On jälleen tullut se aika vuodesta, kun monessa koulussa jaetaan todistuksia. Lapset odottavat innolla, millaisia arvosanoja koko vuoden aherruksesta on annettu. Jotkut toivovat todistukseen kymppejä, toiset ovat tyytyväisiä kaseihin. Joillekin seiska on jo huikean hyvä arvosana ja helpotus, että pääsee siirtymään seuraavalle luokalle.
Samalla tavalla kuin me aikuiset usein vertailemme itseämme muihin, lapset tekevät samaa. Lauantaina juhlapäivänä moni katsoo kateellisena kaverin todistusta ja pohtii, miksi toinen pärjäsi paremmin. Lapsen maailmassa voi olla vielä vaikea ymmärtää sitä, että ihmiset ovat hyvä eri asioissa. Kaveria huonommasta arvosanasta voi helposti tulla sellainen olo, ettei itse ole yrittänyt tarpeeksi.
Erityisesti lauantaina, mutta myös vuoden muina päivinä on tärkeä muistuttaa lapsia siitä, että todistus ei mittaa kenenkään arvoa ihmisenä.
Lähes jokainen oppii elämänsä aikana laskemaan ja lukemaan. Todistuksessa arvioitavat asiat oppii kyllä matkan varrella, vaikka kokeessa olisi unohtanut, milloin Pähkinäsaaren rauha solmittiin.
Mitä jos koulussa arvioitaisiinkin todistuksessa myös ihan erilaisia asioita?
Muistettaisiin kertoa lapselle, että hän on hyvä kaveri, kun ei koskaan jätä ketään yksin. Kerrottaisiin lapselle, että hän on oppinut hienosti odottamaan omaa vuoroon. Kehuttaisiin, että lapsi on sanonut kauniita asioita kaverille ja lohduttanut, jos jollain on ollut paha mieli. Tässä todistuksessa sanottaisiin kuinka hienoa on, että lapsi on uskaltanut näyttää tunteensa.
Tässä todistuksessa muistutettaisiin siitä, että jokaisessa meissä on paljon hyvää.
Mitä asioita sinä kirjoittaisit lapsesi todistukseen?
Jokainen, joka on joutunut pitämään palasiansa kasassa liian pitkään, tietää, miten helpottavaa on, kun voi viimein turvallisesti hellittää ja antaa kaiken murtua. Tuo hetki on yleensä silloin, kun joku muu voi pidellä hellästi pirstaleita puolestasi, auttaa sinua keräämään kappaleesi kaikessa rauhassa ja rakkaudessa.
Särkyminen on helpompaa silloin, kun et ole yksin. Kun kaikki ei ole sinun hartioillasi, on mahdollista luottaa, että elämä kantaa silloinkin, kun et itse pysty.
Ihmiselle, joka on tottunut olemaan aina vahva, voi särkyminen olla myös pelottava asia. Kuka olen, jos annan itseni murtua? Vaikka olkapää olisi tarjolla, voi siihen olla vaikea nojata.
Tai ehkä sinä olet huomaamattasi kaikille se olkapää, jota itse niin kovasti kaipaisit.
Haluaisin ajatella, että apua on aina saatavilla. Haluaisin uskoa, että kenenkään ei tarvitsisi pärjätä yksin. Todellisuudessa apu ja tarve eivät aina kohtaa.
Joskus ainut ihminen, jonka seurassa uskallat olla pieni ja palasina olet sinä itse. Myös se voi olla paranemisen alku. Kun uskaltaa kohdata itsensä ja pitää kipua sylissään, jotakin lämmintä sisällä liikahtaa. Toivo, että tämän kaiken voi vielä jonakin päivänä jakaa.
Mainosyhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.
Jos aiot tänä kesänä remppa- tai maalaushommiin tai haaveilet vanhan talon tai mökin kunnostamisesta itse, nappaa tästä Ella Kannisen ja Jasmiini Lappalaisen vinkit maalaamiseen, tapetointiin ja kuivan tilan laatoittamiseen. Vinkit on poimittu kirjasta Jokanaisen mökkiremontti (Otava, 2022).
1. Ulkoseinien maalaus pitää mökin paremmassa kunnossa pitkään – ja on mukavaa kesäpuuhaa
VINKKI 1: Huoltomaalaus pitäisi aina tehdä samalla maalilla kuin pohja on maalattu, näin varmistat parhaan lopputuloksen. Vesiohenteisen maalin päälle käy vain vesiohenteinen, mutta öljypohjaisen maalin päälle voi maalata myös vesiohenteisella maalilla. Jos et tiedä, mikä maali pinnassa on, nappaa huomaamattomasta kohdasta pala maalia ja kysy maalikaupan ammattilaisilta.
VINKKI 2: Alkukesästä ilma on kuivempaa ja sateet vähäisempiä, syksyä kohti ilmankosteus nousee. Kosteassa maalin kuivuminen pitkittyy ja se voi kiinnittyä huonosti, joten paras aika maalata ulkoseiniä on usein kesän alussa. Myöhään syksyllä sateisuus ja ilmankosteus ovat jo niin suuria, että maalaus on parempi jättää seuraavaan kesään.
Paras maalaussää on pilvipoutainen ja kuiva. Suorassa auringonvalossa ei pidä maalata, sillä lämpimässä kosteus haihtuu ja maali pääsee kuivumaan liian nopeasti eikä se silloin ehdi imeytyä pintaan.
