Sivu 104 – Hidasta elämää

Näetkö toisessa piilevän mahdollisuuden turvalliseen suhteeseen – vaikka käytös kertoisi muuta?

Jos helpotat toisten hankalia tunteita rajattomasti heidän puolestaan, jotta olisit riittävä, arvokas ja rakastettava, vedät empatian överiksi.

Kun toimimme överiempaattisesti, uskomme, että meidän täytyy huolehtia toisten tunteista ja tarpeista omiemme kustannuksella, jotta voimme saada heihin turvallisen ja vastavuoroisen yhteyden.

Ajattelemme, että meidän täytyy aina ensin hoitaa, parantaa ja tasapainottaa toisia tunnetasolla. Vasta sitten meillä on oikeus saada heiltä sitä hyväksyntää, tukea ja rakkautta, jota kaipaamme.

Kun vedämme empatian överiksi, näemme usein toisessa ihmisessä piilevän kyvykkyyden tai mahdollisuuden turvalliseen tunneyhteyteen ja vastavuoroiseen jakamiseen.

Keskitymme täysillä hänen tunteidensa ja tarpeidensa täyttämiseen, jotta hänen olonsa tasapainottuisi ja hän voisi viimein panostaa vakaaseen suhteeseen kanssamme.

Kun toimimme näin, yritämme todentaa sitä, mikä saattaisi ehkä olla suhteessa joskus mahdollista sen sijaan, että katsoisimme rehellisesti, mitä siinä oikeasti tapahtuu.

Koska pystymme näkemään ihmisissä ja tilanteissa usein todella paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, joka voisi tulla käyttöön, sekoitamme sen siihen todelliseen kapasiteettiin, joka henkilössä tai tilanteessa todella on sillä hetkellä käytettävissä.

Ero kapasiteetin ja potentiaalin välillä voi olla käytännössä todella iso. Tämä johtaa jatkuviin pettymyksiin, kun se, minkä toivomme olevan mahdollista, ei toteutudukaan.

Näet ihmisten ytimeen, vaikka he eivät itse pystyisi siihen

Kun empaattisen ja intuitiivisen tiedon saamisen ja hakemisen kykymme toimivat voimakkaasti, toisten potentiaali näyttää ja tuntuu meille hyvin konkreettiselta. Siksi meidän on niin vaikeaa erottaa sitä heidän varsinaisesta kapasiteetistaan.

Koska sinulla on kyky nähdä toiset moniulotteisesti, näet ihmisten ytimeen, vaikka heillä itsellään ei olisi itseensä kovinkaan vahvaa ja syvää yhteyttä.

Tämä on vienyt sinut todennäköisesti ojasta allikkoon useampaan kertaan, kun olet yrittänyt saada yhteyttä siihen osaan heissä, joka näkyy sinulle kirkkaana, mutta tuntuu olevan heidän itsensä tavoittamattomissa.

Kun katsot asioita kaunistelematta, erotat kapasiteetin ja potentiaalin selkeämmin toisistaan

Kun sekoitat toisen kapasiteetin ja potentiaalin, koet toistuvaa epätoivoa ja voimattomuutta.

Epätoivo syntyy, kun et saa toisen kanssa aikaan riittävän vastavuoroista ja vakaata suhdetta, vaikka miten yrittäisit saada häntä yhdistymään siihen rakastavampaan, aidompaan ja avoimempaan itseensä, jonka hänessä koet olevan.

Voimattomuus on sinulle tuttua todennäköisesti jo elämäsi varhaisvaiheista, kun olet yrittänyt saada vakaata yhteyttä vanhempaasi tai huoltajaasi.

Olet jopa saattanut joutua tunnetasolla vanhemmaksi omalle vanhemmallesi. Olet hoivannut ja kannatellut häntä, vaikka olit itsekin vasta lapsi. Olet tehnyt sen, jotta hänen olonsa parantuisi ja hän olisi pystynyt olemaan rinnallasi ja tukenasi.

Samalla olet tottunut suhdedynamiikkaan, jossa yrität saada toista ottamaan käyttöön enemmän siitä potentiaalista, jota hänessä koet olevan.

Kun laitat kaikki paukkusi toisten ihmisten potentiaalin esiin houkuttelemiseen, oma potentiaalisi jää tutkimatta ja käyttämättä. Elämäsi tuntuu lipuvan ohi etkä saa ohjattua energiaasi asioihin, joita haluaisit aidosti kokea, tehdä ja luoda.

Jotta voit kokea itseäsi kokonaisesti, mukaan lukien ne ulottuvuudet, jotka näet niin selkeästi muissa, on ratkaisevaa, että opit erottamaan toisten ihmisten sen hetkisen kapasiteetin ja mahdollisesti heissä olevan potentiaalin toisistaan.

Se onnistuu, kun sallit itsesi nähdä kaunistelematta, miten muut toimivat ja mitä tilanteissa tapahtuu.

Kun et yritä selitellä asioita paremmiksi sen perusteella, mitä kaikkea kykysi lukea muita intuitiivisesti sinulle kertookaan, voit ohjata voimavarasi suhteisiin ja asioihin, joiden kasvuun voit oikeasti vaikuttaa.

On mahdollista, että ihminen tai tilanne voi muuttua. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole yrittää saada toista ottamaan vastuuta kasvustaan ja uuvuttaa itseämme empatialla, jotta näin tapahtuisi.

Meidän vastuullamme on keskittyä itseemme ja ottaa käyttöön kaikki se potentiaali, joka meissä haluaa tulla esiin. Silloin voimme puhjeta kukkaan ja luoda elämää, joka tuntuu meille aidosti omalta.

Miten ymmärsin vetäväni empatian överiksi – Tunnistatko itseäsi tästä?

Vaikka aistit herkästi toisten tunteita, se ei tarkoita, että ne kuuluvat sinun vastuullesi.

Tämän ymmärtämiseen on mennyt minulta lähes koko tähänastinen elämäni.

Olen uskonut, että on minun velvollisuuteni helpottaa ja poistaa toisten raskaita tunteita täsmäämällä olotilani niihin ja ottamalla ne tunnettavakseni, kannettavikseni ja muunnettavikseni.

Olen myös kokenut olevani syyllinen toisten hankaliin tunteisiin vain, koska olen olemassa. Siksi olen uskonut, että olen lähtökohtaisesti vääränlainen ja ei-tervetullut tähän maailmaan.

Vaikka näen nyt selkeästi, ettei ole minun tehtäväni poistaa toisten hankalia tunteita, olen aikaisemmin sukeltanut toistuvasti liian syvälle toisten tunne-energioihin ja kadottanut samalla yhteyden itseeni.

Mitä väsyneempi olen ollut ja mitä merkityksellisemmältä suhde on tuntunut, sitä vaikeampaa minun on ollut pysyä omassa tilassani ja antaa toisen ottaa vastuun omastaan.

Miten aloin herätä överiempatialle itsessäni

Heräsin överiempatialle itsessäni ensimmäistä kertaa vähän päälle parikymppisenä.

Yliopistovuodet Lontoossa olivat olleet onnellinen ajanjakso. Luovuuden virta huuhtoi mennessään suorituspaineet ja muiden laatimat määreet siitä, miten ja missä laajuudessa asioita tehtiin. Sain olla juuri sellainen kuin olin. Kaista oli auki ilmaista itseäni ja tehdä uutta niin paljon kuin sielu sieti.

Siksi muutos, jonka koin, kun siirryin työskentelemään painostavan henkilön alaisuuteen, oli murskaava.

Aluksi tuntui, että meillä synkkasi. Olihan hän palkannut minut useiden hakijoiden joukosta. Vaikka jaoimme yhteisen vision ja tunnelma oli alkuun myönteinen, aika pian huomasin ilmassa väreilevän kireyden ja pelon. Pian tajusin, että en ollut aistimuksieni kanssa yksin. Myös muut paikassa työskentelevät varoivat sanomisiaan johtajan seurassa.

