Haluaisin kysyä, miten voisin tukea silmieni hyvinvointia ravintolisillä? Äidilläni on silmänpohjan rappeumaa ja itselläni silmät mm. kuivuvat välillä. Mietin miten silmiä voisi tukea?
Silmien hyvinvointiin ja mm. silmänpohjan rappeumaan hyviä tukikeinoja ovat:
• Karnosiinisilmätipat: Karnosiini estää tehokkaasti ristisidosten muodostumista. Nämä aiheuttavat esim. harmaakaihia, valtimoiden kovettumista ja ihon ikääntymismuutoksia. Karnosiini suojaa mm. diabeetikon silmiä ja mahdollistaa esimerkiksi piilolinssien pidempiaikaisen yhtäjaksoisen käytön. Karnosiini vähentää kuivasilmäisyyttä ja silmien rasittuneisuutta sekä sarveiskalvon ongelmia. • Mustikkauutteesta on hyötyä ikään liittyvään silmänpohjan rappeumaan, harmaakaihiin, retinopatiaan ja glaukoomaan. Mustikkauute parantaa verenkiertoa sekä lisää hapen ja energian määrää silmän kudoksessa.
• Sinkki
• Neidonhiuspuu-uute mm. lisää silmän aineenvaihduntaa.
• Astaksantiinilla on antioksidantti- ja UV-valolta suojaava vaikutus. Se estää oksidatiivista stressiä silmässä.
• Luteiinin alhainen määrä ravinnossa ennustaa korkeampaa silmänpohjan rappeuman riskiä. Luteiinia on mm. ruusukaalissa, pistaasipähkinöissä, avokadossa ja pinaatissa.
• Silmien hyvinvoinnille muita tärkeitä ovat mm. C-, E- ja A-vitamiini, seleeni, NAC (N-asetyyli-L-kysteiini) ja tauriini.
• Mikäli tekee paljon töitä esim. tietokoneella ruutua tuijottaen, kannatta välillä myös jumpata silmiä ja katsoa välillä esim. kaukaisuuteen, jolloin silmät saavat vähän levätä ruudulta.
• Suosi monipuolista ja terveellistä ruokavaliota.
Aika moni varmaan on kanssani samaa mieltä, että terveydenhuoltomme on monilta osin kriisissä. Vaikka rahaa pitäisi olla liikkeellä enemmän kuin koskaan, miksi se ei tunnu riittävän? Hoitojen ja toimenpiteiden priorisointikin on valtavan haasteellinen tehtävä, koska mitä tahansa valitaan, joku joutuu väistämättä kärsijän paikalle.
Haluaisin kääntää meidän kaikkien suomalaisten katseet yhteen asiaan ja ilmiöön, joka ainakin tietoisella hyödyntämisen tasolla on terveydenhuollossamme ja laajemmin koko yhteiskunnassamme unohdettu. Ja tämä ilmiö terveydenhuollon käytössä on käytännössä ilmainen. Se on nimeltään plasebo.
Terveydenhuollon ja sairaanhoidon puolella plasebolla tuntuu olevan vain hyvin kapea merkitys ja käyttökohde. Plasebo eli lume määritellään esimerkiksi Terveyskirjastossa näin: ”Näennäislääke, plasebo; aine joka ei sisällä farmakologisesti vaikuttavia aineita ja jota käytetään vaikuttavan aineen vertailuaineena kaksoissokkokokeessa.”
Plasebon laajempi merkitys on kuitenkin siinä, että se kertoo ihmisen kehon ja mielen kyvystä parantaa itse itsensä, kun olosuhteet ovat siihen suotuisat. Tätähän tapahtuu myös lääkehoidossa. Uskolla ja toivolla näyttäisikin olevan merkittävä rooli ihmisen sisäisessä kyvyssä edistää oman kehon parantumista. Monenlaisia plasebotutkimuksia on tehty maailmalla viime vuosina. Lääkehoitojen lisäksi on tutkittu myös nivelten leikkauksia, ja on arvioitu, että esimerkiksi suuri osa polvileikkauksista on turhia. Kolmiosaisessa Mielen salattu voima –dokumenttisarjassa käsitellään hyvin perusteellisesti tätä asiaa, tässä ensimmäinen osa.
Tärkeä kysymys onkin se, miksei plasebovaikutusta sitten hyödynnetä enempää terveydenhuollossa. Niin kuin jo mainitsin, hyödyntäminen on parhaimmillaan täysin ilmaista. Plaseboa on nimenomaan se, että potilas kohdataan kokonaisena ihmisenä, läsnäolevasti ja häntä kuunnellaan aidosti.
On tutkittu, että jos potilas kokee tulleensa aidosti kuulluksi, potilaan omat itseparanemisen mekanismit ja immuunijärjestelmä alkavat aktivoitua hyvin pian tapahtuman jälkeen. Kun potilas kohtaa empaattisen ammattilaisen, potilaan vagushermo aktivoituu. Vagushermo liittyy parasympaattisen hermoston aktivoitumiseen. Silloin kun tämä tapahtuu, keho ja mieli rauhoittuvat ja solutasolla tapahtuu automaattista korjaantumista ja tasapainottumista.
Onko se sitten jollakin tavalla vääränlaista hoitoa, jos tämä tapahtuu? On sitten kyseessä lääkärin, terapeutin tai täydentävien hoitomuotojen ammattilaisen hoito? Usein kuulen ja luen virallisen terveydenhuollon ammattilaisilta sellaisia kommentteja, joista rivien välistä kuultaa hyvin mekanistinen näkemys ihmisestä ja paranemisesta. Tuntuu, että ”oikeaa” paranemista tapahtuu vain silloin, kun se tapahtuu lääkkeen tai jonkun mekaanis-teknisen hoidon avulla. Sellainen hoito, joka tukee ihmisen luontaista kykyä parantua, ei ole ”oikeaa” hoitoa.
Jos minä saisin päättää, kääntäisin tässä kohtaa ajattelun päälaelleen. Mitä jos se olisi ”oikeampaa” hoitoa, joka tapahtuu mahdollisimman luonnollisesti, ilman ulkoisia interventioita, kuten kemiallisia lääkityksiä, jotka useimmiten vain poistavat oireen, mutta eivät välttämättä vaikuta oireen alla olevaan perimmäiseen syyhyn? Mitä jos tärkein osa hoitoa olisi potilaan omavoimaisuuden herättäminen?
Korostan sitä, etten ole lääkevastainen. Lääkkeillä on oma paikkansa tietyissä oireissa ja sairauksissa. Nykymeno vaan on ajautunut kaikessa tehokkuudessaan siihen pisteeseen, että ensisijainen vaihtoehto tuntuu aina olevan lääke. Meidät ihmiset on myös opetettu ulkoistamaan oma hyvinvointimme muille, olemme siirtäneet vastuumme omasta terveydestä toisille. Emme enää osaa kuunnella oman kehomme viestejä, ja tehdä luonnollisia valintoja tämän kuuntelun ansiosta.
Suurin osa oireistamme ja sairauksistamme on sellaisia, että keho osaa parantaa ne itse. Arvioidaan jopa, että käymme elämämme aikana läpi useita kasvainprosesseja tietämättämme; ne vain paranevat itsestään, koska kehollamme on olemassa tämä luontainen tasapainottumisen kyky.
