Sivu 64 – Hidasta elämää

Luonnossa on tilaa kaikille tunteille – Siellä sisäinen lapsi saa leikkiä, iloita ja olla utelias

Joskus arki tuntuu tasaiselta suorittamiselta. Hoidamme tunnollisesti aikuisen tehtäviämme, pidämme arjen kasassa. Toimimme mahdollisimman tehokkaasti, mahdollisimman järkevästi.

Lähtiessäni eräänä aamuna kotoa huomasin jonkin pienen ja hyppivän maassa ihan lähelläni. Kevään ensimmäinen västäräkki! Moikkasin sitä ilahtuneena ääneen. Toisena aamuna orava pysähtyi tien viereen ohi kulkiessani. Hymy levisi kasvoilleni toivottaessani sille hyvät huomenet.

Ilo on sellainen, että joskus sen sisällyttäminen arkipäiviin on opeteltava. Se lähtee asenteesta. Albert Einsteinia mukaillen voimme elää joko niin ettei mikään ole ihmeellistä, tai niin että kaikki on ihmeellistä.

Luonto on hyvä opettaja tässä(kin) asiassa. Samassa yhteydessä on muistutettava, että tietenkään aina ei tarvitse olla iloinen. Ei tarvitse olla pakkopositiivinen ja piilottaa ikävältä tuntuvia tunteita -päinvastoin. On hyvä antaa kaikenlaisille tunteille tilaa. Ehkä juuri kaikkien tunteiden sallimisen kautta voi löytää tilan ilolle. Silloin, kun ei ole raskasta tunnetaakkaa kannettavana, on helpompi tavoittaa ilo. Ja toisaalta, joskus kaiken vaikean keskellä pieniin iloihin keskittyminen toimii tarpeellisena ankkurina elämään.

Luonnossa on tilaa kaikille tunteille -myös selittelemättömälle ilolle

Luonto on sen vuoksi mainio asia, että se antaa olla sellainen kuin on. Luontoon saa mennä niiden tunteiden kanssa mitä on. Luonnossa ei tarvitse pyrkiä olon muuttumiseen paremmaksi, tosin se saattaa tapahtua ilman pyrkimystä. Olen monta kertaa huomannut, että vaikka lähden luontoon ankealla fiiliksellä, palaan poikkeuksetta takaisin eri tunnelmissa.
Kun nojaa hiljaa männyn runkoon ja katselee tuulessa heiluvia oksia, kulkee mutkikasta metsäpolkua tai kuuntelee rannassa aaltojen kohinaa, jotain ihmeellistä tapahtuu. Luonto hoivaa ja rauhoittaa.

Voimme myös tietoisesti pysähtyä luonnon äärelle ja tarkastella avoimin mielin sen yksityiskohtia. Luontoa havainnoidessamme tunteidemme ei tarvitse olla järkeviä tai selitettävissä. Ehkä silloin annamme huomaamattamme tilaa myös ilolle. Saatamme huomata luontoa tutkiessamme jotain yllättävää ja ilahduttavaa.

Sisäinen lapsi voi hyvin luonnossa

Aikuisen elämän, arjen ja suorittamisen vastapainona luonnon tutkiminen lapsen tavoin virkistää mieltä. Männyn kaarnan koskettaminen, muurahaisjonon seuraaminen tai kivien tutkiminen palauttavat meidät jonkin oleellisen äärelle. Luonnossa voimme kokeilla jättää aina niin järkevät tietoiset mielemme sivuun ja keskittyä sen sijaan uteliaana tutkimaan, ihastelemaan, ihmettelemään ja seuraamaan iloa. Sillä lapsen ilo on meissä yhä, vaikkemme aina sitä tavoittaisi. Sisäisellä lapsellamme on edelleen kyky ihmetellä maailmaa ihastuneena, jos vain annamme sille riittävästi tilaa tulla esiin.

Uskalla olla epäjärkevä

Ilo ei useinkaan noudata järkevyyttä. Ilo syntyy pienistä asioista. Ilo syntyy hassuttelusta. Uskalla siis päästää irti järkevyydestä. Jos metsäpolullani eteeni osuu suurehko kivi, kuljen lähes poikkeuksetta sen päältä -jos olen yksin. Yksi parhaista asioista on hypellä kiveltä toiselle. Silti en useinkaan tee sitä toisen ihmisen seurassa, se tuntuu jotenkin vähän hassulta. Mutta mitä siitä, jos toinen ajattelisikin sen olevan hassua? Se tuottaa minulle iloa, eikä ole harmiksi kenellekään, joten miksi en voisi hypellä? Parhaassa tapauksessa toinenkin innostuu ja saamme kokea yhteisen iloisen hetken. Tämänkin olen onnekseni joskus todistanut.

Tänä kesänä aion jatkaa kiveltä toiselle hyppelyä -ilon vuoksi, sillä puhdasta iloa ei ole koskaan liikaa. Mitkä asiat luonnossa tuottavat sinulle iloa?

7 tapaa selättää epäonnistumisen pelko – Pelolla on usein juuret menneisyydessä

Ajattelin nyt kirjoittaa epäonnistumisen pelosta, sillä teemaa toistuu usein uupumuksesta toipuvien asiakkaiden kanssa. Jo pelkkä uupuminen nostaa voimakkaita epäonnistumisen tunteita sekä nykyhetkessä, mutta toisaalta voi nostaa yhtäaikaa myös menneisyyden kätketyt tunteet pintaan ja sillä tavoin voimistaa pelkoja sekä arvottomuuden kokemusta. Epäonnistumisen pelko voi estää lopulta uusiin asioihin tarttumisen, tärkeiden muutosten toteuttamisen sekä unelmien tavoittelun kokonaan, joten pelon taakse on syytä kurkistaa hiukan tarkemmin. Pelot lievittyvät parhaiten turvallisella kohtaamisella ja ymmärryksen lisääntymisellä alkuperäisistä juurisyistä eli pelon syntymekanismeista. Tunteiden torjunta ja uhrin roolin omaksuminen jähmettävät ja lisäävät kärsimystä.

Pelkäämme eri asioita: joku pelkää hämähäkkejä, toinen pimeää, kolmas sairauksia, neljäs jotakin muuta. Lähes mitä tahansa elämässä voi pelätä, jopa itse elämää (elämänpelko tuntuu olevan yhtä yleinen kuin kuolemanpelko). Nyt käsittelen yleisimpiä juurisyitä epäonnistumisen pelon takana.

Epäonnistumisen pelko rajoittaa sisäisesti, estää tekemästä päätöksiä, toteuttamasta asioita tai jopa ilmaisemasta itseään vapaasti. Se saa meidät tyytymään ja jopa alisuoriutumaan eli pelaamaan varman päälle sekä välttelemään haasteita. Pahimmillaan se passivoi niin, että lakkaamme yrittämästä ja sillä tavoin kavennamme elämänpiiriä, jolloin suljemme uudet kokemukset ja mahdollisuudet itsemme ulkopuolelle suojautuaksemme ulkoisilta tai sisäisiltä uhkilta. Saatamme fantasioida muutoksesta, mutta emme ota askeltakaan toimiaksemme tavoilla, jotka todistavat toisin. Saatamme vertailla itseämme muihin tästä pelosta käsin, joka taas vahvistaa entisestään huonommuuden tai arvottomuuden kokemusta. Tunnistatko?

