Silloin kun elämä satuttaa, haluan sulkea sydämeni. Haluan sulkea sydämeni kuvitellen, että se suojaa. Se suoja on ainoastaan kuviteltu kuori, joka sulkee elämän suurimman kokemisen pois. Kun sydän sulkeutuu, silloin erkaannun elämästä ja siinä olevista ihmisistä. Vetäydyn luolaan, jotta minua ei nähtäisi, jotta minua ei pääsisi kukaan koskettamaan, näkemään tai kokemaan. Luola tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta silloin kun hetki tuntuu satuttavan.
On jotenkin hauskaa, että me monesti ulkoistamme rakkauden kokemisen oman itsemme ulkopuolelle. Milloin kumppaniin, milloin tavaraan, milloin kokemuksiin. Ja sitten kun kumppani, tavara tai kokemus ei enää anna meille rakkautta, menetämme sen.
Minusta tuo kuulostaa enemmän vaihtokaupalta, kuin rakkaudelta. Enemmän poplaululta kuin universaalilta kaiken hyväksyvältä rakkaudelta. Koska vaikka meidät jätettäisiin, meille oltaisiin töykeitä, meitä huijattaisiin, petettäisiin, tavarat häviäisi tai kokemus jäisi vain muistoihin, niin eihän meidän silti tarvitse omaa rakkauttamme heittää pois. Minun on tosi vaikeaa enää uskoa muuhun kuin valintoihin elämässä.
Sen sijaan, että olisimme ilkeitä ihmisille, joita joskus rakastimme, voisimme rakastaa heitä edelleen, vaikka he eivät olekaan enää ”meidän”. Koska kukaan ei todellisuudessa ole meidän, ei ole koskaan ollutkaan. Kuten ei luontoakaan voi kukaan omistaa. Ne kuuluvat kaikille, jotka päättävät näitä kunnioittavasti lähestyä. Omistanko ilman jota hengitän, omistanko maan, jossa avojaloin kävelen, omistanko ihmisen, jonka kanssa saan hetken viettää elämääni?
Mitä tapahtuisi, jos luopuisin omistamisesta ja vain yksinkertaisesti päättäisin rakastaa jokaista hetkeä, ihmistä ja elämän muotoa, jota sillä hetkellä pääsen tapaamaan ja kohtaamaan? Se ei ole esoteerinen, mystinen valaistuminen, se on yksinkertainen, konkreettinen valinta, jonka voimme tehdä. Sen mahdollisuuden on hyvä tulla tietoisuuteemme, jotta voimme sen valinnan kuitenkin tehdä. Minkä valinnan sinä teet tänään?
Minkä valinnan teen, kun sydämeni haluaa sulkeutua, kun koen elämän satuttavan? Mitä teen silloin, kun haluan vetäytyä, mennä kuoreen, sulkeutua elämästä pois? Mitä jos tekisin valinnan kohdata tuon tunteen, katsoa mahdollista tunteen aiheuttajaa (tai sen reaktion meille mahdollistavaa ihmistä) silmiin hyväksyvästi. Pitäen itsemme auki, hengittäen, pyrkien avautumaan sydämestä ja koko kehostamme. Hengittäen, vaikka emme heti haluaisikaan aueta.
Rakkaus ei kuole koskaan, me teemme valintoja, joilla suljemme rakkautta omasta elämästämme pois. Me teemme valintoja, joiden tarkoitus on joko avata meitä tai sulkea meitä. Rakkaus on jatkuvaa avautumista, erityisesti silloin, kun emme haluaisi niin tehdä. Se on jatkuva valinta olla rakastava, avoin, antelias sekä halua nähdä parasta kumppanissa tai muissa ihmisissä. Rakkaus ei kuole, meidän rohkeutemme kokea sitä kylläkin saattaa heiketä.
Meidän on uskottava, uskallettava ja heittäydyttävä, vaikka mielemme ei sitä haluaisi tehdä. Se on yksi tapa rakastaa ja kokea rakkautta, silloin kun emme sitä ulkoisista lähteistä näyttäisi saavan. Mitä syvemmälle hyppäämme, sitä enemmän koemme. Mitä enemmän varmistelemme, sitä vähemmän saamme. Pystynkö päästämään irti ja silti antamaan kaikkeni ilman vastaodotuksia? Kun sydän aukeaa, kaikki mahdollistuu, niin rakkaudessa, elämässä kuin kokemisessakin. Ole rohkea, sillä sitä sinä todella olet.
Kurkkaa myös uusin videoni missä käyn läpi seuraavia teemoja:
Helsingin Laajasaloon, Ravintola Stansvikiin avattiin kevällä 2016 luomuleipomo. Stansvikin omistaja Nina ’Ninnu’ Lasarov paljastaa heilläkin myytävän nokkos-pellavapatongin reseptin Hidasta elämää -lukijoille. ”Rämmimme metsässä, ja maistelemme, mitä villiyrttejä leipiin voisi sujauttaa”, Ninnu nauraa.
Nokkos-pellavapatonki
1l vettä
70g hiivaa
50g luomu sokeria
30g Atlantin raffinoimatonta merisuolaa
1l 7dl luomu vehnäjauhoja (osa voi olla spelttijauhoja)
1dl kuivattua nokkosta
1dl luomu pellavansiementä
Tee näin:
Mittaa kaikki ainekset yhteen ja vaivaa taikinaa koneella noin 12min.
Paloittele taikina samankokoisiksi paloiksi (n. 300g). Pyöritä (riivaa) palat pyöreiksi ja välinostata n. 5min.
Leivo patongeiksi ja aseta pellille, ja nostata patongit. Leikkaa viillot ja paista.
Kotiuunissa voi ennen paistoa suihkuttaa vettä uuniin tai kaataa vähän vettä uunin pohjalle, jolloin patongeista tulee rapeampi.
Paistolämpötila n. 200 astetta, paistoaika noin 12min.
Kirjoittaja Eveliina Salonen on varatuomari ja teologian maisteri, jonka sydän palaa työelämän ja johtamisen kehittämiselle. Innoittajikseen hän tunnistaa elämän monimuotoisuuden sekä rajattoman muutoksen. Työelämän kokemukset yhtäältä liike-elämän ytimessä ja toisaalta kehittyvän maan todellisuudessa Afrikassa ovat opettaneet häntä näkemään enemmän ihmisyyttä ja elämän mahdollisuuksia. Eveliina työskentelee johtavana konsulttina HAUS Kehittämiskeskus Oy:ssä sekä valmentajana ihmisten johtamiseen, työhyvinvointiin ja kestävän tulevaisuuden edistämiseen keskittyvässä Avarrassa.
Millaisessa työpaikassa sinun olisi hyvä olla? Olisiko siellä ilmapiiri, jossa työtoverit auttavat ja kannustavat toinen toisiaan vaikeissa tilanteissa tai kiireessä? Ehkäpä tavoittaisitte työn tekemisen ja onnistumisen iloa kun saatte homman tehtyä tai keksitte jotain uutta? Tuntisit itsesi arvostetuksi ja hyväksytyksi, kokisit itsesi tarpeelliseksi ja työsi merkitykselliseksi. Tuntisit luottamusta esimieheesi ja ylimpään johtoon ja tietäisit että koko organisaatio on sinun ja muiden työntekijöiden takana ja tekee kaikkensa, jotta te yltäisitte parhaaseenne.
