Köyhistä oloista ponnistanut Eija Hinkkala, 72, teki Saksassa yliopistouran ja piti Hampurissa omaa praktiikkaa, kunnes halusi ryhtyä iskelmälaulajaksi ja muutti takaisin Suomeen. Laulajaunelman toteuduttua Eija on toiminut muun muassa musiikkialan etujärjestön toiminnanjohtajana. Nyt 72-vuotiaana Eija valmentaa ihmisiä asenteesta ja kirjoittaa menestystietokirjoja ja on tehnyt kahdet ajattelua ja asennetta käsittelevät kortit. Näin Eija kuvaa elämän lähtökohtiaan Entä jos -podcastin jaksossa 12:
”Minähän olen siis todella, todella köyhistä oloista, yksinhuoltajan lapsi – kylän tai varmaan koko seudun köyhimmästä pienestä mökistä.”
Eija Hinkkala, 72, toimii nykyään valmentajana ja kirjailijana.
”Olisi voinut ajatella, että 50-luvulla nimenomaan sellainen yleinen asenne olisi, että eihän tuollaisesta voi mitään tulla tai ei ole mitään mahdollisuuksia. Mutta muistan, että minun asenteeni jostain syystä on ollut kyllä lapsesta lähtien hyvin sellainen ”auki” ja ”avoin”. Ja olen ollut utelias. Olen ollut hirveän utelias.
Minun äitini oli ompelija, ja meillä kävi sitten paljon ihmisiä. Siihen aikaan teetettiin vaatteita paljon enemmän, ei niitä ostettu valmiina kaupasta. Minun vakiokysymykseni oli ollut, että kuka sä oot, missä sä asut, mä tuun teille kylään. Äitiä oli vähän nolottanutkin, mutta minä pääsin sitten kylään. Tämä kuvaa varmaan hyvin sitä minun asennettani.
Sehän oli pieni maailma, pieni kylä, pientä kaikki, En ollut käynyt tyyliin 16-17-vuotiaaksi asti maailmalla ollenkaan, mutta siellä omassa pienessä maailmassani availin niitä ovia. Olin varmaan sellainen sinisilmäinen, luottavainen ja utelias. Sitten vielä olin kekseliäskin. Oltiin niin köyhiä, ja sittenkin teki mieli karkkia kaupasta, niin minä mietin, että mistä minä saisin sitä rahaa. Otin äidin fillarin, lähdin kylille polkemaan ja kävin laulamassa taloissa. Siellä syntyi sellaisia vakioasiakkaita, joista tiesin, että kun menen vanhuksille laulamaan, niin saan aina vähän rahaa. Minulla on keinoja sitten kuitenkin.
Oli vähän ristiriitaista, että maailma oli toisaalta minulle auki, että kyllä minä voin, ettei minua sinänsä mikään estä, mutta kyllä minä muistan haaveilleeni nuorempana laulajan tai näyttelijän ammatista. Minulla oli esimerkiksi sellaiset rajoitukset selkeästi, että enhän minä täältä syrjäkyliltä voi lähteä mihinkään Helsinkiin teatterikouluun tai mihinkään koskaan. Se suuri oli sitten taas ihan mahdotonta kuitenkin. Eli on ollut ristiriitaista – kyllä siellä rajoitteitakin on ollut. ”
Kuuntele koko Eijan haastattelu Hidasta elämää -sovelluksesta (lataa TÄSTÄ) Entä jos -podcastista (TÄSTÄ):
Mitä hyvää on ollut siinä, että Eija on istunut lapsena toistuvasti jälki-istunnossa luokan poikien kanssa?
Millainen merkitys asenteella on ollut Eijan elämässä?
Miten asenne on muuttunut?
Millainen asenteen laji on sydämen tieto ja miten se on johdattanut Eijaa elämässä?
Miten omaa mieltä voi treenata, jos haluaa tehdä jotain uutta elämässään?
Miten suhtautua pelkoon, joka rakentaa tarinoita tulevaisuudesta?
Mitkä ovat olleet Eijan elämän matkalla haastavimmat tunteet?
”Mitä ne muut miettisivät, jos alkaisin laukoa rehellisesti kaikki ajatukseni ääneen? Ei niin vaan voi tehdä.”
Tässä ehkäpä yleisin väärinkäsitys rehellisyydestä. Valtaosa ajattelee, että rohkea rehellisyys on juuri sitä, että laukoo päin naamaa kaikille mitä tahansa, ilman mitään filttereitä.
Usein tällaiset ”laukojat” sanovatkin ääneen lähinnä itsensä ulkopuolella olevia asioita. Ilmaistaan siis mielipiteitä muista ihmisistä ja asioista. Oikeutetaan itselle kertoa juuri se mitä päässä liikkuu ilman, että miettii, miten se saattaa vaikuttaa muihin. Muut ihmiset eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Fokus on itsessä ja siinä, että pääsee itse tilanteessa eteenpäin. Vaikka muut jyräämällä, jos tilanne sen vaatii.
Rohkeasti rehellinen ilmaisee asioita omista tunteista ja kokemuksista käsin
”Pyytämättä annettu neuvo on nalkuttamista” sanotaan. Suoraan omia ajatuksia laukova ei ole pätkääkään kiinnostunut siitä, onko toinen vastaanottamassa hänen ajatuksiaan. Vuorovaikutus on tavallaan yhdensuuntaista. Tärkeintä on vain se, että saa sanottua sanottavansa.
Rohkea rehellisyys on sitä, että ei piilota syvintä olemustaan muilta. Ei myötäile konfliktin pelossa. Ei pienennä itseään muille sopivaksi. Rohkeasti rehellinen ilmaisee asioita omista tunteista ja kokemuksista käsin. Haluaa siis samalla luoda syvempää yhteyttä muihin. Vallitseva lähtökohta vuorovaikutukseen on ”me”, eikä ”minä”. Rehellinen ikään kuin ihmettelee ääneen elämää itsestä käsin.
Miten saan toisen kiinnostumaan ajatuksistani?
Yksi helppo tapa harjoitella rohkeaa rehellisyyttä on esittää rehellisyyttä vaativassa tilanteessa kysymyksiä vastaanottamisen varmistamiseksi.
Sen sijaan että sanoisit ”Tämä ravintola on huonoin, jossa olen koskaan vieraillut”, sanoisitkin ”Olen käynyt paljon erilaisissa ravintoloissa ja uskon, että voisitte tehdä paljon asiakaskokemuksen parantamiseksi. Haluatko kuulla ajatuksiani?”
Pohjalla oleva ajatus rehellisyyden lisäksi on siis kysymys itselle: Miten saan toisen kiinnostumaan ajatuksistani ja toisaalta, miten helpotan häntä vastaanottamasta ajatukseni?
Nuori voi kokea aikuisen rehellisyyden negatiivisesti
Vanhempana voi sanoa, vaikka teini-ikäiselle lapselleen ”Olette seurustelleet jonkin aikaa Villen kanssa. Olisitko halunnut jutella, millaista teillä on yhdessä ja miten hän toimii, jos olet vaikka surullinen?” Suoraan puhuva vanhempi taas sanoisi ”Nyt jätät sen vätyksen, joka ei arvosta sinua”.
