Sivu 57 – Hidasta elämää

Vietä rohkeasti sinun näköisesi Juhannus! – 12 vinkkiä kohti lempeämpää keskikesän juhlaa

Juhannukseen, kuten moniin muihin juhlapyhiin voi liittyä monenlaisia tunteita – hyvin ristiriitaisiakin sellaisia. On odotuksia, suorituspaineita, toiveita ja haaveita. On itse aiheutettuja tai ulkopuolelta tulevia vaatimuksia, on pelkoa, surua ja yksinäisyyttä. Itse olen kipuillut kaikkien näiden kanssa joskus.

Olen arvokas, vaikken tee mitään

Olen ollut nyt ennen juhannusta muutaman viikon sairauslomalla kroonisten sairauksieni takia ja se on ollut helpotus – olen antanut itselleni luvan vain olla. Myönnän kuitenkin, ettei se ole ollut yrittäjälle joka hetki ihan helppoa. Sen lisäksi, että olen tottunut hoitamaan tai vähintään ajattelemaan yritykseni asioita – olen myös edelleen toipuva ylisuorittaja.

Sen takia pysähtyminen tuo aina omat haasteensa. Halusin tai en. Sisälläni on usein tunne, että jotain hyödyllistä täytyisi tehdä – sama tunne pätee kaikkiin juhlapyhiin. Onneksi lempeämmän elämän myötä käsitykseni ”hyödyllisestä” on muuttunut valtavasti – ennen sen piti olla jotain tehokasta ja tuottavaa, nyt se voi olla jotain ihan muuta. Mutta silti – se tunne on siellä.

Tärkein askel on tiedostaa tämä tunne ja päästää irti sisäisistä vaatimuksista. Samalla sanon itselleni, että olen arvokas silloinkin, kun en tee mitään – ja elämälläni on merkitystä, vaikka vain olisin. Ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin, kuten suunniteltu. Vähempikin riittää.

Usein muistutan valmennusasiakkaitanikin siitä, että se ”jotain hyödyllistä” voi nimenomaan olla myös lepoa. Jos mielesi ja kehosi sitä pyytää, se on todennäköisesti sillä hetkellä kaikkein hyödyllisintä kokonaishyvinvointisi kannalta. Rohkaisen sinuakin ajattelemaan, että ”ei minkään” tekeminen voikin olla juuri sitä tehokasta ja tuottavaa.

Kun huolehdit palautumisestasi, ylläpidät terveyttäsi ja jaksamistasi – eli pitkällä tähtäimellä se myös tuottaa tulosta, jopa tutkitusti paremmin kuin väkisin puskeminen. Tätä ajatusta en olisi itse vielä joitain vuosia sitten sisäistänyt, mutta nykyään se on juuri se lohdullinen ja lempeä ajatus, joka rauhoittaa suorittajan mielen.

Olen arvokas, vaikka en tekisi mitään – ihan vaan, koska olen ihminen. Haluan lempeästi muistuttaa myös sinua, että vaikket pystyisi tai jaksaisi tehdä juuri nyt mitään ja juhannussuunnitelmasi ammottaisivat tyhjyyttä – sinäkin olet tärkeä ja arvokas. Sinulla on oikeus olla itsesi puolella ja rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet eikä lempeyttä itseä kohtaan tarvitse koskaan ”ansaita”.

Samalla sanon itselleni, että olen arvokas silloinkin, kun en tee mitään – ja elämälläni on merkitystä, vaikka vain olisin.

Omannäköinen Juhannus

Toivon sinulle lempeää Juhannusta – voinnistasi ja olosuhteista huolimatta. Itse olen usein joutunut vetäytymään sairauksieni takia omiin oloihin, kun muu perhe valmistautuu juhannuksen viettoon – ja se tuntuu kurjalta. Usein joudun keräämään voimia, jotta ehkä seuraavana päivänä jaksaisin liittyä seuraan. Mutta en anna olosuhteiden lannistaa.

Haluan sanoa tämän sekä sinulle että minulle; kävi miten kävi ja tulkoon mitä vaan, kaikki voi silti olla ihan hyvin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää tätäkään juhlapyhää. Olit sitten isossa porukassa, perheen kanssa tai omassa rauhassasi – jokainen juhla on silti yhtä merkityksellinen.

Toivon, että teet juhlastasi rohkeasti itsesi näköisen ja kuuntelet, mitä sinä kaipaat? Haastan pohtimaan, mikä olisi lempeä teko juuri nyt – juuri sinun tarpeesi sekä toiveesi huomioiden? Voisitko olla kiirehtimättä ja liikaa yrittämättä? Voisitko valita sen tavan juhlia, mikä tukee hyvinvointiasi parhaiten? Miten voisit olla juhannuksenakin itsesi puolella?

Ennen minulle oli tärkeää monet erilaiset juhannusperinteet ja jopa niiden toteutuminen tietyssä aikataulussa. Yhtä tärkeää oli juoda hyvin, kuin syödä hyvin. Nyt koen tämänkin juhlan hyvin eri tavalla – perspektiivi on muuttunut.

Lempeämmän elämän ja etenkin sairauksien myötä tänä päivänä minulle merkkaa se, että pystyn osallistumaan. Liika suorittaminen on saanut jäädä sekä sauna- ja ruokajuomat vaihtua holittomiin versioihin. Tärkeintä on yhdessä olon ja levon tasapaino – ja se, että pystyn ylipäätänsä osallistumaan. Enempää en toivo.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää tätäkään juhlapyhää. Olit sitten isossa porukassa, perheen kanssa tai omassa rauhassasi – jokainen juhla on silti yhtä merkityksellinen.

Vinkkini sinulle – lempeämpään juhannukseen:

Tee juhlastasi omannäköisesi.
Kuuntele ja kunnioita kehoasi sekä voimavarojasi.
Nuku ja syö hyvin.
Huolehdi omasta ajasta ja lepohetkistä.
Ole rohkeasti keskeneräinen.
Älä suotta suorita, hellitä vähän.
Pukeudu rennosti ja mukavasti lempivaatteisiisi.
Anna itsellesi lupa nauttia – helli itseäsi ja herkuttele.
Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa.
Luovu liiasta suunnitelmallisuudesta ja heittäydy hetkeen.
Suhtaudu muutoksiin ja haasteisiin uteliaisuudella.
Muista lempeys itseäsi ja muita kohtaan – vähempikin riittää

Miltä sinun näköisesi juhannus näyttää?

Oletko jo lunastanut Annukan Lempeyden työkirjan? Tee se maksutta täältä!

Viha lähimmäistä kohtaan on erinomainen tilaisuus oppia itsestään

Meissä kaikissa on jonkin verran vihaa. Vihalle on paikkansa, aikansa ja joskus jopa oikeutuksensa, sillä se voi kertoa jostain epäkohdasta tai epäoikeudenmukaisuudesta, johon on aihetta puuttua korjaavasti. Ihmissuhteissa vihantunne voi myös kertoa omista rajoistamme, joita on ylikävelty.

Useimmiten tunnemme vihaa kuitenkin siksi, että omat toiveemme, odotuksemme ja tarpeemme eivät täyty, on sitten kyse mistä tahansa ihmissuhteesta. Asiat eivät suju, niin kuin haluamme, eikä toinen ihminen käyttäydy niin kuin haluamme. Usein oletamme, että toisen pitäisi jopa osata lukea ajatuksiamme ja sanattomia toiveitamme. Etenkin sen kaikkein läheisimmän ihmisen.

Onkin hyvä tiedostaa, että tuntiessamme vihaa toista ihmistä tai hänen tekemisiään kohtaan, kyse ei useinkaan ole juuri sen hetken tapahtumasta, asiasta tai siitä toisesta ihmisestä. Usein on niin, että tapahtuma osuu johonkin menneisyytemme haavaan, jota emme ole vielä käsitelleet ja jota egomme yrittää piilotella kaikin keinoin.

Mitä voimakkaampi vihantunne on, sen loitommalle loogiset ajatuksemme pakenevat, sen kapeammaksi ajattelumme muuttuu ja sen omituisemmilta saattavat syyttelymme ja selittelymme kuulostaa. Me tyhmennymme.

Viha ei kuitenkaan oikeuta ketään sellaisiin ylilyönteihin, että tahallaan loukkaa ja vahingoittaa toisia. Ei myöskään myöhemmin puolustautumiseen sillä, että olin niin vihainen ja siksi syyntakeeton.

Viha on aina sisällämme, omassa mielessämme, se ei koskaan tipahda taivaista asettuakseen sattumanvaraisesti vieraaksemme. Viha on tiedostamattomaan mieleemme matkamme varrella ohjelmoitunut tapamme tulkita muiden sanomisia, tilanteita ja tapahtumia. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan vihaisena.

Vihan viisaassa käsittelyssä onkin ensimmäisenä ymmärrettävä ja hyväksyttävä se, ettei kukaan eikä mikään ulkopuolinen taho, asia tai ihminen pakota meitä vihaiseksi. Valinta olla vihainen ja vihastua on omamme. Tiedän tämän olevan vaikeaa ja nostattavan vastarintaa, koska vastuun siirtäminen muiden harteille on huomattavasti mukavampaa.

Vihantunteen noustessa, itseään voi tyynnyttää keskittymällä omaan hengitykseen. Mitä enemmän tätä treenaa, sen nopeammin itsensä saa rauhoittamaan sellaisessakin tilanteessa, jossa sydän on aikaisemmin kiihdyttänyt rytmiään, veri syöksähtänyt ohimosuonia pullistelemaan, hiki valunut valtoimenaan ja lihakset tärisseet.

