Avoimuus ihmissuhteissa on tärkeää, koska mitä sulkeutuneempia olemme, sitä enemmän joudumme tekemään tulkintoja toisistamme. Emme toki voi täysin välttää oletuksien syntymistä, mutta sanat ovat tärkein, joskaan ei ainoa väylä toisen ihmisen mieleen. Myös kehonkielellä, katseilla ja tavalla ottaa toinen huomioon on suuri merkitys tunneyhteyden syntymisessä. Tunneyhteydellä tarkoitetaan tilaa, jossa voimme kokea olevamme samaan aikaan itsemme ja toisen puolella, vaikka olisimmekin eri mieltä.
Hyvän ihmissuhteen merkki ei olekaan se, että pitäisi olla kaikista asioista samaa mieltä, vaan se että suhteessa valitaan olla erimielisyydestä huolimatta. Riidan ei tarvitse milloinkaan erottaa, se voi auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin. Jos on kasvanut ympäristössä jossa tunteet on koettu vaaralliseksi voi olla, että oma mieli on tottunut välttelemään erityisesti hankalia tunteita ja tilanteita. Ikävä kyllä se saa ihmiset etääntymään toisistaan.
Omaan itseen ja omiin tunteisiin tutustuminen ei ole koskaan myöhäistä. Voimme opetella tunteiden tunnistamista ja tunnesäätelyä kaikissa ikävaiheissa. Ihmissuhteisiin voi aina vaikuttaa vahvistavasti. Väkisin ei kuitenkaan voi yrittää ja joskus on paikallaan lopettaa suhde, jota ei saada toimimaan yrityksistä huolimatta. Meillä on oikeus valita seuramme. Tunteisiin tutustuminen ei kuitenkaan ole tärkeää vain siksi, että pärjäisimme muiden ihmisten kanssa paremmin, se nimittäin auttaa meitä tulemaan myös itsemme kanssa läheisemmäksi ja silloin on mahdollista olla paremmin myös muille ihmisille näkyvä.
Tiina-Emilia Kaunisto on tietokirjailija ja työelämän erityisasiantuntija. Hänen kolmas tietokirjansa Se ei johdu sinusta käsittelee vähättelyä työelämässä. Työkseen Kaunisto edistää empaattista, monimuotoista ja perheystävällistä työelämää.
Monilla työpaikoilla ymmärretään epäasialliseksi käytökseksi, jos työyhteisössä joku haukkuu kollegansa kovaan ääneen sekä nöyryyttää häntä avoimesti. Näkyvään kyykyttävään käytökseen myös odotetaan yleensä esihenkilöltä tai muilta kollegoilta puuttumista.
Samaan aikaan työyhteisöissä saattaa unohtua, etteivät aikuiset töni tai heitä hiekkaa silmiin, kuten lapset, eivätkä siten toimi aina suoraan ja näkyvästi, kun he haluavat latistaa toista. Koska pelissä on oma toimeentulo ja urakehitys, moni ymmärtää hyvin, että mitätöinti on kannattavampaa hoitaa hienovaraisemmin.
Omia väheksyviä mielipiteitä ei tarvitse huutaa toiselle – ne pystyy välittämään toiselle myös piilotetummin. Jos työyhteisön jäsen osoittaa omat vähättelevät mielipiteensä toiselle ilmeillään, eleillään tai nauramalla, hiljentämällä, ohittamalla tai ulossulkemalla sekä puhumalla pahaa selän takana, voi olla, ettei näitä tekoja tunnisteta henkiseksi väkivallaksi.
Vähättelevä käytös ei ole aina tahallista. Joku työyhteisöstä ei vain syystä tai toisesta arvosta työtoveriaan, mikä näkyy hänen käytöksessään. Hän ei välitä tietoa työtoverilleen, jonka ohittaa eri tilanteissa. Voi olla, että hän myös puhisee muille, miten epäpätevä tai ikävä työtoveri on.
Valitettavasti mikään näistä edellä kuvatuista teoista ei ole kuitenkaan pientä ja harmitonta. Se, että kaikissa näissä tilanteissa on kyse suorasta tai epäsuorasta henkisestä väkivallasta, saattaa unohtua tilanteessa mukana olevilta.
Koska vähättely jää työelämässä usein näkymättömiin, halusin kirjoittaa aiheesta kirjan. Se ei johdu sinusta – Vähättelyn historia työelämässä (Avain 2021) sanoittaa tätä ilmiötä ja antaa apua mitätöivän käytöksen tunnistamiseen. Kirja myös valottaa, miksi työelämässämme piilottelee edelleen syrjintää – joka sekin usein jää eri tilanteissa tunnistamatta.
Monet tunnistavat vähättelyn, ja olen saanut paljon palautetta vierailtuani eri medioissa kirjani julkaisun jälkeen. Moni on halunnut kertoa tarinansa tai kannustaa minua jatkamaan aiheesta puhumista.
Vähättely ja mitätöinti ovat aina hienovaraista vallankäyttöä, jonka avulla työyhteisön jäsen voi osoittaa toiselle, että hän on jollain lailla vähempiarvoinen tai huono. Henkinen väkivalta voi aiheuttaa sen kohteeksi joutuneelle hyvin monenlaisia henkisiä tai fyysisiä oireita, kuten esimerkiksi masennusta, ahdistusta, paniikkioireilua, lamaannusta, unettomuutta, selkäsärkyjä tai vatsakipuja. Kyse on siis varsin vakavasta ja työkykyä verottavasta ilmiöstä työelämässä.
Susanna Ahvalo on luokanopettaja, riippuvuuksien kokemusasiantuntija, mindfulness-ohjaaja sekä Positiivisen psykologian valmentaja PPC®. Erikoisosaamisena hänellä on mindfulness ja addiktiot. Susannan ohjauksen ja valmennuksen keskiössä on positiivinen psykologia, eli kiinnostus siihen, kuinka ihminen löytää kukoistuksensa ja tiedostaa voimavaransa. Susannalla on yritys nimeltä Onnellisuuspaja.
