Kuinka katkaista läheisriippuvuuden ylisukupolvinen kierre?

Läheisriippuvuudesta on viime vuosina puhuttu paljon ja hyvä niin. On todella tärkeää tunnistaa itsessään läheisriippuvuuden piirteet voidakseen vaikuttaa jatkossa siihen, että oppisi uusia tapoja ajatella, tuntea ja toimia elämässä ja erityisesti ihmissuhteissa.

Tässä artikkelissa keskityn siihen, miksi vanhemmuudessa olisi erityisen tärkeää tunnistaa omat läheisriippuvuuden mallinsa, välttääkseen tiedostamattomien mallien siirtymistä seuraaville sukupolville. Siitähän tässä liiankin usein on kyse, eikä tämä ilmiö ole itsellekään vieras. Voimme jo nyt ymmärtää sen, että läheisriippuvuuden mallin taustalla on enemmän tai vähemmän ylisukupolvista traumatisoitumista, ja varsinkin lapsuudenaikaista, jota kutsutaan myös kompleksiseksi traumaksi (C-PTSD). Kompleksista traumaa hyvin harva tietää itsellään olevan siinä vaiheessa, kun kasvaa aikuiseksi. Monesti tapahtuu niin, että vasta omien lasten saaminen aktivoi uudelleen niitä tunne- ja kehokokemuksia, joita olemme lapsuudessakin kokeneet.

Jotkut toksisessa elinympäristössä ja perhedynamiikassa lapsuudessaan eläneet joutuvat ottamaan selviytymismallikseen toisten miellyttämisen, jotta ei itse tulisi haavoitetuksi. Tuttujen ”pakene – taistele – jähmety/lamaannu” -reaktioiden lisäksi meillä siis on olemassa myös miellyttämisen strategia. Se on voinut olla ainoa selviytymisen keino lapsena, mutta aikuisena se ei enää samalla tavalla toimi, mikäli emme ole tutustuneet omiin rajoihimme ja saaneet korjaavia hyväksyviä ja rakkaudellisia kokemuksia uusissa ihmissuhteissamme.

Kun tulemme äideiksi tai isiksi, meillä on taipumus toimia vanhempina samoin, millä tavoin meitä on ”vanhemmoitu”. Jotta pystymme katkaisemaan ylisukupolvisen trauman ja läheisriippuvuuden ketjun, tämä kaikki täytyy sekä tiedostaa että hyväksyä itsessään. Vasta sen jälkeen on mahdollista lähteä muutoksen tielle.

On tärkeää hyväksyä oma epätäydellisyys. Joskus nimittäin perfektionismi on seurausta lapsuuden emotionaalisesta laiminlyönnistä tai lasisen lapsuuden kokemisesta, ja sekin voi liittyä läheisriippuvuustaipumukseen. Ei siis tarvitse vaatia itseltään liikaa myöskään tämän osalta; tärkeintä on opetella olemaan itselleen rehellinen.

Mitä siis voit tehdä pysäyttääksesi läheisriippuvuuden ylisukupolvisen kierteen?

  1. Harjoittele oman kehon viestien kuuntelua ja sitä, mitä viisas kehosi yrittää sinulle joka hetki kertoa. Näin opit vähitelleen luottamaan oman sisäisyytesi viesteihin, olemaan turvassa itsellesi ja pitämään omat rajasi. Vain olemalla esimerkki opetat lapsillesi, että heilläkin on lupa pitää omista rajoistaan kiinni.
  2. Ymmärrä ja hyväksy omat tunteesi, opettele ilmaisemaan itseäsi ja omaa totuuttasi (kaikilla on ja saa olla oma totuus). Ilmaise tunteitasi minä-muodossa. Havainnoi myös sitä, miten tunnet tunteesi kehossasi, koska se on samalla omaan sisäiseen lapseensa tutustumista ja sisäisen turvan ja luottamuksen lisäämistä.
  3. Salli lapsillesikin omat tunteet, tarpeet ja mielipiteet. Jos sinulla itselläsi ei ole ollut lapsena niihin lupaa, toimi sinä vanhempana toisin. Voit ylläpitää turvallisia rajoja myös rakkaudellisin ja hyväksyvin silmin.
  4. Jos tiedät olevasi taipuvainen täydellisyyden tavoitteluun, salli silti lapsillesi yritys ja erehdys, oppi myös kantapään kautta. Älä siloita heidän tietään liikaa, vieden heiltä uskallusta tehdä välillä rohkeitakin itsenäisiä kokeiluja elämässään. Toisaalta jos lapsi ”epäonnistuu”, on tärkeää osoittaa hänelle myötätuntoa ja kertoa, ettei hänen ihmisarvonsa ole siitä riippuvainen, mitä hän elämässään saavuttaa ja missä hän onnistuu.
  5. Arvosta, kunnioita ja rakasta lastasi sellaisena kuin hän aitona itsenään on. Aikoinaan kuulin jo eläkkeellä olevalta erityisopettajalta Eija Reinikaiselta aivan ihanan sanoman: Kun uusi lapsi syntyy perheyhteisöön, Australian aboriginaaleilla on tapana ajatella, että vanhempien tärkein kasvatustehtävä on auttaa lasta löytämään oma erityinen elämäntehtävänsä. Tämä on yksi kauneimmista ajatuksista, joita olen elämässäni kuullut, ja sen vuoksi se on jäänyt elämään sisälleni yhdeksi tärkeäksi ohjenuoraksi <3

Tiedän, että edellämainitut asiat ovat helpommin sanottu kuin tehty, ja senkin tiedän omasta kokemuksistani neljän lapsen äitinä. Pian 26 vuoden äitiyden myötä olen kuitenkin oppinut myös ajattelemaan niin, että uskaltamalla olla keskeneräinen ja alati uutta oppiva ihminen ja äiti, opetan myös lapsilleni sen, että heilläkin on lupa olla keskeneräisiä ja uutta oppivia.

Armollisuus, hyväksyntä, rakkaus, rajat ja turva ovat niitä sanoja ja tarpeita, joilla läheisriippuvuuskierre lopulta katkeaa. Uskallammehan me vanhemmat kohdata tämä ja katkaista ainakin himpun verran sitä kierrettä, jonka osana me itsekin olemme olleet?

Joissakin asioissa voimme edetä itsenäisesti, mutta uskon monen meistä tarvitsevan joko terapeuttista tukea prosessiin tai esimerkiksi vertaistukea. Apua kannattaa uskaltaa hakea.


