntija, jonka sekalaiseen uusperheeseen kuuluu seitsemän lasta

Arjesta saattaa kasvaa viidakko, johon oikeasti tärkeät asiat katoavat – Näin teet tilaa elämäsi arvokkaille asioille

Kirjoittaja Marjaliisa Majavesi on vuodesta 2011 alkaen ohjannut logoterapiaa, tietoisuustaitoja ja stressinhallintaa sekä yksityisesti että kursseilla ja tilaisuuksina myös yhteisöille ja organisaatioille. Hänen lähtökohtanaan terapeuttina ja ohjaajana on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ja tasavertainen, läsnäoleva kohtaaminen.

Jos sinulta kysyttäisiin mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässäsi, mitä mieleesi nousee ensimmäiseksi? Tärkeimpien elämänarvojen lista saattaa nousta sekunnissa selkäytimestä, mutta entä arjessa, miten arvosi näkyvät arjessa? Elätkö arvojesi näköistä elämää?

Viktor Franklin kehittämän logofilosofian mukaan elämän mielekkyys syntyy itselle tärkeiden arvojen todeksi elämisestä. Toimimalla siis omien elämänarvojemme mukaisesti ja tekemällä niitä asioita, jotka koemme tärkeiksi ja arvokkaiksi. Ajatus on selvä, mutta toteutus usein tökkii ja vaatii valintoja, ainakin omalla kohdallani jatkuvasti, päivittäin itse asiassa!

Arki on monin paikoin niin kova viidakko, että ympäristön paineet, omat ja muiden meille asettamat tavoitteet ja odotukset voivat olla aikamoinen savotta.

Arvot arjen puristuksissa

Suurin osa ajastamme on jokapäiväistä arkea. Jos se on kovin täyttä tai hektistä ja riepoo meitä moneen suuntaan, saattaa omien arvojen mukaiset valinnat ihan huomaamatta siirtyä sivummalle. Ellei omille tärkeille asioille tunnu olevan aikaa eikä tilaa, voi pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, ettei oikein elä omannäköistä elämää.

On tuskallisen tuttua, miten helposti moni itselle tärkeä asia, harrastus, aikomus tai toive siirtyy sitku-osastolle ja himmenee sivuosaan, “sitten kun on kesäloma… sitten kun on aikaa.”

On selvää, että omia arvojaan joutuu sovittamaan toimintaympäristön kanssa esimerkiksi ihmissuhteissa ja töissä. Mutta törmäysvaaran vältteleminen alituisilla kompromisseilla ja omien tärkeiden arvojen ohittamisella on kuitenkin itseään vastoin toimimista ja voi tuntua pidemmän päälle todella kuluttavalta.

Jos ajautuu kovin kauas omien arvojen ytimestä voi elämää alkaa kalvaa tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden tunne. Silloin viimeistään on pohdinnan paikka.

Sukella arvomaailmaasi – tutki ja kirkasta!

Arvojen tarkastelu voi nostaa esiin tärkeitä asioita, joilla on meille merkitystä, mutta jotka ovat jääneet elämän pyörteissä syystä tai toisesta taustalle. Sen kautta voi avautua myös aivan uusia asioita, joita huomaamme kaipaavamme ja joiden viljeleminen arkeenlisää elämään mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä.

Arvojen käsittely voi myös avata uusia merkityksiä, näkökulmia ja asenteita niihin asioihin elämässämme, joita emme voi tällä hetkellä muuttaa.

Omin arvojen kirkastamiseen voi ottaa mallia logofilosofiasta ryhmittelemällä arvot luoviin arvoihin, elämysarvoihin ja asennearvoihin:

Luovia arvoja ovat esim. työ, tehtävät, harrastukset (tekeminen, luominen). Luovien arvojen toteuttamista on kaikki se mitä teet ja luot maailmaan esim. työsi, tehtäviesi tai harrastustesi kautta (blogin kirjoittaminen, ruoan laittaminen, kuorolaulu, nikkarointi, hyväntekeväisyys jne.)
Elämysarvoihin kuuluu esimerkiksi taide, musiikki, luonto, lukeminen, hiljaisuus ja mm. rakastaminen.
Asennearvoja toteutamme silloin kun valitsemme suhtautumisemme olosuhteisiin.

