Hetkinen #2 -vlogissa fiilistellään yleisimpiä väärinymmärryksiä mindfulnessiin liittyen ja avataan aiheita MythBuster-meiningillä! Oivalluttavia katseluhetkiä toivoo Aleksi.
7 väärinymmärrystä mindfulnessista:
Mindfulness on uskonnollista (Tästä voisi spekuloida maailman tappiin asti. Videolla pyrin antamaan mahdollisimman tiiviin ja selkeän vastauksen tähän.)
Mindfulness on vaikeaa
Mindfulness-harjoitukset ovat pakoa vaikeista ajatuksista, tunteista ja asioista
Mindfulness on hihhuleiden hommaa
Mindfulness-harjoitteluun haaskautuu liikaa aikaa
Mindfulness-harjoittelun tavoitteena on mielen tyhjentäminen
Mindfulness on rentoutumista
Voi olla, että teen tästä vielä jatko-osan. Mikä on sinun mielestä sellainen väärinymmärrys mitä olisi hyvä käsitellä?
Meitä kiinnostavat myös tarinat näyttöruudun toisella puolen. Kurkkaamme tällä palstalla aktiivisten Hidasta elämää -lukijoiden sielunmaisemiin pienen esittelyn muodossa.
Paula nauttii oleskelusta luonnossa.
Paula on 63-vuotias eläkeläinen, joka asuu ja viihtyy Lahdessa kämppäkaverinaan veikeä ja utelias papukaija Otto Tormukki. Työurallaan Paula on tehnyt monenlaista, viimeisimmäksi myyntitöitä. Nyt eläkkeellä työn virkaa toimittaa vapaaehtoistyö maahanmuuttajien parissa, joka on Paulalle antoisaa ja mielekästä toimintaa. Kansainvälisyys on tullut tutuksi aiemmin myös 10 vuoden ajan Hollannissa asuessa, jossa Paula opiskeli kielen.
Hidasta elämää –sivustolle Paula eksyi sattumalta jo kuukausia sitten, ja on todella iloinen sivuston löytämisestä. Hän pitää erityisesti jutuista, jotka käsittelevät henkisiä asioita, opastavat henkiseen kasvuun ja tasapainoon.
Otto Tormuk Hornet van der Vloed von Spitfire
Sivuston aiheista tärkeimpiä Paulalle ovat esimerkiksi meditaatio ja jooga, jota hän on aikanaan harrastanut yli kymmenen vuotta. Paula kertoo, ettei ole koskaan ollut materialisti, ja on jo vuosien ajan riisunut turhan kiireen ja krääsän elämästään. Henkiset arvot ovat Paulalle tärkeitä, ja hänen mukaansa itsensä kuunteleminen ja rakastaminen ovat oiva tie onnellisuuteen.
Hidastaminen tarkoittaa Paulalle konkreettista tahdin hidastamista. Hän ottaa aikaa hiljentymiseen mieluiten metsässä, johon tekee pieniä meditaatioretkiä. Paulalle tekee hyvää huomata, että myös huomenna on päivä ja aikaa tehdä asioita.
Arvoikseen Paula luettelee muun muassa suvaitsevaisuuden, ennakkoluulottomuuden, empaattisuuden, lempeyden ja armollisuuden. Hän ei tuomitse ketään pelkästään ihon värin tai uskonnon perusteella, ja on sitä mieltä, että ennakkoluulo on pahasta. Vahvoja mielipiteitä saa toki tuoda julki, mutta silloin on tiedettävä tosiasiat, eikä voi nojautua luuloihin.
Iän karttuessa Paula kertoo oppineensa olemaan itselleen armollinen ja antamaan itselleen luvan myös mokailla. Täydellisyyttä hän ei tavoittele, sillä mielen tasapaino on hänelle tärkeintä.
Paulan hyvinvointivinkkinä on: ”Turha kiire pois. Metsään kulkemaan ja halaamaan puita. Ota aikaa itsellesi ja rakasta itseäsi.”
Olen saanut viime vuosina kohdata paljon surua sekä omassa että muiden elämässä. Olen viimeisen kolmen vuoden aikana surrut avioliiton päättymistä, kahden mummun kuolemaa, tutun työpaikan jättämistä ja montaa muuta asiaa. Ja masennusvuosinani vasta surinkin. Itkin surujani aivan loputtomasti, melkein kuin olisin ollut koko maailman surujen äärellä kunnes itku loppui ja oli poissa hyvin monta vuotta. Onneksi itku palasi.
Suru liittyy luopumiseen ja irti päästämiseen. Nuo kaksi ovat vähän kuin muotisanojakin. On henkistä päästää irti asioista, jotka eivät palvele meitä. Aiheesta olen itsekin kirjoittanut ja puhunut, mutta jotain irti päästämisessä, joka sinänsä voi olla iloinen ja vapautta asia, unohtuu, jos unohtaa inhimillisyyden – ihmisenä elämisen. Luopumisen ja irti päästämisen voi henkistää niin, ettei surulle jää tilaa vaan se asettuu sielun sopukoihin ja koteloituu, mutta ei häviä mihinkään.
Soili Poijulan kirja Surutyö on itselleni tärkeä kirja. Se on sitä sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. Poijula kirjoittaa, että suru on joukko reaktioita menetykseen tai menetyksen uhkaan. Surureaktiot ovat eri ihmisillä erilaisia ja kestävät joillakin lyhyen ajan ja toisilla pidemmän aikaa. Joka tapauksessa suru on hyvin tunne, joka saattaa voimakkuudellaan ja kestollaan yllättää.
Surun kohdalla puhutaan surutyöstä. Kovaa ja raskasta työtä sureminen onkin – se on hyvin kokonaisvaltaista ja tuntuu koko kehossa ja mielessä. Surutyö sanana on sikäli harhaanjohtava, että siihen liittyy häivähdys siitä, miten suru otetaan projektiksi, jolla on alku ja loppu ja se on siinä sitten.
Surutyö voidaan ymmärtää toisinkin – suru tulee ja tekee työtä meissä. Se möyhentää ja myllertää, saa meidät itkemään, vihaamaan, masentumaan, syyllistymään ja muistelemaan kaiholla menetettyä. Vaikeaa sureminen on, koska se tekee niin kipeää. Joskus suru antaa lepopäiviä jatkaakseen taas. Suru on vieraana niin kauan kuin sen täytyy olla, yleensä se jää loppuelämän kaveriksi ainakin jossain määrin. Surutyön tarkoituksena on luoda uutta suhdetta menetettyyn kohteeseen. Surun kohdehan voi olla melkein mitä vaan, mistä olemme päättäneet luopua tai joutuneet luopumaan. Tavoite ei siis ole unohtaa tai katkaista välejä menetyksen kohteeseen.
Surun kanssa eläminen on välttelemisen ja kohtaamisen tanssia. Itse ajattelen, että surutyö on jollain tavalla tehty sitten, kun surua ja surun kohdetta pystytään katsomaan katsetta kääntämättä ja ainakin jossain määrin hyväksymällä se, että menetys ja suru ovat tapahtuneita tosiasioita. Pikkuhiljaa suru asettuu osaksi omaa elämänkaarta eikä ole siitä erillinen osa vaan osa oman elämän kokonaisuutta.
Mitä sitten on lupa surra? Sitäkin minulta kysytään. Saanko itkeä sitä, etten lapsena tuntenut itseäni rakastetuksi? Saanko surra lasta, joka ei koskaan syntynyt? Saanko surra koiraa, joka oli minulle tosi rakas? Onko minulla oikeus itkeä terveyteni menettämistä? Tai sitä että elämä tuntuu valuvan jostain syystä hukkaan? Kaikkea saa surra ja pitääkin surra. Anna surujesi olla ja tulla päivänvaloon.
Joskus surua on vaikea tunnistaakin. Se voi olla piilossa vihan, katkeruuden ja jonkin muun tunteen alla. Ja varsinkin jos menetykseen liittyy jotain traumaattista, on surun vaikea päästä pintaan. Siksi onkin tärkeää työstää trauma surun päältä pois. On tärkeää surra, mutta on myös tärkeää antaa surun tehdä tehtävänsä ja lähteä itsestä pikkuhiljaa pois.
Joskus suru jää kehoon asumaan ja ruokkii kärsimystä – suruidentiteetti voi olla jotain, mihin jää kiinni ja joka palvelee meissä jotain. Suruun liittyykin usein jonkinlaisia roolisiirtymiä: terveestä sairaaksi, aviopuolison roolista lesken rooliin tai eronneen rooliin ja niin edelleen. Roolisiirtymät ovat raskaita ja kuluttavat voimavarojamme, vaikka kyse olisi positiivisista roolisiirtymistä. Rituaaleillakin on surussa tärkeä merkitys, ne ovat siirtymäriittejä elämänvaiheista toisiin ja eri rooleista toisiin siirryttäessä.
Olisipa meillä jokaisella joku, joka näkee surumme ja syvimmät murheemme. Olisipa turvaverkosto, joka ottaa kopin silloin, kun uhkaamme pudota pohjalle. Olisi joku, joka kysyisi, miten jaksamme ja toisi ruokaa silloin, kun itse emme jaksa sitä laittaa. Olisi joku joka oikeasti välittää. Voisitko sinä olla se joku, jo tänään?
Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.
Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.
Kirjeen kirjoittajat: Hidasta elämää -kirjoittajat Miia Moisio ja Samuel Glassar. Aihe: Masennus. Samuel tarkastelee masennusta ulkopuolisen silmin ja Miia vastaa tekstiin masennuksen kokeneen näkökulmasta. Muuta: Kirjoittajat eivät ole koskaan tavanneet toisiaan.
Samuel Glassar
Samuel: ”En sanoisi kokeneeni koskaan syvää masennusta, eikä sanomaani tässä ei tule ottaa liian tosissaan vaan lähinnä pohdintana. Olen viettänyt pitkiäkin aikoja yksin ja mieli ajautuu tällöin helposti ajattelemaan negatiivisesti. Silti koen, että yksin vietetyt ajat, ovat olleet suurimpien oivallusteni ja elämänilojeni pohjana. Yksin ollessa tulisi olla pakoilematta tekemättömyyden tunnetta ja yksinolon tunnetta ja antaa ajatusten liikkua vapaasti, vaikka se tuntuukin väärältä ja vastoin oletusarvoja. 24 tuntia tai jopa viikko ilman minkäänlaista tekemistä on yksi parhaista terapian keinoista mitä voisin kuvitella. Mieli rauhoittuu totaalisesti, koska se ei saa virikkeitä mistään.”
Miia Moisio
Miia: ”Minä voin sanoa kokeneeni syvän masennuksen. Koin sitä niin kauan, että lopulta minä olin masennus – ei ollut minua vaan minä ja sairautemme olimme yhtä. On vaikeaa kuvailla sitä, mitä on elää todellisen masennuksen kanssa. Se on jotain ihan muuta kuin oivallusten tai elämänilon pohja. Se on pimeä ja yksinäinen kaivo, jonka reunoista ei saa kiinni, vaikka kuinka yrittää. Sen imu on valtavan kova. Se on kuin musta aukko sisällä, joka imee kaiken valon ja vetää mukaansa pimeyteen. Olla tekemättä mitään on masentuneelle jatkuva olotila – pylly ei yksinkertaisesti nouse penkistä. Ei ole iloa, ei toivoa eikä voimaa.”
Samuel: ”Sanoisin masennuksia olevan erilaatuisia. On masennusta, missä ihminen ei ole tietoinen oman mielensä luonteesta ja toiminnasta, masennusta missä henkilö on tietoinen ajatuksistaan, mutta syyttää elämäntilanteestaan ulkopuolisia asioita ja masennusta missä henkilö tietää olevansa vastuussa elämästään, mutta kokee, ettei yksinkertaisesti pysty tai jaksa taistella raskasta olotilaa vastaan.”
Miia: ”Masennuksia on erilaisia. On alakuloa, lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta. Hetkellistä masennusta ja kroonistunutta vuosia kestävää kärsimystä. Masennusta on vaikea tunnistaa, sitä on vaikea hoitaa ja siitä toipuminen voi kestää hyvinkin pitkään.
Minunkin mielestäni vastuulla on iso rooli masennuksesta toipumisessa. Usein masennukseen liittyy uhriutumisen ajatusta, kärsimyskruunun ylläpitoa ja vastuuttomuutta, koska on opittu selviytymään juuri sillä tavalla. Masennus on lapsena yksin selviytymään jätettyjen, näkymättömiksi tehtyjen ja vastuuta kantaneiden ihmisten sairaus. Masentunut kokee syvää tyhjyyttä, yksinäisyyttä ja selittämätöntä koti-ikävää.”
Samuel: ”Kaikilla masennuksen muodoilla on kuitenkin yksi yhteinen piirre: ne ovat mielen ja ajatusten luomia olotiloja. Ongelmia ei ole olemassa. Ongelma on mielen luoma illuusio. Tässä hetkessä mikään ei koskaan ole väärin tai huonosti. Helvetti on päämme sisällä ja taivas tässä, nyt.”
Miia: ”Moni masentunut kokee olevansa vääränlainen ja rakkauteen kelpaamaton. Ongelma on se, että kokemus on niin todellinen ja todeksi koettu. Vaatii paljon työtä kääntää päänsä ihan toiseen asentoon ja katse siihen suuntaan, jossa näkyy valoa ja rakkautta pimeyden ja vihan sijasta. Valo voi häikäistä pitkään pimeässä kulkenutta ja pelottaa.”
Samuel: ”Koemme suuren osan elämästämme päämme sisällä. Mietimme ja pohdimme paljon, koska tärkeimmät tarpeemme on jo tyydytetty. Jäljelle jäävän energian käytämme ajatteluun, mutta ratkaisu masennukseen ei löydy päästämme. Saatamme analysoida ja pohtia tilanteemme puhki, ilman parantavaa vaikutusta olotilaamme.”
Miia: ”Masentunut todellakin pohtii ja pähkäilee paljon, analysoi analysoimasta päästyään ja tietää usein kyllä, miksi mieli on masentunut. Mutta ei osaa lopettaa ajattelemista. Psykoterapia usein vahvistaa analysoinnin taitoa. Jatkuva ajattelu kuluttaa sekä fyysisiä että henkisiä voimavarojamme. Itse löysin ajatteluni ja analysoimiseni rauhoittamiseen mindfulnessin; hyväksyvän tietoisen läsnäolon ja saattelin itseni lempeästi mutta päättäväisesti takaisin sinne, missä minä olen.”
Samuel: ”Masennuksen vastakohta ei ole onnellisuus, vaan itsensä ilmaisu. Itsensä ilmaisu tapahtuu keholla. Eleillä, liikkeillä, tekemällä asioita raajoilla, fyysisesti: maalaus, tanssi, laulaminen, puhe, avoimuus, huutaminen, itkeminen jne.
Masennus poistuu antamalla kehon liikkua tavalla miten se haluaa liikkua. Kohtaamalla sisäiset lukot täysin ja käymällä ne läpi. Tuntemalla tunteet 100-prosenttisesti, mikä voi tarkoittaa huutamista, itkemistä, potkimista yms.”
Miia: ”Masennus on pysähtynyt olotila. Koko keho on kuin unessa tai jäässä, supussa. Masennuksen hoidossa korostetaankin liikkumaan lähtemistä ja siinä on syvää viisautta. Jäässä oleva keho pitää saada liikkeelle, jotta energia alkaa virrata. Eikä huvita liikkua vaikka tietää sen tekevän hyvää. Masentunut saattaa kovastikin kapinoida liikkumiskehotuksia vastaan, koska tuntuu siltä, ettei huvita eikä jaksa.”
Samuel: ”Masennus on tavallaan tunteiden ilmaisemattomuudesta johtuva oire. Kokiessamme jotain traumaattista tai surullista pidätämme usein tunteita, koska koemme niiden olevan häpeällisiä tai väärin. Seurauksena tunteet patoutuvat sisällemme ja pursuavat ulos myöhemmin väärässä paikassa ja väärään aikaan.”
Miia: ”Monella masentuneella taitaa olla särkynyt sydän? Ihminen tekee kaikkensa suojatakseen haavoittunutta rakkauttaan. Ja suree loputtomasti ja vihaa itseään. Uskon, että moni masentunut itkee eniten ja tiedostamattaan sitä, että kokee häpeää eli vääränlaisuutta. Sitä ettei heidän rakkauttaan otettu vastaan ja annettu samanveroisena takaisin. Kun ei ole kosketusta omaan sisimpään, ei omia tunteitakaan voi tuntea – aivan kuin niitä tai koko ihmistä ei olisikaan, vaikka onkin. Mutta tie takaisin itsen ääreen on mahdollista etsiä ja löytää.”
Samuel: ”Mikään masennus ei ole pahasta. Päinvastoin; se on ihmiskehon tapa parantaa. Kaikki vastaavanlaiset oireet ovat kehon ilmoituksia siitä, että elämämme ei ole tasapainossa. On myös hyvä pitää mielessä, että usein vaikeat ajat elämässä ovat valmistautumista jotain paljon suurempaa ja hienompaa varten 🙂 #staystrong”
Miia: ”Masennus tuntuu pahalta. Itsekin uskon, että sairaudella on sanomansa. Masennuksen (rakkaudettomuuden) sanoman uskon olevan rakkaus. On tärkeää oppia rakastamaan itseään, rakkaus parantaa ja tekee vapaaksi. Syvällä pimeässä ovat lähekkäin pelko ja rakkaus, valo ja pimeys. Pimeydessä ja puristuksissa valmistellaan jalokiveä, joka tulee näkyviin sitten, kun on oikea aika ja kantajansa lupa päästää valo pimeään.”
Kesä on loistavaa aikaa viettää täyttä elämää. Pienillä ajatuksilla ja muutoksilla perusrutiineihin saamme miellyttävän muutoksen tuulahduksen. Ehkä annat näille kesäpaastoille mahdollisuuden.
Sosiaalinen media
On myönnettävä että aika suuri osa meistä on kiinni erilaisissa medioissa. Viimeisen 5-10 vuoden aikana on tapahtunut iso askel lisääntyneeseen some maailman käyttöön. Yhden kyselyn mukaan, jossa tarkasteltiin 65 maata, yli 70% omistaa älypuhelimen. Ja mikä hurjinta keskimääräinen päivittäinen puhelimen tarkistaminen tapahtuu 110 kertaa päivässä. 110 kertaa päivässä! Teknologia on tullut jäädäkseen ja se on ehdottomasti hieno asia. Meidän sisäinen biologinen tarpeemme ei ole kuitenkaan juuri ehtinyt muuttua vuosituhansiin. Sen takia on hyvä tiedostaa koneiden vaikutus fyysiseen jaksamiseen. Ennenkaikkea jos koneiden käyttö johtaa fyysisten tarpeiden laiminlyömiseen. Tietenkään kaikki eivät saa negatiivisia vaikutuksia mutta yhä useampi tuntee koneiden kuormituksen kehossaan. Jos tunnet seuraavat paastot haasteellisiksi, suosittelen niitä silloin kokeilemaan.
– Katson joka päivä some kanavia –> katson 2 päivänä viikossa viestit
– Katson viikottain some kanavia — > jätän kokonaisen kuukauden somen tauolle
– Luen s.postit useasti päivässä — > luen s.postit vain kerran päivässä
– Käytän somea samoin kuin ennenkin ainoastaan sillä erolla että teen valinnan tietoisesti, en reaktiivisesti (piippausärsyke = katson puhelinta)
En tiedä puhutteleeko nämä ketään mutta suosittelen miettimään näitäkin vaihtoehdoiksi. Usea meistä kaipaa yhteyttä, hyväksyntää ja rakkauden tunnetta näistä medioista. Kyseiset tunteet on saatavilla huomattavasti syvemmin aidoista ihmiskohtaamisista. Ei tässä mitään uutta ole, muistutan vain siitä minkä sinä jo tiedät.
Puolipäiväpaasto
Paasto sanasta tulee monille mieleen jotain missä kiristetään, tunnetaan olo heikoksi ja vaikeaksi. Näin ei mielestäni tarvitse olla. Itse olen kovasti tykästynyt puolipäiväpaastoon. Se toimii yksinkertaisesti.
– Syö edellisenä iltana iltaruoka esim. klo. 18
– Juo pelkästään vettä tai yrttiteetä syömisen jälkeen
– Nuku ja kun heräät nauti pelkästään vettä tai yrttiteetä
– Syö n. klo.9-13 välillä, kuunnellen kehoa ja sen tuntemuksia
Jos syömme kaiken aikaa keho ei pääse jatkamaan yön aikana alkaneita puhdistustoimia loppuun asti. Paasto auttaa kuonien poistumisessa sekä hormonaalisessa nollauksessa. 18-10 välille mahtuu jo 16 tuntia syömättömyyttä. Tämä ei ole liian pitkä paasto mutta antaa silti paaston hyötyjä. Kesä on loistava aika tällaiselle kokeilulle, koska aurinko antaa meille energiaa touhuamiseen. Jos olo tuntuu hyvältä kokeile paastoa 2-5pv viikossa. Paastosta voi olla hyötyä.
– Ylipainoisille
– Mielen selkeyteen
– Veriarvoihin
– Pitkäikäisyyteen
– Hormoneihin kuten kasvuhormonin toimintaan vaikuttaa positiivisesti
Kenelle ei välttämättä sovi:
– Kilpirauhasen vajaatoimintaa kokeville ihmisille
– Heikoille ja toipuville potilaille
– Vanhemmille naisille (kahdesta viimeisestä on myös toisenlaistakin mielipidettä)
Vaihtoehtoja paastolle:
Seuraavat eivät ole paastoja mutta toimivat silti loistavasti
– Puolipäiväpaasto sillä erotuksella että aamulla juodaan kahvia jossa on voita ja mct- öljyä
– Sama kuin edellinen mutta aamulla juodaan matchaa tai matea, kookosöljyllä ja mct-öljyllä lisättynä
Luontokylpylä
Tämä on minun henkilökohtainen suosikkini. Ulkoilmakylpylä joka sijaitsee kaikkialla maailmassa. Sähkömagneettinen säteily vaikuttaa moniin meistä. Parhaimpia tapoja on sulkea kännykkä kun se on taskussa, olla vähemmän koneella ja enemmän ulkoilmassa kosketuksissa maahan. Mitä enemmän olemme suorassa yhteydessä äiti maahan sitä vähemmän meillä on tulehdusta kehossa, jokainen tietää tämän intuitiivisesti. Se tunne kun olemme kävelleet hiekalla järven tai meren äärellä pitkään. Sen tunteen kun tulemme marjametsästä tai puutarhasta kädet mullassa. Jotain maagista tapahtuu kun olemme yhteydessä elävään maaperään. Kokeile näitä jos et ole vielä päässyt testaamaan:
– Juo lähdevettä kokonaisen viikon verran
– Pistä paljaat jalat maahan päivittäin
– Halaa puita (puut ovat myös elävää materiaalia)
– Makaa paljaalla iholla nurmikolla jalat ylösnostettuna
– Ui järvessä aina koneellisen kuormituksen jälkeen (esim. päivä tietokoneella)
– Sulje silmät ja kuuntele luontoa sekä aisti ympäristö
Kohti kesää hyvällä fiiliksellä mennään. Ja kuten aina mitä tahansa teetkin, tee se täydellä sydämellä, hengittäen ja rakastaen toisia siinä vierellä. Aurinkoista sisäistä paistattelua.
Jätän sinut tähän seuraavaan ajatukseen.
On helppoa miettiä aina jälkeenpäin, mitä olisi voinut tai pitänyt tehdä. Mutta juuri elämämme pikku mokat muokkaavat meistä ainutlaatuisia. Juju on käyttää virheitä kasvamiseen. Tässä kymmenen vinkkiä, joiden avulla voit keskittyä siihen, miten elää tässä hetkessä – ja lakata vatvomasta menneitä.
1. Ole ihan rauhassa oma outo itsesi.
Ja ota siitä hyöty irti! Kysynnän ja tarjonnan markkinoilla olet kuumaa, uniikkia tavaraa. Kohtele myös itseäsi sen mukaisesti.
2. Lakkaa miettimästä, mitä muut ajattelevat.
On mahdotonta kontrolloida muiden mielipiteitä sinusta. Voit yrittää koko elämäsi tehdä hyvää vaikutusta muihin, ja loppujen lopuksi epäonnistua. Älä tuhlaa aikaasi muiden ihmisten miellyttämiseen. Heidän miellyttämiseen, joiden mielipide merkitsee vähemmän kuin omasi. Tee valintoja, jotka miellyttävät sinua, niin itseluottamuksesi kasvaa.
3. Noudata kolmen sekunnin sääntöä.
Joka kerta, kun tekee mieli vastata jollekin kiukkuisena tai vihaisena, hengitä kolme sekuntia. Rauhoitu ja mieti miltä tuntuu loukata toista ihmistä. Se ei ole koskaan sen arvoista. Näin säästyt tulevaisuuden katumukselta.
4. Älä tuhlaa aikaasi ihmisiin, joista et pidä.
Kuulostaa itsestäänselvyydeltä? Mutta kuinka usein osallistut juhliin tai tehtäviin, koska sinun pitää? Aika on meidän kallisarvoisin resurssimme, jota ei pitäisi tuhlata tapahtumiin tai ihmisiin, joista emme pidä. Eniten ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa rakkaittensa kanssa. Priorisoi heidät nyt. Tulet olemaan iloinen, että teit niin!
5. Rakasta työtäsi.
Vietämme töissä enemmän aikaa kuin muualla. Jos työsi imee sinut kuiviin, tylsistyttää tai tekee sinut onnettomaksi, se on väärä työ. Jos et ole varma, mitä haluaisit tehdä, ota aikaa itsetutkiskeluun. Muussa tapauksessa, nyt on aikasi ottaa askel lähemmäksi unelmatyötäsi. Mikä pidättelee sinua?
6. Kunnioita virheitäsi.
Virheet ovat oppitunteja. Epäonnistuminen ei ole jotakin, mistä tulisi ruoskia itseään. Se on jotakin, mitä juhlia. Se tarkoittaa, että olet yrittänyt. Opi virheistäsi, anna itsellesi anteeksi, ja suuntaa nenä kohti uusia tuulia!
7. Lopeta kehujen kalastelu.
Minkä tahansa tekeminen vain menestyksen kiilto silmissä, johtaa lähes väistämättä pettymyksiin ja katkeruuteen. Käytä aikasi sellaisiin asioihin, joiden tekeminen tuottaa iloa ja tyytyväisyyttä. Silloin positiiviset mielipiteet ovat plussaa, negatiiviset epäolennaista.
8. Ole rehellinen.
Tyhjät lupaukset satuttavat ja tuottavat pettymyksen. Pidä sanasi aina kun mahdollista. Jos jotakin väistämätöntä tulee tielle, selitä tilanne ja tarjoa vaihtoehtoja. Se saa ihmiset tuntemaan olevansa etusijalla, vaikka jouduitkin tuottamaan pienen pettymyksen.
9. Pidä huoli kehostasi. Se on ainoasi.
Tiedätkö, kuinka lentokoneessa ohjeistetaan pukemaan happinaamari ensin itselleen, vasta sitten toiselle? Noudata tätä ohjetta myös terveytesi suhteen. Olet parempi ja tuotteliaampi ihminen, kun pidät itsestäsi huolta.
10. Harjoita kiitollisuutta.
Vaikka asiat olisivat miten huonosti, aina on jotakin, mistä olla kiitollinen. Onko sinulla puhdasta vettä juotavaksi? Entä ruokaa jääkaapissasi? Kun tietoisesti ajattelet asioita, joista olet kiitollinen, negatiiviset asiat alkavat näyttää pienemmiltä ja vähemmän musertavilta.
Olen ollut tähänastisen elämäni aikana kolmessa parisuhteessa. Kaikilla on ollut jokin tietty nimilappu; eri vaiheissaan suhteet ovat kuuluneet mikä mihinkin ihmissuhdekategoriaan.
Ensin ehkä vapaamuotoisesti tapaillaan. Sitten sovitaan, ettei tavata muita, eli seurustellaan. Jossain vaiheessa seurustelu saattaa edetä avoliitoksi, lopulta ehkä kihlaukseksi ja avioliitoksi asti.
Nimilappujen antaminen tapahtumille ja ilmiöille antaa ihmiselle mahdollisuuden jäsentää maailmaa mielessään ja säästää siten aivokapasiteettiaan. Siksi kahden ihmisen yhteisestä polusta tulee ’parisuhde’ ja jaetusta kodista ’avoliitto’. Nimen myötä kustakin ainutlaatuisesta ilmiöstä tulee tuttu, ymmärretty, ja tiedämme, miten siihen suhtautua, eikö?
Nimilaput tuottavat kuitenkin myös ongelmia. Kun ihmissuhde on luokiteltu, sitä aletaan katsoa tietynlaisten lasien lävitse. Tapailulle on omat linssinsä, avioliitolle taas toisenlaiset. Tässä tapauksessa lasit eivät kirkastakaan maisemaa vaan pikemminkin sumentavat, sillä ne sisältävät kaikenlaista roskaa, jota kyseiseen ilmiöön liitämme: uskomuksia ja odotuksia, pelkoja ja toiveita, tarinoita siitä, miten kyseisen suhteen meidän mielestämme kuuluu toimia.
Lasit rajaavat ratkaisevasti sitä, mitä me todellisuudesta havaitsemme. Ne estävät meitä näkemästä ihmissuhdetta sellaisena kuin se on ja luovat kuilua odotusten ja todellisuuden välille. Todellisuuden sijaan näemme sitä mitä haluamme nähdä tai sitä mitä eniten pelkäämme.
Ihastumme odotuksilla täydennettyihin mielikuviin ja romanttiseen tarinaan, jonka käänteiden toivomme muistuttavan erehdyttävästi teatteria, elokuvia ja romaaneja – niissähän on luotu stereotyyppinen käsitys ihanteellisen suhteen draaman kaaresta. Tai sitten vihastumme pienistäkin asioista, jos niillä on omassa uskomusjärjestelmässämme merkitystä. (”Hän ei tuonut minulle kukkia syntymäpäivänä = hän ei siis rakasta minua.” Jos ajattelet näin, asiahan on tietysti totta, vai mitä?)
Kaiken huipuksi ei ole olemassa yleisiä laseja, jotka sopisivat kaikille, vaan JOKAINEN meistä katsoo JOKAISTA kategoriaa omien ainutlaatuisten lasiensa läpi. Muun muassa siitä syntyvät mahdolliset ristiriidat puolisoiden välillä.
Ulkoa opitut uskomukset tuovat ihmeellisiä sääntöjä (ja taas siten lisää pelkoja, epäröintiä ja ei-ehkä-mihinkään perustuvia toiveita) suhteiden etenemiselle. Kannattaako ensimmäisillä treffeillä mennä sänkyyn? Milloin on sopivaa muuttaa yhteen? Vaikka naistenlehdet sanoisivat mitä, väitän, ettei kukaan osaa vastata oikein. Eivät edes asianosaiset itse, muuten kuin tekemällä ratkaisuja, jotka perustuvat aitoihin tunteisiin ja rehellisyyteen. Suhteen kestävyyden kannalta sekään ole vielä tae mistään.
Missään ei ole luvattu, että tiettyä tunnetta odottamalla tai seuraamalla tai tietyn määrän työtä tekemällä pääset sateenkaaren päähän. Minun uskomukseni on, että läheskään kaikkia hyviäkään suhteita ei ole tarkoitettu kestäväksi lopun ikää. Eikä se tee suhteesta yhtään huonompaa. Kaikella on aikansa.
Pohdiskelen parhaillaan, millainen on se uuden ajan ihmissuhde, jonka nykyinen minäni haluaa. Ainakaan se ei perustu yksinolemisen tai hylätyksi tulemisen pelkoon eikä takertumisen tarpeeseen. Se ei perustu yksinomaan samaan osoitteeseen, yhteiseen sukunimeen, tietyissä piireissä näyttäytymiseen tai muuhunkaan ulkoiseen seikkaan. Niitä voi joskus tulla, mutta niitä ei suhteen kannattelemiseen tarvita.
Uuden ajan ihmissuhde perustuu vapauteen viettää aikaa toisen kanssa, koska molemmat haluavat niin. Valinnan mahdollisuus on voimassa joka päivä uudestaan ja uudestaan – koska ulkoiset raamit eivät muodosta pakkoa yhdessäololle.
Uuden ajan ihmissuhde perustuu toisen kohtaamiseen – ilman ”Unelmien prinssi/prinsessa”-laseja, aitouteen sekä täyteen rehellisyyteen omista tarpeista, toiveista ja tunteista. Ensin rehellisyyteen itselle, sitten myös toiselle.
Uuden ajan ihmissuhde perustuu avoimeen ja kärsivälliseen suhtautumiseen ilman tarvetta tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Se tarkoittaa ruusuisista odotuksista irtipäästämistä ja luottamusta siihen, että asiat etenevät juuri niin kuin niiden tässä suhteessa kuuluu edetä.
Uuden ajan ihmissuhteessa ollaan läsnä tässä ja nyt, ja nautitaan siitä, mitä on. Huomisesta ei muutenkaan koskaan tiedä, joten saman tien voin lakata suunnittelemasta, toivomasta ja pelkäämästä, ja keskittyä olemaan kiitollinen.
Kuvat: Unsplash ja Matti Lahtinen
Julkaistu aiemmin Elämän flow -blogin omilla sivuilla kesäkuussa 2014. Sittemmin kirjoittaja on asettunut hyvin onnellisesti uuden ajan ihmissuhteeseen, johon mahtuu sopivassa suhteessa yhteisiä joogahetkiä ja moottoripyöräilyä sekä vihermehuja ja viinilasillisia.
Olen pohtinut paljon luonteeni kehitystä. Miksi lapsena niin sosiaalinen ja luova luonteeni on nykyään introvertimpi ja varautuneempi? Missä on se oikea minä, vai olenko minä luonnollisesti kasvanut ja muuttunut, eikä sitä lapsuuden minää ole enää olemassa? Vastauksia näihin isoihin kysymyksiin lähdin hakemaan asiantuntijoilta Tommi Kujalalta ja Emilia Vaskolta, jotka pyörittävät nykyaikaista henkistä koulua, Kehto Koulua, Siuntion kauniissa luonnon maisemissa.
Emilia Vasko, VTM, on toiminut yritys- ja johtajavalmentajana noin 15 vuotta ja valmistunut mm. Suggestoterapeutiksi, Rentoutusopastajaksi ja Enneagrammiohjaajaksi. Tommi Kujala, KTM, jätti 15 vuoden ammattijohtajan paikkansa markkinointialan huipulla vuonna 2008 ja on sittemmin opiskellut itsensä mm. Kundaliinijoogaopettajaksi, Integraalipsykologian Fasilitaattoriksi ja Henkiseksi Valmentajaksi.
Luonne vai persoona?
Ensin oli määriteltävä ne käsitteet, joista puhumme. ”Luonne ei ole niinkään psykologinen termi vaan yleiskielen sana. Luonne on laaja kokonaisuus, johon vaikuttavat esimerkiksi perimä, kasvatus ja elämäntilanne. Luonne näkyy siinä, miten toimimme ja reagoimme kussakin hetkessä. Siinä missä luonne muuttuu ajan myötä kokemusten vaikutuksesta, persoonan ydin pysyy aina samana”, Emilia kertoo.
Luonne on siis se minun käyttäytymisessäni muuttunut tekijä, kun taas persoonani on pysynyt samana lapsuudesta lähtien. Tommi kuvailee: ”Persoona sanana tulee latinasta, ja se tarkoittaa maskia, naamaria. Käytännössä persoona on siis pintaa, mitä esitämme ulospäin. Samalla kuitenkin esitämme tätä myös itsellemme sisäänpäin. Emme usein tiedosta itse tätä esitystämme, kuinka käyttäydymme missäkin tilanteessa.”
