Kuukautisten sykli rytmittää naisen elämää, mutta millainen joogaharjoitus sopii mihinkin vaiheeseen? Koska naiseus muuttuu jatkuvasti, ei joogan tai muun liikunnan tarvitse pysyä samanlaisena päivästä toiseen.
KUUKAUTISTEN JÄLKEEN
(nouseva kuu, nuoren neidon aika)
Kun edelliset kuukautiset ovat ohi, alkaa ovulaatioon valmistautuminen. Energiatasot nousevat ja olo tuntuu itsevarmalta, uteliaalta ja sosiaaliselta.
Nyt onkin fyysisen tekemisen aika. Tähän hetkeen sopii voimallinen jooga. Esimerkiksi virtaava vinyasa-jooga voi tuntua hyvältä.
OVULAATION AIKA
(täysikuu, aikuisen naisen ja äidin aika)
Ovulaation aikana olo on voimallinen, hedelmällinen, rakkaudentäyteinen ja vilkas. Eläimelliset viestit ovat vahvempia. Nainen haistaa ja maistaa eri tavalla.
Nyt on hyvä hetki antaa tilaa luovuudelle. Unohda valmiit sarjat ja joogaa intuitiivisesti. Panosta laajoihin liikkeisiin ja luo omia asana-sarjoja. Astu matolle ja katso, mitä tapahtuu.
“Me emme ole joogaa
varten, vaan jooga on
meitä varten.”
VUOTOON VALMISTAUTUMINEN, PMS
(laskeva kuu, kuningattaren ja vapaan naisen aika)
Vuotoon valmistautuminen on mieltä kuormittavaa aikaa. Tämä ei ole paras hetki aloittaa uutta, vaan sen sijaan hyvä tilaisuus saattaa jotain keskeneräistä valmiiksi. Kehossa ja mielessä tuntuu usein kireyttä ja jännitystä.
Nyt kannattaa olla itselleen armollinen ja lempeä. Avaavat liikkeet lonkille ja lantiolle tekevät hyvää. Kuuntele tuntemuksiasi. Kokeile erilaisia kiertoja, sekä perhosasentoa (polvet koukussa auki ja jalkapohjat yhdessä) selkä bolsterin päällä. Rentoudu ja hengitä munasarjoihisi kädet alavatsalla. Täällä lisää bolsterijoogavinkkejä!
KUUKAUTISTEN AIKA
(uusikuu, viisaan naisen aika)
Kuukautisten aika on otollinen vetäytymiseen ja hidastamiseen. On hyvä antaa sisäisen lepohermoston käynnistyä. On tärkeää katsoa menneisyyteen, kerätä kierron tuomat hedelmät ja suodattaa ne uudeksi tiedoksi.
Nyt on levollisuutta edistävän joogan aika. Kokeile lepoa ja elpymistä korostavaa restoratiivista joogaa ja panosta pitkään savasanaan eli lepoon. Vältä äärivenytyksiä. Myöskään ylösalaisia liikkeitä ei suositella, jotta kohtu saa tyhjetä luonnollisesti maan vetovoiman avulla. Sisäänpäin kääntyminen ja syvät, vatsaa pehmentävät hengitykset ravitsevat.
Metsä on täynnä ikiaikaista voimaa, joka hoitaa suomalaista sielua. Toimintaterapeutti, chi kung -opettaja ja Metsä ja meditaatio -korttien tekijä Jarko Taivasmaan uutuuskirja Metsässä – Uppoudu metsään, itseesi ja elämään kertoo, miten läsnäolon ja luontoyhteyden kautta voi purkaa stressitilaansa ja löytää elämään uutta energiaa.
Tässä Jarkon 5 syytä, miksi sinunkin kannattaa mennä metsään.
1. Metsässä vietetty aika lisää elinvoimaasi
Metsä on täynnä sellaista luonnonvoimaa, josta ihminenkin voi saada osansa. Jo kymmenessä minuutissa verenpaineesi alkaa laskea ja pulssisi tasoittua. Kahdessa kymmenessä minuutissa mielialasi kohoaa, tunnissa tarkkaavaisuutesi paranee ja kahden tunnin jälkeen elimistösi puolustuskyky kohenee. Luonnossa vietetty aika on myös paluuta ihmiselle lajityypillisempään ympäristöön. Siirtyminen kaupunkiympäristöstä metsän rauhaan voi saada jonkun syvällä olemuksessasi rentoutumaan, hellittämään ja kokemaan itsensä ravituksi.
2. Metsä auttaa sinua palaamaan ajatusten oravanpyörästä läsnäolon tilaan
Luonto kutsuu sinua huomioimaan ympäristöäsi tässä ja nyt. Se auttaa sinua tyhjentämään pään turhista ajatuksista. Moni kokee, että metsässä tuntuu samalta kuin meditoidessa. Oletko sinäkin huomannut saman? Kun menet metsään, et tarvitse meditaatiotyynyä tai meditaatiotekniikkaa. Metsä on tarpeeksi.
3. Metsä vahvistaa yhteyttäsi luontoon – ja kaikkeen ympärillä olevaan
Jos haluat tuntea olevasi todella elossa, niin silloin kannattaa mennä metsään. Metsä on täynnä eläviä organismeja, eläviä olentoja. Aivan konkreettisesti ympärilläsi on elämää enemmän kuin kaupungissa. Anna itsesi hengittää syvään metsäilmaa ja haista metsä. Tule sitten tietoiseksi elämästä ympärilläsi. Huomaa, että kehosi on elävä olento kuten kasvit, puut ja eläimet. Sinä olet osa kaikkea tätä elämää. Anna metsän kuiskata tämä viisaus sinulle.
4. Metsä tarjoaa todellisen somepaaston
Vietä pidempi tovi metsässä, ehkä jopa yö metsässä. Vietä se hiljaisuudessa ja ilman kännykkää ja muita teknologisia välineitä. Anna itsesi rentoutua ja juurtua. Ehkä sinulle tapahtuu sama kuin minulle, kun vietän tovin pidempään metsässä. Yhtäkkiä ihmisten luoma sivilisaatio hienouksineen ja hupsutuksineen tuntuu vain kaukaiselta mielen unelta. Todelliselta tuntuvat puut ympärillä, tuo iso kivi tuossa, sammalmätäs, maa jalkojen alla ja taivaan sininen avaruus. Tämä on oikeasti todellisuus, koska siinä hetkessä aistittava todellisuuteni on vain metsää. Kaupunkiin pääsen vain kuvittelun ja muistelun avulla. Tällaisina hetkinä elämässä on ihmeellistä mysteerin tuntua ja makua. Silloin kumarran metsää.
5. Metsä on hapekas harjoitussali
Jos pidät meditaatiosta, joogasta, chi kungista tai vaikka taijista, niin mene tekemään sitä metsään. Voit huomata, että harjoituksesi saavat uutta syvyyttä. Tuntuu kuin metsä meditoisi kanssasi ja kutsuisi sinua syvempään läsnäolon sukellukseen. Ja vaikka metsä kutsuu sinua meditaatioon jo spontaanisti, niin harjoitusten kanssa kokemuksesta voi tulla erityisen syvä ja ravitseva.
Lähteenä käytetty myös: Forest & medicine -tutkimus ja Metsäntutkimuslaitos.
Yksi narsistisia piirteitä omaavan erikoistaito on laittaa sinut epäröimään itseäsi, pitämään itseäsi jopa hulluna.
Sinun tunteillasi, huolillasi, kysymyksilläsi tai toiveillasi ei tunnu olevan mitään merkitystä. Lupaukset ovat vain sanoja, jotka ovat sopineet tiettyyn hetkeen, jotta hän saisi mitä hän haluaa. Kun uskallat pitää puoliasi ja kyseenalaistat näitä valheita, kun peräät lupauksia toteen tai kerrot miltä sinusta tuntuu, loukatut tunteesi ja ymmärrystä etsivät sanasi pomppaavat hänen teflon-pinnastaan suoraan takaisin sinulle – vääristyneinä ja tahraantuneina.
Sinä ylireagoit.
Olet niin yliherkkä.
Missä maailmassa sinä oikein elät?
En ole ikinä sanonut noin.
Rauhoitu nyt taas, ei tämä ole mikään iso juttu.
Minulla ei ole tässä mitään ongelmia, miksi sinulla tuntuu aina olevan ongelmia?
En minä valehtele, sinä et vain ymmärrä mitään ja käsität aina väärin.
Kun tätä vähättelyä jatkuu vuosia, alat ehkä uskoa, että sinussa onkin jotain vikaa. Tunnet hieman liikaa, huolehdit hieman liikaa, olet liian sitä ja liian vähän tätä. Vika on aina sinussa. Sinulta ei ikinä pyydetä anteeksi, vaan huomaat aina olevasi itse se, joka pyytää anteeksi ja sovittelee, joka joustaa ja ottaa vastuun kaikesta.
Kärsit hiljaa ja yksin, vaikka sinua on loukattu ja sinulle on valehdeltu, sillä et voi enää olla varma itsestäsi ja reagoinneistasi. Oletko ihan täysin järjissäsi? Onko niin, että ylireagoit? Oletko hieman yliampuvan tunteellinen? Epävarmuus syö voimiasi ja itsetuntoasi. Et luota enää itseesi etkä muihinkaan ihmisiin ja tunnet olosi turvattomaksi ja yksinäiseksi.
STOP!
Sinulla on oikeus kaikkiin tunteisiisi. Kaikkiin. Kukaan toinen ei voi tulla sanomaan että olet yli tai ali, liian paljon tai liian vähän. Kun huomaat, että toinen vähättelee – ei näe, ei kuule eikä tunne sinua, voit olla myös kuuntelematta hänen mielipidettään sinusta.
Älä usko ettei sinulla olisi oikeutta kysyä, kyseenalaistaa ja keskustella.
Älä usko, ettei sinulla olisi oikeutta olla näkyvä, kuuluva ja tunteva.
Älä usko, ettei sinulla olisi oikeutta vaatia rehellisyyttä ja kunnioitusta.
Narsistisia piirteitä omaavalla on rajallinen kyky tuntea empatiaa ja myötätuntoa. Hän ei tule ehkä ikinä ymmärtämään sinua tai tunteitasi. Hän ei tule ehkä ikinä pyytämään anteeksi sinulta. Tämä ihmisyyden pelosta kangistunut tunnoton teflon ei tule ehkä ikinä sietämään inhimillisiä tapoja tuntea, erehtyä, oppia, antaa anteeksi, muuttua ja kasvaa. Arvot, jotka ovat ihmissuhteiden toimivuudelle elintärkeitä – kuuntelu, ymmärrys, lupausten pito, totuus ja rehellisyys, eivät merkitse sinua vähättelevälle, ihmissuhteiden aitoutta pelkäävälle manipuloijalle yhtään mitään. Hän ei kunnioita niitä, koska ei kunnioita edes itseään.
Pelko tukahduttaa kaikki tunteet ja estää kasvun ja kehityksen. Eniten kärsiikin lopulta itselleen sokea, tunnoton, vastuuton ja narsistisen ylpeä, usein yksin jäänyt vähättelijä, joka ei ymmärrä miksi kaikki ovat hänet jättäneet. Nöyryyttäjästä voi yksin jätettynä ehkä tulla nöyrä, ja nöyryydestä käsin tapahtuu kasvu aitoon ja tuntevaan inhimillisyyteen.
Älä siis odota että hän muuttuu. Älä odota, että saat hänestä sitä mitä häneltä toivot. Unohda hänet ja ala elää omaa elämääsi, hänestä huolimatta. Pidä kaksin käsin kiinni kaikesta mikä on sinulle tärkeätä. Kokoa ympärillesi turvaverkko ihmisiä, jotka näkevät ja hyväksyvät sinut. Älä jää yksin. Puhu ja pyydä apua, tunne ja itke, sure ja anna itsellesi anteeksi, että olet uskonut toisen sanaa enemmän kuin omaasi.
