Vaikka olisit inhonnut kehoasi vuosikaudet, voit oppia pitämään siitä

Tällä hetkellä puhutaan paljon kehopositiivuudesta ja oman kehon hyväksymisestä sellaisena kuin se on. Mikä on hyvä asia – niin kovin kaivattua ja tärkeää.

Kuitenkin ihmiselle, joka on vuosia, joskus jopa ihan lapsuudesta saakka, oppinut moittimaan, arvostelemaan ja inhoamaan kehoaan, ajatus ei välttämättä tunnu kovin helpolta. Vaikka kehon hyväksyminen tuntuisi enemmän kuin kutsuvalta ajatukselta, miten ihmeessä kelkan voi kääntää täysin eri suuntaan?

Muistan ajan, jolloin en olisi voinut kuvitellakaan, että voisin koskaan hyväksyä kehoni. Saati pitää siitä – se ajatus oli vielä kauempana. Olin juuri saanut taisteltua itseni syömishäiriö-oireilusta kuiville, terveen ihmisen saappaisiin. Seurasin silti päivittäin kauhistuneena kehoni muutoksia, pelkäsin hirvittävästi painon nousua, ja mikä pahinta, ajattelin etten tiedä miten voisin elää omassa kehossani. Kehoni tuntui vieraalta, oudolta.

Tuosta ajasta tuntuu olevan kovin pitkä aika, vaikka siitä on vain kuusi vuotta. Pitkältä se tuntuu siinä ajassa käydyn matkan takia. Olen oppinut inhoamisen sijaan hyväksymään, rakastamaan ja arvostamaan jokaista solua minussa. Ja mikä erikoisinta, en ole muuttanut kehossani mitään ulkoisesti – kaikki muutos on tapahtunut sisälläni.

Se mitä sisällä tapahtuu, on kaikkein tärkeintä, niin kliseistä kuin se onkin. Ulkoisia olosuhteita voi muuttaa. Kehoa voi muokata. Voi laihduttaa, nostaa painoa, kasvattaa lihaksia, laittaa täytteitä, tehdä jos jonkinmoisia puristuksia ja nipistyksiä muuttaakseen omaa ulkomuotoaan, ihan pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Kuitenkin, jos sisäinen pohjavire on se, että olen ruma ja arvoton, mikään ei koskaan riitä.

Sisäinen muutos on usein paljon vaikeampaa. Se vaatii pysähtymistä, oman sisäisen maailman tarkastelua. Silloinkin, kun ulkopuolelta saa viestiä, että kehosi on riittävä näin, ei mikään muutu niin kauan, kun ei korjaa sitä mitä on rikki sisällä.

Lähde liikkeelle pienestä, huomioimisesta. Millaisissa tilanteissa ahdistut? Kun aamulla kävelet peilin eteen, mikä on ensimmäinen ajatus? Missä ja milloin puhut kehollesi rumasti? Ja mikä vielä tärkeämpää, miten silloin toimit? Jos matkassasi on ollut pitkään ilkeä sisäinen arvostelija, sen ääntä ei noin vain hiljennetä. Mutta siihen, miten siihen reagoi, on helpompaa tarttua. Uskalla askel kerrallaan toimia toisin – tai jättää toimimatta.

Uskalla kysyä itseltäsi: tarvitsetko todella ainaista -5 kilon painonpudotusprojektia? Tarvitseeko sinun todella näyttää ja tuntua samalta kuin kymmenen vuotta sitten? Voisitko kunnioittaa sitä, miten kehosi antaa sinulle mahdollisuuden liikkua joka päivä, riippumatta siitä, millaisia muhkuroita tai muotoja se edustaa?

Tie kohti oman kehonsa arvostamista ja siitä pitämistä voi olla pitkäjänteinen ja turhauttava. Se vaatii mikrotason tarkkailua ja omien uskomusten purkua. Niiden uskomusten, jotka saavat sinut ajattelemaan, ettet voi pukea tietynlaista/väristä vaatetta, koska olet x-painoinen tai -muotoinen. Tai ettet voi aloittaa jotain uutta työtä tai harrastusta samasta syystä. Tai ettet voi mennä rannalle uikkareissa, jos pepussa on selluliittia. Tarkemmin, se vaatii sisäisen häpeän tunteen tarkastelua. Sen tutkimista, miksi ylipäätään häpeää itseään. Sillä ajattelen, että lopulta kehon häpeämisessä tai inhoamisessa on kyse itsensä häpeämisestä tai inhoamisesta. 

Vaikka tällainen tutkiskelu ja kysymysten esittäminen voi olla kipeääkin touhua, se on vaivan arvoista. Siinä vaiheessa, kun sisäinen matka on tarpeeksi pitkällä, sisäinen arvostelijasi – se ilkeinkin kiusaaja – saa vähemmän tilaa. Ajatuksia saa olla ja mennä, mutta se, miten niihin reagoi, on sinun vallassasi. Kun sisäisen matkan ohella harjoittelee pitämään huolta itsestään ja tutustumaan omaan kehoonsa – siihen millainen ruoka, millainen liike ja mikä määrä lepoa sinulle tekee hyvää ja sinua ravitsee, oma kehosuhde alkaa tuntua paremmalta. Lopulta sillä, miltä jokin kohta sinussa näyttää (oli se muhkurainen tai ei) ei ole enää niin suurta merkitystä.

Keho muuttuu läpi elämän, ja hyvä niin. Kehosi kertoo tarinaa, sinun tarinaasi. Se muuttuu ja pyöristyy, kapenee, kevenee tai pehmenee vuosien varrella. Kukaan toinen ei voi sanoa, millainen kehosi tulisi olla. Sinun kehosi on ainutlaatuinen.

Vaikka olisit kuinka pitkään inhonnut kehoasi, siitä on mahdollista oppia pitämään. Hitaasti, oman hyväksyvän katseensa alla, omaan itseensä tutustumalla.

Lapsen rasittava kyselytapa voi auttaa löytämään elämäntehtävän – ja valmistautumaan työhaastatteluun

Mikä on tärkein kysymys työhaastattelussa?

Mitä kannattaa aina korostaa eniten ja ensimmäisenä?

Mikä on työnantajien tärkein valintakriteeri tehtävään kuin tehtävään?

Mikä on tärkein oma valintakriteerisi työpaikkaa valitessasi?

Vastaus ylläoleviin kysymyksiin on motivaatio. Oma intohimosi ja kiinnostuksesi haettavaa tehtävää kohtaan määrittelee, oletko uskottava hakija ja viihdytkö aidosti työssäsi.

Taidot opit nopeasti, jos motivaatiosi on kohdallaan.

Asenne ja motivaatio ratkaisevat, ja aiempi työkokemus ja osaaminen ovat Duunitorin kansallisen rekrytointitutkimuksen 2018 mukaan vasta viidenneksi tärkein valintakriteeri. Jos pohdit alanvaihtoa tai olet vastavalmistunut työuran alussa, tämähän on loistava uutinen!

Erota haluaminen ja osaaminen

Olen valmennuksissani huomannut monen sekoittavan haluamisen ja osaamisen. Haetko sinäkin tehtäviä, joita osaat, mutta motivaatio vaihtelee? Joihinkin tehtäviin sinulla on kova palo, toiset taas eivät kiinnosta lainkaan. Nopein tapa työllistyä on hakea tehtäviä, joihin sinulla on sekä osaamista että vahva motivaatio. Motivaation avulla pääset jo pitkälle, sillä läheskään aina ei tarvita edes osaamista. Koskaan ei valita hakijaa, jolla ei olisi vahva motivaatio.

Vältä tyypillisimmät sudenkuopat haastattelussa

Rekrytoija kysyy sinulta, miksi haet juuri tätä tehtävää. Tai hauskemmin: Miksi meillä on ilo keskustella tänään? Motivaatiosi tehtävää kohtaan kiinnostaa työnantajaa. He kysyvät myös: Miksi haluat juuri meille? Miksi meidän kannattaisi valita juuri sinut? Ehkä sinäkin tuskailet näiden kysymysten kanssa ja vastaat yleisimmin ”koska haluan uusia haasteita” tai ”koska tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta”. Tässä on sudenkuoppa, sillä vastaukset eivät erotu edukseen.

