Omaa etuaan tavoittelevia, itserakkaita ihmisiä ei katsota hyvällä. Valitettavasti itsekkyyden ja itserakkauden varominen on opettanut meitä pelkäämään myös itsemme rakastamista.
Meitä varoitellaan jo pienestä pitäen itserakkaudesta ja kasvatetaan ottamaan muut huomioon ja käyttäytymään sopuisasti. Itsekäs toiminta ei ole ollut – eikä ole nykyäänkään – yhteisön arvojen mukaista. Aikojen alussa se saattoi tarkoittaa jopa heimon ulkopuolelle tuomitsemista, mikä usein merkitsi kuolemaa. Niinpä olemme oppineet kavahtamaan itserakkautta.
Itserakkaus perustuu erillisyyden kokemiseen ja siihen pelkoon, ettemme selviä tässä maailmankaikkeudessa. Siihen kuvitelmaan, että olemme yksin vastuusta itsestämme ja meidän on huolehdittava pärjäämisestämme eloonjäämiskamppailussa, jossa maailma ja muut ihmiset nähdään vastustettavina vihollisina.
Huolehtiessaan omasta henkiinjäämisestään ihminen laittaa omat tarpeensa etusijalle ja pyrkii olemaan pystyvämpi, parempi, viehättävämpi ja voimakkaampi kuin muut. Kohottamalla itseänsä muiden yläpuolelle hän kuvittelee olevansa paremmissa asemissa elon kilpailussa.
Suomen kielessä on valitettavasti valittu väärä, rakkauteen viittaava sana kuvaamaan tuota itsekästä toimintaa, jota sana egoismi kuivaisi paljon paremmin kuin itserakkaus. Niinpä itsensä rakastaminen sekoitetaan herkästi itserakkauteen. Itsekkyyden ja itserakkauden varominen saa meidät pelkäämään myös itsensä rakastamista.
Kuitenkaan pelkoon pohjautuvassa itserakkaudessa ei ole laisinkaan rakkautta. Jotta voi kohottaa itsensä, täytyy olla erillään muista. Vain erillisinä voi olla parempi ja vahvempi. Niinpä itserakkaus on pohjatonta rakkauden puutetta.
Aidossa rakkaudessa sen sijaan ei ole laisinkaan pelkoaja erillisyyttä, vaan se on puhdasta yhteyttä; yhteyttä omaan syvimpään olemukseemme, yhteyttä muihin ihmisiin, yhteyttä luontoon ja koko universumiin. Rakkaudessa tiedämme olevamme syvimmällä tasolla samaa elämänenergiaa kaikkien muiden ihmisten kanssa, niinpä meidän ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa.
Aito itsemme rakastaminen on sen ymmärtämistä ja hyväksymistä, että meistä jokainen haluaa tulla rakastetuksi, koska jokainen meistä pelkää tulevansa muiden ja elämän hylkäämäksi.
Mutta kun rakastamme itseämme, osaamme kohdata tuon peruspelon lempeydellä ja rakkaudella niin itsessämme kuin muissakin ihmisissä. Silloin pelko on haihtunut ja tiedämme rakkauden kannattelevan meitä elämämme jokaisena hetkenä.
Silloin voimme levätä rakkaudessa tietoisina siitä, ettei meidän tarvitse pyrkiä olemaan mitään muuta kuin mitä olemme – puhdasta rakkautta tässä ja nyt.
Olen kasvanut ajatukseen, jonka mukaan päivä on aloitettava mahdollisimman aikaisin, jotta ehtii tehdä tarpeeksi – jos nukkuu pidempään tai hetkeksi hengähtää, jää hommat tekemättä.
Enkä usko, että olen ainoa.
Aivan, kuin suomalaisuuteen olisi iskostettu ajatus raatamisesta, hääräämisestä, kaiken kannattelusta ja vähän enemmän jo lapsuudesta saakka – ja vaikka samalla sillä, että on oppinut pitämään lankoja käsissään on ollut väistämättä positiivisia vaikutuksia, on sillä ollut myös suora yhteys suorittamiseen ja lopulta uupumiseen.
Kun aloin rakentaa arkeani uudestaan pitkän uuvahtamisen jälkeen, oli samalla myllättävä uusiksi koko opittu uskomusmaailma ja sen rakenteet, elämänrytmi sekä ajatukset siitä, ettei ikinä riitä.
Jatkuvasti enemmän haalivalle ja suorittajalle suurinta lääkettä oli oppia hidastamaan elämää ja arjen tahtia.
Alkuun totaalisen pysähdyksen kautta. Lopulta kysymällä itseltään, millä tavoin haluaa elää, miten haluaa voida ja millaiset asiat ovat itselle kaikkein arvokkaimpia.
Yksi suurimmista oivalluksista hidastamisesta oli tämä:
Hitaampi elämänrytmi tai ylimääräisen hääräämisen ja tekemisen karsiminen ei tarkoita, että makaisi päivät pitkät sängyssä haaveilemassa saamatta yhtään mitään aikaan, vaan päin vastoin – hitaus itseasiassa mahdollistaa keskittymisen siihen, mikä on oikeasti tärkeää.
Kun mieli ei ole täynnä listoja ja ahdistusta siitä, mikä kaikki on kesken (sillä kaikki on aina kesken), on mahdollista valita se, mikä on oleellista. Mitä enemmän karsii, sitä ennemmän priorisoi ja vähemmällä tekemisellä jää aikaa nauttia siitä, mikä kaikki on hyvää jo nyt.
Sillä lopulta, tämä hetki on ainoa mitä meillä on.
Opin lopulta, että minulle on luontaista työskennellä lyhyemmissä pätkissä ja saada asiat tehdyksi — silloin olo ja visio on selkeä.
Opin, että nukkumalla pidempään ja viettämällä aamuista pari tuntia rauhassa saan oleelliset hommat valmiiksi muutamissa tunneissa, sillä tekeminen on usein vain luonnollinen seuraus levosta, josta kaikki energia kumpuaa.
Ja mikä tärkeintä: opin, että aikaansaaminen ei tee päivästä parempaa tai ole vaatimus sen onnistumiselle — vähemmän on enemmän ja riitän aina, riiippumatta siitä mitä teen ja mitä en.
Kaikille meille ei ole mahdollista nukkua kymmeneen tai ottaa tunteja omaa aikaa, mutta uskon, että jokaiselle on mahdollista kysyä itseltään, millaista elämä olisi, jos se ei olisi suoritusta? Miten eläisi, jotta arjessa olisi enemmän tilaa? Mitä karsisi, jotta ei olisi aina kiireessä tai ylikierroksilla?
