Hyvä keskustelu ei riipu vain sanotuista sanoista. Vähintään yhtä tärkeää on se, millä asenteella vuorovaikutukseen toisen kanssa lähtee. Jo ennen ensimmäistä sanaa teemme valinnan. Olemmeko menossa puolustautumaan, todistamaan olevamme oikeassa vai aidosti kohtaamaan toisen ihmisen?
Tuo näkymätön valinta vaikuttaa siihen, miten kuuntelemme, miten puhumme ja miten tulkitsemme toista.
Jos haluaa käydä aidosti vastavuoroista ja hedelmällistä keskustelua niin kannattaa pukeutua kuvitteelliseen ASUun:
Arvostuksen pipo ajatuksia lämmittämään
Kun päättää tietoisesti arvostaa keskustelukumppanin ajatuksia – vaikkei olisi samaa mieltä – ei vahingossakaan dissaa, vähättele tai tuomitse. Arvostus ei tarkoita hyväksymistä tai periksi antamista, vaan halua kohdata toinen ihmisenä, jolla on omat kokemuksensa, perustelunsa ja tunteensa.
Arvostuksen pipo päässä kuuntelee arvostavin korvin. Ei etsi virheitä tai vastaväitteitä, vaan yrittää arvostaa toisen ajatuksia ja sanoja kuten toivoisi omia ajatuksiaan ja sanojaan arvostettavan.
Suoruuden huivi tuo selkeyttä sanoihin
Suoruuden huivi kaulalla muistuttaa omasta vastuusta keskustelussa. Se saa sanoittamaan oman viestin mahdollisimman suoraan ja toista arvostaen.
Kun on suora, ei kuorruta, kierrä, piilottele tai vihjaile. Ei sano yhtä ja tarkoita toista. Eikä myöskään käyttäydy huonosti “rehellisyyden nimissä”. Suoruus ei tarkoita sitä, että pitäisi sanoa kaikki mitä ajattelee, mutta sanoo sen, mikä pitää tulla ääneen sanotuksi.
Suoruus ei ole töykeyttä. Se on selkeyttä. Kun sanoo sen, mitä tarkoittaa – ja tekee sen toista kunnioittaen – antaa toiselle mahdollisuuden ymmärtää minua oikein.
Uteliaisuuden villapaita on keskustelun lämpökerros
Uteliaisuuden villapaita päällä yrittää aidosti ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Uteliaisuus näkyy esimerkiksi kysymyksinä: “Kerro lisää?”, “Miten päädyit tähän näkemykseen?”, “Mitä tämä sinulle merkitsee?”
Kysymyksiä ei tarvitse miettiä etukäteen, ne kyllä kumpuavat siinä tilanteessa, kun on aidosti kiinnostunut. Ja ennen kaikkea utelias kuuntelee vastauksen. Ei vain odota omaa vuoroaan puhua. Uteliaisuus pitää keskustelun elävänä ja lämpimänä. Se estää meitä lukittumasta omiin tulkintoihimme ja antaa tilaa aidolle kohtaamiselle.
Kirjoittaja Antti Paajanen on työelämää sisältä ja sivusta tarkastellut tarkkanäköinen havainnoija, jota kiinnostaa erityisesti se, miksi jotkut ihmiset ja tiimit kukoistavat muutoksessa, kun taas toiset uupuvat hiljalleen näkymättömiin. Erityisherkkyysblogissaan hän pohtii mm. työn, ihmisyyden ja merkityksellisyyden rajapintoja sekä sitä, miten korkea havaintotarkkuus voisi olla työelämässä voimavara eikä kuormituksen lähde.
Antti Paajanen
Meillä suomalaisilla on erityinen suhde metsään. Vaikka maailma ympärillämme kuohuu, niin metsä silti jatkaa kasvuaan, ja sen me tiedämme.
Tiedämme myös, että naava kasvaa vain puhtaassa metsässä. Kun naava katoaa, jotain on vialla.
Onko sinun tiimissäsi naavoja, jotka aistivat työilmapiirin muutokset kauan ennen muita?
Korkea havaintotarkkuus on organisaation varhainen varoitusjärjestelmä
Korkea havaintotarkkuus (Sensory Processing Sensitivity, SPS) on hermoston ominaisuus, jossa ihminen havaitsee fyysisiä, sosiaalisia ja emotionaalisia signaaleja tavallista tarkemmin ja käsittelee niitä syvällisemmin. Ilmiö tunnetaan tutkimuksessa myös erityisherkkyytenä. Tässä tekstissä tarkastelen sitä nimenomaan työelämän ja organisaatioiden näkökulmasta, havaintokykynä.
Työelämässä tämä näkyy kykynä reagoida herkästi ympäristön muutoksiin, tehdä harkitumpia päätöksiä ja tunnistaa riskejä ja mahdollisuuksia varhaisessa vaiheessa.
Esimerkiksi asiakasrajapinnassa tälläinen kyky on kultaa. Omalla myyntiurallani korkea havaintotarkkuus auttoi aistimaan ostotiimin todelliset huolenaiheet jo ennen kuin ne sanoitettiin ja tekemään päätöksiä, jotka palvelivat molempia osapuolia.
Isojen yritysten välisissä myyntineuvotteluissa ratkaisevaa ei ole lopulta vain data ja argumentit, vaan kyky lukea pöytää: missä kohtaa katse välttelee, ääni kovenee tai keskustelu pysähtyy.
No entäpä sitten oman organisaation kasvun paikat?
Moni organisaatio mittaa työhyvinvointia jälkikäteen vuosittaisilla kyselyillä, sairaspäivätilastoilla tai exit-haastatteluilla. Mutta mitä jos voisimmekin reagoida ennen kuin ongelmat räjähtävät käsiin?
Usein hiljaiset, tarkat havainnoijat, havaitsevat ensimmäisinä, kun:
• ilmapiiri kiristyy
• vauhti alkaa ohjata enemmän kuin suunta
• työn merkitys katoaa tekemisen alle
• työ on rakennettu ensisijaisesti niille, jotka tuottavat näkyviä tuloksia nopeasti ja määrätietoisesti. Ei niille, jotka näkevät, minne ollaan menossa
Se ei näy heti tuloksissa. Se näkyy viiveellä
• heikompana ennakointina
• kasvavina virheinä
• potentiaalina, joka jäi käyttämättä.
Usein korkean havaintotarkuuden henkilöt eivät sano mitään, niin kävi omalla kohdallanikin. Ei siksi, että eivät välittäisi, vaan koska eivät koe oloaan turvalliseksi tuoda asioita esiin. Tässä kohtaa organisaation johto ja henkilöstöhallinto voivat joko menettää voimavaran tai ottaa sen käyttöön.
Kun sisu loppuu, syntyy tilaa uudelle
Olen itse kokenut, miltä tuntuu jatkaa sinnittelyä silloinkin, kun keho ja mieli huutavat taukoa. Näin jo etukäteen, mihin suuntaan mentiin, kun vauhti meni ihmisyyden edelle, mutta en saanut havaintojani sanoiksi. Lopulta sisuni loppui ja vasta silloin oli pakko pysähtyä.