Hukkasit itsesi ehkä hetkeksi, mutta löydät takaisin aina, sillä sinussa on voimaa – juuri sitä voimaa, jota sinua vähättelevä eniten pelkää. Sinussa on tunteiden voimaa!
Usko itseesi, luota tunteisiisi, pidä herkkyyttä voimavaranasi. Kuuntele sinä tarkasti läheisiäsi, arvosta heidän kykyjä ja anna anteeksi kyvyttömyys, pidä lupauksesi, ole totuudenmukainen itsellesi ja muille. Nouse tukevasti vähättelyn yläpuolelle, seiso selkä suorana, äläkä heilu epäilyksen tuulessa. Näytä esimerkkiä tunteiden voimasta tunteita ja elämää pelkäävälle, ja ehkä, ehkä jonain päivänä hänkin uskaltaa tuntea ja olla itselleen rehellinen.
Tunne olevasi arvokas ja rakkauden arvoinen. Valheet tuntuvat raskailta, mutta totuus tuntuu aina kevyeltä.
Oletko joutunut tilanteeseen, jossa ystäväsi loukkaantuu, vaikka sinun tarkoituksesi oli aidosti hyvä? Kun minulle kävi niin, aloin pohtia, mitä väärinkäsitys kertoo ystävyydestämme ja voisinko oppia siitä jotain.
Väärinymmärrystä seuraavana päivänä sommittelin jo sanoja viestiin, miten pahoittelisin eilistä sotkua. Jostain kuitenkin tavoitin eri näkökulmia tilanteeseen. Hetkinen…
Jotta voisin olla itseni todellinen ystävä tässä hankaluudessa ja nähdä itseni rakkaana ystävänäni, mieleen alkoi nousta kysymyksiä, joiden kautta tarkastelin tilannetta. Kysymyksiä, jotka auttoivat ymmärtämään tilanteen paremmin, näkemään tilanteen läheltä ja kaukaa, myös toisen näkökulmasta:
Millä tavalla ystäväni on vastuussa omista tunteistaan?
Haluanko ja onko tarkoituksenmukaista olla ikävien tunteiden kaatopaikkana?
Minkä ja kenen takia olen niin usein ottamassa roolia, jossa ryntään ”pelastamaan tilannetta”, pyydellen anteeksi ja varmistaen että muilla on hyvä mieli?
Minkä takia muiden hyväksynnän tarve on suurempi kuin omat tarpeeni tilanteissa?
Minkälaista vastuunkantoa ja käytöstä toivon ystäviltäni vastaavissa tilanteissa?
Minkälaista vastuunkantoa ja käytöstä he toivovat minulta?
Miten haluan heidän huomioivan minut ja kokemukseni?
Miten selvitän ystävien tarpeet ja toiveet rakentavasti jatkossa?
Missä menee mun rajat ja mihin haluan ne laittaa?
Miten voin rakentavasti kommunikoida omat tarpeeni ja näkökulmani tilanteissa?
Koska edellinen päivä oli elämän mustan huumorin tapaan ystävänpäivä, tajusin lopulta, että tilanne oli paras ystävänpäivälahja mitä voin saada.
Päädyin siihen, että en tässä kohtaa lähde pyytelemään anteeksi. Halusin vetää rajani nyt tähän. En sano, että tämä olisi paras tai oikea tapa handlata tilanne. Ystävyytemme kuitenkin jatkuu ja tilanteeseen voidaan palata myöhemminkin.
Mun ei tarvitse enkä pysty pelastamaan joka ikistä hankalaa vuorovaikutustilannetta. Ihmiset tulevat pahoittamaan mielensä mun seurassa hamaan tappiin asti, enkä voi saada kaikkia ihmisiä pitämään musta tai tilanteita menemään smoothisti. Mulle isoin oivallus oli, että pystyn elämään tämän kanssa ja pääsen siitä yli, ettei joku pidä musta tai toiminnastani.
Hyväksynnän hakemisen, alistumisen, hylkäämisen, uhrautumisen ja vaativuuden tunnelukot saivat kunnolla sepän moukarista! Olen ystävälleni tosi kiitollinen tästä oivalluksesta, joka vapautti mua toimimaan jatkossa aidommin omana itsenäni sekä tarpeitani sopivalla korvalla kuunnellen. Kiitos.
Ystävänpäivä-gate sai lisäksi pohtimaan kysymyksiä ylipäätänsä ystävyyssuhteisiin liittyen:
Mitkä ovat riittävät yhteisymmärrykseen pyrkimisen ja toisemme huomioon ottamisen taidot, jotta ystävyys pysyy tasapainossa?
Minkälainen yhteys meillä on?
Mistä tunnistamme asiat, joista ei ole tarkoituksenmukaista puhua ja miten toimimme, jos tulee lipsahdus?
Miten arvostus, kuuntelu, kohtaaminen ja vastavuoroisuus toteutuvat?
Mitä voin oppia tai tehdä eri tavalla jatkossa ollakseni vielä aidompi oma itseni ystävyyssuhteissa?
Millä tavalla avoimuus, rehellisyys ja haavoittuvuus elävät ystävyydessämme?
Mitä tekoja ja käytöstä toivomme ystävyyden vahvistamiseksi?
Mitkä ovat arvomme ja tavoitteemme ystävyydessä?
Mistä tunnistan ystävän, jonka eteen vaikka taistelen?
Mistä tunnistan tilanteen, missä on parasta päästää irti?
Toki kysymyksiä voisi kehittää paljon lisääkin – olisi hienoa kuulla sinun kysymyksesi!
Loppuun varmaan sopii toivotus: ystävällisin terkuin,
Kuva on painunut syvälle mieleeni. Jännällä tavalla näen sen nyt ulkopuolisen silmin, aivan kuin leijuisin itseni ympärillä. Istuin lattialla, oli pimeä syksyinen ilta. Mies oli lähtenyt viikon työreissulle, ja minä olin yksin keskellä hiljaisuutta itkemässä.
Ruotsiin muutimme miehen työn takia. Minulla ei ollut siellä kunnollista työtä eikä työyhteisöä, vain osa-aikaista hanttihommaa. Olin lähtenyt tukemaan häntä, ja otin askeleen taaksepäin omalla urallani. Ystäviä ei vieraassa maassa ja pienellä paikkakunnalla tuosta vaan saanutkaan. Mieheni reissasi matkoilla ja oli paljon kiinni työssään.
