Sivu 8 – Hidasta elämää

Ahdistuksen, raivon ja masennuksen takana saattaa olla tämä haavoittuvainen tunne

Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, vireysvalmentaja ja sosiaalietiikasta väitellyt teologian tohtori. Heli on myös kirjailija ja luennoitsija, joka on kirjoittanut useita yleistajuisia tietokirjoja tunteista ja perheen ihmissuhteista niin aikuisille kuin lapsille. Uusimman tietokirjansa Viha voimaksi – Vaikeat tunteet ihmissuhteissa Heli kirjoitti yhdessä psykoterapeutti Terhi Ketola-Huttusen kanssa.

On tuskallista kokea kipua, joten siltä on luonnollista pyrkiä suojautumaan. Ihminen selviytyy niillä keinoilla, joilla hän osaa ja joihin hänellä on voimavaroja. Moni suojautuu psyykkiseltä kivulta ja vaikeilta tunteilta erilaisilla puolustusmekanismeilla, esimerkiksi torjumalla, etäännyttämällä ne älyllistämisen tai huumorin avulla, tai koettamalla helpottaa oloaan erilaisilla riippuvuuksilla.

Mutta eiväthän vaikeat tunteet niin katoa. Ne tulevat näkyviin aina jollain tavalla. Voi tulla uupunut olo tai unettomuutta, saattaa ahdistaa kummallisesti tai voi tulla jopa somaattisia oireita: sydän tykyttää, henki salpautuu, kurkkua kuristaa, vatsaa kouristaa.

Ahdistus kertoo sisäisestä kamppailusta

Ahdistus on moninainen tila ja kokemus. Se on aina viesti jostain tärkeästä. Jotain on nousemassa pintaan, mutta jokin sisäinen mekanismi painaa sitä alas.

Olet ehkä jo pienenä oppinut painamaan vaikeat tunteet alas ja nielemään ne. Ehkä tunnet kiukkua ja vihaa, mutta sinua on jo pienestä kielletty näyttämästä sellaisia tunteita. Ehkä voit huonosti suhteessasi, mutta syyllisyys tai pelko estää sinua tunnistamasta omaa tarvettasi lähteä pois. Ehkä haluat laittaa rajan toisen käyttäytymiselle, mutta tarvitset häntä paljon ja siksi pelkäät hylkäämistä. Ehkä tarvitsisit viimeinkin kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, mutta häpeä estää sinua avautumasta ja pakottaa vaikenemaan. Niinpä ahdistaa. Sisällä kamppailee kaksi voimaa ja kaksi vastakkaista tarvetta.

Vaikeat torjutut tunteet voivat pulpahtaa esiin raivokohtauksina. Viha on ihmisen suojakilpi ja usein sen tehtävä on suojata juuri haavoittuvuudelta, särkymisen kokemukselta. Mutta raivo on hallitsematon tapa suojata itseään, se voi johtaa vahingolliseen kierteeseen. Raivoaminen herättää toisissa torjuntaa, mikä johtaa siihen, että raivoava ihminen ei tule kuulluksi eikä ymmärretyksi. Seuraa syvän yksinäisyyden kokemus ja lisää pahaa oloa, usein lisää raivoakin.

Kun ihminen ei salli itsensä kokea omia vaikeita tunteitaan, myös ilo katoaa. Kun vaikeita tunteita nielee ja painaa alas riittävän kauan, lopulta voimat ehtyvät, elämän värit samenevat. Ihminen masentuu.

Entä jos annat raivolle, ahdistukselle ja masennukselle sanat?

Ahdistuksen, raivon ja masennuksen takaa löytyy usein jossain muodossa pelkoa, nieltyä vihaa ja näiden alta syvää surua. Suruun voi yhdistyä muita tunteita, kuten pettymystä, vaille jäämisen kokemusta, syyllisyyttä ja häpeää.

Suru pakottaa kasvokkain oman haavoittuvuuden kanssa. Oma – itseltäkin piilotettu – suru voi olla niin suuri, että se on pelottava. Tuntuu helpommalta kuitata asiat vitsillä, koettaa järkeillä tai kulauttaa ne alas viinilasillisella. Kunnes ei enää voi tai jaksa.

Mitä kaikkea on sinun surusi? Surua menetyksistä, mutta myös monista muista asioista. Surua ihmisistä ja ihmissuhteista, niiden vaikeuksista ja niiden päättymisistä. Surua sanotuista sanoista ja tehdyistä teoista. Surua hylätyksi ja torjutuksi tulemisesta. Surua sisäisestä tai konkreettisesta yksinäisyydestä. Surua siitä, ettei saanutkaan kutsua eikä kuulu joukkoon. Surua siitä, että joutuu niin paljon pelkäämään ja kamppailemaan sisäisen turvattomuuden kanssa.

Surua siitä, miten on itse satuttanut toista. Surua päätöksistä ja valinnoista, joita ei voi enää perua. Surua elämättömästä elämästä, itsensä hylkäämisestä, kesistä, joita ei tullutkaan.

Surua tästä maailmasta ja sen tuskasta. Surua siitä kaikesta, mikä on totta, mutta mitä ei millään jaksaisi ottaa syliin ja katsella.

Tunnetta välttelemällä jää siihen tiukemmin kiinni

Vasta kun uskaltaa ottaa oman vointinsa todesta, voi toipuminen alkaa. Tunnetta välttelemällä tietyllä tavalla takertuu siihen, sillä se ei pääse virtaamaan. Tunteiden välttely kuluttaa energiaa ja elinvoimaa.

Mitä tapahtuu, jos uskallatkin katsoa kohti sitä, mikä on totta? Mitä tapahtuu, jos annat vihasi puhua niin kauan, että se kertoo surustasi? Mitä tapahtuu, jos ahdistuksesi saa kertoa, mitä kaikkea on nousemassa pintaan: mitä sinä tarvitset?

On ymmärrettävää pelätä tunteen voimaa ja vyöryä, jos sitä on painanut alas ja piiloon pitkän aikaa. Mitään pahaa ei kuitenkaan tapahdu, vaikka tunne on iso. Sen voi vain ottaa koettavaksi, antaa sen tulla ja antaa sen olla – mielellään toisen ihmisen tuella.

Tunteet ovat kuin pilvet – ne muuttuvat, aina. Et joudu pysyvästi surusi ja kipusi armoille silloinkaan, kun se vyöryy päälle. Voit elää ja hengittää sen keskellä ja sen läpi: nyt on näin. Tämä tunne on totta ja se kertoo tärkeää viestiä.

Kuolemansuru ja myös elämänsuru kuuluvat osaksi ihmiselämää. Suru tarvitsee aikaa ja kun se saa sitä, siinä alkaa itää toivo. Silloin suru hoitaa ihmistä.

Toimituksen vinkki:

Tutustu myös Heli Pruukin ja Terhi Ketola-Huttusen kirjaan Viha voimaksi – vaikeat tunteet ihmissuhteissa.

Riidat, mykkäkoulut, mielipide-erot, etäisyyden otot – vaikeat tunteet aiheuttavat ihmissuhteissa paljon kärsimystä. Jos osaat säädellä omia tunteitasi ja ymmärrät niitä myös toisissa, voit paremmin niin parisuhteessa, vanhempana, ystävien kanssa kuin työpaikoillakin.

Viha herättää usein toisissa torjuntaa, mutta se mitä kiukkuinen läheinen tarvitsisi on kuuntelu ja myötätunto. Kun opettelet jakamaan vaikeita tunteita, ihmissuhteiden turvallisuus vahvistuu. Tärkeää on myös oppia tunnistamaan itsen tai toisen vahingollinen kohtelu. Silloin voit käyttää omaa aggressiota viisaasti rajojen asettamiseen.

Kirjan löydät TÄÄLTÄ.

Kehon kuudes aisti puhuu sinulle jatkuvasti – Näin opit kuuntelemaan sitä

”Jos kuuntelisin kehoani, söisin pelkästään sipsejä ja karkkeja enkä liikkuisi sohvalta minnekään.” Näin totesi eräs valmennettavani vuosia sitten. Kehon kuuntelusta puhutaan nykyään entistä enemmän, mutta usein jää epäselväksi, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan ja mihin se perustuu.

Tässä kolme näkökulmaa, jotka auttavat avaamaan, mistä kehon kuuntelussa on kyse:

1. Aistit ovat avain kehon sisäiseen kieleen

Kehon kuuntelu ei tarkoita hetken mielihalujen mukaan toimimista tai mystistä mututuntumaa, vaan omaa kehoa on mahdollista oppia ymmärtämään kehoaistin avulla. Näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistimme lisäksi jokaiselle meistä on niin kutsuttu kuudes aisti, jota kutsutaan myös kehoaistiksi tai ”sisäiseksi tuntemukseksi”.

Kehoaisti (interoseptio) perustuu kehon sisältä välittyviin hermoimpulsseihin. Sen avulla voimme aistia muun muassa sydämen sykkeen, hengityksen liikkeen, nälän, kivun, sisäisen lämmön tai viileyden sekä perustavanlaatuiset tunteet, kuten pelon, rauhan tai ”perhoset” vatsanpohjassa. Kehoaistimme pitää sisällään myös asento- ja liikeaistin (proprioseption), joka välittää tietoa kehomme suhteesta tilaan ja liikkeeseen, ja perustuu lihasten, jänteiden ja nivelten aistinsolujen välittämään tietoon kehon tilasta. Tämän sisäisen aistimme avulla voimme esimerkiksi tuntea, miten jalkapohjamme juurtuvat tukevasti maata vasten, ja tietää, missä asennossa vaikkapa selkärankamme on ilman, että katsomme itseämme peilistä.

Kehoaisti on niin perustavanlaatuinen osa ihmisenä olemisen kokemusta, että se otetaan helposti itsestäänselvyytenä. Toiset meistä ovat luonnostaan herkempiä aistimaan kehollisia tuntemuksiaan. Kehotietoisuutta voi kuitenkin harjoittaa ja se on usein merkittävä keino omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamiseen sekä itsetuntemuksen syventämiseen. Sen sijaan liika sisäisiin aistimuksiin keskittyminen voi olla terveydelle jopa haitallista eikä jokaista sisäistä rapsahdusta ole tarkoituskaan noteerata.

2. Kehoviestien tulkitseminen vaatii itsereflektiota

On yksi asia virittäytyä keholliselle taajuudelle ja oppia havainnoimaan sisäisiä tuntemuksiaan. Toinen, kenties se haastavampi osuus, on ymmärtää, mitä keholliset tuntemukset viestivät. Tähän ei ole yhtä oikeaa manuaalia ja usein kehoviestien tulkitseminen vaatii itsereflektion lisäksi itsemyötätuntoa – aitoa halua ymmärtää itseään ja toimia itsensä parhaaksi.

Kanadalainen somaattisen psykologian professori Rae Johnson kutsuu kykyä kuunnella ja tulkita kehon sisäisiä viestejä somaattiseksi lukutaidoksi. Johnsonin mukaan samalla tavoin kuin lukutaito voidaan ymmärtää kykynä tulkita, arvioida ja käyttää hyödykseen kirjallisessa muodossa olevaa tietoa, somaattinen lukutaito on kykyä ymmärtää kehomme sanatonta, aistillista informaatiota.

Kotona kehossa -kirjassamme kuvaamme Emmin kanssa, miten opettelimme kuuntelemaan ja tulkitsemaan kehomme viestejä yrityksen ja erehdyn kautta. Kirjassa kerron esimerkiksi, miten itselläni oli nuorempana taipumus nollata stressiä treenaamalla. Kun oloni oli levoton kuormittavan päivän jälkeen, lähdin tekemään kovan sali- ja juoksutreenin. Vaikka oloni helpotti hetkeksi, pitkässä juoksussa kehoni ei enää palautunut ja aloin kärsiä vakavammista kuormitusoireista. Vasta loukkaantumisen jälkeen opettelin tunnistamaan, mitä tuo ”levoton” olo oikeastaan minulle kertoi ja ymmärsin, että se oli hermostoni keino viestiä, että olin aktiivisen palautumisen tarpeessa. Pelkän kehotuntemusten noteeraamisen (”oloni on levoton”) ja niihin reagoimisen (”nollaan pääni treenillä”) sijaan kyse on enemmänkin perimmäisten tarpeiden tunnistamisesta sekä myötätuntoisesta keskustelusta itsensä kanssa.

Samalla tavoin kuin joskus ymmärrämme väärin lukemamme, saatamme myös tulkita kehomme viestejä väärin. Tähän voi olla monia syitä ja yksi niistä on ylikuormitus, joka tekee kehon viestien tulkinnasta usein monimutkaisempaa.

3. Keskeinen osa oman kehon kuuntelua on hermostollisten vireystilojen tunnistaminen

Kuten yllä jakamani treeniesimerkkini havainnollistaa, yksi keho kuuntelun keskeinen osa-alue on oppia tunnistamaan oma hermostollinen vireystilansa. Kun ymmärrämme, mitä erilaisista vireystiloista kumpuavat tuntemukset tarkoittavat, pystymme auttamaan itseämme muun muassa rauhoittumaan, palautumaan ja toimimaan rakentavasti haastavissakin vuorovaikutustilanteissa.

Stephen Porgesin kehittämän polyvagaaliteorian mukaan vireystilat voi jakaa karkeasti kolmeen: optimaaliseen sekä yli- ja alivireystilaan riippuen siitä, mikä hermostomme osa on aktiivisimmillaan. Optimaalinen vireystilamme on silloin, kun autonomisen hermostomme parasympaattinen osa (*tarkemmin ottaen vagushermon etummainen haara) on aktiivinen. Tällöin tunnemme olevamme läsnä, turvassa ja rennon valppaita.

Niin sanotun sympaattisen ”stressihermoston” aktivoituessa kehossamme käynnistyy taistele-pakene -tila, jolloin läsnäolon kykymme heikentyy ja siirrymme stressistä tuttuun ylivireyteen. Kun ylikierrostila jatkuu liian pitkään tai kun kohtaamme voimakkaan tai uhkaavan stressitilanteen, ylivireystila kääntyy alavireisyydeksi, jolloin olomme on usein turtunut, väsynyt, apaattinen ja aikaan saamaton.

Yli-, ali- ja optimaalisen vireystilaan liittyvien kehollisten viestien tiedostaminen on ensimmäinen askel hermostolliseen itsesäätelyyn. Itselleni erilaiset hermostoa rauhoittavat ja säätelevät harjoitteet ovat olleet kenties tärkein oppi paranemisen polulla. Vireystilojen tunnistaminen auttaa usein ymmärtämään myös muita kehollisia kokemuksiamme kuten erityisherkkyyttä, ADHD:n vaikutusta hermostoon (jälkimmäiseen liittyen kannattaa tutustua Karita Palomäen kirjaan Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD) tai traumaperäisen stressin oireita.

Keho- ja traumatietoisuus kulkevat usein käsi kädessä. Keho kantaa elämän edestä elettyjä kokemuksia. Siksi oman kehon kuuntelu tuo usein tullessaan yhä syvempiä kerroksia. Jossain vaiheessa matkaa saattaa tarvita myös ammattilaisen apua.

*Parasympaattisen hermoston tärkein ja pisin hermo on nimeltään vagus- eli kiertäjähermo. Polyvagaaliteorian mukaan vagushermo jakautuu kahteen haaraan: takimmaiseen (dorsaaliseen) ja etummaiseen (ventraaliseen). Etummainen vagushaara huolehtii rauhoittumisesta. Kun olemme enimmäkseen etummaisen vagushaaran aktiivisuudessa, vireystilamme on optimaalinen, koemme olevamme läsnä, turvassa ja rennon valppaita. Uhkaavassa stressitilanteessa aktivoituu sympaattisen hermoston lisäksi myös vagushermon takimmainen haara, joka saa aikaan jähmettymisreaktion.

Lähteet:
Johnson, Rae: Embodied Social Justice (Routledge 2018)
Jussila, Susanna & Ohraniemi, Emmi: Kotona kehossa (Otava 2021)
Palomäki, Karita: Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazaar 2024)
Pessi, Lyyra & Parviainen, Tiina: Mitä sydän näkee? : katsaus interoseption merkitykseen ihmisen tiedonkäsittelylle ja hyvinvoinnille. Psykologia 54(5), 323-341.
Porges, Steven: The Polyvagal Theory. Neurophysiological Foundations of Emotions, Attachment, Communication and Self-Regulation. (W.W. Norton & Company 2011)

Kiukkuiset asiakkaat, törttö työkaveri tai surkea pomo – Tunnetaidot auttavat myös näihin

Työelämässä tunnetaidot mielletään usein pehmeäksi puheeksi, joka nousee ajankohtaiseksi vasta kun “tärkeämmät” asiat on kunnossa. Paradoksaalisesti suurin osa työelämän ongelmista on mahdollista taklata kehittämällä omia tunnetaitoja. Tämän soisi olevan sekä yksilön oma valinta, mutta myös jotain, mihin työyhteisössä jokaista avoimesti kannustetaan.

Kyse on tietoisesta valinnasta. Strategian painopisteestä, jonka vaikutus on merkittävä ja ulottuu laajalle.

1. Vuorovaikutustaitosi ovat suorassa suhteessa siihen, miten siedät hankalia tunteita

Työyhteisö tuntuu toisinaan vaikeiden tunteiden sulatusuunilta. Asiakastyötä tekevä saattaa kokea kärsivällisyytensä olevan koetuksella jatkuvan negatiivisen palautteen keskellä. Jollain toisella elinvuodet hupenevat, koska työkaveri aiheuttaa toistuvasti harmaita hiuksia typerällä käytöksellään. Myös työpaikan toimimattomat käytännöt sekä laiska johtaminen ketuttavat.

Tämän seurauksena oma energia kulkee työn tuottavuuden sekä oman hyvinvoinnin kannalta väärään suuntaan.

Kaikki työn ympärillä tapahtuvat asiat eivät ole hallittavissa. On sinun tehtäväsi hahmottaa, mitkä ovat.

Et pysty estämään asiakkaiden sinuun kohdistuvaa äksyilyä, mutta voit voimistaa omaa ymmärrystäsi siitä, ettei palaute ole henkilökohtaista (vaikka siltä usein saattaa tuntua). Et myöskään voi estää työkaverisi tyhmiä heittoja palavereissa, mutta sitä voit edistää, ettet keskitä siihen huomiota tai reagoi. Paskan johtamisen ja firman järjettömien käytäntöjen osalta voit vähintään käyttää omaa ääntäsi. Mutta sen sijaan, että nariset alvariinsa, tuo pöytään kehitysehdotuksia.

Ennen kaikkea, opi päästämään irti ja hyväksymään asiat, jotka eivät ole hallinnassasi. Niitä nimittäin riittää.

2. Itsensä johtaminen työssä on omien tunteiden ymmärtämistä

Olemme omasta mielestämme mestareita analysoimaan muita ihmisiä. Sitäkin enemmän hankaamme vastaan kun tarve olisi rehelliselle itsereflektoinnille. Mikäli emme ymmärrä omien tunteidemme mekanismeja, olemme jatkuvasti niiden synnyttämien impulssien vietävinä. Tämä voimistaa osaltaan stressiä, joka näkyy ja kuuluu myös ulospäin.

Kaikki mikä ärsyttää, ei johdu yksinomaan muista ihmisistä tai sinulle tapahtuvista asioista. Tunteesi koostuvat mitä suurimmassa määrin geeniperimästä sekä sinuun jo aiemmin koodatuista mekanismeista. Kun sisäistät, että tunteesi ovat yhtäaikaisesti henkilökohtaisella tasolla todellisia sekä yhteisöllisesti katsottuna virheellisiä (tai vähintään voimakkaan puolueellisia) ymmärrät, ettei jokaiseen verenpainetta nostattavaan hetkeen kannata reagoida.

Selkeytä itsellesi se, mihin energiaasi kannattaa tuhlata ja mihin taas ei.

3. Jos haluat onnistua yhteistyössä, opi synkronoimaan tunteita

Valtaosa työelämän keskinäisestä vänkäämisestä johtuu siitä, ettemme osaa synkronoida tunteita. Kun jokainen kokee oikeudekseen oksentaa sen hetkistä tunnetilaansa, on seurauksena muista eriytymistä ja omiin tunteisiin poteroitumista.

Yhteinen tunneilmasto kysyy kykyä tulla lähemmäs ja päästää irti ehdottomuudesta.

Tunteiden synkronointi korostuu selkeimmin myyntityössä, jossa asiakas ostaa yleensä häneltä, kenen seurassa ei koe oloaan kiusalliseksi. Myynti, kuten myös mikä tahansa yhteistyötä vaativa toiminta, ei vaadi päälle liimattua sosiaalista kanssakäymistä vaan ennemmin kykyä yhdistää tunnetiloja.

Hyvä esimerkki on huumori, joka toimii lähes joka tilanteessa. Yhteinen nauru tuo meitä lähemmäs, niin Tinder-treffeillä, myyntitapaamisissa kuin myös tiimin yhteisissä palavereissa.

4. Kun opit ymmärtämään, että kaikki työ ei ole tärkeää, opit erottamaan sen, mikä on

Suomi on täynnä ihmisiä, jotka ovat paahtaneet itsensä ulos pelistä. On pelottavan yleistä udella toiselta ihmiseltä, montako uupumusta hän on jo käynyt läpi. Harvalla jää yhteen. Kun samaan aikaan katsoo tämän päivän työelämän vaatimuksia, ne tuntuvat paikoin lähes kohtuuttomilta. Monissa ammateissa yksi ihminen on vastuussa siitä, mistä aiemmin kolme. Kun samaan aikaan useimmista oman alan työpaikoista käydään kovaa kilpailua, suostuvat monet tekemään lähes mitä vaan ja millä hinnalla.

Kiltin tytön ja pojan syndrooma kukoistaa sekin rehvakkaana. Paahdamme sata lasissa kohti palkintoja ja suosionosoituksia, joita emme koskaan saa tarpeeksi. Uhriudumme, koska sankaritekojamme ei huomata.

Kaikki työ ei ole tärkeää, eikä jokaisen tehtävän parissa kannata pinnistellä. Priorisointi on oman työn rytmittämistä. Se tähtää energian suuntautumisen niihin asioihin, joilla on onnistumisen kannalta merkitystä.

Tämä mahdollistuu vain, mikäli ensin päästää irti tarpeesta olla koko ajan kaikkialla ja painaa jatkuvasti täydellä höökillä.

Joskus täytyy (tai ennemmin kannattaa), useimmiten ei.

5. Työn ei pidä olla koko elämä, eikä elämän tuntua työltä

Omaa identiteettiä ei kannata lukita työhön, vaikka sen parissa vietämmekin leijonanosan ajasta. Jos oma arvosi riippuu siitä, kukoistatko ammatissasi, saattaa arki muodostua ahdistavaksi. Tällöin uhraat työlle elämäsi, koska pelkäät alati paljastuvasi. Suoritat huijarisyndrooma olkapäilläsi ja juokset jatkuvasti kiinni kiirettä, jota et koskaan kuitenkaan tavoita.

Olet paljon enemmän kuin se, mitä työssäsi päivittäin ilmennät.

Mutta työtä ei tule myöskään vihata, mikä tuntuu olevan yhteiskuntaamme lujasti iskostunut odotusarvo. On tutkittua, että koemme suurimmat onnistumisen elämykset nimenomaan työtä tehdessämme, emme vapaa-ajalla. Tämän tiedostaminen lisää mahdollisuutta siihen, että opimme sisäistämään työn merkityksen elämässämme – ilman, että se itsessään määrittää meidät ihmisinä.

Lisää työelämään kytkeytyvistä peloista ja epämiellyttävistä tunteista voit lukea kirjastani Tunne pelkosi, vapaudu elämään (Bazar, 2023), jonka voit näppärästi tilata täältä.

Kolmipäiväiseksi kasvaneen Hidasta elämää -festivaalin ohjelma on julkaistu

Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media järjestävät yhteistyössä Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä, 120-vuotiaan Vinhan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 13.–15.6.2025. Syvällistä kesän kepeydellä – teemalla järjestettävä festivaali pitää sisällään hyvinvointiluentoja, Hidasta elämää -kirjailijoita, musiikkia ja rentoa, yhteisöllistä kesätunnelmaa.

Tapahtuman ohjelma muodostuu asiantuntijaluennoista, keskusteluista, workshopeista, musiikista ja tanssista. Livemusiikista perjantaina vastaa Samuli Putro (soolo) ja lauantaina Viitasen Piia (soolo). Anni & Sami duo tarjoilee modernia pop-iskelmää lauantaina iltapäivällä. Festivaalin päättää Mikko Harjun keikka.

Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä. Putron rakastettu musiikki on ajatonta, se puhuttelee ja koskettaa yleisöä iästä riippumatta. Häneltä ilmestyy tällä viikolla (3/25) kirja Elämäni miehet, jossa hän avaa ensimmäistä kertaa oman elämänsä käännekohtia. Sanoittajana kiitosta saaneen Putron tarkat havainnot, kaunis kieli ja radikaali avoimuus ovat aseistariisuvia. Kirja on terapeuttinen matka Putron, suomalaisen miehen, mielenmaisemaan.

Lauluntekijä Viitasen Piian tummanpuhuva indie-folk on hurmannut niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja hän onkin noussut viidennen albuminsa myötä Suomen eturivin tarinankertojien joukkoon. Viitasen Piian vahvat sävellykset ja sanoitukset porautuvat syvälle ihmisenä olemisen ytimeen.

Laulaja ja lauluntekijä Mikko Harju on tullut tutuksi muun muassa platinalevyt saavuttaneista singleistään ”Mä olen tässä”, ”Sinä riität” ja ”Anna mennä lennä”. Kaksi Emma-ehdokkuutta saanut Mikko on laulaja-lauluntekijä, jolla on poikkeuksellinen kyky koskettaa kuulijoita voimakkailla teoksillaan ja läsnäolollaan.

Festivaalin esiintyjät ovat oman alansa huippuammattilaisia ja suurimmalta osin tuttuja Hidasta elämää -yhteisöstä. Festareilla esiintyvät: Johanna Huhtamäki, Joni Martikainen, Auli Malimaa, Eija Hinkkala, Miia Moisio, Harri-Pekka Pietikäinen, Katri Syvärinen, Eevi Vuoristo, Annukka Vauhkonen, Pequ Nieminen ja Sanna Wikström. Muutokset ovat mahdollisia.

Ohjelman päiväkohtainen aikataulu tarkentuu talven kuluessa tapahtuman nettisivuille.

”Näin vuoden pimeimpään aikaan on ihana liihotella viime kesän festarimuistoissa. Ja tulevana kesänä pääsemme kokemaan Vinhan maagisen tunnelman taas uudelleen” iloitsee Hidasta elämää -sivuston Sanna Wikström. Sivuston toinen perustajan Pequ Nieminen odottaa myös festareita: ”Olen todella innoissani monipuolisesta ohjelmatarjonnastamme. Saimme mukaan Hidasta elämää -kirjailijoiden lisäksi hienon joukon artisteja, joten viikonlopun aikana päästään kokemaan myös vaikuttavia musiikkielämyksiä.”

Festivaali antaa mahdollisuuden hengähtää kesän sylissä, idyllisen Vinhan kirjakaupan ja Ruoveden leppoisan tunnelman keskellä. Se sisältää pysähtymistä itsensä ja kesän kauneuden äärelle. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, taide ja henkinen hyvinvointi. Festivaalialueelle rakennetaan kävijöitä palvelemaan food corner ja basaarialue. Paikalliset hyvinvointialan yrittäjät ovat esillä omalla pisteellään. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Ruoveden kunnan kanssa.

Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinha on kirjakauppa, antikvariaatti, majoitus, galleria, kahvila kesäterasseineen ja paljon tapahtumia. Vuoden 2024 kuluessa Vinhan kirjakaupassa vieraili yli 55 000 ihmistä.

Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa. Hidasta elämää -kirjaperheessä on ilmestynyt lähes 90 hyvinvointikirjaa. Sivustolla vieraili viime vuonna 4.5 miljoonaa ihmistä ja sivuston juttuja luettiin 8.6 miljoonaa kertaa.

Tervetuloa nauttimaan huolettomista kesäpäivistä hitaasti Vinhaan!

Liput myynnissä nyt Tiketissä ja Vinhan kirjakaupassa. Kesän 2024 festivaali myytiin loppuun jo kevään kuluessa – hankithan lippusi hyvissä ajoin!

Lisätietoja
https://hidastaelamaa.fi/festivaali/

Narsismi parisuhteessa on usein väärinymmärretty aihe – Tällaista on, kun rakkaudesta tulee selviytymistaistelu

Narsismi parisuhteessa johtaa siihen, että rakkaudesta tulee selviytymistaistelu

Narsismi parisuhteessa on herkkä ja usein väärinymmärretty aihe, jota on helppo vähätellä – jopa ammattilaisten taholta. Tämä syvällinen keskustelu psykiatrisen sairaanhoitajan ja terapeutin Jenni Kiviniemen sekä tunnelukkoterapeutin ja kirjailijan Miia Moision kanssa pureutuu ilmiöön, jonka vaikutukset uhriin voivat olla musertavia.

Videolla käsitellään muun muassa:

Narsismin tunnistamisen haasteita: Miten narsistinen käyttäytyminen naamioituu, ja miksi uhrin on vaikea ymmärtää tilannettaan?
Uhrien tyypillisiä piirteitä ja tunnelukkoja: Miksi tietyt ihmiset päätyvät narsistisiin suhteisiin ja jäävät niihin kiinni?
Irtaantumisen vaikeutta ja selviytymiskeinoja: Millaisia haasteita uhrin on kohdattava vapautuakseen ja voidakseen rakentaa oman elämänsä uudelleen?
Narsismin vähättelyä ja ohittamista: Miksi yhteiskunnassa ja jopa terapian kentällä ei aina tunnisteta tai tunnusteta narsismin aiheuttamia haavoja?
Toimivan hoidon ja tuen merkitystä: Millä keinoilla uhria voidaan oikeasti auttaa, ja millaisia selviytymisstrategioita on olemassa?

Jos haluat ymmärtää ilmiötä syvällisemmin tai löytää keinoja selviytymiseen ja toipumiseen, voit katsoa keskustelun TÄÄLLÄ.

Kun sydän särkyy pieniksi palasiksi – Kirje sinulle, joka tunnet suurta tuskaa

“Hiljaa huutavat surun sävelet.
Ääneti kuiskaavat kaipauksen soinnut.
Kuiskaten soittaa musiikkiaan ikuinen ikävä.
Ehkä syvä ikävä kertoo hennosta helminauhasta, jolla meidät on kiedottu toisiimme.
Ehkä riipivä kaipaus tarkoittaa sitä, että sydämemme on erottamattomasti liitetty yhteen.
Ehkä sanottamaton suru on väistämätön osa rakkautta, joka kestää, vaikka maailma sortuu.”

Tiedän jotain siitä, kun sydän särkyy pieniksi palasiksi. Olen kokenut elämässäni ajanjakson, jolloin suurin toiveeni oli, ettei seuraavana aamuna tarvitsisi enää herätä ja koittaa jollain tavalla rämpiä läpi loputtoman pitkän päivän. Että voisi vaipua uneen ja vain jäädä siihen loputtomasti. Muistan elävästi miltä tuntuu joutua varomaan jokaista sanaansa, jokaista askeltaan jatkuvasti peläten, mikä on se hetki, jolloin myrsky puhkeaa. Tiedän, miltä tuntuu sanoa hyvästit kaikkein rakkaimmalle ja hellästi peitellä hänet huopaan toivoen enemmän kuin mitään muuta, että olisi edes yksi hetki…

Tämä on kirje sinulle, joka kenties koet jotain vastaavaa. Sinulle, joka et ole kohdannut mitään kuvailemaani, mutta joka olet saanut kannettavaksesi mitä tahansa, joka tuntuu kohtuuttomalta, epäreilulta tai ylivoimaiselta. Sinulle, joka syystä tai toisesta kärsit. Juuri sinulle halua sanoa muutaman sanan ymmärtäen vajaavaisuuteni ja sen, ettei mitkään sanat voi koskaan poistaa tuskaa tai pyyhkiä menetyksen tuottamaan raastavaa kipua.

Sinulla on lupa surra ja olla heikko

Ensinnäkin, kun meitä sattuu, kärsimys on väistämätöntä. Se on inhimillistä ja täysin normaalia. Se ei ole merkki heikkoudesta, vaan siitä, että olemme ihmisiä. Meillä on lupa surra, lupa olla heikkoja ja tarvitsevia. Voimme luopua väkisin hymyilemisen naamiosta, ripustaa sankariviitan naulaan ja olla rikkinäisiä. Suru ja tuska eivät ole vikoja ja puutteita, vaan erottamaton osa elämää.

Kunpa voisin vakuuttaa kivun päättyvän ja kärsimyksen olevan nopeasti ohi. Kunpa voisin luvata huomisen olevan parempi, lohdun vain odottavan löytymistään. Mutta en voi – mitään sellaista en voisi valehtelematta väittää. Elämä ei valitettavasti toimi niin. Kaikki ongelmat eivät ratkea, jokainen sairaus ei parane. On menetyksiä, joita mikään ei voi koskaan korvata.

Mutta entä, jos suru ja tuska eivät olekaan jotakin, mikä pitäisi nopeasti ja tehokkaasti hoitaa pois päiväjärjestyksestä? Entä jos ei olekaan ennalta määrättyä aikaraamia, suruaikaa, joka puitteissa suru taianomaisesti muuntuu sankarilliseksi selviytymistarinaksi? Entä jos onkin niin, ettei ylipäätään tarvitsekaan selvitä?

Surun hetkellä älä yritä väkisin olla positiivinen

Uskon vakaasti, että ajatus kärsimyksen päässä odottavasta autuudesta tai edes selviytymisestä eivät ole tarpeen. Synkimmässä pimeydessä ei tarvitse julistaa tuskan jalostavasta voimasta. Kivun tiukassa kokovartalosyleilyssä ei ole tarvetta vain ajatella positiivisesti. Ei, silloin huudetaan tuskasta ja kärsitään äänettöminä vailla sanoja. Silloin riuhdotaan kivun kouristuksissa ja ollaan lamaantuneina liikkumatta.

Se on sallittua. Se on täysin okei. Mutta entä jos tuskan vähentyminen tai kivun poistuminen eivät ylipäätään ole välttämätöntä? Jotakin minkä on tapahduttava, jotta voisimme vielä joskus kokea iloa ja onnea.

Elämä ei ole joko tai – tuskan rinnalla voi olla myös hyvää

Tämä on se toinen asia, jonka haluan jakaa kanssasi. Elämän ei ole mustavalkoista – joko täyttä tuskaa tai onnen autuutta, pelkkää surua ja kärsimystä tai mitä suurenmoisempia toinen toistaan seuraavia onnistumisia. Elämä on kaikkea. Ja se on sitä kaiken aikaa.

”Vastoinkäymiset voivat rikkoa. Elämän tragediat voivat tuhota. Koettelemukset voivat muodostua sietämättömiksi. Mutta samanaikaisesti ne voivat olla myös jotain muuta. Kipu ja kasvu, ilo ja suru sekä kärsimys ja kukoistus voivat kaikki olla olemassa, kulkea rinta rinnan ja viitoittaa tietä kohti odottamatonta hyvää.” (lainaus kirjastani Pimeydessä kajastava valo: Trauman jälkeinen kasvu)

On mahdollista, että kaiken keskellä ylitsepääsemättömän rinnalla voi vähitellen alkaa itää jotain muuta, jotakin yllättävää ja odottamatonta: toivon säteitä, valon häivähdyksiä, onnellisuuden välähdyksiä. Ehkä kipu ei poistu, kenties tuska ei vähene tai ikävä helpota, mutta se kaikki muu voi kasvaa ja lisääntyä. Tuska saa olla, ikävä saa jäädä. Mutta niiden ei koskaan tarvitse olla kaikki. Niiden rinnalla, samanaikaisesti voi olla tilaa ja mahdollisuus myös muulle.

Jopa synkimmässä pimeydessä voi olla valontoivo.

Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu kertoo, miten surut ja kriisit voivat muovata ihmistä ja avata mahdollisuuksia, lisätä toiveikkuutta ja myönteisyyttä sekä kokea elämän hyvyyttä.

Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Mieheni antamia vinkkejä heille, joiden kumppani on ollut satuttavassa suhteessa

Kysyin mieheltäni mitä vinkkejä hänellä olisi antaa heille, joiden kumppani on ollut aiemmin satuttavassa/narsistisessa suhteessa.

Tässä asiassa mieheni omaa vankkaa kokemusta, koska tulin itse aikoinaan hänen syliinsä melko lailla suoraan hyvin satuttavasta ja narsistisesta suhteesta.

Suhteemme alkuvaiheessa, kauan sitten en ollut käynyt vielä terapiassa enkä ollut käynyt vielä koulutuksia, joista olisin saanut terapeuttisia keinoja tutkia syvällisesti ja tarkkaan itseä ja omia reaktioitani eri tapahtumiin uudessa suhteessa nykyisen mieheni kanssa.

Olimme siis vasta-alkajia narsismi- ja väkivalta-asioiden käsittelyn suhteen ja myös nuoriakin vielä tuolloin.

Tässä siis mieheni kirjoittamat (en ole korjaillut tekstiä yhtään) vinkit heille, joiden kumppani on ollut satuttavassa/narsistisessa suhteessa:

1. Ole kärsivällinen, kuuntele ja anna aikaa

”Toinen voi olla todella rikki, sinun siis tulee todellakin kannatella häntä, olla lähellä, ottaa syliin, halata ja tehdä kaikkia mukavia eleitä, että alat saamaan luottamuksen.”

2. Pyri ymmärtämään mistä asiat johtuvat

”Älä loukkaannu, vaikka toinen voi oireilla sanomalla pahastikin ihan arkisiin asioihin. (Kaikkea ei tietenkään kuitenkaan tarvi rajattomasti sietää, vaan asioista on tärkeä keskustella yhdessä.) Moni asia on peräisin aikaisemmasta satuttavasta suhteesta ja sinun pitää ymmärtää mihin ryhdyt.”

3. Luottamus tulee ajan kanssa

”Ja muista: hän toipuu kaltoinkohtelusta ja hän ei välttämättä tiedä mitä on välittävä ja tasavertainen hyvä parisuhde. Näytä sitä hänelle.

Pikku hiljaa kun luottamus kasvaa huomaat, että kaikki ne sinun pienetkin uhraukset ovat auttaneet häntä toipumaan.”

4. Mikään ei tule hetkessä

”Mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla. Voi mennä vuosi, voi mennä enemmän, mutta jos todella rakastat häntä on hän kaiken sen ajan arvoinen.”

Tietoa ja erityisesti terapeuttisia keinoja toipumiseen satuttavista suhteista löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta (2024).

Nainen, näillä kolmella askeleella parannat seksuaalisuuteesi liittyvät huonot kokemukset ja löydät nautinnon

Me kaikki tarvitsemme parantumista seksuaalisuuden alueella. Eroottisetiset kohtaamiset partnerin tai itsesi kanssa voivat olla ihania, hauskoja ja joskus ekstaattisia kokemuksia, mutta sexual healing on se alue, missä tapahtuu ihmeitä, kun haluat kasvaa ja syventää seksuaalista nautintoasi.

Meille ei opeteta missään, miten hoitaisimme seksuaalisuuttamme ja niinpä seksuaalienergia ja elinvoimamme eivät enää virtaa vapaasti. Se saa meidät tuntemaan olomme epämukavaksi ja ahdistuneeksi. Alamme ajattelemaan, että: “Seksuaalisuus ei ole minua varten, haluan unohtaa sen ja poistaa koko aiheen elämästäni.”

Oman seksuaalisuuden hoitaminen

Kun hoidat seksuaalisuuttasi säännöllisesti, voit pitää elinvoimasi raikkaana ja virtaavana. Annat itsellesi mahdollisuuden vapauttaa myös syvempiä asioita kuten vääristyneitä tai ahdistavia uskomuksia, joita olet saanut kasvatuksestasi, uskonnollisista opeista tai omaksunut mediasta tai pornosta. Ehkä olet oppinut, että seksi on likaista, häpeällistä tai väärin.

Harjoitukset auttavat puhdistamaan sisältäsi myös kokemuksia, joissa rajojasi on rikottu tai kun et olet tuntenut oloasi tarpeeksi turvalliseksi seksuaalisessa kohtaamisessa. Ne auttavat sinua päästämään irti misogynisistä ja patriarkaatin luomista uskomuksista kuten, että kehosi on objekti tai että sinun pitää esittää seksikästä tai teeskennellä nautintoasi seksin aikana. Voit myös vapauttaa ex-kumppaneiden energiaa ja sydänsuruja, jos olet perehtynyt energeettiseen työskentelyyn.

Vakavampien kokemusten kanssa on tarpeellista saada terapiaa tai valmennusta pätevän ammattilaisen johdolla syvien seksuaalisten traumojen vapauttamiseksi.

Kun otat tietoisesti vastuun omasta elämästäsi, alat hoitamaan seksuaalisuuttasi ja teet sen hellästi, se on elämääsi muuttava tie. Sen myötä tulet löytämään ja kokemaan elämäsi kaikkein ekstaattisimmat, kaikkein kauneimmat seksuaaliset kokemukset.

3 askeleen parantava harjoitus

Vietä intiimi hetki itsesi kanssa, jossa koskettelet, sivelet, puristelet koko kehoasi, myös sukuelimiä, aistillisesti ja tietoisesti etsien nautintoa tuottavia kohtia. Voit kiihottaa itseäsi, mutta tarkoitus ei ole tavoitella orgasmia. (Tietysti se saa tulla, jos on tullakseen)
Tule tietoiseksi myös kohdista, jotka tuntuvat tunnottomilta ja hengitä niihin keskittyneesti tietoisesti. Hengitys alkaa vapauttamaan jännityksiä ja energiaa kehossasi. Jos kehosi alkaa spontaanisti liikkua tai tunteita nousee pintaan, anna sen tapahtua.
Kun tuotat itsellesi nautintoa tai hengität tunnottomiin kohtiin, valitse tietoisesti positiivisia ja rakastavia ajatuksia itsestäsi, kehostasi ja seksuaalisuudestasi. Etsi ajatuksia, jotka inspiroivat sinua, esimerkiksi näin: “Olen ainutlaatuinen nainen, jumalatar, luonnonlapsi, kypsä viisas nainen. Olen täynnä rakkautta ja valoa. Kehoni on kaunis ja täydellinen juuri sellaisena kuin se on. ”

Älä valita, ala valita – neljä askelta toivomasi muutoksen suuntaan

Nousen merestä snorkkelimaski otsalla uikkareissani ja käännyn katsomaan 600 metrin päässä olevaan saareen. Olen juuri uinut sinne ja takaisin yksin ilman räpylöitä, hyvässä vastavirtauksessa mennessä ja mukavassa myötäisessä palatessa. Vielä suurempaa itselleni on, että olen tullut rannalle ajaen täällä tropiikissani. Hankin ajokortin toissakesänä, 43-vuotiaana ja tunnustan, että olen kaihtanut ja kammonnut ajamista. Ajanutkin kyllä ja sitten taas kammonnut. Tällä saarella rannalle pääsy tarkoittaa posotusta motarilla. Nyt olen ylittänyt itseni, ajanut ja lisäksi uinut soolona merimatkan, vaikka räpylätkin ovat unohtuneet matkasta. ”Pystyn tekemään vaikeita juttuja” ajattelen, kun katson matkaa, jonka olen juuri kauhonut edestakaisin.

Harvoin ajattelee, että ”tämäpä tässä on se päivä, kun tekee mieli tehdä oikein vaikeita juttuja!”. Itsensä haastaminen ja kaihdettuihin asioihin tarttuminen on nimittäin yleensä aina epämukavaa. Jos jää odottamaan olevansa valmiimpi, sitä päivää ei tunnu koskaan saapuvan. Haastavalta tuntuva asia ei muutu odottamalla yhtään sen mukavammaksi tai helpommaksi, monesti päinvastoin. Ja: meidän jokaisen haasteet ovat eri paikoissa. Tiedät sisuksissasi omasi. Ja pystyt tekemään vaikeita juttuja! Se on osa ihmistä, ihmisyyttä, meidän luontoamme.

Luota prosessiin, muutos on matka

Ihmiselämä on syklistä kasvua. Muutos ei ole lineaarista, vaan se voi tapahtua sykäyksissä ja ottaa toisinaan takapakkeja. Toisinaan muutos tapahtuu luonnollisesti, ja toisinaan ponnistelun ja aktiivisten valintojen tuloksena. Monesti voi kokea turhautumista, kun toivottu muutos ei tapahdu, vaikka on ottanut mielestään tarvittavat askeleet. Luota prosessiin, ja altista itseäsi ajoittaiselle epämukavuudelle. Ajan saatossa voi kääntyä katsomaan kulkemaansa matkaa ja ymmärtää, että onhan tässä jo jotain tultu!

Puhun ja valmennan työkseni omaan voimaan astumista, eritoten naisille. Se ei ole mitään mahtipontista itseriittoista voimantunnossa paistattelua vaan perimmäisesti syvää itsetuntemusta omista vahvuuksista, heikkouksista, tunteista, tarpeista, varjoista ja rajoista. Mitä syvemmin pystyy tunnistamaan, missä himmailee ja mistä motiiveista, sitä paremmin pystyy itse tai tuetusti kurottamaan kohti omaa täydempää potentiaaliaan. Oman voiman valitseminen on myös oman hyvinvoinnin haltuunottamista uhriutumisen sijaan. Olosuhteet voi olla moninaiset ja arki haastaa monesta suunnasta, mutta aina ja kaikissa tilanteissa sinulla on kapasiteetti valita itsellesi hyvin juuri sen keskellä, mitä ikinä elämä tarjoileekin.

Näin voit aktivoida omaa voimaasi jonkin elämänmuutoksen tueksi tälle vuodelle:

1) Älä valita, ala valita. Muistuta itseäsi, ettet ole elämän uhri, vaan sille antautuja ja sen virrassa voit myös valita. Mitä sinä todella kutsut ja toivot elämääsi nyt? Mikä konkreettinen tavoite sinua motivoi ja mitä valintoja se tarkoittaa?

2) Omassa voimassa ≠ ypöyksin. Mitä tuo ykköskohdan toive ja tavoite vaatii tuekseen? Saat tarvita ja pyytää. Kuka tukee sinua, kenelle voit jakaa tavoitteesi? Onko elämässäsi toksisia ihmissuhteita, joissa et mahdu kasvamaan tai näkymään kokonaisena itsenäsi?

3) Maraton-matkakin alkaa yhdestä askeleesta. Mikä olisi ensimmäinen pieni askel kutsusi ja toiveesi suuntaan? Minkä askeleen se sinä, joka ei himmaile, ottaisi?

4) Sitoutuminen on toimintaa. Et tarvitse maailmoja syleileviä lupauksia siitä, mitä aiot vaan toistoa ja vahvistumista uusissa valinnoissasi. Muutostahti saa olla ikiomasi, et ole mitään kenellekään velkaa.

Yksi ihastuttava tapa tukea itseä astumaan omaan voimaan ja sitouttaa itseä muutokseen omaan autenttiseen näkyväksi tulemiseen on naistenpiirit. Todistan aina piirejä vetäessä ja niihin osallistuessa saman ihmeen ja kauneuden: näkyväksi altistuminen (myös niiden itselle haastavimpien asioiden kanssa) tuo ihmisen oman häpeänsä viitan alta esiin omana inhimillisenä itsenään. Oma voima ei ole haasteettomuutta ja jotain fiksattua, vaan oma aktiivinen valintasi arjessasi ja elämänmuutoksissa uudelleen ja uudelleen. Pystyt vaikeisiinkin juttuihin!

ADHD-vanhemman on usein vaikea olla läsnä perheelleen – Lapsen huomiotta jäämisen kokemukset voivat ulottua aikuisuuteen asti

Kaupallinen yhteistyö Recuror-lääkärikeskuksen kanssa. Kirjoittaja Joel Holmén on psykiatrian erikoislääkäri.

Kun vanhemman tarkkaavaisuuden ongelmia ei hahmoteta, voi perhe kokea, että huono läsnäolo on välinpitämättömyyttä. Joskus hylätyksi tulon kokemus tulee ilmaistuksi vasta lapsen aikuistuessa. Jaetut hetket perheen kanssa ovat usein muistoista kultaisimpia – älä anna niiden mennä itseltäsi ohi.

Oma vanhemmuuteni konkretisoi minulle potilaiden kokemat haasteet. Olin kesän lopussa vanhempainvapaalla. En voinut olla ajattelematta ihmisiä, joita kohtaan säännöllisesti työssäni – oman ADHD:n kanssa eläviä pienten ja vähän isompienkin lasten vanhempia. Ennen omaa vanhemmuuttani minulla ei ollut konkreettista henkilökohtaista kosketuspintaa heidän haasteisiinsa. Nyt on!

Pienten lasten hoitaminen on kiireistä puuhaa, huomio pitää olla koko ajan lapsen touhuissa. Taaperon elää impulssiensa viemänä ja toiminta on intensiivistä. Huomasin ajatukseni harhailevan tämän tästäkin. Asiaa ei helpota hyvin vähäiseksi jääneet yöunet. Niinä hetkinä lukuisat ADHD-vanhempien kertomukset palasivat mieleeni aivan uudella tavalla – hyvin konkreettisella ja samaistuttavalla.

On hyvin tavallista, että uupunut ihminen muuttuu impulsiivisemmaksi, vähemmän läsnäolevaksi ja tunteiden hallinta vaikeutuu. ADHD:n tapauksessa näiden asioiden kanssa on jo lähtökohtaisesti jonkinasteisia hankaluuksia, jolloin pienen lapsen vanhemmuuden aiheuttama kuormitus vain kärjistää näitä taipumuksia.

Kiukuttelevan tenavan tai teinin kanssa tunnehallinta on äärimmäisellä koetuksella

Tuskin on sellaista vanhempaa, jolla ei joskus olisi kärsivällisyys koetuksella kiukuttelevan tenavan tai teinin kanssa. ADHD:n piirteet omaavalla tämä voi monesti aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Tunnehallinta pettää ja päädytään kiukunpuuskassa impulsiivisiin päätöksiin, joita jo pian kadutaan. Toistuvista yrityksistä huolimatta itsensä hillitseminen ei tunnu tuottavan tulosta.

ADHD-ihmisen ajatukset vilistävät herkästi omia polkujaan. Pieni asia voi viedä huomion aivan muualle. Lasten kertomukset tapaavat olla poukkoilevia ja tarinavirrasta on vaikea löytää punaista lankaa, josta pitäisi kiinni. Siten huomion karkaaminen tenavan intensiivisestä touhuamisesta voi tapahtua henkilön itsensä huomaamatta. Herpaantuminen voi tapahtua, vaikka henkilö kuinka yrittäisi keskittyä lapsen kertomuksiin ja puuhiin.

Olen usein kuullut vastaanotolla säikähdyttävistä tilanteista, joissa juuri edessä ollut lapsi onkin yhtäkkiä kadonnut jäljettömiin. Tämä voi äkkiseltään kuulostaa koomiselta kommellukselta, mutta on sellaisen tilanteen tullen kaikkea muuta kuin sitä.

Monille perhe-elämä tuottaa työelämää enemmän vaikeuksia – ADHD voi tulla tunnistetuksi vasta vanhemmuuden myötä

Osa kertoo pärjänneensä työelämässä hyvin. Usein työ on ollut tekemiseen painottuvaa ja luonteeltaan sosiaalista. Kirjallisia tai hallinnollisia töitä on voinut välttää, tai niissä ei ole edellytetty erityistä pikkutarkkuutta. Useilla heistä perhe-elämä on kuitenkin kärsinyt työelämää enemmän, erityisesti lapsen syntymän jälkeen. Yhteisenä nimittäjänä perhe-elämän haasteisiin on ollut puutteellinen läsnäolo.

Hoitamattomat ADHD:n piirteet hiertävät yleensä perheen perusarkea. Kun siivoaminen, lapsen iltatoimet ja muut sovitut arkiaskareet jäävät jatkuvasti tekemättä, syntyy ajan mittaan syventyvää kitkaa ADHD-vanhemman ja hänen kumppaninsa välille.

Useimmat kuvaavat hyvin voimakasta tahtotilaa saada arkiset asiat sujumaan ja syvää surua, kun arki ei luonnistu toivotulla tavalla. On kokeiltu monenlaisia järjestelmällisyyttä parantavia listoja ja sääntöjä ilman tulosta. Lisäksi erilaiset lepotauot, downshiftaaminen ja perheapu ovat olleet käytössä jo kenties vuosien ajan, yhtä laihoin tuloksin.

Tulen surulliseksi kuullessani näistä tapauksista. Monilta hylätyksi tulon kokemuksilta oltaisiin voitu välttyä, jos ongelmiin olisi saatu ratkaisu ajoissa.

Lapsen kokemus vanhemman piittaamattomuudesta voi tulla ilmaistuksi vasta aikuisiän kynnyksellä

Itselleni kaikkein voimakkaimmin ovat jääneet mieleen ADHD-vanhempien kuvaamat huonommuuden kokemukset. Moni vanhempi kantaa syvää syyllisyyden kokemusta siitä, ettei ole suoriutunut vanhemmuudesta “kuten pitäisi”.

Arjenhallinnan vaikeuksista juontuvat ongelmat voivat tulla ilmi vasta lasten vanhetessa ikään, jossa he ovat kykeneviä tunteidensa pukemiseen sanoiksi. On paljon tapauksia, joissa jo aikuiset lapset ovat kertoneet vanhemmalleen kokemuksistaan hylätyksi tulosta.

Lapsen mieltä on voinut pysyvästi jäädä kaihertamaan useat riittämättömyyden kokemukset esimerkiksi tilanteista, jossa hän on tullut koulusta, tai harrastuksesta kotiin tohkeissaan tekemästään maalista, tai onnistuneesta kokeesta, mutta jota vanhempi ei ole noteerannut.

Tällaisen kuuleminen oman lapsen suusta voi olla shokki. Voi tuntua pahalta kuulla itsenäiseen elämään siirtyviltä, tai jo siirtyneiltä lapsilta, että he kokevat jääneensä vaille kaipaamaansa huomiota. Silloin moni myös huomaa, ettei muista mitään hetkistä, joita perheen muut jäsenet pitävät tärkeinä muistoina. Tällaisia hetkiä ovat esimerkiksi joulut. Moni toivoo silloin voivansa kelata aikaa takaisin.

Kun vanhemman tarkkaavaisuuden ongelmia ei hahmoteta, voi perhe kokea, että huono kuuntelu, asioiden hoitamattomuus, tai impulsiivinen käytös ovat välinpitämättömyyttä tai piittaamattomuutta.

Tulen surulliseksi kuullessani näistä tapauksista. Monilta hylätyksi tulon kokemuksilta oltaisiin voitu välttyä, jos ongelmiin olisi saatu ratkaisu ajoissa.

Lapsen mieltä on voinut jäädä kaihertamaan useat riittämättömyyden kokemukset esimerkiksi tilanteista, jossa hän on tullut koulusta tai harrastuksesta kotiin tohkeissaan tekemästään maalista, tai onnistuneesta kokeesta, mutta jota vanhempi ei ole noteerannut.

Vanhemman diagnoosi ja hoitojen aloittaminen ovat tarjonneet ratkaisevia käänteitä parempaan perheiden elämässä

Diagnoosin ja hoitojen aloittamisen myötä olen saanut usein kuulla potilaiden lapsilta, että vanhempi on nyt ensimmäistä kertaa oikeasti läsnä perheessä. Hänet on saatu mukaan tiimiin!

Ilmapiiri on keventynyt, kun vanhemman hermojen pettämistä ei ole tarvinnut pelätä, eikä perheen hyppiä vanhemman poukkoilevan käytöksen tahtiin. Yhteiseloa voidaan nyt suunnitella muunkin kuin vanhemman ehdoilla.

Puoliso taas on huomannut arkiaskareiden sujuvan. Tämä on usein puhaltanut uutta eloa kurjaan tilaan ajautuneeseen parisuhteeseen. Hyvinvointi perheessä heijastuu yleensä voimakkaasti myös työelämään. Hoitojen aloittamisen myötä töissä saavutetaan parempia tuloksia vähemmällä kuormituksella. Vähentynyt työkuormitus heijastaa taas takaisin perhe-elämään. Voidaan saavuttaa hyvän kierre, jossa menestys koti- ja työelämässä ruokkivat toisiaan.

Jaetut hetket yhdessä perheen kanssa ovat muistoista kultaisimpia. Ne ovat vanhemmuuden suuria hetkiä, jotka kantavat läpi elämän. Toivon kaikille vanhemmille mahdollisuutta olla läsnä hetkissä, joihin etenkin lapset ovat ladanneet suuria odotuksia.

Ne eletään vain kerran ja siksi niissä kannattaa olla läsnä. Apua on saatavilla.

Jaetut hetket yhdessä perheen kanssa ovat muistoista kultaisimpia. Ne ovat vanhemmuuden suuria hetkiä, jotka kantavat läpi elämän. Ne eletään vain kerran ja siksi niissä kannattaa olla läsnä. Apua on saatavilla.

Tarkkaavaisuuden häiriöitä epäillessä asiaa on mahdollista selvittää nopeasti Recuror-lääkäriaseman kautta.

Tutustu Recurorin ammattilaisiin TÄSTÄ.

Ulkonäön tai kehon epäasiallinen kommentointi työpaikalla on työpaikkakiusaamista – Toimi näin

Onko ulkonäköäsi kommentoitu työpaikalla kiusallisesti? Kommentoidaanko jonkun ulkonäköä tavalla, joka ei ole tähdellistä? Oletko työpaikkasi kaunis prinsessa tai komea nuorimies?

Jos vastasit kyllä, sinuun tai johonkuhun muuhun voi kohdistua esineellistämistä, joka on yksi herruustekniikan muoto. Esineellistäminen on herruustekniikkana hiljentävä, mitätöivä tai ohittava. Esineellistetty voi olla ihasteltu, mutta samalla myös vähätelty – tai jopa halveksittu.

Esineellistävän työkaverin tai asiakkaan mielenkiinto saattaa kohdistua enemmän kollegan ulkonäköön kuin ajatuksiin, ideoihin ja ammattitaitoon. Joissain tilanteissa sekin voi tuntua esineellistävältä, että kollega kiinnittää toistuvasti jollain tavalla huomiota ulkonäköön, vaikka samalla sanoisi arvostavansa myös ammattitaitoa. Hän ehkä kiinnittää huomiota ulkonäköön tilanteessa, jossa tulisi keskittyä pelkästään asiaan.

Esineellistäminen voi myös olla hienovaraista ja vaikea tunnistaa. Työkaveri, asiakas tai yhteistyökumppani voi esimerkiksi mittailla katseellaan, ilmeillä, osoittaa ajatuksensa eleillään, kommentoida, vitsailla tai puhua esineellistetystä selän takana. Silloin vaivihkainen silmäys toiseen paikalla olevaan voi jo kertoa sinulle esineellistämisestä.

Miten toimia tilanteessa?

1. Jos sinun tai jonkun muun kehoa kommentoidaan epäasiallisesti, palauta keskustelu olennaiseen.

2. Kerro, että pidät keskustelua sopimattomana tai epäolennaisena.

3. Pyydä esihenkilöltä, että työyhteisössä kouluttaudutaan ja keskustellaan yleisesti, miten ihmisten ulkonäkö huomioidaan työpaikalla. Jos on tarpeen kouluttaa myös seksuaalisesta ja sukupuolisesta häirinnästä, toivo myös sitä, sillä esineellistäminen voi olla häirintää.

Saako vaatteita tai kauneutta kehua?

Kehoon liittyvä kommentointi on haastava asia työelämässä. Uuden vaatteen tai asusteen kehuminen voi olla kohteliasta ja tuoda hyvän mielen, mutta se voi viedä keskustelun toisen mielestä liian pinnalliselle tasolle.

Myös kauniiksi kehuminen voi tuoda työkaverille hyvän mielen, mutta samalla keskustelu voi mennä suuntaan, joka voi olla toisen mielestä esineellistävää.

Yhtä vastausta ei siis ole. Vastaus sinun on etsittävä itse eri ihmisten kanssa, eri tilanteissa. Kysy, miltä kommenttisi tuntuu, jos et ole varma, ja pyydä anteeksi tarvittaessa.

Lue viimeisestä herruustekniikasta

Viimeisessä tämän sarjan blogikirjoituksessani kirjoitan vallankäytöstä, johon liittyy väkivalta tai sillä uhkailu. Saat ajatuksia, miten kehittää työyhteisöä turvallisemmaksi ja käsitellä aggressiivista työtoveria.

Tervetuloa lukemaan myös muita kirjoituksiani Hidasta elämää -sivustolla.

Aiemmin olen kirjoittanut esimerkiksi viidestä muusta herruustekniikasta ja miten voit vastustaa niitä:

Herruustekniikka 1: Näkymättömäksi tekeminen.

Herruustekniikka 2: Naurettavaksi tekeminen.

Herruustekniikka 3: Tiedon pimittäminen.

Herruustekniikka 4: Kaksoisrangaistus

Herruustekniikka 5: Syyllisyyden ja häpeän tunteen herättäminen

Alun perin viisi erilaista herruustekniikkaa nimesi norjalainen psykologi ja filosofi Ingjald Nissen 1940-luvulla. Sosiaalipsykologi Berit Åsin teki tekniikat tunnetuksi 1970-luvulla ja lisäsi mukaan kaksi muuta tekniikkaa.

Itserakkaita ihmisiä inhotaan – ja juuri se voi estää meitä rakastamasta itseämme

Omaa etuaan tavoittelevia, itserakkaita ihmisiä ei katsota hyvällä. Valitettavasti itsekkyyden ja itserakkauden varominen on opettanut meitä pelkäämään myös itsemme rakastamista.

Meitä varoitellaan jo pienestä pitäen itserakkaudesta ja kasvatetaan ottamaan muut huomioon ja käyttäytymään sopuisasti. Itsekäs toiminta ei ole ollut – eikä ole nykyäänkään – yhteisön arvojen mukaista. Aikojen alussa se saattoi tarkoittaa jopa heimon ulkopuolelle tuomitsemista, mikä usein merkitsi kuolemaa. Niinpä olemme oppineet kavahtamaan itserakkautta.

Itserakkaus perustuu erillisyyden kokemiseen ja siihen pelkoon, ettemme selviä tässä maailmankaikkeudessa. Siihen kuvitelmaan, että olemme yksin vastuusta itsestämme ja meidän on huolehdittava pärjäämisestämme eloonjäämiskamppailussa, jossa maailma ja muut ihmiset nähdään vastustettavina vihollisina.

Huolehtiessaan omasta henkiinjäämisestään ihminen laittaa omat tarpeensa etusijalle ja pyrkii olemaan pystyvämpi, parempi, viehättävämpi ja voimakkaampi kuin muut. Kohottamalla itseänsä muiden yläpuolelle hän kuvittelee olevansa paremmissa asemissa elon kilpailussa.

Suomen kielessä on valitettavasti valittu väärä, rakkauteen viittaava sana kuvaamaan tuota itsekästä toimintaa, jota sana egoismi kuivaisi paljon paremmin kuin itserakkaus. Niinpä itsensä rakastaminen sekoitetaan herkästi itserakkauteen. Itsekkyyden ja itserakkauden varominen saa meidät pelkäämään myös itsensä rakastamista.

Kuitenkaan pelkoon pohjautuvassa itserakkaudessa ei ole laisinkaan rakkautta. Jotta voi kohottaa itsensä, täytyy olla erillään muista. Vain erillisinä voi olla parempi ja vahvempi. Niinpä itserakkaus on pohjatonta rakkauden puutetta.

Aidossa rakkaudessa sen sijaan ei ole laisinkaan pelkoa ja erillisyyttä, vaan se on puhdasta yhteyttä; yhteyttä omaan syvimpään olemukseemme, yhteyttä muihin ihmisiin, yhteyttä luontoon ja koko universumiin. Rakkaudessa tiedämme olevamme syvimmällä tasolla samaa elämänenergiaa kaikkien muiden ihmisten kanssa, niinpä meidän ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa.

Aito itsemme rakastaminen on sen ymmärtämistä ja hyväksymistä, että meistä jokainen haluaa tulla rakastetuksi, koska jokainen meistä pelkää tulevansa muiden ja elämän hylkäämäksi.

Mutta kun rakastamme itseämme, osaamme kohdata tuon peruspelon lempeydellä ja rakkaudella niin itsessämme kuin muissakin ihmisissä. Silloin pelko on haihtunut ja tiedämme rakkauden kannattelevan meitä elämämme jokaisena hetkenä.

Silloin voimme levätä rakkaudessa tietoisina siitä, ettei meidän tarvitse pyrkiä olemaan mitään muuta kuin mitä olemme – puhdasta rakkautta tässä ja nyt.