Miten esimerkiksi valitset suhtautua työpaikan menetykseen, sairauteen tai muuhun takaiskuun? Tai käänteisesti, naapurin lottovoittoon, omaan onnenpotkuun? Asennearvojen toteuttaminen on mahdollista silloinkin, kun muiden arvojen toteuttaminen on mahdotonta, esimerkiksi vakavasti sairaana. Voimme aina ja kaikissa olosuhteissa valita suhtautumisemme.

Hyvä ja virkistävä tapa herätellä himmenneitä tai uinuvia arvojaan on ottaa hetki heittäytyä kynän ja paperin kanssa ja ihan konkreettisesti kaivella esiin listaamalla asioita, jotka ovat itsellesi tärkeää ja merkityksellistä.

Kokeile käyttää arvomaailmasi hahmottamiseen tukena logofilosofista arvojen ryhmittelyä, mutta älä anna sen sitoa sinua, koska monessa asiassa eri arvot yhdistyvät limittäin, jaotteluun ei siis kannata juuttua! Esim. marjastuksessa voi yhdistyä luovat arvot (tekeminen, retkeily, hyötyliikunta), elämysarvot (nautinto luonnosta, tuoksut ja värit, äänet metsässä) ja asennearvot (kiitollisuus metsän antimista ja ilo siitä, että vaikka on kokenut esim. menetyksen tms. haastava tilanne elämässä, on mahdollisuus liikkua metsässä jne.).

Arvot ohjaavat kohti myötävirtaa

Omien arvojen ja motiivien tunnistaminen vahvistaa itsetuntemusta ja itseluottamusta. Näillä on merkittävä vaikutus myös stressinhallintaan, koska selkeys omista arvoista lisää kykyä priorisoida ja tehdä tietoisia valintoja sekä arkisissa pienissä hetkissä että isoissa elämän kysymyksissä. Arvojemme toteuttaminen käytännössä lisää luottamustamme itseemme ja elämän myötävirtaan.

Kompassia säätäessä voi pohtia mm. seuraavia kysymyksiä:

Mitkä ovat sellaisia luovia arvoja (työtä, tekemistä, harrastuksia, puuhia) joiden tekeminen on sinulle tärkeää?
Muistele myös mistä olet lapsena pitänyt. Millaisista leikeistä /tekemisestä?
Mitä elämysarvoja arvostat nyt? Millaisista elämyksistä nautit silloin kun olit lapsi?
Tutki avoimesti myös asennearvojasi ja sitä mistä ne kumpuavat.
Millä asenteella olet elämäsi aikana esimerkiksi suhtautunut omiin ja toisten vastoinkäymisiin ja onnistumisiin?
Mitkä ovat kantavia asennearvojasi, mitkä asenteet ovat auttaneet sinua selviytymään elämäsi haasteista aikaisemmin?
Miten voisit toteuttaa, ravita ja lisätä näitä itsellesi tärkeitä asioita/asenteita arkeesi?
Mitä asioita/asenteitasi arjessasi voit muuttaa mielekkäämmäksi ja enemmän omia arvojasi vastaaviksi, miten?
Mitä asioita/asenteita karsia arjessa/elämässä, mitä muuttaa, mitä lisätä ja miten?
Miten pitää kompassi oikeassa suunnassa?

Paljon kysymyksiä, joiden pohdiskelu jo on kuin siemenen istuttamista multaan!

“Rakkautta on, kun istun vieressäsi, tekemättä mitään, ja tunnen oloni täysin onnelliseksi” – 5 voimakuvaa rakkaudesta

Onko sinun elämässäsi ihminen, joka saa sinut tuntemaan olosi täysin onnelliseksi? Lisää voimakuvia rakkaudesta löydät Instagram -tililtämme @hidasta.

