Sivu 72 – Hidasta elämää

Suru ja ilo voivat olla olemassa rinnakkain – Ikävä ei välttämättä katoa koskaan, mutta se ei tarkoita, ettei voisi olla myös onnellinen

Istun lukemassa uutta tutkimusta onnellisuudesta. Melko onnellista. Paitsi että kyyneleet valuvat pitkin poskiani ja suuri kaipaus viiltää sydäntäni. Ikävä iski jälleen yllättäen. Pieni suloinen poikani, jota en saanut pitää.

Eivät ikävä, kaipaus ja suru ole koskaan täysin poissa. Aina välillä ne kuitenkin ovat kuin tasainen aallokko taustalla. Ne keikuttavat vähän, mutta pinnalla pysyminen ei vaadi valtavaa ponnistelua. Sitten ilman ennakkovaroitusta iskee viiltävän kaipauksen hyökyaalto, joka hukuttaa alleen. Sitä vastaan en pysty taistelemaan. On vain antauduttava surun voimalle ja luotettava siihen, että pääsee vielä takaisin pinnalle.

Jotenkin tämä ironia, onnellisuuden tutkiminen ja samanaikainen suru, muistutti taas siitä, mitä onnellisuus todella on tai ei ole. Onnellisuus on luottamusta siihen, että elämä kantaa. Se on tunne siitä, että kaikesta huolimatta elämä voi olla hyvää. Onnellisuus on ilon hetkiä, hyvän ja kauniin näkemistä kaiken keskellä.

Joskus virheellisesti ajattelemme, että onnellisuus on mahdollista vain silloin, kun kaikki on hyvin. Jos kuitenkin siirrämme onnen ja ilon odottamaan jotain taianomaista hetkeä, jolloin elämä olisi pelkkää auringonpaistetta ja lintujen laulua, voimme joutua odottamaan koko elämämme – sellaista ei hetkeä ei ehkä tule koskaan. Kaikki tuska ei pääty. Kaikki ikävä ei haihdu. Joskus kärsimys kulkee rinnallamme, minne tahansa kuljemmekin.

Onnen ja ilon tunteminen ei kuitenkaan tarkoita surun ja kärsimyksen puuttumista. Se on ennemminkin surun, tuskan ja ikävän hyväksymistä ja päätös valita sen rinnalle myös se, mikä on hyvää ja kaunista. Meidän ei tarvitse valita joko iloa tai surua. Onnellisuus on surun ja ilon yhteiseloa, niiden kulkemista rinnakkain. Kummallekin on mahdollisuus. Molemmille on tilaa.

Juuri nyt kaipaus sattuu syvältä. Mutta samalla tunnen suurta iloa ja onnea niin monista asioista elämässäni. Kaiken surun keskellä olen kuitenkin onnellinen.

Ja olen onnellinen, että voin olla onnellinen.

Johannan kirja Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu antaa toivoa ja käytännön apukeinoja sinulle, joka olet kohdannut elämässäsi menetyksiä, vastoinkäymisiä tai traumaattisia kokemuksia. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Miten olla rohkeasti rehellinen muita rikkomatta?

Vaikka vakaasti uskon, että maailma on muuttumassa parempaan suuntaan, on silti havaittavissa valtavaa kahtia jakautuneisuutta. Vaikka maailmassa on tavallaan on tilaa kaikenlaisille mielipiteille ja olemisen muodoille, silti mustavalkoisuus ja tiettyihin leireihin asettuminen on väkevää. Samaan aikaan vilpitön rehellisyys on uppoutunut mielen osoittamisen alle ja siihen, että koemme, että miten vaan voi toimia ja mitä vaan voi sanoa, koska onhan meillä vapaus ajatella ja tehdä mitä haluamme. Yksilön oikeudet usein tallovat alleen yhteisöllisen hyvän.

Tässä maailman tilanteessa ja ajassa se on toki inhimillistä, että lempeä ja kunnioittava vuorovaikutus unohtuu, kun turhautuminen ja pelko omasta ja läheisten tulevaisuudesta on käsinkosketeltavaa. Erityisesti tämä näkyy lapsissa, nuorissa ja nuorissa aikuisissa. Voisimmeko löytää tapoja olla rehellisiä hieman rakentavammin ja niin, että kaikki osapuolet poistuisivat vuorovaikutustilanteista ennemminkin ehjempänä kuin erillisimpinä?

Jokaisella meillä on inhimillinen tarve tulla kuuluuksi ja nähdyksi

Kun käytämme oikeuttamme sanoa ja tehdä mitä vaan, tuo perustarpeemme ei tyydyty, jos emme osaa toimia kunnioittavasti. Mitä kärkevämmin itseämme ilmaisemme, sitä varmemmin vastaanottajalla menee vastaanotin kiinni. Aika usein tavoite on saada toinen käännytettyä itsensä puolelle, ei luoda vuorovaikutusta. Haluamme tulla kuulluksi ja toistuvasti koemmekin hylkäämisen. Jos käännämme näissä hetkissä ajatuksemme yhteiseen ja vilpittömään yhteyden luomiseen toiseen ihmiseen, yhteiseen jonkunlaiseen eheytymiseen ja tasavertaiseen olemiseen, saamme lähes poikkeuksetta kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Molempien osapuolien osalta. On siis ehdottoman hienoa, että meiltä löytyy erilaisia tapoja ajatella, olla ja elää, kyse on enemmän siitä, miten antaisimme rehellisesti kaikille tilan olla juuri sitä mitä ovat.

Yhteistä meille kaikille on se, että tarvitsemme toisia ihmisiä ja yhteyden kokemusta, jotta voimme kokea merkityksellisyyttä ja syvää onnellisuutta. Itsetuntemus ja onnellisuus itsessä on toki äärimmäisen tärkeitä, mutta jos yhteys toisiin puuttuu, jää omakin onni jotenkin torsoksi. Miten voisimme olla rehellisiä omia itsejämme niin, että samaan aikaan rakennamme yhteyttä tosiin? Niihinkin, jotka ovat erilaisia, kuin me itse olemme. Että pystyisimme kohtamaan muut uteliaana ja rehellisesti avoimena. Toteamaan että ”Onpa mielenkiintoinen näkökulma, enpä ole tullut ajatelleeksi tuota”. Että voisi antaa eri näkökulmien laskeutua itsessään johonkin ennen kuin on mitään mieltä kuulemastaan tai näkemästään. Ja että vielä pohtisi, mistä oma ajatus asiasta kumpuaa ja miksi se ilmentyy juuri kuten ilmentyy.

Ei ole tarvetta olla oikeassa eikä löytää oikeaa vastausta

Itse olen aika filosofimainen luonteeltani ja se on loiventanut aika paljon tarvetta olla kärkkäästi jotain mieltä. Vahvoja näkemyksiä minulta toki löytyy ja mielelläni sparrailen niitä kenen tahansa kanssa. Usein haen sparrikaveireita sieltä, missä aivokemiani ja ajatukseni menevät mahdollisimman sekaisin, jotta saan ravisteltua itsestäni parhaimman näkemyksen. Olen luontaisesti kysellyt paljon ja osallistunut keskusteluun omilla ajatuksillani. Minulla ei ole tarvetta olla oikeassa eikä löytää oikeaa vastausta. Olen altistanut itseäni tietoisesti hyvinkin erilaisille ympäristöille ja ihmisille, näkemyksille ja kokemuksille. Koen, että se on ollut valtava rikkaus ja auttanut minua päivä päivältä rehellisemmäksi itseni suhteen sekä itselle, että kaikille ympärilläni. On saanut todellakin pohtia syvästi, mitä mieltä itse milloinkin ja mistäkin on.

Oma oivallukseni lähes viidentoista vuoden itsetutkiskelun matkalla on se, että jos uskaltautuu kohtamaan jokaisen hetken kuin pieni lapsi, rehellisyys on vaivatonta ja eheyttävää. Tämä vaatii odotusten ja oletusten riisumista ja sitä, ettei käsikirjoita vuorovaikutustilanteita etukäteen. Harjoittelu on vaatinut vuosia ja se on ollut niin palkitsevaa, että olen halunnut sukeltaa hetki hetkeltä syvemmälle tähän lapsenomaiseen olemisen muotoon – rehellisyyteen. Epävarmuudensitokykyni on huomaamatta kehittynyt niin vahvaksi, että tajusin sen vasta kun ympärillä ihmiset alkoivat sitä ihmetellä. Mitä suurempia haasteita ja hulluutta, sitä uteliaammaksi tulen.

Tunteet kumpuavat aina sisäisestä maailmasta

Se, että rehellisyys on tuonut minulle syvän läsnäolon tunteen omassa itsessäni ja elämässäni, ei tarkoita sitä, etten kokisi enää epämukavia ja ajoittain lamauttaviakin tunteita. Niistäkin olen oppinut rehellisesti nauttimaan ja katsomaan noissa kipeissä hetkissä, mikä on todellinen syy tunteille. Se ei koskaan ole mikään, mitä ulkopuolellani tapahtuu vaan tunteet kumpuavat aina sisäisestä maailmastani. Kun uskaltautuu rehellisesti katsoa itseään näin, tulee myös tunne, että minä voin tehdä jotain, jotta oloni helpottuu. Pystyn ottamaan vastuun itsestäni jokaista solua myöden. Tätä olen pyrkinyt viime aikoina sanoittamaan myös muille, näitä jälkipuinteja itseni kanssa. Olen huomannut, että nämä keskustelut rakentavat syvää luottamusta ja turvaa muille, tilaa olla yhdessä rehellisiä. Ennen kun voit tulla nähdyksi ja kuulluksi muiden osalta, on sinun tehtävä se itse itsellesi.

Vinkki:

Seuraavan kerran kun sinulla tulee tarve täräyttää oma tiukka mielipiteesi ilmoille, pysähdy hetkeksi. Hengitä muutaman kerran rauhassa sisään ja ulos. Muuta se, mitä olit sanomassa kysymyksiksi muille ympärilläsi. Keskity kuuntelemaan ja havainnoimaan itsessä nousevia tunteita, kun muut puhuvat. Anna tilanteen ja sanojen asettua sinuun rauhassa ja muodosta uusi näkemys asiasta, joka sinua oli kuohuttanut. Jos joskus tulee sopiva ja luonteva tilanne palata asiaan samalla porukalla niin voit kertoa pohdintasi. Keskity hetkessä siihen, mitä koit, mitä tunsit ja millainen ajatuspolku tilanteen jälkeen syntyi. Samaa voit koittaa, jos olet oikeuttamassa itsellesi jotain ei niin rakentavaa tapaa toimia. Tärkeintä on löytää tila olla rehellinen itselleen ja käydä itsensä kanssa vuoropuhelu siitä, mitä tapahtui ja miksi.

Rohkeasti rehellinen -kirjassa lisää pohdintoja sinulle, joka
… haluat, että elämäsi olisi täydempää ja kevyempää.
… haluat luoda syvempää yhteyttä itseesi ja muihin olemalla rehellisempi.
… olet väsynyt elämän roolileikkeihin.

Tutustu kirjaan tästä:

Entä jos kyse ei olekaan työtaakasta vaan tunnetaakasta? – Näin ymmärrät paremmin oman jaksamisen rajoja

Moni meistä kokee työstä kuormitusta, joka tuntuu taakkana harteilla, mörköinä mielessä ja painajaisina unissa. On kuitenkin yksi tärkeä kysymys, joka voi auttaa sinut jumitilasta eteenpäin – tilanteen ratkaisuun.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kumpi kuormittaa sinua enemmän: työn määrä vai tunteet? Jos kokee painetta työstä, äkkiseltään tulee vastattua, että työn määrä on syyllinen, mutta jos tutkailee asiaa syvällisemmin, suurin kuormitus voikin johtua tunteista.

Puhtaimmillaan työtaakka johtuu työn määrästä: siitä, että tekemätöntä työtä on enemmän kuin siihen käytettävää aikaa.

Tunteet taas voivat liittyä työmäärään, mutta ne voivat liittyä myös muihin asioihin – ja silti ne tuovat kuormaa lisää. Tunnetaakka voi johtua yhtä monesta asiasta kuin ihmiselämässä on tapahtumia. Se voi johtua lapsuuden kokemuksista, traumoista, mikrotraumoista, tunnelukoista, väsymyksestä, hormoneista, päänsärystä, pimeydestä, ihmissuhteista, identiteettikriisistä, lapsen tai puolison kiukuttelusta, työtehtävien jännittämisestä, työkaverin triggeröivästä vaikutuksesta, voimakkaasta aistimisesta (esim. erityisherkkyydestä), työidentiteettihäpeästä, tuntemattomien työtehtävien pelosta, epävarmuudesta omaan tiedolliseen tai taidolliseen kykyyn…

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, koska joka päivä meissä herää valtava määrä tunteita suhteessa menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Kun sitten ajattelemme, että olemme tuntevia ihmisiä, joilla epämiellyttävät tunteet kulkevat taakkana hartioilla ja sydämessä, voimme huomata, että tunteet todella väsyttävät, uuvuttavat ja myös vaikuttavat tekemisen tehoon. Näin tunnetaakka saattaa alkaa vaikuttaa myös työtaakkaan: Mitä voimakkaampi tunnetaakka on, sitä enemmän se vaikuttaa työtaakkaan ja siihen, saammeko työt hoidettua samalla teholla kuin päivänä, jolloin on hyvä olo. Ja haluan tässä kohtaa huomauttaa, että tunnetaakka ei vaikuta siksi työtaakkaan, että jotain olisi tullut tehtyä väärin vaan siksi, että olemme ihmisiä, joihin tunteet vaikuttavat – halusimmepa tai emme.

Aina kun työtaakkaa on paljon, se ei johdu työn määrästä vaan siitä, että olemme tuntevia ihmisiä: eli siitä, miltä työn tekeminen tai töissä oleminen meistä tuntuu. Jos aina vain osoittelemme sormellamme pahaa työelämää, joka tuottaa meille työtaakkaa, josta emme selviä, emme pääse taakan kanssa eteenpäin – tai siitä eroon. Kenenkään ei nimittäin kuuluisi kantaa kohtuutonta taakka harteillaan – ei työtaakkaa eikä tunnetaakkaa.

Tunnetaakkaan voi onneksi vaikuttaa, ja parhaimmillaan se vaikuttaa myös työtaakkaan. Tunnetaakkaan vaikuttamisen ensimmäinen steppi on uskallus katsoa itseen päin:

Mitkä ovat ne tunteet, joita tilanteessa/hetkessä/päivässä on? Pysyykö perustunne vai vaihtuuko se päivän aikana?
Mitä tunnen, kun ajattelen päivää etukäteen: millaisia tunteita pelkkä ajattelu herättää? (Minä tunnistan itsessäni “maanantaikauhun”, joka tulee siitä, kun ajattelen kaikkia viikon työtehtäviä ja työlistaa maanantaina. Silloin minusta tuntuu, etten selviä siitä. Kun sitten ryhdyn hommiin, huomaan, että kauhu oli turha, koska hommat hoituikin vallan hyvin – kun ei koko ajan pelännyt, ettei selviä.)
Mistä tunne on peräisin? Liittyykö se johonkin ihmiseen, tilanteeseen tai vähäisiin voimavaroihin (esim. uni, ruoka tai muut tarpeet)?
Millaisissa tilanteissa olen aiemmin tuntenut tunnetta?
Onko kyseessä tunne, jota olen yrittänyt kaikin keinoin vältellä, koska se on niin kipeä?
Olenko huomannut, että tuo sama tunne on joskus mennyt ohi ja olen selvinnyt siitä hyvin?
Onko tunteen alla jokin toinen herkkä tunne, jota “maskitunne” yrittää suojata?

Tunnetaakkaa voi helpottaa opettelemalla tutustumaan omiin tunteisiin. Parhaassa tapauksessa se helpottaa myös työtaakkaa. On helpottavaa, jos on tunne, että voi vaikuttaa oman taakankokemukseen. On helpottavaa, jos ei tarvitse olla uhri, joka ei voi tehdä tilanteessa mitään.

Tiedämme, että joskus kohtuuton työmäärä saa harteillemme tunnetaakan. Mutta on muistettava, että aina se ei mene niin päin. Joskus myös tunnetaakka saa aikaan työtaakan kertymisen.

Ja on hyvä erotella nämä kaksi toisistaan. Itsemme vuoksi.

Kun vahvistat tunnehteyttä itseesi ja tunnetaitojasi, sinun on helpompi jäsennellä, mikä painaa eniten ja miksi. Jos kaipaat parempaa yhteyttä itseesi ja tunteisiisi sekä sisäistä järjestystä, tutustu Hetki itselle -äänipalveluun, joka sisältää yli 100 meditaatiota alle lounaan hinnalla kuukaudessa! Muista ravita itseäsi myös sisäisesti <3 Lue lisää TÄSTÄ.

Helpotatko automaattisesti toisten vaikeita tunteita? – Rajojen vetäminen voi olla empaattiselle vaikeaa, mutta näistä syistä se kannattaa

Empaattiselle ihmiselle, jolla on voimakas kyky aistia toisten tunteita, tunnetason rajojen tunnistaminen itsen ja muiden välillä on ratkaisevan tärkeää.

Jos otat toisten hankalien tunteiden helpottamen automaattisesti vastuullesi, toimit mallin mukaisesti, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.

Silloin rajojesi tunnistaminen ja niiden asettaminen tunnetasolla on yksi keskeisimmistä taidoista, jonka voit oppia.

Kun opettelet tunnistamaan, mitkä tunteet tulevat ulkopuoleltasi ja mitkä tunteet nousevat sinussa itsessäsi, erotat selkeämmin, minkä tunteiden kokeminen ja kohtaaminen kuuluu sinun vastuullesi ja mitkä kuuluvat muille.

Tämä vahvistaa luottamustasi siihen, että pystyt vetämään tunnetason rajoja, jotka suojaavat kokemustasi, tukevat jaksamistasi ja tuovat tasapainoa suhteisiisi ja kohtaamisiin toisten kanssa.

Tunteemme nostavat täyttymättömät tarpeemme näkyviin

Tunteemme ja tarpeemme muodostavat informaatioketjuja, joissa tunteemme ilmoittavat meille, että ”hei, täällä olisi tämmöinen tarve, joka pitäisi huomioida!”. Tunteemme ovat siis kuin hissejä, jotka nostavat täyttymättömiä tarpeitamme näkyviin.

Varsinkin hankalat tunteemme kertovat usein meille, mitä tarvitsemme kokea lisää tai vahvemmin, jotta voisimme hyvin herkässä ja empaattisessa kehossamme.

Jos tunnemme toistuvasti vaikka ahdistusta, sen epämääräinen vaippa voi viestiä meille vielä syvemmälle sen taakse piilottamastamme vihasta, surusta, turvattomuudesta ja selviytymisen pelosta. Niiden kautta voimme päästä käsiksi esimerkiksi tarpeeseemme kokea enemmän turvaa ja vakautta.

Jos uskallamme kokea ahdistuksen takana piilottelevan tunteiden ketjun ja annamme sen liikkua lävitsemme, meihin voi avautua rauhallisempi selkeyden tila. Kun pakkautunut tunne-energia vapautuu, meidän on helpompi tunnistaa ja myöntää, että todellakin tarvitsemme kokea olomme turvallisemmaksi ja vakaammaksi.

Kun tunnustamme tämän, voimme tehdä valintoja, jotka tuovat meille lisää turvaa ja vakautta. Näin niiden puutteesta johtunut ahdistuksen kierre alkaa pikkuhiljaa hellittää.

Kun tunnemme tarpeemme, tiedämme rajamme

Koska tunteemme ovat sisäinen viestijärjestelmämme, joka ohjaa meidät huomiota vailla olevien tarpeidemme äärelle, ne auttavat meitä tunnistamaan myös sen, missä rajamme menevät.

Rajojen tarkoituksena on luoda tila, jossa voimme tuntea tunteitamme, tunnistaa tarpeitamme ja kuunnella sisäistä opastustamme. Kun asetamme rajoja, jotka perustuvat vastuun ottamiseen tunteistamme, tarpeistamme ja hyvinvoinnistamme, ne ovat vahvalla pohjalla. Silloin voimme seistä niiden takana ilman syyllisyyttä ja selittelyjä.

Kun arvostamme omia tunteitamme ja tarpeitamme, uskallamme ilmaista myös muille, missä niitä suojaavat rajamme menevät. Samalla voimme kertoa, miten he voivat halutessaan auttaa meitä tarpeidemme täyttämisessä. Näin he voivat osoittaa, että hyvinvointimme on heille tärkeää ja he haluavat antaa meille sitä, mikä tukee jaksamistamme parhaiten.

Ihmiset, joiden mielestä selkeät rajat tuovat suhteisiin vakautta ja turvaa, arvostavat syventynyttä ymmärrystäsi omista tarpeistasi. Se auttaa heitäkin tukemaan sinua tavoilla, jotka oikeasti auttavat sinua voimaan hyvin.

Joiltakin kiinteämmät rajasi puolestaan vievät mahdollisuuden käyttää energiaasi ja voimavarojasi vain itseään hyödyttäviin tarkoituksiin.

He yrittävät ehkä vedota syyllisyyden ja velvollisuuden tunteisiisi ja saada sinua antamaan heille edelleen sitä rajatonta tunnetason kannattelua, jota he ovat sinulta saaneet. Kun osoitat heille, ettet ole enää käytettävissä vain heidän ehdoillaan, myös he voivat tarkastella rajojaan ja rajattomuuttaan tarkemmin. Tarttuvatko he tilaisuuteen, on heidän vastuullaan.

Maailma on pullollaan hankalia tunteita ja täyttymättömiä tarpeita. Siksi on tärkeää, että opit tunnistamaan, mitkä niistä nousevat sinusta ja ovat sinun vastuullasi ja mitkä ovat lähtöisin muilta ja kuuluvat heille.

LUKUVINKKI: Aistitko herkästi toisten tunteita ja eläydyt niihin voimakkaasti?

Jos koet, että joudut sopeutumaan muiden tunteisiin ja ottamaan niistä vastuuta, saatat huomata, että Marikan kirja Irti överiempatiasta on kirjoitettu sinulle. Kirja auttaa keräämään voimavaroja luoda elämää, joka tuntuu aidosti hyvältä ja omalta.

Onko läheisen vaikea iloita puolestasi? Jos joku mitätöi saavutuksiasi, saatat huomaamattasi vältellä onnistumista

Jos tuntuu, että sinun on vaikea onnistua elämässä, on mahdollista, että alitajuisesti sabotoit itseäsi. Ehkä sinusta tuntuu, että edessäsi on näkymätön seinä tai ylitsepääsemätön kynnys, jota on työlästä, jopa mahdotonta ylittää.

Moni meistä elää puoliteholla toisten ihmisten mielipiteiden vuoksi.

Jos koet, että et ihan osaa tai uskalla onnistua, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

Kenelle läheiselle sinun olisi vaikea kertoa onnistumisestasi?

Kun sinulla menee hyvin, kenen on vaikea iloita puolestasi?

Kenen pelkäät mitätöivän saavutustasi, suuttuvan tai suhtautuvan välinpitämättömästi, jos onnistut?

Läheinen ihminen, joka mitätöi sinua tai lytistää saavutuksesi, voi olla esimerkiksi ystävä, työkaveri, puoliso tai perheenjäsen. Naiselle tuo ihminen on usein oma äiti. Vanhemmilla sukupolvilla emotionaaliset haasteet estävät usein sen, että ihminen voisi olla aidosti iloinen toisen puolesta.

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat vahvasti siihen tunteeseen, onko sinun turvallista onnistua. Jos vaikkapa lapsena koet, että äiti toruu, vähättelee sinua tai vetäytyy etäämmälle, kun ilmaiset elämäniloasi, mielipiteitäsi ja haaveitasi, sinun voi olla aikuisenakin vaikea innostua tai menestyä, sillä saatat alitajuisesti pelätä äitisi hyväksynnän menettämistä.

Alitajuiset sitoumukset ovat tapa vältellä konflikteja, joita ihminen on joskus kokenut. Alitajuinen sitoumus on tiedostamaton päätös, jonka ihminen tekee itsensä kanssa, jotta jokin ikävä kokemus ei toistuisi. Se voi olla voimakas sisäinen lupaus:

”Olen aina kiltti enkä aiheuta mitään ikävää äidille.”

”En enää sano mielipidettäni ääneen, jotta minua ei nolata tai hylätä.”

Alitajuiset sitoumukset voivat kuitenkin olla ristiriidassa sen kanssa, mitä myöhemmin elämässä tarvitset ja haluat. Vaikka olisit kuinka päättäväinen toiveidesi suhteen, jokin alitajunnassasi saattaa laittaa hanttiin. Tietoisella tasolla haluat yhtä, mutta tiedostamattasi välttelet sitä, mikä saattaisi horjuttaa suhdetta läheisiin ihmisiin.

Alitajuiset sitoumukset saattavat sitoa lapsen henkisesti perheeseen tai sukuun. Se, mitä perheessä arvostetaan ja pidetään oikeana, osoittaa lapselle, millaiseksi hänen on turvallista kasvaa. Vastaavasti se, mitä perheessä arvostellaan tai väheksytään, kertoo lapselle, että tuohon suuntaan hänen ei ole turvallista mennä. Silloin saattaa menettää perheen hyväksynnän.

Itsensä pienentäminen voi olla alitajuinen sitoumus:

”En tee itsestäni koskaan numeroa, jotta pysyn turvassa ja kelpaan äidilleni.”

Alitajuisten sitoumusten vuoksi moni nainen ei anna itselleen lupaa onnistua, jotta ei vain irrottautuisi henkisesti äitinsä otteesta ja suututtaisi tätä.

Kuulostaako tutulta? Äitisuhteen haasteet koskettavat monia, varsinkin naisia. Lue lisää Katri Syvärisen uutuuskirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.

Kirje edesmenneelle – ”Kun ikävä ottaa vallan, kehoani särkee”

Kirje sinne jonnekin:

Muistan viimeisen kohtaamisemme kuin eilisen. Tunnen kehossani, miltä tunnuit siinä edessäni. Nyt kun olet poissa, pääsen kehomuistoni kautta luoksesi mutta samalla huomaan, ettet enää olekaan siinä. Silti ikävän hetkellä minua lohduttaa se, että keho muistaa, miltä tunnuit ja millaiseksi tunsin itseni sinun seurassasi.

Kun ikävä ottaa vallan, kehoani särkee. Se huutaa kipua siitä, etten voi enää kohdata sinua sillä tavalla kuin joskus silloin. Kipu kestää aikansa ja puristaa sydämen kasaan. Ssilloin annan kyyneleiden tulla.

Sanotaan, että suru muuttaa muotoaan. Näinhän se tekee arjen keskellä, mutta sillä hetkellä kun muistot valtaavat kehon ja mielen yllättäen, suru palautuu juurilleen. Siihen menetyksen kokemukseen, kun ensimmäistä kertaa ymmärsin, kuinka lopullista ihmiskehosta lähteminen on.

Toisinaan tulet hymynä huulilleni, kun muistan jotain hauskaa yhteisen elämämme varrelta. Kuinka lohduttavaa on hetken heittäytyä siihen tunnelmaan – kuin se olisi taas hetken totta. Kuin saisin hetken viettää taas kanssasi. Silloin minusta tuntuu, että kävit luonani – erilaisessa muodossa.

Mietin usein toiveitasi. Sitä, mitä elämältä halusit, mistä pidit ja mitä olisit halunnut toteuttaa. Silloin minusta tuntuu, että jos vain toiveesi olisivat elossa, ehkä sinäkin koskettaisit maailmaa vielä sillä kauneudella, joka sinussa oli. Olisitko silloin enemmän olemassa vielä? Olen miettinyt, pitäisikö minun ylläpitää toiveitasi. Mutta samalla huomaan, että aika kuluu ja maailma muuttuu. Ehkä toiveesi ei enää olisi sama. Mutta minun mielessäni kaikki on pysähtynyt siihen hetkeen, kun sinä lähdit.

Minulle sinä olet iätön. Olet yhtä aikaa kaiken ikäinen. Tapaan sinua muistoissani eri vaiheissa yhteistä taivaltamme. Vaikka haikeus, kaipaus, ikävä ja suru vaihtelevat muistojen äärellä, kaiken kuorruttaa elämän kauneus niissä hetkissä, mitä saimme viettää yhdessä.

On paljon päiviä, joita emme vietä yhdessä, vaan jatkan ilman sinua. Mutta on paljon päiviä, jotka elimme yhdessä, ja jotka tekivät minut onnelliseksi. Ja nykyään nuo hetket tekevät minut kiitolliseksi siitä elämästä, jota sinä kannoit maallisen aikasi. Ne tekevät minut kiitolliseksi siitä, että olen saanut kokea jotain todella merkittävää sinun kanssasi. Elämäni jälki olisi tänäkin päivänä hyvin erilainen, jos en olisi tavannut sinua. Jos sinä et olisi koskettanut sieluani ja elämääni.

Mitä vielä tulee siihen, että pysyvätkö toiveesi elossa: olen ymmärtänyt, että voin pitää elossa toiveitasi toteuttamalla omiani. Ja sillä hetkellä, kun epäilen tai pelkään, muistan sinut: sinä olisit toivonut, että minä uskallan, koska minä olen vielä täällä. Minulla on vielä mahdollisuus. Sinä kannustat minua vieläkin elämään sieltä jostain.