Olen opiskellut useita vuosia META-Healthin™ syvempää ymmärrystä terveydestä ja siitä, miksi sairastumme. Tunnekonfliktit, traumat ja niihin liittyvä stressi ovat lähes kaikkien sairauksien merkittävinä taustatekijöinä. Lisäksi ravinneköyhä, jopa ”luonnoton” ruoka ja erilaiset ympäristötekijät heikentävät terveyttämme laaja-alaisesti ja estävät kehomme kykyä säilyttää luontainen tasapaino. Kehomme pyrkii joka hetki homeostaasiin. META-Healthin uusi terveystietoisuus auttaa ihmistä tulemaan jälleen omaan voimaansa, luottamaan omaan kehomieleensä ja sen kykyyn luoda tasapainoa.
Millainen sitten terveydenhuoltomme voisi olla, tässä joitakin näkemyksiäni:
Terveydenhuollon koulutusohjelmiin sisällytetään uusinta tietoa kehon ja mielen välisistä yhteyksistä, empatiasta, mielen parantavista voimista sekä stressin merkityksestä hyvinvointiin, joista on jo kiistatonta tutkimustietoa.
Ammattilaisille opetetaan konkreettisia taitoja ja työkaluja, joilla he voivat edistää potilaan kehomielen kykyä itseparanemiseen, toisin sanoen plasebovaikutuksen tietoista hyödyntämistä.
Jotta ammattilaiset kykenevät empaattiseen, läsnä olevaan ja potilaan omaa uskoa ja toivoa lisäävään kohtaamiseen, heidän täytyy oppia tuntemaan oma kehonsa ja tunnistamaan omat stressireaktionsa, joita haastava työ väistämättä tuo tullessaan. Stressaantunut ja myötätuntouupumuksen partaalla oleva ammattilainen ei pysty kohtaamaan potilasta empaattisesti. Sen vuoksi heille täytyy myös opettaa sellaisia menetelmiä, joilla he pystyvät purkamaan omaa stressiään. Näitä ovat mm. mindfulness, meditaatio, TRE, EFT ja muut kehon ja mielen yhteyttä ja tasapainoa edistävät menetelmät.
Yksi maailman arvostetuimmista henkisistä puhujista, lääkäri-kirjailija Deepak Chopra pitää kesäkuussa luennon Helsingissä hyvinvoinnin tulevaisuudesta.
Kokonaisvaltainen näkemys ihmisestä ja sen myötä myös henkinen hyvinvointi kiinnostaa yhä useampaa ihmistä: Kuinka voin voida hyvin ja olla onnellinen? Mitä yksilön hyvinvointi tarkoittaa? Mihin suuntaan hyvinvointikäsitys on menossa?
Yli kahdeksankymmentä tieteellistä ja kaunokirjallista kirjaa kirjoittanut lääkäri Deepak Chopra saapuu kesäkuussa Suomeen Helsingin yliopiston vieraana ja pitää vierailunsa yhteydessä yleisöluennon Kulttuuritalolla. Yleisöluennon aiheena on Hyvinvoinnin tulevaisuus. Luento avaa uudenlaista, syvälliseen terveyteen johtavaa näkemystä, jossa Chopra vetää yhteen koululääketieteen ja täydentävien hyvinvointinäkemysten uusimpia tutkimustuloksia.
Chopra haluaa selvittää, kuinka tämänhetkistä laajempi tapa katsoa maailmaa voi auttaa matkalla kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia. Kuinka esimerkiksi opimme käyttämään paremmin luovuuttamme, intuitiota ja tekemään tietoisempia valintoja? Onko tietoisuuden evoluutio ihmisen kehityksen seuraava vaihe ja mitä se tarkoittaa?
Deepak Chopran kirjoja on käännetty yli 43 kielelle, ja niistä 22 on päässyt New York Timesin myydyimpien kirjojen luetteloon. Suomeksi Chopran kirjoja on julkaistu kymmenkunta.
Deepak Chopra toimii tällä hetkellä Northwestern-yliopistonKellogg School of Managementissa sekä Columbian yliopiston Columbia Business Schoolissa apulaisprofessorina sekä luennoi Kalifornian yliopiston San Diegon kampuksen terveystieteiden laitoksen perhelääketieteen osastolla. Lisäksi Chopra opettaa Walt Disney Imagineeringissa ja työskentelee The Gallup Organizationissa vanhempana tutkijana.
The World Postin ja The Huffington Postin toteuttamassa maailmanlaajuisessa verkkokyselyssä Deepak Chopra on äänestetty maailman vaikutusvaltaisimpien ajattelijoiden joukkoon sijalle 40, ja lääketieteen edustajista hän nousi suoraan ensimmäiselle sijalle. Deepak Chopra on myös mukana Time-lehden listalla ”Top 100 sankarit ja ikonit tällä vuosisadalla”.
Luennon aika ja paikka: torstai 11.6.2015 klo 18-21.00 (ovet aukeavat 16.30), Helsingin Kulttuuritalo Alppilassa, Sturenkatu 4.
Lipunmyynti tapahtumaan alkaa maanantaina 4.5.2015 klo 9. Liput myy Lippupalvelu.
Ihmiset etsivät vastauksia urakysymyksiinsä pohtimalla kysymyksiä, kuten: ”Mikä saa minut tuntemaan olevani elossa?”, ”Mistä nautin lapsena?”, ”Mitä haluan jättää jälkeeni tähän maailmaan?” Nämä ovat loistavia, ajatuksia herättäviä kysymyksiä, jotka auttavat pohtimaan, mistä oman intohimon ja tarkoituksen voisi löytää.
Näihin kysymyksiin ei kuitenkaan kannata nojautua liian tukevasti. Jos kuvittelee, että ainoastaan tällainen itsetutkiskelu voi auttaa löytämään oman tarkoituksen, saattaa tuntua turhauttavalta, kun vastausta ei löydykään.
Ongelma on usein siinä, että monet kysyvät itseltään vääriä kysymyksiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kysymyksistä ei olisi apua. Ne voivat olla erittäin kehittäviä, ainakin aluksi. Kun nämä kysymykset on käyty läpi, on aika siirtyä enemmän toimintaan ja käytäntöön keskittyvien kysymysten äärelle.
Tässä kymmenen kysymystä, joiden avulla saat äkkilähdön oman intohimosi ja todellisten motivaattoreiden löytämiseen.
1. Mitä vaistoni kehottaa minua tekemään seuraavaksi?
– TEE SE!
2. Mitä olen jättänyt tekemättä, vaikka olisin halunnut tehdä sen jo?
– Mietin jokin tapa päästä kokeilemaan sitä.
3. Kuka on sellainen henkilö, joka tukee minua varmasti, kun tavoittelen päämääriäni?
– Hae tältä ihmiseltä tukea ja kannustusta.
4. Kenellä on vahva mielipide siitä, mitä minun tulisi tehdä?
– Vältä jakamasta herkkiä unelmiasi tällaisen ihmisen kanssa. Pyri rakentamaan kannustavampi verkosto itsesi ja päämääriesi ympärille.
5. Millainen omakohtainen kokemus voisi auttaa minua tavoittelemaan käsitystä omasta polustani?
– Pyri pääsemään mahdollisimman lähelle tätä kokemusta. Tarkkaile, kuinka käyttäydyt kokiessasi sen. Mitä tunnet? Tuntuuko se oikealta vai onko suunta sittenkin väärä?
6. Tunnenko jonkun, joka on saavuttanut sen, mitä itsekin haluan? Voisinko puhua hänelle?
– Tai onko paikkaa, josta voisit löytää samasta asiasta kiinnostuneita? Omat aivomme ovat rajoittuneet, mutta muilta voi oppia uskomattoman paljon! Tulet oppimaan uusia näkökulmia, joita et olisi tullut edes ajatelleeksi.