@hidasta

Milloin on liian myöhäistä hankkia parempi loppuelämä?

Onko 46-vuotias liian vanha kouluttautumaan aivan uuteen ammattiin?

Törmäsin kysymykseen somessa ja sehän innoitti kirjoittamaan. Olen myös saanut useita meilejä viidenkympin tienoilla olevilta seuraajiltani, jotka kertovat heränneensä siihen, että ovat eläneet muiden määrittelemää elämää, eivät omaansa.

Esimerkiksi ammatinvalinta ei ole ollut omaehtoinen. Työ on kutistanut ja elämästä on tullut harmaata mössöä ja suorittamista. Se ”aito ja alkuperäinen”, iloinen nuori ihminen on kadonnut jonnekin. Itsen arvostus ja itsestä tykkääminen ovat pakkasella. Tuntuu, ettei voimia ole mihinkään.

”Kannattaako enää edes lähteä muuttumaan, kun kohta varmaan jo kuoleekin.”

Elämä on arvokas lahja

Jokainen vuosi, jokainen päivä ja jokainen hetki on lahja. Lahjan aitoa arvostamista on, että elää mahdollisimman hyvin. Omaehtoista ja omannäköisestä, rikasta elämää. Iässä kuin iässä.

Tyytymättömyys voi olla hyväkin juttu. Sehän on merkki siitä, ettei ole vielä vaipunut välinpitämättömyyteen. Merkki siitä, että ”jotain tarttis tehdä”. Jotain täytyisi muuttaa.

Mutta se on hyvä juttu vain, jos lähtee muutoshommiin. Pitkään jatkuva tyytymättömyys, jolle ei tee mitään on iso riski. Ehkä isoin kaikista.

”Meidän itse on oltava se muutos, jota maailmalta haluamme. Se vaatii meiltä rohkeutta ja jääräpäisyyttä”
– Mahatma Gandhi

Kukaan ei ole koskaan liian vanha muuttumaan ja oppimaan, etsimään ja löytämään omaa juttuaan – omaa kutsumustaan. Vaatiihan se rohkeuden ja jääräpäisyyden lisäksi myös vahvaa tahtoa, omalle epämukavuusalueelle uskaltautumista sekä oppimiselle avointa mieltä ja sydäntä. Ja ennen kaikkea omien ajatusten ja uskomusten uudelleen ohjelmointia sekä tekoja.

Rohkaisuksi

Uskallan väittää tietäväni, mistä puhun ja toivon, että oma polkuni 45-vuotiaasta nykyhetkeen olisi rohkaisuna mahdollisimman monille.

Tuolloin, 20 vuotta sitten, ripustin hammaslääkärin takkini naulaan ja ryhdyin laulamaan iskelmiä, mikä oli mielen sopukoihin polttelemaan jäänyt nuoruuden haave.

Laulaminen ei toteutuessaan kuitenkaan ollut enää se nuorena kuvittelemani Mun Juttu. Mutta rohkea hyppy tuntemattomaan laittoi liikkeelle ketjun uusia hyppyjä, alkuja, tekemisiä, osaamisia ja ammatteja. Koulutuskoordinaattori, toiminnanjohtaja, laulujen sanoittaja, valmentaja, intohimoyrittäjä.

Tekemällä olen oppinut eniten ja parhaiten, mutta ohessa olen myös koko ajan “opiskellut” hauskasti ja tehokkaasti eri juttuja eri oppijatiimeissä. En todistusten ja pätevyyksien vuoksi, vaan puhtaasta halusta ja innosta oppia, ymmärtää ja hyödyntää oppimaani tekemisissäni.

Myös halusta kyseenalaistaa ja peilata oman pään myllerryksiä muiden oppijoiden ja valmentajien “pään sisälmysten” kanssa sekä halusta altistaa itseni kollektiivisen innostuksen tartunnalle.