Lopulta kaikki muutos alkaa kyseenalaistamisesta,
kyllästymisestä vanhaan ja isoista kysymyksistä itseään kohtaan
Ja sen myötä – ensimmäisistä, ehkä hitaammista askelista kohti aivan uutta, omannäköistä suuntaa.
Toivo kuljettaa meidät mielikuvissamme kohti maailmaa, jossa toiveemme tulee ennen pitkää toteutumaan ja jossa toiveemme lopulta käy toteen. Toivo on jotain kahden maailman välissä olemista, kahdessa paikassa yhtä aikaa, joita yhdistää portaat tai silta, joka on kuronut toisiaan tavoittelevat maailmat kiinni toisiinsa punaisella langalla. Muurit maailmojen välissä kääntyvät toivon johdattamana silloiksi.
Toivo täyttää tyhjän ja lohduttoman tunteen sisimmässä ja tuo levollisuutta mieleen, kehoon ja sieluun. Toivo on kuin viileä käsi kuumeisella otsalla. Toivo tavoittaa jokaisen lohdutusta vaille jääneen. Toivo auttaa voittamaan yön pimeydessä vaeltavan mielen lohduttomuuden, pelon ja surun. Toivo on turvasatama kaikille yksinäisille. Toivo on ihmeen sisar.
Kaikki muuttuu – ja se antaa toivoa
Toivo tarkoittaa, ettei maailma pysy muuttumattomana eikä mikään taivaan kannelta roikkuva alhaalla leijuva synkeä pilvi pysy ikuisesti paikoillaan eikä mikään ikävä kokemus kiemurtele loputtomasti ympärilläsi sinua tukehduttaen.
Toivo ojentaa sinulle kätensä ja kuljettaa sinut sitten sinne, minne mielessäsi kaipaat. Kaipuusi kertoo juuri sen, mitä juuri nyt tarvitset. Toivo on paras matkakumppanisi. Toivo on rikkauden sarvi, josta ammentaa, mitä tahansa elämässäsi on tapahtunut tai tapahtuu.
Toivo ei pyydä ketään mukaansa, vaan ihmisen on itsensä löydettävä toivo ja tartuttava ojennettuun käteen. Toivo läpäisee kaiken elämässä, jos vain antaa sille mahdollisuuden ja tilaa omassa mielessä ja ajatuksissa. Minkä värinen on sinun toivosi ja miltä ja missä se tuntuu kehossasi?
Mitä toivo merkitsee sinulle?
Mitä kaikkea toivo sitten pitää sisällään: luottamusta, myötätuntoa, mahdollisuuksia, tulevaisuuden, valon ja valoisuuden omassa sydämessä, uskoa huomiseen, motivaatiota, hyvää elämää ja halua elää oman näköistä elämää, henkistä hyvinvointia, toipumista, itseä tyydyttävän paikan löytämistä sosiaalisissa suhteissa ja yhteiskunnassa, leimoista ja asenteista vapautumista, tyydyttävää ja myönteistä minäkuvaa, hyvää itsetuntoa, toimeliaisuutta ja paljon muuta – vain sinä sen tiedät.
Toivo kannattelee ihan joka hetki, ja usko vain, silloinkin, kun on luopunut kaikesta toivosta ja tuntuu, että kaikki toivo on mennyt menojaan. Toivo on eri asia kuin toiveet – toiveet tulevat ja menevät. Toivo kannattelee, se ei ole koskaan turhaa, toivo on yhteyttä omaan itseen, toivo hakee koko ajan parasta ilmenemisväylää sinulle itsellesi: sinusta sinuun ja sinulle.
Jokainen ansaitsee ihmeellisen ja hyvän elämän, jossa toivo kulkee aina rinnalla ja valaisee omaa elämänpolkua!
Yksinkertaisimmillaan toivo tarkoittaa, että pahin on väistymässä. Toivo on rohkeutta, koti, joka on meille kaikille suotu.
Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisten kokema väkivalta Suomessa on valitettavan yleistä. Hyvin moni meistä myös tyytyy huonoon parisuhteeseen ja huonoon kohteluun, koska voi ajatella sen olevan normaalia tai ettei löytäisi tai edes ansaitsisi itse parempaa.
Kunnianhimoinen missioni on tehdä jokaiselle tässä maassa selkeäksi se mitä on terve ja hyvinvoiva rakkaus ja mitä se pitää sisällään, sekä tehdä kristallin kirkkaaksi myös se mitä ovat satuttavat suhteet ja miten niiltä jatkossa vältytään.
Pidän missionani myös tehdä selväksi se mihin emme tule enää parisuhteessa tyytymään ja miksi ja lopputulemana tavoite on se, ettei kukaan meistä koskaan enää tyydy liian vähään.
Tästä eteenpäin kannustan siis pitämään minimivaatimuksina ihan jokaiseen parisuhteeseen seuraavia asioita:
1. Sinulla on tunne, että olette toisia tukeva sekä kunnioittava tiimi.
Parisuhteen voi ajatella olevan tiimi, jonka tulee toimia yhteen, jotta suhteessa voidaan hyvin.
Jos tiimi ei tee töitä itsen ja toisen hyvinvoinnin eteen suhde ei menesty eikä siinä voi voida hyvin.
Parisuhde vaatii aikaa ja panostusta, jossa kunnioittava ja toista arvostavan tiimityön merkitys on valtava.
2. Voit luottaa häneen joka käänteessä.
Jos parisuhteessa ei ole luottamusta parisuhde ei voi toimia hyvin tai tuottaa hyvinvointia kumppaneille ja näin yksinkertaista se on.
Luottamus kulkee käsi kädessä turvallisuuden tunteen kanssa jota me ihmiset sosiaalisina olentoina tarvitsemme elääksemme ja voidaksemme hyvin.
Ilman luottamusta joudumme olemaan tiedostamattakin jatkuvasti valppaana ja tarkkailemaan mitä suhteessa tapahtuu ja näin hermosto saa jatkuvaa kovaa kuromitusta, joka ajan kanssa tutkitusti vaikuttaa erittäin negatiivisesti terveyteen ja hyvinvointiin ja jopa ikääntymiseen.
3. Tunnet sekä keholla että mielellä olevasi turvassa.
Ilman turvallisuuden tunnetta emme voi voida hyvin.
Turvallisuuden tunne tuntuu kehossa vakautena, rauhana, levollisuutena, sekä lupana olla avoin ja vapaa.
Turvallisuuden tunne on yksi hyvin alkukantaisista tarpeistamme ja jos oma kumppani ei pysty tarjoamaan turvaa toiminnallaan kannustan todella pohtimaan kannattaako suhteessa olla.
4. Sinua puhutellaan ja kohdellaan hyvin, aina.
Jos ensimmäinen asia, joka tästä tulee mieleen on se, ettei usko tämän olevan edes mahdollista haluan sanoa sinulle, että se todella on mahdollista!
