Kaksi vakavasti sairasta miestä jakoi yhteisen sairaalahuoneen.
Toinen heistä, keuhkovaivoista kärsinyt mies, nostettiin joka iltapäivä tunnin ajaksi istumaan sängyssään, jotta hänen keuhkoihinsa kertynyt neste poistuisi helpommin. Tämän miehen sänky oli huoneen ainoan ikkunan vieressä.
Toinen miehistä joutui vakavien selkäkipujen vuoksi viettämään kaiken ajan selällään maaten. Kuluttaakseen aikaa he keskustelivat tuntikausia. He puhuivat vaimoistaan ja perheistään, kodeistaan, työstään, armeija-ajoistaan, ja vertailivat, missä olivat olleet lomalla.
Joka iltapäivä, kun ikkunanviereisessä sängyssä oleva mies sai hetkeksi nousta istuma-asentoon, hän kulutti aikaa kuvailemalla huonetoverilleen kaikkia ikkunasta näkemiään asioita.
Toisessa sängyssä selinmakuulla oleva mies alkoi odottaa noita iltapäivän tunteja, jolloin hänen sairaalasängyn rajaamaa maailmaansa laajensivat ja elävöittivät kaikki ulkopuolisen maailman tapahtumat ja värit.
Huoneen ikkunasta näkyi puistoon, jossa oli ihana lampi. Ankat ja joutsenet pulikoivat vedessä, jossa lapset uittivat leluveneitään. Nuoret rakastavaiset kulkivat käsi kädessä kukkien väriloiston keskellä, ja kauempana horisontissa erottuivat kaupungin ääriviivat.
Ikkunan vieressä istuva mies kuvaili tätä kaikkea äärimmäisen yksityiskohtaisesti, jolloin huoneen toisella puolella makaava mies sulki silmänsä ja näki sielunsa silmiin nämä kauniit maisemat.
Eräänä lämpimänä iltapäivänä ikkunan vieressä ollut mies kuvaili ohikulkevaa paraatia. Vaikka toinen mies ei pystynyt kuulemaan soittokuntaa, hän saattoi nähdä sen sielunsa silmin huonetoverinsa kuvaillessa sitä hänelle elävin sanoin.
Päivät ja viikot kuluivat tällä tavoin. Eräänä aamuna hoitaja tuli huoneeseen tuomaan miehille vettä ja huomasi ikkunan vieressä olevan miehen kuolleen rauhallisesti nukkuessaan. Surullisena hän kutsui sairaalan avustajat viemään edesmenneen pois.
Huonetoverinsa menetyksestä surullisena toinen mies pohti, oliko hän mahtanut kertaakaan edes kiittää miestä ja kertoa, miten hänen kuvailunsa maailmasta ikkunan ulkopuolella olivat tuoneet hänelle lohtua.
Sopivan hetken tullessa mies kysyi sairaanhoitajalta, voisiko hänen sänkynsä siirtää ikkunan viereen. Hoitaja suostui pyyntöön ilomielin ja varmistuttuaan, että miehellä oli sängyssään kaikki hyvin, hän poistui huoneesta.
Hyvin hitaasti, selkäkipunsa jarruttamana, mies vääntäytyi vähitellen ylös yhden kyynärpäänsä varaan päästäkseen vihdoin näkemään maailman ikkunan ulkopuolella. Hitaasti hän kääntyi katsomaan ulos sänkynsä viereisestä ikkunasta.
Ikkunasta näkyi paljas betoniseinä.
Hoitajan palatessa mies kysyi tältä, mikä ihme oli mahtanut saada hänen edesmenneen huonetoverinsa, joka oli kuvaillut ikkunasta näkemiään upeita asioita, toimimaan tällä tavalla. Hoitaja kertoi, että mies oli ollut sokea, eikä voinut nähdä edes ikkunasta näkyvää seinää.
Hoitaja sanoi: ”Ehkä hän halusi vain rohkaista sinua.”
Riippumatta siitä, millaisessa tilanteessa itse olemme, voimme aina koittaa tehdä toiset onnelliseksi – ja tässä on valtava onnellisuuden lähde. Jaettu suru on puolitettu suru, mutta ilo ja onni tuplaantuvat jaettaessa.
Pelko on loistava frendi, kunhan pysyy sen kanssa hyvissä välilöissä.
Milloin viimeksi koit tilanteen, missä pelko auttoi sinua? Entä milloin pelko on rajoittanut sinua liikaa? Mitä näissä tilanteissa tapahtui? Mitä ajattelit, tunsit, koit? Miten toimit?
Jos sinusta tuntuu, että ystävyyssuhteesi pelon kanssa kaipaa päivitystä, lähde mukaan innosteeseen!
Mindfulness-innosteena on tällä kertaa pelon kohtaaminen ja sen kanssa oleminen päivittäin kuukauden ajan! Videon katsomalla ja innostetta noudattamalla opit tuomaan lisää rohkeutta arkeesi ja alat huomata miten aikaisemmin sinua jännittäneet tilanteet tuntuvat helpommilta. Ja vaikka innoste pelottaisikin, lähde mukaan silti!!!
Olen oppinut, että elämässä on asioita, joita kohti voi kulkea, kuten omat unelmat tai asiat, jotka tuntuvat tärkeiltä omassa elämässä. Sitten on asioita, joita haluaa vähentää elämässään: vaikka työn määrä, kuluttaminen, tavaran määrä, huonot ihmissuhteet tai itselle vääriin asioihin ajan kuluttaminen. Voin valita kuljenko kohti tai kuljenko poispäin.
Elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa tavoitteet ja päämäärät ovat niin tärkeitä, että niiden eteen ollaan monesti valmiita uhraamaan oma terveys, ihmissuhteet ja aika. Olemme ehkä oppineet, että kun riittävästi paiskii, yrittää, pinnistelee ja tekee, pääsee kohti (lähemmäksi ja joskus perillekin) päämääräänsä. Miltei minkä tahansa asian uskotaan saavutettavan riittävällä suoriutumisella, suorittamisella ja oikeita valintoja tekemällä.
Parhaan ystäväni kuoleman aiheuttama suru on opettanut minulle jotain tärkeää: Suruun ei päde sama suoritusmetodi kuin moniin muihin asioihin. Kun ihminen kohtaa syvän surun, hän kohtaa jonkin uuden puolen itsessään. Surun mukana tulee näkyväksi paljon pelkoja, haikeutta, rakkautta, rajallisuuden kokemusta, eletyn elämän mittaamista ja tulevaisuuden katsomista uudella tavalla. Kun ystäväni kuoli, sanoin: kaikki on eri tavalla nyt. Muutama kuukausi myöhemmin kaikki on edelleen eri tavalla. Vaikka en ole hennonut poistaa ystäväni numeroa puhelimestani vielä, tiedän, että numeroon ei enää vastata. Tiedän, ettei tule yhteisiä hetkiä.