Älä käsitä väärin, en todellakaan kannusta ketään ylittämään liikaa rajojaan tai toimimaan itseään vastaan. Riittävän moni kokee tekevänsä sitä jo nyt arkielämässä ja vuorovaikutustilanteissa. Tarkoitan terveellä tavalla itsensä kuuntelua ja omia itselle tärkeiden asioiden tekemistä sekä unelmiaan kohti menemistä pienillä askelilla.

Yksi suurimpia syitä epäonnistumisen pelolle ovat menneisyydessä koetut syvät, mutta käsittelemättömät pettymyksen ja häpeän tunteet. Nämä toistuneet ja ajan saatossa vahvistuneet sisäiset kokemukset ovat alkaneet tehdä pysyvää pesää minäkuvaan, jolloin tunteesta on tullut osa identiteettiä. Silloin ei auta, vaikka sisäinen äänesi tai joku henkilö vieressä sanoisi: ”sisua nyt vaan”, ”eikun elämäntapamuutosta kehiin”, ”tarvitset vain tahdonvoimaa”, ”reipastu nyt ja teet vaan” jne. Ei, koska jokin sisälläsi estää täysin näkymättömänä muurina, jota mielesi ei vain pysty ylittämään.

Vika ei ole sinussa, vaan syynä ovat useimmiten sisällesi lukittuneet tunteiden ja uskomusten kerrostumat ja niiden syvät juurakot, joita ei pakottamalla revitä irti. Päinvastoin, tämä toksinen asenne saattaa jopa vahvistaa epäonnistumisen pelkoa. Lempeä kannustus on eri asia kuin väkisin epämukavuusalueelle puskeminen (eli rajojesi rikkominen!).

Kukaan meistä ei halua tuntea olevansa epäonnistunut ihmisenä, eikä kukaan meistä oikeasti sitä ole, vaikka tekisimme tai jättäisimme tekemättä mitä! On syytä erottaa tekemisen ja olemisen ero: mikään teko ei lopulta kerro ihmisarvostasi tuon taivaallista. Lapsiakaan ei tulisi kasvattaa siten, että möhlittyään jonkun asian kanssa hänet tuomitaan epäonnistuneeksi ihmisenä sen sijaan, että todettaisiin vain teko/yritys toimimattomaksi tai huonoksi. Lapsi saattaa kuitenkin tulkita asian juuri näin: ”tein väärin = epäonnistuin = aikuinen pettyi MINUUN = en kelpaa = pelkään, että minut hylätään”. Toistuessaan tämä johtaa lopulta epäonnistumisen tunnelukon syntymiseen eli näet itsesi epäonnistujana, vaikka todellisuudessa pärjäät oikein hyvin!

Huomaatko kuinka pitkän ajatusketju ja tulkinta saattaa piillä yhden tunteen (epäonnistumisen pelko) tai uskomuksien takana? Eikö olekin uskomatonta!

Epäonnistumisen pelon takana on usein juuri lapsuudessa tai nuoruudessa koetut pettymykset ja häpeän tunteet sekä erilaiset tunnelukot kuten hylkääminen, epäonnistuminen, pessimistisyys, vaativuus, kaltoinkohtelu, rankaisevuus jne. Ne voivat näkyä arjessa eri tavoin kuten perfektionismina eli täydellisyyden tavoitteluna, huijarisyndroomana tai itseluottamuksen ja itsearvostuksen puutteena sekä luovuttamisen ja riittämättömyyden tunteina muutamia mainitakseni.

Miten epäonnistumisen pelon voi selättää?

Keskity näkemään ja tunnistamaan oma potentiaali, kyvyt ja taidot sen sijaan että näet itsessäsi vain puutteita ja vikoja. Turvallisen henkilön seura tai ammattiapu auttaa sinua tässä.
Tiedosta omat vahvuutesi ja niistä erityisesti vielä sinun ydinvahvuutesi! Oma voima ilmentyy konkreettisesti vahvuuksien kautta. Liian moni suomalainen häpeää jopa omia vahvuuksiaan.
Muuta näkökulmaasi aivan täysin: elämässä ei voi epäonnistua, voit vain oppia. Kaikilla asioilla on aina useita puolia, eikä elämä ole mustavalkoista. Ainoastaan mieli saattaa ajatella asioista joko-tai, mutta useimmiten totuus on sekä-että.
Laske liian korkeita sisäisiä vaatimuksia ja luovu hiljalleen täydellisyyden tavoittelusta, sillä se voi uuvuttaa sinut ja ruokkii erilaisia pakkoajatuksia. On raskasta elää pelossa tai ylläpitää täydellisyyden kulisseja. Tavoittele mieluummin ainutlaatuisuutta ja sisäistä rauhaa. Rosot ja säröt tekevät ihmisestä mielenkiintoisen ja inhimillisen.
Sinulla on oikeus: mokata, olla tietämätön, epätäydellinen ja keskeneräinen. Sinulla on erityisesti oikeus olla oma itsesi tilanteessa kuin tilanteessa sekä rentoutua, nauttia ja menestyä sisäisesti. Lisäksi sinulla on oikeus saada ja antaa anteeksi.
Ota riittävän pieniä askelia elämässä kohti sisäisiä tavoitteita ja arvovalintoja. Näin tunnet eteneväsi sinulle oikeaan suuntaan. Se mitä muut ympärillä ”huutelevat” ei lopulta tarvitse rajoittaa sinua. Jokainen epäilijä peilaa ulospäin omia rajoittavia uskomuksia tai pelkoja.
Hae tarvittaessa ammattiapua: terapiaa, valmennusta tai sinulle toimivaa tapaa purkaa pelkoja sekä sisäisiä rajoitteita. Näin vapautat itseäsi turvallisesti.

Mikä on äitihaava? Kun ongelma saa nimen, kokemuksesi tulee nähdyksi – ja se on itsessään hoitavaa ja vapauttavaa

Kun puhun äiti-tytärsuhteiden haasteista, käytän sanaa äitihaava. Termi on kansainvälisesti käytössä naisten voimaantumiseen liittyvässä kirjallisuudessa (engl. mother wound). Se kuvaa naislinjoissa periytyviä rajoittavia uskomuksia ja emotionaalisia haasteita.

Moni on kysynyt, miksi kaikille ilmiöille pitää antaa nimi ja miksi nykyään keksitään jatkuvasti uusia ongelmia. Kyse ei kuitenkaan ole uudesta ongelmasta, vaan vanhasta ilmiöstä, joka on vasta viime vuosina saanut nimen.

Epäterveet ihmissuhteet ovat usein luonteeltaan epämääräisiä ja ristiriitaisia. Niissä on yhtä aikaa suuria vetovoimatekijöitä mutta myös haasteita. Vastakkaiset voimat kilpailevat keskenään: jokin vetää ihmistä toisen luo, mutta jokin toinen tekijä työntää poispäin.

Joskus erehdymme luulemaan kiintymystä rakkaudeksi, vaikka se voikin olla kahden ihmisen kipukohtien kiinnittymistä toisiinsa.

Jos epätasapainoisessa suhteessa väärinkäytösten uhri nostaa epäkohtia esiin, häntä saatetaan syyllistää niistä tai hänen huomionsa ohjataan muualle. Hän saattaa sietää pitkänkin aikaa arvostelua, kontrollointia, häpäisemistä ja manipulointia syyllistämisen tai muun vallankäytön voimalla. Vähitellen hän oppii itsekin kyseenalaistamaan itseään ja epäilemään omaa kokemustaan. Nämä ilmiöt ovat tyypillisiä monissa äiti-tytärsuhteissa.

Kun epämääräinen kokemus ja epäterve vuorovaikutus tuodaan esiin, pinnan alle jäänyt kokemus saa nimen, muodon ja selityksen. Se on itsessään hoitavaa, voimauttavaa ja selkiyttävää. Ristiriitaiselle suhteelle löytyy syitä. Oma kokemus tulee nähdyksi ja tunnustetuksi.

Kuulin ensimmäisen kerran sanan äitihaava lähes kymmenen vuotta sitten. Se kävi täydellisesti järkeen. Niin tietenkin! Vuosi vuodelta ilmiö alkoi avautua laajemmin. Mitä, eikö vika ollutkaan minussa? En ollutkaan vaikean kokemukseni kanssa yksin.

Äitihaava tarkoittaa muun muassa:
– Äidin arvostelevaa, mitätöivää, jopa häpäisevää asennetta tytärtä kohtaan.
– Äidin tarvitsevuutta: Äiti pyytää tyttäreltä jatkuvasti enemmän kuin mitä tämän olisi mahdollista antaa – ja vaikka tytär antaisi miten paljon, äiti ei silti pysty ottamaan hyvää vastaan.
– Tunnekuormaa ja rajoittavia uskomuksia, jotka periytyvät äideiltä tyttärille.
– Marttyyriasennetta ja uhrin roolia: Äiti antaa usein ymmärtää, kuinka paljon hän on perheensä ja lastensa vuoksi uhrautunut.
– Riittämättömyyden ja arvottomuuden kokemuksia: Vaikka nainen tekisi mitä, hän ei koskaan tunne olevansa tarpeeksi.

Arvottomuuden kokemukselle on konkreettinen syy: naiset ovat vuosituhansia olleet miehiin verrattuna alempiarvoisia. Se on estänyt naista toteuttamasta toiveitaan, ottamasta tilaa ja arvostamasta itseään. Äitihaava tarkoittaakin laajemmin naiseuden kipua miesten hallitsemassa maailmassa. Itsensä pienentäminen ei ole ollut vain itsensä vähättelyä vaan tapa selviytyä.

Suhde äitiin on usein tyttärelle ensimmäinen ja vaikuttavin naiseuden malli. Siksi se on tyypillinen haavan syntykohta – siitä juontuu äitihaavan nimi. Ja kun ongelma saa nimen ja muodon, sitä on helpompi hoitaa.

Äitihaavan ymmärtäminen ilmiönä on ollut minulle suuri voimautumisen lähde. Siksi haluan auttaa kaikkia, jotka tunnistavat tämän kivun itsessään, vapautumaan siitä tai ainakin helpottamaan sitä.

Lisää äitihaavan monista puolista voit lukea Katri Syvärisen kirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö. Kirja auttaa ymmärtämään äiti-tytärsuhteiden haasteita – ja itseäsi. Lue lisää kirjasta ja tilaa omasi!

Kaksi sanaa särkyneelle sydämelle

Kaksi tärkeää sanaa särkyneelle sydämelle: SAA TUNTUA.

Valtava halaus sinulle, jolla on nyt vaikea vaihe elämässä. 💜 Elämän kriisit eivät kysy kalenterilta, että milloin sopisi.

Voi olla raastavaa elää läpi kevättä ja kesää, jolloin “kuuluisi” olla kevyellä fiiliksellä ja nauttia terdeilystä, (tai mistä hyvänsä cha-cha-henkisestä) jos tuntuu että oma sydän on ihan sahanpurulla.

Saat olla olla hukassa, eikä se tee sinusta rikkinäistä taikka viallista.

On ok hakea suuntaa, on ok että ei just nyt tiedä.

On ok olla surullinen, on ok olla pettynyt.

Ja on myös ok, vaikka on surullinen ja pettynyt ja kriisissä – on myös ok tuntea kaikkea muutakin.

Vaikeina aikoina jos milloin, pidä huolta itsestäsi. Se on ärsyttävä neuvo, mutta tärkeä.Ei niinkään se, miten pääsisi äkkiä vaikeista tunteista eroon (vaikka senkin toivominen on täysin ymmärrettävää) vaan enemmänkin niin, että miten tuen itseäni tämän läpi? Miten en painosta, pakota tai mitätöi itseäni?

Miten sallin itseni tuntea sen mitä tunnen, ja voinko silti säilyttää uteliaisuuden tulevaa kohtaan, voinko löytää jotain joka tuo toivoa?

Katso lisää videolta.

Kurkkaa tästä Tunnekarttakirja -tehtäväkirja, joka auttaa ymmärtämään tunteitasi paremmin:

Pakenetko aina paikalta, jos tulee riitaa? – Taitavasti hoidettu konflikti voi parantaa ihmissuhteitasi

Monet pelkäävät ja välttelevät konflikteja kaikin keinoin pelätessään epämukavia tunteita ja reaktioita, joita ne itsessä tai toisissa osapuolissa mahdollisesti aiheuttaisivat. Konfliktien välttely on kuitenkin huono juttu, vaikka sillä hyvää, ja ehkä myös kiltin ja sopuisan ihmisen mainetta tavoitellaankin. Joku saattaa pitää välttelyä jopa hyveenä ja ylpeilyn aiheena.

Se, että väistää ja kenties pakenee paikalta, kun aistii konfliktin uhkaa, ei ole kuitenkaan viisas eikä kestävä keino, sillä elämässä lisääntyy kaikki se, mitä yrittää kaikin tavoin vältellä.

Pinnan alle painetut sanoittamattomat tunteet patoutuvat tiedostamattoman mielen syövereihin, josta ne sitten, mitäpä muuta kuin juuri konflikteja ohjelmoivatkin. Konflikteja kovasti välttelevä ihminen saattaakin olla äärimmäisen konfliktiherkkä ja kiihkeästi kiivastuva. Sitten hän välttelee ja pelkää konflikteja jo siitäkin syystä, että omat reaktiot ovat kaikkea muuta kuin tavoiteltua aikuisuutta ja fiksuutta. Kierre vahvistuu.

Mehän pidämme ajatuksiamme tosina, vaikka ne ovat vain tulkintojamme. Konflikti kehittyykin juuri kahden tai useamman ihmisen erilaisista tulkinnoista. Kun pitäisi kuunnella, avartaa omaa ajatteluaan ja makustella omista poikkeavia ajatuksia, lähdetään puolustamaan omaa näkemystä väkivahvasti, jolloin oma ajattelu kaventuu entisestään.

Erilaisista tulkinnoista äityy helposti riita, jos ja kun tunteiden merkitystä aliarvioidaan ja keskitytään vain omien ajatusten ja tavoitteiden voittokulkuun. Konfliktiherkkä ihminen suhtautuukin usein toisiin ennakkoluuloisesti, hän ei ymmärrä muita eikä häneen saa helposti aitoa yhteyttä.