Keskity kertomaan todelliset motivaattorisi eli juurisyyt, miksi todella haluat paikan ja mikä tehtävässä sinua kiinnostaa.

Opi lapsilta miksi-kysymyksen taktiikka

Lapset käyttävät tätä työkalua luonnostaan jatkuvasti. Tutkimusten mukaan esikouluikäinen kysyy miksi-kysymyksen jopa 76 kertaa tunnissa! Kävin seuraavan dialogin aikanaan 5-vuotiaan tyttäreni kanssa:

Minttu: Äiti miksi sinä lähdet töihin tänään?
Minä: Koska menen kouluttamaan.
Minttu: Miksi sinä koulutat?
Minä: Koska haluan antaa ihmisille työkaluja työnhakuun.
Minttu: Miksi sinä haluat antaa ihmisille työkaluja työnhakuun?
Minä: Koska haluan, että heillä on kivaa töissä.
Minttu: Miksi sinä haluat, että heillä on kivaa töissä?
Minä: Koska haluan, ettei kukaan saisi työuupumusta.
Minttu: Miksi sinä et halua kenenkään saavan työuupumusta?
Minä: Koska haluan tehdä kaikkeni, että ihmiset olisivat onnellisia, omia aitoja itsejään.

Näe haluamasi lopputulos ja kerro se!

Tämä tyttäreni kanssa käyty keskustelu oli merkittävä dialogi, jonka ansiosta tittelini muuttui ratkaisukeskeisestä valmentajasta onnellisen työelämän rakentajaksi ja yritykseni sloganiksi tuli ”Onnellinen työntekijä on yrityksen paras kilpailuetu.” 5-vuotias pääsi omaan ytimeeni parissa minuutissa viiden miksi-kysymyksen tekniikalla.

Eräs valmennettavani haki kunnanjohtajan paikkaa, ja harjoittelimme yhdessä tärkeää työhaastattelua. Kysyessäni miksi haet tätä paikkaa, hän vastasi: ”Koska olen kyllästynyt liian vaatimattomaan tehtävänkuvaani nykyisessä työssäni”. Sain viiden kysymyksen taktiikalla selville, että hänen intohimonsa oli rakentaa kyseisestä kunnasta Suomen hyvinvoivin kunta. Tämän hän myös kertoi haastattelussa, kun rekrytoija kysyi: Miksi haet meille kunnanjohtajaksi? Ero näiden kahden vastauksen välillä oli iso.

Ohjeet työkalun käyttöön:

Sinulla on uravaihtoehtoja, kiinnostavia tehtäviä tai yrityksiä mielessäsi. Kysy jokaisen kohdalla itseltäsi, miksi se kiinnostaa sinua. Kysy uudelleen viisi kertaa syventämällä aina edellistä vastausta uudella miksi-kysymyksellä. Kirjaa muistiin vastauksesi. Kun olet menossa haastatteluun, pohdi rauhassa kaikki motivaattorisi kyseistä työtä kohtaan ja valitse haastattelijaa kiinnostava näkökulma.

Jos pohdit yrittäjyyttä, mieti miksi haluat sitä. Jos voit saada samat asiat muillakin tavoin, mieti onko yrittäjyys paras strategia kyseisten asioiden saamiseen. Onko motivaatiosi riittävän aito, jotta jaksat nähdä kaiken sen vaivan? Sama pätee kaiken kohdalla, mitä haluat: ”Haluan väitellä tohtoriksi” -lauseen takaa saattaakin paljastua näyttämisen halu isälle, joka sanoi vuosikymmeniä sitten: ”Sinusta ei kyllä mitään tohtoria tule, et jaksaisi tehdä työtä, jonka väitöskirja vaatii.”.

Mieti siis aina ensin aidot syysi tehdä asioita, ja vältyt turhilta tekemisiltä ja energiasi riittää tärkeimpien tarpeidesi täyttämiseen.

Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,

Riikka

***

Tervetuloa mukaan 7 askelta unelmatyöhön – valmennusryhmään verkossa! Ryhmä alkaa 8.3. ja kestää 8.5.2022 saakka. Aloitamme yhteislähtönä ja sinulla on 7.3. asti aikaa ilmoittautua mukaan. Valmennus maksaa alle 5 euroa/päivä ja saat kaiken tarvittavan päästäksesi lähemmäs tai perille asti unelmatyöhösi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.

Ps. Kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi on nyt ennakkomyynnissä ja ilmestyi 1.5! Kirja sisältää 7 askelta ja yhteensä 27 käytännön työkalua oman näköisen työelämän luomiseen.

Kirja sopii uutta uraa etsivien ja työnhakijoiden lisäksi myös ura-asioiden parissa toimiville ammattilaisille, oppilaitoksiin ja kaikille työelämässä oleville sekä esimiehille tiiminsa vahvuuksien tunnistamiseen.

Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.

Aito kosketus välittää rakkautta, intohimoa ja hellyyttä – pysäyttävä vinkki eroottisiin hetkiin

Aito kosketus on upeaa jakamista, jonka kautta ilmaiset syvintä tunnettasi, jota koet juuri sillä hetkellä. Kosketuksesi ei siis tapahdu rutiinien, ajatusten tai oletusten ohjailemana. Et kosketa sen mukaisesti, mikä tuntui hyvältä eilen. Et myöskään huolehdi, mitä kumppanisi mahtaa ajatella. Seuraat yksinkertaisesti sitä, mikä tulee luonnostaan.

Vaatiiko tämä rohkeutta? Tavallaan. Mieli tuo esiin pelkoja, ja saa sinut hakemaan turvallisia ratkaisuja kuten rutiineja tai ”varmoja” liikkeitä eli jotakin, joka yleensä toimii. Toisaalta mieli voi myös yllyttää sinua todistamaan itseäsi tekemällä jotakin ”jännittävää”. Kumpikin näistä lähestymistavoista voi toimia fyysisellä tasolla, mutta ne eivät ole aidon, läsnäolevan kosketuksen veroisia, sillä niissä et saa nauttia kokonaisvaltaisesta antautumisesta ja rentoudesta.

Mistä aito kosketus kumpuaa?

Vastaus on helppo: sydämestä. Kaikki aito mitä teet elämässäsi kumpuaa läsnäolosta, sisäisestä hiljaisuudesta. Kun sivuutat mielesi ja sen tarjoamat huolet, ajatukset ja ratkaisut, löydät tilaa kuunnella sydäntäsi. Silloin voit yllättää itsesi ja tehdä jotakin, jota itsekin hämmästyt. Se voi olla yllättävän herkkä tapa koskettaa tai ihmeellisen intensiivinen suudelma. Pysäyttävä vinkki kuuluu näin:

Kuuntele sydäntäsi ja kehoasi – miten haluat ihan oikeasti koskettaa juuri nyt?

Jos huomaat kesken eroottisen hetken toimivasi mielen tai kaavojen ohjaamana, pysähdy hetkeksi. Hengitä rauhallisesti ja anna itsesi laskeutua rentoon läsnäoloon, jossa saat kuunnella itseäsi ja sydäntäsi. Silloin sinun on helppo jättää ajatukset taaksesi. Kun pysähdyt, saat aina uuden mahdollisuuden rentoutua, aloittaa alusta, kohdata ja tulla kohdatuksi.

Sinun ei tarvitse murehtia, miten kumppanisi ottaa kosketuksen vastaan. Kun kosketat rakkaudella, hän kuulee sinua. Voit luottaa aitoon kosketukseen. Se kertoo tunteistasi, ja kumppanisi on hyvin helppo ottaa vastaan aidot tunteesi häntä kohtaan. Siksi teknisesti hyvä, mutta emotionaalisesti kylmä kosketus ei välttämättä kiihota.

Tunne ratkaisee

Panosta mieluummin tunteeseen kuin siihen, että teet vaikkapa montaa erilaista esileikkiä. Sinun ei tarvitse todistaa mitään itsellesi eikä kumppanillesi. Erotiikka on upea mahdollisuus olla toisen lähellä. Kummankaan teistä tarvitse suorittaa mitään, vaan nauttia!

Pelkkä kädenpuristus, johon on ladattu tunnetta, voi puhutella teitä kumpaakin kyyneliin tai nauruun asti. Intensiivinen kädenpuristus on itse asiassa parempi esileikki kuin rutiinilla suoritettu suudelma. Muista tämä, kun tunnustelet miten haluaisit koskettaa toista aidosti. Anna itsesi yllättyä! Aito kosketus voi olla eri hetkissä hyvin erilainen, vaikkapa runollisen herkkä tai villin eläimellinen – juuri sellainen, kun sinun aidoin olosi on sillä hetkellä.

Sinulla on mahtava mahdollisuus päästää irti kaikista turhista pohdinnoista, analyyseista, jännityksistä ja oletuksista. Voit koskettaa juuri niin kuin haluat, juuri niin kuin sydämesi sinua ohjaa tekemään. Olet täysin vapaa seuraamaan sydäntäsi ja nauttimaan!


Löydät Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä.

Miksi joskus on niin vaikeaa olla myötätuntoinen itselleen tai muille? – Tunnista itsestäsi nämä 4 tilaa

Erilaiset minä-tilat kuvaavat hyvin sitä, miten esimerkiksi yhdessä hetkessä saatamme olla hyvin itsekriittisiä ja toisessa hetkessä taas on helpompi ja luonnollisempi löytää ymmärrystä sekä myötätuntoa itseään ja muita kohtaan.

Esimerkkejä minä-tiloista, jotka ovat luultavasti jollain tavalla tuttuja jokaiselle meistä

Sisäistettyjen vanhempien minä-tilat

Selvitäkseen lapsuutensa tunneilmastosta lapsi joutuu sisäistämään vanhempiensa ihanteet, toiveet, odotukset ja tavan olla vuorovaikutuksessa jotenkin itseensä. Jos on esimerkiksi kokenut lapsuuden tunneilmastossa paljon tunteiden mitätöintiä, tunteiden mitätöinti sisäistyy omaan mielen rakenteeseen, ja tätä samaa perinnettä jatkaa usein itselleen ja joskus myös toisille, jos ei valta-osan ajasta, niin aika ajoin. Jos sisäistettyjen vanhempien minä-tila on vaativa, ankara, kylmä tai jopa halveksuva, tämän minä-tilan aktivoituminen on usein hyvin kipeää ja epämukavaa. Parhaimmillaan turvallisessa kiintymyssuhteessa sisäistetty vanhemmuus on lämmintä, sensitiivistä, johdonmukaista ja turvallista. Tällöin sisäistetyt vanhemmat ovat minä-tilanakin turvaavia, myötätuntoisia ja suojaavia. Useimmilla meistä on monenlaisia vanhemmuuden tiloja, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Itsestään voi esimerkiksi tavoittaa sekä hylkäävän vanhemman että rakastavan vanhemman.

Haavoitetun lapsen minä-tila

Lapsi on suhteessa vanhempaansa hyvin herkässä asemassa, riippuvainen vanhempiensa hoivasta, turvasta ja hyväksynnästä. On lapselle valtavan kipeää kohdata esimerkiksi alistamista, mitätöintiä, turvattomuutta ja draamaa. Tällöin usein defenssimme tulevat apuun ja dissosiodumme kokemuksesta. Dissosioutuminen on siis ikäänkuin kokemuksesta tunnetasolla irtaantumista, vaikka järjellä tietääkin, mitä kipeää esimerkiksi lapsuudessa on omalla elämänkaarella tapahtunut. Tunteesta erkaantuminen on joskus palvellut, suojannut ja sille on ollut tarkoituksensa. Se kuitenkin vaikuttaa edelleen elämään aikuisena, usein hankaluutena olla tunneyhteydessä itseen ja toisiin. Dissosiaatio vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Sen takana on kuitenkin haavoitetun lapsen minä-tila, jossa asuu edelleen haavoitetun lapsen suru, pettymys, pelko, avuttomuus, hätä, ehkä kauhukin. Tämä haavoitetun lapsen minä-tila aktivoituu usein aikuisena ihmissuhteissa ja voi tuntua hyvin kipeältä ja häpeälliseltäkin.

Selviytyjän minä-tilat

Haavoitetun lapsen on täytynyt löytää keinoja, kuinka selviytyä syvän kivuliaista tunteistaan, kuinka niitä välttää nousemasta pintaan ja miten ”varmistaa” ettei se sama tuskallinen tunne pääsisi enää toistumaan. Ja kuitenkin se lähes aina pääsee.

Selviytyjä-tilat ovat meillä hyvin erilaisia, ja jokaisella on näitäkin luultavasti useampia. Ylianalysoimista, huumoria silloinkin, kun sattuu, menestyksen jahtausta hinnalla millä hyvänsä, miellyttämistä, riippuvuuksia, välttämistä. Selviytyjä-tila on ihan oikeasti joskus auttanut meitä selviytymään, mutta usein juuri se polttaa meidät loppuun, uuvuttaa ja myöhemmin elämässä tuottaa jonkinlaista kärsimystä. Ja mikä ristiriita se onkaan, että juuri sillä millä selviytyi, nyt tuhoaakin itseään ja elämäänsä. Kukaan meistä ei myöskään aidosti ratkaise selviytyjän pyrkimyksiä järjellä. Selviytyjäänsä tutustuminen kysyy luottamusta, aikaa ja turvaa, sillä sen takana on kipua ja surua. Hyvässä terapiassa ajan myötä tai joskus yllättävänkin nopeasti selviytyjä uskaltaa väistyä ja tehdä tilaa sille, miltä se koetti suojautua. Selviytyjä ansaitsee myös tulla nähdyksi, ei tuomituksi tai mitätöidyksi. Se teki, mitä pystyi.

Autenttinen itse -tila

Ihan joka ainoa meistä on syntynyt tänne ainutlaatuisena, oman ihmeellisen olemuksensa kanssa. Elämä muokkaa, ja näin sen kuuluukin meitä jollain tavoin muokata, mutta siitä huolimatta että kasvamme ja kehitymme, meissä on aina jotain omaa, totta, ainutlaatuista, juuri meille autenttista. Se voi olla hyvinkin piilossa selviytyjä-tilan tai riippuvuuksien takana mutta siellä se on. Millainen olet, kun olet huoleton-rento-vapautunut? Mikä on juuri sinulle ominaista, luonnollista? Autenttisuutta ei voi esittää eikä siinä tilassa luultavasti kukaan ole 100% ajasta, ja sekin on ok. On aivan ihanaa, että autenttisuutta arvostetaan. Samalla ihan yhtä arvokasta ja totta on antaa huomio myös sille, että meissä ihmisissä tapahtuu erilaista liikettä, käymme erilaisissa tiloissa – ja sekin on osa ihmisenä olemista. Ne hetket, joissa on autenttisen itsen tilassa kannattaa kuitenkin merkitä itselleen. Mikä mahdollisti autenttisuuden? Missä ja kenen kanssa tai mitä tehdessä tämä tila on tavoitettavissa?


Ihmisenä oleminen on sisäistä liikettä, erilaiset elämänvaiheet, tilanteet ja kriisit saattavat aktivoida eri minä-tilojamme. Vaikka autenttisen itsen tilassa olo on levollisinta ja se on sen puolesta todellakin tavoiteltavaa, tie sinne kulkee kuitenkin sallimalla ja huomaamalla myös muut tilat osana itseään. Haavoitettu lapsi meissä kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tuloa, rakastavaa vanhempaa tuekseen. Millaisen rakastavan vanhemman tilan sinä kaipaisit itsellesi?

Voit kuunnella lisää minä-tiloista alla olevalta podcastilta!


Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella ja skypessä voit tutustua TÄÄLTÄ

”Jokaisella meistä on mahdollisuus muuttaa toisen maailmaa vain ottamalla aikaa ja kuuntelemalla häntä” – 7 voimakuvaa myötätunnosta

Tarvitsemme enemmän yhteyttä, myötätuntoa ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. ♥ Lisää voimakuvia löydät Instagramista täältä.

@hidasta

Olen seksikäs ja tiedän sen – Kuka saa päättää, mikä on seksikästä?


Olen seksikäs ja tiedän sen! Onpas se pelottavaa sanoa. Koska… mitähän muut ajattelevat minusta: hän on liian vanha, itserakas, mikä se luulee olevansa, ei edes hyvässä kunnossa, liikaa sitä ja liian vähän tätä. Tällä tavalla me annamme voimamme pois, näille äänille päässämme. Annamme nautintomme pois, annamme pois elämänilomme ja elinvoimamme. Meitä on vuosikausia opetettu tähän, ja nyt olemme jo täysin tottuneet antamaan vallan jollekulle muulle määritellä meidät ulkoapäin.

Meille naisille on iskostettu vahvasti alitajuntamme että emme ole tarpeeksi, että meissä on jotain vikaa sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Elämme yhteiskunnassa, jossa on normaalia esineellistää nainen, tehdä hänestä objekti, mutta se että nainen on vahvasti omassa seksuaalisessa voimassaan, näyttää sen ja elää aktiivisesti seksuaalisuuttaan, ei ole täysin hyväksyttyä.

Ehkä pintapuolisesti, mutta vanhat opit ja pelot mielessämme jarruttavat sitä vielä tehokkaasti. Koemme tämän ristiriidan itsessämme ja siitä nousee häpeä ja hämmennys.

Sisäpiirin juttu

Samalla seksiä pursuaa joka tuutista. Luultavasti mikään muu asia ei ole yhtä kaupallistettu kuin seksikkyys. Se on ahdettu pieneen laatikkoon ja kapeisiin mielikuviin siitä mitä se on ja minkälaista sen pitäisi olla. Ja sitten meille myydään tuhansia tuotteita että saisimme edes hetken aikaa tuntea itsemme seksikkäiksi. Tämä koskee sekä miehiä että naisia.

On todella voimauttavaa ottaa takaisin oma seksikkyytemme. Se kuuluu meille. Seksikkyytemme pulppuaa sisältäpäin. Se on sisäpiirin juttu.

Alkuräjähdys

Kun opetan koko kehon orgasmia tantrakurssilla, johdatan lopuksi osallistujat mielikuva- ja kokemusmatkalle , jossa he rakastelevat luonnon eri elementtien kanssa. Kallioiden ja vuorten kanssa, järvien ja meren kanssa, räiskyvän tulen kanssa, lempeän tai myrskyävän tuulen kanssa, lopulta tähtien ja koko universumin kanssa. Voi kuulostaa hullulta mutta se on ollut huippunautinnollinen kokemus osallistujille. Onko alkuräjähdys orgasmeista suurin? Luonto on täynnä seksuaalista luovaa elinvoimaa. Luonto on hyvin, hyvin seksikäs.

Seksikäs luontomme

Me kaikki olemme seksikkäitä omalla ainutlaatuisella tavallamme, eri sävyin ja vivahtein. Naisena voit olla kurvikas ja ihanan ylitsepursuava tai enkelimäisen herkkä keijukainen, voit olla määrätietoinen businessnainen, bdsm-kuningatar, eläimellinen villinainen, arvoituksellinen androgyyni tai saunanraikas luonnotar.

Meidän luontomme on olla seksikäs. Anna lupa omalle autenttiselle seksikkyydellesi. Seksuaalisuus on säihkyvää elinvoimaa.

Kun nainen oppii syttymään itse omasta kehostaan, kun hän on läsnä kehossaan ja aisteissaan, hänestä tulee puoleensavetävä ja itsevarma. Hän säteilee feminiinistä luovaa energiaa ja intohimoa elämää kohtaan.

Anna seksikkyytesi virrata kehosi läpi. Se on koko kehon kokemus. Millaista on sinun seksikkyytesi?

 

Kuva: Dreamstime/ Kondradbak


Lämpimästi tervetuloa kursseilleni sekä valmennukseen. Lisätiedot löydät tästä

Itseään oppii arvostamaan enemmän, kun uskaltaa tehdä uusia valintoja – ilman että vaatii itseltään järjettömiä

Tiedätkö sen fiiliksen, kun vanha vetää puoleensa; tiedät, mikä olisi oikea valinta itsesi hyväksi mutta pelkäät mitä seuraa jos täräytät uudet kortit pöytään. “Mitä jos homma menee ihan mönkään? Mitä jos mä jään yksin? Mitä jos nolaan itseni, mitä jos se ei kuitenkaan onnistu?”

Moni meistä odottaa, että olo olisi jotenkin hirmu itsevarma ja säkenöivän arvostavan lempeän tasapainoisen zen jotta voisi repäistä ja tehdä sen mukaan mikä tuntuu oikealta. Sen sijaan pidämme kiinni ihmissuhteista, työasioista tai kuvioista joista seuraa jotakin melko ennaltakuviteltavaa – ja usein myös hämyistä ja vähän vaikeasti sanoiksi puettavaa oloa siitä, että en ihan määrää itse omasta elämästäni. Jos en täyty, toteudu ja tavoittele sitä mistä unelmoin, vaan luulen että unelmani ovat mahdottomia, tarpeeni turhia tai sydämeni kutsut ihme hapatusta, pysyn kiinni tutuissa ympyröissä ja menetän sisäsyntyistä sydänvoimaani (tai en koskaan saa siitä kiinni).

Miljuunan dollarin kasvun kohta on repäistä ja valita sitä mikä kutsuu ja tuntuu itselle tervehdyttävältä vaikka pelottaisi eikä näkisi eteensä ollenkaan. Se miksi uusi pelottaa niin kovasti johtuu siitä, että on juuri toteutumassa autenttisesti omana itsenään. On tekemässä itseä arvostavan valinnan. Itseä arvostavat valinnat nostavat usein esiin pelkoa, epävarmuutta ja epäilyksiä sen sijaan että yhtäkkiä sisäisyyteen landaisi joku täydellinen mielenrauha. Ei itsearvostus tunnu aina heti kukkean hehkeältä vaan usein kuin näkymättömillä silloilla kävelemiseltä.

Itsearvostus on usein sitä, että otat askelen, vaikka et olekaan (todellakaan!) varma kantaako mikään jalkojen alla – ja jos kantaa, mihin tämä heiluva mutta silti oikean tuntuinen silta johtaa. Itsearvostus on turvaa sanoa ei ja juu sen mukaan, mikä sydämessä kutsuu. Silloin menneisyyden haavat, jotka ovat tuottaneet alemmuudentunteita ja itsen liiskaamista, alkavat parantua.  Ensin ei siis tarvitse parantaa haavojaan – ne paranevat, kun alkaa tehdä uusia valintoja, eli toimia itseä kunnioittavammin.

Asiakastyössäni törmään usein siihen uskomukseen, että itsearvostus on tunne, ensisijaisesti hyvää fiilistä itsensä kanssa. Se on ollut omakin luuloni. Mutta miten realistista on, että hyvä fiilis landaa meihin yhtäkkiä, jos on sättinyt ja kritisoinut itseään vuosikymmeniä? Usein vaadimme itseltämme vähemmän itsekritiikkiä, enemmän lempeyttä, positiivisempia ajatuksia ja kykyä päästää irti jotta tavoittaisimme jonkin ihannekuvan itseään arvostavasta ihmisestä, mutta kas, olo ei parane tippaakaan, päin vastoin. Nousee vain enemmän häpeilevä fiilis siitä, että enkö mä nyt pysty perhana rakastamaan itseäni, mikä mussa on vikana.

Mutta hei, hyvä ihminen, jos ei ole turvaa ja työkaluja toteuttaa itsearvostavia valintoja, ei kai olokaan voi olla kovin hyvä. Moni meistä saa opetella aikuisena aaaaivan alusta, mitä itsearvostus on ja kuinka sitä toteutetaan arjessa.  

Näkymättömillä silloilla käveleminen alkaa pienistä asioista. Kun uskaltaudut tekemään uusia valintoja itsellesi järjettömiä vaatimuksia esittämättä, itsearvostuksesi kasvaa. Hyvää fiilistä seuraa kun tekee itselleen hyviä, arvostavia, uusia juttuja.

Olen itse ollut uuden edessä jo pitkään. Jokin on versonut sisälläni, uusi luova ilmaus, kokonainen universumi, jota olen synnytellyt sisäisyyteni hämärässä turvassa. Nyt on toiminnan aika. Olen toiminut esivalmistellen; sanoin esimerkiksi tarjottuun kustannussopimukseen (ainakin väliaikaisesti) ei kiitos justiin nytten tässä kohtaa.

Minua kiinnostaa mihin ihan uuteen ihanuuteen voin kasvaa seuraavaksi. Totta kai pelottaa, että mitä jos siitä ei tulekaan mitään. Jos homma lässähtää kuin pannukakku ja jutskani eivät ota ilmaa siipiensä alle. Pelko on okei ja rohkeus on sitä, että on oppinut kannattelemaan itseään peloissaan. (Okei, jotkut vaan puskevat pelkojensa läpi tai väittävät etteivät pelkää, mutta silloin pelko usein vuotaakin läpi sydänkiinninnäisyytenä tai ylimielisyytenä, eli se on sekoittunut häpeään, siihen ettei ole lupaa pelätä.)

Olen opetellut itsearvostavaksi vuosien myötä ja tiedän, että ensimmäinen askel näkymättömällä sillalla kipristää, ja se on kasvun kipua. Kasvan vastaanottamaan entistä suuremmin sitä mihin sydämeni on laajenemassa. Se on luonnollista sydämen avautumisen evoluutiota; kokea yhä syvemmin ja syvemmin elämässä, että olen hyvän – ja vielä entistä suuremman – arvoinen.

Tiedän, että sydämeni syttyy seikkailun tunteesta, juuri siitä etten tiedä mihin silta vie ja että olen valinnut jotakin sellaista, jossa tulen yhä vain näkyvämmäksi itselleni ja toisille. En tarvitse asiaa A jotta asia B voi toteutua; ajattelen tosi vapaamuotoisesti siitä mikä on mahdollista, koska ajattelen että ihan kaikki mitä minulla on pokkaa (eli itsearvostusta) tavoitella on mahdollista. En tarvitse sitä, että kukaan muu hyväksyy kasvun haluani. Aina on ihmisiä, joiden intresseissä olisi, että pysyisin pienenä, kilttinä, vähemmän säkenöivänä – koska silloin en painelisi kenenkään toisen arvottomuus- häpeä- tai pelkonappuloita.

Itsearvostuksen syvenemisen matkalla tarvitsee sanoa joillekin asioille ei ja suojata sitä, mikä sydämen syvyyksissä versoo. Joskus se on vanhoista tutuista jutuista etääntymistä. Ja se mikä meitä monesti pitää vanhassa kiinni on ei se, että vanha juttu olisi niin superhyvä tai ettei elämällä olisi tarjota meille sitä mitä niin haluaisimme vaan se, ettei tarvitsisi kasvaa kohti uusia ulottuvuuksia. Pelkäämme enemmän kasvun kipua ja sitä että unelmamme voisi toteutua kuin sitä että jäämme yksin ja että hommeli menee pieleen. Koska: niin kauan kuin teemme kompromissia siitä mitä oikeasti haluaisimme ja takerrumme vanhaan, jäämme jo tavallaan yksin, sydämessämme.

Olen valinnut elää elämääni niin, etten jätä itseäni enää yksin. Tähän asti se on toiminut paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan; kun olen arvostanut itseäni astelemalla aina uusille näkymättömille silloille, olen syvästi oppinut luottamaan siihen, että elämä kantaa. Ja paitsi että elämä kantaa, se laulaa, soi ja säkenöi.


Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Täydellisyyden tavoittelu tappaa unelmat – Se estää meitä tekemästä asioita, joita sydämestämme haluaisimme

Valmentajana olen havainnut asioita, jotka valitettavan usein estävät Sun Juttusi – unelmasi – todeksi elämisen. Jotka samalla estävät myös omana itsenä olemisen. Ovathan nämä kaksi symbioosissa keskenään.

Täydellisyyden tavoittelu ja siitä aiheutuva ikuisen tyytymättömyyden tunne on yksi olennaisimmista. 

Tyytymättömyys on hyväksi silloin, kun se havahduttaa tunnistamaan aiheuttajansa ja saa ihmisen korjaamaan suuntaa kohti omaa hyvinvointiaan. Mutta jos tyytymättömyys on alituinen seuralainen, saattaa kyse olla täydellisyyden ja kaiken hallinnan halusta, mikä ei ole hyväksi.

Täydellisyyden tavoittelija ei hyväksy sitä, mitä on. Voimavarat tuhlaantuvat olevan vastustamiseen. Kaiken hyvänkin. Voimista ei riitä ripettäkään omien unelmien toteuttamiseen. Ei oikein muuhunkaan ihanaan, iloiseen ja hyvään.

Kaikessa täydelliseen pyrkivä ihminen kokee syvällä sisällään arvottomuutta, riittämättömyyttä,  suoranaista huonoutta. Hän kohtelee itseään kaltoin – ruoskien ja soimaten.

Paradoksi on, että täydellisyyteen pyrkivä yrittää kaikin tavoin karttaa riittämättömyyden ja epätäydellisyyden tunnetta ja niiden aiheuttamaa kärsimystä, mutta todellisuudessa hän vain vahvistaa näitä omassa mielessään. Syntyy kärsimyksen kierre, josta on vaikea räpistellä irti.

Mikään ei riitä. Ikinä.

Täydellisyyden tavoittelijan suurin pelko on häpeän pelko.

Täydellisyys on suuri kupla. Vaarallinen illuusio. Harha, jota ei ole olemassa ja jota ei kukaan koskaan voi saavuttaa.

Vaarallinen siksi, että se

1. Estää olemasta oma aito itsensä. Oman epätäydellisen itsen suojeleminen syyllisyydeltä, arvostelulta ja häpeältä saa rakentamaan paksun suojakilven, jonka alle aito itse mullataan.

2. Estää tekemästä asioita, joita sydämestään haluaisi. Se lamaannuttaa ja jähmettää, niin ettei ryhdy alkuunkaan toteuttamaan unelmiaan virheiden, epäonnistumisen ja naurunalaiseksi joutumisen pelosta.

3. Musertaa ja lannistaa vastoinkäymisten kohdalla. Vastoinkäymiset vahvistavat huonouden ja kelpaamattomuuden tunnetta entisestään.

4. Saa alisuoriutumaan, koska se estää haasteellisiin tekoihin ryhtymisen. Täydellisyyden tavoittelija ei uskalla antautua epäonnistumisen riskille ja sabotoi siten mahdollisuutensa onnistua. On kuitenkin mahdotonta onnistua epäonnistumatta.

5. Saa houkuteltua keskittymään suurimman osan ajasta siihen, mitä muut ajattelevat ja sanovat. Saa myös vertailemaan itseä ja tekemisiään muihin. Nämä jos mitkä nakertavat energiaa.

6. Aiheuttaa riippuvuutta ja saattaa sairastuttaa mm. ahdistukseen ja masennukseen.

On piinaavaa, raastavaa ja epätervettä, jos tekee asioita oman egopuheen tai muiden ihmisten mielipiteiden käskyttämänä ja vielä täydellisyyttä tavoitellen.

Tervettä on tehdä valinnat, päätökset ja teot oman sydämen puhetta kuunnellen. Itsensä ja oman hyvinvointinsa vuoksi. Kun on ilo itselleen, on ilo myös muille.

