Sivu 244 – Hidasta elämää

Miten vahvistaa yhteyttä kumppanin kanssa?

Yhteyden kokeminen toiseen ihmiseen on kiehtova, kaunis mysteeri. Yhtiä suurimpia kipuja taas ihmisyydessä on yhteyden puute tai sen katkeaminen. Yhteys ei tarkoita sitä, että meidän täytyisi olla samanlaisia, samaa mieltä tai kokenut samaa. Nämäkin voivat yhteydessä täyttyä, mutta ne eivät ole sen edellytys.

Ajattelen, että yhteys on kahden ihmisen kohtaamista näennäisyyksien läpi, jollakin syvemmällä ja paljaammalla tavalla. Keskeneräisenä, haavoittuvaisena, ja silti täydellisen riittävänä juuri siinä missä on. Yhteydessä on samalla jotain valtavan täyttävää.

Ja kuitenkin suurimmat haavamme tuntuvat olevan juuri yhteyden alueella. On kokemuksia torjutuksitulosta, hylätyksitulosta, siitä ettei tullutkaan nähdyksi, siitä ettei tullutkaan ymmärretyksi. Nämä haavat luovat yhteydelle esteitä. Joku on päättänyt, ettei yhteydelle altistuminen ole turvallista, ja välttää läheisyyttä hyvin alitajuisillakin keinoilla. Toinen taas on niin yhteyden nälkäinen, että koittaa hakea yhteyttä toiseen muuttumalla toisen mielen mukaiseksi, tai unohtamalla omat syvemmät tarpeensa.

Parisuhteissa käy helposti niin, että nähdään päivittäin, mutta toista ei ole kohdannut ehkä viikkoihin, kuukausiin tai jopa vuosiin syvemmin. Syvempi kohtaaminen kysyy haavoittuvaisuutta ja itsensä äärelle pysähtymistä. Se on keskeneräisyyden, kaikkien sävyjen ja vivahteiden sallimista itsessä. On vaikea kohdata toista, jos ei oikein ole kosketuksissa itseensä.

Ajattelen yhteyden olevan mysteeri, jota ei voi pakottaa. Mutta yhteydelle voi tehdä tilaa.

Näiden harjoituksien avulla yhteyttä kumppaniin voi mahdollistaa:

Kuuntele ja tule kuulluksi

Laittakaa ajastimeen aikaa 5 minuuttia ja sopikaa kumpi teistä puhuu ensin. Harjoituksessa toinen ensin saa tilan puhua 5 minuutin ajan. Ilman, että keskeytetään, kommentoidaan, kysytään, tuhahtelusta puhumattakaan. Voi lähteä puhumaan vaikka siitä mitä itselle kuuluu ja millaisia asioita elämässä on meneillään ja sallia puheen virrata sinne minne se menee, puheen ei täydy olla jäsenneltyä tai pysyä jossain tietyssä aiheessa. Kun kello soi, katsokaa hetki toisianne silmiin ja kiittäkää. Tehkää sama toisin päin.

Hyvin usein kuuntelemme vastataksemme. Ja vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on tärkeää myös, on myös paikkansa sille, milloin toinen saa oikeasti rauhassa tulla kuulluksi. Toistakaa 1–2 kierrosta ja jutelkaa sen jälkeen vapaasti.

Uteliaan kysymisen tekniikka

Uteliaan kysymisen tekniikassa, eli inquiryssa toistuu sama kysymys. Toinen on ensin kysyjä ja toinen vastaaja. Tässä ei nyt haeta ”oikeita” vastauksia, eikä sen puoleen pitkiä analyyseja, vaan vastauksen on hyvä olla aika lyhyt, ehkä jopa muutama sana tai maksimissaan lause.

Laittakaa ajastimeen 3–4 minuuttia ja sopikaa kumpi ensin kysyy ja kumpi vastaa. Tässäkään harjoituksessa kysyjä ei välissä kommentoi, ei kysy lisää vaan kysyy aina vastauksen jälkeen saman kysymyksen.

Käyttäkää ensimmäisessä osiossa kysymystä: Mitä sinun on vaikea kohdata suhteessamme?

Kun olette molemmat kysynneet ja vastanneet tähän, ottakaa toinen kysymyskierros, jossa kysytään: Mikä suhteessamme on sinulle arvokasta?

Harjoituksen jälkeen kiittäkää toisianne, ja voitte rauhassa, ilman liikaa analyysia keskustella harjoituksesta ja miltä se tuntui.

Äärirajojen silittäminen

Tässä harjoituksessa toinen menee makaamaan mukavalle alustalle ja saa rauhassa sulkea silmänsä. Pari lähtee silittämään kumppanin äärirajoja, käsiä, jalkoja, selkää, kylkiä ja kasvoja kaikessa rauhassa. Harjoituksessa ei ole tarkoitus puhua, vaan olla toiselle kehollisesti läsnä. Harjoituksen tarkoitus ei ole koskettaa seksuaalisesti. Sellaisillekin harjoituksille on paikkansa mutta tämä harjoitus on ennenkaikkea turvallista, hoivaavaa kosketusta, jonka tarkoitus ei ole ”johtaa mihinkään”. Jos haluatte harjoituksen tehtyänne rakastella, mikään ei sitä tietenkään estä.

Kurkkaa parisuhteen keskustelukortit:

Nainen on karvaton ja 3 muuta myyttiä naisena olemisesta

Feminiinistä energiasta puhutaan tällä hetkellä paljon. Naiseuteen liittyy myyttejä, stereotypioita, joihin sorrumme arkiajattelussa jatkuvasti. Aihepiiri on valtava, mutta otetaan tarkasteluun niistä muutama.

1. Nainen on lempeä

Ensimmäinen myytti on ajatus Äitiydestä, hoivanpidosta ja lempeästä rakkaudesta. Mutta jos ajatellaan laajemmin, on suurin äitimme Äiti Maa, joka pitää sisällään tuhon ja uuden synnyn, meren tyyneyden ja laivat upottavat myrskyt. Viljaisat, hedelmälliset maat sekä kaiken alleen peittävän tulivuoren tuhkan.

Äitiyden alku on synnytys, jolloin naisesta purkautuu ulos villi huuto. Silloin hän on erottamattomasti osa luontoa, eikä palvele kuninkaita tai hae kunniaa. Synnytyksessä samanaikaisesti luovutaan vanhasta elämästä ja avaudutaan uudelle. Villi nainen on tietoinen luonnollisesta syklisyydestä. Se ei erottele, vaan ottaa kaiken sisäänsä, niin elämän ja kuoleman, sekä valot ja varjot. Joogan traditio pitää sisällään jumaltaruja, jotka edustavat ihmisyyden kaikkia puolia. Yksi hurjimmista hahmoista on tuhon jumalatar Kali-Ma, joka puolustaa raivoisasti heikompia, mutta samalla herkuttelee sodan uhreilla. Äitiys ei ole vain pehmeää silittelyä, vaan myös raivoisaa puolustamista.