On olemassa suuri määrä ihmisiä, jotka osaavat puhua ja kohdella omaa kumppaniaan arvostavasti, kunnioittavasti ja rakastavasti aina, ihan jokaisessa käänteessä.
Pidä tätä siis minimivaatimuksena ja automaattisena oletuksena jatkossa, se auttaa karsimaan nopeasti pois satuttavat ja narsistiset persoonat.
5. Heikkoihin kohtiisi ei koskaan tökitä, vaan sinua kannatellaan, aina.
Samalla tavalla kuin mainitsin edellisessäkin kohdassa sanon myös tähän, että anna tämän olla jatkossa minimivaatimuksesi ja perusoletuksesi omalta kumppaniltasi.
Vähempään ei tarvitse tyytyä, koska toisen arvostava kohtelu ei ole parisuhteen luksusta vaan perusoletus, jota sinä saat olettaa, pyytää ja vaatia häneltä, jolle annat luvan tulla lähellesi.
Jouluna elämä menee lähes poikkeuksetta överiksi. Näin on varsinkin meillä riippuvuuksiin taipuvaisilla. Tosi nekin meistä, jotka eivät riippuvuuksia tunne omikseen, harvoin pysyvät kohtuudessa.
Ostamme liikaa. Syömme liikaa. Kulutamme liikaa. Kaikki tarpeet pitää olla täytetty. Kaikille aisteille pitää olla tarjolla sitä parasta. Mieluummin enemmän kuin liian vähän.
Joulun aika mahdollistaa pakkomielteisyyden
Tällä yltäkylläisyyden asenteella, jota voisi monesti jopa pakkomielteeksi kutsua, on kulttuuriset taustat. Se on sisäänkirjoitettuna jouluun liittyviin asenteisiin. ”Kyllä jouluna pitää olla.” ”Joulun kunniaksi voidaan pistää parasta.” Tämä oli ymmärrettävää niinä aikoina historiassa, kun maassamme koettiin pulaa ja kärsimystä.
Luottokortit vinkuvat, kun ostamme lahjoja niin paljon, ettei se enää tunnukaan erityiseltä – ei saajasta tai antajasta. Ruokaa ahdamme yli tarpeen ja sitten ihmettelemme yhdessä small talkin omaisesti pitkin iltaa, kuinka ähkynä olemme ja millä tavalla ruoan saa parhaiten laskeutumaan ja sulamaan.
Alkoholitarjonta on puettu arjen valikoimaa juhlavampaan. Monessa kodissa juodaan enemmän kuin normaalisti. Alkoholistiperheissä meno on ihan samaa ryyppäämistä kuin muutoinkin – nyt se tehdään juhlan varjolla pikkurilli pystyssä erikoisliköörien ja samppanjan avulla.
Läheisriippuvainen suostuu kohtaamaan ”joulun kunniaksi” sen saman läheisten teatterin, jossa jokaisella on vuodesta toiseen sama tuttu rooli. Huonoa kohtelua siedetään. Virtahepo on niin monessa olohuoneessa, eikä tämä koske vain alkoholismia, vaan myös narsismia ja toksisuutta. Samalla läheisriippuvainen ohittaa omat tunteensa ja tarpeensa. Rajojen asettamisesta puhumattakaan.
Vaikka tämä on epämukavaa, vielä epämukavampaa olisi olla yksin, aiheuttaa läheiselle pettymys tai joutua konfliktiin. Useasta epämukavasta valitsemme automaattisesti sen itselle tutuimman.
”Mikä menee ylös, tulee aina alas”
En halua sanoa, eikö joulusta voisi nauttia. Totta kai saa. Monelle meistä sen hinta on kuitenkin liian korkea.
Meille riippuvuuksiin taipuvaisille ihmisille joulu on nimittäin yksi vuoden isoimmista triggereistä. Se mahdollistaa pakkomielteisen käytöksen koko kirjon. Sosiaaliset paineet, omat uskomukset ja median viestit saavat aikaan ns. mahdollistavaa ajattelua, jolloin oman riippuvuuden mukaisen toiminnan koetaan olevan hyväksyttävämpää kuin normaalisti.
Retkahdusvaara mihin tahansa riippuvuuteen on hälyttävän suuri. Retkahdus eli paluu riippuvaiseen käytökseen ikävä kyllä tapahtuukin monesti, vaikkakin nyt hyväksyttävämmin kuin yleensä.
Jälkikäteen ylilyönneistä: mässäilystä, juomisesta, yli varojen elämisestä, omien tarpeiden ja tunteiden ohittamisesta seuraa aina se sama tuttu häpeä ja pelko siitä, kuinka palata rutiiniin ja ruotuun.
Sisäinen kritiikki on armotonta ja se vaikeuttaa oloa entisestään. Näin arkeen palaaminen vaikeutuu. Haastavat ajatukset ja tunteet ovat monelle meistä se suurin syy haitalliseen käytökseen.
Kuinka sitten palata takaisin tasapainoon?
Monesti tämä kaikki edellä kuvattu tapahtuu usein tiedostamatta. Siksi ensimmäinen ja tärkein asia onkin tiedostaminen ja tilannekatsaus. Missä mennään? Mitä tapahtui? Mikä tässä on minulle haitallista? Kuinka se minuun vaikuttaa?
Toinen tärkeä askel on halu kokea epämukavuutta. Se, että asiat menevät överiksi, aiheuttaa pahaa oloa. Myös irtautuminen aiheuttaa epämukavuutta – mieln kehon ja sydämen vieroitusoireita. Häpeää, pelkoa, fyysistä kipua. Tämä epämukavuus on kohdattava ja sen läpi pitää uskaltaa mennä.
Vaaditaan siis ponnistelua. Ponnistelu voi helposti muuttua puskemiseksi ja siksi kolmas tärkeä pointti on lisätä lempeyttä itseä kohtaan. Itsen sättiminen todennäköisesti sysää sinut vain syvemmälle riippuvaiseen käytökseen. Yksi ensisijainen syy siihen kun on haastavan välttely.
Muutoksen voi aloittaa ihan pikkiriikkisillä askeleilla. Ne voi asettaa niin naurettavan pieniksi, että epäonnistumisen mahdollisuus on häviävän pieni. Näin saat helpommin onnistumisen kokemuksia. Positiiviset tunteet ovat muutoksessa ensiarvoisen tärkeitä. Ne ovat tehokkaita motivaattoreita haastavan keskellä.
Tiedostamattoman tuominen tietoisuuteen saa aikaan se, että voimme tehdä viisaampia valintoja jatkossa. Jokainen ylilyönti, retkahdus, repsahdus ja lipsahdus on meille jatkoa ajatellen mitä parasta todistusaineistoa. Todistusaineistoa siitä, kuinka emme halua enää itseämme kohdella tai antaa kohdeltavan.
Köyhistä oloista ponnistanut Eija Hinkkala, 72, teki Saksassa yliopistouran ja piti Hampurissa omaa praktiikkaa, kunnes halusi ryhtyä iskelmälaulajaksi ja muutti takaisin Suomeen. Laulajaunelman toteuduttua Eija on toiminut muun muassa musiikkialan etujärjestön toiminnanjohtajana. Nyt 72-vuotiaana Eija valmentaa ihmisiä asenteesta ja kirjoittaa menestystietokirjoja ja on tehnyt kahdet ajattelua ja asennetta käsittelevät kortit. Näin Eija kuvaa elämän lähtökohtiaan Entä jos -podcastin jaksossa 12:
”Minähän olen siis todella, todella köyhistä oloista, yksinhuoltajan lapsi – kylän tai varmaan koko seudun köyhimmästä pienestä mökistä.”
Eija Hinkkala, 72, toimii nykyään valmentajana ja kirjailijana.
”Olisi voinut ajatella, että 50-luvulla nimenomaan sellainen yleinen asenne olisi, että eihän tuollaisesta voi mitään tulla tai ei ole mitään mahdollisuuksia. Mutta muistan, että minun asenteeni jostain syystä on ollut kyllä lapsesta lähtien hyvin sellainen ”auki” ja ”avoin”. Ja olen ollut utelias. Olen ollut hirveän utelias.
Minun äitini oli ompelija, ja meillä kävi sitten paljon ihmisiä. Siihen aikaan teetettiin vaatteita paljon enemmän, ei niitä ostettu valmiina kaupasta. Minun vakiokysymykseni oli ollut, että kuka sä oot, missä sä asut, mä tuun teille kylään. Äitiä oli vähän nolottanutkin, mutta minä pääsin sitten kylään. Tämä kuvaa varmaan hyvin sitä minun asennettani.
Sehän oli pieni maailma, pieni kylä, pientä kaikki, En ollut käynyt tyyliin 16-17-vuotiaaksi asti maailmalla ollenkaan, mutta siellä omassa pienessä maailmassani availin niitä ovia. Olin varmaan sellainen sinisilmäinen, luottavainen ja utelias. Sitten vielä olin kekseliäskin. Oltiin niin köyhiä, ja sittenkin teki mieli karkkia kaupasta, niin minä mietin, että mistä minä saisin sitä rahaa. Otin äidin fillarin, lähdin kylille polkemaan ja kävin laulamassa taloissa. Siellä syntyi sellaisia vakioasiakkaita, joista tiesin, että kun menen vanhuksille laulamaan, niin saan aina vähän rahaa. Minulla on keinoja sitten kuitenkin.
Oli vähän ristiriitaista, että maailma oli toisaalta minulle auki, että kyllä minä voin, ettei minua sinänsä mikään estä, mutta kyllä minä muistan haaveilleeni nuorempana laulajan tai näyttelijän ammatista. Minulla oli esimerkiksi sellaiset rajoitukset selkeästi, että enhän minä täältä syrjäkyliltä voi lähteä mihinkään Helsinkiin teatterikouluun tai mihinkään koskaan. Se suuri oli sitten taas ihan mahdotonta kuitenkin. Eli on ollut ristiriitaista – kyllä siellä rajoitteitakin on ollut. ”
Kuuntele koko Eijan haastattelu Hidasta elämää -sovelluksesta (lataa TÄSTÄ) Entä jos -podcastista (TÄSTÄ):
Mitä hyvää on ollut siinä, että Eija on istunut lapsena toistuvasti jälki-istunnossa luokan poikien kanssa?
Millainen merkitys asenteella on ollut Eijan elämässä?
Miten asenne on muuttunut?
Millainen asenteen laji on sydämen tieto ja miten se on johdattanut Eijaa elämässä?
Miten omaa mieltä voi treenata, jos haluaa tehdä jotain uutta elämässään?
Miten suhtautua pelkoon, joka rakentaa tarinoita tulevaisuudesta?
Mitkä ovat olleet Eijan elämän matkalla haastavimmat tunteet?
”Mitä ne muut miettisivät, jos alkaisin laukoa rehellisesti kaikki ajatukseni ääneen? Ei niin vaan voi tehdä.”
Tässä ehkäpä yleisin väärinkäsitys rehellisyydestä. Valtaosa ajattelee, että rohkea rehellisyys on juuri sitä, että laukoo päin naamaa kaikille mitä tahansa, ilman mitään filttereitä.
Usein tällaiset ”laukojat” sanovatkin ääneen lähinnä itsensä ulkopuolella olevia asioita. Ilmaistaan siis mielipiteitä muista ihmisistä ja asioista. Oikeutetaan itselle kertoa juuri se mitä päässä liikkuu ilman, että miettii, miten se saattaa vaikuttaa muihin. Muut ihmiset eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Fokus on itsessä ja siinä, että pääsee itse tilanteessa eteenpäin. Vaikka muut jyräämällä, jos tilanne sen vaatii.
Rohkeasti rehellinen ilmaisee asioita omista tunteista ja kokemuksista käsin
”Pyytämättä annettu neuvo on nalkuttamista” sanotaan. Suoraan omia ajatuksia laukova ei ole pätkääkään kiinnostunut siitä, onko toinen vastaanottamassa hänen ajatuksiaan. Vuorovaikutus on tavallaan yhdensuuntaista. Tärkeintä on vain se, että saa sanottua sanottavansa.
Rohkea rehellisyys on sitä, että ei piilota syvintä olemustaan muilta. Ei myötäile konfliktin pelossa. Ei pienennä itseään muille sopivaksi. Rohkeasti rehellinen ilmaisee asioita omista tunteista ja kokemuksista käsin. Haluaa siis samalla luoda syvempää yhteyttä muihin. Vallitseva lähtökohta vuorovaikutukseen on ”me”, eikä ”minä”. Rehellinen ikään kuin ihmettelee ääneen elämää itsestä käsin.
Miten saan toisen kiinnostumaan ajatuksistani?
Yksi helppo tapa harjoitella rohkeaa rehellisyyttä on esittää rehellisyyttä vaativassa tilanteessa kysymyksiä vastaanottamisen varmistamiseksi.
Sen sijaan että sanoisit ”Tämä ravintola on huonoin, jossa olen koskaan vieraillut”, sanoisitkin ”Olen käynyt paljon erilaisissa ravintoloissa ja uskon, että voisitte tehdä paljon asiakaskokemuksen parantamiseksi. Haluatko kuulla ajatuksiani?”
Pohjalla oleva ajatus rehellisyyden lisäksi on siis kysymys itselle: Miten saan toisen kiinnostumaan ajatuksistani ja toisaalta, miten helpotan häntä vastaanottamasta ajatukseni?
Nuori voi kokea aikuisen rehellisyyden negatiivisesti
Vanhempana voi sanoa, vaikka teini-ikäiselle lapselleen ”Olette seurustelleet jonkin aikaa Villen kanssa. Olisitko halunnut jutella, millaista teillä on yhdessä ja miten hän toimii, jos olet vaikka surullinen?” Suoraan puhuva vanhempi taas sanoisi ”Nyt jätät sen vätyksen, joka ei arvosta sinua”.
Juuri teini-ikäisten lasten kanssa on vaativaa saada ylläpidettyä syvää yhteyttä ja siihen rohkea rehellisyys on erittäin toimiva keino. Vanhemmilla on aika usein tarve hallita lastensa elämää ja valintoja. He tekevät sen pääosin rakkaudesta käsin, mutta lasten kasvaessa ja itsenäistyessä se saattaa näyttäytyä heille negatiivisesti.
Uskalla puhua parisuhteessa omista tunteistasi ja tarpeistasi
Parisuhdekin muuttuu vuosien varrella, ja joskus toisen käytös saattaa nostaa vihan tunteita. Näissäkin hetkissä on tärkeää olla rehellinen, mutta kuitenkin rakentavalla tavalla. Tavoitteena tulisi olla vahvempana yhdessä eteenpäin meneminen.
Sen sijaan, että sanoisit ”Vihaan sitä, kun aina yhteisissä illanvietoissa olet niin seurallinen ja riehakas, vaikka kotona et koskaan ole. En halua enää koskaan lähteä kanssasi juhlimaan” voisit sanoa ”Oletko huomannut, että olet muiden seurassa keskustelevampi kuin kotona? Se luo minulle tunteen, että olen jonkun vieraan ihmisen kanssa juhlissa. Mietin myös, onko minussa jotain sellaista, ettet koe hauskuutta kanssani?” Avaat toiselle eräänlaisen kanavan keskustelulle avaamalla omia tuntemuksiasi.
Työpaikalla välittävä rehellinen keskustelu tuo esille oikeat ongelmat
Työpaikalla näkee valitettavan paljon rikkovaa suoraan puhumista. Montaa työpaikkaa vaivaa jatkuva kiire ja muutos, jonka keskellä ei tunnu olevan aikaa rehelliselle ilmaisulle, joka vahvistaisi kaikkien yhteisöllisuuden ja turvallisuuden tunnetta.
Toki on hyvä muistaa, että työpaikalla tulisi painetilanteessa pystyä kuitenkin ilmaisemaan myös suoria vaatimuksia lempeiden pyyntöjen sijaan. Tiukoissakin paikossa pitää pystyä kommunikoimaan rakentavasti ja perustellusti ilman, että kajotaan ihmisyyteen. Pääosin vuorovaikutuksen tulisi olla yhteyttä vahvistavaa.
Jos kollega ei esimerkiksi tee sovittuja töitä ajallaan, sen sijaan, että sanoisit ”Jätät minut aina pulaan, kun et hoida töitäsi. Seuraavassa kokouksessa sanon kaikille, että vika on sinussa, eikä minussa.” voisit sanoa ”Oletko huomannut, että aika usein sinulle annetut tehtävät valmistuvat myöhässä? Tiedätkö, miten se vaikuttaa meihin muihin tässä tiimissä? Osaatko sanoa, mikä sinut saa myöhästelemään? Minulle tulee tunne, ettet arvosta meitä muita, kun et huomioi meidän yhteistä onnistumistamme.” Kun epäkohdat ottaa esille näin, avaa samalla keskustelun, jossa näkyväksi saattaa tulla oikeat ongelmat ja tärkeitä asioita käytöksen taustalla.
Rehellisyys ei riko vaan synnyttää syvää yhteyttä
Tärkeintä on rohkeassa rehellisyydessä tuoda rehellisesti esille omia tunteita ja ajatuksia. Kysyä ja kuunnella toista, olla kiinnostunut yhteyden syventämisestä ja vahvistamisesta.
Ennen kuin sanot ääneen rehellisiä pohdintojasi, mieti hetki, miten sanomisesi vaikuttaa vastaanottajaan. Miten siis sanot asiat rehellisesti niin, että te molemmat poistutte tilanteesta ehjempänä.
Jos myötätuntoinen rohkea rehellisyys rikkoo toista, ajattelen, että niin on kuulunutkin tapahtua. Itseään kannattaa muistuttaa, että jos rikki meneminen on lähtenyt myötätuntoisella tavalla, olette tilanteessa yhdessä ja voit antaa täyden tukesi toiselle eteenpäin menemiseksi. Kuljet hänen rinnallaan ja osoitat, että rikki saa mennä ja silti on arvokas ja sinulle tärkeä.
Rohkeasti rehellinen -kirja auttaa kommunikoimaan ilman syyttelyä, painetta ja pelkoa. Se opettaa myös läsnäolevaa kuuntelemista, hakemaan ymmärrystä siitä, mitä muut ajattelevat, tuntevat ja haluavat. Näin kaikki saavat tilaa olla oma itsensä, sillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortit auttavat lisäämään itsetuntemusta, sosiaalista rohkeutta ja rehellisempää puhetta.
Monella on kokemus, ettei uskalla tai viitsi kertoa omia mielipiteitään, toiveitaan tai tunteitaan. Taustalla voi olla monenlaisia käsityksiä itsestä ja omasta paikasta maailmassa.
Sanat ovat kuitenkin silta kohti muita ihmisiä. Jos sinä et kerro rohkeasti ja rehellisesti omista kokemuksistasi, kukaan ei saa niistä koskaan tietää. Sinun tehtäväsi on opetella kertomaan ajatuksistasi, kokemuksistasi, tarpeistasi ja tunteistasi – vaikka se jännittäisi, pelottaisi ja jopa kauhistuttaisi.
Mitä jos rohkenisit ilmaisemaan itseäsi rehellisesti, rakentavasti ja rakkaudella? Opi vuorovaikuttamaan uusilla taajuuksilla kaikissa ihmissuhteissa!
Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortit auttavat lisäämään itsetuntemusta, sosiaalista rohkeutta ja rehellisempää puhetta. Pakka sisältää 45 kaksipuolista korttia. Korttien avulla tunnistat, pohdit ja purat avoimuuden ja rehellisyyden esteitä.
Kun puhun, tarkkailen koko ajan toisten reaktioita. Jos huomaan jonkun kurtistavan kulmiaan tai näyttävän vihaiselta, hätäännyn sisäisesti.