Täydellisyyden pyrkimyksestä voi päästä eroon vain tietoisella ja hyväksyvällä itsensä havainnoimisella. On opeteltava olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen. On opeteltava sietämään omaa vajavaisuuttaan, keskeneräisyyttään ja niistä aiheutuvaa häpeää. Oppimiseen suosittelen esimerkiksi lämpimästi Aaro Löfin kirjaa Rohkea elämä

On hyvä muistaa, että joka ainoa ihminen on keskeneräinen kuolemaansa saakka.  

On hyvä muistaa myös, että täydellisyyden tavoittelu tappaa. Unelmat ja elämän.

Jos haluat elää todeksi Sun Juttusi, ei toki pelkkä positiivinen ajattelu, manifestointi ja sohvalla haaveilu riitä. Tarvitset kyllä itseäsi kohtaan viisasta vaativuuttakin. Mutta se onkin aivan eri juttu kuin täydellisyyden vaativuus.

Riittää mainosti, kun teet parhaasi.

 


Odotan innokkaasti tapaavani sinut Löydä Sun Juttusi -valmennuksissani, joihin voit tutustua täältä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä uramuutos – Jokainen ikä on oikea ikä valita uusi suunta

Olenko liian vanha uudelle uralle? Voiko tämän ikäisenä enää saada unelmatyötä?

Kuulen tämän kysymyksen monen ikäisiltä, ja jotkut pohtivat tätä jo nelikymppisenä. Rekrytoidessani erästä koulutuspäällikköä olin haastatellut juuri 40-vuotiaan ihan asiallisen oloisen ja papereilla täydellisen kandidaatin Outin, jolta kysyimme: ”Mitä sinä odotat, jos sinut valitaan tähän tehtävään?” Outi vastasi: ”Eihän ole nyt enää tässä iässä mitään ihmeellistä ole tekemässä, kun tätä ikääkin on jo näin paljon.” Hieman se hämmästytti, mutta eikun seuraava kandidaatti sisään.

Huoneeseen astui täynnä energiaa oleva Helena keltainen pusero päällään. Hän aloitti haastattelun sanomalla olevansa vasta 55-vuotias ja aivan täynnä virtaa uusiin haasteisiin! Helena odotti, että pääsee myymään yrityksen palveluita tutuille asiakkaille, jotka ovat nyt 6 kuukautta odottaneet, että hän menee töihin, jotta voisivat taas tehdä yhteistyötä. Arvaatko, kumpi sai paikan?

Voin vuorenvarmasti sanoa, että olet täydellisesti juuri oikean ikäinen.

Sinun kuuluu olla juuri tuon ikäinen juuri nyt. Olit sitten omasta mielestäsi liian nuori, keski-ikäinen tai liian vanha. Sinun kuuluu olla juuri nyt juuri tuon ikäinen, koska olet. Joka elämänvaiheessa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa työelämän kannalta.

Mihin koet olevasi liian vanha? Onko se totta?

89-vuotiaan mummoni mielestä hän on liian vanha juomaan viiniä kesäisellä terassilla. Ystäväni mielestä hän on liian vanha vaihtamaan alaa 40-vuotiaana. 9-vuotiaan tyttöni mielestä hän on liian vanha katsomaan Muumeja. Ainoat esteet ja rajoitteet ikääsi liittyen ovat omassa päässäsi.

Ikäsi ei ole este, mutta asenteesi omaa ikääsi kohtaan voi olla.

Työelämän konkarit kantavat mukanaan valtavaa osaamista, vahvuuksia ja hiljaista tietoa. He ovat kuitenkin kenttäkokemukseni mukaan kaikista vaatimattomimpia omasta osaamisestaan. Rekrytoidessani omaan yritykseeni valmentajia en koskaan kiinnitä huomiota heidän ikäänsä. Ainoa, mikä minua osaamisen ohella kiinnostaa, on intohimo tekemiseen.

Verkostossani toimikin muutaman vuoden ajan yli 70-vuotias suuresti sekä minun että asiakkaidemme arvostamani valmentaja sekä juuri ja juuri täysi-iän saavuttanut assistentti. Lapseni pitkäaikaisin hoitaja on pirteä ja energinen reilusti yli 70-vuotias eläkeläinen, joka juoksee harrastuksenaan maratoneja ja reissaa monta kertaa vuodessa Intiassa.

Viisaus on jo sinussa

Kuvittele itsesi tästä hetkestä 10 vuotta vanhemmaksi itseksesi. Katso itseäsi tässä tilanteessa tulevaisuudesta käsin, ja anna jokin neuvo, nyt 10 vuoden lisäkokemuksella elämästä. Mitä tuo vanhempi viisaampi itsesi sanoisi sinulle juuri nyt?

Ikä voimavarana -kirjassa (Jabe 2015) on tarina 93-vuotiaasta naisesta, joka kiinnostui tietokoneista ja lähti kursseille oppimaan. Nyt hän käyttää konetta ahkerasti ja bloggaa päivittäin. Kirjassa kerrotaan myös ruotsalaisesta 102-vuotiaasta innokkaasta bloggaajasta, jonka blogia lukevat sadat tuhannet ihmiset. Hän aloitti työnsä täytettyään 100 vuotta.

Jokainen hetki on uusi alku

Jotkut taiteilijat ovat tehneet mestariteoksensa vasta 80–100 vuotiaina. Jokainen ikä on oikea ikä toteuttaa unelmia, eikä koskaan ei ole myöhäistä tulla siksi, joksi haluaa tulla. Maailmankuvassani jokainen ihminen on täydellinen juuri sellaisena, kuin hän on. Onnellinen työelämä on tarkoitettu kaikille. Ota vastaan kaikki saatavilla oleva tuki, lisää vinkkejä blogissani.

Minua ihmetyttää 50-vuotiaiden puhe siitä, ettei heillä olisi enää mitään mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Toki ikäsyrjintää on olemassa, mutta tärkeintä onnistumisessa on oma asennoituminen osaamiseensa ja itseensä. Stat.fi:n mukaan 55-64-vuotiaiden työllisyys on Suomessa jatkuvassa nousussa. Monet haaveilevat eläkkeelle jäämisestä päälle 60-vuotiaina, ja tämä on varsin inhimillistä.

Jos kuitenkin olet vielä työelämässä, on varmasti haaveilun sijaan hyödyllisintä keskittyä omiin kiinnostuksiin, vahvuuksiin ja osaamisen myymiseen – sitä nimittäin todella tarvitaan! Lisää vinkkejä vahvuuksien tunnistamiseen aiemmassa blogissani.

Iän myötä saat lisää vahvuuksia

Jo omasta verkostostasi löytyy varmasti nuorempia, joille voisit halutessasi toimia mentorina. Kuka voisi hyötyä siitä, mitä itse olet kokenut? Iän myötä vahvistuvia ominaisuuksia ovat Ruoppilan (1996) ja Vaahtion (2002) tutkimusten mukaan vastuunotto, sitoutuminen, täsmällisyys, tunnollisuus, harkitsevuus, elämänhallinta, verkostoituneisuus, luovuus, kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja kyky kriittiseen ajatteluun.

Mitkä näistä ovat mielestäsi omia vahvuuksiasi (iästäsi riippumatta)?

Mitä tekisit nyt, jos et voisi epäonnistua eikä kukaan, edes sinä itse, kritisoisi sinua?

Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,

Riikka

 

Tervetuloa mukaan 7 askelta unelmatyöhön – valmennusryhmään verkossa! Ryhmä alkaa 8.3. ja kestää 8.5.2022 saakka. Aloitamme yhteislähtönä ja sinulla on 7.3. asti aikaa ilmoittautua mukaan. Valmennus maksaa alle 5 euroa/päivä ja saat kaiken tarvittavan päästäksesi lähemmäs tai perille asti unelmatyöhösi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.

Ps. Kurkkaa myös kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi! Kirja sisältää 7 askelta ja yhteensä 27 käytännön työkalua oman näköisen työelämän luomiseen.

 


Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.