2. Valitse sisämaalin sävy valon mukaan
Maalisävyn valintaan vaikuttaa ensisijaisesti huoneen valoisuus. Hämärään tai pieneen tilaan kannattaa valita vaalea sävy, sillä vaaleat värit lisäävät valoisuutta ja tilan tuntua, tummat puolestaan pienentävät.
Kiiltoaste kannattaa valita huoneen käytön mukaan. Kiiltävä maalipinta on helpompi pitää puhtaana esimerkiksi keittiössä ja eteisessä. Kiiltävä pinta on parempi myös lattiassa, koska mökkiolosuhteissa kuljetaan usein kengät jalassa sisällä. Himmeä maali puolestaan sopii kattoon sekä oleskelu- ja makuutilojen seiniin.
HUOM! Pese uudet telat ja siveltimet ennen käyttöä, niin saat ylimääräiset nukat ja liat pois. Maali tarttuu ja levittyy parhaiten, kun työkalu on pyyhekuiva.
3. Vaalea katto raikastaa koko huoneen
Katon maalaaminen valkoiseksi voi olla iso kasvojenkohotus koko huoneelle. Vaalean värin myötä huone tuntuu korkeammalta, avarammalta ja valoisammalta.
4. Tapetilla saa omannäköisen tilan – Eikä se ole lainkaan vaikeaa!
VINKKI 1: Jos tapettikerroksia on useita ja vain päällimmäinen kerros lähtee nätisti, vettä tarvitaan enemmän. Ota silloin avuksi suihkepullo ja ruiskuta seinän pintaan reilusti vettä. Anna vaikuttaa 5–10 minuuttia ja irrota.
On erittäin tärkeää, että suojaat lattian hyvin, ettei valuva vesi vaurioita lattiapintaa tai pahimmillaan pääse pintamateriaalin alle. Kun tapetti on kostunut, käytä lastaa irrottamiseen. Varo, ettet vahingoita seinäpintaa.
VINKKI 2: Aiemmin tapetoimattomat, maalaamattomat seinäpinnat on hyvä pohjamaalata, jotta tapetointi ja varsinkin tapetin irrotus tulevaisuudessa on helpompaa. Käytä tapetin väristä maalia, jottei väri kuulla tapetin läpi tai puskusaumaan vahingossa jäävästä raosta.
VINKKI 3: Tapetin alle voi jäädä ilmakupla, jonka huomaat vasta tapetin kuivuttua. Leikkaa silloin terävällä katkoteräveitsellä viilto kuplan kohdalle kuivaan tapettiin ja tupsuta liisteriä tapetin alapintaan pienellä paikkauspensselillä. Paina tapetti huolellisesti kiinni seinään, jotta viiltokohta jää siistiksi ja huomaamattomaksi.
5. Laatoita rohkeasti uutta tunnelmaa
VINKKI 1: Laatoitettavan pinnan on oltava tukeva ja kova, esimerkiksi kiveä tai kipsilevyä. Pese maalattu pinta maalipesulla ja karhenna tarvittaessa hiomalla kevyesti. Jos pinnassa on kohoumia, tasoita ne. Voit myös halutessasi maalata pinnan tartuntapohjamaalilla varmistaaksesi laastin kiinnittyvyyden.
Puualustoille laatoittamista ei suositella lainkaan puun kosteuselämisen vuoksi. Riskeinä ovat kiinnityslaastin pettäminen tai saumalaastin halkeilu.
VINKKI 2: Jos vanha laatoitus on kunnolla kiinni seinässä, voit asentaa niiden päälle uudet laatat. Tarkista laattojen kiinnitys koputtamalla. Ontto ääni kertoo irtonaisesta laatasta, joka pitää poistaa ja kiinnittää uudelleen. Voit myös täyttää kolon laastilla ja tasoittaa sen huolellisesti muiden laattojen tasalle.
Puhdista vanha laattapinta kunnolla, hio karheaksi ja levitä päälle ohut kerros saneerauslaastia ”tartuntakynsiksi”. Käytä myös kiinnitykseen saneerauslaastia. Jos laatoitat lattiaa, jossa on lattialämmitys, muista sulkea se vähintään kaksi päivää ennen laatoitusta.
Jokanaisen mökkiremontti -kirjan ja lisää remppavinkkejä löydät Suomalainen.comista TÄÄLTÄ. HUOM! Sisältää tärkeää tietoa ja hyviä vinkkejä erityisesti vanhan mökin tai talon remontoijalle.
Kun minulla oli ihan pieniä lapsia, opin miten helppoa on ottaa omaa aikaa. Arvostin sitä myös todella paljon. Aikaisemmin olin mieltänyt, että oma aika on jotain valtavan isoa: aikaa maalata taidetta, päivän reissu toiseen kaupunkiin, koko ilta ystävien kanssa. Ja sitähän se myös voi olla.
Opin kuitenkin myös toisenlaisen tavan viettää omaa aikaa: 20 minuutin kävelylenkki ulkona. Oma hetki saunassa. Päivälepo makuuhuoneessa ovi kiinni. Makoilua riippumatossa takapihan terassilla. Oma aikani keskittyi silloin siis aika pitkälti makoiluun 🙂
Purin päivän rasitusta näiden pienten, silti niin suurten taukojen avulla. Iltaisin minun ei tarvinnut paeta puhelimen taakse tai viltin alle. Koska olin nollannut rasitustani, jaksoin illalla kohdata, meditoida, keskustella ja rakastella.
Niinkin voi käydä, että haluaisi tehdä kaikkia yllä mainituista, muttei yksinkertaisesti jaksa. Kun arki tuntuu liian kuormittavalta, illalla haluaa vain olla hiljaa ja yksin – vaikka oikeasti kaipaisikin läheisyyttä ja mukavaa aikaa oman rakkaan kanssa.
Kun omaa aikaa viettää säännöllisesti ja tarpeeksi, olo pysyy positiivisempana myös arjen suhteen. On helpompaa kokea kiitollisuutta, kun elämän rytmi on itselle sopiva, eikä elämä tunnu suoritukselta.
Tekninen juttu
Omaa aikaa ei aina ilmesty kalenteriin, vaan se pitää laittaa sinne. Joskus voi toki ottaa taukoja arkeen lennosta, vuorotellen. Mutta jos tätä ei tunnu tapahtuvan, kannattaa ottaa kalenteri esiin. Yllättävän moni – varsinkin pienten lasten vanhempi – kertoo kaipaavansa yksinkertaisia taukoja arkeen, jotta voisi mennä vaikka kävelylle ja soittaa rauhassa ystävälle, mutta arki tuntuu vievän mukanaan. Sopivaa hetkeä ei yksinkertaisesti tunnu ilmaantuvan koskaan.
Tämän takia asia kannattaa ratkaista teknisesti, esim. näin: Joka keskiviikko toinen menee minne haluaa. Sopikaa yhdessä, kuinka pitkäksi aikaa. Puoli tuntia, tunti, kaksi tuntia? Miten kauan toinen kokee pärjäävänsä ilman, että hän rasittuu? Ja joka torstai/maanantai toinen taas menee minne hän haluaa.
Kun oma aika on kalenterissa, se on yhtäkkiä aivan tavallinen osa arkea, samanlainen rutiini kuin kaikki muukin. Kokeilkaa heti! Mitä sinä haluat tehdä omalla ajallasi?
Joskus rakkaan läheisen kanssa voi juuttua syvälle satuttaviin ristiriitatilanteisiin. Vaikka molemmat tietävät, ettei toinen tarkoita sanoillaan pahaa eikä hänellä ole tarkoitusta loukata, huomiomme toisistamme saattavat viiltää kipeästi.
Minulle sattui tällainen tilanne jokin aika sitten. Tahattomasta huomautuksesta lähtenyt tilanne eskaloitui molemminpuoliseen mielipahaan, jolloin ystäväni sanoi minun vetävän kaiken aina itseeni. Kun myöhemmin tilannetta selvittäessämme kysyin, mitä hän oli lauseella tarkoittanut tai millä tavoin vedän kaiken aina itseeni, hän ei oikein osannut tarkentaa lauseen tarkoitusta.
Ehkä hänelle tuo lause ei ollut siinä tilanteessa kovin merkityksellinen, mutta minun sisälleni se jäi kummittelemaan. Oletin ystäväni lauseellaan tarkoittaneen tapaani kertoa tunteistani ja analysoida niitä erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa.
Muutama vuosi aiemmin olin nimittäin oivaltanut, miten vaikeaa minun oli ilmaista rehellisesti kipeitä tunteitani. Niinpä olin päättänyt ryhtyä harjoittelemaan tunteitteni ilmaisemista. Ja kenenpä muunkaan kanssa sitä harjoittelisin kuin läheisen ihmisen, jonka rakkauteen luotin vahvasti.
Riidan keskellä koin kuitenkin saaneeni näpeilleni. Minun ei ollutkaan hyvä paljastaa kipeimpiä tunteitani hänelle. Koin, ettei kokemuksiani haluttu kuulla eikä tunteillani ollut lupaa olla olemassa. Tulkitsin, että hän ei sittenkään hyväksynyt ja rakastanut minua sellaisena kuin olin, vaan toivoi minun olevan jollakin tavalla erilainen.
Ystävyydessähän hienointa on, että kelpaa omana itsenään, juuri sellaisena kuin on. Niinpä uskoin, että ystävyydeltämme oli pudonnut pohja. Aito ja syvä ystävyys välillämme oli rikkoontunut, mitä surin suunnattomasti. Kaipasin valtavasti avointa ja vaivatonta kohtaamistamme samalla, kun itse sulkeuduin kuin simpukka varoen paljastamasta mitään henkilökohtaista itsestäni.
Eräänä päivänä rypiessäni hyväksymättömyyden alhossa ja syyttäessäni mielessäni ystävääni siitä, ettei hän hyväksy minua sellaisena kuin olen, kuulin pienen kysymyksen sisältäni:
No entä sinä? Hyväksytkö sinä hänet juuri sellaisena kuin hän on? – No niinpä !!!
Olin niin täysin uhriutunut, etten ollut kyennyt näkemään mitään muuta kuin oman kelpaamattomuuden kipuni. Uhrina en osannut kuin pitää lujasti kiinni oletuksistani, uskomuksistani ja tulkinnoistani. Ja listata mieleni perukoilla vaatimuksia, millä tavoin ystäväni tulisi muuttua ja miten hänen tulisi osoittaa hyväksyntää ja rakkautta minua kohtaan.
Samalla todistin oikeaksi hänen lauseensa. Hieman huvittuneenakin totesin, että mitä muuta tein, kuin vedin asian itseeni ja syvälle vedinkin.
Tuo pieni kysymys sisälläni kuitenkin vapautti minut surusta ja hylätyksi tulemisen tunteesta. Sen sijaan tunsin lempeyttä ja myötätuntoa häntä ja itseäni kohtaan – tämän parempaan meistä kumpikaan ei kyennyt. Se sai minut näkemään tapahtuneen uudella tavalla, uudesta näkökulmasta.
Entä jos minä hyväksyisinkin hänet? Ja hänen hetkittäisen väsymyksensä ottaa vastaan minun kokemusteni painolastia?
Entä jos hyväksyisin, että hänelläkin voi olla huonoja hetkiä? Että hänkään ei osaa joka tilanteessa löytää kaikista rakentavimpia lauseita?
Entä jos hyväksyisin hänet inhimillisenä ihmisenä – epätäydellisenä meidän muiden tavoin – ja juuri siksi niin rakkaana?
Entä jos hyväksyisin, että hän kaikesta huolimatta rakastaa minua?
Meistä jokainen kaipaa elämässään hyväksyntää – ja erityisesti lähimpien ja tärkeimpien ihmistemme hyväksyntää. Voisinko minä olla se, joka hyväksyy läheiseni ehdoitta? Juuri sellaisena kuin hän on.
Oletko järki- vai tunneihminen? Sinulta on varmasti joskus kysytty tämä kysymys. Näin pystymme kätevästi jakamaan ihmiset tunteidensa aalloilla purjehtiviin ja toisaalta kylmän harkittujen ja punnittujen päätösten avulla navigoiviin. Itse olen kokenut kuuluvani vahvasti tunne-eläjien heimoon. Mutta hetkinen. Enkö voi olla molempia? Entä onko tässä jaottelussa lopulta mitään järkeä?
Minulle nimittäin tunteideni kuunteleminen ja seuraaminen on välttämätöntä järkevien päätösten tekemiseksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tekisin isoja ratkaisuja tunnekuohujen vallassa, vaan yksinkertaisesti sitä, että uskon, että tunteilla ja intuitiolla on meille paljon arvokasta kerrottavaa. Järkiperäisyyden nimeen vannovassa maailmassa nämä hiljaiset signaalit vain uhkaavat peittyä analyyttisen ajattelun ylivallan alle.
Meidän on totutettu arvostamaan raakoja faktoja, numeroita ja aukottomia päättelyketjuja. Elämä ei kuitenkaan taivu laskukaavoiksi, emme ole koneita, emmekä edes välttämättä niin loogisia kokonaisuuksia kuin joskus toivoisimme. Olemme syvästi inhimillisiä olentoja, joihin vaikuttavat monet erilaiset voimat. Meidät on tehty iloista ja suruista sekä valoista ja varjoista. Juuri tunteet tekevät meistä erityisiä.
Jos yritämme liikaa järkeillä ja rationalisoida elämää, meiltä saattaa mennä ohi moni asia. Saatamme päätyä elämään elämää, jossa kaikki on periaatteessa kunnossa, mutta silti jossain vatsan pohjassa tai takaraivossa lymyilee epämääräinen tunne. Tunne, joka on sivuutettu järkisyihin vedoten.
Minusta olisikin jo aika unohtaa muinainen ja mustavalkoinen jaottelu ja asioiden arvottaminen järki- ja tunnelokeroihin ja arvostaa ja kuulla yhtä lailla molempia. Usein järki ja tunne nimittäin menevät myös suloisesti sekaisin, koska sellaista elämä nyt vain on. Esimerkiksi minulle lopulta rakkaus on ainut asia, mikä käy järkeen. Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on myös pitkällisen analyyttisen pohdinnan jälkeen tärkein tavoite elämässäni.
Jos on oppinut varhaisissa vaiheissaan lukemaan ja aistimaan toisia tarkkaan tai jopa kannattelemaan ensimmäisiä hoivaajiaan saadakseen mitä tarvitsee eli nähdyksi tulemista / huomiota / turvaa / hoivaa / yhteenkuulumisen fiilistä / läheisyyttä, tätä herkästi jatkaa myöhemminkin elämässään. On oppinut jättämään tai sivuuttamaan itsensä ja keskittymään ja eläytymään enemmän toisiin. Saattaa alistua ja kadottaa rajansa, ja pinnistellä valtavasti yhteyden eteen. Työstää itseään ja tuntee hoitavansa pari- tai ystävyyssuhdetta toisenkin edestä.
Tämä liittyy myös eläytyväisten ja empaattiseen mielettömään kykyyn asettua toisen asemaan tai fiilata toisten juttuja, eikä sitä tarvitse pitää huonona juttuna. Mutta tiensä voi löytää turvallisempaan ja tasapainoisempaan läheisyyteen, jossa on myös tervettä erillisyyttä.
On eheyttävää oppia huomaamaan, milloin alkaa jättää itseään, tehdä liikaa kompromisseja / toimia rajattomasti. Milloin pitää toisten juttuja tärkeämpiä kuin omiaan tai millä eri tavoin sivuuttaa tarpeensa. Näistä tendensseistä johtuen saattaakin sitten kokea närää ja katkeruutta, että mitä hittoa, eikö toi toinen maindaa mua yhtään, eikö mun jutut ja tarpeet ole tärkeitä. Varmasti ovat, mutta jos toinen ei tiedä niistä, voi tulla sivuutetuksi tulemisen tunne.
Kuvio on erityisesti turvattomasti kiintyneille tuttu: omat tarpeensa pitää tavalla tai toisella niellä. Joko yrittää kannatella toista hulluna tai sitten vetäytyy, kun tulee olo ettei mikään riitä.
Toisen maailmaan sulautuminen ja omansa sivuuttaminen on tapa yrittää saada tarpeitaan täytettyä, mutta aikuisuudessa on voimauttavaa oppia läheisriippuvaisista mekaniikoistaan itseä huomioivampaan, itselle vastuullisempaan tapaan olla. Sisäisen turvan löytäminen on avainjuttu. Tarvitsee siis opetella ITSE tunnistamaan rajojaan, ilmineeraamaan niitä ja arvostamaan omaa maailmaansa toimin ja sanoin.
Mielikuva narsistisesta henkilöstä on usein se, että nämä ovat ilkeitä ja arvostelevia ja kovia suustaan. Aina ei suinkaan ole näin. On nimittäin muitakin tapoja käyttää henkistä väkivaltaa. Narsistin kanssa eläminen on jatkuvaa hylkäämisen, torjumisen, kaikenlaisen kaltoinkohtelun, pettymysten ja pahan mielen monenlainen näyttämö.
Marttyyri-vaikenijanarsistin näyttämö on ihan omaa luokkaansa. Tällaisen henkilön tyypillinen käyttäytymismalli on pidättäytyä puhumasta ja reagoimasta millään lailla. Narsisti voi kerta kaikkiaan olla vastaamatta toisen ihmisen puheeseen. Tällainen narsistityyppi ei vaivaudu osoittamaan millään tavalla, että olisi kuullut, mitä hänelle puhuttiin. Kysymyksiin vastaaminen kysymyksillä ja puheenaiheen vaihtaminen ovat näppäriä keinoja mitätöidä ja väheksyä toinen ihminen. Ihan kuin toinen olisi ilmaa ja niin arvoton, ettei häneen tarvitse reagoida.
Moni narsisti pitää mykkäkouluja. He painuvat omaan luolaansa eikä heitä saa sieltä houkuteltua ulos, jos heitä ei kiinnosta. Ja usein heitä ei kiinnosta yhtään. Heillä on oikeus vetäytyä perhe-elämästä, olla ottamatta osaa muun perheen juttuihin, heillä on oikeus osoittaa perheenjäsenille heidän paikkansa olemalla hiljaa ja poistumalla paikalta. Ei heidän tarvitse miettiä sitä, miltä toisesta ihmisestä tuntuu tai kuka vastaa perheen asioista silloin, kun hän on omassa mykkäkoululuolassaan.
Näitä marttyyrityyppejä on usein vaikea tunnistaa narsisteiksi, koska he ”pitävät sydämensä kielensä päällä” eli esittävät hyvää ihmistä sillä, että pitäytyvät puhumasta. Näin heitä ei päästä syyttämään ilkeilystä ja he saavat säilyttää itse rakentamansa hyvän ihmisen valeminän. Toki valeminä rakoilee kyllä usein, mutta kiukun tai suoranaisen raivon saa päälleen se, jolle narsisti uhkaa paljastua.
Välttelevän kiintymyssuhteen omaava empatiakyvytön narsisti pystyy täysin vailla omaatuntoa olemaan reagoimatta toiseen ihmiseen. Hän pystyy hylkäämään toisen ihmisen fyysisesti ja henkisesti täysin kylmästi. Hän pystyy mitätöimään toisen ihmisen pelkästään sillä, että vaikenee.
Moni narsistin läheinen on ollut tosi huolissaan tyypistä, joka on kadonnut, jättänyt vastaamatta viesteihin ja puheluihin. Toki kun narsistin temput tajuaa, loppuu huolestuminen ja jäljelle jää vain kaltoinkohtelun jälkimaku.
Moni narsisti on pitkästynyt, kyllästynyt perhe- tai parisuhde-elämään. Hän haluaa elää kuin teini (anteeksi kaikki teinit!): pelata tietokonepelejä, juoda ja syödä mitä huvittaa, harrastaa yhden yön juttuja parisuhteessa ollessaan, selailla Tinderiä uutta uhria etsiskellen, jättää ”huoneensa” siivoamatta, käyttää rahansa samaan tapaan kuin teini viikkorahojaan ja mitä näitä nyt on. Rajoja hänellä ei ole eikä niitä saa asettaa – niistä vasta kiukku tulee.
Narsisti ei kykene elämään vastuullisen aikuisen elämää eikä häntä sellainen edes kiinnosta. Narsisti elää mielihyväperiaatteen mukaan nautinnosta nautintoon, esimerkiksi vessanpesu ei kuulu tämänkaltaiseen elämäntyyliin.
Vastuu on narsistille jotain sellaista, mille he eivät osaa tehdä mitään. Ja kun elämässä tulee paikka, ettei häntä enää päästetä pälkähästä ja esimerkiksi hänen valheensa (uskottomuus, taloudellinen hyväksikäyttö, alistaminen jne.) ovat uhkaamassa paljastua, kääntyy narsisti kannoilleen ja häipyy sanaakaan sanomatta – sinne missä kukaan ei ”vaadi” häneltä tai ”syyllistä” häntä. Koska narsisti ei pysty ottamaan vastuuta mistään, ei itsestään, asioistaan eikä läheisistään, sysää hän syyllistämällä (senkin voi muuten tehdä sanomatta sanaakaan!) ja uhriksi heittäytymällä vastuun muiden ihmisten, jopa lastensa, niskaan. Syy on aina jossain muualla kuin hänessä.
Narsisti on taitava selittämään asiat itselleen edullisiksi ja keräämään empatiapisteitä niiltä, jotka eivät tajua, mistä todella on kysymys. Usein narsistit kertovat tarinoitaan siitä, miten heitä on kiusattu ja kohdeltu väärin, vaikka totuus on jotain ihan muuta.
Uskomatonta on se, että nämä lapsiaikuiset saavat jatkaa toimintaansa, toisten ihmisten satuttamista, uudelleen ja uudelleen eikä kukaan puutu. Eikä tämä koske vain aikuisia vaan nämä tyypit tekevät samaa myös lapsilleen. Se jos mikä on julmaa ja hyvin haavoittavaa.
Narsistien jättämiä traumajälkiä on tosi paljon. Meihin on syvään istutettuna ajatus siitä, ettei toisten asioihin voi puuttua. Ei vaikka näkisimme henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Narsistiset ihmiset saavat jatkaa toimintaansa usein ilman, että siihen puututaan millään tavalla – jokainen joka ei puutu, on narsismin mahdollistaja. Totuus vapauttaa, ainakin uhri saa vapautuksen – narsisti ei valitettavasti totuuteen kykene vaan jatkaa valheellista tyyliään ja pitää päänsä vastuuttomuuden pensaassa.
Sisustuslehtien valkoiset unelmat luovat usein valheellisen kuvan siitä, miltä ihmisten kodeissa näyttää. Sosiaalisessa mediassa lapsiperheiden asunnot ovat usein siistejä. Hyllyille on aseteltu muutama lelu näytille, mutta missään ei näy leikkimisen jälkiä. Näitä kuvia katsellessaan voi helposti tuntea olonsa kurjaksi omassa kodissaan, jossa mattoja koristavat legot ja olohuoneen nurkassa on supersankarin maja.
Kodin ei koskaan tulisi olla paikka, jossa pitäisi suorittaa. Koti saa olla juuri sellainen kuin sinä haluat. Se voi olla siisti, moderni ja valoisa huoneisto. Se voi olla vanha maalaistalo, jossa räsymatot etsivät paikkaansa lattialla. Ei sillä ole väliä, millainen koti sinulla on. Tärkeintä on, että sinä tunnet kodissa olosi onnelliseksi.
Mieti hetki omaa lapsuuttasi. Mitkä asiat saivat paikan tuntumaan kodilta?
Minä muistan omasta lapsuudestani olohuoneen kulmikkaan hyllykön, se oli hyvä piilopaikka, kun leikittiin piilosta. Muistan mäntysuovalla pestyjen mattojen tuoksun. Muistan sen, että kodissa sai leikkiä, nauraa ja nauttia elämästä. Leikkien jälkeen sotkut siivottiin, mutta kukaan ei suuttunut, jos pullataikinaa tippui vahingossa matolle.
Koti syntyy muistoista. Älä siis murehdi sitä, onko olohuoneen sohva laadukasta designia. Jos sen nurkassa on mukava lukea kirjaa ja uppoutua omiin ajatuksiinsa, se on täydellinen paikka juuri sinun kotiisi.
Miksi sitten jotkut stressaavat sitä, millainen koti heillä on?
Koti on jokaiselle pyhä paikka. Se kuvastaa sitä, millainen ihminen kodin omistaja on. Vieraat jotka kommentoivat ikäviä asioita toisen kodista, loukkaavat myös kodin omistajaa. Siksi on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että oman kodin ovet avautuvat vain ystäville.
Kenenkään ei koskaan pitäisi kutsua kylään toista ihmistä vain velvollisuudentunteesta. Koti on jokaisen turvasatama, eikä sinne kuulu päästää ihmisiä, jotka loukkaavat sanoillaan tai katsovat sinua halveksuvasti. Mikään sukulaissuhde ei velvoita sinua avaamaan oveasi henkilölle, jonka seurassa tunnet olosi epämukavaksi.
Kutsu kotiisi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voit parantaa maailmaa ja olla oma itsesi.
Terveen elämän puolesta on sarja, jossa esitellään laadukkaita luontaistuotteita. Omaan elämäntilanteeseen oikein valitut ravintolisät tukevat kehoa ja mieltä matkallasi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sarjan kustantaa Biomed Oy.
Japanilaiset tunnetaan pitkäikäisenä kansana ja erityisesti Okinawan saari on kuuluisa siitä, että saarella asuu suhteellisesti maailman eniten yli 100-vuotiaita. Pitkän ja terveen elämän syitä on etsitty paikallisesta ruokavaliosta, esimerkiksi saarelaisten perinteisestä aamiaisesta, joka tunnetaan nimellä natto.
Perinteinen natto-aamiainen sisältää nattokinaasi-entsyymiä, jolla on runsaasti terveyteen liittyviä vaikutuksia. Natto valmistetaan fermentoimalla keitettyjä soijapapuja Bacillus subtilis natto -bakteerin avulla. Papuja käytetään eli fermentoidaan noin vuorokausi, kunnes niihin muodostuu tahmea ja venyvä pinnoite.
Tahmea lima sisältää erityisen paljon nattokinaasia ja K2 -vitamiinia. Nattokinaasi parantaa verenkiertoelimistön toimintaa useilla eri tavoilla ja sitä voi suositella erityisesti kaikille yli 50-vuotiaille.
Japanissa nattoa valmistetaan noin miljardi kiloa vuodessa. Natto ruokana sisältää luonnostaan nattokinaasientsyymiä, mutta koska sen maku ei hivele kovinkaan monen siihen tottumattoman makuhermoja, siitä on tehty myös ravintolisiä.
Nattokinaasi – tutkittu ja turvallinen entsyymi vihdoin Suomessa
Biomedin uusi Nattokinaasi NSK-SD® entsyymi sisältää runsaasti japanilaisesta natto-aamiaisruoasta uutettua nattokinaasi-entsyymiä, jonka vaikutuksia sydämen ja verisuonten terveyden tueksi on tutkittu jo kymmeniä vuosia.
Ravintolisinä nattoa on käytetty kymmeniä vuosia eri puolilla maailmaa, mutta Euroopassa se sai vasta vuonna 2017 Euroopan Unionilta uuselintarvikehyväksynnän, jonka mukaan se on turvallinen tuote. Näissä turvallisuustutkimuksissa käytettiin Japanilaista NSK-SD entsyymiä.
Maailmalla myydään myös Kiinalaisia versioita mutta nimenomaan japanilainen NSK-SD on tutkittu ja hyväksytty eri maissa. Nattokinaasista on tehty lisäksi solumallitutkimuksia, eläintutkimuksia sekä ihmistutkimuksia. Tällä hetkellä niitä on yhteensä 62 kappaletta ja niistä 20 ovat kliinisiä tutkimuksia ihmisillä.
Miten Nattokinaasi NSK-SD vaikuttaa ja kenelle se erityisesti sopii?
Nattokinaasi imeytyy hitaasti, ja sen pitoisuus verenkierrossa nousee hallitun tasaisesti. Se on havaittavissa verenkierrossa heti nauttimisen jälkeen, mutta suurimmillaan pitoisuus on noin 13 tuntia annoksen syömisen jälkeen. Tästä syystä yksi annos päivässä riittää.
Nattokinaasi parantaa verenkiertoelimistön toimintaa useilla eri tavoilla ja sitä voikin suositella kaikille yli 50-vuotiaille. Erityisen suositeltava se on tupakoiville tai huonosta ääreisverenkierrosta kärsiville.
Nattokinaasi on turvallinen ruokaperäinen entsyymi joka ei toimi liian tehokkaasti, vaan elimistö säätelee sen käyttöä tarpeen mukaan. Myös K2-vitamiini on poistettu NSK-SD nattokinaasista. Ainetta voisi verrata suosittuun serrapeptasiin mutta vaikutuksiltaan se on tehokkaampi nimenomaan verenkiertoelimistössä.
Kuinka paljon nattokinaasia tulisi ottaa?
Entsyymien kohdalla puhutaan aktiivisuusyksiköistä ja nattokinaasin pitoisuutta kuvataan lyhenteellä FU (fibrinolytic unit). Suositeltu päivä-annos on 2000 FU, joka vastaa sitä määrää mitä japanilaiset saavat yhdestä ruoka-annoksesta.
NATTOKINAASIN 4 TÄRKEINTÄ VAIKUTUSTA SYDÄMELLESI JA VERISUONILLESI
1. LIUOTTAA VERIHYYTYMIÄ
Hajottaa fibriiniä (veren hyytymiseen osallistuvaa proteiinia), mutta ei häiritse kehon luonnollisia parantumisprosesseja, kuten haavojen parantumista.
2. ALENTAA VERENPAINETTA TURVALLISESTI
Tutkimuksissa nattokinaasi alensi korkeaa ylä-, ja alapainetta. Verenpaine ei alentunut normaalitason saavuttamisen jälkeen.
3. VÄHENTÄÄ PUNASOLUJEN KASAUTUMISTA
Punasolujen takertuminen vähenee ja haitallisia verihyytymiä ei synny niin helposti.
4. TEHOSTAA VERENVIRTAUSTA
Tutkimuksessa havaittiin, että verenkierto sormenpäissä lisääntyi merkittävästi pian nattokinaasin käytön jälkeen.
Ne vain joskus tulevat, sen kummempia kyselemättä. Ne tulevat kuin tuntureilla pöllyävä jäätihkusade ja siinä me seisomme tumput suorina silmät ja suu auki, vastaanottamassa kaikki mitä niillä on antaa. Ai hitto kun taas sattuu!
Surulle ja murheille on tehtävä tilaa ja kun ne ovat tulossa, niitä on turha yrittää lakaista maton alle tai piilottaa, koska se itse asiassa usein vain pahentaa ongelmaa.
Siksi suosittelenkin varautumaan etukäteen elämäsi erilaisiin vastoinkäymisiin. Jossain vaiheessa niitä kuitenkin tulee eteen, mietona tai vahvana, mutta tulee kuitenkin, se on selvää ja se meidän on parempi hyväksyä.
Minkälainen voisikaan olla itsensä lohduttamisen ensiapupakkaus?
Suklaata ja rakkausleffoja? Maailman pehmein viltti ja oman sohvan turvallinen nurkkaus? Ne ovat kyllä ihana pari, mutta mitä sitten, kun leffa ja suklaa loppuvat ja kun paleltaa ihan jokaista solua myöten? Vatsa täynnä sokerirasvamössöä ja paha mieli koko kehoa kalvaamassa.
Yhdysvaltalainen psykoterapeutti Yvonne Dolan suositteli kirjassaan Pieni askel (2012) kokoamaan sadepäivien lohtulaatikon. Laatikon, jonka sisälle on koottuna sinua itseäsi varten valmiiksi paljon muutakin, kuin suklaata ja lista lohtuleffoistasi.
Kokoa kauniiseen sadepäivien lohtulaatikkoon, jonka olemassaolon tärkein ja ainoa tehtävä on olla olemassa sinun lohdutustasi varten tavaroita, joista varmasti tiedät nauttivasi ja saavasi hyvää oloa.
Dolan suositteli valitsemaan sadepäivien lohtulaatikkoon esimerkiksi suosikki tuoksukynttiläsi, suosikki suihkusaippuasi, suosikki teesi, suosikkivalokuvasi, listan lempibiiseistäsi ja kaikkea muuta, joiden tiedät auttavan sinua rentoutumaan, virkistymään ja lopulta saamaan unta.
Valitse laatikoksi kaunein laatikko minkä olet nähnyt ja hanki se.
Sisällytä laatikkoosi myös lohtukirje itsellesi. Yvonne Dolan kehoitti tekemään sadepäivän lohtukirjeen seuraavalla tavalla:
Kirjoita kirje siten, että puhuttelet kirjeessä kauniisti itseäsi, kerrot mitä nyt kannattaisi tehdä ja lohdutat itseäsi.
Kirjoita kirjeeseen toimintoja ja sellaista tekemistä, jotka ilahduttavat sinua.
Kirjoita ylös niiden ystävien nimet ja yhteystiedot, joille voit soittaa silloin, kun tarvitset kuuntelijaa, juttuseuraa tai tukea ja lohtua.
Kirjoita muistutus itsellesi omista vahvuuksistasi ja kaikista hyvistä puolistasi.
Kirjoita ylös ne asiat, joissa olet erityisen lahjakas ja mitä upeita kykyjä sinulla on (älä aliarvioi itseäsi!).
Kirjoita kirjeeseen kiinnostuksen kohteitasi, asioita, jotka kiinnostavat juuri sinua.
Kirjoita ylös toiveitasi, unelmiasi ja haaveitasi.
Kirjoita kirjeeseen erityisiä neuvoja ja ohjeita ja muistutuksia asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä ja jotka ovat hyvin elämässäsi ja joista voit olla kiitollinen.
Kopioi kirjeen loppuun seuraava lause:
”Tiedän, että nämä auttavat sinua, koska minä olen sinä! Sydämellä: Minä. ”
Lohdullista seuraava vastoinkäymisen päivää sinulle ja onneksi: Vastoinkäymisillä voi joskus olla hyviäkin tarkoitusperiä.
Pulahdimme taannoin hyvän ystäväni kanssa järvessä. Vesi oli vielä verrattain kylmää. Itse olin noussut jo ylös, mutta ystäväni kökötti itsepintaisesti yhä paikoillaan. Sanailimme leikkisästi.
– Onks kylmää?
– No vähän.
– Muista, et kylmäkin on vain tunne.
– Niin on, ja mä voin valita tunteeni. Sen tunnenko mä kylmää vai että tunnenko mä että mä olen onnellinen.
– Mä valitsen häpeän.
– Miksi ihmeessä sä valitset häpeän?
– Koska aina jos on mahdollista, kannattaa valita häpeä.
Tämä pintapuolinen ja sarkastinen lauseiden vaihto piirtyi mieleni sopukoihin. Tunnistin, kuinka rahtunen hurttia huumoria kätki sisäänsä aimo annoksen elettyä elämää ja tehtyjä valintoja.
Häpeän valitseminen houkuttelee
Muistatko sen palaverin, jossa puheenparsi sinkoili ympäriinsä juuri siitä aiheesta, josta myös sinulla olisi ollut sanasi sanottavana? Päätit olla hiljaa, koska epäilit ettet pystyisi sanomaan mitään mullistavaa. Mitä jos muut pitävät ihan pöhkönä?
En tiedä sinusta, mutta minä ainakin muistan myös sen hetken kun koin jonkun toisen taholta vähättelyä. Useimmiten siinä oli mukana reilu ripaus huumoria, jota ilman kyse olisi ollut alistamisesta. Pidinkö puoliani? En. Sen sijaan myhäilin, nyökkäilin ja pienensin itseni vähättelyn kokoiseksi. Ei pidä luulla itsestään liikoja.
Paradoksaalisesti myös kohteliaisuuksia sataessa on helppo valita häpeä. Kääntää katse syrjemmälle tai heittää homma lekkeriksi. Hävettää kun kehutaan, luulevat vielä ylpeäksi.
On mahdollista valita myös toisin
Kerta toisensa jälkeen valitsen häpeän, koska se on iskostunut (ainakin suomalaisittain) suositeltavaksi ja useimpien hyväksymäksi valinnaksi. Häpeä pienentää kantajansa, jolloin hän ei ole vaaraksi ympäristölleen. Eläinkunnassa ilmiö tunnetaan alistumisena, jossa esimerkiksi tietty apinalauman yksilö ei uskalla haastaa toisia vaan alistuu osaansa. Tutkitusti tässä piilee jotain hyvin oleellista niin apinan kuin ihmisen hyvinvointiin liittyen.
Valitsemme häpeän, koska harmittomina mahdollisuutemme pysyä hengissä ovat paremmat. Teemme tosin näin myös silloin kun vaaraa moiseen ei ole.
Tottumiskymys.
On silti mahdollista valita myös toisin.
Ensin kerran,
ehkä sitten toisenkin.
Tämä voi yllättää,
mutta toisin valitsemiseen harvemmin kuolee.
Tarkemmin sanottuna, ei koskaan.
Sen sijaan, se mitä valinnasta voi seurata saattaa tehdä elämästä kokemuksena paremman.
