Kuinka katkaista läheisriippuvuuden ylisukupolvinen kierre?

Läheisriippuvuudesta on viime vuosina puhuttu paljon ja hyvä niin. On todella tärkeää tunnistaa itsessään läheisriippuvuuden piirteet voidakseen vaikuttaa jatkossa siihen, että oppisi uusia tapoja ajatella, tuntea ja toimia elämässä ja erityisesti ihmissuhteissa.

Tässä artikkelissa keskityn siihen, miksi vanhemmuudessa olisi erityisen tärkeää tunnistaa omat läheisriippuvuuden mallinsa, välttääkseen tiedostamattomien mallien siirtymistä seuraaville sukupolville. Siitähän tässä liiankin usein on kyse, eikä tämä ilmiö ole itsellekään vieras. Voimme jo nyt ymmärtää sen, että läheisriippuvuuden mallin taustalla on enemmän tai vähemmän ylisukupolvista traumatisoitumista, ja varsinkin lapsuudenaikaista, jota kutsutaan myös kompleksiseksi traumaksi (C-PTSD). Kompleksista traumaa hyvin harva tietää itsellään olevan siinä vaiheessa, kun kasvaa aikuiseksi. Monesti tapahtuu niin, että vasta omien lasten saaminen aktivoi uudelleen niitä tunne- ja kehokokemuksia, joita olemme lapsuudessakin kokeneet.

Jotkut toksisessa elinympäristössä ja perhedynamiikassa lapsuudessaan eläneet joutuvat ottamaan selviytymismallikseen toisten miellyttämisen, jotta ei itse tulisi haavoitetuksi. Tuttujen ”pakene – taistele – jähmety/lamaannu” -reaktioiden lisäksi meillä siis on olemassa myös miellyttämisen strategia. Se on voinut olla ainoa selviytymisen keino lapsena, mutta aikuisena se ei enää samalla tavalla toimi, mikäli emme ole tutustuneet omiin rajoihimme ja saaneet korjaavia hyväksyviä ja rakkaudellisia kokemuksia uusissa ihmissuhteissamme.

Kun tulemme äideiksi tai isiksi, meillä on taipumus toimia vanhempina samoin, millä tavoin meitä on ”vanhemmoitu”. Jotta pystymme katkaisemaan ylisukupolvisen trauman ja läheisriippuvuuden ketjun, tämä kaikki täytyy sekä tiedostaa että hyväksyä itsessään. Vasta sen jälkeen on mahdollista lähteä muutoksen tielle.

On tärkeää hyväksyä oma epätäydellisyys. Joskus nimittäin perfektionismi on seurausta lapsuuden emotionaalisesta laiminlyönnistä tai lasisen lapsuuden kokemisesta, ja sekin voi liittyä läheisriippuvuustaipumukseen. Ei siis tarvitse vaatia itseltään liikaa myöskään tämän osalta; tärkeintä on opetella olemaan itselleen rehellinen.

Mitä siis voit tehdä pysäyttääksesi läheisriippuvuuden ylisukupolvisen kierteen?

  1. Harjoittele oman kehon viestien kuuntelua ja sitä, mitä viisas kehosi yrittää sinulle joka hetki kertoa. Näin opit vähitelleen luottamaan oman sisäisyytesi viesteihin, olemaan turvassa itsellesi ja pitämään omat rajasi. Vain olemalla esimerkki opetat lapsillesi, että heilläkin on lupa pitää omista rajoistaan kiinni.
  2. Ymmärrä ja hyväksy omat tunteesi, opettele ilmaisemaan itseäsi ja omaa totuuttasi (kaikilla on ja saa olla oma totuus). Ilmaise tunteitasi minä-muodossa. Havainnoi myös sitä, miten tunnet tunteesi kehossasi, koska se on samalla omaan sisäiseen lapseensa tutustumista ja sisäisen turvan ja luottamuksen lisäämistä.
  3. Salli lapsillesikin omat tunteet, tarpeet ja mielipiteet. Jos sinulla itselläsi ei ole ollut lapsena niihin lupaa, toimi sinä vanhempana toisin. Voit ylläpitää turvallisia rajoja myös rakkaudellisin ja hyväksyvin silmin.
  4. Jos tiedät olevasi taipuvainen täydellisyyden tavoitteluun, salli silti lapsillesi yritys ja erehdys, oppi myös kantapään kautta. Älä siloita heidän tietään liikaa, vieden heiltä uskallusta tehdä välillä rohkeitakin itsenäisiä kokeiluja elämässään. Toisaalta jos lapsi ”epäonnistuu”, on tärkeää osoittaa hänelle myötätuntoa ja kertoa, ettei hänen ihmisarvonsa ole siitä riippuvainen, mitä hän elämässään saavuttaa ja missä hän onnistuu.
  5. Arvosta, kunnioita ja rakasta lastasi sellaisena kuin hän aitona itsenään on. Aikoinaan kuulin jo eläkkeellä olevalta erityisopettajalta Eija Reinikaiselta aivan ihanan sanoman: Kun uusi lapsi syntyy perheyhteisöön, Australian aboriginaaleilla on tapana ajatella, että vanhempien tärkein kasvatustehtävä on auttaa lasta löytämään oma erityinen elämäntehtävänsä. Tämä on yksi kauneimmista ajatuksista, joita olen elämässäni kuullut, ja sen vuoksi se on jäänyt elämään sisälleni yhdeksi tärkeäksi ohjenuoraksi <3

Tiedän, että edellämainitut asiat ovat helpommin sanottu kuin tehty, ja senkin tiedän omasta kokemuksistani neljän lapsen äitinä. Pian 26 vuoden äitiyden myötä olen kuitenkin oppinut myös ajattelemaan niin, että uskaltamalla olla keskeneräinen ja alati uutta oppiva ihminen ja äiti, opetan myös lapsilleni sen, että heilläkin on lupa olla keskeneräisiä ja uutta oppivia.

Armollisuus, hyväksyntä, rakkaus, rajat ja turva ovat niitä sanoja ja tarpeita, joilla läheisriippuvuuskierre lopulta katkeaa. Uskallammehan me vanhemmat kohdata tämä ja katkaista ainakin himpun verran sitä kierrettä, jonka osana me itsekin olemme olleet?

Joissakin asioissa voimme edetä itsenäisesti, mutta uskon monen meistä tarvitsevan joko terapeuttista tukea prosessiin tai esimerkiksi vertaistukea. Apua kannattaa uskaltaa hakea.


Artikkelikuva: Pixabay

🌞 Kuuntele ILMAISEKSI 30 päivää äänikirjoja – tarjous koskee myös aiemmin Storytelia kokeilleita! ⭐️ Voimassa 31.7. saakka!
Tarjous vain tästä!
close-image