Juuri teini-ikäisten lasten kanssa on vaativaa saada ylläpidettyä syvää yhteyttä ja siihen rohkea rehellisyys on erittäin toimiva keino. Vanhemmilla on aika usein tarve hallita lastensa elämää ja valintoja. He tekevät sen pääosin rakkaudesta käsin, mutta lasten kasvaessa ja itsenäistyessä se saattaa näyttäytyä heille negatiivisesti.
Uskalla puhua parisuhteessa omista tunteistasi ja tarpeistasi
Parisuhdekin muuttuu vuosien varrella, ja joskus toisen käytös saattaa nostaa vihan tunteita. Näissäkin hetkissä on tärkeää olla rehellinen, mutta kuitenkin rakentavalla tavalla. Tavoitteena tulisi olla vahvempana yhdessä eteenpäin meneminen.
Sen sijaan, että sanoisit ”Vihaan sitä, kun aina yhteisissä illanvietoissa olet niin seurallinen ja riehakas, vaikka kotona et koskaan ole. En halua enää koskaan lähteä kanssasi juhlimaan” voisit sanoa ”Oletko huomannut, että olet muiden seurassa keskustelevampi kuin kotona? Se luo minulle tunteen, että olen jonkun vieraan ihmisen kanssa juhlissa. Mietin myös, onko minussa jotain sellaista, ettet koe hauskuutta kanssani?” Avaat toiselle eräänlaisen kanavan keskustelulle avaamalla omia tuntemuksiasi.
Työpaikalla välittävä rehellinen keskustelu tuo esille oikeat ongelmat
Työpaikalla näkee valitettavan paljon rikkovaa suoraan puhumista. Montaa työpaikkaa vaivaa jatkuva kiire ja muutos, jonka keskellä ei tunnu olevan aikaa rehelliselle ilmaisulle, joka vahvistaisi kaikkien yhteisöllisuuden ja turvallisuuden tunnetta.
Toki on hyvä muistaa, että työpaikalla tulisi painetilanteessa pystyä kuitenkin ilmaisemaan myös suoria vaatimuksia lempeiden pyyntöjen sijaan. Tiukoissakin paikossa pitää pystyä kommunikoimaan rakentavasti ja perustellusti ilman, että kajotaan ihmisyyteen. Pääosin vuorovaikutuksen tulisi olla yhteyttä vahvistavaa.
Jos kollega ei esimerkiksi tee sovittuja töitä ajallaan, sen sijaan, että sanoisit ”Jätät minut aina pulaan, kun et hoida töitäsi. Seuraavassa kokouksessa sanon kaikille, että vika on sinussa, eikä minussa.” voisit sanoa ”Oletko huomannut, että aika usein sinulle annetut tehtävät valmistuvat myöhässä? Tiedätkö, miten se vaikuttaa meihin muihin tässä tiimissä? Osaatko sanoa, mikä sinut saa myöhästelemään? Minulle tulee tunne, ettet arvosta meitä muita, kun et huomioi meidän yhteistä onnistumistamme.” Kun epäkohdat ottaa esille näin, avaa samalla keskustelun, jossa näkyväksi saattaa tulla oikeat ongelmat ja tärkeitä asioita käytöksen taustalla.
Rehellisyys ei riko vaan synnyttää syvää yhteyttä
Tärkeintä on rohkeassa rehellisyydessä tuoda rehellisesti esille omia tunteita ja ajatuksia. Kysyä ja kuunnella toista, olla kiinnostunut yhteyden syventämisestä ja vahvistamisesta.
Ennen kuin sanot ääneen rehellisiä pohdintojasi, mieti hetki, miten sanomisesi vaikuttaa vastaanottajaan. Miten siis sanot asiat rehellisesti niin, että te molemmat poistutte tilanteesta ehjempänä.
Jos myötätuntoinen rohkea rehellisyys rikkoo toista, ajattelen, että niin on kuulunutkin tapahtua. Itseään kannattaa muistuttaa, että jos rikki meneminen on lähtenyt myötätuntoisella tavalla, olette tilanteessa yhdessä ja voit antaa täyden tukesi toiselle eteenpäin menemiseksi. Kuljet hänen rinnallaan ja osoitat, että rikki saa mennä ja silti on arvokas ja sinulle tärkeä.
Rohkeasti rehellinen -kirja auttaa kommunikoimaan ilman syyttelyä, painetta ja pelkoa. Se opettaa myös läsnäolevaa kuuntelemista, hakemaan ymmärrystä siitä, mitä muut ajattelevat, tuntevat ja haluavat. Näin kaikki saavat tilaa olla oma itsensä, sillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortit auttavat lisäämään itsetuntemusta, sosiaalista rohkeutta ja rehellisempää puhetta.
Monella on kokemus, ettei uskalla tai viitsi kertoa omia mielipiteitään, toiveitaan tai tunteitaan. Taustalla voi olla monenlaisia käsityksiä itsestä ja omasta paikasta maailmassa.
Sanat ovat kuitenkin silta kohti muita ihmisiä. Jos sinä et kerro rohkeasti ja rehellisesti omista kokemuksistasi, kukaan ei saa niistä koskaan tietää. Sinun tehtäväsi on opetella kertomaan ajatuksistasi, kokemuksistasi, tarpeistasi ja tunteistasi – vaikka se jännittäisi, pelottaisi ja jopa kauhistuttaisi.
Mitä jos rohkenisit ilmaisemaan itseäsi rehellisesti, rakentavasti ja rakkaudella? Opi vuorovaikuttamaan uusilla taajuuksilla kaikissa ihmissuhteissa!
Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortit auttavat lisäämään itsetuntemusta, sosiaalista rohkeutta ja rehellisempää puhetta. Pakka sisältää 45 kaksipuolista korttia. Korttien avulla tunnistat, pohdit ja purat avoimuuden ja rehellisyyden esteitä.
Kun puhun, tarkkailen koko ajan toisten reaktioita. Jos huomaan jonkun kurtistavan kulmiaan tai näyttävän vihaiselta, hätäännyn sisäisesti.
Jos muut tuntuvat kovin kiireisiltä ja kärsimättömiltä kokouksessa tai muissa tilaisuuksissa, en halua viedä heidän aikaansa esittämällä omia näkemyksiäni. Eivät ne välttämättä ole niin merkittäviä.
Kun pitäisi puhua vaikeista asioista, pääni tyhjenee täysin eikä mieleen tulee mitään sanottavaa.
Vaikka pyrin rehellisyyteen, koen arkuutta nostaa esiin minulle tärkeitä asioita. Pelkään, että ajatuksiani arvioidaan ja arvostellaan.
Joskus esitän olevani samaa mieltä, vaikka en olekaan. Koen, että sillä tavalla kaikilla on parempi mieli.
Pitääkseni yllä harmoniaa toimin usein muiden toiveiden mukaisesti. Jälkeenpäin tunnen pettymystä siitä, etten ole sanonut ääneen omia toiveitani, ja huomaan, että siksi ne jäävät toteutumatta.
Nämä kokemukset ovat varsin yleisiä, ja ne estävät meitä ilmaisemasta itseämme rehellisesti. Ne saattavat estää myös rehellisen kommunikaation, jonka pohjalta ihmissuhteet voivat syventyä.
Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortit auttavat sinua ymmärtämään ja ilmaisemaan itseäsi:
– Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukorttien avulla tutkit kokemuksiasi, jotka estävät sinua ilmaisemasta itseäsi.
– Kortit sisältävät noin 250 kysymystä, jotka auttavat lisäämään itsetuntemusta: pureudut syvemmin kokemukseesi, jotta voit muuttaa käsitystä itsestäsi ja omasta arvostasi kommunikaatiotilanteissa.
– Kun ymmärrät itseäsi ja kokemuksiasi paremmin, sinun on helpompi alkaa muuttaa toimintaasi ja ilmaisuasi.
– Kun uskallat kommunikoida omista toiveista, tarpeista, tunteista, mielipiteistä ja ajatuksista rohkeammin, voit myös muodostaa rehellisempiä ihmissuhteita.
Kenelle kortit sopivat?
– Uuden, tulevan tai pitkän parisuhteen kommunikaation parantamiseen.
– Nuorille, jotta heillä olisi vähän helpompaa tulevaisuudessa <3
– Työelämään parantamaan työyhteisön kommunikaatiota ja ilmapiiriä.
– Niille, jotka jännittävät puhua sosiaalisissa tilanteissa.
– Niille, jotka liian usien myötäilevät, miellyttävät ja venyvät itsensä kustannuksella.
– Niille, jotka haluavat oppia rehellistä mutta lempeää kommunikaatiota, jotta ihmissuhteet syvenisivät.
– Niille, jotka ovat kyllästyneitä olemaan syrjässä omien ajatustensa kanssa.
– Niille, jotka haluavat olla enemmän olemassa omana itsenään – myös sanojen kautta.
Joskus kohtaamme elämässä hetkiä, jotka tuntuvat niin vaikeilta, että pelkäämme niiden jäävän päällemme ikuisesti. Hetkiä, jolloin horisontti kapenee silmiemme edessä ja hengenvedot tuntuvat kohtuuttoman ahtailta. Kuitenkin hengitys hengitykseltä kuljemme kohti hetkeä, jolloin olo tuntuu taas helpommalta. Sisäiset sateet ja myrskyt eivät ole ikuisia, niillä on tapana tulla ja mennä.
Haluan jakaa sinulle seuraavan runollisen ajatuksen, joka muistuttaa siitä, kuinka vaikeatkaan tunteet eivät ole pysyviä ja miten kauniilta näyttää, kun värit taas palaavat.
Muistatko sen hetken, kun hengitys virtasi taas vapaana. Kun värit palasivat takaisin yksi kerrallaan ja rinnan päälle asettui kiven sijasta poutapilvi. Kun maailma ei enää tuntunut litteältä, eikä tarvinnut pelätä putoamista. Tälläkin hetkellä, sekunti sekunnilta, liike liikkeeltä kuljet sitä kohti. Toivon, että se ajatus auttaa yli kaikkein pahimman. Ehkä jo huomenaamuna linnut palaavat.
Huomaatko itsessäsi taipumuksen ylianalysoida, murehtia tulevaa, märehtiä menneitä tai palata mielessäsi yhä uudelleen pyörittelemään samoja pohdintoja – ilman että se johtaa ratkaisuun? Kokenut terapeutti Marika Rosenborg kertoo kolme keinoa, joilla omaa toimintaa voi pyrkiä muuttamaan ja päästä eroon varmistelusta, joka vie voimia ja ruokkii ahdistusta.
1. Vahvista läsnäolotaitoja
Tämä on ensimmäinen askel tunnetaitojen ja itsetuntemuksen parantamisessa. Jos olet ensimmäistä kertaa tutkimassa omia läsnäolotaitojasi, aloita tutkimalla, kuinka paljon elät mennessä tai tulevaisuudessa ja kuinka paljon olet läsnä juuri tässä hetkessä.
Huomaatko nykyhetkessä olevat yksityiskohdat? Näetkö luonnon kauneuden? Kykenetkö olemaan läsnä kun kohtaat toisen ihmisen? Entä aistisi, käytätkö niitä? Mitkä aistit ovat sinulle erityisen tärkeitä? Istahda tai menelle makuulle hetkeksi ja havainnoi mitä mielessäsi tapahtuu? Onko se kiireinen? Mihin asioihin se tarttuu? Suunnitteletko tulevaa, elätkö projektielämää jatkuvasti? Palaatko mielessäsi asioohin, joita et voi enää muuttaa? Oletko ajatellut että sinulla on mahdollisuus valita myös toisin? Voisitko antaa ajatustesi mennä vain ohi? Voisitko tietoisesti lisätä myötätuntoa itseäsi kohtaan juuri tässä hetkessä?
2. Havainnoi omaa käyttäytymistäsi
Kaikki henkinen kasvu alkaa tietoisuudesta. Emme voi muuttaa käyttäytymistämme tai ajatteluamme, jos emme huomaa, mitä meissä tapahtuu. Toisaalta emme pysty huomaamaan mitä meissä tapahtuu, jos emme osaa olla läsnä. Siksi läsnäolon harjoittaminen mainitaan usein ennen tietoisuutta. Käytännössä ne kyllä liittyvät usein toisiinsa.
Käyttäytymisen havainnointiin liittyy myös ajatusten eriyttäminen. Me emme ole sama asia kuin ajatuksemme. Jos otamme omat ajatuksemme tosiasioina, alamme suhtautua niihin vakavasti ja meissä herää helposti syyllisyyttä. Parempi keino on vain huomata ajatus ja pohtia onko siitä hyötyä tai iloa. Jos sillä ei ole meihin hyvää vaikutusta, voimme päättää hyväksyä sen mielemme satunnaisena merkityksettömänä tuotoksena.
3. Tunnista ja aseta omat rajasi, kunnioita toisen rajoja
Tämä kohta on meille monille haastava. Miten tunnistaa omat rajat ja kunnioittaa niitä? Kuinka olla lähellä toista tunkematta toisen puolelle?
Monella meistä on vahva halua järjestellä tai selittää läheisten elämää, tämäkin on yhdenlaista varmistelukäyttäytymistä. Ajattelemme että tiedämme paremmin kuin toinen, mikä on hänelle parasta. Kun tuntuu siltä, että on vahva halu ilmaista toiselle oma mielipiteensä hänen valinnoistaan tai häneen liittyvistä muista asioista, niin kannattaa pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä on merkki siitä, että itse tietää paremmin?
Ihmiset arvostavat tukea ja ymmärrystä, mutta eivät yleensä pidä siitä, että heitä neuvotaan, jos he eivät ole sitä pyytäneet. Moni varmistelija on ylivastuullinen ja sensitiivinen ihminen, jonka käyttäytymisen takana on vilpitön halu auttaa. Joskus kyseessä voi olla kuitenkin läheisriippuvuuskäyttäytyminen tai pelko, joka ohjaa antamaan toiselle ohjeita, joita ei ole pyydetty.
Varmisteluun voi liittyä myös se, että menettämisen pelossa antaa toisen kohdella itseään väärin. Jos tunnistaa tällaista käytöstä itsessään, on se hälytysmerkki. Aitoon arvostavaan ja vastavuoroiseen ihmissuhteeseen kuuluu, että siellä on tilaa omilla ajatuksille ja mielipiteille ilman että tarvitsee pelätä toisen reaktiota. Omien rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen on sitä, että osaa ilmaista mistä pitää ja mitä tarvitsee. Se on myös sitä, että uskaltaa kertoa mistä ei pidä ja mitä ei halua.
Terapeutti Marika Rosenborg tarjoaa Varmistelusta vapauteen -kirjassaan tietoa ja kannustusta kaikille, joiden elämään kuuluu paljon varmistelua. Kirjan tehtävien avulla voit löytää elämääsi rennomman otteen.
Kirja on sinulle…
…jonka on hankalaa kestää epävarmuutta.
…joka märehdit mennyttä ja murehdit tulevaa.
…joka pyrit kontrolloimaan itseäsi ja/tai muita ihmisiä.
…joka jumitat päätösten edessä.
…joka kärsit ahdistuneisuudesta.
…joka haluat uusia taitoja suhtautua ajatuksiisi.
…joka kaipaat tukea tunnetaidoissa.
…joka haluat kehittää mielesi joustavuutta.
…joka haluat vahvistaa myötätuntoista suhtautumista itseäsi kohtaan.
Rakkaus tekee meidät näkyväksi ja ravitsee meitä, Tommy Hellsten kirjoittaa. Rakkauden turvassa saamme levätä. Sen turvassa uskallamme kohdata itsemme ja maailman.
Tässä muutama sydäntä lämmittävä poiminta Tommyn ajatuksista. Lisää viisaita ajatuksia rakkauden ihmeitä tekevästä voimasta löydät Tommyn kauniista Kosketus – Sanoja rakkaudesta -korttipakasta.
Rakkaus antaa vahvuutta olla heikko
”Heikkous pelottaa meitä, sillä ei voi olla turvallisesti heikko, ellei ole rakastettu. Rakkaus vaalii ja ympäröi inhimillisen heikkouden äärettömällä hellyydellä. Siksi vain rakastettuna on turvallista näyttää ja tiedostaa heikkoutensa.”
Osaatko nähdä sydämellä?
”Sydämellään katsominen vaatii harjoittelua. Mutta kun sen on oppinut, ei enää usko silmiään, vaan sydäntään.”
Miksi rakkaus pelottaa?
”Ihminen selviytyy rakkaudettomuudesta siihen saakka, kunnes hän kohtaa rakkauden. Vasta silloin hän oivaltaa, mitä on menettänyt. Silloin vanhat haavat aukeavat. Siksi rakkaus pelottaa.”
Rakkautta ei voi ansaita
”Kukaan ei voi hallita rakkautta pyrkimällä tulemaan sen arvoiseksi, sillä rakkaus kohdistuu aina siihen, joka ei sitä ansaitse. Rakkaus on aina armoa.”
Rakkaus ei mahdu sinne, missä ihminen on täynnä itseään
”Suuri ja selittämätön ei mahdu paikkaan, jossa ihminen on täynnä itseään. Se tulee vain sinne, mihin se mahtuu, minne se kutsutaan ja minne se on tervetullut. Tämä suuri ja selittämätön on toiselta nimeltään rakkaus.”
Kirjoittaja Terhi Ketola-Huttunen on TM, psykoterapeutti, pariterapeutti, perheneuvoja ja vireysvalmentaja. Hän tekee päivätyökseen yksilöpsykoterapiaa ja pariterapiaa sekä vireystilavalmennusta vastaanotollaan Espoon Pohjois-Tapiolassa. Lisäksi hän luennoi, kouluttaa ja kirjoittaa tietokirjoja. Erityinen kiinnostuksen kohde on naisnäkökulma vihaan, muihin hankaliin tunteisiin sekä itsetunnon kysymyksiin. Kirjoittaja on työskennellyt aiemmin perheneuvojana sekä seurakunta- ja vankilapappina. Viha voimaksi – Vaikeat tunteet ihmissuhteissa (Tammi, 2024) on hänen uusin tietokirjansa, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Heli Pruukin kanssa.
Terhi Ketola-Huttunen
Läheinen ihmissuhde nostaa esiin kaikki tunteet
Ihmisen mieli on välillä mielenkiintoisen mustavalkoinen. Kun puhumme parisuhteista ja läheisistä ihmissuhteista, välillä tuntuu, että perususkomus on: niiden tulisi olla helppoja ja täynnä mukavia tunteita. Päivänpaistetta, lämpöä, rakkautta ja iloa. Ymmärrystä, kuulluksi ja nähdyksi tulemista.
Tämä kaikki on totta ja silti tarvitaan realistisemmat silmälasit, joiden läpi tutkia, mitä kaikkea ihmissuhteet pitävät sisällään. Hyväkin ihmissuhde pitää sisällään pettymyksiä, surua, vihaa, yksinäisyyttä ja vaikeita ajanjaksoja. Hyvässäkin suhteessa voidaan ajautua eron partaalle, rämpiä kriisin läpi ja kadottaa toivo. Olla pettyneitä itseen ja toisen toimintaan. Tulla petetyksi eri tavoin ja silti jatkaa yhdessä.
Kaikki tunteet ovat olemassa siellä, missä on rakkautta. Tämä pätee vanhemman suhteessa omaan lapseen, kumppaniin, omiin vanhempiin, ystäviin, toisinaan myös exiin. Ihmisen perustunteet elävät meissä jokaisessa – kysymys on enemmänkin siitä, kuka ne tunnistaa ja uskaltaa ottaa käsittelyyn. Ja vielä syvempi kysymys on, kuinka paljon jätämme jakamatta tunteitamme menettämisen pelon ja konfliktin pelon vuoksi?
Kaikki tunteet ovat olemassa siellä, missä on rakkautta.
Käsittelemätön trauma tuhoaa ihmisiä yksitellen ja yhdessä
Ajattelen, että käsittelemättömän trauman voima on paljon isompi kuin välillä uskallamme edes ajatella. Olen surrut urani aikana paljon sitä, mitä on ehtinyt tapahtua ennen kuin ihminen on päässyt avun piiriin. Pahimmillaan tämä on voinut tarkoittaa esimerkiksi vakavia väkivallantekoja omaa kumppania tai lasta kohtaan, pettämisten sarjaa, addiktioihin uppoutumista, erilaisten aggression muotojen käyttämistä, kuten pitkittynyttä mykkäkoulua toistuvasti.
Se, mistä olen eniten iloinnut, ovat ihmiset, jotka hakevat apua traumoihin! Ihailen jokaista ihmistä, joka ottaa vastuun omasta elämästään ja päättää: minä katkaisen tämän kierteen. Käsittelen omia suremattomia suruja, tutustun omaan vihan käyttööni, haen muutosta. Tällöin katson silmästä silmään omaa avuttomuuttani, haavoittuvuuttani ja myönnän, että omalla käytökselläni on vaikutusta koko lähipiiriin.
Käsittelemätön trauma jatkaa kulkuaan niin kauan kuin sen antaa jatkaa matkaa. Trauman läpikäynti ei tapahdu viikossa, ei kuukaudessa, mutta pitkäjänteisellä työllä traumalta saadaan vietyä sen valtava voima. Se voima, joka voi pahimmillaan tuhota yksittäisiä ihmisiä, mutta myös parisuhteita, lähisuhteita ja jopa kokonaisia sukuja.
Siksi oman elämäntarinan, itsetuntemuksen lisääminen on niin keskeisessä roolissa, kun lähdemme hakemaan muutosta. On ymmärrettävä, mistä tietynlainen käytös on saanut kasvualustansa ja miten sitä voi omalla toiminnallaan lähteä muuttamaan.
Chisun kappaleessa Sama nainen lauletaan:
”Mä muistan kyllä
Ne kirosanat ja syyttelyn
Ja anteeksi annan
Jopa sen pahoinpitelyn”
Chisun laulunsanat kuvaavat osuvasti myös traumadynamiikkaa. Ongelmaksi ei muodostu pelkästään ihminen, joka esimerkiksi käyttää väkivaltaa, vaan myös läheisriippuvainen kumppani, joka käsittelee omia traumojaan jäämällä suhteeseen. Tämä voi pahimmillaan tarkoittaa vaikkapa sitä, että läheisriippuvainen äiti ei osaa myöskään suojata omia lapsiaan lähtemällä väkivaltaisesta suhteesta. Näin molempien vanhempien käsittelemättön traumahistoria siirtyy seuraavan sukupolven kannettavaksi.
Ihmisten syyllistäminen tästä ei kuitenkaan paranna, vaan se, että kipu tulee kohdatuksi. Se vaatii turvallisen suhteen, jossa voi tiputtaa naamion kerrallaan pois. Ja kun naamioita on riittävästi riisuttu, löytyy lopulta ihmisen autenttinen minuus. Se on kaunis hetki, kun ihminen saa vihdoin olla oma itsensä.
Trauman läpikäynti ei tapahdu viikossa, ei kuukaudessa, mutta pitkäjänteisellä työllä traumalta saadaan vietyä sen valtava tuhovoima.
Rakkaus ja kipu kulkevat aina käsi kädessä – halusimme tai emme
Rakkaus ja kipu ovat kolikon kaksi puolta. Emme voi saada sellaista pakettia, joka on täynnä rakkautta, mutta ei kipua.
Läheiset ihmissuhteet tuovat usein mukanaan tunteita, jotka koemme hankaliksi. Miksi lopulta koemme tunteet niin hankaliksi? Suurin osa suomalaisista ei ole saanut omille tunteilleen tarpeeksi peilausta lapsena, ja siksi tunteet ovat vaikean tuntuisia aikuisuudessa. Siksi tunnetyöskentelyä voi joutua opettelemaan vanhemmallakin iällä.
Kaiken opettelun keskellä on tärkeää kuitenkin muistaa – me kaikki teemme virheitä, sanomme vääriä sanoja, teemme tekoja, joita häpeämme myöhemmin. Kukaan ei ole suojassa siltä, että ihmissuhteissa tulee ristiriitoja, välien viilenemisiä, eroja. Elämään sisältyy myös tosiasia, että suhteet välillä loppuvat, ja silloin niiden kuuluukin loppua. Kaikkia ihmissuhteita ei pysty pelastamaan, vaikka miten haluaisimme ja yrittäisimme.
On tervettä osata myös tunnistaa se raja, kun jokin tulee päätökseen. Ympyrä voi sulkeutua työpaikan, kodin, kaupungin, ystäväpiirin, parisuhteen tai minkä tahansa osalta. Ja sille on myös paikkansa. Kaikki suhteet elämässä eivät ole elämänmittaisia, vaan jotkut ovat pienen matkan pituisia. Silti lyhyelle suhteelle voi nähdä myös arvon. Arvo voi olla vaikkapa tärkeä opetus, minkä joku ihminen opetti lyhyellä käynnillään. Arvoa ei pidä mitata aina suhteen pituudessa.
Riidat, mykkäkoulut, mielipide-erot, etäisyyden otot – vaikeat tunteet aiheuttavat ihmissuhteissa paljon kärsimystä. Terhi Ketola-Huttusen ja Heli Pruukin realistinen ja ihmistä ymmärtävä opas Viha voimaksi – Vaikeat tunteet ihmissuhteissa kertoo, miten käsitellä läheisten välillä vellovia vaikeita tunteita.
Kun osaat säädellä omia tunteitasi ja ymmärrät niitä myös toisissa, voit paremmin niin parisuhteessa, vanhempana, ystävien kanssa kuin työpaikoillakin.
Oletko ollut piilossa muilta ja maailmalta? Verhonnut itsesi ja mielipiteesi vuorovaikutustilanteissa? Pelännyt paljastaa todellisen sisimpäsi? Elänyt elämäsi kulisseissa? Niin meistä moni tekee. Ja siihen on monia syitä.
Kun oivallamme, että mekin voimme tulla esiin ja näkyviksi, saatamme tuntea surua kaikista niistä vuosista, jotka olemme eläneet varjoissa piilotellen todellista itseämme. Voi tuntua, että olemme hukanneet vuosia kallisarvoisesta elämästämme. Saatamme katua ja harmitella sitä, että muutos ei tapahtunut aikaisemmin.
On hyvä muistaa, että olemme kuitenkin aina toimineet juuri sillä tietämyksellä, mikä meillä kussakin kohtaa elämän polkuamme on ollut. Parhaalla mahdollisella sillä hetkellä tietämällämme tavalla. Meillä on voinut olla rajoittavia uskomuksia, jotka ovat estäneet meitä toimimasta muulla tavalla. Meillä ei ehkä jostain syystä ole ollut sisäistä lupaa olla rehellisiä ja tulla näkyviksi omina itsenämme. Emme ole vielä olleet valmiita toimimaan toisin.
On hyvä antaa hyväksyntää ja ymmärrystä sille pelokkaalle entiselle minälle, joka on toiminut niin kuin on toiminut.
Jos sinua harmittaa se, mikset ole aiemmin tullut näkyväksi omana rohkeana itsenäsi voit tehdä vaikka seuraavan harjoituksen:
• Laita käsi sydämellesi ja tunne käden lämpö rintakehälläsi.
• Tunne miten olet siinä omana tukenasi.
• Voit lähettää mielessäsi lämpimän viestin sille osalle sinua, joka on piileskellyt. Kiitä sitä, että se on uskaltanut muuttua ja tulla siksi sinuksi, joka nyt olet.
• Tiedä, että muutos tapahtui juuri oikeaan aikaan. Silloin kun se oli mahdollista.
• Hengittele hetki rauhassa ja tunne rintakehän rauhoittava liike kättäsi vasten, kun hengität
• Kiitä itseäsi siitä, että olet uskaltanut tulla esiin ja näkyväksi
• Laske käsi sydämeltäsi ja tunne elämän voima sinussa
• Lähde päivääsi ja nauti siitä, että olet nyt näkyvä, vahva sinä – oman elämäsi päähenkilö
Projisoimme ulkomaailmaan herkästi mielikuvia siitä, miten joku muu on saavuttanut sitä, tätä ja tota. Omissa sisuksissa kalvaa riittämättömyyden tunne. Olenko jäänyt jostain hoksausjunasta, miten tämä elämähomma hoidetaan jotenkin paremmin ja fiksummin?
