Minulle on tärkeää, että arjessa on paljon tilaa itsestä huolehtimiselle sekä omille, nautinnollisille hetkille. Haluan ravita kehoani hyvin, ottaa aikaa pysähtymiselle, joogaharjoitukselle ja kohtaamisille, joista nautin. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan aina ole olleet läsnä elämässäni – oikeastaan kaikkea muuta.
Ennen se, jos keho tuntui levon jälkeen pehmeältä ja joustavalta, ahdisti suunnattomasti. Piti äkkiä päästä jumppaamaan itseään henkihieveriin. Jos vatsani oli täynnä herkullisen aterian jälkeen ja ruoka lämmitti sisältä käsin, minua oksetti. Tuntui, että en ansaitsisi kokea niin.
Asiat, jotka yleisesti tuovat lohtua, turvaa ja mukavuuden tunnetta, tuntuivat minulle vääriltä. Jos minulla oli kylmä, nälkä, väsy tai kehoni oli kipeä, koin vääristyneellä tavalla onnistuneeni.
Omalla polullani on ollut tärkeää oppia ymmärtämään vuosikausien ajan kaikessa taustalla lymynnyttä kokemusta siitä, etten ansaitsisi mitään hyvää. Tuo kokemus oli matkannut sisälläni lapsuuden vuosista aikuisuuteen saakka. Tuo kokemus piti sisällään tarinan, jonka olin valmis vasta aikuisena, turvallisessa tilassa ja turvallisen ihmisen kanssa kohtaamaan.
Vaikka kokemus oli asunut niin vahvana minussa, läsnäoleva katse tuota pientä, hätääntynyttä osaa kohtaan alkoi hiljalleen pehmentää sitä. Kun opettelin antamaan itselleni hyvää ja ottamaan vastaan nautintoa, rakkautta, lämpöä ja pehmeyttä niin itseltäni kuin muilta, syvään juurtunut uskomus arvottomuudesta alkoi sulaa.
Kaikilla meistä on sisällään kipeitä osasia, mutta niitä voi oppia ymmärtämään ja hoivaamaan aikuisena, nyt ja tässä. Voi oppia antamaan itselle sitä, mistä on jäänyt vaille. Näkemään arvokkaana oman, ainutlaatuisen elämänsä.
Jokainen ihminen tällä planeetalla ansaitsee hyvää. Jokainen ansaitsee tuntea turvaa, kylläisyyttä, nautintoa, iloa, mielihyvää. Jokainen täällä on myös kaiken tuon vastaanottamisen arvoinen.
Vaikka joskus kasvamme uskomaan ettemme ole, ei koskaan ole myöhäistä harjoitella kokemaan toisella tavalla. Hipaisemaan omaa ihoa, silittämään kehoa. Ottamaan vastaan yhtä isolla rakkauden kauhalla, kuin toiselle antaa.
Sisäiset muutokset eivät ole yksinkertaisia, vaan usein elämää suurempia oivalluksia ja harjoituksia. Ei ole helppoa korvata sisäistä ”minä en riitä” -lausetta vahvalla ”minä riitän juuri näin” -uskomuksella – mutta haluan luottaa siihen, että se on jokaiselle meistä mahdollista.
Sisäisiä kipujaan voi oppia katsomaan lempeydellä – ja lempeys, se jos joku, on hoitavaa.
Sisäisiä kokemuksiaan voi oppia hoivaamaan harjoitusten kautta. Minun ja Susanna Jussilan uudet Lempeyttä keholle –kortit kutsuvat pysähtymään oman itsesi ja oman kehosi äärelle, juuri sellaisena kuin olet. Tutustu kortteihin täällä:
Aijaijaijai! Miten MONTA kertaa olen ollut jossain kuumottavassa elämänvalintakohdassa, valtavien käänteentekevien hetkien äärellä, jossa olen piinannut itseäni siitä, että tuonne vai tänne.
Juuri eräs rakas asiakkaani löysi tunnissa sydämestään, itseensä palautuessaan, intuitiivisen selkeyden ja vastauksen jota oli monta viikkoa välillä ihan paniikissa kuumotellut, ja josta oli kehkeytynyt sisäisyyteen aivan valtava kaaos, ymmärrettävästi.
Mitä olen oppinut kuumottavien ja kärvistävien kysymysten tilojen ja elämänpaniikkiratkaisu-asioiden suhteen:
– Huomaa, miksi piinaat itseäsi? Se on kenties olennaisempi lähtökysymys kuin se, mitä pitäisi valita.
– Kysymysvalintakriisipaniikkikohdat elämässä ovat monesti ihan mielettömiä läpimurron portteja, ja niiden kautta voi löytää valtavasti itsearvostusta ja sydämen avautumista.
– Siksikin kysymysten tilat kestävät sen aikaa, kuin ne kestävät – niiden pohjimmainen tarkoitus on voimauttaa pikemminkin kuin löytää ”oikea vastaus” (joka kyllä löytyy).
– Kysymysten tiloissa yleensä aina pelottaa ja ahdistaa – ja vastausten kautta yritämme löytää turvaa. Mutta et tarvitse ENSIN vastausta saadaksesi turvaa eli levollisuutta, vaan turvaa löytääksesi sydämesi äänen.
– Siksi olennaista onkin siis luoda itselleen turvaa ja yhteyttä ja tarjoilla itselleen kaiken maailman lempeyttä silloin, kun on tällaisessa myllyssä. Olla ikään kuin ”feminiinisesti”, pehmeästi, herkästi, auki, sen sijaan että puskee itseään maskuliinisesti ja mentaalisesti. Puskemisesta syntyy mentaalisia ratkaisuja, ja oma sydän jää herkästi sivuun.
– Mitä jos JUURI NYT TÄLLÄ PUNAISELLA SEKUNNILLA ei tarvitsekaan valita tai tietää mitään? Vaan voisikin ottaa iisimmin ja hoivata itseään, jolloin intuitio alkaa toimia. Sallia elämän virrata ja näyttää?
Oletko jo tutustunut uuteen kirjaani Sydänvoimaa muutokseen? Se auttaa lempeästi sisäisen turvan ja sydämen äänen äärelle.
Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Tämä on tositarina työpaikalta siitä, kuinka tietoisuus- ja tunnetaidot ovat auttaneet selviämään arjen haasteista ja tuottaneet myönteisiä muutoksia.
Kerran pelatessaan Angry Birds -peliä Niklas sai oivalluksen, että tässä on tietyllä tavalla tosi vahva linkki johtamiseen. Angry birds on tosi koukuttava, siihen jää kiinni ja sitä pelaa kauan. Niklas jäi miettimään, minkä takia se on niin koukuttava. Monessa muussa pelissähän sulla on aseita, sitten tulee hirviöitä nurkan takaa ja niitä hirviöitä ammutaan. Sulla on kolme elämää ja kun ne kolme elämää on menneet, sä kuolet ja se peli alkaa alusta. Angry Birds ei ole tällainen peli, että siinä joutuisi pelkäämään pelin ja elämien päättymistä, vaan siinä sulla on lintuja ja sä ammut sikoja. Kun saat kaikki possut ammuttua, pääset seuraavaan maailmaan. Sä et koskaan kuole, sulta ei koskaan mene ne elämät vege. Sä saat tehdä sitä juttua niin kauan, kunnes sä onnistut. Sulle ei tule sen pelin aikana koskaan sellaista pelkotilaa, että nyt tulee joku monsteri tai muu, joka hyökkää mun kimppuun.
Niklas tajusi silloin sen pelin aikana, että ei vitsi, miten me saataisiin aikaan työyhteisöön sellainen tilanne, jossa me saataisiin ihmiset enemmän keskustelemaan onnistumista ja niistä positiivista jutuista. Se on kuitenkin se, mikä meitä ruokkii ja motivoi, että me yrityksenä pärjätään. Niklas muutti esimerkiksi heidän yrityksensä kehityskeskustelut oivalluksensa jälkeen ”fiiliskeskusteluiksi”. Niissä ei enää listattu, missä ihminen on hyvä tai huono, vaan lähdettiin siitä, että ”hei jutellaas siitä, että missä sä olet onnistunut”. ”Missä sä haluat onnistua paremmin?”. Lopputulos oli, että kehityskeskusteluista poistettiin kokonaan negatiivinen kehittämisalusta. Kyllähän ihmiset haluavat jakaa omia onnistumisiaan esimiehen kanssa ja lähtökohtaisesti pyrkivät hyvään.
Samoihin aikoihin silloin muutama vuosi sitten oli tosi tiukka vuosi. Niklas tiimeineen huomasi, että myynti oli 48 prosenttia vuositavoitteesta jäljessä. Mikä on tyypillistä tuollaisessa tilanteessa, on se, että johto rupeaa raportoimaan asiasta viikoittain ja tökkii myyntiä, että ”hei me ollaan nyt 40 pinnaa jäljessä, nyt me ollaan 45 pinnaa jäljessä”. Niklaksen yrityksessä Angry Birdsin käynnistämän oivalluksen ja kehityskeskusteluista saatujen oppien jälkeen päädyttiin lopettamaan raportointi kokonaan. Yrityksessä keskityttiin siihen, että joka viikko keskusteltiin, mitä hyviä onnistumisia meillä on ollut ja mitä on tulossa. Vuoden lopussa yrityksessä oltiin 8 prosenttia yli budjetin. Niklas toteaa, että siksi hänellä on Angry Birds -pehmolelu työpöydällä muistuttamassa onnistumisiin huomion kiinnittämisen tärkeydestä pelolla johtamisen sijaan.
Tämä on tositarina työpaikalta siitä, kuinka tietoisuus- ja tunnetaidot ovat auttaneet selviämään arjen haasteista ja tuottaneet myönteisiä muutoksia.
Tuntuu, että palautumiseen on hankalaa käyttää aikaa kiireessä ja juuri silloin, kun sitä intuitiivisesti tuntisi eniten tarvitsevansa. Veerasta tuntui, että hän ei oikein saanut otetta kiireestään, kunnes pienten onnistumisten kautta hänelle nousi ymmärrys, että ei tämä tästä katoa ja rentoutumiselle vain on luotava päivittäinen rutiini. Koska elämässä tapahtuu koko ajan asioita, on tärkeää löytää tavat säilyttää hallinnan tunne sallimalla ja hyväksymällä tapahtumat sekä pitämällä huolta tasapainoisesta palautumisesta.
Veeran yrittäjävetoisella työpaikalla kävi niin onnellisesti, että viime syksystä alkoi töissä kova tahti ja töitä riitti valtavasti. Oikeastaan niin valtavasti, että tahti oli liian kova. Kaikki ihmiset kävivät ylikierroksilla ja sitten kun vielä oltiin täysin etänä, niin pahimmillaan ihmisten päivät täyttyivät niin, että saattoi olla 4-5 etäpalaveria. Kun kaikki tehtiin etänä, niin silloin sellaista luonnollista siirtymää, luonnollista tauottelua tai sitä työpöytäaikaa ei jäänyt riittävästi. Veera tiedosti koko ajan, että nyt jos koskaan kannattaisi tehdä enemmän mindfulness- harjoitteita, ja vaikka lyhyempiä, jotta keskittyminen säilyisi. Veera ajautui kuitenkin totaaliseen ylivirittyneeseen tilaan ja hänelle oli koko ajan vaikeampaan ja vaikeampaa saada itsensä muutama vuosi aiemmin oppimiensa ja hyväksi havaitsemiensa meditaatioharjoitusten pariin.
Veera kuitenkin teki mindfulnessia ja meditaatiota kiireen keskelläkin satunnaisesti. Hän teki omaa pientä tutkimusta käyttäen Oura-sormusta ja älykelloa. Hän huomasi, että aina, kun hän teki harjoitteen, hän olin keskittyneempi, kivempi muille ja sai enemmän aikaan. Veera teki merkinnät päiväkirjaan, jotta voisi itselleen todentaa, että harjoittelu ei ole huuhaata ja muistaa hyvät tulokset vielä jälkeenpäin. Harjoitus näytti tekevän yöunesta aina palauttavampaa. Mutta siitäkin huolimatta työtahti oli jotenkin sellainen, että aluksi Veera ei saanut harjoitteluun otetta. Mutta nyt tänä syksynä hän on taas saanut harjoitteluaan rytmitettyä arkeensa kunnolla. Älylaitteiden myönteiset tulokset toivat hyvän motivaation saada harjoitus rutinoitua arkeen.
Myöhemmin Veera on monesti pohtinut sitä, että mitä hänessä tapahtui, kun hän tiesi, että hänen pitäisi tehdä harjoitteita ja se auttaisi päästämään pahimmista ajatuskierteistä ja stressitilasta irti. Hän tunsi, että ei ole liian kiireen keskellä enää kiva ihminen. Hän tunsi olevansa koko ajan kuin puristimisessa; kärsivällisyys oli tosi matala ja hän huomasi ärsyyntyvänsä koko ajan tosi herkästi, mutta ei siitäkään huolimatta saanut itseään tekemään meditaatiota. Melkein vuoden ajan se oli tosi haasteellista, mutta nyt hän on päässyt siihen, että tekee mindfulness -harjoituksia päivittäin.
Veera sanoo olevansa onnellinen, että on löytänyt mindfulnessin, koska kokee olevansa äärimmäisen työorientoitunut, työkeskeinen ja suorituskeskeinenkin ihminen. Älylaitteet antavat hänelle hyvää faktaa sille, että hänen kehonsa ja mielensä tarvitsevat palauttavia meditaatiohetkiä päivittäin.
Tämä on tositarina työpaikalta siitä, kuinka tietoisuus- ja tunnetaidot ovat auttaneet selviämään arjen haasteista ja tuottaneet myönteisiä muutoksia.
Tietoisuustaitojen avulla voit saada itseluottamusta omaan esiintymiseen ja myötätuntoisempaa suhtautumista mahdollisiin epäonnistumisiin. Tietoisuustaitojen harjoittelun avulla Sanni on huomannut päätyneensä tilanteeseen, jossa hän saattaa mennä palaveriin tai presentoimaan ilman, että harjoittelee tai valmistautuu juuri lainkaan. Luottaen omaan ammattitaitoon ja intuitioon sekä siihen, että pystyy tilanteessa olemaan rauhallinen. Ottamaan vaikka tauon siinä ihan kesken kaiken.
Sanni on alkanut pitämään siitä, että ei tarvitse enää ennen puheenvuoroa hokea mielessään mantraa, että ”sit mun pitää muistaa tää ja mun pitää käydä läpi tää”. Hänestä tuntuu, että tilanteet rakentuvat kummallisella tavalla aina tosi omanlaisiksi kokonaisuuksikseen. Tietysti on päiviä, kun hänestä tuntuu, etteivät sanat tule suusta ja on vähän takkuista. Toisinaan taas esiintymistilanne on melkein kuin jonkinlainen taideteos. Ehkä se on eräänlaista intuitioon luottamista. Siihen sisäiseen omaan viisauteen tai ns. gut feelingiin luottaen, että siinä hetkessä tulee oikeat sanat ja rakenteet aivan varmasti. Se on Sannista tosi mahtava tunne.
Sanni on huomannut ajattelevansa, että jos joskus kaikki menisi pieleen (mitä ei ole edes tapahtunut), että hän esimerkiksi jäätyisi kesken presentaation, niin hän sanoisi kuulijoille, että nyt mä jäädyin. Hän sanoisi, että ”Nyt mä unohdin kaiken, mitä mun piti sanoa. Nyt musta tuntuu, että mä tarviin tähän tauon.” Sanni ei myöskään olisi enää niin pettynyt itseensä ja ruoskisi itseään, että ”ei oo todellista, et sä mokasit tässäkin”. Sannista on tullut myötätuntoisempi itseään kohtaan.
Sanni ei ole varma, onko ennen mindfulness -harjoittelua koskaan sanonut mitään kivaa itselleen, esimerkiksi että ”sä oot mahtava, että et sä riität ja sä oot tosi hyvä”. Hän on ollut hyvin itsekriittinen. Sannilla on ollut päällimmäisenä aina mielessä, että asiat voisi tehdä paremmin ja voisi olla etevämpi, nopeampi, voimakkaampi sekä fiksumpi. Sanni on ollut ruoskija itselleni koko elämänsä ajan. Aina siellä on ollut se mutta-sana. Olihan toi ihan hyvä; mutta. Sanni on nähnyt sisäisen kriitikon olkapäällään naputtamassa ihan kaikesta. Oot tätä ja oot tätä ja et oo sitä ja näin. Hän kokee saaneensa meditaatiosta aivan valtavan avun siihen, että aina kun pään sisäisen kriitikko siihen tulee edelleen ja totta kai se edelleen usein tulee, niin hän saa nuo ajatukset ikään kuin vaiennettua ja huomion siirrettyä myötätuntoisempaan ja rakentavampaan ajatteluun.
Tämä on tositarina työpaikalta siitä, kuinka tietoisuus- ja tunnetaidot ovat auttaneet selviämään arjen haasteista ja tuottaneet myönteisiä muutoksia.
Kun kiire painaa päälle, kärsivällisyys heikkenee, eikä silloin välttämättä ole helppoa ottaa toisten mielipiteitä huomioon – etenkään, jos ne näyttävät olevan ristiriidassa omien ajatusten kanssa. Egon ja omien ajatusten puolustamisen nostattamat negatiiviset tunteet voivat tulla yhteistyön tielle, jolloin tarvitaan nöyryyttä, itsetutkiskelua ja päällimmäisten tunnereaktioiden läpinäkemistä.
Joni oli valmistellut esityksen siitä, kuinka hänen yrityksessään voitaisiin parantaa kannattavuutta. Hän oli käynyt johdon sekä omistajien kanssa esitystä läpi ja kaikki olivat sitä mieltä, että joo, tämä on hyvä näin.
Sitten Joni esitteli suunnitelmansa projektipäälliköilleen. He olivatkin sitä mieltä, että tämä on aivan paska, tämä on niin susipaska, kun voi olla, eihän näin voi kukaan edes ajatella. Silloin Jonin ensimmäinen reaktio oli defenssi. Hän tunsi halua puolustautua ja pitää kiinni suunnitelmastaan. Joni koitti perustella, minkä takia tällainen suunnitelma on tarpeellinen, hyvä ja näin nyt pitäisi tehdä. Hän päätti kuitenkin käydä esitystä läpi yhden projektipäällikkönsä kanssa, joka on aika kriittinen, mutta jonka mielipiteitä hän arvosti.
Jonin ensimmäinen reaktio oli, että nyt häntä vastaan hyökätään. Mutta sitten rauhassa asiaa itsensä kanssa tarkastellessaan hän oivalsi, että eihän tässä tilanteessa kukaan tahallaan ole ilkeä. Kaikilla on yhteinen tahto tehdä tästä hyvä ja saada hommat toimimaan yrityksen parhaaksi.
Lopulta Joni pystyi pääsemään ensireaktiostaan yli ja alkoi nähdä, että projektipäälliköiden perusteluissa on pointtia. Ehkäpä asiaa olisi syytä katsoa tuosta projektipäälliköiden nostamasta näkökulmasta. Joni istui heidän kanssaan palaveriin ja lähti rakentamaan uutta suunnitelmaa yrityksen kannattavuuden kohentamiseksi puhtaalta pöydältä; toisesta näkökulmasta.
Nyt Joni on tavannut projektipäällikköjensä kanssa asian tiimoilta jo 3-4 kertaa. Hän keskeytti prosessin, jossa oli jo yrityksen hallituksen hyväksyntä. Nyt uusi suunnitelma etenee ja se on paljon, paljon alkuperäistä parempi.
Joni on harjoittanut mindfulnessia ja meditaatiota noin kolme neljä vuotta. Hän kertoi, ettei ole varma, olisiko pystynyt vastaavaan 5 vuotta sitten; pääsemään yli oman egon kolauksesta, ottamaan vastaan muiden hyvin kriittiset palautteet ja sen jälkeen nöyrästi rakentamaan toimintasuunnitelma heidän kanssaan paremmaksi. Päätöksenteossa on hyvä olla kykyä kyetä peruuttamaan huomatessaan, että nyt tulee hyvin voimakkaita signaaleja toiseen suuntaan, vaikkei se ole helppoa ja on vastoin voimakasta ensireaktiota. Joni toteaa, että kun omaan egoon sattuu, niin tarvitaan vähän tilaa ja hetki sulattaa sitä, että ihmiset ei haluakaan tehdä sitä, mitä mun mielestä piti tehdä. Tällöin pystyy kuuntelemaan muita ja huomioimaan myös toisten näkökulmat.
Elämä satuttaa meistä jokaista omalla tavallaan. Joskus nuo haavat ovat niin syviä ja arkoja, ettei niitä pysty kuin vähän paikkaamaan ja jatkamaan eteenpäin. Siksi monet henkiset ja tunnepuolen haaverit kulkevat mukanamme pitkiäkin matkoja. Ne ovat kuin näkymättömiä taakkoja, lisäpainoja, joita roudaamme hartioillamme ilman, että edes itse sitä huomaamme.
Aika ei varsinaisesti paranna haavoja, mutta se antaa meille etäisyyttä tarkastella tapahtunutta turvallisen matkan päästä. Juuri kokemus turvallisuudesta on se tekijä, mikä auttaa meitä palaamaan takaisin menneeseen ja käymään läpi tunteita ja kokemuksia, joita ei ole ehkä aikaisemmin pystynyt käsittelemään. Tai kenties niitä on osannut hahmottaa rationaalisen mielensä tasolla, analysoida ja pohtia, miten vaikeat elämäntapahtumat ovat vaikuttaneet itseen, omiin valintoihin ja ihmissuhteisiin. Mutta todellinen paraneminen tapahtuu kehossa ja kehon kautta.
Satuttavia muistoja ja soluihin tallentuneita tunnekokemuksia ei voi vapauttaa sisältään ainoastaan järjen ja ajattelun avulla. On uskallettava tuntea ja mennä läpi sen, mikä tuntui joskus ylitsepääsemättömältä. Liian isolta ja pelottavalta. Usein tähän tarvitaan ammattilaisen apua – ihmisen, joka on koulutettu kannattelemaan suurimpia suruja ja opastamaan sinua tunnemyrskyssä ilman, että se käy liian raskaaksi.
On hyvä oppia keinoja, joilla tunteiden syvässä päädyssä voi käväistä turvallisesti ja palata sitten takaisin tähän hetkeen. Reissu reissulta sukeltelu muuttuu tutummaksi. Se ei enää saa henkeä salpautumaan eikä sydäntä pakahtumaan pelosta. Toisen ihmisen hoivaavan läsnäolon saattelemana sisäinen turvan kokemuksesi alkaa vahvistua ja saat rohkeutta ja keinoja navigoida oman sisimpäsi aallokoissa.
Ei ole sattumaa, että menneisyyden raskaimmat taakat ja suurimmat möröt palaavat luoksesi usein juuri silloin, kun kaikki on paremmin kuin hyvin. Kun olet viimein päässyt tasapainoon itsesi kanssa ja löytänyt rinnallesi turvallisia ihmisiä, ehkä suuren rakkaudenkin. Mitä turvallisemmalta ja vakaammalta olosi tuntuu, sitä enemmän tilaa vapautuu asioille, jotka ovat odottaneet sisälläsi vuoroaan. Joskus kutsu käy yllättävän tapahtuman kuten muutoksen, sairastumisen tai muun elämän mullistuksen muodossa.
Vaikka vanhojen painolastien purkaminen on työlästä ja paikoin pelottavaakin, se on ennen kaikkea mahdollisuus. Mahdollisuus kurkistaa itseensä syvemmin. Mahdollisuus vapautua siitä, mikä pidättelee, puristaa ja pitää kiinni menneessä. Mahdollisuus avautua elämälle entistä enemmän itsensä näköisenä.
Olen yllä kuvannut sitä, miltä traumasta toipuminen voi tuntua. Tämä on tietenkin vain yksi tarina ja jokaisella meistä on omansa. Kun käytän sanaa trauma, haluan muistuttaa, että kyseessä on varsin tavallinen ilmiö. Lähes jokainen meistä kokee elämänsä aikana jonkinasteisen trauman joko suoraan tai epäsuoraan. Kyse ei suinkaan aina ole yksittäisestä järkyttäneestä tapahtumasta, vaan monien epäsuotuisten olosuhteiden ja elämäntapahtumien summasta.
Useimmiten trauman juuret ulottuvat pitkälle lapsuuteen. Traumat voivat oireilla elämän aikana monilla eri tavoilla, psyykkisinä ja fyysisinä oireina. Toisaalta trauma voi kulkea mukana pitkiäkin matkoja ilman, että sen olemassaoloa varsinaisesti huomaa tai osaa yhdistää siihen, mitä on meneillään. Se on ikään kuin piilossa simpukan kuoren sisällä. Ei varsinaisesti pidä meteliä itsestään ennen kuin kuori on valmis avautumaan ja kaikki sen sisälle säilötty huutaa sinua luokseen.
Kivusta ja toisinaan loputtomaltakin tuntuvasta itkusta huolimatta tuon simpukan sisältä voi löytyä myös jotain kaunista ja mittaamattoman arvokasta. Entistä autenttisempi itsesi.
”Narsistin kanssa eläminen on enemmän tai vähemmän traumaattista hänen elämänkumppanilleen. Yleensä narsisti halveksii, vähättelee, alistaa, nöyryyttää ja syyllistää kumppaniaan. Usein kumppani kokee olevansa vastuussa siitä, että parisuhde ei toimi. Narsistin tavoite on, että lopulta kaikki vastuu ja syy on molempien mielestä kumppanin: ”Anteeksi, että olin sellainen, että sinun oli pakko kohdella minua huonosti”. ”
(Joutsiniemi, Kaulio, Mäkelä yms. Naimisissa narsistin kanssa. s.55. Minerva Kustannus Oy. 2013)
Yllä olevan otteen poimin tähän kirjoitukseen siksi, että ymmärtäisimme faktan, ettei kaikissa suhteissa yksinkertaisesti ole mahdollisuutta terveeseen, oikeudenmukaiseen ja tasavertaiseen vuorovaikutukseen. Hyväksyessä edellämainitut faktat on askeleen lähempänä toteuttamaan omia oikeuksia, tarpeita ja toiveita.
Jos koet olevasi parisuhteessa, jossa toiveesi ja tarpeesi jatkuvasti ohitetaan ja jossa voit pääosin huonosti, vastaa alla oleviin kysymyksiin antaen itsellesi luvan vastata mahdollisimman rehellisesti ja itseäsi kunnioittaen, sekä arvostaen.
Kysymykset auttavat selkiyttämään terveen ja epäterveen parisuhteen eroja, niiden vaikutuksia, sekä keinoja puuttua omaan haastavaan suhdetilanteeseen.
Jos koet kysymyksiin vastaamisen haasteellisena, voit kuvitella pohtivasi hyvän ystäväsi ongelmallista tilannetta ja vastaavasi hänen puolestaan kaikella rakkaudella ja myötätunnolla.
Pelkästään kysymysten esittäminenkin itsellesi on jo arvokasta, vaikka selkeitä vastauksia ei juuri nyt löytyisikään.
Voit kysyä kysymykset itseltäsi uudestaan aina niinä hetkinä, jos epäröit suhteessasi tapahtuvia asioita, sekä omia ajatuksiasi, tunteitasi ja kokemuksiasi.
Hyvän parisuhteen edellytyksiä ovat muun muassa: luottamus, turvallisuus, joustavuus, molempien panostus suhteen hyvinvointiin, sekä enimmäkseen onnistunut vuorovaikutus. Katosivatko ne suhteen alkuaikojen jälkeen ja tuliko niiden tilalle esimerkiksi: syytöksiä, pelottelua, uhkailua, epäluuloja, sairaalloista mustasukkaisuutta, sekä kontrollointia, eristämistä ja nöyryyttämistä? Jos vastasit kyllä, olen pahoillani, ne ovat henkistä väkivaltaa ja sitä ei koskaan tarvitse tai pidä sietää missään määrin.
Jos nykyinen tilanne parisuhteessa jatkuisi ilman minkäänlaisia muutoksia seuraavat kymmenen vuotta, olisinko valmis jäämään tähän suhteeseen?
Onko kohtuullista, että parisuhde, jonka tulisi olla rakkauden ja turvan tyyssija aiheuttaa jatkuvaa/usein toistuvaa pahaa oloa?
Onko kohtelu, jota olen saanut/saan osakseni oikein minua kohtaan? Onko minulla oikeus puolustaa ja suojella itseäni?
Voivatko lapseni pitää kotiamme ja meidän aikuisten välistä rakkautta turvallisena?
Koenko parisuhteessani jatkuvaa pelkoa, uhkaa, syyllisyyttä ja niistä seurannutta stressiä?
Missä menee kohtuullisuuden raja ystäväni kohdalla? Entä itseni?
Mikä olisi pahin mahdollinen seuraus, jos lähtisin suhteesta? Keneltä voisin pyytää ja saada apua ja tukea?
Onko minulla oikeus tehdä päätöksiä ja ratkaisuja ilman hänen suostumustaan?
Voinko luottaa omaan selviytymiskykyyni elämässä ilman häntä?
Lopuksi: Muistathan luottaa omaan arviointikykyysi. Ja jos koet sen heikentyneen parisuhteen aikana, muista jutella luotettaville ystäville, sekä ammattilaisille, jotta saat rauhassa jäsenneltyä ajatuksiasi.
Lahjaksi sinulle luku Sydänvoimaa-kirjani toisesta osasta: Kohti sydämen unelmia
Sydämen unelmat ovat intuitiivista kuisketta ja kutsua sellaisiin juttuihin ja tunnelmiin, joissa voimme toteutua autenttisena itsenämme. Mielen halut ja egon draivit kumpuavat täyttymättömistä tarpeistamme, sieltä missä jotain ”puuttuu”. Jos et hoivaa itseäsi, et voi olla kovin tuunaantunut sydämen kutsuihin vaan vedät pikemminkin täyttymättömien tarpeiden eli egon draivien kautta. Silloin saattaa sekoittaa mielen halut ja sydämen unelmat keskenään. Hyvä asiain tsekkailutapa on kuulostella, mitä tunteita saisin kokea, jos unelmoimani asia tapahtuisi? Mitkä tarpeet täyttyisivät? Pointti ei ole, ettei tarpeita saisi olla, vaan että alkaa huolehtia niistä lempeästi jo nyt. Tarkoitus ei myöskään ole häivyttää unelmiasi vaan avautua vastaanottamaan nyt sydämesi kautta niitä tunnelmia, jotka liittyvät myös haaveisiisi.