Tommi korostaa tiedostamisen tärkeyttä: ”Vaikka persoonan ydintä ei voi muuttaa, omaa suhdettamme siihen voi, kunhan ensin tiedostamme oman persoonan ja minän erillisyyden. Persoona muodostaa reaktiomme automaattisesti, joten jos osaamme ottaa näihin reaktioihimme etäisyyttä, voimme päättää reagoida eri tavalla. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa, se vaatii paljon tiedostettua työtä. Jos emme osaa erottaa persoonaa meistä itsestämme, koemme helposti olevamme uhriasemassa: Minä nyt vain olen tällainen, ei voi mitään.”
Persoonani kuvastuu siis reaktioissani erilaisissa tilanteissa. Luonteessani ulospäin näkyvät muutokset ovat vain persoonani reaktioita erilaisiin elämäntilanteisiin ja haasteisiin. Teoria alkaa seljetä, mutta mistä tiedän, mikä on sitä syvintä minuutta?
Kuka minä olen?
Emilia vastaa: ”On iso kysymys, kuka olet ilman persoonaa. Ihmisen minä on muuttuva. Se on täysin spontaania älykkyyttä, joka tekee juuri siinä hetkessä parhaat ratkaisut. On kuitenkin tehtävä tietoinen päätös toimia minän mukaisesti, muuten persoona ohjaa toimintaamme. Vaikka minän tieto on aina käsillä, ajaudumme useimmiten automaattisesti persoonan tuomiin reaktioihin tietoisen valitsemisen sijaan.” Tiedostaminen on siis avaintekijä toimiaksemme sen todellisen minän mukaisesti, eikä vain persoonamme reaktioiden ohjaamina.
Tommi tuo kuvioon mukaan vielä yhden toimijan, egon: ”Ihmisen minä on herkkä. Siksi sen ympärille rakentuu ego, joka minää suojellakseen johtaa tiettyihin reaktioihin. Esimerkiksi pakeneminen on yksi egon luoma selviytymiskeino. Ego ja sen luomat suojakeinot syntyvät kaikille. Ego alkaa kehittyä jo sikiövaiheessa, kun äidin raskausajan tuntemukset vaikuttavat lapseen.”
Tommi huomauttaa, että vaikka egon alkuperä on hyvä tarkoituksenaan suojata meitä, se myös estää meitä kohtaamasta todellisuutta. Egoa ei olekaan tarkoitus poistaa kokonaan, vaan sen voi ja se on tarkoitus hyväksyä ja tiedostaa sen vaikutus. ”Sen sijaan, että ajattelisin olevani yhtä kuin egoni ja sen ohjaama toiminta, voin ajatella, että minä olen minä ja minulla on ego, jonka toimintaa voin tarkastella ja päättää, toiminko sen mukaan.”
Tommi kertoo, että jos ihminen ei itse valitse tietoisesti toisin, ”luonnon painovoima” vetää meitä alaspäin. Tämä luonnon painovoima voi ehtiä viemään meidät aivan pohjalle, itsemurhan kynnykselle, mutta sieltäkään nouseminen ei ole mahdotonta. ”Niinkin syvältä voi nousta se herääminen, että haluankin olla elossa. Heräämisestä alkaa matka kohti parempaa, vaikka työtä se matka vaatii. Buddhalaiset sanovat: Kun on riittävän monta kertaa lyönyt päätä seinään ja ajattelee, ettei tästä nyt vain pääse läpi, herätään katsomaan, että tuossa vieressähän on kokoajan ollut ovi. Meidän pitää kärsiä riittävästi, kunnes huomaamme mahdollisuuden löytää uusi tie.”
Kuinka voin kasvaa minuksi?
On olennaista osata tunnistaa omat sisäiset pakonomaiset tarpeensa. ”Aina kun tunnistat käyttäytymisessäsi jotain pakonomaista, voit todeta, että nyt persoonasi yrittää suojata joltain, joka on tulossa esiin. Persoonahan suojaa kivulta ja ahdistukselta, mitä uudet oivallukset usein vaativat käymään läpi ennen helpotusta. Näin ollen persoona suojaa kivulta, mutta myös kasvulta”, Tommi muistuttaa.
Tarpeiden tunnistaminen ja omien reaktioiden tiedostaminen vaatii työtä. Vaikka juuri sitä omaa juttuasi ei voi tietää kukaan muu kuin sinä itse, kannattaa ottaa vastaan apua myös opettajilta ja opeista, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan. Tommi ohjeistaa: ”Voit oppia niiltä, jotka ovat kävelleet saman polun ennen. Sinun on itse käveltävä oma kasvun polkusi, mutta jos et tiedä mihin olet menossa, on vaikea edetä.”
Tommi muistuttaa kuitenkin olemaan tarkkana opastajia valittaessa: ”Tarjolla on laaja skaala menetelmiä ja ohjaajia, joten mieti, parantaako tämä oikeasti pysyvästi oloani, vai tarjoaako se vain hetkellisen avun. Mikään ulkoinen muutos ei tee sisäiselle rakenteelle mitään. Ongelma ottaa uudet vaatteet, mutta jos ei ole todella käynyt läpi omaa ahdistustaan, niin ongelma ottaa uuden muodon. Vapaus on sitä, että voin katsoa mitä ja ketä tahansa, mutta olla minä. Hyväksyä sen, mikä olen. Jos joudun sulkemaan maailmasta pois mitään, niin minä olen se, joka on rajoittunut.”
Tiedostaen kohti kasvua
Kehityksen ydin on tietoinen ajatteleminen. ”Ajattelu on persoonan väline. Persoonaa ei ole ilman ajattelua. Jos haluamme huomata minuuden ja persoonan erillisyyden, emme voi uskoa ajatuksiamme. Ne ovat yksi todellisuus, mutta ne eivät ole kaikki kaikessa. Intuitio, kyky sanattomaan ymmärrykseen, on meissä kaikissa, mutta kaikki me emme sitä huomaa”, Emilia kertoo.
Tällä vasta alkaneella tielläni kohti sen sisäisen minän löytämistä Tommin ja Emilian antamat eväät tiivistyvät mielessäni kolmeen ydinohjeeseen: tiedostan ajatukseni ja reaktioni, tiedostan niiden alkuperän mahdolliset syyt ja tietoisesti valitsen, toiminko reaktioideni pohjalta, vai ohjaako sisimpäni tekemään toisin.
”Vasta sitten, kun emme usko omia ajatuksiamme siitä, kuka olen, mitä muut ajattelevat minusta, mitä haluaisin että muut ajattelevat minusta ja mitä minä ajattelen minusta, voimme ymmärtää: Minä olen mitä olen”, Tommi tiivistää.
Oletko jäämässä lomalle työstä, jossa et viihdy? Haluaisitko viettää päiväsi tekemällä sitä, mitä rakastat? Kiehtooko oman kutsumuksen löytäminen ja toteuttaminen?
Monia kiehtoo – oman elämäntehtävänsä pariin astuminen on yksi henkisen kasvun inspiroivimmista askelista. Kuitenkin hyvin moni sanoo tässä kohtaa MUTKU.
1. ”Mutku en mä tiedä, mikä mun unelmahomma olisi.”