Höpöhöpö! Et ole jäänyt mistään junasta. Kesken täällä ollaan kuin puolikuut itse kukin.
Kirjoitan parhaillaan Hidasta elämää-kirjaa (Bazar Kustannus 08/25) omaan voimaan astumisesta, oman kasvu- ja maailmanmatkatarinani kautta. Paitsi että kirjani on vielä auttamattomasti kesken, niin on myös matkani. Mutta kirjoitan silti. Jossain vaiheessa ymmärsin, että mikäli julkaisisin tekstini vasta kun olen ”valmis”, sitä päivää jäisimme odottamaan. Valmiimpaa hetkeä odottaessa vierii viikot, kuukaudet ja vuodet. En ole ainoa, jonka matka on kesken. Niin on sinunkin, kun kerran elossa olet tätä lukemassa (JEE!). Yksi asia, mikä on sekä varmaa että paradoksaalista ihmisyydessämme, on se, että olemme yhtä aikaa sekä perillä että kesken. Ihmisenä kasvu ja oppiminen ei koskaan tyssää, vaikka voimmekin elämän eri etapeissa tuntea levollisuutta ja sitä perillä olemisenkin tunnetta.
Keskeneräisyys pitää liikkeellä
Omalle keskeneräisyydelle antautuminen tarkoittaa kontrollista luopumista ja omien riittämättömyyden tunteidenkin sietämistä. Jos olisimme ”valmiita”, miksi olisimme enää kiinnostuneita oppimaan uusia asioita, kehittymään ammatillisesti tai edes nousemaan aamulla uuden päivän kokemuksiin? Keskeneräisyys onkin moottorimme, joka energisoi ja laittaa liikkeelle. Se työntää etsimään uusia reittejä, kokeilemaan, erehtymään, eksymään ja kasvamaan.
Naistenlehtien otsikot antavat ymmärtää, että ”onni on vihdoin löytynyt” ja ”lopultakin tiedän, kuka olen” ja ”enää en pelkää mitään” tuottaen meille mielikuvia elämän valmiiksi tulemisesta ja joidenkin kullanhohtoisten merkkipaalujen olemassaolosta, joille ei vain itse ole vielä yltänyt. Tosiasiassa keskeneräisyys yhdistää meitä ihmisinä yhtä paljon kuin se, että meillä on lajityypillisesti kaksi jalkaa ja kättä ja kykenemme käsitteelliseen ajatteluun ja itsereflektioon. Olet elossa, joten elämä ON kesken, koko ajan.
Salli keskeneräisyytesi:
1) Iloitse ja kiitä itseäsi siitä, mitä olet jo mahdollistanut ja minkä matka olet jo tullut.
2) Käännä keskeneräisyyden tunne uteliaisuudeksi elämää kohtaan: saan kasvaa ja oppia yhdessä muiden matkatoverieni kanssa.
3) Tunnista keskeneräisyyksissä tavoitteesi: missä haluat vahvistua ja viisastua seuraavaksi?
Kesken oleminen paiskaa meidät vastakkain häpeän ja riittämättömyyden kanssa. Joka vuosi monen kirjat, laulut, villit ideat, projektit tai aloitteet jäävät pöytälaatikkoon silkasta kesken olemisen kauhusta. Tulemalla esiin paljastat oman haavoittuvaisuutesi, ”vaiheessa olemisen”. Ja mikäänhän ei ole kauhistuttavampaa. Paradoksaalisesti jälleen, koska keskeneräisyytemme on niin vääjäämättömästi yhteistä, sen näyttämisestä tuleekin silta. Muistatko tilanteita, joissa olisit kauhunkankeana tullut esiin, vaikket ollut ihan varma eikä tuntunut olevan mitään ”valmista ajatusta” ja saanutkin huomata, että siitä ei seurannutkaan tuomio vaan yleisemmin hyväksyntä? Keskeneräinen ja haavoittuva on meidän kaikkien yhteinen ihmisyyden ihokerros. Ja mitään emme sekä kammoa että kaipaa kuin tulla nähdyksi sen kanssa.
Kun kirjani seuraavan puolen vuoden aikana valmistuu, yksi asia on varmaa: olen yhä matkalla. Kukaan täällä ei ole sen valmiimpi, joten ole sinäkin kaikessa rauhassa aivan vaiheessa.
Kuvittele tilanne, jossa olet päättänyt ryhtyä rehellisemmäksi omassa elämässäsi. Sinulla on ympärilläsi paljon ihmisiä, jotka ovat kulkeneet kanssasi vähintäänkin pari vuosikymmentä. On aviopuoliso ja laaja ystäväpiiri niin opiskeluajoilta, harrastuksista kuin töistäkin.
Aviopuolison kanssa olette tavanneet opiskeluaikana ja yhteisiä vuosia on takana kohta kolmekymmentä. Suhde on toisiaan kunnioittava ja vakaa, molemmat ovat tahoillaan keskivertoa itsenäisempiä. Puolisosi on vaativassa työssä johtajana kansainvälisessä yrityksessä, ja matkapäiviä tulee viitisenkymmentä vuodessa.
Vastaat pääasiassa arjen sujuvuudesta ja kotiasioiden hoitamisesta. Sinulla on kaksi lasta, joista nuorempi on lähestymässä teini-ikää ja vanhempi aloittanut opiskelut uudella paikkakunnalla. Apua ja tukea kaipaavat vanhempasi asuvat kahdestaan muutaman sadan kilometrin päässä. Olet heidän ainoa lapsensa. Työskentelet kymmenettä vuotta tietotyössä ja pienen tiimin esihenkilönä keskisuuressa yrityksessä. Yrityksen tilanne on epävakaa, koska aikaimpien vuosien investoinnit eivät ole tuottaneet odotettua tulosta. Vapaa-ajalla teet paljon vapaaehtoistyötä lasten harrastuksiin liittyen ja lisäksi harrastat itse yhdessä naisporukan kanssa sulkapalloa ja erilaisia jumppia. Elämä on monella tavalla hyvää, mutta silti olo sisällä on jotenkin ontto.
Elätkö omaa elämääsi sivuroolissa?
Kun ihminen ryhtyy rohkean rehelliseksi, alkaa hän tarkastelemaan itseään ja ympäröivää elämään lempeän kriittisesti. Usein matkaan sysää tuntemus, että elät ikään kuin oman elämäsi sivuroolissa. Tai tunnet, ettet elä omaa elämääsi alkuunkaan.
Mistä voisi lähteä liikkeelle? Mitä nämä ihmeelliset tunteet ovat, joita vain rehellisempi pohdiskelu itsekseen aiheuttaa? Moni toisaalta kiirehtii tekemään elämäänsä tarvittavia totaalisia muutoksia ja se saattaa sysätä melkoiseen pyörremyrskyyn muutenkin epävakaassa tunteessa ja tilanteessa. Kiirehtiminen saattaa nostaa heti alkuun niin tukalan tunteen, ettei pääse matkan alkua pidemmälle. Aivan kuin seinä nousisi pystyyn rehellisyyden edessä.
Saako näin tuntea?