Ahmin myös ihmisyyteen liittyvien kirjojen ja kirjoitusten antia. Otan koppeja ja kokeilen omassa elämässäni.

Kaiken seurauksena olen elänyt kaikkein ominta juttuani vahvasti ja omaehtoisesti todeksi viimeiset kuusi vuotta.

Riemukas oppiminen ei tokikaan ole loppunut. Se ei lopu koskaan, jos ei sitä itse lopeta.

Mahdottomia möhkäleitä ei ole

Haluan jakaa myös rohkaisuksi yhden viimeisimmistä ”ihanankamalista” oppimiskokemuksistani. Kollega heitti pari vuotta sitten idean verkkokurssin luomisesta “valmennusperheeseeni”. Se tuntui ”ei diginatiivina ihmisenä” teknisiltä osiltaan täysin mahdottomalta ajatukselta, jota vastustin pitkään ja ankarasti.

Pidän kuitenkin haasteista ja tekosyy tekosyyltä suostuttelin mieltäni asialle suotuisammaksi. Yhtenä kauniina päivänä päätin vain ryhtyä hommiin.

Alkuun ei ollut harmainta hajuakaan, mistä aloittaisin, miten ja mihin kohtaan tuota tuntematonta ja mahdotonta möhkälettä tarttuisin. Pelotti hemmetisti. Olin niin epämukavuusalueellani, kuin vain voi olla – melkein jo ahdistusalueen laidoilla.

Tein ja erehdyin, olin epätoivoinen, itkin ja soittelin apuja ympäri kyliä. En lopettanut tekemistä, vaikka eteneminen oli aluksi vaivalloista. Ihmeen nopeasti aloin kuitenkin uskoa onnistuvani.

Hämmentävän hämmästyttävä oli hetki, jolloin huomasin kaikkien ponnistelujen jälkeen osaavani sekä oppivani. Salakavalasti oli jopa innostus päässyt mieleni valtaamaan.

Intohimo ei ole iästä kiinni

Innostus on yksi intohimon syttymisen edellytyksistä. Intohimoon tarvitaan itseä innostavan tekemisen lisäksi tarpeeksi riemullisia haasteita omaan osaamiseen, tai enemmänkin omaan oppimishaluun nähden.

Intohimoa ei löydy omalla mukavuusalueella. Mutta intohimoa tekemiseen ja omaan elämään voi kokea missä iässä tahansa, kun vain pitää mielensä ja sydämensä auki oppimiselle ja ryhtyy tekoihin.

Hyvin ehtii. Jokainen ikä on hyvä ikä oppimiseen, muutokseen ja parempaan loppuelämään.

Addiktioiden hinta on häpeä ja riittämättömyyden tunne

Terveellisestä addiktiosta ja syömishäiriöstä toipuessani tunsin itseni epäonnistuneeksi, koska tiesin teoriaa parantumisesta ja eheytymisestä, mutta en ollut kyennyt toimimaan tiedon mukaan mielestäni tarpeeksi nopeasti. Luulin, että toipumisessa on kyse vain tahdonvoimasta. Sanotaan, että ensimmäinen askel toipumiseen onkin myöntää oma voimattomuus addiktion edessä.

Tämä sisältää taas paradoksin: Vasta, kun hyväksymme todellisen tilanteemme ja itsemme siellä missä TODELLA olemme, voimme alkaa muuttua. Ei siksi että meidän pitäisi. Vaan siksi että haluamme itsellemme parempaa.

Addiktioihimme sisältyy aina kuherruskuukausi.

Aluksi me todella saamme siitä jotain. Ehkä se tuo hormonaalisesti dopamiiniryöpyn, joka tuntuu hyvälle. Riippuvuus voi tarjota hetkellisen pakopaikan, hetkellisen helpotuksen. Ehkä se peittää jonkin tunteen taakseen.

