Sivu 141 – Hidasta elämää

Veikö vanhemmuus sinutkin tunteiden vuoristoradalle?

Vanhemmuus tuo esiin tunteiden kirjon, ihan varmasti. Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä asiaan liittyen on mielestäni se, miten nopeasti tunteet vaihtuvat laidasta toiseen! Olen ollut mukana yhden sun toisenkin kerran allaolevan (kuvitteellisen) tyyppisessä tarinassa, kuten varmasti sinäkin.

Peruskeskustelu, malli A

“Tässä on sinulle puuroa.”

“En halua puuroa.”

“Sinähän pyysit puuroa.”

“En syö.”

“Hei, tein sinulle puuroa, koska sinä nimenomaan itse halusit sitä.”

“Haluan leipää!”

“Rakas, nyt meillä on puuroa, kuten sinä toivoitkin.”

“Yäk.”

Joskus jaksan suhtautua huvittuneesti, uteliaasti tai myötätuntoisesti. Oloni on hyvä, vahva ja jotenkin tilanteesta irrallinen. Jaksan ymmärtää pienen ihmisen mielenmuutoksia, eivätkä vastaväitteet mene ihoni alle. Nehän ovat vain pienen lapsen omia kamppailuita, eivät minun.

-> Vanhemmuus on kypsyyttä, kykyä olla epäitsekäs, omalla esimerkillä opastamista!

Joskus taas oma harmistukseni nousee esiin. Ajatukseni suorastaan voitelevat rasitusta. Ensin tein pitkän työpäivän, sitten hain väsyneen lapsen/lapset tarhasta, tein hyvää ruokaa, leikin vaikka mitä kivaa, halin ja höpsöttelin. En olisi oikeastaan jaksanut keittää puuroa, mutta kun pieni niin kovin toivoi, venyin siihen hymyssä suin. On niin palkitsevaa nähdä lapsen ilahtuvan!

Mutta nyt puuro ei kelpaakaan. Väsymys, suru ja yksinäisyys kolahtavat esiin, ja minun tekee mieli kävellä ulos koko keittiöstä! Lapsikin vaikuttaa lähinnä kiittämättömältä nulikalta.

-> Vanhemmuus on uhraamista, väsymystä, omista rajoista tinkimistä, ainaista väittelyä ja patistamista!

Vedän henkeä ja juon vettä, selkä käännettynä lapseen päin. Haen hetken omaa tilaa, jotta voisin rauhoittua – suoraan sanottuna haluaisin käyttäytyä kuten aikuinen, enkä kiukutella vastaan: “Eipäs ole yäk!”

Juon hitaasti ja käyn mielessäni läpi, miten rasittavalta ja epäreilulta kaikki tuntuu juuri nyt. Onhan se nyt kohtuutonta ensin pyytää puuroa ja sitten valittaa siitä, että sitä saa!

Mutta toisaalta. Entä jos lapsi onkin kipeä, eikä siksi pysty syömään? Apua! Olinko äsken kohtuuton, vaativa ja kylmä vanhempi, joka ei osaa lukea tilannetta omalta lapselliselta ärtymykseltään? Ei kai lapsi oikeasti voi olla kipeä? Luin joskus lehdestä jostain ihmeellistä bakteerista, jota on ollut viime vuonna Hollannissa. Se aiheutti ruokahaluttomuutta. Ei kai lapsella voi olla sitä!? No ei tietenkään, mitä ihmettä minä sellaista edes ajattelen! Käännyn nopeasti vilkaisemaan lasta, ihan vain varmuuden vuoksi.

->Vanhemmuus on ikuista huolta, kipeää välittämistä, lapsen laittamista kaiken edelle!

Peruskeskustelu, malli B

“Kiitos. Oli hyvää.”

“Ole hyvä kulta! Ihanaa kun maistui!”

Nulikka on syönyt koko lautasellisen puuroa! Tai siis ei hän tietenkään ole mikään nulikka, vaan ihana oma rakas! Tiedänhän minä kuitenkin aina sydämessäni, että oikealta luonteeltaan lapsi on suloinen, järkevä ja ymmärtäväinen, maailman kultaisin oikeastaan.

Lapsi tulee halaamaan minua söpösti, kädet levällään. Painan kasvoni hänen ihmeellistä päätään vasten, poskeni hyväillessä hänen ihania hiuksiaan. Miten ihana, täydellinen ja rakkaudellinen olento lapsi onkaan!

En voi edes uskoa, miten paljon ärsyynnyin muutamasta höpsöstä sanasta. Ehkä lapsi huomasikin vasta pöytään istuessaan, että hänen lempileipäänsä onkin vielä jäljellä. Harmittaahan se, ja ymmärtäähän sen. Pieni rakas. Olipa turha riita!

->Vanhemmuus on uskomaton kokemus, etuoikeus, sydämen pakahduttavaa rakkautta!

Peruskeskustelu, malli C

“Olipa ihana halia oikein kunnolla, meillä oli niin kiva hetki! Menehän nyt iltapesulle.”

“En!”

Tunteita tulee ja menee. Sisäinen rauha pysyy ♥

Mitran rohkaisevat ja inhimillisen aidot kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi löydät tästä!

Miksi valitsit juuri hänet? – ja muita tärkeitä kysymyksiä, jotka auttavat parantamaan parisuhdettasi

Olen kuullut lukemattomia kertoja asiakkailtani kuinka he ovat kertoneet huomanneensa suhteensa ongelmat jo aikoja ennen varsinaista kriisiytymistä. Haasteiden ja vaikeiden ajatusten esille tuominen on kuitenkin ollut vaikeaa.

On ollut helpompi käyttää Kaikki on hyvin -naamiota, kuin kertoa toiselle omasta pahasta olostaan. Tai jos on uskaltanut kertoa, on kokemus ollut haavoittava. Toinen on ehkä ottanut palautteen arvosteluna ja hyökännyt takaisin tai vetäytynyt yhä enemmän kuoreensa.

Asioiden käsittelemättä jättäminen on toisen harhauttamista, mutta myös itsensä huijaamista, joka johtaa etääntymiseen ja usein myös eroon. Näin ei tarvitsisi välttämättä tapahtua, vaikka monesti ero voikin olla parhain ratkaisu.