Hengityksen lisäksi keskittyminen on hyvä kohdistaa impulsiivisen reagoinnin sijaan omaan kiukun tunteeseen myötätuntoisesti, sitä arvostelematta ja soimaamatta. Tiukassakin paikassa ärsykkeen ja oman reaktion välissä on pieni hetki, jota voi opetella hyödyntämään viisaasti, ennen kuin antaa toisen ihmisen kuulla kunniansa.

Vihantunne onkin erinomainen tilaisuus oppia itseään. Tilanteen laannuttua voi ihmetellä
ja kysellä itseltään:
Miksi toinen ihminen saa tunteen aikaiseksi?
Mitä viha tuli minulle kertomaan – minusta itsestäni?
Onko vihan takana kenties jokin muu tunne, jokin pelko?
Voisiko olla niinkin, että en halua päästää irti vihasta välttääkseni vastuuni ja saadakseni oikeutuksen vihaan toisen sanomisista ja tekemisistä?

Omien reaktioiden äärellä voi olla utelias ja ihmetteleväinen, se on mielenkiintoista ja kasvattavaa. Mitä voimakkaampi tunne on ollut, sen enemmän on aihetta ihmetellä.

Tunnetaidoista voit lukea enemmän kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit tilata kirjan tästä.

Suuri rakkaus herättää myös suurta kauhua – Voiko jotain näin hyvää todella tapahtua?

Kuvittele, että olet kulkenut aavikolla loputtomiin. Aurinko ei ole antanut armoa, eikä tyhjyys ole täyttynyt, vaikka kuinka olet taivaltanut. Sinä kuljet ja kuljet, koska tiedät, että jossain on jotain, mutta et vain koskaan löydä sitä.

Sitten yhtenä päivänä sinä löydät sen. Tai se sinut. Sen paikan, missä hän on odottanut. Siellä on vettä ja siellä on vehreää. Ja ennen kaikkea siellä on hän.

Hän vain on siinä. Niin kuin olisi ollut aina. Niin kuin aavikkoa ei olisi koskaan ollut. Yhtäkkiä istahdat hänen vierelleen keitaalle ja teillä on kahden hengen juhlat. Paljoa ei tarvita, sillä teillä on nyt toisenne. Kaikki ylimääräinen on turhaa.

Ensin viihdyt hänen seurassaan. Ihmettelet, kuka hän on, ja hän esittää saman kysymyksen sinulle silmillään. Olette kumpikin saapuneet kotiin, jossa ette ole koskaan ennen olleet.

Mietit, voiko tähän jäädä, vai pitääkö taas jatkaa matkaa. Mutta kun katsot häntä silmiin, et voi enää kuvitella tekeväsi matkaa yksin. Etkä halua, että hänen tarvitsee kulkea enää yksin. Haluat jakaa. Haluat auttaa. Haluat nähdä hänet. Haluat kuulla, miten hän tänään voi. Ja mitä voisitte tehdä taas huomenna.

Eikä välttämättä kulu kovin kauaakaan, kun sinusta alkaa tuntua, että minä välitän hänestä niin paljon, että haluaisin loihtia hänen ihonsa täyteen suojausta kaikilta maailman vaaroilta. Et kestä, kuinka paljon tunnet. Et kestä ajatusta hänen menettämisestään, etkä kestä, miltä kaikelta et voi ehkä suojella häntä koskaan.

Mitään tästä et koskaan kerro hänelle, vaan tunnet kaiken, mitä sinun on tunnettava.

Ja hiljalleen, alat kestää. Sinä kestät, että tunnet paljon enemmän, kuin luulit voivasi tuntea. Sinä kiität, että saat rakastaa häntä juuri nyt. Sinä haaveilet tulevaisuudesta ja uskot rakkauteen, niin kuin olet uskonut aavikollakin. Tiesit, että jonain päivänä löydät hänet, jota ei voi löytää. Sinä löysit kuitenkin. Sinä olet ihmeen äärellä, joten sinä ihmettelet.

Joka päivä juurrut yhä vahvemmin tuohon maaperään, hänen viereensä. Olit ehkä alkanut joskus luulla, että olet vain kulkija, mutta nyt näet kulkemisen tarkoituksen. Tällä kulkijalla oli kuin olikin määränpää. Joku, joka odotti aina jossain.

Sydämellä, Maaria

Olen luonut rakkauden etsijän keskustelukortit sinulle, joka yhä uskot rakkauteen ja valitset kulkea sitä kohti ❤️ Kortit sopivat esimerkiksi treffeille uuden ihmisen kanssa, koti-iltoihin tutun rakkaan seurassa tai omiin rauhallisiin hetkiin itsetuntemuksen syventämiseen. Tutustu kortteihin tästä.

Psst. Tykkäsitkö tästä blogikirjoituksesta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.

Artikkelikuva: Pexels.com.

”Menetänkö arvokkuuteni miehenä, jos näytän tunteitani?” – 6 tapaa parantaa tunnetaitoja

Janne Halla on Ihminen tavattavissa -terapeutti ja mindfulness-ohjaaja, jolle työ ihmisyyden parissa on enemminkin elämäntapa ja kutsumus. Janne ihmettelee ja ihastelee ihmisyyden ilmiöitä Mitä sun sydän sanoo?- podcastissa ja blogissaan. Vapaa-ajallaan Janne on intohimoinen rock-kitaristi, mökkeilijä ja ruuanlaittaja.

Olin ällistynyt vuosia sitten kun sain kuulla, että tunteet tunnetaan kehossa. Tämä tieto upposi syvälle tietoisuuteeni ja olen siitä asti laittanut valtavasti aikaa ja vaivaa tämän asian tutkimiseen itsessäni ja ympärilläni. Kehon kautta tunteisiin tutustuminen on ollut antoisa, tärkeä ja äärimmäisen tarpeellinen tapa tutustua omiin tunteisiini. Olipa syy sitten historiassa, talvisodan kauhuissa, kollektiivisessa häpeässä, kasvatuksessa tai ihan missä vaan, me miehet laitamme edelleen tunteemme syrjään valitettavan usein. Näin ei tarvitsisi olla. Hieman yleistäen, me miehet olemme vasemman aivopuoliskon ohjaamina, missä jylläävät järki ja rationaalisuus, tiede, matematiikka ja se mitä silmämme näkevät ja korvamme kuulevat. Omalla kasvun matkalla uskon edelleen tieteeseen ja siihen todellisuuteen mitä silmäni todistavat mutta niiden rinnalle on paletille tullut uusia sävyjä: tunteiden värikäs maailma, joka on avannut mahdollisuuden tarkastella sitä mitä minä olen ja mitä me olemme syvällä ihmisyydessämme toisenlaisesta näkökulmasta. Se on muistuttanut minua siitä, että meissä todellakin ovat nämä molemmat puolet, eikä järki ja tunne ole poissulkevia. Päinvastoin, ne vain tukevat toisiaan. Hyvät päätöksetkin syntyvät molempia kuunnellen.

Tunteiden kirjo on valtavan laaja, mutta aiemmin pystyin nimetä itsestäni vain muutaman. Nuoren aikuisuuden epäonnistuneet parisuhteet sekä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset olivat syväjäädyttäneet tunteeni eikä niiden sulattaminen ole ollut helppoa. Toisaalta tehty työ on antanut myös valtavan suuren palkinnon: mahdollisuuden elää totuudellista elämää sen kaikissa muodoissa. Vaikka minussa nousee edelleen esimerkiksi kateutta ystäväni menestyksestä tai mustasukkaisuutta puolisoni menoista, ymmärrän nyt, että ne ovat vain yksiä häpeän muotoja. Ja turvallisessa ympäristössä niiden jakaminen purkaa omaa häpeäsysteemiäni. En voi poistaa itsestäni tunteita mutta pystyn olemaan niiden kanssa helpommin, tämän takia niiden luokittelu positiivisiin ja negatiivisiin ei ole erityisen hedelmällistä koska tunteet vain tulevat ja menevät. Kun aloittelin tätä hommaa, pedanttina suorittajana pyrin tekemään tarkkoja analyysejä, jotta tunteiden kuvailuni osuu varmasti oikeaan. Nyt ymmärrän, ettei se ole edes kovin tärkeää, oleellisempaa on vain huomata, että nyt minussa liikkuu jotain, eikä se ole vaarallista. Seurauksiin voimme vaikuttaa itsesäätelyn avulla, emme siihen, että meissä niitä tunteita liikkuu. Ja näin on muuten ihan kaikilla – myös meillä miehillä. Usein kuuluu sanottavan, että ”olen asiajohtaja” tai ”olen kiinnostunut vain tästä teknisestä puolesta”. Sekin on varmasti totta, mutta se ei silti pois sulje sitä tosiasiaa, että meissä kaikissa liikkuu tunteita.

Nämä ohjeet sopivat tietysti myös naisille ja muun sukupuolisille, mutta miehenä olen luonnollisesti valinnut miesnäkökulman. Voinko säilyttää kunniani ja arvokkuuteni miehenä, vaikka tutustun tunteisiini ja näytän heikkouttani ja haavoittuneisuuttani? Todellakin voin ja tänä päivänä onneksi enemmän ja enemmän. Haluan olla omalta osaltani edistämässä tätä kehitystä työssäni ja ihmisyydessäni. Voit valita näistä kuudesta kohdasta oman näköisesi tavan työstää tunteitasi. Niitä kannattaa myös yhdistellä ja lisäillä omia hyväksi havaittuja keinoja.