Samalla minusta tuntuu hyvin erilaiselta, kun olen tuntenut niin syvän kaipuun sydämessäni, niin ison tunteen, ettei se meinaa mahtua sisälleni. Vaikka en itke enää joka päivä, teen ihan tavallisia asioita ja elän ihan tavallista elämääni, asiat ovat toisin. Ja ymmärrän, että minun pitää oppia elämään elämää sellaisena kuin se nyt on. Kun olen kerran kohdannut syvän surun, se on tullut elämääni jäädääkseen. Ei niin, ettenkö uskoisi, että suru helpottaa, vaan niin, että joka päivä kysyn surultani: miten sinulla tänään menee?
Suru ei ole suoritus, joka oikein hoitamalla lakaistaan maton alle tai hoidetaan päiväjärjestyksestä. Se ei tule valmiiksi, siitä ei saada todistusta eikä siinä päästä perille. Vaikka suru tuntuu ikävältä, välillä ylitsepääsemättömältäkin, se on asia, josta pois pyrkiminen ei auta. Ei ole tekemistä, taikasauvaa, tahoa tai Googlen hakusanaa, jota käyttämällä ongelma olisi ratkaistu.
Eikä suru ole ongelma, josta oikeilla suoritteilla pääsisi – tai tarvitsisi päästä – eroon. Se toimii eri tavoin. Se synnyttää elämän valtatielle oman sivupolkunsa, joka ei koskaan lakkaa olemasta. Sen varrelle alkaa ehkä myöhemmin kasvaa tulppaaneita, kirsikkapuita ja koivunversoja, mutta kerran syntyessään surupolku on yksi haara elämänmittaisella polullamme. Välillä kuljemme valtatietä vauhdilla, välillä astelemme surupolkua. Surupolku on samalla polku itseemme, siihen, mitä rakastamme, siihen, mikä on meille tärkeää ja mikä on sydämessämme.
Onpa sitten kokenut syvää surua läheisen kuoleman, eron tai muun menetyksen myötä ja niin kipeältä kuin suru tuntuukin, surua ei voi suorittaa pois. Sen on annettava tulla osaksi elämäämme, annettava avata sydäntämme, annettava tehdä oma tuntematon polkunsa, jota voimme ihmetellen kulkea joka ikinen päivä ja kysyä siltä: suru, mitä haluat opettaa minulle tänään?
Hidasta elämää -kirjoittajat muistelivat omia lapsuuden kesätouhujaan. Nämä kesätouhut olivat niin hauskoja, että mielestämme ne ansaitsevat elinkaaren myös pädisukupolven tietoisuuteen.
1. Kukkaseppeleen tekeminen
Kaupunkilaislapset joutuvat kysymään kukista: ”Saako tän ottaa?” Vie lapsi niitylle ja sano: ”Kaikkea saa ottaa!” Tehkää yhdessä kukkaseppele. Taito kantaa iloa pitkälle elämässä. (Tästä löytyy kuvalliset teko-ohjeet.)
2. Kupla-aines tiskiaineesta ja itsetehdyt ”kuplattimet”
Nykyään voi marssia lelukauppaan ja hankkia kupla-ainesta ja välineitä. Mutta entä jos sekoittaisitte oman kupla-aineksen tiskiaineesta ja jännittäisitte, tuleeko siitä riittävän kestävä. Mielikuvitusta voi käyttää myös ”kuplattimen” tekoon: nippuside? henkarin putki? rautalanka?
3. Ruoholla viheltäminen
Ruoho on mitä hupaisinta ajanvietettä: kuka saa vihellyksen kuulumaan ruohonkorresta?
4. Marjaheinä
Mikä onkaan makeampaa kuin itse poiminut metsämarjat heinänkorressa? Ne ovat kuin helminauhoja <3
5. Leipäkivien etsiminen ja viskominen
Muistatteko kuinka suuri ilo oli löytää leipäkivi? Oikea littanainen täydellisyys, joka oikeassa kulmassa ja hyvällä kierteellä veteen viskattuna tekee enkat? Ehkä jopa 7?
6. Oma kauppa
Oman kaupan voi perustaa milloin tahansa, mihin tahansa. Kaupassa voi olla myytävänä käpyjä, kiviä, lehtiä, kukkia, kuravelliä – samat käyvät maksuvälineenä.
7. Ongella
Odottaminen. Kokonainen päivä saattaa kulua tuijotellen veden pintaa, jos ei syö. Kuha ny vaa istuu.
8. Kukko vai kana?
Nappase heinästä kiinni ja vetäise: jos jää pitkä ”häntä”, se on kukko, jos jää lyhyt ”häntä”, se on kana. Muista ensin kysyä: kukko vai kana?
9. Maja
Majoja voi rakentaa metsään, pihalle tai sadepäivänä vaikka patja- tai tyynykasan alle. Vain mielikuvitus on rajana majan rakennuksessa!
10. Tarzan
Tarzan, metsien kuningas: ennen luonnossa villisti liikkumista kutsuttiin Tarzan-leikiksi, nykyään sitä kutsutaan parkouriksi. Yhtä kaikki: liikkuminen luonnossa, luonnon kunnioittaminen ja oma, vapaa liike on vapauttavaa – myös aikuiselle!
11. Hyppiminen
Twistit, hyppynarut, ruutuhyppelyt eli rintat. Kuka tekee taplin, stiplun tai tiplun? Löytyykö sarjat selkärangasta vielä, jos menet itse mukaan hyppimään? Hidasta elämää -puodin Sanni muistelee twist-sokkeloa. Jos sokkelo on unohtunut, katso tarkemmat ohjeet tästä.
12. Pallopelit
Hidasta elämää -kirjoittajien yksi iso suosikki on pallonheitto seinää vasten. Parasta tässä pelissä on se, että sarjoja voi tehdä sekä yksin että kavereiden kanssa. Kun lapsi sanoo ”tylsää, saanko pelata”, vastaa: ”kyllä saat, tuus kattoo”. Koita muistella sarjoja tai keksi omia. Tällaisen sarja alun muisti bloggarimme Noora: yksi heitto suoraan seinään (1), kaksi heittoa siten, että pomppaa seinän jälkeen kerran maahan (2), kolme heittoa niin, että pomppaa maan kautta seinään (3). Bloggarimme taas Susanna muistelee, että jossain pyörähdettiin, jossain heitettiin jalan alta.
Mitä muita pallopelejä muistat?
13. Pilvihahmojen etsiminen
Viltti maahan, ehkä heinänkorsi suuhun ja tutkimaan, mitä hahmoja taivaalta löytyy: kissoja, hevosia, sydämiä, StarWars-hahmoja?
Millaisia leikkejä ja touhuja sinä muistat ja haluat opettaa eteenpäin?
Erilaisten vatsaoireiden kanssa kamppailee moni. Turvotus, ilmavaivat, vatsakipu ja jatkuva väsymys voivat olla merkki ärtyvän suolen oireyhtymästä, IBS:stä. Sen yleisyys länsimaissa vaihtelee, mutta arvion mukaan se koskettaa noin 10–20:tä prosenttia väestöstä. Erilaisiin vatsa- ja suolistovaivoihin erikoistunut ravitsemusterapeutti Leena Putkonen neuvoo uudessa kirjassaan, miten räätälöidyllä FODMAP-ruokavaliolla voidaan parantaa oloa ja helpottaa ikäviä vaivoja.
Superhyvää suolistolle – Herkkävatsaisen elämä kuntoon(Otava 2016) on tuhti tietopaketti suolistosta, sen hoidosta, toimintaan vaikuttavista elämäntavoista sekä ruokavaliosta ja hyvän olon resepteistä. Ylivirittynyt suolisto on herkkä erilaisille ärsykkeille ja elämäntapamuutoksen lisäksi isoa osaa sen hoidossa näyttelee ruokavalio. Tutkimuksien mukaan kolme neljästä hyötyy oireyhtymän hoitoon kehitellystä FODMAP-ruokavaliosta (Fermentable Oligo-, Di- and Monosaccharides, and Polyols) ja sen tarkoituksena on pyrkiä rajoittamaan huonosti imeytyviä hiilihydraattiyhdisteitä, jotka alkavat fermentoitumaan paksusuolessa. Putkonen kuitenkin muistuttaa, että myös unella, stressinhallinnalla, liikunnalla ja muilla elämäntavoilla on merkittävä rooli oireiden hallinnassa. Erityisen hyvän muistutuksen kirja tarjoaa oikeanlaisen hengityksen vaikutuksesta vatsan toimintaan – keskittymällä hengitykseen ja olemalla läsnä hetkessä on mahdollista tyynnyttää ja helpottaa stressin myötä elimistöön muodostuvaa paniikkitilaa.
Vaikka kirjasta löytyykin kattavat ”Mitä suositaan” ja ”Mitä rajoitetaan” – ruokalistat, olisi FODMAP-ruokavalion noudattamisessa hyvä ensin kääntyä aiheeseen perehtyneen ravitsemusterapeutin puoleen. Muuten saattaa turhaan rajoittaa liikaa ruokavaliota. 4-6 viikkoa kestävän alkukokeilun ja ruokien karsimisen jälkeen aloitettavat siedätykset on myös hyvä tehdä ohjatusti. Hyvin harvalle aivan kaikki FODMAP-yhdisteet aiheuttavat oireita, joten pelkästään listan mukaisia ruokia välttämällä ruokavalio voi jäädä liian yksipuoliseksi. Lisäksi ihmiset sietävät ruokia eri tavalla, joten tämänkin ruokavalion kohdalla pitää ottaa huomioon yksilöllisyys. Ravitsemusterapeutti pystyy myös neuvomaan, miten hyvää hoitotasapainoa voi jatkossa pitää yllä.
Kirjan viimeiseen osioon on koottu liuta vatsaystävällisiä reseptejä, joista kokeiluun pääsi nopea Tuoretomaatti-fetapasta yhdelle:
3 kypsää tomaattia tai 4 säilyketomaattia tölkistä
1 dl fenkolia silputtuna
valkosipuliöljyä (huom. sipuli ja valkosipuli ovat ongelmallisia ruoka-aineita FODMAP-ruokavalion kannalta, joten kannattaa niiden sijasta kokeilla valkosipuliöljyä)
korianterin siemeniä hienonnettuna tai valmiina jauheena
1 cm pala tuoretta chiliä silputtuna
1 ½ rkl kurpitsansiemeniä
1 rkl appelsiinimehua tai ½ tl sokeria
½ rkl valkoviinietikkaa
suolaa
LISÄKSI
1 rkl fetaa murusteltuna
täysjyväriisi- tai kaurapastaa keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan
Kuutioi tomaatti pieneksi ja leikkaa fenkoli silpuksi. Kuumenna valkosipuliöljy ja lisää joukkoon korianterinsiemenet ja chili sekä kurpitsansiemenet. Lisää tomaattikuutiot ja fenkolisilppu pannulle. Anna nesteen haihtua muutaman minuutin ajan. Mausta appelsiinimehulla/sokerilla sekä etikalla. Kuumenna kastike. Annostele lautaselle ensin keitetty pasta, sen päälle tomaattikastike ja lopuksi feta.
Intuitio on jotain, mitä meillä jokaisella on. Kyky tietää asioita ilman analyyttista ajatteluprosessia. Viisas ääni sisällä, joka ohjaa oikeaan suuntaan.
Usein yhteys intuitioomme on kuitenkin enemmän tai vähemmän heikentynyt. Mielen ääni on niin voimakas, että sen alta on vaikea kuulla mitä sisäinen viisaus kuiskii.
Onneksi intuitiota voi kehittää ja yhteyttä siihen voimistaa. Seuraavien kahden harjoituksen avulla voit lähteä vahvistamaan yhteyttä omaan intuitioosi samantien.
Hiljenny ja pyydä ohjausta
Olen huomannut, että joka kerta kun annan elämänrytmini kiihtyä liian kiireiseksi, tunnen menettäväni tuon arvokkaan yhteyden intuitiooni. Selkeys häviää eikä ideoita enää pulppuile samalla tavalla. Silmien säihke ja elämän taika alkavat hiipua. Pää tuntuu silloin olevan aivan täynnä ajatuksia eikä tilaa itsensä kuulemiselle ole. Silloin ainoa keino yhteyden palauttamiseen on tahdin hiljentäminen. Pään hiljentäminen.
Ota aikaa joka päivä hiljentyä pieneksi hetkeksi. Voit istua alas, ottaa hyvän asennon ja keskittyä omaan hengitykseen. Jokaisen uloshengityksen myötä anna itsesi rentoutua vähän enemmän. Kun ajatuksesi lähtevät harhailemaan, palauta ne lempeästi takaisin hengityksen seuraamiseen.
Tunne miten jokainen uloshengitys kuljettaa sinua yhä rauhallisempaan ja tyhjempään olotilaan. Tuosta rauhan tilasta käsin kysy sisäiseltä viisaudeltasi jokin sinua askarruttava kysymys ja jää odottamaan vastausta. Vastaus saattaa saapua esimerkiksi mielikuvana, tuntemuksena, tietämyksenä tai äänenä. Anna vastauksen vain pulpahtaa pintaan, lainkaan pakottamatta ja yrittämättä. Opettele tämän harjoituksen myötä sitä, miten sinun intuitiosi sinulle viestii.
Kuuntele uniesi viestejä
Unet voivat tarjota meille arvokasta tietoa omasta sisäisestä maailmastamme ja elämästämme. Tämä symbolinen kieli on intuitiollekin täydellinen tapa viestiä meille ja siksi uniemme kuuntelu on intuition kehittämisessä tärkeää.
Seuraavana iltana kun menet nukkumaan ota viereesi muistivihko ja kynä. Esitä intuitiollesi jokin sinua askarruttava kysymys ja pyydä mielessäsi saavasi unen kautta kysymykseen vastauksen. Pyydä myös, että muistat unesi herättyäsi.
Käy nukkumaan ja aamulla ennen kuin nouset sängystä, kirjoita unesi muistivihkoon. Toista tämä sama prosessi vähintään viikon ajan, kunnes olet saanut vastauksen kysymykseesi. Voit huomata, että harjoituksen myötä unien muistaminen helpottuu. Tarkkaille unen tapahtumien lisäksi erityisesti tunnetilaa, joka uneen liittyy.