7. Mikä on kaikkein tärkeintä minulle tällä hetkellä?
– Raha, perhe, työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen, muutoksen aikaansaaminen, vapaa-aika, joustavuus, tiimiin kuuluminen, haasteet? Mistä olet valmis luopumaan saavuttaaksesi tärkeimmän? Uravalinnat vaativat kompromisseja, joten on tärkeää selvittää itselleen asioiden tärkeysjärjestys.
8. Mikä innostaa minua ottamaan seuraavan askeleen?
– Mieti tarinoita, voimalauseita, kysymyksiä ja erilaisia näkökulmia. Jokin ajatus tai inspiroiva tarina voi antaa sinulle tarpeeksi voimaa päästäksesi yli tämänhetkisestä tilanteestasi ja jatkamaan eteenpäin.
9. Onko asioita, joista minun kannattaisi päästää irti, jotta en jäisi niihin jumiin?
– Joskus tekee hyvää puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka on selvinnyt rankasta elämänvaiheesta. Toiset ovat kokeilleet unelmaansa, joka ei onnistunutkaan. Jos sinusta tuntuu, että olet jumissa, epävarma ja tukossa, voi olla hyvä idea puhua sellaisen henkilön kanssa, joka voi auttaa sinua selviämään ja jatkamaan elämääsi.
10. Mikä on seuraava mahdollinen kokemus edessäni?
– Kuinka pian voit kokea sen? Toimi!
Liian moni tuhlaa aikaa löytääkseen intohimonsa yksin, itsetutkiskelun kautta. Tällöin et voi saada siitä laajaa kuvaa. Toimiminen ja ympäristö ovat tärkeämpiä. Seikkaile, vastaa näihin kysymyksiin, tee ja toteuta asioita, ja voit käynnistää turbovaihteen intohimosi saavuttamisessa.
”Jos jostain herää intuitio, sitä ei kannata aina ottaa totuutena”, sanoi psykologian tohtori Tapani Riekki huhtikuun alussa Helsingin Sanomien artikkelissa. Hän kehotti suhtautumaan intuitioon epäillen, sillä käsitys intuitiosta yhtenäisenä, kaikkitietävänä sisäisenä äänenä on hänen mukaansa virheellinen.
Näillä sivuilla moni artikkeli kuitenkin korostaa intuition tärkeyttä. Miten tähän kannattaa suhtautua?
*
Aivomme ovat ensisijaisesti intuitiiviset, ja analyyttinen päättely tulee perässä, jos tulee. Siitä olemme yhtä mieltä Riekin kanssa. Hän laskee kuitenkin intuitioon kuuluviksi myös tietyt tunteet (kuten pelon) sekä yleiset ajatteluvirheet (kuten ”pitkät miehet ovat parempia johtajia”). Minun mielestäni ne liittyvät egoon, mieleen ja rationaaliseen päättelyyn.
Joogisen käsityksen mukaan intuitio on hienovarainen sisäinen ääni, joka löytyy jokaiselta. Se on sisäisen opettajan ääni, joka ohjaa aina oikeaan suuntaan. Aina.
Riekki sanoo intuition joskus ohjaavan kohti lopputulosta, joka ei ole ”toivotunlainen”. Mutta millainen itse asiassa on toivotunlainen lopputulos?
Usein emme tiedosta, mitä oikeasti toivomme. Vedämme puoleemme asioita tietoisesti ja tiedostamatta.
Joogisen käsityksen mukaan intuitio ei voi johdattaa harhaan, mutta ihmisellä saattaa olla harhakäsitys siitä, mikä on hänelle parasta. Joskus suuret koettelemukset ovat avain suureen autuuteen ja vaikeuksista versoo jotakin upeaa. Harva kuitenkaan haluaisi polulleen suuria koettelemuksia.
Mikään ei tapahdu sattumalta. Näennäisen huono lopputulos (joka ei muuten ole lopputulos vaan vaihe) voikin olla tarpeellinen kehityksen ja kokonaisuuden kannalta. Mikä minä olen universumin keinoja arvioimaan?
Tämä ei ole fatalismia, jolloin omaan polkuunsa ei voisi vaikuttaa. Ihminen on omassa elämässään aktiivinen toimija, ja jokaisella on vastuu omasta onnestaan. Yleensä tunnemme oman polun ja onnen suunnan paljon paremmin intuitiolla kuin järjellä.
Olemme tottuneet elämään mielen ja egon hallitsemassa maailmassa, ja mieli ja ego ovat edelleen hyvin tarpeellisia. Samalla kuitenkin tarvitsemme entistä enemmän intuition luovaa voimaa. Aika muuttuu, tahti kiihtyy, eikä ihminen yksinkertaisesti ehdi ja kykene tekemään päätöksiä ainoastaan järjen avulla.
Mieli ja ego ohjaavat rationaalista ajattelua, päättelyä, syyn ja seurauksen suhdetta. Tunteiden energiat ja alitajunta vaikuttavat mieleen. Mieli ei siis tee päätöksiä ”puhtaalta pöydältä” (ellemme kouluta mieltä siihen esimerkiksi meditaatiolla). Ego on ikään kuin oma suojamekanismimme raakaa todellisuutta kohtaan; tietynlaiset silmälasit, joiden läpi katsomme maailmaa. Ego suojelee, mutta tekee sen välillä erikoisilla tavoilla.
Mielestäni ainut epäilyttävä asia intuitiossa on sen tunnistaminen. Se ei nimittäin ole aivan helppoa, sillä intuitio sekoittuu helposti pelkoon, mielikuvitukseen, toiveajatteluun tai ajatteluun yleensä. Sisältäpäin kumpuaa monenlaisia ääniä – mistä erottaa intuition?
Yleensä, sen vain erottaa. Jostakin asiasta vain tulee selittämätön, rauhallinen varmuus. Tässä tulee kuitenkin muutamia vihjeitä intuition tunnistamiseen.
*
Ego on looginen, intuitio luova
Egon neuvot perustuvat menneeseen kokemukseen (”tämä on joskus toiminut jollekin”). Intuition ratkaisu saattaa olla yllättävä, uusi – ja odottamattomalla tavalla toimiva.
Ego pohjautuu pelkoon, intuitio rakkauteen
Egon ääni neuvoo esimerkiksi välttämään jotakin epäonnistumisen pelossa tai tekemään jotakin hyväksynnän tai miellyttämisen vuoksi.
Intuition ääni muistuttaa, että universumi kannattelee minua joka askeleella. Usein intuitio ei keskity valtavaan kokonaisuuteen, vaan yhteen askeleeseen kerrallaan. Kaikki menee hyvin, parhaalla mahdollisella tavalla.
Ego on määräävä, intuitio neutraali
Ego osaa tuomita ja kertoa ikäviä asioita minusta, se saa minut toimimaan armottomasti ja vahingollisesti itseäni kohtaan, unohtamaan omat tarpeeni, toiveeni ja unelmani. Egon ääni on voimakas ja pakottava, kärsimätön, ”minä haluan nyt!”.
Intuition energia on neutraali ja sen viestit saavat minut kohtelemaan itseäni rakkaudella, armolla ja kunnioituksella. Intuition ääni on hienovarainen ja herkkä. Se ei kuulu kaiken muun mölinän yli, vaan sille pitää avautua, hiljentyä kuulemaan.
Ego suojaa mielikuvaa, intuitio sielua
Ego haluaa pitää kiinni mielikuvasta, joka minulla on itsestäni (”näin äidit / naiset / siskot / työntekijät / ammattilaiset / joogit tällaisissa tilanteissa käyttäytyvät” tai ”näin minua kuuluu kohdella”). Jos joku ei ole mukana oman egoni pelissä, ego tuntee olonsa uhatuksi.