Jos ajatellaan esimerkin henkilöä, on hänellä kaikki elämän langat aika hyvin käsissä. Kun tällainen henkilö saa mahdollisuuden tarkastella elämäänsä vain omasta näkökulmastaan, vaikka lomalla, saattaa pintaan nousta tarve hidastamisesta.
Miten olen näin loppu ja väsynyt jatkuvasti, vaikka teenkin minulle kivoja asioita? Miksi tarvitsen lomaa minulle rakkaista ihmisistä? Milloin olen ehtinyt ajatella omia ajatuksiani? Saanko tuntea näin?
Monella ensimmäinen rehelliseen käsittelyyn tuleva tunne saattaa kummuta omien tarpeiden esiintulolla sopivalla hetkellä.
Olemme tottuneet tietämään, mitä seuraavaksi tapahtuu
Epävarmuuden tunne valtaa usein mielen, kun tulee rehellisesti tietoiseksi oman elämänsä tilanteesta. Hetkellisesti kaikki näyttäytyy sekavana ja epämääräisenä. Mieli tulvii erilaisia kysymyksiä ja lähes kaikkeen vastaus tuntuu olevan ”En tiedä”. Tietämättömyyden hyväksyminen epävarmuuden jälkeen on avainasemassa.
Olemme tottuneet tietämään, mitä seuraavaksi tapahtuu ja tavallaan käsikirjoittamaan elämäämme syvällä tasolla joskus paljonkin ennakkoon. Onko silloin tilaa elämälle tapahtua? Onko silloin tilaa mennä hetkiin tietoisena ja itseään kuunnellen ja kunnioittaen? Ei ole, ja se on täysin inhimillistä.
Alkuun voi näyttää siltä, ettei mikään muutos ole mahdollinen
Pelko seuraa epävarmuutta ja tietämättömyyttä. Mitä tapahtuu, jos muutan elämäni paletissa jotain? Miten voin olla varma, että muut ymmärtävät uusia ajatuksiani ja näkemyksiäni? Hyväksyvätkö he minut silti? Rakastavatko lähimmät ihmiset minua, jos e ole olemassa heitä varten? Saanko enää koulutusta vastaavaa työtä muualta, vaikka olenkin osaava ja innokas oppimaan vielä uutta? Miten tiimini pärjää kaikessa paineessa, jos lähtisin? Miten puolisoni pärjäisi lasten kanssa, jos en aina hoitaisi kaikkia kotiaskareita? Miten lapset pärjäisivät elämänvalinnoissaan, jos en olisi kertomassa heille hyviä ratkaisuja? Kuka hoitaisi naisporukan kevätturnauksen, jos minä lähtisinkin joogamatkalle yksin? Miten vanhempani selviävät, jos alan priorisoimaan itseäni? Miten lapseni suhtautuvat minuun, jos en enää seiso kaukalon laidalla kaikkia pelejä? Voinko sanoa, että tarvitsen hoivaa ja huolenpitoa, läheisyyttä vaikka olen aikuinen?
Rehellisyys on syvää näkyväksi tulemista itselle ja muille
Tällaiset kysymykset ja ajatukset usein täyttävät mielen totaalisesti, kun alkaa tarkastelemaan elämäänsä rehellisesti. Näet ikään kuin unelmatilanteen, jonka jälkeen mieli alkaa tuottaa satoja esteitä.
Alkuun saattaakin näyttää siltä, että mikään muutos ei ole mahdollinen. Mutta jos uskaltaa puhua ääneen omista tunteista, toiveista, haaveista ja epävarmuuksista ja peloista lähimmille ihmisille huomaa, että aika moneen asiaan saa ymmärrystä ja tukea.
Rehellisyys onkin syvästi näkyväksi tulemista itselle ja muille, ja se on monelle samaan aikaan suurin pelko ja syvin tarve ja toive. Ensin kannattaa tehdä pohdintoja itsekseen jonkun aikaa ja vaikka kirjoittaa niitä ylös. Palata ajatuksiin, vaikka viikon päästä ja jalostaa niitä eteenpäin. Pohtia, mikä on rehellisesti tärkeää ja mitkä voisivat olla ensimmäisiä askeleita kohti tavoitetilaa.
Malta edetä rehellisyydessä verkkaisesti
Mitä pienemmin pystyy avaamaan ajatuksiaan pikkuhiljaa lähimmille ihmisille, sitä varmemmin jatkavat he kulkua elämässäsi kanssasi. Muiden on myös helpompi yhtyä matkaasi, jos osaat heti kertoa heille, miten asiaa voisi lähteä yhdessä viemään eteenpäin niin, että kaikilla olisi turvallista. Jos he rakastavat sinua varauksetta, haluavat he sinulle hyvää ja siksi ratkaisuja päästään pohtimaan yhdessä. Mitään ei tarvitse kerralla muuttaa ja uusia toimintamalleja kannattaa muutenkin testata vähän kerrallaan ja verkkaiseen tahtiin. Koko elämää ei kannata kerralla muuttaa, ellei elämä siihen tahtomatta sysää.
Syvä rehellisyys ei voi tuottaa mitään pahaa – Siis pelko pois!
Tärkeää on koko ajan viestiä rehellisesti ympärillä oleville tärkeille ihmisille, missä kohtaa muutosmatkallasi olet menossa ja mitä tunteita milloinkin koet. On hyvä muistaa, että rehellisyyden muutosmatkasi vaikuttaa valtavan paljon joka tapauksessa elämäsi ihmisiin.
Tuotat kokonaisuuteen uusia näkökulmia ja asetelmia, jotka sysäävät muiden ajatukset ja toiminnan uusille raiteille: On siis turha ajatella, että voisit mitenkään suojella muita oman muutoksesi vaikutuksilta.
Ja oikeastaan miksi pitäisikään? Jos olet matkalla rehellisemmäksi, olet matkalla kohti sitä ihmistä, joka syvimmiltäsi olet. Palaat ikään kuin pala palalta ihmiseksi, jona olet tähän maailmaan syntynyt. Voiko se olla jotain kamalaa ja pahaa? Ei voi. Ei siis ole mitään syytä siis suojella muita sellaiselta henkilöltä, joka voi matkan läpikäytyään kohdata itsensä ja muut rakkaudesta käsin sydän ja mieli avoinna.
Joulu on suurimmalle osalle meistä, joilla on riippuvaisia toimintamalleja korkean riskin tilanteiden äiti ja kuningatar. Stressi, kuormittavat sosiaaliset tilanteet sukulaisten kanssa, kulutuskeskeisyys, herkkujen ylitarjonta ja pakolliset perinteet sisältyvät kaikki tähän vuoden huippujuhlaan, johon valmistaudutaan nykyään jopa viikkoja ennen. Ne ovat itsessään jo vahvoja triggereitä tämän korkean riskin tilanteen sisällä.
Kaikilla ei ole perhettä tai ystäviä, joiden kanssa aikaa viettää. Näin monet kokevan joulun aikaan syvää yksinäisyyden kokemusta. Omaan haasteensa tuovat myös muutokset rutiineissa ja tyhjät päivät.
Meille, joilla on riippuvuuksia tai jotka olemme toipumisen tiellä, joulun aika on yksi suurimmista koetinkivistä haastavan käyttäytymisen suhteen. Tilannetta ei helpota se, että joulun aika nostaa monesti pintaan sellaisia vaikeita tunteita, jotka ovat traumataustojemme kaikuja.