Tänään uskon, että korkean havaintotarkkuuden taito on yksi alihyödynnetyimmistä voimavaroista työelämässä. Se ei vaadi suuria investointeja, mutta se vaatii uudenlaista ymmärrystä.
Tekoälyn aikakaudella, jossa työkalut ja osaaminen tasapäistyvät nopeasti, juuri ihmisten kyky havaita, tulkita ja ennakoida erottaa organisaatiot toisistaan. Kutsun tätä inhimillisyysloikaksi. Siihen ei tekoäly kykene, mutta me ihmiset voimme.
Mitä voit tehdä jo tänään?
• Kysy itseltäsi: tunnetko tiimisi herkät havainnoijat?
• Luo tilaa palautumiselle ja rauhoittumiselle työpäivän aikana.
• Kutsu hiljaiset puhumaan eli luo psykologista turvaa.
• Arvosta sitä, joka havaitsee, ennen kuin muut ehtivät reagoida.
Naava-ajattelu alkaa siitä hetkestä, kun ymmärretään, että vauhti ja näkeminen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toistensa edellytyksiä. Kun molemmat tunnistetaan yhtä arvokkaiksi, organisaatio alkaa nähdä metsän puilta.
Kahdessa kuukaudessa Taija menetti työnsä, asemansa ja maineensa. Ei siksi, että olisi tehnyt työnsä erityisen huonosti, vaan siksi, että hänen esihenkilönään toimiva varatoimitusjohtaja halusi hänet pois työtehtävästä.
Taitavasti manipuloiva varatoimitusjohtaja halusi osoittaa muille, että Taija tekee jatkuvasti virheitä. Lopulta esihenkilö lavasti väärinkäytöksiä saadakseen Taijan irtisanotuksi.
Irtisanominen todettiin myöhemmin tuomioistuimessa laittomaksi. Silti vahinko oli jo tapahtunut. Taijan maine tahraantui, eikä poliisi tutkinut rikosepäilyjä työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä.
Tapahtumat kuvataan kirjassa Taijan tarina (Ajatussampo 2026). Nimimerkillä kirjoittava Lilli Pitkänen kertoo omiin kokemuksiinsa perustuvan tositarinan myrkyllisestä ja tuhoavasta johtamisesta. Olen nähnyt tapaukseen liittyviä dokumentteja ja tiedän kirjan kuvaavan todellista, tuhoavaa johtamista.
Suomen kielessä tuhoavaa johtamista kuvataan monilla sanoilla, kuten pelolla johtaminen, myrkyllinen, narsistinen, autoritäärinen tai tyrannimainen johtaminen. Nimityksiä on monia, mutta lopputulos on sama: kyse on kaltoinkohtelevasta johtamisesta.
Aihetta on tutkittu laajasti sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tutkimuksissa on havaittu, että myrkyllinen johtaminen rapauttaa luottamusta, heikentää työkykyä ja rikkoo työyhteisöjä – usein pitkäksi aikaa. Silti tuhoavaa johtamista on valitettavan paljon myös suomalaisessa työelämässä.
Pelolla johtaminen ei kannata
Kun kirjoitin huhtikuussa julkaistavaa Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjaani, kuulin lukuisia kertomuksia myrkyllisistä johtajista. Tarinat jakautuivat usein kahteen ryhmään.
Toiset johtajat toimivat avoimesti. Suuri osa työyhteisöstä tunnistaa, että johtaminen on epäasiallista ja tuhoavaa. Vaikka ylin johto ei puuttuisi tilanteeseen, työkaverit voivat tukea toisiaan.
Toiset johtajat toimivat hienovaraisemmin. He näyttäytyvät osalle henkilöstöstä miellyttävinä, mutta kohtelevat epäsuosioon joutuneita aivan toisin. Se, joka ei ole johtajan suosikki, näkee hänestä täysin erilaisen puolen. Oma kokemus voi olla silloin satuttavan yksinäinen.
Monet esihenkilöt uskovat, että pelko, paine ja stressi saavat ihmiset suoriutumaan paremmin. Tutkimukset osoittavat kuitenkin päinvastaista: stressi heikentää ajattelua ja luovuutta, lisää virheitä ja syö motivaatiota.
Mitä voit tehdä, jos työyhteisöä johdetaan myrkyllisesti?
Tuhoavaa johtamista tutkinut Minna Hoffrén korostaa, että myrkyllistä johtamista voi haastaa vain työyhteisön jäsenten yhteinen puuttuminen epäkohtiin. Kun vahingoittavaan tilanteeseen puututaan yhdessä, on johtajan vaikeampi hallita pelolla.
Yksilölliset selviytymiskeinot – vaikeneminen, sinnitteleminen, sairauslomat tai työpaikan vaihto – voivat auttaa yksittäistä ihmistä, mutta eivät korjaa ongelmaa. Ne jättävät muut johtajan armoille.
Epäkohtien eteenpäin vieminen ylemmälle johdolle ei voi siis olla vain yhden tai kahden työntekijän vastuulla, siihen on osallistuttava kaikkien.
Myrkyllistä johtamista ja johtamisen hienovaraisempia piiloväkivallan muotoja käsitellään laajemmin Piilokiusaajat ympärilläsi -kirjassani, joka julkaistaan huhtikuussa Hidasta elämää -kirjasarjassa. Seuraa myös tiliäni @tiinaemiliakaunisto Instagramissa, jossa julkaisen kirjaa varten kerrottuja kuvailuja työpaikkakiusaamisesta.
Moni meistä osaa olla ymmärtäväinen, kannustava ja lempeä muille – mutta unohtaa saman suhtautumistavan itseään kohtaan. Kuulostaako tutulta? Itse elin vuosia näin ja hyvin vakavin seurauksin. Nyt olen opetellut vaatimusten sijaan olemaan lempeästi itseni puolella.
Itsesi puolella oleminen ei tarkoita itsekkyyttä tai vastuun pakoilua, vaan kykyä kohdata oma elämä myötätunnolla. Se on taito, jota voi harjoitella.
Lempeys alkaa sisäisestä puheesta
Pysähdy hetkeksi kuuntelemaan, miten puhut itsellesi vaikeina hetkinä. Onko ääni ankara, vaativa tai vähättelevä?
Kysy itseltäsi: Puhuisinko näin hyvälle ystävälle?
Usein jo pelkkä sävyn muuttaminen auttaa: • “Olen epäonnistunut” → “Tämä ei mennyt kuten toivoin, mutta opin jotain.” • “Minun pitäisi jaksaa” → “Olen väsynyt, ja se on inhimillistä.”
Sisäinen puhe muokkaa kokemustamme todellisuudesta enemmän kuin huomaammekaan.
Keskeneräisyys on osa ihmisyyttä
Lempeästi itsesi puolella oleminen tarkoittaa lupaa olla keskeneräinen. Sinun ei tarvitse olla aina vahva, varma tai tehokas. Elämä on prosessi ja matka, ei suoritus. Kun lakkaat vaatimasta itseltäsi jatkuvaa valmiutta, syntyy tilaa levolle, luovuudelle ja aidolle kasvulle.
Tunteet eivät ole virheitä
Usein vastustamme omia tunteitamme: “Ei minun pitäisi tuntea näin.” Mutta tunteet eivät tottele käskyjä. Kun tunne saa olla olemassa ilman tuomitsemista, se yleensä myös hellittää nopeammin.
Lempeämpi lähestymistapa on sanoa: “Tämä tuntuu nyt tältä, ja se on ok.”
Rajat ovat itsemyötätuntoa
Itsesi puolella oleminen näkyy myös rajoina. Rajat on olemassa, jotta sinä jaksaisit paremmin. Sinulla on oikeus sanoa ei, hidastaa ja valita toisin – ilman jatkuvaa syyllisyyttä. Rajat eivät ole muiden hylkäämistä, vaan oman jaksamisen kunnioittamista. Ne kertovat: minäkin olen tärkeä.
Lempeys löytyy pienistä teoista
Usein ajattelemme, että itsensä puolella oleminen vaatii suuria oivalluksia tai elämänmuutoksia. Todellisuudessa se on usein arkista ja pientä:
• tauko ilman selityksiä
• lämmin juoma kiireen keskellä
• lupa levätä, vaikka kaikki ei ole valmista
• ystävällinen ajatus itseä kohtaan
Nämä hetket kasaantuvat ja muuttavat tapaasi olla itsesi kanssa. Sinulla on lupa olla itse itsesi paras ystävä.
Lempeä muistutus
Lempeästi itsesi puolella oleminen ei tarkoita, että elämä olisi aina helppoa. Se tarkoittaa, ettet jätä itseäsi yksin – etenkään vaikeina hetkinä. Ota itseäsi välillä kädestä ja anna lempeä halaus itsellesi. Ansaitset vain parasta.
Ehkä tärkein kysymys on tämä: “Mitä tarvitsisin juuri nyt, jos olisin oman elämäni paras ystävä?”
Siitä lempeys usein alkaa.
Kurkkaa myös Annukan Lempeästi itseni puolelle -kortit, jotka auttavat kuuntelemaan itseä, tunnistamaan omia tärkeitä tarpeita sekä muuttamaan ankaraa sisäistä puhetta lempeämmäksi.
Kurkkaa myös Annukan myötätuntoiseen halaukseen ottava opaskirja Matka itsesi puolelle.
Kirjoitin ensimmäisessä kirjassani Sydänjuttu siitä, kuinka henkinen- ja hyvinvointiskenekin pitävät toisinaan yllä ahdistusta ja luuseriuden fiilistä. ”Juo vihermehuja! Älä missään nimessä juo vihermehuja talvella! Jumppaa! Älä jumppaa niin paljon!”. Kaikenlaisia ohjeita ja näkemyksiä siitä, kuinka voisimme voida paremmin, eheytyä ja elää parasta elämäämme tulee ihan joka tuutista.
Luultavasti jokainen meistä haluaa nauttia elämästä. Silti laiffi on välillä ihan hanurista. Tapahtuu vaikeita ja pelottavia asioita. Joskus hokaamme tehneemme valintoja, jotka eivät olleet lähtöisin omasta sydämestämme. Sivuutamme itseämme. Olemme väsyneitä, jumissa, voimattomia.
En todellakaan niittaa nyt inhimillistä, kollektiivista haluamme voida hyvin vaan puhun siitä, kuinka kulttuurissamme patologisoidaan vaikeita tunteita ja vaiheita, ja usein traumakin nähdään asiana, jonka voi työstää itsestään ulos. Voi tuntea aika herkästi epäonnistuneensa, jos kaikista yrityksistä, tsempistä, itsensä työstämisestä ja terapoimisesta huolimatta edelleen on haasteita.
Uskomme usein, että kun meillä on paha olla, olemme pahoja tai huonoja. Mutta kaikilla meistä on joskus vaikea olla, eikä se tarkoita, että meissä on vikaa.
Kaikilla meillä on haasteita, vaihtelevissa määrin ja kohdin elämää. Saatamme kantaa tunnistamatonta traumaa, joka näkyy turvattomuutena: ylimiellytämme ja sivuutamme itseämme, koska niin olemme oppineet toimimaan. Yritämme pysyä turvassa ja tulla hyväksytyiksi, koska olemme joskus tulleet hylätyksi. Olemme oppineet uskomaan, että säilyttääkseen yhteyden toisiin täytyy luopua yhteydestä itseensä.
Hyvinvointi tai eheytyminen ei ole sitä, että teet kaikki ”oikeat jutut” vaan enemmän lempeyttä itseäsi kohtaan
Elämä ja ihmisyys on moniulotteista, mutkikasta, ristiriitaista, hallitsematonta. Haluaisimme ajatella, että näitä ihanaa viittä vinkkiä noudattamalla elämä alkaa helpottua – eli sitten saamme vihdoin kokea kaipaamaamme turvaa ja hyväksyntää. Koitamme ymmärrettävästi saada hommelia hallintaan, ja uskomme herkästi, että jotkut osaavat elää elämää paremmin kuin me. Seuraamme perässä, ja tunnemme surkeutta, jos elämä ei siitä suttaantunutkaan ihan niin sutjakkaasti. Kulttuurimme toitottaa, että kontrolloimalla ja tahdonvoimalla voi menestyä ja pärjätä, mutta unohtaa kertoa, että eihän elämää oikeasti voi kukaan kontrolloida. Hyvinvointi tai eheytyminen ei ole sitä, että teet kaikki ”oikeat jutut” vaan enemmän lempeyttä itseäsi kohtaan.
Mutta mitä jos eheytyminen on sitä, että oppii takaisin yhteyteen itsensä ja kehonsa kanssa? Oppii lempeämmäksi itselleen niin, että voi kuunnella enemmän sisäisyyttään kuin sitä, mitä muut ihmiset sisäisyytesi (ja ulkokuoresi) fiksaamisesta sanovat? Monelle meistä oman kehon tuntemukset ja intuition mukaan toimiminen ovat vierasta. Ja juuri oman kehon ja sen kantaman intuition ääreen voisimme oppia laskeutumaan pehmeämmin ilman ajatusta, että jokin on rikki ja se on korjattava, jotta olomme voi parantua.
Näen niin, että sisäisen turvan, tunneyhteyden ja lempeyden myötä omat voimavarat voivat vapautua selviytymisestä ja sopeutumisesta enemmän sydämen kautta elämiseen. Se ei poista elämästä vaikeuksia, mutta jeesaa ammentamaan vaikeuksista viisautta ja ennen kaikkea rakastamaan itseämme kaiken härdellin keskellä.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Me suomalaiset olemme arkityön sankareita ja metatyön kuningattaria. Sitä olemme olleet jo sukupolvien ajan. Tätä teemaa olen pohtinut laajasti kirjassani Ylivastuullisten naisten valtakunta.