Tunne painaa edelleen. Kun hän tuli kotiin reissultaan, latasin kaiken ahdinkoni häneen. Tarvitsin huomiota, hyväksyntää ja ymmärrystä: Etkö tajua, mitä sinun vuoksesi koen! Olen yksin ja odotan, että tulisit takaisin ja täyttäisit hiljaisuuteni. Muistan hänen lasittuneet, lautasen kokoiset silmänsä. Näin, ettei hän ymmärrä.
Olimme vierekkäin, yhdessä, mutta hän ei nähnyt minua, vaikka yritti varmasti. Välillä meillä oli hyvin hauskaa, mutta jollain syvemmällä tasolla emme koskaan kohdanneet. Minun tehtäväni on ymmärtää ja tukea häntä, mutten saanut samaa takaisin. Olimme epätasapainossa vailla yhteyttä. Olin yksinäisempi kuin ikinä elämässäni aiemmin – yksin, vaikka kaksin, tyhjä ja hukassa. Hän oli kumppanini, muttei osannut tarjota minulle turvaa, jota tarvitsin.
Vaikka olen kokenut yksinäisyyttä monessa eri elämäntilanteessa ja sittemmin päättänyt puhua kaikesta rohkeasti ääneen, tämän kertominen on hyvin vaikeaa.
Tuossa vaiheessa elämää halusin peittää kaiken. Oli näytettävä, että onnistun, että tuo suhde toimii erityisessä olosuhteessakin. En halunnut kertoa, että olin epäonnistunut. Lopulta tuli raastava ero.
Yksinäisyyttä on vaikea käsittää. Ulkopuolelta on helppo sanoa, että mene ulos ja hanki kavereita tai parisuhde, niin et ole enää yksin.
Mutta tiedän kokemuksesta, että kukaan toinen ei poista yksinäisyyttä, ei sitä tyhjyyttä ja syvempää tarvetta, joka aina on yksinäisyyden tunteen taustalla. Minä toivoin mieheni täyttävän tarpeeni ja itseni. Mutta eihän se niin mene. Toisen ihmisten tehtävä on täydentää kokonaisuutta; ei paikata puuttuvaa tai täyttää tyhjyyttä.
Yksinäisyys parisuhteessa oli minulle merkittävä kokemus. Olen kokenut yksinäisyyttä paljon myös eron jälkeen ja sitä ennen, ja tämän kaiken keskellä oivaltanut jotain hyvin tärkeää: yksinäisyyteni ei ole kenenkään toisen syy, eikä sitä voi kukaan toinen tuosta vain poistaa. Niin ihanaa kuin olisi omalla kohdallanikin syyttää yksinäisyydestään siitä, että on tehnyt vääriä valintoja parisuhteissa tai ettei ole onnistunut muodostamaan pysyviä ystävyyssuhteita, kyse ei ole lopulta vain siitä.
Yksinäisyyteni on tunne ja tulkinta, joka on syntynyt minussa erilaisten kokemusten seurauksena. Ajattelumalli, joka on muuttunut minulle todeksi. Yksinäisyys on minulle totta, tulkinta kasaantuneista kokemuksista, mutta se ei ole todellisuus. Tämä ollut huojentavaa ymmärtää, sillä nyt tiedän, että voin tehdä asialle jotakin.
Hei! Minä olen Ilari ja olen patologinen miellyttäjä.
Olen käyttänyt elämästäni paljon aikaa miettimällä, mitä muut minusta ajattelevat. Miettimällä, mitä tekemiseni ja sanomiseni aiheuttavat tai eivät aiheuta muissa ihmisissä. Ein sanominen on minulle hankalaa niin perhepiirissä, ystävien seurassa kuin työelämässä.
Minulla on tarve olla se kuuluisa hyvä tyyppi. Sellainen, joka joustaa, hymyilee ja siirtyy sitten kohteliaasti kulman taakse kiroilemaan kohtaloaan.
Pikkuhiljaa olen opetellut ja joutunut opettelemaan omien rajojeni tunnistamista. Omien tarpeiden asettaminen etusijalle on minulle kuitenkin edelleen todella hankalaa. Minua on auttanut ajatus, että lopulta ainoa keino toteuttaa omaa hoivaavaa ja huomioivaa luontoani, on pitää ensin huolta itsestäni.
Kuormittuneena, väsyneenä tai tukkoisena en pysty levittämään hyvää ympärilleni. Opettelemalla sanomaan ”ei”, voin sanoa ”kyllä” jossakin toisessa, tärkeämmässä paikassa.
Väitän, että miellyttämisen tarve ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia. Yksilöllisyyttä, omia tarpeita ja sisäisiä elämyksiä korostavassa nykykulttuurissa on hyvä muistaa myös, että emme ole yksin. On kyse tasapainosta. Tasapainosta omien tarpeiden ja ympäröivän yhteisön ja sen odotuksien välillä.
Teen mielelläni silloin tällöin itselleni hieman epämiellyttävän asian, jos tiedän sen merkitsevän paljon jollekin toiselle. Tätä kutsutaan terveeksi epäitsekkyydeksi. Teen kuitenkin pääosin asioita, jotka tuottavat minulle iloa ja hyvää oloa. Tätä kutsutaan terveeksi itsekkyydeksi. Joskus nämä menevät myös iloisesti sekaisin, koska sellaista elämä nyt vain on.
Isoin oivallus minulle itselleni on ollut havainto omasta päänsisäisestä kuplastani.
Vaikka itse vaivaan päätäni muissa ihmisissä oletetusti aiheuttamillani reaktioilla, eivät toiset välttämättä omista elämäänsä minun tekemisieni ja sanomisieni jatkuvalle analysoinnille.