Onkin hyvin tärkeä kysymys: Mitä saan addiktiostani?

Se selittää, mihin olemme oikeasti jääneet koukkuun. Addiktion varjot alkavat tulla meille näkyväksi vasta ajan kuluessa. Silloin, kun oman addiktion kanssa eletään vielä kuherruskuukautta, siitä ei todella halua luopua. Miksi haluaisi?

Addiktiomme ovat aina selviytymiskeinoja ja ne ovat jotakin, joita kannattaa elämässä kunnioittaa. Olemme jostakin vaiheesta selvitäksemme oppineet tavan, joka näennäisesti auttaa meitä. Ehkä yläasteen epävarmuus ja pelko muuttuu koviksen rooliin. Ehkä kokemus hylätyksi tulosta ja sen tuottama kipu koitetaan ratkaista treenaamalla kovaa: sittenhän olen vahva. Tai ehkä konfliktien pelko ajaa aina mukautumaan ja toimimaan ylivastuullisesti. Tai ehkä sisäinen arvottomuuden tunne on saanut ajattelemaan, että menestys on ratkaisu: ei kun sitä tavoittelemaan.

Addiktiomme ovat siis ”taitoja”, joilla yritämme auttaa itseämme.

Addiktioiden luonne on se, että mikään ei lopulta riitä. Ei mikään. Ei miljoona euroa, ei koko maailman tunnustus, ei se ”unelmien keho”, ei mikään. Addiktiomme vaatimukset kovenevat ja, kun ne elävät meitä, todellinen elämä alkaa supistua. Tulee asioita, joita ”pitää tehdä” ja tämä todella tuntuu pakottavalta. Addiktiot voivat lopulta tuhota elämämme. Kyllä, silloinkin, kun ne olisi perusteltavina ”terveinä ja hyvinä asioina”.

On hyvä muistaa, että se mitä ulospäin näkyy ei kerro totuudesta mitään. Emme tiedä mikä todellisuus sen menestyvältä vaikuttavan ja aina niin positiivisen kaverin takana on.

Addiktioni ovat lopulta ajaneet minut loppuun, valtavaan ahdistukseen, sairastuttanut kehoni, tuhonneet ihmissuhteitani ja vieneet elämänhaluni. Puhumattakaan taloudellisista haasteista. Nämä eivät ole leikin asioita. Maksamme niistä hinnan. Se hinta on yksinäisyys, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Elämästä eristäytyminen. Hinta on jokaisella omanlaisensa.

On tärkeä hyväksyä, että addiktio ei halua muutosta. Mutta sinä voit haluta. Muutos on mahdollinen, kun kykenee hyväksymään myös sen, että osa sinusta ei halua muutosta.

Sinä voit silti ottaa askelia. Riittää, että SINÄ HALUAT.

Tästä aiemmasta kirjoituksestani voit lukea Kolmesta inhimillisestä askeleesta riippuvuudesta toipumiseen

Harjoitus: Todellisuustarkistus

Jos valitset lähteä hellittämään addiktion sanelemista säännöistä, on hyvä varautua siihen, että tulee hetkiä jolloin addiktio haluaa taistella valtansa takaisin. Tätä edeltää usein ahdistuksen tunteet. Addiktio haluaa että toimit vanhoilla tavoilla. Älä koita kieltää impulsseja, äläkä luule, että siinä että niitä nousee olisi mitään väärää. Päinvastoin: se että niitä nousee, on merkki, että teet itsellesi jotain todella oikein.