Naisten ylivastuullisuus on aiheena itselleni läheinen. Olen itsekin ylivastuullinen nainen. Enkä oikeasti tunne ketään naista, joka ei sitä olisi. Myös miehissä on ylivastuullisia, tietenkin, mutta kirjassani olen kuitenkin keskittynyt naisiin.
Ylivastuullisuuden juuret ovat lapsuudessa
Ylivastuullisuuden juuret ovat lapsuudessa. Ylivastuullisen naisen lapsuudessa on ollut jotain sellaista, minkä seurauksena lapsi on ottanut vastuunkantajan rooli. Usein perheissä, joissa joku lapsista ottaa toisten tarpeet ja tunteet kantaakseen, on haavoittunutta vanhemmuutta: päihteitä, vaikeita parisuhde- tai muita tilanteita.
Usein vastuunkantajan roolin ottaa perheen esikoinen, mutta roolin saattaa ottaa myös temperamentiltaan perheen herkin lapsi, jolla on kysyä nähdä ja aistia asioita.
Miten ylivastuullisuus näkyy?
Ylivastuullisuus voi olla sitä, että nainen tekee paljon: omat työnsä, kotityöt ja niin edelleen. Ylivastuullisuus on kuitenkin paljon muutakin: se on toisten tarpeista huolehtimista, tunteiden ja ilmapiirin kannattelua, murehtimista ja huolta. Konkreettisen työn ja henkisen kuorman määrä voi olla tosi iso.
Teemme oikeasti valtavan paljon näkyvää ja varsinkin näkymätöntä työtä. Näkymättömän työn määrää ei usein tajua naisen lähipiiri, mutta ei usein nainen itsekään.
Miksi ylivastuullinen tekee niin paljon?
Keräsin kirjaani varten naisten tarinoita ylivastuullisuudesta. Aineistoa analysoidessani oivalsin, että ylivastuullisen aikuisen naisen sisällä asuu edelleen se pieni tyttö, joka on jäänyt paljosta vaille. Hänen tunteitaan eikä tarpeitaan ei välttämättä nähty kovin hyvin vaan hän jäi selviytymään tunteineen yksin. Tuo yksinpärjääjä asuu aikuisen ylivastuullisen naisen sisällä.
Ylivastuullisen naisen sisällä on usein tosi paljon hätää, turvattomuutta, syyllisyyttä ja häpeää, joita hän yrittää hallita pitämällä langat käsissään ja pyrkimällä olemaan hereillä kaikkien suhteen, jotta mitään pahaa ei pääsisi tapahtumaan. Moni tulkitsee tuon hallinnan- ja kontrollintarpeena, mitä tuo tietysti onkin, mutta todellisuus on paljon syvempi: nainen tekee tuota, jotta tuntisi olonsa turvalliseksi ja loisi turvaa myös esimerkiksi lapsilleen.
Mikä auttaa?
Ylivastuullinen nainen suorittaa itsensä usein uupumukseen asti ja viimeistään silloin hän joutuu oppimaan tavan luopua liiasta vastuunkannosta. Ylivastuullisuudesta luopuminen edellyttää omien rajojen, tunteiden ja tarpeiden tunnistamista ja niiden totena pitämistä. Ylivastuullinen nainen joutuu opettelemaan sitä, että hän saa asettaa itsensä joskus etusijalle.
Toipumismatkalla joutuu usein oppimaan myös avun pyytämistä ja vastuun jakamista, oman avuttomuuden ja tarvitsevuuden hyväksymistä ja sinunkauppojen tekemistä syyllisyyden kanssa.
Valo vaikuttaa meihin kaikkiin, mutta aistiherkille ja autismikirjon ihmisille vaikutus voi tuntua erityisen voimakkaalta. Valo voi aiheuttaa tuntemuksia tai aistiärsykkeitä, jotka joko tukevat jaksamista tai tekevät koko päivästä raskaan.
Moni on kokenut, että kirkas LED-valaistus, välkkyvät näytöt ja lyhytaaltoinen sininen valo tuntuvat teräviltä ja läpitunkevalta, ja tuntemukset voivat tuntua jopa koko kehossa. Kyse ei ole liioittelusta tai liiallisesta herkkyydestä, vaan siitä, miten hermosto vastaanottaa ja käsittelee valoa.
Aistiherkkyydet ovat autismikirjolla yleisiä, ja valo on ärsyke, jolla voi olla huomattavaa vaikutusta päivän rytmiin ja jaksamiseen. Liian kirkas tai sinivalovoittoinen valo voi lisätä levottomuutta, vaikeuttaa keskittymistä ja tehdä tilasta kuormittavan. Lempeämpi valaistus voi puolestaan tuoda rauhaa ja selkeyttä ja auttaa hengähtämään.
Valon erilaiset aallonpituudet vaikuttavat hermostoon eri tavoin
LED-näytöt ja modernit sisävalot sisältävät runsaasti lyhytaaltoista sinistä valoa, joka voi tuntua terävältä ja häikäisevältä. Hermosto reagoi tähän valoon tavallista voimakkaammin.
Illalla valon merkitys korostuu entisestään. Jos ympäristö pysyy kirkkaana ja sinivalovoittoisena myöhään iltaan, keho voi jäädä “päivätilaan”, vaikka olisi jo aika rauhoittua. Tämä voi vaikeuttaa nukahtamista varsinkin, jos hermosto muutenkin kuormittuu tai reagoi herkästi.
Lempeä valoympäristö ei ole pelkästään mukavuuskysymys, vaan myös käytännön keino tukea hermoston tasapainoa ja hillitä arjen kuormitusta.
Käytännön apuvälineitä herkille aisteille
Kaikki eivät halua tai jaksa muokata kodin valaistusta pitkin päivää, eikä tarvitsekaan. Usein pienet ja helpot ratkaisut riittävät. Kun valon sävyä ja kirkkautta voi säätää lempeämmäksi omien aistien mukaan, arki tuntuu monella heti kevyemmältä.
Päivällä jo kevyt valon pehmennys voi helpottaa oloa, jos kirkas sisävalaistus tai digilaitteiden ruudut tuntuvat kuormittavilta. Keltaisella linssillä varustetut päivälasit suodattavat valon terävintä osaa, mutta säilyttävät luonnollisen kirkkauden. Näkymä ei tummene, vaan tuntuu yksinkertaisesti pehmeämmältä ja silmille rauhallisemmalta.
Illalla hermosto kaipaa selkeää viestiä siitä, että päivä on päättymässä. Oranssilinssiset iltalasit auttavat vähentämään sinivaloa 3–4 tuntia ennen nukkumaanmenoa ja tukevat kehon luonnollista rauhoittumista. Moni huomaa, että kierrokset laskevat helpommin ja iltaan tulee levollisempi rytmi, vaikka kotona olisi vielä valot päällä tai ruutuja käytössä.