Usein omassa päässä vatvomalla asian kuin asian saakin kasvamaan suhteettoman suureen mittakaavaan. Silloin tärkeä taito on myös osata lempeästi nauraa itselleen ja omille kipukohdilleen. Ottaa kädestä sisäistä pientä ja epävarmaa Ilari-poikaa ja kertoa hänelle, että kaikki on hyvin. Sitten jatkaa taas yhdessä tätä harjoitusta, jota elämäksi kutsutaan.
Mitä tarkoittaa että rakastaminen syntyy kunnioituksen, myötätunnon ja luottamuksen yhteistyöstä?
Me kaikki haluamme rakkaudelta niin paljon. Kaipaamme nähdyksi ja kuulluksi tulemista, kosketusta, hyväksyntää, lämpöä. Sitä että saan tulla lähelle ja otat minut vastaan, kun tulen – astun rohkeasti kohti, haavoittuvaisena ja ottaen riskin että naurat avonaisuudelleni. Sille kuka olen.
Ilman kritiikkiä, ilman tuomitsevaa katsetta, ilman puhkianalysointia. Älä yritä ratkaista minua. Anna minun vain tulla, annan sinun vain tulla. Sanojen välissä ja ilman sanoja. Katseessasi olen hetken ehjä. Saan lainaksi ikuisuuden hetkessä.
Joskus luulemme, että se riittää. Mutta se ei riitä.
Elämme maailmassa ihmisen kehossa, yhteydessä toisiin ja samalla erillisinä. Vaikka suurin osa meistä haaveilee jossakin sielun sopukan mutkassa suhteesta, joka olisi niin turvallinen ja täysi, ettei muuta enää elämässä kaipaisi – suurin osa meistä haluaa silti muutakin kuin palata kohtuun.
Jokainen meistä haluaa olla myös vapaa, kahleeton, ei kenenkään omaisuutta. Toteuttamassa jotain muutakin kuin rakkaussuhdetta.
Joten anna minun olla myös vapaa. Anna minulle tila ja lupa olla pelkäämättä, että syöt minut näkymättömäksi, vangitset minut omaksesi. Sillä omasi haluan olla, mutta en vanki.
Tämä on kunnioituksen valtakuntaa, toiseuden ja erillisyyden huomioimista. Sen ymmärtämistä, ettei nähdyksi ja kuulluksi tulemisen hinta ole oma vapaus.
Erillisyys ja yhteys, kunnioitus ja myötätunto, ne ovat kaksi vastavoimaa, mutta myös toistensa edellytys. Kumpikaan ei toteudu kauniista, ilman toista.
Luottamusta vaaditaan, että uskallat antautua myötätunnon ja yhteyden maailmaan pelkäämättä, että vapautesi riistetään. Yhtälailla tarvitset luottamusta kun pidät oman tilasi, mutta tarkoituksesi ei ole poteroitua yksinäisyyteen, vaan ainoastaan olla vapaa tulemaan takaisin.
Luottamus on kykyä hyväksyä, ettei sinun rakkautesi – kuten ei sen toisenkaan – ole kiveenhakattua, etkä voi huomisen minäsi puolesta luvata muuta kuin sen, että teet tänään parhaasi, jotta huominenkin olisi kaunis. Luottamusta vaaditaan, kun täytyy rakastaa, vaikkei koskaan voi keneltäkään saada sataprosenttista lupausta, kauppakirjaa ja takuuta siitä, että näin on tästä iäisyyteen.
Tästä syystä rakkautemme ei ole koskaan kivettynyttä, seisahtanutta, tai samea seisova lätäkkö. Se on aina liikkeessä, virtaavaa, alituisessa muutoksessa. Se on puro, meri, toisinaan myrsky. Mutta milloinkaan se ei ole kivettynyt kuoliaaksi.
Kun myötätunto, kunnioitus ja luottamus on tasapainossa, olet suhteessa, jossa haavoittuvuutesi kohtaa haavoittuvuutta ja annatte ihmisinä toisillenne taivaan maan päällä.
***
Enemmän myötätunnon, kunnioituksen ja luottamuksen roolista rakkaudessa Keiju Vihreäsalon kirjassa ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa.
Veli, kirjoitan sulle koska näen niin paljon käyttämätöntä potentiaalia mun ympärillä. Tarvin sua, koska oon kyllästynyt katsomaan kuinka maailma pyörii paikallaan.
Mä tarvin sua, joka pysyttelet piilossa ja suojaat haavojasi. Tarvin sen, että asetat ne pöydälle ja annat sun toipua ja vahvistua. Ne haavat on juuri niissä paikoissa, joissa sun suurimmat lahjat on. Mä tarvin niitä, sun lahjoja tukemaan omiani. Sun myötätuntoisia silmiä, jotka on heränneet koska oot sinut ihmisyyteen kuuluvan haavoittuvuuden kanssa. Koko maailma tarvii sua sillä toista sun kaltaista ei ole.
Mä tarvin sua vahva toveri, joka pienennät selkeyttäsi ja rohkeuttasi toisten vuoksi. Me tarvitaan niitä, jotka uskaltaa. Jotka horjuttaa sitä, jonka on aika horjua ja jäädä taakse, jotta jotain uutta voi syntyä. Etenkin sun sydäntä, joka on niin vahva, että se on totta ja lämmin sillekin, joka tulee sun reagoimattomassa läsnäolossa näkyväksi itselleen. Sun vahva rakkaus on se, joka auttaa muitakin rohkaistumaan.
Mä tarvin sua, joka pienennät itsesi tavalliseen työympäristöösi. Sua, jolla on verraton äly mutta ei vielä kanttia koetella yleisesti hyväksyttyjä malleja ja tapoja ajatella. Tarvin sut kertomaan kirkkain silmin niille, jotka ovat laiskoja mielensä käyttämisessä, miksi uusi tapa ja asioiden tietoinen ajattelu toimii paremmin kuin kyseenalaistamattomuus. Puhu sun näkemyksistä, uudelleen ja uudelleen, niille löytyy kyllä paikka koska viisaudella on aina suurempi voima takanaan.
Mä tarvin sua, menestyjä. Katso sitä, minkä eteen teet duunia. Onko se jotain, jonka voit allekirjoittaa sun läheisiä ja meidän tulevaisuutta ajatellen? Uskalla menestyä sellaisella tavalla, jota ei tarvitse selitellä tuleville sukupolville. Jos olet jo oikeilla jäljillä, älä hidastele.