Sinä vahva, herkkä ja empaattinen – otatko helposti kantaaksesi muiden murheet ja piilotat omasi?

Tämä teksti on Sinulle vahva, herkkä ja empaattinen. Sinulle, joka olet tottunut laittamaan muiden tunteet omiesi edelle. Jonka herkät tuntosarvet aistivat toisen pahan olon ja joka olet aina valmis kuuntelemaan ja toimimaan olkapäänä. Tiedäthän, kuinka arvokasta se on? Toivon, että tiedät. Toivon, että osaat arvostaa sitä piirrettä itsessäsi, sillä minä en ole aina osannut. Olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.

Minun maailmassani muiden tunteet ovat pienestä asti olleet tärkeämpiä kuin omani. Ensimmäinen lapsuuden muistoni on, kun törmäsin päin tiiliseinää ja otsastani vuosi verta. Olin noin kolme vuotias. Äitini juoksi paikalle ja näin hädän hänen silmistään. ”Ei haittaa mittää, ei haittaa mittää”, lohdutin äitiä ja tuolla asenteella olen porskuttanut siitä lähtien. Minulla ei ole ollut hätää – siis sellaista, jonka olisin toiselle näyttänyt. Sen sijaan olen keskittynyt kannattelemaan muita.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa onnistuin luomaan itselleni niin vahvan suojakuoren, että uskoin selviäväni lähes mistä vaan. Opin salaamaan pahan olon jopa itseltäni. Opin pärjäämään, menestymään koulussa ja urheilussa. Opin olemaan suosittu ystävä – ja reipas tyttö. Sellainen, josta kasvaa myöhemmin vahva ja itsenäinen nainen.

Olla vahva, herkkä ja empaattinen on sittemmin elämän varrella osoittautunut harvinaisen raskaaksi yhdistelmäksi.  Se reippaus, minkä jo lapsena niin hienosti taidoin, on kerta toisensa jälkeen johtanut umpikujiin. Sellaisiin solmuihin, joista ainut ulospääsy on ollut palata takaisin sen sisäisen lapsen luokse, joka tuntee itsensä hylätyksi.  Sen, joka itkee yksin ja toivoo salaa, että joku tulisi, ottaisi syliin ja kuiskaisi: ”ei hätää, kaikki on hyvin”.

Kohtaamiset tuon pikkutytön kanssa ovat opettaneet minulle jotakin ensiarvoisen tärkeää: minun tunteeni ovat arvokkaita. Ne ansaitsevat tulla kohdatuiksi ja kuulluiksi, jaettaviksi muiden kanssa. Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan sisäistä lastani, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan sen herkkää ja haavoittuvaa puolta. Sitä, joka kertoo minulle, mikä ja mihin sattuu. Joka auttaa minua sanoittamaan tunteitani, vetämään terveitä rajoja ja suojaamaan tarvittaessa itseäni.

Vahva, herkkä ja empaattinen ihminen ottaa helposti kantaakseen muiden murheita, mutta ei halua vaivata ketään omillaan. Kun keskittyy kannattelemaan toista,  tulee usein kuin huomaamatta arvottaneeksi omat tunteensa vähemmän tärkeiksi. Jossain vaiheessa voi käydä niin, ettei enää erota omia tunteita toisen tunteista. Silloin yhteys omaan sisimpään katkeaa.

Tunteet ovat herkän ja empaattisen ihmisen tärkein kompassi ja voimavara. Siksi on hyvä oppia pitämään niistä huolta. Kenenkään ei tarvitse olla vahva oman terveytensä kustannuksella. On rikkaus pystyä eläytymään toisen ihmisen tunteisiin ja olla toisen tukena, mutta on myös olennaista oppia hahmottamaan missä kulkee itsen ja toisen raja.

Sinun tehtäväsi ei ole suojella toisen tunteita, vaan kertoa omistasi.  Sinulla on myös lupa olla heikko, haavoittuvainen ja tarvitseva. Jokainen meistä on täällä kannattelija ja kannateltava vuorollaan. Vaikka olet taitava antamaan, sinulla on myös lupa vastaanottaa. Huolehtia siitä, että oma tunnevaakasi pysyy rakkauden puolella.

Vain pitämällä huolen itsestään on mahdollista pysyä toisen rinnalla.

Lapset ovat niin hyviä oppimaan, koska heiltä puuttuu aikuisen asenne – Näin aikuinenkin voi oppia oppimaan yhtä tehokkaasti

 

Kirjoittaja Mikko Reijonen auttaa työkseen ihmisiä kehittymään ja pyrkii ratkaisemaan oppimistarpeita erilaisten kokeilujen avulla. Hän uskoo, että jokainen päivä ja niissä sijaitsevat vuorovaikutustilanteet tarjoavat meille mahdollisuuden oppia jatkuvasti jotain uutta. Jos vain maltamme pysähtyä ja kuunnella toinen toistamme.

 

Olen lähes koko elämäni ajatellut olevani keskinkertainen mies. Koulussa olin vajaan kasin oppilas, muiltakin taidoiltani lähinnä tyydyttävää tai hyvää keskitasoa. Sen vuoksi en ole koskaan osannut kunnolla pohtia, mikä voisi olla juuri minun täysi potentiaalini.

Kaikki kuitenkin muuttui noin vuosi sitten, kun eräs tapaamani ihminen auttoi minua näkemään pienen siivun siitä, mihin todella kykenin. Tajusin, että omat uskomukseni eivät olleet linjassa sen kanssa, mikä todellinen potentiaalini oli. Tästä käynnistyi hyvin mielenkiintoinen itsetutkiskelun matka, jonka toivon olevan loppuelämän mittainen. Mikä siis on ”täyden potentiaalin saavuttamisen salaisuus”?

Mielestäni vastaus tähän kysymykseen (kuten itseasiassa moneen muuhunkin) löytyy lapsen toiminnasta. On siis aiheellista kysyä, mitä jälkikasvumme tekee eri tavalla, kun he oppivat niin nopeasti uusia taitoja? Osa tästä kyvystä toki pohjautuu aivojen kehityskaareen. Jos kuitenkin sivuutetaan iän vaikutukset suhteessa aivojen oppimiskykyyn, voimme löytää jotain todella mullistavaa. Jotain, joka voi tarjota vaikkapa keski-ikään eläneelle aikuiselle täysin uudenlaisen keinon oppia huomattavasti nopeammin ja paljon enemmän.

Ratkaiseva tekijä tässä asiassa on omista uskomuksista luopuminen, olipa sitten kyseessä mikä taito tahansa. Voimme tarkastella uskomusten näkökulmasta kommunikointitaitoja, esiintymistaitoa, soittotaitoa, kykyä oppia kouluaineita, se miten käytämme aivojamme – oikeastaan mitä tahansa. Jokaisessa näissä taidossa on hyvin todennäköistä, että aikuinen on ehtinyt nykyhetkeen mennessä muodostamaan niistä tietynlaisen kuvan – uskomuksen siitä, mitä on ja tulee olemaan.

Mikä erottaa aikuiset tässä asiassa lapsista? Se, että lapsille näitä uskomuksia ei ole (vielä) muodostunut, tai niitä on vasta muutama. Sanotaan, että lapset suhtautuvat asioihin luonnostaan ennakkoluulottomasti, arvuuttamatta. Aikuisiän uskomukset ovat rakentuneet meille eletyn elämämme kautta; vanhempien kasvatuksen, koulukokemusten sekä ystävyys- ja parisuhteiden kokemusten summana.  

Tällaisia rajoittavia uskomuksia voisi olla esimerkiksi seuraavat väittämät: ”minä en osaa piirtää. Minulla ei ole matikkapäätä, en vaan tajua numeroita. Minä olen keskinkertainen laulaja, ei minusta koskaan tule tämän parempaa”. Entä, jos sanoisin tuon kaiken olevan harhaa? Tietenkin eri yksilöiden välillä on eroja siinä, miten kukin oppii, mutta jokainen meistä voi oppia ja kehittyä nykyhetkestä eteenpäin. Enkä puhu mistään pienestä parannuksesta, vaan muutoksesta, joka voi yllättää jopa itsensä.