Kotiin voi tuoda myös lempeämpää tunnelmaa valonlähteitä vaihtamalla. Sinivalottomat iltavalot luovat pehmeää, lämpimänsävyistä valoa, joka ei ärsytä herkkiä aisteja eikä häiritse vuorokausirytmiä. Jos taas kuormitus liittyy enemmän valon välkkymiseen tai levottomuuteen, tasainen ja luonnollinen täyden spektrin polttimo voi tuntua hermostolle huomattavasti miellyttävämmältä.
Pienikin muutos valossa voi olla yllättävän suuri helpotus. Kun ärsykkeet vähenevät, tilaa jää enemmän keskittymiselle, rauhoittumiselle ja omassa rytmissä toimimiselle.
Pienikin valon muutos voi helpottaa
Moni autismikirjolla oleva henkilö kuvaa, että lempeämpi valo on ollut helpotus. Kun terävät ärsykkeet vähenevät, pystyy paremmin rauhoittumaan, leikkimään, keskittymään ja tekemään asioita omassa rytmissä. Valaistus ei ratkaise kaikkea, mutta se on yksi niistä harvoista asioista, joita voidaan muuttaa helposti ja joissa vaikutus tuntuu usein nopeasti.
Jos haluat kokeilla, miten valaistuksen muutos voi tukea rauhoittumista, keskittymistä ja palautumista, löydät apuvälineitä North Rayn verkkokaupasta TÄÄLTÄ.
Huomioithan, että tämä teksti ei ole lääketieteellinen ohje. Jos sinulla on terveyteen liittyviä kysymyksiä, otathan yhteyttä ammattilaiseen. Tekstin näkemykset perustuvat yleiseen tietoon ja kokemukseen valon vaikutuksesta hyvinvointiin.
Robertson, C. E., & Baron-Cohen, S. Sensory perception in autism. Nature Reviews Neuroscience, 18, 671–684 (2017). https://doi.org/10.1038/nrn.2017.112
Blume, C., Garbazza, C., & Spitschan, M. Effects of light on human circadian rhythms, sleep and mood. Somnologie (2019). https://doi.org/10.1007/s11818-019-00215-x
Chang, A.-M., Aeschbach, D., Duffy, J. F., & Czeisler, C. A. Evening use of light-emitting eReaders negatively affects sleep, circadian timing, and next-morning alertness. PNAS, 112(4), 1232–1237 (2015). https://doi.org/10.1073/pnas.1418490112
IEEE Std 1789-2015. IEEE Recommended Practices for Modulating Current in High-Brightness LEDs for Mitigating Health Risks to Viewers. (2015). https://25472181.fs1.hubspotusercontent-eu1.net/hubfs/25472181/PDF%20files/IEEE%201789%20-%20Recommended%20Practices%20for%20Modulating%20Current%20in%20High-Brightness%20LEDs%20for%20Mitigating%20Health%20Risks%20to%20Viewers.pdf
American Academy of Ophthalmology. Digital Devices and Your Eyes. (5.12.2025). https://www.aao.org/eye-health/tips-prevention/digital-devices-your-eyes
Olemme usein todella armottomia itseämme kohtaan. Pään sisäinen pomomme listaa koko ajan lukemattomia odotuksia ja vaatimuksia siitä, millaisia meidän tulisi olla.
Kuulemme sisältämme moitteita siitä, miten typerästi vastasimme palaverissa, tai miten surkealta näytämme tai miten emme taaskaan osanneet olla itsemme puolella ihmissuhdehaasteissa. Mielemme pomo epäilee taitojamme ja vähättelee osaamistamme, samalla kun se vaatii enemmän ja parempaa.
Hyvin harvoin yletymme sisäisen pomomme vaatimalle tasolle, niinpä koemme riittämättömyyttä, huonommuutta, syyllisyyttä ja jopa häpeää. Ei siis ihme, että meistä tuntuu, ettemme osaa rakastaa itseämme.
Kuitenkin itsensä rakastaminen on pohja ja perusta tasapainoiselle elämälle. Sillä on todella suuri merkitys hyvinvoinnillemme.
Kun rakastamme itseämme, olomme on vakaa, turvallinen ja rauhallinen. Voi lempeästi ja hyväksyvästi olla juuri se ihminen kuin on ja seisoa itseään arvostaen omilla jaloillaan.
Usein itsensä arvostaminen ja itsensä rakastaminen ovat sotkeutuvat mielessämme sekavaksi vyyhdiksi. Ero on siinä, että itsensä arvostaminen tapahtuu egomielen tasolla. Toisin sanoen voimme ajatteluamme muuttamalla oppia arvostamaan itseämme. Ja se on todellakin hyvä asia, sillä sisäinen puheemme vaikuttaa voimakkaasti tunnetilaamme.
Rakkaus on meissä aina
Itsensä rakastamista ei tarvitse opetella tai oppia, sillä rakkaus on meissä aina.
Juuri nyt muistelepa koskettavaa tai hauskaa hetkeä jonkun läheisesi tai lemmikkieläimesi kanssa. Huomaatko, miten lämpö ja rakkaus lähtevät virtaamaan sinussa? Muistot avaavat sinussa jo olevan rakkauden.
Arkiminämme eli egomme lisäksi meissä on olemassa myös toisenlainen taso, todellinen minuus, jonka elämän pyörityksessä hyvin herkästi unohdamme.
Voimme saada yhteyden todelliseen minuuteemme, kun mielemme hiljenee. Se voi tapahtua saunan lauteilla rentoutuessa tai takkatulen loimua tuijotellessa. Voimme myös meditoiden löytää yhteyden syvimpään itseemme. Silloin mielen hälinä hetkeksi lakkaa ja antaudumme hiljaisuudelle ja syvälle rauhalle.
Todellisen minuutemme tasolla aistimme loppumattoman lempeyden, hyväksynnän ja rakkaudellisuuden. Toisin kuin egominämme, todellinen minuutemme ei vaadi meitä muuttumaan tai kehittymään paremmiksi ollaksemme rakkauden arvoisia. Todellisen minuuden tasolla rakkautta ei tarvitse ansaita, löytää tai saavuttaa. Sillä rakkaus on olemassa aina.
Ainoa mitä tarvitsee, on olla halukas rakastamaan itseään ja avautumaan rakkaudelle. Ja tuon halukkuuden voimalla lähdemme purkamaan erilaisia egomielemme kasaamia esteitä, uskomuksia ja pelkoja rakkauden tieltä.
Vaikka todellinen minuus näkee arkiminän virheet ja erheet, se säteilee aina hyväksyvää arvostusta ja rakkautta itseämme kohtaan. Mitään muuta ei tarvita. Kun hyväksymme itsemme kaikkine puolinemme, ymmärrämme, että itsensä rakastaminen on rakkauden hyväksymistä.
”Minusta kasvoi pärjääjä, huolehtija, kaikki langat omissa käsissä pitäjä, tarkka ja tunnollinen, sellainen, joka kokee omien haavoittuvuuden tunteiden näyttämisen vaikeana, välttelee konflikteja ja laittaa muiden tunteet ja tarpeet aina omien edelle. Pyytelee anteeksi olemassaoloaan ja kantaa muiden syyllisyyttä.
Turvattomana selviytymiskeinoni ovat olleet supervahvuus ja yksin pärjääminen. Tietoisella tasolla koen ja tiedän olevani arvokas, osaava ja lahjakas, juuri sellainen kuin haluankin olla, mutta tunnetasolla, jossain syvällä, alitajuisessa kokemusmaailmassa koen vahvasti olevani arvoton ja viallinen. Se on hyvin ristiriitaista.”
(Sanna, 50, kirjassa Ylivastuullisten naisten valtakunta)
Moni ylivastuullinen nainen tunnistaa sitaatissa mainitun ristiriidan: järki sanoo yhtä, mutta tunteet ja sisäinen kokemus kertovat toista. Ulospäin ihminen näyttää tehokkaalta ja vahvalta, mutta pinnan alla on väsymystä, syyllisyyttä ja jatkuvaa varuillaan oloa.
Tunnelukkoterapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moision uutuuskirjassa Ylivastuullisten naisten valtakunta (Bazar/Hidasta elämää, 2026) kuvataan tätä sisäistä mielenmaisemaa, jossa omin avuin pärjääminen, kaikesta huolehtiminen ja kaikkien lankojen käsissä pitely ei enää ole vapaaehtoinen valinta vaan selviytymiskeino. Moni nainen tunnistaa itsessään näitä kirjasta poimittuja ylivastuullisen naisen ajatuksia, tunteita ja kokemuksista.
Terve itsekkyys ja uhrautuminen menevät sekaisin
Ylivastuullisuuteen kuuluu, että ihminen ei tunnista, missä kulkee terveen itsestä huolehtimisen ja liiallisen uhrautumisen raja. Toisten tarpeet ja pyynnöt menevät automaattisesti omien edelle usein niin huomaamatta, että itsekin havahtuu vasta myöhään siihen, ettei esimerkiksi omille harrastuksille, levolle tai iloa tuottavalle tekemiselle jää tilaa.
Ajatus itsekkyydestä voi tuntua suorastaan uhkaavalta. Monen uskomusmaailmassa hyvä ihminen on epäitsekäs, joustava ja aina saatavilla. Siksi omien rajojen puolustaminen herättää syyllisyyttä ja häpeää, vaikka kyse olisi täysin perustelluista jokaiselle kuuluvista tarpeista, esimerkiksi levon tarpeesta.
Avun pyytäminen ja vastaanottaminen tuntuu vaikealta
Ylivastuullinen nainen on usein erinomainen kuuntelija ja uskollinen ystävä, mutta kun katse pitäisi kääntää itseensä, hän menee lukkoon. Avun pyytäminen ei tule edes mieleen tai se voi tuntua ylivoimaisen vaikealta, lahjojen vastaanottaminen vaivaannuttavalta.
Moni on oppinut, että kaikki on hyvin silloin, kun läheisillä menee hyvin – ja unohtaa samalla itsensä ja oman vointinsa kokonaan. Mielessä voi silti olla toive yhdessä tekemisestä ja siitä, että joku auttaisi.
Muiden vaikeat tunteet aiheuttavat syyllisen olon
Ylivastuullinen ajattelee syvällä sisimmässään, että hän ei saisi tuottaa muille pettymystä tai pahaa mieltä. Kun näin kuitenkin väistämättä elämässä ja ihmissuhteissa tapahtuu, seuraa kohtuuton syyllisyyden tunne ja voimakas tarve hyvittää, pyydellä anteeksi ja paikata tilanne – vaikka oma osuus olisi pieni tai olematon.
Häpeän ja arvottomuuden tunteet
Monen ylivastuullisen naisen mielenmaisemaa värittää syvä kokemus arvottomuudesta ja vajavuudesta. Häpeä kuiskii tarinaa siitä, ettei ole riittävä, kelpaava tai kaiken hyvän arvoinen.
Tämä näkyy siinä, kuinka vaikeaa on ottaa vastaan hoivaa, apua, hyvää ruokaa, lepoa tai tukea – kaikkea sitä, mitä itse tarjoaa ja sallii muille. Jos huomaat itsessäsi tällaista, mieti voisiko kuitenkin olla niin, että läheinen tai ystävä saa itselleen aidosti hyvää mieltä siitä, että hän auttaa ja ilahduttaa sinua?
Arvottomuuden ja riittämättömyyden kokemukset
Arvottomuuden kokemus tyrkkii tekemään enemmän ja paremmin. Sisäinen puhe on ankaraa, vaatimukset kohtuuttomia ja velvollisuudet loputtomia. Riittämättömyyden tunne kasvaa, vaikka todellisuudessa kukaan ei jaksaisi sellaista kuormaa.
Tarve pitää kaikki kasassa
Ylivastuullisten naisten tarinoissa toistuvat turvattomuus ja suojattomuus. Kun on vaikea luottaa elämään, sitä voi yrittää hallita ennakoimalla, kontrolloimalla ja pitämällä kaikki langat tiukasti käsissään. Touhottaminen ja huolehtiminen saattavat olla keinoja selvitä, eivät luonteenpiirteitä.
Rajattomuus ja syyllisyyden tunne
Rajojen asettaminen voi tuntua siltä kuin hylkäisi tai torjuisi toisen tai olisi hankala. Siksi ylivastuullinen joustaa, luopuu omista tarpeistaan ja kokee syyllisyyttä, jos joutuu pyytämään apua. Usein hän sanoo, että ”ei tartte auttaa”, vaikka apu olisi oikeasti tarpeen ja sisimmässään hänellä olisi tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kannetuksi.
Miia Moision Ylivastuullisten naisten valtakunta auttaa tunnistamaan liiallisen huolehtimisen kaavoja, purkamaan syyllisyyttä ja häpeää sekä kulkemaan kohti elämää, jossa omat tarpeet, rajat ja tunteet saavat ansaitsemansa tilan. Kirja johdattelee kohti elämää, jossa pärjäämisen ei enää tarvitse olla selviytymistä.
Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media järjestävät yhteistyössä Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä 120-vuotiaan kirjakaupan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 12.–14.6.2026. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, musiikki, taide ja henkinen hyvinvointi.
On hienoa päästä avaamaan Suomen kaunein kesäaika jo kolmatta kertaa Vinhan puutarhassa Hidasta elämää -festivaaleilla. Kuten eräs kävijä sanoi: musiikin, kirjallisuuden, hyvinvoinnin ja ihmisten luoman tunnelman ympäröimänä on kuin laajennetuilla puutarhajuhlilla iloitsee Hidasta elämää -median Sanna Wikström.