Miksi meitä pelottaa kertoa läheisille vaikeista tunteistamme tai vaikeista ajatuksistamme? Taustalla vaikuttaa pelko. Emme halua paljastaa sisimpiä ajatuksiamme, koska pelkäämme kohdata niiden aiheuttamaa häpeää.

On myös vaikeaa kertoa omista tarpeistaan, kun ajatuksissamme olemme vakuuttuneita siitä, että toinen kyllä antaisi meille automaattisesti sen mitä tarvitsemme, kunhan hän vain haluaisi. Näin riittämättömyyden tunteemme vahvistuu joka kerta kun valitsemme piiloutua tunteidemme kanssa.

Oletko ollut pitkään kumppanisi kanssa? Muistatko vielä miksi valitsit juuri hänet? Mikä veti sinut hänen puoleensa? Mitä sellaista sinä tunnistit, joka sai sinut tuntemaan täyttymystä ja iloa? Vai tunsitko edes? Kaikki suhteet eivät synny rakkauden tai himon tunteesta, joskus sitoutumiseen riittää se, että löytää tarpeeksi hyvän kumppanin, eikä tarvitse olla yksin.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan omaa elämää ja suhteitaan. Jos olet parisuhteessa, mietit ehkä tulevaisuuttanne. Jos olet onnellinen kumppanisi kanssa, olet rikas. Iloitse siitä! Jos pohdit eroa, kannustan sinua vielä kerran miettimään, olisiko jotain tehtävissä paremman suhteen eteen. Olen saanut nähdä monen parin pystyneen lähentymään toisiaan vaikeiden vaiheidenkin jälkeen.

Jos tahtoa löytyy, niin keinotkin usein löytyvät. Kysymys on siitä, haluatteko sitoutua tietoiseen parisuhteeseen? Tämä onnistuu jos päätätte lähteä matkaan yhdessä. Tärkeää on tällöin pitää mielessä seuraavat asiat:

Avoimuus synnyttää läheisyyttä

Läheisyys on parisuhteen energiaa, ilman sitä suhde lakastuu. Läheinen ei voi kuitenkaan olla ilman avoimuutta. Toisaalta sanotaan, että voidakseen olla läheinen toiselle, pitää ensin olla läheinen itsensä kanssa. Tunnetko sinä itsesi? Oletko valmis tulemaan näkyväksi kumppanillesi? Sinä voit valita olla avoin ja kutsua näin myös hänet dialogiin. Vaikka hän ei vastaisi kutsuusi, sinä olet tehnyt parhaasi ja toiminut hyväksenne.

Katse itseen toisen syyttelyn sijaan

Pariterapiassa edistys alkaa usein siinä kohdassa, kun kumppanit alkavat luopua toistensa kritisoinnista. Tämä ei tarkoita sitä, että ihmiseltä otetaan vastuu pois hänen omasta käytöksestään, vaan että hänelle tehdään tilaa havahtua huomaamaan se itse. Mitä sinä voit tehdä suhteenne eteen? Onko sinulla asioita kesken itsesi kanssa, jotka vaikuttavat suhteenne hyvinvointiin? Kuinka tietoinen olet siitä mitä tarviset ja oletko kertonut siitä kumppanillesi?

Kumppanisi on muutakin kuin se, mitä näet

Ihmissuhteissa harhaudumme usein ajattelemaan, että tunnemme toisen läpikotaisin, vaikka tosiasiassa tunnemme usein lähinnä ajatuksemme hänestä. Sen asian vahva oivaltaminen, että kumppanissasi on puolia, joita et ehkä ole vielä nähnyt, voi luoda välillenne uutta vetovoimaa ja kiinnostusta, joka todennäköisesti resonoi hyvällä tavalla myös seksuaalisuuden puolella. Kuinka näkyväksi itse olet tullut suhteessanne? Pidätkö piilossa jotain, minkä pitäisi tulla esiin?

Nykyhetki on turvapaikkasi

Kun huomaat eläväsi menneessä tai pelkääväsi tulevaa, muista, että elämä tapahtuu tässä hetkessä. Et voi muuttaa tapahtuneita asioita ja tulevaisuus syntyy parhaiten niin, että pidät huolta siitä mitä tapahtuu nyt. Anteeksianto on irrottautumista. Jos koet että läheisyytenne välissä on tapahtumia, joista teidän on mahdotonta päästä eteenpäin, niin hakekaa apua. Suhteen ulkopuolinen ammattilainen osaa usein kysyä tärkeitä kysymyksiä ja puhuminen on helpompaa.

Sinäkin olet luonnostasi hyvä uudistumaan – jos vain annat sen tapahtua

Uusi vuosi on uuden alku. Se kutsuu uusiutumaan ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Mutta uusiutuminen ei aina ole helppoa.

Luontainen uusiutuminen ikään kuin tarjoillaan eteemme. Se tulee kuitenkin tunnistaa ja sille tulee antaa mahdollisuus. Tulee uskaltaa päästää irti vanhoista toimimattomista asioista ja antaa itsemme uusiutua. Samalla tulee uskaltaa luottaa tulevaan ja prosessiin, jonka määränpäästä ja vaiheista ei vielä tiedetä.

Kvanttifysiikan mukaan kaikki – niin materia kuin ajatteleminen ja oleminenkin – on energiaa. Energian luonteeseen kuuluu liikkeessä oleminen ja uusiutuminen. Energiaa ei tule lisää eikä se katoa, se vain muuttaa jatkuvasti olomuotoa ja paikkaa.

Koska kaikki on energiaa, on tämä jatkuvan uusiutumisen koodi kirjoitettu kaiken ja samalla meidän ihmistenkin olemukseen. Meidät on tehty luonnostaan uusiutuviksi.

Luontaisessa uusiutumisessa energia saa liikkua vapaasti ja kehkeytymässä olevien asioiden annetaan tapahtua. Luontaisessa uusiutumisessa ei koskaan olla perillä eikä uusiutumisessa ole varsinaista lopputulosta. Uusiutuminen on jatkuvaa, virtaavaa ja päättymätöntä energian muodon muutosta, joka ilmentyessään jollakin tavalla jo valmistautuu ilmentymään taas jossakin muussa muodossa. Luontainen uusiutuminen ei kulu tai lopu käyttämällä, vaan päinvastoin – mitä enemmän heittäydyt uusiutumiseen, sitä enemmän sitä tapahtuu.

