Tämä vuosi on ollut minulle luomisen vuosi. Tässä viisi kohtaa, jotka olen oppinut uuden luomisesta.
1. Luo ja kokeile
Visio saattaa tulla paljon aiemmin kuin on tekemisen aika. Paras tapa kokeilla oikeaa aikaa, on ryhtyä toimeen: lähteekö homma helposti liikkeelle vai tuntuuko, että se ei oikein meinaa ottaa tuulta alleen? Nämä ovat hyviä indikaattoreita. Vain ajattelemalla tekemistä ja sen järkevyyttä pysyt vain vanhojen kokemusten toistossa. Älä siis suunnittele ja muhi liikaa, ryhdy toimeen!
2. Helppous on todiste oikeasta ajasta ja suunnasta
Tunnustele siis oikeaa aikaa kokeilemalla ja fiilistelemällä. Mikäli tekemisessä ei tunnu eteenpäin vievää virtausta, vaan se tuntuu puskemiselta, jätä asia sikseen hetkeksi aikaa, ja tunnustele milloin asia alkaa edetä. Kokeile siis uudelleen sitten, kun olet päästänyt kokonaan irti hetkeksi!
3. Luota virtaukseen
Kun virtaus löytyy tekemiseen, anna sen viedä. Anna ilon ja tekemisen riemun kuljettaa ja kantaa. Saatat huomata sisäisen puheen papatuksen: ”ei tässä ole järkeä, ei tämä onnistu, mitä oikein kuvittelet, et osaa, et pysty, ajattele nyt miten paljon tekemistä tähän liittyy”… Voit kuunnella sitä rauhallisin mielin – ilo ja virtaus ovat tärkeämpiä oikean suunnan näyttäjiä.
4. Askel kerrallaan
Tee yksi pieni asia kerrallaan, älä mene paniikkiin isosta kuvasta, päämäärästä tai tavoitteesta. Jokainen tässä maailmassa luotu ISO asia on syntynyt pienistä palasista, jokainen tammi on ollut ensin siemen! Luominen ja sen myötä tekeminen ei ole stressin asia! Nauti pienistä askelista, tekemisestä ja ilosta, innostuksesta.
5. Nauti ja iloitse
Kun luot oikeaa asiaa, se ei vie energiaa vaan tuo – itsellesi ja kaikille, joille haluat luoda. Etukäteen ei tarvitse tietää muuta kuin että suunta oikea juuri sinulle. Vuoden alussa ei tarvitse tietää koko vuoden käsikirjoitusta – on parempi antaa tilaa itselle, jotta voi kuulla ja tunnistaa. Kiitä itseäsi, jaa luomuksesi muiden kanssa ja tanssi vaikka voitontanssi jokaisesta asiasta, jonka olet luonut ilolla – oli se pieni, pikkuruinen tai iso!
Kiitollisuus ei ole lopputulos vaan elämänasenne, ja sitä voi harjoittaa. Mutta miksi kiitollista elämänasennetta kannattaa harjoitella? Tässä kuusi syytä oman kokemukseni perusteella.
1. Aina voi valita
Kokemus siitä, että on valinnan mahdollisuus, on helpottava. Kiitollinen ihminen tietää, että hän voi valita suuntaako huomionsa kurjaan keliin vai lämpimään kotiin ja kauniisiin kynttilöihin. Uhrikokemuksen sijaan kiitollinen tuntee pystyvänsä vaikuttamaan omaan kokemukseen.
2. Stressiä on vähemmän
Kun ajattelee asioita, jotka ovat hyvin, eri aivoalueet aktivoituvat kuin stressaantuneena. Kun keho saa viestiä, että ”ei ole havaittavissa uhkia, asiat on hyvin”, stressireaktioon osallistuva pelkokeskus hiljenee.
3. Epäonnistumisia ei ole
Kiitollinen ihminen löytää ns. epäonnistumisista aina myös hyvän puolen: vastoinkäymiset ovat tuomassa jotain oppia, joka on vain nähtävä. Kurjien fiilisten jälkeen kiitollinen ihminen katsoo taaksepäin ja löytää opin ja on kiitollinen siitä. Näin ihminen kehittyy suhteessa itseensä ja oppii itsestään koko ajan uutta.
4. Tämä hetki on merkityksellinen
Kun alkaa nähdä tässä hetkessä hyviä asioita, se alkaa muuttua merkitykselliseksi. Sitku-ajattelu väistyy ja sitoutuminen tähän hetkeen – eli ainoaan todelliseen elämään – lisääntyy.
5. Läsnäolo rauhoittaa
Kun kokee sitoutumista ja mielenkiintoa tätä hetkeä kohtaan, eikä se tunnu pelkältä välineeltä saavuttaa jotain parempaa, läsnäolon kokemus syvenee. Läsnäolon kokemus rauhoittaa ihmistä ja saa aikaan tyytyväisen ja onnellisen olotilan.
6. Kiitollinen vetää puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita
Kiitollisen, läsnäolevan ja onnellisen ihmisen seura toimiii magneetin lailla, vaikka emme ymmärtäisikään tietoisesti, miksi jonkun ihmisen seurassa on niin hyvä olla. Varsinkin samoin kokevat ihmiset hakeutuvat toisen kiitollisen ihmisen seuraan, ja hyvä lisääntyy. Mitä enemmän oppii näkemään kiitollisuuden aiheita elämässä, sitä enemmän niitä myös kutsuu puoleensa.
On olemassa monia sellaisia tunnetiloja, jotka ohjaavat meitä pois päin tyytyväisyydestä ja sisäisen rauhan löytämisestä. Tässä joitakin esimerkkejä, jotka vaikuttavat kielteisesti tunnemaailmaamme.
1. Anteeksiantamattomuus
Jokainen tietää, miltä tuntuu tulla loukatuksi. Se saa tuntemaan ja ajattelemaan negatiivisesti. Tästä syystä anteeksi antaminen on välttämätöntä. Anteeksi antaminen on helpompaa, kun siihen on oikeanlainen syy. Esimerkiksi: ”Annan anteeksi, koska tältä ihmiseltä puuttui viisaus ja voima kohdella minua paremmin. Annan anteeksi myös siksi, etten jatkaisi itseni satuttamista, mikä on yhtä väärin kuin minua loukanneiden ihmistenkin teot.”
2. Pienistä asioista turhautuminen
Jos turhaudumme helposti, se usein johtuu syvällä olevasta vihasta tai surusta. Turhautuminen on stressaava kokemus ja koska elämä on lyhyt, on ikävää tuhlata se turhautumalla pienistä asioista. Jos todella elämme täysin hetkessä, käsittelemme kokemuksemme, niin hyvät ja huonot sellaiset, niin kuin ne meille tulevat.