1. Rauhoitu.

Etsi itsellesi rauhallinen paikka, jossa voit olla itseäsi varten. Jo vartti päivässä edistää tunteisiin tutustumista. Kestolla ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että tekisit tämän säännöllisesti, lähes joka päivä. Paikka voi olla työpaikalla tai kotona, voit olla luurit päässä kuunnellen esimerkiksi meditaatiota, rentouttavaa musiikkia tai meren liplatusta tai ihan ilman mitään silmät kiinni tai auki. Voit kävellä puistossa tai metsässä rauhallisesti, ilman suorittamista tai pakonomaista kiirettä. Usein unohdamme, että meditaatio ja rauhallinen kävely ovat niitä kehollisia harjoituksia, jotka auttavat tunnetyöskentelyssä.

2. Puhu.

”Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa.” No ei onneksi ihan kaikki. Kun puhumme ensi kertaa tunteistamme tai osoitamme tarvitsevamme hellyyttä pussailun muodossa, tulemme alttiiksi hylkäämiselle. Ehkä toinen ei haluakaan kuulla tunteistani (eli minusta) tai antaa hellyyttä vaikka niin kovasti sitä juuri nyt tarvitsisin? Tämä on riski, joka meidän pitää ottaa, kerta toisensa jälkeen. Tunteista puhuminen on taito, jota ei välttämättä opi kerrasta, niin kuin ei mitään muutakaan taitoa tosta noin vaan. Kuvittelin olevani todella avoin ihminen, kunnes huomasin, että puhun oikeastaan aina asian vierestä tai toisista ihmisistä. Sitten kun tuli aika kertoa mitä minä tunnen tietyssä hetkessä tai tilanteessa, meninkin ihan lukkoon ja kaikki sanat karkasivat päästäni. Pidän tätä nykyään hyvänä merkkinä, koska silloin siinä on jotain mitä kohti kulkea. Kipeimmät asiat eivät halua tulla nähdyksi meissä ja rakennamme niiden ympärille suojaa. Tämän suojamuurin murtaminen on usein hidasta ”pala palalta” hommaa. Puhuminen on käytännössä välttämätöntä tämän muurin purkamiseksi.

3. Kuuntele.

Se on aika ällistyttävää, mutta kuuntelemisen taito on yhtä tärkeää kuin puhuminen itsessään. Jos sinulla on ystävä tai joku muu henkilö, jonka kanssa puhutte tämän tyylisiä asioita, voitte kokeilla esimerkiksi seuraavaa: toinen puhuu viisi minuuttia ja toinen kuuntelee ja sitten vaihdatte. Se kuka kuuntelee, ei saa kommentoida toisen puheita, molemmat jakavat vain itsestä käsin. Tämä harjoitus on ollut itselleni käänteentekevä, koska se on tuonut minulle rauhaa. Opin itsestäni, että pidin ennen aina ääntä, koska pelkäsin, ettei minua huomattaisi ja minut hylättäisiin. Se olikin siis selviytymisstrategia jo hyvin kaukaa. Kun nyt kuuntelen muita turvallisessa ilmapiirissä, tiedän, että olen arvokas ja saan puhua sitten kun on sen aika eikä hätää ole. Huom! Ystävän tehtävä on olla ystävä, ei terapeutti tai muu tukihenkilö. Tämä harjoitus onnistuu siis vain tasapainoisessa ja vuorovaikutteisessa ihmissuhteessa.

4. Kirjoita.

Etsi itsellesi sopiva tapa kirjoittaa. Se voi olla aamusivut tai päiväkirja, saatat tykätä kirjoittaa kirjeitä läheisille (jotka sitten lähetetään tai ei) tai kappaleita omaan elämäkertaan. Kirjoittamisen apuna voi käyttää vaikka erilaisia tunnekartastoja ja sitä kautta alkaa bongaamaan omia tunteita. Kirjoittamisen etuna on, että se saattaa tuoda uuden näkökulman omien tunteiden tulkitsemiseen, koska olemme edes hiukan etäällä oman mielen tuottamasta ajatusrallista. Tekstiin saattaa sisältyä paljon merkityksiä, jotka paljastuvat myöhemmin. Kun itse aloitin kirjottamaan päiväkirjaa, huomasin myöhemmin, että sekin oli kuin suoritus, tarkoituksena saada kymppi koulutodistukseen. Ei elämässä ole tarkoitus saada kymppejä, elämässä on tarkoitus elää oman näköistä elämää!

5. Ryhmä.

Ryhmä voi olla merkittävä tuki tunteisiin tutustumisen matkalla. Ryhmiä voi löytää yllättävistäkin paikoista, kaveriporukoista, kirjastoista, tukiryhmistä, työhön liittyvistä koulutuksista jne. Ryhmät voivat olla maksullisia tai ilmaisia. Luottamuksellinen ryhmä ja sen tuki voi olla äärimmäisen tärkeä herkistä asioista puhuttaessa. Tärkeää ei ehkä ole se mitä tehdään tai puhutaan yhdessä, oleellista on, että tietää että ryhmässä on hengenheimolaisuutta ja tukea. Itselleni erilaiset ryhmät ovat olleet erittäin tärkeitä apuja kasvun matkalla.

6. Ammattiapu.

Omiin tunteisiin ja sitä kautta omaan itseen tutustuminen ei aina ole mikään helppo työ. Jos pinnan alta löytää jotain, joka tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta kohdata, on tärkeää tukeutua ammattilaisen apuun. Erilaisia ja hintaisia ammattilaisia on paljon, on tärkeää, että löydät omannäköisen ihmisen tai ryhmän ja tavan toimia. Tässä kannattaa kaivaa tietoa ja kysellä muilta, mikä heille on toiminut ja mikä ei. Kannattaa valita ammattilainen, joka osaa käsitellä tunteita myös kehollisesti. Joskus työ voi olla todella hidasta, koska omiin tunteisiin tutustuminen harvemmin käy ihan hetkessä. Tunteet kun tuppaavat usein olemaan myös kiinnittyneinä toisiinsa ja toisen alta saattaa löytyä jotain ihan uutta, mitä ei edes tiennyt olevan olemassa. Siltikin tämä työ on äärimmäisen tärkeää: kun tutustuu tunteisiinsa ja sitä kautta paremmin itseensä, myös muiden on helpompi olla ympärillä.

Parhaita lomamuistoja ei voi mitata rahassa – Ikimuistoiset hetket kumpuavat läsnäolon tunteesta

Kesäloma on monelle aikuiselle ja lapselle vuoden kohokohta. Silloin saa olla luvan kanssa tekemättä mitään. Parhaassa tapauksessa kalenteri on tyhjä ja aamulla voi miettiä rauhassa, mitä kaikkea päivän aikana haluaa tehdä.

Lapsilla on kesäleirejä, perheen kanssa lähdetään ulkomaille tai ainakin käydään useammassa Suomen huvipuistossa. Monessa perheessä joudutaan kuitenkin laskemaan tarkkaan, mihin kaikkeen raha riittää. Kun internet täyttyy muiden lomakuvista ja lapset harmittelevat, että kaikki kaverit tekevät lomalla jotain siistiä, voi oman lomatunnelman ylläpitäminen olla vaikeaa.

Kaikista parhaimpia lomamuistoja ei kuitenkaan voi aina mitata rahassa. Harva aikuinen muistelee, että kesäloman paras hetki olisi ollut kallis jäätelöannos.

Mitä sinä muistat, kun ajattelet lapsuuden pitkiä kesälomia?

Mitkä asiat, tuoksut, tunteet ja muistot ovat jääneet parhaiten mieleen?

Itse muistan sen tunteen, kun sai kuumana kesäpäivänä ajaa pyörällä uimarannalle ja viettää koko päivän aikaa rannalla ystävien kanssa. Silloin tuntui, että koko maailma on avoinna. Muistan kuinka hauskaa oli pystyttää teltta omalle kotipihalle ja yöpyä siellä siskojen kanssa. Samalla sai arvuutella, minkä ötökän varjo näkyi telttakankaan läpi. Mattojen peseminen ja mäntysuovan tuoksu tuovat mieleeni kesän.

Parhaimmat muistot liittyvät usein muiden ihmisten kanssa vietettyihin hetkiin.

Kiireisen arjen keskellä keskitymme usein liikaa suorittamiseen ja siihen, että ehdimme tekemään kaiken, mitä muut meiltä vaativat työelämässä tai arjessa. Täytämme päivämme arkisilla askareilla ja töillä niin, että meillä ei jää aikaa vaalia parisuhdetta tai olla aidosti läsnä lasten kanssa.

Kesällä meillä on aikaa pysähtyä. Anna siis itsellesi lupa juoda aamukahvi rauhassa. Lähde metsään tutkimaan lasten kanssa, missä kulkee muurahaisten lenkkipolut. Vietä aikaa perheen kanssa esimerkiksi lautapelejä pelaillen tai pihalla vesisotaa leikkien.

Tärkeintä ei ole se, mitä teette yhdessä. Kunhan elätte hetkessä ja olette aidosti läsnä. Silloin keräätte reppuun kultaakin arvokkaampia lomamuistoja.

Elämä on lahjaa, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan – Mikään polkusi varrella ei ole mennyt hukkaan

Mikään ei ole turhaa eikä mikään ole koskaan mennyt hukkaan. Vaikka elämän aikana voi elää lukemattomia eri elämiä, tarinoita ja vaiheita, ei vanhat vaiheet ja niiden tuoma oppi ole turhaa. Päin vastoin.

Kerrytämme tarinaamme aina vanhan päälle. Kykyjä kykyjen, viisautta viisauden. Joskus tuo viisaus on ollut meissä hyvin olematonta, mutta me opimme ja jalostumme. Se on väistämätöntä. Jokainen meistä tekee niin, siksi on turha tuijottaa naapuripöytiin, saati kritisoida sitä, miksei joku ole oivaltanut jotain, minkä me itse olemme.

Voi olla, että tuo joku on ymmärtänyt sellaisia asioita, joita me emme.

Kerrytämme rakkautta rakkauden päälle. Ja siksi se toivon mukaan käy yhä paremmaksi eikä niin, että jäämme kiinni johonkin vanhaan menetykseen emmekä enää uskalla elää ja hengittää kuten tahtoisimme.

Sitäkin tapahtuu, mutta elämä opettaa. Se tuo etemme tilaisuuksia, joissa vihdoin haluamme rohkaistua. Ei niin, että olisi pakko – eihän se koskaan ole. Vaan niin että haluamme ylittää itsemme, koska emme voi jättää jotain niin hyvää katsomatta.

Kun haluamme lahjoa itseämme paremmin, kuin mihin turvallisuudenhakuisuutemme mielellään suostuisi, syntyy sisäinen ristiriita ja jännite. Samalla se on kutsu. Valitsemalla rohkeuden astumme alueelle, jolla alkaa tapahtua taikoja!

Ja me uimme tuolle alueelle, joskus pyörimme ympyrää, soudamme ja huopaamme. Mutta elämä on viisas. Se tarjoilee ja ohjaa. Muistuttaa siitä, millaista kaikki voisi parhaimmillaan olla.

Voimme kieltäytyä kerta toisensa jälkeen, mutta mitä enemmän sanomme ei jollekin, mille todellisuudessa haluaisimme huutaa kyllä, sitä enemmän masennumme, kärsimme ja oirehdimme. Se ei ole rangaistus, vaan suora vastalause: Olen kaiken hyvän arvoinen!

Kun olemme tyytymättömiä, elämä ohjaa meitä hyvin vahvasti muutokseen. Elämä, tuo sama, joka usein tuntuu neutraalilta taustalta, jossa ”mitä tahansa” voisi tapahtua, tarjoaa meille äärettömästi hyviä mahdollisuuksia, oppeja, kasvun paikkoja ja palkintoja. Se ei tarjoa mitä tahansa, ei se toimi niin.

Elämä on hyvis. Se todella on, mutta kaikki meistä eivät ole valmiita sitä uskomaan.

Silti vuosien ja vuosikymmenten jälkeen, kun asiat saavat perspektiiviä ja todella suostumme katsomaan tapahtumia avoimin mielin, näemme kuinka kaikki on tukenut kasvuamme vahvuuteen, rakkauteen, tasapainoon ja kukoistukseen. (Jos et ole siellä vielä, ei sekään haittaa. Todennäköisesti olet tietoisuudessasi pidemmällä kuin koskaan ennen ja valmis vihdoin kohtaamaan itsesi kipuinesi. Et halua enää puskea eteenpäin ja selviytyä hetkestä toiseen, vaan löytää uuden ylellisemmän tason. Elämä on tuonut sinut tähän juuri tänään, lukemaan juuri tätä tekstiä, kenties tuntien selittämättömästi nahoissasi, että kaikki tulee parantumaan. Ei sekään ole sattumaa, vaan lahja!)

Aaltoliike

Se että elämä ensin hajottaa ja sitten korjaa, ei tunnu kivalta eikä reilulta, mutta jostain syystä niin kuitenkin on. On hyvä muistaa, että elämä on sama kaikille. Ei ole ketään sen aaltoliikkeen ulkopuolella. Jotkut ovat vahvoja eivätkä pienistä hätkähdä, mutta kappas vaan kun heidän polulleen vieritetään jokin murikka, jonka kanssa he eivät olekaan sujut. Se on heidän murikkansa. Ei se muuten tulisikaan.

Heidän lahjansa, aarteensa. Sen parissa he saavat kehittyä.

Kun hyväksymme tämän, elämä muuttuu onnellisemmaksi. Helppoa se ei ole kenellekään. Mutta rikasta ja runsasta ihan jokaiselle. Ja jatkuvasti paranevaa.

Erityinen

Sinä tiedät, että elämäsi on valtavan rikasta eikä kukaan elä ja ajattele kuten sinä. Siinä on jokin taika ja sinun tulisi entistä paremmin se oivaltaa. Et ole ok. Et ole neutraali. Olet erittäin erityinen. Ja vaikkei monikaan asia elämässäsi tukisi tätä totuutta juuri nyt, jos yhtään saat siitä otetta, tartuthan siihen.

Älä anna sen kadota enää!

Sinuna oleminen on lahja – ja suuri vapaus. Ajattele, sinun ei tarvitse kysyä lupaa tehdä asioita omalla tavallasi. Ja ajattele, sinun ei tarvitse miettiä, mitä kukaan muu sinusta ajattelee. Pääasia on, että olet itse onnellinen tai ainakin oikealla polulla, kohti onnea.

Millään muulla ei todellisuudessa ole väliä. Sillä onnellisuus on rajatonta ja siinä riittää aina uusia tasoja löydettäväksi. Jotkut eivät vain halua edes kulkea sen suuntaan, koska pelkäävät niin paljon asioita, jotka todellisuudessa ovat paljon vähemmän pelottavia kuin onnellisuuden hylkääminen. He pelkäävät muiden hylkäävän heidät ja sen vuoksi hylkäävät itse itsensä, varmuuden vuoksi. Sinä et ole yksi heistä.

Ethän?

Ei tämä helppoa ole kenellekään, mutta kun ymmärrät:

Että olet erityinen omana itsenäsi, ihana ja rakastettava, seksikäs ja upea (mitä vain haluat kokea, ja ymmärrät sen todella olevan totta!)
Että on turvallista olla oma itsesi ja ilmaista itseäsi.
Että olet saman arvoinen kuin kaikki muut ihmiset, mukaan lukien kuninkaat, vanhempasi ym.
Että voit jälleen kokea vahvasti sen ilon, vapauden ja inspiraatio, joita joskus nuorempana koit.
Ja ettei kukaan todella pidättele sinua. Lennä lintunen, lennä!

Silloin sinulla on jo hyvin paljon enemmän kuin kaikki se, mitä ihmiset keskimäärin tavoittelevat.

Ja kaikki muu – koko elämän runsaus – kertyy siihen vain plussana päälle.

Oletko sinä huomannut sen? Sen kuinka elämä kaikesta huolimatta vain paranee matkan varrella ja kaikki rakentuu hiljalleen hyväksi? Sitten tiedät, mistä puhun!

Mutta annatko sen jälleen huomenna valua pois sormiesi välistä, vai otatko sen uudeksi oppaaksesi, punaiseksi langaksi, jonka kuvainnollisesti solmit sormesi ympärille? Sellaiseksi, joka tuo jaksamista ja myötätuntoa kun kaikki on raskasta. Sellaiseksi, joka luo uskoa ja ymmärrystä kaiken kannattelevuudesta – ja siitä ettet tälläkään kertaa karahda pohjaan?

Sen tiedät vain sinä.

❤️:lla Riikka

Minusta ja palveluistani löydät lisää alta sekä täältä.

Kun tunnetaidot karttuvat, pelkoa ja vihaa ei tarvitse enää pelätä – ja se voi olla mullistavaa

Kun löytää voimauttavan suhteen pelkoon ja oppii tunnistamaan sen, sitä ei alitajuisesti paina alas miellyttämällä, sopeutumalla tai itseä pienentämällä. Ei enää elä pelon sitomana, vaan uskaltautuu kutsuviin suuntiin, alkaa kasvaa omillle jaloilleen. Ja kun oppii tunnistamaan kiukun ihanan kuohahduksen kehossaan ja uskaltaa kannatella sitä, oppii sanomaan ei, rajaamaan ja kertomaan toiveistaan ja tarpeistaan. Uskaltatutuu ihmissuhteissaan lähemmäs sen sijaan että kontrolloi, räyhäröi tai uhriutuu. Voimautuu tarttumaan asioihin, tekemään sitä mikä itselle on hyväksi.

Ja jos tällaista suhdetta ei vielä pelkoon tai vihaan ole vaan pelkäämme niitä (niin kuin suuren osan kohdalla on), ei se tarkoita, että olet huono, osaamaton tai viallinen. Jos on jäänyt jollain tavalla yksin pelon tai vihan kanssa – eli ollut itsekseen pelkojensa kanssa tai tullut rangaistuksi kiukusta tai joutunut ämpyilemään elämän tapahtumien kanssa itsekseen niin, etteivät aikuiset ole selittäneet mistä on kyse, luoneet turvaa ja supporttia, oppii pelkäämään pelkojaan ja vihaansa – eli omaa sydänvoimaansa.

Silloin tunteita ei edes tunnista vaan väistää eri tavoin – ei siksi, että itsessä olisi mitään vikaa tai haluaisi väistellä vaan koska on oppinut kokemuksen ja mallin kautta tällaisen suhteen tunteisiin ja sisäisyyteensä. Ja silloin ei ole mikään ihme, että enemmän tai vähemmän miellyttää, suorittaa, sivuuttaa itseään, ei ilmaise sisäisyyttään, jumittaa, ei koe selkeyttä, ei tiedä mitä haluaa, marttyroi, uhriutuu, tekee sitä mitä ”pitää”, kelaa sitä mitä muut ajattelevat, kanniskelee kiviä kengissä ihmissuhteissaan eikä oikeastaan edes tunnista, mikä itselle oikeasti tuntuisi hyvältä tai kuinka siihen päästään.

Yhteys pelkoon mahdollistaa sydänkutsujaan kohti kulkemisen, itsensä ilmaisemisen ja miellyttämisen hiipumisen

Pelkoa väistetään mm. turvallisuushakuisuudella, kontrollilla, turruttamisella, lääkitsemisellä, suorittamisella ja miellyttämisellä. Pelko voi olla menettämisen ja torjutuksi tulemisen pelkoa – eli uskomusta siitä, että ”mun pitää huolehtia siitä, että kaikki ovat tyytyväisiä ja olla tietynlainen.” Se on miellyttämistä ja kontrollia.

Pelko siitä että aiheuttaa toisille vaikeita tunteita on pohjimmiltaan sitä, ettei ITSE kestä vaikeita tunteita ja pelkää yksin jäämistä. Se on megaläheisriippuvaista ja estää syvän läheisyyden. Kun oppii tunnetaitoja, oppii seisomaan omilla jaloillaan ja voimautuu sen sijaan että ohjautuu peloista käsin ja menee hommeleihin alastatuksella, luimistellen, varoen, miellyttäen ja itsensä hukaten.

Vihan pelkääminen on usein ajatuksissamme sitä, että pelkäämme räyhäämistä, raivareita, hallinnan menettämistä. Mutta se ei ole vihan pelkoa vaan pelon pelkoa. Räyhääminen ja raivarit ovat vihan tunteeseen pelolla reagoimista, eikä sillä ole enää juuri mitään tekemistä vihan kanssa.

Yhteys vihaan tuo selkeyden, rajat, päättäväisyyden

Viha on neutraalia voimaa, ihana kuohahdus kehossa joka auttaa selkeyttämään mitä haluaa ja mitä ei halua, ilmaisemaan itseään selkeästi ja jämäkästi, toimimaan määrätietoisesti ja sinnikkäästi, menemään epämukavuusalueille, toimimaan hyvinvointinsa puolesta ja asettamaan rajoja. Tuntematon ja tunnistamaton viha aiheuttaa syyttämistä, raivareita, marttyroimista, uhriutta, toisilta vaatimista, lamaantumista, uupumista, ylikiltteyttä, selkeyden puutetta, alistumista, alistamista, konfliktihakuisuutta eli riidan haastamista, passiivis-aggressiivisuutta, kiukuttelua, pelastajan odottelua.

Pelon ja vihan (ja surun, ilon, syyllisyyden ja häpeän) tunnistaminen, kannattelu ja purkaminen mullistavat koko laiffin. Tunnetaidot ovat olennaisimpia syvästi ihmisenä hyvinvoimisen taitoja. Ne eivät poista vaikeita kokemuksia ja vaikeita tunteita, mutta emme enää edes halua tai toivo sitä, kun tunteisiin alkaa löytyä voimauttava suhde. Silloin elämä alkaa virrata; kun tunteet saavat virrata ja niitä oppii kannattelemaan, niistä voimautuu. Se avaa sydämen ja mullistaa sen, miten toimimme, ajattelemme ja operoimme laiffissa. Se rakkaudellistaa ja ei-läheisriippuvaistaa ihmissuhteet hyvällä tavalla.

Viha on neutraalia voimaa, pelko virittää ihanasti siihen mikä on tärkeää ja sykäyttävintä

Suuri osa meistä ei edes tiedä, mistä eri tunteet viestivät ja kuinka olla niiden kanssa. (Ei siksi, että meissä on vikaa vaan koska kollektiivisesti emme ole oppineet tunnetaitoja – kaikki tällainen hyvinvoinnin perussetti lentää ikkunasta ulos, kun joudutaan sotiin ja elsviytymistaisteluihin, ja niitä traumoja kannetaan pitkään sukupolvelta toiselle). Tunnetaidottomuus tarkoittaa aina jossain määrin läheisriippuvuutta, tunteidensa pelkäämistä, turvattomuutta ja sitä ettei kuule tarpeitaan ja voi ottaa niistä koppia – ja sitä, ettei laiffi virtaa niin ihanasti kuin se voisi.

En ole ehdottelemassa tässä sellaista, ettet voi olla ihanuudessa ja onnellinen ilman tunnetaitoja vaan sitä, että hommat menevät ihan täysin nextille levelille, kun niitä opit.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Jos et itse uskalla sanoa ei, kehosi saattaa tehdä sen puolestasi – Onko sinulle käynyt näin?

Tunnettu kanadalainen lääkäri, kirjailija ja puhuja Gabor Maté on tuonut mm. kirjoissaan paljon esille sitä, miten kehomme lopulta ottaa kantaakseen kaiken sen, mitä emme monistakaan syistä pysty itse kantamaan. Yksi hänen suosituimmista kirjoistaan on When the body says no – the cost of hidden stress (vapaasti suomennettuna: Kun keho sanoo ei – piilossa olevan stressin hinta).

Palasin tähän kirjaan hiljattain uudestaan. Kirja alkaa Maryn tarinalla.

Mary oli nainen, jolla oli useita vaikeita autoimmuunisairauksia ja niistä johtuvia lähes sietämättömiä kipuja ja muita oireita. Marya oli yritetty vuosia auttaa erilaisin lääketieteellisin ja fysioterapeuttisin hoidoin, ilman erityisiä tuloksia. Jokaista diagnoosia hoidettiin erillään toisista, ottamatta huomioon kokonaisuutta.

Eräänä päivänä Maté päätti kutsua Maryn tunnin pituiselle vastaanottoajalle ja selvittää hänen elämänhistoriaansa. Vastaanotolla Mary alkoi kertoa tarinaansa. Häntä oli lapsena pahasti kaltoinkohdeltu, aluksi omassa perheessä ja sen jälkeen lukuisissa sijaisperheissä. Hän joutui vain 7-vuotiaana pitämään huolta pienemmistä sisaruksistaan ja pakenemaan heidän kanssaan talon ullakolle, aina kun sijaisperheen isä oli juovuspäissään aggressiivinen.

Mary kuvailee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, että se oli jatkuvaa pelossa elämistä. Hän joutui (ja samalla oppi) sivuuttamaan omat tunteensa ja tarpeensa, hän oli aina ensi sijassa olemassa muita varten. Tämä elämisen malli jatkui hänelle aikuisuuteen asti.

20 avioliittovuoden jälkeen, ja vaikka hänen lapsensa olivat jo aikuisuuden kynnyksellä, hän edelleenkin kulutti voimansa huolehtiakseen lapsistaan ja miehestään. Hän ei koskaan tullut ajatelleeksi, että hänellä olisi ollut omiakin tarpeita, ja että hän voisi huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Mary kertoi, ettei osannut sanoa kenellekään ei, hänen piti vain jaksaa.

Gabor Maté pohtii kirjassaan, mitäpä jos Maryn keho teki sitä mihin Mary ei kyennyt. Kun me emme enää kykene sanomaan ei sellaisille asioille jotka eivät meille ole hyväksi, keho tekee sen meidän puolestamme.

Lukuisat tutkimukset ovat todistaneet, että lapsuudessa koettu jatkuva toksinen stressi ja ylivirittyneessä tilassa eläminen (ACE=adverse childhood experiences eli lapsuuden haitalliset kokemukset) näkyy vahvasti aikuisuudessa kohonneena riskinä sairastua. Sairaudet eivät ole pelkästään psyykkisiä vaan myös erilaisia fyysisiä kroonisia sairauksia kuten diabetes ja muut autoimmuunisairaudet, sydän- ja verisuonisairaudet, syöpä ja pitkäkestoinen, vaikea kipu.

Toksinen stressi erityisesti varhaislapsuudessa estää aivojen ja hermoston normaalin kehittymisen, mikä taas mahdollistuu paremmin turvallisessa ympäristössä lapsuutensa eläneellä. Ja kun hermosto oppii tietyn virittyneisyyden mallin sekä neuroseption eli hermostomme ”turvatutkan” jatkuvan valveilla olon, se kuluttaa monin tavoin mielen ja kehon voimavaroja. Immuunijärjestelmän toiminta heikkenee (matala-asteinen tulehdus, neuroinflammaatio) eikä autonominen hermosto pysty toimimaan normaalisti. Näistä alkaa vähitellen seurata em. oireita ja sairauksia.

Toisaalta tiedämme, että myös näennäisesti turvallisessa ympäristössä eläneet voivat kokea lapsuudessaan asioita, joiden seurauksena heidänkin hermostoonsa jää päälle jatkuva ylivireys. Lapsi voi kokea jatkuvaa riittämättömyyttä tai huonommuutta myös sellaisessa perheessä, jossa fyysisestä turvasta (koti, ravinto ym.) pidetään hyvää huolta, mutta jossa lapselta vaaditaan liikaa.

Lapsi oppii miellyttämään, ei uskalla sanoa ei, koska muutoin hän voi joutua tärkeiden ihmisten hylkäämäksi. Näin me lapsena koemme ja ajattelemme. Emme läheskään aina opi suojelemaan itseämme, vaan opimme suojelemaan muita, itsemme kustannuksella.

Itsekin olen ollut pitkälle aikuisuuteen kiltin tytön syndroomaa poteva. Kun 35 ikävuoden jälkeen opin vähitellen sanomaan asioille ei, alkoivat myös fyysiset oireeni pikku hiljaa helpottua. Aloin jo noin 12-vuotiaana oireilla sekamuotoisella jännityspäänsärky-migreenillä, joka aikuisuuteen tullessa paheni niin, että en sietänyt enää voimakkaampaa auringonvaloa enkä tiettyjä hajusteita. Lisäksi minulla oli jatkuvia alaselkä- ja polvikipuja huolimatta aktiivisesta fyysisen kunnon ylläpitämisestä. Kun lapsia ei alkanut kuulua toiveista huolimatta, minulla todettiin myös PCO eli monirakkulaiset munasarjat.

Kun opin sanomaan ei, kehoni lopulta sai luvan päästää myös irti tästä ”ei-tilasta”. Tulin jopa raskaaksi 38-vuotiaana ilman aiemmin tarvittuja hormonihoitoja. Minulla ei ole ollut enää migreenejä 15 vuoteen, muita hetkellisiä kiputiloja enää silloin tällöin. Tämä prosessi ei ole todellakaan tapahtunut sormia napsauttamalla, vaan se on kestänyt vuosia ja vaatinut monen tasoista ymmärrystä ja kasvua. En tälläkään hetkellä ole täysin terve, mutta en koe olevani sairaskaan, vaikka omistan useamman diagnoosin.

Lääkäri Lissa Rankin on todennut: ”Kehosi ei ole terveytesi perusta. Se ennemminkin ilmentää kaikkea sitä, mitä olet elämässäsi kokenut.”

Minulle terveys tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että olen oppinut olemaan yhä enemmän itseni puolella ja kuuntelemaan sydämeni ääntä. Olen oppinut hyväksymään keskeneräisyyteni ja epätäydellisyyteni ja sitä kautta myös näkemään ympäristönikin hyväksyvämmin. Vaikka kehoni ei eri mittareiden mukaan ole ”täydellinen”, kunnioitan sitä juuri sellaisena kuin se nyt on. Tunnistan paremmin synnynnäiset hermostoni piirteet. Pyrin ymmärtämään sen, että olen elämässäni joka hetki tehnyt parhaani olemassa olevilla voimavaroillani. Ja kun sanon jollekin muulle asialle tarpeen mukaan ei, minun on helpompi sanoa itselleni kyllä. Se jos mikään lisää omaa voimaani ja auttaa kehoani voimaan paremmin!

LUKUSUOSITUS: Kehon viisaat viestit

Kirja käsittelee stressin ja traumaattisten kokemusten yhteyttä erilaisiin kiputiloihin ja toiminnallisiin oireisiin.
Kirjassa tarkastellaan myös liikunnan roolia hyvinvoinnissa sekä muun muassa kroonisen väsymysoireyhtymän ja pitkittyneen koronataudin hoitoa.
Kehon kuuntelun lisäksi kirja ohjaa työstämään oireisiin liittyviä tunnereaktioita.

Voit tutustua kirjaan ja tilata sen TÄÄLTÄ.

Tekstissä on otteita vanhasta kirjoituksestani Uudistuva terveydenhoito -blogista.

Artikkelikuva: Depositphotos

Suomenkielisiä lukusuosituksia:

Palomäki, K. & Siira, J. (2022): Kehon viisaat viestit (Kirjapaja). Kirja löytyy esim. äänikirjapalveluista.

Palomäki, K. (2020, äänikirja): Elämää voi aina parantaa (Otava).

Burke-Harris, N. (2023, uusi painos ilmestyy loppuvuonna, saatavilla kirjastoista): Syvälle ulottuvat juuret (Basam Books).

Rankin, L. (2023): Terveeksi mielen voimalla (Viisas elämä).

Miksi hankaliin ihmisiin kannattaa suhtautua myötätuntoisesti – ja miten se edes on mahdollista?

Kirjoittaja Joni Ihalainen on meditaatio-ohjaaja sekä Aloitameditaatio.fi -sivuston ja videokurssin perustaja. Hänen intohimonansa on kertoa meditaatiosta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja käytännönläheisesti sekä tarjota parhaat keinot meditaation onnistuneeseen aloittamiseen.

Meidän voi olla vaikea nähdä järkeä myötätunnossa haastavia ja epämiellyttäviä ihmisiä kohtaan. Ainakin asia oli näin omalla kohdallani. Tälle on kuitenkin hyvät perustelut. Otetaan näistä neljä lähempään tarkasteluun:

1. Negatiivinen suhtautuminen haittaa lopulta eniten itseämme

Jos tunnemme toista kohtaan esim. suuttumusta tai katkeruutta, se on kuin myrkyllinen painoreppu, jota kannamme. Se vie energiaa ja tilaa. Se vaikuttaa negatiivisesti terveyteemme ja hyvinvointiimme. Ei ole lopulta väliä, onko se oikeutettua vai ei. Se on silti meille pahaksi. Myötätunto (huom. compassion, ei empathy) sen sijaan on tutkitusti yksi parhaimmista tunteista meille, jota voimme tuntea. Sillä on merkittäviä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.

2. Pystyt reagoimaan taitavammin, kun sinua ärsyttää

Kun pystyt suhtautumaan hankalaan ihmiseen myötätuntoisesti, hänen negatiivinen valtansa sinuun vähenee huomattavasti. Hän ei pysty enää samalla tavalla pääsemään ihosi alle ja pilaamaan päivääsi. Valta on enemmän sinulla. Itsekeskeisyyden sijasta voit suhtautua toiseen ymmärtäväisemmin, mikä mahdollistaa viisaamman toiminnan tilanteessa. Huom! Myötätuntoinen suhtautuminen ei tarkoita omien tarpeiden tai rajojen unohtamista.

3. Hankalat ihmissuhteet voivat muuttua paremmiksi

Meillä kaikilla on hankalia ihmissuhteita elämässä, joista ei voi päästää irti. Silloin niitä kannattaa muuttaa paremmaksi. Edellä mainittu taidokkaampi reagointi, myötätunto ja aito välittäminen mahdollistavat uudenlaisen toiminnan hankalissa ihmissuhteissasi. Se ei takaa mitään, mutta avaa täysin uusia mahdollisuuksia.

4. Saat tehokasta myötätuntoharjoitusta

Myötätunto on tutkitusti harjoitettava taito. Kun yrität tietoisesti suhtautua haastaviin ihmisiin myötätuntoisesti, tämä harjoittaa erittäin tehokkaasti ns. ”myötätunto -lihasta”. Harjoittelun myötä myötätunnosta tulee yhä
useammin oletustapasi suhtautua ja reagoida. Siinä voittaa sinä sekä muut.

Miten on mahdollista olla myötätuntoinen haastavia ihmisiä kohtaan?

Kaikki yllä oleva kuulostaa hyvältä paperilla, mutta entäs käytäntö? Millä keinoin voi olla myötätuntoinen ihmisiä kohtaan, jotka ovat epämiellyttäviä, hankalia tai ovat jopa satuttaneet? Yritä noudattaa näitä viittä periaatetta, niin se tulee mahdolliseksi:

1. Sisäistä yhteinen ihmisyys

Mindfulness ja meditaatio näyttävät meille kiistattomasti, kuinka suuri valta menneisyydellämme on meihin. Nämä menneisyydestä opitut ”mielen kaavat” määrittävät kuinka ajattelemme, tunnemme ja toimimme. Suurin osa näistä on tullut meihin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistamme, ja emme ole oikeasti voineet vaikuttaa paljoakaan siihen, mitä mielemme on sieltä oppinut.

Nyt avainasia on ymmärtää, että tämä sama asia pitää paikkaansa joka ikisen ihmisen kohdalla. Olemme kaikki samassa veneessä.

Toinen avainasia on ymmärtää, että joka ikinen ihminen on pohjimmiltaan samanlainen. Jokainen haluaa olla onnellinen ja välttää murhetta. Ja jokainen meistä pyrkii parhaansa mukaan tähän tavoitteeseen niillä eväillä, mitkä meille on annettu. Joka kaikkein ärsyttävinkin tyyppi yrittää parhaansa sillä mielellä, millaiseksi hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on sen muokannut.

Kukaan ei ole kolmevuotiaana itse valinnut, millainen aikuinen hänestä tulee.

2. Yritä parhaasi kuvitella toisen todellisuus ja menneisyys

Yritä laittaa itsesi toisen saappaisiin tapahtuneessa tilanteessa, kun toinen on toiminut haitallisesti. Ehkä hän häpeää tai pelkää ja yrittää suojella itseään jotenkin? Ehkä häntä on satutettu tai laiminlyöty syvästi lapsuudessa tai nuoruudessa? Erittäin usein, jos toinen ihminen satuttaa, hän itse elämässään on kokenut paljon murhetta ja kipua. Hänellä ei todennäköisesti mene hyvin, vaikka hän voi osatakin piilottaa sen taitavasti.

Hurt people hurt people. – Rick Warren

3. Aloita helposta päästä

Myötätunto on harjoitettava lihas. Älä suoraan lähde nostelemaan ns. ”suuria painoja” ja yritä olla myötätuntoinen henkilöä kohtaan, joka on todella satuttanut sinua. Aloita ihmisistä, jotka esimerkiksi hieman ärsyttävät. Pikkuhiljaa siirry vaikeampiin kohteisiin.

4. Ole kiltti ja kärsivällinen itseäsi kohtaan

Tämä ei ole helppo asia. Anna itsellesi aikaa ja ole aidosti tyytyväinen itseäsi kohtaan, jos edes yrität! Teet hienoa ja tärkeää asiaa.

5. Harjoittele myötätuntoa meditaation avulla

Myötätuntomeditaatio (Tonglen) on erittäin voimakas harjoitus ja yksi tehokkaimpia tapoja harjoittaa myötätuntoa. Jo muutaman viikon säännöllinen harjoittelu tekee merkittävän eron. Toinen tapa harjoittaa myötätuntoa on tehdä sitä hyväntahtoisuusmeditaation (Metta) yhteydessä.

Aloita harjoittelu tänään

Valitse tänään joku haastava ihminen elämästäsi ja sovella yllä olevia vinkkejä. Muuten todennäköisesti nämä asiat unohtuvat. On käsittämätöntä, kuinka suuren positiivisen vaikutuksen myötätunnon tunteminen ihan kaikkia kohtaan, tekee ympäristöösi sekä sinun omaan onnellisuuteesi ja hyvinvointiisi. Myötätunto on supervoima.

Tunteiden piilottaminen ei tee sinusta kilttiä ihmistä – vaan luultavasti ahdistuneen ja onnettoman

Kaikilla ihmisillä on tunteita. Myös heillä, jotka eivät näytä tunteitaan. Moni kokee, että aikuisten maailma on niin korrektia, että yritetään jopa esittää, ettei tunteita olisi. Tästä syystä moni jopa häpeää tunteitaan; sitä, että tuntee niin paljon ja voimakkaasti – kuten Kamala luonnon kettu.

Yritämme esittää niin kovasti korrektia ja aikuista, että emme kehity lainkaan tunnetaidoissa. Lapsena meille on ehkä sanottu, että pitää olla ”kiltti” tai ”pitää käyttäytyä hyvin” tai ”mene omaan huoneeseesi rauhoittumaan”, millä on yritetty sanoa, että tunteita ei saa näyttää julkisesti – varsinkaan niitä hankalia tunteita.

Kun jatkuvasti saa palautetta siitä, että tunteet ovat yksityisiä, salassapidettäviä ja piilotettavia, opimme ajan kanssa esittämään, ettei tunteita olisi. Saatamme saada jopa itsemme uskomaan, että emme tunne mitään. Aikuisten maailmassa se voi äkkiseltään tuntua hyvältä asialta: töissä on kyse asioista, ei tunteista. Se on helppoa. Kunnes. Tunteet alkavat pakkautua sisäämme. Eikä meillä ole lopulta enää keinoja tai taitoja käsitellä sisällä olevaa möykkyä. Esimerkiksi ahdistus on ns. tunteiden tiivistymä, jossa on vaikea enää erotella tunteita toisistaan tai ymmärtää, mitkä ajatukset ovat tunteiden värittämiä.

Kun tunteita ohittaa pitkään, menettää myös yhteyden omiin tunteisiin. Voi olla tilanne, että jos joku kysyy, että ”miltä sinusta tuntuu”, ei enää osakaan vastata. Ei vain yksinkertaisesti tiedä. Eikä varsinkaan osaa kertoa siitä muille. Ja se on ihan luonnollista, jos ei ole saanut harjoitella tunnetaitoja.

Otaksun, että aikuinen pelkää näyttää tunteitaan, koska ainoa tunteiden näyttämisen malli saattaa olla se, kun tunne purkautuu hallitsemattomasti. Valitettavasti on hyvin luonnollista ja tavallista, että niin käy, jos on pitkään pakannut tunteita sisäänsä. Kukaan ei kestä loputtomiin sellaista painekattilaa. Mutta tunteiden kanssa eläminen ja niiden näyttäminen on paljon muuta kuin hallitsematonta tunteenpurkausta. Se voi olla esimerkiksi:

Tunteen tunteminen: Tunnen, koska olen ihminen – Ihminen ei voi valita, milloin ja millainen tunne tulee koettavaksi. Sen sijaan jokainen meistä voi ottaa tunteen vastaan ja tehdä havaintoja: miltä tunne tuntuu kehossa, millaisia ajatuksia siitä seuraa, millaisia kehollisia reaktioita tunne saa aikaan? Voimme sanoa sisuksissamme tunteelle: ”Tervetuloa, kuulen ja kuuntelen!” Kun tunne nousee koettavaksi, se on merkki siitä, että olet elossa ja olet ihminen.
Tunteen tiedostaminen: Kun huomaan tunteen, tutkin sitä mielenkiinnolla – Pelkkä tunteen nimeäminen jumppaa aivojasi niin, että voit kehittyä tunteidesi kanssa. Sitten voit lempeästi hengitellä rauhassa kehossa olevaa tunnetta, antaa sen olla ja tutkia sitä kuin salapoliisi. Voit huomata, että tunne saa aikaan ajatuksia, ja kun huomaat ajatuksia, voit sanoa itselle mielessäsi ”ajatuksia” – ja antaa niiden sitten mennä.
Tunteen näkyminen: Keho reagoi tunteeseen, joskus myös näkyvästi – Tunne voi tulla näkyväksi monin eri tavoin kehossasi. Jännitys voi tärisyttää kehoa, viha saattaa saada punan kasvoille, tai suru saattaa tuoda kyyneleet silmiin. Voi olla, että keho reagoi tunteeseen nopeammin kuin mieli. Huomaat olevasi järkyttynyt, surullinen tai pettynyt vasta kun keho reagoi. Silloin auttaa, kun kertoo muille tunteesta. (ks. seuraava kohta) Tunnereaktiota ei tarvitse hävetä. Se tekee sinusta ihmisen.
Tunteen kommunikoiminen: Uskallan tuntea, tutkia tunnetta ja kertoa siitä muille – Sen jälkeen kun hyväksyy omat tunteensa ja uskaltaa tunnustella niitä, nimetä ne ja tutkia tunteitaan kuin salapoliisi, on mahdollista oppia kommunikoimaan tunteistaan myös muille ilman tunteeseen reagoimista. Huomaa, että tunteen kommunikoiminen ei tarkoita sitä, että oksentaa oman olonsa toisen päälle tunteen vallassa. Tunteen vallassa ei koskaan pysty käymään järkevää keskustelua, koska tunteen vallassa aivot huutavat hoosiannaa.

Jos haluamme olla onnellisia – tai nykyään voisi toivoa vaikka vaatimattomammin, että olisi vain vähemmän ahdistunut – tuntemista pitää harjoitella. Lapsille sitä kannattaa opettaa pienestä pitäen, mutta aikuisenkin on opeteltava tunnetaitoja, jos ei aiemmin ole siihen saanut oppeja! Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella. Eikä aikaista.

Koska tunnetaidot ovat onnellisuuden pohja, olemme tehneet lapsille (ja lapsenmielisille aikuisille!) Kamala luonnon kanssa Tunnetaitokortit lapsille. Tutustu Tunnetaitokortit lapsille -korttipakkaan TÄSTÄ.

Pienikin muutos omassa ajattelussa voi helpottaa stressaantunutta oloa – Kokeile tätä vinkkiä

Tuntuuko tutulta, että oman mielesi puutepuhe alkaa jo heti aamulla, ennen kuin ehdit edes pyyhkiä unirähmiä silmäripsistäsi? Liian vähän aikaa, rahaa, elämää helpottavia vempaimia, pätevyyttä, kyvykkyyttä, hyvinvointia sekä sitä, tätä ja tuota. Eikä tuo ´liian vähän´ ole välttämättä lainkaan suhteessa siihen, mikä asian todellinen laita on.

Ajanpuute lienee yleinen ja meille useimmille yhteinen aamustressin aiheuttaja, kun alamme miettiä, mitä kaikkea päivän aikana onkaan ehdittäväksi. Ja vaikka miten ehtisi, niin kaikkea ei kuitenkaan. Eikä puute ajasta aina jää vain aamuihin, vaan on usein kokoaikainen ja kiusallinen seuralaisemme.

Kun ajattelemme kiirettä ja puhumme siitä, mieli uskoo meillä todella olevan kiire. Ja kun olemme toistaneet samaa puutepuhetta usein jo vuosia, kiireen tunne on juurtunut tiedostamattomaan mieleemme vahvaksi itseään toteuttavaksi uskomukseksi. Tunne saa stressihormonit jylläämään kehossamme ja kiireen tuntu lisääntyy entisestään. Sittenpä kohta jo uupumuskin kiirii kintereillämme.

Erään oman juttunsa eteen pitkäjänteisesti ja paljon tehneen tuttavan ajatus, että uupumus ei johdu paljosta tekemisestä, vaan siitä että ottaa kantaakseen ulkoa tulevia paineita, on sekin pohtimisen arvoinen. Ulkoisten paineiden kantamisen seurauksena kasvanut tunne, ettei enää ohjaa itse ollenkaan omaa tekemistään, ei ehdi eikä riitä, lienee varmasti yksi syy uupumukseen.