Olen saanut kokea monia unelmiani asioita, ja sellaista, mistä en ole osannut haaveillakaan. Laiffiini manifestoituu juuri niitä asioita, suuria ja pieniä, aivan kuten olen niitä intuition myötä visioinut tai kuullut. En tarvitse niitä onneeni, ja siksi ne pälähtävät kehiin helposti.
Tietoinen luominen tai intuitionsa seuraaminen ja elämälle tällaisenaan suostuminen on tavallaan kummallinen paradoksi. Ei elämä aina tunnu niin virtaavalta tai mahtavalta, ja miksi tarvitsisikaan? Haasteet ovat myös kasvun kutsu, johon kuuluu jumittamista ja alitajuista vastustusta. Sydän avautuu hyväksymisen prosessin kautta. Kun itseään tukee mahdollisimman lempeästi ja samalla tsiigailee vastuullisesti peiliin, kasvua tapahtuu ja virtaus lavenee oivallusten myötä. Tietoisen luomisen ja manifestaation ydin ei ole henkisten hilavitkuttimien kanssa pyyhältäminen uudenkuun seremoniasta toiseen (se voi olla pikemminkin hauskaa viihdettä), vaan erittäin maanläheisesti itsensä kohtaaminen tunne- ja tarvetasolla. Kun oma malja alkaa täyttyä, elämän hyvä alkaa virrata.
Mielen halut ja egon draivit kumpuavat täyttymättömistä tarpeistamme, sieltä missä jotain ”puuttuu”
Reissullani olen tullut pikku hiljaa yhä tietoisemmaksi kulloisistakin motiiveistani ja olen voinut ottaa tarpeistani eri tavalla koppia. Jotkut unelmat, tai pikemminkin mielen tulkinnat sydämen unelmista, ovat hiipuneet ja tilalle on tullut toisenlaisia sydänkutsuja.
Aikaisempaa työelämääni sanelivat enemmän egon ja mielen halut: suorittamalla ja paahtamalla yritin ”päästä jonnekin” missä olisin vihdoinkin saanut ”ansaitsemaani” arvostusta, rakkautta ja nähdyksi tulemista. Egoni sai osumaa, kun koin lähteväni entiseltä alalta lippu maata viistäen: ei täältä koskaan saanutkaan ihan sellaista, mitä tulisydämin oli lähdetty hakemaan. Tuo runttukohta on parhaista asioita, joita sydänpolulleni on tapahtunut – se riisui tarvetta ohjailla elämää mielen kautta ja toisaalta aloin itse ottaa enemmän vastuuta tarpeistani. Hankalat tunteet myös katapulttasivat polullani eteenpäin: kiukku auttaa irtautumisessa ja itselle tärkeän suojaamisessa.
Sydämen unelmat ovat intuitiivista kuisketta ja kutsua
Sydänjutuissanikin oli aiemmin enemmän läsnä enemmän alitajuista egomotivaatiota. Tähtäsin aatoksissani englanninkielisille markkinoille sekä tekstieni että asiakastyöni kanssa. Nuo tavoitteet ovat ajan myötä menettäneet latinkinsa – sen alitajuisen ydyn, että sitten tulisin ymmärretyksi. Jokin ponnistelu on tipahtanut tekemisistäni pois. On ihan ymmärrettävää, että ”ego kiinnittyy” sydämen unelmiin ja tekee niistä vipuvarren tarpeiden täyttämiseksi. Samanaikaisesti on myös luonnollista ja suorastaan sielullinen impulssi, että voimaantuneisuuttaan tai löytämiään aarteita haluaa jakaa myös toisten kanssa. Nämä kaksi virtausta ovat minussa löytäneet balanssiin joka näkyy niin, että hulluna aaltojen perässä melomisen sijaan lepuutan surffilautani päällä auringossa, ja kun oikea aalto saapuu kohdalle, lähden matkaan.
Olen auki sille, mitä sydämestäni kulloinkin kumpuaa, eikä mikään sydänläikkeideni ulkoinen ilmineeraus ole poissuljettua. Esimerkiksi enkuksi tekeminen on yhä ihan mahdollista, mutta motiivit ovat muuttuneet. Draivissa ei ole mitään vikaa – ah, miten ihanaa on seikkailla päättäväisesti menemään – mutta näinä päivinä minulle riittää, että ymmärrän ja näen itse itseäni. Voin levätä ja nautiskella.
Ja nyt ystävä hyvä, älä liiskaannu jutuistani yhtään: motiivisi saavat olla juuri mitä ovat ja saat haluta mitä haluat. Olemme ihmisiä ja meillä on eri elon asioissa milloin mitäkin vaikuttimia – se on luonnollista ja aivan jees! Reissun varrella voi auttaa sen tiedostaminen, miksi haluaa mitäkin, ja mitä selkeämmin tulee tietoiseksi tarpeistaan sitä helpompaa niitä on hoivata suoraan, odottelematta lottopotteja.
Se haavoittunut osa meitä joka uskoo, että tarvitsen ihanan parisuhteen, täyttymyksellisemmän duunin tai enemmän rahaa jotta voin voida hyvin, on kytköksissä mielen haluihin. Usein kuvioon liittyy alitajuista, tunnistamatonta arvottomuutta ja tarpeiden täyttymättömyyttä. Epäilemme, voimmeko jonain päivänä saada asioita joita niin kaipaamme. Se estää tekemästä pieniä, ilahduttavia juttuja, kohtaamasta kipujamme jeesaajan avulla, ja pitää kiinni luulossa, että vaatisi niin paljon, jotta voisi olla hyvä olla.
Lepuutan surffilautani päällä auringossa, ja kun oikea aalto saapuu kohdalle, lähden matkaan
Uskon, että jutskani ovat virranneet ihanasti, koska olen sielusta asti ilossa siitä mitä teen. Samalla tuntuu neutraalilta: ei ole pakko tehdä asioita joita nyt hustlaan, eikä niiden tarvitse johtaa minnekään. Ja silti on ihanaa oppia uutta, avautua ja kasvaa. Mutta jos haluan ryhtyä laaman kasvattajaksi tai purjehtijaksi, voinhan valita niinkin. Ajatus siitä, että kaikki on mahdollista, konkretisoituu sen myötä, että tekee juttujaan kärvistelyjenkin läpi ja voimautuu. Jos olen voinut kirjoittaa kirjoja ja perustaa itselleni uuden ammatin, voisin kai oppia laamahommeleitakin?
Intuitio johdattaa ihan omalla tavallaan, joka ei seuraile mitään rajoittuneen mielen logiikkaa. Olen oppinut kysymään itseltäni, miten jokin voisi olla mahdollista ilman, että minun tarvitsee tietää, miten se olisi mahdollista. Jos intuitio jotain ehdottaa tai maalailee, se tarkoittaa sitä, että asia on mahdollinen ainakin jossain muodossa. Muuten sitä ei pystyisi edes kuvittelemaan. Kun on turvaa, voi olla utelias. Jos on turvaton, on tosi takertunut siihen, että aina pitäisi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten.
Jos voisin sanoa jotain noin kymmenen vuoden takaiselle itselleni, se olisi: huolesi siitä, mitä tapahtuu jos alat ottaa askeleita kohti sydänpolkuasi, ovat ihan turhia – pelkkiä peitetarinoita. Intuitio tulee näyttämään tietä, ja jokainen pelko, hämärä kohta, hyppäys tuntemattomaan ja kaikki se mitä eniten pelkäät, tulee voimauttamaan ja vapauttamaan sinua kaikkein syvimmin. Lopulta et maindaa enää mistään mitä muut ajattelevat tai sanovat sinulle olevan mahdollista. Elät ihan omassa virtauksessasi.
Olennainen kysymys ei ole, ovatko unelmasi mahdollisia sitten joskus vaan mikä tuottaisi sinulle iloa juuri nyt?
Intuitio on aina ”oikeassa”, mutta meillä voi olla paljon pelkoa ja ehdollistumia, jotka estävät kuulemasta sitä. Saatamme myös luulla, että jos asiat eivät menekään niin kuin mieli oli intuition ääntä tulkinnut, homma on pielessä.
Eräs asiakkaani haaveili ihanassa talossa luonnon keskellä asumisesta ja levollisesta hoitotyön tekemisestä. He etsivät miehensä kanssa taloa, ja kokivat löytäneensä juuri oikean saatuaan paikasta hyvät vibat. Pariskunta pyyhälsi neuvottelemaan pankista lainatarjouksen, mutta talokauppa menikin sivu suun. Intuitiivinen asiakkaani oli ihan hajalla: ”eikö sisäinen ohjaukseni toimikaan, eikö unelmani olekaan mahdollinen?”
Kyllä intuitio toimii, mutta asiat eivät aina mene niin kuin mieli on sen viestiä tulkinnut. Koska asiakkaalleni tuli talosta niin hyvät tunnelmat, voi olla, että homman pointti olikin mennä saman tien pankkiin ja saada hyvä lainatarjous. Paitsi että oikea talo tulisi kohdalle oikeassa kohtaa, asiakkaani elämään on ilmaantunut kaikenlaista muuta mitä hän ei osannut vielä talokauppakohdassa uumoillakaan. Sisäinen johdatus näkee kirjaimellisesti mielettömän suuren kuvan. Siksi korostan niin paljon sisäisen, psykologisen turvan rakentumisen merkitystä – uskaltaaksemme olla tietämättömyyden tiloissa ja johdatuksessa. Sen sijaan, että vaipuisimme takaisin vanhaan arvottomuuteen masistelemaan.
Olen oppinut kysymään itseltäni, miten jokin voisi olla mahdollista ilman, että minun tarvitsee tietää, miten se olisi mahdollista
Sydänpoluillaan voi tehdä sen, mitä intuitio seuraavaksi askeleeksi ehdottaa, ja sitten päästää irti. Kivasti sanottu, mutta useinhan kuumotamme jänskäyksissämme. Iso osa sydänpolkujen alkumatkaa varsinkin on kysymysten tiloissa olemista. Jos haluaa olla eläväisesti ja intiimisti ihmissuhteissa, omassa elämässään ja ilojutuissaan, matkaan kuuluvat kaikki elämän tunteet ja pihalla olemiset. Mistä muualtakaan merkityksellisyyden fiilis ja kasvu kumpuaisivat?
Joskus kun olemme ihan hädässä, jauhamme, että ”ei auta kuin luottaa ja joku tarkoitus tälläkin on”. Se kuulostaa turvattomalta ja vähän vaativalta itseä kohtaan. Mitä jos ei tarvitsekaan luottaa ja löytää mitään merkityksiä väkisin, vaan suostua olemaan rehellisesti pihalla ja jeesailemaan itseään? Silloin kun ei luota tai tiedä, ei ehkä kuulukaan. Joskus uskomus siitä, että pitäisi luottaa kumpuaa vanhasta, sisäisestä paradigmasta jonka kuuluukin purkautua. Jos vähän mentaalisesti väkisin ”luottaa” siihen, että kyllä tämä tilanne vielä työpaikalla tai parisuhteessa helpottaa, väistääkin ehkä sydäntotuuttaan ja syvempää intuitiota siitä, että niiden on aika mennä ja jonkin uuden saapua kehiin.
Kun sisäisyydessä tapahtuu syviä muutoksia, on ihan luonnollista olla luottamatta mihinkään ulkoiseen. Voisiko oppiakin luottamaan itseensä, omaan kykyynsä luoda itselleen turvaa ja rauhaa? Suositukseni on suostua olemaan kujalla ja samalla ilahduttavasti huolehtia itsestään.
Unelmille avautumisessa kaikkein olennaisinta on hoivata sydäntään, nyt ja aina
Jokainen meistä tarvitsee polulleen lempeyttä, myötätuntoa ja tukea. Silloin, kun olo on ankea tai suunta hukassa, muista nämä 5 asiaa. Nämä lainaukset löytyvät Sanna Wikströmin romaanista Elämä ensin:
1. ”Kun avaat aamulla silmäsi, katso ympärillesi, katso itseäsi, katso tavaroitasi, katso ikkunasta ulos. ”Tämä tässä on elämä”, sano itsellesi. Tavallisessa aamussa on taikaa.” /Sanna Wikström, Elämä ensin.
2. ”Anna muiden auttaa. Älä yritä selviytyä yksin kaikesta. Jokainen meistä kaipaa joskus apua, ihan vain koska olemme ihmisiä.” /Sanna Wikström, Elämä ensin.