Muistamme lapsuuden joulujen turvattomuuden, osattomuuden, pettymykset, jopa pelon. Monille meistä jouluihin liittyy muistoja, jotka saavat kehomme jännittymään vielä tänäkin päivänä. Itse muistan läheisten alkoholinkäytön ja sekoilut. Myöhemmiltä jouluilta mukaan tarttui väkivallan pelko arvaamattoman perheenjäsenen läsnä ollessa.
Nämä tunteet vahvistavat kokemusta omasta erillisyydestä, yksinäisyydestä ja riittämättömyydestä – emmekä edes välttämättä tiedosta, mistä on kysymys. Koemme joulun lähestyessä syvää pahaa oloa, jota pakenemme riippuvuuden lohduttavaan syliin.
Tämä on helppoa, koska houkutukset ovat helpommin saatavilla.
Automaattiset ja siten tiedostamattomat mahdollistavat ajatukset ohjaavat toimintaamme haitalliseen suuntaan. ”Kyllä nyt jouluna pitääkin herkutella.”, sokeririippuvainen ajattelee. ”Toki minä nyt joulun kunniaksi voin ottaa lasillisen. Joulu on vain kerran vuodessa.”, saattaa alkoholiriippuvainen vakuutella itselleen. Uupuneen läheisriippuvaisen ajatuskulku saattaa olla ”Kuka muu sukulaisten joulutapaamisen järjestää kuin minä? Niinhän se on aina mennyt.”
Yksi joulun kunniaksi itselle sallittu alkoholiannos, herkutteluilta tai shoppailusessio johtaa helposti meillä riippuvuuksiin taipuvaisilla pidempään repsahdukseen. Koska vaikka on itselleen kuinka vakuutellut, että ”joulun aikaan on ookoo”, riippuvaisen toimintamallin kanssa flirttailusta seuraava häpeä, syyllisyys ja pettymys ajaa helposti syvemmälle riippuvuuden haitalliseen kehään.
Kuinka meidän riippuvuuksiin taipuvaisten kannattaa varautua siihen, että korkean riskin tilanteita on korostetun paljon?
Ennakointi on ensiarvoisen tärkeää. Haastaviin päiviin voi tehdä toimintasuunnitelman tai jopa lukujärjestyksen. Hyvät yöunet, verensokerin ja hermoston tasapaino ovat hyvä perusta, jolle alkaa rakentaa. Luo siis itsellesi mahdollisuuksien mukaan väljä aikataulu. Jätä aikaa hengittelyyn ja venyttelyyn. Ole tietoinen siitä, mikä on seuraava tehtävä asia ja valmistaudu ajoissa. Stressi on todella iso triggeri, joten hengitä, hengitä ja vielä kerran hengitä.
Jos kohtaat haastavia tilanteita, ota aikalisä. Sanoita omat tunteesi, tarpeesi ja rajasi toisille, jos vain mahdollista. Jos tarpeen, poistu paikalta – vaikka vain hetkeksi.
Puhu ihmisille, läheisille, ystäville. Pidä puhelin saatavilla. Hakeudu ihmisten joukkoon. Älä jää yksin. Jos sinulla on tukihenkilö, kysy, voiko hän olla puhelimen äärellä, että voit soittaa hänelle. Monessa vertaistukiryhmässä on järjestetty enemmän tapaamisia, joissa voi kohdata ihmisiä.
Puhu ihmisille etukäteen. Jos et voi kertoa suoraan riippuvaisesta käyttäytymismallistasi, voit sanoa, ettet halua juoda juuri nyt.
Jos tiedät, että olet yksin, onko mahdollista tehdä jotain merkityksellistä, kuten hyväntekeväisyystyötä? Minä olin yhden joulun New Yorkissa auttamassa hurrikaani Sandyn uhreja lapsiperheille järjestetyssä tapahtumassa. Pakkasimme ja jaoimme lahjoja, jaoimme ruokaa ja leikimme lasten kanssa.
Jos sinulla on terapeutti, voi olla hyvä ottaa tapaaminen juuri ennen joulunpyhiä, jotta saat kevennettyä tunnelastiasi. Samalla voit pyytä terapeutiltasi juuri sinulle sopivia täsmävinkkejä haastaviin tilanteisiin.
Jos kaikesta valmistautumisesta huolimatta tapahtuu niin, että retkahdat, repsahdat tai lipsahdat haitalliseen toimintamalliin, ole itsellesi lempeä. On kysymys todella tunteikkaasta vuodenajasta. Sen kokeminen tekee sinulle varmaan kipeää.
Myös retkahtaminen on kipeää. Se, että lisäät omaa kipuaasi sättimällä itseäsi, ei auta sinua. Päinvastoin. Tämä ei tarkoita sitä, ettekö voisi olla itseäsi kohtaan jämäkkä, tehdä korjausliikettä ja yrittää uudestaan. Ainoa tapa millä voit mokata on, että luovutat.
Ja mikä tärkeintä, muista, että tämäkin menee ohi. Joulu on vain kerran vuodessa ja ensi jouluna olet todennäköisesti viisaampi sen suhteen, mikä sinulle sopii ja mikä ei.
Millainen olisi maailma, jossa kunnioittaisimme kehomme hiljaista viisautta? Jossa syvään hengittäminen olisi niin luonnollista, ettei sitä tarvitsisi uudelleen opetella? Jossa kehon kieli olisi tärkein kieli hallita?
Millainen olisi maailma, jos oppisimme jo koulussa lukemaan hermostojamme? Jos tietäisimme, miten päästä taistele- tai pakene tilasta takaisin sisäiseen rauhaan? Miten vastata toiselle reagoinnin sijaan? Miten löytää ymmärrystä myös häntä kohtaan, joka ajattelee eri tavalla? Näyttää erilaiselta?
Mitä jos myötätunto ja terveet rajat olisivat kansalaistaitoja? Mitä jos opiskelisimme rakkautta kertausharjoituksena? Tuntisimme jokainen olevamme osa yhtä suurta kokonaisuutta. Tietäisimme luissa ja ytimissämme, että jokaisella, pienelläkin teollamme on vaikutusta tällä planeetalla.
Millainen olisi maailma, jossa meidän ei tarvitsisi uupua? Ei tarvitsisi suorittaa voimavarojemme äärirajoilla vain saadaksemme arvostusta. Mitä tapahtuisi, jos kieltäytyisimme olemasta koneita? Pitäisimme äänekkäämmin ihmisyyden ja inhimillisyyden puolia. Muistaisimme, että lopulta olemme jokainen vain ehtyviä luontokappaleita. Meillä on vain tämä yksi elämä aikaa kokea.
Mitä jos emme enää odottaisi, vaan antaisimme kehomme puhua? Voisiko se olla ensimmäinen askel kohti syvempää yhteyttä, sielua? Sitä paikkaa, josta käsin näemme itsemme osana toista, osana ympäröivää yhteiskuntaa, luontoa ja tätä piskuista maapalloa, josta voimme yhä pitää huolta. Mitä jos kaikki onkin lopulta hyvin yksinkertaista?