Festivaalin runsaslukuinen esiintyjäkaarti on oman alansa huippuammattilaisia ja tuttuja Hidasta elämää -yhteisöstä. Lavalla tavataan Freia Luminka, Karita Palomäki, Miia Moisio, Eevi Vuoristo, Jarkko Kailanto, Katri Kilpiäinen, Jenni Kiviniemi, Harri-Pekka Pietikäinen, Katri Syvärinen, Satu Pihlaja, Saara Salo, Hanna Lampi ja tietenkin Sanna Wikström ja Pequ Nieminen. Tarkka aikataulu täydentyy nettisivuillemme lähiaikoina.
Tuomas ”Tunna” Milonoff on mukana festivaaleilla kertomassa kirjastaan Liekki ja avaa oivalluksiaan hälyttävästi kasvavan kansantaudin eli työuupumuksen juurisyistä.
Hidasta elämää -festivaalien avauskonsertissa saamme nauttia karismaattisen Samuli Edelmannin lauluista Samulin pitkän uran varrelta. Samulia säestää hänen pitkäaikainen ystävänsä, kapellimestari ja tuottaja Leri Leskinen. Leri ja Pequ keskustelevat yhdessä festivaalin aloituksena tärkeästä teemasta, herkkyydestä.
Toinen artistivieras festivaaleilla on Ylva Haru. Haruon laulaja-lauluntekijä, jonka soundi on yhdistelmä pysäyttävää herkkyyttä, runsaita kitaroita ja lauluharmonioita. Ylva Harun tammikuussa julkaistulta albumilta Kuiskaa mulle voi kuulla sielun syvyyksiin saakka sykähdyttäviä lauluja, kuten Anna mennä vaan, Sydän auki ja Haaveet.
Tunnen suurta kiitollisuutta meidän upeista kirjailijoistamme, joiden viisaiden ajatusten äärelle saamme kokoontua myös tulevana kesänä. Lämpimästi tervetuloa Ruovedelle viettämään ihanaa viikonloppua niin vanhat kuin uudetkin festarikävijät toivottaa Hidasta elämää -yhteisön toinen perustaja Pequ Nieminen.
Festivaalialueelle rakennetaan kävijöitä palvelemaan jälleen sekä food corner että basaarialue. Taitelija Matti Pikkujämsä maalaa suosittuja muotokuviaan lauantain ja sunnuntain kuluessa festivaalialueella. Sunnuntaina Vinhan galleriassa vierailee taiteilija Anne Vasko ja hänen kanssaan voit tutustua ihastuttavan Kun Aamu kohtaa Illan -kirjan originaalikuvituksiin.
Liput myynnissä nyt Tiketissäja Vinhan kirjakaupassa.
Tervetuloa nauttimaan syreenin tuoksuisista ja huolettomista kesäpäivistä hitaasti Vinhaan! Festareiden ohjelman löydät täältä.
Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinha on kirjakauppa, kustantamo, antikvariaatti, majoitus/residenssi, galleria, nettikauppa, kahvila kesäterasseineen ja paljon tapahtumia.
Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa. Hidasta elämää -kirjaperheessä on ilmestynyt lähes 100 hyvinvointikirjaa. Sivustolla vieraili viime vuonna 2.2 miljoonaa ihmistä ja sivuston juttuja luettiin 8.1 miljoonaa kertaa.
Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Se saattaa kuulostaa suurelta – ja kun lähemmin tarkastellaan, se sitä onkin!
Olet kulkenut elämässäsi pitkän ja mutkikkaan tien ja saapunut erilaisten vaiheiden kautta tietynlaiselle välitasanteelle. Tältä tasanteelta näet taakse ja näet eteen. Ymmärrät menneisyytesi ja ymmärrät tulevaisuutesi arvon. Ymmärrät että ennen et ollut näin tietoinen. Ja että nyt voit vaikuttaa – hyvin moneen asiaan. Se on kiehtovaa. Hieman myös kauhistuttavaa. Huikeaa.
Katsellessasi maailmaa tältä tasanteelta ymmärrät, että loppuelämäsi alkaa, päätitpä elää sitä tietoisemmin tai et. Kelloja ei voi kääntää. Ja siksi tämä karu totuus kipristelee: omannäköinen elämä ja itsen näköiset valinnat eivät aina ole helppoja, vaikka ne olisivat niitä oikeita. Niitä, joita sydämesi todellisuudessa kaipaa.
On helppo tuudittautua ajatukseen, että onnellisempi loppuelämä alkaa sitten vielä joskus. Mutta ei, ei se ala joskus. Kello lyö ja sanoo: Aikasi on tullut. Sinun aikasi alkaa nyt.
Voit joko hyväksyä sen ja hypätä sen rytmiin, tai sitten elää kieltäymyksessä ja uskotella itsellesi, ettet vielä ole tullut tasanteelle. Ei ei, vielä olen opiskelija rappusissa kohti tasannetta, parempia aikoja odotellen. En vielä ole siinä pisteessä, että voisin alkaa nauttia elämästä, saati tehdä kaikkia tarvittavia päätöksiä ja ottaa elämän haltuun uudella tapaa.
Kun ajattelemme näin, kyseessä ei ole tosiasia, vaan pelko. Eivätkä pelot tuppaa katoamaan itsestään – usein kysymys onkin, kuinka kauan jaksamme niitä kuunnella ja kuinka kauan meillä on siihen varaa.
Lopulta kyse on päätöksestä (detaljit selviävät ajan myötä, niihin ei kannata keskittyä). Päätöksestä hyväksyä se tosiasia, että paremmat ajat alkavat tänään. Päätöksestä sitoutua siihen lopullisesti. Paremmin sanottuna, Sinuun itseesi.
Ja kun valitsemme tehdä näin, mitä mahdollisuuksia ja aarteita sieltä avautuukaan:
Juhlista elämää
Elä kuin elämäsi paras aika olisi nyt, kuin tulevasta ei olisi varmuutta (eikä kenelläkään todellisuudessa ole). Käytä kauneimpia korujasi, toteuta salainen unelmasi. Istahda yksin kakkukahveille. Ripauta pieni taikapölähdys omaan elämääsi, vain siksi että pystyt. Tee niitä asioita, joita haluaisit, ja sano niitä asioita, joita oikeasti haluaisit sanoa.
Älä odota enää mitään. Aina on parannettavaa, mutta valmista ei tule koskaan. Onnellisempi elämä ei ala sitten, kun saavutat jotain merkittävää, ja vielä vähemmän silloin kun joku toinen ihminen tai olosuhde muuttuu. Elät parasta elämääsi juuri nyt, etkä saa sitä enää myöhemmin takaisin.
Tietoisuus vastuusta
Vain sinä voit tietää, mitä kaipaat, ja jos et tietäisikään, kuitenkin vain sinä itse voit sen vastauksen selvittää. Siihen, että uudenlainen loppuelämäsi on nyt alkanut, kiteytyy vastuu: Tehdä siitä itsellesi parempi, armollisempi ja hyvällä tapaa rohkeampi.
Itsen vaaliminen niin pienessä kuin suuressa. Valinnan paikkoja on enemmän kuin huomaammekaan. Oikeisiin asioihin tarttuminen ja väärien jättäminen lisää huomattavasti tyytyväisyyttä ja iloa. Älä enää lykkää.