Konkreettinen taikakeino on lähestyä opittavaa asiaa kuin lapsi – omaamatta valmiiksi mielipidettä siitä, mihin kykenee, mihin ei tai mihin tulee joskus kykenemään. Kun opittavaa asiaa tarkastelee ennakkoluulottomasti ja omaa oppimiskykyä arvuuttamatta, voi omissa taidoissa hyvinkin saavuttaa aivan uusia tasoja. Koko salaisuus on itsessään melko yksinkertainen, mutta käytännössä omista uskomuksista luopuminen onkin se tämän asian vaikea puoli.

Jos kuitenkin onnistut lähestymään asioita lapsen tavoin, saatat löytää itsesi ihmettelemästä omaa toimintaasi esimerkiksi näin: ”Piirsinkö minä todella tuon kuvan? Miten tuo matikankurssi menikin noin helposti ja sain siitä lähes täyden arvosanan? Laulanko todella tässä hetkessä itse?” Niin ja se kliseeksi muodostunut lause ”harjoitus tekee mestarin” on tämän taikakeinon toinen puoli. Mutta jos ajattelet tässäkin asiassa lasta, niin sitähän se lapsikin tekee. Hän yrittää ja kokeilee niin kauan, kunnes onnistuu. Mistä minä tiedän tämän kaiken? Koska olen kokenut sen henkilökohtaisesti. Useamman kerran. Miksi siis sinä et tekisi samoin?

Edellä mainittujen taikakeinojen lisäksi kannattaa pyrkiä jättämään toisten ihmisten mielipiteet omaan arvoonsa. Etenkin jos kyseessä on joku asia, jonka haluat todella oppia. Sellaisiakin ihmisiä nimittäin löytyy, jotka eivät oman epävarmuutensa vuoksi osaa tukea sinun pyrkimyksiäsi tavalla, jonka ansaitsisit.

Ulkoinen palaute onkin sitten oma artikkelinsa, eli siitä lisää toisella kertaa. Mutta mitä uskomusta sinä voisit lähteä haastamaan jo tänään pienen kokeilun muodossa? Etsi rohkeasti sinulle paras tapa oppia. Kokeile, vaihda näkökulmaa, nauti siitä mitä teet ja saattaa hyvinkin koittaa se päivä, jolloin havainnoit omaa toimintaasi suuren ihmetyksen vallassa.

Hetkinen, kirjoitinko minä tosiaan tämän artikkelin ihan itse…?

Nämä 6 asiaa olisin halunnut kuulla, kun uupumus vei voimani: Sinä et ole yksin

Tänä keväänä tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun tajusin olevani uupunut. Paniikkikohtaus, joka minut pysäytti, oli ehkä elämäni merkittävin yksittäinen hetki. Se nosti pelottavan kirkkaasti tietoisuuteeni sen, miten huonosti voin.

Yhtäkkiä elämäni jakautui vaiheisiin ennen ja jälkeen. Taitekohdasta alkoi uusi taival itseeni tutustumisen matkalla.

Seitsenvuotissykli on vahvistanut, että toipuminen ja muutos ovat todellakin mahdollisia. Ne kuitenkin vaativat aikaa, kärsivällisyyttä ja kasvua paljon enemmän kuin silloinen suorittajaminä osasi (tai halusi) ajatella.

Jos voisin sanoa seitsemän vuoden takaiselle itselleni jotain, sanoisin näin:

  1. Pysähdy, vaikka se pelottaa. Tiedän, että toivoit pahimman olevan jo tässä. Nyt rimpuilet tuskissasi, yrität kiirehtiä kohti paranemista. Mutta ikävä kyllä havahtumisen hetkestä ei vielä ala nousujohteinen palautuminen. Ensin sinun pitää suostua näkemään ja tuntemaan tilanteesi koko laajuudessaan – paniikkikohtaus oli vain jäävuoren huippu. Sinun täytyy katsoa pinnan alle, muuten joudut vain samaan tilanteeseen myöhemmin uudestaan. Olet uupunut, koska et ole suostunut lepäämään väsymystä etkä kohtaamaan pelkojasi, jotka ovat ajaneet sinua suorittamiseen. Nyt on niiden vuoro. Se on olennainen osa paranemista.
  2. Toipumista ei voi suorittaa. Mielessäsi on jo suunnitelma, jonka avulla yrität voida paremmin. Mutta et voi toipua samoilla ajatusmalleilla kuin olet itsesi uuvuttanut. Muutos vaatii vanhojen uskomustesi hajoamista ja kokonaan uudenlaista suhtautumista itseesi ja elämään. Tulet vielä rakastamaan uutta elämääsi enemmän kuin mitään! Mutta sitä ennen täytyy elää tämä vaihe läpi.
  3. Romahdus auttaa sinua näkemään sen, mikä on tärkeää. Uskalla hellittää siitä, mistä olet väkisin pitänyt kiinni, vaikka kaikki tuntuu romahtavan. Mutta koska vanhojen rakenteiden kannatteleminen on väsyttänyt sinut niin totaalisesti, on aika antaa niiden mennä. Ympäriltä voi murentua paljonkin, ja se pakottaa sinut katsomaan sisällesi. ”Mitä jos en olekaan enää mitään?” Kohtaa kipusi, vaikka se tuntuukin vaikealta. Älä enää piilota tätä kokemusta itsessäsi, teit sitä jo liian pitkään.
  4. Et ole huono. Et ole epäonnistunut. Olet koko elämäsi ajan toiminut niin kuin olet kulloinkin parhaaksi nähnyt, parhaan tietämyksesi ja taitojesi mukaan. Nyt on kuitenkin aika opetella uusia tekemisen ja olemisen tapoja, varsinkin olemisen. Nämä ovat riittämättömyyden haavasi ydinkohdat: ”Olenko tarpeeksi silloinkin, kun en tee mitään? Selviydynkö elämästä, jos en koko ajan itse varmistele ja huolehdi?” Kyllä olet. Kyllä selviydyt. Huomaat sen vielä.
  5. Sinä et ole suorituksesi, roolisi tai saavutuksesi. Ytimesi on jotain paljon suurempaa, kauniimpaa ja pysyvämpää kuin mikään ulkoinen rakenne. Sieluasi ei kukaan voi viedä, sillä se ei ole kiinnittynyt mihinkään ulkoiseen asiaan. Sirpaleiden keskeltä erottuu se, mikä sinussa ja sinulle on todella tärkeää. Tämä on tilaisuus tutustua itseesi uudestaan, ehkä ensimmäistä kertaa aidosti. Tulet vielä hämmästymään, miten kauniita voimasi ja valosi voivatkaan olla.
  6. Et ole yksin. Kun sanot ääneen, että olet uupunut, muutkin uskaltavat. Meitä on monta – liian monta, mutta ääneen sanomisesta alkaa kollektiivinen toipuminen. On aika ryhtyä muuttamaan tätä maailmaa sellaiseksi, jossa itsestä huolehtimista ei ainoastaan sallita vaan siihen myös kannustetaan. Salli ensin hyvä olo itsellesi, sen jälkeen sinusta riittää taas myös muille. Maailma tarvitsee meitä jaksavina, onnellisina ja hyvinvoivina.

Katri Syvärisen lempeä & salliva Tila tarinoiden välissä -workshop la 30.9.23 Zoomissa. Workshop sopii sinulle, joka
– elät läpi jonkinlaista muutosta tai myllerrystä
– olet kokenut viime vuosina väsymystä tai toivottomuutta
– epäilet, että jokin vaihe elämässäsi on tulossa tiensä päähän
– olet jo luopunut jostain vanhasta, mutta et tiedä, mitä sen tilalle on tulossa
– haluaisit rentoutua epävarmuuden keskellä (vaikka se tuntuu kamalan vaikealta)
– kaipaat elämääsi enemmän luottamusta ja kärsivällisyyttä

Lue lisää ja varaa paikkasi! (Tallenne saatavilla)

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image