Sanat on sanottu. Hiljaisuus. Molemmat tietävät, ovat tienneet jo hetken aikaa. Silti se porautuu syvälle sydämen kuorien läpi. Meidän tiemme on päättynyt, ja hetken aikaa ei ole mitään. Vain tyhjyyden mukanaan tuoma kuolema, irtipäästäminen, rakenteista luopuminen, josta seuraa hetken loputtomuuden tunne. Erossa on monenlaista tunnetilaa, ja tuskin kenellekään se aivan helppo matka on.Myös miehiin sattuu, kuten vasta kirjoitin. Myös erossa.
Miehen rooli
Mies on kasvamassa tällä hetkellä. Kasvamassa kohti uudempaa versiota, jossa mahdollisuudet lisääntyvät entisestään. Se kasvuprosessi ei ole kuitenkaan helppo, sillä olemmehan luomassa jotain, mitä ei ole tällä planeetalla koskaan ollut. Miestä, joka osaa hoitaa asioiden molempia ääripäitä, pitäen oman vahvan olemuksensa koko matkalla.
Jos kuitenkin mennään stereotypioihin hetkeksi. Mies on pääasiassa koko historian ajan halunnut paeta luolaan. Luolaan, jossa voi jälleen eheytyä, vahvistua ja palata oman ”heimonsa” pariin. Lähempänä tätä aikaa se on ehkä tarkoittanut viinapulloa navetan takana tai sekoilua yöelämässä. Mitä milloinkin.
Miehen rooli heimoissa ja alkuperäiskansoissa on ollut luoda turvaa. Luoda turvaa omalle lapselle, omalle (omille) kumppan(e)ille, sekä koko heimolle. Turvan takaaminen on yksi pääperuspiirteistä miehelle, joka siihen rooliin haluaa astua. Silloin kun leijona tai vihamieliset uhkaavat leiriä, mies on se, joka on pyrkinyt tuomaan rauhan ja tasapainon, joskus erittäin väkivaltaisestikin. Meissä on edelleen tämä piirre, haluamme luoda vakaan, rauhallisen sekä turvallisen pohjan läheisillemme.
Eron hetkellä tämä kaikki katoaa. Olemme niin kaukana juuristamme, että elämme yhteiskunnassa, joka on erkaannuttanut heimon yksilöiksi. Talouksiin, jotka ovat irrallaan suuremmasta heimosta. Näin ollen koko turva on poissa, kun ero tapahtuu. Varsinkin, jos ero tapahtuu miehen toimesta, luottamus on katkaistu. Alkuperäiskansojen parissa tätä ilmiötä ei välttämättä tapahtuisi, sillä heimo turvaisi kuitenkin yksilöt, jotka siihen kuuluvat. Naiset huolehtisivat naisista, miehet miehistä. Kukin omalla tavallaan.
Vaikka erossa on kaikilla paljon tuskaa, surua ja vaikka mitä tunteita, joita en tajua, on myös miehellä valtava syyllisyys. Vaikka isommassa mittakaavassa ero olisikin kaikkien parhaaksi, biologiaa ja elämää ei voi paeta. Petturi on petturi mielen tasolla aina. Sydän ei tietenkään tätä allekirjoita, mutta helposti saatamme hukkua tunnemaailmaan aika ajoin liian syvälle. Tämä kuuluu tietenkin inhimillisyyteen täysin.
Mietit ehkä puhunko omasta kokemuksesta vai olenko tämän asian asiantuntija. En todellakaan ole jälkimmäistä – kuten edellisessä kirjoituksessa sanoin, me miehet olemme aika lailla lastentarhatasolla näissä tunneasioissa. Olen vasta pikkuhiljaa tajuamassa, mitä se ihmeen ”sydän” tarkoittaa. Varsinkin, kun olen pitänyt sydäntäni kiinni, kuinka ihmeessä olisinkaan pystynyt ymmärtämään sen kaikkea loputonta viisautta.
Elämä kuitenkin tarjoilee oppikokemuksia, tällä kertaa erittäin vahvan sellaisen. Eron ja suruprosessin jälkeen on ollut kohdattava vahvoja rakenteita ja uskomuksia itsestäni. Rakenteita, jotka sanovat minun olevan luottamuksen hajoittaja, perheen rikkoja, paskiainen ja kaikkea muuta mukavaa, mitä milloinkin. Nämä rakenteet muodostuvat kaikista elämänkokemuksistani, erityisesti nuoruuden tapahtumista.
Vaikka polkumme tuli päätökseen ilman toisia osapuolia, turvaajan asemasta luopuminen ei ole miehelle paras mahdollisin juttu. Kaikki nämä ovat kuitenkin vain mielen pelkoja, joita joudumme kohtaamaan. Elämä jatkuu, niin kuin se on jatkunut miljoonia vuosia. Meidän täytyy avautua uudenlaiselle luottamukselle, sekä polulle omassa voimassamme. Irti ajatuksista, jotka eivät enää meitä tue.
Tunteeton lähestyminenkään ei auta, sillä se on puutetta voimasta kohdata asioita. Alkoholi ja päihteetkään eivät auta. Kieltämisen, tukahduttamisen ja syyttelyn sijaan tarvitsemme voimaa, todellista voimaa kohdata jokainen varjopuolemme.
Ainoastaan vapauttamalla varjopuolemme voimme nousta surusta, kohti virtaavaa kuninkuuttamme. Tästä tilasta voimme hallinnan sijaan palvella vieläkin paremmin heimoamme.
Nämä asiat ovat selkeyttäneet minun matkaani käytännössä ja helpottaneet tulemista tietoisemmaksi omasta keskeneräisyydestäni.
1. Oma heimo
Kaikessa työssäni käytän nykyisin heimoa alustanani, viitekehyksenäni. Olisi tosi erikoista, ellen luottaisi siihen tässäkin asiassa. Sen sijaan, että vetäytyisin omaan luolaani, omaan pelkooni, kipuuni ja suruuni, olen jakanut sitä kaiken aikaa heimon miesten kanssa. Nämä ovat olleet prosessille äärimmäisen tärkeitä ja kaikki patoumat ovat päässeet tulemaan ulos, vahvojen miesten ”piirissä”.
Tämä on tärkeää, jos haluamme nousta seuraavalle evoluutiotasolle miehisyydessä. Ilman toisia miehiä se on huomattavasti vaikeampaa. Toki nainenkin voisi auttaa, mutta pidän tässä asiassa miehille miehiä parhaana vaihtoehtoina. Aivan kuten naisille naisia, joiden seura tekee meistä enemmän oman itsen näköisiä. Me tarvitsemme heimoa, ja nyt voimme sille avautua. Kiitos miehet, tiedätte keitä te olette.
2. Rehellisyys
Asioita, joita teemme, ei arvioida teon perusteella. Vaan sen pohjalta, millä motiivilla teemme tekoja.