Jos tunnistat vältteleväsi ja pelkääväsi konflikteja, voi sinua auttaa jo ymmärrys siitä, että konfliktin ei tarvitse olla lainkaan kielteinen ja huono juttu. Konfliktit kuuluvat elämään ja ovat oikealla asenteella ja rakentavasti käsiteltyinä tärkeitä kasvun paikkoja, usein myös vääriä tulkintojamme, olettamuksiamme ja luulojamme kirkastavia. Konflikti voi myös tuoda esiin asioita, joita olisikin syytä korjata, esimerkiksi työtiimeissä ja parisuhteessa.

Rakentavasti selvitetty konflikti parantaa usein ihmistenvälisyyttä ja yhteistä toimintaa.

Hyvin hoidettu konflikti
• lisää ymmärrystä erilaisia ajatuksia ja näkökulmia kohtaan
• tuo esiin uusia ideoita ja mahdollisuuksia haasteiden ratkaisemiseksi
• vahvistaa yhteenkuuluvuutta
• parantaa keskinäistä viestintää

Avuksesi pari olennaisuutta konfliktin rakentavaan käsittelyyn
• Toisen ja omien tunteiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on alussa asioita tärkeämpää.
• Kysyminen on oletuksia viisaampaa
• Kuunteleminen toimii puhumista paremmin
• Ratkaisujen etsiminen on aina tärkeämpää kuin ongelmiin juuttuminen ja syyttely

Voit lukea lisää kasvun asenteesta, tunteista ja ihmistenvälisyydestä uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.

Äidin ja tyttären hankala suhde ei parane hyssyttelemällä – Tämän asian ymmärtäminen helpotti riittämättömyyden tunnetta ja auttoi asettamaan rajoja

Tytär perii äidiltään paljon muutakin kuin kasvonpiirteitä tai vartalon muodon. Monesti äitien perinnöt ovat hyvin hienovaraisiakin asioita, joille saatamme olla itse sokeita. Esimerkiksi naisena olemisen hyväksytyt tavat sekä uskomukset siitä, mikä on kiellettyä tai väärin, siirtyvät äideiltä tyttärille. Ilmiöön liittyy usein myös äidin ja tyttären hankala suhde. Uutuuskirjassaan Äitihaava – tyttären raskas perintö (Bazar, 2023) kirjailija ja hyvinvointikouluttaja Katri Syvärinen kertoo, miten tämä äitihaavaksi nimetty ilmiö voi näkyä käytännössä:

”Suhde äitiin voi esimerkiksi tuntua selittämättömällä tavalla vaikealta ja ristiriitaiselta. Äiti saattaa olla tytärtään kohtaan arvosteleva tai vaativa ja hän voi mitätöidä, syyllistää, kyseenalaistaa tai häpäistä tytärtään tämän valinnoista.

Äidin on voinut olla vaikea virittäytyä tyttärensä tarpeisiin, jolloin tämä on joutunut jo nuorena herkistymään ympäristön tarpeille ja mukautumaan niihin. Toisaalta äiti saattaa ottaa tyttären uskotukseen niin, että tyttärestä tulee terapeutti, auttaja tai vanhempi, jota äidillä itsellään ei ole ollut.

Mutta kipukohdat ja rajoittavat uskomukset voivat periytyä toimivissakin äiti-tytärsuhteissa. Äiti voi esimerkiksi tyttären kuullen vähätellä itseään, jolloin tytär oppii kohtelemaan itseään samalla tavalla. Äiti saattaa suoraan tai rivien väleissä antaa ymmärtää, millaisena nainen on hyväksytty ja millaiseksi hän odottaa tyttärensä kasvavan.

Jos äiti itse aina uhrautuu perheen puolesta ja vähättelee omia tarpeitaan, hän näyttää samalla tyttärelleen mallia uhrautuvasta äidistä. Uhrautuminen ei pitkällä tähtäimellä ole kestävää, sillä omien tarpeiden ja tunteiden tukahduttaminen muodostaa pohjan kyynisyydelle ja katkeruudelle. Näin marttyyrin rooli ja arvottomuuden tunne siirtyvät naislinjoissa eteenpäin.”

Jo se auttaa, että tiedostaa, mitä äidin ja tyttären suhteessa tapahtuu

Moni ajattelee, että äitiys on jollain tavalla pyhää, eikä äidin ja tyttären suhteen ristiriidoista pitäisi puhua ainakaan ääneen. Kipeät asiat tai hankalat välit äidin kanssa eivät kuitenkaan poistu sillä, että niistä vaietaan. Syvärisen mukaan voi aloittaa vaikka siitä, että myöntää itselleen, että suhde omaan äitiin on haastava:

”Salli itsellesi se ajatus, että suhde äitiin (ja samalla suhde itseen) on tavalla tai toisella kipeä. Äitihaava on siksi muhinut naislinjoissa niin pitkään, ettei aiheesta ole oikein ollut lupaa puhua – sen sijaan on pyritty vaalimaan myyttiä täydellisestä äidistä. Naiset ovat pienentäneet itseään, jotta eivät vain suututtaisi ketään. Mutta jo pelkästään piilossa olleen kokemuksen näkyväksi tekeminen voi olla hoitavaa. Vika ei olekaan sinussa!”, Katri Syvärinen kannustaa.

Kun asian tiedostaa ja tunnustaa itselleen, voi myös alkaa tehdä asialle jotain. Katri Syväriselle asian työstäminen on ollut käänteen tekevä kokemus:

”Kuten moni äitihaavan kokenut tytär, minäkin olen kokenut jonkinlaista läheisriippuvuutta: en ole uskaltanut sanoa ihmisille ei, koska olen pelännyt menettäväni heidät. Äitihaavan hoitamisen myötä olen oppinut asettamaan rajoja paitsi suhteessa äitiin, myös suhteissa kumppaniin ja ystäviin. Sitä mukaa kun olen oppinut ymmärtämään äitihaavan eri puolia, on ollut helpompi päästää irti riittämättömyydestä.

Syyllisyys on helpottanut: olen ymmärtänyt, että minä en voi olla vastuussa äitini kivusta. En voi ottaa kaikkea vastuuta ihmissuhteen hoitamisesta, sillä puolet siitä kuuluu toiselle osapuolelle. Minä voin tehdä vain oman osuuteni, en enempää.

Erillisyys ei enää ole pelottavaa. Uskallan nykyään ottaa reilusti tilaa itselleni ja huolehtia omista tarpeistani – vähättelin niitä ja pyytelin niitä anteeksi liian pitkään! Olen opetellut puhumaan vaikeistakin asioista ja kohtaamaan tunteita, joille ei lapsuudenkodissa ollut tilaa. Se on tuonut ihmissuhteisiini selkeyttä, rehellisyyttä ja aitoa yhteyttä, jossa toisen kokemusta ei tarvitse arvailla eikä lukea rivien välistä.

Jotta äidit ja tyttäret voisivat paremmin – nyt ja tulevaisuudessa

Äitihaava on kirjoitettu kaikille äideille ja tyttärille, jotta sukupolvelta toiseen siirtyvistä vahingollisista taakoista ja uskomuksista olisi helpompi päästää irti. Syvärinen kirjoittaa Äitihaava-kirjassaan:

”Toivon, että saat kirjasta tienviittoja kohti terveempää suhdetta itseesi ja läheisiisi. Toivon, että opit hellittämään hyväksynnän tarpeesta ja otat elämässäsi rohkeasti tilaa itsellesi. Maailma tarvitsee naisia, jotka eivät enää pyytele itseään anteeksi.”

Hän toivoo myös, että äitihaavaa ja sen käsittelemistä ei nähtäisi äidin ja tyttären välisenä taisteluna:

”Äitihaavan hoitaminen ei ole vastakkainasettelua äitien ja tyttärien välillä, ei kiittämättömyyttä eikä uhriutumista. Se ei ole äitien syyttämistä – vaikka se herkästi sellaiseksi koetaankin.

Sen sijaan äitihaavan hoitaminen on sitä, että alamme ymmärtää tunnekuorman periytymistä, kipukohtien syntymistä ja hoitamista sekä rajoittavien uskomusten purkamista. Opettelemme tietoisesti toimimaan eri tavalla kuin edelliset sukupolvet – ja annamme itsellemme anteeksi sen, että se on välillä kamalan hankalaa.”

Äiti, älä murehdi menneitä – näytä mallia hoitamalla omaa äitihaavaasi

Moni äiti kokee ahdistusta siitä, että on jo ehtinyt siirtää omia haasteitaan eteenpäin tyttärilleen. Siitä ei kuitenkaan kannata syyttää itseään. Jo uskomuksista ja niiden periytymisestä tietoiseksi tuleminen on valovuoden mittainen harppaus eteenpäin, Syvärinen kannustaa.

”Jos olet itse äiti, älä murehdi sitä, millaisia haitallisia malleja olet ehkä jo välittänyt eteenpäin omille lapsillesi. Jo tietoisuus asiasta ja halu käsitellä sitä riittävät muutokseen sinun osaltasi. Teet tyttärillesi suurimman palveluksen, kun hoidat omaa äitihaavaasi ja näytät heille esimerkkiä omasta voimasta ja rajojen asettamisesta, vaikka välillä keikahtaisitkin oman äitisi käytösmalleihin.”

Katri Syvärisen uraauurtavasta kirjasta voit lukea lisää <<<< TÄSTÄ >>>> ❤️

Äitihaava on kirja sinulle, joka…

…tiedät, ettei äitisuhteessasi kaikki ole kunnossa, mutta et ymmärrä, mistä ongelmat johtuvat (tai olet saanut niistä syyt niskoillesi).

…olet kokenut äitisi puolelta mitätöintiä, jatkuvaa kritiikkiä, manipulointia tai häpäisemistä.

…tunnet, että suhde äitiin on ristiriitainen, mutta kokemukselle on vaikea löytää sanoja. Sinun on vaikea sallia itsellesi surua, kiukkua tai pettymystä suhteessa äitiin.

…olet perinyt kotoasi rajoittavia uskomuksia, kuten: ”Vaikka tekisin mitä, en koskaan ole tarpeeksi.”

…koet syyllisyyttä, jos et toimi äitisi toiveiden mukaan (ja toivot, että tunne voisi vihdoinkin hellittää).

…et ole tullut kotona nähdyksi ja hyväksytyksi. Piilottelet eri puolia itsestäsi saadaksesi äidin, muun perheen tai ympäristön hyväksynnän.

…haluat oppia elämään vapaammin, asettamaan rajoja ja tekemään itsesi näköisiä valintoja.

…haluat keventää suvussasi kulkevaa henkistä taakkaa etkä halua siirtää tyttärellesi omia epävarmuuksiasi ja tunnekuormiasi.

Löydät kirjan TÄÄLTÄ

Erityisherkkyydessä ja ADHD:ssa on monia samanlaisia piirteitä – Niiden tiedostaminen voi helpottaa ja rikastuttaa yhteistä elämää

Erityisherkkyydessä ja ADHD:ssa on monia samanlaisia piirteitä. Piirteet vaihtelevat yksilöstä riippuen ja niihin vaikuttavat niin perinnölliset tekijät, kuin elämän kokemuksetkin. Toista samanlaista ihmistä ei olekaan.

On hyvä tiedostaa, että vaikka yhteneviä piirteitä löytyykin pintapuolisesti, ovat erityisherkkyys ja ADHD täysin eri asia. Yhteneväisyyksiä on kuitenkin sen verran, että ei ole tavatonta, että esimerkiksi erityisherkkä saa virheellisesti AD(H)D diagnoosin. Ihminen voi myös olla yhtä aikaa sekä erityisherkkä, että ADHD:n omaava.

Erityisherkkyys saatetaan sekoittaa tarkkaavaisuus häiriöön esimerkiksi siksi, että myös erityisherkkien on usein vaikea keskittyä, sillä he tekevät paljon
huomioita ympäristöstään ja myös liika kuormittuminen vaikuttaa keskittymiseen. Tarkkaavaisuus häiriöiseltä puuttuvat riittävät toimeenpanevat toiminnot, kun taas erityisherkät hallitsevat ne hyvin ainakin, kun ympäristö ja tilanne on suotuisa. Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Alaine N. Aaronin Erityisherkkä lapsi -kirjasta.

Myös minun elämyshakuisuus piirre ja murun ylivilkkauden puuttuminen (ADD diagnoosi, nykyään erimuotoja ei tosin eritellä) vaikuttavat meidän yksilöllisiin piirteisiin ja niiden yhteneväisyyksiin.

Yhteisten piirteiden tiedostaminen helpottaa yhteistä elämää, joten niitä kannattaa tutkia. Mitä samaa meissä on ja mitä erilaista? Kuinka piirteemme vaikuttavat suhteeseemme?

Me kävimme yleisesti liitetyt piirteet lävitse yksitellen ja kirjasimme mitkä niistä kuvaavat selkeästi meitä molempia:

Impulsiivisuus, emotionaalinen reaktiivisuus

Molemmat olimme varsinkin nuorina melkoisia kuumakalleja. Kokemuksen, tunteiden säätelyn, piirteiden tiedostamisen ja sanoittamisen kautta olemme molemmat löytäneet tähän tasapainoa. Tunteiden kokeminen tai niiden vaihtelu ei ole loppunut, mutta tapa kohdata ja käsitellä niitä on muuttunut. Nykyään räjähtäviä tunteen purkauksia, jossa tulee sanottua turhan kovasti tai loukattua toista tulee harvoin. Olimme onneksi molemmat pitkällä tunteiden säätelyn opettelun kanssa, kun tapasimme. Ilman tätä suhteemme olisi voinut olla melko räiskyvä.

Tärkeintä itselleni on ollut tiedostaa, ettei tunteita kannata piilottaa tai padota, ne tulee hyväksyä, kohdata ja mieluiten sanoittaa tai kirjoittaa sekä
käsitellä pikimmiten. Tunteiden kerääntyminen aiheuttaa räjähdyksen, jonkun muun haitallisen reaktion tai kehon oireilun jossain vaiheessa -aivan varmasti.

