Energian Ihme – Lisää ravintoa aivoille

Ravintolisillä saa virtaa aivoihin, ainakin Sampon aivoihin.

Toistaiseksi jatkuva aivomittausprojektini on nyt edennyt lisäravinnevaiheeseen. Pääsin neljänteen mittaukseen vasta joulun alla ja nyt mittaustuloksen saatuani on aika pöyhäistä tuota jaksoa hieman paremmin. Edellisen jakson vegaaniruokavalio osoittautui minulle epäedulliseksi, ainakin noin lyhyenä jaksona toteutettuna.Uudelle jaksolle sain aivotutkijoiltani itselleni räätälöidyn ehdotuksen lisäravinteista ja niiden annostuksista, tavoitteena optimoida aivojeni toimintaa. Päätin kokeilla asiaa.

Arvokasta puuhaa

Askelten suunta vei Riihimäen Life -kauppaan, jossa minun “eläinkokeeseeni” suhtauduttiin innolla ja asiantuntemuksella. Ostoslista oli mittava ja minulle, joka en ole tottunut ottamaan ravinteita tablettimuodossa, sen toteuttaminen tuntui suorastaan oudolta. Pian tiskillä oli arvokas kassillinen purkkeja ja minusta tuntui entistä hassummalta. Ei siis pelkästään kallis vaan arvokas lasti, kuten tulemme pian huomaamaan. No, ei auta maalaispojan ihmetellä nykymaailman meininkiä. Annostelin ostokseni myöhemmin dosettiin, joka juuri ja juuri riitti tarkoitukseen.

Pilleridieetti

Edessä oli nyt muutama kuukausi lisäravinteilla terästettyä, vehnätöntä ja perunatonta ruokavaliota. Muutaman viikon kuluttua aloituksesta, oloni oli likimain ennallaan, ehkä havaittavissa oli kuitenkin hienoista keveyttä ja raikkautta. Mistään suuresta erosta ei kuitenkaan ollut kysymys. Energiavirtaukset aisti kuitenkin hieman paremmin ja se tietenkin miellytti minua. Mikään muu ei muuttunut merkittävästi jakson lopullakaan, olo oli ihan hyvä ja raikas. Meditaatiokäytäntöni pidin ennallaan.

Intel outside

Oli mittauksen aika Espoossa. Anturit kiinni kupoliin ja töpseli koneeseen. Tutuksi tullut mittausrutiini käyntiin ja antaa Intelin prosessorin raksuttaa samalla kun oma prosessori ottaa rennommin. Tuloksena oli oheinen raportti, joka kertoi likimain kaikkien arvojen menneen kohti parempaa eli ilmeisesti hommassa on jujunsa.

Aivomittaus nro 4
Aivomittaus nro 4

Ruokabisness ei ole meille eduksi

Se juju taitaa olla siinä, että tuo kaupasta ostettava perusruoka on onnistuttu köyhdyttämään perusteellisesti tehoviljelyn ja optimoidun elintarviketuotannon tuloksena. Nuo syödyt tabletithan sisältävät elintarvikkeisiin normaalisti kuuluvia aineksia suurina pitoisuuksina, jolloin ne paikkaavat tehokkaasti perusruokavalion puutteita. Mutta kun en ole ravintoekspertti, on minun keskityttävä vain siihen, miltä minusta tuntuu ja mitä minä koen.

Luomua tulevaisuutta

Minä tykkään syödä luomua aina kun se on kohtuudella mahdollista. Se on ihan makuasiakin. Maataloutta kohtalaisen hyvin ymmärtävänä haluan kannustaa mahdollisimman monia viljelijöitä vaihtamaan luomutuotantoon. Se on nykyisin kannattavampaakin ja sanokaa minun sanoneen että kysyntä tulee vielä nousemaan ihan eri tasolle. On erityisen tärkeää syödä rikkaampaa ravintoa. Syödä laatua, ei määrää. Minä oikeasti haluaisin, että nuo meille tärkeät ainesosat olisivat mukana ravinnossamme sen luonnollisina osasina, juuri niinkuin luonto on asian tarkoittanutkin.

Mutta tutkitaanpa lisää

Mutta ei tässä vielä kaikki. Pyysin aivotutkijoita tekemään yhden lisämittauksen: Mittauksen, jonka aikana nostaisin värähtelyäni tietoisesti ja tavoitteena olisi taltioida se, mitä tuon syklin aikana tapahtuu. Sovimme, että ensin on pelkkää rentoutumista parin minuuttin verran, sitten kolme minuuttia kohotettua värähtelyä ja sen jälkeen jälleen kaksi minuuttia rentoutumista.

Vibrate now!

Mittaajat antoivat minulle komennot aloittaa eri jaksot ja niin minä nostin värähtelyäni komennon tullessa kohdalle. Ai että miten minä sen teen? Olen joskus kauan sitten Intiassa Yogi Sadhgurun opissa ollessani saanut käsiini tekniikan, joka ei vielä silloin minulle kunnolla auennut. Nyt myöhemmin energiahoitoja opiskellessani oivalsin, että silloisen nopean hengitystekniikan ja Inner Engineering menetelmän edut voi luoda myös tietoisella tahtotilalla. Eli voin nostaa värähtelytasoani keinotekoisesti. Ulkopuolisen on lähes mahdoton havaita mitään selkeää muutosta minussa mutta niin energiakehossani kuin fyysisessäkin kehossani tapahtuu paljon. Sykkeeni nousee usealla kymmenellä ja konkreettinen värähtely nousee myös.

Taisi osua naulan kantaan

Kun mittaussessio oli ohi, olivat mittaajat innoissaan kuin kesäiset pikkupojat jäätelökioskilla. Mittauskäyrät olivat reagoineet välittömästi kehoitukseen kohottaa värähtelyäni ja yhtälailla välittömästi lopetuskehoitukseen. Mutta se, mitä tapahtui tuon jälkeen on se todella mielenkiintoinen osuus. Kohotetun värähtelyn jälkeisessä irtipäästämisen tilassa aivojen toimintaa kuvaavat arvot näyttivät menevän kohti harmoonista ihannealuetta. Tutkijoiden mukaan oli kuitenkin liian aikaista vetää johtopäätöksiä, materiaali pitää analysoida kunnolla. Ja kun sitä raporttia ei vielä tätä kirjoitettaessa ole olemassa, joudun pitämään itseäni jännityksessä asian tiimoilta. Oikeastaan asia ei jännitä lainkaan koska tiedän, että homma toimii. Olen sen itse niin monesti kokenut.

DNA on uudelleenohjelmoitavissa

Ja miten tämä sitten liittyy viimeaikaisiin, erittäin hienoihin tieteellisiin uutisiin DNAn muokattavuudesta tietoisuuden ja tunteiden avulla? Tietoisuudella ja tunteilla on välitön vaikutus kehoomme ja siten me voimme todellakin valita sen miten voimme. Arvostettu opettajani David Simon sanoi aikoinaan että ainakin 95% ihmisenkehon sairauksista juotaa juurensa mieleen ja juuri siitä tässä on kysymys.

Irtipäästämisen riemua

Hurraa, tietoinen elämä. Hurraa, ajatuksista ja tunteista irtipäästäminen! Minulle meditaatio on usein juuri tuossa värähtelyssä hengailua. Kannattaa kokeilla, tulet yllättymään sen vaikutuksesta. Eli: Hurraa, Meditaatio!

Hyvää Elämää Etsimässä

Lisää tästäkin aiheesta ensi Lauantaina 18.1. klo 13 alkavassa Hyvää Elämää Etsimässä -tapahtumassa Riihimäellä. Niemisen Pequ ja minä avaamme tuolloin omia oivalluksiamme matkoiltamme kohti hyvää elämää. Tule mukaan matkallemme!

 

Oma kärki edellä

”Vapaus syntyy siitä kun on lopulta luopunut kaikesta, sillä silloin ei enää takerru mihinkään, ei menestykseen eikä vastoinkäymiseen.” Tämän ajatelman poimin Ihminen tavattavissa –sivustolta facebook –päivitykseeni joitakin päiviä sitten. Hurskaasti olin kuvitellut olleeni jo vapaa tietynlaisesta suorittamisesta tai jostain, miten sitä kuvailisin, ehkä ”minun pitää osata ja tietää, osoittaa pätevyyteni” vaan aika nopeasti huomasin olevani kasvamisen paikan edessä. Olin aidosti yllättynyt siitä, että törmäsin tähän asiaan vielä. Pääsin sakkokierrokselle ja olen siitä iloinen, koska paljastuin ja sain tilaisuuden työstää asiaa.

Valmistelen paraikaa erästä arkityöhöni liittyvää alustusta. Pidän annettua tehtävää tärkeänä. Suhtauduin alustukseeni aluksi innostuneena ja ideoita virtasi kunnes huomasin, että paineita alkoi kasaantua. Sisäiset sensorit alkoivat kuiskutella ”et osaa” ja ”et tiedä tarpeeksi”. Ja senhän tietää, miten ilolle siinä kohtaa käy.

En hetkeen edes huomannut, mitä oli tapahtumassa. Luin, tuskailin ja aloin katsoa kalenteria – kiireen tuntu alkoi olla ilmassa. Viikon ankaran työstämisen jälkeen tajusin, että nyt on stressi sellaisen asian äärellä, jolla tavallisesti koen olevani juuri oikealla paikallani. Olin menossa tilaisuuteen ihan väärä kärki edellä – olin pukemassa päälleni pukinetta, joka ei minuun istunut: alansa asiantuntijan ja pätevöityneen ihmisen asua. Egoa.

Tämä havainto tulee haastamaan minut työelämässä vielä moneen kertaan ja tulee aiheuttamaan isoja muutoksia ja vaikeilta tuntuvia päätöksiä, mutta jotka tulevat viemään minua kohti entistä suurempaa vapautta. Alan olla valmis luopumaan maailmasta, jossa pätevyyteni mitataan erilaisilla suoritteilla, jotka voidaan näppärästi kirjata portfolioksi.

Mistä sitten tuntee, että on menossa oikeaan tai väärään suuntaan? Paljon puhutaan sydämen äänestä, jota olisi hyvä kuunnella. Itselleni tuo sydämen ääni on ollut vaikea käsite, mutta nyt luulen ymmärtäväni, mitä se itselleni tarkoittaa. Se tarkoittaa ensinnäkin hidastamista tai pysähtymistä asioiden äärelle, jotta pystyy tiedostamaan. Ainoastaan hiljaisuudessa pystyn kuulemaan, mitä asiaa sielulla minulle on. Sydämen puhdas virtaus tuntuu virkeyden, ilon, vapauden ja luovuuden tunteena.

Eikä tässä vielä kaikki. Jos todella haluaa elää sydämen äänen johdattamana, vaaditaan antautumista. Elämän virran vietäväksi antautuminen ei ole kuitenkaan aina helppoa; on pelkoa ja jumitusta ja kaikenlaista sisäistä rajoitetta. Tarvitaan siis kuulemista ja antautumista, tiukkaa päätöstä pysyä valitulla tiellä ja vanhasta irti päästämisen taitoa.

Omaan havaintooni liittyy myös harmitusta – miksi olen mennyt niin pitkään väärään suuntaan? Miksi pitää ajautua tilanteisiin, joissa ei ole hyvä olla? Ja mitä tarkoitusta tämä kaikki minussa palvelee?

Minun on valittava tämä tie uudelleen ja uudelleen joka päivä. On vain tämä hetki ja aina uudelleen tehtävä päätös valita itselle oikein siitä huolimatta, mitä muut päätöksestä ajattelevat. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Vanhat rojut on kuitenkin siivottava pöydältä sitä ennen taikka vaikka samaan aikaan päätöksen kanssa.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Oletko sinäkin vastuumagneetti? – Erityisherkkä on usein tunnollinen puurtaja töissä ja kotona

Tunnollisuus ja vastuuntuntoisuus ovat yleisiä erityisherkkien hyveitä. Herkille ihmisille suunnatuilla kursseillani vapaamuotoisissa gallupeissa lähes joka ikinen osallistuja on tunnistanut itsensä erityisen tunnolliseksi.

Tunnollisuuden anatomiaa herkän elämässä

Useimmat herkät ihmiset aistivat herkästi toisten tunteita ja tarpeita. Haluat olla avuksi ja tehdä ainakin oman osasi yhteisistä asioista. Teet sen minkä olet luvannut ja helposti ylikin. Täydellisyyteen pyrkiminen on aika yleistä herkkien keskuudessa. Havaitset pieniäkin vivahteita ja eheä kokonaisuus voi olla suuri nautinto.

Herkkä ihminen pyrkii helposti miellyttämään muita, aivan tiedostamattakin, ja välttämään toisten pettymystä. Osaksi tämä tapahtuu epäitsekkäistä syistä, koska haluaa hyvää toisille ja osin (terveestikin) itsekkäistä syistä, koska haluaa välttää epämiellyttävät seuraukset. On raskasta tuntea kuin omissa nahoissaan toisen pettymys ja ehkä vielä ottaa vastaan vihainen purkaus, joka voi tuntua kuin tuhannen nuolen iskulta kehoon.

Omatunto kolkuttaa helposti, jos tekee väärin, jos jättää vastuun kantamatta tai satuttaa toista. Joillakin syyllisyyden kalvava seura on rasittavankin yleistä.

Monesti herkkä ihminen saattaa olla liiankin liian kiltti, uhraa omat tarpeensa ja elää liikaa toisia varten. Kun tuntee toistenkin tunteita, on syvästi miellyttävää kun lähellä olevat voivat hyvin. Tosin tarvitseeko sen tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella?

Oletko vastuumagneetti

Kotonakin saatat olla vastuumagneetti. Tai sitten et jaksa enää kotitöitä, kun mehut ovat menneet työpaikalle. Sinuun luotetaan, mikä voi tuntua hyvältäkin, mutta samalla työkuorma hivuttautuu suuremmaksi ja suuremmaksi…

Työpaikalla vastuuntuntosi todennäköisesti huomataan ja siitä hyvästä saat lisää vastuuta ja tehtäviä. Pöydän nurkallasi oleva tehtäväpino kasvaa kuin huomaamatta. Käytävällä ohimennen kollega tai esimies tarjoaa lisähommia ja ehkä turhankin helposti otat ne vastaan.

Ja tässä seuraa se varoitus: Vaikka vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat hyviä piirteitä, liiallinen tunnollisuus voi ajaa Sinut loppuun.

Anna itsellesi sitä mitä todella tarvitset

On vaarallista antaa mielensä viedä: “Teen vielä tuon ja tuon, ja tuon, on jaksettava vielä tämä ja tämä, pitää ehtiä hoitaa vielä tämä ja tuo” – apua! Kehosi ja hermojärjestelmäsi huutavat armoa. Elimistösi on stressitilassa, toimit puoliteholla ja pitkään jatkuessaan olet vaarassa uupua.

Anna itsellesi sitä mitä todella tarvitset. Toimeliaisuuden vastapainoksi me erityisherkät tarvitsemme erityisen paljon rauhaa, taukoja, lepoa  ja rentoutumista. Mikä elämässä on todella tärkeää? Mikset järjestäisi arkeasi arvojesi mukaiseksi?

Kunnioita omia rajojasi

Vastuut on hoidettava, mutta ehkä se onnistuisi joskus kevyemminkin, vastuita voi myös jakaa ja joskus voi jättää asioita kokonaan tekemättä ilman, että siitä kukaan kärsii. Täydellisyyteen pyrkimisen sijasta on viisautta opetella, että riittävän hyvä riittää.

Etsi omat rajasi, mitä kohtuullisuuden ja rehellisyyden nimissä jaksat ja pystyt tekemään siten, että elimistösi pysyy terveenä ja tasapainossa. Keskustele tarpeistasi läheistesi ja esimiehesi kanssa. Ala kunnioittaa omia tarpeitasi ja rajojasi. On kaikkien etu, että Sinä ja herkkyytesi pysytte hyvässä kunnossa ilmentämässä lahjojanne ja ilahduttamassa maailmaa.

Katso Helin tulevat koulutukset ja kirja ”Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään” tästä.

Halaisinko äitiäni?

Jouluna oli aikaa miettiä kaikenlaista. Tarpeellista, joutavaa, hämyistä ja itsestään selvää. Fundeeramisen lisäksi joulunaika kului perheen kanssa. Käytiin useampikin kertaan tervehtimässä ainoaa elossa olevaa edellisen sukupolven edustajaa, eli äitiäni. Äiti, joka lähentelee 90 vuotta, elää kohtuullisissa sielun ja ruumiin voimissa. Hänen kanssaan voi vielä keskustella vaikka muisti harhailee ja jalat ilmoittevat halustaan olla vapaalla.

Meillä on hyvät välit. Sekä oman perheeni sisällä, että meidän ja äitini välillä. Lapsuuden perheessäni asiasta oli arpajaisia vähän väliä. Vaimoni tulee hyvin toimeen äitini kanssa ja pitää tätä ottoäitinään. Hän kampaa ja silittää äitini hopeisia hiuksia. Levittää rasvaa kuivuvalle iholle, asettelee huivin kaulaan, halaa ja silittää poskea. Kaikki on hyvin – sanalla sanoen erinomaisesti. Suhteet ja kanssakäyminen ovat kaikin puolin mukavassa kuosissa.

Äitini ja minun välit ovat myös hyvät. Puhumme puhelimessa joka päivä, autan häntä kun tarve ja mahdollista. Käydään sukulaisissa, pankissa ja lääkärissä, eikä suukopuun juuri ole tarvetta. Erästä asiaa kuitenkin heräsin itsekseni kummastelemaan. Vaikka äitini ja minun välini ovat tavallaan lämpimät, miksi en koskaan halaa äitiäni. Taputan kyllä olkapäälle, pidän kädestä ja asettelen vatteet suoraan. Mutta sen lähemmä äitiäni en osaa mennä.

Fyysinen erillisyys

Sanot ehkä, että en ole tottunut halaamaan, että se on minulle vierasta. Niin voisi olla, mutta ei ole. Mielestäni on hieno halata ihmisiä tervehdyksesi ja perheen nuorempi sukupolvi pitää intoani halata jopa kiusallisena. Mikä siis pidättelee minua halaamasta omaa äitiäni? Häntä jota vielä ehtisin halata, kunhan vain saisin sen tehtyä tavalla, joka tuntuisi tarkoituksena täyttävältä – ei vain muodollisuudelta.

Suhteeni äitiin ei ole fyysisesti läheinen. En muista lapsuudestani tai nuoruudestani yhtään kertaa, että me olisi halattu. En muista kertaakaan istuneeni äitini (en sen puoleen isänikään) sylissä. En myöskään muista yhtään kertaa, että minut olisi otettu lähelle tai pidetty kädestä kiinni, silloin kun sitä olisin tarvinnut. En sano, etteikö moisia asioita olisi tapahtunut, mutta yhtään niistä en kykene muistamaan. Olemme kasvaneet saman katon alla, mutta fyysiseen erillisyyteen. Eikä kyse ole minusta yksilönä. Se oli perheen kulttuuri, joka koski kaikkia.

Ei äitini vieläkään halaaja ole. Hän vieroksuu ihmisiä, jotka tulevat “liian lähelle”. Ainoa haluttu poikkeus lienee vaimoni. En ole kysynyt, mutta uskon, ettei hän halaamistani varsinaisesti edes kaipaa. Sillä tuskin on hänelle arvoa. Enkä myös minä näe halaamista itsetarkoituksena. Se sopii henkilöille, joille tämän tyyppisellä läheisyydellä on merkitystä.

Kysymyksiä

Mikä saa minut sitten miettimään asiaa? Ehkä se, kuinka vaikea tällaisesta asiasta on puhua. Voi olla, että mietin sitä, kuinka moni vanhus kuolinvuoteellaan miettii sitä, miten etäällä hän on läheisistään elänyt. Ehkä mietin itseäni ajattelemassa äitiäni sitten, kun hän on kuollut – sitten kun mahdollisuutemme olla lähekkäin tässä fyysisessä maailmassa ovat ohi. Voi olla, että mietin asiaa, koska en osaa asettaa fyysistä läheisyyttä raameihinsa – antaa sille selkeätä merkitystä äitini ja minun suhteessa. Mietin varmaan myös sitä, pitäisikö minun miettiä koko asiaa.

Nuo kysymykset – sen eron ja peilin tilanteeseen tuo vaimoni. Hän halaa luotevasti äitiäni ja häntä äitini halaa yhtä luotevasti. On ilo nähdä tuo lämmin, luottamuksellinen ja herkkä suhde. Heidän suhteensa on nuoremman aikakauden  ja erilaisten olosuhteiden tuote, kuin äitini ja minun. Heidän suhteensa ei ole koskaan kasvanut erillisyyteen.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Resepti: Gluteeniton yrttileipä

Uusi vuosi tuo mukanaan lupauksia terveellisemmästä elämästä ja hyvä niin. Monet varmasti tekivät lupauksia ruokavalionsa suhteen tälle vuodelle ja siihen liittyen lupaanpa minäkin jotain. Lupaan keksiä tänä vuonna mahdollisimman herkullisia, mutta terveellisiä reseptejä tänne. Ihan vaan, jos niistä jollekin sattuisi apua olemaan niiden tehtyjen lupauksien pidossa.

Oma ruokaan liittyvä lupaukseni oli aloittaa vuosi itse suunnitellulla elimistön puhdistuskuurilla, mutta palaan sen sisältöön ja mahdollisiin positiivisiin vaikutuksiin kunhan näen onko siitä ollut hyötyä toivomallani tavalla.

Jaan teille nyt loppiaisen kunniaksi yhden onnistuneen gluteenittoman leipäreseptini, jossa hyödynsin tuota aiemmin mainitsemaani “mehumäskiä”, eli mehustuksessa ylijäänyttä kuitumassaa. Käytin tässä porkkana-parsamehun mäskin, mutta voit käyttää hyvin myös muiden mehujen, kuten kurkku-, fenkoli-, punajuuri- tai vaikka omenamehun mäskiä. Jos taas et omista mehulinkoa, voit käyttää mäskin tilalla esim. raastettua porkkanaa. Silloin tosin veden määrää voi hiukan vähentää Maustoin leipää myös reilusti kuivatulla rosmariinilla ja timjamilla ja niiden maku toimi leivässä mielestäni tosi hyvin.

Taikinasta on helppoa muotoilla leipä haluamaansa muotoon, eli vuokaa ei tarvita, mutta toki sellaista voi käyttää. Kananmunasta johtuen leivän säilyvyys ei ole parhaasta päästä, mutta säilyttämällä sitä jääkaapissa, säilyvyysaika pitenee huomattavasti. Itse leikkasin leivästä valmiita siivuja ja laitoin pussissa pakkaseen. Siten voit ottaa leipää sulamaan aina pariksi päiväksi kerrallaan.

Gluteeniton yrttileipä

200g vihannes mehun mäskiä (porkkana, parsakaali, punajuuri jne)

3 munaa

1,5 dl vettä

1,5 rkl rosmariinia

0,5 rkl timjamia

1,5 dl auringonkukansiemeniä

3 dl riisjauhoja

1 dl mantelijauhoja

2 dl tattarijauhoja

2 tl psylliumkuitua

1 tl suolaa

pinnalle:

oliiviöljyä

rosmariinia

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna psylliumin turvota noin 10 minuuttia. Muotoile taikinasta haluamasi kokoinen ja muotoinen leipä/leipiä ja voitele se oliiviöljyllä, sekä ripotteöe pinnalle rosmariinia. Paista leipää uunissa 180 – 200 asteessa noin 1 tunti.

Huom.

Leivän kypsymisaikaa on aina hiukan hankalaa määrittää, koska uuneja on erilaisia. Paras tapa varmistua on toki leikata leipää siten, että näet sen kypsyyden. Jos taas haluat leipäsi säilyvän ehjänä, niin parhaiten leivän kypsyyden varmistat koputtamalla leivän pohjaan, jos siitä kuulu sellainen “kumean” ontto ääni, on leipä mitä luultavimmin kypsää.

Muisti pätkii, mikä avuksi?

Mihin ihmeeseen laitoin tyttäreni uuden ajokortin? Kun se tuli postitse muutama kuukausi sitten, laitoin sen varmaan talteen, jotta tyttäreni saa sen käsiinsä, kun saapuu  kotiin jouluksi Ranskasta. Ja tässä sitä nyt ollaan, ajokortti on niin hyvässä tallessa, että olen saman tien joutunut tekemään lipastoissani suursiivousta. Monta turhakepaperia on päätynyt takan liekkeihin, mutta uusi ajokortti loistaa edelleen poissaolollaan…Kun laitoin ajokortin varmaan talteen, en muistanut kahdeksan sekunnin sääntöä. En keskittynyt tekemiseeni ja siksi tässä kannan seuraamuksia. Jos olisin tehnyt juuri kyseistä asiaa keskittyneesti edes sen kahdeksan sekuntia, kortti olisi löytynyt jo ajat sitten.

Muisti takkuilee tänä päivänä entistä nuoremmilla. Joka viides alle 35-vuotias kärsii muistihäiriöistä. Aivot, ikioma keskustietokoneemme, ja kaiken elämisemme ja olemisemme edellytys, ei enää pärjää tässä ajassa, jos sitä laiminlyödään päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Siksi aloitan tämän vuoden kirjoittamalla useamman blogipostauksen muistista. Koska muistiaan voi hoitaa monella tavalla, palastelen erilaiset keinot osiin, jotta niiden sulattelu ja muistaminen onnistuisivat paremmin.

Muistihäiriöt kuuluivat ennen vanhuksille. Nyt jo kolmekymppisiltä pettää pää. Mikä meitä piinaa, riivaa ja kuormittaa? Mikä saa muistin pätkimään ja aivot ahdinkoon? Kuormittavat elämänkokemukset, sairaus tai läheisen kuolema sekä unettomuus saavat monien aivot ylikuumenemaan. Mutta aivan tavallinen arkikin voi rokottaa muistia, jos päiviämme leimaavat pirstaleisuus, kiire, jatkuva stressi ja moniajo eli monen asian tekeminen yhtä aikaa.

Muisti joutuu koville, kun sitä tykitetään liiallisella tiedolla ja tehtävillä sekä toistuvilla keskeytyksillä. Aivotutkijoiden mukaan jokaisen keskeytyksen jälkeen kestää vähintään parikymmentä minuuttia palata työn alla olevaan asiaan. Ehtiikö kukaan oikeasti tehdä 20 minuuttia töitä keskeytyksettä ylipäätään? Ehkä yöllä kun lapset nukkuvat, facebook on hiljentynyt eikä kukaan enää kehtaa tekstailla…

On suorainen myytti, että palaverissa tai oppitunnilla pystyisi seuraamaan herpaantumatta keskustelua tai opetusta ja samanaikaisesti selaamaan tai päivittämään facebookia, tekstailemaan tai vastaamaan meileihin. Jos tarkkaavaisuus jakaantuu moneen suuntaan, ei uusi tieto koskaan pääse varastoitumaan kunnolla muistiin. Se vilahtaa ohi ja katoaa, vaikka varastotilaa olisi aivoissa yllin kyllin. Jos emme keskity, emme myöskään pysty painamaan asioita pitkäkestoiseen muistiin. Oppiminen ja muistaminen on mahdotonta ilman tarkkaavaisuutta. Näin sanoo myös Torkel Klingberg, Tukholman Karoliinisen instituutin kognitiivisen neurotieteen professori ja kirjan Den översvämmade hjärnan kirjoittaja.

Kun stressaamme, nukumme huonosti, ja jo tämä riittää muistin takkuamiseen. Nyt joululomalla olen levännyt ja nukkunut autuaasti, mutta syksymmällä kiire oli piinaavaa. Elin keskellä isoa lehtiuudistusta, koulutusmatkoja ja luentoja. Lisäksi tyttäreni muutti Ranskaan opiskelemaan ranskaa. Siinä oli äidille monta kuormittavaa tekijää yhtä aikaa arjen päällä. Ja kun päivän tunnit eivät riittäneet, nipistin yöunista, ja niin oltiin tilanteessa, että muisti alkoi tökkiä. Tiedän tarkalleen, että unesta ei kannattaisi nipistää, sillä jos yöuni jää liian vähäiseksi, seuraava päivä on kuin sumussa kulkemista, ja muisti ei pysy menossa mukana.

Joululomalla katkaisin kiireen ja keskityin rakkaisiin, ystäviini, lukemiseen, luontolenkkeihin metsässä ja pitkiin yöuniin. Nyt pääni on taas paikoillaan, mutta mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän kannattaa kiinnittää huomiota aivojensa hyvinvointiin. Keskustietokoneemme on kestävä ja sitkeä, mutta pirstaleinen ja moniajoinen elämämme tekee muistamiselle hallaa, jos emme tiedosta ongelmaa ja hidasta tietoisesti ja perusteellisesti.

Entä miten voi hidastaa ja hätäjarruttaa ja estää aivojaan ylikuormittumasta ja varjella muistiaan? Ensiavuksi kannattaa ottaa teholiikkuminen. Kun liikuttaa kehoaan, alkaa pää väistämättä voida paremmin. Uusia aivosoluja syntyy ja kehon omat hyvänolon täsmähuumeet endorfiini ja oksitosiini lähtevät liikkeelle. Sykettä kohottava liikunta lisää verenkiertoa aivoissa ja monet päivän aikana solmussa olevat asiat loksahtelevat paikoilleen.

Liikuntaa suosittelenkin aivan kaikille muistipilleriksi. Tutkimusten mukaan jo puolen tunnin sykettä kohottava liikunta-annos päivässä puolittaa riskin sairastua dementiaan. Liikunta on myös hyvä masennuslääke. Monien tutkimusten mukaan liikunta tehoaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen yhtä hyvin kuin lääkkeet ja psykoterapia. Lisäksi liikunta helpottaa usein univaikeuksiakin.

Ja jos liikunnasta kaipaa lisähaastetta muistilleen, kannattaa ilmoittautua tanssitunnille, kokeilla jotain kamppailulajia tai vaikka taiteilla yksipyöräisellä. Tanssin monimutkaiset koreografiat tai vastustajan liikkeiden ennakointi kamppailulajissa sekä täydellisen keskittymisen tarve tekevät erityisen hyvää muistille.

Enkä voi liikaa kehua mindfulnessia ja joogaa apuna muistiongelmien ratkomisessa. Kummatkin katkaisevat ajattelun jatkuvan tykityksen ja tuovat meitä tähän hetkeen. Keskittyminenhän on juuri tässä hetkessä olemista, tässä kehossa ja tässä tilassa. Ajattelu vie meitä menneeseen ja tulevaan, joten tämä hetki jää elämättä.

Teknologia orjuuttaa meistä yhä useampia.  Joku laite on miltei jokaisen kädessä tai korvalla. Ja kun katsoo ympärilleen bussissa, työpaikalla, ravintolassa, marketissa ja oikeastaan missä tahansa, saa hyvän läpileikkauksen tästä ajasta: vain harva elää tässä hetkessä. Elämän ainutkertaiset hetket lipuvat ohi, ja monen pää on vaarassa ylikuumentua, ja oikosulku, dementia, uhkaa jo entistä nuorempia. Siksi muistutankin, että laite on edelleen hyvä renki mutta huono isäntä. Aivoja kannattaakin lepuuttaa ainakin muutaman tunnin päivässä pistämällä laite kiinni. Näin varjelee muistikultaansa ja saa nauttia tolkullisista eläkepäivistäkin.

* * *

Katso lisää asiaa aivojen hyvinvoinnista ja itsehoidosta www.autuuttaaivoille.fi

Katso myös aivojen hyvinvointia tukevat Hoitavat Matkat.

Tutustu nopeaan apuun, jos kaipaat tukea aivojen itsehoitoon: Hoitavat Kortit®.

 

 

Vuoden terveysteko – satsaa itseesi!

Vuosi vaihtui, raketit paukkui ja eläimet ihmettelivät miten luonto on mennyt näin sekaisin. Rakkaus vaihtoi energian muodossa omistajaa, kiertäen, kaartaen ja tullen takaisin. Uusi vuosi, uudet kujeet, vai uusi vuosi, vanhat samat kaavat? Terveys ei ole enää meidän kaikkien perusolemus, joka se on historiassa ollut läsnä elinvoimaisuutena ja suurena voimana. Sen takia koen, että on tärkeämpää kuin koskaan panostaa siihen miten jaksamme. Kuinka kohtaamme jatkuvasti kasvavat ulkopuoliset haasteet ja rasitukset.

Terveys? 

Terveys ei ole alennusmyynnissä, sitä ei myydä puoleen hintaan tai äkkirysäyksellä pois. Terveyttä ei saa pillerin muodossa, jonka pystyisimme isolla rahapussilla lunastamaan itsellemme. Se ansaitaan joka päiväisillä teoilla ja valinnoilla, joita itse teemme. Päivässä on muistaakseni 86 400 sekuntia, eli aika monta mahdollisuutta tehdä yksikin päätös panostaa omaan itseensä. Ratkaisevaa on kuinka nuo sekuntit aikoo käyttää. Vuoden terveystekoja voisi olla montakin, nämä äkkiseltään hyppäsivät maaseudun reunalla istuessani mieleeni.

1. Keskity sinuun.

Klassinen sanonta ”pistä happinaamari itsesi päälle, ennen kuin autat muita” sopii tähänkin tilanteeseen paremmin, kuin lumiukolle pitkä porkkananenä. Mikäli aiot panostaa tänä vuonna omaan terveyteesi, on sinulla panostettava itseesi. Luotava arvo omalle itsellesi, jonka kautta löydät varmasti oikeat työkalut sinua tukevaan suuntaan. On hyvä panostaa itseensä, jotta jaksaa panostaa toisiin, noihin ihaniin ja rakkaisiin ihmisiin ympärillämme. Keskity itseesi.

2. Omaa vuosi, ota hallinta itsellesi.

Hyvin moni meidän tämän hetkisistä rakenteistamme pyrkii tekemään perusjantterista hallittavan, ilman edes salaliittoteorioita, sen voi nähdä omilla silmillään. Meille tarjottavat suuntaukset, suositukset ja vaihtoehdot perustuvat paljolti siihen, että olemme vastaanottamassa ”suurelta tietäjältä”. Suosittelen skippaamaan tämän tai ainakin miettimään vaihtoehtoa tullaksesi oman elämäsi hallitsijaksi, tai paremmin sanottuna toteuttajaksi. Sisimmässäsi tiedät kaiken tarpeellisen, mitä syödä, miten liikkua, mitä tehdä. Jos et, niin opettele jonkun kanssa, joka voi opastaa sinut alkuun, tehden sinusta kuninkaan/kuningattaren ennen pitkää, hallittavan sijaan. En ehdota, että muutat heti kaiken, vaan aloita pienestä, kuten vaikka päivän ravintovalinnoista tai liikkeestä, joka sinua puhuttelee. Ole pomo, armollinen hallitsija itsellesi. Motivaatio, jonka siitä saat, voi olla terveytesi eteen parhaimpia juttuja, mitä pystyt tekemään.

3. Nauti tekemisestäsi.

Niin moni tästä puhuu, itseni mukaanlukien, unohtaen välillä mitä se tarkoittaakaan. Hei, nyt on uusi vuosi, uusi mahdollisuus, aivan samoin, kuin oli viime vuonnakin. Se mistä tykkäsit 12,5 vuotta sitten, ei välttämättä ole se juttu mitä just nauttisit tehdä. Kirjoita lista asioista, mistä haaveilet, mitä haluaisit tehdä, kenen kanssa ja kuinka. Kurkkaa listaasi ja lähde tekemään. Fiilistele vaan tekemistä, ei niinkään sitä mitä siitä seuraa. Olipa tilanteesi mikä tahansa, luultavasti sen pystyt toteuttamaan. Ota perhe/ystävät mukaan, tai lähde yksin toteuttamaan.

4. Ole yksin.

Miksi tämä on tärkeää ja kuinka sen toteuttaa? Ensinnäkin, suurin osa meistä hukuttaa itsemme merkityksettömään tietoon, jokainen päivä. En sano, että tieto on merkityksetöntä, vaan se, että ottamalla kaiken aikaa tietoa sisään, sen on vaara tehdä meidät passiivisiksi vastaanottajiksi. Se ei ole tavoitteemme, mikäli aiomme tehdä vuoden terveystekoja. Tekoja, jotka vaativat aktiivisuutta, passiivisuuden sijaan. On täysin yksi ja sama, kuinka monta terveyskirjaa olet lukenut, mikäli et käytä tietoa, se vain tuo lisää ahdistusta sisäämme. Ole yksin, sammuta kone, puhelin, lehdet, kirjat ja radiot. Kuuntele sisimpääsi, tarkkaile luontoa, tarkkaile ihmeellistä hengittävää maapalloamme. Se on huomattavasti helpompaa, kun olet yksin.

5. Kysymykset.

Asking = Ask king (kysy kuninkaalta, eli itseltäsi/syvimmältä olemukseltasi/universumilta)

Jos unohtaisit kaiken sen mitä viime vuonna tai viime vuosikymmenellä olet tehnyt. Mitä tekisit?Jos tämä vuosi olisi viimeinen, jonka elät, miten sen käyttäisit, kenelle antaisit aikaasi? Jokainen päivä on uusi päivä, jokainen hetki on uusi hetki valita jälleen toisin/samoin.

Miten sinä päätät viettää tämän vuotesi? Mitä tekoja meinaat jättää tekemättä, mitä tekoja meinaat lisätä elämääsi?

Elämäntapa, kuinka syöt, kuinka nukut, kuinka kävelet? Unohda filosofiat ja tietopohjaiset opit, elä ja opettele elämään vieläkin suuremmalla sydämellä. Kaikki mitä olen elämässäni tehnyt, eivät ole lähelläkään sitä todellista potentiaaliani, jonka meistä jokainen omaa. Kaikki mitä pidämme mahdottomana ovat mahdollisia. Mutta potentiaali on otettava käyttöön.

Mikä on sinun tämän vuoden terveystekosi? Minä tiedän jo omani, toivottavasti sinäkin, voi vahvasti ystäväni, tämä vuosi on meidän.

Aaro Löf: Kuolevan viimeiset kauniit sanat

Ajan joulua edeltäneessä lumisateessa kohti pohjoista, pari päivää sen jälkeen kun sain tiedon pappani huonosta voinnista. Koen iloa siitä, että olen vihdoin matkalla ja tiedän pääseväni hyvästelemään hänet, sanoihan hän vasta eilen, että kuolee kahden päivän päästä. Hymyilen sitäkin, että tiedän hänen puhuvan totta – yksi niistä asioista joita on turha yrittää selittää.

Pohdin sitä kuinka iloinen olen. Isäni ja lähimmäisteni suru tuntuu sydämessäni mutta oma yhteyteni pappaan ja muistoihin saavat minut iloiseksi. Pohdin myös sitä kuinka olen viime päivinä kokenut jonkin raskaan minussa väistyvän. Kuolevan, tuntuu kuvaavimmalta sanalta ja se ei tunnu pahalta vaan päinvastoin, minua naurattaa ja itkettää ilosta. Mietin asioiden yhteyttä, voisivatko kuolemat olla yhteydessä toisiinsa.

Kuuntelen niitäkin ajatuksia jotka sanovat, etten saisi tuntea iloa juuri nyt. Totean, että kuolemaan liittyy hyvin monia sääntöjä. Monia sellaisia jotka yrittävät estää minua kokemasta läheiseni kuoleman sillä tavalla kuin se on minulle luonnollista.

Pappa makasi viimeiset päivänsä hyvin rauhallisena. Siellä täällä hän nousi hetkittäin kamppailemaan vanhuutta ja sairautta vastaan, juuri sillä asenteella jolla voisi odottaakin. “Anna nyt p%-&#le sitä vettä” – tapaiset tiukat, raastavat ja voimakkaat lausunnot värittivät hereillä olon hetkiä. Kyseessä oli edelleen se sama mies joka teki sisulla metsäkoneuraansa yli 80-vuotiaaksi.

Otan kiinni kädestä joka tuntuu lämpöisen nahkealta, hieman kovalta ja kuin paperilta. Kehosi vetää minua puoleensa niillä vähillä voimilla joita vielä kannat sisälläsi. Kätesi puristuu omani ympärille ja vetää luokseen. Niin kehosi kuin mielesikin tarttuvat kiinni. Minusta, sinusta, elämästä – kaikesta siitä jonka se kokee elämäksi. Tapahtuva tuntuu syvällä vatsani pohjassa asti ja eleesi puhuttelevat jotain joka on minussakin, kuoleman pelkoa.

Samalla, näen silmistäsi, että hyväksyt. Vaikka automaatiolla toimivat osat sinussa toimittavat suojelutehtäväänsä, sinä hyväksyt. Puristus niin kasvoilla kuin kädessäsi löysäävät ja olemuksestasi virtaa lämpö. Sanomme nyt hyvästi sydämiemme kielellä ja katson kauneimpia silmiä jotka olen nähnyt. Silmiä jotka ovat antautuneet. Silmiä jotka ovat täysin vapaat.

Seuraavana aamuna saan tiedon siitä, että pappani on nukkunut pois. Tieto saavuttaa ensimmäisenä älyni joka ottaa asian informaationa johon se osasi varautua aiemman perusteella. Istun perheeni kanssa aamiaispöydässä ja he pohtivat ja tunnustelevat asiaa ääneen.

Minua suututtaa. Aivan suunnattomasti. Tekisi mieli sanoa ihmisille ympärilläni, että tukkikaa suunne ja antakaa minun olla. Tuntuu, että toisten puhe estää minua kuulemasta omia tunteitani. Myöhemmin, ajaessamme autolla kohti sairaalaa, huomaan jälleen kerran koko olemukseni ärsyyntyvän, lähestulkoon mistä tahansa. Ärsytys kasvaa automatkan aikana niin suureksi, että arvaan sen purkautuvan ulos vaivihkaa jos en annan sille tillaa. On aivan selvää, että jokainen metri lähempänä sairaalaa voimistaa minussa olevaa vastutusta asiaa kohtaan. Kerron tunteistani perheelleni ja huomaan oman tunnetilani alkavan muuttua.

Astuessani hissistä ulos ja lähtiessäni kävelemään kohti papan huonetta, kehoni alkaa antautua. Askeleet ovat vaikeita ja hengitän itseni hallintaan tunteista jotta selviän perille saakka. Vuoteen viereen päästyäni saan viimein itkeä, vavista, sulkea silmät ja olla itseni kanssa. Siitähän on kyse sillä pappani on matkannut jo muualle. Avaan hetkin silmäni katsoakseni pappaa ja suljen ne jälleen kuullakseni paremmin omat tunteeni. Avoimuuden, sydämeni ja rakkauden. Niin voimakkaan, että koko järjestelmäni yrittää suojata siltä. Rakkaudelta, ajatella.

