Elämä satuttavissa/narsistisissa ja lähisuhdeväkivaltaa sisältävissä suhteissa etenee tavallisesti hyvin samankaltaisen ja ennakoitavissa olevan syklin mukaan.
Valtavien kriisien tai konfliktitilanteiden jälkeen seuraa paljon toivottu hoivaava ja rakkaudelliselta tuntuva seesteisyys, joka ajan kuluessa kuitenkin vaihtuu painostavaksi odotukseksi ja ennustukseksi seuraavasta myrskystä.
Riidat voivat toistuvasti päättyä siihen, kun satuttavan kumppanin läheinen ottaa syyt niskoilleen ja pyytää anteeksi jotain, johon ei ollut välttämättä ollenkaan osallisena. Tilanne rauhoittuu ja riita päättyy. Oikeudenmukaisuudesta tai tasavertaisuudesta ei ole tietoakaan, mutta tulee rauha.
Myös satuttava osapuoli voi pyydellä anteeksi tekoaan vakuuttaen sen olleen viimeinen kerta, vaikka tämä sama kuvio anteeksipyyntöineen ja muutoslupauksineen olisi nähty suhteessa kymmeniä tai satoja kertoja aiemminkin.
Saman kaavamaisen ja vahingollisen toiminnan toistamista kerta toisensa jälkeen useiden vuosien saatossa voidaan pitää merkkinä siitä, että kyse on ihmisen pysyvästä tavasta toimia, ei esimerkiksi kriisitilanteessa esiintyvästä hetkellisestä toimintatavasta tai reaktiosta.
Jos satuttavan suhteen kaava tuntuu tutulta, suosittelen vahvistamaan tervettä itsekkyyttä kysymällä itseltä:
Kuinka paljon nollasta sataan olen jo tehnyt sen eteen, että tilanne muuttuisi?
Onko vielä jotain, jota voisin yrittää tehdä muuttaakseni tilannetta vai olenko nyt tilanteessa, jossa täytyy hyväksyä se tosiasia, että pystymme lopulta muuttamaan vain itse ja omaa toimintaamme, emme kenenkään muun?
Milloin viimeistään ja keneltä aion pyytää apua ja tukea itselleni, jotta selviydyn ja toivun?
Kirjoitus on ote uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta. Löydät kirjasta jättimäisen määrän tietoa satuttavista suhteista, sekä lohtua, terapeuttisia kirjoitustehtäviä ja konkreettisia keinoja irtaantumiseen ja toipumiseen.
Kesä on rentoa aikaa. Arjen rutiinit höllenevät ja annamme itsellemme vapauden nauttia elämästä. Tähän liittyy se, että annamme itsellemme luvan toimia ja olla vapaammin. Annamme itsellemme luvan juoda enemmän ja useammin alkoholia. Annamme itsellemme luvan katsoa Netflixin sarjoja maratonityylillä. Annamme itsellemme luvan herkutella ja syödä herkkuja silloin kun huvittaa. Annamme itsellemme luvan käyttää rahaa ilman, että sen kummemmin harkitsemme.
Tämä kaikki on ihan normaalia. Loman tarkoitus on palautua ja usein se on sitä, että haluamme päästää irti arjen tiukemmista normeista. Kesäloma voi olla myös haitallisten tapojen pinttymisen kulta-aikaa.
Usein käy nimittäin niin, että arkeen palaaminen on haasteellista. Emme saakaan itseämme takaisin ruotuun. Tämäkin on ihan normaalia. Kun teemme asioita tietyllä tavalla useamman viikon ajan, niistä alkaa tulla tapoja. Haastavaa on, jos nämä tavat alkavat rajoittaa elämää tai ovat epäterveellisiä tai muuten haitallisia. Silloin voi olla hyvä pysähtyä.
Entä jos emme pysty tästä huolimatta lopettamaan? Miksi lopettaminen on monesti niin vaikeaa?
Järjellä tiedät, mutta pinnan alla tunteet vie
Sinulle tulee hyvä olo, kun uppoudut nautinnon kohteeseesi. Se antaa sinulle rentoutta, vapauden kokemusta, elinvoimaa tai jopa yhteyden toisiin ihmisiin. Taustalla ovat siis inhimilliset tarpeet.
Tiedät toisaalta, että fyysinen ja henkinen terveytesi kärsivät pitkässä juoksussa, jos jatkat samaan malliin. Tiedät, että pikkuhiljaa sinulle tulee lisäkiloja, jatkuva juominen ei ole terveellistä, liika somettaminen vie aikaa päivistäsi ja muodostuu helposti ainoaksi mielihyvän lähteeksi.
Voi olla, että toimia arvomaailmaasi vastaan ja se sattuu. Itsetuntosi alkaa latistua ja saatat tuntea ajoittain itsevihaa ja -inhoa. Ehkä huomaat, että haitallinen tapa vaikuttaa ihmissuhteisiisi, koska joudut pitkässä juoksussa selittelemään itsellesi ja muille käytöstäsi, salailemaan ja keksimään valkoisia valheita.
Järjellä ymmärrät, että ei kannata toimia niin kuin toimit. Et vai osaa toimia eri tavalla. Tiedät, miksi se on sinulle haitaksi, mutta et vain osaa lopettaa.
Häpeät itseäsi ja käytöstäsi
Kokeilet lopettaa. Ei onnistu. Kokeilet uudestaan. Ei onnistu taaskaan. Pakotat itsesi karkkilakkoon tai tipattomalle. Ei onnistu. Viikon päästä olet taas nautintosi parissa. Miksi tämä on vaikeaa? Minussa on pakko olla vikaa. Miksi media on täynnä juttuja, joissa ihmiset näyttävät onnistuvan helposti. Entä jos olen vääränlainen?
Tällainen ajattelu liittyy häpeään. Se eristää sinut muista ihmisistä ja estää pyytämästä apua. Koet olevasi yksin haasteidesi kanssa. Joudut välttelemään ihmisiä ja tilanteita. Sinulla on kenties jatkuvasti epämääräinen huonouden ja ulkopuolisuuden tunne itsestäsi.
Olet yksin haasteidesi kanssa
Sinulla ei ole ketään, kelle puhua. Pelkäät sitä, miten ihmiset suhtautuvat sinuun, jos kerrot heille haasteellisesta tavastasi. Koet sen olevan heikkous ja määrittelevän sinut ihmisenä.
Et koe olevasi riippuvainen. Siksi et halua mennä vertaistukiryhmiin. Et halua puhua lääkärille tai terveydenhoitajalle, ja koska jollain tasolla vähättelet ongelmaasi ja toisaalta olisihan se häpeällistä myöntää, että aikuinen ihminen ei pysty pitämään osteluimpulssia, alkoholinkäyttöä, syömistä tai somen käyttöä aisoissa.
Itselleni suurin este avun hakemiseen oli se, etten kokenut nuorena, naisena ja korkeakoulutettuna olevani koukussa. Nyt en sano, että sinä olet koukussa. Mutta se saattaa olla edessä, jos et hae apua.
Miten sitten lähteä muuttamaan suuntaa?
Jos olet valmis luopumaan haitallisesta tavastasi, mutta avun hakeminen joko hävettää tai pelottaa sinua, et ole yksin. On hyvin yleistä olla puhumatta omista haitallisista tavoista juuri häpeän vuoksi.
Oma kokemukseni on, että jos suun avaa, niin yleensäkin muut ihmiset pystyvät samaistumaan. Tuntuu, että kaikilla on enemmän tai vähemmän jotain sellaisia tapoja, mistä nautintoa haetaan ja minne haastavia tunteita paetaan. Iso osa näistä ihmisistä ei tajua, että tavan toteuttaminen on mennyt jo tietyn rajan yli ja että se on alkanut aiheuttaa haasteita.
Sinä voit onnitella itseäsi siitä, että olet tiedostanut haasteellisuuden ja haluat muutosta. Kaksi suurinta askelta, tiedostaminen ja hyväksyminen, on jo otettu.
Tiedostaminen auttaa sinua oman tilanteesi kartoittamisessa ja toimintasuunnitelman tekemisessä. Onko millään mahdollista kerätä rohkeutta ja kohdata se epämukavuus, joka nousee, kun puhut jollekin läheiselle? Hyväksyminen on sitä, että pyydät apua ja otat apua vastaan. Yksin en selviä.
Voisiko kenties joku ammattilainen auttaa sinua tässä tilanteessa varsinkin, jos sinulla ei ole ketään lähipiirissä, jolle voit tai haluat puhua?
Itsemyötätunto on radikaali teko
Todella tärkeä muutoksen työkalu on itsemyötätunto. Haitallisen käyttäytymisen mekanismit ovat hyvin yleisinhimillisiä. Kaikki ihmiset pakenevat haasteita ja haluaisivat kokea vain hyviä juttuja. Et ole vääränlainen.
Itsemyötätunnon harjoittelun kautta olemaan itsellesi ystävällinen muutoksessa. Opit tukemaan itseäsi sättimisen sijaan. Opit olemaan itsellesi yhtä lempeä, kun olisit hyvälle ystävälle. Kun tulee takapakkeja, et huononna omaa oloasi ja vahvista todennäköisyyttä palata haitalliseen käytökseen olemalla itsellesi ilkeä.
Itsemyötätunto on täsmälääke häpeään. Se on radikaali teko varsinkin meille, joita on kasvatettu häpeällä. On helppo olla itselleen armoton.
Ystävällinen puhe ja ystävällisyyden mikroteot, eli sen tekeminen, mitä aidosti nautit tehdä, itseä kohtaan tuo muutokseen tilaa. Häpeän ja syyllisyyden sijaan asenne alkaa muuttua myönteisemmäksi. Silloin muutoskin on helpompaa.
Miksi ja milloin on tärkeää luopua?
Joku saattaa tässä vaiheessa kysyä, miksi ihmeessä näistä nautinnoista pitää luopua? Eikö voisi vain jatkaa elämää samalla tavalla? Toki voi jatkaa, mutta kannattaa olla herkkänä sille, jos oletusarvoisesti hakee hyvää oloa itsensä ulkopuolelta.
Näistä tavoista, joista olet alunperin nauttinut, saattaa pahimmillaan muodostua elämää rajoittavia ja hallitsevia riippuvuuksia. Silloin ne alkavat hallita elämääsi sen sijaan, että sinä olet puikoissa. Tällöin tämä kyseinen asia tai toiminto ei enää tuo sinulle pelkkää helpotusta ja nautintoa, vaan myös enemmän ja enemmän haittoja.
Toisen ihmisen käyttäytymisen loputon analysointi on monelle meistä tuttua ja inhimillistä se toki onkin. Ylianalysointi voi kuitenkin olla siinä mielessä meille itsellemme haitallista, että saatamme ”selittää” toisen käytöstä yliymmärryksen nimissä.
Siksi voikin joskus olla tarpeen kokeilla yksinkertaistaa (vaikka ymmärrätkin hänen lapsuuden vaikutuksen ja tiukan elämäntilanteen..) ja kysyä: Pidänkö minä tästä? Onko tämä kunnioittavaa?
Ai että, ylianalysoimisen mahdollisuudet kun ovat rajattomat. Siellä voi kieputella menemään asioita jokaisesta tulokulmasta oikeastaan kohtaamatta sitä että mitä hemmettiä itse oikeastaan tuntee.
On todellakin taito kyetä tarkastelemaan asia monenlaisista näkökulmista. Ja on todellakin taito kyetä haastamaan omia ajatuksia ja tulkintoja (koska ne eivät aina todellakaan pidä kutinsa). Ylianalysaation viidakkoon eksyessään taas unohtaa katsoa ihan lähelle.
Onko tämä jotain johon itse voin ja haluan osallistua?
Ihan lähelle katsominen ei ole aina suinkaan helppoa. Se saattaa herättää isojakin kysymyksiä mutta se tuo meidät sille alueelle mihin voimme itse vaikuttaa. Me voimme itse valita kommunikoida vaikkapa rajoistamme, tarpeistamme ja toiveistamme.
Toimituksen vinkki: Parempaa itsetuntemusta ja lisää myötätuntoista suhtautumista itseen
Ymmärrä tunteistasi -korttien avulla pystyt tutustumaan ja syventämään yhteyttä tunteisiin – tuttuihin, toistuviin, vieraileviin ja myös niihin itselle tuntemattomimpiin. Korttipakka sisältää 45 tunnetta kuvailuineen ja avaavine kysymyksineen. Korttien avulla voi oppia tutkimaan uteliaasti ihmisen kiehtovia ja joskus rankastikin ravisuttelevia tunteita myötätuntoisin silmin. Tunnetaitokortit sopivat niin aikuisille kuin tunnetaidoista kiinnostuneille nuorille.
Esihenkilö vihjailee, ettei töitä ole tehty toivotulla tavalla. Sukulainen kehuu sinulle serkkuasi, joka käy usein kylässä ja leikkaa vielä nurmikonkin. Kotona syyllisyys herää, kun joku valittaa kuormitustaan. Ehkä minun olisi pitänyt tehdä jotakin enemmän tai paremmin? Nämä ovat esimerkkejä epäsuorasta kommunikaatiosta, joka on tyypillistä manipuloinnissa. Manipulointi ei läheskään aina ole suoraa painostamista johonkin, vaan pikemminkin epäsuoraa vihjailua arkisissa tilanteissa. Tässä blogissa tarkastellaan epäsuoraa vuorovaikutusta ja keinoja, joilla siihen voi puuttua.
Pyyntö, jota ei ole esitetty
Tyypillisessä tilanteessa epäsuora kommunikointi ilmenee vihjailuna, että jokin on vialla. Kotona on sotkuista, kukaan ei ole käynyt kaupassa, eivätkä kesälomasuunnitelmat ole vieläkään valmiina. Sukulainen saattaa ihmetellä, miksei sinusta ole kuulunut. Serkkusikin soittelee joka viikko ja käy kylässä. Jäät ehkä miettimään, oletko tehnyt jotakin väärin. Miksei sukulainen itse ole ollut yhteydessä, jos kerran olisi halunnut kuulla kuulumisiasi? Rivien välistä voit lukea jonkin toteutumattoman toiveen tai pyynnön, jota ei kuitenkaan ole koskaan esitetty sinulle.
Koska kommunikointi on epäsuoraa, saatat havahtua hankaliin tunteisiin. Sinussa herää hämmennystä, ja koitat muistella, mitä viimeksi on puhuttu. Syyllisyyden tunne pyrkii pintaan, saatat kokea, että sinun olisi pitänyt ehkä toimia jollakin toisella tavalla. Vihjailusta tulee epävarma olotila. Kannattaa perata tilanne itselleen auki. Mitä tarkalleen ottaen oli sovittu ja mistä syyllisyys tai huono omatunto nousee? Oletko tosiaan toiminut jotenkin väärin, vai herääkö tunne epäsuorasta kommunikaatiosta?
