Kesä ja salaatit tulevat. Teen paljon erilaisia salaatteja, joiden täytteenä käytän eri tavoin kypsennettyjä kasviksia. Näin kylmänkin täytteen salaatista saa ruokaisamman, lämpimän ruoan. Tässä resepti helppoon ja hyvään katkarapu-tonnikalasalaattiin. Jos et käytä tonnikalaa tai se ei muuten vain maistu, sen voi hyvin jättää myös pois. Täyte toimii taatusti myös pelkän katkarapujen ja avocadon voimin. Tässä salaattipedin lisäksi pohjana käytin höyrytettyä parsaa, sekä parsa- ja kukkakaalia. Kastikkeena on simppeli, mutta hyvin monikäyttöinen dijon kastike. Sitä voi hyvin tehdä jääkaappiin suuremman määrän kerrallaan, koska se säilyy hyvin vaikka useita viikkoja. Samaa salaattitäytettä voit käyttää myös esim. uuniperunan täytteenä ja testailla sitä myös muihin salaatteihin, yksi hyvä variaatio löytyy täältä.
Katkarapu-tonnikala salaatti
Täyte (2:lle hengelle):
200 g katkarapuja
1 purkki vaaleaa tonnikalaa
1 iso avocado (tai kaksi pientä)
1/2 – 1 sitruunan mehu (maun mukaan, käytä aluksi vain puolikas sitruuna)
1 – 2 rkl majoneesia
ripaus mustapippuria
Kastike:
3 osaa oliiviöljyä
1 osa balsamicoa
dijon sinappia
hunajaa
ruususuolaa
mustapippuria
Salaattipohja:
vihreää salaattia
kurkkua
Höyrytettäväksi:
kukkakaalia
parsakaalia (luomua kannattaa suosia, jotta maistuu edes joltain)
vihreää tankoparsaa
ripaus ruususuolaa
Tee näin: Sulata katkaravut (nopeasti sen voi tehdä huuhtomalla ne haalealla vedellä). Muussaa avocado haarukalla ja lisää sitruunan mehu. Sekoita joukkoon tonnikala, katkaravut ja majoneesi.
Tee sen jälkeen salaatin kastike sekoittamalla ainekset keskenään. Dijon sinapin, suolan ja hunajan määrä en tähän määrittänyt, vaan parhaan tuloksen saa itse maistamalla.
Kuori tämän jälkeen parsat. Laita ensiksi pelkät kaalit höyrystymään muutamaksi minuutiksi ja lisää sitten vasta tankoparsat (kypsyvät nopeammin) ja ripottele samalla kasviksille hiukan ruususuolaa. Kun kasvikset ovat sopivasti pehmenneet, ota kattila pois liedeltä.
Pilko sallaatti ja kurkku suoraan lautaselle. Lisää kastiketta mieleisesi määrä ja lisää lopuksi täyte ja höyrytetyt kasvikset. Syö heti, vaikka keitetyn luomukananmunan kera.
Olen viime aikoina käynyt monen kanssa keskustelua epäonnistumisesta. Siis siitä, että jokin projekti tai parisuhde on mennyt eri lailla kuin etukäteen on ajatellut.
Epäonnistumisessa on mielestäni kolme mielenkiintoista seikkaa:
1) Kaikki menee aina eri lailla – Ajatuksen ja todellisuuden suhde
”Ajatuksemme syöttävät meille loputonta tavoitteiden elokuvaa, johon verrattuna epäonnistumme joka päivä jotenkin. Se on masentavaa. Erityisen masentavaa se on siksi, että epäonnistuminen ei ole todellista, sitä ei nimittäin ole olemassa. Vertailu on aivojemme kemiallista tuotosta.
Jotta ajatuksen luoma vertailu ei pääsisi enää mollaamaan minua huonoiksi ihmiseksi, ajatus täytyy ohjelmoida uudelleen. Yksi parhaista ohjelmointikoodeista on ystäväni bongaama lause lastenohjelmasta: ’Kaikki menee aina eri lailla.’ Toistakin koodia voi kokeilla: ’Toivo asioiden tapahtuvan niin kuin ne tapahtuvat.’ (Epiktetos)” – Lainaus Kotilieden kolumnistani 7/2012: Kaikki menee aina eri lailla
2) Itsen hahmottaminen – Kokemus siitä, mitä en ole
“Voin toivottaa kaikki vaikeudet ja hankalat ihmiset tervetulleeksi elämääni, kun ymmärrän, että ne ovat oppiläksyjä minusta itsestäni, omasta hahmostani. Kun saan kokea, mitä en halua tai mitä en ole, olen taas vahvemmin ja enemmän minä.” – Lainaus Keskiviikkokolumnistani (17.4.2013): Onko elämällä tarkoitus?
3) Elämän jatkuvuuden näkeminen – Asioita loppuu ja asioita alkaa
Epäonnistumisen hetkellä katsomme mennyttä ja tätä hetkeä ja näemme, kuinka jokin asia on tullut tiensä päähän; tuntuu kuin tulisi maailmanloppu. Myllerrämme epäonnistumisen synnyttämissä tunteissa. Toisin sanoen, sanon nyt rehellisesti: Haluamme pysyä kiinni menneisyydessä, emmekä ole valmiita näkemään, että elämän polku jatkuu. Se, että jokin asia päättyy, ei tarkoita, etteikö tulevaisuus toisi uusia asioita ja mahdollisuuksia – heti, kun suostumme katsomaan eteenpäin ja näkemään ne.
Jos kutsun itseäni epäonnistujaksi, katson taaksepäin. Haluan pysyä kiinni menneessä, enkä halua muuttaa kokemustani. Totuus on kuitenkin se, että tulevaisuudessa kaikki on mahdollista – riippumatta siitä, oletko eilen menettänyt työpaikkasi, parisuhteesi, ryssinyt työhaastettalun, lässäyttänyt kakun. Samalla tavalla kuin elämänpolkusi on johdattanut sinut tähän pisteeseen, se johdattaa sinua tästä eteenpäinkin.