Tunteet liikuttavat ihmisiä työpaikoillakin. Myönteiset tunteet tekevät ihmisestä tyytyväisen ja tyytyväinen työntekijä saa paljon aikaiseksi. Hän on innovatiivinen, sitoutunut ja haluaa kantaa vastuuta työstään. Tyytyväinen työntekijä hehkuu ja saa asiakkaatkin hehkumaan. Olen itse todistanut tilannetta, jossa asiakkaat mieluummin jonottivat iloiselle ja pirteälle kassahenkilölle, kuin menivät viereiselle vapaalle, mutta kärttyisälle kassalle. Tyytyväisellä työntekijällä rutiinit sujuvat mutkattomasti ja hän havaitsee kehittämistarpeita ja keksii niihin ratkaisuja. Tällainen työntekijä etsii organisaation parasta ja joustaa usein omastaan.
Mutta myös negatiiviset tunteet ajavat ihmisiä tekoihin: esimerkiksi käsittelemätön ahdistus tai viha näkyvät työpaikoilla helposti epäsuorana vastustuksena ja vitkutteluna, sarkasmina, juoruiluna, kyynisyytenä ja pahimmillaan masennuksena.
”Meidän yhtiössä ei tunteilla pelata, tämähän on pörssiyhtiö”, totesi eräs suomalainen yritysjohtaja vähän aikaa sitten. Uusimman tutkimuksen mukaan tunteet kuitenkin ohjaavat ihmistä, halusimmepa tai emme. Tunteet vaikuttavat tarkkaavaisuuteemme, siihen millaisia havaintoja teemme ja miten niitä tulkitsemme. Ne vaikuttavat myös motivaatioomme, ajatteluumme, päätöksentekoomme, muistiimme ja käyttäytymiseemme. Siis ihan kaikkeen toimintaamme. Myös työelämässä.
Tunteiden johtaminen on keskeinen osa ihmisten johtamista. Luomalla olosuhteet, jotka synnyttävät ihmisissä mm. innostusta, luottamusta, arvostetuksi tulemisen tunteita, luomme menestyksen askelia myöskin organisaatiolle.
Esimerkiksi itse koen työn iloa, olen aloitteellinen ja otan vastuuta parhaiten silloin, kun tunnen että minuun luotetaan. Tarvitsen tavoitteen, jotta tiedän mihin pyrkiä, ja sen jälkeen vapauden tehdä työn miten ja missä parhaaksi katson. Ja päinvastoin: ylimitoitettu kontrolli, byrokratia, liian yksityiskohtaiset ohjeistukset ja prosessikaaviot sekä vapauden kaventaminen turhauttavat ja passivoittavat minua, pahimmillaan nostavat jopa vihan ja katkeroitumisen tunteita.
Millaisia tunteita teidän työpaikalla koetaan työpäivän aikana? Jos enemmistö kokemistanne tunteista on myönteisiä, kannattelevia ja innostavia, olette oikeilla jäljillä. Työnne tuntuu todennäköisesti mukavalta ja olette aikaansaavaa porukkaa! Jos taas enemmistö kokemistanne tunteista on negatiivisia ja raskaita, kannattaa ottaa asia esimiehen kanssa puheeksi. Huipputiimeissä koetaan keskimäärin viisi positiivista tunnetta yhtä negatiivista tunnetta kohden. Onnelliset ja tyytyväiset työntekijät ovat tutkimusten mukaan kaikkein tuottavimpia.
Tunteet tarttuvat helposti. Esimiehillä ja johtajilla on merkittävä rooli työyhteisön ilmapiirin luojana. Jos esimies saapuu kokoukseen kiukkuisena, mutta ei tunnista eikä osaa käsitellä omaa kiukkuaan, nousee muiden läsnäolijoiden verenpaine tutkimusten mukaan jopa enemmän kuin hänen omansa! Mutta myös jokainen työnyhteisön jäsen vastaa omalta osaltaan tunneilmapiirin kehittämisestä ja valitsee toimiiko itse myönteisten tunteiden levittäjänä ja yhteisön energisoijana vai ilmapiirin myrkyttäjänä.
Tunteiden johtaminen ohjaaminen on tilannesidonnaista ja vaatii pelisilmää. Tunnejohtamisen kehittäminen alkaa aina omiin tunteisiin tutustumisesta. Vain ihminen, joka on kosketuksissa omaan itseensä ja omiin tunteisiinsa, pystyy johtamaan omia ja muiden tunteita.
Näin Suhdeklinikan tekstin ja kuvan jossa tulkattiin: ”Murjotus tarkoittaa: ota syliin”. Ja sain ajateltavaa, vaikkakin tavallaan vähän eri suuntaan kuin mitä tuossa sanottiin. Parisuhteen (voi kyllä laajentaa muihinkin ihmissuhteisiin) näkökulmasta haluan teemaa joka tapauksessa lähestyä. Pohdin aihetta nimenomaan heteronaisena, miehen mielenmaisemaan en uskalla kajota, metsään menee kuitenkin.
Sen olen kuitenkin saanut havaita, että miehet ovat meidän naisten kanssa monesti aika eksyksissä. Naisen käyttöohjekirjasta on sosiaalisessa mediassa kiertänyt vitsikuvia, joissa kirja on aika kohtuullisen kokoinen. Vitsi on vitsi, mutta silti nuo kuvat vähän surettavat. Itse olen sitä mieltä, että nainenkin on aika helposti toimiva otus, kun tietyt perusasiat ovat kunnossa. Kirjoitan tästä aiheesta ehkä tulevaisuudessa vähän enemmänkin.
Meissä kaikissa asustaa sisäinen lapsi ja (vastuullinen) aikuinen. Näistä tyypeistä olen aikaisemminkin kirjoittanut. Parisuhteessa on siis aina läsnä kaksi lasta ja kaksi aikuista. Niin ja anopit ja appiukot ja muut sukulaisluurangot tietenkin, jotka hekin osaavat kaikenlaista soppaa keitellä. Tarkoitan nyt niitä malleja ja haavoja, joita kannamme tietoisina tai tiedostamattomina mukanamme.
Joskus kun olemme reaktioidemme vietävissä, pelot ja pakokauhu ovat ohjaksissa ja ihmisen meno vähän niin ja näin, voi arvata, että sisäinen lapsi on aktivoitunut. Parisuhderintamalla tuo pikkuriiviö saa kaikenlaista kummallista aikaan; kiukuttelua, kostonhimoa, jättämistä ja pettämistä, lähelle tulemista ja kauemmas menemistä. Lapsi aiheuttaa tuuliviirimeininkiä niin, ettei aikuinen meissä usein itsekään tajua, mistä kaikki alkoi ja mitä oikeastaan tapahtui.
Hylätyksi tulemisen pelko on yksi pahimpia pelkojamme ja totta tosiaan; joskus mennään sen tunteen kanssa lujaa. Aina vastuullinen aikuinen ei ehdi tajuta, mitä tapahtui ja vastuullisuus unohtuu hetkeksi – silloin huudetaan, möykätään ja niin, että tulee sanottua ihan kaikki ja vähän enemmänkin.
