Narsismi parisuhteessa johtaa siihen, että rakkaudesta tulee selviytymistaistelu
Narsismi parisuhteessa on herkkä ja usein väärinymmärretty aihe, jota on helppo vähätellä – jopa ammattilaisten taholta. Tämä syvällinen keskustelu psykiatrisen sairaanhoitajan ja terapeutin Jenni Kiviniemen sekä tunnelukkoterapeutin ja kirjailijan Miia Moision kanssa pureutuu ilmiöön, jonka vaikutukset uhriin voivat olla musertavia.
Videolla käsitellään muun muassa:
Narsismin tunnistamisen haasteita: Miten narsistinen käyttäytyminen naamioituu, ja miksi uhrin on vaikea ymmärtää tilannettaan?
Uhrien tyypillisiä piirteitä ja tunnelukkoja: Miksi tietyt ihmiset päätyvät narsistisiin suhteisiin ja jäävät niihin kiinni?
Irtaantumisen vaikeutta ja selviytymiskeinoja: Millaisia haasteita uhrin on kohdattava vapautuakseen ja voidakseen rakentaa oman elämänsä uudelleen?
Narsismin vähättelyä ja ohittamista: Miksi yhteiskunnassa ja jopa terapian kentällä ei aina tunnisteta tai tunnusteta narsismin aiheuttamia haavoja?
Toimivan hoidon ja tuen merkitystä: Millä keinoilla uhria voidaan oikeasti auttaa, ja millaisia selviytymisstrategioita on olemassa?
Jos haluat ymmärtää ilmiötä syvällisemmin tai löytää keinoja selviytymiseen ja toipumiseen, voit katsoa keskustelun TÄÄLLÄ.
“Hiljaa huutavat surun sävelet. Ääneti kuiskaavat kaipauksen soinnut. Kuiskaten soittaa musiikkiaan ikuinen ikävä. Ehkä syvä ikävä kertoo hennosta helminauhasta, jolla meidät on kiedottu toisiimme. Ehkä riipivä kaipaus tarkoittaa sitä, että sydämemme on erottamattomasti liitetty yhteen. Ehkä sanottamaton suru on väistämätön osa rakkautta, joka kestää, vaikka maailma sortuu.”
Tiedän jotain siitä, kun sydän särkyy pieniksi palasiksi. Olen kokenut elämässäni ajanjakson, jolloin suurin toiveeni oli, ettei seuraavana aamuna tarvitsisi enää herätä ja koittaa jollain tavalla rämpiä läpi loputtoman pitkän päivän. Että voisi vaipua uneen ja vain jäädä siihen loputtomasti. Muistan elävästi miltä tuntuu joutua varomaan jokaista sanaansa, jokaista askeltaan jatkuvasti peläten, mikä on se hetki, jolloin myrsky puhkeaa. Tiedän, miltä tuntuu sanoa hyvästit kaikkein rakkaimmalle ja hellästi peitellä hänet huopaan toivoen enemmän kuin mitään muuta, että olisi edes yksi hetki…
Tämä on kirje sinulle, joka kenties koet jotain vastaavaa. Sinulle, joka et ole kohdannut mitään kuvailemaani, mutta joka olet saanut kannettavaksesi mitä tahansa, joka tuntuu kohtuuttomalta, epäreilulta tai ylivoimaiselta. Sinulle, joka syystä tai toisesta kärsit. Juuri sinulle halua sanoa muutaman sanan ymmärtäen vajaavaisuuteni ja sen, ettei mitkään sanat voi koskaan poistaa tuskaa tai pyyhkiä menetyksen tuottamaan raastavaa kipua.
Sinulla on lupa surra ja olla heikko
Ensinnäkin, kun meitä sattuu, kärsimys on väistämätöntä. Se on inhimillistä ja täysin normaalia. Se ei ole merkki heikkoudesta, vaan siitä, että olemme ihmisiä. Meillä on lupa surra, lupa olla heikkoja ja tarvitsevia. Voimme luopua väkisin hymyilemisen naamiosta, ripustaa sankariviitan naulaan ja olla rikkinäisiä. Suru ja tuska eivät ole vikoja ja puutteita, vaan erottamaton osa elämää.
Kunpa voisin vakuuttaa kivun päättyvän ja kärsimyksen olevan nopeasti ohi. Kunpa voisin luvata huomisen olevan parempi, lohdun vain odottavan löytymistään. Mutta en voi – mitään sellaista en voisi valehtelematta väittää. Elämä ei valitettavasti toimi niin. Kaikki ongelmat eivät ratkea, jokainen sairaus ei parane. On menetyksiä, joita mikään ei voi koskaan korvata.
Mutta entä, jos suru ja tuska eivät olekaan jotakin, mikä pitäisi nopeasti ja tehokkaasti hoitaa pois päiväjärjestyksestä? Entä jos ei olekaan ennalta määrättyä aikaraamia, suruaikaa, joka puitteissa suru taianomaisesti muuntuu sankarilliseksi selviytymistarinaksi? Entä jos onkin niin, ettei ylipäätään tarvitsekaan selvitä?
Surun hetkellä älä yritä väkisin olla positiivinen
Uskon vakaasti, että ajatus kärsimyksen päässä odottavasta autuudesta tai edes selviytymisestä eivät ole tarpeen. Synkimmässä pimeydessä ei tarvitse julistaa tuskan jalostavasta voimasta. Kivun tiukassa kokovartalosyleilyssä ei ole tarvetta vain ajatella positiivisesti. Ei, silloin huudetaan tuskasta ja kärsitään äänettöminä vailla sanoja. Silloin riuhdotaan kivun kouristuksissa ja ollaan lamaantuneina liikkumatta.
Se on sallittua. Se on täysin okei. Mutta entä jos tuskan vähentyminen tai kivun poistuminen eivät ylipäätään ole välttämätöntä? Jotakin minkä on tapahduttava, jotta voisimme vielä joskus kokea iloa ja onnea.
Elämä ei ole joko tai – tuskan rinnalla voi olla myös hyvää
Tämä on se toinen asia, jonka haluan jakaa kanssasi. Elämän ei ole mustavalkoista – joko täyttä tuskaa tai onnen autuutta, pelkkää surua ja kärsimystä tai mitä suurenmoisempia toinen toistaan seuraavia onnistumisia. Elämä on kaikkea. Ja se on sitä kaiken aikaa.
”Vastoinkäymiset voivat rikkoa. Elämän tragediat voivat tuhota. Koettelemukset voivat muodostua sietämättömiksi. Mutta samanaikaisesti ne voivat olla myös jotain muuta. Kipu ja kasvu, ilo ja suru sekä kärsimys ja kukoistus voivat kaikki olla olemassa, kulkea rinta rinnan ja viitoittaa tietä kohti odottamatonta hyvää.” (lainaus kirjastani Pimeydessä kajastava valo: Trauman jälkeinen kasvu)
On mahdollista, että kaiken keskellä ylitsepääsemättömän rinnalla voi vähitellen alkaa itää jotain muuta, jotakin yllättävää ja odottamatonta: toivon säteitä, valon häivähdyksiä, onnellisuuden välähdyksiä. Ehkä kipu ei poistu, kenties tuska ei vähene tai ikävä helpota, mutta se kaikki muu voi kasvaa ja lisääntyä. Tuska saa olla, ikävä saa jäädä. Mutta niiden ei koskaan tarvitse olla kaikki. Niiden rinnalla, samanaikaisesti voi olla tilaa ja mahdollisuus myös muulle.
Kysyin mieheltäni mitä vinkkejä hänellä olisi antaa heille, joiden kumppani on ollut aiemmin satuttavassa/narsistisessa suhteessa.
Tässä asiassa mieheni omaa vankkaa kokemusta, koska tulin itse aikoinaan hänen syliinsä melko lailla suoraan hyvin satuttavasta ja narsistisesta suhteesta.
Suhteemme alkuvaiheessa, kauan sitten en ollut käynyt vielä terapiassa enkä ollut käynyt vielä koulutuksia, joista olisin saanut terapeuttisia keinoja tutkia syvällisesti ja tarkkaan itseä ja omia reaktioitani eri tapahtumiin uudessa suhteessa nykyisen mieheni kanssa.
Olimme siis vasta-alkajia narsismi- ja väkivalta-asioiden käsittelyn suhteen ja myös nuoriakin vielä tuolloin.
Tässä siis mieheni kirjoittamat (en ole korjaillut tekstiä yhtään) vinkit heille, joiden kumppani on ollut satuttavassa/narsistisessa suhteessa:
1. Ole kärsivällinen, kuuntele ja anna aikaa
”Toinen voi olla todella rikki, sinun siis tulee todellakin kannatella häntä, olla lähellä, ottaa syliin, halata ja tehdä kaikkia mukavia eleitä, että alat saamaan luottamuksen.”
2. Pyri ymmärtämään mistä asiat johtuvat
”Älä loukkaannu, vaikka toinen voi oireilla sanomalla pahastikin ihan arkisiin asioihin. (Kaikkea ei tietenkään kuitenkaan tarvi rajattomasti sietää, vaan asioista on tärkeä keskustella yhdessä.) Moni asia on peräisin aikaisemmasta satuttavasta suhteesta ja sinun pitää ymmärtää mihin ryhdyt.”
3. Luottamus tulee ajan kanssa
”Ja muista: hän toipuu kaltoinkohtelusta ja hän ei välttämättä tiedä mitä on välittävä ja tasavertainen hyvä parisuhde. Näytä sitä hänelle.
Pikku hiljaa kun luottamus kasvaa huomaat, että kaikki ne sinun pienetkin uhraukset ovat auttaneet häntä toipumaan.”
4. Mikään ei tule hetkessä
”Mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla. Voi mennä vuosi, voi mennä enemmän, mutta jos todella rakastat häntä on hän kaiken sen ajan arvoinen.”
Me kaikki tarvitsemme parantumista seksuaalisuuden alueella. Eroottisetiset kohtaamiset partnerin tai itsesi kanssa voivat olla ihania, hauskoja ja joskus ekstaattisia kokemuksia, mutta sexual healing on se alue, missä tapahtuu ihmeitä, kun haluat kasvaa ja syventää seksuaalista nautintoasi.
Meille ei opeteta missään, miten hoitaisimme seksuaalisuuttamme ja niinpä seksuaalienergia ja elinvoimamme eivät enää virtaa vapaasti. Se saa meidät tuntemaan olomme epämukavaksi ja ahdistuneeksi. Alamme ajattelemaan, että: “Seksuaalisuus ei ole minua varten, haluan unohtaa sen ja poistaa koko aiheen elämästäni.”
Oman seksuaalisuuden hoitaminen
Kun hoidat seksuaalisuuttasi säännöllisesti, voit pitää elinvoimasi raikkaana ja virtaavana. Annat itsellesi mahdollisuuden vapauttaa myös syvempiä asioita kuten vääristyneitä tai ahdistavia uskomuksia, joita olet saanut kasvatuksestasi, uskonnollisista opeista tai omaksunut mediasta tai pornosta. Ehkä olet oppinut, että seksi on likaista, häpeällistä tai väärin.
Harjoitukset auttavat puhdistamaan sisältäsi myös kokemuksia, joissa rajojasi on rikottu tai kun et olet tuntenut oloasi tarpeeksi turvalliseksi seksuaalisessa kohtaamisessa. Ne auttavat sinua päästämään irti misogynisistä ja patriarkaatin luomista uskomuksista kuten, että kehosi on objekti tai että sinun pitää esittää seksikästä tai teeskennellä nautintoasi seksin aikana. Voit myös vapauttaa ex-kumppaneiden energiaa ja sydänsuruja, jos olet perehtynyt energeettiseen työskentelyyn.
Vakavampien kokemusten kanssa on tarpeellista saada terapiaa tai valmennusta pätevän ammattilaisen johdolla syvien seksuaalisten traumojen vapauttamiseksi.
Kun otat tietoisesti vastuun omasta elämästäsi, alat hoitamaan seksuaalisuuttasi ja teet sen hellästi, se on elämääsi muuttava tie. Sen myötä tulet löytämään ja kokemaan elämäsi kaikkein ekstaattisimmat, kaikkein kauneimmat seksuaaliset kokemukset.
3 askeleen parantava harjoitus
Vietä intiimi hetki itsesi kanssa, jossa koskettelet, sivelet, puristelet koko kehoasi, myös sukuelimiä, aistillisesti ja tietoisesti etsien nautintoa tuottavia kohtia. Voit kiihottaa itseäsi, mutta tarkoitus ei ole tavoitella orgasmia. (Tietysti se saa tulla, jos on tullakseen)
Tule tietoiseksi myös kohdista, jotka tuntuvat tunnottomilta ja hengitä niihin keskittyneesti tietoisesti. Hengitys alkaa vapauttamaan jännityksiä ja energiaa kehossasi. Jos kehosi alkaa spontaanisti liikkua tai tunteita nousee pintaan, anna sen tapahtua.
Kun tuotat itsellesi nautintoa tai hengität tunnottomiin kohtiin, valitse tietoisesti positiivisia ja rakastavia ajatuksia itsestäsi, kehostasi ja seksuaalisuudestasi. Etsi ajatuksia, jotka inspiroivat sinua, esimerkiksi näin: “Olen ainutlaatuinen nainen, jumalatar, luonnonlapsi, kypsä viisas nainen. Olen täynnä rakkautta ja valoa. Kehoni on kaunis ja täydellinen juuri sellaisena kuin se on. ”
Nousen merestä snorkkelimaski otsalla uikkareissani ja käännyn katsomaan 600 metrin päässä olevaan saareen. Olen juuri uinut sinne ja takaisin yksin ilman räpylöitä, hyvässä vastavirtauksessa mennessä ja mukavassa myötäisessä palatessa. Vielä suurempaa itselleni on, että olen tullut rannalle ajaen täällä tropiikissani. Hankin ajokortin toissakesänä, 43-vuotiaana ja tunnustan, että olen kaihtanut ja kammonnut ajamista. Ajanutkin kyllä ja sitten taas kammonnut. Tällä saarella rannalle pääsy tarkoittaa posotusta motarilla. Nyt olen ylittänyt itseni, ajanut ja lisäksi uinut soolona merimatkan, vaikka räpylätkin ovat unohtuneet matkasta. ”Pystyn tekemään vaikeita juttuja” ajattelen, kun katson matkaa, jonka olen juuri kauhonut edestakaisin.
Harvoin ajattelee, että ”tämäpä tässä on se päivä, kun tekee mieli tehdä oikein vaikeita juttuja!”. Itsensä haastaminen ja kaihdettuihin asioihin tarttuminen on nimittäin yleensä aina epämukavaa. Jos jää odottamaan olevansa valmiimpi, sitä päivää ei tunnu koskaan saapuvan. Haastavalta tuntuva asia ei muutu odottamalla yhtään sen mukavammaksi tai helpommaksi, monesti päinvastoin. Ja: meidän jokaisen haasteet ovat eri paikoissa. Tiedät sisuksissasi omasi. Ja pystyt tekemään vaikeita juttuja! Se on osa ihmistä, ihmisyyttä, meidän luontoamme.
Luota prosessiin, muutos on matka
Ihmiselämä on syklistä kasvua. Muutos ei ole lineaarista, vaan se voi tapahtua sykäyksissä ja ottaa toisinaan takapakkeja. Toisinaan muutos tapahtuu luonnollisesti, ja toisinaan ponnistelun ja aktiivisten valintojen tuloksena. Monesti voi kokea turhautumista, kun toivottu muutos ei tapahdu, vaikka on ottanut mielestään tarvittavat askeleet. Luota prosessiin, ja altista itseäsi ajoittaiselle epämukavuudelle. Ajan saatossa voi kääntyä katsomaan kulkemaansa matkaa ja ymmärtää, että onhan tässä jo jotain tultu!
Puhun ja valmennan työkseni omaan voimaan astumista, eritoten naisille. Se ei ole mitään mahtipontista itseriittoista voimantunnossa paistattelua vaan perimmäisesti syvää itsetuntemusta omista vahvuuksista, heikkouksista, tunteista, tarpeista, varjoista ja rajoista. Mitä syvemmin pystyy tunnistamaan, missä himmailee ja mistä motiiveista, sitä paremmin pystyy itse tai tuetusti kurottamaan kohti omaa täydempää potentiaaliaan. Oman voiman valitseminen on myös oman hyvinvoinnin haltuunottamista uhriutumisen sijaan. Olosuhteet voi olla moninaiset ja arki haastaa monesta suunnasta, mutta aina ja kaikissa tilanteissa sinulla on kapasiteetti valita itsellesi hyvin juuri sen keskellä, mitä ikinä elämä tarjoileekin.
Näin voit aktivoida omaa voimaasi jonkin elämänmuutoksen tueksi tälle vuodelle:
1) Älä valita, ala valita. Muistuta itseäsi, ettet ole elämän uhri, vaan sille antautuja ja sen virrassa voit myös valita. Mitä sinä todella kutsut ja toivot elämääsi nyt? Mikä konkreettinen tavoite sinua motivoi ja mitä valintoja se tarkoittaa?
2) Omassa voimassa ≠ ypöyksin. Mitä tuo ykköskohdan toive ja tavoite vaatii tuekseen? Saat tarvita ja pyytää. Kuka tukee sinua, kenelle voit jakaa tavoitteesi? Onko elämässäsi toksisia ihmissuhteita, joissa et mahdu kasvamaan tai näkymään kokonaisena itsenäsi?
3) Maraton-matkakin alkaa yhdestä askeleesta. Mikä olisi ensimmäinen pieni askel kutsusi ja toiveesi suuntaan? Minkä askeleen se sinä, joka ei himmaile, ottaisi?
4) Sitoutuminen on toimintaa. Et tarvitse maailmoja syleileviä lupauksia siitä, mitä aiot vaan toistoa ja vahvistumista uusissa valinnoissasi. Muutostahti saa olla ikiomasi, et ole mitään kenellekään velkaa.
Yksi ihastuttava tapa tukea itseä astumaan omaan voimaan ja sitouttaa itseä muutokseen omaan autenttiseen näkyväksi tulemiseen on naistenpiirit. Todistan aina piirejä vetäessä ja niihin osallistuessa saman ihmeen ja kauneuden: näkyväksi altistuminen (myös niiden itselle haastavimpien asioiden kanssa) tuo ihmisen oman häpeänsä viitan alta esiin omana inhimillisenä itsenään. Oma voima ei ole haasteettomuutta ja jotain fiksattua, vaan oma aktiivinen valintasi arjessasi ja elämänmuutoksissa uudelleen ja uudelleen. Pystyt vaikeisiinkin juttuihin!
Kaupallinen yhteistyö Recuror-lääkärikeskuksen kanssa. Kirjoittaja Joel Holmén on psykiatrian erikoislääkäri.
Kun vanhemman tarkkaavaisuuden ongelmia ei hahmoteta, voi perhe kokea, että huono läsnäolo on välinpitämättömyyttä. Joskus hylätyksi tulon kokemus tulee ilmaistuksi vasta lapsen aikuistuessa. Jaetut hetket perheen kanssa ovat usein muistoista kultaisimpia – älä anna niiden mennä itseltäsi ohi.
Oma vanhemmuuteni konkretisoi minulle potilaiden kokemat haasteet. Olin kesän lopussa vanhempainvapaalla. En voinut olla ajattelematta ihmisiä, joita kohtaan säännöllisesti työssäni – oman ADHD:n kanssa eläviä pienten ja vähän isompienkin lasten vanhempia. Ennen omaa vanhemmuuttani minulla ei ollut konkreettista henkilökohtaista kosketuspintaa heidän haasteisiinsa. Nyt on!
Pienten lasten hoitaminen on kiireistä puuhaa, huomio pitää olla koko ajan lapsen touhuissa. Taaperon elää impulssiensa viemänä ja toiminta on intensiivistä. Huomasin ajatukseni harhailevan tämän tästäkin. Asiaa ei helpota hyvin vähäiseksi jääneet yöunet. Niinä hetkinä lukuisat ADHD-vanhempien kertomukset palasivat mieleeni aivan uudella tavalla – hyvin konkreettisella ja samaistuttavalla.
On hyvin tavallista, että uupunut ihminen muuttuu impulsiivisemmaksi, vähemmän läsnäolevaksi ja tunteiden hallinta vaikeutuu. ADHD:n tapauksessa näiden asioiden kanssa on jo lähtökohtaisesti jonkinasteisia hankaluuksia, jolloin pienen lapsen vanhemmuuden aiheuttama kuormitus vain kärjistää näitä taipumuksia.
Kiukuttelevan tenavan tai teinin kanssa tunnehallinta on äärimmäisellä koetuksella
Tuskin on sellaista vanhempaa, jolla ei joskus olisi kärsivällisyys koetuksella kiukuttelevan tenavan tai teinin kanssa. ADHD:n piirteet omaavalla tämä voi monesti aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Tunnehallinta pettää ja päädytään kiukunpuuskassa impulsiivisiin päätöksiin, joita jo pian kadutaan. Toistuvista yrityksistä huolimatta itsensä hillitseminen ei tunnu tuottavan tulosta.
ADHD-ihmisen ajatukset vilistävät herkästi omia polkujaan. Pieni asia voi viedä huomion aivan muualle. Lasten kertomukset tapaavat olla poukkoilevia ja tarinavirrasta on vaikea löytää punaista lankaa, josta pitäisi kiinni. Siten huomion karkaaminen tenavan intensiivisestä touhuamisesta voi tapahtua henkilön itsensä huomaamatta. Herpaantuminen voi tapahtua, vaikka henkilö kuinka yrittäisi keskittyä lapsen kertomuksiin ja puuhiin.
Olen usein kuullut vastaanotolla säikähdyttävistä tilanteista, joissa juuri edessä ollut lapsi onkin yhtäkkiä kadonnut jäljettömiin. Tämä voi äkkiseltään kuulostaa koomiselta kommellukselta, mutta on sellaisen tilanteen tullen kaikkea muuta kuin sitä.
Monille perhe-elämä tuottaa työelämää enemmän vaikeuksia – ADHD voi tulla tunnistetuksi vasta vanhemmuuden myötä
Osa kertoo pärjänneensä työelämässä hyvin. Usein työ on ollut tekemiseen painottuvaa ja luonteeltaan sosiaalista. Kirjallisia tai hallinnollisia töitä on voinut välttää, tai niissä ei ole edellytetty erityistä pikkutarkkuutta. Useilla heistä perhe-elämä on kuitenkin kärsinyt työelämää enemmän, erityisesti lapsen syntymän jälkeen. Yhteisenä nimittäjänä perhe-elämän haasteisiin on ollut puutteellinen läsnäolo.
Hoitamattomat ADHD:n piirteet hiertävät yleensä perheen perusarkea. Kun siivoaminen, lapsen iltatoimet ja muut sovitut arkiaskareet jäävät jatkuvasti tekemättä, syntyy ajan mittaan syventyvää kitkaa ADHD-vanhemman ja hänen kumppaninsa välille.
Useimmat kuvaavat hyvin voimakasta tahtotilaa saada arkiset asiat sujumaan ja syvää surua, kun arki ei luonnistu toivotulla tavalla. On kokeiltu monenlaisia järjestelmällisyyttä parantavia listoja ja sääntöjä ilman tulosta. Lisäksi erilaiset lepotauot, downshiftaaminen ja perheapu ovat olleet käytössä jo kenties vuosien ajan, yhtä laihoin tuloksin.
Tulen surulliseksi kuullessani näistä tapauksista. Monilta hylätyksi tulon kokemuksilta oltaisiin voitu välttyä, jos ongelmiin olisi saatu ratkaisu ajoissa.
Lapsen kokemus vanhemman piittaamattomuudesta voi tulla ilmaistuksi vasta aikuisiän kynnyksellä
Itselleni kaikkein voimakkaimmin ovat jääneet mieleen ADHD-vanhempien kuvaamat huonommuuden kokemukset. Moni vanhempi kantaa syvää syyllisyyden kokemusta siitä, ettei ole suoriutunut vanhemmuudesta “kuten pitäisi”.
Arjenhallinnan vaikeuksista juontuvat ongelmat voivat tulla ilmi vasta lasten vanhetessa ikään, jossa he ovat kykeneviä tunteidensa pukemiseen sanoiksi. On paljon tapauksia, joissa jo aikuiset lapset ovat kertoneet vanhemmalleen kokemuksistaan hylätyksi tulosta.
Lapsen mieltä on voinut pysyvästi jäädä kaihertamaan useat riittämättömyyden kokemukset esimerkiksi tilanteista, jossa hän on tullut koulusta, tai harrastuksesta kotiin tohkeissaan tekemästään maalista, tai onnistuneesta kokeesta, mutta jota vanhempi ei ole noteerannut.
Tällaisen kuuleminen oman lapsen suusta voi olla shokki. Voi tuntua pahalta kuulla itsenäiseen elämään siirtyviltä, tai jo siirtyneiltä lapsilta, että he kokevat jääneensä vaille kaipaamaansa huomiota. Silloin moni myös huomaa, ettei muista mitään hetkistä, joita perheen muut jäsenet pitävät tärkeinä muistoina. Tällaisia hetkiä ovat esimerkiksi joulut. Moni toivoo silloin voivansa kelata aikaa takaisin.
Kun vanhemman tarkkaavaisuuden ongelmia ei hahmoteta, voi perhe kokea, että huono kuuntelu, asioiden hoitamattomuus, tai impulsiivinen käytös ovat välinpitämättömyyttä tai piittaamattomuutta.
Tulen surulliseksi kuullessani näistä tapauksista. Monilta hylätyksi tulon kokemuksilta oltaisiin voitu välttyä, jos ongelmiin olisi saatu ratkaisu ajoissa.
Lapsen mieltä on voinut jäädä kaihertamaan useat riittämättömyyden kokemukset esimerkiksi tilanteista, jossa hän on tullut koulusta tai harrastuksesta kotiin tohkeissaan tekemästään maalista, tai onnistuneesta kokeesta, mutta jota vanhempi ei ole noteerannut.
Vanhemman diagnoosi ja hoitojen aloittaminen ovat tarjonneet ratkaisevia käänteitä parempaan perheiden elämässä
Diagnoosin ja hoitojen aloittamisen myötä olen saanut usein kuulla potilaiden lapsilta, että vanhempi on nyt ensimmäistä kertaa oikeasti läsnä perheessä. Hänet on saatu mukaan tiimiin!
Ilmapiiri on keventynyt, kun vanhemman hermojen pettämistä ei ole tarvinnut pelätä, eikä perheen hyppiä vanhemman poukkoilevan käytöksen tahtiin. Yhteiseloa voidaan nyt suunnitella muunkin kuin vanhemman ehdoilla.
Puoliso taas on huomannut arkiaskareiden sujuvan. Tämä on usein puhaltanut uutta eloa kurjaan tilaan ajautuneeseen parisuhteeseen. Hyvinvointi perheessä heijastuu yleensä voimakkaasti myös työelämään. Hoitojen aloittamisen myötä töissä saavutetaan parempia tuloksia vähemmällä kuormituksella. Vähentynyt työkuormitus heijastaa taas takaisin perhe-elämään. Voidaan saavuttaa hyvän kierre, jossa menestys koti- ja työelämässä ruokkivat toisiaan.
Jaetut hetket yhdessä perheen kanssa ovat muistoista kultaisimpia. Ne ovat vanhemmuuden suuria hetkiä, jotka kantavat läpi elämän. Toivon kaikille vanhemmille mahdollisuutta olla läsnä hetkissä, joihin etenkin lapset ovat ladanneet suuria odotuksia.
Ne eletään vain kerran ja siksi niissä kannattaa olla läsnä. Apua on saatavilla.
Jaetut hetket yhdessä perheen kanssa ovat muistoista kultaisimpia. Ne ovat vanhemmuuden suuria hetkiä, jotka kantavat läpi elämän. Ne eletään vain kerran ja siksi niissä kannattaa olla läsnä. Apua on saatavilla.
Tarkkaavaisuuden häiriöitä epäillessä asiaa on mahdollista selvittää nopeasti Recuror-lääkäriaseman kautta.
Onko ulkonäköäsi kommentoitu työpaikalla kiusallisesti? Kommentoidaanko jonkun ulkonäköä tavalla, joka ei ole tähdellistä? Oletko työpaikkasi kaunis prinsessa tai komea nuorimies?
Jos vastasit kyllä, sinuun tai johonkuhun muuhun voi kohdistua esineellistämistä, joka on yksi herruustekniikan muoto. Esineellistäminen on herruustekniikkana hiljentävä, mitätöivä tai ohittava. Esineellistetty voi olla ihasteltu, mutta samalla myös vähätelty – tai jopa halveksittu.
Esineellistävän työkaverin tai asiakkaan mielenkiinto saattaa kohdistua enemmän kollegan ulkonäköön kuin ajatuksiin, ideoihin ja ammattitaitoon. Joissain tilanteissa sekin voi tuntua esineellistävältä, että kollega kiinnittää toistuvasti jollain tavalla huomiota ulkonäköön, vaikka samalla sanoisi arvostavansa myös ammattitaitoa. Hän ehkä kiinnittää huomiota ulkonäköön tilanteessa, jossa tulisi keskittyä pelkästään asiaan.
Esineellistäminen voi myös olla hienovaraista ja vaikea tunnistaa. Työkaveri, asiakas tai yhteistyökumppani voi esimerkiksi mittailla katseellaan, ilmeillä, osoittaa ajatuksensa eleillään, kommentoida, vitsailla tai puhua esineellistetystä selän takana. Silloin vaivihkainen silmäys toiseen paikalla olevaan voi jo kertoa sinulle esineellistämisestä.
Miten toimia tilanteessa?
1. Jos sinun tai jonkun muun kehoa kommentoidaan epäasiallisesti, palauta keskustelu olennaiseen.
2. Kerro, että pidät keskustelua sopimattomana tai epäolennaisena.
3. Pyydä esihenkilöltä, että työyhteisössä kouluttaudutaan ja keskustellaan yleisesti, miten ihmisten ulkonäkö huomioidaan työpaikalla. Jos on tarpeen kouluttaa myös seksuaalisesta ja sukupuolisesta häirinnästä, toivo myös sitä, sillä esineellistäminen voi olla häirintää.
Saako vaatteita tai kauneutta kehua?
Kehoon liittyvä kommentointi on haastava asia työelämässä. Uuden vaatteen tai asusteen kehuminen voi olla kohteliasta ja tuoda hyvän mielen, mutta se voi viedä keskustelun toisen mielestä liian pinnalliselle tasolle.
Myös kauniiksi kehuminen voi tuoda työkaverille hyvän mielen, mutta samalla keskustelu voi mennä suuntaan, joka voi olla toisen mielestä esineellistävää.
Yhtä vastausta ei siis ole. Vastaus sinun on etsittävä itse eri ihmisten kanssa, eri tilanteissa. Kysy, miltä kommenttisi tuntuu, jos et ole varma, ja pyydä anteeksi tarvittaessa.
Lue viimeisestä herruustekniikasta
Viimeisessä tämän sarjan blogikirjoituksessani kirjoitan vallankäytöstä, johon liittyy väkivalta tai sillä uhkailu. Saat ajatuksia, miten kehittää työyhteisöä turvallisemmaksi ja käsitellä aggressiivista työtoveria.
Alun perin viisi erilaista herruustekniikkaa nimesi norjalainen psykologi ja filosofi Ingjald Nissen 1940-luvulla. Sosiaalipsykologi Berit Åsin teki tekniikat tunnetuksi 1970-luvulla ja lisäsi mukaan kaksi muuta tekniikkaa.
Omaa etuaan tavoittelevia, itserakkaita ihmisiä ei katsota hyvällä. Valitettavasti itsekkyyden ja itserakkauden varominen on opettanut meitä pelkäämään myös itsemme rakastamista.
Meitä varoitellaan jo pienestä pitäen itserakkaudesta ja kasvatetaan ottamaan muut huomioon ja käyttäytymään sopuisasti. Itsekäs toiminta ei ole ollut – eikä ole nykyäänkään – yhteisön arvojen mukaista. Aikojen alussa se saattoi tarkoittaa jopa heimon ulkopuolelle tuomitsemista, mikä usein merkitsi kuolemaa. Niinpä olemme oppineet kavahtamaan itserakkautta.
Itserakkaus perustuu erillisyyden kokemiseen ja siihen pelkoon, ettemme selviä tässä maailmankaikkeudessa. Siihen kuvitelmaan, että olemme yksin vastuusta itsestämme ja meidän on huolehdittava pärjäämisestämme eloonjäämiskamppailussa, jossa maailma ja muut ihmiset nähdään vastustettavina vihollisina.
Huolehtiessaan omasta henkiinjäämisestään ihminen laittaa omat tarpeensa etusijalle ja pyrkii olemaan pystyvämpi, parempi, viehättävämpi ja voimakkaampi kuin muut. Kohottamalla itseänsä muiden yläpuolelle hän kuvittelee olevansa paremmissa asemissa elon kilpailussa.
Suomen kielessä on valitettavasti valittu väärä, rakkauteen viittaava sana kuvaamaan tuota itsekästä toimintaa, jota sana egoismi kuivaisi paljon paremmin kuin itserakkaus. Niinpä itsensä rakastaminen sekoitetaan herkästi itserakkauteen. Itsekkyyden ja itserakkauden varominen saa meidät pelkäämään myös itsensä rakastamista.
Kuitenkaan pelkoon pohjautuvassa itserakkaudessa ei ole laisinkaan rakkautta. Jotta voi kohottaa itsensä, täytyy olla erillään muista. Vain erillisinä voi olla parempi ja vahvempi. Niinpä itserakkaus on pohjatonta rakkauden puutetta.
Aidossa rakkaudessa sen sijaan ei ole laisinkaan pelkoaja erillisyyttä, vaan se on puhdasta yhteyttä; yhteyttä omaan syvimpään olemukseemme, yhteyttä muihin ihmisiin, yhteyttä luontoon ja koko universumiin. Rakkaudessa tiedämme olevamme syvimmällä tasolla samaa elämänenergiaa kaikkien muiden ihmisten kanssa, niinpä meidän ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa.
Aito itsemme rakastaminen on sen ymmärtämistä ja hyväksymistä, että meistä jokainen haluaa tulla rakastetuksi, koska jokainen meistä pelkää tulevansa muiden ja elämän hylkäämäksi.
Mutta kun rakastamme itseämme, osaamme kohdata tuon peruspelon lempeydellä ja rakkaudella niin itsessämme kuin muissakin ihmisissä. Silloin pelko on haihtunut ja tiedämme rakkauden kannattelevan meitä elämämme jokaisena hetkenä.
Silloin voimme levätä rakkaudessa tietoisina siitä, ettei meidän tarvitse pyrkiä olemaan mitään muuta kuin mitä olemme – puhdasta rakkautta tässä ja nyt.
Olen kasvanut ajatukseen, jonka mukaan päivä on aloitettava mahdollisimman aikaisin, jotta ehtii tehdä tarpeeksi – jos nukkuu pidempään tai hetkeksi hengähtää, jää hommat tekemättä.
Enkä usko, että olen ainoa.
Aivan, kuin suomalaisuuteen olisi iskostettu ajatus raatamisesta, hääräämisestä, kaiken kannattelusta ja vähän enemmän jo lapsuudesta saakka – ja vaikka samalla sillä, että on oppinut pitämään lankoja käsissään on ollut väistämättä positiivisia vaikutuksia, on sillä ollut myös suora yhteys suorittamiseen ja lopulta uupumiseen.
Kun aloin rakentaa arkeani uudestaan pitkän uuvahtamisen jälkeen, oli samalla myllättävä uusiksi koko opittu uskomusmaailma ja sen rakenteet, elämänrytmi sekä ajatukset siitä, ettei ikinä riitä.
Jatkuvasti enemmän haalivalle ja suorittajalle suurinta lääkettä oli oppia hidastamaan elämää ja arjen tahtia.
Alkuun totaalisen pysähdyksen kautta. Lopulta kysymällä itseltään, millä tavoin haluaa elää, miten haluaa voida ja millaiset asiat ovat itselle kaikkein arvokkaimpia.
Yksi suurimmista oivalluksista hidastamisesta oli tämä:
Hitaampi elämänrytmi tai ylimääräisen hääräämisen ja tekemisen karsiminen ei tarkoita, että makaisi päivät pitkät sängyssä haaveilemassa saamatta yhtään mitään aikaan, vaan päin vastoin – hitaus itseasiassa mahdollistaa keskittymisen siihen, mikä on oikeasti tärkeää.
Kun mieli ei ole täynnä listoja ja ahdistusta siitä, mikä kaikki on kesken (sillä kaikki on aina kesken), on mahdollista valita se, mikä on oleellista. Mitä enemmän karsii, sitä ennemmän priorisoi ja vähemmällä tekemisellä jää aikaa nauttia siitä, mikä kaikki on hyvää jo nyt.
Sillä lopulta, tämä hetki on ainoa mitä meillä on.
Opin lopulta, että minulle on luontaista työskennellä lyhyemmissä pätkissä ja saada asiat tehdyksi — silloin olo ja visio on selkeä.
Opin, että nukkumalla pidempään ja viettämällä aamuista pari tuntia rauhassa saan oleelliset hommat valmiiksi muutamissa tunneissa, sillä tekeminen on usein vain luonnollinen seuraus levosta, josta kaikki energia kumpuaa.
Ja mikä tärkeintä: opin, että aikaansaaminen ei tee päivästä parempaa tai ole vaatimus sen onnistumiselle — vähemmän on enemmän ja riitän aina, riiippumatta siitä mitä teen ja mitä en.
Kaikille meille ei ole mahdollista nukkua kymmeneen tai ottaa tunteja omaa aikaa, mutta uskon, että jokaiselle on mahdollista kysyä itseltään, millaista elämä olisi, jos se ei olisi suoritusta? Miten eläisi, jotta arjessa olisi enemmän tilaa? Mitä karsisi, jotta ei olisi aina kiireessä tai ylikierroksilla?
Lopulta kaikki muutos alkaa kyseenalaistamisesta,
kyllästymisestä vanhaan ja isoista kysymyksistä itseään kohtaan
Ja sen myötä – ensimmäisistä, ehkä hitaammista askelista kohti aivan uutta, omannäköistä suuntaa.
Toivo kuljettaa meidät mielikuvissamme kohti maailmaa, jossa toiveemme tulee ennen pitkää toteutumaan ja jossa toiveemme lopulta käy toteen. Toivo on jotain kahden maailman välissä olemista, kahdessa paikassa yhtä aikaa, joita yhdistää portaat tai silta, joka on kuronut toisiaan tavoittelevat maailmat kiinni toisiinsa punaisella langalla. Muurit maailmojen välissä kääntyvät toivon johdattamana silloiksi.
Toivo täyttää tyhjän ja lohduttoman tunteen sisimmässä ja tuo levollisuutta mieleen, kehoon ja sieluun. Toivo on kuin viileä käsi kuumeisella otsalla. Toivo tavoittaa jokaisen lohdutusta vaille jääneen. Toivo auttaa voittamaan yön pimeydessä vaeltavan mielen lohduttomuuden, pelon ja surun. Toivo on turvasatama kaikille yksinäisille. Toivo on ihmeen sisar.
Kaikki muuttuu – ja se antaa toivoa
Toivo tarkoittaa, ettei maailma pysy muuttumattomana eikä mikään taivaan kannelta roikkuva alhaalla leijuva synkeä pilvi pysy ikuisesti paikoillaan eikä mikään ikävä kokemus kiemurtele loputtomasti ympärilläsi sinua tukehduttaen.
Toivo ojentaa sinulle kätensä ja kuljettaa sinut sitten sinne, minne mielessäsi kaipaat. Kaipuusi kertoo juuri sen, mitä juuri nyt tarvitset. Toivo on paras matkakumppanisi. Toivo on rikkauden sarvi, josta ammentaa, mitä tahansa elämässäsi on tapahtunut tai tapahtuu.
Toivo ei pyydä ketään mukaansa, vaan ihmisen on itsensä löydettävä toivo ja tartuttava ojennettuun käteen. Toivo läpäisee kaiken elämässä, jos vain antaa sille mahdollisuuden ja tilaa omassa mielessä ja ajatuksissa. Minkä värinen on sinun toivosi ja miltä ja missä se tuntuu kehossasi?
Mitä toivo merkitsee sinulle?
Mitä kaikkea toivo sitten pitää sisällään: luottamusta, myötätuntoa, mahdollisuuksia, tulevaisuuden, valon ja valoisuuden omassa sydämessä, uskoa huomiseen, motivaatiota, hyvää elämää ja halua elää oman näköistä elämää, henkistä hyvinvointia, toipumista, itseä tyydyttävän paikan löytämistä sosiaalisissa suhteissa ja yhteiskunnassa, leimoista ja asenteista vapautumista, tyydyttävää ja myönteistä minäkuvaa, hyvää itsetuntoa, toimeliaisuutta ja paljon muuta – vain sinä sen tiedät.
Toivo kannattelee ihan joka hetki, ja usko vain, silloinkin, kun on luopunut kaikesta toivosta ja tuntuu, että kaikki toivo on mennyt menojaan. Toivo on eri asia kuin toiveet – toiveet tulevat ja menevät. Toivo kannattelee, se ei ole koskaan turhaa, toivo on yhteyttä omaan itseen, toivo hakee koko ajan parasta ilmenemisväylää sinulle itsellesi: sinusta sinuun ja sinulle.
Jokainen ansaitsee ihmeellisen ja hyvän elämän, jossa toivo kulkee aina rinnalla ja valaisee omaa elämänpolkua!
Yksinkertaisimmillaan toivo tarkoittaa, että pahin on väistymässä. Toivo on rohkeutta, koti, joka on meille kaikille suotu.
Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisten kokema väkivalta Suomessa on valitettavan yleistä. Hyvin moni meistä myös tyytyy huonoon parisuhteeseen ja huonoon kohteluun, koska voi ajatella sen olevan normaalia tai ettei löytäisi tai edes ansaitsisi itse parempaa.
Kunnianhimoinen missioni on tehdä jokaiselle tässä maassa selkeäksi se mitä on terve ja hyvinvoiva rakkaus ja mitä se pitää sisällään, sekä tehdä kristallin kirkkaaksi myös se mitä ovat satuttavat suhteet ja miten niiltä jatkossa vältytään.
Pidän missionani myös tehdä selväksi se mihin emme tule enää parisuhteessa tyytymään ja miksi ja lopputulemana tavoite on se, ettei kukaan meistä koskaan enää tyydy liian vähään.
Tästä eteenpäin kannustan siis pitämään minimivaatimuksina ihan jokaiseen parisuhteeseen seuraavia asioita:
1. Sinulla on tunne, että olette toisia tukeva sekä kunnioittava tiimi.
Parisuhteen voi ajatella olevan tiimi, jonka tulee toimia yhteen, jotta suhteessa voidaan hyvin.
Jos tiimi ei tee töitä itsen ja toisen hyvinvoinnin eteen suhde ei menesty eikä siinä voi voida hyvin.
Parisuhde vaatii aikaa ja panostusta, jossa kunnioittava ja toista arvostavan tiimityön merkitys on valtava.
2. Voit luottaa häneen joka käänteessä.
Jos parisuhteessa ei ole luottamusta parisuhde ei voi toimia hyvin tai tuottaa hyvinvointia kumppaneille ja näin yksinkertaista se on.
Luottamus kulkee käsi kädessä turvallisuuden tunteen kanssa jota me ihmiset sosiaalisina olentoina tarvitsemme elääksemme ja voidaksemme hyvin.
Ilman luottamusta joudumme olemaan tiedostamattakin jatkuvasti valppaana ja tarkkailemaan mitä suhteessa tapahtuu ja näin hermosto saa jatkuvaa kovaa kuromitusta, joka ajan kanssa tutkitusti vaikuttaa erittäin negatiivisesti terveyteen ja hyvinvointiin ja jopa ikääntymiseen.
3. Tunnet sekä keholla että mielellä olevasi turvassa.
Ilman turvallisuuden tunnetta emme voi voida hyvin.
Turvallisuuden tunne tuntuu kehossa vakautena, rauhana, levollisuutena, sekä lupana olla avoin ja vapaa.
Turvallisuuden tunne on yksi hyvin alkukantaisista tarpeistamme ja jos oma kumppani ei pysty tarjoamaan turvaa toiminnallaan kannustan todella pohtimaan kannattaako suhteessa olla.
4. Sinua puhutellaan ja kohdellaan hyvin, aina.
Jos ensimmäinen asia, joka tästä tulee mieleen on se, ettei usko tämän olevan edes mahdollista haluan sanoa sinulle, että se todella on mahdollista!
On olemassa suuri määrä ihmisiä, jotka osaavat puhua ja kohdella omaa kumppaniaan arvostavasti, kunnioittavasti ja rakastavasti aina, ihan jokaisessa käänteessä.
Pidä tätä siis minimivaatimuksena ja automaattisena oletuksena jatkossa, se auttaa karsimaan nopeasti pois satuttavat ja narsistiset persoonat.
5. Heikkoihin kohtiisi ei koskaan tökitä, vaan sinua kannatellaan, aina.
Samalla tavalla kuin mainitsin edellisessäkin kohdassa sanon myös tähän, että anna tämän olla jatkossa minimivaatimuksesi ja perusoletuksesi omalta kumppaniltasi.
Vähempään ei tarvitse tyytyä, koska toisen arvostava kohtelu ei ole parisuhteen luksusta vaan perusoletus, jota sinä saat olettaa, pyytää ja vaatia häneltä, jolle annat luvan tulla lähellesi.
Jouluna elämä menee lähes poikkeuksetta överiksi. Näin on varsinkin meillä riippuvuuksiin taipuvaisilla. Tosi nekin meistä, jotka eivät riippuvuuksia tunne omikseen, harvoin pysyvät kohtuudessa.
Ostamme liikaa. Syömme liikaa. Kulutamme liikaa. Kaikki tarpeet pitää olla täytetty. Kaikille aisteille pitää olla tarjolla sitä parasta. Mieluummin enemmän kuin liian vähän.
Joulun aika mahdollistaa pakkomielteisyyden
Tällä yltäkylläisyyden asenteella, jota voisi monesti jopa pakkomielteeksi kutsua, on kulttuuriset taustat. Se on sisäänkirjoitettuna jouluun liittyviin asenteisiin. ”Kyllä jouluna pitää olla.” ”Joulun kunniaksi voidaan pistää parasta.” Tämä oli ymmärrettävää niinä aikoina historiassa, kun maassamme koettiin pulaa ja kärsimystä.
Luottokortit vinkuvat, kun ostamme lahjoja niin paljon, ettei se enää tunnukaan erityiseltä – ei saajasta tai antajasta. Ruokaa ahdamme yli tarpeen ja sitten ihmettelemme yhdessä small talkin omaisesti pitkin iltaa, kuinka ähkynä olemme ja millä tavalla ruoan saa parhaiten laskeutumaan ja sulamaan.
Alkoholitarjonta on puettu arjen valikoimaa juhlavampaan. Monessa kodissa juodaan enemmän kuin normaalisti. Alkoholistiperheissä meno on ihan samaa ryyppäämistä kuin muutoinkin – nyt se tehdään juhlan varjolla pikkurilli pystyssä erikoisliköörien ja samppanjan avulla.
Läheisriippuvainen suostuu kohtaamaan ”joulun kunniaksi” sen saman läheisten teatterin, jossa jokaisella on vuodesta toiseen sama tuttu rooli. Huonoa kohtelua siedetään. Virtahepo on niin monessa olohuoneessa, eikä tämä koske vain alkoholismia, vaan myös narsismia ja toksisuutta. Samalla läheisriippuvainen ohittaa omat tunteensa ja tarpeensa. Rajojen asettamisesta puhumattakaan.
Vaikka tämä on epämukavaa, vielä epämukavampaa olisi olla yksin, aiheuttaa läheiselle pettymys tai joutua konfliktiin. Useasta epämukavasta valitsemme automaattisesti sen itselle tutuimman.
”Mikä menee ylös, tulee aina alas”
En halua sanoa, eikö joulusta voisi nauttia. Totta kai saa. Monelle meistä sen hinta on kuitenkin liian korkea.
Meille riippuvuuksiin taipuvaisille ihmisille joulu on nimittäin yksi vuoden isoimmista triggereistä. Se mahdollistaa pakkomielteisen käytöksen koko kirjon. Sosiaaliset paineet, omat uskomukset ja median viestit saavat aikaan ns. mahdollistavaa ajattelua, jolloin oman riippuvuuden mukaisen toiminnan koetaan olevan hyväksyttävämpää kuin normaalisti.
Retkahdusvaara mihin tahansa riippuvuuteen on hälyttävän suuri. Retkahdus eli paluu riippuvaiseen käytökseen ikävä kyllä tapahtuukin monesti, vaikkakin nyt hyväksyttävämmin kuin yleensä.
Jälkikäteen ylilyönneistä: mässäilystä, juomisesta, yli varojen elämisestä, omien tarpeiden ja tunteiden ohittamisesta seuraa aina se sama tuttu häpeä ja pelko siitä, kuinka palata rutiiniin ja ruotuun.
Sisäinen kritiikki on armotonta ja se vaikeuttaa oloa entisestään. Näin arkeen palaaminen vaikeutuu. Haastavat ajatukset ja tunteet ovat monelle meistä se suurin syy haitalliseen käytökseen.
Kuinka sitten palata takaisin tasapainoon?
Monesti tämä kaikki edellä kuvattu tapahtuu usein tiedostamatta. Siksi ensimmäinen ja tärkein asia onkin tiedostaminen ja tilannekatsaus. Missä mennään? Mitä tapahtui? Mikä tässä on minulle haitallista? Kuinka se minuun vaikuttaa?
Toinen tärkeä askel on halu kokea epämukavuutta. Se, että asiat menevät överiksi, aiheuttaa pahaa oloa. Myös irtautuminen aiheuttaa epämukavuutta – mieln kehon ja sydämen vieroitusoireita. Häpeää, pelkoa, fyysistä kipua. Tämä epämukavuus on kohdattava ja sen läpi pitää uskaltaa mennä.
Vaaditaan siis ponnistelua. Ponnistelu voi helposti muuttua puskemiseksi ja siksi kolmas tärkeä pointti on lisätä lempeyttä itseä kohtaan. Itsen sättiminen todennäköisesti sysää sinut vain syvemmälle riippuvaiseen käytökseen. Yksi ensisijainen syy siihen kun on haastavan välttely.
Muutoksen voi aloittaa ihan pikkiriikkisillä askeleilla. Ne voi asettaa niin naurettavan pieniksi, että epäonnistumisen mahdollisuus on häviävän pieni. Näin saat helpommin onnistumisen kokemuksia. Positiiviset tunteet ovat muutoksessa ensiarvoisen tärkeitä. Ne ovat tehokkaita motivaattoreita haastavan keskellä.
Tiedostamattoman tuominen tietoisuuteen saa aikaan se, että voimme tehdä viisaampia valintoja jatkossa. Jokainen ylilyönti, retkahdus, repsahdus ja lipsahdus on meille jatkoa ajatellen mitä parasta todistusaineistoa. Todistusaineistoa siitä, kuinka emme halua enää itseämme kohdella tai antaa kohdeltavan.