Manipuloija saattaa pelätä kieltäytymistä
Tilannetta tarkastellessa saatat miettiä, miksei toinen yksinkertaisesti vain pyydä, jos toivoo sinulta jotakin. Vastaus saattaa olla yksinkertainen. Manipuloivasti toimiva henkilö voi pelätä, että kieltäytyisit pyynnöstä. Niinpä hän koittaa vierittää vastuuta sinulle epäsuorasti, pyytämättä mitään suoraan. Samalla epäsuora kommunikointi tai vihjailu kuitenkin hankaloittaa vuorovaikutustanne. Saatat haluta vältellä tällä tavalla toimivaa henkilöä, koska sinulle herää hankalia tunteita. Välinne saattavat etääntyä, tai yhteydenpito voi jopa katketa.
On hyvä ymmärtää, ettei epäsuora kommunikointi läheskään aina ole mitenkään suunnitelmallista. Se voi johtua pikemminkin torjutuksi tulemisen pelosta tai henkilön omasta epävarmuudesta. Hän ei ehkä uskalla sanoa suoraan mitä toivoo. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Voit itse selkiyttää vuorovaikutusta omalla toiminnallasi.
Epäsuorasta suoraksi
Jos huomaat jonkun läheisesi tai työkaverin kommunikoinnissa epäsuoraa vihjailua, voit itse tarkentaa epäselvää tilannetta. Voit kertoa, että viestistä tai keskustelusta jäi hämmentynyt olo. Kysy suoraan, millaisia toiveita hänellä on sinua kohtaan. Pyydä toista selkiyttämään, mitä hän sinulta tarkalleen ottaen toivoo. Kun joku on epäsuorasti tyytymätön, tarkenna kysymyksillä, mikä meni pieleen, tai mikä olisi hyvä lopputulos.
Mikäli läheisesi harmittelee, ettei jokin asia ole toteutunut, voit kysyä häneltä, mitä hän sinulta oikeastaan toivoo. Voit tarkentaa kysymällä, oliko jotakin tiettyä sovittu. Kysy suoraan, millä tavoin ehkä yhdessä voitaisiin lisätä kodin siisteyttä, tai milloin voitaisiin istua alas tarkentamaan epäselviä kesälomasuunnitelmia. Sukulaiseltakin voi kysyä, toivoisiko hän sinuakin vierailulle, tai että soittaisit useammin. Suora ja ystävällinen lähestymistapa puhdistaa ilmaa, ja palauttaa vuorovaikutusta myönteisille raiteille.
Haluatko oppia tunnistamaan manipulointia paremmin? Löydät siihen keinoja uudesta Nina Lyytisen ja Satu Pihlajan tietokirjasta Tunnista manipulointi ja löydä omat rajasi.
Isketään pihvi heti pöytään: Elät keskellä virtausta, jossa kaikki on vain väliaikaista.
Elämämme (tai ennemminkin kokemuksemme siitä) koostuu ajatuksista ja tunteista. Ne pohjaavat lähes yksinomaan joko johonkin aiemmin tapahtuneeseen, tai johonkin, mitä ei ole vielä tapahtunut. Menneeseen tai tulevaan.
Läsnäoleva hetki ei mahdu ajatusten tai tunteiden määreisiin. Se vain on.
Voit todeta asian itse. Yritä ajatella tai tuntea juuri nyt käsillä olevaa hetkeä. Se on mahdotonta. Läsnäoleva hetki on liian nopea ajatuksillesi tai tunteillesi. Sitä ei vielä ollut tai se meni jo.
Voit aistia, mutta se ei liene siten sanoiksi puettava, että ymmärtäisimme kollektiivisesti toinen toisiamme.
Joka muuta väittää, pitelee käärmeöljyä kourassaan.
Hetkeen ripustautuminen patoaa virtauksen
Elämän virtaus on verrannollinen hengittämiseen. Yksittäiseen hetkeen ripustautuminen on kuin salpaisi hengityksen. Virtaus katkeaa ja paine kasvaa. Luonnollisessa hengittämisessä ilma kulkee keuhkoihin ja ulos aaltojen tavoin. Ensin alaosista yläosiin ja kevyesti ulos purkautuen.
Samoin elämämme tapahtumat ja kohtaamiset virtaavat alati uuteen paikkaan. Ne patoutuvat ainostaan, mikäli ajatuksissamme valitsemme siten. Tällöin voimistamme niille kuulumatonta voimaa, jonka myötä ongelmat alkavat kasaantua. Virtaus hidastuu, joskus jopa lähes jumiutuu. Seisova vesi alkaa kerätä erinäistä likaa.
Joku kokee mustasukkaisuutta kumppanistaan, mutta häpeää kertoa sitä ääneen. Hän pysyy vaiti, mutta sisällä oleva tunne alkaa voimistua ja hän alkaa epäillä kumppaniaan alati pienemmistä syistä (ja todennäköisesti kokee itse hiljaista häpeää, tehdessään niin). Kuilu kahden välillä kasvaa.
Urheilija epäonnistuu ratkaisevalla hetkellä, jonka myötä hän ei pääse irti tekemistään virheistä. Ne muuttuvat pään sisällä peloksi ja epävarmuudeksi, jotka seuraavat mukana pitkin tulevan harjoituskauden. ”Entä jos taas epäonnistun?”
Orastava sairaus hätyyttelee kiireisen liikemiehen kehoa. Se herättää voimakasta vastustusta, koska nyt ei ole otollinen hetki sairastella. Kehon äänet on syytä vaimentaa ja paahtaa menemään särkylääkkeiden voimalla. Kun signaalit tukahdutetaan, ne alkavat vastavuoroisesti voimistua, kunnes lopulta ryöpsähtävä (ja mitä ilmeisimmin kaatavat pidemmäksi aikaa vuoteen omaksi).
Jokaisessa kolmessa esimerkissä on kyse virtauksen patoamisesta.
Uskalla luottaa virtaukseen!
Pitäisikö kaikesta vain päästää irti?
Olisi epäinhimillistä väittää, etteivät arjen epämiellyttävät tunteet tuntuisi välillä todella pahalta, tai että toisinaan ihmissuhteista kumpuavan kivun ja tuskan voisi ohittaa kevyellä olankohautuksella. Ne ovat todella vaikeita rasteja, joissa kukaan ei kasva mestariksi. Eikä tarvitsekaan. Riittää, että pyrkii näkemään ne osana virtausta.
Kaikkea ei tarvitse yrittää ymmärtää tai hallita. Elämä koostuu asioista, joihin voimme vaikuttaa sekä asioista, joihin emme voi.
Väliin jää laaja spektri.
Voit silti pyrkiä parhaasi mukaan olemaan ripustautumatta asioihin tai ihmisiin. Se ei tarkoita erakoitumista tai sulkeutumista. Päinvastoin, kun löysäät otettasi, saat vasta todella huomata, miten kauniisti ja yhtenäisesti ympäristösi kanssasi virtaa. Vapaana ja samanarvoisena antamaan ja vastaanottamaan sitä rakkautta, jota meistä jokainen luontaisesti hehkuu.
Elämme tavattoman rikasta elämää, joka soljuu alati eteenpäin. Mistään en mitään tiedä, mutta luulen, ettet ota mitään täältä mukaasi. Vältä siis ripustautumista. On asioita, joista haluaisi päästää irti nopeammin, ja ihmisiä, joista olisi houkutus pitää kiinni pidemmän aikaa. Luota silti siihen luontaiseen virtaukseen, joka kuljettaa meidät läpi elämämme. Se on hyvä.
Tarina kertoo amerikkalaisesta matkamiehestä, turistista, joka erään kerran vieraili puolalaisen rabbi Hafez Hayyimin tykönä. Turisti oli äimän käkenä nähdessään, että rabbin koti oli sisustettu vain kirjoilla sekä yhdellä pöydällä ja penkillä.
”Missä huonekalusi ovat?” turisti äimisteli.
”Missä omasi?” Hafez vastasi.
”Ai minun huonekaluni?” hämmentyi turisti. “Minähän olen vain käymässä täällä.”
Kirjoittaja Joel Holmén on psykiatrian erikoislääkäri.
Joel Holmén
Uupumus on yksi yleisimmistä sairauspoissaolojen aiheuttajista Suomessa, mutta sen juurisyihin ei pureuduta riittävästi. Taustasyistä heikoiten tunnistetaan autismikirjo, erityisesti naisilla.
Satunnainen uupumus voi johtua hyvinkin satunnaisista elämäntilanteeseen liittyvistä syistä, joita suuri osa meistä kohtaa elämänsä varrella. Silloin keskittyminen akuuttiin oireen hoitoon on perusteltua. Toistuvan uupumuksen ja masennuksen osalta asia on toisin. Hoitavan henkilökunnan hälytyskellojen pitäisi soida nykyistä herkemmin, ja taustalla olevat riskiä lisäävät syyt olisi syytä ottaa perusteellisen tarkastelun alle.
Toistuvan voimakkaan uupumuksen ja masennuksen syyt liittyvät mitä todennäköisimmin yhteen tai yhtä aikaa useampaan seuraavasta neljästä altistavasta tekijästä: traumat, persoonallisuuspiirteet, neuropsykiatriset piirteet, kuten ADHD, tai autismikirjon häiriö. Yleisimmin syyt ovat traumaperäisiä tai liittyvät perinnöllisiin persoonallisuuden piirteisiin. ADHD:n vaikutukseen uupumuksen taustalla on havahduttu viime vuosien aikana laajasti. Sen sijaan autismikirjon häiriöt uupumuksen selittäjänä ikään kuin odottavat vielä vuoroaan meillä Suomessa. Autismikirjon häiriöt ovat meillä alitunnistettuja. Näin on aivan erityisesti naisten osalta.
Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on avata autismikirjon taustaa – miksi autismikirjo on tärkeä tunnistaa ja miksi se on usein vaikea tunnistaa erityisesti naisilla.
Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on avata autismikirjon taustaa – miksi autismikirjo on tärkeä tunnistaa ja miksi se on usein vaikea tunnistaa erityisesti naisilla.
Autismikirjon häiriöiden moninaiset ilmenemismuodot ovat ammattilaisille vieraita
Vierailin toukokuussa Amerikan psykiatriyhdistyksen kongressissa New Yorkissa. Yksi keskeinen luentokokonaisuus oli omistettu naisten ja vähemmistöjen autismikirjon häiriön käsittelyyn. Viesti oli kirkas: Autismikirjo erityisesti naisilla on yksiselitteisesti alitunnistettu, ja asian tilaan on kiinnitettävä psykiatrikunnassa erityistä huomiota.
Huomio vastaa täysin omia kokemuksiani. Työskennellessäni TYKS neuropsykiatrialla osastonylilääkärinä, diagnostisesti vaikeimmat tapaukset olivat hyvin usein naisia, joita yhdisti kirjava historia eri mielenterveyspalveluiden asiakkaana. Lisäksi heillä oli tavan takaa autismikirjon piirteitä.
Erityisesti naisten autismikirjon häiriöt jäävät valtaosin tunnistamatta silloin, kun niihin ei liity älykkyyden alenemaa. Tunnistaminen edellyttääkin psykiatrista erikoisosaamista.
Ammattilaisille tehdyt kyselytutkimukset osoittavat selvästi, että autismikirjon häiriöiden ilmenemismuotojen tunnistaminen tuottaa vaikeuksia. Aivan erityisesti naisten autismikirjon häiriöt ilman älykkyyden alenemaa jäävät valtaosin tunnistamatta. Tunnistaminen edellyttääkin psykiatrista erikoisosaamista.
Muun muassa populaarikulttuuri tuottaa autismin kirjolla olevista väärinkäsityksiä, joista yleisimpiin kuulu vaikkapa, että kirjolla olevilla ei ole ystäviä, he eivät koe empatiaa tai he eivät ota katsekontaktia. Nämä käsitykset elävät vahvana myös terveysalan ammattilaisten keskuudessa. On siis paikallaan käydä läpi eräitä perusasioita autismikirjon häiriöistä.
Miesten ja naisten diagnoosien välinen ero on noin 3:1. Aikuisilla yleisin diagnosointi-ikä on noin 31–34-vuotiaana. Kolmella neljästä (74%) autismikirjolla olevista on myös jokin muu mielenterveyden ongelma. Esimerkiksi yli 20% autismikirjolla olevista oli saanut 27 vuoden ikään mennessä masennusdiagnoosin. Toisaalta autismikirjo nostaa riskiä itsensä vahingoittamiselle, joka taas voi usein johtaa epävakaan persoonallisuuden diagnoosiin nuoruusiässä. Myös ahdistuneisuus ja ADHD ovat korostuneen yleisiä autismikirjolla olevilla.
Historiallisesti autismikirjo ilman älykkyyden alenemaa on ollut naisilla vähemmän diagnosoitu, mutta autismikirjon diagnoosin saaneilla naisilla on ollut miehiä vaikeampia oireita. Tämä on merkki siitä, että diagnoosi ei tavoita monia kirjolla olevia naisia. Vääristymä tulee ottaa hyvin vakavasti muun muassa siksi, että kirjolla diagnosoidusti olevilla naisilla on miehiä enemmän persoonallisuushäiriödiagnooseja, ja lisäksi esimerkiksi syömishäiriöt ovat paljon yleisempiä.
Väärä diagnoosi voi johtaa vääränlaiseen hoitoon, jolloin sitoutuminen hoitoon usein heikkenee. Henkilö ei koe saaneensa ymmärrystä kokemuksilleen. Monen naisen oma epäily autismikirjolla olosta saatetaan jopa ohittaa. Tunnistamaton autismikirjo voi vaikeuttaa muita mielenterveysongelmia, ja esimerkiksi itsemurhariski on koholla.
Taustalla näyttäisi olevan järjestelmällinen vinouma. Autismikirjon tutkimusmenetelmät korostavat miehille tyypillisiä piirteitä. Esimerkiksi tutkimuksissa autismikirjolla olevat naiset saavat parempia pisteitä ystävyyttä mittaavissa kyselyissä kuin kirjolla olevat miehet. Eräässä arvostetussa ystävyyttä mittaavassa kokeellisessa tutkimuksessa autismikirjolla olevat naiset saivat keskimäärin saman määrän pisteitä kuin ei-kirjolla olevat miehet (ja enemmän kuin kirjolla olevat miehet) mutta vähemmän kuin ei-kirjolla olevat naiset.
Naisten autismikirjon piirteet eroavat merkittävästi miesten piirteistä. Naiset pärjäävät jonkin verran paremmin sosiaalisissa tilanteissa ja pystyvät mukautumaan niihin. Monet autismikirjolla olevat naiset menestyvät ystävyyssuhteiden luomisessa ja ylläpidossa varsin hyvin. Kaavamaisen käytöksen esiintyvyys on myös miehiä vähäisempää ja erityiset kiinnostuksen kohteet ovat lähempänä neurotyypillisten kiinnostuksen kohteita.