Harva automaattisesti tietää. Koska olet täysin ainutlaatuinen, ei myöskään sinun näköistäsi työtä ole jokaisessa puljussa.
Unelmatyössä yhdistyvät sinun vahvuutesi ja rakkaimmat intohimon kohteesi. Jotta toimenkuvasi tai yritysideasi voi alkaa muotoutua, saatat tarvita aikaa, itsetutkiskelua ja asioiden jäsentämistä mielessäsi. Mistä innostut? Minkälaisten asioiden parissa voisit viettää aikaa loputtomiin? Missä olet hyvä? Mitä vahvuuksia käytät mieluiten? Leikittele ajatuksilla. Yhdistele luovasti erilaisia vaihtoehtoja. Älä sano ajatuksille ei, anna niiden tulla. Sinun ei tarvitse toteuttaa mitään, mutta mutkuttelun sijaan ala laajentaa mieltäsi erilaisilla mahdollisuuksilla.
Et ehkä keksi heti, mitä haluaisit tehdä. Älä yritä pakottaa vastausta esiin. Luultavasti tarvitset myös ajanjaksoja, jolloin annat asian hautua ilman aktiivista ajatustyötä.
Aloin itse kaivata alanvaihtoa toimittajan työstä yhdeksän vuotta sitten. Selvittelin koulutusvaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Joidenkin vuosien ajan pyörittelin ylläolevia kysymyksiä paperilla. Odotin esiripun avautuvan silmieni edessä, mutta niin ei käynyt.
Luotin siihen, että asia selkenee joskus. Ensin siirryin silloisella alallani yrittäjäksi. Yrittäjyyden myötä sain ensimmäiset maistiaiset siitä, miltä tuntuu toimia inspiraation ohjaamana. Viisi vuotta sitten osasin ottaa konkreettisia askelia kohti kiinnostuksen kohteitani. Vähitellen uusi työ valmentajana hyvinvoinnin parissa alkoi muotoutua.
Pian huomasin myös, että se mikä on unelmatyötäni nyt, ei välttämättä ole sitä enää parin vuoden päästä. Unelmatyön ei tarvitse olla staattinen tila. Se saa kasvaa ja kehittyä jatkuvasti tekijänsä mukana.
2. ”Mutku en mä tiedä, miten mun lempijutuista voisi tulla työ tai kuka siitä maksaisi.”
Harva intohimoyrittäjä on kerrasta ryhtynyt tienaamaan harrastuksellaan kolmen tonnin kuukausipalkkaa. Niinkin voi tapahtua, mutta jos kannattavan asetelman rakentaminen tuntuu haastavalta, sitä ei kannata suoraan tavoitella.
Kutsumuksen löytäminen ja siitä ammatin tekeminen ei tapahdu selkein hyppäyksin, vaan se on erilaisten askelten ottamista omalla tiellä: välillä eteen ja välillä taakse, joskus loikka eteenpäin ja sitten kolme haparoivaa heilahdusta sivuun. Oppaana toimii tunne. Mikä tuottaa iloa? Mikä houkuttelee ja innostaa? Miten voin auttaa muita parhaiten? Mikä tuntuu takkuilevan? Kannattaako sitä jatkaa?
Muista, että myös työn muodot muuttuvat koko ajan. Sähköisten palveluiden myötä oma toimenkuvani on viime vuosina mullistunut kokonaan. Kolme vuotta sitten en mitenkään olisi osannut kuvailla, millainen työpäiväni on nyt. Voi hyvin olla, että yhtä suuria mullistuksia tapahtuu jatkossakin. Jos unelmatyötäsi ei vielä ole olemassa, se ei tarkoita, etteikö tulevaisuudessa voisi olla. Se rakentuu vähitellen: kokeilemalla, yrittämällä, erehtymälläkin. Jokainen askel matkallasi tuottaa osaamista ja ymmärrystä, joka auttaa sinua jatkossa.
3. ”Mutku ei näillä resursseilla ja tässä tilanteessa (talo, lapset, autolaina, koiratarha, mummon omaishoitajana toimiminen, huono matikkapää, huono kielitaito, mitä näitä nyt on) pysty tuollaisiin muutoksiin.”
Selityksiä on paljon. Todellisia esteitä on paljon vähemmän. Selityksillä voi suojata itseään – ja kyllä, jos haluat jäädä siihen, missä nyt olet, sinulla on täysi oikeus tehdä niin.
Mutta jos et ole tyytyväinen tilanteeseesi, ja tunnet jonkun suunnan kutsuvan sinua enemmän kuin nykyisen työsi, kannattaa tarkastella, voisitko päästää irti selityksistä ja tarttua toimeen juuri niistä lähtökohdista, jotka sinulla on. Oli tilanteesi mikä tahansa, luultavasti paljon vaikeammista olosuhteista ja heikommilla resursseilla on pystytty tekemään ihmeellisiä elämänmuutoksia.
Kertaloikka kutsumuksensa perään ei ehkä ole jokaisen juttu, eikä sen tarvitsekaan olla. Suurimmalle osalle sopii mieluummin vähitellen tapahtuva muutos, jossa ei yhdellä irtiotolla kasata omalle intohimolle suuria taloudellisia menestyspaineita.
Voit hyvin nykyisen päivätyösi ohella ryhtyä edes hetkittäin antamaan lisäaikaa omille intohimoillesi. Anna niiden laajentua ja taitojesi karttua vähitellen. Kun osaamisesi kasvaa, todennäköisesti myös taidoillesi tulee kysyntää. Ensin saatat joutua tarjoamaan palveluitasi ilmaiseksi, mutta vähitellen voit myös asettaa niille hinnan. Kunnioita omaa osaamistasi.
Anna lähtökohtiesi kääntyä mieluummin vahvuuksiksi kuin heikkouksiksi. Ehkäpä olet ainutlaatuisen elämäsi aikana oppinut jotain sellaista, mistä on apua muille. Itse koin unelmatyöni ensimetreillä uupumuksen, mutta se ei ollutkaan este, vaan se auttoi minua ymmärtämään hyvinvointia entistä kokonaisvaltaisemmin.
Lakkaa vastustamasta ja selittelemästä. Maailma ei voi tarjota sinulle mahdollisuuksia, jos et halua nähdä niitä.
4. ”Mutku jos mä aloitan nyt ja unelmatyön luomisessa kestää kymmenen vuotta, olen sitten jo XX vuotta vanha!”
Olet kymmenen vuoden päästä joka tapauksessa XX vuotta vanha. Ikää kertyy väistämättä, teit millaista työtä tahansa. Mutta valinnoilla ja uskalluksella voit vaikuttaa elämänlaatuusi niin ratkaisevasti, että kymmenen vuoden kuluttua et välttämättä tunne vanhentuneesi lainkaan, ehkä jopa päinvastoin nuorentuneesi.
Oman kutsumuksensa seuraaminen tuottaa niin paljon energiaa, etten ikinä olisi voinut kuvitella. Olit minkäikäinen tahansa, olet ansainnut sen, että teet sitä, mikä sinua eniten inspiroi.
Itselleni suuri innostuksen lähde oli muutama vuosi sitten artikkeli 93-vuotiaasta joogaopettajasta Veikosta, joka oli tutustunut joogaan nelikymppisenä. Hän opetti edelleen ja suunnitteli jäävänsä satavuotiaana varhaiseläkkeelle. Veikon innostamana minäkin uskalsin lähteä joogaopettajakoulutukseen 37-vuotiaana. En ollutkaan vielä liian vanha, vaikka olin niin ajatellut.