2. Heikko nainen

Toinen myytti liittyy alistumiseen ja heikkouteen ja kontrollista luopumiseen. Alistuminen sekoitetaan antautumiseen, joka itseasiassa on vahvuutta. Se on luottamusta siitä, että elämä kantaa, eikä kaikkea tarvitse kontrolloida tai edes ymmärtää. Antautuminen nautintoon, tuskaan, ja kaikkiin tunneskaaloihin on voimallista fyysisyyttä. Villi nainen on kehollinen olento ja käsittelee tunteitaan koko kehonsa voimalla – välillä jopa luhistuen, eikä patoa sisäänsä sairastuttavaa stressiä. Kyyneleetkin ovat vahvuuden merkki ja kertovat vapaudesta. Onko mikään voimallisempaa kuin vapaus ilmaista? (Lue lisää itkun voimasta aiemmasta kirjoituksestani täältä.)

3. Siloiteltu nainen

Median luoma kuva naisesta on karvaton, kemikaalien kuorruttama ja kieli vyön alla muodin perässä juokseva, muovinen ihmisen varjo. Tässä kaikessa ei ole tietenkään mitään väärää, mutta on hyvä pysähtyä ajattelemaan onko se kuitenkaan ainoa tapa jolla tuomme itsemme näkyväksi maailmaan? Katso ympärillesi, me olemme kaikki erilaisia. Jokaisen ihon alla on tunteva, monimutkainen olento.

Puunaako nainen itseään miellyttääkseen muita? Vai olisiko kampaajalla istuminen yleisesti hyväksyttyä oman ajan ottamista, pois perheen vaatimusten luota? Entä jos itsensä hierominen tuottaa nautintoa naiselle itselleen, eikä ole ihon pehmentämistä muiden kosketusta varten? Saan itse valtavasti visuaalista mielihyvää kun lakkaan kynteni huolellisesti kauniilla sävyllä. Koen luksuksena aamut, jolloin minulla on aikaa rajata silmät ajan kanssa. Nautin täysin rinnoin kaunistautumisesta, kun saan tehdä sen omilla ehdoillani. Luo oma totuutesi ja kauneudenkäsityksesi, äläkä vaadi muita astumaan muottiin, joka itselle tuntuisikin sopivalta.

4. Nainen puukottaa selkään toista naista

Minulla on paljon menestyviä naisystäviä, siskoja. He ovat kauniita ja kertakaikkiaan hurmaavia ihmisiä. Jo teininä, jolloin itsetuntoni oli hyvin horjuva, huomasin miten voin loistaa heidän valossaan. Heidän luonnollinen hehkunsa valaisee kaikkea ympärillään. Olen oppinut että menestyneen siskon ilo ja onnellisuus tarttuvat! Jos kuitenkin tunnet kateutta, kannattaa tehdä varjotyötä ja tiedostaa miksi ei voi nauttia toisten naisten onnistumisesta? Onko se todella itseltä pois? Opetellaan ilmaisemaan pettymyksen tunteita, niin ettemme siirrä sitä muihin. Kiitetään toisiamme ja huomataan lahjakkuudet ympärillämme. Puukko pysyy tupessa, kun ymmärrys laajenee. Päätä kannustaa, älä lannistaa.

<<<<<<<< >>>>>>>>

Lue lisää alati laajentuvasta naiseuden kokemisesta kirjastani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi.

Rakkaudella tervetuloa workshoppeihini – naisten piirit, mandalan luomistyöpajat ja Vapauden joogaa löydät täältä!

Valokuvat: FreePhotos / PixaBay

Mattojen peseminen kesäisenä päivänä on nautinto – mäntysuovan tuoksu tekee onnelliseksi

Heti herättyäni kurkkaan ulos ovesta ja hymyilen nousevalle auringolle. Alkukesän aamu on uhkean vihreä, valoisa ja tulvillaan tuoksuja.

Mietin päivän askareita, joita on ihanan paljon valittavana. Tänään on mitä mainioin päivä mattojen pesulle, siispä valitsen sen. Itse asiassa mattoja voisi pestä minä kesäisenä päivänä tahansa, kuivattaminen on sitten jo haasteellisempaa. Tällainen aurinkoinen ja kevyttuulinen päivä on oikein hyvä.

Olen jo vuosia pessyt matot omalla pihalla painepesurilla, se on mainio apuväline. Järvenrantalaiturilla homma olisi toki tunnelmallisempaa, mutta kun sellaista ei ole tarpeeksi lähellä, teen pesun koneen avulla kotipihalla. Niin pääsen fyysisestikin helpommalla, tällä iällä se on huomion arvoinen seikka.

Lasken vettä isoon saaviin ja kaadan mäntysuopaliuosta sekaan. Haen pestävän maton aitasta ja upotan sen saaviin. Siinä se saa olla tunnin tai pari liossa ennen pesua.

Nostan maton pesualustalle ja päräytän painepesurin käyntiin. Vesi suihkuaa ja mäntysuopa kuplii, kun raita raidalta etenen. Värit matossa kirkastuvat, vaikka kovin likainen se ei olekaan. Välillä valtaa leikkimieli kesken kaiken ja suihkuttelen vettä ilmaan vain nähdäkseni sateenkaaren. Tosin suuntaan veden läheisille marjapensaille, sireenille tai omenapuulle. Sireeni on yleensä ollut kukassa mattojen pesuaikaan. Nyt kesäiset säät tulivat räjähtävän nopeasti, eikä sireeni ole ehtinyt avata nuppujaan. Olen tietysti iloinen, kun saan matot pestyiksi hyvissä ajoin ennen juhannusta.

Kaipaan ritariperhosta, joka aiempina kesinä ilahdutti matonpesijää tulemalla kukkivaan sireeniin. Se näyttää pitävän lilanvärisistä kukista. Sitruuna-, kaali- ja auroraperhosia ym. kyllä lentelee ympäristössä ilokseni. Pysäytän pesurin, kun perhonen lentää lähelle, etten vahingoittaisi sen herkkiä siipiä.

Aurinko helottaa pilvettömällä taivaalla ja saa matonpesijän hikoilemaan. Tuulenvire tulee avuksi heittämällä päälle vesisumua pesurista. Mattojen peseminen tällaisissa olosuhteissa on nautinto, eikä tunnu työläältä yhtään. Kun vesisuihku ei enää nosta mäntysuopajäämiä matosta, jätän sen pesualustalle valumaan. Siinä vaiheessa hemmottelen itseäni istahtamalla kumppanin kanssa pihakeinuun syömään lakritsavaniljajäätelöä. Sitten matto onkin valmis nostettavaksi telineelle auringon ja lempeän tuulen hoiviin. Illalla saa rullata kuivan maton ja viedä varastoon. Seuraavina päivinä seuraavat matot, kunnes kaikki tulevat pestyiksi.