Kun tuntuu epäonnistuneelta, en jää tuijottelemaa ovia, jotka ovat menneet kiinni, vaan alan etsiä uusia kiinnostavia ovia, joista kulkea.
Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän “pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Usein sitä kaipaa juuri sitä, mikä omasta elämästä puuttuu.
Silloin kun kokee olevansa olosuhteiden, muiden ihmisten tai pelkojensa vanki, sitä haaveilee, kirjoittaa ja puhuu vapaudesta. Ei ehkä ihan näillä sanoilla, mutta erilaisissa muodoissa. Jos kuuntelee tarkkaan, tämä välittyy monen ihmisen puheesta. Moni myös käyttäytyy niin kuin olisi vanki, vaikkei ole. Vaikka olisi niin vapaa, kuin maapallolla nyt voi olla.
Silloin kun elämä on liian nopeaa, kaaosmaista tai sen tahti miellytä, sitä haluaa hidastaa. Sitä hidastaa, koska kaipaa jotakin muuta. Tai koska tilanne on umpikujassa ja niin kestämätön, että vauhti kuviteltuun maaliin ei yksinkertaisesti riitä. Jos on oikein tietoinen, saattaa jopa tajuta, ettei kuviteltua maalia edes ole olemassa.
Silloin kun eniten tarvitsee omaa aikaa ja rauhaa, vaikka kykyä kuulla omaa hengitystään, niin usein juuri silloin lapset roikkuvat jaloissa, avioliitto pitäisi pelastaa ja työpaikan kriisit ratkaista. Samalla sitä huomaa, että on viimeksi ollut yhteydessä ystäviinsä kuukausi sitten. Tai käynyt kampaajalla puoli vuotta sitten.
Tai silloin kun sairastuu, on valmis tekemään tai jättää tekemättä menneisyydessään mitä tahansa, jotta ei olisi sairastunut. On kärsimätön, ei pysty hyväksymään, haikailee edellispäivää tai sitä viimeistä hetkeä, jolloin ei tiennyt tai jolloin voi hyvin. Kaipaa lintukotoa, jossa sekä keho että mieli eivät tiedä sairastumisesta. Vaikka tietää, ettei sellaista lintukotoa ole.
Silloin kun eniten haluaisi elämää ympärilleen, sitä makaakin sairaana yksinään ja harmittelee, mitä on jättänyt tekemättä ja keneen on jättänyt tutustumatta. Kaipaa mennyttä, koska ei ole tulevaa. Kaipaa jo sitä hetkeä, joka oli tunti sitten.
Kuten yllä, kaipuuseen liitetään usein runollisia haavekuvia. Käytännössä kaipuu on paradoksaalista ja julmaa. Se voi olla myös ahnetta. Sitä haluaa jotakin muuta, kuin sitä mitä on. Vaikka kaikki olisi hyvin. Kaipuu voi olla myös itseä kohtaan vaativaa, jopa ankaraa. Voi kaivata jotakin mennyttä ja soimata itseään valinnoista. Vaikka menneisyyden valintoja ei voi tehdä uudelleen.
Mutta ehkä kaipuu kertoo myös tärkeää viestiään siitä, millaisia valintoja haluaa tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Se muistuttaa siitä, mikä on tai on ollut joskus tärkeää. Se on usein yksi niistä harvoista negatiivisista tunteista, joka samalla on kuitenkin ”sallittu” tunne. Sen kuunteleminen on taitolaji. Sen hyödyntäminen oman kehityksen hyväksi vaatii harjoitusta harjoituksen perään.
Uskon, että kaipuu johonkin muuhun on aina olemassa. Oma reseptini tämän tunteen kanssa elämiseen on se, että antaa sen olla. Kuuntelen sitä aina kun voin. Mutta vaikka kuuntelen, niin teen valintani sen perusteella vain silloin, kun muut tiet on kompuroitu. Koska kuuntelen kaipuuta aktiivisesti, voin myös olla tyytyväinen nykyhetkeen.
Omassa elämässäni on paljon puuttuvia osia. Mutta nykyhetkessäni on osia, sekä hyviä että puutteellisia, ihan riittävästi.
Luonnon ruoka-aitta tarjoilee nyt uskomattomia antimiaan, mutta moni jää näistä herkuista paitsi. Valtaosalla syynä on osaamattomuus. Luontoon ei voi mennä hortoilemaan summamutikassa mitä tahansa vihreää syötävää, vaan paperikassiin, hortaessuun tai suodatinpussiin saa kerätä vain varmasti tuttuja kasveja.
Luontoon on hyvä lähteä osaajan matkassa. Osaaja voi olla oma sukulainen, täti-ihminen, isoäiti, kummi tai vaihtoehtoisesti hortoilun saloja voi opetella kurssilla, jossa kädestä pitäen näytetään miten kukin kasvi tunnistetaan.
Jo yli kymmenen tuhatta ihmistä kurssittaneena tiedän, että kynnys keräämiseen on tämän ajan ihmisellä suuri. Luonnonantimet eivät ole tuttuja lapsuudesta eikä koulussakaan enää satsata kasvien keräämiseen ja tunnistamiseen. Kun kädestä pitäen näytetään kasvin tunnistamisen eri vaiheissaan ja sitä työstetään moniaistisesti, on todella palkitsevaa nähdä kurssilaisen silmien säihke, kun varmuus ja onnellisuus tunnistamisesta menee jakeluun.
Ikivanha perinne on elpynyt
Tunnen valtavaa kiitollisuutta, että saan olla jakamassa hortoilun saloja niin osaajana kuin kirjoittajana. Tämä ikivanha perinne oli katoamassa, mutta nyt olen toiveikas. Kaikenikäiset haluavat oppia villivihannesten ihmeellisen hyvää tekevästä vaikutuksesta ja herkullisuudesta. Koen, että elämme uutta aikaa, hortan renessanssia. Uskon, että Elias Lönnrot, aikansa Indiana Jones, sekä Toivo Rautavaara hymyilevät nyt katsellessaan 2010-luvun ihmisten intoa oppia luonnonvaraisten kasvien syömisen saloja. Hätäravinto on muuttunut trendikkääksi herkuksi, joka hoitaa ihmisten kehoa ja mieltä.
Olen myös kiitollinen edesmenneille rakkaille miespuolisille merkitysihmisilleni. Isoisäni Antti, sinulle kumarran ja lähetän suuret kiitokset, sinun viisautesi kantaa minua tällä matkalla. Isäni Esko, ilman sinua minusta ei olisi tullut metsäntyttöä eikä terveystoimittajakaan. Olliver Hawk, hupsu hypnotisoija, isäni läheisin ystävä, sinä olit myös mahtava mies elämässäni. Sinä näytit esimerkilläsi Rääkkylän Matin karhatsi –saaressamme mitä luonto voi antaa ihmisille. Sinun tarinasi seikkailuistasi Australiassa alkuperäisasukkaiden parissa jäivät syvästi mieleen.
Silmät auki nyt luonnossa!
Eteläisessä Suomessa eletään nyt hortasesongin nuppuista heleää vaihetta. Kun seuraavan kerran piipahdat pihalle, metsään tai lähipuistoon, pidä silmät auki. Näet viininpunertavia tötteröpäitä, vuohenputkimattoja ja suloisia voikukkia. Nokkosia unohtamatta. Aloita pienellä määrällä ja matalalla kynnyksellä, näin into ei lopahda, vaan jatkuu vielä pitkälle syksyyn.
Uskaltaisitko sinä lähteä uudenlaisten makujen seikkailuun? Jos olet sienestäjä tai marjastaja, on hortoilun kynnys matala. Mutta herkullisesta ruuasta innostunut voi muutenkin hurahtaa villivihannesten aistikylläiseen maailmaan. Hortoilussa ei ole mitään menetettävää, vain voitettavaa! Luonto tarjoaa ilmaisia, laadukkaita ja lisäaineettomia herkkuja, jotka pitävät terveenä. Ole rohkea ja aloita uusi harrastus tai elämäntapa.
Ensimmäisessä osassa tarkasteltiin kyseistä oiretta. Mikäli se jäi lukematta, käyppä kurkkaamassa. Tai sitten ota vaan vinkit käyttöön, mikäli ne puhuttelevat. Lupasin kahdeksan vinkkiä, mutta asioita tulikin 10.
10 asiaa joilla itsehoidat verenpainettasi.
1. Riittävä uni
Helpoin tapa laskea kohonnutta verenpainetta on nukkua riittävästi. Stressihormonit ovat koholla kaiken aikaa, mikäli nukumme pitkäaikaisesti huonosti. Kortisoli, jota monesti sanotaan stressihormoniksi, on luonnollisesti aamuaikaan ylhäällä, mutta mikäli se ei laske iltaa kohden, tulee ongelmia. Voimme vaikuttaa omaan kortisolin tuotantoon helpoilla keinoilla. Mikäli työskentelet, työskentele aamu/päiväsaikaan. Nappaa illalla kone kiinni ja ota rakkaastasi tiukka syliote. Näin luot paremmat mahdollisuudet melatoonin tuotantoon, joka rauhoittaa ja antaa sinulle syvää unta, jolloin keho pääsee uudistumaan ja luomaan eheämpää sinua. Mitä enemmän valoa ympäristössäsi, sitä enemmän kortisolia. Kurkkaa ruutuja ja valoisia huoneita päiväsaikaan. Kun aurinko menee mailleen, on meille hyvä aina mahdollisuuksien mukaan seurata tuota täydellistä rytmiä. Tai sitten ei muuta, kuin telkkari päälle ja kortisolitasot ylös. Kuulostele kumpi tarve sinulla on.
2. Laadukkaat öljyt
Kasvisöljyt ovat yksi suurimpia tulehduksen aiheuttajia. Suurin osa kasviöljyistä on käsitelty kuumissa lämpötiloissa, joita öljyt eivät kestä ilman härskiintymistä. Härskiintyneet, käsitellyt kasvirasvat ovat hermostollemme hyvin suuri haaste. Margariinit, ns. kasviöljyt, soijaöljyt ja öljyt, jotka löytyvät muovipulloista, ovat hyvin suurella todennäköisellä härskiintyneet, joten aiheuttaessaan tulehdustiloja kehossa, ne eivät tue verenpaineen tasapainottamiseen. Suosi kylmäpuristettuja pitkän käyttöhistorian omaavia öljyjä. Kokkaa tyydyttyneillä rasvoilla, kuten luomuvoilla ja kylmäpuristetulla kookosöljyllä. Käsiteltyjä, kuumennettuja rasvoja löydät myös homogenuista tuotteista. Ja tulehduksia ajatellen, vehnällä on hyvä maine tulehduksien aiheuttajana. Käsitelty vehnä nostaa myös insuliinitasoja, jotka ovat linkissä kohonneeseen verenpaineeseen. Ehdoituksia ehdottomuuksien sijaan.
3. Vahvista verta
Panosta kasvikunnan tuotteisiin, jotka vahvistavat verta. Yksi loistava on Punajuuri, jonka väri jo kertoo sen mitä se tekee verelle. Punajuuri auttaa vereen ja verenpaineeseen tasoittavasti.
Lääkettä luonnon ehdoilla, joka vielä maistuu hyvälle. Mikäs sen parempaa. On hyvä tietää,että se jopa voi laskea verenpainetta liikaa. Inkiväärillä on myös sama vaikutus. Jos siis koet kohonneen verenpaineen, niin panosta näihin, kuten myös raakaan valkosipuliin ja Lehtivihreään.
