Sivu 381 – Hidasta elämää

Entä jos kaikki onkin ihan hyvin nyt? – Näin mieltäni kaihertava tyytymättömyys hellitti ja oloni rauhoittui

Vähän ahdistaa, vaikka asioiden pitäisi olla hyvin. Olen järjestänyt elämää sillä tavalla, että nyt pitäisi olla onnellinen. Työt on paiskittu, kesäloma on palkinto. Saa vain olla, nauttia ja tehdä tai olla tekemättä. Silti jostain kaihertaa. En oikein löydä mitään syytä. Kun kävelen ulkona ja aurinko paistaa, eikä pitäisi olla murheen häivää, silti on pelokas olo. Olen ehkä unohtanut jotain, jättänyt tekemättä, syyllistynyt johonkin laiminlyöntiin… APUAA… Nyt keksin – en ole edes käynyt lenkillä – mitä minä täällä muka nautiskelen elämästä.

Istun työpisteelläni päätoimittajan pallilla. Lehti on juuri mennyt painoon. On se ”sitku”-hetki. Ahdistaa, kun ei ole kevyt olo. Missä se autuus on, jota odotin. Muistan, mitkä kaikki asiat on tekemättä, kun olen keskittynyt vain lehden painoon saattamiseen. APUAAA… Ahdistaa lisää. Eiku hommiin. Se siitä sitku-hetkestä.

Pyörittelen varpaitani rantahietikossa. Tämä on se hetki. Tätä olen odottanut. Ei huolen häivää, ei velvollisuuksia, ei tekemistä. Vain minä, aurinko, loppumaton biitsi ja varpaat Thaimaan rantahietikossa. Tuijottelen varpaitani ja mieli vaeltaa kotiin, se vaeltaa iltaan, huomiseen. Sitku. Miksi hitossa en saa tästä hetkestä kiinni? En pysty kokemaan hiekanmurujen karheaa pehmeyttä varpaissani. Ahdistaa. Kaikki pakenee koko ajan. Sitkusitkusitku. Tämä hetki on pelkkä jätekasa – vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.

Tässä muutama kohtaus elämäni varrelta. Olen kokenut enemmän tai vähemmän ensimmäiset 30 vuotta elämästästäni tällaista epämääräistä, pääosin lievää mutta kaihertavaa, tyytymättömyyttä nykyhetkeä kohtaan. Olen etsinyt onnea järjestelemällä asioita oikein, sitku. Etsinyt onnellisuutta – kuten varmasti meistä jokainen. Se onni on aina kulman takana, sitku, koska tässä hetkessä ahdistaa – riippumatta siitä, miten asiat ovat.

Minulle tämä sitku-elämä ja sen aiheuttama pettymys, ahdistus, aiheutti yleistä stressitilaa tiedostamattani vuosikymmeniä. Myöhemmin minulle on selvinnyt, että ei ole ollutkaan kyse omasta heikkoudesta vaan aivojen ja kehon toiminnasta. Kun on tietoinen tästä, voi alkaa muuttaa suhtautumista asioihin pienillä asioilla ja harjoituksilla. Sitkuttelija on nimittäin dopamiinikoukussa.

Ihmisen kehityshistoriassa dopamiini on tärkeä välittäjäaine, joka on lisäännyt lähestymiskäyttäytymistä. Yleisesti dopamiinia tuottavat hermosolut aktivoituvat, kun ihminen kohtaa asioita, jotka ovat aiemmin tuottaneet palkinnon eli hyvän olon. Aivokuoren pihtipoimu arvioi koko ajan erilaisia asioita, jonka mukaan muodostuu kokemus, saako palkkion vai ei. Mikäli saa, dopamiinitasot säilyvät, mutta jos ihminen kokee pettymyksen, dopamiinitasot laskevat, ja syntyy ”himo” palauttaa keinolla millä hyvänsä dopamiinitasot ennalleen.

Tähän mekanismiin perustuu esimerkiksi se, että tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamisen ajatteleminen tuntuvat sitkuttelijasta hyvältä – ne tuottavat mielihyvää. Ihminen saatta luoda mielikuvan siitä, miten asiat menevät; joskus etukäteen mielikuva omista voimavaroista ja asioiden toteuttamisesta voivat olla turhan suoraviivaisia – se ei huomioi elämän monia käänteitä. Jos lopputulos tai oma olotila on vain osittain toteutunut verrattuna mielikuvaan, dopamiinin tuotanto laskee; ja koska ihminen on tyytymätön ja dopamiinitasot ovat alhaalla, hän pyrkii tekemään jotain, mikä saa ne nostettua. Sitkuttelijalle uusi sitkuttelu usein auttaa (ainakin seuraavaan tilinpäätökseen saakka). Porkkana asetetaan usein uudelleen tulevaisuuteen, kun palkintoa ei tullutkaan ja mielihyvän tunne pitäisi saada pidettyä yllä. Sitkuttelu-pyörä on valmis.

Ahdistus on siis tulosta siitä, että dopamiinihöyryn loputon tavoitteleminen on mahdotonta, ja dopamiinitason täytyy jossain vaiheessa laskea. Laskun hetkellä ahdistaa. Ja silloin voi joko lopettaa porkkanoiden perässä juoksemisen tai jatkaa dopamiinivuoristorataa sitkuttelemalla lisää, mutta dopamiinin heilahtelut eivät ole vankka pohja onnellisuudelle.

Mielihyvän kokemuksen tavoittelun, ikuisen sitkuttelun, sijaan aloin itse opetella ottamaan yhteyttä tähän hetkeen. Kamalan ihanan dopamiiniriippuvuuden jälkeen tämä hetki oli valtavan tylsä. Ei ollut nousuja eikä laskuja, oli vain. Ällön yliarvostettua läsnäolohömpötystä – eihän tämä tunnu miltään, tästä puuttuu kaikki hauskuus ja vatsanpohjasta riipaisut. Näin koin aluksi. Mutta läsnäolon kokemuksesta puuttui myös vääntö, etukeno ja ahdistus. Yhtäkkiä tilalle tuli kokemus, että kaikkihan on ihan hyvin näin. Juuri näin. Tässä.

Olo alkoi rauhoittua kokonaisuudessaan. Ja silti omista unelmista ei ole tarvinut luopua, kokemus vain on muuttunut: en ankkuroidu siihen, mitä joskus, vaan ankkuroidun siihen, mitä nyt – joka on kuitenkin myös tulevaisuuden perusta.

Välillä vieläkin väsyneenä haluaisin ankkuroitua tulevaisuuteen ja lähteä mielihyvän vuoristoradalle ja sitkuttelun poluille. Silloin kaivan mieleni takataskusta jonkin monista matkalipuista onnellisuuteen – eli harjoituksen, joka kiinnittää minut taas läsnäolevaan hetkeen, ja tuo rauhan, joka on nykyään synonyymini onnellisuudelle.

Uskallatko haaveilla insinöörin johdolla?

Olen hiljattain ymmärtänyt olevani aito 1970 –luvun lapsi. Se oli sitä aikaa, jolloin Kekkonen oli synonyymi presidentille ja Tuomioja esitti itseään Itsevaltiaiden sijasta Esplanadille mellakantorjuntaan kutsutun mustamaijan takapenkillä.

Silloin oli trendikästä vastustaa rahaa ja niitä, joilla sitä oli.

Itse rakensin maailmankuvaani vaatimattomissa oloissa maaseudulla. Tein välttämättömyydestä hyveen ja loin henkilökohtaisen selviytymisstrategian, joka rakentui vaatimattoman ja hyveellisen elämän varaan. ”En ehkä ole varakas, mutta olen jotain parempaa. Olen hyvä ihminen, rehellisyydelle rakentava kunniallinen kansalainen, jota tekee mitä kuuluu tehdä ja saa siitä palkkionsa.”

Palkkioista tärkein oli kunnia, raha oli paha ja sen vallalle altistumista kannatti välttää. Omistaminen oli riskinottoa, mutta ei taloudellisessa, vaan moraalisessa mielessä.

Rahan ylenkatsominen oli tuolloin yhtä trendikästä, kuin sokerin ja teollisten elintarvikkeiden demonisointi tänään. Argumentit ja vasta-argumentitkin ovat yllättävän yhteneviä.

Aika aikaansa kutakin. Lapsuuden ja nuoruuden maailmanjäsennys ja selviytymisstrategiat ovat olennainen osa ihmisenä kasvamista. Samoin niiden kyseenalaistaminen. Olen viimein oivaltanut, ettei raha ole paha eikä raha ole hyvä. Se on resurssi, joka auttaa tekemään asioita. Resurssi, joka luo tilaisuuksia ja antaa mahdollisuuksia. Vapautta valita.

Raha on resurssi muiden joukossa. Muita tärkeitä voimia ovat aika, terveydestä kasvava toimintakyky, yhteys ihmisiin, verkostoituminen ja yhteistyö. Ne ovat voimavaroja, joiden itseisarvo ohittaa välinearvonkin.

Seuratessani kotimaan uutisia saan äkisti oivalluksen. Asioita ollaan arvottamassa uudelleen myös päivänpolitiikassa. Hyvinvointiyhteiskunta oli sisäsyntyinen tapa puolustautua hallitsematonta ja pelottavaa ulkomaailmaa vastaan. Sinipunamulta rakensi konsensusta ja nosti turvaverkkoa samalla kun markkinatalouden airuet tasapainoilivat idänsuhteiden nuoralla ja oppivat toimimaan kahden maailman rajapinnalla. Molempia myötäillen.

Kunnes Neuvostoliitto romahti ja Nokia nousi, eikä mikään ollut enää ennallaan. Olimme tehneet kvanttihypyn jonka tuloksen Suomi oli voittamaton ja verotulot rajattomat. Vuosikymmen lensi huumassa ja hyvinvointiyhteiskunnan menot vakiintuivat uudelle tasolle. Kunnes rahoituskupla romahti ja Omena nousi, eikä mikään ollut enää ennallaan. Eivät edes ison naapurimme öljytulot.

Olemme pitkän kasvukauden jälkeen tilanteessa, jossa resursseja ja niiden käyttöä on arvioitava uudelleen. Rahakin on uudessa asemassa. Sen saatavuus on ennennäkemättömän helppoa ja hinta poikkeuksellisen halpa. Samalla sen virta on kuitenkin muuttumassa. Hyvinvointiyhteiskunnan rattaita pitkään öljynneet rahavirrat ohjautuvat nyt muualle saaden koneiston hidastumaan ja ääntelemään oudolla tavalla.

Arvaan, että muutos on hintakilpailukykyä syvällisempi. Joudumme katsomaan rakennelmaamme uudestaan ja miettimään pitäisikö sitä voidella enemmän vai kerrassaan uusia? Tarvitaanko joku aiemmasta poikkeava tapa järjestää resursseja ja tuottaa hyvinvointia?

Rahaa on syytä arvostaa tärkeänä ja välttämättömänä resurssina. Sen riittävyydestä on syytä huolehtia siten, että ne tärkeät asiat joihin se on välttämätöntä saadaan hoidettua. Samalla olisi hyvä etsiä sille vaihtoehtoja. Jos raha resurssina ei riitä, onko meillä kykyä luoda sille korvikkeita? Tai ehkä raha on alunperinkin ollut korvike jollekin sellaiselle, joka voisi olla ensisijainen energian lähde ihmisten toiminnalle?

Palaan ajatuksissani päivän uutisiin. Hallitus on muodostettu ja sitä ollaan valjastamassa yhteisen asian ääreen. ”Pannaan Suomi kuntoon.” Lähipäivinä tulemme kuulemaan strategiset tavoitteet ja painopistealueet. Sekä Suomen visio.

Mietin mielessäni, onko tässä kiireessä ehditty miettiä oikeasti suuntaa? Tai vieläkin tarkemmin, onko oikeasti ymmärretty miettiä, mikä on se tila ja olemisen malli, johon vallinneen ajattelun suunta on meitä viemässä?

On itsestäänselvän tärkeää huolehtia yhteiskunnan talouden kantokyvystä ja resurssien riittävyydestä. Samalla olisi kuitenkin kyettävä katsomaan myös strategisen suunnittelun yläpuolelle. Mikä on se ihmisen ja yhteiskunnan olemisen tapa ja tarkoitus, jota strategiallamme tavoittelemme. Onko se jotain erityistä Suomessa?

Onko meillä, kansana, ymmärrys siitä mitä olemme ja visio siitä mitä haluamme olla? Vai onko tavoitetila asetettu siihen, missä on jo oltu, ja johon halutaan takaisin? Nousukausiin laskukausien välissä. Enemmän sitä samaa jota on jo totuttu nauttimaan? Vai jotain ihan muuta?

Erityisesti toivon, että nykyisellä valtakunnaninsinöörillämme olisi näkijän lahjoja. Tai vielä parempaa, että hänellä ja lähipiirillään olisi eväät nähdä paremmin se, missä olemme ja kykyä rakentaa yhdessä kansan kanssa samaan aikaan sekä resursseja että haavekuvaa.

Parasta olisi, jos voisimme jakaa vision joka herättäisi aidosti intohimoja, sillä rajattomatkaan resurssit ilman unelmaa eivät kanna ihmistä iloon.

Voisiko kansalla olla kutsumus?

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

”Sä olet muuttunut” – Uskallatko olla rohkeasti oma itsesi?

”Sä olet muuttunut.” ”Olet aivan kuin eri ihminen.”

Ehkäpä. Tai sitten olen vain alkanut tulla omaksi itsekseni.

En enää kysy lupaa muilta, silloin kun asia ei heitä koske, ainakaan läheskään niin usein kuin ennen.

En tee enää sitä, mitä minulta odotetaan, jos se ei tunnu oikealta. Harvoja asioita on oikeasti pakko tehdä. Minun ei enää tarvitse. Osaan sanoa ei, kauniisti mutta varmasti.

En jaksa osallistua iänikuisiin keskusteluihin, jossa jokainen kilvan moittii itseään, elämäänsä, saamattomuuttaan. Jos joku haluaa tuoda esiin ominaisuuksiaan ja tekemisiään negatiivisessa valossa, tarkoituksenaan vain märehtiä, hänellä on toki siihen oikeus. Minulla on oikeus olla tekemättä samaa itselleni. Olemme oikeastaan molemmat ansainneet itseltämme jotain paljon hyväksyvämpää ja rakastavampaa.

Uskallan tehdä yhä enemmän niitä asioita, joita olen aina halunnut. Tai ainakin olen halunnut siitä asti kun olen hoksannut, että minähän voin.

Se, että alan olla yhä enemmän aito minä, voi olla pelottavaakin. Ymmärrän sen. Ihminen tykkää tutusta ja turvallisesta. Mutta jos minun kasvuni kolhaisee jotain toista, se ei ole minun huoleni. Se on hänen paikkansa kasvaa, jos hän niin haluaa. On myös lupa olla haluamatta.

Jos muutos vie jonkun ihmisen ympäriltäni, silloin hän ei halua olla tekemisissä aidon minun kanssa. Silloin minulla on oikeus toisenlaisiin ihmissuhteisiin. Niihin, joissa saan olla Minä. Itsensä ohittaminen ja ihmissuhteen laittaminen etusijalle ei palvele pitkällä tähtäimellä kumpaakaan. Haluan, että sinäkin voit olla olla Sinä.

Parhaimmillaan ihmisten välisissä suhteissa molemmat auttavat toista kehittymään parhaaksi mahdolliseksi itsekseen. Mielipiteiden ja arvostelun sijaan jaetaan tukea ja apua. Toisen kasvusta ja saavutuksista inspiroidutaan ja innostutaan. On omat rajat, tilaa kasvaa ja kehittyä – ja se yhteinen polku, joka nostaa molempia vähitellen yhä korkeammalle. Ja se se vasta on mielettömän hienoa!

Kirjoitus löytyy myös Katri Syvärisen menestyskirjasta Löydä elämän taika – Sisäinen matka suorittamisesta iloon. Kirja on nyt saatavilla äänikirjana useimmista äänikirjapalveluista, mm. Storytelistä täältä.

Näillä harjoituksilla onnistuin laannuttamaan negatiiviset tuntemukset

Kirjoittaja on Hidasta elämää -sivuston harjoittelija, joka osallistui harjoittelunsa aikana Vähemmän stressiä, enemmän elämää -verkkohaasteeseen. Haaste alkaa uudelleen 21.5.

Ahdistuksen metronomi hakkaa tahtia taistelulle, jonka nimi on Kiire. En saa henkeä. Katseet polttavat ärsyyntyneitä reikiä nopeasti etenevään takinselkämykseeni, rullaportaat junnaavat aneemisina juoksuaskeleiden alla. Tavarat unohtuvat, putoilevat ja katoilevat. Ihottuma kirveltelee laikkuina kasvoillani. Hävettää, miksi minä olen näin hölmö ja hidas.
Jos juoksisin nopeammin, jos tekisin kaiken vielä paremmin, jos antaisin itsestäni vielä vähän enemmän? Ehkä silloin voittaisin Kiireen ja kaikki olisi hyvin.

Tältä tuntuu minun stressini. Se on halvaannuttavaa, se ilmestyy vähitellen kuin varjo. Hallitsemattomana se voi kasvaa pimeydeksi joka on niin sankkaa, että on vaikea löytää omin avuin ulos. Olen pitkään toivonut saavani konkreettisia työkaluja stressin suitsimiseksi. Jos kulkee hämärässä, on helpompi että joku paremmin näkevä antaa ohjeita, mihin jalka seuraavaksi kannattaa asettaa. Siksi halusin osallistua Sanna Wikströmin pitämään stressihaasteeseen.

Nettikurssille osallistuminen tuntui aluksi helpolta ja mukavalta. Otin haasteen vastaan innokkaana. Täyttelin tarmokkaasti lappuja, joihin merkittiin esimerkiksi mitä alueita omassa kehossa muuttuu stressin aikana ja mitkä ajatuskuvioit aktivoituvat stressin aikana.

Haaste alkoi hengitysharjoituksilla. Minun on yleensä hankalaa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, joten hengitysharjoitukset yksinkertaisuudessaan tuntuivat vähän vaikeilta. Pallealla hengittäminen aiheutti epämääräisen huippaavan olon. Mahdollisesta epämiellyttävästä olosta huomautettiinkin harjoituksen ohjeessa, eli kyseessä taisi olla yleinen reaktio.

Harjoituksista oli tehty myös ääninauhat, jotka sisälsivät Sannan puhetta. Harjoitukset oli helpompi sisäistää kun ne kuuli rauhallisena, lempeällä äänellä ohjattuna. Ohjattujen osuuksien jälkeen ääninauhoilta kuului maljojen soittelua. Maljat tuntuivat kuulokkeilla kuunneltuina rauhoittavilta, mutta välillä iltaisin harjoituksia tehdessäni halusin kuunnella rentoutusmusiikkina Youtubesta sateenropinaa.

Haasteen edetessä motivaationi pääsi hetkellisesti lopahtamaan, kunnes ymmärsin, että kurssi ei ole mikään taikatemppu, joka loihtii kaikki murheeni silmänräpäyksessä pois, vaan antaa työkaluja niiden käsittelyyn ja läpikäymiseen – myös haasteen jälkeen. Sisäistettyäni sen muuttui fiilikseni kurssista täysin. Tehtävän loppuun survominen tai täydellinen onnistuminen saivat jäädä. Kurssista tuli heti paljon miellyttävämpi ja saavutin taas taistelutahtoni.

Löysin haasteesta itselleni täydellisen harjoituskombinaation: vessameditaation, avaruusmatkailun ja mökkiharjoituksen. Jokainen näistä kolmesta alentaa täsmäiskuin omaa stressiäni tavalla, joka ei kuluta ensimmäisien opettelukertojen jälkeen voimavarojani ollenkaan.

Yllättävin näistä harjoituksesta on ensimmäinen, Meditoi vessassa. Olin aina aikaisemmin ajatellut, että meditaatiolle on varattava tietty aika, ja että pitää virittää itsensä jollekin mystiselle eteeriselle taajuudelle, jotta meditaatio voi aidosti onnistua. Vessameditaation avulla aloin viimein ymmärtämään, että minulle meditaatio on hyvin yksinkertaista olemista, eikä siihen ei tarvita mitään poppakonsteja. Tärkeintä on hetkessä kiinni oleminen, hengittämiseen keskittyminen.

Matka avaruuteen -mielikuvaharjoitus toimii itselläni erityisen hyvin flow-tilan ja luovuuden herättelyssä. Kokeillessani harjoitusta ensimmäisen kerran nukahdin. Näin todella selkeää unta joissa minä ja sänkyni matkasimme aavalla Tyynellämerellä. Uni oli niin eläväinen, että herättyäni tunsin todella olleeni jossain muualla. Kokeiltuani harjoitusta myöhemmin se on joka kerta antanut minulle jotain uutta, ja siitä on tullut minulle tärkeä työkalu, vaikka stressiä ei olisikaan.

Siirrä ajatuksesi mökkiin -harjoitus oli minulle uudenlainen mielikuvakokemus. Se oli näistä kolmesta aluksi vaikein, koska siihen liittyi paljon tietoista ajatustyötä. Harjoituksessa oli tarkoitus kuvitella mökki, jonne siirretään sanoina tai ajatuksena asiat, jotka juuri sillä hetkellä ahdistivat. Stressaavia ajatusten kanssa vietetään mökissä hetki, joka kestää kolmen syväänhengityksen ajan – sen jälkeen mökin oven voi sulkea. Harjoitusta säännöllisin väliajoin jatkamalla olen huomannut, että voin palata negatiivisten tunnetilojeni varastoon juuri silloin, kun tarvitsen pienen annoksen niitä kirjoitustöihini, eikä minun tarvitse todellisuudessa rypeä niissä uudelleen. Harjoitus voisi mielestäni olla erityisen hyödyllinen ihmisille, jotka työskentelevät taiteen tai henkisesti raskaan työn parissa.

Kurssi edusti itselleni enemmän kokonaisvaltaisesti negatiivisten tuntemuksien hallintaa, ei vain pelkästään stressin. Kurssi ei poistanut stressiäni kokonaan, mutta antoi toimivia työkaluja sen hallintaan, kohtaamiseen ja käsittelyyn tiukassa paikassa.

Olen taas myöhässä. Hengitän pinnallisesti ja vilkuilen puhelinta. Harpon vaikka tiedän, että en voi enää ehtiä junaan. Mieleni alkaa pyörittää kauhukuvia siitä, mitä myöhästymisestäni voisi pahimmillaan seurata. Kesken sisäisen kauhunäytöksen mieleeni ponnahtaa edellispäivänä oppimani harjoitus nimeltään ”Siirrä ajatuksesi mökkiin”. Päätän kokeilla harjoitusta tositilanteessa. Annan mieleni rakentaa minulle mökin, pienen hämärän tuvan. Kiireen kuvittelen kelloksi, jonka tikitys synkronoituu yhdeksi jyskyttävän sydämeni kanssa. Kellon asetan tuvan ikkunalaudalle, tarkastelen sitä keskittyen vain hengittämiseen. Poistun mielikuvaharjoituksestani sulkemalla kuvitteellisen mökkini oven, palaudun takaisin kiinni todelliseen maailmaan. Sykkeeni palautuu normaaliksi, Kiire jäi mökkiin. Kaikki on hyvin.

Jos sinulla on vastaavia kokemuksia ja kaipaat lisää välineitä negatiivisten ajatusten ja tunteiden hallintaan, seuraava Vähemmän stressiä, enemmän elämää -verkkohaaste alkaa 21.5. Lue lisää TÄSTÄ.

Mielekkäät eväät – Ruokaa hyvälle mielelle

Sanontaa ”Hyvä ruoka, parempi mieli” ei ole voinut välttyä kuulemasta. Hyvä ateria nostaa endorfiinitasoja ja saa hymyn huulille ja tyhjä vatsa tekee helposti kiukkuiseksi. Ravintoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin erikoistunut psykologi, valmentaja, työnohjaaja ja itseoppinut kokki Outi Rinne on julkaissut ruokakirjan, joka opastaa mielen hyvinvointiin keittiön kautta.

Mielekkäät eväät – Ruokaa hyvälle mielelle (Atena 2015) koostuu erilaisista aivojen hyvinvointia käsittelevistä teemoista ja niiden ympärille rakennetuista resepteistä. Kirja on erittäin informatiivinen ja sisältää myös paljon tietoiskuja erilaisista ruoka-aineista ja niiden merkityksestä terveydellemme. Rinne käsittelee kirjassaan esimerkiksi erilaisia rasvalähteitä, maidon juonnin tarpeellisuutta sekä pohtii, miksi glukoosi-fruktoosisiirappi ei ole hyvä energianlähde ja onko soija hyvästä vai pahasta. On hyvä, että näitä asioita käsitellään kriittisesti, mutta kuitenkaan liikaa tuomitsematta.

Kirjan ensimmäisessä reseptejä sisältävässä luvussa keskitytään tasaisen ja riittävän energiansaannin merkitykseen. Osion reseptit koostuvat muun muassa erilaisista juomista, pirtelöistä ja puuroista, jotka ovat helposti sulavaa ravintoa ja oikeanlaisista aineksista tehtynä pitävät verensokerin tasaisena ja olon kylläisenä. Seuraavassa luvussa lepytellään vatsaa erilaisilla hapatetuilla lisukkeilla ja kerrotaan suolistobakteerien, kuitujen ja ylipäätänsä stressin merkityksestä vatsan ja aivojen toiminnalle. Rinne kertoo mm. että ”Suoliston ja aivojen välillä on tiivis hermostollinen ja biokemiallinen yhteys, joten se, miten suolisto voi, muokkaa myös aivojen toimintaa”.

Resepteissä käydään läpi kaikki mahdolliset ateriat aina kehoa puhdistavista salaateista ja keitoista (osio, jonka nimi on kekseliäästi ”jätehuolto kuntoon”) pääruokiin ja jälkiruokiin. Mielialaa nostattavissa resepteissä keskitytään ruokiin, joilla turvataan hyvän mielen välittäjäaineet kuten serotoniini, tryptofaani ja dopamiini. Muistin tueksi Rinne tarjoaa erilaisia kalaruokia ja muistuttaa myös marjojen, kylmäpuristettujen öljyjen, vihreiden kasvisten, sekä siemenien ja pähkinöiden sisältämien välttämättömien rasvahappojen tärkeydestä.

Kirjan viimeisessä osiossa puhutaan tärkeästä aiheesta, tietoisesta syömisestä. Stressi ja kiire aiheuttavat helposti vääränlaisia ruokavalintoja ja erityisesti hektisessä arjessa ruoan ääreen olisi hyvä rauhoittua, jotta ruoansulatus toimisi moitteettomasti ja ravintoaineet imeytyisivät optimaalisesti. Reseptiosion päättävät naposteluun sopivat juhlapalat ja pienet herkut.

Kirjan resepteistä kokeiltavaksi valitsin tällä kertaa tulevan kesän juhliin sopivan raikkaan lime-kurkkukeiton, joka nesteyttää ja viilentää helteellä.

Lime-kurkkukeitto (4 annosta)

2 ½ kurkkua
1 limen mehu ja kuori
2 dl cashewpähkinöitä, väh. 20 min liotettuna ja huuhdeltuna
½ rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi
½ l kookosvettä tai tavallista vettä
1 ruukku tuoretta minttua kevyesti silputtuna
1 nippu tuoretta tilliä kevyesti silputtuna
reilusti mustapippuria
n. 1 tl laadukasta suolaa TAI maun mukaan

Kuori puolikas kurkku ja jätä se viimeistelyyn. Soseuta kurkut tehosekoittimessa ja siivilöi seos halutessasi. Lisää kurkkusoseeseen limen mehu ja raastettu kuori, pähkinät, vesi/kookosvesi, valkosipuli, hunaja ja suola. Tehosekoita kermaiseksi keitoksi. Lisää nestettä tarvittaessa. Lisää lopuksi kevyesti silputut yrtit ja surauta sekaisin. Tarkista maku. Laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi ja tarjoa hyvin viilennettynä. Helteellä voit laittaa sekaan myös muutaman jääpalan. Viimeistele annokset ohuiksi höylätyillä kurkkusiivuilla, mustapippurilla, tuoreilla yrteillä ja halutessasi ripauksella lakritsijauhetta.

Outi Rinteen blogin löydät osoitteessa www.mieliruoka.fi

Pidä tauko ja kieltäydy kaikesta muusta – ja 5 muuta tapaa jaksaa paremmin

Usein havahdumme stressiin vasta, kun reaktiot huutavat kehossa hälytystä ja mieli surraa samaa rataa mustavalkoisella. Tässä kuusi keinoa loiventaa stressireaktiota ennakkoon:

Arvosta kehoasi antamalla sille kivoja juttuja.

1. Älä usko sisäistä pomoasi

Stressitilanteessa sisäinen pomosi luultavasti on kovaääninen. Jos et saa sitä hiljennettyä, voit olla uskomatta sitä. Voit sanoa sisäiselle pomollesi: ”Kuulen sinua kyllä, mutta nyt en aio uskoa sinua.”

2. Pidä taukoja tärkeänä ja kieltäydy kaikesta muusta

Lasse Virén on sanonut, että ei harjoitusmäärä ratkaise kultamitaleja vaan rasituksen ja levon suhde. Silloin kun on tauon aika, silloin ei juosta. Tapahtui mitä tahansa, pidä huolta taukojen määrästä ja kieltäydy kaikesta muusta.

3. Pidä useita pieniä taukoja

”Minä luulin, että tehokas stressinhallinta vaatii pitkiä meditaatioita, siksi en koskaan saanut niitä tehtyä”, tokaisi eräs nainen luentoni jälkeen, jossa tehtiin 5 minuutin stressinhallintaharjoituksia. Pienetkin tauot palauttavat ja tasapainottavat – pidä niitä useita päivässä.

4. Toimi hidastetusti

Silloin kun on valtava kiire, ala toimia kuin hidastetussa elokuvassa. Kaikki mitä teet, teet tooooosi hitaasti – hetken aikaa. Kun keho antaa aivoille viestiä, että ”ei ole havaittavia vaaroja, voi ottaa iisisti”, sekä keho että mieli rauhoittuvat ja stressihormonien määrä kääntyy laskuun.

5. Herkuttele ajatuksilla

Kun tunnet, että stressireaktio alkaa nousta, ryhdy leikkimään ajatuksilla: kuvittele jotain ihanaa, josta tulee oikein hyvä fiilis, jotain mikä hykerryttää ihan fyysisesti. Tietoinen kivojen asioiden ajattelu aktivoi aivoissa eri osat, jolloin limbisenjärjestelmän pelkokeskus alkaa vähentää hälytyksiä.

6. Kohtele kehoasi hyvin

Kehosi pitää sinut elossa. Se antaa merkkejä siitä, kun kuormitusta on liikaa – kehosi on siis paras ystäväsi. Kohtele kehoasi kuin parasta ystävääsi. Anna sille ravitsevaa ruokaa, silityksiä, iloista liikettä – ja sitä, mitä se pyytää. Ota yhteys omaan kehoon ja sen merkkeihin.

Mitä enemmän kehoa kuormitamme, sitä enemmän palautumiseen tulisi kiinnittää huomiota

Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin sanan ylikunto ja ajattelin sen olevan jotain hienoa. Jotain minkä täytyy osoittaa, että treeni on kovaa. Tästä kyseisestä aiheesta ei ole mielestäni liikaa puhuttu ja ajattelinkin jakaa omaa polkuani sekä ajatuksia ylikunnosta. Hypätään asiaan.

Ylikunto vai alipalautuminen?

Kovaa treeniä ylistetään monissa piireissä. ”No pain, no gain”, ”Verta, hikeä ja kyyneleitä”, ”There is no such thing as overtraining”. Näitähän riittää. Heti alkuun on sanottava, että en ole sanomassa kovan treenin olevan pahasta, sillä sehän on mitä mainiointa, jos pystymme treenaamaan kovaa ja välillä yli rajojemme.

Ylikunto itsessään ei kuitenkaan tarkoita, että kunto olisi mitenkään hyvä. Ylikunto tarkoittaa enemmänkin tilaa, jossa kehoa kuormitetaan jatkuvasti yli rajojen ilman, että keho ehtii palautua kaikesta toiminnasta. Niinpä tila, jota kutsumme ylikunnoksi voitaisiin kääntää alipalautumiseksi kuormituksesta. Mitä enemmän kehoa kuormitamme, sitä enemmän olisi hyvä kurkata myös sen kykyä palautua.

Suurimman osan elämästäni olen ollut äärimmäisen huono kuuntelemaan kehoani. Olen liikunnan ja ravitsemuksen ammattilainen, mutta silti en ole pystynyt tätä yksinkertaista asiaa sisäistämään. Keho kaipaa myös lepoa. Teoreettisesti ajateltuna monet ymmärtävät levon merkityksen, mutta teoria ei vielä tarkoita, että asia on sisäistetty jokaiseen soluun. Minulla se ainakin on kestänyt yllättävän kauan.

Merkkejä alipalautumisesta

Me olemme jossain määrin yksilöitä, vaikkakin omaamme samat kehon toimintaperiaatteet. Yksilöllisyys tulee enemmänkin esille siinä, kuinka kokoamme oman elämämme palaset. Myöskään treenaamisessa ei pelkästään treeni vaikuta. Tehdään mielikuva: voimme kuvitella, että meillä jokaisella on iso vesitynnyri. Me kaadamme vettä eri astioista tuohon vesitynnyriin. Homma on hanskassa niin kauan kuin vesitynnyri ei läiky yli, mutta veden ryöppyessä yli äyräiden olemme vaaravesillä.

Elämän eri osa-alueet ovat noita edellä mainitsemiani tynnyreitä. Työ on yksi tynnyri, liikunta toinen, parisuhteet kolmas ja niin edelleen. Jokainen eri osa-alue tuo oman kuormituksensa elämäämme. Mitä enemmän kuormitusta, sitä enemmän vettä ämpärissä on. Kun stressitekijöitä on liikaa voi seurauksena olla keho, joka ei pääse palautumaan.

Tässä muutamia merkkejä:

Jatkuva väsymys
Heikentynyt seksuaalinen halukkuus
Pitkään kestävä lihas- tai nivelkipu
Sairastelu – heikentynyt immuniteetti
Univaikeudet
Heikentynyt suorituskyky urheilussa ja liikkumisessa
Treenipäivän jälkeinen huono olo
Ärtyneisyys & huono fiilis

Siinä vaiheessa kun jokainen kumppanin tai ystävän sana saa minut ärtymään, on kyseessä paljon muutakin kuin huono päivä. Kyseessä on ylikuormittunut hermosto, jota on käristetty liian pitkän aikaa. Liike kuormittaa paljon muutakin kuin lihaksia, hermoston ollessa yksi rasittuvista järjestelmistä. Hermoston kuormituksen jatkuessa liian pitkään, myös oma käyttäytyminen voi muuttua huomattavasti helpommin reagoivammaksi. Näin yksilön kuormituksesta voi tulla myös lähipiirin kuormitus.

Kuinka palautua kunnolla?

Tärkeimpiä teemoja palautumisen kannalta on syödä hyvin. Voit lukea lisämunuaisten ruokkimisesta täältä. Toinen tärkeä teema on ottaa treenistä vapaata sekä fyysisesti että mentaalisesti. Jos kuulut siihen kategoriaan, jonka täytyy joka päivä nostaa raskaasti tai ottaa HIIT-treenejä, niin tekisi ehkä ihan hyvä kävellä pari päivää metsässä kuunnellen lintujen laulua.

Rankemmissa tapauksissa kokonainen viikko ilman kuormittavaa liikettä voi olla paikallaan. Täysi liikkumattomuus ei palvele kehoamme. Pieni kävely ulkoilmassa päivittäin on luultavasti parasta mitä kukaan voi omalle keholleen tehdä.

Lepo ei ole hirveän suosittu neuvo. Kukaan ei halua levätä, kukaan ei halua ottaa vapaata aikaa. Tai ainakin monille levon ottaminen elämään voi tuntua haasteelliselta. Pelkästään maalaisjärjellä ajateltuna me tarvitsemme lepoa. Nykyajan ilmiö on kuitenkin katsoa muiden tekemistä, nähdä ihailemansa treenaajan uusin inspiroiva treenivideo tai uusin treenihaaste, joka meidän täytyy päästä tekemään.

Kehon ollessa väsynyt, lihasten kipeitä ja mieli ärtynyt, kaikki merkit osoittavat levon suuntaan, paitsi mielemme joka haluaa lisää, enemmän, isompaa, parempaa. Mieli on jännä kapistus, joka perustaa ajatuksensa useasti pelkoon ja suojeluun.

Se miksi minä olen usein ajautunut elämässäni tilanteeseen, jossa keho on alipalautunut, ei ole johtunut tiedon puutteesta. Se on johtunut itsensä hyväksymättömyydestä ja heikkoudesta. Treeni on tarjonnut alustan olla rakastettu, hyväksytty ja tietynlaisen tärkeyden tunteen. Treeni on mahtava asia, liike tarjoaa uskomattoman tunneskaalan meille koettavaksi, puhumattakaan sen tarjoamista terveyshyödyistä.

Siinä vaiheessa kun liikkeestä tulee pakkoa ja mielen tasolta lähestyvää, se syö kokonaisuudessaan meidän elämäniloa ja voimaa. Joskus vähemmän on enemmän ja kuluttavassa liikkeessä se näyttäisi näin menevän.

Minusta tulee tuskin koskaan olympiavoittajaa nykyisillä treeni-ideoillani, mutta jos saan tilalle vapauden, itseni arvostuksen ja hyvän olon, jota voin myös läheisilleni tarjota, niin uskon että kestän sen. Hyviä liikkumisia itse kullekin ja toivottavasti tämä juttu inspiroi sinua treenaamaan, kuuntelemaan kehoasi ja muistamaan elämän ihmeellisyydet myös muilla elämän osa-alueilla.

Jatketaan harjoituksia.

Läpikuultava mummo

Vuosia sitten, aika pian avioeroni jälkeen, olin joulun alla työmatkalla Helsingissä. Lunta sateli, astuin raitiovaunuun, ruuhkaa ja väsähtäneen näköisiä ihmisiä – tai ehkä vain minä olin alla päin ja projisoin fiilikseni muihin? Mielialani teki minulle tepposet, putosin läsnäoloon. Ihan vahingossa kolme vihollista – arvostelun, kyynisyyden ja pelon äänet – vaikenivat ja luisuin suoraan U-käyrän pohjaan.

Aloin nähdä toisin.

Pysähdyimme taas yhdelle pysäkille. Väkeä lappoi sisään ja toisesta ovesta ulos. Kiireistä ja kärsimätöntä, ei saa jäädä jonon hidasteeksi. Paitsi että nyt sisääntuleva jono oli pysähtynyt. Vanha mummeli, valkohapsinen ja jotenkin eteerinen, hymyilee ja jää juttelemaan kuskin kanssa – ja tämä hymyilee takaisin, ei ole yhtään kärsimätön… mitä ihmettä?

Mummeli sai lopulta vaihdettua kuulumiset kaikkien kanssa ja alkoi hitaasti heilahdella peremmälle. Katseemme kohtasivat, hän istui viereeni.
– Onpas mukava ilma, joulu on taas tulossa.
– Hmh.
– Tuossa oli se pommitus.
Hän katsoo suoraan minuun. Ei puhu enää, mutta minut valtaa kummallinen rauha. Tuo mummo on jotenkin läpikuultava, mitä jos kosketan häntä olkapäälle ja käteni meneekin siitä läpi? Näkeekö kukaan muu häntä?
– Jaaha, tässä on minun pysäkkini. Rauhallista joulua.

Läpikuultava mummo aloittaa kiireettömän matkansa kohti ulko-ovea. Raitiovaunu on ihan hiljaa, kenelläkään ei ole kiire. Joulu on tässä vaunussa, aika on pysähtynyt. Minäkin olen pysähtynyt. Näen valoa, pitkästä aikaa näen edessäpäin jotain.

Miten minun tulee elää tänään, jotta minusta tulee jonain päivänä läpikuultava pappa?

Joukkoomme on liittynyt mummobloggari Liisa Turpeinen, arvatenkin läpikuultava. Lue Silityspäivä, rauhoitut heti. Tervetulosanat mummollemme, Ryokan osaa sen sanoa kirkkaimmin:

Sammalen alla
virtaa ääneti puro.
Kuuntelen sitä.
Äkkiä minusta tulee
läpikuultava ja tyyni.

Hyvää äitienpäivää, mummot ja äidit! – Valokuva: Aino Huotari

– terveisin Pexi

3 tapaa päästä eroon materialistisesta elämäntavasta

Syntymästämme lähtien vanhempamme, koulutussysteemi ja media on ehdollistanut meidät ajattelemaan, että menestys on aineellista ja onnellisuus, tyytyväisyys ja ihmissuhteet ovat toisarvoisia tuloihimme verrattuna. Me elämme maailmassa, joka kumartaa rahalle, sillä kulttuurimme antaa eniten painoarvoa aineelliselle menestymiselle.

Useimpia ihmisiä ohjaa aineellisten asioiden tavoittelu ja he kuluttavat elämänsä yrittämällä maksaa takaisin vuosien aikana kertyneitä velkoja. Jos luet tätä, hyvin todennäköisesti teet töitä yhdeksästä viiteen tympääntyneenä. Ehkä olet psykologisesti loukussa rahan ja aineellisten huolien maailmassa, ja haluat irtautua tästä henkisestä alistuneisuudesta.

Mikä tahansa elämäntilanteesi onkaan, suurin osa tämän tekstin lukijoista on kyllästyneitä velkaan, pitkiin työpäiviin ja mainoksiin, jotka manipuloivat ostamaan. Toivoa on, sillä vaikka elämme kulutusyhteiskunnassa, meidän ei tarvitse elää kuuliaisina kuluttajina.

Tässä kolme tapaa, joiden avulla voit vapautua materialismista ja saada uuden yhteyden sieluusi.

1. Hyppää pois oravanpyörästä

Missä kokouksessa päätettiin, että meidän pitää tehdä töitä arkipäivisin yhdeksästä viiteen? Entä kuka päätti, että meidän täytyy koulusta valmistuttua hypätä suoraan kokoaikaiseen työhön? Kuka päätti myös sen, että meidän pitää kuluttaa 40 vuotta töitä tehden ja saamme eläköityä vasta kun olemme 60- tai 70- vuotiaita?

Sinun ei tarvitse elää yhteiskunnan tai vanhempiesi odottamalla tavalla. Jos olet kyllästynyt juoksemaan oravanpyörässä, hyppää siitä pois. Kukaan ei pakota sinua tekemään viikossa 40 tuntia töitä joista et pidä. Laskut pitää silti toki maksaa, ja tästä pääsemmekin seuraavaan kohtaan.

2. Älä elä tehdäksesi vaikutusta muihin

Teemme töitä 40 tuntia viikossa, jotta voimme tehdä vaikutuksen ympärillä oleviin ihmisiin ostamalla asioita joita emme tarvitse rahalla jota meillä ei ole. Luulemme, että meidän pitää kerätä mahdollisimman paljon omaisuutta, koska meille opetetaan että menestys ja arvo määritellään aineellisesti. Jos eläisit vain itsellesi ja puolittaisit menosi, voisit puolittaa myös työhön käyttämäsi ajan.

Tarvitsetko tosiaan lainan uutta autoa varten, vai voisitko ostaa käytetyn auton? Tarvitsetko 200 neliön talon uusilla kodinkoneilla? Tarvitsetko uuden television ja merkkivaatteet? Viimeisimmän Iphonen ja kalliin läppärin?

Monesti alistumme rahan rengiksi, sillä egomme haluaa näyttää menestyvältä toisille ihmisille. Me määritämme omanarvontunteemme sen perusteella, miten pärjäämme vertailussa toisiin ihmisiin. Lapset kisailevat leikkipuistossa sillä kenen isä on voimakkain, aikuiset kisailevat sillä kenellä on hienoin talo. Ihmiset eivät siis kasva ulos tällaisesta leikkipuistomentaliteetista ja monet elävät tästä syystä aina palkkapäivää odotellen. Tällainen egoistinen itsensä ylistäminen tekee meistä onnettomia rahan renkejä ja johdattelee meidät seuraavaan kohtaan.

3. Nouse materian yläpuolelle

Älä määritä itseäsi suhteessa toisiin ihmisiin, omistamiisi tavaroihin tai elämäntyyliisi. Määritä itsesi suhteessa itseesi ja ylempiin voimiin. Oletko henkisesti tyytyväinen? Onko sinulla mielenrauha? Tunnetko olevasi kokonainen? Jos vastaus näihin kysymyksiin on ei, miten voit sanoa olevasi menestyvä?

Kun pääset yhteyteen syvimpään osaan itsestäsi, aineellinen maailma alkaa tuntua vitsiltä. Kun pääset meditaation tai luonnon kautta rajattomaan armon ja rauhan tilaan, loputon materian tavoittelun tarve poistuu. Vai kuinka monta pahasti velkaantunutta buddhalaista munkkia tiedät?

Kulttuurimme, joka määrittelee menestyksen aineellisena, on myös kulttuuri, joka on onneton, stressaantunut ja ylipainoinen. Luultavasti suuri osa masennuksesta on peräisin yhteiskunnasta, joka on ontto, tylsä, kulutusorientoitunut, henkisesti köyhä ja paperin palasten määrittelemä. Kapitalismi, materialismi tai kulutusyhteiskunta ei voi alistaa sinua. Ole rohkea. Jätä oravanpyörä, elä varojesi sallimissa rajoissa, oivalla milloin on aika kohtuullistaa elämää ja ala harrastaa joogaa tai meditaatiota. Avaat itsesi kokonaiselle uusien mahdollisuuksien maailmalle, jonka olemassaolosta et aiemmin tiennyt.

Lähde: www.spiritscienceandmetaphysics.com

Uskot tai et, niin se vaikuttaa joka hetki

Riippumatta siitä, että uskotko sinä siihen, että vaikutat ajatuksillasi elämääsi, niin haluaisin avata ajatusta siitä, että se, mihin sinä uskot vaikuttaa aina jokatapauksessa elämääsi.

Se, mihin uskot, tahtoo sanoa sitä, että sinulla on vahva tunne siitä, että jokin asia on tietyllä tavalla.

Voi olla, että olet oppinut niin vanhemmiltasi, lukemalla lehtiä tai oman kokemuksesi kautta.

ilkkakoppelomaki.com usko tai et — Se mitä näet, kuulet ja koet vaikuttaa siihen, mihin olet alkanut uskomaan
ja myös siihen, mihin tulet uskomaan jatkossa.

Käytännössä on kaksi päätapaa luoda itselleen uskomuksia:

1. Oppimalla asioista muilta joko katsomalla tai kuuntelemalla heitä tai heidän juttujaan.
2. Oman kokemuksen kautta.

Kun opimme jotain muilta, on tärkeää muistaa, että he kertovat asiat siitä maailmasta käsin, mihin he uskovat. Mikä on sitten totta, onkin hyvä kysymys ja en lähde nyt siihen suuntaan.

Olen huomannut, että kenenkään uskomusta (=ajatusta) ei kannattaisi koskaan tyrmätä tai myöskään olla täysin samaa mieltä, ennen kuin tutustuu siihen, mitä kyseisen uskomuksen takana on. Siihen pääsee hyvin käsiksi kysymällä esimerkiksi, mikä saa sinut uskomaan, että _______ ? Tai mihin perustuu se, että ajattelet, että ________ ?

Kun taas opit jotain oman kokemuksen kautta, niin rakennat uskomusjärjestelmääsi riippumatta siitä, että yrititkö edes tai teitkö jonkin täydellisesti.

Toisin sanoen, saatat olla päättänyt jostain asiasta 10 vuotta sitten, että se on sinulle mahdotonta ja uskot siihen edelleen. Voi kuitenkin olla, että yritit jotain silloin niillä tiedoilla ja taidoilla ja se ei onnistunut, mutta tänä päivänä se olisikin sinulle helppoa tai vähintäänkin mahdollista. Et kuitenkaan ole välttämättä edes ajatellut asiaa, koska sinulla on ollut uskomus, että se on mahdotonta.

Voi olla myös, että osaat elämässäsi jotain todella hyvin, mutta uskot, että et ole siinä kovin hyvä, koska et ole saanut siitä mielestäsi oikeaa palautetta (oikeita kehuja, tsemppausta tms.). Se ei kuitenkaan tarkota sitä ettetkö olisi hyvä siinä; uskomusten rakentumiseen nimittäin vaikuttaa merkittävästi se mitä muut sanovat ja miten he sen sanovat.

Olen myös huomannut, että henkilöllä on oma merkityksensä: Kun oikea ihminen oikeassa tilanteessa sanoo oikealla tavalla jotain, niin se voi vahvistaa tai heikentää merkittävästi jotain uskomustasi itsestäsi, osaamisestasi tai siitä, mitä uskot mahdollisuuksistasi.

Voisin jatkaa aiheesta pari viikkoa yhteen menoon, mutta tässä pari juttua, millä voit syventyä omiin uskomuksiisi vähän tai paljon:

1. Seuraa uskomuksiasi eli sitä, mihin sinä uskot ja mitä pidät totena. Huomaat ne siitä, mihin ajatuksiin tai tekemiseen sinulla liittyy vahva varmuuden tunne, joka ikään kuin sanoo ”näin se on”.

Miksi näitä kannattaa seurata? – Uskomuksesi rajoittavat mahdollisuuksiasi todennäköisesti enemmän kuin olet siitä tietoinen. Ne myös usein aiheuttavat riitoja ja väärinkäsityksiä ihmissuhteissa usein ihan turhaankin.

2. Huomioi uskomukset (jotka siis ovat myös ajatuksiasi) ja kiinnitä huomiota niihin, jotka rajoittavat sinua esimerkiksi:

– nauttimista täysillä elämästä
– etenemästä työssäsi
– parantamasta ihmissuhdettasi
– parantumasta sairaudesta
– lopettamasta sinua haittaavia tapoja

Koska sinun uskomukset ovat sinun itsesi luomia viime kädessä, niin voit myös muuttaa niitä sellaisiksi, mitkä palvelevat sinun elämääsi ja hyvinvointiasi paremmin. Siinä ensimmäinen askel on se, että mietit…

3. Mihin ajatukseen uskominen olisi tilanteessasi parempi vaihtoehto?

Kirjoita se itsellesi ylös ja…

4. Ala etsimään tietoa ja kokemuksia, jotka tukevat ajatusta, mihin haluat uskoa.

Uskomuksia pystyy muuttamaan, koska ne oikeasti ovat vain ajatuksia.

Koska yleensä joko uskot tai et usko johonkin asiaan, niin uskomus voi muuttua, ja muuttuukin, täysin hetkessä.

Uskomukset kuitenkin voivat heikentyä tai vahvistua ajan mittaan riippuen siitä, mitä uskomusta ruokit. Siksi onkin tärkeää, että jos haluat onnistua jossain, niin etsit ihmisiä, ajatuksia, tietoa ja muiden ihmisten kokemuksia, jotka auttavat sinua onnistumaan.

Itse tarvitsen usein tukea omille projekteilleni niiden onnistumiseen. Joskus osa ihmisistä epäilee niiden onnistumista ja se ei silloin tue uskomustani onnistumisesta suoraan. Heiltäkin saa kuitenkin tärkeää ja olennaista tietoa, mikä lopulta saattaa olla avuksi onnistumisessa.

Muista, että onnistumiseen uskominen ei koskaan riitä yksistään:Sinun tulee myös tehdä asioita, jotka johtavat onnistumiseen. Oikeita asioita tekemällä voit myös onnistua, vaikka et itse uskoisikaan onnistumiseen.

Tavoitteeni oli, että tämä kirje muuttaa uskomuksiasi uskomuksista. Jos niin on käynyt, niin olet jo huomannut, miten helposti uskomukset muuttuvat mielessäsi.

Ennen kaikkea toivon sinulle hyviä ja terveitä uskomuksiasi itsestäsi.

Kirje äidiltä tyttärelle

Eräs netistä löydetty kirje äidiltä tyttärelle:

”Rakas tyttäreni,

päivänä jolloin huomaat minun vanhenevan, pyydän sinua olemaan kärsivällinen, mutta ennen kaikkea ymmärtämään, mitä joudun käymään läpi.

Jos jutellessamme toistan samoja asioita, ethän keskeytä minua sanoaksesi: ”Sanoit tuon saman asian juuri äsken”… Kuuntele vain. Yritä muistella aikoja, jolloin olit pieni ja luin sinulle saman sadun ilta toisensa jälkeen, niin kauan että nukahdit.

Kun en suostu menemään kylpyyn, älä ole vihainen. Muistele sitä, kun olit pieni tyttö, ja jouduin juoksemaan perässäsi ja keksimään tekosyitä saadakseni sinut suihkuun.

Kun huomaat välinpitämättömyyteni uutta teknologiaa kohtaan, anna minulle aikaa opetella ja älä katso minua huokaillen… Muista kulta, että minä kärsivällisesti opetin sinulle, miten tehdä monia asioita, kuten kuinka syödä oikein, pukea päälle, harjata hiukset ja käsitellä päivittäisiä asioita… Se päivä, kun huomaat, että vanhenen, ole kärsivällinen ja ymmärrä, mitä käyn läpi.

Jos joskus unohdan, mistä keskustelemme, anna minun hetki miettiä, ja jos en muista, älä hermostu, menetä kärsivällisyyttäsi tai ole ylimielinen. Muista, että tärkeintä minulle on olla sinun kanssasi.

Ja kun vanhat väsyneet jalkani eivät liiku enää yhtä nopeasti kuin ennen, ojenna kätesi minulle. Samalla tavalla kuin ojensin omani sinulle, kun otit ensimmäisiä askeliasi.

Kun nuo päivät tulevat, älä ole surullinen vaan ole kanssani ja ymmärrä minua, kun kohtaan elämäni viimeiset päivät.

Minä vaalin ja kiitän sinua ajasta ja iloista, jotka jaoimme. Suuri hymy kasvoillani haluan sanoa, että rakastan sinua tyttäreni… sillä suurella rakkaudella, jota olen sinua kohtaan aina tuntenut.”

– Tuntematon

Lähde: http://earthweareone.com

Turvallinen kasvuympäristö

Mitä otsikosta tulee sinulle ensimmäisenä mieleen?

Minulle turvallinen tai turvaton kasvuympäristö mieltyy lapsuuteen. Turvallinen kasvuympäristö voi olla lapsen perustarpeista huolehtiva ympäristö; unta, ruokaa, vaatteet ja niin edelleen. Perustarpeiden lisäksi lapsi tarvitsee ympärilleen niitä ensiarvoisen tärkeitä ihmisiä, jotka antavat meille palautetta itsestämme. Kasvuympäristö voi olla myös sosiaalistamista esimerkiksi omaan perheeseemme ja kulttuuriimme.

Turvallinen kasvuympäristö takaa lapsen terveen kasvun nuoreksi ja aikuiseksi. Mitä vähemmän lapsuudessa on erilaisia ihmissuhderistiriitoja, väkivaltaa ja päihteitä, sitä paremmat mahdollisuudet lapsella on aikuisena kokea olevansa arvokas ja elämäänsä tyytyväinen. Ja poikkeuksiakin tietysti on kuten kaikissa tarinoissa. Voisiko sanoa niin, että turvallisessa kasvuympäristössä kasvukäyrä on tasaista ja ylöspäin viettävää, lapsentahtista? Turvattomuus luo eräänlaisia mutkia matkaan; joku kasvaa miinuskäyrillä ja toinen kasvaa aikuisen kokoiseksi liian nopeasti. Joka tapauksessa turvallinen ympäristö takaa lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun. Lisäisin vielä, että myös henkinen ja hengellinen ulottuvuus ovat osa ihmisenä kasvua.

Mutta ihminen kasvaa koko elämänsä ajan. Mitä tapahtuu silloin, kun lapsi kasvaa aikuiseksi? Joskus erehdymme luulemaan, ettemme enää syvällä itsessämme ole lapsia. Minä kyllä sanoisin, että se sama pikkunassikka asuu meissä ihan loppuun asti ja aktivoituu varsinkin viimeisinä elinvuosina. Siirrymme vain isommille hiekkalaatikoille leikkimään. Saattaa aikuisten hiekkalaatikolla lapiotkin viuhua.

Miltä kuulostaa ajatus aikuisen turvallisesta kasvuympäristöstä?

Elämä on jatkuvan kasvun ja kehittymisen areena. Jos emme muuten suostu kasvamaan tai emme osaa tai uskalla, tuodaan eteemme kriisejä, joiden avulla kehitymme varmasti. Suunta on yleensä eteen- eikä taaksepäin. Ainakin omassa elämässäni olen kokenut, että aina tuupitaan eteenpäin ja kasvua kohti.

Jotkut ihmiset osaavat ihailtavasti valita itselleen sellaisen ympäristön, jossa heillä on hyvä ja turvallinen olo. Jotkut, kuten minä itse, joutuvat kantapään kautta oppimaan sen, mikä tekee itselle hyvää.

Voiko turvallinen kasvuympäristö olla esimerkiksi se ympäristö, joka houkuttelee ihmisessä esiin niitä puolia, jotka ovat aina olleet olemassa, mutta niillä ei ole ollut oikeaa aikaa tai paikkaa tulla näkyviin? Ei siis niinkään kasva vaan pääsee oman itsensä ääreen. Esimerkiksi oikeanlaisen kumppanin kanssa, parhaimmillaan, suuri osa itsestä tulee näkyviin, koska ei tarvitse piiloutua häpeän tai muun syyn vuoksi. Tai ympäristö voi olla hyvä työpaikka, jossa saa toteuttaa itseään ja käyttää useita lahjojaan? Ehkä ystäväporukka joka saa itsen hehkumaan vain siitä syystä, että saa olla näkyvästi oma itsensä?

Jokaisen tarve on olla näkyvä, hyväksytty ja rakastettu; lapsena ja aikuisena. Erona lapsuuteen kuitenkin on se, että aikuisena voimme valita itsellemme parhaan mahdollisen, kasvun ja hyvinvoinnin mahdollistavan, maaperän.

Millainen on sinun turvallinen kasvuympäristösi?

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.