Tavallista helpommin kuormittuminen ja kuormittuneena unohtelu

Tämä piirre todella haastaa meidän ruuhkavuosi elämää. Molemmat väsyvät ja kuormittuvat herkästi ja vireystila on usein jommassakummassa ääripäässä ali- tai ylivirittyneisyyden tilassa. Kahden lapsen, viiden eläimen, omakotitalon, töiden ja kaiken muun kanssa vastuuta ja tekemistä riittää ihan vain tavallisessa arjessa. Tähän kun vielä yhdistetään minun elämyshakuisuus ja murun herkästi innostuminen, niin todella saa olla tarkkana, ettei tekemistä tule haalittua liikaa ja että jouten ololle sekä palautumiselle jää tarpeeksi tilaa.

Spontaanius, kekseliäisyys ja hetkessä elämisen taito

Nämä piirteet ovat mielestäni yksi meidän suhteen suola. Meillä on hauskaa yhdessä ja osataan ottaa ilo irti elämästä -tarttua hetkeen. Ollaan melkoisia nautiskelijoita, niin arjessa kuin reissussa. Saatetaan tehdä tai lähteä hetken mielijohteesta. Toki meilläkin on ihan tavallisia, neutraaleja päiviä ja joskus tylsistyttää, turhauttaa ja väsyttää. Usein on kuitenkin niin, että tylsistyminen tai turhautuminen johtuvat siitä, että ei syystä tai toisesta pystytä tekemään tai toteuttamaan sitä mitä sillä hetkellä yksin tai yhdessä todella haluaisimme. Elämän realiteetit lyö kapuloita rattaisiin.

Tylsyyttä on kuitenkin hyvä oppia ainakin osittain sietämään, sillä elämä ei aina voi olla seikkailua ja vaihtelevia kokemuksia. Tunteen tullessa on hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mikä mahdollinen tarve siellä alla on? On myös hyvä muistaa, että pieniä elämyksiä ja kokemuksia voi ihan itse luoda tavallisen arjenkin keskellä.

Miten saisitte pihatöistä, saunareissusta tai iltapalasta mahdollisimman kivan ja nautinnollisen kokemuksen?

Muita meidän yhteneviä piirteitä:

Selviytymismoodi ottaa helposti vallan
Helposti häiriintyminen
Uppoutuminen kiinnostaviin aiheisiin
Tunteiden vaihtelu ja syvästi tunteminen
Ahdistuminen tai ärsyyntyminen esim. suuren ihmismäärän keskellä
Empaattisuus
Oikeudenmukaisuus
Kyseenalaistaminen
Halu oppia uutta
Rohkeus tarttua toimeen ja motivoida muita
Ajattelevaisuus ja Ylianalysointi
Avarakatseisuus
Suorapuheisuus
Luotettavuus
Aitous
Omistautuminen tärkeäksi kokemilleen asioille
Tunteiden herkkä aistimen ja intuitiivisuus
Yksinolon tarve

Samaistutko piirteisiin? Mitä yhteneviä piirteitä sinulla ja kumppanillasi on
ja mitä voisitte niistä oppia?

Piirteet on poimittu seuraavista kirjoista:

Erityisherkkä ihminen, Elaine N. Aron

ADHD ja parisuhde, Sari-Marika Durchman

Anna itsellesi lupa nauttia ihastumisen tunteesta – olitpa sitten sinkku tai suhteessa

Ihastuminen on ihana, kihelmöivä ja hyvän olon hormoneja tuottava tunne. Tunne, jonka herättää toinen ihminen, joka on viehättävä, mielenkiintoinen ja kiehtova. Ihminen, joka saa sinussa aikaan jotain erityistä. Ihastuminen on tunne, jonka saa omistaa, pitää itsellään ja nautiskella sen tarjoamasta mielihyvästä. Ihan ilman lupaa tai sen aiheuttamaa toimintaa.

Nautinnollinen tunteiden tunteminen

Kevät ja kesä usein herättelevät mieltä ja katselemme ympärillemme kiinnostuneina. Muut ihmiset ovat sekä meitä heijastavia peilejä, että ainutkertaisia otuksia, joiden maailmaan voimme upota, niin katsomalla kuin kohtaamalla. Moni hämmästyy itsessään herääviä ihastuksen tunteita ja usein ne sekoittuvat siihen, että tunne vaatisi jonkinlaista jatkoa tekemisen muodossa. Toki ihastuminen voi olla parin valintaakin, mutta se voi olla myös tutkimusmatkaa omaan mieleen. Mikä toisessa kiinnostaa? Houkuttaa? Herättää? Ja mitä se kertoo sinusta?

Ihastumisen tunteen voi omistaa ja nauttia sen tuomasta jopa parhaimmillaan juovuttavan ihanasta olosta. Tunne itsessään saa kehon ja mielen täyttymään energiasta, jolla on jopa itsetuntoa hivelevä vaikutus. Voin tuntea näin ja voin kokea jotain ihanaa. Posket punoittavat, mielen valtaa aurinko ja kehokin ryhdistäytyy parhaimmilleen.

Ihastumisen tunne saa valtavasti hyvää aikaan, kun sen ottaa lempeydellä vastaan.

Ihastus vie mukanaan

Vaikka usein kuvailemmekin, että ihastus vain vei mennessään, on ennen menoa tehty paljon valintaa. On tehty valinta lähtemisestä, askeleen ottamisesta ja ehkä kohtaamisen viemisestä pidemmälle. Rakkautta ensi silmäyksellä -ajatus tukee tätä teemaa. ”Päätä pahkaa” -ihastuminenkin on terminä monille tuttu. Suhtaudumme tuohon nautinnolliseen tunteeseen kuin päätökseen edetä jonnekin, ja siksi sitä usein pelkäämme, olimme sitten suhteessa tai emme ole.

Ihastumisia tapahtuu jo varhaisessa lapsuudessa. Se on ihmiselle hyvin luonnollinen tapa kohdata muita ja kokea siitä voimakkaita tunteita itsestään. Ja pienimmillään tästä on kysymys. Jos ihastumisen tunne saisi olla, sen nautinnollisuus toisi kukoistavan ja kiehtovan olon itselle ja mitään muuta ei olisikaan pakko tapahtua, antaisimmeko sille enemmän lupaa?

Ihastus on ihmiselle voimautta ja virtaava tunne, josta olisi tärkeää olla kiitollinen

Omasta tunteesta nauttiminen

Itsensä kuuntelu, tunteen tuomasta hyvästä olosta nauttiminen ja oma vastuu teoista kantavat. Jos saat itseltäsi luvan nauttia ihastumisesta, siihen suhtautuminenkin muuttuu. Jos toinen ei anna vastakaikua tai ihastumiseen mukaan lähteminen ei osu oman suhteen toimintavapauteen, voi silti saada tunteen tuoman hyvän olon käyttöönsä.

Emme ihastu muita varten, vaan itseämme varten.

Suhteessa on ihastuminen hyvä puhua auki ja saada sitä kautta ymmärrystä ja vapautta tunteiden tuntemiseen. Sinkkunakin vapaus on sitä, että ihastumisen tunteeseen voi lähteä mukaan tai jättää lähtemättä. Itse tunne on vain sisäinen olotila, eikä määritä elämän suuntaa. Tunteen vapauttaminen koettavaksi voi antaa mahdollisuuden katsella ihmisiä ympärillä avoimemmin ja uteliaana. Mitä tuo minussa herättääkään ja miten voisin siitä nauttia?