Olit mikä tahansa miehiäsi, kaiken alla, juuri sua me kaivataan.
Tarvin sua, joka uskallat pysähtyä ja toimia omalla sisältä kumpuavalla tahdilla. Tahdilla, joka magneetin lailla vetää läsnäolon kaipuussa olevat ihmiset tuon lähteen äärelle. Itsensä, oman tahtinsa ja ainutlaatuisen tiensä äärelle.
Älä ole enää osa loputonta pyörrettä. Ole myrskyn silmä tuossa pyörteessä ja synnytä oma pyörteesi olemalla itsesi. Ota käyttöön se voima, joka saa maailman pyörimään sun ympärillä. Se voima, sinä, on sun synnyinlahja ja oikeus.
Mä tarvin sua, maskuliininen mies. Näytä meille mallia siitä, mitä on todellinen aloitteellisuus ja oikeiden asioiden, sydämen asioiden loppuun vienti. Näytä miten pallit, selkeä pää, lempeä sydän ja pilke silmäkulmassa voivat toteutua yhdessä ihmisessä.
Sua, feminiininen mies. Näytä, mitä on ottaa vastaan elämä. Antautua, antaa sydämensä ja kehonsa. Tanssia, nauttia ja ammentaa luovuudesta, kertoen siitä, että elämän edessä me olemme kaikki myös vastaanottajia.
Sinua, tarkka ja yksityiskohtainen. Älä anna lahjaasi vain saman maailman ylläpitämiseen vaan löydä ja luo uutta. Auta meitä ymmärtämään tarkasti se mitä löydämme ja mihin olemme menossa.
Sua, jonka annettiin ymmärtää, että sun kaltaiselle ei ole paikkaa. Sille, mitä olit ennen kuin luovutit tai laitoit naamion päälle sopiaksesi joukkoon. Juuri se, mikä lakaistiin maton alle, on tarpeen nyt. Anna sen kasvaa siksi, mikä se voi olla, ravitsemalla sitä. Tule näkyviin.
Sinua, tummien maisemien ja pelottomuuden asiantuntija. Älä jähmety sen edessä, että maailma pelkää pimeyttään vaan sukella syvyyksiin villinä, vaarallisena ja voimakkaana. Jaa siitä meillekin ja kutsu meitä näkemään se itsessämme.
Sua, jo isäksi ja varttuneeksi ehtinyt. Ole tarpeeksi rohkea rohkaistaksesi nuorempia ympärilläsi. Kerro yhteiskunnan säännöistä ja kehoita meitä aina tuomaan itsemme niiden sääntöjen keskelle, ei sääntöjä itsemme keskiöön. Älä palvele yhteiskuntaa vaan palvele ihmiskuntaa. Rohkaise, tue ja turvaa. Ole olemassa niin näemme miten se tehdään.
Mies. Älä tyydy. Taistele sinusta, rakkaudella sinua kohtaan. Sinä olet kultaa arvokkaampi. Kaikkein arvokkain. Älä suostu taipumaan. Jos sinut on taivutettu, ala vahvistamaan itseäsi salaa ja rauhassa. Etsi siihen tovereita.
Maailma tarvitsee sua. Lapset, naiset, ystävät ja työtoverit. Minäkin. Sinua läsnäolevana, autenttisena, matkalla olevana miehenä. Veljenä.
Maailma haluaa sut.
(lukijalle: olitpa mies tai nainen, jos allekirjoitat jonkin kohdan tästä kutsusta, laita posti jakoon osoituksena sille, että nämä miehet ovat tervetulleita esiin)
1.Kasvit ovat luonnonmukainen tapa puhdistaa huoneilmaa. Raitista ilmaa saa ikkunasta, mutta sekään ei välttämättä ole kovin puhdasta ainakaan kaupungeissa. Lue TÄSTÄ, mitkä kasvit ovat hyviä ilmanpuhdistajia.
2. Joissain tutkimuksissa on todettu, että vihreä ympäristö auttaa keskittymään paremmin. Metsän stressiä lievittävät vaikutukset tunnemme aika hyvin: verenpaine laskee ja stressi hälvenee. Jos samat vaikutukset saa viherkasveista, siinäpä riittävä syy tehdä toimistosta vaikka viidakko!
3. Kasvien avulla on helpompi muistaa, että elämän ylläpitäminen on tärkeämpää kuin asioiden suorittaminen. Kasveja pitää hoitaa: niitä pitää kastella ja muutoinkin antaa vähän hoivaavaa huomiota. Kenellä on nykyään aikaa tehdä sellaista? – Olisi hyvä olla, se saa asiat mittakaavaan!
4. Kasvit ovat hyvä muistutus meille ihmisille elämää perusasioiden tärkeydestä: kasvit tarvitsevat lepoa, vettä, valoa ja ravinteita. On kuin katsoisi itseään peiliin! Ihminenkin näivettyy, jos ei saa riittävästi lepoa, vettä, valoa ja ravinteita.
5. Kasvit näyttävät meille esimerkkiä siitä, että kasvu on luonnollista. Kasvun eteen ei tarvitse aina ponnistella niin kovasti – ellei pyri luonnottomaan kasvuun. Kun seuraa luonnollisen kasvun syklejä, ei tarvitse niin kovasti kiristää, puristaa ja pakottaa. Hyvä metafora, joka toimii myös bisneksessä! Otetaan siis kasveista mallia!
Lapsia tarkkailemalla voi oivaltaa paljon elämästä. Olemme kaikki olleet lapsia ja meissä on paljon lapsuutta vielä aikuisinakin.
Ekaluokkalaisen lapseni kummitäti sanoo oppivansa paljon kummitytöltään, yleensä havainnoimalla. Edellisellä visiitillä kummitäti päätti kysyä lapselta neuvoa rakkaudessa. Mistä hän mahtaisi löytää sopivan kumppanin?