Tunnistamaton autismikirjo voi vaikeuttaa muita mielenterveysongelmia, ja esimerkiksi itsemurhariski on koholla.
Maskaaminen on autismikirjon naisille yleinen tapa peitellä oireita
Maskaamisen voi määritellä omien autististen piirteiden sosiaaliseksi piilottamiseksi muiden, lähinnä neurotyypillisten ihmisten seurassa. Se näyttäytyy muiden paikalla olijoiden käytökseen mukautumisena ja voi olla heidän mielipiteidensä, ilmeidensä, eleidensä ja äänensävyjensä imitointia. Maskaamista esiintyy huomattavasti enemmän naisilla kuin miehillä. Maskaaminen heijastuu monesti autismitutkimuksiin kuuluvien kyselyiden (esimerkiksi ADOS ja AQ) tuloksiin. Useimpien kyselyjen ja diagnostisten testien esimerkit liittyvät tavallisesti poikia kiehtoviin harrastuksiin, kuten autoihin. Autimiskirjon tunnistaminen ja tähän liittyvän tuen ja terapian suunnittelu vaatii aina kokonaisvaltaista paneutumista potilaan tilaan johtaneihin syihin, mutta myös henkilön elämään laajemmin. Tavoite on naisilla ja miehillä sama – elämänlaadun ja oman toimintakyvyn vahvistaminen henkilön omien piirteiden tunnistamisen ja niiden tukemisen kautta. Tämä edellyttää usein päällä olevan akuutin vaivan, tyypillisesti uupumuksen tai masennuksen, hoitamista saumattomasti yhtä aikaa autismikirjoon liittyvien toimenpiteiden kanssa.
Lääkäriasema Recurorin kautta pääset autismikirjoon liittyviin tutkimuksiin nopeasti.
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna 28.-29.9.2024 Helsingin Paavalinkirkolla vietettävä Hiljaisuuden festivaali on mielenrauhaan, itsetutkiskeluun, myötätuntoon, sielunvapauteen ja tasapainoon, lohdulliseen kaipaukseen ja omien voimavarojen löytämiseen keskittyvä festivaali. Festivaali järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja se keräsi heti suuren yleisön monipuolisella ja huolellisesti kuratoidulla ohjelmallaan. Kaksipäiväisen tapahtuman järjestävät Suomen suurin hyvinvoinnin media Hidasta elämää ja Paavalinkirkko.
Tämän vuoden Hiljaisuuden festivaalin ohjelmassa on luvassa jälleen rauhoittavia, syvällisiä, aistillisia, liikunnallisia ja liikuttavia hetkiä kirkkopäikkäreistä Johanna Huhtamäen ja Auli Malimaan keynote-puheenvuoroihin. Mukana on myös esimerkiksi Paavalin seurakunnan kirkkoherran Kari Kanalan, Hanna Myllymaan ja Tapani Alasen keskustelu hiljaisuudesta parisuhteessa, meditaatiota sekä kristillisestä että tanssin ja tyyneyden näkökulmista, Tuuli Aitolehden luotsaama Sydänrukouksen messu sekä piispa Irja Askolan ja Anna-Maija Raittilan runoutta Aino-Kaarina Mäkisalon lausumana, sellisti Matti Makkosen säestyksellä. Musiikilla on muutenkin oma tärkeä roolinsa festivaalilla – näyttelijä Satu Silvo soittaa ohjelmaosuudessaan Soivia maljoja, suosikkiyhtye Neon 2 esiintyy intiimisti kirkkosalin alttarilla ja Dj Pequ vie kuulijat puolitoistatuntiselle Valoa-äänimatkalle.
– Paavalin seurakunta tavoittelee viittä h:ta: Hiljaisuus, hitaus, hyödyttömyys, huumori ja hyväksyntä. Hidasta elämää -yhteistyö antaa mahdollisuuden näiden toteutumiselle, kirkkoherra Kari Kanala kertoo festivaalin näinä aikoina radikaaleista tavoitteista.
Hidasta elämää -median Pequ Nieminen iloitsee Hiljaisuuden festivaalin maadoittavasta ilmapiiristä, ihmiset ottivat festivaalin viime vuonna heti omakseen, ja tuleva tapahtuma jatkaa samalla kutsuvalla linjalla.
– Viime vuonna järjestetty ensimmäinen Hiljaisuuden festivaali sai kiitollisen ja innostuneen vastaanoton. Hienoa kun pääsemme kutsumaan ihmiset tänä syksynä uudestaan Paavalinkirkkoon hiljentymään ja virkistymään monipuolisen ohjelman parissa.
Yksi Hiljaisuuden festivaalin ohjelman kuraattoreista, Hidasta elämää -median Sanna Wikström vetää Hiljaisuuden festivaalin molempina päivinä Tyyneyshetken.
– Hiljaisuus on reitti itsetuntemukseen ja sitä kautta juurevaan henkiseen hyvinvointiin: hiljaisuus auttaa kuulemaan sellaisia asioita itsestä, jotka niin usein jäävät kiireen, tavoittelemisen ja touhotuksen alle, Wickstöm muistuttaa.
Kirkkoherra Kari Kanala toivottaa kaikki kynnelle kykenevät ja kiinnostuneet tervetulleeksi mukaan voimauttavan viikonlopun viettoon. Festivaalivierailla on mahdollisuus ohjelman lisäksi virkistyä nauttimalla Kahvila Tuulispään keittolounasta ja kuuluisia itse tehtyjä leivonnaisia.
– Hiljaisuus on kaunein ääni kaiken melun keskellä. Ajan hallitseminen siten, että se ei orjuuta ihmistä, on henkisen ja hengellisen elämän klassinen edellytys. Tervetuloa Paavalinkirkkoon aistimaan, kun tuleva, mennyt ja nykyhetki ovat yhtä aikaa olemassa ja läsnä, Kari Kanala kiteyttää festivaalin ytimen.
HILJAISUUDEN FESTIVAALI 28.-29.9.2025
Paavalinkirkko, Sammatintie 5, Helsinki.
Kaikkiin Hiljaisuuden festivaalin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule yksin tai yhdessä, ammenna rauhaa, voimaa ja inspiraatiota monipuolisesta ohjelmastamme.
OHJELMA
La 28.9. VARJOT JA RAUHA
klo 12.00 Hiljaisuuden Festivaalin avaus / Kari Kanala, Sanna Wikström ja Pequ Nieminen
klo 12.10 Päikkärit kirkossa
klo 13.00 Sydänrukous / Tuuli Aitolehti
klo 14.00 Pimeydestä kajastava valo -puheenvuoro / Johanna Huhtamäki
klo 15.00 Hiljaisuus parisuhteessa / Kari Kanala, Hanna Myllymaa ja Tapani Alanen
klo 16.00 Meditatiivinen tanssi / Tiina Sara-aho
klo 17.00 Anna-Maija Raittilan ja Irja Askolan runoja / lausunta Aino-Kaarina Mäkisalo, sello Matti Makkonen
klo 18.00 Polku valoon / haastattelussa Neon 2 eli Jussi Rainio ja Rami Alanko, haastattelijana Pequ Nieminen
klo 18.15 Konsertti / Neon 2
klo 19.00 Tyyneyshetki / Sanna Wikström
klo 19.15 Ohjelma päättyy
Su 29.9. VALO JA TURVA
klo 10.00 Sydänrukouksen messu / Tuuli Aitolehti
klo 12.00 Soivat maljat / Satu Silvo soittaa maljoja
klo 13.00 Kristillinen meditaatio / Risto Lehtinen
klo 14.00 Avaudu rakastamaan itseäsi -puheenvuoro / Auli Malimaa
Sisäisen turvan syntyminen ei ole rakettitiedettä. Se on säännöllistä toimintaa itsemme hyväksi, mutta ei suoritus. Se on toimintamme, ajattelumme, reaktioidemme ja motiiviemme hyväksyvää tiedostamista. Se on uusien valintojen opettelua.
Joskus turvan vahvistuminen on helvatun kiperien havaintojen tekemistä, joiden havaitsemiseen ei vielä ollut aiemmin riittävästi psyykkistä käsittelykapasiteettia ja turvaa. Esimerkiksi sellaisen faktan huomaamista, että tulee aina ihastuneeksi ihmisiin jotka saavat oman hermoston sekaisin, ja luulevansa sitä rakkaudeksi. Tai hakeutuvansa aina työpaikkoihin, joissa on kaaos päällä. Tai treenaanneensa itselleen uudelleen ylikuntoon. Tai käyneensä läpi 3 burnouttia. Tai kadottaneensa yhteyden itseensä tai lapsiinsa. Tai pakenevansa tunteitaan syömiseen. Tai elävänsä huonossa parisuhteessa. Tai jämähtäneensä arkeen, joka ei tunnu paljon miltään.
Kun opimme turvassa ja myötätunnossa uusia havaintoja itsestämme, voimme opetella toimimaan toisin. Se on jo merkki siitä, että sisäinen turva alkaa hahmottua.
Sisäistä turvaa voi löytää, luoda ja vahvistaa missä tahansa vaiheessa elämänsä matkaa. Vaikka turvallista kiintymystä ei olisi syntynyt varhaisissa vaiheissa ja vaikka olisimme pöhisseet tähän astisen elämämme jotakuinkin turvattomuuspäissämme ihana homma on, että aivot / hermosto ovat muokkautuvaiset.
Se tarkoittaa, että hermostomme (ja siten psyyke / tunne-elämä / koko systeemi) voi oppia turvaa. Se tarkoittaa, että myös keho ja hermosto jotka ovat ”piuhoittuneet” kantamaan pelkoja, haavoja ja / tai traumaa, voivat ”uudelleenpiuhoittua” ja että krooniset lihasjännitykset jotka kantavat traumaa, voivat vapautua.
Se ei tarkoita, että haava tai traumat katoavat, vaan että kokemuskenttämme laajenee eikä trauma tai haavoittuneisuus enää sido meitä. Silloin kokemuksemme integroituvat eläväksi osaksi meitä. Viisaudeksi, ymmärrykseksi, erillisyydeksi, myötätunnoksi, rakkaudeksi, aikuisuudeksi.
Turvan vahvistuminen tarkoittaa usein myös sen suremista, kuinka turvaton on ollut ja miksi. Se on luonnollinen osa eheytymisen prosessia.
Sisäisen turvan olennaiset tekijät:
1. Hermoston ja itsensä hoivaamisen oppiminen – tähän on olemassa universaalit, toimivat työkalut itsellemme sopivin nyanssein . (Asiaan vihkiydytään seikkaperäisemmin seuraavassa osiossa).
2. Kanssasäätely – turvallisissa ihmissuhteissa turvallisen vuorovaikutuksen ja hermoston rauhoittumisen oppiminen. Ihannetilanteessa saamme kokea tätä varhaisten hoivaajiemme kanssa niin paljon, että meissä on synytynyt sisäistä turvaa. Suurella osalla suomalaisista ei ole näin. Ei hätää. Asiaa voi oppia nyt myöhemminkin.
Kanssasäätelyä ja sisäisen turvan perusteita voi oppia sisäisen turvansa löytäneen terapeutin /auttajan avulla. Suosittelen tätä lähes kaikille. Oma kumppani / ystävät herkästi valjastuvat terapeuteiksi tai vanhemmiksi, jos oma sisäinen turva ei vielä ole vahva. Silti saamme harjoitella turvan taitoja hyvissä ihmissuhteissa.
3. Rajaaminen – kun turva vahvistuu, kyky asettaa itseä suojaavia, rakkaudellisuutta ja hyvinvointia hoivaavia rajoja itselleen ja itsensä puolesta vahvistuu. Se lisää turvaa ja syntyy myönteinen kehä. Rakkaudellinen rajaaminen on missä tahansa ihmissuhteessa yksi turvaa luovimmista asioista. Rajattomuus on merkki turvattomuudesta ja pelon kautta elämisestä.
4. Kyky rauhoittaa ja tukea itseä myötä- ja vastamäissä.
5. Yhteys itseen. Kun kuulee itseään ja toimii sen mukaan, vahvistaa turvaansa. Kun kuulee itseään ja toimii silti itseään vastaan, lisää turvattomuuttaan koska toimii turvattomuudesta käsin. Kun ei kuule itseään ja toimii sen mukaisesti, ei edes tiedä olevansa turvaton.
Ei haittaa, jos et vielä osaa näistä mitään. Ja jos jotakin käryä hommeleista jo on, mutta tunnistat turvattomuuspöhinää itsessäsi, ei hätää. Matka saa jatkua – ja usein jatkuukin – kenties loppuelämän.
Elämähän itsessään on erikoishärdelö villi seikkailu, josta ei todellakaan saa rahojaan takaisin. Sisäinen turva ei siis voi perustua elämän hallitsemiseen. Turvaa ei voi suorittaa. Sisäinen turva ei voi tietenkään myöskään perustua riippuvuuteen toisten tuomasta turvasta. Saamme tarvita toisiamme ja oppia olemaan toistemme kanssa turvassa. Ja saamme oppia kokemaan itsemme turvallisena ja myötätuntoisena ITSELLEMME.
Kun turva vahvistuu kykymme sietää elämän paradoksaalisuutta, arvaamattomuutta ja lopullisuutta vahvistuu – ja voi muuntua syväksi kiitollisuudeksi, kyvyksi elää hetkessä ja nauttia. Turva mahdollistaa elämälle suostumisen.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Rakkauden ei kuulu olla jatkuvaa epävarmuuden vuoristorataa. Silloin on kyse enemmänkin aktivoituneista kiintymysmalleista ja mahdollisesti traumakemiasuhteesta. Intensiivisyys ja intiimiys eivät ole ollenkaan sama asia, vaikka ne helposti saatammekin sotkea.
Toki rakkaus nostaa joskus myös epävarmuuksia ja kipuiluja esiin kaikissa, mutta turvallisessa suhteessa näitä kipuja on tila kohdata. Valitettavasti harvalla meistä on siihen mallia! Miten olla haavoittuva suhteessa? Miten kommunikoida kun kokee olonsa uhatuksi? Miten viestiä tarpeistaan? Mitä täytyy kestää ja mitä ei?
On hurjaa, että pelko ja epävarmuus monella itse asiassa vahvistaa kiintymystä – silloinkin kun se olisi itselle haitallista. Varsin monessa ”draamasuhteessa” on jatkuvasti enemmän tai vähemmän läsnä pelko ja epävarmuus suhteen jatkuvuudesta. Saatamme koukuttua suhteessa kylmä-kuuma-kylmä-kuuma vaihteluun, varsinkin jos tämä on meille jo lapsuuden kodissa omaksuttu malli siitä, miten meihin on oltu suhteessa.
