Sivu 122 – Hidasta elämää

Läheisriippuvuudessa yksinjäämisen pelko hallitsee niin, että oma hyvinvointi jää kakkoseksi

Läheisriippuvuus on monin tavoin hyvin inhimillinen riippuvuus, sillä on täysin normaalia kaivata yhteyttä ja pelätä hylätyksi tuloa. Mutta silloin nämä inhimilliset kaipuut kääntyvät itseämme vastaan, kun olemme suhteessa itsemme kustannuksella. Läheisriippuvat taipumukset ovat monesti syntyneet varhain, ne ovat opittuja selviytymiskeinoja joidenka avulla olemme pyrkineet välttämään yksinjäämistä ja hylätyksituloa, sillä lapsena todella olemme riippuvaisia aikuisten huolenpidosta. Ei siis ihme, että kannamme läheisriippuvia selviytymiskeinoja mukana vielä aikuisuudessakin. Mitä ne selviytymiskeinot sitten ovat? Ylimiellyttämistä, ylisopeutumista, kontrollointia ja vaikeutta tunnistaa ja ilmaista rajojaan, muunmuassa.

Riippuvuuksien takana on aina jokin tarve tai pyrkimys. Jos emme näitä tunnista ja opi löytämään uudenlaisia keinoja näiden tarpeiden täyttämiselle, on toipuminen varsin epätodennäköistä.

Tyypiliisiä (ja täysin normaaleja) tarpeita joita läheisriippuvuuden taustalla usein on:

Tarve olla toiselle tärkeä, erityinen ja korvaamaton
Tarve saada rakkautta ja turvaa
Tarve kokea kuuluvansa
Tarve tulla hyväksytyksi

Lisäksi läheisriippuvissa ja turvattomissa suhteissa esiintyy usein ns. toistamispakkoa, ilmiötä jossa alitajuisesti haemme toisintoa jostain lapsuuden turvattomasta ihmissuhteesta, jotta se tarve joka jäi lapsena vaillinaiseksi tulisi viimein täytetyksi. Olemme usein lapsena tottuneet silloin etäiseen vanhempaan jolta olemme aina jääneet kaipaamaan enemmän. Ikäänkuin sisällä asuisi pieni avuton lapsi, joka tekee mitä tahansa ettei tule hylätyksi. Läheisriippuvuudessa alkaa ikäänkuin kadottamaan suhdetta itseensä. Omat tarpeet ja tunteet jäävät paitsioon ja rajoista on vaikea pitää kiinni, sillä pelkää toisen reaktiota. Ykkösprioriteetti on pitää suhde pystyssä ja muut tarpeet jäävät toissijaisiksi.

Läheisriippuvuus EI kerro ihmisen viallisuudesta tai tyhmyydestä, läheisriippuvuus koskettaa täysin tavallisia, älykkäitä ja empaattisia ihmisiä ,joilla on syvä inhimillinen tarve, tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Läheisriippuvuudesta toipuessa olisi tärkeää vahvistua itselleen rakastavaksi aikuiseksi, omaksi ensisijaiseksi turvan lähteeksi. Sillä vain siitä käsin pystyy myös ilmaisemaan mikä ei ole ok, mitä toivoo ja tarvitsee. Läheisriippuvuuteen taipuvaisella ei ole välttämättä yhtään kokemusta aidosti tasavertaisesta suhteesta, ja siksi onkin tärkeä muistaa: Olet tasavertaisen rakkauden arvoinen.

Jos tunnistat ylisopeutuneesi suhteessa, mikä hinta sillä on sinulle itsellesi?

Mitä tasavertainen suhde sinulle tarkoittaa?

Videolla puhun aiheesta lisää!

Miksi muutos on niin vaikeaa ja pelottavaa?

Ai että, miten olen joskus pelännyt, ettei mikään koskaan muutu. Mutta se on juuri sitä: pelkoa. Se, ettei meillä vielä ole kokemusta siitä mitä niin toivoisimme ei tarkoita, ettei se voi tapahtua. ⁠Pelko ei ole sama asia kuin elämän fakta. Arvottomuus ja turvattomuus saavat pelkäämään, etteivät asiat voi muuttua ikinä – ja myös sitä, että mitä jos kaikki muuttuu tai romahtaa. Arvottomuus saa uskomaan, ettei mitään parempaa voi tulla (koska ei muka ansaitse sitä) ja turvattomuus saa uskomaan, ettei muutoksista selviä, ja että kaikki menee huonosti. Samaan aikaan sekä turvattomuus että arvottomuus pitävät meitä kiinni tutuissa olotiloissa, koska alitajuisesti tiedämme jo pärjäävämme niissä. ⁠

Omalla kohdallani se on näkynyt esimerkiksi samojen tuttujen (hankalien) kuvioiden toistumisena parisuhteissa. Vaikka jokin skene ei tee ollenkaan hyvää, se on tuttu ja siinä osaa emotionaalisesti manööveerata – vaikka se tarkoittaisi vain juurikin sitä, että kykenee handlaamaan sivuutetuksi tulemisen tunteita, yksinäisyyttä tai jopa henkistä väkivaltaa.

Jos on kokenut vain sitä mitä tähänkin asti, voi olla vaikeaa uskoa, että muutos on mahdollista. Muutos kysyy halua tehdä itse jotakin toisin, oppia uutta. Vaikka ajattelisimme, että haluamme, että elämässämme jokin muuttuu, mikään ei voi muuttua niin kauan kuin ajatuksissamme, tunteissamme ja toiminnassamme kaikki tapahtuu kuten tähänkin asti.

Sisäisen maailman muutokset johtavat aina ulkoisiin muutoksiin. Ja toisaalta: sisäinen maailma voi muuttua, kun ensin ryhtyy ihan pienissä asioissa valitsemaan uutta. Turvattomuus ja arvottomuus saavat aikaan sitä, että pienennämme itseämme ja suostumme olosuhteisiin, joissa tarpeemme eivät täyty, tunteemme eivät tule kohdatuiksi ja se mikä meille on tärkeää, sysääntyy sivuun. Aikuisina on kuitenkin oma tehtävämme muuttaa asioita. Ja muutos on täysin mahdollista.

⁠
Muutos puolestaan kysyy sisäistä turvaa, koska se vaatii aivoilta ja keholta kapasiteettia synnyttää uusia hermoyhteyksiä eli omaksua uusia ajatuksia, uusia tunteita, uutta toimintaa ja uusia olotiloja – myös turvaa ja oman arvon kokemusta. Muutokset siis kuluttavat energiaa, ja alitajuisesti tiedämme tämänkin. Keho on energiatehokas ja vähän laiska: se käyttää samoja yhteyksiä kuin tähänkin asti – se on osaltaan taannut lajimme säilymisen. Jotta uusia hermoyhteyksiä voi syntyä, eli jotta voimme ajatella uutta ja nähdä itseämme uusin silmin, jotta havaitsemme mahdollisuuksia ja ammennamme uutta rohkeutta, tarvitaan psykologista turvaa. (Lue juttuni + katso video turvasta täältä). Pohjimmiltaan kaiken hyvän vastaanottaminen, unelmia kohti kulkeminen ja oman hyvinvointinsa puolesta valintojen tekeminen on sitä, että OPETTAA itseään olemaan ihan uusissa olotiloissa, sisäisyyden maisemissa ja tunteissa. Sen myötä alkaa vetää puoleensa uudenlaisia kokemuksia.

Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Muiden negatiivisuuteen ei tarvitse mennä mukaan – Tämä ajatus tukee tiukoissa tilanteissa

Kun olet tilanteessa, jossa toiset painostavat, puuttuvat tai ovat negatiivisia, muista että sinun ei ole pakko sopeutua tai mennä mukaan. On joskus todella vaikeaa pitää itsensä irrallaan (suorastaan houkuttelevasta) turhasta valittamisesta tai negatiivisuudesta. Mutta kuten hyvin tiedät, se on sen arvoista!

Ihana voimalause

Hengitä syvään, anna hartioiden laskeutua, kirkasta kasvosi ja toista mielessäsi tämä ihana voimalause:

Minulla on oikeus pitää oma selkeyteni tässä tilanteessa.

Tällä lauseella on voimaa. Et muistuta itsellesi: ”Älä nyt vaan mene mukaan.”, mikä saisi sinut vaan stressaantumaan enemmän. Sen sijaan muistutat itsellesi: ”Minulla on oikeus.” mikä osoittaa sinulle oman arvosi. Sinulla on oikeus valita toisin kuin muut. Sinulla on oikeus valita hyvin.

Sinulla on täysi oikeus olla selkeä, vaikka muut ympärilläsi valitsisivat sillä hetkellä jotakin muuta: uhriutumisen, tuomitsemisen, turhan negatiivisuuden tai valittamisen.

Voit aivan konkreettisesti tuntea miten olosi kevenee, kun toistat voimalauseen mielessäsi. Kasvoillesi nousee ehkäpä jopa pieni hymy, ja saat kaipaamaasi etäisyyttä ympäristöösi. Et enää sopeudu käyttäytymisesi ja tekojesi avulla ympäristöön, vaan keskityt tuntemaan läsnäoloa. Ja siitä käsin tunnet, mitä ihan oikeasti haluat sillä hetkellä tehdä. Miten ihana mahdollisuus!

Sopeutuminen negatiivisuuteen vs. sisäisen rauhan vaaliminen

On aivan liian helppoa sopeuttaa oma olo siihen, mitä ympärillä tapahtuu – vaikka se olisikin jotakin huonoa. Jos et ajattele mitään tai havahduta itseäsi, saatat mennä mukaan tylsään keskusteluun, josta sinulle tulee huono olo. Tai muiden tuomitsemiseen, vaikka kaipaisitkin keskustelua jossa sen sijaan kannustetaan muita.

Kulttuurissamme on hassu näkemys siitä, että negatiivisten asioiden näkeminen ja sanominen ääneen on ”realistista”, positiivisten ”haihattelua”. Tämä on aivan älytöntä, kyynisyyttä lisäävää ja haitallista.

Et voi vaalia elämässäsi mitään arvokkaampaa kuin yhteyttä sisäiseen rauhaan, läsnäoloon, selkeyteen – todelliseen itseesi. Kaikki meistä tuntevat tämän, mutta kaipaamme silti muistutusta siitä joka päivä. Tämä kirjoitus on yksi muistutus, ja ihana voimalause on toinen – sellainen, joka voi muodostua sinulle tavaksi, jos vain tahdot.

Lisää tätä? Kurkkaa tästä Mitran lempeät ja rohkaisevat kirjat Meidän vuosi ja Sydämen seksi!

Riitaa ei ole hyvä sopia liian aikaisin – Konfliktin 7 vaihetta

Jokainen meistä on ollut elämässään riitatilanteessa, sillä olemmehan ihmisiä. Jos on ihmisiä, on erimielisyyttä. Riitoja ei ole kuitenkaan syytä pelätä, sillä konfliktit ovat mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen. On mahdollista jopa ajatelle, että riitatilanteet nostavat näkyväksi epätasapainon tilan jossakin asiassa ja konfliktin kautta tilaan voidaan myös tuoda tasapaino.

Riitatilanteisiin pätee tietyt universaalit lainalaisuudet ja niissä on tietty kaari. Prosessin aikana on mahdollista oppia näkemään toinen uudessa valossa. Seuraavaksi käyn läpi konfliktin kaarta ja sen seitsemää eri vaihetta. Nämä hahmottamalla on mahdollisesti helpompi jatkossa olla itse osapuolena konfliktissa ja ymmärtää, että missä kohtaa voidaan aloittaa sovinnon tekeminen. Myös toisten auttaminen konflikteissa helpottuu. Seuraavat termit ovat konfliktiratkaisija Colin Craigin jäävuorimallista.

Konfliktit ovat mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen.

Riitatilanteet lähtevät siitä liikkeelle, että asiat alkavat ensimmäisenä 1. kytemään. Tätä vaihetta seuraa 2. kiristyminen ja tämä vaihe voi tilanteesta riippuen kestää tunneista vuosiin. Näihin vaiheisiin voisi esimerkiksi liittyä se, että kotona muut perheen jäsenet heittävät roskat ohi niille kuuluvasta astiasta, minä siivoan perässä, mutta en mainitse asiasta. Kaksi ensimmäistä vaihetta ovat sellaisia, että näitä ei useinkaan vielä tiedosteta. Kun konflikti alkaa tulla näkyväksi, niin alkupiste on ohitettu yleensä jo aikaa sitten. Kaksi ensimmäistä vaihetta jää usein huomaamatta.

Kolmantena vuorossa on 3. kärjistyminen ja tämän vaiheen jälkeen aletaan siirtyi varsinaiseen kriisiin ja kokonaisuuden neljänteen vaiheeseen eli 4. ylläpitoon. Tässä vaiheessa vihan tunne on voimakas ja osapuolet eivät ole valmiita sopimaan. Tämä seikka on erittäin tärkeä pitää mielessä. Mikäli sovintoon pyritään riidassa liian aikaisessa vaiheessa, niin pinnan alle jää asioita kytemään ja riita saattaa hyvinkin roihahtaa myöhemmin uudestaan. Asiassa ei ylläpitovaiheessa päästä juurisyiden lähteelle. Ihminen saattaa pitää konfliktista kiinni, koska kokee saavansa siitä
energiaa.

1. KYTEMINEN
2. KIRISTYMINEN
3. KÄRJISTYMINEN
4. YLLÄPITO
5. SUHTEIDEN LUOMINEN
6. TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN
7. SOVINTO

Konfliktissa keskeistä onkin juuri se tunne, että siitä koetaan saavan energiaa. Hetki, jolloin saatava muuttuu velaksi on merkittävä: kun tilanne ei anna enää energiaa, vaan vie sitä. Tässä kohtaa voidaan aloittaa riidan sopiminen ja siirrytään vaiheeseen viisi eli 5. suhteiden luominen. Tässä aletaan muodostaa todellista yhteyttä vuorovaikutuksen kautta osapuolien välille. Sovittelija on voinut olla jo aikaisemmin kuviossa mukana, mutta nyt hänen rooli muuttuu erityisen merkittäväksi. Tässä kohtaa voidaan aloittaa sovinnon teko.

Ihminen saattaa pitää konfliktista kiinni, koska kokee saavansa siitä
energiaa.

Todellinen muutos ja sovinto on vain mahdollista, jos osapuolet tulevat kuulluksi ja nähdyksi. Siitä onkin kyse kuudennessa vaiheessa eli 6. tunnistaminen ja tunnustaminen. Kyse on siitä, että pintaraapaisun sijaan päästään ongelman todelliselle lähteelle: ”kun heitätte roskiksesta ohi ja minä siivoan perässä koen, että minua ei kunnioiteta ja minun on myös vaikea kunnioittaa itseäni.”

Viimeinen ja seitsemäs vaihe on 7. sovinto. Tässä kohtaa kyse on siitä, että mistä muutoksista osapuolet ovat valmiita sopimaan, jotta riitatilanne ei enää roihahda. Sovitut asiat voivat olla hyvinkin pieniä. Esimerkiksi sovitaan kotisiivouksessa kaikille omat vastuualueet.

Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä.

Mikä estää sinua tekemästä sitä, mitä haluat? – Vapaudu mielesi vankilasta

Tuntuuko sinusta, että elämä on ahdasta? Haluaisit tehdä asioita erillä tavalla tai muuttaa elämääsi, mutta koet ettei se ole mahdollista? Ikään kuin jokin voima estäisi sinua sanomasta tai tekemästä toisin kuin haluat? Kyseessä voivat olla rajoittavat uskomukset eli introjektit. Miten uskomus voi olla niin vaikuttava?

Muistan useita hetkiä omasta elämästäni, jolloin olen tuntenut, että haluan muutosta, mutten kerta kaikkiaan ole voinut toimia toisin, vaikka halusin. Näkymätön vankila kuvailee mielestäni hyvin tuota kokemusta. Mitään estettä valita toisin ei näennäisesti ole, mutta jostain syystä se ei vaan ole mahdollista. Tämä kokemus voi synnyttää paljon turhautumista.

Jotta voisimme omaksua ja oppia uutta, tarvitsemme kykyä sisäistää, introjisoida. Lapsena olemme alttiina vanhempien, opettajien ja yhteiskunnan kasvatukselle, uskomuksille ja asenteille, jolloin väistämättä nielemme paljon pureskelematta. Nämä, vieraat asenteet ja uskomukset muuttuvat introjekteiksi, ikään kuin pureskelemattomaksi ruuaksi vatsassamme, joka alkaa myöhemmin närästämään. Voidaksemme elää omaa elämäämme, meidän täytyy ”pureskella” tuo omaksuttu, ”nielty” tieto, arvo, asenne tai mielipide.

Introjekti voi kuulostaa oman vanhemman ääneltä ajatuksissamme: näin saa tehdä, näin ei. Tiedostomattomat introjektit saavat meidät levottomiksi ja tunteemme ristiriitaisiksi. Kiellämme jonkin uskomuksemme vastaisen käytöksen ympäristössämme, jolloin tuomitsemme herkästi muita. Oma käytöksemme voi olla ristiriidassa uskomustemme kanssa ja tällöin voimme voida henkisesti pahoin tietämättä syytä. Introjektiosta kertoo ”pitäisi” ja ”täytyy” puhe, jota henkilö puhuu.

Introjektit eivät ole ainoastaan mielessämme olevia ajatuksia vaan syvällä kehossamme, tunneaivoissa oleva ilmiö. Siksi kun teemme jotain, joka on ristiriidassa uskomuksiemme kanssa, voimme kokea pelkoa tai häpeää. Olemme tarvinneet kasvattajiltamme saamiamme uskomuksia selviytyäksemme. Se osaltaan selittää sitä voimakasta tunnereaktiota, joka meillä voi tulla, kun toimimme uskomuksiamme vastaan. Kyseessä on jotain, joka tuntuu elämän ja kuoleman asialta.

Pureskelemattomat uskomukset voivat myös synnyttää pakonomaista ajattelua, joka voi ilmetä toisten ihmisten tekojen tuomitsemisena, vaikkei tekoihin sinänsä liittyisi mitään erityistä ongelmaa. Muistan useita tapauksia, jossa olen mielessäni tuominnut toisten käytöstä, kun he eivät ole noudattaneet ”sääntöjä” tai tehneet jotain mikä on terveellistä tai ”oikein”. Minun kohdallani on ollut varsin selvää, että tuomitsevat ajatukseni liittyivät vahvasti uskomukseen, joka tuntui koko kehossani. Nuo uskomukset ovat olleet: sääntöjä on noudatettava, on elettävä terveellisesti. Ajatuskin, että tekisin jotain sääntöjen vastaista, sai kehossani aikaan ahdistuksen tunteen. Sillä hetkellä minulle oli kyseessä elämän ja kuoleman asia.

Työelämässä introjektit ovat hyvin yleisiä. Esimerkkinä johtaja, joka uskoo, että yrityksen ”täytyy tietää mitä tehdä seuraavaksi”. Tai tiimi, joka hylkää idean, sillä se ei sovi siihen, miten ”asiat täällä tehdään”. Työelämään liittyy paljon uskomuksia, jotka muokkaavat toimintaamme töissä.

Introjektio on yksi mielen suojamekanismeista tai hahmoterapeuttisesta näkökulmasta kontaktityyli. Se on usein muiden mielen suojamekanismien taustalla. Esimerkiksi retroflektion taustalla voi olla introjektio. Hahmoterapiassa ei tavoitella niinkään muutosta vaan pyritään tukemaan asiakkaan kykyä valita. Kun voimme valita toisin, johtaa se usein muutokseen. Introjekteja voidaan käsitellä esimerkiksi tulemalla tietoisiksi niistä uskomuksista, joita meissä voi olla. Kenen ne ovat alun perin?

Harjoituksena voit listata mitä uskomuksia sinulla on. Mihin aiheisiin liittyy ”pitäisi” tai ”täytyy”-puhe? Voit kirjata ne ylös, kirjoittaen aina yhden uskomuksen yhdelle lapulle. Käy sen jälkeen ne läpi uskomus kerrallaan ja niiden uskomusten kohdalla, jotka haluat edelleen säilyttää muuta ”minun täytyy” -lause ”minä haluan” muotoon. Ne uskomukset, joita et enää tarvitse voit heittää roskakoriin!

Kuva: Bulkan Evcimen / Unsplash

Psykologin 3 neuvoa epäonnistumisen hetkelle – Näin teet virheistäsi vahvuuksia

Mainosyhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Outi Olani on 44-vuotias psykologi ja mestarimokailija, joka Mokasin – Käännä epäonnistumiset voimavaraksi -kirjassaan (Otava, 2021) kertoo avoimesti omista pienistä ja suurista epäonnistumisistaan – sekä siitä, miten kirvelevätkin mokat voi kääntää voitoksi.

Konkurssi, ulosotto, masennus, ero, epäonnistuminen opiskelupaikan pääsykokeissa ja työnhaussa, oman elämän sotkuisen vyyhdin selvittely… Mitä hyvää tällaisista tilanteista voi löytää?

Epäonnistumisen kokemus voi olla niin kipeä asia, että mieli laittaa liinat kiinni ja pyrkii keinolla millä hyvänsä helpottamaan tuskaista oloa. Mutta jos kivuliaaat tapahtumat lakaiseee maton alle tai käyttää jotain muuta vahingollista ratkaisukeinoa, ei pääse koskaan siihen vaiheeseen, jossa tuskallisista tunteista nousee jotain todella arvokasta.

Mokasin-kirjassa psykologi Outi Olani kertoo avoimesti oman värikkään mokailuhistoriansa. Lisäksi hän esittelee kolmivaiheisen metodinsa, joka auttaa käsittelemään epäonnistumisen aiheuttamia vaikeita tunteita ja kasvamaan entistä vahvemmaksi.

1. Palasina – Ota vaikeat tunteet ja hankala olotila rohkeasti vastaan

Ensimmäisessä vaiheessa olemme palasina. Häpeä, syyllisyys, viha ja suru ovat tuttuja tunteita mokan jälkeen. Niitä ei tarvitse pelätä. Ne ovat ihan paikallaan – kunhan ne ovat järkevässä suhteessa mokan vakavuuteen.

Joskus mokan aiheuttama häpeä on suhteettoman suuri, ja on mahdollista, että ylireagoit. Älä siis luota näihin tunteisiin, mutta ota ne vastaan ja salli itsesi olla palasina. Tässä vaiheessa tarvitaan tilaa ja hyväksyntää omille tunteille, tunnesäätelyapua tai ihan konkreettista apua.

Tuskaisen olon keskellä kannattaa myös muistaa, että vaikeidenkin tunteiden tunteminen on hyvä asia. Jos mikään määrä mokailua ei tunnu missään, on syytä huolestua. Kyvyttömyys kokea tunteita on tehokas tapa välttyä kurjan todellisuuden tuottamalta kivulta, mutta samalla katoavat palkitsevatkin tunteet. Jos näin on käynyt, edessä voi olla vuosien työ, jotta tunteita pystyy taas tuntemaan.

2. Kokoa itsesi – Tee tarvittavat korjaustoimenpiteet

Psyykkisen ensiavun jälkeen alkaa itsensä kokoamisen vaihe. Hieman rauhoittunut mieli keksii jo paremmin luovia ratkaisuja, ja tunteita voi alkaa kanavoida toiminnaksi.

Mitä korjausliikkeitä voisit tehdä, jos moka on sattunut henkilökohtaisessa elämässäsi? Miten työpaikalla voit olla tukemassa tiimiä, jonka jäsen on mokannut? Mitä tärkeää tietoa epäonnistuminen on tuonut tullessaan? Miten vastaavia mokia voisi tulevaisuudessa ehkäistä?

Jälkiä korjatessa ja toimintasuunnitelmaa luodessa on tärkeä pitää tosiasiat selkeinä mielessä. Mikä on päälleliimattua positiivisuutta ja mikä realistista uskoa omiin kykyihin?

3. Kultaliimaus – Opi uutta ja tee siitä osa omaa elämäntarinaasi

Tätä vaihetta kuvaa japanilainen korjausmetodi kintsugi, jossa hajonneen posliiniastian palaset liitetään yhteen kultaisella liimauksella, ja särkyneestä astiasta muodostuu uudenlainen taideteos. Kultaliimaus-vaiheessa virheitä ja epäonnistumisia ei yritetä piilotella, vaan säröille löytyy elämäntarinassa oma paikkansa.

Kultaliimauksen ydintä on oman varjopuolensa hyväksyminen. On lupa olla hieman härö. Kaikilla meillä on omat särönsä, vaikka usein käytämmekin valtavasti aikaa ja vippaskonsteja niiden peittelemiseen.

Mokat eivät määrittele sinua ihmisenä, vaan voit itse vaikuttaa tarinasi kulkuun. On tärkeää herkistyä kuuntelemaan, millaista tarinaa kerrot itse itsestäsi.

Epäonnistuminen voi olla lahja, joka muuttaa elämäsi

Äärimmäinen mokailukokemus saattaa täräyttää koko voimalla ja mullistaa elämäsi kulun, kuten Olanille kävi. Ehkä epäonnistuminen pakottaa pysähtymään ja muodostaa tienviitan tavalle, jolla jatkossa katsot elämää. Se voi saada pohtimaan arvojasi ja sitä, minkälaisille asioille haluat omistaa aikaasi.

Vaikka epäonnistuminen tekee kipeää, jonkin ajan kuluttua saatat havaita, että tasapainoasi järisyttänyt tilanne on ohjannut kohti jotain paljon parempaa ja enemmän omaa.

Kun ihminen on tyytyväinen omaan kultaliimauksensa kädenjälkeen, hän on sinut oman itsensä, elämäntarinansa ja mokiensa kanssa. Voisiko jopa olla niin, että heikkoutesi ovatkin itse asiassa supervoimiasi?

Mokasin-kirjan löydät Suomalainen.comista

Ihan pienet asiat ovat suuren ilon ja riemun lähde, jos osaamme antaa ilolle mahdollisuuden

Kerran keittiöstä kuului reilun puolen vuoden ikäisen siskonpoikani aivan vastustamatonta naurua. Kun menin katsomaan, hän kikatti mahallaan lattialla eteensä sattuneelle kuivalle sipulinkuorelle, joka liikkui hänen hengityksensä tahdissa. Itse sipulinkuorikin oli viehättävä siinä keikkuessaan, mutta suurin ilo tuli varmaan vastavuoroisuudesta. Aivan kuin sipulinkuori olisi vastannut lapsen hengitykseen ja nauramiseen.

Lapsille koko maailma on uusi, ja he katsovat sitä uteliaina ja avoimin mielin. Jokainen pienikin asia on mielenkiintoinen ja huomion arvoinen. Uuden etsimisen ja löytämisen vuorottelu saa aivojemme palkitsemiskeskuksen tuottamaan iloa ja mielihyvää.

Kun aikuisinakin annamme itsellemme luvan pysähtyä pienten asioiden ääreen, saatamme löytää itsestämme samanlaisen sisäisen lapsen avoimuuden ja uteliaisuuden sekä löytämisen ja oivaltamisen ilon. Pienten asioiden maailmassa ihmeteltävien ja ihasteltavien asioiden runsaus on loppumaton. Sen oivaltamalla elämä tarjoaa koko ajan eteemme ilon aiheita, joista nauttia.

Pienet asiat voi huomata ainoastaan olemalla läsnä kussakin hetkessä. Lapsen elämässä nykyhetkessä oleminen on luonnollista, koska hänellä ei ole selkeää käsitystä menneestä ja tulevasta. Niin hän on myös luontevasti avoinna onnellisuudelle, joka voi toteutua vain olemalla läsnä tässä hetkessä.

Meillä aikuisilla usein iso osa päivästä menee ilman läsnäoloa. Mieli harhauttaa meidät huomaamattamme jatkuvasti irti läsnäolosta ja elämä jää kulkemaan vieressämme.

Onneksi voimme tietoisesti haastaa mielemme automaattisen toimintatavan ja tuoda sen tähän hetkeen. Tähän ainoaan hetkeen, jossa voimme elää omaa elämäämme ja jossa voimme olla läsnä omassa elämässämme.

Silloin ihan pienet asiat voivat saada aikaiseksi suurta iloa ja riemua.

Lainaus kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen, jonka avulla voit tutustua oman onnellisuutesi lähteisiin.

Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivustolla.

Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ.

”Älä itke” on vahingollinen tapa lohduttaa

Älä itke. Älä ole surullinen. Älähän nyt. Ei tarvitse itkeä. Ei ole syytä itkeä.

Kun toisella on paha mieli, suusta saattaa päästä automaattisesti sanat, jotka tarkoittavat hyvää, mutta joiden vaikutus voi olla ikävällä tavalla kauaskantoinen. Saattaa olla, että sanat tulevat sellaisina lohdun sanoina, jotka on itse saanut kuulla silloin, kun on ollut paha mieli.

On ollut aikoja, kun tummat ja herkät tunteet ovat olleet vaikeita kohdattavia. Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun yleistettynä miehet ovat pysyneet hiljaa kokemuksistaan ja naiset ovat yrittäneet yksin tai miesten rinnalla rakentaa maata. Ei ole ollut tilaa eikä aikaa tunteille. Eikä olisi ollut edes osaamista eikä tukea.

Tunne on kamala, kun se vyöryy läpi kehon ja antaa mielelle sävyjä. Se tunne, joka saa itkemään sisäistä tummuutta ulos, sattuu. Tekee kipeää. Jokainen meistä ihmisistä tietää sen. Kun toinen alkaa itkeä, palaamme oman tunteen ääreen. Tiedämme toisen kivun, saatamme jopa tuntea sen. Myötätuntoisina ihmisinä emme haluaisi kuuna päivänä toiselle sellaista olotilaa. Älä itke, suusta pääsee.

Mutta nykyään jo tiedämme, että tunne ei käskemällä poistu. Itku voi loppua, mutta kipu ei. Yksi kärsii, mutta kanssaihimisen ei tarvitse. Mutta niin jäämme yksin jokainen vuorollamme oman kipumme kanssa. Itkemme sisäänpäin. Sisäänpäin itkeminen ei puhdista, vaan tunne sisällämme saa vallan. Se värittää ajatuksia, uskomuksia, elämänasennetta, maailmanvärejä. Ihan kaikkea.

Tunne tulee ja menee omalla aikataulullaan, mutta se menee vain, jos sen antaa myös olla: tulla, olla ja mennä. Tutkimuksista tiedetään, että tunteen nimeäminen aktivoi aivoissa alueen, joka tekee havaintoja. Kun teemme havaintoja, emme ole tunteessa niin sisällä, että emme löydä tietä ulos. Kyse on siis siitä, miten aivomme toimivat. Mutta ennen nimeämistä on täytynyt hyväksyä tunne ja antaa sille tila. Itke, itke, itke, niin, että tunnet tunteen kaikki olomuodot: miltä se tuntuu kehon eri osissa? millaista tarinaa se kertoo eli millaisia ajatuksia tunne tuo mukanaan?

Meillä aikuisilla on paljon tietoja ja taitoja, mitä lapsillamme ei ole, mutta tunnetaitoja joudumme opettelemaan alkeista saakka lasten kanssa yhdessä. Olkoon tämä se vedenjakajasukupolvi, joka ei enää kieltänyt itkemästä vaan antoi halauksen ja turvallista tilaa tunteelle.

Lohtu on sitä, että syleilee tunnetta. Omaa tai toisen omaa.

Kurkkaa värikkäät tunnetaitokortit lapsille tästä.

Uskallatko kulkea sydämesi mukaan ja olla rohkeasti oma itsesi? – Näin vahvistat sisäistä turvaa

Sisäinen turva on levollisuutta, yhteyttä itseen, omiin tunteisiin ja intuitioon. Luottamuksen fiilistä. Voisi sanoa, että läheisriippuvuus johtuu sisäisestä turvattomuudesta (ja häpeästä), joka syntyy jo varhaisissa vaiheissamme. Perusturva syntyy ensimmäisen elinvuoden aikana ja sen jälkeen vahvistuu tai horjuu kasvuvaiheissamme ja elämän kokemusten myötä.
Moni meistä kantaa hermostossa turvattomuutta jo lapsuudesta asti – se on normiolo, jota ei siksi edes huomaa. Ihana juttu on, että aikuisuudessa itselleen voi rakentaa ihan uuden turvan pohjan. (Videolla kerron, miten vauva-aika vaikuttaa turvan syntymiseen tai sen puutteeseen, sekä kuinka sisäistä turvaa voi oppia luomaan vankaksi pohjaksi hyvinvoinnilleen).

Turva on psykologinen tila, mutta syntyy hermostossa. ELI: psykologista turvaa luodaan myös KEHON kautta. Turva syntyy, kun parasympaattinen hermosto aktivoituu: stressihormoni poistuu kehosta, lihasjännitykset laukeavat, hengitys syvenee, aivojen kapasiteetti vapautuu selviytymisestä uuden oppimiseen ja oivaltamiseen, emotionaaliseen kypsymiseen ja itsen toteuttamiseen. Turvaa voi aikuisuudessaan luoda tietoisesti hengittämällä, kiirettä vähentämällä (eli tietoisesti hidastamalla), lempeällä liikkeellä, kosketuksella, kaikella, mikä tuottaa syvää rentoutusta. Sitä saa opetella – kun tekee jonkin aikaa päivittäin, homma alkaa helpottua. Alla listauksia turvan ja turvattomuuden piirteistä ja videolla lisää sisäisen turvan luomisesta.

Turvaa / levollisuutta voi alkaa vahvistaa ottamalla rauhoittavaa tilaa itselle. Usein se on tosi haastavaa – eli kaikenmaailman eksjyyssit pukkaavat kehiin ja kiire ja suorittaminen ja muut selviytymiskeinot sen kuin jatkuvat. Auttaa, kun tunnistaa turvan ja turvattomuuden piirteitä ja saa työkaluja sisäisen turvan synnyttämiseen. Puhun uudessa Sydänvoimaa muutokseen -kirjassani laajasti turvasta ja turvattomuudesta ja sen vaikutuksesta valintoihimme ja siihen, kuinka elämää koemme ja mitä itsellemme sallimme. Turvan ja oman arvon kokemus kulkevat käsi kädessä.

Kun sisäinen turva vahvistuu, ihmissuhteissaan ja elämänpolullaan uskaltaa tulla näkyvämmäksi. Uskaltaa ilmaista tarpeitaan, tunteitaan, toiveitaan ja rajojaan suoraan, haavoittuvaisesti, vastuun omasta sisäisyydestään ottaen niin, ettei syytä toisia tai projisoi omia tunteitaan ja prosessejaan toisiin. Se on läheisriippuvuudesta vapautumista ja todelliseen läheisyyteen kasvamista – sekä itsen että toisten kanssa.

Kuva: Unsplash

Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Jokainen meistä on omalla tavallaan hyvä ja kaunis – Mikä näistä on sinun luonteenvahvuutesi?

Kulttuurissamme on vallalla ylettömän vaatimattomuuden vaatimus. Oma kehu haisee, oli lapsuudessani yleisesti käytetty lause. Silloin ei todellakaan kannustettu arvostamaan omia kykyjä, taitoja tai ominaisuuksia. Jos erehtyi sanomaan jotain myönteistä itsestään, vastauksena saattoi olla muistutus kissan hännän nostamisesta.

Myös aivojemme kielteinen vinouma saa mielemme herkästi keskittymään ja juuttumaan niihin piirteisiimme, joita pidämme heikkouksinamme. Katsomme itseämme ikään kuin viallisten silmälasien kautta tai rikkinäiseen peiliin tuijottaen. Se saa meidät vertailemaan itseämme filtteröityihin some-julkkiksiin tai tuntemaan alemmuutta ystävän lomakuvia selatessa.

Kuka tai mikä kieltää meitä kokemasta itseämme kauniiksi, taitavaksi tai hyväksi?
Annammeko itse itsellemme luvan nähdä itsemme hyvinä ja kauniina?

Omien onnistumisten tai saavutusten kertominen tai niistä iloitseminen ei ole ollut – eikä ole yhä edelleenkään – ihan suotavaa. Sen sijaan hyvin helposti vähättelemme itseämme tai meille kuuluvaa. On luvallista arvostella itseään. Mutta menepä sanomaan, että pidät itseäni ihan kauniina tai onnistuit hienosti tärkeässä tavoitteessasi. Voi miten itserakas ja itseäsi täynnä oleva ihminen tunnet silloin olevasi.

Lisäksi me usein puhumme itsellemme rumasti. Me vähättelemme, vertailemme, arvostelemme ja paheksumme itseämme. Kuitenkin itsetunto rakentuu sille, miten näemme itsemme, suhtaudumme itseemme ja ajattelemme itsestämme. Jos mielemme keskittyy korjaamaan heikkouksia, se näkee vain heikkouksia. Jos ajatukset ja arviot itsestämme ovat ankeita, niin meidän on vaikea arvostaa itseämme. Onneksi voimme aina vaihtaa näkökulmaa.

Huomaa hyvyytesi

Usein heikkouksina pitämämme ominaisuutemme tuovat mukanaan hienoja vahvuuksia. Ujo ja hiljainen voi moittia itseään, kun ei saa mielipidettään sanotuksi isommassa ryhmässä. Mutta samalla hän saattaa olla loistava kuuntelija ja ymmärtää hienovaraisesti muiden ajatuksia ja tunteita. Tai joku toinen voi nolostella helposti silmiin kihoavia kyyneleitä, jotka vain kertovat, miten vahva myötäelämisen kyky hänellä on.

Seuraavan kerran kun mielesi lähtee huomauttelemaan heikkouksistasi, niin tunnista ja muista, mitä upeita vahvuuksia tuon kyseisen piirteen rinnalla kulkee. Eräällä ystävälläni on hieno tapa todeta ihan ääneen: ”Vahvuuteni ovat muualla”.

Sillä jokaisella on luonteenvahvuuksia. Hienoja ominaisuuksia, joita käytämme usein. Valitettavasti ne ovat vain niin luontaisia meille, että arjessamme emme kiinnitä niihin huomiota. Reilulle ihmiselle on vain ihan tavallista olla reilu tai sinnikkäälle sinnikkyys on vain tapa toimia.

Kun tulemme tietoisiksi vahvuuksistamme, voimme niihin keskittymällä ja niitä käyttämällä vahvistaa niitä. Vahvuuksiamme vahvistamalla heikkoudet heikkenevät samalla ihan itsestään. Luonteenvahvuutemme tuovat esiin sisäisen ja arvokkaan hyvyytemme.

Tunnista luontaiset vahvuutesi

Mitä seuraavista luonteenvahvuuksista voit tunnistaa itsessäsi? (Lähde: Lotta Uusitalo-Malmivaara kirjassa Positiivisen psykologian voima.) Netistä löytyy myös luonteenvahvuustestejä avuksesi.

Luovuus,
uteliaisuus,
arviointikyky,
oppimisen ilo,
näkökulmanottokyky,
urheus,
sinnikkyys,
rehellisyys,
innokkuus,
rakkaudellisuus,
ystävällisyys,
sosiaalinen älykkyys,
ryhmätyötaidot,
reiluus,
johtajuus,
anteeksiantavuus,
vaatimattomuus,
harkitsevuus,
itsesäätely,
kauneuden ja erinomaisuuden arvostus,
kiitollisuus,
toiveikkuus,
huumorintaju,
hengellisyys.

Kun tunnistat omia luontaisia vahvuuksiasi, koet vahvuuksien kautta toimimisen tuottavan hyvää oloa itsellesi, mikä motivoi käyttämään niitä jatkossakin. Vahvuuksiesi käyttäminen vie sinut myös lähemmäksi ydintäsi. Tulee tunne, että tämä on juuri minua eli se lisää itsetuntemustasi ja itsesi hyväksyntää. Lisäksi elinvoimaisuutesi tuntuu vahvistuvan, sillä vahvuuksien kautta toimiminen enemminkin virkistää ja lisää voimia kuin vie niitä.

Kun opimme tunnistamaan vahvuuksiamme, huomamme niitä myös muissa. Voimme toimia kuin peileinä toisillemme sanoittaen ja osoittaen toistemme vahvuuksia. ”Olitpa ystävällinen, kun autoit minua.” tai ”Osoitit asiassa kyllä hienoa näkökulmanottokykyä.” tai ”Toiveikkuutesi saa meidät muutkin uskomaan asiaan.” Tällaiset pienet lauseet, joilla on kuitenkin suuri merkitys, lisäävät vastavuoroista kunnioitusta.

Hyvyytesi on jo sisälläsi, anna sille lupa tulla esiin. Ja anna itsellesi lupa nähdä itsesi hyvänä ja kauniina.

Tutustu vahvuuksiisi tarkemmin kirjan Olet kaiken hyvän arvoinen avulla.

Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla.
Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ.

Herkkyyttä ei aina ymmärretä, mutta herkkä voi oppia ymmärtämään itseään

Mietipä jos sinua vaivaisi jatkuvasti toisten tunteista kuormittuminen, rajojen tunnistamisen vaikeus, liiallisuuksiin menevä empatia, metelistä väsyminen, riittämättömyyden tunne, jatkuva analysointi ja murehtiminen ja ylikierroksilla käyminen. Sitten siihen tulee joku, joka toteaa, että koittaisit sinäkin kasvattaa paksumman nahan. Tai ehdottaa, että otat asiat vähemmän vakavasti. Tuntuisiko hyvältä ja kannustavalta kuulla olevansa ylitunteellinen, liian helposti väsyvä, yliherkkä tai ylidramaattinen?

Nämä ovat lausahduksia, joita moni erityisherkkä kuulee lähipiiriltään. Useilla on jo valmiiksi riittämätön ja jotenkin muita huonompi olo. Itsensä ja oman herkkyytensä ymmärtäminen ja hyväksyminen ei aina ole helppoa sellaisessa ilmapiirissä ja kulttuurissa, missä arvostetaan reippautta, itsenäisyyttä, pärjäämistä, suorittamista ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Kun synnynnäiset temperamenttipiirteet tuovat mukanaan herkkyyden ärsykkeille, taipumuksen kääntyä sisäänpäin ja prosessoida asioita syvällisesti, huomata monenlaiset hienovaraiset vivahteet ympäristössä ja aistia voimallisesti paitsi omat, myös muiden tunteet, on kovin vaikea istua siihen muottiin, jota meille tarjotaan.

Ei onneksi tarvitsekaan. Tavanomaista herkemmän ihmisen tärkein voimavara on itsetuntemus. On hyvä tietää

Millainen minä olen?
Miksi reagoin tietyllä tavalla?
Mitä haluan?
Mikä on minulle tärkeää ja hyväksi?
Mikä ei ole minulle hyväksi?
Miten voin pitää huolta itsestäni?

Kun on selvillä omista synnynnäisistä ominaisuuksistaan, opituista malleista ja omista tarpeistaan ja voimavaroistaan, on mahdollisuus muokata omaa sisäistä ja ulkoista maailmaansa siten, että on hyvä olla omana itsenään. Meille on valitettavasti ajan saatossa opetettu, että itsetutkiskelu on omaan napaan tuijottamista ja itsestä huolehtiminen on itsekästä. Muut ensin ja sitten vasta itse. Se on resepti, jolla moni herkkä ja tunnollinen on vetänyt itsensä aivan piippuun.

Ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on ja saada tukea. Kuten eräs erityisherkkä tuttuni minulle kirjoitti:

Kaipaan tukea sille herkälle pienelle tytölle sisälläni, joka haluaa vain kaikille hyvää ja joka haluaa myös tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Herkkyys ei onneksi ole pelkkää kuormittumista ja ylikierroksilla käymistä. Se on muun muassa sydäntä pakahduttavaa onnentunnetta, kauneudesta haltioitumista, myötäelämisen kykyä, tarkkanäköisyyttä, intuitiivisuutta, eläytymiskykyä, luovuutta ja elämän mysteerin ihmettelemistä.

Kurkkaa kirja:

Surun syvyydet syntyvät suuresta rakkaudesta

Avaan silmäni ja tunnen oloni rauhalliseksi. Levolliseksi jopa. Noin kolme sekuntia myöhemmin todellisuus iskee tikarin lailla vatsaani. Mieleeni palaa se kaikki, minkä unen turvasatama hetkeksi pyyhki muististani: Isäni kuoli eilen. Hän on poissa. Lopullisesti! Se ei ollutkaan vain pahaa unta, josta voin herätä, vaan painajainen, joka alkaa herätessä. Painajainen, joka vain jatkuu. Suru pusertaa rintaa. Se jäytää vatsaa ja tykyttää ohimolla. Suru valtaa minut. Hyökyaallon lailla se jyrää päälleni ja jättää minut alleen. Enkä tiedä, miten voisin päästä takaisin pintaan.

Suru on viiltävää kipua ja sydämestä kumpuavaa sielun ikävää. Suru on luopumista jostain, mikä on meille tärkeää, merkityksellistä ja rakasta. Usein surun rinnalla kulkee voimattomuudentunne – miksi en vaan voi muuttaa tai korjata tilannetta ja jollain taianomaisella tavalla palauttaa kaikkea ennalleen?

Suru on hyvin kokonaisvaltainen tunne, jota monen on vaikeaa sietää. Surua vähätellään, vältellään ja jopa turrutetaan. Se yritetään saada sovitettua tiettyihin ennalta määritettyihin aikaraameihin, suruaikaan, jonka aikana surua on rajallisessa määrin soveliasta tuntea. Suru ei kuitenkaan noudata ennalta sovittuja kaavoja, sääntöjä tai määräaikoja. Se tulee, kun on tullakseen ja monesti jää pysyväksi seuralaiseksi: alivuokralaiseksi, joka ei jätä rauhaa ja jota ei pysty häätämään, mutta joka ei maksa vuokraa.

Niin surullista kuin suru onkin, se on myös tärkeä ja hyödyllinen tunne. Surun ytimestä löytyy aina rakkaus, ne ovat erottamaton kaksikko. Mitä suurempi suru, sitä suurempaa on myös rakkaus. Siten ainoa tapa karistaa suru, on päästää irti rakkaudesta. Ja mikä olisikaan surullisempaa kuin rakkaudesta luopuminen?

Kun pystymme näkemään surun kumpuavan rakkaudesta, suru alkaa muuttua. Se ei poistu, ei ehkä edes vähene, mutta jotain tapahtuu siitä huolimatta. Kenties surun syvä mustuus alkaa saada sävyjä tai ehkä kyynelten keskellä huomamme myös hymyilevämme jollekin erityiselle yhteiselle muistolle.

Isäni kuolemasta on kulunut jo lähes 15 vuotta. Suru ja kaipaus eivät ole kadonneet, ne ovat osa minua. Toisinaan kaipaus lyö päin kasvoja kivulta tuntuen. Kuitenkin aina, kun suru nostaa päätään, se tuo mukanaan toisen tunteen, joka on kiitollisuus. Miten kiitollinen olekaan yhteisestä matkastamme – ajasta, jonka saimme viettää yhdessä. Miten kiitollinen olenkaan, että olen voinut rakastaa niin syvästi, että se tuntuu edelleen.

Ilman rakkautta ei olisi surua.

Johannan kirja Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu antaa toivoa ja käytännön apukeinoja sinulle, joka olet kohdannut elämässäsi menetyksiä, vastoinkäymisiä tai traumaattisia kokemuksia. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.