Intuitio näkee totuuden kaiken takana: se näkee meidät saman universumin ja jumaluuden osina, sieluina keskellä kokemusta ihmiselämästä. Intuition näkökulmasta ei ole mitään mitä puolustaa. Olemme aidosti samanarvoisia, eikä todellista olemusta voi vahingoittaa. Kehut tai haukut eivät vaikuta sieluun, sillä se on aina yhtä arvokas.
Ego hyppelee, intuitio on pysyvä
Egon ohjeet hyppelehtivät viestistä toiseen, itsekin omaan nokkeluuteensa seoten. Intuition viestit ovat pysyviä ja jatkuvia: samat sanat saattavat kuulua kerta toisensa jälkeen, samalla hienovaraisella äänellä, kunnes lopulta kuulen ne.
Listan lähteenä on käytetty kansainvälisen kundaliinijoogayhteisön sivustoa 3HO.org
Noin 11 vuotta sitten, palatessani perheeni kanssa kaupasta kotiovellemme, sain puhelun: ”Kimmo Pohjonen tässä, terve!” Tiesin toki hänet, myös harmonikan Jimi Hendriksiksi kutsutun maagisen muusikon, mutta emme olleet aiemmin tavanneet. Oli pakko kysyä: ”Anteeksi kuka?” Hän toisti nimensä ja uskottavahan se oli. Myöhemmin kävi ilmi, että meillä oli yhteinen tuttava, joka oli antanut hänelle numeroni.
Kimmo kertoi saaneensa sävellystilauksen maailmankuululta Kronos-kvartetilta ja tarvitsevansa kokeiluperiodiin jousikvartetin sävellystyönsä tueksi. Pienen selvittelyn jälkeen havaitsin olevani itse kiertueella juuri silloin, kun tälle projektille oli varattu harjoitusajat ja –paikka. Oloni oli jokseenkin kuin pikkulapsella, jonka nenän edestä on juuri lipunut suklaakakkupala, miltei lusikan kantaman päästä.
Lupasin kuitenkin olla avuksi soittajien rekrytoinnissa.
Kimmon harjoitusperiodin ja oman kiertueemme jälkeen otin häneen uudestaan yhteyttä silkasta mielenkiinnosta ja tiedustelin miten asiat etenivät. Kun myöhemmin Kronos saapui Suomeen, menin kuuntelemaan sekä heidän yhteistreenejään, että kantaesitystä Huvila-telttaan Helsingin Juhlaviikoille.
Kyseiselle ”Uniko”-teokselle alkoi pian olla enemmän kysyntää kuin mitä Kronos sai kalenteriinsa mahtumaan. Kimmo tarjosi yhteistyötä hieman aiemmin perustamani jousikvartetin kanssa. Tästä on seurannut meille mm. 19 yhteistä ”Uniko”-konserttia eri maissa ja lisää on tulossa.
Ajattelemme usein, että elämä sujuu parhaiten silloin, kun asiat soljuvat suvannosta toiseen omalla painollaan. Vastoinkäymisen tullessa harmistumme helposti ja periksi antamisen houkutus on suuri. Kuitenkin juuri niissä kohdissa oma motivaatiomme tulee testatuksi parhaiten. Onko tämä asia minulle niin tärkeä, että olen valmis hakemaan muita ratkaisuja?
Jos olisin tuon ensimmäisen puhelun jälkeen antanut pettymykselle periksi, olisin nyt montaa elämystä köyhempi.
Toisinaan hankkeet hidastuvat tai pysähtyvät, kun ajoitus ei ole kohdallaan. Sain pari vuotta sitten idean tehdä äänimaljojen kanssa rentoutusnauhoitteen erään tuntemani kokeneen ja taitavan henkilön kanssa. Asiaa valmistellessani jokin kuitenkin jarrutti toteuttamista, kunnes idea hiipui kokonaan.
Muutamia viikkoja sitten aihe nousi uudestaan esiin Sanna Wikströmin stressinhallintaverkkokurssin sivujuonteena. Totesin oppineeni näiden parin vuoden kuluessa paljon uutta ja olevani nyt riittävän valmis tämänkin projektin viemiseen maaliin asti. Odotan nyt innolla tallenteiden julkaisua ensin netissä ja toivottavasti pian myös cd-levyinä.
Viime viikonloppuna itselleni osui ja upposi kaksi teemaa. Ensimmäinen kiteytyy sitaattiin Kimmo Pohjoselta: ”Kiirettä käytetään usein oikeutuksena ihmisten ylikävelemiselle”. Mitkä asiat ovatkaan oikeasti tärkeämpiä ja kiireellisempiä, kuin kohtaaminen ja välittäminen? Kiireenkin keskellä oikea ja harkittu ajoitus tuottaa usein paremman lopputuloksen, kuin itsetarkoituksellinen touhuaminen.
Toinen teema on ollut viimeaikoina usein esillä mediassa: kiusaaminen kouluissa, työpaikoilla, perheissä ja yhteisöissä. Yksi perustavanlaatuinen kiusaamisen muoto on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle: itsensä kiusaaminen. On hyvin tavallista vähätellä osaamistaan, ruoskia itseään epäonnistumisista, pitää yllä vuosia sitten kuulemiaan moitteita toistelemalla niitä mielessään.
Sanotaan, että ihminen käyttäytyy aina loogisesti. Voimme löytää selkeitä syy-seuraussuhteita silloinkin, kun toimintamme tuntuu oudolta. Jos kuvailet omaa ulkonäköäsi, osaamistasi tai persoonallisuuttasi tavalla, jota et käyttäisi parasta ystävääsi kuvaillessa, kannattaa miettiä oletko itsellesi oikeudenmukainen ja reilu? Puhutko itsellesi omasta sydämestäsi käsin, vai jatkatko jonkun toisen aloittamaa mallia, jonka aika voisi olla jo ohi? Se, joka osaa olla itselleen armollinen, osaa olla sitä myös muille.
Viisas vaimoni on todennut: ”kun on läsnä, tekee oikeita valintoja”. Kiireessä voi tiedostamattaan kävellä myös itsensä yli. Kiire ja läsnäolo sopivat huonosti yhteen. Siksikin on hyvä hidastaa elämäänsä, pysähtyä ennen tärkeitä päätöksiä, havainnoida milloin on oikea hetki edetä ja huomioida itsensä yhtä kauniisti kuin rakkaimpansa.
Seuraavan vastoinkäymisen tullessa, voit katsella sitä suuntaviittana. Onko umpikujan tarkoitus vain ohjata paremmalle reitille? Sellaiselle, joka vie alkuperäiseen tai vielä sitäkin parempaan päämäärään, kenties aiempaa mielenkiintoisempaa ja rikastuttavampaa polkua pitkin.
Esteestä voi tulla opaste ja hitaasti kiiruhtaen ehtii havaita enemmän.
Tietyt elämämme osa-alueet saattavat tuntua toistuvalta painajaisunelta. Kurkotamme kohti köyden päätä, joka on kuitenkin jatkuvasti vaaksan verran kätemme ulottumattomissa.
Toisaalta olemme kuitenkin sinnikkäitä olentoja – aina liikkumassa eteenpäin, aina juoksemassa. Vertauskuvallisesti jahtaamme alati kepin kärjessä houkuttimena roikkuvaa porkkanaa.
Ongelmana on, että jotkut meistä jahtaavat niin sanotusti väärien keppien päässä olevia vääriä porkkanoita. Meille on uskoteltu, että tietyt asiat elämässä ovat juuri niitä, joita meidän tulisi tavoitella – vaikka oikeasti ne eivät ole.
Riippumatta siitä, mitä kukaan luulee, energia on rajallinen resurssi. Siispä lakkaa jahtaamasta elämässäsi niitä asioita, jotka syövät sinulta arvokasta energiaa, ja ala keskittyä niihin asioihin, joita OIKEASTI tarvitset.
1. Lakkaa jahtaamasta ”sitä oikeaa” unelmaa
Unelmointia tai unelmien tavoittelua ei missään nimessä kannata lopettaa – mutta varmista, että tavoittelet nimenomaan omaa unelmaasi.
Päivästä toiseen meitä pommitetaan toisten ihmisten mielipiteillä siitä, mitä meidän tulisi tavoitella. Omat käsityksemme siitä, mitä haluamme tai mitä tarvitsemme, hukkuvat kaupallisuuteen, toisten ihmisten näkemyksiin ja omiin sokeisiin päämääriimme.
Pysähdy hetkeksi ottamaan etäisyyttä kaikkeen muuhun ja kysy itseltäsi: ”mitä oikein haluan?” Ennen kuin tiedät vastauksen tuohon kysymykseen, miten voit mitenkään tietää, mihin suuntaan juosta?
2. Lakkaa jahtaamasta rahaa
”Rahalla ei voi ostaa onnea, vaikka sillä pääseekin useampiin paikkoihin onnea etsimään”. Tämä lause on kliseenä yhtä vanha kuin raha, mutta se on tänä päivänä aivan yhtä totta kuin silloin, kun joku ensimmäistä kertaa ymmärsi, että vaurauteen ei vaadita rahaa.
Vaurauden mittana voi pitää esimerkiksi elämässään olevia ihmisiä. Rahan jahtaaminen johtaa sinut töihin, joita vihaat, työmäärään, joka tappaa sinut, ja hukkaamaan elämäsi päivät, kuukaudet ja vuodet, joita et koskaan saa takaisin.
Jos olet niin pakonomaisen kiintynyt palkkakuitissasi olevaan numeroon, että annat elämän lipua ohitsesi samalla kun itse pysyttelet taustalla, mitä hyötyä tienaamastasi rahasta oikein on?
Tämä teoria ylettyy myös materian tavoitteluun. Pieni ostosterapia voi toki tilapäisesti parantaa elämääsi, mutta jatkuva materian haaliminen on pelkkä tyhjä ja tarpeeton tapa. Et saa mitään palkintoa siitä, että kuollessasi omistat eniten tavaraa.
Sen sijaan täyttymyksen tunteen kokemiselle on palkinto: sitä sanotaan onnellisuudeksi.
3. Lakkaa jahtaamasta huomiota
Sosiaalinen media on tästä nykyisin erinomainen esimerkki: ihmiset hakevat vahvistusta ja huomiota kaikkialla. Yksi hieno osoitus tästä ovat epämääräiset päivitykset vaikkapa Facebookissa.
Jokaisella meistä on varmasti elämässämme ihmisiä, jotka kirjoittavat päivityksessään tyyliin ”En yhtään tiedä, mitä tehdä :(”, jolloin meidän odotetaan hyppäävän heidän säälin suohonsa rämpimään ja pelastamaan heidät.
Jos et oikeasti yhtään tiedä, mitä tehdä elämässäsi tai elämällesi, päivityksen tekeminen Facebookiin tai Twitteriin ei helpota tilannettasi. Jos sinulla on ongelma, puhu siitä. Ilmaise se. Kannattaa muistaa, miten kävi vanhassa tarinassa ”Poika joka huusi sutta”: lopulta kaikki lakkasivat kuuntelemasta huomionhakuista huutelijaa.
4. Lakkaa hakemasta vahvistusta muilta
Kukaan muu ei ymmärrä sinua, paitsi sinä itse. Kenenkään ei tarvitse pitää sinusta, paitsi sinun itsesi. Jos perustat mielipiteesi itsestäsi muiden ihmisten näkemyksiin, miten sinun voidaan olettaa pitävän itsestäsi?
Elämässäsi tulee väistämättä olemaan – syystä tai toisesta – ihmisiä, jotka eivät vain pidä sinusta. Jos annat enemmän vaikutusvaltaa heille kuin omalle näkemyksellesi itsestäsi, käytännössä annat vastuun omasta onnellisuudestasi heille.
Mutta tiedätkö mitä? Hekin luultavasti etsivät vahvistusta muilta, joten miksi hyppäisit samaan surkeaan soutuveneeseen heidän kanssaan? Herää ymmärtämään, että sinä olet kuka olet, ja rakasta itseäsi juuri sellaisena.
Et koskaan voi olla onnellinen kenenkään muun kanssa, jos et ensin ole onnellinen itsenäsi ja itsestäsi.
5. Lakkaa jahtaamasta ”onnellisuutta”
Onnellisuutta ei voi saavuttaa – se on yhdistelmä ja yhteensulautuma useista elämäsi osa-alueista. Pohjimmiltaan onnellisuus on valinta, joka sinun täytyy tehdä.
Voit kiertää maat ja mannut etsiessäsi onnea, ja jos et osaa nauttia matkasta sellaisenaan, koko matkan tarkoitus menee sinulta ohi. Sellaista elämä on: voit hyvin helposti olla näkemättä metsää etsiessäsi jotain tiettyä puuta, jota ei edes ole olemassa.
Jos ”onnen” voisi laittaa pulloon, sitä ei tulisi myydä – vaan antaa pois. Me kaikki rimpuilemme onnellisuuden kanssa joka ainoa päivä.
6. Lakkaa jahtaamasta menneisyyttä
Jos kuljet elämäsi läpi katsoen vain taaksepäin, et näe sitä, mikä on suoraan edessäsi. Tällä tavoin ainoa tapa nähdä edessäsi olevat asiat on, kun olet jo ohittanut ne. Elämä on edessäsi: käänny ympäri ja katso, millaista se oikeasti on.
Totta kai voit muistella, muistaa, nautiskella ja tukeutua menneisiin kokemuksiin. Mutta älä anna itsesi sokeutua kaikesta siitä, mikä olisi voinut tapahtua, niin paljon, että et huomaa kaikkea sitä, mikä vielä voisi tapahtua.
Olet varmasti huomannut ilmiön jossa ruoka, ravinnosta puhuminen tai ideoista jakaminen aiheuttaa valtavasti erilaisia tunteita. Tämä on mielestäni kiehtova ilmiö jota ajattelin tarkastella. Minulla ei tähänkään ole mitään totuuksia annettavana, vain vaatimaton mielipiteeni ja tarkastelun tulos.
Mitä ruoka on?
Jotta voisimme ymmärtää ilmiöitä ja niistä tulevia kohtaamisia on mielestäni hyvä ymmärtää ravinnon merkitys. Mitä ruoka oikeastaan meille onkaan. Se näyttäisi olevan yksi perustarpeista. Me tarvitsemme ruokaa elääksemme ja jokainen haluaa sitä itselle saavan. Luonnossa tämä perustarve tyydyttettäisi metsästämällä ja keräämällä tai puolittain puutarhaa pitäen. Meillä tämä perustarve on äärimmäisen helppo tyydyttää, voimmehan syödä milloin haluamme ja mitä haluamme.
Ruoka on myös ollut perinteisesti määrittämässä kulttuuria vahvasti. Ruoka on tuonut esiin niitä piirteitä joita kyseinen asuinpaikka on tarjonnut. Se on ollut enemmän kuin pelkkä kasa ravinteita. Se on ollut ihmisten ja paikkojen ilmentymä josta ollaan oltu ylpeitä. Samalla se on tuonut ihmisiä yhteen, se on kasannut päivän jälkeen leirinuotiolle tai perheen yhteen pitkän päivän jälkeen. Yhdessä ollaan summattu päivä ja ravittu päivän tuomat kulutukset.
Suurin osa ihmisen ajanjaksosta voimme myös todeta, että ruokaa ei olla valittu, ruoka on valinnut meidät. Tämä siitä syystä, että se ruoka mitä oli saatavilla se myös otettiin. Nykyisin tämä asetelma on hieman muuttunut, kun voimme valita ruuan mistä päin maailmaa tahansa, mihin kellonaikaan tahansa.
Tunteet?
Henkilökohtaisella matkallani olen kokenut valtavia tunnelatauksia eri aikakausina mitä ruokaan liittyy. Suurin oivallus jonka olen tehnyt tuntemuksista; Olen määrittänyt itseni ruokavalion kautta. Se mitä söin, oli se mitä edustin. Se mitä edustin, oli jotain mitä halusin olla ja kuulua. Toisin sanoen ympyrä on hyvin ”minä” lähtöinen.
Minä olen x ruokavaliolla = minä olen x ruokavalio. Minä syön pelkästään x ravinteita. Minä olen x.
Luulisin että tämä on jollekin muullekin tapahtunut ruoka polulla. Ehkä tapahtuu edelleen.
Toinen oivallus jonka olen asian tiimoilta huomannut on se, että haluamme olla oikeassa. Me haluamme, että meidän mielipiteemme on oikea liittyen ravintoon ja haluamme tuoda sen selkeästi esille. MINÄ haluan, että minua kuunnellaan. MINÄ haluan, että minut nähdään. MINÄ haluan olla oikeassa. Ja hassulla tavalla jokainen on oikeassa, omasta näkökulmastaan tullessaan. Tämä oikeassa oleminen ei vaan tuo meitä yhtään lähemmäs toisiamme, yhdessä nauttimista, josta olemme tulleet aikojen saatossa. Se vie meidät toisistaan kauemmas, koska haluamme puolustaa näkemystämme, kertoa miksi toinen oli väärässä. Erottaa. Kurkkaa ”ammattilaisia” ja heidän tarvettaan olla oikeassa. Mitä oikeastaan se kertookaan ihmisestä? Halauksen tarpeessa? Minulla se on ainakin sitä ollut.
Pohjimmiltaan minusta tuntuu, että janoamme jotain paljon syvempää kuin pelkkiä ravinteita. Me janoamme jotain suurempaa yhteyttä, joka meillä saattaa tässä ajassa uupua. Teemme ravinnosta ehdottomuuksia, josta jonkun poiketessaan ristiinnaulitaan. Eikö tämä polku ole jo käyty? Mitä tapahtuisi, jos lähtisimme luomaan yhteyttä ihmisiin. Ehkä jopa itseemme. Voisiko olla että opetellessamme hyväksymään itsemme, ruokavaliomme, valintamme, pystyisimme hyväksymään myös toisten valinnat, ruokavaliot ja ajatukset? Voisimmeko miettiä yhteyttämme tähän ympäristöön, jossa elämme, pyrkien tasapainottamaan olemistamme vallitseviin olosuhteisiin?
Ruoka voi olla suuri opettaja meistä itsestämme. Se voi kertoa juuri ne asiat, jotka auttavat meitä kasvamaan. Sen sijaan, että tappelisimme itseämme ja ulkoista maailmaa vastaan, mitä tapahtuisi, jos loisimme rauhan oman sisäisen dialogimme kanssa ja sitä kautta tarkastelisimme maailmaa. Ylipaino ei ole sairaus, se on tarinan kertoja. Se muistuttaa elämästämme viime vuosina. Erilaiset oireet joita ruokavalio meille aiheuttaa yrittää kertoa meille, että jotain on muutettava. Jotain on katsottava syvemmin ja ymmärtäväisemmin. Syömällä roskaa, aivomme muuttavat koostumustaan. Ravinto vaikuttaa meidän olemiseemme hyvin vahvasti, sen takia siihen on myös vahvoja tunteita liitettävissä. Me saatamme kokea ravintoon liittyvät ohjeistukset suoraan aivoissa, suoraan henkilökohtaisissa tunteissamme, jolloin reagoimme hyvin vahvasti takaisin. Usein puolustavasti.
Loppupäätelmät
Ravinto herättää tunteita ja jos näin on, niin miksi sitä vastaan tarvisi taistella? Antaa herättää tunteita, kokemuksia ja ilmiöitä. Se on kai hyvin luonnollista kokea elämää. Mutta tarviiko jokaiseen tunteeseen samaistua niin voimakkaasti, että se muuttaa meidän kokemustamme ympäröivästä maailmasta ja ennenkaikkea ihmisistä.
Voimme kysyä itseltämme:
– Tuoko ruokavalioni enemmän iloa vai kärsimystä?
– Saanko ruokavaliostani energiaa vai väsymystä?
– Onko minulla tarve olla oikeassa vai tarve ymmärtää?
– Mitä kehon tilat pyrkivät minulle kertomaan? Voisiko niissä olla jokin opetus minulle?
– Kuinka saan lisättyä harmoniaa ruokavaliossani? Kuinka saan lisättyä harmoniaa ympäröivän maailman kesken?
Annetaan ruuan yhdistää meidät, tullaan kasaan jälleen heimona ja annetaan jokaisen olla kukkivia kukkia juuri sellaisenaan. Annetaan ravitsemuksen tulla jokaiseen soluumme ja tunnetaan kylläisyyden tunne kokonaisella tasolla. Nautitaan ja annetaan toisten nauttia.
Tänäkin keväänä, toukokuun kolkutellessa leudolla kädellä, moni meistä haaveilee lavatarhasta ja toiset jo haaveensa toteuttaneet ovat. Etelässä on varmaan jo lavakausi aivan aluillaan ja samaan aikaan meillä pohjoisessa sataa lunta. Silti minunkin sydämeni väreilee jo tulevaa kasvukautta lavoineen kaikkineen. Herttatuvalla on kuutisen viljelylaatikkoa, jotka on kukanenkin luotu pinomalla kaksi käytettyä lavakaulusta helposti päällekkäin. Myös kaksi vanhaa viskitynnyriä on valjastettu kasveille. Lavatarhurointi ei ole rakettitiedettä, vaan jokaiselle lämmin mahdollisuus kasvattaa ravintoa miltei missä vain. Arvokkaiden epäonnistumisieni kautta olen ymmärtänyt joitain lavatarhuroinnin saloja. Listaan tähän muutamia oivallisia vinkkejä, jotta jokaisen ei olisi tarve tehdä samoja virheitä. Näillä vinkeillä pääsee alkuun tälle kiehtovalle matkalle. Toki oppinut olen myös onnistumisten kautta, joten niitäkin puutarhasydämelläni sinulle ojennan.
Perustaminen
Lavatarhaa perustettaessa olisi parasta, jos lavaa ei tarvitsisi eristää maasta millään, vaan olisi hyvä maan pyhän elämän olla yhtä lavatarhan kanssa. Myös lavatarha tarvitsee kukoistaakseen maaperänotuksia, joista olen kirjoittanutkin aika paljon. Itse perustin osan lavatarhani vanhan ruusupensaan paikalle ja käytin juurimattoa estääkseni juurivesojen vallattomat tanssit. Olen kuitenkin tehnyt juurimattoon reikiä, repinyt ja viiltänyt puukolla, jotta lieroillakin olisi vapaa kulku talveksi alle routarajan. Toiset lavani perustin suoraan nurmikolle pahvien päälle, jotka maantuvat muutamassa kesässä miltei kokonaan. Koen, että lavojen kasvualustan ollessa maahan yhteydessä jotain suurta ja selittämätöntäkin tapahtuu. Ja myös selitettävissä olevaa, kuten kosteuden nouseminen syvemmältä kasvien käyttöön ja juuri tämä kaiken elävän yhteydessä oleminen.
Joskus lavan eristäminen on siis tarpeen, koska usein lavatarha on perustettava yksinkertaisesti sinne missä on vapaata tilaa. Jos perustat kiehtovan lavatarhan patiolle, asvaltille tai vaikka parvekkeelle, on se tietysti eristettävä. Lavan ollessa nostettuna jalaksille tai muulla tavoin täysin eristetty, olisi tuikitarpeen salaojittaa lavat, jottei ylimääräinen, seisova vesi tukahduta kasveja. Eristettyyn lavaanhan ei eksy maaperänotuksia itsestään, joten meidän on toimittava heidän apureinaan, jotta he voivat puolestaan toimia meidän. Eli kanna lavarhaasi parhaita puutarha-apureita ja muista, ettei loistavia lieroja ole koskaan liikaa!
Kasvualusta
Hyvä kasvualusta pidättää kosteutta, on ravinteikasta, ilmavaa ja sisältää pyhää eloperäistä ainesta hajotettavaksi. Useimmat meistä käyttävät lavoissansa ostomultaa, joka on kenties helpoiten saatavilla. Minä hain peräkärryllä multaa tuolta naapuripitäjästä ja sillä lavani täytin. Siinä säästää luontoa ainakin muovipakkauksien osalta, joten jos sinulla on tämmöinen mahdollisuus, niin käytä toki se. Olen huomannut, ettei tämänmoinen ostettu, seulottu maa-aines todellakaan yksinään riitä. Jotkut jopa vaihtavat kasvualustan lavoihinsa joka toinen vuosi, mutta pitämällä kasvualustasta hyvää huolta ei sitä vaihtaa tarvitse (paitsi jos sinne eksyy jokin oikein ärhäkkä maalevintäinen kasvitauti).
Olen kerännyt tuhkaa talvistani talteen, vaihtanut villivihannesopastusta hevosenkakkaan, haalinut olkea, rapsuttanut kuivaa kasviainesta pihamaalta ja kantanut pihamaata / peltomaata sekaan lavojen kasvualustaan. Myös kompostia olen lämpöisiin lavoihini laskenut. Joten paranna ostomultaa kaikilla näillä elementeillä tai ainakin niillä, jotka saavutettavissasi ovat. Ostomultahan on yleisesti kalkittua, joten ensimmäisenä vuonna ei kannata tuhkaa lisätä. Muita aineksia kuitenkin rutkasti heti sinne sekaan, niin kasvu saapi suurta voimaa! Jos sinulla tai ystävälläsi on tulipesä, niin tuhkan lisäksi hiilet ovat mitä arvokkainta materiaalia kasvualustaan. Kuivina kausina ne pidättävät kosteutta ja vapauttavat sitä maahan ja märkinä kausina taas sitovat kosteutta. Joku suuremmoinen ihminen joskus sanoi, että hiilten lisääminen kasvualustaan on kuin heittelisi puutarhamökkejä kasvualustan pieneliöille.
Olen havainnut, ettei lavoja kannata täyttää kasvualustalla piripintaan, koska tällöin ne kuivuvat paljon, paljon herkemmin ja kasvit haihduttavat tuulessakin enemmän. Kastelun tarve on mielestäni ainut lavatarhuroinnin miinus ja siksi pyrinkin tekemään kaikkeni, jotta se tarve vähenisi. Kannattaa siis jättää 10 – 15 cm tilaa, jolloin lavan seinien sisäpuolelle muodostuu suotuisa mikroilmasto ja kasvit viihtyvät paremmin.
Kasvatuksen ihmeellisyys
Lavatarhassani suosin monipuolisesti kasvien kasvattamista vieri vieressä, lähekkäin, kosketuksissa toisiinsa, monen korkuista ja näköistä sulassa sovussa. Kun kasvilava on täpösellään kasveja, ei rikkaruohotkaan pääse heidän ylitsensä rehevöitymään, vaan pysyvät ruodussa. Lähekkäin, yltäkylläisesti kasvatetut kasvit myös haihduttavat vähemmän, koska juuristoon ei paahde pääse porottamaan. Lavatarhurinna suosii myös hyväksi todettuja kasvikumppaneita ja kokeilee rohkeasti uusia kasveja, intuitionsa ja muiden rakkaudella ojentamien vinkkien ohjaamana. Laitan vahvasti tuoksuvia yrttejä jokaiseen lavaan kasvamaan. Tomaatti ja persiljakin näyttäisivät viihtyvän yhdessä, samoin tomaatti ja basilika. Kukkia ei passaa puutarhurin unohtaa tarhastansa. Etenkin hyvin helposti kasvatettavaa kehäkukkaa ja mahdollisimman jalostamattomia samettikukkia esim. rohtosamettikukkaa kannattaa suosia jokaisessa lavassa, sillä he tukevat kasvien terveyttä mittaamattomin tavoin. Vältä kasvattamasta samoja kasveja samoissa lavoissa vuodesta toiseen eli otappa lämmöllä kiehtova vuoroviljely haltuun. Vuoroviljely on ekologista terveydenhuoltoa ja sen suunnittelu käy mukavasta aivojumpasta keskellä talvea ja kuljettaa kevyesti iki-ihaniin puutarhaunelmiin.
Lannoittaminen ja kattaminen
Kasvualustan ei tulisi koskaan olla paljaana, vaan se tulisi peittää jollain eloperäisellä. Lavatarhan lannoittamiseen riittää vallan mainiosti ruohosilppukate, jota yleisesti on ylenmäärin tarjolla. Ruohosilppukate parantaa myös kasvualustan rakennetta lierojen viihtyvyyden kautta, vähentää kastelun tarvetta pitäen kosteuden tasaisena ja tasaa lämpötiloja. Kaikin puolin puhdasta kultaa, jota voi lisäillä vaikka joka toinen viikko, sitä mukaa kun entinen kerros maatuu ja painuupi. Itse olen lannoittanut lavoissa kasvaneita, paljon ravinteita vaativia tomaatteja myös virtsallani. Siitäkin kirjoitin aiemmin täällä. Paljaan kasvualustan kattamiseen voi käyttää myös eläviä, kasvavia kasveja, eli kylvää aluskasvillisuudeksi vaikka jotain salaattia tai esimerkiksi apilaa. Kasvukauden päätteeksi lavatarhan kasvualusta kannattaa suojata syksyn lehdillä ottaen näin jälleen mallia luonnosta.
Onnea ja suurta inspiraatiota olkoot satoisat lavatarhamme pullollaan! Parasta ruokaa läheltä!
Syyskuussa 2013 olin tehnyt aivan liian monta ympäripyöreää työpäivää. Tein töitä kotoa käsin enkä ollut moneen päivään poistunut edes asunnostamme. Olin tuijottanut tietokoneen kelmeää näyttöä aamusta iltaan.
Typerää, tiedän. Työteho alkaa laskea kuin lehmän häntä kun mielelle ei anna aikaa palautua. Mutta kun en ollut saanut mielestäni tarpeeksi aikaan, niin tuttuun tapaan piiskasin itseni suorittamaan vielä vähän lisää. Sisulla siitä selviää, sanoi suomalainen.
Taannoin käynnistäessäni autoani, mittaristoon syttyi keltainen varoitusvalo. Moottori tuntui käyvän oudon epätasaisesti, joten sammutin sen nopeasti. Ohjekirjan mukaan pakokaasuarvot olivat heikentyneet ja auto tulisi viedä huoltoon.