Vaikka voimme nähdä toisen potentiaalin tai suhteen potentiaalin, me emme valitettavasti ole aina suhteissa toisillemme hyväksi. Vaikka vetovoima olisi miten maaginen, se ei takaa suhteessa olon taitoja. Toimiva suhde kysyy myös mm. arvojen yhteensopivuutta ja riittävää emotionaalista kypsyyttä ja vakautta myös vaativien asioiden käsittelyyn.
Kannustan monesti kursseilla reflektoimaan itsensä kanssa sitä, että millainen suhde olisi sinulle hyväksi? Huomaatko, että en kysy pelkästään, millainen kumppani – vaan millainen SUHDE. Suhde on jotain, jota rakennetaan yhdessä. Suhdetta ei riitä ylläpitämään potentiaali tai fantasiat toisesta. Entä mitä se kysyy sinulta itseltäsi?
Sen “täydellisen” kumppanin etsimisen sijaan, ehkä voimme enemmän keskittyä siihen, että millaisia ominaisuuksia on suhteessa, jossa voi voida hyvin. Ei varmasti joka hetki, mutta valtaosan ajasta.
Aloitathan siitä, että kohtelet itse itseäsi arvokkaasti. Rakkauden kuuluisi myös tuntua valtaosan ajasta rakkaudelta, ei hermostoa riistävältä metsäpalolta.
Toimituksen vinkki: Ymmärrä itseäsi, tunteitasi ja valintojasi paremmin
Ymmärrä itseäsi -kortit auttavat tutustumaan itseesi: omiin elämänvaiheisiisi, sisäiseen maailmaasi ja siihen, miten kohtaat maailman. Kortit auttavat ymmärtämään, tukevat ja myös kysyvät tärkeitä kysymyksiä, jotta sinun on helpompi löytää oma äänesi – ja itsesi. Ymmärrä itseäsi -kortit sopivat niin aikuisille kuin nuorille.
Vajaa kymmenen vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa erityisherkkyyteen. Lukiessani aiheesta nyökyttelin niskani kipeäksi ja löysin monesta kohtaa itseni. Olin aika ajoin kokenut alemmuuden tunteita siitä, että väsyin helposti sosiaalisissa tilanteissa, en viihtynyt ihmismassojen keskellä, kuormituin herkästi ja koin tunteet ja ajatukset voimakkaina. Tuntui mukavalta saada tietää, että meitä herkkiksiä on muitakin. Opin myös entistä enemmän arvostamaan itsessäni erityisherkille tyypillisiä positiivisia piirteitä, kuten luovuutta, empaattisuutta ja intuitiivisuutta. Kolikolla oli kuitenkin myös kääntöpuoli.
Erityisherkkyydestä kirjoitetaan paljon kuormituksen ehkäisyn ja palautumisen näkökulmista. Molemmat aiheet ovat tärkeitä. Herkkänä sitä alkaa kuitenkin herkästi tarkastelemaan itseään ja elämäntilannettaan vähän liikaakin ja karsimaan siitä potentiaalisesti kuormittavia tekijöitä. Itsekin olen kirjoittanut aiheesta paljon. Viime aikoina olen kuitenkin havahtunut siihen, että elämää ei ole hyvä pumpuloida liikaa – siihen kuuluu olennaisena ja luonnollisena osana myös väsymys, stressi ja kuormitus.
Toki omaa kehoaan ja tunteitaan on tärkeä kuunnella, mutta itseään kohtaan ei kannata olla ylisuojeleva. Itse huomasin, että aloin ”erityisherkkyyspäissäni” välttelemään liikaakin esimerkiksi mahdollisesti kuormittavia tilanteita, stressasin niistä aivan turhaan jo etukäteen ja huomaamattani kavensin elämääni. Jos on pitkään kertonut itselleen tarinaa siitä, kuinka ei kestä kuormitusta ja stressiä, alkaa sitä helposti uskoa, ettei itsestään ole esimerkiksi vaativiin ja intensiivisiin työrutistuksiin tai ajoittaiseen kiihkeämpään elämänrytmiin. Väitän, että suurimmasta osasta meistä kuitenkin on.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään kokemuksia, vaan tarjota myös toisenlainen näkökulma erityisherkkyyteen. Nimittäin viime aikoina, kun olen jättänyt itseni kuormittumiselta varjelemisen hieman vähemmälle, olen löytänyt itsestäni paljon myös uusia voimavaroja ja nauttinut täyden elämän tunnusta. Herkät piirteeni eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään ja tarvitsen elämääni edelleen myös tyhjää tilaa ja latautumisaikaa voidakseni hyvin. Enää en kuitenkaan elä elämääni erityisherkkänä, vaan omana ainutlaatuisena itsenäni ja juuri niin kuin haluan.
“Olen onnellinen”, totesi korkeushyppääjä Ella Junnila Pariisin olympiakisoissa, penkin alle menneen karsinnan jälkeen. Maine ja mammona jäi odotuttamaan itseään.
Kotikatsomossa moni pyöritteli päätään. Kuinka on mahdollista, että omassa suorituksessaan juuri epäonnistunut urheilija vakuuttaa onnellisuuttaan? Eikö hänen pitäisi hävetä ja olla tuskallisen tyytymätön tilanteeseen?
Junnilan kommentointi nosti mieleeni keskustelun olympiavoittaja Tapio Korjuksen kanssa, jonka sain käydä erään aiemman kirjani tiimoilta. Korjus totesi, että urheilijan ei pidä olla koskaan tyytyväinen. Hän lisäsi kuitenkin samaan lauseeseen, että “onnellinen voi olla koko ajan.”
Hetkinen, tämä vaatii toiston:
Tyytyväinen ei tarvitse olla, mutta onnellinen voi olla koko ajan.
Onnellisuus ei ole sama asia kuin tyytyväisyys
Törmään häkellyttävän usein onnellisuusharhaan. Käsitykseen, että onnellisuus olisi synonyymi tyytyväisyydelle tai este omien rajojen testaamiselle. Ikään kuin se olisi vastakohta sille perisuomalaiselle puurtamiselle, joka kiteytyy Marjo Matikaisen “havuja perkele” -huutoon tai edesmenneen Mika Myllylän ikoniseen Via dolorosa -kuvaan suolla.
Kaikkihan sen tietävät, ettei Rocky Balboankaan käsi nouse voittajan merkiksi kohti kattoa ilman, että ensin on käyty lähes kuoleman porteilla. Perinteinen draaman kaari on iskostettu syvälle käsitykseemme onnistumisesta, jossa se tapahtuu kärsimällä ja uhrautumalla.
Epäonnistumisen hetkellä on tärkeää laittaa kädet kasvojen eteen ja hävetä. Tuona hetkenä ilmaistu onnellisuus koetaan herkästi teennäisenä tai ylimielisenä.
Kuinka hän kehtaa?
Hänhän juuri mokasi.
Eikö hänen pitäisi kantaa vastuun tästä?
Epäonnistumisen hetkellä ihmisen käyttäytymiseen ladatut odotuksen kirkastavat sen turvallisuuden tarpeen, jota hamuamme ympäristöstämme. Kun asiat tapahtuvat odotustemme mukaisesti, koemme hallitsevamme omaa elämäämme ja ympäristön turvallisena.
Kun joku poikkeaa totutusta ja toteaa epäonnistuessaankin olevan onnellinen, sisäiset hälytyskellomme soi. Eihän tämä ole normaalia (eikä siten turvallista).
Onnellisuus on parhaimmillaan kilpailuetu
En äkkiseltään keksi jalompaa pyrkimystä, kuin olla onnellinen siinä, missä juuri sillä hetkellä on. Tiedostaa läsnäolevan hetken ainutlaatuinen virtaus. Tunnistaa mahdollisuus ilman, että ripustautuu siihen.
