Onko avun hakemisen oltava häpeällistä?

Kirjoittaja Helena Service on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on mukana kehittämässä Minduu-palvelua, joka helpottaa sopivan psykoterapeutin löytämistä. Työlle tuo vastapainoa perhe-elämä ja läheisten kanssa vietetty aika.


”Meneekö minulla oikeasti niin huonosti, että tarvitsen terapiaa?” Kysymys kolahtaa herkästi vatsan pohjaan. On kova paikka myöntää, että ei voi hyvin. Ajatus ammattilaisen puoleen kääntymisestä voi olla ristiriitainen ja luotaantyöntävä. ”Kyllä tässä ehkä pärjätään.” ”Ei tilanne ole vielä niin huono.” Lauseet kuvastavat suhdettamme apuun. Avun hakemisessa ei korostu toiveikas mahdollisuus paremmasta vaan häpeällinen tunnustus omasta pärjäämättömyydestä.

Miltä kuulostaisikaan, jos suhtautuisimme muuhun ammattiapuun samalla varauksella kuin psykoterapiaan? ”Kuulitko, että naapurin poika oli joutunut aloittamaan jalkapallovalmennuksessa? Meidän perheen pallottelussa on onneksi pärjätty vielä omin voimin.” ”En minä kampaajalle, vaan kyllä leikkaan tukan itse. Onhan kuitenkin muita, joilla on todellisia hiusongelmia.”

On mielenkiintoista, että niin moni meistä maksaa kuormittavina elämänvaiheina herkemmin hemmotteluhoidosta, vaateostosreissusta tai uudesta harrastuksesta kuin varaisi samanhintaisen ajan ammattiauttajalle, joka voisi tukea paljon pidemmälle.

Sankarillista sinnittelyä vai urheaa puuttumista?

Julkisuuden tarinoissa terapiaan hakeudutaan usein silloin, kun tulee seinä vastaan. Draamankaaressa ensin sinnitellään kunnes tulee romahdus, ja sitten opitaan, että apua voi pyytää ja sitä voi saada. Nämä henkilökohtaiset tarinat antavat arvokkaan sanoman vaikeuksien kanssa kamppaileville: et ole yksin ja apua voi saada. Samalla voimme kuitenkin tahattomasti tukea käsitystä avun hakemiseen liittyvästä häpeästä ja siitä, että ammattilaiselle mennään vasta, kun ei enää muuten selvitä.

Pohdin, olisiko yhteiskuntamme valmis myös uudenlaisille tarinoille: kertomuksille, joissa avun hakeminen on rohkeaa ja merkki määrätietoisuudesta haasteiden edessä. Voisiko omaan hyvinvointiin panostaminen olla ihailtavaa viisautta ja oman arvon tuntemista? Entä jos apu ei olisikaan jotain, mitä ”tarvitaan” vaan jotain, mitä valitaan. Jotain, jota kohti voi ylpeänäkin päättää kääntyvänsä.

Aikaisin apua kohti

Ajatus siitä, että psykoterapia kuuluisi niille, jotka ovat ”todella kipeitä” on tutkimuksen valossa nurinkurinen. Suunta on pikemmin päinvastainen: psykoterapia puree tehokkaammin ja selvitään lyhyemmälläkin psykoterapialla, kun ihmisellä on voimavaroja ja ongelmat eivät ole liian vaikea-asteisia. Monissa vaikeuksissa parempi toimintakyky ja vähempi syrjäytyneisyys yhdistyvät parempiin psykoterapian hoitotuloksiin.

Kun ajattelemme, että nyt vielä pärjään, saattaa ajattelu itse asiassa ohjata meitä pois avun ääreltä juuri silloin, kun olisimme parhaassa asemassa hyötymään siitä. Tämä ei tarkoita, etteikö psykoterapiasta voisi olla hyötyä myös vakavissa ongelmissa. Kuitenkin ajatus, että psykoterapia kuuluisi vain vakavien mielenterveyden häiriöiden hoitoon on tutkimustiedon vastainen.

”Arvaa mitä, varasin ajan kampaajalle – terapeutille”

Terveys ja hyvinvointi kuvataan yleensä tärkeinä arvoina ja pitkittyneiden ja mutkistuvien ongelmien aiheuttamat haitat ja kärsimys ovat hyvin tiedossa. Jos haluamme tukea varhaista puuttumista ongelmiin, onkin syytä pohtia, millaisen viestin rakennamme niille, jotka tarttuvat toimeen ja hakevat apua.

Haluaisin elää yhteiskunnassa, jossa varhain apua hakevat tulisivat kohdelluiksi sekä oman elämän että kansantalouden sankareina. Terveyskeskuksen lääkärit kehuisivat, kuinka hienoa on, että hakee apua jo nyt ja antaisivat aidon mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaista hoitoa ihminen toivoo. Psykoterapiaan ohjattaisiin myös lievemmissä ongelmissa, niin kuin on tutkimustiedon ja hoitosuositusten valossa tarkoituksenmukaista. Apua hakenut voisi kehua ystävilleen, että kääntyi avun puoleen heti, kun huomasi, että asiat eivät ole kohdallaan ja todeta, että se oli loistava valinta.

Sekä terveydenhuoltojärjestelmä, media että jokainen meistä tavallisista ihmisistä voi osaltaan muokata sitä sanomaa, minkä yhdistämme avun hakemiseen ja psykoterapiassa käymiseen. On hienoa, että yhä useampi kokee jo olonsa riittävän varmaksi, että voi kertoa käyneensä terapiassa. Toivottavasti yhä useampi voisi vapautuneesti kertoa myös pohdinnoistaan hakeutua psykoterapiaan ja uskaltaisi hyödyntää psykoterapiaa silloin, kun siitä voisi olla apua.

Ja mistä sitten tietää, meneekö itsellä niin heikosti, että tarvitsee psykoterapiaa? Jos löydät itsesi pohtimasta tätä, kysyt väärää kysymystä. Oikea kysymys on, onko sinulla halua hyötyä terapian tarjoamista mahdollisuuksista. Jos on, olet jo myöntänyt jotain aika rohkeaa.

Teksti on muokattu Minduu:n blogikirjoituksesta ”Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?”

Minduu on nettipalvelu, joka helpottaa avun saantia. Sivustolla voi tutustua psykoterapiaan ja etsiä kätevästi itselleen sopivaa terapeuttia. Minduu pitää myös mielenterveyden edistämiseen ja psykoterapiaan liittyvää blogia. Palvelun on perustanut Henri Valvanne ja Helena Service. Minduu on yhteiskunnallinen startup-yritys, joka pyrkii kehittämään uusia ratkaisuja mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja hoitoon.