Anna itsesi toteutua
Pään sisältä kehollisuuteen ja tekemisen flow:hun. Joskus toiminta ja elämän eläminen eteenpäin ovat parasta lääkettä kiperiin asioihin tai ihmissuhteisiin, joille emme voi yhtään mitään.
Liike on lääke, mutta myös itseilmaisu on tietynlaista liikettä. Tärkeintä on antaa itsen toteutua eikä jäädyttää enää luonnollisia tunteita, ajatuksia ja prosesseja.
Tärkeysjärjestyksen muutos
Kun haluat voida hyvin, tästä hetkestä hamaan tulevaan, et käytännössä enää koskaan voi unohtaa itseäsi, hylätä itseäsi, turruttaa itseäsi. Päin vastoin, vahvistat suhdetta itseesi niin että tulet yhä paremmin kuulluksi ja tuetuksi. Tällöin muiden odotukset eivät enää mahdu tärkeimpien asioiden listalle (Ja juuri tästä syystä monet eivät halua aloittaa onnellisempaa loppuelämäänsä ”ihan vielä”).
Menneisyys saa olla se mikä se on
Henkiseen kasvuun ja menneisyyden työstämiseen liittyy usein sellainen harhakuva, että mielenrauhan voisi saada vasta kun kaikki on valmista. Entä jos mielenrauha voisikin syntyä keskeneräisyydestä, sallivuudesta ja yhteydestä itseesi? Eikä mitään oikeastaan tarvitsisi enää odottaa.
Hiljainen onni
Onnellisuus ja hyvä elämä vaatii töitä. Huippuhetkien ja hulppeiden somepostausten sijaan se on hiljaisempaa, nöyrempää. Hiljainen onni kätkeytyy jokaiseen hetkeen, myös niihin vaikeisiin – se ei riipu elämän tapahtumista vaan siitä, että ihminen tuntee olevansa turvassa ja tärkeä omana itsenään. Että ihminen saa tuntea tunteensa ja olla se, mikä on.
On helpompaa hakeutua ulkoisten nautintojen pariin ja unohtaa se työ, jonka hiljainen onni vaatii. Samalla kun teemme niin, se ruokkii merkityksettömyyttä ja masennusta. Mikään ei korvaa sitä tyytyväisyyden värähtelytaajuutta, joka syntyy, kun teemme oikeita asioita.
Kun päätämme elää itsellemme, säteilemme aitoa hyvää ulospäin. Sitä ei tarvitse edes mainita, sen tuntee, näkee, aistii. Hakeudumme ihmisten pariin, jotka tukevat kehitystämme eivätkä jarruta sitä. Pyrimme ratkaisemaan tai jättämään konfliktit emmekä kanna enää muiden ihmisten vastuita. Rauhan määrä lisääntyy ja tästä rauhasta käsin voi syntyä erittäin kauniita asioita. Niitä, jotka ovat sisälläsi hiljaisesti odottaneet omaa vuoroaan.
Mitä ajatuksia nämä asiat sinussa herättävät? Ja käsi sydämellä, vastaathan rehellisesti – Onko tänään Sinun loppuelämäsi ensimmäinen päivä?
❤️: lla Riikka
Intuitiivisista tulkinnoista ja muista palveluistani voit lukea alta tai täältä.
Pettymys sattuu. Se tuntuu rinnassa, vatsassa tai kurkussa. Se voi viedä yöunet, tehdä mielestä raskaan ja saada kyseenalaistamaan itsensä. Raskainta ei ole kuitenkaan itse pettymys vaan se, että alamme pelätä sitä jo etukäteen ja tuo pelko alkaa kaventaa vaihtoehtojen valikoimaa elämässämme. Pelkäämme sitä, miltä pettymys tuntuu; sitä sietämätöntä häpeää, tyhjyyttä, yksinäisyyden tunnetta.
Pettymys on seurausta siitä, että odotuksemme eivät täyty. Asiat eivät mene niin kuin haluaisimme ja toivoisimme. Pettymyksen pelko saa meidät ylisuojelemaan itseämme.
Emme hae sitä työpaikkaa, jota oikeasti haluaisimme. Emme sano ääneen, mitä tarvitsemme kumppaniltamme. Emme sitoudu, koska entä jos kaikki kuitenkin menee pieleen. Emme tavoittele unelmia, koska pelkäämme etteivät ne kuitenkaan toteudu. Tyydymme tilanteisiin, jotka ovat ihan ok. Sisällä voi kuitenkin olla tunne, että jokin on jäänyt pienemmäksi ja näkymättömämmäksi kuin mitä se olisi voinut olla.
Jos pettymyksen tunnetta ei ole saanut kohdata turvallisesti, mieli oppii pitämään sitä vaarana ja yrittää suojella meitä niin, ettemme sitä joutuisi kohtaamaan. Välttämällä. Kontrolloimalla. Madaltamalla odotuksia. Ei siksi, että emme olisi rohkeita, vaan siksi, että meihin on joskus sattunut liikaa.
Pettymysten välttely tuo hetkellisen helpotuksen
Välttäminen tuo usein hetkellisen helpotuksen. Kun emme yritä, emme pety. Mutta samalla elämä alkaa supistua. Mahdollisuudet jäävät käyttämättä. Unelmat pienenevät. Toivominen muuttuu varovaiseksi. Innostuskin voi jäädä taka-alalle, koska sekin sisältää riskin.
Pettymyksen pelko voi saada elämän tuntumaan turvalliselta – mutta myös etäiseltä. Ikään kuin katselisi omaa elämäänsä hieman sivusta, uskaltamatta astua siihen kunnolla mukaan.
Pettymyksen pelko ei ole heikkoutta. Se on selviytymiskeino. Se on syntynyt tilanteissa, joissa pettymys on ollut liian suuri, liian yksinäinen tai liian lohduton. Tuollaisen tunteen varominen on ollut tarpeellista. Mutta se, mikä on joskus suojannut, voi myöhemmin alkaa rajoittaa.
Näin pettymyksen pelkoa voi helpottaa
Pettymyksen pelkoa ei voi pakottaa pois. Se ei katoa sillä, että käskee itseään olemaan rohkea. Usein se helpottuu vasta silloin, kun antaa sille tilaa ja alkaa rauhassa tutkia millaisiin kokemuksiin, ajatuksiin ja uskomuksiin pelko on kiinnittynyt.
Kun pettymyksen pelon voi kohdata turvallisesti toisen ihmisen kanssa tai myötätuntoisesti itseään kuunnellen voi alkaa kasvaa luottamus siihen, että vaikka pettymys sattuisi, siitä voi selvitä.
Elämä ei ole riskitöntä. Kaikki, mikä on merkityksellistä, sisältää mahdollisuuden pettymykseen. Mutta kun pettymyksen pelko ei enää päätä puolestasi, elämä alkaa vähitellen laajentua. Uskallat toivoa. Uskallat yrittää. Uskallat elää enemmän omannäköistä elämää.