Ajaessani päivää myöhemmin kohti etelää, pohdin kuinka voimakas se järjestelmä onkaan joka suojaa meitä tuntemasta. Se järjestelmä joka sai pappani vihastumaan ja aktivoitumaan viime hetkillä. Sama järjestelmä joka sai hermostoni sirisemään ärsytyksestä kun se yritti suojata läheisen kuoleman kohtaamiselta. Järjestelmä joka ohjaa meitä huomaamattamme pois sieltä minkä se tulkitsee vaaralliseksi. Pohdin myös sitä kuinka tärkeä tämä järjestelmä on meille, ilman sitä saattaisimme kohdata asioita joita emme ole valmiit kohtaamaan.

Onko tämä suojelumekanismi joskus meille myös haitaksi? Sen puolesta puhuu niin oma kokemus kuin tapahtumat valmennuksissa, kursseilla ja workshopeissa. Moni mekanismi tuntuu estelevän meitä kohtaamasta elämää, ilmentämästä itseämme ja kokemasta asioita. Olemasta iloinen, avoin, rakastava ja onnellinen. Vahva, luottava ja elämässä menestyvä. Asioita joihin meillä kaikilla on oikeus.

Olen iloinen viimeisistä hetkistä pappani kanssa. Samoin kyvystä tuntea kaikki minussa tapahtunut. Myös kyvystä hyväksyä muiden tapa kohdata asia. Samalla olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tekemäni työ on tärkeää. Me ansaitsemme tilaisuuden elää itselle ja elämälle avoimena.

“Ei minulla ole mittään hättää” sanoi hän ja sulki silmänsä. Se lienee yksi asia jonka ymmärtämistä täällä harjoittelemme.

Perhe voi hyvin

Netissä levisi taannoin ”Brad Pittin” kirjoittama juttu siitä, miten hänen omalla käytöksellään on valtava merkitys hänen vaimonsa hyvinvointiin. En tiedä, kuka tekstin on kirjoittanut, mutta sen sanoma taisi ”Brad Pittin” ajatuksina tavoittaa suuremman joukon kuin tuntemattoman blogikirjoittajan tuotoksena.

Oli kirjoittaja kuka tahansa, ajatus on ihan kaunis. Eron partaalla horjunut liitto ja perhe päätyi uuteen kukoistukseen, kun mies päätti antaa vaimolleen huomiota, rakkautta ja energiaa niin paljon kuin häneltä liikeni.

Sanotaan, että perhe voi niin hyvin kuin sen äiti voi.

Jos äiti on onnellinen, säteilee se koko perheelle. Jos äiti on ahdistunut ja vihainen, imee musta aukko kaiken energian. En tarkoita, etteikö muidenkin perheenjäsenten mielialalla olisi merkitystä kaikkien hyvinvoinnille, mutta monesti tämä kulminoituu äitiin.

Joogisesti ajateltuna äidillä on alkuvaiheessa suurempi vaikutus lapsiin kuin isällä (isän merkitys kasvaa myöhemmin). Vauva on jo ennen maailmaan saapumistaan imenyt äidiltään hyvin paljon tietoa ja tunteita. Itse asiassa kundaliinijoogan oppien mukaan äidin tehtävä on jo ohi siinä vaiheessa kun lapsi syntyy, perusta on jo annettu. Siitä eteenpäin äiti on yksi lapsen opettajista, ensimmäisten vuosien aikana tämän tärkein opettaja.

Syntyessään lapsi on osa äitinsä auraa ja eriytyy pikkuhiljaa. Vasta kolmevuotiaana hänellä on oma elektromagneettinen kenttänsä. Äidin tunteet ja energia välittyvät siis lapselle.

Tyhjiössä ei elä kukaan muukaan. Vuorovaikutuksessa annamme, saamme ja jaamme jotakin kaikkien kohtaamiemme ihmisten kanssa. Avioliitossa on kundaliinijoogan mukaan ihannetapauksessa ”kaksi kehoa, yksi liekki”. Tämä tarkoittaa melkoista kohtaamista myös energiatasolla.

Nainen ja mies täydentävät toisiaan. Kun puhun naisesta ja miehestä, tarkoitan feminiinistä ja maskuliinista, joita meissä kaikissa on. Nainen on useimmiten vähintään 51 prosenttisesti feminiininen, kun on syntynyt naisen kehoon, mies taas maskuliininen. (Tiedän, että tämä on tunteita ja mielipiteitä kirvoittava keskustelunaihe.)

Joogan oppien mukaan maskuliininen ja feminiininen ovat aurinko ja kuu, ying ja yang. Molemmat ovat edustettuina kaikissa ihmisissä ja molempia tarvitaan.

Feminiiniseen liittyy luontaisesti ripaus epävarmuutta, maskuliiniseen varmuutta. Niinpä miehen vaimolleen antama huomio vahvistaa naisen säteilyä, mikä taas palaa takaisin myös miehelle.

Naisen sanotaan olevan 16 kertaa intuitiivisempi kuin miehen. Mies taas toimii alitajunnastaan käsin. Tämä tarkoittaa, että miehen on todennäköisesti tehtävä tietoinen päätös vaimonsa ylevöittämisestä, kohottamisesta, tämän jatkuvasta nostamisesta kohti valoa. Muutoin, arjen keskellä kohottaminen helposti unohtuu kaikkeen hälinään, alitajunnan virtaan.

Erään perhelehden mainoksessa sanotaan ”Sinun arkesi on jonkun muun lapsuus”. Se on hyvin ajateltu. Samalla kun itse pyörii rutiineissa ja harmittelee kiirettä, lapset elävät lapsuuttaan. Sitä, josta myöhemmin muodostuu muistikuva mahdollisesti onnellisesta lapsuudesta.

Arjessa ei ole mitään pahaa. Arki on elämää. Se on sitä mitä kukin tällä elämällä on päättänyt tehdä.

Kun nainen pääsee jalustalle, ei mikään estä hänen säteilyään. Tämä saa aikaan positiivisen kierteen, joka kohoaa kohti aina vain suurempaa perheonnea ja universaalia rakkautta.

Sinun arkesi on sinun ja jonkun muunkin elämä. Tämä elämä on käynnissä nyt.

Säteilevää alkua uudelle vuodelle!

Valon pisaroita: Paranemisen avaimet

Uuden vuoden aluksi ehdin jo Facebookissa kiittää teitä lukijoita aktiivisuudesta ja tykkäämisestä. Kiitos myös antamastanne palautteesta, joka auttaa meitä tasapainottamaan sisältöä toivottuun suuntaan. Hidasta elämää -sivuston jutuista erityisesti terveyteen liittyvät kirjoitukset ovat herättäneet keskustelua. Suurin osa kommenteista on positiivisia ja lukijat ovat selvästi ilahtuneita saadessaan uusia näkökulmia omiin vaivoihinsa, jopa pitkäaikaiseen sairauteen. Toki välillä tulee kritiikkiäkin. Joku on suorastaan suuttunut kun hänen vaivaansa tarjottu lähestyminen eroaa lääkärin määräämästä hoidosta. Eräs lukija kertoi että artikkeli 10 + 1 luomuvinkkiä migreenin selättämiseen oli herättänyt kiivasta keskustelua ja pahennusta migreenipotilaiden omassa nettifoorumissa. Jutun pelättiin vaikuttavan ihmisiin niin, ettei migreeniin enää suhtauduta tarpeeksi vakavaksi.

Myös Teemu Syrjälän diabetesta pohtiva artikkeli herätti tunteita puolesta ja vastaan. Joku pyysi meitä lopettamaan tällaisten juttujen julkaisemisen ja toinen lukija päästi paineita toteamalla ”Liikunta ja ruoat ovat ihan shittiä”. Nopean reagoimisen lisäksi voisimme pohtia Teemun jutussaan esittämää pyyntöä tarkastella omaa tilaa ja sairautta identiteetin kannalta. Tämä on kiinnostava ja tärkeä pointti, sillä kun ymmärrän voivani itse vaikuttaa terveyteeni ja hyvinvointiini, voin estää sen ilmiön, jossa sairaudesta muodostuu osa persoonaani ja identiteettiäni. Olenko siis diabeetikko vai ihminen, jolla on diabetes?

Keskitynkö elämiseen vai uhrina olemiseen?

Ruotsalainen terveyskirjailija Sanna Ehdin jakaa ihmiset kolmeen ryhmään kirjassaan Enemmän energiaa!:

Uhri – elää uhrikulttuurissa, jossa on sankarillista kantaa uhrin kaapua. Uhri kokee myös olevansa vailla valtaa omaan tilaansa. Alkamalla ottaa vastuuta siitä, mitä elämässä tapahtuu, ja muuttamalla tilannetta paremmaksi, uhriaste voidaan välttää.