Oma egomme on myös varsin vahva ulkoa luotujen paineiden ylläpitäjä. Kiire onkin hyvin usein juuri egomme ehdottelemaa oman arvomme pönkitystä: ”Olen tärkeä ihminen, kun minulla on niin paljon kaikkea, ja minua tarvitaan kaikkialla.”

Kiireisenä pysyminen voi olla myös keino väistää ja paeta epämiellyttäviä tunteita ja ehkä vaikealta tuntuvia tilanteitakin, tosin monin tavoin hyvin huono sellainen.

Toki niinkin voi olla, että maailmassa on vain hurjan paljon ihania ja kiinnostavia asioita, joita haluaisi kokeilla ja tehdä. Tätä selitystä tarjoilen itselleni usein, kun löydän itseni valittamassa ajan niukkuutta. Tilanne edellyttää silloin valintoja. Ehkä kipeitäkin sellaisia.

Olkoot syyt puuteajatteluun, mitkä ikinä, jatkuva kiireen tunne ei tee hyvää mielellemme eikä elimistöllemme. Krooninen stressihormonien liikaeritys on terveydellemme tuhoisaa.

Mielikuvat, tunteet ja puheet ajan niukkuudesta voi korvata runsausajattelulla.

Voit rauhoittaa hengitystäsi ja toistella mielessäsi tai ääneen yksinkertaista ajatusta, että ”aikaa on”, tai ”hyvin ehtii”. Aikaa on aivan tarpeeksi kaikkeen tärkeään ja merkitykselliseen, muun voi unohtaa.

Äkkiseltään noinkin pieneltä tuntuvan ajatusmuutoksen rauhoittava voima on suunnattoman suuri. Olen itsekin harjoittanut puuteajatusten korvaamista kyseisillä ilmaisuilla jo kauan ja se todella tepsii.

Koko alkuvuoteni, aivan näihin päiviin saakka, oli varsin tekemisen ja reissaamisen täyteinen. Matkasin maatamme ristiin ja rastiin valmentamassa ja siinä ohessa kirjoitin kirjaani ja vähän muutakin. Intohimoyrittäjänä olin todella kiitollinen kaikista mielenkiintoisista ja riemullisesti haastavista projekteista ja toimeksiannoista, mutta tiedostin samalla, että niitä oli kertynyt yhteen ryppääseen ja yhdelle tyypille hitusen liikaa. Toivon, että opin ja viisastuin edes vähän tulevaa ajatellen.

Tiedostin myös sen, että jos alan murehtia ja stressata tilannetta, niin sittenpä vasta lirissä ollaankin. Otin kalenterin ja ajankäytön suunnittelun käyttöön päänsisäisen kaaoksen ennaltaehkäisemiseksi ja sitten päätin vain keskittyä kulloiseenkin tehtävään sille varatulla ajalla.

Lisäksi toistelin itselleni, että ”hengitä, hengitä, hengitä”, mikä päätyi erääseen laulutekstiinikin. Muistuttelu sai siten kumppanikseen myös melodian, jota sitten lauleskelin moninaisissa käänteissä.

Harjoitan näitä ajatustenkääntötemppuja toistelemalla kaikkia mainitsemiani yksinkertaisia ja helposti muistettavia ilmaisuja etenkin aina silloin, kun huomaan kehossani epämiellyttävää ylivirittyneisyyttä ja kiireen tuntua ja kun unikaan ei oikein suostu tulemaan.

Suosittelen sinuakin kokeilemaan. Voit keksiä mielin määrin myös aivan omia ajanpuutetta ja kiirettä korvaavia, rauhoittavia ajatuksia.

Puuteajattelun korvaamisesta runsausajattelulla voit lukea enemmän kirjastani, jonka voit tilata tästä

ADHD ja erityisherkkyys eivät aina näy ulospäin – Tarvitseeko omia erityispiirteitään piilotella?

Olemme murun kanssa puhuneet usein siitä, kuinka harva tietää piirteistämme. Murulle sanotaan vähän väliä ”ai sulla on ADHD, et vaikuta yhtään siltä.” Ja suurin osa minun kavereista, tutuista ja lähipiiristä taisi kuulla erityisherkkyydestäni luettuaan sen ensimmäisestä kirjoituksestani.

Jos kysyisin vaikka minun opiskelukavereiltani, että olenko heistä vaikuttanut erityisherkältä -vastaus aika varmasti olisi, että en.

Mistä tämä johtuu? Miksi herkkyyttä, ominaisia synnynnäisiä piirteitä piilotellaan ja miksi niistä ei haluta puhua? Tässä meidän ajatuksia aiheesta:

Erilaisten piirteiden huomaaminen ja tiedostaminen ottaa oman aikansa

Hyväksyin ja opin tiedostamaan herkkyyden itsessäni vasta aikuisena. Ennen sitä sille ei ollut turvallista tilaa. Siihen asti olin pitänyt itseäni vähän outona ja jostain syystä vaan erilaisena. Ajattelin, että lapsuuden kokemukset ovat tehneet minusta tällaisen ja vaan puskin sekä suoritin ollakseni enemmän samankaltainen kuin muut. Olin rakentanut itselleni vahvan suojakuoren ja tunsin ja oikeastaan tunnen edelleen, ettei minua ole todella tuntenut kokonaan, kuin muutama ihminen koko elämäni aikana. Sitten väsyin tähän kaikkeen ja lopetin. Aloin keventämään panssareitani. Tapasin samankaltaisia, törmäsin erityisherkkyydestä kertoviin teksteihin ja vihdoin ymmärsin. Muru taas sai diagnoosin teini ikäisenä ja haasteille löytyi selitys. Ei tarvinnut pinnistellä tai peitellä jatkuvasti. Oireet ja tunteet tasaantuivat ja elämä helpottui.

Kukaan ei halua leimaa

Kun asialle annetaan nimi tulee mukana usein myös leima. Leiman myötä tulee ennakkokäsitykset ja tuomitseminen. Ja varsinkin ennen omaa sisäistä hyväksyntää nuo leimat voi tehdä pahaakin jälkeä. Piilottelu on siis tapa suojautua. En ole yhtä kuin erityisherkkyys, mutta herkkyys on osa minua ja minun herkkyyteni on ainutlaatuinen. Samoin kumppanini ADHD. Synnynnäisten ominaisuuksien tiedostaminen ja hyväksyminen on äärimmäisen helpottavaa. Tiedostamisen myötä itseensä tutustuminen, ymmärtäminen ja elämä yhteydessä muihin, niin vapaalla kuin työelämässä on ollut paljon helpompaa ja antoisampaa -meillä molemmilla.

Aina ei jaksa selitellä itseään

Ja arvaa mitä, ei tarvitse! Piirteet ilmenevät kaikilla uniikisti, niin erityisherkkyydessä, kuin ADHD:ssakin, vaikka yhdistäviä tekijöitä löytyykin. Herkkä voi siis olla sosiaalinen, vahva, rohkea ja aikaansaava, eikä nämä poista herkkyyttä. ADHD:n omaava ihminen ei aina ole ylivilkas tai arvaamaton, joka ei malta pysyä paikoillaan tai kuunnella.

Monesti piirteet ei näy ulospäin muille ihmisille välttämättä mitenkään, mutta ne tuntuvat ja ilmenevät ihmisen sisäisessä kokemuksessa päässä, sydämessä ja koko kehossa. Piirteiden ilmeneminen vaihtelee myös eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa eritavalla päivästä ja hetkestä riippuen.

Huomioi myös se, että hyvin harva ihminen viettää kanssasi niin paljon aikaa, että näkisi ja tuntisi sinut monipuolisesti erilaisissa tilanteessa. Oikeastaan
vaan ne lähimmät. Muista, että sinä tunnet parhaiten itsesi. Muiden tulkinta sinusta perustuu aina heidän omiin kokemuksiin.

Olen itse kokenut, että olen ”epätyypillinen erityisherkkä” elämyshakuisuuden, muiden ominaisuuksien ja omien kokemuksieni vuoksi, jotka tietysti ovat vaikuttaneet siihen kuka olen tänä päivänä. Erityisherkistä noin 70% on introverttejä ja loput 30% extroverttejä.

Murulla taas piirteet ovat sellaisia ja oireet ovat niin hyvin hallinnassa, että hänet pitää todella tuntea ja viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, että ADHD kirjon piirteitä oppii huomaamaan.

Jakaminen lisää ymmärrystä

Koemme kuitenkin, että erityisherkkyys ja ADHD ovat niin iso osa sitä mitä me olemme, että lopulta on parempi, että ne tiedostetaan ja jaetaan. Se lisää ymmärrystä, joka taas lisää parhaassa tapauksessa hyväksyntää, niin parisuhteessa, lähipiirissä, kuin isommassakin kuvassa.

Mikään piirre tai ominaisuus ei tee toisesta ihmisestä huonompaa tai parempaa. Itsetuntemus on mielestäni hyvän ja oman näköisen elämän perusta. Itseensä tutustuminen on kokoelämän herkkä prosessi ja matkan aikana erilaiset kanssa kulkijat tuovat siihen oman osansa. Joku toinen voi saada oivalluksia omaan elämäänsä sillä, että toinen jakaa palan omastaan.

Olen pohtinut, että ehkä juuri tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin todella on, kuljettaa kaksi samankaltaista toistensa luo.

Mitä mieltä olet?

Oletko sinä peitellyt osaa itsestäsi, koska et ole kokenut olevasi hyväksytty?