Viikkojen edetessä heristin tuntosarveni äärimmilleen. Virittäydyin pinnan alla kupliviin raskaisiin ja uhkaaviltakin tuntuneisiin värähtelyihin. Koin, että minun täytyi olla jatkuvasti hereillä sille, millä tunnetaajuudella hän sattui olemaan. Hillitsin omia tunteitani ja ilmaisuani, jotta hän ei kokisi minua häiritseväksi eikä jännite kasvaisi liian suureksi.

Vaikka yritin tehdä itsestäni sopivamman ja sivuuttaa sen, miltä tympeä ja ajoittain epäkunnioittavaksi äitynyt kohtelu minusta tuntui, paine sisälläni kasvoi. Mitä ailahtelevammaksi ja kylmemmäksi hänen suhtautumisensa muuttui, sitä enemmän aistin hänen tunteitaan ja yritin purkaa niiden painetta kallistumalla energeettisesti häntä kohti.

Olin jatkuvassa valmiudessa toimimaan hänen tunteidensa mukaan. Yritin tehdä kannattelevaa tilaa, jossa voisimme keskustella tilanteesta avoimesti ja purkaa jännitteet. Uskoin, että hän halusi minun toimivan näin. Ja ehkä halusikin, mutta hänen ehdoillaan.

Hän halusi valita, miten ja milloin hän kaatoi raskaat tunteensa minun ja muiden niskaan kiukutteluna, passiivisaggressiivisena viipyilynä tai avoimina vihanpuuskina.

Olipa tilanne mikä hyvänsä, hän vaikutti odottavan, että meidän olisi pitänyt tuntea ja muuntaa hänen hankalien tunteidensa lataukset hänen puolestaan. Överiempatiani ohjaamana tein työtä käskettyä.

Olin yhä herkemmin valmiudessa sille, mitä tunne-energioita aistin hänessä nousevan ja täsmäsin omaa olotilaani niiden mukaisesti. Jos hän oli matalissa vesissä, en minäkään uskaltanut olla iloinen. Tai jos olin, korjasin sen mahdollisimman pian vastaamaan sitä värähtelyä, jossa muutkin olivat.

Mitä enemmän vietin aikaa raskaissa ja turvattomissa taajuuksissa, sitä kauemmas ajauduin siitä, miltä minusta oikeasti milloinkin tuntui. Kunnes väsyin niin pahasti, että ainoa vaihtoehtoni oli lähteä.

Näin jälkeenpäin tarkasteltuna kävin tuolloin överiempaattisen toimintamallini kunnolla läpi ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Sen jälkeen kierroksia onkin ollut useita.

Haastavat suhteet ovat tuoneet näkyviin piilotetut tunteeni

Niin voimia vievää kuin kuormittavien tilanteiden kokeminen uudestaan on ollutkin, jokainen heilahdus pois keskuksestani on ohjannut minua tutkimaan överiempaattista toimintamalliani yhä tarkemmin.

Jos en olisi menettänyt voimiani, tuskin olisin lähtenyt etsimään työkaluja sen juurisyiden hoitamiseen ja päässyt kasvun polullani eteenpäin.

En todennäköisesti olisi nähnyt, miten voimakkaasti olen valjastanut empatiakykyni ja intuitiivisen tiedon lukukykyni muiden tunteiden aistimiseen ja treenannut niitä ajoittain ylikuntoon. Ja kuten tiedämme, ylikunto ei ole tavoiteltava tila, vaan tarkoittaa, että jotain rasitettu enemmän kuin sillä on ollut mahdollisuus palautua.

Enkä myöskään sitä, miten monella eri tasolla voin hakea ja vastaanottaa empaattista ja intuitiivista tietoa ja hyödyntää sitä, kun valitsen, mihin ohjaan voimavarojani ja energiaani.

Kuoppien kautta olen ymmärtänyt, että överiempaattinen ei todellakaan ole yli-ihminen eikä kaiken ratkaiseva parantaja, joka pelastaa maailman hankalilta tunteilta, kun muut katsovat vierestä.

Kun katson tilanteita, joissa olen vetänyt empatian eniten överiksi, näen, miten ne kaikki ovat nostaneet valoon tunteita, joita olen itsessäni padonnut. Samalla ne ovat tuoneet näkyviin tunnetason tarpeitani, jotka ovat olleet täyttymättöminä koko ikäni. Kuten turvan kokemisen tarpeen.

Haastavissa suhteissa olen hakenut arvostusta, hyväksyntää, turvaa ja rakkautta ihmisiltä, joilla ei ole ollut arvostusta, hyväksyntää, turvaa ja rakkautta riittävästi itsessään, itselleenkään. Joten miten he olisivat voineet antaa niitä minullekaan. Tai poistaa minusta sen kivun ja parantaa ne haavat, joita he eivät ole itsessäänkään hoitaneet. Kuten en minäkään ole voinut poistaa heistä.

Olen yrittänyt tätä niin monta kertaa niin monen kanssa, että tiedän, että ratkaisu ei löydy toisista. Se on kuitenkin ohjannut minut sinne, mistä vastaukset ovat löytyneet: itseeni.

Vuosien saatossa olen ymmärtänyt, etten voi keskittyä pääosin muiden tunteiden helpottamiseen, jos haluan kokea omiakin tunteitani ja ymmärtää tarpeitani. Vaikka yrittäisin miten ratkaista toisten sisäistä kaaosta, yhteydettömyyttä ja turvattomuutta, jotta kokisin itse oloni turvalliseksi ja hyväksytyksi, lähestymiseni ei toimi.

Ainoa kestävä ja oikeasti tuloksia tuova keino on vahvistaa omaa sisäistä arvoani, turvaani, voimaani ja rakkauttani. Silloin voin jakaa näitä energioita vapaasti ja vakaasti niiden kanssa, jotka ovat myös löytäneet ne itsestään.

Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!

Pidätkö väkisin kiinni vanhasta tutusta ja turvallisesta? – Usein pelkäämme muutosta, mutta tästä syystä se on turhaa

Mikään ei pysy samana ikuisesti. Uusiudumme jatkuvasti.

Silti meillä ihmisillä on taipumus pitää vanhasta kiinni, olipa siihen suurempaa syytä tai ei. Vanha on tuttua, turvallista ja helppoa. Olemme turvan- ja mukavuudenhaluisia.

Siksi joskus muutumme vasta kun on ihan pakko. Selkä seinää vasten. Se tuntuu silloin pahalta, mutta on jälkikäteen katsottuna onnenpotku. Asioiden tulee kärjistyä, jotta ne ratkeavat.

Kriisi voi joko tappaa tai parantaa. Kun katsomme taaksepäin, saatamme huomata, kuinka elämä ei olisi ollut enää elävää ja virtaavaa ilman kohdattua kriisiä. Se olisi ollut jo valmiiksi kuollutta. Sen rinnalla kumpikin vaihtoehto, kuolema (ero, jonkin päätös) tai kukoistus, ovat sittenkin hyviä kumpikin. Eläviä ja hengittäviä teitä, joista joskus jokaisen on kuljettava.

Joskus muutos on kovin hidasta. Se saattaa tekeytyä poterossaan vuosikausia. Lopulta kuuluu vain pieni poksahdus ja kaikki siirtyy uusille urille. (Kenties juuri sinä siirryt uudelle uralle, jota olen vatvonut ikuisuuden?) Tuo pieni poksahdus on naurettavan helppo. Se on se ääni, kun kaikki vain yhtäkkiä laskeutuu paikoilleen ja alkaa tapahtua. Sitä ennen on koluttu läpi tuskat ja pelot, soudettu syvät ristiaallokot. Itketty ja epäröity. Anna arvo epävarmuuden kohtaamiselle, sillä lopulta juuri sieltä kumpuaa se sato, jonka jonain päivänä korjaat iloisena ja rohkeana. Mitään ei voi poistaa. Voi vain lisätä perään lauseen, joka alkaa sanoilla: siksi/siitä huolimatta aion.

Se, että uusiudumme jatkuvasti on hyvä asia. Se voi tuntua pelottavalta, mutta onneksi yksi on kuitenkin totta. Oma ydin ei muutu.

Puitteet muuttuvat. Taloja, puita, junia ja autoja tulee ja menee. Vuodenajat vaihtuvat. Roolit ja asetelmat muuttuvat. Se, mikä olet syvällä sisimmässäsi, ei koskaan. Ja oikeastaan vain muutoksen kautta pääset tutustumaan entistä paremmin siihen, kuka todella olet!

Muutoksen, joka riisuu pois sen, mikä ei koskaan ollut ihan sinua. Muutoksen, joka etsii ja löytää asioita, joita tarvitset ja kaipaat (myös niitä, joita et alun perin huomaa mahdollisiksi).

Joten annathan itsellesi tilaa uudistua? Annathan vuoden pyörän raksuttaa sinua aina vain lähemmäs elämää, josta voit tuntea olevasi onnellinen?

Mistä jarruttavasta asiasta olisit valmis luopumaan jo tänään?

❤️:lla Riikka

Lisää minusta, taideterapiasta ja taiteestani löydät täältä.

Överiempaattinen kaipaa turvallista yhteyttä toiseen ihmiseen

Jos sopeutat itseäsi toisten tunteiden mukaisesti, yrität todennäköisesti saada heihin turvalliselta ja vakaalta tuntuvia yhteyden kokemuksia.

Yrität kuroa umpeen tunnekuiluja, joita tunnet itsesi ja toisten välillä.

Mikäli vedät empatian överiksi eli sekä aistit että otat vastuullesi toisten tunteita, tunnekuilu on yleinen ja toistuva kokemus suhteissasi.

Tunnekuilu tuntuu siltä, että haluat vakaan ja turvallisen tunneyhteyden toiseen, mutta sen aikaan saaminen tuntuu vaikealta. Yrität saada kuilun sulkeutumaan virittämällä kykysi aistia toisen tunteita yli ja muokkaamalla tunnetilojasi, ilmaisuasi ja toimintaasi niihin sopiviksi.

Mitä kovemmin yrität kuilua umpeuttaa, sitä kauemmas heilahdat tasapainostasi. Vaikka onnistuisitkin hetkellisesti minimoimaan tunnetason etäisyyden itsesi ja toisen välillä, yleensä kuilu repeää pian taas yhtä leveäksi – tai jopa leveämmäksi – kuin mitä se oli aikaisemmin.

Kuromisen kuormittava kierre

Vaikka tunnekuilua määrittääkin etäisyys itsen ja toisen välillä, siihen voi kuulua myös vahva kokemus mahdollisuudesta syvään tunnetason yhteyteen.

Mitä kovemmin överiempaattinen yhteyttä haluaa, sitä sitkeämmin hän yrittää kuilua umpeuttaa. Tunnekuilun kuromisesta voi muodostua joissakin suhteissa kuormittava kierre, joissa överiempaattinen sopeuttaa itseään äärimmäisyyksiin toisen jatkuvasti ailahtelevien tunteiden mukaan.

Koska kaipuu yhteyteen ja kuulluksi ja nähdyksi tulemiseen on niin suuri, överiempaattinen on valmis luovuttamaan yhteyden itseensä joskus jopa kokonaan, jotta saisi kokea edes hetken lämmintä, turvallista ja rakastavaa yhteyttä toiseen.

Siksi toistuva tunnekuilun umpeen kurominen voi uuvuttaa herkän ja empaattisen pahasti.

Suhteet, joissa toinen osapuoli on tunnetasolla välttelevä ja etäinen ja joissa tunnekuilun sulkeminen tuntuu erityisen haastavalta, muistuttavat överiempaattista hänen elämänsä varhaisvaiheiden suhteista, joissa hän ei tullut kohdatuksi tunnetasolla riittävän syvästi, vakaasti ja turvallisesti.

Koska nämä suhteet tuntuvat hänestä tutuilta, hän toteuttaa niissä jo lapsena oppimaansa mallia yrittää jakaa rakkautta ja välittämistä tunnetasolla etäisen henkilön kanssa.

”Kun tunsit vaikeita tunteita lapsena, kenen kanssa puhuit niistä?” – Gabor Maté

Mikäli emme ole saaneet kohdata hankalia tunteitamme turvallisesti, niiden lataukset ovat pakkautuneet kehoomme ja ilmenevät siksi myös aikuisuuden suhteissamme tuskallisina ja voimia vievinä kaavoina.

Riippuvuusasiantuntija Gabor Maté on sanonut, että trauma ei synny siitä, mitä meille tapahtuu, vaan siitä, mitä meissä tapahtuu sen seurauksena, mitä meille tapahtuu.

Kun olemme jääneet lapsina yksin niiden hankalien tunteidemmme kanssa, joita meissä on noussut vaikeiden tapahtumien seurauksena, emme ole päässeet muuntamaan ja vapauttamaan tunteiden raskaita latauksia silloin, kun sen aika olisi ollut.

Siksi näihin tunnetason traumaattisiin latauksiin kiinnittyneet toimintamallimme, kuten överiempatia, aktivoituvat myös myöhemmin tilanteissa, jotka muistuttavat meitä elämämme varhaisvaiheiden haastavista kiintymyskokemuksista.

Sen lisäksi, että traumatisoidumme siitä, mitä meissä tapahtuu sen seurauksena, mitä koemme, haavoitumme myös siitä, mitä elämässämme pitäisi tapahtua, mutta jää tapahtumatta, Maté lisää.

Tämä selittää, miksi traumatisoidumme myös, kun keskeiset tunnetason tarpeemme eivät täyty. Kun jäämme lapsina ja nuorina toistuvasti vaille riittävän turvallista tunnetason kohtaamista, se haavoittaa meitä syvästi.

Jotta voimme lopettaa voimiemme käyttämisen tunnekuilujen umpeen kuromiseen suhteessa muihin, täytyy meidän kuroa umpeen se meissä oleva kuilu, joka on syntynyt, kun olemme keskittyneet niin paljon toisten tunteisiin ja tarpeisiin ja ohittaneet itsemme.

Kun alamme vanhemmaksi sisäiselle lapsellemme ja otamme vastuun elämämme varhaisvaiheista juontavien tunnehaavojemme hoitamisesta, voimme luoda turvallisen yhteyden itseemme.

Silloin voimme palata siihen voimaan, rakkauteen, rauhaan ja turvaan itsessämme, jonka olemme kadottaneet, mutta joka on syntymäoikeutemme ja luontainen tilamme.

Tarpeemme kuroa kuiluja umpeen meidän ja toisten välillä hellittää ja voimme antautua nauttimaan suhteista, joissa kaikki ovat vapaasta tahdostaan samalla vakaalla maaperällä.

7 askelta erilaisten seksihalujen ymmärtämiseen – Kuinka tasapainottaa erilaiset halut?

Kuinka ratkaista erilaiset seksihalut suhteessa?

Kun ihmiset ihastuvat ja hullaantuvat toisiinsa, he eivät voi pitää käsiään erossa toisista.

Kosketus, seksi, suudelmat ja kiusoittelu on vahvasti läsnä.

Sitten kun ensihuuma alkaa laantumaan ja suhde vakiintumaan, törmäämme usein samaan haasteeseen – erilaisiin haluihin. Toinen haluaa enemmän seksiä kuin toinen.

Hyvin tyypillinen kulttuurinormi on, että mies haluaa aina ja nainen vähemmän. Mutta asia voi tottakai olla myös toisinpäin. Ja sekin on normaalia. Itse asiassa on hyvin normaalia, että kahdella eri ihmisellä on erilaiset halut, odotukset, fantasiat ja toiveet. Niinpä erilaiset toiveet myös intiimiin toimintaan voivat olla hyvinkin poikkeavia toisistaan.

Tuttu kaava on, että toinen joka haluaa seksiä enemmän, yrittää tehdä aloitetta useammin. Ja kaava saattaa eskaloitua siihen, että toinen yrittää, toinen torjuu yrityksen, jolloin yrittäjä saa hylätyksi kokemisen. Normaalitunne tämäkin, mutta usein toistuessaan, se voi alkaa nakertamaan itsetuntuntoa ja saamaan kaikenlaisia ajatuksia päässä pyörimään – enkö minä riitäkään?

Kun kaava tulee tutuksi – yritys, torjunta, hylkäämiskokemus, toinen päättää lopettaa kokonaan yrittämästä. ”Miksi yrittää, kun ei se ikinä onnistu?” Ja usein ei pelkästään lopeteta petipuuhiin yrittämistä, vaan yrittämistä koko suhteeseen. Alun huuman kosketukset, halaukset, läsnäolevat katseet, kauniit sanat, kaikki alkavat jäädä pois. Näin olemme luoneet etäisyyttä ihmiseen, jonka kanssa haluaisimme olla kaikista läheisimpänä.

Kuinka suhtautua eri haluihin ja tarviiko niiden olla rikkomassa parisuhdetta?

Ensimmäinen ajatus, mikä on hyvä sisäistää, että sinussa tai toisessa ei ole mitään vikaa, vaikka heillä olisikin erilaiset halut. Ei hänessä, jolla haluttaa enemmän, ei hänessä, joka haluaa vähemmän.

Toinen on se, että tästäkin asiasta voi puhua, ilman että se on maton alle lakastu peikko, josta yleensä vaan suututaan ja sulkeudutaan. Tästä(kin) on hyvä puhua, kun sille on hyvä hetki.

Kolmas on se, että hyvä selkeyttää se, mitä itseasiassa ITSE haluaa? Haluanko seksiä, vai kaipaanko toista ihmistä lähelle, intiimiin, parantavaan halaukseen. Kaipaanko yhdyntää vai kaipaanko läsnäolevaa kosketusta ajattomasti. Ja ei, mikään ei ole toisiaan poissulkevaa, rakastelu, seksihän voi pitää sisällään nämä elementit myös.

Neljäs on itselle tärkeä oivallus, mikäli emme nyt löydä yhteistä halua seksiin, niin millaisia toimia voidaan tehdä juuri nyt. Millaisia kompromisseja voidaan tehdä, mihin molemmat on tyytyväisiä? Yhdynnän puuttuminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla seksuaalista kanssakäymistä, suulla, käsillä, katsomalla, koskettamalla. Meidän ei tarvitse elää -joko tai maailmassa, vaan voimme löytää luovia, leikkisiä tapoja, jotka voivat antaa kuitenkin seksuaalisille tarpeille tilaa tulla koetuksi.

Viides on seksitreffit. Itse en tee tätä, mutta tiedän monia, joille tämä toimii loistavasti. Laitetaan kalenteriin ylös, milloin on seksin aika ja pidetään lupauksesta kiinni. Tämä voi kuulostaa monelle erikoiselta, mutta maailmassa, missä aikamme on kortilla, läheisyys on usein se, mikä jää pois, ”koska ei ehdi”. Aikataulu voi parhaimmillaan poistaa painetta seksistä, mikäli siitä on tullut peikko suhteessa.

Kuudes on perusasioiden muistaminen. Halauksien antaminen, kaulalle suudelmat, silmiin katsominen (muulloinkin, kuin mulkaisemalla tiskaamatta jääneitä astioita tarkoittaen), kauniit sanat, läsnäolo. Läsnäolo on kauhean laimea sana tässä kirjoittaa ja lukea, mutta valtavan voimakas kokemus, kun toinen ihminen on läsnä meille ja itse toimimme samoin. Läsnäolo mahdollistaa yhteyden, joka mahdollistaa ihmissuhteen toteutumisen.

Seitsämäs on leikkimielisyyden muistaminen. Me elämme kulttuurissa, jossa säännöt, tieto ja määräykset ovat valttia. Leikki, lapsenmielisyys ja heittäytyminen on taitoja, joita me jokainen voitas harjoitella taas enemmän. Myös seksuaalisuudessa, kuten myös omassa arjessamme.

Ole rehellinen, käy avoimia keskusteluita, pidä tilaa, kuuntele oikeasti, tuomitsevuuden sijaan, tuo ymmärrystä ja hyväksyntää, painostamisen sijaan, kutsu itsesi ja kumppanisi leikkiin, joka voi mahdollisesti lisätä myös lempimisen mahdollisuutta tulla taas osaksi arkea.

Helpotatko jatkuvasti toisten tunteita? – Näin tunnistat överiempatian parisuhteessa, työssä ja ystävyydessä

Ajatteletko, että ollaksesi empaattinen sinun on otettava toisten raskaat tunteet itsellesi?

Jos koet, että sinun on tunnettava toisten hankalat tunteet heidän puolestaan, vaikka se kuormittaa sinua, vedät empatian överiksi.

Kun herkkä ja voimakkaasti sekä omat että toisten tunteet kokeva lapsi kasvaa ympäristössä, jossa kaikenlaiset tunteet eivät ole sallittuja, hän voi kehittää överiempatian selviytymiskeinokseen.

Silloin hän ei pelkästään aisti toisten tunteita, vaan ottaa myös niiden helpottamisen omalle vastuulleen. Hän uskoo, että hänen täytyy tuntea myös toisten hankalat tunteet, koska he eivät halua tai pysty tuntemaan niitä itse.

Kun selviytymismallinamme on vetää empatia överiksi, yritämme usein laukaista stressiä ja palauttaa tasapainoamme antamalla vieläkin enemmän huomiota, energiaa ja huolenpitoa muille myös aikuisina.

Olemme jatkuvassa selviytymisen tilassa, jossa yritämme tehdä itsestämme oikeanlaisen, kelvollisen, riittävän ja hyväksytyn muiden silmissä. Tätä tapahtuu niin parisuhteissa, töissä, ystävyyksissä kuin muissakin suhteissa.

Överiempaattinen parisuhteessa

Kun överiempaattinen on parisuhteessa, hän voi käyttää todella paljon voimavarojaan toisen tunteiden aistimiseen ja tulkitsemiseen. Hän tekee parhaansa pysyäkseen kartalla toisen tunnetason tarpeista ja vastatakseen niihin ennen kuin toinen edes ehtii sitä pyytää.

Omat tunteensa ja tarpeensa hän jättää sivurooliin. Vastineeksi hän toivoo samalla mitalla huomiota, huolenpitoa, hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta kuin mitä hän antaa. Monesti hänen odotuksensa jäävät kuitenkin kohtaamatta. Tuloksena on väsymys ja syvä pettymys itseen, toiseen ja suhteeseen.

Usein överiempaattinen muuntaa parisuhteessa myös tunne-energioita, joilla ei ole suhteen kanssa mitään tekemistä, vaan joita hänen kumppaninsa patoaa tai kerää mukaansa suhteen ulkopuolelta.

Jos överiempaattisen kumppani ei osaa vapauttaa hänessä itsessään nousevien tai muualta mukaansa keräämien tunteiden latausta itsestään, hän tuo ne suhteen piiriin ja voi tiedostamattaan purkaa ne herkkään ja empaattiseen kumppaniinsa helpottaakseen raskasta oloaan.

Tästä muodostuu suhteeseen överiempaattista rankasti kuormittava dynamiikka, jossa hän ottaa jatkuvasti vastaan puolisonsa raskaita ja jännitteisiä tunnekuormia ja purkaa niitä hänen puolestaan oman herkän kehonsa kautta.

Mikäli tilanne jatkuu muuttumattomana kuukausia tai vuosia, se voi johtaa överiempaattisen loppuun palamiseen ja suhteen väistämättömään päättymiseen, jotta överiempaattinen voi saada voimansa takaisin.

Överiempaattinen töissä

Töissä överiempaattinen lukee jatkuvasti yhteisön tunneilmapiiriä ja siinä tapahtuvia muutoksia.

Hän kuulostelee työ- ja tiimikavereitaan, esihenkilöitään, yhteistyökumppaneita ja muita työyhteisön jäseniä ja sopeuttaa tunnetilojaan ja toimintaansa niin, että tehtävät ja projektit etenisivät mahdollisimman sujuvasti.

Hän on usein tunnollinen ja käyttää paljon energiaa työnsä ja työyhteisönsä miettimiseen. Hän kantaa vastuuta sekä omista että muiden tekemisistä. Hän uskoo, että mikäli hän ylittää itsensä ja auttaa muita tekemään samoin, hänen panoksensa huomataan.

Hän yrittää ole tekemättä itsestään liikaa numeroa ja odottaa, että hänen työnsä tulokset tuovat hänelle hänen ansaitsemansa arvostuksen. Usein hän kuitenkin päätyy vain tekemään lisää ja kantamaan enemmän vastuuta ilman tunnustusta, palkankorotuksia tai ylennyksiä. Ne näyttävät menevän muille.

Överiempaattinen ystävyydessä

Ystävänä överiempaattinen on se, johon muut ovat yhteydessä silloin, kun he tarvitsevat rajatonta kuuntelijaa huolilleen ja haasteilleen.

Purettuaan rasittavia tuntojaan överiempaatiselle heidän olonsa helpottaa, kun taas överiempaattinen kokee olonsa voimattomaksi. Hän ottaa raskaat tunnekuormat vastaan ja muuntaa ne omalla ajallaan, jos hänellä sitä on.

Hän kertoo itselleen, että mikäli hän jaksaa kuunnella vielä tämän kerran, avautuu hänellekin tilaa tulla kuulluksi sitten, kun hän sitä eniten tarvitsee. Monesti henkilöt, jotka ovat kertoneet tuntikaupalla omia asioitaan, eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan överiempaattiselle tukea, kun hän sitä eniten tarvitsisi.

Sinä saat käyttää empaattisia kykyjäsi myös itsesi hyväksi

Vaikka olisit käyttänyt empatiakykyäsi itseäsi kuormittavasti suurimman osan elämästäsi, sinun ei tarvitse jatkaa niin. Sinä saat käyttää empaattisia lahjojasi myös itsesi hyväksi.

Kun laajenet ulos överiempaattisesta selviytymismallistasi, et enää valjasta herkkyyttäsi ja empatiakykyäsi toisten ihmisten tunteiden työstämisen, jotta olisit heille kelpaava ja riittävä. Lopetat itsesi hylkäämisen siksi, että täyttäisit tietyt ehdot, jotta saisit hyväksyntää, arvostusta, turvaa ja rakkautta muilta.

Nuo ehdot ja niiden täyttäminen ovat tehneet tärkeän tehtävänsä, koska ne ovat auttaneet sinua selviytymään. Et kuitenkaan tarvitse niitä enää, vaan voit antaa vapaan, voimallisen, arvokkaan ja rakastavan itsesi astua esiin niiden takaa ja käyttää empaattisia kykyjäsi niin, että nautit niistä itsekin.

Nämä 5 asiaa jokaisen parin kannattaa käydä yhdessä läpi – Ne vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvä suhteessa on olla

”Turvallisuus ja luottamus ovat avain siihen, että suhteessa on tilaa myös haavoittuvaisille asioille.”

Näitä tutkailemalla voi myös mahdollisesti löytää kohtia, joiden inhimillinen kehittäminen lisäisi turvan kokemusta suhteessa.

Turvalliset vuorovaikutustaidot. Mitä se sitten on? Se on tunneilmastoa, jossa saa nostaa myös vaativia ja herkkiä asioita esiin. Monesti tämä kohta ontuu siksi, että joko pelkäämme toisen reaktiota omasta historiastamme johtuen emmekä uskalla tuoda esiin itselle aidosti tärkeitä asioita. Turvallinen kommunikaatio on tutkivaa, se on sitä että pyritte olemaan samalla puolella VAIKKA olisitte eri mieltä ja pyritte viitseliäästi selvittämään mahdollisia tulkintoja ja oletuksia. Ei mikään helppo nakki, koska harvoin olemme nähneet tästä mallia. Turvallisia vuorovaikutus taitoja VOI onneksi harjoitella.

”Aina saa tuoda esiin asioita, jos jokin mietityttää. Tutkitaan yhdessä”.

”Ymmärsinköhän oikein että ________?”

”Voi olla että ymmärsin väärin, tarkoititko että _________?”

Asenne siitä, että suhteessa esiin nousevat kipukohdat ovat mahdollisuus lisätä itsen ja toisen syvempää tuntemista. Voisi sanoa, että suhteessa joskus vääjäämättä aktivoituu jotkut omat selviytymismallit ja reaktiot. Onko se vetäytymistä, jähmettymistä, vänkäämistä, defensiivisyyttä, mitä kenelläkin. On viisautta opetella tunnistamaan itsessä, miten käyttäytyy suojautuneessa tilassa ja tutkimaan: Mikä kipukohta tässä takana oikeastaan onkaan? Jos suhteessa on turvallinen tila tuoda myös vaikeita asioita esiin, nämä kohdat voivat olla hyvin korjaavia. Vaikka tie sinne ainakin itselläni on kulkenut monesti häpeän kautta. Pelkäsin, että jos paljastan pelkoni ja tulkintani, että toinen syyttäisi minua niistä. Uskallus kertoa peloista ja häpeästä huolimatta on kannattanut. Se on ollut minulle tärkeää niin oman kasvuni kannalta, mutta myös mahdollistanut suhteessani syvempää yhteyttä ja läheisyyttä.

Balanssi läheisyyden ja erillisyyden välillä. Kun suhteen turva on kunnossa, erillisyys ei ole uhka suhteelle. Turvallinen kiintymys itseasiassa usein lisää tervettä erillisyyttä: On tilaa keskittyä myös ihan oman elämän juttuihin. Jos suhteessa on turvaton olla, erillisyys voi tuntua toiselle uhalta ja toinen taas saattaa käyttää erillisyyttä alitajuisena vallankäytön välineenä. Toiseen taikka suhteeseen hukkuminen ei ole tarkoitus, eikä se tuo todellista turvaa sekään. Keskustelkaa hyväksyvässä hengessä tarpeistanne läheisyyden ja erillisyyden suhteen, ja päivittäkää keskustelua. Tarpeet ja toiveet elävät kanssamme, ja saattavat muuttua eri kohdissa.

Suhteen pelisääntöjen sopiminen. Tämä voi tuntua joskus vähän tekniseltä ja epäromanttiselta. On kuitenkin hemmetin epärealistista odottaa, että ”kyllä se oikea vaan tietää”. Ei tiedä automaatiolla. Nyrkkisääntönä on se, että selkeys tuo turvaa, epäselkeys turvattomuutta. Sopikaa ja keskustelkaa, mitkä on teidän suhteenne pelisäännöt? Nämä keskustelut voivat jännittää. Moni pelkää olevansa nipo, jos haluaa keskustella pelisäännöistä. Kyse ei ole toisen rajoittamisesta, vaan nimenomaan reiluudesta ja avoimuudesta. On enemminkin kummallekin reilua, että sävelet ovat tietyiltä osin selvät.

Mikä on ok, mikä ei ole ok?

Mikä on juuri teidän tapauksessa suhteen puolella olemista?

Kyky tukeutua ja antaa toiselle tukea suhteessa. Jos niskavillat nousi pystyyn, niin ei ihme. Aikamme tuntuu välillä ihannoivan itse pärjäämistä vähän liikaakin. Kyky tukeutua toiseen ei tarkoita laisinkaan sitä, että olisi jotenkin takertuva taikka heikko. Toki on tärkeää, että emme jää epätoivoisena roikkumaan sellaisessa ihmisessä, joka ei joko pysty tai halua olla saatavilla. Vastavuoroinen tunnelma siitä että saa tukeutua ja saa olla tukena, tuo suhteeseen aitoa läheisyyttä ja turvaa.

Toimituksen vinkki yhteyden vahvistamiseen parisuhteessa

Yhteyden puute parisuhteessa johtaa usein puhumattomuuteen ja riitoihin – lopulta jopa suhteen päättymiseen. Mutta miten keskustella puolison kanssa suhteesta? Miten saada yhteys puolisoon tai parantaa yhteyttä, joka on päässyt katkeamaan?

Parisuhteen keskustelukortit auttavat rakentamaan yhteyttä uudelleen. Kortit sopivat hyvin sekä tutustumisvaiheeseen että pidempään suhteeseen. Korttipakka sisältää 45 korttia ja nostattavat esiin teemoja menneisyyden opeista, tästä hetkestä sekä tulevaisuuden toiveista. Tutustu kortteihin sekä käyttökokemuksiin TÄÄLLÄ.

Kuinka oppia ilmaisemaan omia rajoja rakentavasti? – Rajojen avulla näytät, miten sinua tulee kohdella ja vahvistat aitoa yhteyttä

Rajat ovat liikkuvainen ja eläväinen asia, ei mikään sisäinen säännöstö, jota noudattaessasi alat vihdoin voimaan paremmin. Rajaaminen on omasta hyvinvoinnistasi, elämänvoimastasi ja ilostasi huolehtemista. Kun ei rajaa, on vaikeaa tuntea lempeää, voimauttavaa yhteyttä itseen. Usein ankealla fiiliksellä itsestä on yhteys rajattomuuteen; siihen, että ei koe riittävästi turvaa suojata ja huolehtia itsestään. Rajat eivät kuitenkaan ole toisten vastuulla, eivätkä rajat ole muuri ketään ”hyväksikäyttäjiä” tai ”ylitallojia” vastaan. Opetat itse toisia siitä, kuinka sinua kohdellaan – ja rajaamisen ensimmäinen steppi on alkaa kohdella itseään lempeämmin eli alkaa opetella sisäisen turvan luomista. Sen myötä alkaa saada yhteyttä omaan vihaan (positiiviseen aggressioon), jonka kautta alkaa tunnistaa, mitä haluan ja mitä en ja kuinka toimin sen puolesya.

Rajojen puolesta toimitaan ja tehdään valintoja, niitä ei tarvitse selitellä. Olen itse käynyt tarpeistani kauppaa sen sijaan, että olisin vain sanonut ei ja joo sen mukaan mikä itselle oikealta tuntuu ja ilmaissut suoraan ja rehellisesti, että mä en hei tykkää tästä, tämä ei tunnu hyvältä. Olen ikään kuin kysellyt toisilta, onko mun ajatukset ja tunteet sulle ok. Olen ymmärellyt, selittänyt sisäisyyttäni, joustanut omalla kustannuksellani, antanut toisten purkaa minuun tunteitaan, kannatellut, kuunnellut, miellyttänyt ja kompannut huono-itsetuntoisia saadakseni turvaa ja hyväksyntää. Kaikki tuo on kummunnut omasta, tunnistamattomasta turvattomuudesta ja häpeästä: uskomuksesta, etten ole riittävän arvokas tullakseni rakastetuksi juuri tällaisenani, näine rajoineni, tarpeineni, haluineni, ei-haluineni ja toiveineni.

Selviytymistaktiikkani rajatomuudessa (eli turvattomuudessa) on ollut vetäytyminen ja kontrolloiminen. Olen pitänyt itsepäisesti kiinni siitä mitä minä haluan ja siitä, että minullehan ei tod. tule kukaan kertomaan miten hommelit tehdään. Hyvää siinä on tietysti itsenäisyys ja uskollisuus itselle. Mutta kun rajat falskaavat, ketään ei voi päästää ihan lähelle, ainakaan pitkäksi aikaa.

Rajaaminen on läheisyyden ja etäisyyden tervettä säätelyä

Lähellä oleminen on läheisriippuvuudesta eheytymistä. Läheisriippuvuus syntyy turvattomuuden ja tunteidensa kanssa yksinjäämisen kokemuksissa. Niiden kautta opimme uskomuksia itsestämme ja maailmasta ja luomme selviytymis- ja puolustuskeinoja, joiden kautta yritämme saada tarpeemme täytettyä.

Emotionaalinen intiimiys sekä toisten että itsensä kanssa paradoksaalisesti kysyy sisäistä turvaa ja sen myötä toimivaa suhdetta omaan vihaan, eli omaan neutraaliin elinvoimaan ja erillisyyteen. Erillisyys on sitä, että oppii täyttämään omia tarpeitaan eikä ole enää riippuvainen muista. Samalla se on paradoksi: saamme tarvita myös muita.

Kontrolli on turvattoman tapa yrittää säädellä läheisyyttä ja etäisyyttä, mutta harmihomma siinä on se, että koska se kumpuaa turvattomuudesta, aidosti lähelle ei pääse ennen kuin turvaa on tullut lisää.

Rakentavaa rajojen ilmaisua voi opetella:

Puhu ITSESTÄSI, älä toisesta: kerro, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei tunnu hyvältä – harjoittele tätä jonkun luotettavan kanssa, jonka kanssa et pelkää hylätyksi tulemista
Rajaaminen on OMIEN toiveidesi, tunteidesi ja tarpeidesi ilmaisua
…ja siksi rajaaminen onkin niin kuumottavaa: se on näkyväksi tulemista, oman himmaavan häpeän läpi kulkemista ja siitä vapautumista – teet omaa sisäisyyttäsi itsellesi tärkeäksi ilmaisemalla sitä toisillekin
Rajaaminen ei ole nurkassa narisemista eli passiivis-aggerssiivisuutta, toisen päälle hyökkäämistä, olettamista, tulkitsemista, muurin pystyttämistä, vihjailua, itsensä puolustamista terrierinä eikä minkään sisäisten säännösten toteuttamista
Rajojaan ilmaistessa voi olla jämäkkä ja lyhytsanainenkin, ei tarvitse alkaa selitellä miksi haluaa tai tarvitsee tai ei halua jotakin:
”Hei mä huomaan, että mua alkaa kuormittaa / väsyttää nyt, kun me puhutaan koko ajan vain sun asioista”
”Tästä eteenpäin voin tehdä sovitun verran ylitöitä kuukaudessa, ja haluaisin löytää joko takarajan sille, että ylityöt loppuvat tai erillisen korvauksen”
”Mua ottaa pannuun, kun täällä on aina tällainen kaaos – voitaisiinko tehdä asialle jotain?”
”Mä huomaan, että nyt mua kiukuttaa / harmittaa tosi paljon, kun mulla on tunne, ettei mua kuunnella olleenkaan”
Rajaaminen on pohjimmiltaan vastuunottamista omista tunteista ja niiden rehellistä ilmaisua toiselle, ei tulkintojen tekemistä toisen toiminnasta
Toisen toiminnasta voi puhua oman kokemuksen kautta: ”mussa hei herää sellainen tunne, että mä jään vähän jalkoihin, kun me puhutaan koko ajan vain susta”
Avointa, sydänaukista, haavoittuvaista kommunikaatiota voi harjoitella – ja usein se on myös tapa selvittää, valitseeko toinen osapuoli harjoitella samaa – esimerkiksi ihmissuhteissa se antaa olennaista informaatiota siitä, onko tämä itselle sopiva suhde nyt
Keskusteluja voi jatkaa – kaikkea ei tarvitse eikä ehkä voikaan saada yhdessä puhelussa / kohtaamisessa / muutaman viestin kautta selväksi – voi sopia, että jatketaan asian tutkimista yhdessä, vaikka tämä tekeekin nyt kipeää
Jotta voit asettaa rajoja, tarvitset ennen kaikkea turvaa – harjoittele rajaamista pienin askelin ensin luotettavien tyyppien kanssa – ei tarvitse haastaa itseään / todistella mitään puskemalla itseään rajaamiseen, johon ei tunne olevansa valmis

Rajat syntyvät turvasta, ja myös luovat turvaa joka vahvistaa yhteyttä. Rajojen kautta itse asiassa kutsutaan toista läheisyyteen: selvitetäänkö hei tätä asiaa? Tietysti rajaaminen sisältää toiveen, että tulee kuulluksi ja nähdyksi, ja että omat tarpeet voisivat täyttyä.

Rajojen opetteleminen on kenties elämänmittaista matkaa, ei mikään kerralla kuntoon -projekti. Rajamme muuttuvat ja vaihtelevat tilanteiden mukaan; joskus itseään täytyy suojata esimerkiksi kuormittumiselta enemmän, toisinaan aikaa haluaa priorisoida itselle supertärkeään projektiin, joskus voimavarat kuluvat vaikeassa elämänkohdassa räpiköimiseen.

Myös rajojen ilmaisua saa ihan rauhassa harjoitella. Jos ei uskaltanut sanoa ei tai jotenkin vähän epämääräisesti tulikin suostuneeksi johonkin, mikä ei tunnu niin hyvältä, voi palata takaisin ja ottaa asian uudestaan puheeksi. Samoin ihmissuhteissa: jos ei heti tule kuulluksi, ei se tarkoita, että toinen ei halua kuulla. On ihan okei ottaa keskusteluissa uusia kierroksia ja palata selvittämään asiaa. Ja toisaalta: aina kaikki eivät pysty hyväksymään rajojamme ja hepuloivat niistä, vaikka asettaisimme niitä kuinka sydänaukisesti ja myötätuntoisesti. Rajat ovat aika herkkäkin asia; niissä voimaantumisemme tulee näkyväksi, ja joskus peili on liian kipeä toiselle kohdattavaksi.

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Kaksi sanaa, jotka muuttivat suhteeni itseeni – ja yllättäen myös muihin

Louise Hay kirjoitti ensimmäiset self-help -kirjansa jo 1980-luvulla. En ole koskaan lukenut hänen kirjojaan, mutta eräässä toisessa kirjassa siteerattiin häntä. Sitaatti oli näinkin yksinkertainen:

Rakastan itseäni ja hyväksyn itseni täysin.

Meinasin ohittaa sitaatin asenteella ”Olen kuullut tämän tuhat kertaa.”, mutta jokin siinä kuitenkin jäi viehättämään minua. Rakastan yksinkertaisia asioita.

Minusta tuntui, että itsensä rakastaminen sisältää itsensä hyväksymisen, joten aloin hokea itselleni ”Rakastan itseäni.” – välillä ääneen, välillä hiljaa mielessäni ja sydämessäni.

Huomasin, että ”Rakastan itseäni.” -lauseen ajatteleminen nosti hymyn huulilleni, toi minulle turvallisen tunteen ja loi positiivista tunnetta elämästä. Minussa nousi myös luontaista, hykerryttävää kiitollisuutta: ”Ajatella, että saan elää vapaana ihmisenä tällä kauniilla planeetalla, tässä upeassa kehossa ja olla minä!”

Rakastan itseäni = Rakastan kaikkeutta

Aloin toistaa ”Rakastan itseäni.” myös hankalissa tilanteissa. Toistin sen mielessäni ennen hankalaksi kokemaani puhelua, joka jännitti minua. Puhelu meni hyvin. En pelännyt vaan olin rento, sillä olin luonut itselleni turvallisen olon.

Sanoin nämä kaksi sanaa itselleni myös kesken riidan, ja yhtäkkiä mieheni tuli halaamaan minua.

Huomasin, että luomani turva ja rakkaudellinen ilmapiiri muuttivat minua lempeämmäksi. Tämänhän ei pitäisi olla mikään yllätys, mutta hämmästyin silti sitä, miten voimakas muutos oli! Koin myös selkeästi enemmän myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan, enkä kiinnittänyt enää niin voimakkaasti huomiota maailman epäkohtiin.

Kokemani rakkaus sai ja saa edelleen armon ja myötätunnon virtaamaan sydämessäni. Kun vahvistan rakkautta jatkuvasti, olen rennompi ja rakastavampi.

Välillä eksyn uhrin rooliin, ja yhteys rakkauden tunteeseen katoaa. Silloin en ole oma itseni, vaan elän todeksi traumojani. On aivan valtavan tärkeää luoda itselleen turvaa, ja mikä olisikaan turvallisempaa kuin rakkaus.

Itseään voi rakastaa monella tasolla

Rakastan itseäni: egoani, mieltäni, kehoani

Rakastan itseäni: sisäistä lastani, sisäistä vanhempaani

Rakastan itseäni: rauhaa ja rakkautta, syvintä olemustani

Kun rakastan kaikkea rajallista itsessäni, tarjoan itselleni turvallisen elämän ja mahdollisuuden kehittyä hyväksyvässä ilmapiirissä.

Syvin itseni taas on rauha, joka on sinut kaiken elämän ja kuoleman, kaiken tapahtuvan kanssa. Kun rakastan rajatonta itsessäni, hyväksyn sen osana itseäni. Hyväksyn tietoisen, rakkaudellisen osan itseäni ja annan sen tulla esiin – kuin rakkaus rakastaisi itseään.

Rauha minussa on iätön ja yhteydessä kaikkeen olevaan. Siksi rakastamalla itseäni rakastan myös sinua, muita ihmisiä, koko maailmaa ja kaikkea olemassa olevaa. Uskon rakkauden voimaan. Kun me kaikki rakastamme itseämme, hehkumme kiitollisuutta, armoa ja rakkautta. Silloinhan me voimme elää rauhassa. 💜

Tutustu Mitran Meidän vuosi – Lempeä matka parille -tehtäväkirjaan täältä.

Näitä asioita läheinen ihmissuhde ei saisi koskaan viedä

Kysyin Instagram-seuraajiltani, että mitä läheinen ihmissuhde ei koskaan saisi meiltä ihmisiltä viedä.

Vastaukset olivat upeita, suuri kiitos niistä! Vastauksissa tuli esiin juuri ne tärkeimmät ja vaikuttavimmat asiat, jotka ylläpitävät niin fyysistä, kuin psyykkistäkin jaksamista, sekä terveyttä ja jotka takaavat meille sellaisen elämän, jossa voi ihan oikeasti voida hyvin ja olla onnellinen.

Vastauksia oli ihana lukea, niistä huokui vahvuus, varmuus ja kokemus.

Kirjoitan kyseiset vastaukset tähän alle sinunkin luettavaksesi.

Näitä asioita läheinen ihmissuhde ei koskaan saa viedä:

Rakkautta.

Kaikkea kaunista, johon kerran uskoit.

Toivoa.

Uskoa itseen.

Uskoa elämää kohtaan.

Kaikkea energiaa.

Sisäisen lapsen iloa.

Jaksamista.

Elämäniloa.

Elämänhalua.

Mielenrauhaa.

Yöunia.

Itsetuntoa ja itsen arvostamista.

Omanarvontuntoa.

Uskoa itseen ja omiin kykyihin.

Itsemääräämisoikeutta.

Omista elämänarvoista luopumista.

Omia unelmia ja harrastuksia.

Oikeutta omiin mielipiteisiin.

Uskoa, luottamusta ja itsetuntoa.

Vapautta ja lupaa olla oma itsensä.

Oikeutta tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenä.

Tunnetta siitä, että olen riittävä juuri tällaisena.

Oikeutta pitää kiinni rajoistaan.

Tasapainoista ja turvallista arkea.

Kodin rauhaa ja turvallista tunnelmaa.

Lasten kokemusta turvallisesta kodista ja turvallisista vanhemmista.

Luottamusta ihmisiin.

Ystäviä ja muita läheisiä.

Normaaliuden rajan hälventymistä.

Henkistä ja fyysistä terveyttä.

Viimeisiä rippeitä sietokyvystä.

Vapautta.

Syytä elää.

Ajatella, kuinka kauniita ja terveitä ihmissuhteet olisivatkaan, kun me kaikki huolehtisimme näiden asioiden toteutumisesta niin omassa, kuin läheistemmekin elämässä.

Tämän haaveen toteutumiseksi on ensimmäinen askel itsessä, siinä kuinka minä itse voin vaikuttaa näiden asioiden toteutumiseen omassa elämässäni ja saada ne ensin näkyväksi itselleni.

Ja muistathan jälleen: voimme muuttaa vain itseämme, omaa toimintaamme, ajatuksiamme ja sitä myötä nyös tunteitamme. Niistä olemme vastuussa, ihan jokainen meistä.

Tukea epäterveestä suhteesta lähtemiseen ja siitä toipumiseen löydät Jennin kirjasta Toivu satuttavasta suhteesta.

Estääkö pelko toisen suuttumisesta pitämästä puoliasi? – Jos et uskalla vahvistaa rajojasi, luovutat elämäsi ohjat toisille

Kun puhutaan rajojen asettamisesta, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Mitä rajat ovat?

Rajat ovat ehtoja ja sääntöjä, jotka
– kertovat, mikä sinulle on ok ja mikä taas ei
– huolehtivat antamisen ja vastaanottamisen tasapainosta
– säätelevät voimavarojasi, kuten aikaa, energiaa, omaa voimaa ja jaksamista
– määrittyvät tarpeidesi mukaan ja
– vahvistavat omaa voimaasi.

Rajat ovat tapa säädellä elinvoiman ja energian virtausta. Ne auttavat hahmottamaan, mihin sinä päätyt ja mistä toinen ihminen alkaa.

Rajat voidaan jakaa suojaaviin ja hillittyihin rajoihin.

Suojaavia rajoja tarvitset kaikissa ihmissuhteissasi oman voimasi säilyttämiseen. Suojaat siis itseäsi muiden pyynnöiltä ja tunteilta.

Hillitsevät rajat puolestaan toimivat toisinpäin: ne suojaavat muita ihmisiä sinulta. Et siis käyttäydy toisia ihmisiä kohtaan miten sattuu vaan kunnioitat heidän tilaansa.

Mistä tunnistat, että et uskalla asettaa rajoja? Pelko toisen suututtamisesta estää sinua pitämästä puoliasi. Suostut kaikkeen, mitä sinulta pyydetään. Vastaat muiden tarpeisiin ja unohdat omasi. Annat toisten kaataa tunteensa päällesi silloinkin, kun sinulla ei ole kapasiteettia kannatella heitä. Päiväsi kaikki tunnit ovat muiden ihmisten käytettävissä, jos niin pyydetään.

Jos tämä jatkuu pitkään, elinvoimasi hiipuu.

Mitä rajattomuudesta seuraa?
– Menetät voimasi, jäät monenlaisten tilanteiden uhriksi.
– Energia vuotaa ulkopuolellesi: joku muu päättää elämästäsi kuin sinä. Et ole enää oman elämäsi ohjaksissa.
– Valheellinen harmonia toisen ihmisen kanssa säilyy, mutta tilalle tulevat sisäiset ristiriidat.
– Lopulta rajattomuudesta seuraa itsensä hylkääminen. Et enää uskalla olla omalla puolellasi etkä muista omia tarpeitasi.

Kurkkaa uutuuskirja:

Toivotko, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti?

Jos toivot, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti, on mahdollista, että menet liikaa mukaan toisten tunteisiin oman jaksamisesi kustannuksella.

Vaikka ei ole sinun tehtäväsi helpottaa toisten tunteita, olet todennäköisesti ollut monta kertaa tilanteessa, josta selviytyminen on vaatinut sinua keskittymään siihen, mitä tunteita muissa nousee ja sopeuttamaan itseäsi niiden mukaisesti.

Mikäli aistit voimakkaasti toisten tunteita ja otat niiden tuntemisen vastuullesi, toimit mallin mukaan, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.

Kun toimit överiempaattisesti, vedät empatian ja myötäelämisen kykysi yli ja käytät sitä itseäsi kuormittavasti. Et erota, mihin sinun tunnetason toimialueesi päättyy ja mistä toisen vastuu tunne-energioistaan alkaa. Uskot, että sinun täytyy helpottaa ja poistaa muiden raskaita tunteita, jotta riität ja jotta tilanteet sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti.

Mitä latautuneempi tilanne, sitä herkemmin suuntaat tuntosarvesi toisten tunteisiin ja muokkaat omia tunnetilojasi, ilmaisuasi ja toimintaasi niihin sopiviksi. Tätä tapahtuu niin pari- ja lähisuhteissa, perhe- ja sukulaissuhteissa, työelämässä, ystävyyksissä kuin muissakin vuorovaikutustilanteissa.

Koska olet jatkuvassa valmiudessa keventämään toisten tunne-energioita, olet investoinut paljon voimavarojasi ihmisiin, jotka ulkoistavat raskaat tunteensa toisten koettaviksi. He odottavat, että muut ottavat heidän tunteensa koettavikseen, jotta heidän ei tarvitsisi tuntea niitä.

Koska yrität pelastaa muita heidän hankalilta tunteiltaan, olet tehnyt ylen määrin tunnetyötä toisten puolesta. Moni suhteesi on saattanut rakentua sen varaan, että olet keskittynyt ensisijaisesti muiden tunteisiin. Sama se, miten kuormittunut olet itse ollut.

Syyllistätkö itseäsi toisten tunteista?

Empatiakyky eli monitasoinen kykymme myötäelää toisten kokemuksissa on keskeinen osa ihmisyyttämme. Sen avulla luomme yhteyksiä, joissa voimme tulla molemmin puoleisesti nähdyiksi, kuulluiksi ja tuetuiksi.

Jos kuitenkin vedämme empatian jatkuvasti yli niin, että menemme autopilotilla mukaan toisten tunteisiin kuin ne olisivat omiamme, siitä tulee taakka.

Kun toimimme suhteissamme överiempaattisesti, tunnemme syyllisyyttä toisissa nousevista tunteista, vaikka ne eivät liittyisi meihin millään tavalla. Jos emme onnistu helpottamaan toisen olotilaa, syyllistämme itseämme usein lisää.

Miksi tuosta henkilöstä tuntuu tuolta? Olenkohan tehnyt jotain, mikä aiheuttaa sen? Mitenköhän minun pitäisi nyt olla, jotta voisin helpottaa tilannetta? Pitäisiköhän minun sanoa jotain? Vai olenko hiljaa? Että konfliktilta vältyttäisiin ja voisimme edetä hyvässä hengessä? Ja niin edelleen.

Ajaudumme kierteeseen, jossa kelaamme jatkuvasti, johtuiko jonkun epämukava tunne meistä ja olisiko meidän pitänyt toimia toisin, jotta tilanne olisi mennyt paremmin. Uskomme, että meidän täytyy aina ensin poistaa toisten vaikeat tunteet ja täyttää heidän tarpeensa. Vasta sitten voimme tulla itse huomioiduiksi.

Kun hoidat itseäsi, överiempatia helpottaa

Kun överiempaattisesti toimiva lunastaa paikkansa sopeuttamalla itseään toisten tunteiden mukaisesti, hän sivuuttaa jatkuvasti omat tunteensa ja tarpeensa. Koska hän uskoo, että on hänen vastuullaan täsmätä olotilansa toisten tunnetiloihin, hän ei useinkaan ennätä tuntea omia tunteitaan silloin, kun ne hänessä tapahtuvat.

Hän on näkymättömän tunnetyön vapaaehtoinen, jonka aika ja voimat menevät isolta osin kuormittavista suhteista ja tilanteista selviytymiseen. Kun yksi kuormittava kierros saa päätöksensä, seuraava odottaa jo vuoroaan.

Jos käytämme empaattisten lahjojemme voiman toisten perusteettomaan ja yksipuoliseen kannatteluun ja väsytämme sillä itsemme, emme pääse koskaan kokemaan sitä kevyttä ja virtaavaa luomisvoimaa, joka meissä on ja jota voisimme kanavoida kykyjemme avulla myös toisten tueksi niin, että hyödymme ja saamme siitä iloa itsekin.

Siksi on ratkaisevaa, että empatian överiksi vetävät katkaisevat uuvuttavan kierteen ja ohjaavat voimakasta myötätunnon energiaansa myös itsensä hoitamiseen. Silloin se, miten he käyttävät empaattisia kykyjään muita kohtaan, tasapainottuu kuin itsestään.

Kun olemme tasapainoisesti empaattisia, osaamme tehdä turvallista tilaa muille kokea kaikkia tunteitaan. Vaikka aistimmekin toisissa nousevat tunne-energiat, emme enää mene heidän tunnetonteilleen siinä uskossa, että on meidän vastuullamme, pystyvätkö he elämään tunteidensa läpi ja koheneeko heidän olonsa.

Kun kasvamme ulos överiempatiasta, emme enää valjasta empatiakykyämme toisten tunteiden työstämisen, jotta olisimme kelpaavia, riittäviä ja rakastettavia. Sen sijaan voimme antaa vapaan, voimallisen, arvokkaan ja rakastavan itsemme astua viimein esiin. Sen, joka on herkkyydessään ja empatiakyvyssään aidosti ja voimallisesti läsnä sekä itselleen että muille.