Olen viime aikoina ajatellut sitä, miten tärkeää parisuhteessa on tiedostaa sisäisen lapsen aktivoituminen. Olisipa hienoa, jos toisen osapuolen lapsen aktivoitumisen hetkissä toinen voisi olla se aikuinen, joka ottaa vastaan ja on hätäaputoimistona. Hätäaputoimistolla tarkoitan sitä, että aikuinen pysyy vakaana paikallaan eikä anna omalle sisäiselle lapselleen aktivoitumisen mahdollisuutta vaan ottaa rauhassa vastaan toisen tunteet ja tarjoaa konkreettista ja henkistä syliä silloin, kun kipu heittelee.
Luottamus parisuhteessa liittyy varmaankin paljon juuri sisäisen lapsen maailmaan. Kun luottamus on parisuhteessa kunnossa, voidaan mennä sekä ajatus- että tunnemaailmoissa aika avoimesti eli suhde on avoin sekä lapsille että aikuisille.
Oion vähän mutkia, mutta totean silti tässä, että voisiko olla niin, että sisäisen lapsen syli on ihan oikeasti syli, kainalo, käsi toisen kädessä ja pään silitys. Kun sisäinen lapsi huutaa ja parkuu ja siihen otetaan avuksi seksi, voi olla, että lohtu tuntuu vajavaiselta. Lapsireaktioissaan tarvitsevasta voi tuntua seksin jälkeen siltä, ettei ihan tullutkaan nähdyksi ja kohdatuksi.
Jälleen joudun toteamaan, että kunpa eläisimme suhteissa, joissa keskusteluyhteys toimisi niin, että tästäkin asiasta voitaisiin puhua. Ja ettei tarvitsisi olla henkiset tuntosarvet pystyssä ja arvailla ja olettaa. Niin että toiselta rohkenee kysyä: ”Kaipaatko nyt syliä vai jotain muuta?” Ja itsekseen voi pohtia sitä, mitä kaipaa ja tarvitsee ja ilmaisee sen toiselle suoraan. Sillai niinku vastuulliset aikuiset tekee.
Kvinoa = quinoa on eteläamerikkalainen hieman pähkinäiseltä maistuva siemenkasvi. Se on luontaisesti gluteenitonta ja ah, niin terveellistä. Kvinoa sisältää muun muassa rautaa, magnesiumia, fosforia, kalsiumia ja kuituja.
Tällä viikolla Hannan terveysherkut tarjoilee herkkuhetkiä suolaiseen nälkään.
Sain idean näihin keveisiin kasvispihveihin työreissullani Los Angelesissa. Eräänä päivänä siellä asuva ystäväni tutustutti minut aivan ihastuttavaan kasvisravintolaan. Valitsin lounaaksi vegaani ”rapukakkuja” ravintolan tapaan. Nämä herkulliset kasvispihvit saivat makunsa muun muassa kvinoasta ja bataatista. Tämä lounashetki sai sormeni syyhyämään ja odottamaan kotikeittiöön pääsyä. Tuunasin kasvispihveistä oman version, johon ihastuin.
Nyt haluan jakaa herkkureseptin myös sinulle. Haluankin kannustaa sinua kokeilemaan kasvisten monipuolista käyttöä niiden herkullisen maun lisäksi myös terveydellisistä ja eettisistä syitä.
NÄITÄ AINEITA TARVITSET KVINOA-BATAATTIPIHVEIHIN:
1 keskikokoinen bataatti
2 dl Luomu Kvinoaa
1 sipuli
1 nippu korianteria
Himalajan Kristallisuolaa
rouhittua mustapippuria
Lisää halutessasi myös muita lempimausteitasi
PAISTAMISEEN:
Luomu Kylmäpuristettua Kookosöljyä
Luomu Kookosjauhoja
TEE KVINOA-BATAATTIPIHVIT NÄIN:
VAIHE 1: Huuhtele kvinoa huolellisesti siivilässä kylmän veden alla ja keitä kypsäksi miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia. Huuhtele kypsä kvinoa siivilässä ja laita sen jälkeen taikinakulhoon jäähtymään.
VAIHE 2: Kuori bataatti ja viipaloi se pieniksi kuutioiksi. Asettele kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda uunin keskiosassa, 200 asteessa noin 30 minuuttia. Muussaa paahtuneet bataattikuutiot haarukkaa apuna käyttäen.
VAIHE 3: Laita paistinpannu kuumentumaan liedelle, lorauta pannulle tilkka kookosöljyä ja paahda silputtu sipuli kevyesti. Silppua tuore korianteri. Lopuksi yhdistä kaikki kasvispihvitaikina-aineet taikinakulhossa ja sekoita hyvin. Tarkista maut sekä riittävä suolan määrä. (Suola tuo raaka-aineiden maut esiin, joten sitä tulee olla riittävästi.)
VAIHE 4: Kaada lautaselle kookosjauhoja. Muotoile taikinasta kämmenten välissä pihvejä ja pyöräytä ne kevyesti kookosjauhoissa. Paista tämän jälkeen paistinpannulla kookosöljyssä molemmin puolin.
”Jäätelö voi tehdä sinulle hyvää”. Voi olisinpa kuullut tuon lauseen 10 vuotta sitten, kun perinteisestä maidosta tehdyt jäätelöt aiheuttivat joka kerta vatsanpuruja. Virpi Mikkosen ja Tuulia Talvion Hyvän olon jäätelökirja (Cozy Publishing 2016) on kuin taivaanlahja kaikille niille jäätelöhirmuille, jotka rakastavat jäätelöä, mutta haluavat sen myös tuntuvan hyvälle.
Hyvän olon jäätelökirja sai alkunsa vuonna 2015, kun Virpi ja Tuulia julkaisivat Kind Ice Cream for You -nimisen e-kirjan. Terveellisten herkkujen trendi oli jo tuolloin täydessä vauhdissa ja e-kirjasta tuli nopeasti menestys. Nyt julkaistussa kirjassa Virpi ja Tuulia yhteen ääneen toteavat, että kyseessä on usein vain puhdas arkijärki. Huonolaatuiset raaka-aineet on aina mahdollista korvata hyvälaatuisilla, myös jäätelöä tehtäessä. Lisäksi kirjan yli 80 reseptiä takaavat sen, että jokaiselle löytyy varmasti jotain. Kirjasta löytyy resepti esimerkiksi legendaariseen minttupuffettiin. Sen uuteen, hyvää tekevään versioon tietenkin!
Kotitekoinen jäätelö saattaa kuulostaa hankalalta, mutta Virpi ja Tuulia ovat todella laittaneet parastaan: kirjan avulla jäätelöiden valmistus sujuu näppärästi ja kaikki jäätelöt syntyvät ilman maitotuotteita, gluteenia ja valkoista sokeria. Alussa esitellään valmistukseen tarvittavat raaka-aineet ja suurimman osan niistä löytää nykyään jo ihan perus marketista. Kaikki reseptit voi ihan hyvin tehdä myös ilman jäätelökonetta ja nopeaan makeanhimoon on tarjolla muun muassa erilaisia pirtelöitä. Lisukkeista lempparikseni on noussut kookospehmiksen koristeluun käytetty pähkinäinen karamellikastike. Se sisältää vain kolme ainesosaa, joten olen hyvällä omalla tunnolla valmistanut sitä myös arkisempien marjapirtelöiden lisukkeeksi.
Vitamiinipitoiset mustikat ovat erinomainen jäätelön ainesosa. Kirjasta löytyvän simppelin mustikkajäätelön reseptin voi halutessaan koristella valkosuklaa-kardemummakastikkeella.
1 dl täysrasvaista kookosmaitoa (jäähdytetty yön yli jääkaapissa)
2 pakastettua kypsää banaania
2 dl kotimaisia jäisiä mustikoita
½ tl vaniljauutetta
loraus kotimaista luomuhunajaa tai muuta makeutusta, jos tarpeen
Avaa kookosmaitotölkki ja kaavi desilitran verran valkoista, paksua ainesta tehosekoittimeen. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Saatat joutua kaapimaan tehosekoittimen laitoja lusikalla muutaman kerran ennen kuin massa sekoittuu. Maista ja lisää makeutusta, jos tarpeen. Annostele jäätelö kulhoihin (kaada päälle valkosuklaa-kardemummakastiketta) ja nauti!
VALKOSUKLAA-KARDEMUMMAKASTIKE
1dl raastettua kaakaovoita
½ dl kookosvoita (tai cashewvoita tai 1 dl cashew-pähkinöitä)
½ dl täysrasvaista kookosmaitoa
1-3 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai muuta makeutusta)
½ tl vaniljauutetta
½ tl jauhettua kardemummaa
Sulata kaakaovoi pienessä kattilassa matalalla lämmöllä. Lisää sula kaakaovoi sekä muut ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Maista ja lisää makeutusta tai mausteita, jos tarpeen. Tarjoile mustikkajäätelön kanssa.
Katson omaa kuolemisen hetkeäni, hetkeä, jota voisin myös kutsua kehosta poistumiseksi. Näen huolella valmistellun tilaisuuden, jossa on läsnä sekä läheisiäni, yhteisen matkan kulkijoita että lähimpiä oppilaitani. Kaikki paikalla olijat tietävät, että olemme täällä, koska olen astumassa uudesta ovesta eteenpäin. Paikassa vallitsee rauha, sydänten lämpö yhteisiä kokemuksia ja matkaa kohtaan, sekä selkeys, joka kirkastuu joka hetki, kun poistumiseni lähestyy. Minulla on takana pidempi paasto, joka on parantanut yhteyttä henkeeni, sekä valmistellut kehoani ja mieltäni poistumiseen. Viimeiset päivät olemme paastonneet yhdessä henkisen yhteisöni kanssa. Tunnen oloni selkeäksi ja yhteys kehooni on jo ohentunut.
Olemme sanoneet hyvästi kaikkien kanssa, sille on ollut aikaa ja se on ollut sydämellistä. Olen saanut rauhassa illastaa ystävieni seurassa. Soittaa ja laulaa yhdessä, sekä kuulla ja ottaa vastaan sen, mitä heille on ollut sanottavaa. Olen saanut myös kertoa omat viimeiset sanani ja jättää viimeiset neuvoni. Käytännön järjestelyt on hoidettu ja olen irroittautunut vastuistani, tietäen, että niistä huolehditaan. Omaisuuteni on löytänyt paikkansa ja tiedän sen luovan jotain kaunista ja hyvää.
Kun hetki koittaa, istumme yhteiseen meditaatioon. Annan hengitykseni rauhoittua. Tunnen, kuinka kaikki minussa on valmistautunut. Kuluu aikaa ja tunnen, kuinka hengitykseni hiljentyy itsestään. Lopulta huomaan sen päättyneen. Tunnen, kuinka olemukseni alkaa avautua, samalla, kun kehoni säpsähtelee hienovaraisesti. Tiedän irtoavani siitä ja havaitsen, kuinka tietoisuuteni jatkaa avautumistaan. Se tuntuu rentoutumiselta, koska en pelkää.
Havaitsen paikallaolijat. Heidän kehonsa, mielensä liikkeet, emootiot ja hienovaraisen vapautumisen, joka tapahtuu heissä tämän yhteisen tapahtuman myötä. Osa kokee myös surua ja menetystä, jonka koen kauniiksi. Yksi matkamme on päättynyt. Näen myös sen, kuinka osa heistä näkee minut sielunsa silmin. Se hymyilyttää minua, sillä tiedän sen rohkaisevan sekä rentoutumaan tähän matkaan että avaamaan silmiä yhä enemmän sille, että on jotain tärkeämpää, kuin egon elämä.
Tämä ei ole loppu, ei edes alku, sillä se mikä minä olen, on kuolematon.
On hyvä olla ja katsella muita. Samalla tunnen, että minun aikani tässä on päättynyt ja on aika mennä eteenpäin. Katsoa sinne, minne katsomista olen jo odottanut. Lähden kulkemaan, joskin liikkeeni muistuttaa enemmän liitämistä, kuin kävelyä. Liikun tietoisuutena tietoisuudessa, kohti valoa, joka kutsuu jotain syvää minussa, jotain, jota minä olen.
Elämäni kokemukset alkavat virrata minuun. On asioita, jotka kysyvät; ymmärsinkö, annanko anteeksi, päästänkö irti ja rakastanko? On pelottavia asioita, niitä joita välttelin eniten, jotka vielä kerran kokeilevat kanttiani ja houkuttelevat puolustautumaan. On aarteita, joista eniten haaveilin. Kaikki toiveeni voisivat vihdoin tulla toteen. Näen, että tarjolla on sekä taivas että helvetti. Mutta näen kaiken keskellä kokoajan, kirkkaana, sen jota kaipaan syvemmällä. Valo. Kotini. Totuus. Juuri kun pääsen lähelle, minut yllättää vielä jokin, jota en tiennyt itsestäni. Se vie huomioni ja joudun kohtaamaan asian, johon en osannut varautua. Ymmärrän luovuttaa ja suostun ottamaan tämän opetuksen vastaan. Antautuessani sille, huomaan, että valo ei ole jossain mihin kuljen, vaan se olen minä. Ja silloin avaudun täksi valoksi, itsekseni.
Saavun paikkaan, jota on vaikea kuvailla. Olen ollut täällä aiemminkin. Täällä minä tietosuutena käyn läpi sitä, miten elämäni olen elänyt. Opin lisää siitä ja jäsennän sitä itsessäni. Kirkastan sen avulla ymmärrystä siitä, mikä olen ja millainen elämä on. Tapahtumien katsominen tuntuu siltä, kuin olisin pelannut tietokonepelin tällä kertaa hyvin ja nyt katson pelaamistani läpi, suunnitellakseni uuden pelin, joka haastaa sekä uusia alueita että niitä samoja, joilla on opittavaa. Tai ehkä tällä kertaa on aika valita jotain muuta, kuin jatkaa täällä. Ymmärrän tätä kirjoittaessani, että on mahdotonta pukea sanoiksi sitä, miten ja missä tämä kaikki tapahtuu, koska mieli ei ymmärrä tätä tapaa olla olemassa.
Kun istun ja tunnustelen kuolemaa, näen sen isona muutoksena. Koko elämä on iso muutos, mutta juuri tuossa hetkessä koko olemuksemme käy läpi muutoksen, joka on ihmiselämän mittakaavassa valtava. Vaikka tietoisuutemme on aina sama ja pohjimmainen olemuksemme, tuo kokemus voi olla niin järkyttävä, että erinäiset rakenteemme pyrkivät olemaan kohtaamatta sitä.
Kuolema näyttäytyy eri näkökulmasta, kun sitä katsoo laajemmasta perspektiivistä. Elämä, elämät, ovat kokemista varten, paikka jossa oppia ja etsiä itseään. Sielu on täällä paitsi käymässä läpi kokemuksia, ennen kaikkea oppimassa itsestään ja omasta todellisesta luonnostaan, osana sitä yhtä elämää, joka kaikki on.
Tietoisena oleminen on vaikeaa elossa ollessa. Herääminen, siihen mitä on tässä ja nyt, jotta alamme avautua sille, mitä kannamme sisällämme. Tienä sinne on läsnäolo, hengittäminen ja elämän hetkien kohtaaminen sellaisena kuin ne ovat, antaen niille kaiken itsestään, odottamatta mitään takaisin. Tämä asia korostuu kuoleman äärellä. Se on vain yksi tapahtuma muiden joukossa, mutta samalla hyvin erityinen ja voimakas sellainen.
Saatamme olla kuolemamme äärellä sairaita, huonovointisia ja pelokkaita. Kenties voimavaramme ovat niin vähät, ettemme jaksa edes olla hereillä. Hereillä oleminen on haastettuna. Usein paikalla on myös muita ihmisiä, joilla on omat toiveensa kuolemamme suhteen. Yksi haluaa, että siitä ei puhuta, ettei asiaa tarvisi kohdata. Hoitohenkilökunta saattaa pyrkiä siihen, että kuolema tapahtuisi mahdollisimman kivuttomasti, eli turtana ja lääkesumussa, joka vaikeuttaa läsnäoloamme. Joku saattaa yrittää kokoajan auttaa meitä voimaan paremmin, eikä anna tilaa sille, että saisimme kokea sen mitä tapahtuu. Muut siis usein tukevat kaikkea muuta, kuin hereillä oloamme noissa hetkissä, koska he eivät ymmärrä mistä tapahtumassa on kysymys.
Minun toiveeni on, että niin minun kuin sinun, joka olet aidosti kiinnostunut heräämään, olisi mahdollista kulkea tämäkin kohta matkastamme tietoisesti ja avoinna. Että meillä olisi tukenamme ihminen, joka auttaa meitä pysymään hereillä, avoinna ja tekee olostamme mukavaa ilman myrkkyjä, jotta voimme rentoutua kokemaan tämän tärkeän hetken. Kirjoitan alle muutaman asian, joita voit harkita tätä tärkeää hetkeä ajatellen.
huolehdi, että niin kuolemisesi hetkellä, kuin muutama päivä sen jälkeen, sinun äärelläsi on ihminen/ihmisiä, jotka ymmärtävät mitä tapahtuu ja tukevat sinun poistumistasi
huolehdi käytännön asiat hyvälle mallille hyvissä ajoin. Tee testamentti ja huolehdi velvollisuuksista
hoida ihmissuhteissasi olevat hankaluudet ennen kaikkea itsessäsi, mutta myös tarpeen vaatiessa noissa suhteissa, vielä silloin kun olet terve ja voimissasi
perehdy kuolemaan ja anna jonkun avata sinulle sitä
meditoi ja paranna kykyäsi olla läsnä elämän hetkissä
huolehdi kuolemastasi, kun olet vielä elossa, suunnittele tapahtumat kuolemasi ympärillä ja varmista, että on olemassa ihminen, joka kunnioittaa näitä henkisiä päämääriäsi
Koska niitä ihmisiä, jotka voisivat tukea toisia aidosti tässä asiassa on niin vähän, toivon myös, että yhä useampi meistä kuulisi kutsun seuraaviin asioihin:
oman kuolemansa tutkimiseen, jotta aiheesta olisi luonnollista puhua muillekin
oman läsnäolonsa vahvistaminen, jotta pystyisit kannattelemaan niin omia kuin toisen tunteita kuolemaa käsittelemisen hetkinä, tai kuoleman äärellä
syvään henkiseen työhön, joka tuo ymmärrystä sielun matkan luonteesta ei vain älyllisellä tasolla, vaan siellä, missä yhdistymme kuolemattomaan tietoon itsessämme
pyyteetöntä halua olla asian äärellä ja läsnä toiselle, sillä tästä työstä ei saa palkkiota
Toivon, että tämän tekstin lukeminen jättää jälkensä sydämeesi ja puhuu sinulle sillä hetkellä, kun olet toisen tai oman kuolemasi äärellä. Muistuttakoon se sinua siitä, että tämä hetki on tärkeä, avaa sille koko sydämesi. Muistuttakoon se myös siitä, että se voi saapua luoksesi koska vain ja sen tiedostamisella on sinulle merkitystä.
Pitkäaikainen rakkaussuhteeni päättyi viisi vuotta sitten. Kuvittelin kuolevani. Lakkaavani olemasta ja jääväni ikuisesti yksin.
Eron jälkeisten vuosien aikana avasin kuitenkin vähitellen silmiäni. Ja vastaani käveli lopulta useitakin kivoja miehiä. Treffailinkin. Mutta sydämeni tuntui olevan suljettu kuin rautaportti.
Mikään eikä kukaan tuntunut miltään. Olin turhautunut. Totta kai pärjäsin yksinkin, olin itsenäinen ja vapaa ja sain tehdä mitä tahansa. Arvostinkin vapauttani. Tiesin olevani onnekas pitkine matkoineni ja itsenäisine päätöksineni. Uskalsin silti jo tunnustaa, että lopulta ihminen kaipaa vierelleen jonkun, jonka kanssa jakaa asioita. Väittipä mitä muuta tahansa. Itse tunnustin lopulta sen vuolaasti ääneen. En enää hävennyt myöntää, että olin yksinäinen.
Keväällä Balilla asuessani tapasin englantilaisen miehen, joka oli paperilla puhdas kymppiplus. Mietin, että nyt pitäisi taas yrittää. Antaa mahdollisuus ja päästää lähelle. Jaoimme yhteiset kiinnostuksen kohteet, hiljaisuuskin tuntui hyvältä, ja palatessaan kotiinsa mies oli valmis kaappaamaan minulle kuun taivaalta ja matkaamaan takaisin luokseni. Mietin, että olin absoluuttisen hullu, jos en nyt yrittäisi.
Mutta en tuntenut mitään muuta kuin toveruutta. Mietin, että oliko tosiaan niin, etten vieläkään ollut valmis uuteen. Miten pitkään siinä hitto soikoon menisi, pohdin. Vai voiko se ihminen olla vain taas kerran väärä. Mistä ihmeestä sen tietäisin?
Eräs ystäväni sanoi, että kyllä sen sitten tietää. Toinen sanoi, että olisin tyhmä, jos nyt en tarttuisi tähän. Kolmas oli jo luovuttanut toivonsa eikä sanonut mitään.
Lähdin Balilta kesällä Suomeen. Yksin. Ei tullut mukaan englantilaismiestä eikä ketään muutakaan. Kukaan ei koskettanut sieluani, ja mietin, etten edelleenkään muuhun taipuisi.
Sydämeni uskoi silti edelleen, että kaikki menisi kuten kuuluisikin. Joku jossain kietoisi kultalankaa kahden ihmisen ympärille, kun heidän kuuluisi tavata. Ja minun pitäisi vain osata lukea merkit. Ja taas kerran luottaa.
Sydän vakuutteli minulle, että kyllä sen sitten tietää.
Mieleni nauroi puolestaan räkänaurua, huuteli, että olin typerä, kun en antanut kenellekään mahdollisuutta, olin sokea ja kertakaikkiaan väärässä.
Yritin huitaista ajatuksilleni kintaalla, mutta varovasti mietin, olinko sittenkin tunteiltani kyvytön, kasvanut ehkä vuosien varrella sitoutumiskammoiseksi. Vai oliko sydämeni kertakaikkiaan kuollut? Mistä hitosta sen tietäisin?
Paluulento Balilta Singaporeen oli tupaten täynnä ja sen vihoviimeisellä rivillä ainoa tyhjä penkki. Se oli minun paikkani. Rymistin sisään kassieni kanssa viimeisenä. Olin myöhässä. Silti lentoemot jaksoivat hymyillä.
Ikkunapaikka. Tietysti. Kaikki joutuivat vielä kertaalleen irrottamaan turvavyönsä ja nousemaan. Asettelin tavarani hyllyille ja kaivaiduin kompastellen paikalleni.
Huokasin syvään, käännyin katsomaan viereeni ja hymyilin anteeksipyydellen. Ja silloin sydämeni muljahti kaikkitietävästi.
Hei, mistä te olette? kysyin.
Sitten pitkä lento olikin jo maassa, ruoka tarjottimella jäähtynyt koskemattona ja minä perillä kotona.
Kyllä sen vain sitten tietää.
PS. Tänään sain varmuuden siitä, että sydän on aika usein oikeassa. Se kyllä ilmoittaa, kun joku erityinen tulee vastaan.
Talvisena päivänä vuonna 2009 palasin työpaikalleni palaverista Helsingin keskustassa. Käytävällä vastaan tuli firman toimitusjohtaja, joka huikkasi minut käymään huoneessaan. Lähdin sieltä shokissa: minut oli juuri irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Lähdin kotiin ja päässäni pyöri. Olin järkyttynyt ja samalla tiesin että näinhän tässä pitikin käydä. Olin istunut viimeiset puoli vuotta työpaikallani haaveillen aivan toisenlaisesta työstä, työstä jossa saisin auttaa ihmisiä elämäntaidon valmentajana ja NLP-kouluttajana.
Kesti 10 kuukautta kerätä rohkeutta aloittaa oma yritys. En oikeastaan enää halunnut työskennellä toisen palveluksessa, vaikka olin vannonut etten koskaan ryhdy yrittäjäksi. Näinhän siinä monesti käy: löydämme itsemme tekemästä juuri se mitä emme ikinä aikoneet tehdä.
Muutoksessa oli omalta osaltani kyse paljon enemmästä, kuin työstä. Kyse oli koko elämäntavan muutoksesta ja omalle sielun polulle astumisesta. Työ jota teen tänä päivänä on iso osa elämääni ja sitä kuka olen, sillä teen työtäni koko sydämelläni. Välillä on ollut hurjan vaikeita paikkoja, mutta nyt, 7,5 vuoden jälkeen voin sanoa eläväni unelmaani. Iso osa työtäni on auttaa asiakkaitani toteuttamaan omia unelmiaan. Mitä olen siis oppinut unelmien toteuttamisesta?
Viisi vinkkiäni unelmien toteuttamiseen ovat nämä:
Kuuntele sydäntäsi. Moni yrittää ratkaista elämänsä isoja asioita puhtaasti järjellä. Näen paljon sitä, että me ihmiset valitsemme sen mikä on järkevää ja turvallista. Onnellisuutta ja merkityksellistä elämää ei kuitenkaan luoda pelkällä järjellä. Sydän ja sieltä kumpuavat toiveet ja kuiskaukset ovat paras kompassimme kun haluamme luoda todella hyvältä tuntuvaa elämää. En väitä ettäkö se olisi aina se helpoin tie, mutta ainakin omalta osaltani se on ainoa oikea tie. Pelkoon ja järkeilyyn perustuneet ratkaisut eivät ole kantaneet kovin pitkälle elämässäni.
Usko itseesi. Tiedän että tämä on helpommin sanottu kun tehty. Joskus usko ei kerta kaikkiaan riitä, ja silloin on hyvä tarkastella omia ajatuksiaan. Mistä ne kumpuavat ja miksi ajattelen etten osaa, voi, uskalla tai ole riittävän arvokas? Ovatko ne edes totta vai jonkun toisen käsitys minusta? Unelmat haastavat meidät kasvamaan entistä suurempiin mittoihin ja yksi haaste matkan varrella on opetella luottamaan itseensä ja omaan visioonsa siitä huolimatta, mitä menneisyydessä on tapahtunut ja mitä muut ajattelevat.
Ympäröi itsesi ihmisillä jotka uskovat sinuun. Tämä liittyy kiinteästi edelliseen kohtaan. Silloin kun tavoittelemme unelmaa, joka saattaa olla vain hentoinen toive ensi alkuun, sitä on varjeltava ja meidän on varjeltava itseämme negatiivisilta ihmisiltä. Jos ympärilläsi on lannistajia, etsi elämääsi uusia ihmisiä. Jaa unelmasi vain niiden kanssa jotka kannustavat sinua. Itselläni on tänä päivänä ympärilläni joukko ystäviä, kollegoita ja rakas puoliso, joiden tukeen voin luottaa. Lisäksi apunani on oma mentorini Camilita, jonka tuki, kannustus, neuvot ja usko minuun ovat olleet korvaamattoman arvokkaita niinä hetkinä, kun en ole jaksanut uskoa itseeni.
Tartu tilaisuuksiin vaikka sinua pelottaisi. Sellaista hetkeä kuin täydellisen valmis ei tule koskaan. Tilaisuuksiin on tartuttava silloin kun niitä tarjotaan ja ne ovat linjassa tavoitteittemme kanssa. Opettele olemaan epämukavuusalueellasi. Unelmat vaativat meitä kasvamaan täyteen potentiaaliimme ja kasvu tapahtuu venyttämällä itseään jatkuvasti uusiin mittoihin. Tekemällä oppii.
Älä luovuta liian helposti. Joskus on rankkaa, mutta seuraavassa hetkessä asiat voivat järjestyä jopa taianomaisella tavalla. Jokainen joka on tehnyt jotain merkittävää elämässään on epäonnistunut lukemattomia kertoja. Olen kuluneiden vuosien aikana ollut heittämässä hanskoja tiskiin lukuisia kertoja ja tehnyt pitkiä merenrantakävelyjä itku kurkussa. En ole kuitenkaan koskaan luovuttanut, sillä syvällä sisimmässäni olen tiennyt, että tämä on minun polkuni ja jonain päivänä elän unelmaani. Asiat ovat järjestyneet aina. Välillä olen tehnyt osa-aikatyötä jollekulle toiselle. Jos tuntuu siltä ettet pärjää yksin, hanki apua. Jos sinulla ei ole rahaa hankkia apua, mene kirjastoon ja lue kirjoja ihmisistä jotka ovat onnistuneet. Mitä voisit tehdä toisin jotta asiat lähtevät rullaamaan ja mitä sellaista olet jättänyt tekemättä, minkä tiedät olevan tärkeää, muttet ole tarttunut siihen syystä tai toisesta?
Uskon vilpittömästi, että se, mikä on sinulle tarkoitettu, odottaa kärsivällisesi, että löydät sen. Onnea matkaan!
Mistä löydän oikeat kosmetiikkatuotteet? Mistä tiedän, mitä kannattaa käyttää? Painin näiden kysymysten kanssa vuosia vartalovoide-, shampoo-, hoitoaine- ja kosteusvoidehyllyjen edessä.
Minulla ei ole ollut kovin hyvä iho ja hiukseni ovat ohuet. Sanotaan, että rasvat suojaavat ihoa epäpuhtauksilta. Toisaalta ne ainakin itselläni heikensivät ihoani, koska jouduin kierteeseen, jossa ensin pesen luonnollisen rasvan/ihon oman suojan pois ja sen jälkeen korvaan sen purkkirasvalla (ja ehkä kemikaalilla, jos en lue tuoteselosteita tarkkaan). Ihon kosteustasapaino alkoi nopeasti parantua, kun lakkasin laittamasta meikkivoidetta, koska tällöin en joudu pesemään ihoa päivittäin muulla kuin lämpimällä vedellä. Kasvojeni iho ei ole ikinä ollut näin vahva ja hyvä.
Käytän puhdistusvaahtoa vain, jos kasvoillani on meikkiä. Kasvovettä en käytä. Mineraalimeikkivoidetta en nykyään käytä kuin juhlissa. Vaikka kasvojeni iho ei ole täydellinen, ajattelen, että se on riittävän hyvä. Ensin vedellä pesemisestäkin varoiteltiin, että ihohuokoset tukkiintuvat, mutta näin ei ole käynyt. Ihoni kukoistaa enemmän kuin koskaan sen melkein parinkymmenen vuoden aikana, kun levitin joka päivä meikkivoidetta, pesin kasvot joka päivä pesuaineella ja käytin kasvovettä.
Mitä vähemmän tuotteita olen alkanut käyttämään, sitä paremmaksi ihoni ja hiusteni kunto on tullut. En olisi voinut uskoa tätä, kun etsin aina vahvimman hoitoaineen ja tehokkaimman rasvan.
Monen meistä iho pärjäisi kesäajan ilman säännöllistä rasvaamista. Talvi on iholle haasteellista ja suojausapu on tarpeen lähes kaikilla ja toki myös, jos on paljon auringossa, kannattaa ihoa kosteuttaa. Käytän luonnonkosmetiikkasarjojen voiteita ja öljyjä tarvittaessa ja etenkin talvella herkkä ihoni tarvitsee jonkinlaista suojausta.
Olen ollut aidosti hämmentynyt siitä, että puhtaana oleminen ei vaadikaan sellaista määrää purkkeja, kuin olin käyttänyt. Aikaa, hyllytilaa ja mielenvaivaa säästyy, kun kosmetiikkahyllyjen edessä ei tarvitse pähkäillä niin usein. Aikaa säästyy ihanasti aamu- ja iltarutiineissa. Myös rahaa säästyy.
Uusin kokeiluni on shampoon korvaaminen mineraalisuolalla (Mainebasella). Olen käyttänyt viimeisen parin vuoden ajan luonnonshampoita, jotka toimivat yhtä hyvin kuin tavallinen ja pesevät puhtaaksi. Käytämme paljon turhia kemikaaleja, jotka heikentävät ja herkistävät omaa ihoa, päänahkaa ja lisäksi tuottavat pesuvesien mukana kemikaaleja järviin ja luontoon, ja sitä kautta ruokaamme, kun syömme kaloja ja eläimiä.
Olemme maailma “obsessed with our hair”, jolla on pakkomielle hiuksiin, sanotaan. Goldman Sachs arvioi, että maailmanlaajuisesti hiustuoteteollisuus on noin 38 miljardin dollarin arvoinen – ja kasvaa noin 7 prosentin luokkaa vuosittain. Olen tätä ennen ehtinyt käydä kaikki kampaamojen merkit läpi ja testata niin Redkenit, Wellat, Lorealit kuin Kerastaset, koska minulla on ollut hiustenpidennyksiä, jotka ovat tarvinneet runsasta hoitoa. Liian tehokkaat kampaamon tuotteet ovat ainakin itselläni aiheuttaneet ylirasvoittumista ja kuivia latvoja, kun kehon omat suojaavat yhdisteet hangataan pois ja ne eivät pääse ylläpitämään tasapainoa. Nykyään käytän enää vain Mainebasea, luonnonshampoota ja hiusvahaa.
Ihoni uudistaa itseään aina nukkuessani, ja jos olen nukkunut huonosti, huomaan sen heti kuivemmasta ja punoittavammasta ihosta. Syvä hengitys vaikuttaa myös ihon kuntoon kuljettaen happea soluille. Hengityksen ollessa pinnallista ja aivojen käydessä stressikierroksilla happi viedään aivoille ja välttämättömiin toimintoihin ja sitä jää jatkuvasti hieman niukalti iholle ja hiuksille. Ihoni on tasaisemman värinen ja raikas, kun olen nukkunut hyvin ja hengittänyt stressittömästi.
Syön monipuolisesti sekaravintoa, mikä ylläpitää ihoni kuntoa. Otan lisänä pääsääntöisesti vain D-vitamiinia, magnesiumia ja laadukasta kalaöljyä, muita kuuriluontoisesti. Paljon kasviksia sisältävä, vähäsokerinen ruokavalio ja kosmetiikan käytön vähentäminen on tehnyt hyvää iholleni ja hiuksilleni. Olen huomannut, että mitä enemmän erivärisiä ja tummia kasviksia ja lehtivihreää käytän, sitä enemmän tummaa pigmenttiä ihoni saa ja valkoisen sokerin tai maitotaloustuotteiden hyvin runsas käyttö on aiheuttanut aina näppylöitä ja punoitusta.
Myös geneettiset ominaisuudet vaikuttavat ja jonkun elimistö kerta kaikkiaan puhdistaa moskat pois tehokkaammin, kuin toisen aineenvaihdunta. Hiuslaadut ovat geneettisesti erilaisia. Emme ole täysin samalla viivalla tässä. Toiset ovat herkempiä ja alttiimpia ympäristön vaikutuksille.
Kosmetiikkatuotteiden markkinoinnissa ei mielestäni yleensä ajatella kuluttajaa. Kuningaskuluttajan artikkelissa hiusasiantuntija paljastaa 7 kuplaa. Asiakkaalle luvataan rakennekorjausta ja suojausta, mitkä ovat mahdottomia asioita. Tällaista virheellistä tietoa kuulemme ja näemme päivittäin.
Tässä hyviä ja vähäkemikaalisia käyttämiäni luonnonkosmetiikkatuotteita:
Bioaroma 24h kosteusvoide kasvoille (rasvainen ja hyvä talveksi)
Tamera E3 Cream kosteusvoide kasvoille (rasvainen ja hyvä talveksi)
Videossa laiturinnokka-ajatuksia sisäisen ja ulkoisen maailman rauhasta tai levottomuudesta. Pätkä on otettu kesälomalla, ulkoiset olosuhteet ovat siis kunnossa mielenrauhan kannalta. Mutta olen tehnyt aamukahvilla yhden virheen: luin sanomalehden.
Keskeiset ajatukset:
Uutiset tai muiden ihmisten puheet saattavat aiheuttaa levottomuutta, murehtimista, huolestumista.
Jos oma tilanne on rauhallinen ja miellyttävä, mutta uutiset ovat hermostuttavia, kumpaa viestiä uskon?
Pitäisikö minun sulkea silmäni ja korvani maailman tapahtumilta, jotta säilyttäisin mielenrauhani?
Ehkä on viisainta kuunnella avoimesti ulkoisen maailman viestejä, mutta ottaa vastuu omasta sisäisestä maailmastaan.
Minä olen se mitä valitsen ajatella ja tuntea. Samalla on hyvä huomata, että minä tapahdun suhteessa muihin. En ole muusta maailmasta erillinen kupla.
Itsen johtaminen on oman sisäisen maailman pelastamista, joka hetki uudelleen. Rauhan ja huolettomuuden valitsemista, silti realismi ja toimintakyky säilyttäen.
Ulkoinen maailma tarvitsee meidän apuamme, mutta meistä ei ole auttajiksi jos olemme peloissamme.
Katso video, jos haluat 1:46 mittaisen rauhallisen hetken, pienen laiturimeditaation ja kesän tuulahduksen. Vielä on kesää jäljellä…
https://youtu.be/2R8cTtC5dLE
Jos olet palaamassa lomatunnelmista töihin, jatka kesärauhaasi myös siellä. Se on paitsi terveellisin, myös tehokkain tapa. Autat samalla muita pysymään levollisina.
Nauru on voimakas ase egoa vastaan ja minä aion nyt nauraa omalle tyhmyydelleni oikein makeasti. Sitä on niin sokea itselleen, ettei täysin itsestäänselvyyksiä näe, ei kuule, ei tajua. Hienoja viisauksia jakaa muille, siitä miten se mitä eniten pelkää ja vastustaa tuo usein eniten oivalluksia, muttei osaa ottaa tätä perusviisautta omaan käyttöönsä. Luennoi työkseen henkisen ja fyysisen tasapainosta, itse on ihan pihalla ja jumiutuu toiseen. Hauskaa.
Kesän aikana halusin oikein uppoutua henkisyyteen. Ilmoitin Facebookissa tarvitsevani lomalla rauhaa ja aikaa vain olla. Mielessäni näin, miten lukisin, pohtisin ja analysoisin elämääni syvästi ja hartaasti. Olenhan minä henkinen ihminen.
Päädyin kuitenkin jostain ihme päähänpistosta konmarittamaan. Talon asukkaiden huoneetkin vaihtoivat paikkaa ja tavaroiden ja seitsenhenkisen perheen tavaroiden purku kesti viikkoja. Vaatteista lähdettiin liikkeelle ja viimeisenä luovuin kolmesta kirjahyllyllisestä kirjoja. Hikisen ja fyysisen urakan jälkeen pakettiautollinen tavaraa lähti Punaiselle Ristille ja pakettiautollinen turhaa sorttiasemalle.
Samalla kun talo tyhjeni tavaroista, tyhjeni pää ajatuksista. Olin vapaa.
Minulle ulkonäössäni on aina ollut tärkeintä hiukseni. Olen aina kadehtinut sitä mitä minulla ei ole, eli silkinpehmeitä suoria ja kiiltäviä hiuksia. Minulle annettiin hevosjouhinen käkkärätukka, jonka käkkärässä ei ole mitään logiikkaa. Olen elämäni aikana käyttänyt kauhistuttavan määrän rahaa ja aikaa hiusteni hoitamiseen ja suoristamiseen. Minulta löytyi kampaamon kalleimmat putelit ja ylpeilin käyttäväni VAIN kampaamon tuotteita. Olisin varmasti jo tehnyt merkittävän tiedekeksinnön, lampun tai lentokoneen vertaisen, jos olisin käyttänyt ne kaikki ajatukset, jotka käytin hiuksiini, johonkin hyödyllisempään. Tukka hyvin, kaikki hyvin, on ollut tämän henkisen ihmisen motto!
Päädyin kuitenkin heittämään kaikki putelit sinne samaiselle sorttiasemalle ja aloitin no poo-projektin, eli en pese enää hiuksiani shampoolla, vaan pesen ruokasoodalla ja vedellä, hoidan omenaviinietikalla ja koivuvedellä. Annan niiden olla luonnollisina käkkäröinä, annan harmaantua rauhassa.
En uhraa enää yhtään ajatusta hiuksilleni ja kappas, kiharatkin ovat kauniissa ojennuksessa ja voivat hyvin. Miten paljon vapaata aikaa!
Minähän en urheile ja minustahan ei varsinkaan mitään joogaajaa saa.Mieleni avulla, ajatusteni voimalla pidän itseni hyvinvoivana ja hoikkana. En taivu, en ole notkea enkä kaipaa mitään kehollista aktiviteettia. Kävelen jo ajokortittomana joka paikkaan, se riittää urheiluksi.
Päädyin kuitenkin ihan itseni järjestämällä retriitillä joogaamaan joka aamu. Väännyin erilaisille kaarille, vaivattomasti, hämmästellen. Asanat sujuivat helposti, sillä olin henkisesti jo niin auki. Kaiken työn itseni kanssa olin tehnyt pääni sisällä, aina. Olisin siis koko – välillä sietämättömän raskaankin – henkisen kasvuprosessini aikana voinut auttaa itseäni myös kehollisesti! Vihdoin ymmärsin arvostaa kehoani ja sen voimaa. Tuntui siltä kun paras ystäväni olisi tullut minua halaamaan. ”Tehdäänkö tämä yhdessä”, kehoni kysyi hymyillen, ”olenkin jo odottanut sinua”. Itkin koko kehoni vavisten ja täristen joogassa kiitollisuudesta, vaikka minun on vaikea itkeä.
Kumpi puoli odottaa sinua, henkinen vai fyysinen? Kannattaa ottaa molemmat käyttöön, neuvon tässä viisaasti. Voi olla enemmän fyysinen ja vähemmän henkinen tai toisinpäin, mutta ei kannata jumiutua pelkästään toiselle puolelle. Henkinen kesäni muuttuikin fyysiseksi kesäksi. Fyysisellä tasolla työskentely rauhoitti, tyhjensi mielen, avasi henkisiä lukkojani, poisti uskomuksiani ja toi enemmän vapauden ja onnen tunteita kuin mikään työ minkä olisin oman pääni sisällä voinut tehdä. Fyysisen kesän jälkeen jaksan ihan eri tavalla tehdä taas henkistä työtäni.
Pyydän sinua nyt miettimään mitä sinä et ikinä tekisi, mitä et ikinä olisi ja mieti myös mikä sinulle on todella tärkeää itsessäsi. Asioita, joiden ”oikeutta” olet kauan vahvistanut sanoillasi, hokemillasi ja väittämilläsi. Jos et yhtään saa mieleesi, kysele perheeltäsi tai ystäväpiiriltäsi mitä lauseita aina hoet. Ota sitten ne lähempään tarkasteluun ja katso, avautuuko sieltä jotain uutta ja vapauttavaa.
Jos otat käyttöön sen puolen itsestäsi mitä et niin kovin arvosta tai missä et tunne olevasi hyvä.
Jos luovut jostain joka määrittelee sinua ja vie kohtuuttoman paljon aikaa.
Jos uskallat tehdä sitä mitä et koskaan ajatellut tekeväsi.
(Cozy Publishing 2016) on kuin taivaanlahja kaikille niille jäätelöhirmuille, jotka rakastavat jäätelöä, mutta haluavat sen myös tuntuvan hyvälle.