Miten suhtaudut mokaamiseen? – Näin se voi vaikuttaa onnistumiseesi jatkossa

”Me haluamme onnistua.” Haluan säilyttää tämän uskon haastavissakin tilanteissa. Ajattelen, että mielikuvana se on vahva ja auttaa eteenpäin.

Onnistuminen voi toki olla vaikeaa, jos epäonnistumiset raahataan valokeilaan. Yllättävän usein olen kohdannut työkulttuuria, jossa kytätään virheitä ja sivuutetaan onnistumiset. Ajatus “virheistä opitaan” voi olla vinksallaan eikä kyttäyksen vaikutusta ilmapiiriin tai työntekijöiden motivaatioon tunnisteta.

Minulla on omakohtainen kokemus siitä, mitä keskittymisen siirtäminen virheistä onnistumisiin voi saada aikaan.

Pelasin nuorena baseballia sm-sarjassa. Kausi 2001 oli joukkueellemme erityisen vaikea. Jäimme pienessä sarjassa harmillisesti mitalien ulkopuolelle ja joukkuehenki oli surkea.

Miten suhtaudumme mokiin?

Ongelma oli asenteemme mokiin. Kun virhe sattui, yritimme sitä hädissämme paikata – ja yleensä siitä syntyi vain uusia mokia. Jouduimme kierteeseen. Huusimme toisillemme. Tappiot ärsyttivät ja väsymys koko touhuun joukkueen sisällä kasvoi.

Kauden lopulla valmentajamme otti asian puheeksi. Eräs moka pisti meidät erityisesti miettimään tilannetta: yksi pelaajamme loukkaantui pahasti ja joutui lopettamaan pelaamisen kokonaan. Se herätti meidät.

Kukapa tekisi tahallaan virheitä? Ei kukaan. Tämä oli meidän ensimmäinen läksymme: kun pelataan, jokainen yrittää parhaansa ja silti tulee virheitä. Kukaan ei yllä joka kerta parhaaseen suoritukseen. Sovimme, että virheen sattuessa ei enää ärjytä toisillemme. Huudetaan mieluummin positiivisesti, kun onnistutaan! Näin opettelimme kuittaamaan virheet nopeasti ja nostimme pienetkin hyvät suoritukset jalustalle. Tällä oli positiivinen vaikutus joukkuehenkeemme.

Onnistumiset ruokkivat onnistumisia

Toinen haasteemme oli mokien kierteeseen joutuminen. Miten siihen tartuimme? Aloitimme siitä, että kun kentällä tuli virhe niin yhdessä rauhoitimme tilanteen. Hädässä tehdyt ratkaisut olivat lähes aina johtaneet vain uusiin mokiin. Ne piti saada loppumaan. Vastustaja saattoi yhden mokan vuoksi mennä edelle, mutta joka kerta mokien kertyessä he olivat menneet selvästi johtoon. Malttamalla saimme pidettyä eron pienempänä ja pysyimme mukana pelissä.

Ehkä suurin syy tappioputkiin oli kuitenkin se, että negatiivisen ilmapiirin vallitessa jokainen pelkäsi mokaamista. Jotkut viisaat sanovat, että tällaiset pelot toteutuvat kovin herkästi. Mielikuvien muutokseen ryhdyttiin treenaamalla enemmän perusasioita ja sitä kautta onnistumisten määrää lisäämällä. Usko omiin kykyihin kasvoi. Huomion arvoista oli myös se, että hyvä kehitys toi tuurin pelissä puolellemme.

Minkälaista ilmapiiriä itse luot?

Joukkueen tai työpaikan tunnelma on aina ihmisten vallassa. Jos muutoksia tarvitaan, on jokaisen otettava vastuu omien askelten luotsaamisesta siihen suuntaan, mihin halutaan kulkea. Kuinka usein pohdit sitä, minkälaista ilmapiiriä sinä luot ympärillesi?

Hyvä johtaja tai valmentaja luo uskoa ja motivaatiota joukkueelleen. Pelkästään se, että me lopetimme toistemme moittimisen, paransi huomattavasti joukkuehenkeä. Hyvässä ilmapiirissä oli kivempi treenata ja syntyi tulosta. Palkkioksi voitimme baseballin Suomen mestaruuden vuonna 2002. Onnistuminen toi tulosta!

Kurkkaa Riidan ratkaisu -kortit:

Onko elämässäsi kaikki ihan hyvin, mutta silti epämääräinen ahdistus vaivaa?

Kaisa Kimari on elämän monimuotoisuutta ja ihmisyyttä eri kulmista tarkasteleva syvällinen pohtija. Aitouden, totuuden, rehellisyyden puolesta puhuja ja etsijä sekä Ihminen tavattavissa – terapeuttiopiskelija.

Elätkö sinäkin täysin normaalia elämää, elämää missä kaikki on ihan hyvin?

Vai toistuuko elämässäsi kenties joitain outouksia, mitä olet hieman ihmetellyt, mutta et kuitenkaan sen tarkemmin pysähtynyt pohtimaan voisiko siinä olla myös jotain tärkeää viestiä itselle?

Ajatellaan tilanne, että kaikelle epämääräiselle pahalle ololle, ahdistukselle, mitä elämän tiimellyksessä ei aina välttämättä huomaa, löytyisi hyvä selitys.

Me ihmiset olemme kovin taitavia monesti järkeilemään asioita ja jopa unohdettu, mitä kehomme ja ympäristömme meille yrittää viestiä. Eikä aina niinkään unohdettu, vaan emme koskaan ole saanut mallia ja oppia siitä miten olla yhteydessä erityisesti omien tunteiden kanssa ja kuinka voisimme niiden avulla kuunnella tärkeitä tarpeita, joita meillä kaikilla on ja jotka kätkeytyvät tunnemaailman taakse.

Joskus saattaa olla, että pohtii, mitenkäs minulle nyt näin kävi ja miksi nuo muut ihmiset käyttäytyvät huonosti minua kohtaan. Miksi minulle aina käy näin?

Mitä jos nyt tietäisit ja ymmärtäisit, että kehossasi saattaa asustella jotain jälkiä, jotka muotoilevat tämän hetkistä elämää ja tulevaa. Jos tietäisit ja tunnistaisit tämän, miten toimisit? Jos tietäisit, että elämästä saattaisi tulla tasapainoisempaa?

Nämä kysymykset nousevat tähän, sillä kuljemme elämän kiertokulkua ja erilaisia vaiheita. Elämme elämäämme totutulla tavalla, mukaudumme kaavoihin, jotka tuntuvat tutun turvallisilta ja saatamme jopa elää elämää missä ulkoiset asiat määrittävät elämäämme hyvin pitkälle. Otamme ulkoa, jopa muilta ihmisiltä ajatuksia ja neuvoja vastaan siitä miten meidän tulisi elää meidän omaa elämää. Tästä syntynee hämmennystä ja ihmetystä, pahaa oloa, mutta emme ymmärrä mistä se kumpuaa. Vain räpiköimme tavallamme siinä.