Olemalla itselle rehellinen voimme päästä käsiksi siihen, keitä todella olemme, mitä haluamme ja mitä pystymme antamaan. Ilman rehellisyyttä me elämme elämäämme valheessa ja miellyttämisen kautta. Miellyttäminen voi olla pintatasolla mukavaa, mutta se ei tue koskaan sitä antautumista elämälle, jonka voimme antaa ja kokea. Ainoastaan rehellisyys ja oman sydämen seuraaminen voi antaa tämän kokemuksen.
Minä en ole ollut omassa elämässäni rehellinen, vaan olen elänyt miellyttämisen rakenteen (persoonan) kautta lähes koko elämäni. Samaan aikaan peläten sitä, kuinka ihmiset reagoisivat ja ehkä hylkäisivät minut, mikäli olisin rehellinen. Niinpä en ole ollut rehellinen ja olen miellyttänyt. Toisin sanoen, en ole antanut kaikkeani tälle planeetalle ja läheisille ihmisille. En edes rakkauttani. Jäätävän kova pala myöntää se, mutta rehellisyyden ja mieheksi kasvamisen polku vaatii sitä.
3. Luottamus elämään
Erossa ja kaikissa elämän haasteissa meidän luottamusta koetellaan. Löydämme asioita, jotka muistuttavat meitä siitä, kuinka huteraa elämä oikeastaan onkaan. Näinä hetkinä helposti menetämme luottamuksen elämään ja itseemme. Onneksi tätäkin voi harjoitella ja tulla luottavaisemmaksi.
Kaikki on hyvin, kaiken aikaa, myös silloin kun sattuu. Luottaminen elämään noina hetkinä voi olla parasta, mitä koemme. Ymmärrämme elämän jatkuvan ja antavan ihmeellisyyttään jälleen erilaisissa muodoissa. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Kliseisen klassista mutta niin toimivaa.
Luota elämään, luota heimoosi, luota omaan rehellisyyteesi ja omaan keskeneräisyyteen. Me olemme kasvamassa, kehittymässä, eivät isotkaan asiat ole loppupeleissä niin vakavia. Hetken siltä näyttää, mutta palaamalla luottamukseen huomaamme, että kaikki on hyvin. Just hyvin.
Luottamus tuo mukanaan myös sen, että huolehdimme itsestämme fyysisellä tasolla parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi tämä puoli on jo sen verran hyvin ohjelmoitu systeemiini, että siitä ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut huolehtia. Tärkeää se silti on, huolehtia itsestään. Kurkkaa tähän lisäksi myös ammattilaisen vinkit: tässä Marikan jäätävän hyvä teksti aiheesta ”kuinka erosta selviää”.
Toivottavasti tämä teksti muistuttaa sinua, ystäväni, että me koemme näitä asioita yhdessä. Mikään haasteistamme on tuskin sellainen, mitä ei olisi joku muu jo kokenut. Yhdessä olemme vahvempia ja pääsemme eheytymään sitä valoa kohti, joka todella olemme. Minä olen edelleen lastentarhassa, mutta erittäin innokkaana menossa eteenpäin kohti ala-astetta. Tiedän, luotan sekä ymmärrän, että elämä on ja antaa. Lainaan ystäväni Pequn tekstistä löytämääni osaa, jonka myötä toivotan rakkautta ja rohkeutta jokaiselle, joka omalla elämän polulla tallustaa.
”Rakkaudessa kukaan ei voi vahingoittaa toista; me olemme jokainen itse vastuussa omista tunteistamme, emmekä voi syyttää toisia siitä, mitä tunnemme. Se sattui, kun menetin jokaisen niistä hienoista naisista, joita rakastin. Nyt olen tosin vakuuttunut siitä, että kukaan ei menetä ketään, koska kukaan ei omista ketään. Se on todellista vapautta: saada maailman tärkein asia pyrkimättä omistamaan sitä.”
– vapaasti mukaillen Paulo Coelhon kirjasta Yksitoista minuuttia (Bazar 2011)
Arkielämä tuntuu usein tulevan uusien tapojen luomisen tielle. Jos todella haluaa muuttaa tapojaan tulee prosessi aloittaa itsetutkiskelusta. Aluksi on opittava tunnistamaan ja korjaamaan ne menetelmät, joilla tekee itselleen hallaa. Tämä on ainoa tie todelliseen kasvuun. Koska omien rajoittavien uskomusten ja haittaa tekevien tapojen muuttaminen on olennaista tavoitellessamme onnellisuutta, on tärkeää ensin tunnistaa yleisimmät tavat seistä oman onnensa tiellä.
1. Tyydymme vähempään, koska uskomme, että se on parasta mitä voimme saada
Usein ihmiset tietämättään tyytyvät vähempään peläten epäonnistumista. On sitten kyseessä haasteeton työ tai rakkaudeton parisuhde, tyytymisestä voi tulla alitajuinen strategia odotusten alentamiseksi ja sitä kautta kivun vähentämiseksi. Kuitenkin me ihmiset janoamme uusia kokemuksia ja intohimoa elämäämme, mutta pelkomme tuntematonta kohtaan usein ylittää halumme saavuttaa onnellisuus.
Korjaus: Uudelleenarvioi elämääsi. Kuvittele millaista elämäsi olisi, jos sinulla olisi kaikki, josta unelmoit. Koska mikään ei ole pysyvää, on sinulla elämäsi jokaisella hetkellä mahdollisuus muuttaa suuntaa kohti onnellisuutta. Elämän suunnan muuttaminen on oikeastaan omien odotusten nostamista.
2. Kuuntelemme päätämme sydämen sijasta
Yksi yleisimmistä onnellisuuden kompastuskivistä on yliajatella itsensä halvauksen partaalle. Tämä näkyy liikana analysointina, äärettömänä kriittisyytenä tai omiin tunteisiin kohdistuvan luottamuksen puutteena. Kun luotamme ajatuksiin tunteiden sijaan, saatamme jäädä jumiin epävarmuuden verkkoon. Usein ajatusten takana oleva pelko johtaa toimimaan pelosta tai toimimattomuuteen, eikä kaivatulle itsetuntemukselle ja hyväksynnälle jää tilaa.
Korjaus: Opeta itsellesi – toiston, meditaation tai minkä tahansa sinulle sopivan menetelmän kautta – että se, mitä itsestäsi uskot on se, mitä sinä olet. Jos haluat muuttaa jotakin, usko että sinä olet näiden tavoitteiden arvoinen.
3. Jätämme inspiraation huomiotta
Meillä kaikilla on inspiraation hetkiä. Se voi olla tunne, että tulee olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan tai puhua mieltä kalvava totuus julki. Oli tuo inspiraatio millainen vain, on sen mukaan toimiminen oleellinen osa onnen polulla kulkemista. Monikaan meistä ei toimi tunteittensa varassa, sillä epävarmuudesta nouseva ahdistus lamaannuttaa meidät. Tunne siitä, että elämä seisoo paikallaan tai on jumissa, voi kertoa tunteiden laiminlyömisestä.
Korjaus: Ruoki intuitiota. Ota joka päivä yksi askel mukavuusalueesi ulkopuolella, mutta aloita pienistä askelista. Jos haluat kirjoittaa kirjan, unohda aika ja tartu kynään. Jos haluat matkustaa, etsi lentoja netistä. Jos haluat ostaa talon, hanki säästöpossu. Riittää, että kuuntelet itseäsi ja vastaat pyyntöihin myötätunnolla, kiitollisuudella ja ilolla.
4. Annamme pelon hallita itseämme
Usein tyytymättömyyden syynä on pelko. Kivun pelko voi ajaa masennukseen, riippuvuuteen tai lukkotilaan, jossa elämä tuntuu valuvan hukkaan. Tuttuus tuntuu turvalliselta ja tuntemattoman kurottelu on äärimmäisen hermostuttavaa ja pelottavaa.
Korjaus: Muutoksen aikaansaaminen vaatii epävarmuuden hyväksymistä. Pyri ottamaan uusi tuntematon avosylin vastaan. Epävarmuuden hetkellä voit lisätä onnen ja varmuuden tuntemuksia kuuntelemalla sydäntäsi. Anna sydämesi johdattaa sinua, sillä inspiraatio nousee sydämestä. Sisäiseen viisauteensa luottavat ihmiset ovat onnellisia, menestyviä ja terveitä. Uskalla siis luottaa itseesi.
5. Huolehdimme liikaa siitä, mitä muut ajattelevat
Moni meistä hakee hyväksyntää muilta ja antaa muiden mielipiteiden jarruttaa onnen etsintää. Mikäli haluamme vaihtaa työpaikkaa tai kokeilla jotakin ennenkuulumatonta, voi pelkomme muiden tuomitsevuudesta tai paheksunnasta seistä muutoksen tiellä.
Korjaus: Ole oma tukipilarisi ja usko tavoitteiden saavuttamiseen. Pyri myös ympäröimään itsesi ihmisillä, jotka uskovat sinuun ja kannustavat sinua muutoksen tiellä. Tärkeintä kuitenkin on, että sinä uskot itseesi. Jos huomaat huolehtivasi muiden ajatuksista, pidä tätä merkkinä jatkaa tarmolla kohti tavoitettasi ja rakenna entistä tiiviimmin luottamusta itseesi ja omaan tunteeseesi. Kaikki ongelmamme heijastuvat meistä. Kun haluamme muiden luottavan meihin, tulee meidän ensin itse luottaa itseemme.
Hortoilija seuraa haikeudella mitä kuuma kevätsää on tehnyt luonnolle. Kaikkialla vihertää ja puissa on jopa Keski-Suomea myöten lehdet, vaikka ollaan vasta toukokuun puolivälissä. Monet kasvit kukkivat, mikä hortoilijalle tarkoittaa kesää, ei enää suloista ja auvoista kevättä.
Koivujen silmuvaihe on auttamattomasti ohi, mutta vielä ehtii mukaan edes kuusenkerkkien ihanuuteen, tosin nekin kasvavat ennätysnopeasti.
Kuusenkerkät, kuusien uudet vuosikasvaimet, pehmeät vihreät ihanuudet ovat makuelämys, jota ei kannata jättää väliin. Kerkissä on eroja, joten kannattaa maistella eri kuusien kerkkiä. Joissakin kerkissä on voimakas, pihkainen jopa lääkkeenomainen maku. Joissakin taas lempeämpi ja sitruunainen aromi.
Kuusenkerkkiä on helppo kerätä suodatinpusseihin.
Kerkkiä voi nauttia monipuolisesti
Monet tuntevat kuusenkerkkäsiirapin yskänlääkkeenä, mutta kerkkiä voi käyttää myös monipuolisesti ruuanvalmistuksessa. Ne sopivat salaattiin, muhennoksiin, keittoihin, jälkiruokiin ja erilaisiin laatikkoruokiin.
Kerkistä voi valmistaa myös teetä, smoothieita, juomia ja lisukkeita. Meidän perheen suosikki on mieheni oivallus käyttää kuusenkerkkiä ja puolukoita yhdessä upeanmakuisena lisukkeena, jota makeutetaan joko sokerilla tai hunajalla. Lisuke sopii käytettäväksi vaikka aamujogurtin päällä, raakapuurossa, sieniruokien tai grillatun kalan kumppanina.
Kuusenkerkistä saa virtaa ja hyvää oloa, kun niitä ei syö liiallisesti. Kerkät sisältävät muun muassa mukavasti C- ja A-vitamiinia, kivennäisaineita ja haihtuvaa öljyä ja flavonoideja. Ne ovat antioksidanttipommeja.
Moni flunssainen ja köhäinen hyötyy kerkkien käyttämisestä. Kerkät irrottavat limaa ja hillitsevät myös yskää. Mutta jos kärsii astmasta, kerkkien käyttö ei ole suositeltavaa.
Jos et ole vielä käyttänyt kuusenkerkkiä juomissa, kokeile seuraavia ihania ohjeita.
Raijan kanelinen kerkkäjuoma
1 litra kuusenkerkkiä
2 tl viinihappoa
2 litraa kiehuvan kuumaa vettä
1-2 dl sokeria liuotettuna kuumaan veteen
4 Ceylonin kanelitankoa
1-2 tl aitovaniljajauhetta
Valmistus:
Kaada kiehuvan kuuma vesi, johon on lisätty viinihappo, kanelitangot ja vaniljajauhe kuusenkerkkien päälle isoon kulhoon ja anna tekeytyä huoneenlämmössä yön yli. Poista kerkät ja liuota sokeri kuumaan veteen ja lisää juomaan. Sekoita ja siivilöi ja maistele. Valmis juoma on kuin tiivistettä, josta saa noin 4-5 litraa ihanaa juhla- tai janojuomaa, kun siihen lisää kylmää vettä.
Raijan kuusenkerkkäsmoothie
2 rkl kuusenkerkkiä silputtuna
puolikas luomukurkku kuutioituna
1 luomuomena paloiteltuna
2-3 rkl luomusitruunan mehua
ripaus ceylonin kanelia
2-3 dl vettä
Valmistus
Sekoita kaikki ainekset blenderissä. Nauti kirpeästä ja virkistävästä mausta. Jos maku tuntuu mielestäsi liian kirpeältä, lisää hiukan hunajaa tai agavesiirappia.
Muistathan!
Kuusenkerkkien ottaminen ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin. Kysy vaikka kuusiaidan omistajalta, saatko kerätä heidän kerkkäsatoaan ennen aidan leikkaamista. Tai kerää kuusenkerkkiä omasta pihapiiristä tai mökkitontilta.
Olenko riittävä? Olenko riittävän nopea, hidas, tuottelias? Onko kotini riittävän kaunis tai siisti? Olenko minä riittävän hoikka, timmi, nuori, tyylikäs, pullantuoksuinen, menevä, seesteinen? Teinkö riittävästi?