Kun olen siivonnut tuvan jouluksi, haen puhtaat talvimatot varastosta lattialle. Ne tuoksuvat aavistuksen mäntysuovalta ja lempeältä kesätuulelta.

5 pientä tarinaa herkkyydestä ja haavoittuvuudesta

Kun istun takapihalla teekuppini kanssa pohtimassa haavoittuvuuden ja voiman suhdetta, jalkojeni juureen lennähtää pieni tintti. Se hypähtelee sinne tänne ja kaivaa nokallaan kivien koloista ja kukkapenkin reunalta syötävää. Täysin luottavaisena, tietämättä omaa pienuuttaan ja haavoittuvuuttaan. Nostan varovasti kupin huulilleni, jottei se säikähdä ja lennä pois.
Löydän työpöydältäni kärpäsen makaamassa siivillään. Todennäköisesti se on kuollut. Mutta nyt avuttomana tuo inhottu pörriäinen näyttää niin hauraalta, että kannan sen ulos kuistin kukkalaatikkoon sen sijaan, että heittäisin sen vessan pönttöön. Jospa se olikin vain pökertynyt ja vielä virkoaisi.
Istun keinutuolissa pieni rakas lapsi sylissäni väsyneenä päivän leikeistä. Nälkäkin jo on ja vielä pitää hetki odottaa ruoan valmistumista. Lapsi nojaa päätään vasten sydäntäni. Kiedon käteni hänen ympärilleen suojelemaan ja rohkaisemaan. Keinutaan yhdessä. Sinä jaksat vielä hetken. Sinä pieni rakas ihminen, vielä meistä muista riippuvainen.
Ystäväni soittaa ja kertoo sairaudestaan, epävarmuudestaan ja peloistaan. Jaksatko jutella teekupposen äärellä, kysyn. Saat itkeä olkaani vasten. Ja vaikka itken kanssasi, lupaan olla tukesi. Olla sinua varten vahvana.
Vuosien takaa muistan miehen, laitapuolen kulkijan, joka itki lohduttomasti ensiavun sisäänkäynnin kulmalla. Koko hänen olemuksensa huokui pohjatonta surua. Avasin hitaasti pyöräni lukkoa. Halusin suunnattomasti mennä tuon vieraan miehen luokse ja laittaa käteni hänen olkapäälleen. Lohduttaa. Mutta nuorena naisena en löytänyt itsestäni uskallusta ja kykyä lähestyä häntä. Niinpä hänen asentonsa ja surunsa piirtyi sisälleni ikuisiksi ajoiksi.

Haavoittuvuuden näkeminen herättää meissä halun auttaa, koska tunnistamme itsemme toisen kivussa ja herkkyydessä. Jokainen meistä on kokenut joskus kipua sisällään ja ymmärtää, että voisi ihan hyvin olla tuon toisen asemassa. Tuossa haavassa, tuossa kivussa me jokainen olemme samanlaisia, inhimillisiä ihmisiä. Tuo jaettu ihmisyys saa meidät tuntemaan läheisyyttä ja kokemaan yhteyttä toiseen ihmiseen. Se saa myötätunnon ja rakkauden virtaamaan. Haavoittuvuus saa ihmisen luontaisen rakkaudellisuuden ja hyväntahtoisuuden heräämään.

Kuitenkin pelkäämme paljastaa oman kipumme.

Pyrimme rakentamaan mahdollisimman kestävän suojamuurin haavoittuvuutemme ympärille, jottei kukaan koskaan voisi nähdä herkkyyttämme ja satuttaa meitä. Uskottelemme itsellemme, että maailma on vihamielinen paikka ja ilman muuria olisimme liian avuttomia emmekä selviäsi hengissä. Muuri saa meidät uskomaan, että olemme turvassa, koska olemme täysin eristettyjä muista ihmisistä.

Meidän on selvittävä yksinään, sillä kukaan ei koskaan pysty auttamaan meitä muurin taakse. Niinpä muurin suojissa pelokkaina, yksinäisinä ja surullisina nuolemme haavojamme näkemättä, että muuri eristää meidät myös kaikesta hyvästä. Itse asiassa juuri muuri aiheuttaa meille jatkuvasti kipua, paljon enemmän kuin joskus menneisyydessä saatu haavamme.

Mitäpä jos purkaisin muurini?
Mitäpä jos en pelkäisikään näyttää haavoittuvuuttani?
Mistä joutuisin luopumaan, jos ottaisinkin vastaan apua ja tukea?
Mitä tapahtuisi, jos hyväksyisin läheisyyden ja myötätunnon itseäni kohtaan?
Mitäpä jos antautuisin rakkaudelle?

Sama artikkeli löytyy myös Iloversumin sivuilta.

Kurkkaa Aulin uutuuskirja Olet kaiken hyvän arvoinen:

Lämpimästi tervetuloa henkilökohtaiseen valmennukseen tai varaa koulutus yhteisöllesi TÄSTÄ

Kiitollisuuden tunne ei tule käskemällä – 3 oivallusta kiitollisuuden lisäämiseen

On monia teitä kiitollisuuteen. Joillakin kiitollisuus nousee spontaanisti esiin elämän eri tilanteissa. He ovat siunattuja. Toiset taas ovat kokeneet kovia ja haastavia vaiheita. Nyt he ovat vain aidon kiitollisia, kun saavat elää tavallista arkea pienine iloineen ja suruineen. Jotkut ovat syvässä mylläkässä juuri nyt, mutta auringon säteet valaisevat kuitenkin kuin mustien pilvien raoista asioita, joista voi olla kiitollinen.

Voit kultivoida kiitollisuutta tietoisesti. Tarjolla on loistavia blogeja ja kirjoja täynnä hyödyllisiä vinkkejä ja ohjeita. Voit esimerkiksi kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa, huomioida elämän pieniä ihmeitä tai kerrata ennen nukkumaan menoa kolme päivän tapahtumaa, joista voit olla kiitollinen.

Jotkut meistä eivät koe kiitollisuutta juuri ollenkaan, vaikka syitä olisi. Oma polkuni kiitollisuuteen on ollut kivikkoinen. Olen jäänyt luokalle kiitollisuuden kanssa monta kertaa. En ole saanut kutsua kiitollisuusbileisiin, joista niin monet puhuvat. Sanotaan, että kiitollisuus vetää puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita. Olisi siis hyödyllistä olla kiitollinen.

Olen yrittänyt tietoista kiitollisuuden kultivointia, mutta esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjat ovat tuntuneet siltä kuin yrittäisin liimata tyhjiä sanoja todellisuuden päälle. Miten voisin sanoa tai kirjoittaa kiitollisuuden sanoja, jos en aidosti tunne kiitollisuutta. Se tuntuu pieneltä huijaukselta. Tässä on omien kiitollisuuden oivallusten yksi tärkeä elementti: tunne. Toinen on tietoisuus.

