Halpa kahvi on halpaa mm. siksi, että se kerätään koneellisesti. Kun kahvin marjat kerätään koneellisesti, mukana tulevat oksasta sekä kypsät että raa’at marjat. Raa’at marjat ja niiden sisässä olevat vihreät pavut aiheuttavat vatsavaivoja ja tekevät usein kahviin kitkerän maun.
2. Priorisoi myrkytöntä kahvia
Aina ei ole täysin selvää, mistä kahvisekoituksen pavut tulevat, eli varmuudella ei pystytä sanomaan mitä ja kuinka paljon torjunta-aineita ja lannoitteita kahvinviljelyssä on käytetty. Myrkyt voivat olla osasyynä vatsanpuruihin. Jos haluat juoda myrkyttömämpää kahvia, kannattaa suosia luomua tai sellaisten paahtimoiden kahveja, joissa tunnetaan viljelyprosessi – ja parhaassa tapauksessa itse viljelijät.
3. Juo tummapaahtoista kahvia
Paahdettaessa kahvipavun hapokkuus vähenee: vaaleapaahtoista on paahdettu vähemmän, tummapaahtoista enemmän. Jos kärsit vatsaoireista ja närästyksestä, kannattaa vaihtaa kahvi tummapaahtoiseen.
4. Vähennä määrää, lisää laatua
Suomalaiset juovat 4–5 kuppia kahvia päivässä – kun pannullinen on keitetty, se myös juodaan loppuun. Yksi tapa auttaa stressivatsaa toipumaan, on vähentää kahvin määrää. Samalla kun määrää vähentää, voi samalla rahalla lisätä laatua (ks. vinkit 1–3). Keitä tai valmista kahvia yksi kuppi kerrallaan.
5. Älä juo seissyttä kahvia
Älä juo kahvia, joka on seissyt yli 20 minuuttia. Kun kahvia säilytetään kahvinkeittimen lasipannussa, joka pitää kahvia kuumana koko ajan, kahviin alkaa muodostua parkkihappoa. Mitä kauemmin kahvi on seissyt, sitä enemmän siinä on happoa, joka ei tee vatsalle hyvää.
6. Hyödynnä kahvin tekemistä taukona
Kahvin tekeminen tai keittäminen itsessään on rentottavaa ja stressiä lievittävää puuhaa. Kun poistuu työpisteeltä ja tekee jotain monotonista ja helppoa, mieli pääsee lepäämään hetkeksi. Sen sijaan, että käy painamassa nappia ja juoksee kupin kanssa takaisin työpisteelle, kahvinkeitto voi olla päivän tärkein hetki luovuuden avaamiselle.
7. Ota kahvinjuontihetki Mindfulness-harjoituksena
Sen sijaan, että ryystää päivän piristyksen työpisteellä ajatukset työnteossa, mitä jos ottaisit kahvihetkesi Mindfulness-harjoituksena: tuoksuttele, maistele ja avaa aistisi rauhalliselle kahvihetkelle. Ottamalla hetken itselle kahvista alkaa löytyä vivahde-eroja, kun ei ryystä kiireessä automaatiolla.
Artikkelia varten on haastateltu seuraavia kahviasiantuntijoita Helsinki Coffee Festivaleilla: Virpi Hyvärinen (Paahtimo Papu), Janne Mahlamäki (Death Before Decaf), Jaakko Kamppinen (Kaffa Roastery) ja Kari Rinne (Kaffa Roastery)
Ajattelitko kädessäsi olevan kupin sisältöä – kahvin lämpöä, makua, tuoksua, maidon tai makeutuksen määrää, sen tarjoamaa piristystä tai hetken hengähdystaukoa, tai mietitkö kenties, monesko kupillinen mahtoi jo saman päivän aikana olla kyseessä?
Tai ehkä ajattelit viimeksi lukemaasi uutista, päiväkodista tullutta viestiä, työpaikalla seuraavaksi odottavaa palaveria, auton jarrujen tarkistuttamista, sitä aamiaispöydässä puolison kanssa kesken jäänyttä keskustelua, joka edelleen vähän kaihertaa…
Ehkä mikään näistä tässä listatuista asioista ei ole käynyt mielessäsi viimeisimmän kahvihetkesi aikana. Ehkä et ajatellut yhtään mitään, ja keskityit vain nauttimaan kahvistasi ja tuokiostasi kaikessa rauhassa.
Varsin todennäköisesti et kahvihetkesi aikana ajatellut ilmastonmuutosta – mutta ehkä olisi pitänyt.
Me suomalaiset olemme tunnetusti kahvikansaa. Ylellisestä, kahvikutsujen juhlajuomasta kauan sitten arkiseksi ja päivittäiseksi muuttunutta mustaa virkistettä juodaan Suomessa miljoonia kupillisia päivittäin. Kahvia saa – joko paikan päällä tai mukissa mukaan – liki mistä tahansa, milloin tahansa, ja kahvitarjoukset ovat taattuja ruuhkan aiheuttajia ruokakaupoissa.
Jos ei oteta huomioon intohimoisia kahvi-intoilijoita, jotka saattavat käyttää kahvinautintoonsa huimasti aikaa, vaivaa ja rahaa, monille meistä kahvipakettia ostaessa valintakriteereinä toimivat ensisijaisesti merkin tuttuus ja edullinen hinta. Harva uhraa montaakaan ajatusta sille, mistä ja miten kahvipavut ovat suomalaisen paahtimon ja jauhatuksen kautta siihen kaupan hyllyllä odottavaan kahvipakettiin päätyneet.
Kahvin matka Suomeen alkaa usein Itä-Afrikasta tai Etelä- tai Latinalaisesta Amerikasta, joissa ilmastonmuutos on jo alkanut vaikuttaa kahvintuotantoon monin tavoin, jotka vaikeuttavat entisestään muutenkin raskasta kahvinviljelijöiden työtä. Lämpenevä ilmasto saa kahvipavut kypsymään nopeammin, mikä heikentää kahvin laatua. Lämpötilan nousu edistää myös kahvipensaita vaivaavien tuholaisten ja kasvitautien lisääntymistä. Erityisen paljon lämpötilan vaihteluista kärsii kahvipensaista suosituin arabica-lajike, jonka pavuista valmistetaan jopa 75% kaikesta tuotetusta kahvista.
Tekninen avustaja Carlos Enrique Ramírez Díaz ja Reilun kaupan kahvinviljelijä Carmeline Carranza Diaz keskustelevat taimitarhassa kahvipensaiden taimien äärellä Guatemalassa. Kuva: Sean Hawkey.
Suuren osan maailman kahvista kasvattavat pienviljelijät, joiden usein vuoristoisilla alueilla sijaitsevat tilat ovat kastelun suhteen pitkälti sadeveden varassa. Lämpötilan nousu lisää kastelutarvetta, ja monilla pienviljelijöillä ei ole varaa kalliiden kastelujärjestelmien rakentamiseen. Lisäksi sateiden määrän lisääntyvä vaihtelu ja saapumisen aiempaa vaikeampi ennustettavuus voi vähentää satomääriä, jos sateet eivät osu oikeaan aikaan, eli kahvipensaan kukintaan tai marjojen kypsymisen ajankohtaan.
Toisin sanoen: kahvilla ja ilmastonmuutoksella on paljonkin yhteistä. Mutta mitä se sitten tarkoittaa sinun päivittäisen kahvikupposesi kannalta?
Esimerkiksi sitä, että tulevaisuudessa kahvisadot voivat vaihdella rajusti vuosittain niin määrän kuin laadun osalta. Tämän seurauksena todennäköisesti nauttimasi kahvikupillisen hinta nousee, varsinkin vuosina, jolloin sääolosuhteiden vuoksi sato jää poikkeuksellisen heikoksi. Vaikeutuvat olosuhteet voivat myös saada kahvinviljelijät siirtymään viljelemään muita kasveja, jos jo ennalta rankka kahvinviljely, josta saa huonon korvauksen, muuttuu taloudellisesti entistä kannattamattomammaksi.
Onneksi kahvinautintosi tulevaisuudenkuva voi olla myös toisenlainen.
Reilun kaupan yhdistys on aloittanut yhteistyön erityisesti Keski-Amerikan kahvinviljelijöiden kanssa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Sen puitteissa on esimerkiksi vaihdettu vanhoja kahvipensaita paremmin lämpöä sietäviin ja tuholaisia vastustaviin lajikkeisiin sekä koulutettu viljelijöitä mm. kahvipensaisiin iskevän kahviruoste-taudin torjumisessa sekä luomulaatuiseen viljelyyn sopivien lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytössä.
Jokainen kupillinen reilua kahvia, jonka juot on suora kädenojennus kaukomailla asuville kahvin pientuottajille. Valitsemalla Reilun kaupan kahvin tarjoat sen kasvattaneelle kahvinviljelijälle toimeentuloa, ja samalla paremmat mahdollisuudet toimia ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi.
Ehkäpä siis ensi kerralla, kun tartut reiluun kahvikuppiisi, voit kahvistasi nauttiessasi ajatella samalla ilmastonmuutosta – mutta ennen kaikkea myös sitä, miten olet ollut itse auttamassa kahvin pienviljelijöitä saamaan elantonsa ja taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan.
Aikamoinen saavutus yhdelle kahvitauolle.
Kansainvälisen Reilu kauppa -järjestön pyrkimyksenä on taata alkutuottajille – kehitysmaiden pienviljelijöille ja suurtilojen työntekijöille – kohtuullinen toimeentulo ja mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Reilun kaupan kanssa yhteistyötä tekevät kahvinviljelijät saavat myymästään kahvista vähintään takuuhinnan, joka kattaa tuotannon kustannukset ja joka ei ole sidoksissa kahvin markkinahintojen heilahteluun – paitsi jos maailmanmarkkinahinta on takuuhintaa korkeampi, jolloin tuottajalle maksetaan sitä.
Järjestö maksaa viljelijäyhteisöille myös koko yhteisöä kehittäviin hankkeisiin tarkoitettua Reilun kaupan lisää, joka käytöstä yhteisö päättää itse. Reilu kauppa pyrkii myös monin muin tavoin edistämään ja parantamaan viljelijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä mm. tarjoamalla heille koulutusta ja tukea esimerkiksi uusien toimeentulovaihtoehtojen löytämisessä.
”Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin pihistämästä omaa aikaani”
CharlieChaplinoliaikansaelokuvapioneeri, joka valloittimaailmanmykkäfilmeillään, sydäntälämmittävillätarinoillaanjasympaattisella kulkurihahmollaan. Hänkirjoitti itsensä rakastamisen tärkeydestä 70-vuotissyntymäpäivänään näin:
”Kunaloinrakastaaitseäni, ymmärsin, ettäahdistusjatunnetasollakärsiminenolivatvainoireitasiitä, ettäelinvastoinomaatotuuttani. Tänä päivänätämänkäytöksenkorvaaAITOUS.
Kunaloinrakastaaitseäni, ymmärsinkuinkapahastivoinloukatajotakutajosyritänpakottaahänetkäyttäytymäänhalujenimukaanvaikkatiedän, ettäajoituseioleoikeajahäneiolevalmis, javaikkakyseonitsestäni. Tänä päivänätämänkäytöksenkorvaaKUNNIOITUS.
Kunaloinrakastaaitseäni, lakkasinkaipaamastatoisenlaistaelämääjahuomasin, ettäkaikkiympärillänirohkaisiminuahenkiseenkasvuun. Tänä päivänä kutsuntätäKYPSYYDEKSI.
Kunaloinrakastaaitseäni, ymmärsin, ettäolenainaoikeassapaikassaoikeaanaikaanjakaikkitapahtuujuurioikeallahetkellä, jotenvoinollarauhassa. Tänä päivänäkutsuntätäITSEVARMUUDEKSI.
Kunaloinrakastaaitseäni, lakkasinpihistämästäomaaaikaanijasuunnittelemastavaltaviaprojektejatulevaisuuteen. Nytteenvainasioita, jotkatuovatminulleiloajaonnea. Asioita, joitarakastantehdäjajotkasaavatsydämenisoimaan. TeenneomallatavallanijaomaanrytmiinijakutsuntätäYKSINKERTAISUUDEKSI.
Hidasta elämää -sivuston toimitus valitsi omat kotimaiset suosikkibiisinsä Spotify-listalle, jota pääset kuuntelemaan tästä tai alla olevasta soittimesta. Päivitämme listaa säännöllisesti, joten klikkaa listan painiketta Seuraa/Follow ja saat automaattisesti tiedot listalle lisätyistä uusista lauluista. Ihania rakkauslauluja, fiilistelyä, voimamusaa, luomuhittejä, muistoja… laita elämä soimaan!
Olen useamman vuoden ajan ottanut tehtäväkseni antaa tilaa sisäiselle lapselleni. Mitä enemmän aikaa on kulunut sisäiseen lapseeni tutustuessa, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että tämä lapsiosa minussa ansaitsee aikuisessa elämässänikin suuren huomion.
Me kaikki olemme kokeneet lapsuudessamme vähintään pieniä traumoja, tulleet haavoitetuiksi tavalla tai toisella. Nämä haavat voimme jakaa karkeasti kahteen osaan: hylkäämiskokemuksiin ja oman kehomielen turvalliset rajat ylittäviin kokemuksiin. Molemmat haavat aiheuttavat meille voimakkaita tunnekokemuksia: pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää.
Lapsi joutuu hänelle ylivoimaiselta tuntuvissa tilanteissa luomaan mitä erilaisimpia selviytymiskeinoja. Näiden keinojen rinnalla alkaa kulkea yhä voimakkaammin tilanteissa luodut uskomukset. Jos lapsena on esimerkiksi kokenut voimakkaita hylkäämiskokemuksia, näiden seurauksena lapsi luo itselle uskomuksia, jotka auttavat häntä selviytymään myös tulevissa tilanteessa. Ehkä hän kovettaa itsensä, hylkää mieluummin itse, ettei toinen ehdi hylätä häntä ensin.
Kun uskomus on luotu, se painuu usein alitajuntaan, vaikuttaen sitä kautta tiedostamattomasti elämään. Kun kuljemme elämänpolkuamme tietyt uskomuslasit päässä, näemme maailman, sen ilmiöt ja tapahtumat ainoastaan siten kuin juuri niillä laseilla maailma on mahdollista nähdä.
Kokemuksiemme seurauksena syntyy yksi tai useampi ydintunne. Tämä ydintunne tarkoittaa sellaista tunnetta, joka on ollut ylivoimainen kohdata, ja jonka peittämiseksi teemme vielä aikuisenakin kaikkemme, jotta tunne ei nouse pintaan. Sen seurauksena alamme kehittää vaihtoehtoisia tunteita, jotka auttavat meitä selviytymään elämässä. Tällaisia tunteita ja tunnetiloja voivat olla esimerkiksi viha, suru, masennus, ahdistus ja katkeruus.
Näihin tunteisiin liitämme tietynlaisen toimintamallin, josta esimerkkinä voi olla vihapuhe, uhriutuminen, toisten syyllistäminen, katkeruus tiettyä ihmistä tai ryhmää kohtaan tai äärimmäiset toivottomuuden ja keinottomuuden tunteet. Myös erilaiset riippuvuudet tulevat tyypillisesti turruttamaan syvemmällä olevia tunteitamme, jotta ne eivät pääsisi tietoisuuteemme.
Kehomme alkaa ennen pitkää kärsiä tämän seurauksena. Ihminen voi kokea vaikeita traumaperäisiä stressioireita: voimakasta yli- tai alivireyttä, traumatakaumia, turtuneisuutta, jähmettymistä. Vihaan ja katkeruuteen jäänyt ihminen ei ole kyennyt sulattamaan näitä tunteitaan ruoansulatuselimistössään, jolloin ne jäävät jäytämään sinne. Uppiniskaiseen ja mustavalkoiseen ajatteluun jäävä alkaa oireilla niskallaan tai polvillaan, joista ei löydy lainkaan joustoa. Masennus ja toivottomuus vievät voimat kehosta, keho tuntuu täysin erilliseltä osalta itseä, koska kontakti alati virtaavaan elämänvoimaan puuttuu.
Oman kokemukseni ja olemassa olevan tutkimustiedon mukaan nämä lapsena rakentuneet uskomus- ja toimintamallit elävät meissä aikuisenakin. Ottamalla kontakti omaan sisäiseen lapseen pääsemme kiinni siihen alkuperäiseen ydintunteeseen, jota emme vielä lapsena voineet kohdata tunteen ylivoimaisuuden vuoksi. Kun uskallamme vähitellen avata tätä jo pölyttynyttä tunnearkkua, annamme sisäiselle lapsellemme – ja samalla itsellemme – tilaisuuden vapautua tästä kehomieleen säilötystä tunteesta. Avautuminen tälle tunteelle ja kokemukselle ei välttämättä tapahdu hetkessä. Siihen voi mennä vuosia (kuten itsellä), mutta se toden totta on sen arvoista!
Tämän kaiken täytyy tapahtua oman ja sisäisen lapsen hyvinvoinnin ehdoilla, turvallisesti. Sisäinen lapsesi on hereillä sinussa joka päivä, mutta et ehkä ole ollut siitä koskaan tietoinen. Kun haluat tutustua sisäinen lapseesi, tunnistat hänet itsessäsi aina kun leikittelet, liikutat hetkestä toiseen kehoasi tunnetilojesi ohjaamana, tanssit, laulat tai teet jotakin muuta luovaa, ja kun olet tunteinesi läsnä juuri siinä hetkessä missä kulloinkin olet. Sisäisen lapsen löytäminen ei siten ole kovinkaan vaikeaa. Tässä artikkelissani on myös yksi hyvä mielikuvaharjoitus sisäisen lapsen kohtaamiseen.
Lapsuutesi kokemukset eivät lopulta määrittele sitä, mitä sinulle tapahtuu aikuisena. Se miten asennoidut aiempiin kokemuksiisi vaikuttaa siihen, miten elät elämääsi aikuisena. Kun tutustut sisäiseen lapseesi ja sallit aikuiseen olemukseesikin yhä enemmän lapsen mielentilaa, alat kokea sellaista läsnä olevaa elämän ihmettelyä, joka saa sinussa aikaan myötätuntoa ja kiitollisuutta itseä ja muita kohtaan.
Kun vapautat sisäisen lapsesi olemalla läsnä itsellesi ja hyväksymällä itsesi kaikki puolet, voit kohdata myös kanssaihmiset sellaisina kuin he ovat. Vapaudut turhasta vihasta, joka lopulta kuluttaa vain sinua ja kehoasi. Vaikka joku saisi sinussa aikaan vanhan haavan avautumista, et enää syytäkään häntä siitä, vaan huomaat oman sisäisen lapsesi tarpeen – sen mikä vieläkin kaipaa kohdatuksi ja hoivatuksi tulemista. Voit jopa kiittää tätä henkilöä, koska hänen avullaan tämä haava paljastui ja pääset auttamaan sisäistä lastasi päästämään turvallisesti ydintunteesta irti. Pääset harjoittamaan myötätuntoa itseäsi, sisäistä lastasi ja lopulta muita kohtaan.
Kun vapautat itsessäsi olevan sisäisen lapsen, huomaat, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa, syytöntä tai syyllistä. Lapsi elää tätä hetkeä, jossa on kaikki. Lapsi ei arvostele toista. Hän tarvitsee toisia ihmisiä oppiakseen yhteyttä, joka on elintärkeää pienelle ihmiselle ja koko ihmiskunnalle.
Lapsen alkuperäinen elämänvoima on rakkaus, ei pelko. Kumpaa sinä haluaisit ruokkia?
Sisäiseen lapseen voi tutustua myös Matrix Reimprinting-menetelmän avulla. Lue lisää tästä.
Valkoisia styroksin paloja, makkarapaketteja, muovipusseja, maitopurkkeja ja kaljatölkkejä… Kevään kauneudessa rantojen roskat ovat tympäisevää katsottavaa. Pieni viisivuotias tyttö pukee vanhat hanskat käteen ja lähtee äitinsä ja isovanhempiensa kanssa lähirannoille roskankeruuretkelle. Parin tunnin kuluttua kolme jätesäkkiä on aivan täynnä ja rannat ovat puhtaita. Pieni tyttö on iloinen ja tyytyväinen.
Paras oppi, jonka olen omilta vanhemmiltani saanut, on luonnon suojelemisen ja kunnioittamisen tärkeys. Se seuraa nyt minua omassa vanhemmuudessani. Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka kantaa karkkipaperia tai banaaninkuorta kädessään ympäri kaupunkia, kunnes löytää roskiksen. Kun aikanaan saan lapsenlapsia, perinne siirtyy varmasti heillekin. Lapsi oppii mallista, ja siksi meillä vanhemmilla on valtava vastuu.
Emme voi elää elämäämme vain itseämme varten. Välinpitämättömyyden aika on auttamattomasti ohi. Meidän tehtävämme on opettaa lapsillemme, kuinka kallisarvoinen asia luonto on ja kuinka tärkeää sen suojeleminen on koko ihmiskunnalle. On vastuutonta tuijotella vain omaa napaansa ja sulkea silmät tulevaisuudelta. Jokaisen äidin ja isän olisi hyvä antaa luontoa kunnioittavaa esimerkkiä omille lapsilleen, jotta heilläkin olisi aikuisena puhdasta luontoa virkistäytymiseen ja puhdasta vettä janon sammuttamiseen.
Vesi on arvokasta
Nyt jo aikuisikään ehtineet lapseni ovat jo taaperoiästä lähtien saaneet luontovalistusta. Ja oppi upposi. Jos valutin vahingossa liian pitkään hanasta vettä, kommentoi esikoinen terävästi: “äiti miks sä tuhlaat vettä. “ Ja jos ulkona liikkuessamme näimme roskia, sanoivat tyttäreni moittivasti, että ketä ihmeen sottiaisia täällä on käynyt! Ja jos autoa pidettiin hetkikin tyhjäkäynnillä, moitti esikoululainen: “isi saastuttaa.”
Minusta on kasvanut vettä säästävä aikuinen. Kartan pitkiä suihkuja ja kylven ammeessa vain harvoin. Käyn silti päivittäin suihkussa ja rakastan puhtautta. Hampaita pestessäni kastelen aina hammasharjan hanan alla mutta katkaisen veden tulon pariksi minuutiksi. Suun huuhteluvettä laitan mukiin, jotta vettä ei tarvitse turhaan juoksuttaa.
Kun lapset olivat teinejä, hämmästeli silloisen taloyhtiömme hallituksen puheenjohtaja kuinka vähän meidän nelihenkinen perheemme käyttää vettä. Meitä ennen asunnossa asunut pariskunta oli lätrännyt vedellä moninkertaisesti meihin verrattuna. Silti perheemme jokainen jäsen kävi päivittäin suihkussa ja käytti ahkerasti myös saunaa.
Olin oppinut makean veden arvon lapsuuskodissani ja opetin sen myös omalle jälkikasvulleni. Nyt omillaan asuvat lapseni elävät samojen periaatteiden mukaan. Vettä ei saa turhaan valuttaa. Se on tulevaisuudessa arvokkain omaisuutemme ja siitä tullaan vielä tappelemaan.
Äiti näyttää mallia
Monissa perheissä äiti viettää eniten aikaa jälkikasvunsa kanssa. Siksi juuri äidillä on valtaa vaikuttaa lapsiinsa ja opettaa heille rakkautta luontoon, maapalloon ja kestävään kehitykseen. Äidin antama malli on tärkeä. Lapsi oppii matkimalla ja omaksuu perheen arvot. Jokainen äiti voi pienillä arkisilla teoilla rakentaa tulevaisuutta omille lapsilleen ja heidän lapsilleen.
Annetaanhan lapsille maapallo. Kylvetään luonnon rakastamisen siemeniä ja toivoa myös tuleville sukupolville. Maailmaa ei voi elää vain kvartaalitalouden mukaan. Elämä on enemmän kuin viivan alle jäävät voitot ja alituiset kasvupyrkimykset. Euroja ajatellessa niin luonto kuin lapset usein kärsivät. Maapalloa ei voi tehostaa eikä luontoa valjastaa ihmisen ikeen alle niin kuin jotkut vallanhimossaan kuvittelevat. Luonto ei taivu rahan mahtiin.
Jokainen äiti, jokainen isä, jokainen kummi tai mummi voi omilla valinnoillaan tehdä maapallolle hyvää tai pahaa. Kun sytytämme toisiimme luonnon rakastamisen kipinän, se kytee ja lopulta roihuaa isolla liekillä. Jokainen kasvi ja eläin on merkityksellinen täällä maapallolla. Ihminen on vain pieni murunen kaiken suuren keskellä. Kun oivallamme luonnon tärkeyden terveydellemme ja hyvinvoinnillemme, emme voi enää jättää yhtään kaljatölkkiä luontoon saati läträtä vedellä tuntitolkulla.
Muistan kun minusta tuli äiti. Olin 25-vuotias. Yhdeksän kuukautta aiemmin oli tanssittu häitä. Esikoisemme oli saanut alkunsa häämatkalla Wienissä, biedermeyerbaby luki Hesarin ilmoituksessa, halusin kertoa asian koko maailmalle. Ihana Selina, rakkauslapsi. Tummat paksut hiukset päässä. Esikoistyttäremme, ihme. Ensimmäisessä äitienpäiväkuvassani istun pöllähtäneenä isossa raidallisessa kauluspaidassa ruokapöydän ääressä mieheni kanssa. Selina on kantokopassa pöydällä. Kevään valo täyttää huoneen.
Vuotta myöhemmin vietämme äitienpäivää samassa paikassa. Selina on toipunut isosta sydänleikkauksesta. Vuosi on ollut kova. Odotan jälleen lasta, Sakaria, laskettu aika on elokuussa. Kiitollisuus tyttären selviytymisestä ja toisen lapsen saapumisesta täyttää minut. On vuosi 1996, minä olen 26-vuotias. Tunsin etten voisi olla onnellisempi. Olin saanut kaiken minkä halusin. Hyvän miehen, äitiyden. En tiennyt, että kolmen vuoden kuluttua olisin kuilussa. Jätetty, epävarma ja pelokas nuori nainen, jolla olisi pätkätyö, kallis vuokra-asunto, suuri suru ja väritön tulevaisuus.
Erotyö otti aikansa ja pikkuhiljaa värit alkoivat palata elämään. Vaikka en kolmeen ensimmäiseen vuoteen kyennyt näkemään eksäni ja minun välilleni enää lämpimiä tunteita, kasvoi meistäkin viimein kaverit. Yksin yrittämällä en olisi siinä onnistunut. Samoin kuin toimivaan parisuhteeseen, tarvitaan myös toimivaan eron jälkeiseen elämään, erityisesti erovanhemmuuteen molempien hyvää tahtoa. Tarpeen vaatiessa joustoa, molemminpuolista kunnioitusta ja taitoa nähdä yhteinen mielekäs kokonaisuus, ei vain oman valokeilansa valaisemaa tahtoplänttiä.
Eron prosessointi nostaa väistämättä pintaan myös tunteita elämän aiemmista kriiseistä. Kaikki ikävät tunteet, joita erosi aikana koet eivät johdu erostasi. Se vain avaa väylät kaukaisempiinkin tapahtumiin. Eroaan käsittelevällä on suuri kiusaus laittaa entinen puoliso vastuulliseksi kaikesta tuskasta, jonka ero tuo esiin.
Pitkittyneet eroriidat ovat usein heijastusta murjotusta egosta. Vaikka sydän jo tietää, ei alhainen mieli voi irrottaa ja se pitää valtaa erovihassa yllä. Vaikka tunteita ei voi valita, tekoja voi, mutta kukapa rehellisesti haluaisi, että toinen jäisi vastentahtoisesti? Jos parilla on lapsia, on hyvin tärkeää, että kaikki uutta elämää koskevat päätökset tehdään lasten parasta ajatellen. Mitä se sitten tarkoittaa, on hyvin pitkälti kiinni lasten iästä, heidän omista toiveistaan ja vanhempien yhteistyöhalukkuudesta.
Paras ohje, jonka erovanhemmalle voi antaa on se, että tee erovanhempana vain sellaisia päätöksiä, jotka voit perustella lapsellesi myöhemminkin, kaikkina ikävaiheina. Muista että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa sekä näiden kautta elämässä mukana olleisiin ihmisiin. Monelle eronneelle vaikein on hetki, kun entisen puolison elämään tulee uusi kumppani, johon lapset tutustuvat. Muistan sen itsekin, sydäntäni väänsi kun kuulin tyttäreltäni ja pojaltani tarinoita kivasta uudesta ihmisestä, joka osasi tehdä mainiota ruokaa. Tein kuitenkin tietoisen päätöksen. Kivustani huolimatta tuin suhdetta ja puhuin kauniisti uudesta ihmisestä. Lopulta huomasin tuntevani onnea siitä, että lapsillani oli yksi uusi hyvä ihminen elämässä lisää.
Sinulle, joka käyt nyt läpi näitä tunteita, toivon rohkeutta itkeä sydänsurut, vahvuutta olla kuuntelematta egon ruikutusta ja avoimuutta kysyä itseltäsi vaikeissa tilanteissa: ”Mitä rakkaus sanoisi tähän?”. Koska lapsen silmin katsottuna olette aina perhe. Vaikka lapsellasi ei olisi mahdollisuutta tavata toista vanhempaansa, on hänellä kuitenkin oikeus omaan tarinaansa. Jokin kohta siinä tarinassa on ollut hyvä, ainakin hänen syntymänsä.
Tiedätkö sen tunteen, kun intuitio, tuo viisas sisäinen äänesi, yrittää opastaa sinua toimimaan jollakin tietyllä tavalla?
Saatat olla esimerkiksi työhaastattelussa, jossa kaikki vaikuttaa todella hyvälle, mutta jokin tietämys sisälläsi kertoo, että sinun ei kannattaisi ottaa työtä vastaan.
Tai olet saattanut pohtia ratkaisua johonkin asiaan ja yllättäen saatat saada vahvan intuitiivisen tuntemuksen siitä, miten sinun tulisi toimia. Tämä saattaa olla täysin järjenvastaista. Suurta tai pientä. Saatat esimerkiksi saada tunteen, että sinun kannattaisi soittaa jollekin, käydä jossakin tietyssä paikassa, osallistua jollekin tietylle kurssille, kertoa tuttavallesi jostain asiasta, josta et yleensä hänelle juttele tai kuunnella jotakin tiettyä radiokanavaa.
Nämä välähdyksenomaiset tietämyksen hetket tulevat tietoisuuteemme hyvin nopeasti, ikään kuin tyhjästä. Eikä mene kauaa kun selkeyden hetki saa seurakseen ajatusten tulvan. ”Mitä sinä kuvittelet?” ”Aivan hullua edes ajatella moista?” ”Mitä aiot tuollakin saavuttavaa?” ”Voitko olla täysin varma?”. Yksi ajatus johtaa toiseen ja kohta olo on kaikkea muuta kuin varma ja selkeä.
Olen kuitenkin huomannut, että intuitiolla tapansa tehdä itsensä näkyväksi, jopa niinä hetkinä kun voimakas ajatusten virta pääsee sekoittamaan pään vieden selkeyden mukanaan.
Jos tunnistat omasta elämästäsi seuraavat kolme merkkiä, niin on hyvin todennäköistä, että intuitiosi yrittää kertoa sinulle jotakin.
Intuitio toistaa viestinsä uudestaan ja uudestaan
Mieli saattaa kiinnittää huomiosi sinne ja tänne. Välillä tunnet vetoa suuntaan x ja toisena hetkenä suuntaan y. Intuition viesti taas on toistuva. Se ei muutu hetkestä toiseen. Jos olet jättänyt intuition viestin huomiotta aiemmin, niin se saapuu kyllä uudelleen koputtelemaan sinua olkapäällesi.
Olen omassa elämässäni huomannut, että yleensä nämä intuitiiviset viestit, joita en halua huomioida, ovat sellaisia, joita en uskalla myöntää todeksi. Saatan sydämessäni haluta jotain, jota en uskalla rehellisesti itselleni myöntää. Tai minulle on tullut selkeys tarvittavasta elämänmuutoksesta ja haluan vastustella tätä tietämystä. Mieluummin työntäisin sen pois tietoisuudestani kuin ottaisin tarvittavat askeleet muutoksen toteuttamiseksi. Ja juuri näinä hetkinä intuitioni tulee muistuttamaan minua, uudestaan ja uudestaan, minkä sydämeni tunnistaa omaksi totuudekseni. Näyttää minulle sydämeni polun ja oikean suunnan.
Intuition mukana on rauha
Jos huomaat, että sinulla nousee jotakin asiaa kohtaan suuri pelko tai valtava innostus, niin se ei vielä kerro, että intuitiosi yrittäisi näyttää sinulle suunnan, johon kulkea. Pelko saattaa olla vanhoista uskomuksistasi ja kokemuksistasi nousevaa epämukavuutta, kun ylität omia mukavuusrajojasi (joita sinun ehdottomasti kannattaakin ylittää pelosta huolimatta) ja suuri innostus saattaa taas olla egosi halua saavuttaa lisää ja yrittää kokea itseään arvokkaammaksi.
Usein on todella vaikea erottaa, milloin sitä on vain pelkojen ja egon talutusnarussa ja milloin intuitio yrittää ohjata ja varoittaa.
Oman kokemukseni ja tutkijoiden mukaan, intuitiiviseen viestiin sisältyy enemmänkin rauha kuin voimakas tunnelataus. Itse kutsun tätä tunteettomaksi tunteeksi. Pelon ja innostuksenkin alla oleva rauha. Tietämys, että näin asia on, vaikka en ehkä järjellä pystyisi selittämään miksi.
Intuitio viestii myös kehosi kautta
Kuuntele kehoasi.
Jos jotakin asiaa kohtaan kehossasi on kevyt ja laajeneva tunne pelosta huolimatta, niin suunta on silloin mitä todennäköisemmin sinulle juuri se oikea. Voit tuntea aivan kuin joku vetäisi sinua lempeästi eteenpäin.
Jos taas kehossasi on jotakin asiaa kohtaan raskas ja supistuva olo, niin silloin sinun kannattaa pysähtyä ja kysyä itseltäsi rehellisesti ”onko tämä se suunta johon todella haluan kulkea?” Anna vastauksen vain pulpahtaa pintaan. Yleensä se tässä tapauksessa on ei.
Meistä jokainen voi oppia tunnistamaan intuitionsa ohjauksen harjoituksen avulla. Toivon sydämestäni, että näistä merkeistä on sinulle apua harjoitellessasi kommunikointia oman intuitiosi kanssa.
Rakkaudella,
Laura
16.1.2017 alkavalla Sydämen polku -verkkokurssilla pääset sukeltamaan oman intuitiosi äärelle ja opit miten sinun intuitiosi viestii. Kurssilla pääset tominnallisten harjoitusten, kirjoittamisen ja ohjattujen meditaatioiden avulla harjoittelemaan elämään intuitiosi johdatuksessa jokapäiväisessä arjessasi. Käytännönläheisesti ja hauskasti. Tervetuloa mukaan!
Tunneälykäs ihminen ymmärtää itseään ja muita. Hän osaa käyttää tunteita apunaan arjen haasteissa. Hän selviää kritiikistä eikä vajoa ojan pohjalle. Epäilemättä tunneälykkyys on hyödyllistä, mutta mitä se oikeastaan on?
Karkeasti tunneälykkyys voidaan jakaa kolmeen peruspilariin, joita ovat kyky tunnistaa omat ja muiden tunteet, kyky käyttää tunteita ongelmanratkaisun apuna sekä kyky hallita tunteita. Tarkemmin tarkasteltuna tunneälykkäiltä löytyy seitsemän esille nousevaa ominaisuutta:
1. Hyväksyt muutoksen
Tunneälykkäät ihmiset eivät pelkää muutosta vaan ymmärtävät sen olevan välttämätön osa elämää. He osaavat mukautua muutokseen ja pääsevät näin elämässä eteenpäin.
2. Tunnistat omat vahvuutesi ja heikkoutesi
Tunneälykkäät ihmiset tunnistavat omat vahvuutensa ja heikkoutensa. He tietävät, etteivät heikkoudet pidättele heitä vaan ovat pikemminkin kehitettäviä ominaisuuksia. Tunneälykkäät hakeutuvat ympäristöihin, jotka ovat heille otollisia. Esimerkiksi työympäristöä valitessaan tunneälykkäät päätyvät omalle työtyylilleen otolliseen ympäristöön.
3. Ymmärrät, miltä toisesta tuntuu
Tunneälykkyyden suurin anti on kyky samaistua muihin. Luontaisen kykynsä ansiosta tunneälykkäät ymmärtävät, mitä toinen on käymässä läpi ja selviävät vaikeistakin asioista ilman suurempaa draamaa.
4. Et pyri täydellisyyteen
Vaikka tunneälykkäät ovat erittäin motivoituneita, he ymmärtävät että täydellisyyden tavoittelu on mahdotonta. Perfektionismi ei siis kuulu heidän piirteisiinsä. Tunneälykkäät ottavat takaiskut vastaan ja ovat halukkaita oppimaan virheistään.
5. Olet tasapainoinen
Tunneälykkäät ovat itsetietoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että he tietävät, kuinka ylläpitää tasapaino elämässä ja kuinka tärkeää sen ylläpito on. Tasapainon ylläpitämiseksi tunneälykkäät syövät hyvin, nukkuvat riittävästi ja nauttivat vapaa-ajastaan työn ulkopuolella.
6. Olet utelias
Tunneälykkäät ovat uteliaita ja heitä kiehtoo mitä ympärillä tapahtuu. Tunneälykkäät eivät tuomitse vaan tutkivat erilaisia näkökulmia ja mahdollisuuksia. He myös esittävät kysymyksiä ja ovat avoimia uusille ratkaisuille.
7. Olet kiitollinen
Tunneälykkäät ihmiset tietävät, että jokainen päivä tuo tullessaan jotakin, mistä olla kiitollinen. Heidän maailmankatsomuksensa koostuu kiitollisuudesta ja puoliksi täydestä lasista, ei puoliksi tyhjästä. Tunneälykkäät kokevat elämänsä hyvänä ja se myös tuntuu heistä hyvältä eivätkä he anna kritiikin tai muiden mielipiteiden vaikuttaa tunteeseensa.
Se ihmissuhde joka meille on vaikein, opettaa meille eniten itsestämme. Kohdistamme tuskamme siihen ihmiseen, joka on sen valmis ottamaan vastaan, valmis sietämään sitä. Tämä vaikeaksi kokemamme ihminen on valmis odottamaan että käymme vaikeutemme läpi.
Istun vaikeana ravintolassa ja ojennan äidilleni lahjaksi lentolippuja Amsterdamiin. Olin unohtanut hänen syntymäpäivänsä ja häpeillen ostin kalliimman lahjan.
Vaikeroin myös siksi, että liput ovat meille molemmille. Viettäisin ensimmäistä kertaa aikuisiällä kolme päivää kaksin äitini kanssa. En tiedä mitään sen pelottavampaa.
En pystynyt katsomaan häntä silmiin, kun lahjaani ojensin. Hädin tuskin pystyin hengittämään.
Rakkaudessa olen ollut hyvä antaja mutta huono ottaja, ja se on suora reitti voimattomuuteen. Kun en antanut rakkauden ravita itseäni, maa jalkojeni alla alkoi kuivua ja halkeilla. Olin sitkeä elämän suorittaja ja kaivoin itseäni syvemmälle ja syvemmälle kuivaan kuoppaan.
Lapseni pelastivat minut, etenkin nuorin poikani, joka imi ahneesti minusta joka pisaran rakkautta, näyttäen esimerkillään, miten rakkautta otettiin itsevarmasti vastaan. Hän oli täydellisesti rakkauden arvoinen ja kehtasi pyytää vielä lisääkin! Hänen kanssaan koin ensimmäisen kerran, miten rakkaus voisi virrata täydellisesti, jos sille uskaltaisi antautua.
Tämä rakkaus nosti minua ylös kuopasta. Nousu on ollut täyttä vastakohtaa sinne laskeutumiseen. Suorittamisen tilalle on tullut rento luottamus ja pelottavan tyhjä olo on täyttynyt halulla ja toivolla kokea tämä rakkaus kaikkien kanssa.
On ollut helpottavaa myöntää, että rakkauden vastaanottaminen on minulle vaikeaa. Olen käynyt jos jonkinlaisissa hoidoissa haavaani voitelemassa. Matrix Birth Reimprinting -terapiassa palasin tunteissani kohtuun ja kun tunsin äitini valtavan rakkauden minua kohtaan, halusin kynsiä tieni ulos sieltä! Hyperventiloin ja kai laitoin jo silloin muurit pystyyn. Rakkautta minulle, en kestä! Tämä on ollut minussa jo ties montako elämää.
Uskon, että sielumme valitsee elämäntehtäväksemme sen työn, missä meillä itsellämme on eniten opittavaa. Minä teen työtäni äitien parissa, puhun äidinrakkaudesta ja antamisen ja vastaanottamisen tasapainosta. Korjaan näitä haavoja samalla itsessäni, opetan samalla itseäni. Olen työni ansiosta oppinut rakkaudesta sadoilta äideiltä, kylpenyt ja kipuillut heidän äidinrakkaudessaan ja siitä syystä kiitänyt kuoppaani ylös. Uskon koko sydämelläni siihen, mitä opetan, sillä on se on sielustani tulevaa syvää kaipausta rakkauden kotiin.
Minä tiedän. Nyt minun pitää uskaltaa kokea, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.
Kun kirvelee sydäntä, sattuu ja pelottaa, tiedän, että tuskan jälkeen koittaa vapaus ja uusi elämä. Syntymä opettaa näiden viime hetkien kivuliaiden tilanteiden merkityksen. Synnytyksessä avautumisvaiheen siirtymävaihe, ne viimeiset sentit, ne ovat viimeinen koetinkivi ennen kuin olet aivan auki. Tunnet koko kirjon niin sanoinkuvaamattoman syviä tuntemuksia, ettei auta kuin heittäytyä ottamaan niitä vastaan, kohtamaan kaiken kuten se sinulle tulee. Ihan sama, kuolen tähän, ajattelee moni äiti tässä vaiheessa.
Ponnistusvaiheen polttava ”ring of fire” eli hetki ennen vauvan pään syntymistä on kuin haaste: ”Ponnista vielä kerran ja se on siinä! Uusi elämä alkaa.”
Tuntuu, että olen nyt siinä vaiheessa nousua, että voisin tulla kuopasta kokonaan ylös yhdellä ponnistuksella. Olen ollut tässä reunalla odottelemassa jo tuskastuttavan kauan. Ellen nouse, palan karrelle tässä tulessa. Tuntuu, että kuolen.
Olen ikävöinyt rakkautta koko elämäni, mutten ole kokenut olevani sen arvoinen. Olen vihdoin löytänyt halun kokea sitä vahvinta ja mahtavinta, kaiken parantavaa, kaiken korjaavaa luonnon suurinta voimaa joka on meissä kaikissa, mutta jota vastaan niin moni taistelee.
Olen antautunut sille jo lasteni kanssa, yritän kovasti mieheni kanssa ja mietin mistä se on kiinni, mitä pitää tehdä, että saan voiman siihen viimeiseen ponnistukseen, joka vapauttaa minut viimein sille kokonaan. Voin lukea kirjoja, käydä terapiassa, yrittää ymmärtää ja ratkaista ongelmaani hengästyksiin asti, pyörien tulessa.
Tai voin katsoa omaa äitiäni silmiin.
Hänen silmistään näen itseni. Hänen silmissään on valtavaa rakkautta ja alati lapsiltaan iskuja vastaan ottava äidin syvä ymmärrys ja kärsivällisyys. Jos haluan kivuta kuopastani, minun pitää katsoa äitini silmiin. Ne silmät ovat tallentaneet matkani tähän pisteeseen asti.
Pitää hyväksyä, että olen hävennyt äitiäni, eli olen hävennyt itseäni. Olen tuominnut äitini, eli olen tuominnut itseni. Olen syyttänyt häntä, eli en ole hyväksynyt itseäni. Olen ollut surullinen puuttuvasta idyllisestä äiti-tytär-suhteestamme, vaikka itse olen sitä paennut. Olen pelännyt kohdata häntä, koska en ole osannut kohdata itseäni. Olen vihannut häntä ja olen ollut ylpeä, että olen pärjännyt ilman häntä.
Koko tämän ajan äitini on odottanut minua.
Aina kun unohdan äitini, olen unohtanut itseni. Aina kun en voi katsoa omaa äitiäni silmiin, en voi katsoa itseäni silmiin. Olen vihdoin valmis antamaan itselleni anteeksi. Olen valmis katsomaan itseäni ja elämääni rehellisesti silmiin ja haluan uskoa, että ansaitsen rakkautta.
Lähden siis matkalle. Kotiin. Minuuteen. Rakkauteen.
Kiitos sinulle äitini. En voi käsittää kärsivällisyytesi määrää, vaikka tiedän, että pystyisin olemaan yhtä kärsivällinen omien lasteni kanssa. En voi käsittää, että olet vierellä hiljaa seurannut virheitäni ja kärsimystäni, ilman tarvetta korjata tai neuvoa minua, vaikka tiedän, että osaan jatkuvasti tehdä samaa omien lasteni kanssa.
Jokaisen lapsen on lähdettävä pesästä, mutta minulla oli liian kiire lähteä ja olen pysynyt poissa aivan liian kauan. Kiitos, että jaksat odottaa minua. Jaksan myös odottaa omia lapsiani takaisin kun he jonain päivänä lähtevät luotani. Kaikki lapset palaavat takaisin äitinsä syliin.
Anna anteeksi äitini. Anna anteeksi, jos matkamme ajan itken puhdistavia kotiin paluun kyyneliä. Otathan minut, aikuisen lapsesi syliisi?
Henkisyydestäkin voi tulla rooli, identiteetti, joka sitoo usein huomaamatta olemaan tietynlainen. Tämä ei ymmärtääkseni ole henkisyyden tarkoitus, tehdä meistä ihmisiä, jotka ovat tietynlaisia, henkisiä. Näin kuitenkin näen ympärilläni käyvän, aivan kuten olen todennut itselleni käyvän, yhä uudelleen.
Kaikilla meistä on erilaisia taipumuksia, riippuen persoonallisuutemme rakenteista. Yksi asia, joka on yhteistä ihmisille, on vahva tarve määrittää se, kuka olemme. Etsimme turvaa siitä, että osaamme sanoa millaisia olemme ja muodostamme itsestämme tietynlaisen selvitäksemme siinä ympäristössä, jossa olemme. Tämän lisäksi lukittuneeseen identiteettiin/identiteetteihin johtaa myös se, että ilman sääntöjä ja määritteitä, psykologinen minuutemme (ego/persoonallisuus), ei ole olemassa. Me siis olemme yhtä kuin nämä määritelmät, tai niin kuvittelemme.
Egorakenne on taitava nikkari, joka pyrkii liimaamaan ja maalaamaan myös henkisyyden osaksi itseään.
Psykologinen minuus on pohjimmiltaan (tarpeellinen) suojamekanismi ja yksi sen päämääristä on pitää yllä status quota, eli tilanne, tai tässä tapauksessa minuus, muuttumattomana.
Kun syystä tai toisesta saavumme henkisyyden äärelle, niin tekee myös psykologinen minuutemme. Aivan kuten aiemminkin, se pyrkii määrittämään, miten se integroi tämän uuden henkisen säännöstön ja toimintamallit osaksi itseään. Näin syntyy henkinen roolimme.
Kun rukoilemme, myös egomme rukoilee. Kun meditoimme, myös egomme tekee sitä. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta on hyödyllistä tulla siitä tietoiseksi. Muutoin voi käydä niin, että pian joogamatolla on enää vain henkinen egomme. Yhteyttä, autenttisuutta, tervehtymistä ja tiedostamista tukevasta harjoituksesta voi tulla yhtä jäykkä ja lukkiintunut tapa, kuin on itse egokin.
Olet ehkä huomannut, että henkisyys, tarkoittipa se mitä tahansa, vaikuttaa usein jollain tapaa myös ihmisen ulkonäköön, käytökseen ja elinympäristöön. Pöydille alkaa ilmestyä Buddha -patsaita, värikkäistä legginsseistä tulee arkivaate, ruokailutottumukset muuttuvat ja oman henkisen yhteisön tapaamisista tulee yksi säännöllinen kalenterimerkintämme. Sama ilmiö tapahtuu aina, kun liitymme osaksi jotain joukkuetta. Omaksumme sen ulkoisia muotoja osaksi omaa elämäämme.
Tämä kaikki on tärkeää, sillä se tukee meitä, kun siirrymme johonkin uuteen. Sille on hyvä antaa tilaa. Sen lisäksi vaatteilla, ympäristöllä, sekä ihmisillä, on myös merkitys sille, keitä olemme. Esimerkiksi vaatteet on nähty monissa henkisissä traditioissa keskeisenä asiana. Ne voivat parhaillaan auttaa irrottautumaan erilaisista identiteettimme osista ja vaikuttaa meihin positiivisesti (tai negatiivisesti) niin psykologisesti kuin energeettisestikin.
Housut eivät kuitenkaan tee ihmisestä henkistä, eikä Buddha -koru, tai läjä henkisiä kirjoja, luettunakaan, tarkoita syventynyttä ymmärrystä omasta todellisesta luonteesta tai elämän merkityksestä.
Olen törmännyt itseni lisäksi moniin muihin sellaisiin ihmisiin, jotka ovat omaksuneet henkisyyden jossain sen muodossa elämäänsä ja muuttaneet monia ulkoisia asioita, aina työpaikasta parisuhteeseen ja ruokailutottumuksista puhekieleen. Suuri osa ihmisistä palaa koejan jälkeen yllättävän lähelle aiempaa elämäänsä. Jotkut kokevat pettymyksen, kun arki ja hankaluudet eivät poistuneet uusien harjoitusten, ystävien ja kokemusten myötä. Toiset ymmärtävät, että kuherruskuukausi on ohi. Hieman naivi rakastuminen uuteen elämään onkin sokaissut siltä, että henkisyys on elämään jalkautettuna jotain varsin tavallista. On alkanut selkeytyä, että henkisyys on jotain hyvin yksilöllistä ja intiimiä. Ja se edellyttää ulkoisen lisäksi ennenkaikkea sisäistä prosessia.
Tästä aito henkisen tien kulkeminen voi alkaa. Kuuntelemisen, tai läsnäolon harjoittaminen arjessa. Itsen ja toisten hyväksyvämpi kohtaaminen. Omassa persoonassa olevien haasteiden ja mahdollisuuksien omistaminen. Harjoitusten tekeminen ja opetusten soveltaminen itsensä vuoksi. Ihmiseksi tuleminen. Oman tien kulkeminen, yhä syvemmälle sisään ja pois maailmasta, sekä ulos maailmaan, antautuen sille matkalle, jonka tällä kertaa on kulkemassa.
Yhteisö, harjoitukset, opetus, opettaja ja ulkoiset asiat, näyttäytyvät nyt tärkeinä tukijoina ja työkaluina, mutta todellinen harjoitus ja palkinto ovatkin henkisyyden sijaan me ja elämämme.
Aihe on minulle läheinen. Olen henkisellä matkallani ehtinyt identifioitua jo kung-fu mieheksi, kiinalaisen lääketieteen harjoittajaksi ja zen munkiksi. Valmentajaksi, ravintoguruksi, kehoterapeutiksi, energiahoitajaksi, joogaopettajaksi, tantraohjaajaksi, moderniksi mystikoksi, henkiseksi oppaaksi sekä henkisissä pyrkimyksissään epäonnistuneeksi surkimukseksi. Matkan varrella olen huomannut, että on tärkeää omaksua ensin ulkoiset asiat ja sen jälkeen kysyä; miten tämä toteutuu minun kauttani elävästi ja autenttisesti, vai onko tämä edes linjassa minun kanssani?
Tanssitunnilla kuulin taannoin, että ensin opimme askeleet, jotta voimme myöhemmin ilmaista niillä itseämme. Tämä pätee myös henkisyyteen. Ensin rooli, harjoitteet ja ulkoiset asiat auttavat meitä ottamaan askeleen jonnekin uuteen. Myöhemmin ne vapauttavat meidät ilmentämään yhä autenttisemmin sitä, kuka todella olemme. Siitähän henkisyydessä on kyse, yhteyden saamisesta itseen, sekä tuon itsen itseilmaisusta tässä maailmassa.
Nimimerkki Matkalla kohti tanssijan identiteettiä 😉