Liitämme riittävyyden usein siihen, mikä muiden mielestä näyttää meissä ulospäin riittävältä. Riittävyys on kuitenkin oman arviomme – tai paremminkin – vertailumme lopputulos. Ikään kuin katsomme itseämme muiden silmin koko ajan ulkopuolelta ja puntaroimme onnistumista ja riittävyyttä. Mieli skannailee kohtia, jotka olisi voinut tehdä paremminkin tai missä voisi olla vielä parempi. Käymme sisäistä kamppailua siitä, onnistummeko yhtä aikaa olemaan naistenlehtien täydellisessä kodissa suklaakakkuja leipovia timmejä ja menestyviä bisnesnaisia. Tai kravaatti kaulassa polkupyörällä ajoissa kotiin viilettäviä isiä, jotka opettavat lapsia tekemään tattarisämpylöitä. Tai jotain sellaista, mitä tiedostamaton mieli on vetänyt yhteen riittävästä ihmisyydestä – tai ihmisenä suoriutumisesta.
Meille tarjoillaan koko ajan valtavasti mahdollisuuksia olla sitä tai tätä (ja tota). Juuri kun onnistuu leipomaan suklaakakun, huomaa, että koti on kaaoksessa. Juuri kun saa siivottua, tajuaa, että lenkki tai jooga jäi väliin. Mitä ikinä saavutammekaan, se ei koskaan ole riittävästi (paitsi muutaman hengähdyshetken ajan).
Ainainen vertailu luo meille kärsimystä, ja kärsimys vähentää onnellisuutta. Vertailen itseäni ja tekemisiäni muihin, vertailen tätä hetkeä menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Menneisyyteen vertailu on tuskallista, sillä se ei koskaan palaa. Tulevaisuuden toiveisiin nähden tämä hetki on raaka pannukakku, tai tulevaisuus voi olla myös ahdistava ja pelottava – erilainen kuin tämä hetki.
Yhtenä päivänä olin tosi stressaantunut, kun ajattelin taukoamatta vuokra-asuntomme tulevaa remonttia, jossa kaikki makuuhuoneemme menevät pussiin ja korvausilmaa saa vain postiluukusta. Pelkkä tulevaisuuden ajattelukin ahdisti henkeä. Samalla ajattelin mahdollista uutta kotiamme, mutta koska en tiennyt, mistä se löytyisi tällä aikataululla, sekin ahdisti. Lähdin lasten kanssa aurinkoiselle iltakävelylle, kävimme ostamassa jätskit ja menimme laiturille syömään ne. Yhtäkkiä kaikki tuntui olevan täydellisesti. Mutta se mieli: se halusi kertoa, että kaikki ei voi olla täydellisesti, koska en ole ratkaissut asuntoasiaa. Saisin olla onnellinen vasta, kun olen saavuttanut riittävästi. Kiitin mieltäni mielipiteestä, mutta päätin valita toisin: tässä, nyt, elämä saa tuntua ja maistua hyvältä.
Riittävä ei ole saavuttamista, vaikka usein niin kuvittelemme – sillä pyrkivälle ja ongelmia alati ratkaisevalle mielelle mikään ei ole riittävä. Riittävä on lempeyttä, myötätuntoa ja rakkautta itseä kohtaan – lupaa olla onnellinen tässä ja nyt.
Mitä jos tänään vähät välittäisit siitä…
…mitä mainokset sinulle yrittävät sanoa.
…millainen ”tavallinen ihminen” on lehtien mukaan.
…millainen ”tavallinen koti” on sisustuslehtien mukaan.
…mitä jollain muulla on sellaista, mitä sinulla ei ole.
…mitä huomenna pitäisi olla.
…mitä eilen oli.
…millainen on ”hyvä kansalainen” tai ”hyvä työntekijä”.
Mitä jos hetken aikaa antaisit…
…tämän hetken vain olla, täydellisenä niin kuin se aina on.
…itsesi vain olla, täydellisenä niin kuin aina olet.
…elämälle mahdollisuuden näyttäytyä sellaisena kuin se on.
…ajatuksesi levätä – kertoisit sille, ettet hylkää, mutta hetken aikaa pärjäät ilman.
…sydämesi kuiskia kauneuksia sinulle.
…tekemisesi rakentua pala kerrallaan, vertailematta sitä muihin, päämäärään tai aikaan.
Kirjoittaja Maria Mäkelä on espoolainen viiden leikki-ikäisen lapsen äiti. Kirjoitushetkellä kotiäitinä ollut uskonnon, psykologian ja luokanopettaja oli mukana luovaa leikkiä tukevassa hankkeessa, jonka tavoite oli lisätä aikuisten tietoisuutta omaehtoisesta leikistä ja sen merkityksestä lapsille ja antaa aikuisille vinkkejä leikin tukemiseen.
Luova, omaehtoinen leikki on lapselle parasta mindfulnessia. Kun leikki saa rönsyillä luonnollisesti, lapsen kokemus on kuin jatkuva virtaus, aaltoilu, elämän flow. Omaehtoisessa leikissä lapsi elää voimakkaasti mukana. Hän ottaa tavallisesti jonkin roolin itselleen ja eläytyy tuon roolin mukaisesti. Omaehtoinen leikki ei ole aikuisen johtamaa leikkiä, vaan sen tarve ja ideat syntyvät lapsen omassa mielessä.
Lapsi oppii leikkien
Leikki on lapselle totta, ja aikuisen ei kannata vähätellä tuota tunnetta. Esimerkiksi sohvasta tehty lentokone lapsen mielestä oikeasti lentää. Ja lapsi lentäjän roolissa todella osaa sitä ohjata. Hän voi helposti matkustaa sillä vaikka Australiaan kenguruita tapaamaan, jos se on hänelle sillä hetkellä kiinnostava kohde.
Omaehtoisessa leikissä on se ihana ominaisuus, että sen lisäksi että lapsi nauttii siitä, se myös kehittää lasta hyvin monipuolisesti. Sosiaaliset, motoriset ja tunnetaidot kehittyvät luonnollisella tavalla ja siinä aikataulussa, johon lapsi on valmis. Onnistumisen kokemukset leikissä vahvistavat tutkimusten mukaan lapsen itsetuntoa jopa enemmän kuin jos hän oppisi nuorena lukemaan tai jos hän piirtäisi hienon piirustuksen. Onhan huikea kokemus osata lentää!
Ole kuulolla, aikuinen!
Leikin aiheet lapsi ottaa omista kokemuksistaan, kuulemistaan keskusteluista, luetuista kirjoista ja niin edelleen. Aikuisen olisi tärkeä tunnistaa lapsen leikkimistarpeet ja antaa niille tilaa ja aikaa. Jos lapsi saa leikkiä niitä leikkejä, mitä hän luonnostaan leikkii, samalla hän myös käsittelee asioita. Leikkiminen on lapsen paras prosessointikeino. Usein aikuinen, joka tietää mitä lapsi milloinkin leikkii, pystyy myös myöhemmin palaamaan samoihin aiheisiin jutellen lapsen kanssa.
Jos aikuinen on kartalla siitä, mitä lapset milloinkin leikkivät, hänellä on myös hyvät mahdollisuudet hoitaa siirtymätilanteet kuten nukkumaanmenot, ruoka-ajat tai asioille lähteminen leikkiä kunnioittaen. Taitavasti juoneen mukaan lähtemällä aikuinen voi hoitaa välttämättömät keskeytykset niin, että lapsen näkökulmasta leikki jatkuu vaikka muuttaakin vähän muotoaan. Tällainen aikuinen välittää lapselle kokemuksen siitä, että leikki on tärkeä asia ja tuo arvostus tukee suoraan lapsen itsetuntoa.
Luova joutilaisuus
Leikkiminen on lapsen tapa elää, ja turvallisessa ympäristössä hän kehittää aivan mahtavia mielikuvitusleikkejä. Jos me aikuiset ymmärrämme, mistä on kyse ja jos meillä on halua tukea näitä lapsen omia leikkiaiheita, lapsi jatkaa niitä. Joskus kuitenkin käy niin, että aikuinen huomaamattaan tai tahallaan katkaisee lapsen leikin yhä uudelleen. Silloin lapsi vähitellen joutuu eroon leikin maailmasta, ja menettää samalla hänelle ominaisimman tavan olla, elää, kokea ja käsitellä tunteitaan.
Koko perheen kalenteriin olisi hyvä varata aikaa luovalle joutenololle. Sen kautta lapsi voi löytää taas luovan, omaehtoisen leikin maailman, jos hän on sen kadottanut. Aikuinen, joka osaa olla rauhassa, hyväksyy keskeneräisyyden ja keskittyy positiivisiin asioihin, on hyvä malli kasvavalle lapselle. Jos aikuinen osaa olla rauhassa, lapsi kokee että ei ole hätää, ei ole kiirettä, kaikki on hyvin. Ja sitten lapsi alkaa leikkiä.
Opi lapselta onnellisuutta!
Lisäksi aikuinen voi oppia paljon leikkivältä lapselta! Utelias, kekseliäs, luova ja joustava suhtautuminen eteen tuleviin asioihin on lapsille ominaista. Leikkivä lapsi on onnellinen. Jos aikuinen oppii lapselta tällaisen suhtautumistavan elämään, voisiko se lisätä myös aikuisen onnellisuutta?
8-vuotias poikani toi äitienpäivänä eteeni lappusen, jonka hän velvoitti allekirjoittamaan. Jos rikkoisin sopimuksen, joutuisin maksamaan euron sakon. En oikein tiennyt, mihin lappuun nimeni laitoin, mutta selvisi, että olin kirjoittanut sopimuksen leikkikuurille ryhtymisestä.
Selvä homma. Harjoitukset alkoivat käsien taputusleikillä. Muistatte ehkä: kaverin kanssa läpsytettiin käsiä yhteen, ristiin ja omiin käsiin ja niin edelleen. Tämän viikon ohjelmistoon kuuluu kuulemma myös naapurin pojan haastamista ”penkkipersikseen”.
Lapsen keksimä kuuri laittoi minut miettimään itseäni leikkijänä. Lapsena muistan leikkineeni ja touhunneeni paljon isossa porukassa ja nauttineeni yhteisistä ulkoleikeistä ihan valtavasti. Piirsin, askartelin ja muovailin mielelläni ja pelasin esimerkiksi peliä, jossa nostetaan kuula toisen yli ja ylihypätty kuula poistetaan pelistä. Jaksoin pelata kyseistä peliä satoja kertoja ja yrittää parasta mahdollista tulosta. Liikunnallisista leikeistä muistan tykänneeni kovastikin. Naru- ja twist-hyppely olivat ihan lempparitouhuja (kuurin aikana aion opettaa nämä taidot myös pojilleni). Ja hei: kuka muu tykkäsi täyttää lotto- ja muita kuponkeja? Kerran sain lahjaksi kokonaisen laatikollisen tyhjiä tilisiirtolomakkeita 😀 Joku tiesi, mistä puuhasta ihan oikeasti tykkäsin.
Hoitotätini kertoi minulle, kun olin ihan aikuinen, että halusin lapsena tehdä aina jotain järkevää ja hyödyllistä mieluummin kuin jotenkin joutavanpäiväistä. Tiskasin ja leivoin mieluummin kuin leikin mielikuvitusleikkejä. Tavoitan mielenmaisemastani jotain hyvin olennaista jo lapsuudesta ja se menee jotenkin tamperelaishenkisesti näin: ”Leikkiminen on ihan turhaa hommaa” 🙂
Pienen lapsen tähtihetkiä olivat kuitenkin ne hetket, kun sain istua hiljaa käsi poskella ja katsella ja kuunnella aikuisten juttuja ja nauraa mukana. Naurun aiheita riitti varsinkin, kun isä sisaruksineen kokoontui mummulan pirtinpöydän ääreen kahvittelemaan.
Ihan älyttömän syvälle itseen pääsee, kun miettii omaa suhdetta leikkimiseen. Mahtavaa huomata, että minähän olen vieläkin ihan tuo sama. Olen ollut aina ”huono” leikkimään. Mutta minun leikkini on ollut sanoilla leikkiminen, huumori eikä niinkään seuraleikit ja -pelit. Minulle yhdessä tekeminen ja ryhmän jäsenenä oleminen taitaakin merkitä jonkinlaista leikkiä, joka herättää ilon.
Mitä sinä tavoitat, kun kosketat itsessäsi olevaa leikkivää lasta?
Minä kadotin ison osan naurustani rankkojen elämänkokemusteni myötä moneksi vuodeksi. Nauru alkoi palautua elämääni kuin salaa viime syksynä kahdessa ryhmässä, joiden jäsenenä sain olla. Piste ii:n päällä oli vanhan ystävän puhelinsoitto viidentoista vuoden takaa – kahden tunnin huutonauru taisi palauttaa minussa jotain alkuperäisasetuksille.
Miten oikeaan aikaan lapseni laittoikaan minut leikkikuurille. Olen päättänyt, etten päästä naurua enää elämästäni. Nauruhermolle aion antaa ruokaa säännöllisesti vaikka väkisin; Sami Hedbergiä, Fingerporia ja Kummelia vuorotahtia lääkkeeksi, jos sisäinen kuplinta meinaa laimentua.
(Otava 2016) on tuhti tietopaketti suolistosta, sen hoidosta, toimintaan vaikuttavista elämäntavoista sekä ruokavaliosta ja hyvän olon resepteistä. Ylivirittynyt suolisto on herkkä erilaisille ärsykkeille ja elämäntapamuutoksen lisäksi isoa osaa sen hoidossa näyttelee ruokavalio. Tutkimuksien mukaan kolme neljästä hyötyy oireyhtymän hoitoon kehitellystä FODMAP-ruokavaliosta (Fermentable Oligo-, Di- and Monosaccharides, and Polyols) ja sen tarkoituksena on pyrkiä rajoittamaan huonosti imeytyviä hiilihydraattiyhdisteitä, jotka alkavat fermentoitumaan paksusuolessa. Putkonen kuitenkin muistuttaa, että myös unella, stressinhallinnalla, liikunnalla ja muilla elämäntavoilla on merkittävä rooli oireiden hallinnassa. Erityisen hyvän muistutuksen kirja tarjoaa oikeanlaisen hengityksen vaikutuksesta vatsan toimintaan – keskittymällä hengitykseen ja olemalla läsnä hetkessä on mahdollista tyynnyttää ja helpottaa stressin myötä elimistöön muodostuvaa paniikkitilaa.