4. Rauhoittava rutiini kuten meditaatio
Aloita päivittäin rutiini, jolloin kehosi saa mahdollisuuden levätä. Stressin hallintaa ja kehon selkeyttä. Meditaatio, kevyt venyttely, keskittyminen hyviin asioihin elämässä. Kävelyllä on aina positiivinen vaikutus, mutta on huomattu, että pienet, päivittäin toistetut kävelyt auttavat pitempään, kuin kerralla suuri määrä käveltynä. Kävele 4-5 kertaa esim. 10 minuuttia. Kehosi kiittää vielä pitkään mm. laskeneella verenpaineella. Tämä tieto yksistään KÄYTTÖÖN OTETTUNA, voi auttaa laskemaan verenpainetta. Kirjoita päivittäin hyviä asioita ylös päivistäsi, viikoistasi, elämästäsi. Ne lisäävät monesti katsonta kantaamme, keskittyen jo olemassaoleviin hienouksiin.
5. Optimaalinesteytys
Optimaalinesteytys on todella tärkeää verenpaineelle. Veri on nestettä. Vedestä koostamme veremme. Hyvälaatuisella vedella voi olla mahtava vaikutus kokonaiseen jaksamiseemme. Aloita rutiini, jolloin ensimmäisenä aamusta nautit vettä puolesta litrasta litraan. Kuuntele kehoasi, ei sitä tarvitse pakolla tankata, saatat tehdä hallaa kehollesi. Kuulostele ja juo riittävästi. Huoneenlämpöinen vesi esimerkiksi tuoreella sitruunalla on yksi täydellisimmistä tavoista aloittaa aamu. Veresi ja verenpaineesi hyrisee hyvyyttään.
6. Verensokeri hallintaan
Tämä on merkittävä tekijä verenpaineelle. Syömällä oikeaa ruokaa kehosi kiittää tasaisemmalla verensokerilla, rauhallisemmalla mielellä ja positiivisemmalla olomuodollasi. Prosessoitu ruoka on kaikkialla, varsinkin kauppojen hyllyillä. Leipä, valkaistut viljatuotteet, riisit, kakut, keksit, maissituotteet, soijavalmisteet ja yleensäkin tuotteet mitkä eivät ole enää luontaisessa muodossaan. Kokonaisia ruoka-aineita valitessamme annamme keholle suuremman mahdollisuuden luoda ravinteista tasapainoista kehoa. Prosessoitu ruoka on helppo korvata kasviksilla, sekä erityisesti juureksilla, kaalikasveilla, käsittelemättömillä rasvoilla, hyvälaatuisilla kasvi/eläinkunnan tuotteilla, pähkinöillä, siemenillä, raakamaidolla ja raakamaitotuotteilla, mikäli maito sinun kehollesi toimii. Mistään ei tarvitse luopua, kun vaihdamme laatua vaan parempaan ja harrastamme korvaamistekniikkaa. Jos otat jotain poissa ruokavaliostasi, muista myös paikata jäänyt aukko.
7. Kalium
Kaliumrikkaat ruuat auttavat verenpaineen hallinnassa. Se säätelee lihaksia ja hermostoasi. Kaliumia löytyy mm näistä: avokado, kiivi, banaani, dulse (merilevä), sienet, pinaatti, linssit ja pavut, sekä perunat ja jamssi. Muista myös lehtivihreä, joka rokkaa aina.
8. Syvähengitys
Joskus kaikkein yksinkertaisimmat asiat, ovat kaikkein tehokkaimpia. Syvähengityksellä vapautat kehosi käyttöön tehokkaammin hapen kulkua, joka helpottaa kaikkia elintoimintoja. Se vapauttaa ja puhdistaa kehoasi myrkyistä ja kuona-aineista. Mutta erityisesti se rauhoittaa mieltäsi, hermostoasi ja tuo sinut lähemmäksi tätä hetkeä. Verenpaineelle tästä on uskomaton hyöty, jonka saat käyttöösi heti aloitettuasi. Se vie myös kiputiloja pois, tai tekee ne siedettäviksi. Hengitä joka päivä rauhallisesti, syvästi ja mahdollisimman puhtaassa ilmassa. Verenpaineesi ja olemuksesi kiittää. Voi käydä jopa niin, että kun syvähengittelet, olet tarkkaavaisempi, rauhallisempi, jota kautta, voit ilmentää rakkauttasi tärkeille ihmisille, joka entisestään parantaa elämänlaatuasi. Positiivinen kierre, joka odottaa käyttöönottoa kaiken aikaa.
D-vitamiini on yksi tärkeä tekijä myös verenpaineen säätelyssä. D-vitamiini on niin monen tekijän alkusysäys, ei pelkästään verenpaineelle, vaan se on hyvinvointimme yksi perustavista kivistä. Auringonvalolle altistuminen tekee meistä niin äärimmäisen elinvoimaisia ja hehkuvia, juuri niinkuin luonto on tarkoittanut. Paras lähde on siis aina ja ehdottomasti luonnonvalo ja aurinko. Haasteena meillä pohjoisen ihmisillä on sen vähyys. Tällöin joudumme turvautumaan D3 lisään, mikäli haluamme optimoida d-vitamiinitasomme. Mikäli käytät lisää, niin voit tarkistaa tasosi halutessasi terveyskeskuksessa.
Panosta siis riittävään luonnonvaloon, d-vitamiiniin ja ulkoilmaan ja muista myös omega-3:n saanti ja hapatetut ruuat, jotka edesauttavat kehon omia toimintoja aina suolistoa ja mielialaa myöten.
Hengitä syvään, panosta puhtauteen, ilmennä itseäsi, muistaen myös levon merkityksen. Kaikkea kauneutta tähänkin hetkeesi. Toivottavasti jaat tämän itsesi tai ystäväsi kesken, mikäli koet siitä apua olevan. Joka tapauksessa tee asiat rakkaudella ja rehellisesti. Seuraavaan kertaan. Pidetään toisista kiinni ja huolta itsestämme.
