Ihana, kamala herkkyys — Miten tehdä herkkyydestä eteenpäin vievä voima?

Itken ilosta, surusta, myötätunnosta. Nauran ilosta, surusta, myötätunnosta. Pohdin ja vatvon asioita iloisena, surullisena ja myötätunnosta muita kohtaan. Olen herkkä tuntemaan ja aistimaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän, että kaikki eivät todella reagoi samoin kuin minä. Mutta onneksi tiedän, että ruudun toisella puolella on myös tyyppejä, jotka todellakin tietävät, mistä puhun.

Herkkyys on kokonaisvaltainen ominaisuus, jota ei kytketä pois päältä tuosta vain. Se, että yhteiskuntamme on edelleen vahvasti rakentunut kovien arvojen ympärille, voi toisinaan tuntua tuskaiselta ihmiselle, jolle kaikenlainen kovuus on vastoin omaa persoonallisuutta ja arvoja. Herkkä yrittää sopeutua malliin, jossa ei saakaan välttämättä tuntea ja kokea asioita niin voimakkaasti kuin luontevasti tuntee. Herkkä yrittää sopeutua johonkin, joka tuntuu väärältä. Ymmärrettävästi se voi aiheuttaa ahdistusta ja itsesyytöksiä.

Olen usein pohtinut, voinko herkkänä sopeutua näiden kovien arvojen keskelle. Toisinaan tuntuu, että se on mahdotonta, mutta onneksi asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta: Mitä uutta voin herkkyydelläni tuoda lisää näiden kovien arvojen keskelle?

Herkkyyttä tarvitaan kaikkialla

Tietynlainen jämäkkyys ja tunteiden syrjään jättäminen on tarpeellista esimerkiksi päätöksenteossa ja kovan paineen alla. Jos arki kuitenkin koostuu suurilta osin tilanteista, joissa tunteet eivät ole sallittuja tai mahdollisia, voi kuormitus kasvaa liian suureksi. Koen, että herkkyyttä tarvitaan kaikkialla, sopivissa määrin. Herkkyyden hyväksyminen ei tarkoita, että herkkää on kohdeltava silkkihansikkain. Herkkyyden hyväksyminen ei myöskään tarkoita, että jokaiseen asiaan tulisi tarttua tästä näkökulmasta. Herkkyyden hyväksyminen tarkoittaa, että annetaan jokaiselle tilaa tuntea ja kokea tilanteet omalla tavallaan.

Tunnetaidot ovat tarpeellisia kaikilla elämän osa-alueilla, kaikissa ystävyyssuhteissa ja työsuhteissa. Se, että tunteita tunnistetaan sekä osataan myös nimetä ja tuoda keskusteluun, on joskus yllättävän vaikeaa. Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa vaikeista tunteista puhuttuani tunnettani ei ole osattu ottaa vastaan. Koen, että en ole tullut ymmärretyksi tai asiani on ollut turha ja se on ohitettu nopeasti. Tunteellisuus, herkkyys, on ikään kuin tehnyt minut tilanteessa heikomman. Parempi siis olla puhumatta vaikeista tunteista, moni ajattelisi.

Kun herkkyyden kanssa oppii elämään, voi siitä heikkouden sijaan tulla valtava voimavara. Kun omia tunteita käsittelee rakentavasti ja avoimesti, voi huomata, että lopulta muiden reaktiot ja mielipiteet eivät enää saakaan niin paljon painoarvoa kuin ennen. Ehkä jopa huomaat, että ympärilläsi herkkyys aletaan nähdä eri tavoin kuin ennen — myös joku toinen voi saada herkkyydestäsi voimaa. Herkkyyden ja avoimuuden edistämisestä voikin häpeän sijaan tulla yksi elämän tärkeimmistä eteenpäin vievistä voimista.

Herkkyyden valjastaminen voimavaraksi on toisinaan haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Kun antaa omalle herkkyydelle tilaa, myös elämä ympärillä antaa sille tilaa. Jos piilotamme herkkyyden itseltämme vähättelemällä tunteitamme, ei ympäristökään voi nähdä herkkyyttämme vahvuutena.

Kaikessa kuormittavuudessaan koen olevani todella onnekas, että saan olla herkkä. Saan kokea tunteiden kaikki ääripäät, ja tavallinen ei olekaan niin tavallista. En ikinä antaisi herkkyyttäni pois, toivottvasti et sinäkään. <3