Artikkelikuva: Pixabay

Rakkaus voi parantaa – sinun ei tarvitse olla selvittänyt kaikkia sisäisiä solmujasi, ennen kuin voit antautua rakkaudelle

Niin kauan kuin muistan, olen ollut romantikko. Elämäni isoimmat ja tärkeimmät tavoitteet ovat aina liittyneet rakkauteen. Toisten tavoitellessa hienoja titteleitä, komeita työuria tai paksuja palkkapusseja, minun suurin tavoitteeni on ollut rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toki olen opiskellut ja luonut uraakin, mutta se kaikki on ollut aina toisarvoista.

Rakkaudessa minua kiehtoo sen suuruus ja tuntemattomuus. Se ei taivu mitta-asteikkoon, järjen analysoitavaksi tai kauppatavaraksi. Sitä ei voi tyhjentävästi selittää, eikä ymmärtää. Kuitenkin se on voima, joka liikuttaa meistä jokaista. Se on voima, joka tekee sinut samaan aikaan äärimmäisen heikoksi ja äärimmäisen vahvaksi.

Uskon myös siihen, että rakkaus voi parantaa. Ei tarvitse olla valmis ja selvittänyt kaikkia sisäisiä solmujaan, ennen kuin voi antautua rakkaudelle. Rakkauden edessä taipuu, mutta myös toipuu. Vaikka olisi keskeneräinen ja kantaisi sisällään kipeitä asioita on silti rakkauden arvoinen. Rakkaus voi tarjota turvallisen tilan ja sylin toipua ja rakentaa itsensä uudelleen.

Rakkaus on myös uskaltamista. Se on hyppy tuntemattomaan side silmillä luottaen siihen, että kävi miten kävi, se on jotain tavoittelemisen arvoista. Joskus uskaltaminen vaatii paljon ponnisteluja ja kipeitä tunteita. Toisinaan taas tuntuu siltä, että vaikka olet ollut rohkeampi kuin koskaan, se ei vaatinut uskallusta.

Rakkaudella on monet kasvot. Se on kesyttämätön luonnonvoima. Sitä ei voi sitoa pörssikursseihin tai alistaa ideologioiden edessä. Rakkaus löytää aina keinot. Se on jokainen koettu vuodenaika ja elämä soluissasi. Se on tuulessa taipunut oksa, joka kääntyy kohti valoa. Se on ihminen, joka uskalsi.

Tutustu uutuuskirjaani Kiitos, että rakastat minua silti:

”Pienikin valonsäde oikeassa kohdassa voi joskus olla se ratkaiseva” – 4 pientä runoa sinulle, joka kaipaat toivoa

Toisinaan elämä heittää meidät syvään päätyyn ja jää katsomaan, miten uimme. Arkisen selviytymisen keskellä toivo ei välttämättä ole asia, joka loistaa kirkkaana mielessämme. Joskus sitä pitää tietoisesti etsiä, vaalia ja vahvistaa. Lohdullista kyllä, se on mahdollista. Aivan kuten kiitollisuus, myös toivo vahvistuu, kun sitä alkaa ruokkia.

Myös toisten, samoja polkuja kulkeneiden tarinat voivat toimia toivon lähteinä. Ja jonakin päivänä saattaa käydä niin, että sinun puoleesi käännytään, kun itsellä on valo vähissä.

Tässä neljä lohturunoa, jotka muistuttavat toivon tärkeydestä – ja siitä, että emme ole poluillamme yksin, vaikka joskus siltä tuntuisi:

 Kurkkaa Sielun sopukoita – runokirja:

Onko suhteessasi narsistisia piirteitä? 16 paljastavaa kysymystä

Työssäni psykiatrisena sairaanhoitajana ja terapeuttina olen huomannut usean sadan ihmisen kuvaavan narsistisia piirteitä sisältävää lähisuhdetta hyvin samankaltaisella tavalla. Ihmiset kertovat kokemuksistaan usein jopa täysin identtisin sanoin, vaikka he eivät olisi vielä keskustelleet asiasta samaa kokeneiden kanssa tai esimerkiksi lukeneet narsismia käsittelevää kirjallisuutta

Kokosin alle kysymyksiä, jotka auttavat tunnistamaan onko lähisuhteessasi narsistisia piirteitä. Kysymykset pohjautuvat työssä saamiini kokemuksiin, sekä narsismia käsittelevään tieto/- ja omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen.

Oletko lähisuhteessa narsistin kanssa?

  • Oliko suhteen alku hurmoksellisen täydellinen?
  • Tunsitko löytäneesi sielunkumppanin, joka kehui ja ylisti, kunnes kaikki kääntyikin täysin päälaelleen?
  • Vallitseeko hänen lähellä epävakaa ja tukahduttava ilmapiiri, jossa pitää olla jatkuvasti ”varpasillaan”, ettei hän silmittömästi suuttuisi tai räjähtäisi?
  • Joudutko varomaan sanojasi ja miettimään jatkuvasti toimintaasi, jotta hän ei tulkitsisi sinua väärin tai loukkaantuisi?
  • Syyllistetäänkö sinua asioista, joita et ole tehnyt tai asioista, joita hän tekee?
  • Onko hän kykenemätön tuntemaan empatiaa, ottamaan vastuuta omista teoista ja pyytämään aidosti anteeksi virheitään?
  • Toistaako hän haitallista toimintaansa (ei opi virheistä)?
  • Onko hänen vaikea, jopa mahdoton käyttäytyminen jatkunut jo vuosia tai aikaisemmissakin ihmissuhteissa?
  • Pyrkiikö hän kontrolloimaan ja vahtimaan sairaalloisesti kaikkea tekemistäsi?
  • Onko hän sairaalloisen mustasukkainen, mutta vaatii omaa tilaa ja aikaa huomattavasti enemmän, kuin sallii läheisilleen?
  • Käyttäytyykö hän välillä kuin pieni lapsi, erityisesti jos ei saa tahtoaan periksi tai saadessaan kriittistä / rakentavaa palautetta?
  • Puhuuko hän ”mustan valkoiseksi” ja valehtelee patologisesti (sairaalloisesti) ?
  • Koetko jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta hänen seurassaan?
  • Joustatko ja miellytätkö häntä ylenpalttisesti tasapainoa hakeaksesi?
  • Oletko kyseenalaistanut viime aikoina omaa mielenterveyttäsi ja epäillyt kaikkea ympärilläsi tapahtunutta?
  • Onko hän kehoittanut sinua menemään hoitoon, mutta ei koe itse tarvitsevansa apua?

Jos vastasit suurimpaan osaan kysymyksistä kyllä, on mahdollista, että lähisuhteessasi on narsistisia piirteitä. Nyt voi olla hyvä aika pysähtyä ja tarkastella haasteita tuovaa ihmissuhdetta, sekä omaa itseä tarkemmin ja syvällisemmin.

Keskustele, hanki tietoa, älä jää yksin

Narsismi estää näkemästä omaa toimintaa rehellisesti ja sen vuoksi narsistisen ihmisen kyky sopeutua joustaviin ja tasavertaisiin ihmissuhteisiin voi olla hyvin vaikeaa tai mahdotonta.

Keskustele ajatuksistasi ja tunteistasi ensin hänen kanssaan. Jos keskustelu kiertää kehää ja toimivaa vuorovaikutusta tai aitoa yhteyttä toiseen ei tunnu syntyvän käänny luotettavan ystävän puoleen.

Hanki tietoa narsismista kirjoista, verkkosivuilta ja YouTubesta. Tieto antaa nimen ja sanoja vaikeille kokemuksille, ajatuksille ja tunteille ja auttaa näin eteenpäin toipumisprosessissa.

Vuonna 2020 julkaistu esikoiskirjani Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä (Kirjapaja) tarjoaa niin tietoa, kuin vertaistarinoita, sekä lohtua ja terapeuttisia apukeinoja narsismia lähisuhteissa kokeneille. Voit tilata kirjan tästä!

Etsi vertaistukea ja käy vertaistukiryhmissä. Narsismin uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmistä löydät lisää tietoa tästä!

Älä jää yksin ajatustesi ja tunteidesi kanssa. Hae rohkeasti apua ja tukea lähisuhteessa kohtaamiisi ongelmiin.

Ammattilaisten tarjoama apu / terapia on suositeltavaa viimeistään aina silloin jos tunnet, ettei omat voimavarat enää riitä arjessa jaksamiseen.

Muistathan, ettei sinun tarvitse odottaa avun hakemista liian kauan. Terapiaan voi hakeutua aina silloin, kun kokee tarvitsevansa tai haluavansa johonkin ongelmaan tai haasteeseen ulkopuolisen, ammattilaisen apua.

Ammattilaiselta voi kysyä suoraan hänen kokemustaan ja tietämystään narsismi-ilmiöön liittyen. Terapeutin oma kokemus on usein hyödyksi asiakkaalle, mutta ei välttämätöntä.

Terapia auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja löytämään keinoja paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Terapia on myös rakentava, turvallinen ja lämmin paikka keskustella narsistisen lähisuhteen aiheuttamista vaikeuksista.

Ja lopuksi muistathan: Kenenkään ei tarvitse tyytyä jatkuvaa huonoa oloa tuottavaan tai haitallisia narsistisia piirteitä sisältäviin lähisuhteisiin. Jokaisella on oikeus hyvään elämään.


Kurkkaa uutuuskirja:

Haluttaa vai haluttaako sittenkään? Seksuaalinen halu parisuhteessa ei synny odottamalla

Hei! Me ollaan Laura Kiviaho ja Lotta Riekki. Kirjoitamme blogissa parisuhdearjestamme ja sen tuomista oivalluksista. Mukana menossa on koiravauvamme Lyyli. Tällä kertaa pohdimme omien kokemustemme pohjalta seksuaalista halua poikkeusaikana.

Halu on tärkeä osa parisuhdetta ja se pitää arjen jännittävänä, sillä halu omaa rakasta kohtaan on huumaavaa. Se tuo elämään ihanaa fiilistä ja tunteen, että on elossa. Meidän mielestä halu on yksi merkittävimmistä onnellisen parisuhteen elementeistä. Viime kuukausien aikana ollaan havahduttu ja huomattu se, miten halua pitää pitää yllä tietoisesti ja sille tulee antaa huomiota.

Laura Kiviaho Lotta Riekki ja Lyyli-koira
Vasemmalla Lotta Riekki ja oikealla Laura Kiviaho. Sylissä Lyyli.

LAURA: Luin juuri Mating in Captivity -kirjan, jota suosittelen kaikkien lukulistalle. Sen on kirjoittanut parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen erikoistunut psykoterapeutti Eshter Perel, joka puhuu erotiikasta ja siitä, miten halun ja erotiikan syntyyn tarvitaan välimatkaa rakastavaisten välillä, sekä mukavuusalueelta poistumista.

LOTTA: Kuulostaa loogiselta. Asiat, jotka ovat meille saatavilla ja aina käytettävissä, ovat usein myös vähemmän kiinnostavia ja haluttavia kuin ne, joita pitää jahdata ja nähdä vaivaa niiden saavuttamiseksi. Itse olen välillä syyllistynyt sun pitämiseen itsestäänselvyytenä ja nyt myöhemmin se on harmittanut paljon.

LAURA: Onneksi meillä on hyvät kommunikointitaidot ja ollaan saatu asia selvitettyä yhdessä ihanan oppimiskokemuksen kautta. Itsestäänselvyytenä pitämiseen saattaa huomaamatta lipua, vaikka toista rakastaakin paljon. Itse havahduin siihen, etten pitänyt itseäni enää viehättävänä ja omatkin halut latistuivat. Se on sitä, kun ollaan liian mukavasti ja liian lähellä toisiamme.

LOTTA: Totta. Olen itse joutunut monesti miettimään ja muistelemaan sitä, miten sen halun oikein saa syntymään, kun elinpiirinä on ollut virikkeetön ja pysähtynyt arki, jossa vain ollaan oltu päivästä toiseen kotitoimistoissamme ja mietitty, mitä syödään lounaaksi ja kumpi käyttää Lyylin pissalla.

LAURA: Mikä sua on auttanut siinä? Itselläni ainakin se, että tuodaan asia esille ja keskustellaan siitä. Mietitään yhdessä, miten pitää yllä seksielämää ja haluja, ettei toinen ala tuntumaan vieraalta. Rakastan kosketusta, joten pelkkä arjen keskellä sen muistaminen ja toteuttaminen tuo lähemmäs ja muistuttaa, kuinka nautinnollista sun läsnäolo ja energia on. Ja jotenkin se, että seksi ja halu ovat myös asioita, jotka eivät tässä nopeassa teknologian ympärillä pyörivässä maailmassa synny ihan vaan itsestään. Niihin pitää käyttää aikaa ja ajatusta.

LOTTA: Varmasti se oman mielen tietoinen virittäminen sinne halun suuntaan on ollut se tärkein, joka toimii mulla. Sen sijaan, että olisin halunnut laittaa uuden sarjan pyörimään Netflixistä, olenkin iltaisin katsellut sua ”sillä silmällä”. Pysähtyminen ajan kanssa sun kauneuden ja tuoksun äärelle on ollut huumaavaa ja muistuttanut siitä, kuinka ihana sä oot.

LAURA: Kyllä! Itse ainakin nautin siitä, että voin päivän mittaan haaveilla meidän kuumista hetkistä ja sun karismasta. Samalla hykerrellen itsekseni, kuinka haluttava sinä ja me yhdessä ollaan.

Meidän omien kokemusten pohjalta tässä on muutama vinkki, jotka ovat auttaneet meitä halun synnyttämisessä:

  1. Hae näkökulmia ja muiden ajatuksia aiheesta. Eshter Perelin “Mating in Captivity” -kirja on auttanut meitä.
  2. Älä pidä omaa kumppaniasi itsestäänselvyytenä
  3. Kommunikoikaa ja uskaltakaa puhua epämukavistakin aiheista
  4. Kosketus on tärkeää, jotta läheisyys ja yhteys säilyvät
  5. Laittakaa teknologia hetkeksi syrjään ja olkaa läsnä toisillenne
  6. Mielellä on voimaa – ajatelkaa haluttavia asioita toisistanne pitkin päivää ja virittäkää mieli halun ja erotiikan tunnelmaan.
  7. Palatkaa muistelemaan sitä, mihin asioihin toisessa rakastuitte

Lue lisää Lauran rakkausvalmennuksesta tästä

Syöpään sairastuminen on keskiössä suositun hyvinvointivaikuttajan Sanna Wikströmin esikoisromaanissa – teos avaa uuden, elämäntaidollisten romaanien genren

Sanna Wikström lukeutuu Suomen suosituimpiin hyvinvointikirjailijoihin. Elämä ensin on hänen riipaiseva, elämänmakuinen ja taidokas esikoisromaaninsa. Kirjassa Astrid Lindgrenin sadusta tutut Peppi, Tommi ja Annika ovatkin nelikymppisiä nykykaupunkilaisia. Heidän elämänsä muuttuu rykäyksellä, kun Annika saa samalla lääkärikäynnillä tietää sairastavansa syöpää ja odottavansa lasta.

Nelikymppisten Pepin, Annikan ja Tommin elämä pyörähtää ympäri, kun menestynyt juristi, työnarkomaani ja ikisinkku Annika saa samalla lääkärikäynnillä tietää sairastavansa rintasyöpää ja odottavansa lasta. Annika haluaa kuolla ”oikein” ja ryhtyy valmistautumaan kuolemaansa pedanttiin tyyliinsä, kirjoittamaan elämänohjekirjeitä syntymättömälle lapselleen ja värväämään lapsuuden hylkäämiskokemuksesta toipuvasta, sosiaalisesti kömpelöstä Pepistä äitiä.

Kun Annika alkaa etsiä lapselle sopivaa isää Pepin rinnalle treffipalvelusta, mikään ei tunnu menevän suunnitelmien mukaan.

Elämä ensin on taidokas yhdistelmä sairastumisen ja kuoleman kaltaisten vakavien aiheiden käsittelemistä sekä kevyttä ja kuplivaa, suupielet hymyyn nostavaa ihmissuhdekuvailua.

Annikan syntymättömälle lapselleen kirjoittamien kirjeiden kautta teos inspiroi lukijaa pohtimaan elämän ainutlaatuisuutta ja omia arvoja. Se avaa täysin uuden elämäntaidollisten romaanien genren, jossa koskettavan tarinan välityksellä lukijalle avautuu uusia näkökulmia sairastumiseen, ystävyyteen ja elämään.

Sanna Wikström on suomen kielen maisteri ja suositun Hidasta elämää -median perustaja, joka on kirjoittanut 10 tietokirjaa. Kirjoja on myyty yli 70 000 kappaletta. Elämä ensin on hänen esikoisromaaninsa. Wikström itse on menettänyt parhaan ystävänsä syövälle, tukenut lapsensa isää syöpäprosessissa ja jännittänyt ystävänsä syöpähoitojen tehoamista kirjan kirjoittamisen aikaan.

Kirja on saatavilla e-kirjana, äänikirjana ja painettuna.

Ihana, kamala herkkyys — Miten tehdä herkkyydestä eteenpäin vievä voima?

Itken ilosta, surusta, myötätunnosta. Nauran ilosta, surusta, myötätunnosta. Pohdin ja vatvon asioita iloisena, surullisena ja myötätunnosta muita kohtaan. Olen herkkä tuntemaan ja aistimaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän, että kaikki eivät todella reagoi samoin kuin minä. Mutta onneksi tiedän, että ruudun toisella puolella on myös tyyppejä, jotka todellakin tietävät, mistä puhun.

Herkkyys on kokonaisvaltainen ominaisuus, jota ei kytketä pois päältä tuosta vain. Se, että yhteiskuntamme on edelleen vahvasti rakentunut kovien arvojen ympärille, voi toisinaan tuntua tuskaiselta ihmiselle, jolle kaikenlainen kovuus on vastoin omaa persoonallisuutta ja arvoja. Herkkä yrittää sopeutua malliin, jossa ei saakaan välttämättä tuntea ja kokea asioita niin voimakkaasti kuin luontevasti tuntee. Herkkä yrittää sopeutua johonkin, joka tuntuu väärältä. Ymmärrettävästi se voi aiheuttaa ahdistusta ja itsesyytöksiä.

Olen usein pohtinut, voinko herkkänä sopeutua näiden kovien arvojen keskelle. Toisinaan tuntuu, että se on mahdotonta, mutta onneksi asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta: Mitä uutta voin herkkyydelläni tuoda lisää näiden kovien arvojen keskelle?

Herkkyyttä tarvitaan kaikkialla

Tietynlainen jämäkkyys ja tunteiden syrjään jättäminen on tarpeellista esimerkiksi päätöksenteossa ja kovan paineen alla. Jos arki kuitenkin koostuu suurilta osin tilanteista, joissa tunteet eivät ole sallittuja tai mahdollisia, voi kuormitus kasvaa liian suureksi. Koen, että herkkyyttä tarvitaan kaikkialla, sopivissa määrin. Herkkyyden hyväksyminen ei tarkoita, että herkkää on kohdeltava silkkihansikkain. Herkkyyden hyväksyminen ei myöskään tarkoita, että jokaiseen asiaan tulisi tarttua tästä näkökulmasta. Herkkyyden hyväksyminen tarkoittaa, että annetaan jokaiselle tilaa tuntea ja kokea tilanteet omalla tavallaan.

Tunnetaidot ovat tarpeellisia kaikilla elämän osa-alueilla, kaikissa ystävyyssuhteissa ja työsuhteissa. Se, että tunteita tunnistetaan sekä osataan myös nimetä ja tuoda keskusteluun, on joskus yllättävän vaikeaa. Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa vaikeista tunteista puhuttuani tunnettani ei ole osattu ottaa vastaan. Koen, että en ole tullut ymmärretyksi tai asiani on ollut turha ja se on ohitettu nopeasti. Tunteellisuus, herkkyys, on ikään kuin tehnyt minut tilanteessa heikomman. Parempi siis olla puhumatta vaikeista tunteista, moni ajattelisi.

Kun herkkyyden kanssa oppii elämään, voi siitä heikkouden sijaan tulla valtava voimavara. Kun omia tunteita käsittelee rakentavasti ja avoimesti, voi huomata, että lopulta muiden reaktiot ja mielipiteet eivät enää saakaan niin paljon painoarvoa kuin ennen. Ehkä jopa huomaat, että ympärilläsi herkkyys aletaan nähdä eri tavoin kuin ennen — myös joku toinen voi saada herkkyydestäsi voimaa. Herkkyyden ja avoimuuden edistämisestä voikin häpeän sijaan tulla yksi elämän tärkeimmistä eteenpäin vievistä voimista.

Herkkyyden valjastaminen voimavaraksi on toisinaan haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Kun antaa omalle herkkyydelle tilaa, myös elämä ympärillä antaa sille tilaa. Jos piilotamme herkkyyden itseltämme vähättelemällä tunteitamme, ei ympäristökään voi nähdä herkkyyttämme vahvuutena.

Kaikessa kuormittavuudessaan koen olevani todella onnekas, että saan olla herkkä. Saan kokea tunteiden kaikki ääripäät, ja tavallinen ei olekaan niin tavallista. En ikinä antaisi herkkyyttäni pois, toivottvasti et sinäkään. <3

Nämä 20 vahvuutta olet hankkinut äitiyslomasi aikana – mahtavia myyntivaltteja kun palaat takaisin työelämään!

Mietityttääkö työelämään paluu äitiysloman jälkeen?

Onko omat vahvuudet ja osaaminen hakusassa?

Ammatillinen itsetunto ja identiteetti kadoksissa?

Ei hätää, sillä olet hankkinut valtavan määrän piilo-osaamista ja vahvuuksia pitäessäsi hengissä pikkumuruja siellä kotona. Ne pienet rakkauspakkaukset osaavat ottaa sinusta kaikki mehut irti, ja samassa silmänräpäyksessä täyttää rakkausvarastosi yhdellä katseella.

He osaavat sanoa juuri ne sanat, joilla saat pahimmat syyllisyydentunteet aikaan ja seuraavaksi ihmettelet, mistä raivon tunne kumpuaa itsessä, kun muutoin osaat hallita tunteitasi liiankin hyvin. Ihmeellisiä otuksia nuo lapset.

Tittelisi: MOM = Master Of Multitasking

Pinnan alla olet kuitenkin koko ajan hankkinut vahvuuksia ja osaamista, mitä työnantajat todella arvostavat. Sinun pitää vain sanoittaa se, olla ylpeä siitä ja myydä se työhaastatteluissa vahvana valttikorttina – tehtävään kuin tehtävään!

20 parasta vahvuutta ja osaamista

Valitse kuhunkin hakemaasi työtehtävään parhaiten soveltuvat osat ja kerro ne ylpeänä työhaastattelussa!

1. Priorisointikykysi on huipussaan. Kun monta asiaa palaa kirjaimellisesti pohjaan samaan aikaan, osaat tehdä olennaisen.

2. Motivointikyky. Kykenet saamaan tyypit toimimaan, vaikkei ketään isosti kiinnostaisi.

3. Moniajo alias multitasking hoituu helposti. Pystyt tekemään uskomattoman paljon asioita kerrallaan siten, että kaikki tulee hoidettua.

4. Rutiinien sietokykysi on huipussaan. Pystyt tehdä saman asian kymmeniä kertoja tunnissa, joskus minuutissa, kyllästymättä kovin paljoa. Olet hyväksynyt sen osaksi työnkuvaa.

5. Luovuutesi on ihmeellistä: pystyt keksimään haastavissa tilanteissa uusia ideoita nopeasti, esimerkiksi lauluja, loruja, ilmeitä, ääniä, liikkeitä, joita et tiennyt osaavasi ja joilla saat vastapuolen tekemään yhteistyötä kanssasi.

6. Johtajuutesi on vahvaa. On ollut pakko ottaa tilanteet haltuun, vaikka olisi helpompaa antaa periksi.

7. Osaat elää hetkessä ja olla läsnä. Lasten jatkuva läsnäolon vaatimus saa sinut unohtamaan kaiken muun siksi aikaa, kun he ovat ”vaativassa” iässä. Eli noin 40-vuotiaaksi asti.

8. Nopeutesi yllättää itsesikin, jopa yli sen, mitä tiesit olevan mahdollista suorituskyvyllesi. Reagointikykysi on huipussaan, jos hätätilanne iskee, vaikka olisit umpiväsynyt.

9. Tehokas ajanhallinta. Osaat suunnitella viikkoaikataulusi. Osaat tehdä realistisia aikatauluja, koska olet oivaltanut, että kaiken tekemiseen menee aina enemmän aikaa, mitä alun perin ajattelee.

10. Kiitollisuus: Olet nyt tehnyt rankinta työtä, mitä kukaan voi tehdä. Kaikki tulevat työtehtävät tuntuvat helpommalta kuin lasten leikki.

11. Sitoutumiskyky: Olet antanut kaikkesi viimeisimpään työtehtävääsi 24/7 ilman palkkaa, ilman välitäntä kiitosta.

12. Tiedonhakutaidot: Osaat hankkia tietoa eri lähteistä, vertailla sitä ja hyödyntää sitä arjen eri tilanteissa.

13. Päätösten teko silloin, kun erilaista faktaa on tarjolla, mutta silti täytyy tehdä omiin periaatteisiin sopiva päätös.

14. Positiivisuus ja kannustavuus: Osaat olla positiivinen, aina rankakin päivän jälkeen tulee uusi päivä ja uudet seikkailut. Olet kannustava työkaveri: lapsiarjessa tauoton kehu, kannustus ja kiitos ovat osa dna:tasi nykyään.

15. Vastuunkanto. Pystyt hoitamaan erittäin vastuullisia tehtäviä. Olethan pitänyt ihmistä elossa ja kyennyt ruokkimaan häntä pelkän kehosi voimalla.

16. Monipuolinen osaamisportfolio: olet ollut äitinä henkivartija, kokki, erotuomari, opettaja, neuvottelija, päivystäjä, hoitaja, psykologi, autonkuljettaja ja paljon muuta.

17. Itseluottamus ja intuition äänen kuuntelu: Ensimmäisen lapsen kohdalla osasit hoitaa kaiken, vaikka sinulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta.

18. Pystyt hallitsemaan ja säätelemään tunteitasi. Onhan sinut viety niissä äärimmilleen etkä ole aina voinut heittäytyä raivoamaan, kun mieli on tehnyt.

19. Kykenet pitkäjänteiseen työskentelyyn kärsivällisesti.

20. Siedät epävarmuutta ja jatkuvia muutoksia. Sitähän se lasten kanssa eläminen on koko ajan.

Usko itseesi, niin sinuun uskotaan.

Tottakai kaikki samat pätevät myös iseihin, jotka ovat ottaneet kokonaisvastuuta lasten arjesta. Juttu on suunnattu äitienpäivän kunniaksi tällä kertaa äideille, upeille voimanaisille, jotka kannattelevat niin monen perheen arkea. Jopa yksin. Iso hatunnosto, halaus ja miljoonasti voimia sinulle äiti-ihminen vaativaan, mutta ah niin antoisaan tehtävääsi!

Mene ylpeänä kohti seuraavaa unelmatyötäsi pienen äitiys”loman” jälkeen. Ja muista, että olet joka päivä ansainnut kaiken mahdollisen hemmottelun ja hyvän työrupeamasi jälkeen!

Vertaisesi ja liittolaisesi omannäköisen työelämän luomisessa,
Riikka

Lue myös:

Uskotko sisäistä kriitikkoasi? – 3 keinoa, joilla saat armollisuutta arkeesi

Jäisinkö nykyiseen työhöni vai lähtisinkö hakemaan uutta? – 8 kysymystä, jotka auttavat eteenpäin

Millaista on omannäköinen elämä? Nämä 5 tapaa auttaa sen luomisessa

Nämä 8 asiaa auttavat elämäsi muutoksissa


Lue lisää omannäköisen työelämän luomisesta, inspiroidu videoista ja vinkeistä liittymällä kirjekaverikseni: www.riikkapajunen.fi.

Vastaa työelämäkyselyyni 15.5.2021 klo 12 mennessä ja voita ilmainen uravalmennus!

Ps. Tuoreimmasta kirjastani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi saat käytännön työkalut ja rohkaisun työelämän muutokseesi!

Erityisherkkä, sinun ei tarvitse olla superyksilö – Ole itsellesi lempeä ja suojaudu uupumukselta

Annukka Vauhkonen. Kuva: Emmi Kiesvaara

Kirjoittaja Annukka Vauhkonen on erityisherkkä ja toipuva ylisuorittaja, joka kulkee kohti lempeämpää ja omannäköisempää elämää. Annukka kirjoittaa ja runoilee matkastaan Lempeämpi minä -blogissa sekä Instagramissa @lempeampimina. Hän on myös tuleva hsp-kokemusasiantuntija ja lempeän läsnäolon joogaopettaja.

Monet herkät kompensoivat erilaisuuttaan ryhtymällä supernaisiksi ja -miehiksi. Mutta täyttäessään näitä superyksilön saappaita, rajat unohtuvat ja herkkä toimii usein itseään vastaan sekä vaarantaa terveytensä. Yritin itsekin elää ”supernaisena” aivan liian pitkään.

Lopulta jatkuva suorittaminen, kasaantuva työkuorma ja -vastuut hivuttautuivat liian raskaaksi taakaksi kantaa. Supernaisen saappaat alkoivat hiertää – ja pahasti.

Varo uupumisen kierrettä

Herkän jaksaminen on usein haaste nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä. Töissä vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat hyviä piirteitä, mutta liiallisena ne muodostavat riskin ylikuormitukselle.

Olen tottunut tekemään paljon töitä, venymään ja kestämään paineita, mutta herkkänä olen altistunut helposti myös väsymiselle.

Normiherkkä ihminen sietänee paremmin työpaikan ongelmia, kuten huonoa johtamista, ihmissuhdekiemuroita tai huonoa energiaa, mutta herkkä oireilee epäkohdille nopeasti. Myös työpäivän monet sosiaaliset kohtaamiset, tehtävien hektisyys ja intensiivinen työskentely ovat usein kuormittavia.

Palautuminenkaan ei tapahdu hetkessä, joten herkkä ajautuu helposti uupumisen kierteeseen – etenkin, jos muu elämä ei ole tasapainossa eikä levolle ole varattu tarpeeksi aikaa.

Arvosta itseäsi keventämällä kuormitusta

Uupumisen myötä ymmärsin, miten vähän olin arvostanut omaa herkkyyttäni, ja kuinka ratkaisevaa ärsykekuorman säätely ja sopivan vireystason ylläpitäminen onkaan.

En ollut kuunnellut kehoani, vaan olin antanut ulkoisten tekijöiden kuten työn, ulkonäön ja yhteiskunnan normien ohjailla elämääni. Paljon olennaisempaa olisi tutustua huolella omaan yksilölliseen herkkyyteen sekä pitää huolta kehon ja mielen välisestä yhteydestä.

Olenkin opetellut lempeämpää suhtautumista itseeni ja elämääni. Olen myös tarkempi siitä, että työ- ja elinympäristöni ovat suotuisampia herkkyydelleni. Tarkastelen kotiani, työtäni, harrastuksiani ja ihmissuhteitani siitä näkökulmasta, tukevatko ne hyvinvointiani. Lisäävätkö ne merkityksellisyyttä elämääni ja tarjoavatko ne tarpeeksi aikaa rauhoittumiselle?

Aina elämää ei toki voi hallita eikä kaikkeen pysty vaikuttamaan, mutta silti voi opetella joitakin arkea helpottavia tapoja, joilla keventää kuormitusta. Helpotan omaa ylivirittyneisyyttäni kirjoittamisella, joogalla, luonnossa liikkumisella ja uimalla meressä.

Lisäksi pyrin muokkaan arkeani sellaiseksi, että herkkyyteni ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa. Opintovapaalle jääminen ja muutto saaristoon ovat olleet isoimmat konkreettiset muutokset omalla polullani, mutta pienemmilläkin askelilla pystyy suuntaa muuttamaan. Olen myös antanut itselleni luvan olla keskeneräinen.

Itsensä puolella lempeästi oleminen on jatkuvaa harjoittelua, mutta matkan varrella sitä oppii elämään entistä enemmän omannäköistä elämää.

Herkkä – näin suojaudut uupumukselta:

1. Ole itsesi puolella ja puhu itsellesi lempeämmin. Ole itse itsesi paras ystävä.

2. Arvosta ja kuuntele itseäsi. Suorittamisen sijaan kuuntele kehosi viestejä: älä vaadi itseltäsi liikoja, vaan anna itsellesi välillä lupa vain olla ja huolehdi riittävästä levosta.

3. Rakenna rohkeasti omannäköistäsi arkea ja tee siitä merkityksellisempää. Huolehdi omasta ajastasi ja kuuntele sisäistä ääntäsi.

4. Ota herkkyytesi huomioon pienissä ja suurissa arjen valinnoissasi. Huolehdi rajoistasi.

5. Pysähdy päivittäin kiitollisuuden ja läsnäolon äärelle.

Mitä eroa on läheisriippuvuudella ja auttamisella?

Maailma todellakin tarvitsee hyvä sydämisiä ihmisiä, maailma todellakin tarvitsee ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta. Läheisriippuvia taipumuksia omaava ihminen onkin usein hyvin empaattinen ja haluaa vilpittömästi auttaa, mutta usein siinä on kyse muustakin, kuten myös jouduin itse itsessänni huomaamaan ja kohtaamaan sen, että auttamiseni ei ollut suinkaan niin pyyteetöntä kuin olin itsellenikin uskotellut. 

Läheisriippuvan auttamisella tai yrityksillä muuttaa toista on usein alitajuinen pyrkimys:

Autan/Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA minulla olisi parempi olo – jotta sinä voisit olla minulle turva

Autan/ Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA en huomaisi omia haavojani, avuttomuuttani tai käsittelemättömiä asioitani

Autan/Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA viimein näkisit arvoni ja ymmärtäisit miten paljon tarvitset minua.

Läheisriippuvaisen auttaminen tai yritys saada toinen ottamaan vastuu sisältää myös pettymyksen ja epäterveen uhrautumisen siemenen – sillä läheisriippuvaisuuteen taipuvainen on itse niin kiinnittynyt siihen, että toisen täytyy muuttua. Olen naamioinut tämän itselleni rakkaudeksi, mutta vasta paljon myöhemmin olen huomannut että olin enemmänkin pakkomielteinen kuin rakastava. Mistä minä todella tiesin, mikä on kenellekin rakkautta? 

Jos me estelemme kaikin keinoin toista putoamasta pohjaan, emmekö tavallaan jopa ole toisen eheytymisen tiellä? Sillä hyvin usein ellei jopa aina, ihmisen on koettava ihan itse oma pohjakosketusensa seurauksineen, ennen kuin hän on aidosti valmis ottamaan vastuun ITSEÄÄN varten.

Läheisriiippuvan auttaminen on siis helposti liian kiinnittynyttä lopputulokseen, hän on itse usein niin kiinnittynyt omaan näkemykseensä miten toisen vaan pitäisi muuttua, että yritys auttaa onkin joskus jopa enemmän läheisriippuvaa itseään varten, kuin toista. Jos kokee pakottavaa tarvetta neuvoa ja ohjeistaa ja sitten loukkaantuu jos toinen ei kuulekaan omia hienoja viisauksia – on kyseessä luultavasti enemmän läheisriippuvan auttamishalu. Joka on toki täysin ymmärrettävä, tottakai me haluamme että meille rakkaat ihmiset voivat hyvin! Tottakai me haluamme itse turvaa, läheisyyttä ja inhimillisten kiintymystarpeidemme täyttyvän. Mutta se ei vaan näyttäisi toimivan näin. 

Sen sijaan, että yrittää kantaa toisen muuttumisesta ylivastuuta, onkin tärkeää päästä kosketuksiin omien syvempien tunteiden kanssa – mitä oikeastaan tunnen ja tarvitsen tämän kaiken takana? Voinko ilmaista haavoittuvaisia tunteitani ja tarpeitani ja myös vakavasti pysähtyä inhimillisten rajojeni äärelle? 

Syvä myötätuntoni sinulle, joka mahdollisesti kamppailet sen hädän, turvattomuuden ja pelon kanssa mitä läheisriippuvuuden taustalla on. Toivon, että sen sijaan että keskität kaiken voimasi toisen muuttamiseen, että antaisit apua ja myötätuntoa itsellesi. Uskalla pysähtyä itsesi äärelle. Sinullakin on lupa tuntea ja tarvita. 

Läheisriippuvaan auttamiseen usein kuuluu:

  • Tarve olla tarvittu
  • Pakonomainen tarve auttaa/muuttaa toista ja vaikeus olla puuttumatta
  • Loukkaantuminen ja pettymys jos toinen ei toimikaan kuten toivoin
  • Rajattomuus 
  • Yliymmärtämisen ja uhriutumisen vaihtelu (Eikö se tajua miten paljon tein hänen eteensä?)
  • Vastineen tai kiitoksen odottaminen 

Autenttiseen auttamiseen usein kuuluu:

  • Ymmärrys ja hyväksyntä, että emme voi muuttaa toista – voimme olla tukena 
  • Myös sen hyväksyminen jos toinen ei halua apua/ sellaista apua mitä tarjoamme
  • Omista rajoista huolehtiminen, en auta itseni kustannuksella 
  • Kykyneväisyys vastavuoroisuuteen: Kykenee olla itsekin vastaanottavana osapuolena
  • Ymmärrys, että joskus suurinta auttamista on se että auttaa ensin itseään
  • Kyvykkyys olla kosketuksissa omaan terveeseen rajallisuuteen ja myös inhimilliseen avuttomuuteen: Emme voi muuttaa toisia mutta voimme olla kosketuksissa omiin tunteisiin siitä mitä tilanne herättää
  • Oman toimijuuden ja oman elämän säilyttäminen

Aina ei ole helppoa tunnistaa onko kyse läheisriippuvuudesta vai aidosta auttamisesta. Voit käyttää alla olevia kysymyksiä itsereflektion tukena.

Muutama kysymys itsereflektion tueksi

  • Tunnenko pakonoomaista tarvetta auttaa? Mitä pelkään että tapahtuu, jos en auta?
  • Miten huomioin omia tarpeitani?
  • Onko tämä auttamista vai mahdollistamista?
  • Autanko tavoilla, jotka vievät minua kauemmas itsestäni ja läheisistäni?
  • Annanko mielipiteitä ja neuvoja pyytämättäkin?
  • Syyllistynkö helposti jos en auta? 
  • Olenko kysynyt haluaako toinen apua taikka sellaista apua mitä tarjoan?
  • Ovatko ihmissuhteeni tasavertaisia vai olenko itse se joka aina antaa, mutta ei vastaanota?

Onko erityisherkkä vaativa – vai ihanan hienovireinen?

Erityisherkkä huomaa ja havaitsee usein pienimmätkin nyanssit sekä asioissa, tapahtumissa että ihmisissä. Värit, ilmeet, äänenpainot, asetelmat. Koska erityisherkkä myös kokee voimakkaita tunteita, hän (eli minä ja sinä, vai mitä?) saattaa nähdä pienenkin asian hyvin merkityksellisenä. Pieni asia saattaa myös kuormittaa erityisherkkää, tai saada liian suuret mittasuhteet.

Erityisherkkä ja suolakurkkuhaarukka

Olen itse saanut itseni kiinni erimerkiksi siitä, miten mieheni tapa jättää suolakurkkuhaarukka pöydälle on tuntunut minusta suoralta viestiltä: ”En arvosta sinua. Jätän tämän mihin lystään.” Tosiasiassa mieheni on ajatellut: ”Mahtavaa, suolakurkkuleipä, haluan päästä heti maistamaan!” ja jättänyt haarukan huolettomasti pöydälle.

Mielestäni suolavettä valuttava haarukka olisi pitänyt siivota pois ennen syömistä. Tuon tyyppisenä hetkenä koen olevani vaativa, sillä eihän minulla oikeasti ole syytä (tai oikeutta) puuttua siihen, missä järjestyksessä toiset iltapala-asiansa hoitavat. Sorrun tällaiseen ajoittain vieläkin, ja aina samassa tilanteessa: silloin, kun en ole saanut elämässäni tarpeeksi omaa tilaa.

Kun minulla on omaa aikaa, jolloin saan palautua, kävellä rauhassa, laulaa ja soittaa kitaraa sekä venytellä, en ole niin säpsy pienille asioille. Toisten ihmisten tekemiset tuntuvat enemmän erillisiltä omista asioistani. Asiat, jotka tuovat mielestäni epäharmoniaa kotiin tai sanat, jotka tuntuvat vaativan liian paljon, saavat silloin olla ja ilmetä.

Pystyn jopa nauttimaan ylimääräisestä säädöstä tai metelistä silloin, kun ne eivät enää muistuta minua oman tilan tarpeesta. Jokainen ylimääräinen haarukka ei tunnu pienentävän reviiriäni, kun minulla on sisäinen tasapaino. Minua ei haittaa, vaikka toiset valtaisivat kodissa tilaa, sillä en kaipaa kotiin niin paljon harmoniaa saatuani kokea sitä omalla ajallani – sisälläni.

En syytä itseäni, vaan otan lempeästi vastaan viestin siitä, että kaipaan omaa tilaa.

Hienovireisyyden siunaus

Aina pienten asioiden tarkassa havainnoinnissa ei ole kyse vaativuudesta, tai siitä että asioiden pitäisi olla tietyllä tavalla. Joku saattaa pyöräyttää silmiään sille, että asettelen hutaistusti pöydälle laitetun kukkamaljakon kauniisti, ja suoristan taittuneen neilikan takaisin kimpun keskelle.

Erityisherkkä näkee kauneutta ympärillään

Minulle tässä on kuitenkin kyse asioiden arvostamisesta ja siitä, että minä todella näen ne. En halua sivuuttaa maljakkoa, vaan haluan nostaa sen kauneuden esiin. Tiedät varmaan hyvin, mitä tarkoitan. Miten pienillä asioilla voitkaan lisätä ympärilläsi oleviin asioihin kauneutta, ja miten paljon iloa se voikaan sinulle tuoda!

Onko tämä ylitarkkuus neuroottista? Sen paljastaa aikomus toiminnan takana. Kukaan ei syytä luostaria rituaalinomaisesti lakaisevaa munkkia neuroottiseksi, silä häntä ei aja pakonomainen tarve siivota. Hänelle siivoaminen on pyhittämistä, tapa kohdata elämän vaatimaton hetki kunnioittavasti.

Neuroottista tekoa ajaa ahdistus, elämää arvostavaa taas ilo. Ehkä erityisherkän kyky nähdä pienet asiat sykähdyttävinä sisältää munkin pitkälle kultivoiman kyvyn nähdä elämän ihmeellisyys.


Löydät Mitran ihanat kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä!

Kaiken ei tarvitse tapahtua tässä ja nyt – Salli itsellesi pysähtyminen

Olin pitkään tiennyt mitä haluan elämältä, kulkenut polkuani määrätietoisesti ja muista välittämättä, varmana. Kunnes kuin salama kirkkaalta taivaalta aloin kyseenalaistamaan valintojani ja unelmiani. Mikään ei tuntunut enää hyvältä vaihtoehdolta. Tunsin olevani pahemman kerran eksyksissä.

Tuntui etten saa otetta ajatuksistani. Toisena hetkenä halusin toista ja toisena toista. Jokin asia tuntui hetkellisesti hyvältä vaihtoehdolta, mutta seuraavana aamuna taas vieraalta ja kaukaiselta. Tuntui, että sisälläni oleva kompassi olisi villiintynyt ja pyöri nyt vimmatusti pystymättä pysähtymään. Tunne oli minulle outo. En ollut koskaan kokenut olevani näin eksyksissä. Halusin takaisin vanhalle polulle ja ennen kaikkea sen varmuuden, jota olin tuntenut. Suorastaan ärsytti olla sellaisessa ajatusten ristiaallokossa.

Tunsin, että kaikki vaihtoehdot olivat ihan hyviä, mutta ei kuitenkaan niin hyviä, että niitä kohti haluaisin lähteä. Jossain sisimmässäni tunsin kuitenkin, että jotain parempaa on vielä tulossa, mutta minun täytyisi malttaa vain odottaa. Tietämättömyys raasti, se ei ollut minun tapaista ja halusin äkkiä pois tuosta oudosta olosta. Pohdin paljon sitä, miten pääsisin takaisin hyvään ja varmaan oloon. En keksinyt millään ratkaisua, kunnes muutama viikko sitten muistin työkaverini sanat ja sanoin ne itselleni puoli vahingossa ”nyt on näin”. Nyt on näin, olen eksyksissä ja se on vaan hyväksyttävä.

Hyväksyttävä, vaikka en pitänyt tunteesta, joka sisälläni mylläsi. Päätin antaa itselleni aikaa, etenkin sille oudolle tunteelle. Myllätköön niin kauan kun on tarpeen. Ajattelin, että tämä on nyt uusi olotilani halusin tai en. Minun ei tarvitse pakottaa tuota outoa tietämättömyyttä itsestäni pois. Olinhan sallinut itselleni sen, että nyt on näin. Ja sydänkin sen tiesi, parempaa on vielä tulossa, kunhan maltan odottaa. Lupasin itselleni, että odotan kärsivällisesti niin kauan, että sisäinen kompassini rauhoittuisi ja löytäisi jälleen suunnan, jota osoittaa värähtämättä.

Mieleni alkoi rauhoittumaan, kun hyväksyin ja ennen kaikkea sallin itselleni sen, ettei minun tarvitse tietää juuri nyt mitä haluan. Opettelin elämään sen tietämättömyyden kanssa. Pienen hippusin tunnen ajoittain jälleen sitä varmuutta, mikä minussa aikaisemmin vallitsi.

Aika parantaa sanotaan ja niinhän se tekee.

 

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image