Jos muut tuntuvat kovin kiireisiltä ja kärsimättömiltä kokouksessa tai muissa tilaisuuksissa, en halua viedä heidän aikaansa esittämällä omia näkemyksiäni. Eivät ne välttämättä ole niin merkittäviä.
Kun pitäisi puhua vaikeista asioista, pääni tyhjenee täysin eikä mieleen tulee mitään sanottavaa.
Vaikka pyrin rehellisyyteen, koen arkuutta nostaa esiin minulle tärkeitä asioita. Pelkään, että ajatuksiani arvioidaan ja arvostellaan.
Joskus esitän olevani samaa mieltä, vaikka en olekaan. Koen, että sillä tavalla kaikilla on parempi mieli.
Pitääkseni yllä harmoniaa toimin usein muiden toiveiden mukaisesti. Jälkeenpäin tunnen pettymystä siitä, etten ole sanonut ääneen omia toiveitani, ja huomaan, että siksi ne jäävät toteutumatta.
Nämä kokemukset ovat varsin yleisiä, ja ne estävät meitä ilmaisemasta itseämme rehellisesti. Ne saattavat estää myös rehellisen kommunikaation, jonka pohjalta ihmissuhteet voivat syventyä.
Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortit auttavat sinua ymmärtämään ja ilmaisemaan itseäsi:
– Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukorttien avulla tutkit kokemuksiasi, jotka estävät sinua ilmaisemasta itseäsi.
– Kortit sisältävät noin 250 kysymystä, jotka auttavat lisäämään itsetuntemusta: pureudut syvemmin kokemukseesi, jotta voit muuttaa käsitystä itsestäsi ja omasta arvostasi kommunikaatiotilanteissa.
– Kun ymmärrät itseäsi ja kokemuksiasi paremmin, sinun on helpompi alkaa muuttaa toimintaasi ja ilmaisuasi.
– Kun uskallat kommunikoida omista toiveista, tarpeista, tunteista, mielipiteistä ja ajatuksista rohkeammin, voit myös muodostaa rehellisempiä ihmissuhteita.
Kenelle kortit sopivat?
– Uuden, tulevan tai pitkän parisuhteen kommunikaation parantamiseen.
– Nuorille, jotta heillä olisi vähän helpompaa tulevaisuudessa <3
– Työelämään parantamaan työyhteisön kommunikaatiota ja ilmapiiriä.
– Niille, jotka jännittävät puhua sosiaalisissa tilanteissa.
– Niille, jotka liian usien myötäilevät, miellyttävät ja venyvät itsensä kustannuksella.
– Niille, jotka haluavat oppia rehellistä mutta lempeää kommunikaatiota, jotta ihmissuhteet syvenisivät.
– Niille, jotka ovat kyllästyneitä olemaan syrjässä omien ajatustensa kanssa.
– Niille, jotka haluavat olla enemmän olemassa omana itsenään – myös sanojen kautta.
Joskus kohtaamme elämässä hetkiä, jotka tuntuvat niin vaikeilta, että pelkäämme niiden jäävän päällemme ikuisesti. Hetkiä, jolloin horisontti kapenee silmiemme edessä ja hengenvedot tuntuvat kohtuuttoman ahtailta. Kuitenkin hengitys hengitykseltä kuljemme kohti hetkeä, jolloin olo tuntuu taas helpommalta. Sisäiset sateet ja myrskyt eivät ole ikuisia, niillä on tapana tulla ja mennä.
Haluan jakaa sinulle seuraavan runollisen ajatuksen, joka muistuttaa siitä, kuinka vaikeatkaan tunteet eivät ole pysyviä ja miten kauniilta näyttää, kun värit taas palaavat.
Muistatko sen hetken, kun hengitys virtasi taas vapaana. Kun värit palasivat takaisin yksi kerrallaan ja rinnan päälle asettui kiven sijasta poutapilvi. Kun maailma ei enää tuntunut litteältä, eikä tarvinnut pelätä putoamista. Tälläkin hetkellä, sekunti sekunnilta, liike liikkeeltä kuljet sitä kohti. Toivon, että se ajatus auttaa yli kaikkein pahimman. Ehkä jo huomenaamuna linnut palaavat.
Huomaatko itsessäsi taipumuksen ylianalysoida, murehtia tulevaa, märehtiä menneitä tai palata mielessäsi yhä uudelleen pyörittelemään samoja pohdintoja – ilman että se johtaa ratkaisuun? Kokenut terapeutti Marika Rosenborg kertoo kolme keinoa, joilla omaa toimintaa voi pyrkiä muuttamaan ja päästä eroon varmistelusta, joka vie voimia ja ruokkii ahdistusta.
1. Vahvista läsnäolotaitoja
Tämä on ensimmäinen askel tunnetaitojen ja itsetuntemuksen parantamisessa. Jos olet ensimmäistä kertaa tutkimassa omia läsnäolotaitojasi, aloita tutkimalla, kuinka paljon elät mennessä tai tulevaisuudessa ja kuinka paljon olet läsnä juuri tässä hetkessä.
Huomaatko nykyhetkessä olevat yksityiskohdat? Näetkö luonnon kauneuden? Kykenetkö olemaan läsnä kun kohtaat toisen ihmisen? Entä aistisi, käytätkö niitä? Mitkä aistit ovat sinulle erityisen tärkeitä? Istahda tai menelle makuulle hetkeksi ja havainnoi mitä mielessäsi tapahtuu? Onko se kiireinen? Mihin asioihin se tarttuu? Suunnitteletko tulevaa, elätkö projektielämää jatkuvasti? Palaatko mielessäsi asioohin, joita et voi enää muuttaa? Oletko ajatellut että sinulla on mahdollisuus valita myös toisin? Voisitko antaa ajatustesi mennä vain ohi? Voisitko tietoisesti lisätä myötätuntoa itseäsi kohtaan juuri tässä hetkessä?
2. Havainnoi omaa käyttäytymistäsi
Kaikki henkinen kasvu alkaa tietoisuudesta. Emme voi muuttaa käyttäytymistämme tai ajatteluamme, jos emme huomaa, mitä meissä tapahtuu. Toisaalta emme pysty huomaamaan mitä meissä tapahtuu, jos emme osaa olla läsnä. Siksi läsnäolon harjoittaminen mainitaan usein ennen tietoisuutta. Käytännössä ne kyllä liittyvät usein toisiinsa.
Käyttäytymisen havainnointiin liittyy myös ajatusten eriyttäminen. Me emme ole sama asia kuin ajatuksemme. Jos otamme omat ajatuksemme tosiasioina, alamme suhtautua niihin vakavasti ja meissä herää helposti syyllisyyttä. Parempi keino on vain huomata ajatus ja pohtia onko siitä hyötyä tai iloa. Jos sillä ei ole meihin hyvää vaikutusta, voimme päättää hyväksyä sen mielemme satunnaisena merkityksettömänä tuotoksena.
3. Tunnista ja aseta omat rajasi, kunnioita toisen rajoja
Tämä kohta on meille monille haastava. Miten tunnistaa omat rajat ja kunnioittaa niitä? Kuinka olla lähellä toista tunkematta toisen puolelle?
Monella meistä on vahva halua järjestellä tai selittää läheisten elämää, tämäkin on yhdenlaista varmistelukäyttäytymistä. Ajattelemme että tiedämme paremmin kuin toinen, mikä on hänelle parasta. Kun tuntuu siltä, että on vahva halu ilmaista toiselle oma mielipiteensä hänen valinnoistaan tai häneen liittyvistä muista asioista, niin kannattaa pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä on merkki siitä, että itse tietää paremmin?
Ihmiset arvostavat tukea ja ymmärrystä, mutta eivät yleensä pidä siitä, että heitä neuvotaan, jos he eivät ole sitä pyytäneet. Moni varmistelija on ylivastuullinen ja sensitiivinen ihminen, jonka käyttäytymisen takana on vilpitön halu auttaa. Joskus kyseessä voi olla kuitenkin läheisriippuvuuskäyttäytyminen tai pelko, joka ohjaa antamaan toiselle ohjeita, joita ei ole pyydetty.
Varmisteluun voi liittyä myös se, että menettämisen pelossa antaa toisen kohdella itseään väärin. Jos tunnistaa tällaista käytöstä itsessään, on se hälytysmerkki. Aitoon arvostavaan ja vastavuoroiseen ihmissuhteeseen kuuluu, että siellä on tilaa omilla ajatuksille ja mielipiteille ilman että tarvitsee pelätä toisen reaktiota. Omien rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen on sitä, että osaa ilmaista mistä pitää ja mitä tarvitsee. Se on myös sitä, että uskaltaa kertoa mistä ei pidä ja mitä ei halua.
Terapeutti Marika Rosenborg tarjoaa Varmistelusta vapauteen -kirjassaan tietoa ja kannustusta kaikille, joiden elämään kuuluu paljon varmistelua. Kirjan tehtävien avulla voit löytää elämääsi rennomman otteen.
Kirja on sinulle…
…jonka on hankalaa kestää epävarmuutta.
…joka märehdit mennyttä ja murehdit tulevaa.
…joka pyrit kontrolloimaan itseäsi ja/tai muita ihmisiä.
…joka jumitat päätösten edessä.
…joka kärsit ahdistuneisuudesta.
…joka haluat uusia taitoja suhtautua ajatuksiisi.
…joka kaipaat tukea tunnetaidoissa.
…joka haluat kehittää mielesi joustavuutta.
…joka haluat vahvistaa myötätuntoista suhtautumista itseäsi kohtaan.
Rakkaus tekee meidät näkyväksi ja ravitsee meitä, Tommy Hellsten kirjoittaa. Rakkauden turvassa saamme levätä. Sen turvassa uskallamme kohdata itsemme ja maailman.
Tässä muutama sydäntä lämmittävä poiminta Tommyn ajatuksista. Lisää viisaita ajatuksia rakkauden ihmeitä tekevästä voimasta löydät Tommyn kauniista Kosketus – Sanoja rakkaudesta -korttipakasta.
Rakkaus antaa vahvuutta olla heikko
”Heikkous pelottaa meitä, sillä ei voi olla turvallisesti heikko, ellei ole rakastettu. Rakkaus vaalii ja ympäröi inhimillisen heikkouden äärettömällä hellyydellä. Siksi vain rakastettuna on turvallista näyttää ja tiedostaa heikkoutensa.”
Osaatko nähdä sydämellä?
”Sydämellään katsominen vaatii harjoittelua. Mutta kun sen on oppinut, ei enää usko silmiään, vaan sydäntään.”
Miksi rakkaus pelottaa?
”Ihminen selviytyy rakkaudettomuudesta siihen saakka, kunnes hän kohtaa rakkauden. Vasta silloin hän oivaltaa, mitä on menettänyt. Silloin vanhat haavat aukeavat. Siksi rakkaus pelottaa.”
Rakkautta ei voi ansaita
”Kukaan ei voi hallita rakkautta pyrkimällä tulemaan sen arvoiseksi, sillä rakkaus kohdistuu aina siihen, joka ei sitä ansaitse. Rakkaus on aina armoa.”
Rakkaus ei mahdu sinne, missä ihminen on täynnä itseään
”Suuri ja selittämätön ei mahdu paikkaan, jossa ihminen on täynnä itseään. Se tulee vain sinne, mihin se mahtuu, minne se kutsutaan ja minne se on tervetullut. Tämä suuri ja selittämätön on toiselta nimeltään rakkaus.”
Kirjoittaja Terhi Ketola-Huttunen on TM, psykoterapeutti, pariterapeutti, perheneuvoja ja vireysvalmentaja. Hän tekee päivätyökseen yksilöpsykoterapiaa ja pariterapiaa sekä vireystilavalmennusta vastaanotollaan Espoon Pohjois-Tapiolassa. Lisäksi hän luennoi, kouluttaa ja kirjoittaa tietokirjoja. Erityinen kiinnostuksen kohde on naisnäkökulma vihaan, muihin hankaliin tunteisiin sekä itsetunnon kysymyksiin. Kirjoittaja on työskennellyt aiemmin perheneuvojana sekä seurakunta- ja vankilapappina. Viha voimaksi – Vaikeat tunteet ihmissuhteissa (Tammi, 2024) on hänen uusin tietokirjansa, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Heli Pruukin kanssa.
Terhi Ketola-Huttunen
Läheinen ihmissuhde nostaa esiin kaikki tunteet
Ihmisen mieli on välillä mielenkiintoisen mustavalkoinen. Kun puhumme parisuhteista ja läheisistä ihmissuhteista, välillä tuntuu, että perususkomus on: niiden tulisi olla helppoja ja täynnä mukavia tunteita. Päivänpaistetta, lämpöä, rakkautta ja iloa. Ymmärrystä, kuulluksi ja nähdyksi tulemista.
Tämä kaikki on totta ja silti tarvitaan realistisemmat silmälasit, joiden läpi tutkia, mitä kaikkea ihmissuhteet pitävät sisällään. Hyväkin ihmissuhde pitää sisällään pettymyksiä, surua, vihaa, yksinäisyyttä ja vaikeita ajanjaksoja. Hyvässäkin suhteessa voidaan ajautua eron partaalle, rämpiä kriisin läpi ja kadottaa toivo. Olla pettyneitä itseen ja toisen toimintaan. Tulla petetyksi eri tavoin ja silti jatkaa yhdessä.
Kaikki tunteet ovat olemassa siellä, missä on rakkautta. Tämä pätee vanhemman suhteessa omaan lapseen, kumppaniin, omiin vanhempiin, ystäviin, toisinaan myös exiin. Ihmisen perustunteet elävät meissä jokaisessa – kysymys on enemmänkin siitä, kuka ne tunnistaa ja uskaltaa ottaa käsittelyyn. Ja vielä syvempi kysymys on, kuinka paljon jätämme jakamatta tunteitamme menettämisen pelon ja konfliktin pelon vuoksi?
Kaikki tunteet ovat olemassa siellä, missä on rakkautta.
Käsittelemätön trauma tuhoaa ihmisiä yksitellen ja yhdessä
Ajattelen, että käsittelemättömän trauman voima on paljon isompi kuin välillä uskallamme edes ajatella. Olen surrut urani aikana paljon sitä, mitä on ehtinyt tapahtua ennen kuin ihminen on päässyt avun piiriin. Pahimmillaan tämä on voinut tarkoittaa esimerkiksi vakavia väkivallantekoja omaa kumppania tai lasta kohtaan, pettämisten sarjaa, addiktioihin uppoutumista, erilaisten aggression muotojen käyttämistä, kuten pitkittynyttä mykkäkoulua toistuvasti.
Se, mistä olen eniten iloinnut, ovat ihmiset, jotka hakevat apua traumoihin! Ihailen jokaista ihmistä, joka ottaa vastuun omasta elämästään ja päättää: minä katkaisen tämän kierteen. Käsittelen omia suremattomia suruja, tutustun omaan vihan käyttööni, haen muutosta. Tällöin katson silmästä silmään omaa avuttomuuttani, haavoittuvuuttani ja myönnän, että omalla käytökselläni on vaikutusta koko lähipiiriin.
Käsittelemätön trauma jatkaa kulkuaan niin kauan kuin sen antaa jatkaa matkaa. Trauman läpikäynti ei tapahdu viikossa, ei kuukaudessa, mutta pitkäjänteisellä työllä traumalta saadaan vietyä sen valtava voima. Se voima, joka voi pahimmillaan tuhota yksittäisiä ihmisiä, mutta myös parisuhteita, lähisuhteita ja jopa kokonaisia sukuja.
Siksi oman elämäntarinan, itsetuntemuksen lisääminen on niin keskeisessä roolissa, kun lähdemme hakemaan muutosta. On ymmärrettävä, mistä tietynlainen käytös on saanut kasvualustansa ja miten sitä voi omalla toiminnallaan lähteä muuttamaan.
Chisun kappaleessa Sama nainen lauletaan:
”Mä muistan kyllä
Ne kirosanat ja syyttelyn
Ja anteeksi annan
Jopa sen pahoinpitelyn”
Chisun laulunsanat kuvaavat osuvasti myös traumadynamiikkaa. Ongelmaksi ei muodostu pelkästään ihminen, joka esimerkiksi käyttää väkivaltaa, vaan myös läheisriippuvainen kumppani, joka käsittelee omia traumojaan jäämällä suhteeseen. Tämä voi pahimmillaan tarkoittaa vaikkapa sitä, että läheisriippuvainen äiti ei osaa myöskään suojata omia lapsiaan lähtemällä väkivaltaisesta suhteesta. Näin molempien vanhempien käsittelemättön traumahistoria siirtyy seuraavan sukupolven kannettavaksi.
Ihmisten syyllistäminen tästä ei kuitenkaan paranna, vaan se, että kipu tulee kohdatuksi. Se vaatii turvallisen suhteen, jossa voi tiputtaa naamion kerrallaan pois. Ja kun naamioita on riittävästi riisuttu, löytyy lopulta ihmisen autenttinen minuus. Se on kaunis hetki, kun ihminen saa vihdoin olla oma itsensä.
Trauman läpikäynti ei tapahdu viikossa, ei kuukaudessa, mutta pitkäjänteisellä työllä traumalta saadaan vietyä sen valtava tuhovoima.
Rakkaus ja kipu kulkevat aina käsi kädessä – halusimme tai emme
Rakkaus ja kipu ovat kolikon kaksi puolta. Emme voi saada sellaista pakettia, joka on täynnä rakkautta, mutta ei kipua.
Läheiset ihmissuhteet tuovat usein mukanaan tunteita, jotka koemme hankaliksi. Miksi lopulta koemme tunteet niin hankaliksi? Suurin osa suomalaisista ei ole saanut omille tunteilleen tarpeeksi peilausta lapsena, ja siksi tunteet ovat vaikean tuntuisia aikuisuudessa. Siksi tunnetyöskentelyä voi joutua opettelemaan vanhemmallakin iällä.
Kaiken opettelun keskellä on tärkeää kuitenkin muistaa – me kaikki teemme virheitä, sanomme vääriä sanoja, teemme tekoja, joita häpeämme myöhemmin. Kukaan ei ole suojassa siltä, että ihmissuhteissa tulee ristiriitoja, välien viilenemisiä, eroja. Elämään sisältyy myös tosiasia, että suhteet välillä loppuvat, ja silloin niiden kuuluukin loppua. Kaikkia ihmissuhteita ei pysty pelastamaan, vaikka miten haluaisimme ja yrittäisimme.
On tervettä osata myös tunnistaa se raja, kun jokin tulee päätökseen. Ympyrä voi sulkeutua työpaikan, kodin, kaupungin, ystäväpiirin, parisuhteen tai minkä tahansa osalta. Ja sille on myös paikkansa. Kaikki suhteet elämässä eivät ole elämänmittaisia, vaan jotkut ovat pienen matkan pituisia. Silti lyhyelle suhteelle voi nähdä myös arvon. Arvo voi olla vaikkapa tärkeä opetus, minkä joku ihminen opetti lyhyellä käynnillään. Arvoa ei pidä mitata aina suhteen pituudessa.
Riidat, mykkäkoulut, mielipide-erot, etäisyyden otot – vaikeat tunteet aiheuttavat ihmissuhteissa paljon kärsimystä. Terhi Ketola-Huttusen ja Heli Pruukin realistinen ja ihmistä ymmärtävä opas Viha voimaksi – Vaikeat tunteet ihmissuhteissa kertoo, miten käsitellä läheisten välillä vellovia vaikeita tunteita.
Kun osaat säädellä omia tunteitasi ja ymmärrät niitä myös toisissa, voit paremmin niin parisuhteessa, vanhempana, ystävien kanssa kuin työpaikoillakin.