Vaikka tietty lähestymiskulma vetoaa perustellusti ihmislajin selviytymiseen nimenomaan kilpailemisen ansiosta, ei ole montaakaan tilannetta, jossa toisiin vertaaminen tai tulokseen ripustautuminen olisi yksittäisen ihmisen kannalta hyödyllisempää, kuin onnellisuuden maksimointi. Sen, että riippumatta muuttuvista ulkoisista tekijöistä, voin nauttia juuri siitä kohdasta, missä elämäni taipaleella satun olemaan.
Vapaus kurottaa siitä ymmärryksestä, että oma onnellisuus ei ripustaudu odotuksiin. Ei varsinkaan muiden minuun osoittamiin, mutta ei myöskään itse itselleni asettamiin.
Tyytymättömänä, voin yrittää uudelleen ja paremmin, mutta olla silti onnellinen. Testata rajojani rakkaudesta, ei pelosta käsin.
“Pääsin nauttimaan (olympialaisista) ilman ahdistusta, tuskaa tai kyyneliä”, Junnila totesi oman onnellisuutensa syyksi.
Kirjoittaja Jarno Paalasmaa on kasvatusvaikuttaja, rehtori ja kahden kouluikäisen lapsen isä ja yhden isäpuoli. Hän on työskennellyt opettajana yli kaksikymmentä vuotta ja on asiantuntijana Yle Areenassa julkaistussa Kasvatusviisautta kiireisille -podcast-sarjassa. Hänen uusin kirjansa Vapaus ja rajat. Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (Viisas Elämä 2024) on herättänyt runsaasti keskustelua. Hänen aiempia teoksiaan ovat muun muassa Aktivoi oppilaasi (2014), Maailman parhaat kasvatusajatukset (2016), Steinerkoulun ABC (2019) ja Kasvatusviisautta kiireisille (2021).
Jarno Paalasmaa. Kuva: Julia Alakulju
Kaksi vuotta sitten aloitin kirjoittamaan käytäntöä ja filosofiaa yhdistävää kirjaa vanhemmuudesta. Mikä on sopiva yhdistelmä vapautta ja rajoja kasvatuksessa? Mitkä ovat varoitusmerkkejä kaverivanhemmuudesta?
Havahduin siihen, että viimeisen kahden-kolmenkymmenen vuoden aikana vanhempien keskuudessa on vaivihkaa yleistynyt haitallinen kasvatustyyli. Kyse on ilmiöstä, jossa vanhempi kysyy jatkuvasti lapsen mielipidettä ja pyrkii olemaan lapselleen mahdollisimman paljon mieliksi.
On yhä enemmän lapsia joiden on vaikea hyväksyä pettymyksiä ja on vaikea kunnioittaa opettajia ja muita aikuisia. Syynä on se, että kotona vallitsee konditionaalikasvatus: Haluaisitko tulla ruokapöytään? Haluaisitko pestä hampaat? Olisiko aika mennä nukkumaan? Kaikesta neuvotellaan, kysellään ja kaikkea perustellaan. Olisi hyvä jos kotonakin olisi joitakin sääntöjä, joiden noudattamista myös lempeän johdonmukaisesti edellytetään. Silloin kun näin ei ole, lapsista kasvaa helposti sosiaalisesti kömpelöitä ja itsekkäitä aikuisia.
Lapsen pitäisi tottua tekemään myös itselle vaikeita ja epämiellyttäviä asioita ja oppia virheistään. Se on ihmisenä kasvamisessa tärkeää. Pienen lapsen kuuluisi saada elää turvallista lapsuutta ilman mielipidettä jokaiseen asiaan. Toki lapsen kanssa tulee neuvotella hänen ikävaihettaan vastaavalla tavalla, ja on tärkeää, että lapsi tulee kuulluksi. Jos lapsi kuitenkin tottuu pienestä pitäen siihen, että arjen perusasioistakin neuvotellaan, päiväkodissa ja koulussa tulee hankaluuksia.
Tunnista, oletko lapsellesi kaveri vai kasvattaja. Viisi merkkiä kaverivanhemmuudesta:
1. Yhteinen ruokailuhetki ei toimi
Arjen rutiinit, kuten perheen yhteiset ruoka-ajat, toteutuvat toistuvasti lapsen ehdoilla eli silloin, kun lapselle itselleen parhaiten sopii tai häntä sattuu huvittamaan.
2. Lapsi ei juurikaan osallistu omien sotkujensa siivoamiseen
Jos jokin asia tuntuu lapsesta epämukavalta, lapsen annetaan liian usein jättää se tekemättä. Kyse voi olla vaikkapa leikkien korjaamisesta pois eli omien jälkiensä siivoamisesta. Kaverivanhempi silottelee pois epämukavat tilanteet, haasteet ja vastoinkäymiset, jotta lapsen arki olisi helpompaa.
3. Harrastusta vaihdetaan heti, kun lapsen innostus lopahtaa
Taustalla voi olla vanhemman tarve väistellä vastoinkäymisiä. Lapsi tarvitsee itsensä ylittämisen kokemuksia, jotka edellyttävät haasteiden ja epämukavien tilanteiden kohtaamista. Toki silloin kun useamman yrityksen jälkeen harrastus ei vieläkään tunnu mielekkäältä, tulee lasta luonnollisesti kuunnella.
4. Lapsi saa olla tuntitolkulla kännykällä
Lapsi saa tahtonsa ja vaatimuksensa toistuvasti läpi. Lapsen ajankäyttö digilaitteiden parissa luisuu käsistä, koska vanhempi taipuu lapsen tahdolle. Sama asia tapahtuu, kun kauppareissulla lapsi vaatii karkkipussia. Kaverivanhempi myöntyy, koska ikävän vanhemman tai kurinpitäjän roolin ottaminen tuntuu vaikealta. Kännyköiden ja sosiaalisen median vapaasta käytöstä seuraa riippuvuutta, univajetta ja henkilökohtaisten sosiaalisten kontaktien vähenemistä. Vanhemman tulisi esimerkiksi välttää kännyköiden ja muiden digilaitteiden jatkuvaa käyttöä lastenvahtina.
5. Lapsen mielipiteitä tiedustellaan jatkuvasti. Vanhempi puhuu kuin aikuiselle, konditionaalisssa.
Lasta saa ja tuleekin kuunnella, mutta päätösvalta kuuluu aikuiselle eikä mielipiteen kysyminen joka asiasta ole tarpeen. Pieni lapsi kokee turvaa, kun aikuinen ohjaa, neuvoo ja kertoo, miten toimitaan. Lapsella on oikeus elää lapsuuttaan ilman oman mielipiteen pakkoa.
Nämä esimerkit ovat suuntaa antavia kärjistyksiä ja sisältävät oletuksen, että tapahtuma toistuu perheen arjessa jatkuvasti. Kaikki lapset ovat yksilöitä ja moni asia vaikuttaa kasvatukseen, kuten vaikkapa se, että lapsi voi olla väsynyt tai sairas, erilaiset neuromoninaisuuden haasteet ja temperamentti. Silti tiettyjä ikävaiheeseen liittyviä yleistyksiä ja toimintaohjeita voidaan tehdä.
Vapaus ja rajat – Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi -kirjassa kuvaan esimerkiksi seitsemän perusasiaa joista vanhemman kannattaa pitää kiinni sekä kussakin ikävaiheessa painottuvat vanhemmuuden keskeiset ohjenuorat.