Kun synnymme perheeseen, ympärillämme on tekijöitä, jotka vaikuttaa meihin. Täydellisiä vanhempia ei ole olemassakaan, joten kaikki me kohtaamme kehityksemme varrella asioita, joista muodostuu sisäinen rakenne ja tapa suhtautua asioihin ympäristössä, jossa elämme. Yksi lähestymistapa siihen miten olemme oppineet selviytymään on selvitymisstrategiat, jotka ovat muodostuneet todellisen minän päälle kerroksina. Samaan aikaan kun selviytymisstrategiat palvelee meitä elämän eri tilanteissa, voivat ne myös estää meitä esimerkiksi kokemasta yhteyttä ihmissuhteissa. Saatamme kokea, että olemme uhrina tilanteissa ja ettemme sen vuoksi voi itse vaikuttaa asioihin, vaikka sisällä on toive jostain aivan muusta. Muutos on mahdollinen ja se lähtee siitä, että alamme pikku hiljaa tiedostamaan malleja meitä ohjaavasta toiminnasta.

Selviytymisstrategioita on useampia ja saatamme omaksua ja käyttää näistä useampaa kuin yhtä selviytymiskeinona elämässä.

Tässä 3 lyhyttä esimerkkiä:

1. Voi olla, että lapsena on saanut tunnustusta ainoastaan tekemistään asioista tai jätetty yksin, kun olisi tarvinnut eniten tukea, ja strategiaksi on muodostunut Sankari- strategia.

2. Lapsi kantaa lapsena vastuuta lapselle kuulumattomista asioista ja oppii lukemaan mitä muut tarvitsevat. Hän omaksuu strategiakseen Taakankantaja – strategian.

3. Perheessä ei ole riittävästi voimavaroja tai tilaa olla läsnä lapselle ja hänen perustarpeilleen, ja lapsi omaksuu tavan olla kiltti, vaivaton ja tämän myötä strategiaksi muodostuu näkymättömän ja kiltin – strategia.

Näin selviytymisstrategiat voivat näyttäytyä aikuisena elämässä:

-Elät ”sitten kun” elämää
-Olet kiireeseen sidottu ja kiire on läsnä elämässä
-Ajattelet ja huolehdit usein asioita toisten kannalta
-Olet kiltti, etkä uskalla sanoa ääneen omia mielipiteitä

Asiat ovat aina monimuotoisia ja laajempia kuin yhdessä kirjoituksessa voi käsittää ja jakaa. Tämän kirjoituksen tarkoitus on lempeästi kutsua tarkastelemaan sitä mikä minussa ja sinussa on sellaista, mikä estää tai ei estä olemasta ja elämästä erilaisissa tilanteissa.

Miten voisi lempeydellä lähestyä näitä puolia itsessään ja oivaltaa jotain uutta?

”Äiti elää pääni sisällä kriittisenä, kyseenalaistavana äänenä” – Tältä tuntuu olla äidin arvostelevan katseen alla

Annan tarina:

Äitini elää pääni sisällä kriittisenä, kyseenalaistavana äänenä. Väittelen hänen kanssaan jatkuvasti. Nykyään osaan onneksi jo sanoa vastaan. Hän ei enää lytistä minua. Mutta kriittinen ääni sisälläni on usein läsnä, oli kyse sitten tiskaamattomista tiskeistä tai suurista elämänvalinnoista.

Äitini ei ehkä uskoisi, miltä minusta tuntuu. Hänen näkökulmastaan olen luultavasti käyttäytynyt toisin kuin kriittinen sisäinen ääni sanoo, koska olen toiminut vastoin odotuksia. En ole vastannut hänen tarpeisiinsa. Olen uhmannut, ollut etäinen ja itsepäinen.

Olen kokenut äidin katseen ensisijaisesti arvostelevana. Edelleen tunnen samoin, kun hän katsoo minua. Minussa herää voimakas tunne, että minussa on jokin pielessä. Odotan seuraavaa iskua.

Parisuhteissa tämä on näyttäytynyt vaikeutena tulla nähdyksi, vaikka mieheni osaa tukea minua täydellisesti, eikä minun tarvitse pelätä hänen arvosteluaan. Mutta kun hän katsoo minua ihaillen, tuntuu kuin hänen katseensa porautuisi juuri siihen haavaan, jonka äidin kriittinen katse on jättänyt. Ei ole ollut helppoa oppia ottamaan ehdotonta rakkautta vastaan. Opettelen sitä yhä.
– Anna, 42

Oletko kokenut arvostelua ja syyllistämistä oman äitisi suunnalta? Lohtua, vertaistukea ja voimauttavia ajatuksia äiti-tytärsuhteiden ristiriitoihin löydät Katri Syvärisen uutuuskirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.

Riidan aikana ei kannata uskoa omia tulkintoja parisuhteen tilasta – Kysy nämä kysymykset, kun tunnekuohu on laantunut

Parisuhteessa ollessa lähes vääjäämättä joskus jokin toisen käytös (tai ilme, ele, tms) osuu johonkin haavaamme. Usein tämä käy tiedostamatta eikä se ole tarkoituksellista.

Näissä tilanteissa teemme tulkintoja haavojemme kautta ja ja alamme elämään kuin tulkintamme olisi jo totta.

Tulkintoja voi olla esim.

”Hän ei välitä minusta”

”En riitä hänelle”

”En ole koskaan tarpeeksi”

”Olen jo mokannut kaiken”

”Tästä ei enää selviä”

tms.

Kun olet triggeroituneessa tilassa, voi olla hyvä muistaa että tunnekuohussa omiin tulkintoihin ja ajatuksiin ei voi välttämättä luottaa. Silloin ajatukset ovat usein helposti mustavalkoisia ja dramaattisia. Se on ymmärrettävää, kun tunnehaavaan osuu, menemme usein hätätilaan ja reagoimme siitä käsin voimakkaasti.

Tällaisessa tilanteessa tarvitaan aikaa ja tilaa rauhoitella itseäään, jotta voi tarkastella tapahtunutta muistakin näkökulmista. Vasta kun on rauhoittunut, pystyy erottamaan mikä omasta reaktiosta tulee menneisyyden latauksesta ja mikä liittyy nyky hetkeen. Tästä syystä myös parisuhteessa joskus hetken ”aika-lisät” voivat olla todella toimivia, jos kumpikin oikeasti pyrkii tutkailemaan mitä itsessä on pintaa syvemmällä herännyt.

Harjoittele kysymään itseltäsi:

Mistä tilanteesta tämä muistuttaa minua?

Kenestä tämä tilanne muistuttaa minua?

Minkä ikäiseksi tunnen itseni?

Minkä roolin olisin itse taipuvainen ottamaan?

Kun parilla on kykyä reflektoida itsekseen ja toivottavasti myös yhdessä tällaisia tilanteita, voi triggerit lopulta jopa lisätä niin itsen kuin kumppaninkin syvempää ymmärrystä.

Ja ei, henkinen väkivalta tai toisen tarkoituksellinen satuttaminen ei kuulu kunnioittavaan ja turvalliseen parisuhteeseen.

Haluatko ymmärtää syvemmin parisuhteessa esiin nousevia tunteita ja reaktioita?

Ymmärrä tunteitasi – Terapeuttiset tunnetaitokortit sekä Ymmärrä itseäsi – terapeuttiset itsetuntemuskortit auttavat tunnistamaan ja ymmärtämään omia tunnereaktioita ja niiden aiheuttamia kaavoja, joihin usein tiedostamattamme ajaudumme.