Kävin juuri mielenkiintoisen keskustelun itseni kanssa suihkussa.
Minä kysyin: “Haluatko sinä olla onnellinen?”
Ja vastasin: “Kyllä”, mutta mielenpainostani kaikui pieni hempeä “kai”.
Jatkoin: “Tiedäthän.. onni ottaa sinulta aivan kaiken, mutta vain antaakseen aivan kaiken. Kun ymmärrät tuon lauseen merkityksen, pelkosi katoavat, ja sinä vain yksinkertaisesti olet.”
Huonekaluni, kirjakokoelmani, läppärini, runoni, rahani, vaatteeni, musiikintekolaitteeni, keräämäni kivet ja ihmissuhteeni vilisivät mielessäni. “Ei kai nyt ihan kaikesta välttämättä?” utelin äänettä itsekseni. “No kyllä”, vastasin lempeästi ja jatkoin: “Ymmärräthän rakas minä, että luopuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että sinun tarvitsee muuttaa munkkiluostariin ja antaa lempikauluspaitaasi vastaantulijalle, vaan irtipäästäminen on sisäinen prosessi. Menit mihin hyvänsä, olet aina joidenkin asioiden ympäröimä. Kyse on siitä, ettet kiinnity mihinkään, vaan uskallat rohkeasti nauttia jokaisesta hetkestä ja tilanteesta. Mitä pidemmälle tiedostat tämän, sen enemmän kykenet nauttimaan ja sen vähemmän pelkäät. Lopulta ihmissuhteesi, maallinen omaisuutesi ja mieltymyksesi ovat kuin tuulen henkäys. Et mieti mistä se alkaa tai milloin se loppuu, vaan nautit sen hyväillessä poskipäitäsi.” Huudahdin mielessäni: “Totta!” Olin aivan oikeassa.
Korkeammasta perspektiivistä tarkasteltuna koko elämäkin on vain pieni raikas tuulahdus kaikkeuden loputtomassa virrassa. Me tulemme jostain, ja soimme hetken puiden latvoissa sekä kallioiden koloissa, kunnes katoamme henkäyksenä takaisin kaikkeuteen. Vastasin peilikuvalleni lämpimällä hymyllä.
Kysyin vielä, mitä tahdon elämältäni juuri nyt. Tuli hetken hiljaisuus. Katsoin itseäni peiliin ja vastasin: “Tahdon olla onnellinen ja rohkaista muita samaan.” Tämän jälkeen kuivasin hiukseni ja kuuntelin tekemääni rauhallista kappaletta, joka soi taustalla. Istuin koneelle ja kirjoitin tämän tekstin.
Samoin kuin tuo hetki on enää kaikuna näissä sanoissa, kaikki muuttuu jatkuvasti eikä mikään ole pysyvää, muttei myöskään katoa. Eri asiat vain ilmenevät eri aikoina.
Onni löytyy hetkestä, rohkeudesta olla aidosti läsnä omana itsenään. Kun hyväksymme itsemme, avautuu kauneus edessämme, olimme missä hyvänsä ja milloin hyvänsä. Näemme sen mitä olemme.
Olemmeko kaikki kykeneviä kuulemaan sydämemme äänen? Sielun, syvimpämme – tai hieman arkisemmin sen ehdollistumista vapaan minämme. Olen pohtinut asiaa jo pitkään. Kokien hetkin todeksi sen, että se on kaikkien kuultavissa, hetkin nähden ja kuullen toista. Muistaen, että olen elänyt kuurona itsekin. Hyvin pitkään.
Olen hyväksynyt sen, että sydämensä kuuleminen näyttää olevan jollain tapaa tietoisuutemme sen hetkisestä tilasta tai “tasosta” riippuvainen asia, sen sijaan, että se olisi tavoitettavissa jokaisessa hetkessä jokaiselle. Samalla tunnen toivoa ja iloa sen vuoksi, että yhä useampi näyttää kuulevan sen. Ymmärtämättä, huomioimattakin, tulkiten ja muovaten, mutta silti kuullen – tavalla jota ei ihan täysin voi sivuuttaa.
Kysyn luennoilla yhä useammin sitä, etkö sinäkin tiedä mikä on oikein? Silloinkin kun et toimi sen mukaisesti? Eikö jossain syvällä oleva tieto, tunne, viisaus tai ääni ole joka hetkessä läsnä? Kun viimeksi toimit tavalla joka ei ollut rakastavaa sinua tai toista kohtaan, etkö tiennyt silloinkin sisälläsi mikä on oikein?
Yhä useampi laskee silmänsä lattiaan ja huokaa, pää hitaasti nyökäten. Yhä useampi katsoo ylöspäin ja hymyilee itsekseen. Yhä useampi jää katsomaan minua, etsien jotain itsestään – ja hyväksyy. Yhä useammin näen myös ne silmät, jotka eivät haluaisi kuulla. Ne jotka katsovat vihaten ja syyttäen siitä, että muistutan. Ne silmät, joilla joskus katsoin itsekin.
Mutta kaikki eivät silti kuule.
Se ei ole älyllinen, mutta mieli pukee sen sanoiksi ymmärryksensä mukaan. Se ei ole sanoja. Se ei ole halua eikä se vedä pois tai työnnä sinua johonkin. Eikä se arvota. Se on paikallaan oleva, hyväksyvä ja avoin – molempiin suuntiin. Läsnä, ymmärtävä – mutta ei älyllisesti, empaattinen, vahva, rakkaudellinen ja totta.
Se on syvä tieto, joka ilmenee suoraan. Tunteena. Kokemuksena. Syvänä viisautena. Jonain, jolle ei ole sanoja, koska se on älymme ulkopuolella. Se kertoo, mikä on kussakin hetkessä totta ja oikein. Mikä on rakastavaa, hyväksyvää, avointa, tuomitsematonta, sallivaa, ymmärtävää, hoitavaa, ravitsevaa, valaisevaa, rehellistä, myötätuntoista ja totta. Mikä on oikein. Tässä, juuri nyt.
Sen ääntä on vaikea ymmärtää älyllään ja usein se tuntuu olevan ristiriidassa sen kanssa. Sen viisaus on niin paljon mielen ymmärrystä suurempi, että sitä on vaikea käsittää mielen rajallisesta tiedosta käsin. Sen sekoittaa helposti haluihin, toiveisiin ja kauniisiin tunteisiin. Erilaisiin ääniin sisälläsi. Sellaisiin, jotka haluavat liikuttaa sinua johonkin suuntaan. Luokseen tai luotaan. Makeisiin makuihin, värisyttäviin ja syviin kokemuksiin, jotka vahvistuvat kun koet ne sillä avoimuudella, joka olet avatessasi korvasi tälle äänelle. Pelkoihin, kipuun ja suruun, jotka virtaavat voimallisemmin sinuun kun olet avoin niin omalle kuin toisten äänille.
Ja silti, se ei koskaan petä luottamustasi. Se on aina oikeassa ja ohjaa sinua kohti sitä mikä on sinulle ja muille todella hyväksi. Se on aina linjassa totuuden kanssa ja puhuu sen äänellä. Muuttuen ja muuttaen. Rakkaudella murtaen. Repien joskus rikki sen mikä estää sinua olemasta totta. Sulattaen joskus rakkaudeksi sen mikä on oikeuden tiellä. Valaisten nurkat ja pölypallot – yksi kerrallaan ne lempeästi puhdistaen.
Sen kuuleminen on elämässä ja sen joka tasolla elettävän henkisyyden alku. Todellisen henkisyyden ja hengellisyyden ja tarkoituksesi elämisen ehto. Se on sinun oppaasi tähän hetkeen ja sinun itsesi luokse. Se olet sinä. Sillä sinä olet sydämesi ääni. Kaiku kaikkeudesta.
Sanna aloitti maaliskuussa 2013 puolen vuoden mittaisen Intuitiivisen parantamisen koulutuksenOrigonovassa. Sielunsäteitä-blogi keskittyy matkaan, joka suuntaa kohti omaa ydintä, sielunsäteitä. Blogissa vierailee myös kouluttaja Heli Heiskanen.
Kun lakkaan kontrolloimasta elämän tapahtumia, alkaa tapahtua ihmeitä. Ihmeet ovat niitä, joita en ennen nähnyt, kun käytin kaiken keskittymiseni ja energiani kontrollointiin – katsoin sitä, minkä haluan nähdä. Ihmeet vaativat oletuksista luopumista, jotta niillä on tilaa tulla ja tapahtua.
Shakti Pad on Pohjois-Intian ikivanhaa gurmukhin kieltä ja tarkoittaa henkisellä polulla eteen tulevia koettelemuksia. Se on hetki, jolloin polun kulkija kyseenalaistaa oppeja ja päämääriään. Luovuttaminen ja uuden opin etsiminen ovat näennäisen helppoja ratkaisuja, kun taas sitoutuminen ja uskollisuus auttavat kulkijan kokonaan uudelle tasolle.
Kundaliinijoogassa puhutaan seitsemästä askeleesta onnen; sellaiseen arkielämän onneen, joka tekee elämästä jatkuvasti elämisen arvoista.
Askeleista ensimmäinen on sitoutuminen, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Sitoutuminen itseensä ja omaan elämäänsä mahdollistaa elämän onnellisuuden. Minä olen tästä vakuuttunut. Kerronpa hieman tarkemmin miksi.
Aloitan siitä onnellisuudesta. Onko onni elämässä tavoittelemisen arvoista ja mitä se edes tarkoittaa?
Onni on mielestäni perusonnellisuutta elämästä. Se ei tarkoita jatkuvaa iloa ja nautintoa. Yogi Bhajanin sanoin ”real happiness lies in that which never comes or goes but simply is”.
Onni on siis asenne, mahdollinen pysyvä tila, jonka läpi elämän myötä- ja vastoinkäymisiä voi katsoa. Onnellinen voi siis olla kaikista koettelemuksistakin: surusta, luopumisesta, pelosta.
Joogaopettajaystäväni kertoo sanovansa itselleen vaikeina päivinä: ”Onko tässä tosiaan kaikki, mitä universumi pystyy tällä kertaa antamaan? Anna tulla, olen valmiina!”
Elämänvirran vastaanottaminen voi tehdä onnelliseksi, vaikka virta liikuttaisi hyökyaallon lailla. Se kaikki kuuluu elämään. Joskus lukemani mietelausetta mukaillen: Kun teet mitä tahdot, olet vapaa. Kun pidät siitä mitä teet, olet onnellinen.
(Kuulin muuten tällä viikolla Yle Puheelta mielenkiintoisen keskustelun siitä, miten lapset eivät tee onnelliseksi. Minunkaan mielestäni lapset eivät tee ketään onnelliseksi, ihminen itse tekee sen itselleen, mutta olen huomannut, että juuri lasten kanssa tätä on erityisen hyvä harjoitella.)
Mielestäni onnellisuus on siis elämästä nauttimista ja elämistä. Pidän sitä ehdottomasti tavoittelemisen arvoisena. Uskon myös, että onnen ensimmäinen askel tosiaan on sitoutuminen.
Sitoutuminen tekee elämän helpommaksi ja päämäärät mahdollisiksi. Jos tässä mahdollisuuksien maailmassa siirtyy aina vihreämmän ruohon perässä aidan toiselle puolelle, joutuu jatkuvasti empimään, arpomaan ja kyseenalaistamaan valintojaan. Kaikkea ei voi saada. Kuluneen, mutta käyttökelpoisen sanonnan mukaan kakkua ei voi syödä ja säästää samalla kertaa.
Valinta kannattaa siis tehdä ja sen jälkeen lopettaa kyseenalaistaminen. Kun perheessä on lapsia, on turha haikailla menetetyn vapauden perään. Parisuhteessa joko ollaan tai ei olla, muttei toista uhata erolla jokaisen sanaharkan yhteydessä. Työ, opiskelu, harrastus, uuden asian oppiminen… Palkinto seuraa aina pitkäjänteistä tekemistä. Mestariksi tullakseen vaaditaan 10 000 tuntia harjoitusta, oli kyse sitten meditaatiosta, pianonsoitosta tai italiankielestä.
En tietenkään tarkoita, etteikö suuntaa voisi muuttaa, erota tai valita toisin – kunhan tämänkin tekee sitoutuneesti. Sitoutuahan voi vaikka vapauteen.
Koska valintojaan ja mielipiteitään ei joka hetki tarvitse arpoa uudestaan, tuo sitoutuminen vahvuutta. Se johtaa automaattisesti toiseen askeleeseen onnen portailla: sitoutuminen tuo luonnetta.
Elämäänsä, itseensä ja omiin valintoihinsa sitoutuneella ihmisellä on luonne: kykyä sanoa kyllä tai ei, ilmaista mielipiteensä ja seisoa sanojensa takana.
Luonne tuo arvokkuutta. Ihmiset ympärilläsi luottavat sinuun ja arvostavat sinua.
Arvokkuus tuo jumalaisuutta. Ihmiset ympärilläsi eivät epäile tai pelkää sinua, he luottavat sinuun ensisilmäyksellä.
Jumalaisuus tuo armoa. Armo poistaa kuilun ja kommunikaation häiriöt kahden ihmisen väliltä, eikä vuorovaikutuksessa ole mukana minkäänlaista piiloagendaa.
Armo tuo voimaa uhrautua. Voit ottaa toisen puolesta vastaan mitä tahansa kipua, voit uhrautua toisen puolesta ilman, että oma egosi taistelee vastaan ja ilman että tunnet itsesi uhriksi.
Itsensä uhraaminen tuo onnen. Se on vahvasti sanottu, mutta kun oman egonsa ja omat vaatimuksensa unohtaa, voi olla onnellinen ilman että jatkuvasti tarvitsee jotakin lisää. Voi antaa itsestään ilman että menettää mitään.
Jokainen askel seuraa toista, eikä portaita voi harppoa ylöspäin käymättä kaikkia vaiheita läpi. Onnellisuus ja tyytyväisyys kasvavat hiljalleen ja ovat elämänmittainen matka. Mutta riittää, että ottaa ensimmäisen askeleen ja sitoutuu elämäänsä.
Kivutonta kasvua ei ole. (Joka sellaista lupaa, on huijari.) Mutta myös elämään olennaisesti kuuluvasta kasvusta ja kivusta on mahdollista olla onnellinen.
Kevääseen ja kesään sopii hedelmät. Niistä saa lämpimällä säällä nesteitä sekä paljon vitamiineja. Hedelmien sisältämä hedelmäsokeri eli fruktoosi, on paljon parempi vaihtoehto jäätelön, suklaan tai muun makean herkun sisältämälle sokerille. Hedelmät eivät nimittäin tee niin suuria piikkejä verensokerin heittelyssä, vaan se pitää veren insuliini- ja glukoositason kohtuullisena.
Olen ollu aina hiukan huono syömään hedelmiä, sillä ruoan jälkeen tai kanssa en niitä kaipaa ja välipaloja syön harvoin. Olen ostanut niitä aina kotiin paljon erilaisia ja viikon päästä huomaankin poimivani päivittäin pehmenneitä hedelmiä hedelmävadista kanojemme ruokakuppiin. Kanat kyllä tykkää, mutta hedelmien hyödyt muuttavat ehkä hiukan muotoaan kananmunissa nautittuna.
Suomalainen ravitsemussuositus on 500g kasviksia ja hedelmiä päivässä, mutta niitä olisi hyvä syödä jopa kilo päivässä. Kuitenkin on syytä muistaa, että suurin osa päivän kasvis/hedelmämäärästä olisi hyvä koostua kasviksista ja hedelmien osuus voisi olla puolestaan muutama annos päivässä. Olen nyt vatsani vuoksi koettanut syödä kasviksia ja hedelmiä päivittäin tuon 500-1000g ja vaikutuksen huomaa olotilassa kyllä heti.
Tein jokin aika sitten hedelmäsalaattia josta tuli todella koukuttavaa. Ihanan raikas vitamiinipommi, jota olenkin syönyt kulhollisen lähes joka aamu. Granaattiomena tuo superhedelmänä tähän lähes kaiken tarvittavan, passionhedelmä antaa ihanan kirpeyden ja avocado taas antaa hyvää rasvaa ja pehmeyttä makuun. Vaihtelua herkkuun saat testailemalla eri hedelmiä, mutta granaattiomena ja passionhedelmä on tässä kuitenkin “se juttu”. Suosittelen!
Super hedelmäsalaatti
1 granaattiomena
1 omena
1 avocado
1 passionhedelmä
1 appelsiini, päärynä tai banaani (tai vaikka kaikkia)
halkaise granaattiomena ja puristele siemenet kulhoon. halkaise passionhedelmä ja kovera sisälmys kulhoon. Pilko loput hedelmät joukkoon, sekoita ja nauti vaikka tuoreen basilikan kera.
Toimivia hedelmiä joukkoon olisi varmasti myös erilaiset melonit, kiwi ja ananas.
Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän “pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Edessäni on tämän elämäni, jota nyt elän ja koen, kolmas hyppy.
Ensimmäisen hypyn koin kaksivaiheisesti silloin, kun odotin esikoistani ja sairastelin ja kun odotin pienimmäistäni ja sairastelin. Se pakotti hidastamaan, kuuntelemaan ja pelkäämään ihan eri tavalla kuin ennen. Se pakotti päästämään irti. Se pakotti myös kohtamaan vanhaa, käymään läpi huonoja malleja ja kestämään enemmän kuin luulin pystyväni. Välillä en pystynytkään ja sekin oli terve huomata.
Toinen hyppy tapahtui silloin, kun muutimme yhden vauvan ja yhden taaperoikäisen kanssa kehitysmaahan. Samalla palasin töihin. Muutos oli melkoinen ja maailma oli uusi. Myös uhat olivat uusia. Ensimmäinen vuosi oli silkkaa selviytymistä, toinen vivahteikkaampi ja vapaampi. Molemmat olivat erittäin elämänmakuisia välillä kiusaavasta uskonpuutteesta huolimatta.
Tämän nykyisen elämäni kolmas hyppy on nyt edessäni. Muutamme kesällä Keski-Eurooppaan, jälleen kaupunkiin, jossa en ole ennen käynyt. Kolmannen hypyn ennakointi on jo opettanut kaikenlaista. Ensin mietin nopeaa tahtia, elämänhaluani tehdä ja kokea. Tajusin: hidastamisessa ei ole kyse tahdista. Hidastamisessa on kyse itsensä kuuntelemisesta. Itseään voi pystyä kuuntelemaan paremmin vauhdissa kuin staattisessa sohvaperunatilassa. Tai näiden välimuodossa.
Tästä oivalluksesta seurasi lisää kysymyksiä: Olen pitkään säästellyt energiaa “johonkin”. Voisiko joskus olla parempi antaa kaikkensa eikä säästellä voimia siihen seuraavaan koitokseen? Voisiko saada enemmän energiaa siitä, että kuluttaa energiaansa enemmän? Kokemus epävarmuudesta ja itsensä säästeleminen laittavat helposti ihmisen säästöliekille. Ja toisaalta epävarmuus vie tunteista erittäin paljon energiaa.
Tietoisuus kolmannesta hypystä herätti myös muutosstressin. Sydän pamppailee, huimaa, hengitys muuttuu pinnalliseksi. Mutta: miksi nämä reaktiot? Ja tajusin: koska stressi on usein opittua. Opittu stressi hiipii sängyn viereen ja on valmiina herättämään heti aamulla, vaikka mitään mitään järkevää syytä stressiin ei ole ja vaikka eläisi elämänsä tähtihetkiä. Tai opittu stressi kipittää luokkahuoneeseen juuri silloin, kun on oman esitelmän aika. Näin se menee, ja antaa mennä vaan. Luulen, että tietoisuus opitun stressin olemassaolosta riittää.
Kolmas hyppy on edelleen edessäni. Antaa sen olla ja tulla, sitten kun tulee. Juuri nyt on tämän elämäni tähtihetki.
Tuliko käytyä eilen polvillaan? Pohjalla? Tiedän, sitä sattuu. Onneksi sieltä pääsee kuitenkin vain ylöspäin. Tulit samalla saaneeksi erinomaisen tilaisuuden nousta uudelle tasolle. Sankariksi.
Vai tiedätkö yhtäkään sankaria, jonka elämä olisi kohdusta hautaan loistavaa menestystä? En minäkään.
Kaikki suurimmat tarinat toistavat samaa kaavaa. Sankarin on lähdettävä kotoa, turvasatamastaan. On pyrittävä kohden tehtävää, kohtaloa tai näkyä, joka vie mukanaan vastaansanomattomasti. Huolimatta ympäristön mielipiteistä. Sankari asettaa visionsa yhteisön normien ja ohjeiden yläpuolelle. Siksi yhteisöjä rakentavien instituutioiden opetus on ristiriidassa sankaritarinoiden, myös useimpien uskontojen opetusten kanssa.
Pintakiiltoisissa kertomuksissa ulkoinen vastus pistää sankarimme polvilleen, mutta ne kaikkein kiinnostavimmat tarinat syntyvät lankeemuksesta. Sankari tekee virheen. Rikkoo lakia, omaa moraaliaan tai yhteisöään vastaan.
Me emme rakasta virheettömiä ihmisiä. Tahraton puhtaus on epäilyttävää. Ja kuitenkin sitä tavoitellaan, joskus epätoivoisestikin. Kasvojen menetys ja häpeä ovat joillekin kuolemaakin pahempi kohtalo. Siitäkin huolimatta, että virheetön elämä ei vakuuta ketään ihmistä. Varsinkaan oikeasti aikuista. Se mitä egomme pelkää kuollakseen, voi olla sielullemme askel eteenpäin.
Me tarvitsemme egoa antamaan meille itseluottamusta ja arkipäivän elämän jäsennystä, mutta vallan luovuttaminen sille vastaa elämän koulussa luokalleen jäämistä. On kaaduttava tietääkseen mitä nouseminen tarkoittaa. Hyväksyttävä rajallisuus ja elämämme alkupuoliskon menestyksen mittareiden kääntyminen miinukselle.
Elämälle antautuminen on sankaritarinan ja elämän todellisen “haltuunoton” edellytys. On antauduttava elämän, sielunsa, tarinalle sen sijaan että tavoittelee virheetöntä tarinaa, joka on kopio jonkun toisen tarinasta. On uskottava elämään. On luotettava sen kantavuuteen. Muutoin et voi löytää omaa elämääsi. Et rakkauttasi. Ilman uskoa ja luottamusta ei ole myöskään rakkautta. Tästä puhutaan myös siinä R-alkuisessa isossa kirjassa.
Tullaksemme sankareiksi, oman elämämme ja muidenkin, meidän on rakennettava itsellemme linna, täydellinen turvasatama, joka kannattelee meitä ja antaa meille tyydytyksen. Ja sen jälkeen hylättävä se. Antauduttava sateelle, tuulelle ja epävarmuudelle.
Eikä siihen uskaltaudu, ellei ensin ole kaatunut. Kokenut pudotusta, kaatumisen tuskaa ja häpeää. Kipua menettämisestä ja epävarmuudesta. Tuttu tunne?