3. ”Muista aina pitää toivoa yllä ja odottaa ihmettä tapahtuvaksi. Ihmeet eivät aina saavu sellaisessa paketissa kuin oli ajatellut. Pidä silmäsi ja sydämesi auki ja toivoa yllä.” /Sanna Wikström, Elämä ensin.
4. ”Uskalla tehdä täyskäännös, jos siltä tuntuu. Pahinta on jäädä roikkumaan johonkin, joka joskus oli tärkeää, mutta josta on kasvanut ohitse. Kaikelle on aikansa, ja kun on saanut oppinsa, on jatkettava eteenpäin.”/Sanna Wikström, Elämä ensin.
Muistutukset ovat lainauksia Hidasta elämää -kirjailija Sanna Wikströmin esikoisromaanista Elämä ensin, joka kertoo ystävyyden voimasta. Löydät kirjan täältä:
Kirjoittaja Annukka Vauhkonen on erityisherkkä ja toipuva ylisuorittaja, joka sairastaa fibromyalgiaa. Hän kulkee kohti lempeämpää ja omannäköisempää elämää. Annukka kirjoittaa ja runoilee matkastaan Lempeämpi minä -blogissa sekä Instagramissa @lempeampimina. Hän on myös hsp-kokemusasiantuntija ja tuleva lempeän läsnäolon joogaopettaja sekä Life Coach.
Kun kuulen, että kroonisesti sairaat ovat saaneet kommentteja siitä, miten pitäisi olla kiitollinen, kun ”ei tarvitse” tehdä töitä tai ”on lupa” levätä vain kotona, se tuntuu ikävältä. Voin omasta kokemuksestani sanoa, ettei terveyden menettäminen tunnu lomalta eikä ”pakkolepoa” ole syytä kadehtia. Joudumme luopumaan monesta ja elämään omasta tahdostamme riippumatta rajoitettua elämää.
Itse antaisin melkein mitä vain, jos voisin elää niin kuin ennen. Toki monen asian muuttaisin suorituskeskeisestä ajasta ennen sairastumistani fibromyalgiaan – krooniseen kipu- ja uupumusoireyhtymään. Mutta voisinpa nyt toteuttaa uutta lempeämpää minää täydellä sydämellä ilman, että fyysinen terveys tulee esteeksi. Joudun myös pohtimaan, millaisia suuriakin muutoksia tulevaisuuteen on vielä tehtävä, jotta pärjäisin arjessani.
Sairastaminen käy työstä
Ei ole väärin väittää, että pitkäaikainen fyysinen tai psyykkinen sairaus käy välillä kokopäivätyöstä. Kipujen ja väsymyksen kanssa eläminen on jo itsessään oma uurastuksensa, mutta siihen päälle, kun lisätään esimerkiksi huoli tulevasta, etuuksien ja tukien selvittely sekä oman puolensa pitäminen, alkavat päivät todella tuntua työltä. Ja sen sijaan, että tästä työstä saisimme palkkaa, joudumme usein sietämään taloudellista epävarmuutta.
Pelko työkyvyttömyydestä on myös suuri. Olen itse tällä hetkellä opintovapaalla, mikä mahdollistaa paremmin sairauden kanssa elämisen. Minun täytyy kuitenkin hakea vaihtoehtoja ja uudenlaisia polkuja siihen, miten tulen jatkossa selviytymään. Tämä selvitystyö on tehtävä kokonaan itse, mikä on todella aikaa ja voimia vievää, puuduttavaa sekä turhauttavaa – joskus pelottavaakin.
Mukana suru menetetystä
Sen lisäksi etten pysty toteuttamaan itseäni sillä tavoin kuin toivoisin ja joudun koko ajan laskelmoimaan voimavarojani, kulkee mukanani suru kaikesta menetetystä: kivuttomuudesta, juoksemisesta, aktiivisuudesta, energisyydestä, huolettomuudesta ja spontaanisuudesta – listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Myös me kroonisesti sairaat haluaisimme nauttia elämästä siinä missä terveetkin. Välillä pelkät tavalliset askareetkin, kuten kodin siivoaminen tai kaupassa käyminen, voivat tuntua lähes mahdottomilta. Olisi ihanaa, kun tällaisia asioita ei tarvitsisi jatkuvasti puntaroida eikä terveydellisistä syistä joutuisi vähän väliä perumaan tai muuttamaan suunnitelmiaan. Epävarmuus, pettymykset ja turhautuminen ovat kuitenkin asioita, joiden kanssa on tultava toimeen.
Joten, vaihdetaanko paikkoja?
Lopuksi haluankin lempeästi kysyä: haluaako kukaan todella vaihtaa paikkoja kanssamme? Saamme olla kotona – kyllä. Saamme levätä – kyllä. Mutta jossain kohtaa nämäkin asiat muuttavat muotoaan ja menettävät merkitystään. Tarkoitan, että sana ”saada” muuttuukin ”joutumiseksi” ja siihen, ettei ole muuta vaihtoehtoa.
Elämä kroonisen sairauden kanssa on välillä myös hyvin yksinäistä. Se on hyviä päiviä ja sitten taas niitä, jolloin ollaan todella pohjalla. Toimintakykymme vaihtelee ja hetkittäin voi ulospäin näyttää siltä, että sairastava elää täysin normaalia elämää. Onkin tärkeä huomioida, että me näyttäydymme muille usein silloin, kun siihen on voimavaroja, mutta harva on todistamassa niitä tilanteita, kun oireet vievät täysin voimattomaksi.
Lempeys itseä ja muita kohtaan
Uskallan myös väittää, että moni kroonisesti sairas on kanssani samaa mieltä siitä, että me emme kaipaa sen suurempaa erityishuomiota tai -kohtelua, mutta ymmärrystä ja empaattista kohtaamista sitäkin enemmän.
Joten muistathan, että oli kyseessä mikä tahansa krooninen kipusairaus, mielenterveyden häiriö tai muu näkymätön kamppailu, sama viesti pätee kaikkien kohdalla: kipu, suru tai menetys eivät aina ole näkyviä, mutta ne ovat silti aitoja ja olemassa. Ja vaikka ihminen jaksaa näyttää reippaalta, hän saattaa silti olla sisäisen taistelun uuvuttama. Muistetaan lempeys – itseä ja muita kohtaan.