Selviytyjä – tekee, korjaa ja työstää sitä, mitä on tapahtunut. Hän ymmärtää, että asiat hänen elämässään eivät ehkä ole niin hyvin – mutta hän ajattelee, että ainoastaan hän itse voi vaikuttaa siihen. Selviytyjä yrittää löytää aktiivisesti ratkaisuja lukemalla kirjoja artikeleita ruokavaliosta ja henkilökohtaisesta kehityksestä. Hän menee hoitoihin ja terapiaan, jotka saattavat auttaa eteenpäin.

Oman elämänsä eläjä – elää tässä ja nyt. Ihminen on vapauttanut itsensä kielteisestä ja hajottavasta samaistumisesta ja omistanut useampia vuosia henkilökohtaiselle kehitykselleen. Huomio siirtyy omista tarpeista siihen, mitä on mahdollista antaa muille ja saada aikaa – samaan aikaan, kun ihminen pitää itsestään hyvää huolta. Hän on elävä, toisin sanoen sielullisesti ja emotionaalisesti vahva persoona, joka on ajatuksissaan vapaa ja jonka keho toimii hyvin.

Teen itse parhaillaan sovinto- ja anteeksiantotyötä, jonka avulla pyrin päästämään irti siitä mikä ei koskaan muuttunut toivotun kaltaiseksi. Myönnän ettei se ole helppoa mutta iloitsen pienistäkin hetkistä, jolloin huomaan hengittäväni armollisemmin. Kaksi syöpää ja perheen hajoaminen tarjoavat minulle paljon sulateltavaa ja oman palapelin uudelleenrakentamista. Kiivaimman selviytymisvaiheen aikana minäkin ahmin tietoa, luin kirjoja, selviytymistarinoita ja terveysvaikuttajien blogeja, tapasin lääkäreitä, terapeutteja ja parantajia. Ratkoin vimmaisesti mysteeriä. Aivan kuten Sanna Ehdin selviytyjää osuvasti kuvasi. Tällä hetkellä palailen hiljalleen takaisin itseeni, kirjaan ylös ajatuksiani matkastani ja toivon pääseväni jakamaan niitä muillekin sitten kun sen aika on, oman elämänsä eläjänä.

Paranemisen avaimet

Kun on käynyt läpi mahdollisesti kuolemaan johtavan sairauden, vieläpä kahdesti, alkaa väistämättä kiinnostumaan eräästä kysymyksestä: Miksi juuri minä selvisin? Mikä ratkaisee sen, miten ihmiselle käy kun hänellä on vakava sairaus? Tunnustellaan millaisia ajatuksia nousee pintaan kun välitän sydämestäni seuraavat lauseet:

Paraneminen on mahdollista jokaiselle ja jokaisella meistä on kyky parantua. Jokainen tekee sen omalla tavallaan. Saamme apua lääkäreiltä ja parantajilta, mutta lopullisessa parantumisessa on kyse siitä, että palaat kotiin, omaan itseesi. Sen jälkeen teet lupauksen: En koskaan enää hylkää itseäni.

Jos paranemisen avaimia pitäisi kuvailla kahdella sanalla, ne ovat toivo ja muutos. Eräässä tutkimuksessa haastateltiin kokeneita syöpälääkäreitä ja heiltä kysyttiin missä vaiheessa heille tuli aavistus siitä, selviytyykö potilas vai ei. Suurin osa lääkäreistä kertoi tuon liittyvän hetkeen, jolloin potilas luopuu toivosta. Kun ihminen mielen tasolla luovuttaa, vointi heikkenee ja keho alkaa sammuttelemaan valoja. Suosittelen miettimään omaa suhdettasi toivoon päivittäin. Sen harjoittamista tukee vaikkapa meditointi.

Jos joskus omalle kohdallesi tulee tiukka paikka, joudut todennäköisesti kaivamaan toivon esiin itse. Suomalainen hoitokulttuuri lähestyy potilasta tutkimusfaktojen pohjalta syntyvän ennusteen kautta, joten lääkärisi ei välttämättä vala sinuun uskoa vaan hän kertoo miten sairaus etenee mitattavien tietojen valossa.

Arvostettu solubiologi Bruce Lipton sanoo kuitenkin kirjassaan The Biology of Belief (Uskomisen biologia) että aivot reagoivat samalla tavalla saamaansa informaatioon, olipa se totta tai pelkkä uskomus. Tähän perustuu myös plasebon eli lumelääkkeen teho. Keskity siis itse pitämään toivoa yllä. Rakasta itseäsi ja tee päätös muuttumisesta, niin keho seuraa mukana ja solut saavat positiivisen viestin aloittaa paraneminen.

Sairaus on kutsu muutokseen. Olipa kyseessä syöpä, migreeni, diabetes tai jokin muu merkki fyysisestä ja henkisestä ylikuormituksesta. Pyri ajattelemaan muutos haasteena, jolloin et pelkää etkä asetu puolustusasemiin vaan olet avoin uusille ratkaisuille. Tämä ei ole helppoa ja kaunista sillä paraneminen on sotkuinen prosessi kuten Soulteamin Henriika Maikku kirjoittaa omassa blogissaan (sitaatti kirjoittajan luvalla):

“Kokemukseni mukaan paraneminen ei tapahdu ilman räkää ja kyyneliä. Se on sotkuista. Se särkee huolellisesti rakennetut kulissit ja murtaa kontrollin. Elämän rosoisuudessa on sen rikkaus. Rikkimenemisen kauneudessa, haavoittuvuuteen uskaltamisessa. Paraneminen on armollista. Se kuuluu kaikille ja jokaisella on kyky parantua. Jokaisella on omat vastauksensa, ja sinun totuutesi on sinussa. Jokaisessa kyyneleessä. Jokaisessa huudossa ja laulussa. Jokaisessa kosketuksessa ja kikatuksessa. Jokaisessa hengityksessä.”

Toivon sinulle koko Hidasta elämää -tiimin puolesta toivorikasta vuotta 2014 ♡

Pequ Nieminen

 

Ps. Juttuun liittyviä kirjavinkkejä:

Sanna Ehdin : Enemmän energiaa! Kohti rikasta, onnellista ja terveellistä elämää (Basam Books 2012)

Bruce Lipton : The Biology of Belief (Hay House 2011 – ei suomennettu)

Anita Moorjani : Kuolema antoi minulle elämän (Basam Books 2013)

Inkeri Elomaa : Tartu toivoon – Syöpälääkärin kädenjälki (Recallmed 2009)

Maija Haavisto : Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin (Finn Lectura 2013)

Terveys ja tunteet: Muutosta ilmassa

Tässä hetkessä monet meistä pysähtyvät miettimään, mitä muutosta haluaisi elämäänsä. Olisiko tämä uusi juttu jokin liikuntaharrastus, uusi ruokavalio, tai peräti jostakin ”huonosta” tavasta irti pääseminen ja uuden luominen tilalle. Niin, ainoa varma asia elämässä on muutos, joten ehkä kannattaisi hieman pysähtyä pohtimaan ja tiedostamaan, mitä muutosta juuri minä haluan ja minkä vuoksi.

Omien unelmien ja haaveiden kartoittaminen tulevasta muutoksesta on kenties prosessin helpoin vaihe, ainakin pinnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Itse koen näin, on mukava kuvitella ja visualisoida muutosta itsessään. Haaveilla kaikesta uudesta. Haluan aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, haluan oppia syömään terveellisemmin. Haluan järjestää itselleni joka päivä hetken rauhoittumiselle ja itseni hoitamiselle.

Usein olen kyennyt käynnistämään nämä uudet suunnitelmat alkuinnostuksen vallassa, mutta jossakin vaiheessa, muutaman viikon tai kuukauden päästä, alkuinnostuksen laantuessa homma hiipuu ja hienot suunnitelmani kuivuvat kasaan. Mitä silloin oikein tapahtuu, kun kaikki yhtäkkiä lopahtaa ja luovutan?

Tässä joitakin näkökohtia pohdittavaksi:

Mitkä ovat omat motiivini muutokseen?

Mitkä ovat omat perimmäiset motiivini ja arvoni muutosta ajatellen? Miksi juuri tämä muutos on minulle niin tärkeää? Onko toive todella minun vai jonkun muun? Onko motivaationi sisäistä vai ulkoista? Sisäinen motivoituminen on tiedostettu henkilökohtainen tarve muutokseen, kun taas ulkoinen motivaatio tulee itsen ulkopuolelta. Esimerkiksi uusien “muotivillitysten” tai yhteiskunnallisten normien kautta, tai jonkun asiantuntijan neuvojen johdosta – esim. ”Sinun tulee nyt laihduttaa 10 kiloa, koska…”.

Haluanko muutosta vain, koska pelkään?

Pelkäänkö sairastuvani vakavaan sairauteen, jos en toteuta muutosta? Pelkäänkö toisen ihmisen tai ihmisryhmän hylkäämistä, jos en muutu? Pelkäänkö, etten ole ”normaali”, sellaisena kuin juuri nyt olen? Pelko on mielestäni huonoin mahdollinen motivaattori, koska pelon tunne jo sinällään aiheuttaa kehomieleen voimakkaan stressireaktion, joka osaltaan estää muutoksen toteutumista. Kun aivot ja koko keho ovat stressitilassa, on erittäin vaikea tehdä tietoisia valintoja ja pitää kiinni uusista rutiineista.

Mistä minun tulee luopua, jotta muutoksesta tulee tapa?

Jotta saan sen, mitä haluan ja toivon, mistä kaikesta (vanhasta ja tarpeettomasta) minun tulee luopua? Jos nyt kuvittelisin tilanteen, jossa luovun niistä asioista jotka estävät muutoksen toteutumista, mitä tunteita ja ajatuksia tämä herättää minussa? Olenko valmis ottamaan nämä tunteet vastaan? Millaisista ajatuksista ja uskomuksista pidän edelleen kiinni? Kun kykenen luopumaan, mitä tarkalleen ottaen haluan tilalle; tunteiden, ajatusten ja konkreettisten tekojen tasolla?

Mitä tarvitsen muutoksen toteutumisen tueksi?

Mitkä ovat sellaisia nautinnollisia ja energiaa tuovia asioita ja tekoja, jotka voisivat tukea itseäni muutosvaiheessa, ennen kuin muutos muuttuu arkiseksi tavaksi? Ketkä ihmiset voisivat tukea minua omassa muutosprosessissani? Millainen ympäristö tukee hyvinvointiani? Nämä ovat erittäin tärkeitä asioita pohdittavaksi, jotta saan mahdollisimman paljon positiivista voimaa ja energiaa muutosprosessin läpiviemiseen.

Mitä kehoni vastaa muutoksen ”ekologisuudesta” itselleni?

Kannattaa ehdottomasti kuunnella oman kehon viestejä, keho kertoo totuuden. Voit oppia löytämään kehostasi kyllä- ja ei-vastaukset esimerkiksi havainnoimalla, miten reagoit eri kehon osillasi itsellesi myönteisiin ja kielteisiin asioihin. Myönteinen kehon viesti itselläni on selkärankaa pitkin aina päälakeen asti virtaava raikas, kupliva energia, kielteinen kehon viesti sijaitsee puristavana tunteena sydämen, rintalastan ja kurkun alueella. Nämä tuntemukset ovat jokaisella yksilöllisiä ja niitä kannattaa tutkiskella.

Ja jos repsahdin tai luovutin, mikä esti minua toteuttamasta muutosta?

Voisinko ottaa repsahduksen itselleni oppimiskokemuksena, mieluummin kuin tapahtumana, josta jälleen kerran syytän itseäni ja aiheutan itseeni negatiivisen ajatus-tunne-stressikierteen, joka vahvistaa omia uskomuksiani epäonnistumisesta ja voin sen seurauksena muuttua identiteettitasolla ”ikuiseksi epäonnistujaksi”? Uskon, että meillä kaikilla ihmisillä on ainakin yksi elämänalue, jossa toimimme ns. itseä sabotoivasti, vaikka järkiajattelun avulla kuinka tietäisimme, miten olisi hyvä toimia.

Nämä repsahdukset ovatkin mitä parhaimpia kohtia oppia itsestään ja siitä, millaisissa asioissa voisin vielä kehittyä ihmisenä. Parhaimmillaan repsahdukset ohjaavat meitä tiedostamaan aikaisempia kokemuksiamme, milloin ja millaisissa tilanteissa rajoittavat uskomuksemme ovat syntyneet; usein jo alle kouluikäisenä. Opimme myös tunnistamaan tunteemme eri tilanteissa ja miten edelleenkin reagoimme vanhalla tavalla itsellemme stressaavissa tilanteissa.

Onko sinulla mielessäsi jokin uusi asia, ajankohtainen muutostarve elämässäsi? Mitäpä jos ottaisit seuraavan muutoksesi eräänlaisena oppimis- ja kehittymisprosessina? Ja vaikka alkuperäisiä tavoitteita ei täysin saavuttaisikaan, olet kuitenkin oppinut sillä kertaa jotakin uutta itsestäsi. Ja ehkäpä tulet löytämään itsellesi jotakin vielä parempaa, jota et olisi osannut alun perin kuvitellakaan!

 

 

Ruokakirjat: The Paleo Chocolate Lovers’ Cookbook

RIIKKA_BLOGI

Puoli tuntia on kulunut kirjan avaamisesta ja löydän itseni hellan äärestä. Tunnustan kyllä olevani erityisesti raakasuklaan, kookoksen ja mantelin ystävä, mutta yksikään kirja ei ensiavaamisen jälkeen ole aiheuttanut näin akuuttia tarvetta leipoa jotain! Vai miltä kuulostavat sellaiset herkut, kuten valkosuklaaseen dipattu minttusuklaabiscotti, suklaahippu-muffinsit tai kesäkurpitsa-suklaaleipä?

Tutustuin The Spunky Coconut –blogia pitävän Kellyn ohjeisiin noin vuosi sitten, kun etsin täydellistä vaaleaa sokerikakkumaista reseptiä, jossa ei olisi viljatuotteita, maitoa tai valkoista sokeria. Kokeiltuani hänen vaniljaista papukakkua olin vakuuttunut: tätä naista kannattaa seurata! Lokakuussa 2013 neljännen keittokirjansa The Paleo Chocolate Lovers’ Cookbook (Victory Belt Publishing 2013) julkaissut Kelly opastaa nyt, miten suklaisista jälkiruoista voi nauttia terveellisyyttä silmällä pitäen.

Kaikki kirjassa olevat 80 reseptiä noudattavat paleo-ruokavalion pääpiirteitä ja raaka-aineina käytetään paljon muun muassa kookos- ja mantelijauhoja, erilaisia pähkinävoita, kookosmaitoa ja – öljyä sekä tietenkin raakakaakaojauhetta. Myös kymmenissä eri blogeissa tänä vuonna hehkutetut banaanipannukakut saavat haastajakseen tässä kirjassa esitellyt suklaiset versiot, jotka osoittautuivat erittäin herkullisiksi.

Ottaen huomioon resepteissä käytettävien raaka-aineiden sisällön ja koostumuksen, mistään kevytleivonnaisista ei ole kyse. Toisaalta makeutuksena monessa reseptissä käytetään joko hunajaa, kookossokeria, taateleita tai nestemäistä steviaa, joten vaikutukset verensokeriin ovat maltillisemmat kuin valkoisen sokerin kanssa pelattaessa. Pieni varoituksen sana kuitenkin on paikallaan: kirjan annoskoot ovat amerikkalaisuudessaan näin suomalaiselle vähän turhan tuhteja. Vai mitä sanotte pirtelöstä, jossa on kokonainen tölkillinen täysirasvaista kookosmaitoa? Vähemmän on enemmän, myös tässä tapauksessa.

Jos viljaton ja maidoton leivonta ei ole tuttua, kirjan alussa esitellään hyvin selkeästi kaikki tarvittavat raaka-aineet sekä käydään lyhyesti läpi kaakaon historiaa, viljelyä ja terveysvaikutuksia. Itse reseptit ovat hyvin selkeästi ohjeistettu ja mikä positiivista, monessa niissä raaka-aine luettelo ei ole turhan pitkä. Lopussa esitellyt kymmenkunta suolaista reseptiä vaatinevat vähän enemmän paneutumista.

Chocolate Banana Pancakes. Kuva: Kelly V. Brozyna

 

Suklaa-banaani letut (gluteeniton ja maidoton)

4 kananmunaa

1/2 kuppi kookosmaitoa (1,2dl)

puolikas banaani

1/4 kuppia mantelivoita (0,5dl)

1/4 kuppia kookosjauhoa (0,5 dl)

1/4 kuppia raakakaakaojauhetta (0,5dl)

1 tl vaniljauutetta

1/4 tl suolaa

1/4 tl nestemäistä vaniljasteviaa

2 rkl kookosöljyä

Kaikki ainekset blendataan sekaisin, kookosöljy lisätään viimeisenä. Paistetaan kookosöljyssä pannulla pienissä erissä.

Lähde: The Paleo Chocolate Lovers’ Cookbook