Laaja kulma: Kolmas hyppy

Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän ”pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.


Edessäni on tämän elämäni, jota nyt elän ja koen, kolmas hyppy.

Ensimmäisen hypyn koin kaksivaiheisesti silloin, kun odotin esikoistani ja sairastelin ja kun odotin pienimmäistäni ja sairastelin. Se pakotti hidastamaan, kuuntelemaan ja pelkäämään ihan eri tavalla kuin ennen. Se pakotti päästämään irti. Se pakotti myös kohtamaan vanhaa, käymään läpi huonoja malleja ja kestämään enemmän kuin luulin pystyväni. Välillä en pystynytkään ja sekin oli terve huomata.

Toinen hyppy tapahtui silloin, kun muutimme yhden vauvan ja yhden taaperoikäisen kanssa kehitysmaahan. Samalla palasin töihin. Muutos oli melkoinen ja maailma oli uusi. Myös uhat olivat uusia. Ensimmäinen vuosi oli silkkaa selviytymistä, toinen vivahteikkaampi ja vapaampi. Molemmat olivat erittäin elämänmakuisia välillä kiusaavasta uskonpuutteesta huolimatta.

Tämän nykyisen elämäni kolmas hyppy on nyt edessäni. Muutamme kesällä Keski-Eurooppaan, jälleen kaupunkiin, jossa en ole ennen käynyt. Kolmannen hypyn ennakointi on jo opettanut kaikenlaista. Ensin mietin nopeaa tahtia, elämänhaluani tehdä ja kokea. Tajusin: hidastamisessa ei ole kyse tahdista. Hidastamisessa on kyse itsensä kuuntelemisesta. Itseään voi pystyä kuuntelemaan paremmin vauhdissa kuin staattisessa sohvaperunatilassa. Tai näiden välimuodossa.

Tästä oivalluksesta seurasi lisää kysymyksiä: Olen pitkään säästellyt energiaa ”johonkin”. Voisiko joskus olla parempi antaa kaikkensa eikä säästellä voimia siihen seuraavaan koitokseen? Voisiko saada enemmän energiaa siitä, että kuluttaa energiaansa enemmän? Kokemus epävarmuudesta ja itsensä säästeleminen laittavat helposti ihmisen säästöliekille. Ja toisaalta epävarmuus vie tunteista erittäin paljon energiaa.

Tietoisuus kolmannesta hypystä herätti myös muutosstressin. Sydän pamppailee, huimaa, hengitys muuttuu pinnalliseksi. Mutta: miksi nämä reaktiot? Ja tajusin: koska stressi on usein opittua. Opittu stressi hiipii sängyn viereen ja on valmiina herättämään heti aamulla, vaikka mitään mitään järkevää syytä stressiin ei ole ja vaikka eläisi elämänsä tähtihetkiä. Tai opittu stressi kipittää luokkahuoneeseen juuri silloin, kun on oman esitelmän aika. Näin se menee, ja antaa mennä vaan. Luulen, että tietoisuus opitun stressin olemassaolosta riittää.

Kolmas hyppy on edelleen edessäni. Antaa sen olla ja tulla, sitten kun tulee. Juuri nyt on tämän elämäni tähtihetki.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: