..nimittäin oman rakkautesi.

Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjani (Readme.fi) on innostanut monia kysymään minulta sitä, mistä ammennan sisäistä voimaa ja miten omaa voimaani vahvistan. Ensinnäkin uskon, että jokaiselta meiltä sitä voimaa löytyy, mutta se ei välttämättä ole käytössämme, ei ehkä siksikään, että emme ole edes oivaltaneet sellaista tarvitsevamme. Kun mennä porskuttaa arjessa eteenpäin, vaikka sitten vähän tyytymättömänä, ei usein oivalla, että muutokset kohti parempaa ovat oikeasti omissa käsissä. Porskuttaessa on vain niin helppoa nojata kaikkeen ulkoiseen ja muihin ihmisiin, ja uskoa, että onni löytyy sieltä.

Uskon vahvasti, että sisäinen voima liittyy paljon itsetuntemukseen. Se liittyy siten myös pysähtymiseen, sillä ainakaan omassa elämässäni en olisi ilman pakollista pysähtymistä edes huomannut, että enhän tunne itseäni lainkaan. Jos ihminen ei itse ymmärrä pysähtyä, joskus elämä pysäyttää. Ja kun sitten itsekin olin valmis alkaa pala palalta tutustua itseeni enkä vain siihen kuoreen, joka nyt myöhemmin koen olleeni (tosin tiedostamatta, koska enhän ollut edes ajatellut asiaa), alkoi oma sisäinen voimanikin vahvistua. Ensin se oli pieni haapea tuikku, mutta täytyy sanoa, että nyt kun olen käynyt tätä itsetutkiskelun polkua jo pian kahdeksan vuotta, liekki roihuaa välillä niin, että oksat pois!

Uskon, että mitä paremmin itsensä kanssa tulee toimeen, sitä vahvemmaksi sisäinen voima muuttuu. Totta on, että itseään ei ole aina helppoa rakastaa, eikä itsestä aina edes voi ehkä pitää. Jos ei kuitenkaan tunne itseään, ei voi rakastaa itseään. Jos ei voi rakastaa itseään, en usko, että rehellisesti ja vilpittömästi voi rakastaa ketään muutakaan. Jos ei pysty rakastamaan itseään, sitä elää elämäänsä toisten kautta. Sitä keskittyy siihen, mitä muut tekevät, miten muut elävät, miltä muut näyttävät. Sitä vertaa itseään muihin ja heidän saavutuksiinsa. Silloin sitä ei kelpaa itselleen, mikä on hirvittävän surullista, koska uskon, että me olemme lähtökohtaisesti samalla viivalla, yhtä riittäviä ja hyviä.

Miettikää vaikka pientä taaperoa, joka opettelee juuri kävelemään. Hän ihastelee omaa osaamistaan vapautuneesti ja innostaa muutkin iloitsemaan saavutuksistaan. Muistan, kun oma kuopukseni käveli haparoivin askelin ja pysähtyi vähän väliä taputtamaan itselleen, kun oli pysynyt pystyssä. Jossain vaiheessa vain tuo itsevarmuus meistä katoaa ja alamme vähätellä omia taitoja ja piirteitämme. Yhtäkkiä sitä huomaa, että erityisesti toiselle on helpompi kertoa itsestä negatiivisia asioita kuin myönteisiä. Ja että päässä jauhava kela jauhaa negatiivisten asioiden myllyä: sinä se et sitten sitä ja tätä, taas teit tuon virheen, etkö nyt oppinut viime kerrasta, sinusta ei ole mihinkään. Mihin se lapsenomainen luottamus katosi?

Tätäkin kuulee: Mä nyt vain oon tämmönen, emmä oikein osaa olla kuvissa, tuskin mun taidot riittää, ehkä löytyisi parempiakin vaihtoehtoja, emmä varmasti pärjää. Pelkäämmekö me sitä, että itsestä pitäminen tai jopa itsensä rakastaminen luiskahtaa omakehun puolelle? Mitä tapahtuu, kun ajattelet itsestäsi päinvastoin kuin edellä: Olen oma, ihana itseni, olen luonteva valokuvissa, taitoni riittävät varmasti, olen hyvä vaihtoehto muiden joukossa. Kaatuuko maailma?

Itsensä kanssa on paljon helpompi olla, kun rohkenee nostaa ne hyvät puolet esiin ensimmäisenä. Itselleen voi olla tismalleen samalla tavalla myötätuntoinen ja lempeä kuin ystävälle tai perheenjäsenelle. Arvostelun sijaan kannattaa kehua ja rohkaista itseä. Ai vitsi mä suoriuduin tosi hyvin siitä keikasta! Mä arvasin, että mä osaan!

Itseään saa taputtaa olalle samalla jotain ystävällistä sanoen. Tee itsellesi empaattisia tekoja: Syö hyvin, vältä huonoa stressiä, nuku. Salli itsellesi pieniä elämän nautintoja: vetäydy sohvannurkkaan villasukat jalassa, kirja kädessä ja konvehtirasian kera. Ole kiinnostunut omista tunteistasi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Miksi minusta tuntuu tältä? Jos kiukuttaa, oman fiiliksen ja ajatukset voi silti hyväksyä. Jokaisesta reaktiosta ei tarvitse silti pitää. Jos teet virheen, suhtaudu itseesi kärsivällisesti. Päätä olla kiitollinen myös mokistasi, sillä ne opettavat sinulle eniten. Käyttäydy itsesi kanssa, kuten toimisit ystävääsi kohtaan. Jos ystäväsi mokaa, laitatko muka heti välit poikki tai annatko tulla haukkuja täydeltä laidalta? Et, vaan annat uuden mahdollisuuden, joskus lukuisia.

Pyysin kerran upeita, ammattitaitoisia ja empaattisia ystäviäni mainitsemaan viisi myönteistä asiaa itsessään. Lähes poikkeuksetta vastaus oli tämä: Ai kauhee, viisi myönteistä asiaa! Emmä keksi kuin yhden, korkeintaan kaksi!! Mutta hei, jos sä kysyt negatiivisia asioita, niitä mä keksin kymmenen! Ja kaikki he ovat sellaisia, joista itse keksisin helposti kymmenen hyvää asiaa. Se pistää miettimään, että vaikka toinen on kuinka ”täydellinen” minun silmissäni, hän ei ole sitä omissa silmissään. Se taas antaa lohtua siihen, että useimmilla meistä on itsemme kanssa negatiivisia tuntemuksia, se on normaalia. Mutta onneksi sellaisista keloista on mahdollista päästä irti. On  mahdollista alkaa pitää itsestään ja lopulta rakastaa, ilman mitään esteitä. Voi heittäytyä rakkauteen itsensä kanssa, ilman, että se on epätervettä itserakkautta.

Hyväksy siis sinäkin itsesi, olethan aivan ihana. Siitä huolimatta sinun ei tarvitse pitää jokaisesta luonteenpiirteestäsi tai muusta ominaisuudestasi. Ole rehellinen itsellesi. Sinussa, kuten meissä kaikissa on myös varjonsa ja pimeät puolensa. Emme aina jaksa olla parhaita versioita itsestämme, mutta jos edes useimmiten jaksamme, se riittää. Vaikka teemme virheitä, voimme silti pitää itsestämme. Vaikka olemme keskeneräisiä, voimme silti tehdä parhaamme ja oppia. Kun lakkaat taistelemasta oman itsesi kanssa, moni muukin asia ympärilläsi helpottuu. Kun lakkaat häpeämästä itseäsi ja heikkouksiasi, alat loistaa. Miksi et voisi hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet?

Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, on kuin ihana valo, joka säteilee joka puolelle ja saa muutkin ihmiset säteilemään. Ja se valo on se sisäinen voima, joka sinullakin on.

Suosittelen kokeilemaan, olet sen arvoinen!