Vastoin yleistä uskomusta, addiktiivisen käyttäytymisen lopettaminen ei ole kiinni siitä, etteikö ihminen tietäisi, mitkä sen haitat ovat. Emme voi ratkaista tunnetason ongelmaa älyllisellä tasolla. Olen kokenut tämän hyvin omakohtaisesti. Myös minä olen luullut, että päihteiden käyttöni oli jollain tavalla älystäni kiinni.
Ihmiselle on ominaista välttää epämukavuutta ja hamuta mukavuutta. Mitä nopeammin saamme mielihyvää, sitä paremmin sen muistamme. Muun muassa tähän perustuu addiktiivinen käytös. Haastavuuden pakeneminen ja nopeiden kiksien hakeminen ei ole vähentynyt mihinkään toipumiseni myötä. Olen käyttänyt päihteitä, syönyt sokeria, tehnyt liikaa töitä, shoppaillut, pelannut, ripustautunut ihmissuhteisiin ja niin edelleen. Pienetkin käsittelemättömät asiat ovat kasvaneet sisälläni kerrostalon kokoisiksi tämän välttelyn kautta.
Minulle on selvinnyt, että vaikka en pääse välttämättä ikinä eroon addiktioihin taipuvaisesta mielestä, olen itse vastuussa siitä, kuinka siihen suhtaudun ja kuinka paljon annan sen hallita elämääni. Haastavien tunteiden kohtaamisen harjoittelu on ollut tämän prosessin tärkeimpiä elementtejä.
Olen pantannut ja tukahduttanut varsinkin hylätyksi tulemisen pelkoani ja sitten kun joku tämän pelon liepeillä oleva asia on tullut eteen, koko paketti on aktivoitunut. On tarvittu koko ajan enemmän ja enemmän ja vahvempia ja vahvempia keinoja siihen, että olen saanut pidettyä käsittelemättömien tunteideni rantapallon vedenpinnan alla. Kun olen laskenut käteni irti pallosta, se on sinkoutunut hallitsemattomasti korkeuksiin. Näin on tarvittu taas enemmän voimaa haastavan tukahduttamiseen ja siten seuraavan kerran tunnemyrsky on ollut taas vahvempi.
Miten sitten olen lähtenyt tutustumaan sisäiseen epämukavuuteeni? Olen lähtenyt harjoittelemaan haastavien tunteiden ja tuntemusten toivottamista tervetulleiksi mahdollisimman nopeasti, kun niitä ilmenee. Parhaaksi avuksi on osoittautunut RAIN-meditaatio. Meditaatiossa edetään seuraavasti:
Recognize / Huomaa
Tuo mieleen joku sinulle haastava tilanne. Se voi olla esimerkiksi joku pieni konflikti läheisen ihmisen kanssa tai esimerkiksi saamasi epämukava viesti. Kun tuot mieleen tämän tilanteen, tarkastele sitä mielessäsi mahdollisimman elävästi. Anna tilanteen aueta mieleesi kuvina, ääninä, tunteina ja kehon tuntemuksina.
Allow / Salli
Onko mahdollista sallia haastavien tunteiden ja kehon tuntemusten nousta?
Investigate / Tutki
Mitä tunteita huomaat? Huomaatko tunteiden taustalta tarpeita, jotka eivät ole täyttyneet? Missä tunteet tuntuvat kehossa? Onko mahdollista hengityksen avulla pehmentää kyseisiä kehon kohtia? Kun nimeämme tunteita, tutkimme niiden taustalla olevia täyttymättömiä tarpeita ja löydämme niiden asuinpaikan kehosta, tunteet alkavat pikkuhiljaa hellittää. Ne tulevat kuulluiksi.
Nurture / Itsemyötätuntoa
Kuinka haluaisit lohduttaa itseäsi tässä haastavan äärellä? Mitä sanoisit hyvälle ystävälle vastaavassa tilanteessa? Itsemyötätunto voi ilmetä lempeinä sanoina. Se voi olla myös kosketusta, käden asettamista rintakehän päälle tai vaikka posken lempeää silittämistä. Emme koe haastavia tunteita siksi, että olemme jollain tapaa vääränlaisia. Epämukavuus liittyy siihen, että olemme ihmisiä. Tarkoituksena ei ole mitätöidä, vaan normalisoida.
TOIMITUKSEN VINKKI: Tunnista tunteesi ja opi ymmärtämään itseäsi paremmin
Miten tunnistan tunteeni? Miten syventää yhteyttä tunteisiin? Miten tunnetaitoja voi harjoitella?
Ymmärrä tunteitasi -korttien avulla voi oppia tutkimaan uteliaasti ihmisen kiehtovia ja joskus rankastikin ravisuttelevia tunteita myötätuntoisin silmin. Tunnetaitokortit sopivat sekä aikuisille että tunnetaidoista kiinnostuneille nuorille.
Kirjassa sankaritar saa kuulla olevansa kuolemansairas. Aikaa ei ole enää pitkään. Jokin hänen sisällään herää ja hän luopuu nöyrän hissukan roolista ja alkaa sanottaa muille sitä, mitä oikeasti ajattelee. Hän alkaa tehdä kaikkia niitä juttuja, mistä on salaa haaveillut. Elää juuri niin kuin hänen sisimpänsä haluaa. Tieto ajan rajallisuudesta voimistaa elämän liekkiä.
Myöhemmin selviää, että diagnoosi oli väärä, mutta sankarittaren elämä on nyt pysyvästi uusilla kiinnostavammilla urilla. Hän on ravistanut päältään muiden asettamat pölyiset odotukset ja typeriksi kokemansa velvollisuudet ja ELÄÄ. Elää niin kuin hänestä oikealta ja hyvältä tuntuu.
Kaikki muutoksen mahdollisuudet olivat olleet koko ajan hänessä, mutta tarvittiin rajallisuuden kipinä, jotta hän otti oman voimansa käyttöön ja teki elämästään itsensä näköisen. Noin vain, yhdessä yössä.