Kirjoitin aiemmin tietoisuuden laskeutumisesta tunteisiin, kehoon ja epätäydellisyyttä täynnä olevaan maailmaan.

Oivallettuani tunteiden ja tietoisuuden merkityksen spontaania ja syvää kiitollisuutta on kuitenkin vain välähtänyt esiin. Välillä sydämeni on oikein kunnolla täyttynyt kiitollisuuden mannasta.

Minulle kiitollisuus on ennen kaikkea tunne rinnan alueella, kuin valtameren paljastuminen, jossa syvyyttä ja laajuutta on niin valtavasti, että se oikeastaan tuntuu syvältä rauhalta.

Tässä olen tiivistänyt kolme kiitollisuuden oivallustani ja annan muutaman idean siitä, kuinka sinä voisit saapua samojen oivallusten äärelle. Nämä ovat hyvin hienovaraisia prosesseja, joissa ollaan herkästi läsnäolon ja tietoisuuden oivallusten sekä tunteiden äärellä.

1. OIVALLUS: TIETOISUUS UPPOUTUU TUNTEISIIN

Kun tunnen haluavani vahvasti saada jotakin, niin sillä hetkellä kiitollisuuden tunne ei voi olla läsnä. Näin olen havainnut.

On toki erilaisia haluja. Jotkin halut tulevat syvältä olemuksen ytimestä eikä niihin liity minkäänlaista puutteen kokemusta ja täyttymyksen kaipuuta. Ne ovat enemmänkin ylitsepursuavasta sisäisestä runsaudesta nousevaa halua ilmaista. Sitten on niitä toisia haluja, joissa etsitään täyttymystä maailmasta, ihmisistä ja asioista. Kutsutaan näitä vaikka puutehaluiksi, niihin liittyy puutteen tunne.

Nyt ollaan melkein kaiken ytimessä. Havaintoni on, että nämä puutehalut ovat mielen hyvää tarkoittava yritys ratkaista sisällä oleva hienovaraisempi tai ilmeisempi tyytymättömyys (täyttymyksen puuttuminen). Kun tietoisuus on uppoutunut tuohon tyytymättömyyteen ja olen tuntenut sen ryhtymättä pakenemaan, toimimaan tai luomaan uusia tavoitteita ja haluja, niin on tapahtunut jotakin. Yhtäkkiä tyytymättömyys on sulanut pois. Alta on paljastunut kiitollisuus. En siis ole luonut kiitollisuutta, vaan on tuntunut, että se on luonnollinen olotila olemukseni ytimessä. Ajattelen, että syvä kiitollisuus on jokaisen ihmisen luontainen olotila silloin, kun tietoisuus on syvästi laskeutunut tunteisiin ja sydämeen.

TUTKI
Jos et tunne nyt kiitollisuutta, niin haluat ehkä jotakin lisää tai jonkin muuttuvan. Tutki, onko sinulla paljon haluja? Ohita halut ja palaa huomiollasi syvemmällä sisimmässäsi olevaan hienovaraiseen tai ilmeisempään tyytymättömyyteen. Kohtaa, koe ja ole suorastaan tyytymättömyyden tunne ja tunnelma. Älä taistele, pakene tai jähmety. Koe herkästi – antaudu sille. Sanat eivät ole kovin tarkkoja opasteita tässä, mutta kokeilu ja altistumisen asenne auttavat sinua.

2. OIVALLUS: KAIKKI ON OLEMASSA

Oli aivan tavallinen hetki. Taisin olla vain kaupungilla kävelyllä. Yhtäkkiä välähti kiitollisuus, että kaikki on vain olemassa. Ei siis mikään yksittäinen asia vaan kaikki asiat, joita näin ja koin. Kiitollisuus koko todellisuudesta. Kuinka helposti kaiken, koko universumin, voikaan tuttuna oletettuna ja odotettuna asiana ohittaa. Sitten tajunnassani välähti mustuus, että jos mitään, jota ympärilläni on, ei olisikaan. Olisi vain mustuutta. Tätä olemattomuuden mustaa kontrastia vasten kaikki olemassa oleva on ihmeellistä ja värikästä ja spontaania kiitollisuutta synnyttävää. Olin kiitollinen koko universumin olemassa olemisesta.

TUTKI
Kokeille väläyttää kokemusta, että se mitä aistit ympärilläsi, ei olisikaan. Sitten taas palaat siihen, että se todellakin on kaikissa sävyissä, muodoissa ja hahmoissa. Aivan kuin kaikki olisi vain olemassa sinua varten. Tavallaan se onkin. Se on lahja sinulle. Huomaa, että parhaimmillaan tämä on hyvin spontaania kiitollisuutta. Jos tämä tutkimus tuntuu sinusta mentaaliakrobatialta, kuten minusta monet kiitollisuusharjoitukset, niin silloin kannattaa uppoutua tunteisiin ja ensimmäiseen kiitollisuuden tutkimukseen.

3. OIVALLUS: OLEN ITSE OLEMASSA

Tämä väläys oli kiitollisuus siitä, että itse olen olemassa. Se on kuin pari edelliselle, kaiken olemassa olosta syntyvälle kiitollisuudelle. Ei siis kiitollisuutta mistään omista ominaisuuksista tai piirteistä, vaan yksikertaisesti kiitollisuutta omasta olemassa olemisesta.

TUTKI
Huomaa, että olet juuri nyt olemassa. Sinä olet itse oleminen eli tavallaan sen huomaaminen tulisi olla hyvin helppoa. Jos et pääse tähän oivallukseen käsiksi, niin ehkä meditaatio, sisäinen tutkimus tai muut harjoitteet voivat auttaa. Tutki sitten sitä mahdollisuutta, että olemista (sinua) ei olisikaan. Nyt saat kuitenkin olla olemassa ja kuinka ihmeellistä ja kiitollisuutta synnyttävää se on.

Unsplash kuvat: Rosie Kerr / Gabrielle Mustapich / Kevin Young

“Minun tarvitsee vain jaksaa, tämä yksi päivä kerrallaan” – Tältä masennus tuntuu

Kirjoittaja Annika on kokenut syvän loppuunpalamisen ja toipuu pitkäaikaisesta, vaikeasta masennuksesta. Tällä kirjoituksellaan Annika haluaa avata uudenlaisia näkökulmia masennuksesta toipumiseen ja osoittaa, että vaikka toipuminen vie aikaa, se on matka, josta selviää.

Kuvittele istuvasi täydessä lentokoneessa. Pidät hellästi kädestä omaa lastasi, joka istuu vieressäsi ja katselet ulos ikkunasta. Odotat kotiinpaluuta. Yhtäkkiä lentokoneeseen tulee toimintahäiriö. Kone alkaa heittelehtiä, ilmanpaine laskee ja happinaamarit putoavat esiin. Matkustamoon syntyy paniikki. Koitat nopeasti tarttua happinaamariin. Samalla kun yrität henkeä haukkoen kurottaa maskia kasvoillesi, tajuat, ettet voi auttaa samaan aikaan lastasi. Sinun on ensin autettava itseäsi, ja vasta sitten pelastettava lapsesi.

Masennuksesta toipuminen pitää sisällään monia vaikeita vaiheita. Joinakin hetkinä voimat saattavat olla niin vähäiset, ettei tunne pystyvänsä auttamaan enää edes itseään, ei jaksa kurottautua happinaamaria kohti. Silloin tuntuu, että voisi luovuttaa. Mutta vaikka kävisi kuinka lähellä luovuttamista, se ei tarkoita, että olisi antanut periksi.

Kuten mistään muustakaan sairaudesta, myöskään masennuksesta ei voi toipua, jos sitä ei tunnista. Pelkkä masennuksen toteaminen ei riitä. Täytyy tunnistaa, myöntää ja hyväksyä niiden kaikkien ajatusrakennelmien, tunteiden, ihmissuhteiden ja menetysten olemassaolo, jotka ylläpitävät masennusta.

Masennuksen sisällä on turvallista

Kun masennus jatkuu riittävän pitkään, siihen tottuu. Omat ajatukset alkavat tuntua turvallisilta. ”Ei minun tarvitse jaksaa, koska olen masentunut.” Sisäinen maailma on sulkeutunut negatiiviseen ajatteluun. ”Mitä järkeä elämässä on?” Syvällä mustassa pohjassa on tavallaan hyvä olla, koska siellä saa olla rauhassa sellainen kuin on. Se on kuitenkin samaan aikaan vahingollista, sillä käpertyneenä itseensä on negatiivisten ajatustensa vanki.

Omat ajatukset tuntuvat lohduttavan, hyväilevän kipeitä kohtia, joita muut eivät näe. Ne lievittävät jatkuvaa sisäistä tuskaa, jonka sijaintia ei voi määrittää.

Olenko valmis muutokseen?

Masennus pysäyttää. Se on viesti, joka yrittää kertoa, miten elämän suuntaa täytyy muuttaa. Masennus laittaa miettimään omia elämänarvojaan: Mikä on minulle tärkeää? Minkä asioiden täytyy muuttua? Mihin en voi enää palata? Ei ole kuitenkaan helppoa vaihtaa polkua, jota on aina kulkenut.

On vaikea tehdä itsestään onnistuja, jos on aina tottunut näkemään itsensä epäonnistujana. Ei ole helppoa päästää toisia lähelleen, jos on aina pyrkinyt pärjäämään itsekseen. Ei ole helppoa alkaa arvostamaan itseään, jos on aina tottunut ajattelemaan, ettei riitä. On vaikeaa antautua muutokselle, jonka masennuksesta toipuminen vaatii. Se vaatii voimaa. Se vaatii rohkeutta. Muutosta täytyy todella haluta. Olisi niin helppoa vain antaa olla, pysyä paikallaan, pitää kiinni menneestä, turvallisesta, siitä, millainen olen tottunut aina olemaan. Joskus tuntuu, että masennuksesta ei edes halua toipua, koska ei kerta kaikkiaan jaksa edes ajatella muuttuvansa jotenkin.

Minä riitän

Masennus on kuin musta, pahantahtoinen liero, joka yrittää nujertaa sairastuneen mielen ajatus ajatukselta. Tärkeintä olisi, ettei tuon lieron vähätteleviä, sairaita ajatuksia usko.

Masennuksesta toipumisessa yksi vaikeimmista asioista onkin sen hyväksyminen, ettei minun tarvitse pystyä kaikkeen. Minun tarvitsee vain jaksaa, tämä yksi päivä kerrallaan. Minä riitän juuri tällaisena kuin olen, vajavaisena ja tarvitsevana. Minä saan tukeutua muihin, minun ei tarvitse koittaa selvitä yksin.

Joka päivä koitan tehdä jotain, josta pidän. Minua kodin sisustaminen on auttanut kestämään masennusta. Nautin kauneudesta ympärilläni, aivan tunnen miten se antaa ilon sykähdyksiä. Rakastan kynttilänvaloa, hienosti aseteltuja torkkupeittoja, pehmeitä petauksia ja verhoja, jotka on solmittu valkoiselle rusetille. Siisti koti saa minut rauhoittumaan ja rentoutumaan. Saan voimaa siitä, että voin jakaa sisustuksesta saamaani iloa myös muille.

Masennus herkistää kuuntelemaan omaa sisintään. Parhaimmillaan masennus opettaa lempeyttä ja ymmärrystä itseään kohtaan. Kun oikein tarkkaan kuuntelee, masennus kertoo, millainen minä olen. Mistä pidän, mikä tekee minulle hyvää? Kun näitä ajatuksia oppii kuuntelemaan, saa palkinnoksi lisää itsetuntemusta; alkaa ymmärtää itseään paremmin kuin koskaan ennen.

Hidasta elämää -toimituksen lukuvinkit masentuneille, masennuksesta toipuville ja masennusta itsellään epäileville:

- Toivon kirja masennuksesta – vertaistukea masentuneille, masennuksesta kärsivien läheisille sekä masennuksen kanssa työskenteleville ammattilaisille
- Häpeästä valoon – valonpilkahdus kaikille, jotka tunnistavat arvottomuuden, kelpaamattomuuden ja vääränlaisuuden kokemuksen itsessään
- Toivon kortit – valonpilkahduksia toivottomilta ja lohduttomilta tuntuviin hetkiin
- Masennus ja tunnelukot – masentuneelle, joka haluaa tarkastella tilannettaan tunnelukkojen näkökulmasta, masentuneen läheiselle, joka haluaa ymmärtää masentuneen mielenmaisemaa, sekä masentuneiden kanssa työskenteleville ammattilaisille

Oletko onnellinen kotona? – Nämä 7 asiaa vaikuttavat merkittävästi siihen, koetko hyvää oloa kotona

1. Muistot

Onnelliset muistot elävät mielessämme pitkään – myös tunnemuistoina. Jos kotiin liittyy joitain lämpimiä tunnemuistoja, saatat tiedostamattasikin pyrkiä luomaan samankaltaisia hetkiä, ympäristöjä ja mielikuvia kotiisi – yhä uudelleen ja uudelleen. Muista antaa myös uusille kokemuksille ja tunteille mahdollisuus tuttujen tunteiden ja perinteiden toistamisen ohessa. Voi olla, että jossain kohtaa vanhojen muistojen ylläpitäminen ei enää tunnu hyvältä, vaan on aika luoda uusia, uudenlaisia kotimuistoja.

2. Kiitollisuus

Kiitollisuus ei ole seurausta onnellisuudesta, vaan onnellisuus on seurausta kiitollisuudesta. Kun opettaa aivoja huomioimaan elämässä hyviä asioita, voi kokea onnellisuutta pienistäkin asioista. Mistä asioista olet omassa kodissasi kiitollinen juuri nyt? Katsele ja koe noita kiitollisuusasioita sen sijaan, että miettisit, mitä kaikkea sinulta puuttuu kotoa, jotta voisit sitten joskus olla onnellinen.

