Satuttavista muistoista ei voi vapautua pelkästään ajatuksen voimalla – Paraneminen tapahtuu kehossa

Elämä satuttaa meistä jokaista omalla tavallaan. Joskus nuo haavat ovat niin syviä ja arkoja, ettei niitä pysty kuin paikkaamaan ja jatkamaan eteenpäin. Siksi monet henkiset ja tunnepuolen haaverit kulkevat mukanamme pitkiäkin matkoja. Ne ovat kuin näkymättömiä taakkoja, lisäpainoja, joita roudaamme hartioillamme ilman, että edes itse sitä huomaamme.

Aika ei varsinaisesti paranna haavoja, mutta se antaa meille etäisyyttä tarkastella tapahtunutta turvallisen matkan päästä. Juuri kokemus turvallisuudesta on se tekijä, mikä auttaa meitä palaamaan takaisin menneeseen ja käymään läpi tunteita ja kokemuksia, joita ei ole ehkä aikaisemmin pystynyt käsittelemään. Tai kenties niitä on osannut hahmottaa rationaalisen mielensä tasolla, analysoida ja pohtia, miten vaikeat elämäntapahtumat ovat vaikuttaneet itseen, omiin valintoihin ja ihmissuhteisiin. Mutta todellinen paraneminen tapahtuu kehossa ja kehon kautta.

Satuttavia muistoja ja soluihin tallentuneita tunnekokemuksia ei voi vapauttaa sisältään ainoastaan järjen ja ajattelun avulla. On uskallettava tuntea ja mennä läpi sen, mikä tuntui joskus ylitsepääsemättömältä. Liian isolta ja pelottavalta. Usein tähän tarvitaan ammattilaisen apua – ihmisen, joka on koulutettu kannattelemaan suurimpia suruja ja opastamaan sinua tunnemyrskyssä ilman, että se käy liian raskaaksi.

On hyvä oppia keinoja, joilla tunteiden syvässä päädyssä voi käväistä turvallisesti ja palata sitten takaisin tähän hetkeen. Reissu reissulta sukeltelu muuttuu tutummaksi. Se ei enää saa henkeä salpautumaan eikä sydäntä pakahtumaan pelosta. Toisen ihmisen hoivaavan läsnäolon saattelemana sisäinen turvan kokemuksesi alkaa vahvistua ja saat rohkeutta ja keinoja navigoida oman sisimpäsi aallokoissa.

Ei ole sattumaa, että menneisyyden raskaimmat taakat ja suurimmat möröt palaavat luoksesi usein juuri silloin, kun kaikki on paremmin kuin hyvin. Kun olet viimein löytänyt tasapainoon itsesi kanssa ja löytänyt rinnallesi turvallisia ihmisiä, ehkä suuren rakkaudenkin. Mitä turvallisemmalta ja vakaammalta olosi tuntuu, sitä enemmän tilaa vapautuu asioille, jotka ovat odottaneet sisälläsi vuoroaan. Joskus kutsu käy yllättävän tapahtuman kuten muutoksen, sairastumisen tai muun elämän mullistuksen muodossa.

Vaikka vanhojen painolastien purkaminen on työlästä ja paikoin pelottavaakin, se on ennen kaikkea mahdollisuus. Mahdollisuus kurkistaa itseensä syvemmin. Mahdollisuus vapautua siitä, mikä pidättelee, puristaa ja pitää kiinni menneessä. Mahdollisuus avautua elämälle entistä enemmän itsensä näköisenä.

Olen yllä kuvannut sitä, miltä traumasta toipuminen voi tuntua. Tämä on tietenkin vain yksi tarina ja jokaisella meistä on omansa. Kun käytän sanaa trauma, haluan muistuttaa, että kyseessä on varsin tavallinen ilmiö. Lähes jokainen meistä kokee elämänsä aikana jonkinasteisen trauman joko suoraan tai epäsuoraan. Kyse ei suinkaan aina ole yksittäisestä järkyttäneestä tapahtumasta, vaan monien epäsuotuisten olosuhteiden ja elämäntapahtumien summasta.

Useimmiten trauman juuret ulottuvat pitkälle lapsuuteen. Traumat voivat oireilla elämän aikana monilla eri tavoilla, psyykkisinä ja fyysisinä oireina. Toisaalta trauma voi kulkea mukana pitkiäkin matkoja ilman, että sen olemassaoloa varsinaisesti huomaa tai osaa yhdistää siihen, mitä on meneillään. Se on ikään kuin piilossa simpukan kuoren sisällä. Ei varsinaisesti pidä meteliä itsestään ennen kuin kuori on valmis avautumaan ja kaikki sen sisälle säilötty huutaa sinua luokseen.

Kivusta ja toisinaan loputtomaltakin tuntuvasta itkusta huolimatta tuon simpukan sisältä voi löytyä myös jotain kaunista ja mittaamattoman arvokasta. Entistä autenttisempi itsesi.