Pakenetko aina paikalta, jos tulee riitaa? – Taitavasti hoidettu konflikti voi parantaa ihmissuhteitasi

Monet pelkäävät ja välttelevät konflikteja kaikin keinoin pelätessään epämukavia tunteita ja reaktioita, joita ne itsessä tai toisissa osapuolissa mahdollisesti aiheuttaisivat. Konfliktien välttely on kuitenkin huono juttu, vaikka sillä hyvää, ja ehkä myös kiltin ja sopuisan ihmisen mainetta tavoitellaankin. Joku saattaa pitää välttelyä jopa hyveenä ja ylpeilyn aiheena.

Se, että väistää ja kenties pakenee paikalta, kun aistii konfliktin uhkaa, ei ole kuitenkaan viisas eikä kestävä keino, sillä elämässä lisääntyy kaikki se, mitä yrittää kaikin tavoin vältellä.

Pinnan alle painetut sanoittamattomat tunteet patoutuvat tiedostamattoman mielen syövereihin, josta ne sitten, mitäpä muuta kuin juuri konflikteja ohjelmoivatkin. Konflikteja kovasti välttelevä ihminen saattaakin olla äärimmäisen konfliktiherkkä ja kiihkeästi kiivastuva. Sitten hän välttelee ja pelkää konflikteja jo siitäkin syystä, että omat reaktiot ovat kaikkea muuta kuin tavoiteltua aikuisuutta ja fiksuutta. Kierre vahvistuu.

Mehän pidämme ajatuksiamme tosina, vaikka ne ovat vain tulkintojamme. Konflikti kehittyykin juuri kahden tai useamman ihmisen erilaisista tulkinnoista. Kun pitäisi kuunnella, avartaa omaa ajatteluaan ja makustella omista poikkeavia ajatuksia, lähdetään puolustamaan omaa näkemystä väkivahvasti, jolloin oma ajattelu kaventuu entisestään.

Erilaisista tulkinnoista äityy helposti riita, jos ja kun tunteiden merkitystä aliarvioidaan ja keskitytään vain omien ajatusten ja tavoitteiden voittokulkuun. Konfliktiherkkä ihminen suhtautuukin usein toisiin ennakkoluuloisesti, hän ei ymmärrä muita eikä häneen saa helposti aitoa yhteyttä.

Jos tunnistat vältteleväsi ja pelkääväsi konflikteja, voi sinua auttaa jo ymmärrys siitä, että konfliktin ei tarvitse olla lainkaan kielteinen ja huono juttu. Konfliktit kuuluvat elämään ja ovat oikealla asenteella ja rakentavasti käsiteltyinä tärkeitä kasvun paikkoja, usein myös vääriä tulkintojamme, olettamuksiamme ja luulojamme kirkastavia. Konflikti voi myös tuoda esiin asioita, joita olisikin syytä korjata, esimerkiksi työtiimeissä ja parisuhteessa.

Rakentavasti selvitetty konflikti parantaa usein ihmistenvälisyyttä ja yhteistä toimintaa.

Hyvin hoidettu konflikti
• lisää ymmärrystä erilaisia ajatuksia ja näkökulmia kohtaan
• tuo esiin uusia ideoita ja mahdollisuuksia haasteiden ratkaisemiseksi
• vahvistaa yhteenkuuluvuutta
• parantaa keskinäistä viestintää

Avuksesi pari olennaisuutta konfliktin rakentavaan käsittelyyn
• Toisen ja omien tunteiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on alussa asioita tärkeämpää.
• Kysyminen on oletuksia viisaampaa
• Kuunteleminen toimii puhumista paremmin
• Ratkaisujen etsiminen on aina tärkeämpää kuin ongelmiin juuttuminen ja syyttely


Voit lukea lisää kasvun asenteesta, tunteista ja ihmistenvälisyydestä uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image