3. Läsnäolo

Kun keinuu tässä hetkessä luottavaisena kuin lapsi kehdossa, voi kokea, että kaikki on hyvin, olet turvassa ja voit luottaa. Läsnäolo saa aikaan seesteisyyden, jossa ei märehditä menneitä tai murehdita tulevaa, vaan keinutellaan täydellisessä tässä hetkessä ja annetaan sen avautua joka hetki uutena. Vaikka päivä olisi ollut miten kiireinen tahansa, unohda tekemättömät kotityöt hetkeksi, ja ole hetki – läsnä ja hengitellen.

4. Koko tunneskaalan kohtaaminen

Onnellisuus ei ole ikuista auringonpaistetta, ilotulitusten räiskettä tai elämää, jossa kaikki on täydellisesti. Ihmisyyteen kuuluu koko tunneskaala, jossa on tunteita, jotka tuntuvat hyvältä ja tunteita, jotka eivät tunnu hyvältä. Onnellisuutta on se, kun luottaa, että vaikka tulee suru ja itku, ei ole mitään hätää – tunteelle on tilaa ja aikaa, siitä ei tarvitse päästä eroon. Koti on paikka, jossa olisi hyvä olla tilaa kaikille tunteille.

5. Sisäinen puhe ja itsensä rakastaminen

Yksi suurin asia, joka syö onnellisuutta, on se, että ohittaa omat tarpeet, toiveet ja lopuksi vielä puhuu itselleen rumasti. Jos myrkyttää itseään sisäisesti, käy koko ajan itsensä sisällä kamppailua: se, jonka pitäisi rakastaa ja helliä, ruoskii ja panettelee. Tee itsestäsi paras ystäväsi, johon luotat, jolle puhut kauniisti ja jota hellit – ihan jokainen päivä: Laita kotona peileihin, jääkaapin oveen ja muihin helposti havaittaviin paikkoihin tsemppilauseita ja hyviä asioita, joita haluat kuulla. Tee kodistasi sellainen, joka ilmentää sinua – ei sisustuslehtiä.

6. Yhteys muihin ihmisiin

Ennen kuin voi olla syvässä yhteydessä muihin, on löydettävä syvä yhteys itseensä. Kun tietää, miltä luottamus, kunnioitus ja rakkaus tuntuu, voi luoda samanlaisen suhteen muihin. Tutkimuksissa on havaittu, että yksi eniten ihmisen onnellisuuteen vaikuttavia asioita on luottamukselliset ihmissuhteet. Ei Facebook-kavereiden määrä, vaan niiden ihmisten määrä, joiden läsnäolo tekee sinulle hyvää. Kuinka ihanaa onkaan jakaa yhteinen kokemus jonkun toisen ihmisen kanssa tai luoda yhdessä jotain kaunista! Vaali yhteyttä mahdollisten muiden ihmisten kanssa kotona tai kutsu ihmisiä kotiisi nauttimaan elämästä – mitä se sinulle tarkoittaakin!

7. Oman merkityksellisyyden oivaltaminen

Koti on parhaimmillaan turvasatama, jossa koet olevasi kokonainen – sellaisena kuin nyt olet. Olet merkityksellinen ihmisenä – hengittävänä olevana. Kun löydät merkityksellisyyden olemisen eikä tekemisen kautta, voit löytää myös uniikin olemisesi kautta kumpuavan elämäntehtäväsi. Löydä oma merkityksellisyytesi vaikka teekupin ääressä kotona tai sängyllä pötkötellen. Sinä olet elämä, loiste ja tärkeä.

“Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista” – 5 voimakuvaa elämän polulle

Sinun ei tarvitse tietää, mihin polkusi johtaa, voit silti ottaa askelia eteenpäin. Lisää voimakuvia löydät Hidasta elämää Instagram-tililtä.

@hidasta

Eroista voi oppia, millainen on hyvä ja kestävä parisuhde

Mitä enemmän tiedän eroista, sitä enemmän tiedän toimivasta parisuhteesta.

Havahduin ajatukseen noin kaksi vuotta sitten, jolloin olin vielä identifioitunut eroasiantuntijaksi. En ollut ajatellut että minulle voisi olla tietoa paljoakaan toiselta puolelta. Kunnes eräs asiakaspari havahdutti minut näkemään toisin. Ymmärsin, että mitä enemmän minulla on tietoa siitä, mihin suhteet päättyvät, sitä paremmin oivallan, mikä voi toimia. Ajatus oli vahva. Viivyin löytöni seurassa ja aloin päivittää osaamistani myös teorian tasolla.

Hakeuduin parisuhdekeskus Katajan Solmuja parisuhteessa -neuvojakoulutukseen ja ilahduin: Kuinka valtavan hieno struktuuri! Koska olin vetänyt jo viidentoista vuoden ajan tarkkaan rakenteeseen perustuvia eroseminaareja, minulla oli vahva luotto samankaltaisen mallin toimivuuteen parisuhteen vahvistajana.

Kävin koulutusta samaan aikaan, kun kirjoitin Sinä selviät kyllä – Erovuoden matkaopas -kirjaani. Mitä kauemmin kirjoitin, sitä selvemmin pystyin integroimaan ajatuksia eri puolilta näkökulmia toisiinsa. Huomasin, että ero-opas oli ainakin yhtä paljon parisuhdetaitokirja.

Muistan kuinka nuorena naisena pelkäsin jo avioero-sanaa. Jos olisin uskaltanut pohtia jo ennalta haasteita enemmän, olisin ehkä voinut jopa toimia toisin.

Lähisuhteet ovat suurimmat opettajamme. Niissä tulemme näkyviksi itsellemme ja toisillemme. Parisuhde on ehkä haastavin, koska se on niin latautunut monin odotuksin ja osittain myös tiedostamattomin asioin. Se voi kuitenkin myös opettaa meille huimasti, kunhan vain uskallamme kohdata pelkomme, toisemme ja ennen kaikkea itsemme. Sinä selviät kyllä – Erovuoden matkaopas sisältää loistavia parisuhdetta parantavia näkökulmia. Älä pelkää kirjan nimeä.

Entä jos kehosi onkin vastaanotin?

Suhteeni kehoon on parantunut ei niinkään kehonkuvan myötä, vaan kehotuntemusten kautta. Enää en hahmota kehoani sen perusteella, miten ja millainen sen pitäisi olla, en sen perusteella miltä se näyttää – vaan kuinka paljon tai vähän tunnen olevani elossa.

Suurimman osan elämästäni minulla on ollut hyvin vääristyntyt suhde kehooni – se on aina ollut tavalla tai toisella vääränlainen, aina oli menossa joku detox-kuuri tai laihdutusprosessi. Nyt ymmärrän tämän kierteen surullisuuden katsoessani vanhoja kuvia itsestäni ja todetessani, että ei minulla kyllä ollut mitään hävettävää.

Suhteeni kehoon on parantunut ei niinkään kehonkuvan myötä, vaan kehotuntemusten kautta. Se on tapahtunut vaivihkaisesti, tämän henkisen kasvun matkani myötä. Enää en hahmota kehoani sen perusteella, miten ja millainen sen pitäisi olla, en sen perusteella miltä se näyttää – vaan kuinka paljon tai vähän tunnen olevani elossa. Keho ei olekaan joku hahmo, jota pitää muokata, vaan se väline, jonka kautta sieluni matkaa täällä maailmassa, ja jonka välityksellä aistin elämää sen kaikissa muodoissaan – oikeastaan voisi sanoa, että koko keho on yksi suuri, ihmeellinen aistimusjärjestelmä.

Ihmisen luontainen tila olisi aistia elämää joka solullaan (katsokaa lapsia!) – jos tämä ei tapahdu, on kehossa stressiä, traumaa, häpeää. Oma käsitykseni traumasta on nykyään se, että kaikki, mikä estää meitä olemasta luonnollisessa tilassamme, on oikeastaan lievempää tai vakavampaa traumaa kehossa.

Uusimmissa traumatutkimuksissa onkin todettu, että masennus juontuu traumojen myötä katkenneeseen kehoyhteyteen – keho on turta, lamaannustilassa. Jos emme tunne olevamme elossa, masennumme – elossaolemisen kokemukset eivät täysin välity aivoille. Elossa oleminen on kehollinen tuntemus – resonanssia, virtaa, sykettä, pulssia, värinää …. enää ei ole niin olennaista, mitä ajattelen ihmisistä ja asioista, vaan mite ne resonoivat minussa. Ajatus seuraa resonanssia.

Elossa oleminen on myös kehollinen kokemus – resonanssia, virtaa, sykettä, pulssia, värinää …. Jos emme kehomme välityksellä tunne olevamme elossa, masennumme – elossaolemisen kokemukset eivät täysin välity aivoille.

Rakkauteni kehoani kohtaan alkoi syntyä, kun aloin kiinnittämään huomiota elämän keholliseen kokemiseen, yhä aistillisempaan ja vivahteikkaampaan. Siihen, miltä elämä tuntuu. Opin kuuntelemaan kehoani uudella, herkemmällä otteella, sen viestejä ja tarpeita. Tämä on tietenkin muna-kana -ilmiö: se että emme huolehdi itsestämme, merkitsee sitä, että emme kuule emmekä ymmärrä kehon todellisia viestejä.

Keho-mieli -yhteyden palauttaminen ja vaaliminen voimistaa hyvinvointia, aistillisuutta ja elinvoimaisuutta. Trauma- ja häpeätyöskentelyn ydin on oikeastaan tässä – vapauttaa keho luonnolliseen, vapaaseen tilaansa, jotta voimme täysin elää tässä hetkessä, elämän kanssa resonoiden.

Kun kehomme on avoin ja aistiva, tunnemme sisäisen äänemme ja ohjauksemme kehossa, fyysisinä tuntemuksina. Jotkut kutsuvat sitä intuitioksi – intuitio tuntuu kehossa. Mitä avoimempi kehosysteemi, sitä selkeämmin tunnemme intuition.

Kiinnostavan näkökulman tuo Thomas Huebl (saksalainen “uuden ajan mystikko”): ihmiset ovat tiedon ja tietoisuuden vastaanottimia – ja että hermostomme – kun se on vapautettu traumasta – on luontaisesti virittäytynyt ottamaan vastaan, “downloadaamaan” uutta tietoa ja tietoisuutta.

Avoimen ja traumoista vapautetun hermoston välityksellä emme ainoastaan koe elossaolemisen väkevyyttä kaikkine tunnelmineen, vaan olemme myös suorassa yhteydessä maailman ja universumin jatkuvasti uutta luovaan kasvuimpulssiin (“evolutionary impulse”, “co-creative impulse”), joka ilmenee kunkin yksilön kautta omalla ainutkertaisella tavallaan.

Avoimen ja traumoista vapautetun hermoston välityksellä olemme suorassa yhteydessä Elämän jatkuvasti uutta luovaan kasvuimpulssiin.

Thomas Huebl

Jos palaan kirjoitukseni alkuun ja kehosuhteeseeni, niin tämä kokemus kehosta, se, että kehoni ei ole ainostaan aistimusjärjestelmä vaan myös reseptori ja vastaanotin, johti minut vihdoinkin tekemään myös sellaisia välttämättömiä muutoksia ruokavaliooni ja tiettyihin elämäntapoihini, joihin en mukavuudenhalustani ollut aikaisemmin kykenevä tekemään – ja tämä tapahtui yllättävän helposti ja luonnolliseesti.

Enää en halua ehdoin tahdoin sumentaa aistejani ja kehoni tietoisuutta, vaan tukea sitä, jotta voisin olla elossa joka solullani ja olla virittyneenä aitoon yhteyteen ihmisten ja elämän kanssa, suoraan tietoon ja itseäni suuremman intelligenssin ohjaukselle.

Ja tämä toimii tietenkin myös toisin päin: oma ydinlaatu välittyy puhtaampana ympäristöön.

Kuinka on sinun vastaanottimesi laita?

“Love your body and you will feel a relaxation such as you have never felt before. Love is relaxing. When there is love, there is relaxation. If you love someone – if, between you and him or you and her there is love – then with love comes the music of relaxation. Then relaxation is there.

The same phenomenon happens if you love your body; you become relaxed, you care about it. It is not wrong, it is not narcissitic to be in love with your own body. In fact it is the first step toward spirituality.”

Osho

Millaisia muistoja luot lapsillesi?

Seisoin talviaamuna räntäsateessa liikennevaloissa matkalla töihin. Mietin, mitä tälle päivälle onkaan töissä odotettavissa, mitä menoja illalle luvassa ja mitä kaikkea pitäisi muistaa hoitaa. Vieressäni valojen vaihtumista odotteli jo vähän iäkkäämpi pukumies salkku kädessään. Hän katseli kelloaan ja näytti siltä, että oli jo myöhässä töistä. Yhtäkkiä takaa alkoi kuulua lempeällä äänellä kerrottua tarinaa.