Sinä sanoit lähtiessäsi, että ”tässä tämä elämä nyt oli”. Siksi minä koitan muistaa sanoa itselleni joka päivä: ”Tässä tämä elämä nyt on.”

Rakas, kiitos siitä, että olit ja elit. Tämä päivä olisi erilainen ilman sitä, että kävit koskettamassa maailmaamme. Terveisiä taivaaseen <3

Kun tuntuu pahalta -korteissa on mm. tämä surun hetkellä ystävällleni kirjoittama runo ja tunteen sietämiseen tehty mindfulness-harjoitus:

Kun tuntuu pahalta -korteissa on kaksi puolta: toisella puolella ajatus/runo ja toisella puolella olotilaa helpottava harjoitus.

Erityisherkkä on näistä syistä myös erityisen hyvä ystävä – Herkkä haluaa kuulla, mitä sinulle oikeasti kuuluu ja aidosti auttaa

Erityisherkkä ihminen on uskollinen ja luotettava ystävä. Hän kuuntelee murheitasi ja haluaa aidosti auttaa. Herkän kanssa voi jakaa syvimmät tuntonsa ja ajatuksensa. Hän nautti syvällisistä keskusteluista ja arvostaa luottamustasi. Erityisherkkä ystävä harvemmin aiheuttaa tieten tahtoen pahaa mieltä ja ristiriitaa, sillä hän haluaa ottaa muiden tunteet huomioon ja miettii omien tekojensa seuraamuksia usein hyvinkin perusteellisesti. Hänelle on tärkeää pitää kiinni lupauksistaan ja hän tarkoittaa mitä sanoo.

Herkän ihmisen ei aina kuitenkaan ole helppo ystävystyä. Moni herkkä on tuntenut ulkopuolisuuden tunnetta sen tähden, ettei esimerkiksi jaksa olla mukana sosiaalisissa tilanteissa samalla tavalla kuin vähemmän herkät ihmiset. Hän saattaa vaikuttaa varautuneelta ja ujolta, mutta se ei tarkoita etteikö hän kaipaisi toisten seuraan. Etenkin introvertit erityisherkät, joita on 70 % erityisherkistä, haluavat hetken aikaa tarkkailla tilannetta ennen kuin rohkaistuvat tutustumaan uusiin ihmisiin.

Erityisherkkä ei yleensä tunne oloaan mukavaksi isojen ihmisjoukkojen keskellä tai tilaisuuksissa, joissa pitää tutustua moneen uuteen ihmiseen yhtä aikaa. Hän kukoistaa kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa ja pienissä intiimeissä ryhmissä. Herkkä ihminen nauttii sellaisista ihmissuhteista, joissa hän kokee tulevansa hyväksytyksi omana itsenään ja jossa voidaan kohdata arkipäiväistä jutustelua syvällisemmin. Herkällä ihmisellä voi olla laaja tuttavapiiri, mutta todelliset ystävyyssuhteet lasketaan yleensä yhden käden sormilla.

Jos sinulla on ystävänä erityisherkkä ihminen, on hyvä tietää muutama asia:

Herkkä ihminen välittää siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän pohtii tekemistensä vaikutusta muihin ihmisiin ja pyrkii välttämään virheitä ja ystäviensä mielen pahoittamista. Kovat sanat ja arvostelu menevät herkästi ihon alle ja järkytyksestä toipuminen voi viedä pitkän aikaa. Jos ristiriitatilanteita syntyy, pyri säilyttämään malttisi ja selvittämään tilanne mahdollisimman rauhallisesti.
Herkkä ei välttämättä heittäydy päätä pahkaa seikkailuihin kanssasi, vaan tarvitsee aikaa prosessoida asioita. Hän pohtii päätöksiä monelta kantilta ja puntaroi onko hänellä voimavaroja ryhtyä johonkin uuteen ja jännittävään asiaan. Älä ota sitä henkilökohtaisesti. Herkälle on tärkeää tehdä hyvältä ja oikealta tuntuvia valintoja.
Herkkä haluaa kuulla mitä sinulle oikeasti kuuluu. Hän ei välttämättä jaksa kuunnella loputtomiin työpaikkasi meheviä juoruja, mutta hän jaksaa keskustella kanssasi tuntikausia siitä, mitä sydämelläsi on; mitä ajattelet tärkeistä asioista, mikä on sinulle merkityksellistä, mitä haaveita sinulla on, mitä tunteita käyt läpi tai miten koet elämänkokemustesi vaikuttaneen sinuun ihmisenä. Erityisherkästä saat mahtavan luotetun ystävän, jos uskallat raottaa sydäntäsi.
Jos et kuule herkästä ystävästäsi vähään aikaan älä turhaan mieti onko hän loukkaantunut jostain kun ei ole laittanut mitään viestiä. Vältä nopeita johtopäätöksiä. Kuormittuneina erityisherkillä on taipumuksena vetäytyä omiin oloihinsa, sillä he tarvitsevat muita enemmän rauhaa ja yksinoloa. Muiden tarpeet etusijalle asettavat herkät ihmiset eivät aina myöskään osaa pyytää tukea, vaikka kaipaisivat sitä. Joskus he uppoutuvat syvälle omiin mietteisiinsä eivätkä jaksa olla sosiaalisia. He kuitenkin arvostavat syvästi sitä, jos otat yhteyttä ja kysyt mitä heille kuuluu. Sosiaalisesta vuorovaikutuksesta vetäytynyt erityisherkkä saattaa kaivata vähän vetoapua päästäkseen taas ihmisten pariin.

Ennen kaikkea; parhaimmillaan erityisherkkä on ystävä, jolle voit uskoutua, joka on tukenasi iloissa ja suruissa, joka välittää sinusta ja haluaa sinulle hyvää.❤️

Herkkyys pääsee puhkeamaan kukkaan huolehtimalla jaksamisesta ja palautumisesta. Kurkkaa nämä erityisherkkää vahvistavat apuvälineet:

Sinun ei tarvitse olla eheä, kypsä, henkinen tai voimautunut voidaksesi rakastaa – ja vastaanottaa rakkautta

Tarvitseeko itseään osata rakastaa, jotta voi rakastaa ja vastaanottaa rakkautta? Ei todellakaan. Ja tavallaan kyllä. Itseään ei todellakaan tarvitse oppia rakastamaan yksin. Haavojaan ei usein voikaan (eikä kuulukaan) eheyttää yksin. Ne syntyvät suhteessa toisiin ihmisiin, ja toisten ihmisten (auttajien, rakkaiden) kanssa voimme saada korjaavia kokemuksia.

Ei itsestään tarvitse suorittaa mitään versiota 8.0., jotta toisten kanssa voisi olla ihanaa

Yksinpärjäämisen selviytymiskeino tuottaa sitä kaameaa harhauskomusta, että itseään pitää rakastaa, jotta voi rakastaa muita. Ja että tämä kaikki pitäisi osata temppuroida jotenkin itsekseen ja sitten elämään voi tulla joku ihana – kunhan olen tarpeeksi eheä ja valmis. Ei hitossa.

Uskomukset omasta arvottomuudesta ovat yleisempiä kuin reiät sukissa. Juuri ne tuottavat luuloja siitä, että pitäisi olla jonkin tietynlainen; laihempi, mehevämpi, fiksumpi, menestyneempi, vähemmän epäonnistunut erinäisissä asioissa, henkisempi, rakkaudellisempi, tupakoida vähemmän, nauraa hiljempaa, puhua enemmän, puhua vähemmän ja mitä näitä nyt onkaan, jotta elämässä voisi rakkausnatsahtaa.

Ja samalla: vastuu siitä, että opimme vastaanottamaan rakkautta ihan tällaisenamme on meillä itsellämme. Vain me itse voimme alkaa tunnistaa ja vapauttaa kaikkia niitä uskomuksia ja tapoja, joilla yritämme olla rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen arvoisia. Yksi niistä on se luulo, että tässä pitäisi nyt tulla jotenkin valmiimmaksi ja paremmaksi ihmiseksi, jotta minua voisi rakastaa. Mutta silloin on kysymys siitä, että yritämme väistää inhimillisyyttämme, haavoittuvaisuuttamme ja tarvitsevuuttamme. Silloin suoritamme eheytymistämme enemmän kuin juhlistamme pörhelöä itseämme. Itseään voi juhlistaa ihan vain antamalla itsensä levähtää ja tehdä sitä, mikä ilahduttaa ja tuntuu hyvältä. Ainaisen sivuuttamisen, muiden hoivaamisen ja miellyttämisen sijaan.

Ei rakastettavuutemme ole siitä kiinni, röökaammeko enemmän tai vähemmän, tai siitä olemmeko enemmän tai vähemmän läeheisriippuvaisia, ja mikä meissä on eheytynyt vai eikö suinkaan mikään. Rakastettavuutemme ei ole mistään kiinni koska se on sisäsyntyistä, aina läsnä.

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Joudutko tekemään itseäsi vastaan kuuluaksesi porukkaan vai saatko olla oma itsesi? – Pelko muiden seurassa voi olla merkki siitä, ettet ehkä ole omiesi luona

Ihminen on mestari adaptoitumaan. Haluamme kuulua ryhmään. Joskus jopa niin kovasti, että ryhmässä oleminen kasvaa omia arvojamme tärkeämmäksi. Konservatiivista tulee liberaali ja aktivistista kapitalisti sillä hetkellä, kun hän löytää paikkansa yhteisöstä, jossa ei pelkää tulevansa hylätyksi.

Mitä vahvemmin tunnemme kuuluvamme osaksi jotain itseämme suurempaa tarinaa, sitä sitoutuneemmin haluamme kirjoittaa sitä valinnoillamme eteenpäin.

Ihmisen varhaisessa historiassa ryhmästä irtaantuminen merkitsi lähes varmaa kuolemaa. Yhdessä leirinuotion valossa pystyimme suojautumaan viholliselta, mutta yksin pimeässä metsässä muutuimme hetkessä saaliiksi.

Kymmeniä tuhansia vuosia myöhemmin somen keskustelupalstoilla voi heilahtaa sosiaalinen äkkikuolema. Sen myötä jokainen kirjoitettu kommentti on kuin upottava askel suolla. Vastaavasti on houkuttelevaa myötäillä ja kompata karismaattista sanasaattajaa, joka osoittaa sanomansa ”just sulle”.

Ei pelkästään tärkein pehmeä taito vaan myös väkevintä mahdollista strategiaa

On myös heitä, jotka tiedostaen kulkevat vastavirtaan. Kapinallisia, jotka korostavat olevansa immuuneja toisten mielipiteille. Tästä huolimatta myös nämä yksinäiset sankarit mieltävät itsensä osaksi jotain kokonaisuutta, joka antaa heille merkityksellisyyden tunteen.

Esimerkiksi erakkoelämää viettävillä ihmisillä on usein vahva kiintymyssuhde ympäristöön ja eläimiin. Heidän kokemansa ykseys ei sisällä merkittävissä määrin sosiaalisia suhteita ihmisiin, mutta sitäkin enemmän yhteyttä muuhun ympäristöön (sekä usein myös tulkintaa siitä).

Turvallisen koheesion rakentaminen ja sellaisen ylläpitäminen on tärkeää mille tahansa ihmisyhteisölle. Tilan vaaliminen, jossa identiteetti tai ihmisarvo ei rakennu sen varaan, onnistuuko vai epäonnistuuko. Jatkuva epävarmuus ja jännittäminen syövät kognitiivisia toimintoja, kuten muistia. Niinpä turvallisuuden vaaliminen ei ole pelkästään yksi tärkeimmistä pehmeistä taidoista vaan myös väkevintä mahdollista strategiaa.

Jos haluat luoda todellista menestystä, luo turvaa.

Yhteisöstä irrottautuminen on rohkea valinta

Maailma on täynnä yhteisöjä, joita ohjaa jokin aate tai uskomus. Yhteisön sisältä on toisinaan lähtenyt yksilöitä, jotka ovat vieraantuneet sen opeista. Ensin he ovat alkaneet epäillä, sitten toimineet ja lopulta tehneet tietoisen valinnan irtaantua yhteisöstä. Taustalla on joskus jopa vuosia kestänyt harkinta-aika.

Jos on mieltänyt itsensä osaksi jotain yhteisöä, on siitä irrottautuminen äärimmäisen rohkea valinta. Tällöin omat arvot nousevat yhteisöä tärkeämmäksi. Vertauspohja nuotiolla istuviin esi-isiin on validi. Tiiviistä ja totutusta heimosta lähteminen on kuin loittonisi leiritulelta kauemmas pimeään metsään. Se on pelottavaa, mutta joskus välttämätöntä.

Nykypäivän räikeimmät esimerkit lienevät uskonnollisista yhteisöistä irtaantuneet jäsenet. He ovat joutuneet usein ystäviensä ja perheenjäsentensä hylkäämiksi, jopa vainoamiksi.

Minkälainen olisi valinta, jonka sinä suostuisit tekemään, vaikka tietäisit joutuvasi sen myötä läheistesi hylkäämäksi?

Tällaisen kysymyksen äärellä hahmottaa ripauksen siitä, kuinka suurten valintojen edessä yhteisöstä lähtevä henkilö usein on.

Toki samanlaisia valintoja tehdään myös pienemmässä mittakaavassa, esimerkiksi työpaikan vaihtamisessa tai ihmissuhteen päättämisessä. Kaikissa niissä on kyse, tavalla tai toisella, tuntemattomaan astumisesta. Siitä, että luopuu jostain tutusta rakenteesta, joka on kenties turvallinen, mutta yhtä aikaa tukahduttava.

Minkälaisilla ihmisillä ja yhteisöillä vuoraat elämäsi?

Lukuisten ryhmistä irtaantuneiden esimerkkitapausten myötä on selvää, että sosiaaliseen hylkäämiseen liittyvä pelko kohdataan nimenomaan omien arvojen kautta. Kun hahmotat ja ymmärrät, mitkä asiat ovat juuri sinulle tärkeitä, on helpompaa hahmottaa, tukeeko ympäristö samoja arvoja.

Sillä on valtava merkitys, minkälaisilla ihmisillä ja ryhmillä vuoraamme elämämme. Mikäli oma arvomaailma ei ole kirkas, on vaarana ajautua heimoihin, joiden turvallisuuden tunne ei kumpua siitä mihin uskot, vaan siitä mitä pelkäät.

Uupunut ei ole huonompi kuin muut – Voimat voivat loppua välillä jokaiselta, eikä se tarkoita, etteivät ne palaisi enää takaisin

Kuinka moni meistä onkaan elämänsä aikana uupunut, palanut loppuun tai ollut totaalisen väsynyt. Itsekin tunnistan elämäni varrelta ajanjakson, jolloin olin niin väsynyt, että iltaisin nukkumaan käydessäni toivoin, etten enää heräisi. Olin niin lopussa, että pelkäsin auton ratissa ollessani ajavani rekan alle. Ja kun pääsin kotiin, nojasin vasten suljettua ulko-ovea ja itkin helpotuksesta; olinhan yhä hengissä.

Siitä huolimatta pakotin itseni tekemään kaikki päivän hommat. Ja niin tekee moni muukin uupunut. Ollaan jo niin väsyneitä, että ei enää osata irrottautua tekemisestä. Jatketaan automaattiohjauksella ja yritetään vielä jostain puristaa viimeisiä voimanrippeitä. Samalla luotetaan siihen, että vielä seuraavanakin päivänä kykenemme samaan. Mutta jossain vaiheessa tulee seinä vastaan. Kukaan meistä ei voi uuvuttaa itseään loputtomiin.

Kun vihdoin vapaapäivänä olisi mahdollista levätä, kehomme ei enää osaa tehdä sitä. Olemme ylivirittyneitä ja kireitä kuin viulun kieli. Uni ei tule tai se jää hyvin levottomaksi. Palauttavaa helpotusta ei tunnu löytyvän mistään, ei edes levosta.

Usein kehnoon fyysiseen jaksamiseen lisätään vielä häpeä, huonommuuden tunne ja syyllisyys siitä, että en kykene samaan kuin muut. Kyselemme itseltämme, miksi minulle kävi näin. Miksi voimani loppuivat ja miksi en kyennyt puristamaan niitä lisää?

Silloin on todella viisasta tehdä sellaisia muutoksia elämässä, joissa annamme itsellemme mahdollisuuden levätä ja aivoillemme mahdollisuuden rentoutua.

Se voi tarkoittaa ihan uutta tapaa asennoitua elämään ja itseensä. Se voi tarkoittaa sen ymmärtämistä, että itseään ja omia tarpeitaan on todellakin syytä kuunnella. Ja itsensä ja oman jaksamisensa pitää asettaa kaiken muun edelle. Kaikki tämä on rauhoittumista oman sisimpänsä äärelle.

Pelkäätkö uupuvasi uudelleen

Kerran uupuneet pelkäävät usein uupuvansa uudelleen. Samaistumme hyvin voimakkaasti uupuneeseen itseemme, vaikka nykytilanteessa jaksamisemme olisi jo täysin toisella tasolla. Uskomme, että juuri minä olen herkkä uupumaan ja minun on varjeltava itseäni uupumukselta. Jäämme uupumuksemme vangeiksi.

Pitkään minäkin uskoin, että minulla ei vaan nivelreumani takia ole yhtä paljon voimavaroja kuin terveillä. Käytin uskomustani usein selityksenä esimerkiksi pelolleni aloittaa jotain uutta. Samaistumalla voimavarojeni vähyyteen pienensin itseäni ja omaa elämääni.

Kokemuksemme tasolla uupuminen on täysin totta. Kehomme ja tunteittemme tasolla se on täysin totta. Mutta ego-mielemme tasolle on usein juurtunut uupumistamme lisäävä ajatteluvirhe.

Uskomme, että energisyyttä ja jaksamista on vain rajallinen määrä. Lisäksi kuvittelemme, että meidän pitää itse tuottaa voima elämäämme ikään kuin olisimme itse oman elämänvoimamme generaattoreita. Pyrimme lepäämään ja rauhoittumaan sen vuoksi, että meillä olisi kykyä tuottaa tuota energiaa aina uudestaan ja uudestaan.

Meidän ei tarvitse itse tehdä voimaamme

Minulle on ollut äärettömän tärkeä oivallus, ettei meidän tarvitse itse tehdä ja puristaa voimaamme.

Uskoessamme rajallisiin voimavaroihimme unohdamme, että meissä kaikissa – niin kuin kaikessa elävässä – virtaa suunnaton kosminen elämänvoima. Tuo elämänvoima on loputon ja päättymätön. Se on jotain niin suurta, ettei sillä ole edes rajoja. Ja tuo voima on aina meissä ja meidän käytettävissä. Se ei lopu ikinä.

Ainoa mikä voi kadota on yhteytemme tuohon elämänvoimaan. Egomme ei halua meidän muistavan tuota suurta voimaa, koska se haluaa ottaa kaiken kunnian meidän tekemisistämme itselleen. Egomme pelkää, koska jos antautuisimme elämänvoiman virtaan, egomme jäisi hyödyttömäksi ja haipuisi pois. Niinpä se katkaisee yhteyden elämänvoimaamme ja väittää, että meidän pitää itse olla voimamme lähde ja puristaa aina lisää jaksamista itsestämme.

Meidän uupumisemme on siis ego-tason uupumista, jossa egon piiskaama kehomme väsyy ja ylikuormitettu mielemme uupuu. Kehomme väsyy ja sitä on hyvä kuunnella, jotta osaa antaa kehollemme lepoa. Mielemme uupuu, koska uskomme, että meidän pitää itse tuottaa voimamme. Koska olemme kadottaneet yhteyden elämänvoimaamme.

Vaikka emme juuri nyt tunnistaisi ja tiedostaisi tuota elämänvoimaa, se on aina meissä virtaavana voimana.

Tästä huolimatta meidän on syytä päivittäin levätä ja rauhoittua. Ei sen takia, että meidän pitää niin kerätä voimia seuraavaa päivää varten, vaan rauhoittuessamme ja hiljentyessämme saamme yhteyden meidän todelliseen ytimeemme. Saamme yhteyden ytimessämme virtaavaan elämänvoimaamme.

Ymmärrämme, ettei meidän tarvitse koskaan itse tehdä energiaamme ja voimaamme, vaan se luonnostaan virtaa meissä. Oivallamme, että avautuessamme elämänvoimalle meidän ei tarvitse enää pelätä uupumista. Koska tuo voima ja energia ei koskaan lopu. Se virtaa meissä aina ja loputtomasti.

Lue lisää, miten voit rentouttaa mieltäsi ja mahdollistaa hyvän elämässäsi kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen

Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ.

Mies puhuu ja pussaa, kun kokee olevansa turvassa

Olen työssäni kohdannut niin monta muistutusta siitä, että yhteiskunnassamme viljellään vahingollisia uskomuksia, jotka vaikuttavat miehiin sekä parisuhteisiin. Toivoisin, että ymmärtäisimme suomalaisen miehen olevan hyvin herkkä. Mies puhuu tunteistaan, kun hänellä on tila puheelle ja hän kokee tulevansa kuulluksi. Kun hän kokee turvaa, hän uskaltaa avata herkkyyttään, haavoittuvaisuutaan, itkeä, olla avuton, tarvita toista. Miehellä on myös halu sitoutua, liittyä ja hänkin kokee seksuaalista haluttomuutta.

Menneisyys vaikuttaa vahvasti meihin yhä

Miesten harteilla on vahvasti vain parin sukupolven päässä oleva sotatrauma. Ei ole ollut miehiä kotona vaan on ollut syvästi traumatisoituneita pieniä lapsia näennäisen miehen roolissa rintamalta palanneena. Sen sukupolven kasvattamat lapset ovat kasvattaneet tämän sukupolven aikuisia miehiä. Nämä miehet kasvattavat nyt yhteiskuntamme nuorisoamme ja pieniä lapsia. Ei ole yhtään ihme, kun moni kipuilee sen kanssa kelpaanko miehenä tähän suhteeseen, tähän yhteiskuntaan.

Olenko riittävä miehenä, minuna?