Kysymyksen kuultuaan lapsi katsoi häntä silmiin ja totesi: ”Miksi sinä minulta sitä kysyt? Olen 6-vuotias lapsi. En minä tiedä.” Aivan! Lapsi tuli samalla opettaneeksi jotain tärkeää. Kun elämässä on epätietoisuutta, kannattaa vastausta kysyä ennen kaikkea itseltään.
Lapset opettavat ohimennen ja olemalla
Lapsilta voi oppia esimerkiksi omasta voimasta, leikin ja naurun merkityksestä, suoruudesta, anteeksiantamisesta ja rakastamisesta. He myös tiputtelevat suustaan paitsi sammakoita, myös helmiä. Oheiset kommentit on kirjattu samoilta lapsilta eri ikäisinä.
1. Nauraminen yhdistää
Huumori, luovuus, ilo, valo ja nauru seuraavat lapsia – vai seuraavatko lapset niitä? Iltapalan yhteydessä 7-vuotias sujauttaa kolikoita vanhemman paidan sisään ja saa naurun aikaan aikuisessakin. ”Taas on äidin ja lapsen hupipäivä!” lapsi toteaa silmät säihkyen, ja saa aikuisen miettimään, voisiko hupihetkiä tosiaan olla elämässä useammin.
Nauru yhdistää myös yli kulttuurirajojen. Elämäniloisia, vieraalla kielellä puhuvia nuoria tarkkaillessaan lapsi oivaltaa: ”Noi puhuu eri kieltä, mut nauru on suomeks.” Naurun ymmärtää jokainen.
2. Luota itseesi, häpeilemättä!
”Onko kukaan maailmassa hauskempi kuin minä?” pohtii 7-vuotias. Laskiessaan kertolaskuja hän ihastelee nauraen: ”En vaan voi olla oppimatta!” En kehota aikuista ryhtymään muita tallovaksi ja itseriittoiseksi, mutta pienten asenteessa ja itseluottamuksessa olisi kyllä oppimista. On täysin mahdollista antaa huomiota ihan jokaisen ominaislaadulle, erityistaidoille ja persoonalle, ja on ok iloita itsestään ja onnistumisista.
3. On ok suuttua – ja leppyä
”Kaikki maailman ihmiset on joskus olleet kärttyisiä”, tietää 4-vuotias ja jatkaa: ”Meillähän on sisällä sitä kiukkutomua.” Jos kiukkutomun painaa alas, olosta tulee yhtä tunkkainen kuin kellarista, jota ei ole siivottu.
En kehota heittäytymään maahan julkisilla paikoilla tai raivostumaan holtittomasti, mutta tunteet ovat yhtä totta aikuiselle kuin lapselle. Anna siis itsellesi lupa tuntea ne – toiminta on eri asia kuin tunne. Vahvoja tunteita tulee joskus väisteltyä niiden hallitsemattomuuden takia, mutta samalla voi joutua sivuun voimastaan.
Lapset ovat oivallisia esimerkkejä myös anteeksiantamisesta. He eivät yleensä jää kiinni harmeihin, vaan siirtyvät eteenpäin, uusiin tunnelmiin.
4. ”Mä oon hyvä tälleen”
”Mitä!? Mä oon mä!” toteaa 6-vuotias. Kun kehotan, että hiukset pitäisi harjata, hän toteaa varmasti: ”Ei sovi. Mä oon hyvä tälleen.” Jos joskus tuntuu, että olet vääränlainen, ehkä mittaria ja näkökulmaa voisi vaihtaa, kuten lapsi: ”Paljon sä painat? Kaksi metriä? Kolme sekuntia?” 4-vuotiaskin jo tajuaa: ”Sä oot oma ittes ja se on sulle ihan oikein.”
5. Improvisoi useammin
”Mä en halunnu harjoitella, mä halusin tanssia sydämestä”, selventää 7-vuotias kotona esitetyn tanssiesityksen jälkeen. Aikuisellekin tekisi välillä hyvää olla suunnittelematta. Asioita voi kokeilla tosta noin vaan valmistelematta, vailla takeita lopputuloksesta. En kehota hoitamaan asioita huonosti, mutta joskus voi edetä myös kevyesti!
Jos omat aikuisesi olisivat aikanaan kirjanneet muistiin sanomisiasi, saattaisit hämmästyä. Jos ympärilläsi on nyt lapsia, kirjaa heidän juttujaan ylös. Näin voit muistuttaa heitä myöhemmin heidän viisaudestaan, hauskuudestaan ja autenttisuudestaan.
On surullista, mutta hyvin yleistä, että ihminen jota kohdellaan satuttaen, hylkäävästi, torjuen tai mitätöiden, kokee satuttavan kohtelun johtuvan hänestä itsestään.
Tämä on omakohtaisesti minulle myös kovin tuttua. Jos minulle oltiin ilkeitä, se kertoi mielessäni vain minun typeryydestäni, huonoudestani ja riittämättömyydestäni. Järjellä on usein helppo ymmärtää, että jokaisen tapa kohdella muita kertoo enemmänkin heistä itsestään kuin muista.
Kokemus omasta viallisuudesta kuitenkin aktivoi haavoitettuja osia itsestämme, ja haavojen ollessa aktiivisena se, mitä koemme, tuntuu täydeltä todelta – järkeilyistä huolimatta.
Lapsena olemme vanhempiemme ja ympäristön suhteen herkässä asemassa. Se miten meitä kohdellaan saa meidät tekemään tulkintoja itsestämme, rakastettavuudestamme ja arvostamme.
Parhaimmillaan vanhemmat ovat kuin suoja ja turva lapsen sekä maailman välissä. Surullisimmillaan vanhemmat itse kohtelevat satuttavilla tavoilla. Yhdenkin turvallisen aikuisen suoja voi auttaa ihan valtavasti siinä, ettei lapsi sisäistä satuttavan kohtelun olevan omaa vikaa, omaa syytä. Tätä haavaa voi myös myöhemmin käsitellä terapiassa tai muussa turvallisessa vuorovaikutuksessa.
Usein se miten meitä on kohdeltu, sisäistyy tavaksi, jolla paikoin itse kohtelemme itseämme tai päinvastoin, suojaudumme satuttamalla muita ennenkuin meitä satutetaan.