***
Mutkuttelu on helppo vaihtoehto. Se ei vaadi rohkeutta, heittäytymiskykyä, luottamusta tai luovuutta. Silloin saa siirtää vastuun olosuhteille, joita pitää oman kutsumuksensa seuraamisen esteenä.
Entä jos kuitenkin jättäisit seuraavan mutkun väliin ja antaisit elämäntehtävällesi mahdollisuuden?
Tänä keväänä on kesäkukkien istutusta siirretty ja siirretty parempien ilmojen toivossa. Alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että ilmat ei ihan heti lämpene, joten istutuspuuhiin oli vain ryhdyttävä, jos tälle kesälle kukat on aikomus istuttaa. Säällä on ainakin Keltaisessa talossa suuri merkitys kaikenlaiseen innokkuuteen pihahommien suhteen. Kesäkukkien lisäksi viime keväänä laitetut kasvulavat vaativat myös keväthuoltoa. Kasvulavat olivat käytännössä oikein kätevät. Ainoastaan niiden välit ja reunat on vähän hankala pitää siistinä nurmikkoa ajaessa, joten päädyimme laittamaan väleihin ja reunoille laatat.
Vaikka säät ei ihan houkutelleet pihahommiin, oli puutarhoilla ja kukkamyymälöissä oikein mukava kierrellä ihastelemassa kukkaloistoa. Paljon ihania vanhoja luottokukkia tarttui matkaan ja lisäksi on aina kiva kokeilla myös jotain ihan uutta. Pelargoniat ovat ehdottomia suosikkejani ja niistä varsinkin vanhanajan Mårbacka on hempeydellään ihan ykkönen.
Istutukset alkaa olla nyt istutettu ja nyt täytyy vai toivoa, että päästään nauttimaan kukkaloistosta eri puolilla pihaa. Toivotaan, että kukat saa riittävästi myös sitä kaivattua aurinkoa, veden ja ravinteiden lisäksi. Tänä keväänä kokeilin myös uusia kesäkukkien ravinnepalloja. Eipähän tarvitse niin muistella kastellessa lannoituspuolta.
Kaikissa istutus – ja puutarhatöissä Saga on ollut varsin innokas apuri. Valkoinen, pieni koira ei aina näytä ihan siltä, vaan suihkun kautta on saanut kaverin tuoda sisälle useamman kerran! Pääasia kuitenkin, että touhua riittää ja yksin ei tarvitse puutarhahommia tehdä.
Tänä keväänä Keltaisen talon pihan eri puolille on tullut varsin paljon erilaisia uusimiskohteita. Syynä tähän on ilman muuta tuo meidän puutarhan pikku apuri. Sagan kanssa kun pihalla paljon kiertää, pistää silmään yhtä ja toista pienen fiksauksen tarpeessa olevaa kohdetta. Kesälomaansa Sagan kanssa toukokuussa viettänyt nuorempi tytär varsinkin on ollut hyvinkin kriittinen näkemäänsä ja työn alle on joutunut yhtä jos toista. Yksi uudistuksen kohde oli mm. kukkalaatikot kuistin kaiteessa, sekä kesähuoneen ikkunan alla. Niin sai vanhat rautakehikkolaatikot lähteä ja tilalle vaihdettiin valkoiset, yksinkertaiset puulaatikot.
Negatiivinen energia tihkuu ympäristöstä ja vetää helposti mukanaan. Negatiivista energiaa levittävät ihmiset murskaavat unelmia, aiheuttavat hämmennystä ja saavat iloiset, lahjakkaat ja vahvat ihmiset tuntemaan itsensä pieniksi, saamattomiksi ja heikoiksi.
Nämä ihmiset eivät ole ”pahoja” – mutta valitettavasti jumissa negatiivisuudessa. Se ei kuitenkaan oikeuta heitä vaikuttamaan negatiivisuudellaan sinun hyvinvointiisi.
Jos sinua ympäröi liiallinen negatiivinen energia, olet varmasti huomannut, että jokin on pielessä. Oletko joidenkin keskustelujen jälkeen hämilläsi tai jopa uuvuksissa? Tuntuuko sinusta väärältä olla oma itsesi tai kertoa mielipiteesi?
Ehkä olet kuullut viime aikoina runsaasti kritiikkiä ja valitusta, mutta et kuitenkaan pyrkimystä tai halua muuttaa asioita. Olet keskustellut peloista ja pahimmasta mahdollisesta, jonka johdosta olet itsekin alkanut tuntemaan pelkoa ja ahdistusta asioista, joista et ole sitä ennen tuntenut.
Ylipäänsä elämä tuntuu pienemmältä, vähemmän energiseltä ja mahdollisuudet tuntuvat olevan vähissä, jos olet juuttumassa negatiivisen energian piiriin. Kokeile silloin näitä keinoja negatiivisen energian taltuttamiseksi.
1. Ole tietoinen kielteisestä ilmapiiristä
Kun tiedät, mitä on tapahtumassa, voit muuttaa sitä, vaikka se onkin haastavaa. Ottamalla vastuun osallistumisestasi uhrina olemisen sijaan, olet jo aloittanut puhdistautumisen negatiivisuudesta.
2. Jätä vihaajat omaan arvoonsa
Monet yrittävät järkeillä tai pohtia negatiivisten ihmisten mielipiteitä. Yleensä se on ajanhukkaa, eikä johda mihinkään.
3. Pyri poistamaan elämästäsi mahdollisimman monta negatiivista ihmistä ja tilannetta
Sukulaisia tai muita lähipiirin ihmisiä voi rakastaa turvallisen etäisyyden päästä, etenkin sellaisia ihmisiä, jotka käyttävät sinua ja tunteitasi väärin. Tähän ei ole mitään oikeaa tapaa, joten hae niin paljon tukea ulkopuolelta kuin tarvitset. Lopeta myös itsesi saattaminen negatiivisiin tilanteisiin, niin teet itsellesi palveluksen.
4. Luo pyhä paikka tai tila asioille, jotka merkitsevät sinulle eniten
Kirjailija Julia Cameronin idean mukaan oman elämänsä arvokkaille asioille, kuten omalle taiteelle tai ihmissuhteille, tulee luoda turvallinen paikka, johon muut eivät pääse käsiksi. Nämä asiat jaetaan vain kaikista tärkeimpien ihmisten kanssa, jotka kuuluvat sisäpiiriisi.
5. Rakenna oma säteilevä energiasi
Kun olet vahvempi, olet myös vastustuskykyisempi. Ota siis vaikka hemmotteleva kylpy. Siivoa asuntosi. Puhalla saippuakuplia. Lekottele auringossa. Hukuta itsesi rakkauteen omaa itseäsi kohtaan.
Tiedät olevasi onnistunut negatiivisen energian karkotuksessa, kun elämä tuntuu valoisammalta, kotisi on järjestyksessä, olet onnellisempi ja energisempi. Nukutkin rauhallisemmin. Hyvänä sivuvaikutuksena saatat jopa innostaa ihmisiä ympärilläsi karsimaan omaa negatiivisuuttaan ja kukoistamaan kanssasi!