”Pitkältä merimatkalta saapunut laiva toi satamaan kylän asukkaille laatikoittain hedelmiä. Oli keltaisia aprikooseja, violetteja luumuja, suussasulavan mehukkaita appelsiineja, ananaksia, tertuittain banaaneja ja monia monia muita värikkäitä ja maistuvia hedelmiä. Laiturilla vastassa olleet ihmiset ahmivat hedelmiä iloissaan, nauroivat ja tanssivat. Musiikki ja hedelmät veivät heidät laivan lähtömaahan, kaukaiseen pieneen saareen…”

Liikennevaloihin pysähtyi viereeni isä, joka kertoi tätä tarinaa lapselleen. Jäin kuuntelemaan miehen kertomusta yhtä lumoutuneena kuin kurahousuissa rattaissa istuva lapsi. Lasta ei häirinnyt viistosti kasvoihin satava räntä eikä aikainen aamu. Hän kuunteli herkeämättä tarinaa ja pienen tauon jälkeen pyysi: ”Kerro lisää isi, millainen se pieni saari on?” Olisin voinut esittää saman kysymyksen. Luulen, että tarinan jatko kiinnosti myös vieressäni seisovaa pukumiestä. Isä ja lapsi jatkoivat eri suuntaan ja tarinan loppu jäi meille kuviteltavaksi.

Minä ja pukumies jatkoimme matkaa ja loimme toisiimme merkityksellisen katseen. Tiesimme, että mietimme tahoillamme samaa.

Mies aloitti keskustelun: ”Olipa tuo kaunista kuunneltavaa ja katseltavaa. Jos omat lapseni eivät olisi jo niin isoja, haluaisin lukea heille iltasatuja ja kertoa tarinoita elämästä. Silloin en sitä mukamas ehtinyt tehdä. No, nyt voisin tänään ainakin soittaa heille, pyytää lounaalle ja kysyä, mitä heille kuuluu. Sulla saattaa olla vielä tähän kaikkeen mahdollisuus.”

Jäin pohtimaan tätä kohtausta liikennevaloissa ja pukumiehen sanoja. Mies näytti hieman surulliselta, ettei hänellä ollut aikanaan tarpeeksi aikaa lapsilleen. Ja tosiaankin, itselläni tähän on vielä mahdollisuus. Tuo pieni hetki liikennevaloissa jäi mieleeni niin, että palasin siihen ajatuksissani monta kertaa. Miten siinä hetkessä oli niin paljon läsnäoloa, hyvää mieltä, kaunista tarinaa, lapsen sanavaraston rikastuttamista, kuuntelua, keskustelua ja yhteisen mukavan aamuhetken luomista.

Sattuma tai mikä lie antoi toisenkin kohtaamisen. Yhtenä aurinkoisena kevätaamuna, kun olin kävelemässä poikani kanssa päiväkotiin, kuului kaukaa rytmikästä musiikkia. Poikaani alkoi hymyilyttää ja hän pohti, onkohan jossakin juhlat käynnissä. Hän ilahtui, kun jo aamulla aikaisin voi juhlia. Ääni voimistui ja pian talvella liikennevaloissa kohtaamani isä ja lapsi viilettivät laatikkopyörällä ohitsemme. Molemmat lauloivat musiikin tahdissa heille tuttua laulua, joka kajahteli iloisesti ilmoille heidän matkassaan. Meille tuli lapseni kanssa molemmille hyvä mieli heidän kohtaamisestaan.

Taas jäin miettimään tuota isää ja lasta. Miten hienosti he onnistuvat luomaan hetkiin hyvää tunnelmaa niin itselleen kuin toisille. Heidän ilonsa kantaa kauas. En tiedä heistä mitään, mutta mielessäni kuvittelen, että mitähän kaikkea muuta kivaa he keksivät arjen pieniin hetkiin. Voisin kuvitella, että tämä pieni lapsi rattaissa ja laatikkopyörän kyydissä muistaa aamuiset matkansa vielä paljon myöhemminkin. Nämä kaksi kohtaamista ovat olleet itselleni hyviä muistutuksia siitä, miten merkityksellisiä pienet hetket ovat. Minulla on vielä tähän kaikkeen mahdollisuus niin kuin pukumies totesi. Nyt pitää vaan käyttää se mahdollisuus hyvin.

Miia Lehtonen
asiantuntija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry

Masennuksesta toipunut pappi: 3 asiaa, mitä masentunut ei halua kuulla – Sen sijaan sano nämä 3 asiaa

THL:n mukaan noin miljoona suomalaista sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Pappi, terapeutti ja sielunhoidon asiantuntija Miia Moisio on yksi heistä.

Miia ajoittaa masennuksensa alun 11-12-ikävuoteen, mutta vakava masennus hänellä diagnosoitiin 21-vuotiaana. Vasta 36-vuotiaana Miia alkoi toipua. “Nyt tämä sairastaminen saa riittää, en jaksa enää”, olivat sanat, jotka johtivat vähitellen toipumisen tielle.

Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin Miia pitää elämää kauniina ja nauttii siitä, elämään on palautunut värit. Miialta on juuri ilmestynyt uusi häpeää käsittelevä kirja Häpeästä valoon.

Hän on kirjoittanut myös masennuksesta ja toipumisesta kertovan Toivon kirja masennuksesta -kirjan. Kirjassa on vertaistukea masennuksesta kärsiville, läheisille mutta myös ammattilaisille. Kirja sukeltaa pintaa syvemmälle masennuksen maailmaan ja sitä kautta toivon ja toipumisen tielle.

Tässä 3 lausetta, mitä Miian mukaan masentuneelle ei pitäisi koskaan sanoa:

1. ”Otat nyt vaan itseäsi niskasta kiinni!”

Vaatimus ottaa itseä niskasta kiinni voi lisätä masentuneen sisäisiä vaatimuksia ja itseinhoa.

2. ”Kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

Kuka haluaa kuulla olevansa risukasa? Ei ainakaan masentunut, joka tuntee itsensä muutenkin huonoksi ja vääränlaiseksi.

3. “Kuka se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse?”

Masentunut ei ihan oikeasti jaksa. Hän ei esitä olevansa väsynyt ja voimaton. Yritä asettua masentuneen asemaan ja ymmärtää, mitä hän käy läpi.

Sen sijaan nämä 3 asiaa auttavat masentunutta:

1. ”Miten voin auttaa?”

Älä neuvo ja vaadi vaan kysy, miten voit olla avuksi tai mikä sinua auttaisi juuri nyt. Sinusta pieni asia voi olla masennuksesta kärsivälle iso juttu. Auta maksamaan laskut, siivoamaan tai käymään kaupassa. Älä tee puolesta, jos mahdollista, vaan tehkää yhdessä.

2. “Kysyn sinua aina vaan uudestaan, vaikket tänään jaksakaan lähteä mukaan tai tehdä mitään”

Masentunut peruu usein tapaamisia ja kivojakin juttuja. Ensin voi innostua, mutta sitten ei jaksa eikä huvita. Pyydä aina ja aina vaan, jonain päivänä masentunut läheisesi jaksaa taas.

3. ”Olet rakas ja tärkeä, en hylkää sinua”

Jokainen meistä haluaa kuulla olevansa rakastettu, masentuneena sitä kaipaa todella paljon. Moni masentunut pelkää hylkäämistä. Rakasta, älä hylkää, sano uudestaan ja uudestaan ettet hylkää.

Katso Miia Moision haastattelu Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa tästä.