Saat suojata itseäsi, saat kieltäytyä satuttavasta kohtelusta. Usein tänä päivänä sattuvat ihmissuhteiden kipeät tilanteet aktivoivatkin meissä olevan haavoitetun lapsen, jolle kokemus omasta vääränlaisuudesta oli totuus. Tämä haavoittunut lapsi ei eheydy järkeilemällä, vaan se tarvitsee sitä, että olet sille nyt myötätuntoinen, rakastava ja turvallinen aikuinen.
Toisen ihmisen kohtelu voi johtua moninaisista syistä, ehkä heidän omista haavoistaan ja suojautumisestaan käsin. Tai ehkä heidän tapansa katsoa maailmaa on toisenlainen. Se, miten muut sinua kohtelevat, ei kuitenkaan koskaan kerro siitä, ettet sinä olisi rakastavan kohtelun arvoinen tai rakastettava. Ja vaikka tietäisit toisen toimivan haavoistaan käsin, saat silti vetää rajasi.
Haluatko opetella suhtautumaan itseesi hyväksyvämmin, ilman tekopositiivisuutta?
Ole itsellesi armollinen verkkokurssi on nyt tarjouksessa 29€ (norm 59€)
Verkkokurssi sopii sinulle joka:
Tunnistat vaativasti itseltäsi kohtuuttomasti Koet usein riittämättömyyden ja/tai viallisuuden tunteita Olet taipuvainen suorittamaan ja ”vetämään överiksi” – ehkä olet useamman kerran havahtunut toistavasi samanlaisia kaavoja Tunnistat että pinnan alla on käsittelemättömiä asioita
Minä en kuulu mihinkään. Kuka minua todella tarvitsee? Kuka hoitaa, jos kaadun? Kenen puoleen käännyn silloin, kun haluan jakaa suurimmat iloni?
Kun katsot minua ulkopuolelta, et voi aavistaakaan millaisen surun sisääni kätken. Olen sosiaalinen, upea nainen, monessa mukana ja ympärilläni on paljon ihmisiä. Sopeudun mutkattomasti tilanteeseen kuin tilanteeseen ja olen usein seurueitteni tunnelman ylläpitäjä.
Silti olen yksinäinen. Kun päivän päätteeksi painan kotioven kiinni perässäni, häviän maailmasta.
Tein karun laskelman: kuinka moni tuhansista tuttavistani jäisi kaipaamaan, jos nyt todella häviäisin. Kuinka monen elämään syntyisi peruuttamaton lovi, jos katoaisin tuosta vaan, savuna ilmaan. Tiedätkö, sellaisia ei juuri ole.
Olen työssä käyvä, yksin elävä ja perheetön sinkku. Yksinäisyys on seurannut elämääni sen eri vaiheessa. Välillä vetäydyn tarkoituksella vain itseni seuraan ja nautin ajastani yksin. Saan energiani toisista ihmisistä, mutten jaksa tuntitolkulla jauhaa puhelimessa enkä kaipaa kaveria, jolle koko ajan selittää kuulumisia.
Mutta välillä yksinäisyys on tehnyt minut lohduttoman epätoivoiseksi; miksi kukaan ei tarvitse minua?
Sitähän yksinäisyys on. Tappava tunne ja sisällä kalvava kokemus siitä, ettei ole osa mitään merkityksellistä.
Yksinäisyyttä on ulkopuolisten hyvin vaikea ymmärtää, mutta myös itse kokija on usein tietämätön tunteensa juurista. Kokemuksena yksinäisyys on niin kokonaisvaltainen ja lohduton, että siihen voi olla vaikea tarttua ja analysoida. Kuitenkin juuri tuo pysähtyminen itsensä eteen on ollut minulle ratkaisevin tekijä, jotta olen saanut jonkinlaisen otteen yksinäisyydestäni.
Olen tehnyt paljon töitä ymmärtääkseni, miksi yksinäisyys seuraa minua. Ajatella mitä tajusinkaan: tuon tunteen minussa synnyttääkin juuri sosiaalisuuteni.
Yksinäisyys on tunne ja tulkinta, joka on syntynyt minussa erilaisten kokemusten seurauksena. Juuret kulkevat aina lapsuuteeni, siihen kun ollessani vuoden vanha biologinen isäni hylkäsi minut. Hän lähti pois elämästäni, eikä koskaan palannut siihen. Uusi rakastava isähahmo tuli kyllä elämääni myöhemmin, mutta sitten piti sopeutua uuteen ja hyvin erilaiseen sukuun ja yhteisöön, jossa koin olevani outolintu.
Muutimme lapsuudessani paljon, ja minun täytyi aina löytää uusi paikka. En kuitenkaan koskaan voinut asettua paikalleni täysin, sillä aina oli mahdollista, että lähtö seuraavaan tulisi pian.
Hylkäämisen kokemus ja uuteen sopeutumisen vaatimus alkoivat määrittää elämääni. Opin ajattelemaan, että pitää sopeutua jokaiseen yhteisöön, johon minut laitetaan. Minusta tuli juureton, jolla ei koskaan oikein ollut pysyvää yksikköä ja tämä synnytti tunteen yksinäisyydestä. Olen ollut aina vähän ulkopuolinen ja pelännyt, että kuka tahansa voi hylätä – mutta samalla olen tuntenut valtavan tarpeen mukautua ja miellyttää.
Olen aina etsinyt paikkaa, johon kuulua. Merkitystä, joka tarjoaa minulle tunteen siitä, että kelpaan.
Yksinäisyyteni juurten oivaltaminen on ollut rankkaakin, mutta toisaalta todella huojentavaa. Olen ymmärtänyt, että tunnistettuani tilanteen ja ajatukseni, voin myös tehdä asialle jotain. Usein yksinäisyydestä muodostuu valtava tunnemöykky, jonka ratkaiseminen tuntuu mahdottomalta. Mutta ei niin ole – avaimet ovat omissa käsissäni!
Kirjoitus on ensimmäinen kolmesta yksinäisyyttä käsittelevästä kirjoituksesta.
Muut tekstit löydät täältä ja täältä.