Herkkyys, haavoittuvuus ovat ihmisyyttä ja vahvuutta

Maskuliinisuus ei voi kehittyä jos feminiinisyys ei saa olla näkyvä. Kun miehellä ei ole tilaa olla tarvitseva, ei saa itkeä, koska miehet eivät itke tai pienistä kolhuista kehossa ei saa valittaa, silloin esiin astuu häpeän kyllästämä kovuus. Muurit, jotka tekevät sielun kovin yksinäiseksi. Kova maskuliinisuus voi ottaa vallan ja silloin uskomusta aletaan elää todeksi. En puhu. En pussaa. Panen vain. Tätä uskomusta tai toimintamallia emme halua vahvistaa.

Yhteiskunnassamme on pitkään ollut vallalla ajatus, että kovuus, suorittaminen, yksinpärjääminen, tunteettomuus, turhista valittamattomuus ja puhumattomuus ovat olleet hyveitä. Sodan jälkeen nämä ovat olleet ajan pakottamia, mutta nyt niiden on aika väistyä. Nyt niille on luotava tila väistyä.

Tunnemaailman koko laajuus

Mies tuntee voimakkaasti muitakin tunteita kuin vain ok olo ja vitutus. Koulumaailma, yritysmaailma ja ihmissuhdemaailma kaipaa miehen herkkyyden tunnistamista, luvan antoa, tilaa olla aito. Aitous tulee siitä, että on totta ja on yhteys itseen. Totuus ei ole rakennettuja muureja vaan yhteyttä.

Mies kaipaa vahvasti yhteyttä. Välillä puheessa vilahtelee mieheen liitetyt kummalliset ilmaisut: tunnevammainen-äijämäinen- puhumaton. Nämä ovat uskomuksia vahvistavia ja kun lähes kaikki miehet ovat jotain muuta, niin yritä siinä olla aito oma itsesi.

Mieskin itkee. Terapiavastaanotollani käy monia miehiä. He itkevät surusta, ilosta, rakkaudesta, vihasta, syyllisyydestä, myötätunnosta. heidän kehonsa on täynnä tunteita. Aina niille ei löydy oikeita sanoja, mutta miehet oppivat helposti sanoittamaan niitä. Heillä on usein paljon asiaa ja tuntevat syvästi.

Mies puhuu ja pussaa sekä kaipaa hellyyttä

Miehet kaipaavat yhteyttä aivan kuten me kaikki. Seksissäkin he kaipaavat yhteyttä. Miehen halu reagoi vahvasti yhteydettömyyteen. Ei kaikkia miehiä haluta koko ajan tai seksi pyöri kaiken aikaa mielessä. Miehellekin on tärkeää kosketus, kohtaaminen. Epävarmuus omasta kehosta, kyvykkyydestä ja taidoista koskettaa monia.

Miehet ovat hyviä vanhempia. He hoitavat lapsia usein mielellään. heidän vanhemmuutensa saa kukoistaa, kun he saavat toteuttaa sitä omannäköisesti, ilman sääntöjä ja kontrollia ulkopuolelta. He kokevat pelkoa, turvattomuutta. He pelkäävät tulevansa hylätyiksi, arvostelluiksi. He ovat haavoittuvaisia ja heihinkin sattuu.

Monen sielussa jäytää häpeä. Olen vääränlainen. Olen riittämätön. Olen syyllinen kaikkeen. En ole oikea mies. En ole sellainen mies, jollainen miehen kuuluu olla.

Voiko kysymykseen mikä on se mies jollainen kuuluu olla edes vastata, kun kysymys on syvimmiltään ihmisyydestä?

Miehen syvin olemus

Voisimmeko vahvistaa uskomuksia joiden kautta kaikki me olemme ihmisiä, jotka saavat tuntea, olla hukassa, avuttomia? Että mieskin saisi itkeä, olla vihainen, asettaa rajat, olla haluton tai haluava, pieni, iso, karvainen, karvaton. Kaiken keskiössä olisi yhteys toisiimme haavoittuvuutemme kautta. Voisimmeko vahvistaa uskomusta, että mieskin puhuu ja pussaa sekä tuntee kokiessaan turvaa?

Kaikki me olemme syvimmiltämme samaa tarvetta sukupuolista riippumatta. Kaipaamme tulla kohtaduiksi, olla turvassa, kuultuja ja nähtyjä itsenämme. Ihmisyys on siis syvin olemuksemme.

Rauhallisen paikan voi löytää myös kaupungin sydämestä – Hidasta elämää X Hotel Fabian

Mainosyhteistyö Hotel Fabianin kanssa

Hektisessä arjessa yhä useampi meistä hakeutuu hiljaisuuteen, rauhoittumaan ja rentoutumaan – palautumaan. Taistelemme ehkä työkuorman kanssa, haemme omaa suuntaa tai haluaisimme vahvistaa keskusteluyhteyttä kumppaniimme.

Rauhallisen paikan voi löytää myös kaupungin sydämestä. Helsinkiläisen Hotel Fabianin väki halusi tarjota vierailleen paikan pysähtyä ja ottaa aikaa tärkeiden kysymysten esittämiselle. Aikaa pohtia vastauksia rauhassa, omassa yksityisyydessä, poissa tutuista kuvioista, mutta silti luotettavassa ja viihtyisässä miljöössä.

Yhdessä Hidasta elämää -toimituksen kanssa syntyi kaksi majoituspakettia, joiden tarkoitus on antaa rentouttava lepohetki hotellissa ja samalla herättää lempeästi pohtimaan uutta.

Hidasta elämää X Hotel Fabian sisältää seuraavat majoituspaketit:

1. Hidasta elämää: soolomatkaajan paketti

Soolomatkaajan paketti on kaikille, jotka ovat esimerkiksi juuri käyneet läpi isoja muutoksia elämässään tai haluavat selvittää, mikä itselle tässä hetkessä on tärkeää ja mitä kohti jatkaa.

Majoituksen valitsemassasi huoneluokassa
Myöhäisen huoneenluovutuksen klo 13
Herkullisen buffetaamiaisen Hotel Fabianissa
Hidasta elämää -tuotepaketti kotiin vietäväksi:
- Voimauttavat kysymykset -korttipakka
- Kiitollisuuspäiväkirja
- -20 % etukuponki Hidasta elämää -verkkokauppaan

2. Hidasta elämää: pariskunnan paketti

Pariskunnille sopiva paketti, joka auttaa matalalla kynnyksellä esittämään tärkeitä kysymyksiä. Sopii niin tuoreille pariskunnille kuin pidempään yhdessä olleille.

Majoituksen valitsemassanne huoneluokassa
Myöhäisen huoneenluovutuksen klo 13
Herkullisen buffetaamiaisen Hotel Fabianissa
Hidasta elämää -tuotepaketti kotiin vietäväksi:
- Parisuhteen keskustelukortit
- Parisuhteen unelmakarttakirja yhdessä täytettäväksi
- -20 % etukuponki Hidasta elämää -verkkokauppaan

> Lue lisää ja varaa huone täältä <

Hotel Fabian on rento boutique-hotelli Helsingin ydinkeskustan vieressä. ”Trip Advisor – traveller’s choice 2018” –voittaja Hotel Fabian on suunnattu omatoimiseen matkailuun tottuneelle nykypäivän matkailijalle. Hotelli sijaitsee rauhallisen kadun varrella kivenheiton päässä Helsingin ydinkeskustasta. Hotellista löytyy 58 huonetta kolmesta huoneluokasta; Comfort, Style ja Lux, sekä baari ja viihtyisä sisäpiha. Erikoisuutena hotellissa on yhdeksän tilavaa mini-keittiöllä varusteltua Lux-huonetta.