Ajan arvokkuuden kirkastuminen, hetkiin rohkeasti tarttuminen ja ohjaksien ottaminen omasta elämästä on usemmankin kirjan ja leffan aihe. Aiemmin itsensä ympäristön valamiin muotteihin itsensä mukauttaneet ihmiset alkavat yhtäkkiä elää turhia pelkäämättä ja muiden arvioista piittaamatta. Omien arvojensa mukaisesti.
Kukahan minä olen kaikkien suojakerrosteni alla? Yritänkö mukauttaa itseäni ”oikeanlaisena” olemisen muottiin. Määrittelenkö itseäni sen mukaan, millaisena kuvittelen tulevani hyväksytyksi? Skannailenko ympäristön odotuksia ja toiveita ja yritän vastata näihin oletettuihin odotuksiin. Kelpaanhan? Olenko oikeanlainen? Riitänkö?
Venyn ja kutistun tilanteen mukaan. Omat tarpeet ovat kuin muovailuvahaa.
Onneksi muutos on aina mahdollinen. Ja vaikkei ihan yhdessä yössä, niin pikkuhiljaa. Voi tutustua siihen, kuka siellä syvällä sisällä oikeasti on ja mitä se haluaa. Mikä sille on tärkeää ja mitä se tältä elämältään haluaa. Ja sitten alkaa toimia.
Kapasiteetti rohkeuteen meissä kaikissa jo on – miksi odotella sen käyttöönottamista?
Rohkeasti rehellinen -uutuuskirja sisältää harjoituksia, joiden avulla tutustut rohkeampaan itseesi ja opit sietämään epävarmuutta. Opit lisäksi keinoja, miten uskallat sanoittaa ajatuksesi ja tunteesi etkä enää piilottele tai vähättele niitä. Kurkkaa kirja tästä.
Paranemista ei voi hoputtaa. Vaikka kuinka haluaisi tulla sinuiksi menneisyytensä kanssa, traumoista toipuminen ei ole yksin tahdon asia. Joskus menneisyyden kipeät tunnekokemukset asuvat niin syvällä solumuistissa, ettei niihin välttämättä edes pääse käsiksi, vaikka haluaisi. Taustalla olevat tunteet voivat olla niin voimakkaita, että jokin syvällä estää meitä kokemasta. On turvallisempaa olla tuntematta.
Toisinaan traumamuistot aktivoituvat kehollisesti vasta jonkin elämäntapahtuman tai -muutoksen myötä. Myös itselläni kävi näin. Olin kyllä tietoinen lapsuudenajan traumoistani, pystyin puhumaan niistä, kykenin analysoimaan niiden vaikutusta itseeni, siihen kuka minusta oli tullut ja miksi tietyissä tilanteissa käyttäydyin tietyllä tavalla. Silti en tuntenut trauman vaikutusta kehossani. Puheeni ei herättänyt minussa oikein minkäänlaisia tunnereaktiota, kunnes eräänä päivänä sairastuin vakavasti ja fyysinen sairastuminen herätti uinumassa olevat traumamuistoni. Silloin ymmärsin, miten syvällä kehossa trauman juuret olivat.
Kun viimein pääsee käsiksi tunteisiin, jotka ovat odottaneet pitkään tuntemistaan, se on usein pelottavaa, ja vaatii tuekseen toista ihmistä. Samalla se on kuitenkin myös mahdollisuus syvempään paranemisprosessiin.
Jälkikäteen ajateltuna paranemista on myös kaikki se, mitä tapahtuu ennen kuin kipeimmät traumamuistot avautuvat kehollisesti vastaanotettavaksi. Ehkä taustalla on vuosien työ itsensä kanssa – voimavarojen keräämistä ja sisäisen turvan vahvistamista. Kenties kehollisia harjoituksia, itsestä huolehtimista ja omien rajojen tunnistamista toisinaan kantapäänkin kautta. Ehkä trauman aktivoituessa vierellä on viimein ihminen, jonka kanssa on turvallista olla. Jonka kanssa uskaltaa hajota. Tai ehkä elämäntilanne on sellainen, että on viimein mahdollisuus ottaa aikaa itselle. Kun arki ei ole enää jokapäiväistä selviytymistä, avautuu tilaa tunteille.
Omalla kohdallani yllättävä sairastuminen käynnisti minussa kokonaisvaltaisen paranemisprosessin. Sain viimein tilaisuuden katsoa menneisyyttäni uudella syvyydellä, johon minulla ei aiemmin ollut mahdollisuutta – ei siksi, ettenkö olisi halunnut vaan siksi, että viimein sain kehollisen yhteyden kokemuksiini. Ratkaisevaa oli myös saada apua. Lisäksi vierelläni oli niin turvallinen ihminen, etten pelännyt lähteä terapiaprosessiin, jonka tiesin vaikuttavan koko loppuelämääni. Halusin tehdä sen paitsi itseni, myös meidän molempien vuoksi.
Vuosien varrella olin muun muassa tutustunut joogaan ja kehollisiin harjoitusmenetelmiin, ja ymmärsin, miten trauma vaikuttaa kehossa. Vaikka en vielä ollut kokenut sitä käytännössä, tiesin, mitä odottaa. Siksi kaikki nuo vuodet ennen sairastumista olivat myös tärkeä osa paranemisprosessia. Niiden aikana keräsin voimavaroja, opettelin tuntemaan itseni ja tutustumaan kehooni, loin tärkeää pohjatyötä syvemmän sydänmaan mylläykselle. Mikään vuosien varrella omaksutuista resursseista ei mennyt hukkaan, vaan niillä oli tärkeä rooli kokonaisuudessa.
Uskon, että menneisyyden haavat tulevat käsiteltäväksi siinä tahdissa, kun olemme valmiita. Kun meillä on tarpeeksi sisäistä ja ulkoista turvaa, olemme valmiimpia vastaanottamaan sen, mikä on aikaisemmin ollut liian suurta kohdattavaksi. Voimme syleillä säröjämme vasta, kun pimeyttä ei enää tarvitse paeta.
Erityisherkälle on tärkeää tehdä merkityksellistä työtä, jossa hän pääsee hyödyntämään herkkyyttään vahvuutena. Mutta kuinka moni todellisuudessa työskentelee sellaisissa olosuhteissa? Muistatko sinä huolehtia herkkyydestäsi myös töissä?
Uskallan väittää, että etenkään palkkatöissä herkkyyttä ei osata vieläkään kaikkialla valjastaa voimavaraksi, vaan siihen usein suhtaudutaan vähätellen ja jopa häpeillen. Yrittäjyys on erityisherkälle mahdollisuus rakentaa omannäköinen tapa tehdä itselleen tärkeää työtä. Herkkä usein hyötyy siitä, kun voi itse vaikuttaa siihen, missä, milloin ja kenen kanssa työskentelee. Mutta tarkkana saa silloinkin olla, ettei ylitä jaksamisen rajoja tai unohda palautumisen tärkeyttä.
Erityisherkän jaksaminen
Erityisherkän jaksaminen on usein haaste etenkin nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä. Itsekin olen palkkatöissä uupunut useamman kerran ja lopulta hyvin vakavin seurauksin.
Töissä herkälle tyypillinen vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat toki hyviä piirteitä, mutta liiallisena ne muodostavat riskin ylikuormitukselle. Lisäksi ne ovat ominaisuuksia, jotka ainakin omalla kohdallani on nopeasti huomattu, joten harteilleni on myös kertynyt aina paljon kannettavaa.
Olen tottunut tekemään paljon töitä, venymään ja kestämään paineita, mutta muun muassa herkkyydestäni johtuen olen kuitenkin altistunut normaalia helpommin myös väsymiselle. Työmäärän lisäksi reagoin herkästi työympäristön muihin haasteisiin – niin psyykkisiin kuin fyysisiinkin.
Normiherkkä ihminen voi sietää paremmin työpaikan ongelmia, kuten huonoa johtamista, työyhteisön ihmissuhdekiemuroita tai huonoa energiaa, mutta itse alan oireilemaan epäkohdille nopeasti. Erityisherkälle työpäivän monet sosiaaliset kohtaamiset, tehtävien hektisyys, intensiiviset palaverit ja monien tuntien koneella työskentely ovat helposti myös hyvin kuormittavia. Työpäivästä palautuminenkaan ei tapahdu hetkessä, vaan herkkä tarvitsee normaalia enemmän omaa aikaa ja lepoa.
Kannan myös herkästi huolta työyhteisön yleisestä hyvinvoinnista, yhteisistä projekteista tai työpaikan muista murheista. Kun tähän lisätään herkkien tavallista suurempi tunne- ja aistiherkkyys sekä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä, voimme helposti ajautua uupumisen kierteeseen – etenkin, jos muu elämä ei ole tasapainossa eikä palautumiseen ole varattu tarpeeksi aikaa.
Kun saan työskennellä yksinyrittäjänä, en enää oireile työyhteisön ongelmista ja elämänlaatuni sekä työssä jaksamiseni on siltä osin parantunut huomattavasti.
Erityisherkän jaksaminen on usein haaste etenkin nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä.
Erityisherkkä yrittäjänä
Koen, että parhaiten jaksan erityisherkkänä työssäni, jos saan toimia mahdollisimman itsenäisesti omassa rauhassa ja saan vaikuttaa mahdollisimman paljon työni sisältöön sekä työskentelytapoihin. Näin harvoin kuitenkaan on palkkatyössä, minkä takia yrittäjyys on ollut toistaiseksi minulle herkkänä paras tapa työskennellä.
Monilla herkillä on vahva sisäinen ohjautuvuus, joten olemme usein itsenäisiä, motivoituneita ja oma-aloitteisia työssämme. Meillä on kyky havaita pienetkin yksityiskohdat sekä luovuus, intuitio ja tunneäly auttavat meitä monessa, kuten ongelmanratkaisussa. Nämä ovat myös yrittäjälle tärkeitä ja hyödyllisiä ominaisuuksia.
Uskallan myös väittää, että mikäli meidän erityisherkkien henkilökohtaiset ominaisuutemme otettaisiin paremmin huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa, myös meidän herkkien vahvuudet pääsisivät loistamaan paremmin ja uupumisten määrä vähentyisi. Kaikki hyötyisivät.
Töitä voi tehdä myös herkkyyden voimalla
Tuntuu siltä, että joskus suurin este herkkyyden tiellä on nimenomaan pelko siitä, että se tekee meistä heikkoja, edustaa liian pehmeitä arvoja, osoittaa itsekurin puutosta tai saamattomuutta. Herkkyys ei tarkoita samaa kuin heikkous tai ujous – meitä on monenlaisia.
Ehkä yhteiskunta on opettanut meidät kuitenkin uskomaan, että kovuus, itsensä jatkuva haastaminen, ylittäminen ja suorituskeskeisyys ovat ainoita oikeita polkuja menestymiseen. Usein tuntuukin, että vain lujan ponnistelun ja ankaran yrittämisen jälkeen arvostamme itseämme – ja myös toisiamme. Unohdamme herkkyytemme ja viemme itsemme äärirajoille. Näin kävi myös itselleni.
Ehkä meitä huolettaa, että herkkyyden myötä emme voisi aidosti menestyä. Sen seurauksena menettäisimme elämämme hallinnan, emmekä olisi yhtä arvokkaita ja tehokkaita – epäonnistuisimme, olisimme huonompia ja heikompia kuin toiset. Näin sen ei kuitenkaan pitäisi olla eikä tutkimuksien mukaan herkkyydellä edes ole tällaisia vaikutuksia – itse asiassa päinvastoin.
Omienkin kokemuksieni perusteella koen asian olevan toisin: jatkuva itsensä äärirajoille vieminen, itsekritiikki ja vaativuus tekevät todennäköisemmin rumaa jälkeä – sekä mieleen että kehoon. Sen sijaan lempeä, hyväksyvä ja rakastava suhtautuminen itseeni, myös omiin virheisiini ja epäonnistumisiini, on porttini parempaan elämänlaatuun ja yleiseen tyytyväisyyteen. Tutkimusten mukaan myös siihen tehokkuuteen ja aikaansaamiseen.
Kun itse hyväksymme herkkyytemme ja näemme sen voimavarana, voimme löytää sisäisen rauhan ja parhaan potentiaalimme. Hyväksyä itsemme. Herkkyyden avulla voimme nähdä mahdollisuuksia siellä, missä muut eivät näe ja toisimme myötätuntoa sinne, missä hukutaan syytöksiin.
Menestyä voi myös herkkyyden ja lempeyden voimalla – ei vain hampaat irvessä, väsyneenä ja väkipakolla.
Koen, että parhaiten jaksan erityisherkkänä työssäni, jos saan toimia mahdollisimman itsenäisesti omassa rauhassa ja saan vaikuttaa mahdollisimman paljon työni sisältöön sekä työskentelytapoihin. Yrittäjänä tämä on mahdollista.
Vinkit erityisherkän työssä jaksamiseen:
1. Tutustu omaan herkkyyteesi ja opi tunnistamaan vahvuutesi sekä haasteesi.
2. Opettele sanomaan EI. Kaikkeen ei tarvitse venyä. Rajojen asettaminen on avainroolissa.
3. Ota aikaa palautumiselle ja huolehdi omasta ajasta – myös työpäivän aikana.
4. Tarkastele työympäristöäsi ja työn tekemisen tapoja – säädä ne itsellesi sopiviksi.
5. Rauhoita työpisteesi ja tauota työpäiviä. Mieti, milloin vireystilasi on parhaimmillaan?
6. Suhtaudu itseesi ja muihin lempeydellä – vähempikin tunnollisuus riittää.
7. Ole ylpeä herkkyydestäsi. Se on supervoima, ei heikkous.
8. Kerro herkkyydestäsi työssäsi niille, joihin koet voivasi luottaa.
Äiti kävelee junassa itkevä vauva sylissään, vieressä istuva pariskunta pyörittelee silmiään ja katselee äitiä kiukkuisesti. Isä nostaa syliinsä kaupassa itkevän taaperon, joka haluaisi maistaa kaikkia karkkihyllyn karkkeja. Vieressä ostoksiaan tekevä asiakas pudistelee päätään ja mutisee jotain huonosti käyttäytyvästä lapsesta. Taloyhtiön pihalla leikkivät lapset häiritsevät jonkun aamukahvihetkeä. Lapsi kiukuttelee jalkakäytävällä ja heittäytyy maahan makaamaan. Närkästynyt ohikulkija tuhahtaa, miksi täytyy antaa lapsen vallata koko jalkakäytävä.
Kaikki nämä esimerkit ovat arkipäivää monelle vanhemmalle. Internetissä puhutaan usein siitä, kuinka lapsivihamielinen kasvuympäristö Suomessa on. Keskustelu muuttuu nopeasti tappeluksi siitä, missä ja milloin lapset saavat näkyä ja kuulua. Surullisen moni on sitä mieltä, että lapsi saisi kiukutella tai näyttää tunteitaan pelkästään kotona.
Jutun alussa listatut asiat ovat vain murto-osa aikuisia ärsyttävistä asioista. Joidenkin mielestä lapsia ei saisi tuoda ravintolaan, koska he voivat pitää siellä kovaa meteliä tai mikä pahinta, he voivat nousta kesken ruokailun kulkemaan ympäriinsä. Samaan aikaan ravintolassa voi istua iltaa tuhdissa humalassa oleva seurue. Ryhmä aikuisia ihmisiä kertoo kovaan ääneen tarinoitaan ja nauru kiirii ympäri ravintolaa. Iloinen juhlijajoukko harvemmin saa kuitenkaan osakseen halveksuvia katseita, he eivät sentään ole villisti käyttäytyviä lapsia.
Elämme yhteiskunnassa, jossa me vaadimme lapsilta sellaisia asioita, joihin moni aikuinenkaan ei pysty. Ärsyynnymme siitä, että lapset opettelevat toimimaan erilaisissa tilanteissa ja harjoittelevat tunnesäätelyä. Kuuluva ja näkyvä lapsi leimataan usein huonokäytöksiseksi tai huonosti kasvatetuksi. Huomaamaton lapsi saa helposti napattua itselleen kiltin roolin. Tästä roolista voi olla vaikea päästä eroon aikuisena.
Moni aikuinen kokee epävarmuutta tilanteissa, joissa pitäisi olla esillä tai sanoa ääneen omia ajatuksiaan. Huomion keskipisteenä oleminen tuntuu ahdistavalta ja pyytelemme helposti anteeksi pelkkää olemassaoloamme. Emme välttämättä puutu edes sellaisiin tilanteisiin, jos toinen kohtelee meitä epäasiallisesti, koska emme halua herättää huomiota. Emme voi olettaa, että tiettyyn malliin pakotettu lapsi muuttuu aikuisena täysin erilaiseksi persoonaksi.
Vanhempien tehtävä on opettaa lapsille käytöstapoja. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaikka jotkut niin toivoisivatkin.
Sosiaalinen jännittäminen ei suinkaan useimmiten johdu tunnelukosta. Kyselytutkimuksissa noin 75 prosenttia ihmisistä muistaa elämästään ainakin yhden sosiaalisen tilanteen, jota on jännittänyt. Sosiaalinen jännittäminen johtuu useimmiten sosiaalisen tilanteen ominaisuuksista; on inhimillistä jännittää sosiaalisia suoritustilanteita, joissa olemme muiden ihmisten huomion ja arvioinnin keskipisteessä. Suurin osa ihmisistä jännittää tällaisia tilanteita ainakin jossain määrin.
Sosiaalinen jännittäminen voi johtua myös perusluonteestamme. Ujous ja arviointiherkkyys (eli herkkyys arvioinnin kohteena olemiselle) molemmat altistavat meitä tulkitsemaan sosiaaliset tilanteet herkemmin suoritustilanteina, ja siksi jännitämme ehkä useampia tilanteita kuin muut – sellaisiakin, joita suurin osa ihmisistä ei jännitä. Lisäksi ujous ja arviointiherkkyys saavat meidät kokemaan sosiaaliset suoritustilanteet voimakkaammin, eli jännittämään voimakkaammin sellaisia tilanteita, joita muutkin jännittävät.
Sosiaalinen jännittäminen voi johtua myös tunnelukosta, joka on rakentunut menneisyyden kokemustemme perusteella. Psykologisen tutkimuksen mukaan sosiaaliseen jännittämiseen yhteydessä on kaikista tunnelukoista voimakkaimmin ulkopuolisuuden tunnelukko.
Ulkopuolisuuden tunnelukko
Ulkopuolisuuden tunnelukossa koemme jäävämme kuin luonnostamme ryhmän ulkopuolelle. Meidän onkin usein vaikea tutustua muihin ihmisiin tai liittyä muiden seuraan. Ulkopuolisuuden tunnelukko ilmenee usein yhteyden tunteen puutteena sekä kokemuksena siitä, että ei kuulu muiden joukkoon. Saatamme tuntea olomme yksinäiseksi jopa muiden ihmisten seurassa.
Ulkopuolisuuden tunnelukko liittyy tutkimusten mukaan enemmän toverisuhteissa koettuun traumaan, ei niinkään hoivasuhteessa koettuun traumaan. Sen taustalla onkin usein pitkäaikainen kokemus ulkopuolelle jäämisestä toverisuhteissa, jopa koulukiusaamisesta.
Puutteellisuuden tunnelukko
Toinen sosiaalisen jännittämisen taustalla esiintyvä yleinen tunnelukko on puutteellisuuden tunnelukko. Se esiintyy usein ulkopuolisuuden tunnelukon rinnalla siten, että koemme, että meissä itsessämme on jotakin vikaa. Jokin puute minkä vuoksi jäämme ryhmän ulkopuolelle. Ulkopuolisuuden ja puutteellisuuden tunnelukkojen välillä on siis yhteys siten, että usein ajattelemme, että ulkopuolelle jääminen johtuu meidän omista puutteellisista ominaisuuksistamme.
Puutteellisuuden kokemus kohdistuu usein omiin sosiaalisiin ominaisuuksiin, kuten omaan luonteeseen tai omiin sosiaalisiin taitoihin. Saatamme esimerkiksi kokea olevamme liian ujoja, tylsiä tai sosiaalisesti liian kömpelöitä, että muut hyväksyisivät meidät heidän seuraansa.
Kätkemisen reaktio
Kun tulkitsemme, että ulkopuolelle jääminen johtuu jostakin omasta negatiivisesta ominaisuudestamme, on inhimillistä pyrkiä kätkemään tuo ominaisuus muilta. Noin 50 prosenttia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivistä ilmoittaa, että he eivät jännitä itse tilannetta, vaan oma ujouden tai jännittämisen paljastumista muille.
Kätkemällä tämä puutteellinen ominaisuus, kuten oma ujoutemme, pyrimme varmistamaan, että muut ihmiset eivät torjuisi tai hylkäisi meitä ominaisuuden paljastuessa. Sosiaalisessa suoriutumistilanteessa jännitystä herättävätkin pohjimmiltaan epävarmuus omasta kyvystämme heijastaa toivottuja piirteitä muille sekä omien puutteellisiksi koettujen ominaisuuksien mahdollinen paljastuminen.
Kätkeytyminen on suojautumista
Kätkeytyminen on pohjimmiltaan suojautumista. Kätkemällä itsestämme negatiivisiksi kokemamme puolet pyrimme suojaamaan todellista minuuttamme muiden kritiikiltä ja hylkäämiseltä.
Kätkemisen tavoitteeseen voimme pyrkiä esimerkiksi välttämällä kokonaan sosiaalista tilannetta, jossa koemme omien puutteidemme olevan vaarassa paljastua. Itse tilanteessa voimme pyrkiä kätkemisen tavoitteeseen esimerkiksi välttelemällä vuorovaikutusta; hakeutumalla esimerkiksi juhlissa mahdollisimman sivuun muista ihmisistä. Vuorovaikutuksessa voimme puolestaan pyriä kätkeytymiseen muuttumalla eleettömiksi, ettei mitään epävarmuutta varmasti vuotaisi lävitsemme.
Avain tunnelukkoon on kätkemisen purkaminen
Kun sosiaalisen jännittämisen taustalla on ulkopuolisuuden tunnelukko ja johtopäätöksenä on, että ulkopuolisuus johtuu omista sosiaalisista ominaisuuksistamme, on inhimillistä pyrkiä kätkemään näitä ominaisuuksia muilta. Kätkeminen kuitenkin valjastaa kaiken energiamme kätkemisen tavoitteen ympärille ja synnyttää epävarmuuden tunnetta (sosiaalista jännittämistä) siitä, kuinka hyvin onnistumme omien negatiivisten ominaisuuksiemme piilottamisessa.
Tällaisissa tapauksissa avain sosiaalisen jännittämisen purkamiseen on kätkemisen reaktion purkaminen. Meidän on kohdattava sosiaalisia tilanteita kätkemättä itsestämme negatiiviseksi kokemiamme puolia. Tällöin opimme kaksi asiaa: 1) Suurin osa ihmisistä hyväksyy meidät omana itsenämme, 2) Siihen, että muut ihmiset eivät hyväksy meitä, ei kuole. Näiden kokemuksien toistuessa riittävän usein, tunnelukot asian ympärillä alkavat avautua ja meidän on mahdollista alkaa liittyä aidolla tavalla toisten ihmisten yhteyteen.
Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun päätuotekehittäjä. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille jännittäjillle. Palvelu tarjoaa tutkittua tietoa, yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä psykologi-asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.
Pelko tuntuu usein puristavana tunteena rinnassa, epämääräisenä ahdistuksena kehossa. Joskus pelko kohdistuu konkreettisiin asioihin, mutta usein epämääräinen pelon tunne kalvaa suurien elämänmuutosten edessä.
Muutos voi pelottaa, mutta joskus emme tunnista pelon tunnetta. Vaikka pelon tunnistaisi, voi sen sanoittaminen ääneen olla vaikeampi asia. Pelko yhdistetään usein heikkouteen — rohkea on se, joka tekee asioita avoimin mielin, ilman epäilyksen häivää.
Pelko on hyvin luonnollinen reaktio uuden edessä. Erityisesti herkät ihmiset, jotka muutenkin tuntevat vahvasti, tuntevat myös pelon vahvasti. Pelko halutaan piilottaa ja sivuuttaa, sitä halutaan vähätellä. Mutta mitäpä, jos kertoisit pelkosi ääneen? Todellista rohkeutta on sanoittaa typerältä tuntuvat ajatukset niin, että ympärillä lähimpänä olevat voivat ymmärtää tunteitasi.
Usein, kun pelot on puettu sanoiksi, seuraava tunne voi olla häpeä — miksi minä nyt tällaista pelkään, tämähän on ihan tyhmä juttu. Kun sanat on ääneen sanottu, havahtuu yleensä kuitenkin huomaamaan, että ympärillä olevat, sinulle rakkaat, ihmiset suhtautuvat ajatuksiisi myötätuntoisesti ja ymmärtäen, onhan meillä kaikilla pelkoja, joita piilotamme. Sinun avoimuutesi voi auttaa jotakuta toista ymmärtämään ja sanoittamaan taas omia tuntemuksiaan.
Muutoksen keskellä herää monenlaisia tunteita. Siksi voi olla haastavaa saada kiinni siitä, mitkä asiat herättävät juuri pelon tunnetta. Lopulta, kun pelon tuntemuksista saa otteen, on muutoksen tekeminen helpompaa — peloista huolimatta muutoksia voi tehdä ilman, että tapahtuu mitään pahaa. Vaikka muutos herättäisi ahdistusta, siitäkin selviää lopulta. Vaikka lähipiiri suhtautuisi muutokseen ei-toivotulla tavalla, siitäkin selviää lopulta. Vaikka tulevaisuus tuntuisi epämääräiseltä, lopulta sekin jäsentyy uusiin uomiinsa. Pelon yli päästyä muutos tuntuu yleensä hyvältä, oikealta. Jokainen pienikin ylitetty pelko helpottaa seuraavan pelon ylittämistä.
Rakastettavuutesi, ihanuutesi, lahjasi ja uniikki pörhelyytesi ei ole yhtään vähemmän totta vaikka sitä ei aina peilattaisi ulkopuoleltasi niin kuin kaipaisit. Ihan sama juttu kuin se, ettet ole yhtään vähemmän arvokas ja rakastettava silloin, kun joku toimii ikävästi kanssasi tai sinua kohtaan.
Muiden ihmisten peilauksella / toiminnalla / ajatuksilla ei ole tekemistä arvomme kanssa – olemme vain oppineet ajattelemaan niin. Silti on ihan mahdollista tulla riippumattomaan itsearvostuksen kokemukseen, menneestä, tulevasta tai tämän hetken pöhinöistä riippumatta. Jos on ollut tai nyt on vaikeaa, ei se vähennä arvoasi lainkaan. Oman arvosi kokemusta vahvistaa tai himmaa se, kuinka itse kohtelet itseäsi. Haetko itsellesi apua ja inspistä löytää lempeämäpään suhteesi itsesi kanssa? Vai tyydytkö siihen, että sinulla on kurja olo itsestäsi? Annatko itseäsi kohdella huonosti? Jätätkö asiat selvittämättä? Odotatko rakkautta ja hyväksyntää sieltä, mistä sitä ei tähänkään asti ole tullut? Suostutko pienentämään itseäsi suhteissa? Suostutko suorittamiseen vai haluaisitko sitoutua (lempeästi) tutkimaan, kuinka voisit voida paremmin?
Ja samalla: saatko olla ihan oma, keskeneräinen reissulaisesi? Riippumatta siitä, kenen kanssa nyt on vastakarvaan hommelit tai mikä elämässä ei toimi? Että mitä jos säkenöisi ihan vain itselleen? Sallisi itselleen hyvää (lämpimät villasukat, kupin teetä, lepoillan)?
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Parisuhteissa aktivoituu herkästi alitajuiset varhaiset tapamme olla ihmissuhteessa. Jos olemme kasvaneet tunneilmastossa jossa ihmissuhteet ovat turvan sijaan olleet kuin kaupankäyntiä tai peliä, olemme mitä luultavimmin omaksuneet mallin, jossa parisuhteeseen kuuluu pelastaa tai tulla pelastetuksi. Usein olemme taipuvaisempia jonpaankumpaan näistä rooleista vahvemmin, mutta saman suhteen sisällä saatamme hyvivinkin vuorotella näitä asetelmia. Kun otamme alitajuisesti pelastajan roolia, asetumme tietämättämme ylivertaiseen rooliin ja tulemme ehkä hyvin sokeaksi itsellemme. (Been there, done that!)
Silloin taas kun alitajuisesti etsimme pelastajaa, vahvistamme usein tietämättämme itsellemme käsitystä, että olen itse kyvytön, heikko ja ehkä huonokin, mutta tarvitsen tältä pelastajalta suojan, avun taikka hyväksynnän. Näin tulemme helposti epäterveellä tavalla riippuvaiseksi pelastajasta. Tämä suhdedynamiikka ei kuitenkaan palvele kumpaakaan.
Aikuiseen rakkauteen ei kuulu pelastaminen. Sinne kyllä kuuluu kuulluksi ja nähdyksi tulo. Sinne kuuluu tuki, terveet rajat ja myös inhimillinen tarvitsevuus. Sinne mahtuu tunteet ja turhaumatkin, joka ei kuitenkaan tarkoita tunteiden oikeutuksella impulsiivisia toimintaa tai loukkaavaa kohtelua.