3. Alttius ahdistumiselle
Murehtiminen on usein vaalittu tai opittu käyttäytymismalli. Vanhempamme ja yhteiskunta on opettanut murehtimaan tulevaisuudesta, lapsista, terveydentilasta jne. Totuus on, että käytämme aivan liian paljon aikaa pahimman pelkäämiseen verrattuna siihen, kuinka harvoin se pahin todella tapahtuu. Lisäksi, kun ahdistumme jostakin asiasta, saatamme me luoda sen todeksi. Kun elämme ahdistuneessa mielentilassa, lähetämme negatiivisia signaaleja — ja ajan mittaan ne palautuvat meille takaisin. Ne eivät vaikuta vain meihin vaan myös ihmisiin ympärillämme.
4. Muiden tuomitseminen
Arvosteleminen on täysin luonnollinen tapa ihmiselle arvioida elinympäristöä, toiset ihmiset siihen sisältyen. Ongelma on, ettei meillä usein ole tarpeeksi tietoa tehdäksemme reilun ja kokonaisvaltaisen arvioinnin. On tärkeää pitää tämä mielessä ennen kuin tuomitsee toisen ihmisen käyttäytymistä.
Kateus on kirous. Jos meillä on itsessämme tai elämässämme asioita, joita haluaisimme kehittää, meidän tulisi keskittyä niihin sen sijaan, että kadehdimme muiden vahvuuksia ja omaisuuksia. Meidän ei myöskään tulisi pönkittää omaa itsetuntoamme musertamalla toisten. Parannamme itsetuntoamme keskittymällä itseemme.
6. Syyllisyydessä kieriskely
Päästäksemme yli menneisyyden häpeästä, meidän tulee kehittyä ja oppia vanhoista virheistä, ei kieriä häpeässä ja katumuksessa. Me kaikki teemme virheitä, toisinaan vakavampia kuin toiset. On tärkeää ymmärtää, että syyllisyydestä ja häpeästä kiinni pitäminen vaikuttavat negatiivisesti tunne-elämään. Kun oppii antamaan itselleen anteeksi, on mahdollista edetä elämässä eteenpäin.
7. Ainainen loukkaantuminen
Loukkaantuminen on täysin luonnollista ajoittain, mutta joillakin ihmisillä on tapana jäädä siihen koukkuun. Jos joku sanoo tai tekee jotakin, mikä loukkaa meitä, eikö se vain kerro enemmän heistä kuin meistä? Se voi olla merkki heidän empatian, viisauden tai myötätunnon puutteesta sillä hetkellä. Maailmassa on niin paljon erilaisia ihmisiä, että on turha antaa heidän häiritä sisäistä rauhaamme. Olemme kuitenkin itse vastuussa tunteistamme, joten on turhaa syyttää muita ihmisiä siitä, mitä tunnemme.
Kun kirjoitin jokin aika sitten ensimmäisen kirjoitukseni seksuaalisuudesta, osasin odottaa, että saan palautetta asiaan liittyen. Postien henkilökohtaisuus ja rohkeus pyytää apua on kuitenkin yllättänyt positiivisesti. Sisältö kertoo selvästi sen, että läheisyydestä olisi syytä puhua enemmän.
Minulle läheisyys on monitasoinen asia. Voimme olla läheisesti eri tavoin ja eri tasoilla. Fyysisesti, psyykkisesti, emootionaalisesti ja henkisestikin. Haasteita meillä on eri verran eri tasoilla ja jollekin eri ”tasot” voivat olla vieras ajatus. Kirjoitan varmasti myöhemmin lisää aiheesta, mutta alla yksi näkökulma fyysisen läheisyyden merkitykseen.
Läheisyys on ihmisen perustarve.
Fyysinen läheisyys
Fyysinen läheisyys on meille jokaiselle hirmuisen tärkeää. Olet ehkä törmännyt mediassa tutkimustietoihin siitä miten pidempään kestävä halaus vaikuttaa fysiologisesti hyvinvointiimme.
Kun katsomme miten ihminen kehittyy, löydämme sen tiedon äärelle, että lapsen ”rauhoittavat” elintoiminnot nojaavat vauva-aikana itsesäätelyssä vahvasti äidin antamaan läheisyyteen. Keho rentoutuu, avautuu ja rauhoittuu äidin sylissä. Tässä tilassa tapahtuu parantumista, kokemusten integroitumista, elintoimintojen tasapainottumista ja monta muuta asiaa. Kehossamme on ns. aktivoiva (puolustava) sekä rauhoittava (puolustuksesta luopuva) moodi ja jälkimmäinen nojaa äidin kanssa koettuun läheisyyteen.
Koska minäkuvamme perusteet, eli myös psykofyysisen toimintamme perusteet rakentuvat lapsuudessa, tarkoittaa tämä myös sitä, että elintoiminnoille tärkeä rauhoittava moodi rakentuu riippuvaiseksi läheisyydestä. Koska minä-äiti -suhde taas toimii jatkossa perusrakenteena ihmissuhteillemme, tulemme myöhemmin elämässämme tarvitsemaan läheisyyttä ihmisiltä jotka edustavat siinä hetkessä tätä minä-äiti -suhdetta. Vahvimpana edustajana usein puolisomme tai sellaiseksi ehdolla oleva.
Olemme siis luonnostamme läheisyyttä tarvitsevia olentoja. Mikäli tätä läheisyyttä ei lapsuuden aikana ole saatu tai äitiin objektina on liittynyt vahvasti myös negatiivisia asioita, on todennäköistä, että lapsen sisäinen kyky rauhoittua ei kehity optimaaliselle tasolle. Läheisyyden ollessa läsnä kykenemme kehittämään osittaisen sisäisen järjestelmän tälle rentoutumiselle. Järjestelmän pohjana toimii tiedostamaton sisäistetty psyykkinen ”mielikuva” äidistä.
Äidin ja hänen antamansa läheisyyden vaikutus jatkuu koko elämän ajan.
Nekin meistä, jotka ovat oppineet erilaisten rentoutusharjoitteiden kautta rentoutumaan syvästi, eivät voi kiistää sitä tosiasiaa, että tarpeeksi lähelle päästetyn ihmisen kosketus on ylivoimainen rentouttaja sekä parantaja. Tämä antaa viitteitä siitä kuinka syvällä läheisyyden tarve meissä on.
On hyvä huomata, että se sama syvä avoimuus ja rentoutuminen jonka tavoitamme läheisyydessä on edellytys myös sellaisten kokemusten kokemiselle kuin rakkaus, onnellisuus ja rauha.
Mistä fyysistä läheisyyttä?
Koska läheisyys kulttuurissamme liitetään vahvasti joko mies-nais- tai lapsi-vanhempi -suhteisiin, jäämme helposti liian vähälle läheisyydelle. Terveen määrän nauttiminen edellyttäisi meiltä yleisesti avoimempaa suhtautumista koskettamiseen, halaamiseen ja lähekkäin olemiseen.
Voimme oppia olemaan läheisiä myös itsellemme. Viltin alle kietoutuminen itsensä kanssa on hyvä tapa harjoitella läheisyyttä näin talviaikaan.
Läheisyyden tarve haasteena
Läheisyyden tarvetta ei tarvitse pitää negatiivisena asiana, sillä se on ihmisyyteen kuuluva asia. Se voi kuitenkin aiheuttaa haasteita. Etenkin silloin jos rauhoittavan moodin aktivoimiseen ei ole löydetty muita tapoja, minä-äiti -suhdetta ei ole onnistuttu korvaamaan sen edustajalla tai äitisuhteeseen on liittynyt niin paljon negatiivista. Jälkimmäisessä läheisyys tuo rauhoittumisen sijaan mukanaan vain negatiivisten lapsuuden kokemusten tiedostamatonta aktivoitumista.
Ilman läheisyyttä jäänyt lapsi voi kasvaa vailla kykyä avautua ja rentoutua fyysisesti sekä psyykkisesti
Terveen läheisyyden kokeminen on terveen ihmisen edellytys sillä se auttaa meitä säätelemään psykofyysisiä toimintojamme.
Läheisyyden tarve ja sisäinen työ
Olipa syynä oman elämän helpottaminen tai hengellinen vapautuminen, voi läheisyyden tarpeesta syvällisesti vapautua vain työskentelemällä sisäisesti minä-äiti -suhteen parissa. Tämä edellyttää matkaa oman minäkuvan (egon) perusrakenteiden pariin ja lopulta irtautumista sekä äidistä että minäkuvasta. Tapahtuma nähdään usein yhtenä hengellisen työn keskeisimmistä ja haastavimmista etapeista.
Rauhoittuminen, avautuminen, parantava itsesäätely ja muut fyysisen läheisyyden tarpeen taustalla vaikuttavat tekijät ovat meissä olevia luontaisia toimintoja, jotka voivat toimia vapaasti ja riippumattomina. Lähtökohtaisesti ne ovat liitettyinä tähän minä-äiti -objektisuhteeseen.
Hyödyllisiä kysymyksiä:
mikä sinun suhteesi on läheisyyteen ja miksi se on sellainen kuin se on?
onko elämässäsi tarpeeksi fyysistä läheisyyttä?
miten voisit harjoittaa enemmän läheisyyttä?
mikä estää sinua olemasta läheisemmin elämässäsi olevien ihmisten kanssa?
Siitä on jo muutama vuosi kun uskaltauduin avoimemmin koskettamaan perhettäni, ystäviäni, asiakkaitani ja ihmisiä, joiden kohdalla minussa heräsi luonnollinen impulssi sille. Uskon olleeni niin itselleni kuin heille tärkeä hyvinvoinnin edesauttaja. Ehkä sinäkin voisit toimia samoin läheisiäsi kohtaan?
Jos joskus olet jättänyt jonkun itsellesi tärkeän asian tekemättä, ja harmitellut sitä myöhemmin, ehkä syynä on ollut jokin näistä neljästä.
1. Jätit aidosti tsäänssin käyttämättä
Joskus saattaa käydä niin, että asiat elämässä menevät niin, että oman elämän palapelissa ei ole mahdollisuutta tarttua kaikkiin tilanteisiin, jotka elämän virrassa tulevat vastaan. Esimerkiksi perheelliset joutuvat usein punnitsemaan perhe-elämän ja muun elämän yhteensovittamista, ja tekemään valintoja kahden ihanan asian välillä.
2. ”Kunpa onnistuja olisin ollut minä”
Joskus saattaa harmittaa, että joku muu on tehnyt jotain siistiä, jotain, mitä olisi ehkä itse halunnut tehdä. Jos ei koe toisten onnistumista elävinä todisteina siitä, että onnistuminen on mahdollista, saattaa lamaantua ja jättää asioita tekemättä. Mielessä saattaa pyöriä motivaatiota alentava ”mutku minä olisin halunnut tehdä tuon”. Lausetta voi kuitenkin jatkaa: ”Ja niin aion tehdäkin jotain yhtä hienoa!”
3. ”Tuohon minäkin olisin pystynyt”
Kaksi ystävääni kävelivät Helsingin keskustassa ja näkivät katutaideteoksen. Toinen ystävistä totesi, että ”kyllä minäkin olisin tuohon pystynyt”. Toinen ystävistäni oli tokaissut spontaanisti: ”No mikset sitten tee?” Saatamme joissakin tilanteissa vähätellä ja arvostella toisten tekemisiä (”mutku toi on ihan helppo juttu”), ja todeta, että itse olisimme pystyneet samaan tai paljon parempaan. Mutta pointti ei ole pystymisessä vaan tekemisessä, siinä, että oikeasti ryhtyy, tekee ja kantaa vastuun lopputuloksesta. Eiku siis toteuttamaan mutkuttelun sijaan!
4. ”Olen liian vanha”
Olen liian vanha vaihtamaan ammattia, toteuttamaan unelmaani… Tällä hetkellä vertaat itseäsi nuorempaan sinääsi, ehkä harmittelet, ettet tehnyt jotain, kun olit vielä nuori tai nuorempi. Jos hetkeksi siirrät itsesi vanhemman sinäsi näkökulmaan (jos nyt olet 50, voit kuvitella olevasi 70; ja jos nyt olet 70, voit kuvitella olevasi 90). Kun tutkailet tämänhetkistä elämääsi vanhemman sinäsi silmin, näytät tässä hetkessä nuorelta ja kykeneväiseltä sekä saatat huomata, että vanhempi sinäsi kannustaa nuorempaa sinääsi tarttumaan toimeen nyt, kun vielä voit!
Listauksen kolme ensimmäistä kohtaa on mainittu kirjassa Elämän säännöt (Richard Templar, Otava 2008)
Bruce Oreckilla on visio henkisestä kumouksesta Suomessa. Bruce on kehoaan rakentanut toisen polven amerikkalainen menestyjä, josta tuli markkinointitaitojensa ansiosta presidentintekijä USA:han ja suurlähettiläs Suomeen.
Suomen vuosiensa aikana hän on oivaltanut piilevän potentiaalimme, jolle itse olemme sokeita. Se on tarinankerronnassa.
Sarkastista hymähdystä kannattaa vielä pidätellä. Uskon, että Bruce on kuin onkin oivaltanut jotain olennaista Suomesta.
Siinä missä Yhdysvaltojen idea perustuu filosofoivien liikemiesten ja poliitikkojen ajatuksiin, vastasi Suomen kätilöinnistä joukko uudistavia taiteilijoita. Heidän tehtävänään oli kuvata Suomelle ja sen kansalle mieli ja sielu. Tuloksena oli itsenäisyys ja kuvitettu, sanoitettu ja sävelletty kansallisuus, sekä suuri joukko muita hämmästyttäviä saavutuksia.
Matkan varrella kuitenkin hukkasimme tarinamme ja kykymme kertoa niitä. Lakkasimme uskomasta tarinaan, kun reaalipolitiikkamme ja sen sisaruksena kasvatettu suomalainen tuotantotalous muuttuivat itseään toteuttaviksi ennusteiksi.
Se polku on muuttunut kyiseksi pelloksi ja sankaria kaivataan kyntöhommiin. Ei Kekkoseksi Kekkosen paikalle, vaan laulamaan ylös suosta ne, jotka epäilevät luovuuden voimaa. Väinöä ei tarvita executaavaksi johtajaksi, vaan mieluummin koutsaavaksi visionääriksi. Ehkä Ainollakin on uudenlainen rooli, kun tarinan voimaan ja laulun lahjaan pitäisi valaa uskoa? Todellista uskoa.