Hyväksy ahdistus. Kyllä, nyt ahdistaa.
Tunnista addiktion impulssit. Kirjoita ylös ne muodossa ”Addiktioni haluaa nyt että teen XXXX” .
Laita ajastin soimaan 3 minuutin päähän. Sulje silmäsi ja istu tai makaa sinulle hyvässä asennossa. Sitoudu siihen että kolmeen minuuttiin et tee mitään. Hengittele rauhassa. Voit toistaa vaikka hiljaa mielessäsi mantraa: Saa tuntua.
Tee todellisuustarkistus: Mitä jos nyt toimisit addiktiosi mukaan? Katso elämää eteenpäin siitä vuorokauden päähän, viikon päähän ja kuukauden päähän. Mitä seurauksia addiktioosi turvautumisella olisi?
Tee todellisuustarkistus: Mitä jos et toimi addiktiosi mukaan? Mitä jos valitset olla tunteen kanssa, ja antaa sen mennä ohi? Miltä se oletettavasti näyttää vuorokauden päästä? Viikon päästä? Kuukauden päästä?
Mitä ikinä valitsetkin, olet ainakin punninnut valintaasi ja voit ottaa siitä vastuun. Se on hienoa. Kiitä itseäsi kärsivällisyydestäsi ja rohkeudestasi tutkia.

Teksti on poimittu osittain kirjastani Ole itsellesi armollinen.

Lasten tunteet ovat yhtä isoja kuin aikuisen – ota todesta nämä 5 lapselle vaikeaa kokemusta

Lapset kohtaavat isoja tunteita jo pienenä – kuten aikuisetkin. Joskus aikuisen on vaikea jäsentää lapsen tunteita, koska lapsen kokemus satuttaa aikuistakin niin paljon. Kuinka puhua lapsen kanssa yksinäisyydestä, kuolemasta tai esimerkiksi kiusaamisesta?

Tässä viisi vaikeaa asiaa lapselle, joihin hän tarvitsee meiltä aikuisilta sanoittamista ja tukea. Lainaukset ovat tunteita käsittelevistä Jukka Hukka -lastenkirjoista, jotka on suomentanut Arja Pikkupeura.

1. Yksin jääminen

”Jukka jähmettyy, rinnastakin ahdistaa. Hänet jättääkö Katri? Niin käydä ei saa! Vaan pois juoksee Katri, ei vilkaise taakseen… Hukan hyljätyn sydän lyö haljetakseen.” (kirjasta Jukka Hukka ja hirveä harmi – Itseluottamuksen vahvistaminen)

2. Läheisen menettäminen

”Jukka, surusi helpottaa voi itkien. Kyynel poskella viesti on rakkauden. Hän lähellä on myös pois lähdettyään, sen tuntea, nähdä voi sydämellään.” (kirjasta Jukka Hukka ja Iso Hukka – Menetyksestä ja surusta selviäminen)

3. Huolet

”Hän huoliaan repussa piilossa kantaa, niiden aina itseään vaivata antaa. Ei osaa hän murheita mielestään päästää, kavereitaankin hän niiltä koettaa säästää.” (kirjasta Jukka Hukka ja lohikäärmevauva – Rauhoittumisen harjoitteleminen)

4. Kiusaaminen

”Jotkut, joita on loukattu itseään, pahan tahtovat panna kiertämään. Jotkut kiusaavat muita, kun eivät voi tietää, miltä toisesta tuntuu ilkeyttä sietää. He rakkautta, lempeyttä tarvitsevat, oma urhea itsesi siis olla saat.” (kirjasta Jukka Hukka ja kirjava takki – Ystävällisyys ja toisten huomioiminen)

5. Pelko ja sen kohtaaminen

”Syvään hengitä, selkäsi voit suoristaa. Mielikuvitus kamalan saa muuttumaan. Teet hassuksi, söpöksi, pieneksi sen, koettaa kannattaa taikaa rohkeuden!” (kirjasta Jukka Hukka ja varhohirviö – pelon ja jännityksen kesyttäminen)

Palkitun kirjailijan Avril McDonaldin kirjat pohjautuvat psykologisiin tutkimuksiin, mutta toimivat kuitenkin hyvin käytännön kasvatustilanteissa. Suomennettuihin kirjoihin on myös lisätty tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi lasten kanssa. Tehtävät on koonnut kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen.