Onni on elämä

Shakti Pad on Pohjois-Intian ikivanhaa gurmukhin kieltä ja tarkoittaa henkisellä polulla eteen tulevia koettelemuksia. Se on hetki, jolloin polun kulkija kyseenalaistaa oppeja ja päämääriään. Luovuttaminen ja uuden opin etsiminen ovat näennäisen helppoja ratkaisuja, kun taas sitoutuminen ja uskollisuus auttavat kulkijan kokonaan uudelle tasolle.

Kundaliinijoogassa puhutaan seitsemästä askeleesta onnen; sellaiseen arkielämän onneen, joka tekee elämästä jatkuvasti elämisen arvoista.

Askeleista ensimmäinen on sitoutuminen, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Sitoutuminen itseensä ja omaan elämäänsä mahdollistaa elämän onnellisuuden. Minä olen tästä vakuuttunut. Kerronpa hieman tarkemmin miksi.

Aloitan siitä onnellisuudesta. Onko onni elämässä tavoittelemisen arvoista ja mitä se edes tarkoittaa?

Onni on mielestäni perusonnellisuutta elämästä. Se ei tarkoita jatkuvaa iloa ja nautintoa. Yogi Bhajanin sanoin ”real happiness lies in that which never comes or goes but simply is”.

Onni on siis asenne, mahdollinen pysyvä tila, jonka läpi elämän myötä- ja vastoinkäymisiä voi katsoa. Onnellinen voi siis olla kaikista koettelemuksistakin: surusta, luopumisesta, pelosta.

Joogaopettajaystäväni kertoo sanovansa itselleen vaikeina päivinä: ”Onko tässä tosiaan kaikki, mitä universumi pystyy tällä kertaa antamaan? Anna tulla, olen valmiina!”

Elämänvirran vastaanottaminen voi tehdä onnelliseksi, vaikka virta liikuttaisi hyökyaallon lailla. Se kaikki kuuluu elämään. Joskus lukemani mietelausetta mukaillen: Kun teet mitä tahdot, olet vapaa. Kun pidät siitä mitä teet, olet onnellinen.

(Kuulin muuten tällä viikolla Yle Puheelta mielenkiintoisen keskustelun siitä, miten lapset eivät tee onnelliseksi. Minunkaan mielestäni lapset eivät tee ketään onnelliseksi, ihminen itse tekee sen itselleen, mutta olen huomannut, että juuri lasten kanssa tätä on erityisen hyvä harjoitella.)

 

Mielestäni onnellisuus on siis elämästä nauttimista ja elämistä. Pidän sitä ehdottomasti tavoittelemisen arvoisena. Uskon myös, että onnen ensimmäinen askel tosiaan on sitoutuminen.

Sitoutuminen tekee elämän helpommaksi ja päämäärät mahdollisiksi. Jos tässä mahdollisuuksien maailmassa siirtyy aina vihreämmän ruohon perässä aidan toiselle puolelle, joutuu jatkuvasti empimään, arpomaan ja kyseenalaistamaan valintojaan. Kaikkea ei voi saada. Kuluneen, mutta käyttökelpoisen sanonnan mukaan kakkua ei voi syödä ja säästää samalla kertaa.

Valinta kannattaa siis tehdä ja sen jälkeen lopettaa kyseenalaistaminen. Kun perheessä on lapsia, on turha haikailla menetetyn vapauden perään. Parisuhteessa joko ollaan tai ei olla, muttei toista uhata erolla jokaisen sanaharkan yhteydessä. Työ, opiskelu, harrastus, uuden asian oppiminen… Palkinto seuraa aina pitkäjänteistä tekemistä. Mestariksi tullakseen vaaditaan 10 000 tuntia harjoitusta, oli kyse sitten meditaatiosta, pianonsoitosta tai italiankielestä.

En tietenkään tarkoita, etteikö suuntaa voisi muuttaa, erota tai valita toisin – kunhan tämänkin tekee sitoutuneesti. Sitoutuahan voi vaikka vapauteen.

 

Koska valintojaan ja mielipiteitään ei joka hetki tarvitse arpoa uudestaan, tuo sitoutuminen vahvuutta. Se johtaa automaattisesti toiseen askeleeseen onnen portailla: sitoutuminen tuo luonnetta.

Elämäänsä, itseensä ja omiin valintoihinsa sitoutuneella ihmisellä on luonne: kykyä sanoa kyllä tai ei, ilmaista mielipiteensä ja seisoa sanojensa takana.

Luonne tuo arvokkuutta. Ihmiset ympärilläsi luottavat sinuun ja arvostavat sinua.

Arvokkuus tuo jumalaisuutta. Ihmiset ympärilläsi eivät epäile tai pelkää sinua, he luottavat sinuun ensisilmäyksellä.

Jumalaisuus tuo armoa. Armo poistaa kuilun ja kommunikaation häiriöt kahden ihmisen väliltä, eikä vuorovaikutuksessa ole mukana minkäänlaista piiloagendaa.

Armo tuo voimaa uhrautua. Voit ottaa toisen puolesta vastaan mitä tahansa kipua, voit uhrautua toisen puolesta ilman, että oma egosi taistelee vastaan ja ilman että tunnet itsesi uhriksi.

Itsensä uhraaminen tuo onnen.  Se on vahvasti sanottu, mutta kun oman egonsa ja omat vaatimuksensa unohtaa, voi olla onnellinen ilman että jatkuvasti tarvitsee jotakin lisää. Voi antaa itsestään ilman että menettää mitään.

 

Jokainen askel seuraa toista, eikä portaita voi harppoa ylöspäin käymättä kaikkia vaiheita läpi. Onnellisuus ja tyytyväisyys kasvavat hiljalleen ja ovat elämänmittainen matka. Mutta riittää, että ottaa ensimmäisen askeleen ja sitoutuu elämäänsä.

Kivutonta kasvua ei ole. (Joka sellaista lupaa, on huijari.) Mutta myös elämään olennaisesti kuuluvasta kasvusta ja kivusta on mahdollista olla onnellinen.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: