Monelle (minulle myös) on enemmän kuin tuttua pelätä, että miten toinen reagoi jos ilmaisen rajani/toiveeni.
Vertauskuva on ehkä hiukan kömpelö, mutta se on sama, kun pelkäisi millainen sää huomenna on. Kun se mitä taivaalta tulee tai ei tule, ei ole käsissämme. Me voimme vaikuttaa siihen, että laitetaan sopivat vermeet päälle, sää on mitä on. Ja samalla, se ei ole ollenkaan säähän verrattavissa oleva asia, sillä olemme sosiaalisia olentoja, jotka kaipaamme kuulua joukkoon ja pelkäämme jäädä ulkopuolelle ja tulla hylätyksi.
Jos tunnistat pelkääväsi jonkun toisen reaktioita, kokeile vaikka ihan tässä ja nyt sitä, että hengität oikein syvään sisään ja sanot itsellesi mielessä: “X saa reagoida ja tuntea juuri kuten hän reagoi – se ei ole minun käsissäni” JA “Minä saan täysin tuntea mitä tunnen siitä, miten X reagoi”.
Silloin kun pelkäämme toisen reaktioita, pelkäämme itse asiassa sitä, mitä se saisi meidät itsemme tuntemaan. Tunnistatko itselläsi jonkin tällaisen kuvion? Jos XXX reagoi näin…., sitten minä tuntisin itseni hylätyksi/ avuttomaksi/ syylliseksi/ häpeälliseksi?
Omien tunteiden radikaali hyväksyntä auttaa myös siinä, että pystymme hippusen helpommin hyväksymään (ja se ei tarkoita että pitäisimme siitä) sen, että toinen reagoi ja tuntee kuten hän tuntee. Ja aikuisena ihmisenä, hän on itse vastuussa siitä, miten hän toimii taikka itseään ilmaisee.
Ja se mihin taas voimme vaikuttaa, on se MITEN ilmaisemme itsellemme tärkeitä asioita ja millaisia valintoja teemme, mikäli toinen toistuvasti esimerkiksi mitätöi sitä, mitä tuomme esiin.
Turvallisissa suhteissa on tilaa tuoda esiin ajatuksia, tunteita, toiveita ja myös rajoja.
Tutustu omiin tunteisiin syvemmin
Eevi Vuoriston Ymmärrä tunteitasi -korttipakan kortit sopivat hyvinvoinnin tueksi Sinulle, joka
…haluat olla syvemmin yhteydessä tunteisiisi
…haluat oppia terveitä tunnetaitoja
…haluat lisätä itseymmärrystä ja myötätuntoa niin itseäsi kuin muitakin kohtaan.
Korteista on apua erityisesti vähän hankalammin lähestyttävien tunteiden kanssa. Voit esimerkiksi poimia pakasta tunteita, jotka ovat ennalta tuttuja, sinun on vaikea kohdata tai välttelet niitä tai sellaisia, joita sinun on vaikea sallia itsellesi.
Nykymaailma kannustaa meitä jatkuvaan tekemiseen ja aikaan saamiseen. Työelämän tahti on kiihtynyt ja venyttää osaa meistä äärimmilleen. Arjen pyörityksen keskellä on helppo kadottaa yhteys itseensä ja havahtua vasta siinä vaiheessa, kun voimavarat ovat vähissä. Silloin, kun keho hälyttää.
Keholla on oma luontainen rytminsä. Se ilmoittaa, kun sisäiset voimavaramme ovat epätasapainossa, kun hermosto käy ylikierroksilla, lepo on jäänyt vähiin tai stressi on jatkunut liian pitkään.
Usein olemme niin tottuneet kehomme varoitussignaaleihin, ettemme kiinnitä niihin juurikaan huomiota. Väsymyksestä, kolotuksesta, säryistä tai pinnallisesta hengityksestä on saattanut tulla meille normaali olotila. Tällöin kehon hienovaraisemmat vihjeet menevät helposti ohitse, ja jotain suurempaa pitää tapahtua, jotta havahdumme levon ja itsehoivan tarpeeseen.
Kun yhteys omiin kehollisiin tuntemuksiin ja tunteisiin on hukassa, voi olla vaikea tunnistaa, mitä minä tarvitsen juuri nyt. Lohdullista on, että keho on aina tässä. Voimme koska tahansa alkaa virittäytyä uudelleen sen viesteille.
Palaamalla takaisin itsesi ja kehosi äärelle, voit alkaa kuulostella syvimpiä tarpeitasi ja toiveitasi. Tässä 4 harjoitusta, jotka auttavat sinua laskeutumaan itsesi ja kehosi äärelle:
1. Pysähdy hetkeksi tunnustelemaan hengitystäsi. Tietoinen hengitys on pieni, mutta tehokas tapa, jolla saat tuotua huomion ajatuksistasi omaan kehoosi. Keskity erityisesti siihen, miltä hengityksesi tuntuu? Mitä kehonosia sisään- ja uloshengitys sinussa liikuttaa? Miten voisit antaa hengityksen virrata vielä vapaammin? Rentoudu hetkeksi hengityksen liikkeeseen ja anna kehosi liikkua hengitysaaltojen mukana.
Huomaa, miltä olo tuntuu jälkikäteen. Saatat huomata kehosi kierrosten laskeneen jo muutaman minuutin tietoisen hengittelyn ansioista.
2. Suhtaudu tunteisiisi uteliaasti. Hengityksen kautta on usein helpompi lähteä skannaamaan myös muita sisäisiä tuntemuksia. Huomaa, millaisia tuntemuksia kehostasi nousee ja missä päin kehoa ne aistit? Jos jokin selkeä tuntemus nousee esiin, voit tuoda kämmenen sen kehon osan päälle ja nimetä tuntemuksen ääneen. Istu hetki tuntemuksesi kanssa ja keskity vain hengittämään.
Sisäisten tuntemusten avulla sinun on helpompi päästä myös tunteidesi ja tarpeidesi jäljille. Jos esimerkiksi huomaat kiristystä jossakin kehosi osassa, voit kysyä itseltäsi, mistä kiristys kertoo? Mikä tunne sen taakse ehkä kätkeytyy ja mitä tuo tunne voi sinulle viestiä? Mitä sellaista olet ehkä vailla, mitä voisit itsellesi antaa tai sanoa?
Muista, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Epämukavankin tunteen kanssa on helpompi olla, kun keskityt kehollisiin tuntemuksiin ja päästät hetkeksi irti tarinasta tunteen takana.
3. Keskustele kehosi kanssa kuin jututtaisit sisäistä lastasi. Pysähdy päivän päätteeksi keskustelemaan kehosi kanssa niin kuin puhuisit sisäiselle lapsellesi. Kysy itseltäsi esimerkiksi seuraavat kysymykset ja vastaa rehellisesti: Miten päivä on sujunut? Miten nukuin? Miten ruoka maistui? Olenko käynyt ulkona? Oliko päivässä jotakin erityistä? Miltä se tuntui? Kuuntele uteliaasti vastauksiasi ja tunnustele, mitä ne herättävät sinussa. Onko jotakin, mitä kehosi tarvitsee tässä hetkessä? Miten voisit antaa sitä itsellesi?
4. Lisää keholempeyttä arkeesi. Kokeile tehdä lempeydestä arkinen harjoitus, joka auttaa sinua vahvistamaan yhteyttä itseesi. Jos et tiedä, mistä aloittaa, ajattele asioita, joissa olet itseäsi kohtaan usein ankara tai joiden kohdalla jätät helposti tarpeesi huomioimatta. Miten voisit toimia itseäsi kohtaan lempeämmin? Mitä hyvää voisit antaa kehollesi juuri nyt?
Ehkä se on myötätuntoisia sanoja, ehkä hoitavaa liikettä tai pehmeää kosketusta. Huomaa, että sen ei tarvitse olla mitään suurta. Ota pieni, vaikka minuutinkin mittainen hetki itsellesi ja kehollesi ja anna itsesi tuntea, että olet tärkeä.
Joskus yhteys itseen ja omaan kehoon on ollut katkolla niin pitkään, että sen palauttaminen voi vaatia pieniä tai vähän isompiakin elämänmuutoksia, ehkä myös ammattiapua. Usein riittää, kun päätät lisätä arkeesi tietoista pysähtymistä ja antaa tilaa sisäisen maailmasi tutkailuun. Ehkä sinulla on jo valmiiksi toimivia rutiineja, joiden pariin voit palata. Jotain minkä äärellä, tunnet laskeutuvasi takaisin omaan tasapainoosi.
Mitä enemmän opit kuuntelemaan kehosi viestejä, sitä helpompi sinun on tunnistaa, mitä tarvitset milloinkin ja mihin voimavarasi riittävät. Silti elämä osaa aina yllättää. Sitä varten on hyvä olla työkaluja, jotka auttavat sinua löytämään takaisin itsesi luokse.
Blogin harjoitukset on koostettu Lempeyttä keholle -korttipakan harjoitusten pohjalta. Myös alla oleva Lupaus-kortti on poimittu pakasta:
Keskusteluissa erityisherkkien ihmisten kanssa nousee lähes aina esiin vääränlaisuuden tunne. Moni herkkä kokee ettei oikein sovi joukkoon, ja ettei ole varustettu sellaisilla ominaisuuksilla, joita ihmisellä ”pitäisi” olla. Erityisherkät tuntuvat soimaavan itseään ennen kaikkea siitä, etteivät jaksa kuormitusta ja ärsykkeitä samalla tavalla kuin vähemmän herkät kanssaihmisensä.
Herkillä miehillä voi olla tukala olo sellaisessa miehisessä kulttuurissa, missä pitäisi olla ”kova jätkä”. Moni miespuolinen erityisherkkä asiakkaani on todennut oleskelevansa mieluummin luonnossa, soittavansa vaikka kitaraa, tai uppoutuvansa jonkin itseä kiinnostavan asian tutkimiseen sen sijaan, että viettäisi viikonloput railakkaassa poikien mökkireissussa tai istuisi pubissa porukalla katsomassa jalkapalloa ja vertailemassa kokemuksiaan naisista. Omana itsenään oleminen tuntuu hankalalta sellaisessa ilmapiirissä, jossa korostuvat suorittaminen, saavutukset, kilpailu ja pintapuoliset kohtaamiset.
Herkillä naisilla on ihan samantyyppiset mieltymykset. Oma aika, rauha, luontoyhteys, aidot kohtaamiset, syvälliset keskustelut, merkitykselliseltä tuntuvat asiat, syvällinen pohdiskelu, luovuuden ilmaisu jollain tavalla ja omaan sisäiseen maailmaan kääntymisen tarve ovat tuttuja monille herkille ihmisille. Toki herkkien joukossa on myös sosiaalisia ja ulospäin suuntautuneita sekä elämyshakuisia ihmisiä. Hekin kuitenkin kaipaavat ja tarvitsevat yksinoloa ja palautumista sosiaalisista riennoista ja muista ärsykkeistä.
Herkkiä on monenlaisia, mutta yhteistä herkille on vahva tunne-elämä, kyky huomata hienovaraisia vivahteita, ärsykeherkkyys ja taipumus prosessoida asioita syvällisesti. Näistä ominaisuuksista voi löytää paljon hyvää. Elämän ilot ja kiitollisuuden aiheet tuntuvat vahvasti, tarkkaa havaintokykyä voi käyttää hyödykseen esim. vuorovaikutustilanteissa, syvällinen prosessointikyky synnyttää uutta ymmärrystä ja herkkyys ärsykkeille voi olla avuksi esimerkiksi aisteja hellivien tilojen ja ympäristön suunnittelussa.
Kun ymmärtää itseään ja herkkyyttään, on helpompi hyväksyä se, ettei jaksa samoja juttuja tai ole aina kiinnostunut ihan samoista asioista kuin muut. Se sijaan, että taistelisi herkkyyttään vastaan ja yrittäisi muuttaa synnynnäisiä taipumuksiaan, voi miettiä, missä kaikessa on oikeastaan aika hitsin hyvä ja mikä kaikki itseä aidosti kiinnostaa. Mikä saa sinut syttymään ja omat hyvät ominaisuutesi esille? Millaisten asioiden ja ihmisten parissa olet kuin kotonasi? Millaisessa ympäristössä viihdyt? Ei sinun tarvitse viihtyä siellä, missä muut viihtyvät. Sinä saatat kukoistaa ihan toisenlaisten asioiden parissa ja se on täysin ok. Herkkyys voi olla jopa valttikortti monissa tilanteissa.
Haluatko ymmärtää herkkyyttäsi paremmin ja löytää toimivia välineitä kuormituksen säätelyyn? Rohkaiseva kirjani Helpotusta erityisherkän elämään
käsittelee erityisherkän hyvinvointia henkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta
auttaa tunnistamaan oman herkkyyden erityispiirteet
autta löytämään tilanteeseesi sopivat vinkit, harjoitukset ja reitit arjen sujuvuuteen, tunteiden käsittelyyn, tasapainoisiin ihmissuhteisiin ja kuormituksen säätelyyn
kuvaa myös traumojen vaikutusta ihmisen kokemusmaailmaan.
Kiusaaminen on vaativa, surullinen ja samaan aikaan kovin olemassa oleva ilmiö. Joka on myös minulle henkilökohtaisesti tuttu, kummaltakin puolilta (valitettavasti).
Kiusaaminen voi ottaa monia muotoja. Se voi olla väheksyntää, ohittamista, selkeää alistamista ja haukkumista, mutta usein varsinkin aikuisuudessa kiusaaminen tapahtuu enemmän tai vähemmän piilotellusti. Kiusaaminen voi olla valheellisen tiedon levittämistä, henkilökohtaisien ominaisuuksien arvostelua, se voi olla yritystä hankaloittaa toisen elämää jollain tavoin.
Samaan aikaan kun kiusaamisen ilmiö on surullisen totta, on sen rinnalle tullut toinen ilmiö – kiusaamisesta syyttäminen kiusaamisen muotona. Tämä on erityisen surullista niitä ihmisiä ajatellen, jotka ihan aidosti oikeasti kokevat kiusaamista.
Miksi sitten kiusaamis syytöksiä heitetään ilmaan paikoin aiheetta? Syyt ovat varmasti tähänkin moninaisia, mutta uskoisin että tällöin kiusaus syytöksen tarkoitus on viedä huomio pois jostain oleellisesta, kenties jostain epäkohdasta tai aiheesta, joka herättää itsessä vaativia tunteita. Ehkä sen tarkoitus on vahvistaa itsestä tietynlaista kuvaa ja maalata toisesta toisenlaista.Tällöin kyse on jonkinlaisesta sumuttamisesta.
Kiusaamiseen liittyy usein tietoinen tai tiedostamaton halu tuottaa toiselle psyykkistä kipua. Alistaa, nöyryyttää, saada tuntemaan pelkoa. Kiusaaja alitajuisesti uskoo, että tätä kautta oma olo vahvistuisi, ja hetkellisesti kiusaaja saattakin tuntea ylivertaisuutta ja paremmuutta, mutta sellainen ei tietenkään rakennu mihinkään aitoon.
Toivon, että jos olet kohdannut kiusaamista, että tietäisit nämä 4 asiaa.
Ihminen jolla on hyvä olla itsessään, ei tarkoituksellisesti satuta tai alista toista.
Kiusaaja koittaa siirtää omaa pahaa oloaan toiselle- ikäänkuin se auttaisi. Siinä ei ole kyse sinun viallisuudesta – vaan toisen kyvyttömyydestä. Se miten toinen käyttäytyy on hänen vastuullaan, se ei koskaan kerro sinun arvostasi.
Kiusaajaa on usein laiminlyöty tai kiusattu itse. Hänellä ei ole välineitä kohdella itseään eikä toisia arvostavasti.Kiusaamista ei silti pidä yliymmärtää eikä oikeuttaa toisen pahalla ololla – mutta sen voit ymmärtää, että siinä ei ole kyse sinusta. Sinun ei tarvitse ottaa toisen pahaa oloa kantaaksesi. Älä ota sitä kantaaksesi.
Vaikka kiusaaja voi satuttaa, ja herättää valtavan tuskallisia tunteita, hän ei voi voi viedä sinulta oikeutta arvostaa itseäsi, hän ei voi viedä sinulta lupaa tuntea.
Jos olet kohdannut kiusaamista, olen syvästi pahoillani puolestasi.
Oli tilanteesi minkälainen hyvänsä, toivon ettet jää yksin ja toivon sinulle rohkeutta asettaa ne rajat jotka ovat tilanteessasi mahdolliset.
Ole sinä oma itsesi joka tapauksessa, elä sinä sinun arvojesi mukaan joka tapauksessa ja vaikka elämässä olisi vaativia ja raastavia tunteita, tee kaikkesi jotta löydät elämääsi niitä asioita, jotka ovat sinun valon lähteitäsi, joita kiusaaja ei voi sinulta viedä.
Kaikilla ihmisen persoonallisuuspiirteillä on voimavaransa ja haavoittuvuutensa. Yksi sosiaaliseen herkkyyteen psykologisessa tutkimuksessa liitetty voimavara on tunnollisuus. Sosiaalisesti herkkä yksilö onkin usein hyvin velvollisuudentuntoinen. Tämä johtuu siitä, että ujous, arviointiherkkyys ja tunnollisuus jakavat osittain saman taustan kehityspsykologisesti.
Sosiaalinen herkkyys on yhdistetty tutkimuksissa sääntöjä noudattavaan käyttäytymiseen. Introverttiys on yhteydessä riskien välttämiseen ja pitkäjänteiseen puurtamiseen matalavirikkeisessä ympäristössä. Ujoilla puolestaan esiintyy esimerkiksi keskimääräistä vähemmän käyttäytymisen hallinnan ongelmia, kuten yhteiskunnan sääntöjen rikkomista tai päihteiden käyttöä.
Sosiaalisen herkkyyden toisena piirteenä (ujouden rinnalla) toimiva arviointiherkkyys puolestaan tekee lapsen vastaanottavaiseksi ympäristön rangaistuksille. Lapsi on herkkä ympäristön arvioinneille, mikä auttaa lasta sisäistämään ympäristön normit ja edistää lapsen sopeutumista yhteiskuntaan. Myös aikuinen arviointiherkkä on usein tunnollinen, koska ei halua tulla negatiivisesti arvioiduksi opintojensa tai työnsä laadun suhteen.
Ujouden ja arviointiherkkyyden yhteiskuntaan sopeuttavat piirteet korostuvat etenkin, jos lapsi saa kasvaa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Tällöin lapsi usein oppii ohittamaan luontaisen sosiaalisen epämukavuuden muun persoonallisuutensa avulla ja samalla sopeutuu yhteiskuntaan poikkeuksellisenkin hyvin.
Jos olet taipuvainen kokemaan sosiaalista epämukavuutta, niin täsmäät todennäköisesti myös useampaankin seuraavista kuvauksista:
Olet velvollisuudentuntoinen. Pyrit aina suoriutumaan velvollisuuksistasi mahdollisimman tunnollisesti ja niin hyvin kuin mahdollista.
Olet harkitsevainen päätöksissä. Toimit harvoin ajattelemattomasti, vaan ennemminkin harkitset usein asioita pitkään ennen kuin teet suuria elämää mullistavia päätöksiä.
Noudatat sääntöjä tarkkaan. Pyrit noudattamaan yhteiskunnan ja esimerkiksi työyhteisön sääntöjä niin hyvin kuin mahdollista.
Olet järjestyksenhakuinen. Pidät asiat ja esineet mielellään järjestyksessä. Aikatauluihin liittyvä epävarmuus tai ympärillä oleva sekasotku ahdistaa sinua.
Sosiaaliseen herkkyyteen liittyvän tunnollisuuden voimavarat ovat sen ympäristöön sopeuttavassa vaikutuksessa. Erityisesti turvallisissa ja ennustettavissa ympäristöissä, joissa on selkeät säännöt ja joissa pitkäjänteinen puurtaminen kannattaa. Nykymaailmassa menestykseen millä tahansa alalla tarvitaan usein vuosia kestävää opiskelua vaikeiden ja luotaantyöntävienkin asioiden parissa. Tunnollisuus onkin tätä kautta yhteydessä niin koulumenestykseen kuin menestykseen työuralla.
Tunnollisuudella on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Joskus sosiaalisesti herkkä pyrkiikin hoitamaan velvollisuutensa liiankin hyvin. He itse odottavat itseltään ja olettavat muiden odottavan heiltä vain täydellistä suoritusta. Lisäksi liika harkitsevuus voi estää heitä toimimasta silloinkin, kun nopea toiminta olisi tärkeää. Myös sääntöihin voi jumiutua liikaa ja järjestyksen tarpeesta tulla pakkomielteistä. Tällöin liiallinen tunnollisuus alkaa kuormittaa hyvinvointia ja toimintakykyä. Silloin kun tunnollisuus on liiallista ja yksilö on tunnollinen oman jaksamisen kustannuksella, on hyvä harjoitella itsemyötätuntoa.
Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun perustaja. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille ja sosiaalisista tilanteista kuormittuville ihmisille, jotka eivät halua antaa ujouden tai jännittämisen rajoittaa elämää ja valintoja. Ujonrohkaisijasta saat tutkittua tietoa, oman yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.
Kirjoitin edellisessä artikkelissa siitä, että miten meitä ei lähtökohtaisesti ole lapsesta pitäen opetettu riitelemään vaan enemmänkin karttelemaan konflikteja. Riidat ei niitä karttelemalla suinkaan katoa, vaan jäävät kytemään. Miten sitten riidellään rakentavasti? Sovittelun kulmasta katsottuna itsetuntoa parantava riita rakentuu kolmesta eri vaiheesta: oman kokemuksen läpikäyminen, asettumisesta toisen asemaan eli eri näkökulmista sekä katseesta tulevaan ja silloin puhutaan ratkaisuista. Käyn tässä artikkelissa nuo vaiheet tarkemmin läpi.
Se, että kannustan ihmisiä opettelemaan riitelyn taitoja ei kuitenkaan tarkoita sitä, että samalla rikottaisiin jotakin tai loukattaisiin tarkoituksella toisia ihmisiä. Restoratiivisesta ajattelusta käsin kyse on siitä, että tilanne ratkaistaan korjaavalla tavalla. Siinä mennään kohti tavoitetta, joskin riidassa nämä voivat toisinaan olla ristiriidassa. Restoratiivista toimintamallia voisi kuvailla vaikkapa seuraavasti: kiinnitetään huomiota siihen, miten rikkoutumisuhan alle joutunutta suhdetta kohdellaan.
Miten sitten riidellään rakentavasti?
Rakentavassa riitelemisessä ensimmäinen vaihe on oma kokemus ja sen läpi käyminen. Tässä vaiheessa reflektoidaan omasta kulmasta tapahtumia. Tarkastellaan sitä, että miten itse katsoo ja kokee asioita. Tässä kohtaa hyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi, että ”mitä minun kulmastani on tapahtunut” tai ”mitä tunteita riitely minussa herättää”. Kyse on minun omasta kokemuksestani suhteessa riitaan. Ollaan menneessä eli mitä on tapahtunut, mutta tähän vaiheeseen ei ole tarkoitus jäädä jumiin. Tarkoitus ei myöskään ole syytellä tai päästä rankaisemaan.
Riidan aikana kyse on tahtotilasta tietynlaiseen pohjavireeseen. Vuorovaikutuksen suhteen voidaan puhua konvergenssista, jolloin strategiana on lähentyä toisen kanssa ja luoda miellyttävää tilaa kaikesta huolimatta. Konvergenssin vastakohta on divergenssi, jolloin taas luodaan epämiellyttävää tilaa.
Monesti ”ihan ok” -ratkaisut ovat hyviä.
Toisessa vaiheessa siirrytään menneestä tähän hetkeen ja kyse on silloin näkökulmista. Kun oma vinkkeli on tullut esille pyritään katsomaan riitaa toisen perspektiivistä. Nojaamme riidoissa usein olettamuksiin eli pohjalla on jotakin sellaista mikä ei pidä paikkaansa. Olimme esimerkiksi olettaneen toisen käyttäytyvän huonosti vain moukkamaisuuttaan. Eri näkökulmia kuunneltuamme voimme usein kuitenkin huomata, että taustalla voi olla jokin inhimillinen selitys. Tässä kohtaa hyvä kysymys voisi olla esimerkiksi, että ”miten valmis olen kuulemaan toisen osapuolen kokemuksia tapahtuneesta” tai ”mistä riidassa on kyse omasta mielestäni ja entä toisen osapuolen kulmasta”.
Kolmannessa vaiheessa keskitytään tulevaan eli ratkaisuihin. Nyrkkisääntönä on, että parhaat ratkaisut tulevat riidan osapuolilta eli vastauksia ei ole järkevä antaa ulkoapäin. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että monesti ”ihan ok” -ratkaisut ovat hyviä. Mitään tiettyä absoluuttista vastausta ei ole olemassa. Se, että mahdutaan samaan tilaan ja tervehditään, kun törmätään voi hyvin olla riittävä. Tässä kohtaa riitaa hyvä kysymys voisi esimerkiksi olla, että ”mitä hyötyä riidan sopimisesta on minulle itselleni ja muille” tai ”mikä on minulle riittävä ratkaisu riidassa”.
”hyvin riidelty”
Siinä missä niin usein olemme kuulleet lauseen, että ”ei saa riidellä”, niin olisi mahtava alkaa pikkuhiljaa kuulla lausetta ”hyvin riidelty”. Riidat ei niitä karttelemalla katoa, mutta hyvin riitelemällä voimme kasvaa yksilöinä ja ryhmässä. Esimerkiksi hyvissä työtiimeissä kyse ei suinkaan ole siitä, että ryhmässä ei olisi riitoja. Kyse on siitä, miten konfliktit ratkaistaan: parhaimmillaan koko tiimi nivoutuu entistä paremmin yhteen ja esimerkiksi työelämässä tämä liittyy henkisenhyvinvoinnin jälkeen aikaan ja rahaan.
Olemme laatineet yhdessä sovittelija ja vankilapastori Jukka Vänskän kanssa Riidan ratkaisu -kortit, missä kaikki nämä esittelemäni kolme vaihetta tulevat esiin. Korttien avulla voi ratkaista joko sellaisen riidan, missä itse olet osallisena tai auttaa toisia riidan ratkaisemisessa. Joskus riidat voivat jäädä kytemään pitkäksikin aikaa ja meillä ei ole mahdollisuutta syystä tai toisesta sopia asioita toisen osapuolen kanssa. Tällaiset pitkittyneet tilanteet voivat kuluttaa energiaa ja painaa pitkäänkin mieltä. Kortteja voi käyttää myös tällaisissa tilanteissa yksin työstämään riitaa ja lopulta vapautumaan taakasta. Tutustu kortteihin täällä.
Hallinnan tunne omasta elämästä voi lisätä elämän mielekkyyttä, mutta elämä on joltain osin myös hallitsematonta ja ihmisen pienuutta suurempaa.
Voi olla tärkeää löytää omasta arjesta edes joitain pieniä asioita, joihin voi ainakin jonkin verran vaikuttaa, ja usein jokin tällainen asia onkin mahdollista löytää. Joskus pienistä asioista voi seurata suurempia muutoksia ja joskus asioihin voi vaikuttaa paljon enemmän kuin olisi ensin luullut.
Aina näin ei kuitenkaan ole. Voi olla vaikeaa hyväksyä, että omat suunnitelmat, haaveet tai ponnistelut eivät ole tuottaneet tulosta. Eivät ainakaan sillä tavoin tai sillä hetkellä, kuin itse olisi toivonut.
Noissa hetkissä itseäni on auttanut eniten sovun tekeminen. Aina uudestaan pyrin tekemään sovun itseni, maailman ja ympäröivien ihmisten kanssa. Sopuun pääseminen voi vaatia harjoittelua ja tahtoa. Se ei välttämättä tuosta vain saavu luoksesi, vaan saattaa edellyttää tietoista hakeutumista sovun äärelle.
Mitä sopu oikein on?
Sovun voi tehdä hiljaa itsekseen, joskus silmänräpäyksessä tai sitten hitaasti pikkuhiljaa laskeutuen. Minulle se tarkoittaa mielentilaa, jossa voin olla rauhassa asioiden kanssa, joista en muuten löytäisi rauhaa. Voin silti olla. Voin sallia. Voin jatkaa. Tai pysähtyä. Ja hengittää.
Joskus rauha, anteeksianto, luopuminen ja hyväksyminen voivat tuntua liian kaukaisilta ja suurilta juuri nyt, mutta sovun koen itselleni usein tarpeeksi pieneksi ja saavutettavaksi vaikka heti. Sopu on kuin lempeä lepopaikka, jonne voin mennä hengähtämään aina, kun sitä tarvitsen. Sovussa oloni muuttuu kevyemmäksi ja olen enemmän auki itselleni ja muille.
Vaikka en voisikaan juuri nyt valita muuta, voin valita sovun
Sopu jättää auki sen, että vielä voi olla matkaa jonnekin. Vielä voivat asiat olla kesken. Vielä ei tarvitse tuntea määränpäätä. Ei tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Minun ei tarvitse ratkaista mitään valitakseni olla sovussa itseni ja maailman kanssa. Sopu riittää juuri nyt.
Vaikka en mitään muuta voisikaan juuri nyt valita, voin valita sovun uudelleen ja uudelleen. Aina yhtä pehmeästi se ottaa minut vastaan, vaikka saapuisin kuinka tuuliselta matkalta lepäämään. Ja aina yhtä armolliseksi se maalaa maailman ja mahdollisuudet ympärilläni.
Ole sovussa, jos voit. Sillä sovun mahdollisuus on aina olemassa. Aina valmiina toivottamaan sinut tervetulleeksi, jos haluat mennä sovun luo.
Sydämellä, Maaria
Kuva: Pexels.com
Psst. Voit seurata minua Instagramissa ja kertoa, mitä ajatuksia kirjoitus herätti.
Suru tulee meidän ihmisten elämään eri tavoin. Joskus se hiipii hiljaa luokse niin, että sen tietää olevan tulossa. Joskus se tulee hyvin yllättäen ja vie elämän raiteiltaan.
Joskus suruun liittyy hiljaista hyväksyntää. Usein suru on sitä, että sitä on vaikea hyväksyä. Mieli taistelee menetystä vastaan, ei halua kohdata ja huutaa kipua, jonka menetys aiheuttaa. Lämmin osanottoni sinulle, jos surusi on tuore ja satuttava.
Suru on jokaisen osa. Aina kun joudumme luopumaan ihmisistä, eläimistä tai asioista, tulee suru vieraaksemme. Mutta se voi tuntua hyvin epäreilulta ja onkin sitä. Joskus suru on kohtuuton ja hyvin kipeä.
Mitä isommasta menetyksestä on kyse, sitä rajummin ja kauemmin suru ihmisessä vierailee. Välillä voi tuntua, ettei se helpota koskaan. Usein kuitenkin ajan kanssa helpottaa. Surutyö on sitä, että suru muuttaa muotoaan, mutta jää usein jollain tavalla loppuelämän vieraaksi – muistoina, kaipauksena, muistijälkenä, tietona siitä, ettei elämä ole enää sama kuin ennen menetystä.
Suru muuttaa surevaakin. Surun sillalla voi tulla ikävä myös entistä itseä. Entistä itseäkin on lupa surra. Ja ihan kaikkea muutakin mitä menetykseen liittyy. Usein surussa surraan muutakin kuin vaikkapa ihmistä, jonka on menettänyt – yhteistä isovanhemmuutta, vanhaa kotia, kesämökkiä. Niitäkin saa surra, vaikka moni niitä suruja mielessään väheksyy. Monesti suru on iso juuri siksi, että menetetään niin monta asiaa samaan aikaan. Ihmisen mieli ei aina tiedä, mitä surisi, kun on niin paljon surtavaa.
Suru on usein aaltoliikettä. Aina kun luulee, että nyt se loppui tai hellitti, saattaa tulla uusi suruaalto, joka vie voimia ja imaisee surijan oloon, jossa tuntuu, ettei saa mistään toivon rippeestä kiinni. Ja tulee päivä, kun suru antaa lepohetken. Välillä tuntuu, että suru antaa lepohetken siksi, ettei ihminen muuten jaksaisi surra. Suru vie valtavasti voimia, se hidastaa, hiljentää, se asuu kehossa.
Suru on joka päivä, vaikka meille on annettu surulle pyhitetty päivä, Pyhäinpäivä. Annetaan toisillemme lupa surra joka päivä, otetaan läheisen menetys puheeksi, annetaan sille tilaa ja yritetään ottaa vastaan. Surua ei tarvitse ottaa toiselta pois tai ratkaista sitä jollain tavalla. Tärkeintä on olla läsnä ja antaa sitä viestiä, että olen tässä sinua varten – puhu, itke, en kaadu sinun tunteistasi, mitä hyvänsä ne ovatkin: surun lisäksi vihaa, syyllisyyttä, häpeää, pelkoa tai mitä tahansa tunnetta.
On tärkeää muistaa, että se jolle suru on suurin, on vaikeinta. Sureva joutuu tekemään surumatkansa yksin, mutta se että joku on ja sanoo olevansa turvana ja hetken kannattelijana, auttaa. Suuresti surevan ei koskaan pitäisi joutua kannattelemaan niitä, jotka säikähtävät eivätkä pysty kohtaamaan hänen suruaan. Puhun tässä aikuisista, en lapsista tai nuorista.
Surusta ei pääse eroon, se on, muuttaa ajan saatossa muotoaan, se muuntaa suhteen menetettyyn läheiseen toisenlaiseksi. Suurin suru usein helpottuu ajan kanssa, vaikkei sitä usko tai halua uskoa silloin, kun on kaikkein vaikeinta.
Surua ei voi hoputtaa tai pakottaa itsestä pois. Suuri suru lähtee kantajastaan sitten, kun se on tehnyt tehtävänsä – raivannut polun pään esimerkiksi hyväksymiselle ja vähittäiselle irti päästämiselle, joka lopulta sanoo sille, jonka on menettänyt: ”Mene vain, minä pärjään kyllä”.
Miian Lupa surra -kirjan voit kuunnella äänikirjapalvelussasi. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Jussi Laine on tamperelainen pappi, joka työskentelee kirkon kehittämistyössä eikä koskaan luovu toivosta.
Tänä pyhäinpäivänä sytytän jälleen neljä kynttilää.
Ensimmäisen kynttilän sytytän heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä
Erityisen ajatukseni, sellaisen lämpöisen kaipaukseni, jätän sinulle, jolta opin niin paljon. Sinulle, joka rakastit niin, että se tuntui sydämessä saakka. Jonka elämässä oli sellaisia vaikeita vaiheita, että ei niitä voi ymmärtää. Menetyksiä, surua ja pelkoa. Niitä et jakanut, mutta uskon, että ne opettivat sinut rakastamaan ehdoitta.
Muistoissanitunnen edelleen rakkautesi. Tunnen tuoksuja keittiöstä, halauksesta ja vierellä istumisesta. Tunnen pehmeän lämmön, johon pienenä oli hyvä kietoutua. Näen tuikkivat silmäsi, jotka katsoivat niin lempeästi. Haluaisin sen katseen itselleni, että voisin katsoa toista ihmistä yhtä rakastaen, yhtä hyväksyvästi niin, että toinen tuntee olonsa maailman tärkeimmäksi. Ja sitä kaipaan, että minua katsottaisiin tänäänkin niin. Kunpa ihan jokainen ihminen voisi muistaa sellaisen katseen kohdistuneen ainakin kerran itseensä.
Toisen kynttilän sytytän heille, joiden elämä loppui aivan liian aikaisin
Erityisen ajatukseni, yhä viiltävän surun ja kipuni omistan sinulle, jonka kanssa jaoin lapsuuden ja nuoruuden. En niinkään itke sitä, mitä minulta jäi puuttumaan. Itken sitä kaikkea, mitä sinä et saanut kokea. En itke kuolemaa, vaan itken elämätöntä elämää. Kaikkea sitä, mitä tämä maailma ja ihmiset eivät saaneet sinulta, kun sairaus vei mennessään. Itken sitä puuttuvaa puhelua, jossa olisin voinut kertoa että löysin rakkauden. Itken sitä puuttuvaa puhelua, jossa kuulisin, että sinä saat lapsen. Kaikkea sitä puuttumaan jäänyttä ja jäävää itken. Siitä on jo aikaa, mutta edelleen ajattelen sinua joka päivä. Ehkä itken sitäkin hiukan, kuinka olen sinun jättämääsi tyhjyyttä elämässäni täyttänyt. Kukaan ei sitä paikkaa voi täyttää, eikä kenenkään niin kuulukaan.
Kolmannen kynttilän sytytän meille, jotka täällä elämme ja kaipaamme
Sen liekki on elämän liekki. Elämä on kaipaamista, se on tänne jäämistä muiden lähtiessä ensin. Ehkä se on omankin vuoron odottamista ja toivoa siitä, että omat päivät kuluisivat oikein. Että rakastaisin. Tekisin oikeita ja hyviä asioita. Ja sitä, että kun oma aikani koittaa, minut muistettaisiin hyvällä ja kaipauksella. Haluan jättää hyvän jäljen tähän maailmaan niiden kautta, jotka jäävät tänne jälkeeni. Samalla toivon ja pyydän, että päiviä olisi vielä paljon edessäni. Että pääsisin siihen joukkoon, joka lähtee täältä elämästä kaiken saaneena ja kaiken sille antaneena.
Neljännen kynttilän sytytän toivolle
Muistaminen ja kaipaaminen pitävät menettämämme ihmiset lähellä. Rakkaamme elävät sydämessämme, ajatuksissamme ja siinä jäljessä, jonka he meihin ovat jättäneet. Toivon, että jaksan pitää heistä kiinni tunteillani ja ajatuksillani. Toivon, että voin jakaa eteenpäin sitä rakkautta, jota olen kokenut heidän kanssaan niin, että aikani koittaessa päädyn osaksi sitä sukupolvien ja rakkauden ketjua, jossa muistot elävät. Ja samalla toivon, että elämä ei jatku pelkästään muistoissa, että on olemassa toinen todellisuus. Että elämä jatkuu ja voin vielä kertoa heille kaipauksestani. Siitä toivosta kertoo se rakkaus, joka tänäänkin kulkee kuoleman rajojen yli.
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
Jos aistit toisten tunteita kuin ne olisivat omiasi ja uskot, että on sinun vastuullasi ratkaista ja poistaa erityisesti muiden hankalat tunteet, vedät empatian överiksi.
Empaattiset ihmiset, joilla on vahva kyky aistia toisten tunteita, käyttävät ominaisuuttaan usein itseään kuormittavasti.
Moni on omaksunut lapsesta asti toimintamallin, jossa toisten tunteet ja tarpeet ajavat jatkuvasti omien edelle. Silloin itsestä huolehtiminen jää niin, että sillä voi olla todella haitalliset seuraukset.
Jos tunnistat itsestäsi överiempatiaa, rajattoman vastuunkantajan rooli on sinulle tyypillinen niin töissä kuin kotona. Ulospäin näyttääkin, että sinulla on hommat hallussa – sekä omat että muiden.
Olet jatkuvassa valmiustilassa sopeuttamaan oloasi, ilmaisuasi ja toimintaasi sen mukaan, mitä tunteita aistit muissa tai sinua ympäröivässä tunneilmapiirissä. Samalla omat tunteesi ja tarpeesi jäävät kuitenkin sivuun.
Kuulostaako tutulta? Mikäli ”kyllä”, tunnistat itseäsi todennäköisesti myös näistä överiempaattisia yhdistävistä kokemuksista:
Aistit herkästi toisten ihmisten tunteita, ajatuksia, motiiveja ja toiveita, ilman että niitä sanotaan ääneen
Olet empaattinen ja myötäelät vahvasti toisten tunnetiloissa ja kokemuksissa
Kannat vastuuta toisten reaktioista ja tunnetiloista
Koet, että muut purkavat raskaita tunne-energioitaan sinuun
Tunnet syyllisyyttä ja syyllistät itseäsi toisten tunteista
Koet, että sinun täytyy tuntea toisten tunteita heidän puolestaan
Koet, että sinun täytyy sopeutua toisten tunnetiloihin ja tarpeisiin jatkuvasti, jotta täyttäisit odotukset
Aistit helposti, jos joku ei puhu totta, yrittää salata jotain tai tilanteessa ei ole kaikki kohdallaan
Sinun on vaikea sanoa ei muiden pyynnöille, vaikka tarvitsisit lepoa ja palautumista
Mietit välillä, miksi tunnet raskautta, hermostuneisuutta, surua tai muuta negatiivista tunnetta, vaikka sinussa tai elämässäsi ei ole käynnissä mitään, mihin se voisi liittyä
Sinusta tuntuu, että annat ihmissuhteissasi useasti enemmän kuin saat
Ystäväsi puhuvat sinulle jatkuvasti ongelmistaan kysymättä, mitä sinulle kuuluu
Ihmettelet usein ihmisten ajattelemattomuutta ja kyvyttömyyttä ottaa huomioon toisten tunteita
Suhteissasi tapahtuvat asiat vaikuttavat voimakkaasti olotilaasi ja kykyysi keskittyä
Tunnet toistuvaa turvattomuutta ja ahdistusta
Olet toistuvasti jännittynyt, ylivirttynyt ja samaan aikaan väsynyt
Sinun on vaikeaa tuntea omia tunteitasi ja tarpeitasi
Et tunnista rajojasi ja osaa asettaa niitä selkeästi
Sinulle ei jää voimavaroja luoda elämää, joka tuntuisi aidosti hyvältä ja totuudelliselta
Tunteesi ja tarpeesi olivat jo lapsuutesi kasvuympäristössä toissijaisia muiden tunteisiin ja tarpeisiin verrattuna
Sinun vaikea tai epäluontevaa ilmaista negatiivisia tunteitasi tai sivuutat ne usein kokonaan
Päädyt kerta toisensa jälkeen suhteisiin tunnetasolla etäisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua tehdä tilaa sinun tunteillesi ja tarpeillesi
Mietit usein, oletko tehnyt jotain väärin suhteissasi ja oletko syyllinen niissä syntyviin ristiriitoihin
Jos olet stressaantunut, annat lisää huomiota, energiaa ja huolenpitoa toisille
Kannat toisten huolia ja murheita sillä seurauksella, että väsytät itsesi jatkuvasti
Kuulet ihmisiltä mieluummin suoraan epämiellyttävän ja kipeänkin totuuden kuin elät hähmäisessä, välttelevässä ja jännittyneessä tilanteessa
Toisten tunteisiin ja tarpeisiin keskittyminen estää sinua saamasta elämässäsi sitä, mitä haluat, mitä tarvitset ja mistä unelmoit
Käyt suhteissasi läpi toistuvia haastavia tilanteita, joihin tuntuu sisältyvän joku opetus, jonka haluaisit ratkaista
Koet tulleesi esihenkilösi, kollegasi tai jonkun muun kiusaamaksi
Pelkäät, että sinut hylätään ja sinua rankaistaan, jos ilmaiset tunteitasi, haavoittuvuuttasi ja tarvitsevuuttasi läheisissä suhteissasi
Koet, että kun viimein ilmaiset, mitä sinä tunnet ja tarvitset, sitä ei oteta riittävän tosissaan
Olet kohdannut vastoinkäymisiä, joiden olet kokenut horjuttaneen perusturvaasi ja luottamustasi itseesi, toisiin ja elämään
Olet tuntenut olosi ulkopuoliseksi, poikkeavaksi ja ei-tervetulleeksi arjen ympäristöissä, kuten lapsuuden perheyhteisössäsi, työpaikalla, sukulaissuhteissa ja sosiaalisissa piireissä
Sinusta tuntuu, että suurin osa ihmisistä ei näe sinua semmoisena kuin oikeasti olet eikä ymmärrä, mitä yrität saada maailmassa aikaan
Empatia eli kyky myötäelää toisten kokemuksissa on ihmisyyden hienoimpia ominaisuuksia. Sen kautta luomme syviä ja merkityksellisiä yhteyksiä toisiimme.
Se tulee olemaan tärkeintä pääomaamme tulevaisuudessa, jossa yhä useammat tehtävät voidaan hoitaa teknologian avulla. Empatiaa, myötätuntoa ja ihmisen syvää ymmärtämistä emme voi kuitenkaan ulkoistaa. Ne ovat jaetun ihmisyytemme ydintä.
Ne voi myös vetää överiksi.
Kun tunteillemme ja tarpeillemme ei ole ollut tarpeeksi tilaa, olemme kasvaneet uskomaan, etteivät ne merkitse yhtä paljon kuin toisten tunteet ja tarpeet. Silloin emme osaa antaa niille myöskään arvoa ja huolehtia itsestämme ja hyvinvoinnistamme kuuntelemalla niitä ja vastaamalla niihin.
Kuvittelemme, että meidän täytyy kantaa rajatonta vastuuta toisten tunteista ja ympäröivistä tunneilmapiireistä ollaksemme hyviä, tarpeellisia, merkityksellisiä, hyödyllisiä, turvassa ja rakkauden arvoisia.
On aika tiedostaa tämä aikansa palvellut malli ja päästää siitä irti. Näin voimme saada käyttöömme enemmän omasta potentiaalistamme ja tehdä aidosti hyvää itsellemme ja muille. Samalla vapautamme ne, joiden taakkoja kannamme, tekemään samoin omassa elämässään. Vaikka se voi aluksi tuntua vaikealta, pidemmän päälle tästä hyötyvät kaikki.
Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!
Kun tunnen ikäviä tunteita, kuten henkistä tai fyysistä kipua, valjastan mieleni itseni puolelle. Se ei aina ole helppoa, mutta lempeämmän elämän myötä olen oppinut luottamaan mieleni voimaan ja olemaan itseni puolella. Olen opetellut antamaan kipeälle kokemukselle aikaa ja tilaa.
Kannattaako kipua pelätä?
Uskalsin tänä syksynä avata sydämeni hyvin pitkän ajan jälkeen – uskalsin luottaa ja heittäytyä rakkauteen, vaikka mieli ensin vastustelikin. Lopulta siinä kävi huonosti ja jouduin kohtaamaan kaikki ne kipeät tunteet, kun suhde ei ollutkaan sitä, mitä toivoi.
Siitä huolimatta, että petyin ja minuun sattui, tiesin pärjääväni. Tiesin, että jotain parempaa on minua varten. En myöskään enää suostu suremaan ihmisen perään, jolle sopii luopua minusta – enkä käytä voimavarojani vakuuttaakseni toista siitä, miksi minua tulisi rakastaa.
Aiemmin olen sietänyt ihmissuhteissa aivan liikaa, koska menettämisen pelko on ollut niin suuri. Saatoin kadottaa yhteyden itseeni ja pienentää itseäni, jotta tulisin hyväksytyksi. Jotta kelpaisin. Ja jotten joutuisi kohtaamaan kipua. Nyt on onneksi toisin.
Kipu ei enää pakota jäämään sängyn pohjalle, vaan se voi jopa muuttua voimavaraksi.
Vaikka suurten tunteiden ja sisintä riipivän kivun äärellä voi välillä kokea itsensä hyvin pieneksi, en enää samalla tavalla pelkää kipua. Kivun välttely ei myöskään ole enää tekosyy sille, että laiminlöisin omaa hyvinvointiani. Kipu ei enää lamauta eikä muutu elämää suuremmaksi. Se ei enää pakota jäämään sängyn pohjalle, vaan se voi jopa muuttua voimavaraksi. Voin olla ylpeä itsestäni ja todella luottaa siihen, että kävi, miten kävi – olen itseni puolella.
Miten kohdata ja hyväksyä kipu?
Elämääni kuuluu yksi pysyvä elämänkumppani ja se on krooninen kipu. Sen myötä olen myös oppinut sietämään monenlaista kivun tunnetta ja elämään niiden kanssa enemmän tai vähemmän sovussa.
Haluankin lempeästi muistuttaa siitä, että kaikki kipu – oli se sitten fyysistä tai henkistä – vaatii tulla tunnetuksi, nähdyksi ja kohdatuksi. On tärkeä myös ymmärtää, ettei kipua tarvitse hävetä, paeta tai piilottaa. Sinulla on oikeus tuntea kipusi sellaisena kuin sinä sen tunnet. Äläkä suotta anna väkinäisen hymyn vähätellä kokemaasi.
On tärkeä myös ymmärtää, ettei kipua tarvitse hävetä, paeta tai piilottaa.
Tärkeintä on antaa tunteiden tulla ja mennä – kuin pilvet taivaalla tai syksyinen lehti tuulessa. Hyväksyä niiden olemassaolo – tunnistamalla tunne, nimeämällä se ja ymmärtämällä syy sekä seuraukset. Joskus hankala tunne voi hälvetä vain pelkästään sillä, että on läsnä, oivaltaa pahan olon nimen ja mistä se johtuu.
Mutta mitään pahaa ei tapahdu, vaikka kivun ja pahan olon kanssa hetken vain on ja hengittelee. Hyväksyy, että nyt on näin ja tämä tuntuu ikävältä, mutta se menee ohitse. Hankalia tunteita, kuten mitä tahansa kipua, on mahdollista valjastaa myös voimavaraksi. Ja kivullakin voi olla tärkeä viestinsä, kunhan vain maltamme kohdata sen.
Välillä suurten tunteiden ja sisintä riipivän kivun äärellä voi kokea itsensä hyvin pieneksi. Silloin tärkeintä on antaa tunteiden tulla ja mennä – kuin pilvet taivaalla tai syksyinen lehti tuulessa.
Nämä auttavat ikävän tunteen kohtaamisessa:
Pysähdyn ikävän tunteen äärelle ja hyväksyn sen. En pakene pahaa oloa, vaan tunnen tunteeni ja nimeän sen. Lopulta voin päästää myös irti.
Laskeudun joogamatolle ja kuuntelen kehoani – siten löydän yhteyden sisäiseen ääneeni sekä lempeyden voimaani.
Kylmäuinti palauttaa minut hetkeen. Se on meditatiivinen harjoitus, joka auttaa olemaan läsnä. Löydän yhteyden hengitykseeni ja samalla mieleni rauhoittuu.
Luonto voimaannuttaa ja muistuttaa elämän syklisyydestä. Kun istun metsän ympäröimällä voimakalliollani ja tunnen merituulen ihollani – unohdan hetkeksi kaiken muun.
Kirjoitan ja sanoitan tunteeni sekä kokemukseni. Se on minun tapani käsitellä elämääni – sanoilla on myös usein hyvin eheyttävä voima. Ne auttavat prosessoimaan ja menemään eteenpäin. Silloin kivusta voi syntyä myös voimavara – ensin itselle ja sitten myös muille.
Miten sinä olet tottunut kohtaamaan kivun?
Haluatko apua omaan kivuliaaseen elämäntilanteeseesi? Tutustu Annukan Lempeämpi yksilövalmennukseen täältä.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev. lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Katianna Ruuskanen on psykoterapeutti, pappi ja perheneuvoja.
Rakas ystävä,
anteeksi, ettet ole kuullut minusta mitään pitkään aikaan. On pitänyt viestitellä ja soittaakin, mutta jotenkin se on aina jäänyt suunnitelman asteelle. Voisin sanoa, että on ollut kiire, mutta se ei ole totta. Totta on sen sijaan se, että minua nolottaa. Ja siksi en ole ollut pitkään aikaan yhteydessä sinuun. Vaikka olisin halunnut. Vaikka on ollut ikävä.
Muistatko, kun tavattiin viimeksi. Käytiin kävelyllä muutama kuukausi hautajaisten jälkeen. Olit aika hiljainen. Jotenkin en kai kestänyt sitä hiljaisuutta ja aloin täyttää sitä puheellani. Muistelin kaikkia lukemiani surusta kertovia kirjoja ja siteerasin niitä. Kerroin, kuinka surussa on tietynlaisia vaiheita ja niiden kaikkien läpi täytyy kulkea ja muuta vastaavaa, kunnes pysähdyit ja katsoit minua silmiin. Ja joku sinun tavassa katsoa, sai minut keskeyttämään puhetulvani.
Et näyttänyt vihaiselta, mutta et näyttänyt siltäkään, että olisit tullut jotenkin lohdutetuksi. Olit hetken hiljaa ja sanoit: ”Miksi sä luulet, että sun täytyy kertoa mulle, miten mun tulee surra?” En vastannut mitään, mutta tunsin, kuinka pala nousi kurkkuun ja nolous nosti kyyneleet silmiin. Sitten sanoit, että joku toinenkin ystävä oli tehnyt kuten minä. Pakollisen myötätuntoisen ”otan osaa” jälkeen oli alkanut antaa neuvoja suremiseen tai pyrkinyt väkisin helpottamaan tilannetta kertomalla siitä, miten surutyö etenee vaiheiden mukaan ja lopulta viimeisessä vaiheessa on vuorossa hyväksyminen. En varmaan koskaan unohda sanojasi: ”Suru on pelkkää kaaosta, eikä siitä ole mitään polkua ulos.”
Jatkoit kertomalla siitä, kuinka loukkaavalta tuntui se, että joku joka ei ollut samanlaisen menetyksen keskellä, esiintyy sinun surusi asiantuntijana. Ymmärsin, mitä tarkoitit, ja yritin selittää käytöstäni sanomalla, että minä ja todennäköisesti muutkin läheiset yritimme lohduttaa ja lievittää kärsimystä siksi, että tuntui niin pakahduttavalta nähdä rakkaan ystävän pohjaton murhe. Ehkä sinäkin ymmärsit minua, koska tartuit käteeni, kun jatkoit, nyt paljon lempeämmällä äänellä: ”Jos minä surevana kestän menetykseni ja kaikki siihen liittyvät vaikeat tunteet, niin teidänkin on kestettävä ne.”
Ja sitten kerroit hiljaisella äänellä yhä kättäni puristaen. Kerroit siitä, miten pelkäät, että miehesi tuoksu ei kohta enää tunnu kodissanne, kun viimeinenkin tyynyliina, pyyhe ja paita on pesty. Ja miten et enää lue Hesaria aamuisin, kun siinä ei ole mitään järkeä, sillä luitte sen aina puoliksi ja tappelitte kumpi saa ensimmäisen osan. Tai miten haluaisit vain, että olisi koko ajan se unimaailman syvin vaihe, jossa puolisosi on vielä elossa. Ja miten olet kateellinen ja pettynyt ja vihainen ja kaikki jalot tunteet loistavat poissaolollaan. Kuunnellessani sinua, luulen että ensimmäisen kerran sain todellisen aavistuksen surusi pohjattomuudesta. Loppukävelyn olimme molemmat hiljaa.
Olen miettinyt meidän tapaamistamme ja sitä, miksi tuntuu niin vaikealta tavata sinua. Pelkään, että sanon taas jotain väärin tai väärällä tavalla. Voinko luottaa siihen, että annat sen minulle anteeksi ja ymmärrät, että teen parhaani. Parhaani että pysyisimme ystävinä, eikä surusi tulisi meidän väliimme. Annathan vielä uuden mahdollisuuden. Mennään vaikka taas kävelylle. Olen neulonut lapaset sinulle, kun kätesi ovat aina niin kylmät.
Ystäväsi Katianna
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.