Syvien alitajuisten ihmissuhdemallien eheyttäminen ei tapahdu pelkällä tahdonvoimalla. Se kysyy turvallista tilaa katsoa omia varhaisia ihmissuhteita ja tunneilmastoa sekä tilaa tunteille joita on kenties pitkään piilottanut itseltään. Nämä mallit ovat usein niin syvässä, että ei ole realistista odottaa, että ne katoaisivat kokonaan. Sen sijaan on viisasta harjoitella mahdollisimman varhaista huomaamista: milloin lähden pelastamaan, milloin odotan pelastusta? Huomaa, ja pysähdy. Kohtaa syvempi tunne joka kätkeytyy pelastamisen taakse. Onko se pelkoa, turvattomuutta, surua? Ole tälle tunteelle myötätuntoinen.
Sinä et tarvitse pelastajaa. Eikä sinun tarvitse pelastaa ketään. Voimme olla vierellä, voimme olla yhdessä. Ihmisyyttä on myös inhimillinen tarvitsevuus, ja se on oikein ok. Silloin tasavertainen, kummankin keskeneräisyyden ja samaan aikaan oman vastuullisuuden olemassa olo voi olla totta yhtäaikaa.
Kehomme kertoo meille jatkuvasti asioita sisäisten aistien, tuntemusten ja tunteiden kautta. Usein otamme kehon viestit niin itsestäänselvyytenä, ettemme kiinnitä niihin erityistä huomiota. Toisaalta, jos kuuntelisimme jokaista, pienintäkin sisäistä liikahdusta, emme juuri muuta ehtisi tekemäänkään.
Oman kehon taajuudelle kannattaa kuitenkin opetella virittäytymään, sillä keho auttaa meitä hakeutumaan kohti tasapainoa. Kehon viestit kertovat muun muassa tarpeistamme, rajoistamme ja syvimmistä tunteistamme. Siten niillä on valtavan suuri merkitys paitsi fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, myös siihen, miten olemme suhteessa itseemme ja ihmisiin ympärillämme.
Kun olemme yhteydessä kehoomme, meidän on helpompi tunnistaa, mitä olemme milloinkin vailla ja toimia tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tässä 6 arkista tapaa, joilla saatat huomaamattasi sivuuttaa kehosi viestejä:
1. Unohdat helposti fyysiset tarpeesi työn touhussa. Saatat esimerkiksi havahtua siihen, ettet ole muistanut syödä, juoda tai käydä vessassa. Tai ehkä olet keskittynyt niin intensiivisesti työntekoon, että väsymys oireilee sumuisuutena tai päänsärkynä.
2. Havahdut ylikuormitukseen vasta, kun olet sairasloman tarpeessa. Saattaa olla, että ylikierroksista on tullut sinulle normaali olotila, jolloin kehon viestejä voi olla vaikea tulkita. Ylikierroksilla oleva hermosto ajaa helposti jatkuvaan suorittamiseen, vaikka oikeasti keho tarvitsisi pysähtymistä, lepoa ja asioita, jotka auttavat hermostoasi rauhoittumaan.
3. Teet kaikki päätöksesi perustuen järkeen tai siihen, mikä on yleisesti järkevää. Tunteet ovat mielestäsi epäluotettavia etkä halua niiden vaikuttavan sinuun.
4. Sivuutat helposti tunteitasi tai patoat niitä sisällesi. Et muista, milloin viimeksi olisit itkenyt tai kokenut jotakin voimakasta. Sinun on vaikea päästä kiinni tunteisiisi ja kertoa niistä muille.
5. Huomaat usein venyväsi liikaa ihmissuhteissa. Sinun on helppo laittaa muiden tarpeet omiesi edelle. Havahdut usein vasta siihen, kun et enää itse jaksa tai menetät totaalisesti malttisi.
6. Et muista milloin viimeksi olisit hengittänyt syvään tai nauttinut siitä, miltä tuntuu vain olla ja hengittää. Olet hengittänyt pinnallisesti niin pitkään, että syvä hengitys saattaa tuntua vaikealta ja kiristää lihaksia.
Moni meistä tunnistaa jonkin ylläolevista kohdista. Elämme varsin ajattelu- ja suorituskeskeisessä kulttuurissa, jossa keho jää helposti sivurooliin tai siitä tulee ulkoisen muokkaamisen ja jatkuvan kontrolloinnin kohde. Jokaisella meistä on kuitenkin sisäsyntyinen taito kuunnella omaa kehoaan.
Vaikka olisi ajautunut kauaksikin omasta kehollisuudestaan, voi sisäisiä viestejään opetella kuuntelemaan. Alkuun pääsee hyvin yksinkertaisin keinoin kuten pysähtymällä hetkeksi vain hengittämään ja kiinnostumalla sisäistä tuntemuksistaan.
Minkälaisia tuntemuksia huomaat kehossasi, kun käännät aistit sisäänpäin? Missä päin kehoa ne tunnet? Mitä ne sinulle mahdollisesti kertovat? Voit kokeilla tuoda kämmenen tuntemuksen päälle ja vain hetken aikaa olla läsnä kehollesi. Tai voit sanoa itsellesi jotain myötätuntoista. Mitä kehosi tarvitsisi tai mitä se haluaisi kuulla? Myös ajan viettäminen luonnossa auttaa meitä palautumaan oman luontomme äärelle.
Tarvittaessa tukea voi hakea esimerkiksi psykofyysisen fysioterapeutin luota tai tutustumalla kehollisiin harjoitusmenetelmiin kuten joogaan, taijiin, chi kungiin tai tanssi-liiketerapiaan. Monet itämaiseen filosofiaan perustuvat keholliset viisaustraditiot auttavat vahvistamaan sitä yhteyttä, joka on jokaisen meistä synnyinoikeus. Sillä keho on meidän puolellamme. Se kertoo kyllä, kun meillä on aikaa ja tahtoa kuunnella.