Vaikka osa keskittyy huutamaan muita apuun, on herätystä ja voimaantumista jo ilmassa. Viimeksi Slushissa ja sen ympärillä kohisevassa mediavirrassa. Yhden kaiken ratkaisevan megasammon taonnan aika voi kuitenkin olla ohi. Jospa olemme jo kypsiä toimimaan erilaisella energialla, kuin oli se joka on meidät tähän tuonut?
Monoliittinen korporaatio sankarijohtajineen ei välttämättä enää ole ainoa tapa onnistua. Ehkä myytti sankarijohtajista vaihtuukin saagaan vikkelästä kansasta, joka menestyy ketteryydellä, tilannetajulla ja yhteisöllisyydellä?
Ja jotain vieläkin kummempaa nousee mieleeni. Entä jos tarina ei olekaan väline, vaan itseisarvo?
Siitä on pian vuosi kun tapasin Astro.fi:n Seppo Tanhuan ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä istunnolla kävimme pääasiassa läpi synnyinkarttaani ja persoonaani. Tutustuimme myös siihen mitä elämässäni oli tapahtunut lähi aikoina ja mitä taivaankappaleiden liikkeet lupasivat seuraavalle parille vuodelle.
Minulla ei ollut matkalle lähtiessäni syvempää käsitystä siitä miten astrologia toimii tai miten sitä voisi hyödyntää elämässä. Kuluneen vuoden aikana olen saanut omakohtaisen kokemuksen aiheesta. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen olemme tavanneet Sepon kanssa neljä kertaa. Näillä kerroilla olemme keskittyneet siihen, mikä on ajankohtaista ja mihin minun juuri sillä hetkellä ja tulevina viikkoina kannattaisi kiinnittää huomiota.
Vuoden aikana olen saanut ihmetellen seurata kuinka kartalla näkyvät teemat ovat toteutuneet yksi kerrallaan elämässäni.
Astrologiakin on osoittanut selvästi, että olen osan jotain suurempaa.
Tee Tilaa. Joulukuussa Seppo kehoitti ensimmäisen kerran kiinnittämään huomiota siihen, mikä elämässäni ei enää tuntunut antavan mitään. Tai mikä tuntui suorastaan ikävältä. Vuoden mittaan olemme usein palanneet tähän teemaan ja siihen vaatimukseen joka kartallani näkyi tilan suhteen. Aikansa eläneet osat ja tehtävät elämässäni ovat pudonneet pikkuhiljaa pois mutta tilan tekeminen ja tyhjentyvä kalenteri ovat vaatineet malttia ja rohkeutta.
Sosiaalinen elämä. Helmikuun tienoilla kartta kertoi muutoksista sosiaalisen elämän saralla, jopa jonkinlaisesta irtautumisesta. Noihin aikoihin huomasin kokevani kasvavaa väsymystä ihmisten seurassa, aloin kaivata omaa aikaa. Askel askeleelta olen sen jälkeen vähentänyt yhteydenpitoa ihmisiin. Kun olen tiedostamattani ottanut jälleen konktaktia epäaidoista syistä, olen väsynyt kanssakäymiseen välittömästi. On ollut toisinaan vaikea uskoa omiin tuntemuksiinsa asiassa. Etäisyyden ottaminen omaan sosiaaliseen verkostostoon on pelottavaa mutta se on tarjonnut mahdollisuuden nähdä minut uusin silmin.
Koti. Edellinen tapaamisemme Sepon kanssa oli syyskuussa. Ehdin sen jälkeen unohtaa, että hän kehoitti kiinnittämään huomiota marras-joulukuun taitteessa tapahtuviin muutoksiin koti ja perhe-elämän alueilla. Marraskuussa myönsin lopulta itselleni haluni asua jälleen Helsingissä ja moni asia on asettunut linjaan sen jälkeen. Päätös kevensi asioita mutta ei ollut helppo sillä rakkaimmat ihmiseni eivät tule mukanani.
Väistämisharjoitukset. Maaliskuusta eteenpäin ryhdyin tarkkailemaan omia tuntemuksiani asioihin ryhtymisen ja minulle tehtyjen ehdoitusten suhteen. Kartaltani oli tulkittavissa, että tulen viime hetkellä tunnistamaan eri tilanteissa, että tämä ei olekaan minulle.
Seurasin asiaa hyvin aktiivisesti. Eniten ehdoituksia erilaisiin hankkeisiin on tullut ulkomaailman sijaan sisältäni. Kuten monessa muussakin asiassa, uskoin kartalla näkyvän tarkoittavan jotain, mutta asia toteutui eri tavalla. Useassa kohtaa olen ollut jo sormi näppäimellä kun jokin on sisälläni lopulta sanonut EI.
Synnyinkarttani. Olen tutkinut paljon viime vuosina kahta mekanismia persoonassani. Sitä kuinka taipuvainen olen muokkaamaan omaa toimintaani muita miellyttävään suuntaa ja sen vastareaktiona taipumusta pitää itseäni etäällä toisista. Vuosia taaksepäin toteutin enemmän jälkimmäistä ja saatuani siitä tarpeeksi kipeää palautetta, olen antanut enemmän tilaa sen takana olevalle tarpeelle olla ”hyvä” ympäristön silmissä.
Tämä seikka on ollut paljon esillä myös astrologiaan tutustuessani. Niin Sepon henkilökohtainen kuin verkosta tilaamani Luonteesi voimat– ja Sisäinen soturi– tulkinnat ovat nostaneet esille kasvun paikkana sekä heikkoutenani sen, että yritän tasapainotella ympäristöstä tulkitsemieni tarpeiden keskellä. Alla suorimmat palautteet Sisäinen soturi- tulkinnasta 😉
”Vaikeudet ja ongelmat etenevät varsin helposti jopa sairauksien tasolle ellet tahdo oppia tässä elämässä tuijottamaan yksioikoisesti omaan napaasi.”
”Voimasi riittävät juuri ja juuri omista asioistasi huolehtimiseen ja kaikki muu on ikävyyksien kerjäämistä. Tämän ristin alta ei pysty muita auttamaan tai parantamaan vaan pikemminkin päinvastoin. Muiden asioita hoitaessasi ajat vain nuokin ihmiset samaan ahdinkoon kanssasi”
Kun olen tehnyt työn saralla asioita omaa inspiraatiotani ja mielihalujani kuunnellen, olen tehnyt pääasiassa samoja asioita kuin aiemminkin. Mutta eri tavalla ja eri ajoituksella. Auttamistyöhön liittyy vahvasti toisten huomioonottaminen ja terveen itsekkyyden sisällyttäminen ei ole kaikille helppoa, minullekaan. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan niin oman hyvinvoinnin kuin tulosten osalta. Paras auttaminen voi joskus todella olla itsensä auttamista.
Kokemani hyöty
Koen kartan ja Sepon tulkinnat hyödylliseksi ensisijaisesti siinä, että ne rohkaisevat kuuntelemaan omia ”aavistuksia” silloinkin kun muutos jännittää. Vuoden aikana tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet elämäni peruspilareihin ja epävarmuus on hiipinyt selkää pitkin useassa kohtaa. Astrologia on auttanut oman sydämeni äänen kuuntelemisessa.
Prosessi on ollut miellyttävä ja mielenkiintoinen. Tiedän sisällyttäväni Sepon tuki-tiimiini vielä pitkään. Jännittävän vuoden jälkeen on luvassa lisää jännitystä. Seuraava kaksivuotinen on kartan mukaan intensiivisempi jakso kuin sitä seuraavat 30 vuotta. Aikaa jolloin määritän oman paikkani tässä maailmassa. Ensimmäisen vuoden perusteella olen hieman alkanut uskomaan siihen mitä seuraavina vuosina saattaa tapahtua. Jännittävin yksittäinen seikka on Pluton 2016 vuonna mukanaan tuoma kuoleman kohtaaminen. Huh. Antaapa sitten tulla.
Ota oppi luonnon oloista,
eläimistä elämän malli,
luomakunnasta lupaus:
ei siellä kultia kerätä,
seteleitä saalistella,
haalita hopearahoja,
osakkeita omistella,
pörssikursseja pokata.
Ekstraa ei elikko etsi,
susi tapa tapon ilosta,
ei tiikerin enemmän tarvis
kuin sanoo mahansa marina.
Pesä lämmin oravan onni,
kolon turva ahman auvo.
Suoja, turva poikasilla
sekä riittävä ravinto
– mitä lintu liioilla tekisi,
haukkaemo muuta hamuisi.
Ei myöskään kiirettä kilillä,
hätää huolta härkäsellä,
lehmällä leveilyn halua,
pässillä tarvetta päteä,
kunhan on altaassa apetta,
soimessa suolasta paloa.
Siis jarruta vähäsen välillä,
heitä hoppu hourupäille,
kiire kiilusilmäisille,
rahanpalvonta rotille,
krääsän keruu räkänokille,
syöt vain siks että eläisit,
et siis elä syyväkseksi,
et kuluta nautinnonhalusta,
et osta ostannan ilosta.
Niinkuin on laki luomakunnan,
niin on onni ollaksesi:
kaunein on hiljainen elämä,
taidetta, tiedettä enemmän,
musiikkia, runoja, rakkautta
ja arvo, armo alemmillesi,
eläinkunnalle etenkin
niin tuho siirtyy tuhannen vuotta
ja tähti säihkyvän sininen,
ainoa elämän saari,
Linnunradan helein helmi
kiitää auringon keralla
lastenlastes taivaskotina
kuin ihmisen ikuinen laulu,
jumalankuvan viisauden ylistys.
Helsingin Herttoniemessä sijaitsevan Goodion raakasuklaatehtaan omistaja Jukka Peltola jakaa terveellisen jouluisen raakasuklaareseptin Hidasta elämää -lukijoille.
Goodion Jukka Peltola
Joulu on mitä parhainta suklaan mussutuksen aikaa. Mutta mitäpä jos tänä jouluna vaihtaisi sen maitosuklaan terveysvaikutuksia pullollaan olevaan raakasuklaaseen?
Raaka-aineet:
140g kaakaojauhetta
250g kaakaovoita (osin voi korvata kookosöljyllä)
120g kookospalmusokeria (jos käytät raakaruokosokeria, niin 80-100g riittää)
pinnalle pakastekuivattuja marjoja
”Muita helppoja ideoita on esimerkiksi lisätä kaakaoseoksen joukkoon kanelia ja kardemummaa oman makumieltymyksen mukaan. Jouluisia vaihtoehtoja ovat myös hassel- tai mantelirouheen lisääminen suklaamassaan tai tiputtamalla joukkoon muutaman tipan minttu- tai appelsiiniöljyä.
Ideoita ja mahdollisuuksia on loputtomasti. Kokeilkaa rohkeasti ja nauttikaa tekemisen sekä löytämisen ilosta” vinkkaa Jukka.
Valmistusvaiheet:
1. Pilko kaakaovoi pieniksi paloiksi, laita palaset korkeareunaiseen kulhoon ja aseta se lämpimään vesihauteeseen. Varmista että kulho on kuiva, ja ole tarkkana, että joukkoon ei pääse vettä.
2. Kun kaakaovoi on sulanut, lisää joukkoon kaakaojauhe sekä sokeri rauhallisesti ripotellen. Sekoita samaan aikaan haarukalla niin, että seokseen ei jää kokkareita.
3. Mikäli teet makusuklaata niin sekoita massan joukkoon haluamasi mausteet, makuöljyt tai pähkinärouheet ja kaada massa valitsemiisi silikonimuotteihin (myös jääpalamuotit käyvät). Mikäli teet suklaata pakastekuivatuista marjoista, niin kaada sula suklaamassa ensin muotteihin ja ripottele marjat sitten pinnalle.
4. Heiluta muottia varovasti, jotta pohjalle jääneet ilmakuplat pääsevät pois. Laita täytetyt muotit jähmettymään noin 30 minuutiksi pakkaseen.
Suklaa on nyt valmis nautittavaksi! Nautitaan hitaasti hyvässä seurassa!
Mitä on raakasuklaa? Raakasuklaalla tarkoitetaan suklaata, joka valmistetaan teollisesti prosessoimattomista ja kuumentamattomista raaka-aineista. Näin jäljelle jää paljon tärkeitä ainesosia, kuten vitamiineja, alkaloideja, proteiineja, beeta-karoteenia, leusiinia, lysiinia ja teobromiinia, jotka yhdessä toimiessaan edistävät fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Esimerkiksi teobromiini auttaa stimuloimaan keskushermostoa, rentouttaa sileitä lihaksi ja laajentaa verisuonia, antaen keholle lisäenergiaa.
Tämä kirjoitus käsittelee uuden elämän ensimmäisiä hetkiä, siihen liittyviä kokemuksia, tuntemuksia, sekä ennenkaikkea mahdollisuuksia kasvaa polulla ihmisyyteen. Se ei tarjoa valmiita malleja, eikä totuuksia. Jos jokin asia sinua puhuttelee, niin kurkkaa sisällesi, miksi näin tapahtui. Tervetuloa mukaan ihmeelliselle matkalle.
Syntymä
Saimme tänä keväänä ihmeellisen pienen pojan, joka tuli muistuttamaan elämän ihmeellisyydestä ja puhtaudesta. Poikamme Sato-Ensio (EnsiSato) on tuonut monta asiaa pinnan alta näkyväksi, helpommin käsiteltäväksi. Jokainen, joka on lapsen läsnäoloa saanut elämässään kokea, tietää miten ihmeellistä se voikaan olla. Se on ihanaa, kuten myös välillä erittäin väsyttävää, välillä ärsyttävää, jopa vihastuttavaa, mutta suurimman osan ajasta rikastuttavaa. Joillakin lapsi tuo rakkauden elämäänsä, joillakin se vain syventää sitä, koska rakkaus on jo sydämessään ollut ennestään. Joka tapauksessa, jokaisen se varmasti pysäyttää miettimään, miten uskomattoman ihmeellistä elämä voikaan olla.
Odotukset
Meidän odotukset olivat selkeät ja suunnitellut. Luonnonmukaisuus, puhtaus, ravitseminen jo ennen syntymää olivat tärkeitä teemoja. Yksi mikä ihmetyttää on se, kuinka vähän edelleen puhutaan vanhempien ravitsemuksesta ENNEN syntymää. Koska ihmisen oleminen kaikessa monimutkaisuudessaan, voidaan yksinkertaistaa siihen, että olemme osa siitä mitä itsellemme annamme. Niin fyysisesti, kuin mentaalisestikin rakennumme paloista, joita sisäämme pistämme. Monesti ajatellaan, että geenit määrittävät meidän olemisen, mutta nykyään pystytään ymmärtämään (myös maalaisjärjellä), että voimme vaikuttaa omien geeniemme aktivoitumiseen. Näillä valinnoilla voi parhaimmillaan (pahimmillaan) olla sukupolvien välisiä vaikutuksia. Raskaana olevan äidin ruokavalio vaikuttaa lapsen geneettiseen rakennelmaan, joka kestää aikuisikään asti. Jos äiti saa liian vähän metyyliryhmän aineksia tai koliinia, voi tällä olla DNA:han vaikuttavia ominaisuuksia.
Tämänkin takia pidimme omaa ravitsemustamme äärimmäisen isossa roolissa ennen syntymää. Varsinkin raskauden aikana äidin ruokavaliossa löytyi paljon hoitavia rasvoja, sekä laadukkaita proteiininlähteitä, joista keholla on mahdollisuus kasata hyviä rakennusaineita. Toinen mihin mielestämme oli hyvä panostaa, on raskaana olevan äidin stressitasojen minimointi. Tähän meillä miehillä on suuri vaikutus ja valta vaikuttaa. Henkilökohtaisesti koen, että meidän tehtävämme on pitää huolta äidistä, hieroa, kertoa kuinka ihmeellinen hän on, kuinka hienosti homma etenee. Eli yleensäkin pitää huoli siitä, että omalla sekoilullamme emme anna odottavalle äitille ylimääräistä stressikuormaa, joka voi vaikuttaa myös tulevaan lapseen. Mieti, jos jatkuvasti omalla käytöksellämme, esimerkiksi luomalla epävarmuutta suhteeseen, nostamme odottavan äidin kortisolitasoja. Mitä luulet, miten kohdussa käyttäydytään, kun solut ovat puolustusasetuksilla, kasvuastuksien sijaan? Mitä luulet, jos saamme omalla kosketuksellamme ja esimerkillämme äidin mielihyvän, sekä hormoneiden kuten oksitosiinin nousuun, miltä pikkuisesta tuntuu vatsassa? Rakastavaiselta, joka mahdollistaa kasvun ja kehityksen.
Olimme luoneet myös odotuksen luonnonmukaisesta synnytyksestä, joka tukisi äidin omia hormoneita tukemaan synnytystä, vähentämään kipuja, sekä tuntemaan tunteet niin vahvoina, kuin ne on synnytykseen tarkoitettukin. Suunnitelmien mennessä roskakoriin loppuajan haasteiden takia, ainoana valintana oli medikalisoitu leikkaus, jossa luonnonmukaisuus oli kaukana. Vaikkakin se harmitti, ennenkaikkea tärkeän prosessin takia, jonka lapsi pääsee kokemaan alatiesynnytyksessä, jäätyä poissa kuvioista. Kuitenkin tärkeintä oli, että kaikki selvisivät elossa, iloisina ja hyvinvoivana. Kaikelle on paikkansa, myös sille, että pystyy luopumaan omista haaveista, mielikuvista, ennenkaikkea odotuksista elämää kohtaan. Ihana opettajamme oli saapunut seuraamme.
Sukupuoliroolit
Yksi mitä kuulin sanottavan ennen mestarin tuloa, oli asia, kuinka mies ei voisi osallistua täysin lapsen hoitoon alussa. ”Odota muutama kuukausi, sitten sinäkin pääset osallistumaan enemmän” Kyseenalaistin tämän heti alkuunsa. Mies pystyy osallistumaan lähes samoin, kuin supernainenkin. Kyse on enemmäkin valinnoista. Päätätkö olla kotona, vai treenaamassa. Päätätkö olla vaihtamassa vaippaa, vai tekemässä just sitä tärkeetä työtä. Valitsetko jäädä syöttämään lasta, vai haahuilemaan omissa tärkeyksissä. Kaikki tässä elämässä ovat valintoja, myös ne kuinka päätämme astua vanhemmuuteen. Haasteena on se, että meillä ei ole mitään opaskirjaa, joka kertoo, kuinka olla vanhempi 2000-luvulla. Haasteena on myös se, että naisten odotukset saattavat olla sellaiset, mitä me miehet emme ole kasvatuksessa saaneet. Esimerkkinä on tunteiden rehellisesti puhuminen ja ilmaiseminen, jota nykyisin monesti mieheltä odotetaan. Kysymykseni kuuluu, kuinka moni meistä ”isistä” on saanut kasvatuksen, jossa kannustetaan näyttämään tunteita, puhumaan avoimesti kaikista elämänhaasteista. Ennenkaikkea, kuinka moni on saanut moisen kasvatuksellisen roolimallin 1900-luvulla? Onneksi tämä on muuttumassa, kun opimme ymmärtämään omaa olemistamme entistä enemmän. Ja tähän väliin on sanottava, että en missään nimessä kritisoi vanhempia kasvattajia. Hehän, kuten oma isänikin ovat tehneet parasta mahdollista työtä, johon ovat sen hetkisillä työkaluilla, sekä elämänymmärryksellään pystyneet. Ja loppupeleissä ainut millä on väliä, olemmeko saaneet rakkautta. Onneksi osa olemme. Ja onneksi pystymme antamaan, vaikkei meille olisikaan annettu.
Tietoinen vanhemmuus
Nyt kun olemme astumassa uudelle aikakaudelle, on aika päivittää myös ymmärrystämme, kuinka ollaan vanhempi sillä tavalla, miten haluaisimme olevan. Kieltämisen ja auktoriteettisen yhteiskunnan sijaan, voimme alkaa luoda selkeitä roolimalleja itsemme kautta, joka kannustaa lapsia myös samaan suuntaan. En uskoisi, että on hirveän paljon väliä, mitä sanomme, jos itse toimimme sanomisiamme vastaan. Mitä väliä on kieltää lapsia ”hipelemästä vaatteita”, jos itse teemme heti sen jälkeen samoin kaupassa? Mitä väliä on, jos sanomme jollekin asialle ei, mutta itse toimimme ”kyllä” asiaa kohtaan? Hillitön ristiriita lapsen päässä. Mietippä, jos sanomme pienelle lapselle ”ole kunnolla”. Mitä ihmettä se tarkoittaa, ellemme ole antaneet selkeitä viitekehyksiä, mistä lapsi voi sen ymmärtää. Selkeys meidän päässämme, ei tarkoita selkeyttä lapsen päässä. Tai entä, jos lapsi juoksee kohti vettä ja huudamme ”älä!!”, pahimmillaan lapsi voi säikähtää, eikä mene koskaan lähellekään vettä, jääneen trauman vuoksi. Tässä saamme jokainen olla tarkkana, kuinka kommunikoimme toistemme, niin lapsien, kuin puolisoidenkin kanssa. Luommeko kielteisiä kuvia, vai selkeitä raja-aitoja puheellamme? Siinä riittää varmasti minullekin pohdittavaa loppuelämäksi.
Vaihtoehtoisia tapoja kommunikoida:
”Älä huuda –> Puhu rauhallisemmalla äänellä”
”Älä potki –> Pidä jalat paikallaan”
”Älä kiusaa –> Ole kiltti / kosketa kevyesti”
Paljon valintoja, paljon mahdollisuuksia, ennenkaikkea kasvunedellytyksiä. Meidän matkamme jatkuu, niin puhtaassa ympäristössä kuin mahdollista, tarjoten luonnollisia elementtejä, joiden parissa pääsemme kasvamaan. Uskoisin, että tästä geeniymmärryksellä katsottuna, pystymme luomaan hyvää terveydellistä pohjaa pienokaiselle, joka saa tulevaisuudessa tehdä omat valintansa, toivottavasti rakkaudellisen kasvatuksen tukemana. Me miehet, astutaan linjalle, otetaan vastuumme, kannetaan ylpeänä tätä siisteintä jobia, minkä universumi voi meille tarjota. Pidetään hyvää huolta itsestämme, puolisoistamme ja pienokaisistamme. Jos olet kasvattaja, tai tulevaisuudessa sellaiseksi aikova, niin nostan höyryävän yrttisen maljani sinulle ja toivotan voimallista matkaa, jonka toivottavasti luot omista näkökulmistasi. Tämä malja on meille kaikille. Kippistä sankarit!!
Kuuntele myös Radioni haastattelu, jossa Heikki Harju, oli kertomassa suunnattoman tärkeitä teemoja vanhemmuudesta ja parisuhteesta. Haastattelun voit kuunnella täältä: Tarkastelussa ihminen – Heikki Harju
Istun ystäväni kanssa keittiön pöydän ympärillä. On työltä varastettu maanantai-aamu, juomme teetä ja juttelemme asioista, jotka ovat mielessä päällimmäisinä. Tällä(kin) kertaa rakkaudesta ja parisuhteesta.
Ystäväni on huolissaan siitä, että tulee petetyksi uudessakin suhteessa. Vanhassa suhteessa pettäminen oli ollut arkipäivää ja on jättänyt syvät arvet. On vaikeaa luottaa, vaikka uusi suhde on avoin ja perustuu syvään rehellisyyteen.
Toinen ystäväni pelkää parisuhteisiin liittyvää omistushalua ja pikkumaisia tunteita. Säröjen syntymistä, kauneuden häviämistä, ystävyyden kadottamista. Pelkää jo ennen kuin mitään on alkanutkaan, pelkää teoreettista mahdollisuutta hävittää jotain, mikä voisi ehkä olla.
Ystävieni huolet jäävät pyörimään mieleni taka-alalle. Ymmärrän heitä. Heidän huolensa ovat todellisia. On helppo eläytyä niihin. Ne ovat tai ovat olleet monien meistä parisuhdetodellisuutta.
En kuitenkaan pääse irti ajatuksesta että on olemassa jotain muuta. Toisenlainen tapa rakastaa, ja toisenlainen tapa elää rinnakkain. Enkä tarkoita sitoutumattomuutta ja egoistista vapaudenkaipuuta, ainoastaan tosiasioiden hyväksymistä.
Miksemme voisi rakastaa jollakin muulla tavalla? Käsityksemme rakkaudesta on ajassa ja paikassa – siis historiallisesti – muodostunut kuva. Se on alati mielemme kartan vanki ja aina enemmän kuin pystymme ymmärtämään.
Olemme niin tottuneita ajattelemaan rakkautta omistamisen kautta, että on vaikea saada edes mielikuvaa, mitä se voisi olla ilman sitä. Omistamisen halu jonkunlaisena mielenmaisemana tai juridisena siteenä on ollut vuosisatoja – ellei tuhansia – rakkauden pari. Ilman niitä rakkaus on ollut lainsuojatonta. Ei liene mikään ihme, ettemme osaa rakastaa pelkäämättä rakkauteen liittyvää vapautta.
Kuitenkin kiistaton tosiasia on, ettei toista voi omistaa. Ei edes tunnetasolla. Saatamme hakea turvantunnetta lopullisuuden ajatuksesta, mutta en tiedä ketään, joka sittenkään valitsisi tulla rakastetuksi vain velvollisuuden- tai vastuuntunteesta. Onko se edes rakkautta? Eikö se lankea jo sanan määritelmän ulkopuolelle?
Periaatteessa on vain tämä hetki. Kuinka voisit luvata tulevaisuuden minäsi puolesta jotain? Uskollisuutta, ikuista rakkautta, mitään? Mitä muuta voi tehdä, kuin päivittäin valita toisen? Uudestaan ja uudestaan, ja sellaisena kuin hän on. Inhimillisenä, hengittävänä, ihmisenä jonka rinnalla haluat olla. Sitä on vaikea varmistaa etukäteen. Luvata toiselle tai pyytää toiselta.
Rakkaudessakin jätämme helposti elämättä tässä hetkessä, nyt. Pelkäämme jotain tulevaisuudessa niin paljon, että emme uskalla rakastaa vain tässä, vain nyt. Pelko siitä, mitä joskus voisi tapahtua estää antamasta mahdollisuutta saada tässä hetkessä kaikki.
Rakastaa voi vain nyt, ei tulevaisuudessa. Rakkaus ja tämä hetki kulkevat aina käsikkäin. Emme koskaan voi luvata tulevaisuuden minämme puolesta, että sekin rakastaa, samalla tavalla ja samaa henkilöä.
Deepak Chopra päättää erään rakkausmeditaationsa näin: Thank you for sharing your love with me.
Pidän siitä ajatuksesta. Mitä enempää voi pyytää tai saada?
Jotta voisin rakastaa -kirja purkaa ihanan inhimillisesti sitä, miksi rakkaus on toisinaan niin pelottavaa ja miksi se saa meidät käyttäytymään mitä kummallisemmilla tavoilla. Kirjassa yhdistyvät hauskat, samaistuttavat tarinat ja syvä viisaus, joka rohkaisee meitä tuntemaan pelkomme. Sillä vain siten voimme valita rakkauden.
Toisessa osassa jatkan tunteiden, ajattelun (järjen) ja kehollisuuden teeman käsittelyä, lisäten joukkoon mietintää, miten voisimme elää näiden kaikkien osien kanssa tasapainossa. Voit lukea ensimmäisen osan täältä.