Asioiden syntyminen, mukautuminen ja lakkaaminen on energian luonnollista kiertokulkua. Tietoisuus tästä auttaa oivaltamaan, ettei ei ole tarvetta menettämisen pelossa pakonomaisesti pitää kiinni olemassa olevasta, vaan voi luottaa siihen, ettei mitään häviä, vaan että se vain vaihtaa olomuotoaan – esimerkiksi menneiden ajattelutapojen ja turvallisuutta tuovien rutiinien tilalle tulee uusia, entistä paremmin sen hetkisen todellisuuden tarpeisiin vastaavia.

Heittäytymällä tähän orgaaniseen liikkeeseen ja tapahtumien virtaan uusiutuminen tapahtuu ikään kuin itsestään. Tämä vaatii kyllä ponnistelua, eikä ole aina helppoa, mutta uusiutumisen perusolemus tarjoillaan meille ilman, että sitä täytyy itse luoda.

Uusi ikään kuin haluaa syntyä ja se muotoutuu, jos vain teemme sille tilaa ja annamme sen tulla näkyväksi.

Voimme toki tukahduttaa tällaisen luontaisen uusiutumisen prosessin ja estää sitä tapahtumasta, mutta on itse asiassa helpompaa antautua ja ottaa vastaan tämä uusi kuin yrittää taistella tätä todellisuuden olemusta vastaan.

Uusiutumisen virtaan astuminen edellyttää rohkeutta. Mutta se myös palkitsee – tähän virtaan astuttuaan saa olla kosketuksissa itse Elämän kanssa.

Kuva Gerd Altmann/Pixabay

Tutustu uuteen kirjaani Johda energiaa – Kohti uusiutuvaa organisaatiota tästä.

Raskaiden kokemusten tuomalle surulle on aikansa – mutta lopulta tärkeintä on se, mitä menneisyytemme meille opettaa

En sano, ettei raskas ajanjakso tai tapahtuma saisi tuntua siltä itseltään – tai että sitä pitäisi kauhoa läpi tyynenä tai olla siitä kiitollinen. Pah! Kukapa haluaisi vaikeita asioita elämäänsä.

Merkittävää on kuitenkin se, mitä tapahtuu tuon kokemuksen jälkeen. Ja itse asiassa se on paljon merkittävämpää, kuin tuo jo päättynyt tapahtuma, pala menneisyyttä, jota ei enää ole.

Kun ajattelemme, että jollain lailla ei olisi saanut olla tai jotain ei olisi saanut tapahtua, masennumme, koska emme hyväksy elämää sellaisenaan. Taistelemme totuutta vastaan. Ja vaikka oikeudenmukaisuuden puolesta taistelu on tavallaan rakkaudellista ja hienoa, menneisyyden edessä olemme polvillamme. Mitään ei ole muutettavissa.

Ei ole väliä, kadummeko jotain itse tekemäämme (tai tekemättä jätettyä) vai harmittelemmeko sitä, millainen joku toinen ihminen – tai itse elämä – on ollut meitä kohtaan. Kyse on samasta asiasta: sisäisestä tarpeesta muuttaa faktoja aikana, jolloin ne olivat juuri niin kuin olivat.

Hyväksyntä parantaa

Hyväksyntä kulkee linjassa totuuden kanssa. Raadollisen, realistisen, aidon totuuden. Sen, joka on totta myös tunnetasolla.

Kun hyväksymme tapahtuneet asiat, se ei tarkoita, että valitsemme tai haluamme ne. Ainoastaan hyväksyntää, että niin oli. Pakoilemalla totuutta (esim. pyrkimällä unohtamaan tai ajattelemaan parempaa) jatkamme sisäistä syytöstä, ja niin alitajuinen masennus jatkuu.

Hyväksyntä tuo mukanaan uuden alun. Kun asiat on perinpohjaisesti kohdattu, syytös muuntuu. Tiedoksi, toteamiseksi. Kenties suruksi, joka sekin hälvenee. Vaikka asiat eivät muutu menneessä, paljon voi muuttua nyt.

Usein tämä muutos auttaa ymmärtämään taustoja ja ottamaan kaiken vähemmän henkilökohtaisesti. Pelkkinä ilmiöinä, tapahtumina, joihin vaikuttavat monet taustasyyt.

Hyväksynnän ehdot

Toisinaan hyväksynnällä on kuitenkin ehtonsa. Tällainen voi olla esimerkiksi se, ettei sama asia jatku enää. Jos varastin nuorena kaupasta, voin hyväksyä sen helposti, kun ymmärrän mitkä asiat minuun vaikuttivat silloin ja kun tiedän, että asiat ovat muuttuneet.

Samalla lailla voin hyväksyä minuun kohdistuneet kaltoinkohtelut, kunhan varmistan, ettei se toistu. Kun näen oman osuuteni ja vastuuni kaikissa ihmissuhteissa (rajat), menneen hyväksyntä helpottuu.

Joitain asioita on hankalampi hyväksyä kuin toisia, mutta mahdollista se silti on. Ajan kanssa, kun muut vaihtoehdot ovat saaneet puhua puheenvuoronsa loppuun.

Superlannoitetta kasvulle

Vaikeat elämäntapahtumat antavat kasvullemme aivan uudenlaista superlannoitetta. Ne vaativat kohtaamaan kahlitsevia pelkoja ja rajoitteita. Mikäli traumatisoidumme, tuo kohtaaminen voi odottaa vuosikausia, mutta silti se on jo lupauksena sisällämme. Eikä saavutettava taso ole sama kuin lähtötaso, vaan hyvin paljon enemmän.

Yleisesti ottaen muutos pelottaa. Siedämme paljon – ja välttelemme kauan – ennen kuin muutamme mitään. Jos vaikea ihmissuhde saa meidät rikkomaan vanhoja kaavoja, se on voitto, vaikka itse suhteesta ei jäisi käteen mitään. Tai jos oma virhe saa havahtumaan johonkin, se ei kenties ollutkaan täysin turha asia.

Asioilla on aina monta puolta. Jos jokin ei mennyt, kuten toivoisi, se kenties opetti enemmän kuin muut asiat yhteensä. Tai jos oppi ei ole vielä laskeutunut ja kaikki tuntuu turhalta, se saattaa olla vasta tulossa.

Omasta menneisyydestäni olen oppinut valtavasti vasta pitkän ajan jälkeen ja opin jatkuvasti lisää. Yleensä saan ensin jonkin (tuskallisen) kimmokkeen nykyisyydessä, joka johdattaa sitten alkuperäisen asian äärelle.

Menneisyydestä vapautuminen

Mutta miksi elämä sitten on pelkkää oppimista? Siihen en osaa vastata muuta kuin, että turhaan emme täällä ole. Kyllä tämä jonkinlainen koulu on. Eikä elämä nyt sentään ihan pelkkää oppimista ole. Kyllä puhdasta iloa ja nautintoakin on saatavilla.

Itse asiassa mitä enemmän opimme pois menneisyyden ikeestä, sitä vapaammin nuo asiat ovat saatavillamme. Se on vähän kuin haittaohjelman purkaminen, joka jokaisen on suoritettava.

Kun katson nyt taaksepäin, mikään ei välttämättä ole väärää, kenties vain harmillinen ilmiö, joka aikanaan on ollut miltei “pakollinen”. Niillä asetuksilla, jotka tuolloin vallitsivat. Vapaus valita on ollut enemmän tai vähemmän läsnä, vaikken ole aina huomannut sitä. Lapsenakin: vapaus tuntea ja tietää tosiasiat.

Suuri kivi vierähti harteiltani, kun ymmärsin pitkän vaikean ajanjakson valmistelleen minua siihen, miksi lopulta tulisin. Itseni ja muiden hyödyksi. Kasvoin moninkertaisesti yli sen ihmisen, joka luulin olevani. Kärsimys ei ollutkaan turhaa eivätkä pelot ikuinen kohtaloni, vaan vihollinen, jonka yli lopulta vyöryisin niin, ettei vauhti enää pysähtyisi. Tullakseen voittajaksi täytyy olla jotain, mikä voittaa. Valitettavasti.

Menneisyyttä ei enää ole, ja sama pätee menneisiin kärsimyksiin. Harmille ja surulle on paikkansa, mutta lopulta vain opittu jää. Vain lahjat. Elämä on unenkaltaisia kokemuksia, joita kuljetamme mukana vain mielessämme. Kuten unesta, voi menneisyydestäkin havahtua aivan toisenlaiseen todellisuuteen. Joka on aina ollut odottamassa.

Näin on tapahtunut minulle, ja siksi haluan siitä kertoa.

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Mistä syntyy sinun tarinasi ensi vuonna? Tee tämä ihana uudenvuoden harjoitus!

Viime vuodet ovat tuoneet monen elämään isoja muutoksia. Mutta tapahtui maailmassa mitä tahansa, sinä voit itse valita, millaisesta näkökulmasta elämäsi ja maailman tapahtumia katsot.

Millaista tarinaa sinä kerrot päättyvästä vuodesta? Ja millaista tarinaa haluat alkaa kirjoittaa tulevaan vuoteen?

Tämän harjoituksen avulla voit tehdä tilannekatsauksen elämäsi tarinaan.

Halutessasi voit luoda harjoituksen ympärille kauniin rituaalin: sytytä kynttilä, keitä kuppi kahvia tai teetä ja istu hetkeksi näiden kysymysten ääreen. Jos käytät valmentavia kortteja, voit nostaa kortin menneelle ja tulevalle vuodelle.

Tee paperille tai muistikirjan sivulle kaksi saraketta ja kirjoita otsikoiksi 2023 ja 2024. Kirjaa sarakkeisiin tarinasi piirteitä: aloita menneen vuoden tarinastasi, siirry sitten alkavaan vuoteen. Voit hyödyntää näitä kysymyksiä:

1. Tarinasi teema: Mikä oli hallitseva teema elämässäsi menneenä vuonna? Mihin haluat keskittyä tulevana vuonna?
2. Hallitsevat uskomukset: Mitkä ajatukset ovat ohjanneet elämääsi tähän asti? Millaisiin uskomuksiin haluat tukeutua jatkossa?
3. Pääasialliset tunteet ja tunnelmat: Millainen on ollut tarinasi sävy? Millaisia tunteita haluat vahvistaa ensi vuonna?
4. Sinä päähenkilönä: Millainen rooli sinulla on ollut tarinassasi? Millainen haluat sen olevan jatkossa?
5. Arkiset tavat ja rutiinit: Mihin aikasi on kulunut? Mihin haluat keskittyä ensi vuonna enemmän?
6. Unelmat: Mistä haaveilit tänä vuonna ja mitä haaveille tapahtui? Millaisia haaveita sinulla on ensi vuodelle?

Kaikkea ei tarvitse suunnitella yksityiskohtaisesti. Elämälle on hyvä jättää pelivaraa. Anna uuden tarinan hengittää. Voit silti mielikuvissasi luoda tarinaasi haluamasi sävyn. Mieti, millaiset mielikuvat luovat sinulle voimaa ja tuntuvat sellaisilta, että voisit ne nyt aidosti omaksua.

Oikein hyvää oman voiman vuotta 2024! Harjoitus on lainattu ja muokattu Katri Syvärisen kirjasta Sinun tarinasi voima. Kirjasta löydät lisää kiehtovia harjoituksia oman tarinasi ymmärtämiseen ja uudelleen kirjoittamiseen.

Kun haluaisit toteuttaa itseäsi rohkeammin (vaikka et edes tietäisi miten sen tekisit!), Katri Syvärisen inspiroiva Luovuuskartta-workshop on sinua varten. Workshop pidetään la 6.1.24 Zoomissa (tallenne saatavilla) ja se auttaa sinua tekemään tilaa toiveillesi. Tämä on ihana aloitus uudelle vuodelle – lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Vuosi 2020 opetti meitä hidastamaan, hengittämään ja sopeutumaan

Kirje vuodelle 2020

Kiitos vuosi 2020 kun olet kuljettanut meitä jälleen eteenpäin. Kiitos kun olet näyttänyt elämän yllätyksellisyyden ja tuonut näkyväksi meidän ihmisten ainutlaatuisen kyvyn sopeutua silloin kun asiat menevät toisin kuin olemme suunnitelleet.

Kiitos vuosi 2020 kun olet muistuttanut meitä hengittämisen merkityksestä. Saamme hengittää sisään uutta ja puhaltaa ulos vanhaa. Kun hengitämme, elämä virtaa meissä.

Kiitos vuosi 2020 kun olet auttanut meitä hidastamaan. Nyt meidän on helpompi nähdä ympärillämme kaikki se arvokas mikä helposti unohtuu kiireen ja hälyn keskellä.

Kiitos vuosi 2020 kun olet vienyt meidät lähemmäksi luontoa. Nyt ymmärrämme, että olemme osa äiti maata ja se ohjaa meitä muuttamaan tapojamme niin että voimme luoda maapallon, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.

Kiitos vuosi 2020 ihmisistä ympärillämme. Miten arvokasta onkaan kohdata toinen ihminen livenä, siis elävänä, jakamassa ja hengittämässä samaa yhteistä tilaa.

Kiitos vuosi 2020 kun olet auttanut meitä arvostamaan kotia. Tänä vuonna olemme voineet kokea kodin merkityksen vahvemmin kuin koskaan. Kiitos koti kun tarjoat meille turvallisuutta ja rauhaa.

Kiitos vuosi 2020 kun olet osoittanut miten merkityksellistä on taide, musiikki, kirjat, valokuvat, tanssi ja elokuvat. Aisteja ruokkivien sisältöjen voima tuo värit arkeemme ja auttaa meitä haastavien aikojen yli.

Kiitos vuosi 2020 kun teet tilaa kaikelle uudelle mitä vuosi 2021 on meille valmistellut. Emme unohda sinua koskaan vuosi 2020. Kiitos kun opetit meille paljon ja samalla kuiskasit korvaamme ”kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on”. *

* Kiitos inspiraatiosta Saku Tuominen

Miten ihmissuhteissa voi lakata toistamasta samaa vahingollista kaavaa?

Jos olet seurannut kirjoituksiani ja videoitani pidempään, tiedätkin varmasti miten merkittävänä pidän menneisyydessä opittujen selviytymismallien (ja mm. kiintymystyylin) vaikutusta tässä hetkessä ja miten näistä alitajuisista malleista tietoiseksi tuleminen on terveen itsetuntemuksen kannalta ja eheytymisen kannalta todella keskeistä.

Ja samaan hengenvetoon uskon, että menneisyyden kipukohtien ei tarvitse olla tulevaisuuden käsikirjoitus, kuten varsin usein (ymmärrettävistä syistä) pelkäämme. Tämä pelko on minullekin täysin tuttu.

Kun olemme kokeneet suhteissa epäoikeudenmukaisuutta, avuttomuutta, pelkoa ja muita vaativia tunteita, on tosi ymmärrettävää että haluamme välttää ne jatkossa. Olemme usein varsinkin parisuhteissa taipuvaisia ottamaan käyttöön sellaiset selviytymisroolit, joidenka avulla selvisimme lapsuudenkodissamme. Näitä selviytymiskeinoja voi olla vaikkapa yliymmärtäminen, rajattomuus, miellyttäminen itsensä kustannuksella, alistuminen ja ylisopeutuminen.

Kun kohtaa lähisuhteessaan kriisin, viisas kääntyy sekä sallimaan myötätuntoisesti kivun olemassa olon ja yhtälailla katsoo omaa roolia suhdedynamiikassa: Mikä minussa mahdollisti tämän? Mikä minussa sopeutui liikaakin?

Parhaimmillamme annamme tunneprosessille tilan sekä harjoittelemme uusia taitoja: Miten tunnistan jatkossa rajani paremmin? Miten uskallan ilmaista eriävät ajatukseni, miten opettelen viestimään tarpeistani selkeämmin?

Näin kriisi, jota ei olisi koskaan kohdalleen toivonut voi valjastua kokemukseksi, josta kaikesta kivusta huolimatta oppi valtavasti itsestään.

Saan aika ajoin kysymyksen, että mistä tiedän, että en kompastu ihmissuhteissa samoihin kaavoihin kun aina ennenkin? Ja voi että miten tuttu tämä kysymys on itsellenikin.

Kysyn tämän kysymyksen usein takaisin: Mistä merkeistä sinä itse tunnistat toistavasi samaa kaavaa?

Monesti toivomme, että elämä ei vain enää toisi eteemme vaikkapa rajan asettamiseen liittyviä haasteita, dramaattisia ihmissuhteita tai mitä se ikinä onkaan, mitä emme enää halua toistaa. Itsemme kannalta on paljon voimauttavampaa se, että vaikka elämä toisi vastaan vanhoja kompastuskivia (mitä se ainakin minun eteeni on tuonut!) – me voimme tietoisesti valita itse.

Ja auts, miten vaikeaa se joskus on. Muistan kun olin itse havahtunut siihen ongelmallisuuteen. jota rakastumisvaiheen alkuhuuma minulle teki. Ja siihen miten rakastuin juuri sellaisiin ihmisiin, jotka olivat toki monin tavoin ihania ihmisiä – mutta samalla sellaisia, joiden kanssa syvät arvoni eivät menneet yksiin, ja kummankin haavat hieroivat toisiaan. Pelkäsin, että löydän itseni jatkossakin aina dramaattisista suhteista, joissa haavat pysyvät vereslihalla.

Opin, että en välttämättä koskaan lakkaa tuntemasta vetoa tietyn tyyppisiä ihmisiä kohtaan, mutta voin lakata valitsemasta heidät.

Opin, että minun on harjoiteltava itsekin ihan uudenlainen tapa tutustua uuteen ihmiseen.

Opin, että pelkät roihuavat tunteet eivät ole peruste toimivalle suhteelle – tarvitaan paljon muutakin.

Meidän on mahdotonta ennustaa tulevaa, eikä luodinkestävää lupausta siitä, että emme koskaan kompuroisi samoihin kuoppiin ole – mutta se mitä voi tehdä on määritellä itselleen ne varoitusmerkit, joita ei enää purematta niele.

Itsetuntemus on myös sitä, että tunnistaa omia taantumisen merkkejään ja löytää keinoja tehdä korjaavia suunnanmuutoksia.

Se on sen uteliasta kysymistä:

Mikä olisi tässä tilanteessa minulle kasvua?

Mikä olisi aikuista, lempeää mutta jämäkkää?

Mikä olisi erottelukykyistä mutta avointa?

Katso aiheesta lisää alla olevalta videolta

Uupumus ja ontto olo voivat kertoa itsearvostuksen puutteesta – Onneksi itseään voi oppia arvostamaan vielä aikuisenakin

Itsensä himmaaminen suorittamisen, kelpaamisen, itsensä sivuuttamisen ja miellyttämisen kautta on opittu malli ja tapa. Himmaamisen selviytymiskeinot syntyvät varhaisissa vaiheissamme, kun jäimme tunteidemme kanssa jollain tapaa yksin.

Jos meitä ei kohdattu, tuettu ja opetettu kohtaamaan vihaamme, suruamme, pelkoamme, ahdistustamme, pettymystämme, iloamme tai intohimoamme, muodostimme alitajunnassa uskomuksen: “Tunteeni ja tarpeeni eivät ole tärkeitä.”

Opimme läheisriippuvaisen tavan olla ja elää, jossa turva, hyväksytyksi, nähdyksi ja rakastetuksi tuleminen ehdollistuu eli pitää uskomuksemme mukaan ansaita. Näin on aina, kun oppii kokemaan arvottomuutta eli sitä, ettei ole tärkeä ja hyväksytty kaikkine tunteineen. Silloin opimme pelkäämään, että toiset hylkäävät meidät, ellemme ponnistele riittääksemme ja kelvataksemme.

Kun mekanismi jatkuu aikuisuudessa, projisoimme toisiin ihmisiin ja elämän olosuhteisiin sen osan itseämme, jonka hylkäämme itse jatkuvasti edelleen. Aikuisina meillä on mahdollisuus, lupa ja oikeus alkaa kohdata sitä lasta sisällämme, joka jäi tunteidensa kanssa yksin ja oppi uskomaan, ettei ole tärkeä.

Niin kauan kun hylkäämme itseämme miellyttämällä, mutkalle vääntäytymällä, suorittamalla ja yrittämällä riittää, emme ole ihan synkassa todellisen itsemme – eli rehellisten tunteidemme, tarpeidemme ja ajatustemme kanssa. Ne jäävät toisarvoisina jalkoihin.

Silloin ei ole mikään ihme, jos uuvuttaa, tuntuu ontolta tai epäselkeältä. Silloin omia unelmia kohti kulkeminen tuntuu haastavalta, takkuiselta tai tosi pelottavalta. Kun elämänenergia kuluu riittävyytensä ja arvonsa ansaitsemiseen ja ponnisteluun, sitä jää vähemmän selkeyteen, itsensä toteuttamiseen, unelmiensa vastaanottamiseen ja Sydänpolkujensa kulkemiseen.

Jos haluaa löytää elämäntehtävänsä, manifestoida tai vastaanottaa unelmiaan yltäkylläisesti ja elää itsensä näköisesti, on otettava itsestään koppia ja alettava kohdella itseään arvostavasti. Tutustuttava uteliaasti, pikku hiljaa tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. Sen sijaan, että yrittää epäsuorasti saada kannustusta, hyväksyntää ja rakkautta ulkopuoleltaan, voi oppia antamaan noita asioita suoraan itselleen – koska kaikki me niitä tarvitsemme, ja saamme tarvita. Ja sitä todella voi oppia!

⁠
Ja kun alkaa tulla yhteyteen tarpeidensa ja halujensa kanssa, alkaa voimautua. Ja kun voimautuu, alkaa säkenöidä – tulla vielä enemmän yhteyteen sen kanssa, että niin kukas mä oonkaan ja mitäs mä tässä laiffissa haluaisinkaan. Sitä myös on aikuisuus / kypsyminen / sisäinen vanhemmuus / itsensä rakastaminen. Ja meillä kaikilla on siihen yhtäläinen lupa ja oikeus. ⁠

⁠
Elämässä voi oppia säkenöimään juuri itsellee hyvän tuntuisesti ainaisen itsensä pienentämisen ja himmaamisen sijaan. Kokemaan, että se mistä oma sydän unelmoi, on mahdollista. Puskemisen sijaan vastaanottamaan yltäkylläisesti.

Siinä ei ole mitään kummempaa mystiikkaa: kyse on sisäisestä turvasta, itsearvostuksesta ja pikku hiljaa häpeästä vapautumisesta, jolloin sydän ja oma energia vapautuu vastaanottamiselle ja virtaukselle.⁠ Ja tämä on ihan hirmu käytännönläheistä, ei mitään yläviistoa teoriaa. ⁠

Aikuisuus on siitä ihanaa, että silloin saa uuden mahdollisuuden oppia ja löytää itsearvostusta ja voimautua. Se kysyy uteliaisuutta – ja ennen kaikkea halua kokea syvää hyvää oloa itsensä kanssa.

Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Myytit ja tarinat tekevät elämästä merkityksellisen – vaali siis joulun ihmettä, mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan

Joulu on myyttien ja tarinoiden aikaa. Maailmassa, jossa tutkittu tieto ja faktat jylläävät, jää usein unholaan se, kuinka merkittäviä myytit ja tarinat ovat omalle hyvinvoinnillemme.

On tärkeää kyetä hahmottamaan merkitys olemassaololleen ja pukea se itselleen ymmärrettävään muotoon. Joku puhuu uskosta, toinen valinnasta.

Mihin minä uskon tai miten minä valitsen merkityksen näkyvän elämässäni? Onko esimerkiksi joulu vain yksi päivä vuodessa vai teenkö siitä itselleni merkityksellisen? Ovatko siihen sisältyvät myytit vain huuhaata vai voivatko ne rohkaista ja voimaannuttaa?

Rationaalisesti ajateltuna voisin pysyä myös joulun pyhinä arkivaatteissa, kiskoa parsaa ja tehdä töitä. Myytit rohkaisevat silti erityislaatuisuuteen, jota voi korostaa vaikka pukeutumalla vähän parempaan, syömällä joulun herkkuja ja viettämällä erityistä aikaa yhdessä läheisten kanssa.

Toki on lukemattomia eri tapoja viettää joulu. Perinteet ovat kullakin erilaisia, ja niitä pitävät yllä riitit.

Riitit tuovat jäntevyyttä ja virkistävät

Riitit ovat oleellinen osa myyttien olemassaoloa. Kollektiivisesti toteutettuina ne tekevät tarinoista todellisia. Jotkut vievät jouluna kynttilän sukulaisen haudalle, toiset katsovat joulurauhan julistusta glögilasin äärellä.