Aluksi lyhyenä kertauksena 1. osasta: Jokainen meistä oppii lapsena säätelemään tunteita monin tavoin. Osa oppimistamme keinoista ei ole terveydelle hyväksi – jos olemme esimerkiksi oppineet säilömään ns. kielletyt tunteet kehoon. Vihan tunne, jota ei ole lapsena saanut ilmaista vanhemmilleen, kääntyy ennen pitkää itseä vastaan. Viha voi jäädä tunnemöykyiksi ja kivuiksi ruuansulatuselimistöön ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset voivat pakkautua niskaan jännitystiloiksi. Ajattelun tasolla viha-ajatukset kääntyvät ja kohdistuvat usein itseen – tai vaihtoehtoisesti niitä peilataan muihin, usein täysin viattomiin ihmisiin. Oman tunnereaktion tunnistaminen ja siitä vastuun ottaminen voi olla erittäin vaikeaa.
Ensimmäistä osaa kirjoittaessani ja vielä sen jälkeenkin jäin miettimään järjen ja tunteen välistä suhdetta. Ilmiselvää on, että molempia osia tarvitaan, mutta onko olemassa jokin oikeanlainen kaikille sopiva suhde? Pyrin nyt selittämään ilmiötä ja suhdetta niin, kuin se nousee tunteina ja ajatuksina omasta kehomielestäni. Tämä on siis oma totuuteni, ja ehkä teistä lukijoista löytyy aika monta samoin ajattelevaa 🙂
Mitä ajattelu ja järki ovat? Jos mietimme ajattelua laajemmin, oletko tietoinen kaikista niistä ajatuksista, joita mielessäsi pyörii ja jotka sytyttävät mitä erilaisimpia fysiologisia prosesseja kehossasi, ajatuksen sisällöstä ja merkityksestä riippuen. Solubiologi Bruce Liptonin (Ajatuksen biologia) mukaan olemme tietoisia vain 5 %:sta ajatuksistamme, eli 95 % päivittäisestä ajatuskulustamme on eräänlaista aivojen ja aistimusten luomaa ”ohjelmaa”, joka useimmiten on saanut alkunsa jo lapsuudesta.
Näin ollen mielestäni vain tämä 5 % on potentiaalista järkiajattelua, koska vain siitä osasta olemme tietoisia, ja vain siihen osaan ajatuksistamme voimme aktiivisesti vaikuttaa – esimerkiksi puntaroiden erilaisia vaihtoehtoja. Loput 95 % ajatuksistamme ovat autopilotilla toimivaa ohjelmaa, johon kokemamme tiedostamattomat tunteet vaikuttavat sitä enemmän, mitä vähemmän me olemme kontaktissa omaan kehoomme.
Kehotietoisuus on siis erittäin merkittävässä osassa sekä tunne- että järkiprosesseja. Koska sekä tunne että järki ovat meissä olemassa, voimme valjastaa kehon tiedostamisen sekä tunteiden kokemisen että ajattelun prosesseihin. Intuitio saattaa liittyä juuri tähän, että kykenemme tiukoissakin tilanteissa kuuntelemaan sisältämme tulevia viestejä. Esimerkiksi menestyneitä johtajia yhdistää tunneälyn ja kehomielen intuitioviestien kuuntelu tärkeitä päätöksiä tehdessä.
Tunnetasolla tämä tarkoittaa sitä, että kun pysähdyn kuuntelemaan omaa kehoani, hengitystäni ja niiden viestejä, opin tunnistamaan sen, miten juuri minun kehoni reagoi erilaisiin tilanteisiin tietynlaisilla tuntemuksilla ja tunnereaktioilla. Uskaltamalla kohdata nämä tunteet ja tuntemukset, rakennan luottamusta kehoani kohtaan. Keho oppii luottamaan isäntäänsä/emäntäänsä ja päinvastoin.
Ajattelun tasolla voi aloittaa tietoisista ajatuksista. Ajattele vaikkapa valintatilannetta kaupassa. Ostanko mieluummin omenoita vai banaaneja? Menenkö hissillä vai portaita kävellen neljänteen kerrokseen? Voin näinkin yksinkertaisissa ja arkisissa valinnoissa oppia kuuntelemaan oman kehoni viestiä, kumpi tuntuu kehossa paremmalta vaihtoehdolta. Tai sitten isommissa kysymyksissä: uskaltaisinko hypätä tyhjän päälle ja irtisanoutua stressaavasta työstäni – kokeilemaan omia siipiäni?
Millaisia tuntemuksia keho sinulle kertoisi, jos olisit tämän kaltaisessa pohdintatilanteessa – lähdenkö vai jäänkö? Uskoisin, että suurimmalla osalla ihmisistä herää voimakkaita pelkoja tyhjän päälle jäämisestä – ja samalla alkaa nousta tietoisuuteen niihin liittyviä syvempiä ajatuksia ja uskomuksia, kun annan tunnekerrosten tulla esiin.
Juuri nämä syvällä olevat ei-tietoiset ajatukset ja uskomukset ovat yhteydessä siihen, ettemme jossakin tilanteessa ole voineet antaa itsemme reagoida omalla luontaisella tavallamme. Joskus olemme joutuneet pienentämään ja kaventamaan aitoa itseämme, jähmettymään – ja jopa tekemään itsemme täysin näkymättömäksi – ja juuri näissä tilanteissa syntyvät itseä rajoittavat uskomukset, jotka vaikuttavat sekä kehomieleen että sosiaalisiin suhteisiimme sairastuttavasti. Ne vaikuttavat meissä niin kauan, kunnes tiedostamme nämä sisäiset automaattiohjelmat ja päätämme tehdä niille jotakin. Tähän kaikkeen tarvitsemme kykyä tiedostaa ajatusten ja uskomusten luomia tunteita kehossa.
Tämä onkin eräänlainen kehä, joka pyörii meissä jatkuvasti, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nykytietämyksen mukaan emme voi olla jatkuvasti 100 % tietoisia ajatuksistamme ja tunteistamme, mutta voimme pyrkiä oppimaan niistä jotakin. Sitä voisi kutsua myös ihmisenä kasvuksi. Samalla teemme palveluksen tuleville sukupolville, ettei heidän enää tarvitsisi jatkaa samaa tunneperimää – tai uskomusta pelkästään järjen ja tiedon arvostamisesta – mitä tahansa itse kukin onkaan kantanut mukanaan.
* * * * * * * * * *
Et ole vastuussa niistä ohjelmista ja malleista, jotka olet lapsena saanut vanhemmiltasi ja muilta auktoriteeteilta. Mutta olet aikuisena vastuussa siitä, että teet niille jotakin. Kun uskallat siirtyä epämukavuusalueelle ja käydä omia oppimis- ja kasvuprosessejasi läpi, paras palkinto on sisäinen tasapaino ja rauha sekä itsesi rakastaminen sellaisena kuin pohjimmiltasi olet. Tämä taas heijastuu suoraan omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi sekä sosiaaliseen ympäristöösi. Tässä on kiteytettynä oma näkemykseni tunneihmisen evoluutioprosessista <3