Perinteet ovat tärkeitä ja vaalivat jotain oleellista sisimmässämme. Siksi niitä kannattaa myös pitää yllä. Kaikkia asioita ei tarvitse järkeistää vaan riittää, että niiden myötä sisäiset hyveemme, kuten levollisuus ja merkityksellisyys saavat tilaa.

Joulun myytit tuovat lohtua

Venäläinen kirjailija Leo Tolstoi yritti 1800-luvulla ratkoa luonnonlakeja fysiikan kautta. Hän pettyi vastauksiin, jotka eivät auttaneet oleellisen löytämisessä. Tolstoi etsi vastauksia perimmäisiin kysymyksiin, mutta kadotti vastausten myötä merkityksellisyyden tunteen.

Hän tiettävästi totesi “sen sijaan että olisin löytänyt sen mitä etsin, tulin vakuuttuneeksi että kaikki, jotka olivat laillani etsineet tiedon kautta elämän tarkoitusta, olivat jääneet tyhjin käsin.”

Näin käy, mikäli elämästä riisuu pois myyttisyyden ja salaperäisyyden. Osa vastauksista on laskettavissa, osassa riittää puimista. Joulun alla esiin nousee silti asioita, joihin valitsen uskoa riippumatta siitä, ovatko ne totta vai tarua.

Varsinkin tällaisen vuoden päätteeksi, en näe parempaa tapaa viettää joulua kuin levätä hetken myös sen tarjoamien merkitysten äärellä. Myytti Jeesus-lapsesta ja Joulupukista voivat jonain toisena päivänä tuntua vähempiarvoisilta, mutta juuri nyt ne korostavat elämässä juuri niitä asioita, jotka tuovat lohtua ja rauhaa sekä saavat maailman tuntumaan hetken verran ymmärrettävämmältä paikalta elää.

Siispä uskoa, toivoa ja rakkautta jouluusi!

Saako tahtia hidastaa, vaikka ympäristö ajaa suorittamaan?

Olen kotoisin pohjoisen pikkukaupungista, jossa sanaa kiire ei juurikaan tunnetta. Tätä suurissa kaupungeissa arjessa viljeltyä sanaa ei kuule tuolla luonnon ympäröimissä pikkukylissä juuri koskaan.

Vaikka kaikilla pohjoisessa on yhtä paljon tekemistä kuin etelässäkin, on suhtautuminen erilaista — elämässä on vähän kaikenlaista, sanottaisiin. Suhtautuminen tekemiseen on letkeämpää, ja elämä pohjoisen karussa ympäristössä on jollain tavoin aikatauluttomampaa.

Harmittelen usein, että tämä aikatauluttomuus ja leppoisuus on vähentynyt vuosien aikana elämästäni, kun muutin etelämpään. Täällä tekemisen ja suorittamisen putki on vaikea ohittaa, kun ympärillä arki usein perustuu kiireelle ja siitä keskustelemiselle.

Jatkuva kiire ei ole hyväksi kenellekään. Jatkuva suorittaminen ei ole hyväksi kenellekään. Kiireinen ja uupunut ihminen ei voi hyvin, eikä jaksa jakaa hyvää muillekaan. Jotkut pitävät jatkuvasta tekemisen tunteesta, mutta onko taustalla jonkin asian pakeneminen? Vai voiko kiire olla sittenkin jollekin positiivinen, energiaa tuova asia?

Välillä koen huonommuutta siitä, etten jaksa tässä epäinhimillisessä tahdissa. Haluan hidastaa, hengittää, viettää rentoja hetkiä joka päivä. Epäonnistumisen tunne ottaa minusta vallan, jos yritän lähteä suorittamisen kulttuuriin mukaan ja pusertaa itsestäni enemmän kuin pystyn. Epäonnistumisen tunne herää kuitenkin toisinaan myös silloin, jos en lähde mukaan tähän tekemisen kilpajuoksuun. Onneksi vuodet ovat kasvattaneet uskoa siihen, että tasapainoilu näiden kahden ääripään välillä onnistuu ja tuntuu hyvältä.

Arvojen mukaan eläminen heijastuu positiivisesti myös ympäristöön

Haluan tehdä työni hyvin, olla hyvä ystävä ja puoliso samaan aikaan. Haluan myös elää ja kokea arvojani arjessa. Jotta nämä asiat täyttyvät, täytyy minun olla tyytyväinen ja onnellinen. Jos koen, että joku osa-alue elämässäni vaatii liikaa, haluan puhua siitä avoimesti ja pyrkiä muutokseen.

Olen siis päättänyt valita omanlaiseni tien, vaikka ajoittain koen siitä syyllisyyttä. Suurin muistutus itselleni on se, että kun elän ja teen valintoja arvojeni mukaan, olen onnellinen. Kun olen onnellinen, myös läheiseni sekä työssä asiakkaani saavat osan siitä. Kun olen onneton, samoin se heijastuu ympärilleni. Kiire tekee minut onnettomaksi, innostunut voimavaralähtöinen tekeminen onnelliseksi. Kun elää arvojensa mukaisesti, jaksaa yllättävän paljon ilman kiirettä.

Välillä tulee tehtyä hutivalintoja, mistä seuraa väsymystä ja epäonnistumisia, mutta ne kasvattavat luottamusta siihen, että omannäköinen elämä on se, jota kohti haluan mennä.

Haluatko sinä elää ajoittain hidasta elämää vai pidätkö tekemisen ja suorittamisen täyttämästä arjesta?

10 lempeää uuden vuoden lupausta kehollesi – ”Minä lupaan, etten aloita laihdutuskuuria tai pakota itseäni lenkkipolulle”

Milloin viimeksi pysähdyit kuuntelemaan kehosi viestejä?

Moni meistä (itseni mukaan lukien) on tottunut asustamaan enemmän ”päässään” kuin kehossaan. Uppoudumme helposti toteuttamaan mielemme tavoitteita ja arkisia velvoitteitamme jopa siinä määrin, että sivuutamme kehomme hiljaiset pyynnöt pysähtymisestä ja levon tarpeesta.

Jos sivuutamme sisäiset signaalimme, käyvät kehomme pyynnöt ennen pitkää yhä äänekkäämmiksi. Lopulta vastassa voi olla äkkipysähdys ja pakkolepo. Omaa kehoaan on kuitenkin mahdollista oppia kuuntelemaan. Ja mikä vielä parempaa, sen kanssa voi oppia olemaan yhtä.

Kun viritymme kehomme sisäisille viesteille, meidän on helpompi tunnistaa omat rajamme ja voimavaramme. Meidän on helpompi sanoa ”ei” silloin, kun sitä tarvitaan ja ”kyllä” asioille, jotka ravitsevat sisintämme.

Mitä jos vuosi 2021 olisi se vuosi, jolloin annat kehollesi enemmän huomiota ja hellyydenosoituksia?

Mitä jos vuosi 2021 olisi viimeinkin se vuosi, jolloin sanot kehollesi “kyllä”?

Tässä 10 lempeää uuden vuoden lupausta, jotka voit antaa kehollesi.

Minä lupaan…

1. …etten aloita enää yhtäkään laihdutuskuuria tai pakota itseäni hampaat irvessä lenkkipolulle. Se on niin nähty. Nyt on aika lempeämmille ja kestävämmille teoille.

2. …ravita sinua rakkaudella ja hyvällä ruualla – sellaisella, jos tulee hyvä ja energinen olo.

3 …antaa sinulle tarpeeksi lepoa. Ei pelkästään unta öisin, vaan myös pieniä hengähdystaukoja pitkin päivää.

4. …kunnioittaa sitä, miten haluat liikkua. Kun kaipaat palautumista, viedä sinut merenrantaan tai metsään puita tapaamaan. Hikoilla, juosta, tanssia ja pomppia silloin, kun pursuat energiaa.

5 …puhua sinulle kauniisti ja pyytää anteeksi silloin, kun unohdan. Olet ansainnut tulla kohdeltavaksi kuin ystävä.

6. …kuunnella sinua useammin, sillä tiedän, että haluat parastani. Sinussa on syvää tietoa, jota en löydä yhdestäkään kirjasta enkä varsinkaan somesta.

7. …hengittää aina vatsan pohjaan asti – useammin, pidempään ja nautinnollisemmin. Tiedän, että tätä sinä rakastat.

8. …helliä sinua kosketuksella. Vaikka en pääsisi vielä halaamaan muita ihmisiä, lupaan pitää sinua hyvänä.

9. …vapauttaa sinut ylimääräisistä tunnetaakoista. En halua, että joudut kantamaan mukanasi kohtaamattomien tunteiden painoa. Lupaan tehdä parhaani, jotta elämästä tulisi kevyempää kulkea.

10. …kiittää sinua säännöllisesti. Vaikka joskus otan sinut itsestään selvyytenä, totuus on, että ilman sinua ei olisi minua. Kiitos siis aivan kaikesta – jokaisesta askeleesta ja hengenvedosta.

Vinkki: Voit valita näistä itsellesi kolme tärkeintä – tai vaikka yhden, josta lähteä liikkeelle. Halutessasi voit kirjoittaa oman listasi.

Mitkä asiat toisivat sinua lähemmäksi itseäsi ja kehoasi?

PS. Jos kaipaat lempeää matkakumppania vuodelle 2021, tutustu uutuuskirjaamme Kotona kehossa – Matka kehon ja sielun sopukoihin.

Kun se, mikä oli joskus, ei ole enää – Irtipäästäminen on ensin kipeää, sitten kaunista

Irtipäästäminen, tuo sana joka vilahtelee vähän joka puolella. Tuo sana joka kuulostaa varsin hienolta ja vapaalta, mutta ei ole aina sitten kuitenkaan ihan niin helppoa käytännössä.

Irtipäästö on vaativa prosessi, joka sisältää usein vaiheita ja monenlaisia tunteita. Emme voi prosessia oikein juoksuttaa vaatimalla itseltämme irtipäästöä. Joskus on viisaampaa sallia itsensä huomata, mitä se tuo elämään kun pitää kiinni väkisin? Ilman tuomitsemista, ilman itsenä sättimistä tyhmäksi (“Koska mä järjellä tiedän, että olisi hyvä päästää irti”).

Irtipäästäminen on sekä kipeää että kaunista. Useimmiten ensin vain kipeää. Irtipäästäminen voi liittyä elämän kokoisiin asioihin tai ihan arkisista odotuksista ja vaatimuksista hellittämiseen. Se voi liittyä ihmiseen, työpaikkaan,terveyteen, tapaan suhtautua itseensä, näkemykseen tai arvoon.

Irtipäästäminen on prosessi silloinkin, kun tiedämme ja tunnemme että se on meille hyväksi. Joskus voimme päästää irti omasta valinnastamme, kun huomaamme että pidämme kiinni itsemme kustannuksella. Tällöin irtipäästäminen voi tuoda nopeastikin helpotuksen tunteen.

Joskus elämä ei kysele lainkaan halukkuuttamme päästää irti, vaan huomaamme olevamme tilanteessa jossa ei ole oikein muuta vaihtoehtoa. Silti saatamme räpiköidä vastaan. (Minä ainakin!) Ja sekin on osa prosessia.

Jokin, joka joskus oli, ei ole enää. Oli se sitten ihan konkreettinen asia, kuten koti, työpaikka tai ihmissuhde. Tai yhtälailla joku abstraktimpi asia, kuten identiteetti tai tapa olla ja elää, johon olemme kiinnittyneet. Kaikki se on joskus palvellut jotain tarkoitusta.

Irtipäästäminen koskee usein siksi, että emme tiedä, mitä olemme ilman. Emme näe vielä eteenpäin. Emme tiedä, mitä tulee tilalle. Se voi koskea myös siksi että pelkäämme, että olemme arvottomia ja riittämättömiä ilman vaikkapa tietynlaista suhdetta, statusta, kehonkuvaa, tms. Irtipäästö pistää meidät kohtaamaan epätietoisuuden – en tiedä mitä nyt tapahtuu.

Se voi koskea myös siitä hyvin inhimillisestä syystä, että jokin asia on valtavan merkittävä ja tärkeä. Rakas. Irtipäästämisen herättämät tunteet haikeudesta, tyhjyydestä pelosta ja surusta ovat kaikki täysin normaaleja, eikä niistä tarvitse yrittää päästä eroon. Niiden läpi voi elää.

Ehkä irtipäästäminen on sitäkin, että hellittää vastustamisesta. Myös vastustamisen vastustamisesta. Antaa tuntua. Antautua. Et voi tuntea väärin.

Katso lisää alla olevalta videolta