Työnsin auton takaisin pihaan ja huolissani ”kilautin kaverille”, tutulle automekaanikolle. Selvitin ammattitaitoisen korjaamon osoitteen ja hinautin auton sinne. En halunnut ottaa riskiä, että vaurioitan autoa ajamalla sen pajalle.
Mitä sitten tein kun mieleni mittaristossa vilkkui joulukuusena punaisia ja keltaisia varoitusvaloja? En mitään. Jatkoin niistä välittämättä.
On hämmästyttävää miten herkästi reagoin riskitekijään autoni moottorissa, mutta oman hyvinvointini piiputusta en ollut valmis ottamaan todesta.
Sitä saa mitä tilaa. Yht’äkkiä joku elimistössäni leikkasi kiinni, enkä saanutkaan enää unta. Meni köysi potkuriin. Öisin väsytti, vaan ei nukuttanut. Kärsin kolme kuukautta pahasta unettomuudesta. Joinain öinä nukuin vain tunnin ja toisina öinä muutaman. Nyt soimasin itseäni sitten siitä, että en ollut levännyt tarpeeksi ajoissa…
Ylikierroksilla käyvä mieleni oli ollut jo pitkään stressaantunut ja hermostunut, mutta olin oppinut sietämään sellaisia tunteita vuosikausien harjoittelulla. Olin perinteisesti vaatinut itseltäni paljon ja odottanut myös paljon tuloksia.
Koulumaailma oli opettanut minut tarkaksi ja mallikelpoiseksi suorittajaksi. Peruskoulun ja lukion paras päästötodistus. Armeijan saapumiserän priimus ja RUK:sta valmistuminen erityismaininnalla. Valmistuminen diplomi-insinööriksi erityismaininnalla.
Eikä tahti yhtään hidastunut, kun ryhdyin yrittäjäksi vajaat seitsemän vuotta sitten. Päinvastoin. Identiteettini alkoi kietoutua yhä enemmän päivittäisiin tekemisiini. Olin ylpeä siitä, että olin uskaltanut hypätä hyvästä työpaikasta yrittäjäksi kahden ystäväni kanssa, toteuttamaan isoa unelmaa.
Tunteet kertovat paljon tarpeistamme jos vain pysähdymmekuuntelemaan. Ne ovat kuitenkin luonteeltaan usein hienovaraisia, tavanomaisia vihjeitä, jotka meidät on opetettu sivuuttamaan. Unettomuus sen sijaan oli minulle kuin isku vasten kasvoja, kehotus pysähtyä ja selvittää asioita pääni kanssa.
Huomasin, että olin kasannut itselleni vuosien aikana valtavan stressikuorman omilla perfektionistisilla ajatusmalleillani. Halusin kokea itseni arvokkaaksi saamalla paljon aikaan. Paradoksaalista kyllä, juuri ne mallit, joilla koitin pakottaa itseni tuottavaksi, olivatkin pahimpia esteitä sisältäni kumpuavalle luontaiselle tuottavuudelle ja aidolle tekemisen ilolle.
Olin alkanut myös vältellä uusien haastavien asioiden aloittamista ja loppuun saattamista, koska en halunnut epäonnistua. Huono homma yrittäjälle, sillä yrittäminen jos mikä on riskien ottamista. En tietenkään ollut aiemmin ymmärtänyt, että vitkasteluni johtui perfektionistisista ajatusmalleista.
Epäonnistumiset ovat kuitenkin välttämättömiä välivaiheita matkalla onnistumiseen. Joskus sitä onnistuu ja joskus ei. Tekemällä saa kuitenkin aina tuloksia, joista voi oppia. Ylianalysoimalla ja liialla varmistelulla ideat jäävät iäksi toteuttamatta tai syntyvät kuolleena.
Pelastuksekseni ei riittänyt, että olin opiskellut vuosia NLP:ta, lukenut satoja itsensäkehittämiskirjoja ja valmentanut muita menestymään. Olin keskittynyt haalimaan aina vain lisää työkaluja, joiden avulla voisin nostaa tasoani. Nyt oli kuitenkin aika korjata perusta, jolle mieleni maja oli rakennettu. Valita oikeat työkalut sisätöihin ja todella käyttää niitä.
Ongelmieni ytimenä olivat perfektionistiset ajatusmallit, jotka nojasivat vaatimuksiin, rajoituksiin, odotuksiin, syytöksiin, vertailuun ja häpeään. Onnistumisen pakko, epärealistiset vaatimukset itseä kohtaan ja riittämättömyyden kokeminen kun rima olikin liian korkealla, liiallinen pikkutarkkuus ja ehdottomuus tietyissä asioissa.
Kun aloin hahmottaa mieleni maisemaa paremmin, niin pystyin alkaa muuttamaan sitä armollisemmaksi. Luin aiheeseen liittyviä kirjoja, kävin valmennettavana ja selkeytin ajatuksiani paperille. Tein muutokseen tarvittavaa työtä.
Ymmärsin, että koemme tunteina ajattelumme elämästä, emme itse elämää. Stressaavat ajatusmallit luovat stressaavan elämän. Omalla kohdallani normaalit stressinhallintakeinotkaan eivät tuntuneet auttavan pitkävaikutteisesti, ennen stressiä aiheuttaneiden perfektionististen ajatusmallien purkamista.
Itsetutkiskelu tuotti tulosta ja palaset päässäni alkoivat loksahdella kohdalleen. Vain puoli vuotta unettomuuden jälkeen olin jo innostunut tekemään haastavan, usean kuukauden mittaisen työprojektin hymyssä suin ja uudella asenteella. Tein sen tehokkaammin kuin koskaan!
Työssäni nettiliiketoimintavalmentajana aloin havaita myös asiakkaitteni toiminnasta, että täydellisen suorituksen tavoittelu on varma tapa lamaantua. Mitä enemmän aloin nähdä perfektionististen ajatusmallien rajoittavan myös ympärilläni olevien ihmisten elämää, sitä suuremmaksi haluni auttaa kasvoi. Päätin, että jos voisin auttaa muita oivaltamillani asioilla, tekisin sen.
Ensimmäinen tilaisuus auttamiseen tarjoutui kun sain puhujakutsun marraskuun 2014 Täysii-seminaariin. Sain kertoa Tampere-talossa puolelle tuhannelle henkilölle muutosprosessissani oppimistani asioista. Uudet vähemmän perfektionistiset ajatusmallit auttoivat minua, jotta uskalsin jakaa itsestäni julkisesti jotain näin henkilökohtaista. Kyllä se silti vähän jännitti.
Seminaarin lopuksi ihmiset jonottivat luokseni ja lähettivät sähköpostia, kertoakseen omista taisteluistaan perfektionismin kanssa. Huomasin, että en ollut todellakaan yksin. Suomalainen kulttuuri on erittäin perfektionistinen kaikkine sääntelyineen ja suomalaiset ovat perfektionistista kansaa.
Perfektionistiset ajatusmallit aiheuttavat stressiä, huolta, levottomuutta, ärtyneisyyttä, vihaisuutta, jännittyneisyyttä, ahdistusta ja jopa masennusta.
Hyvä uutinen on, että perfektionismi on enimmäkseen oppimisen, ohjelmoinnin ja ehdollistumisen tulosta. Jos olet oppinut tavan, niin voit oppia myös uuden, paremman tavan. Ajatuksesi voivat muuttua ja niin voit sinäkin.
Muista, olet paljon enemmän kuin saavutuksesi ja menestymisesi! Olet uniikki. Ja ihana, kun jaksoit lukea tänne asti. Kiitos.
Matkan varrella oppiminen on osa elämää, mutta kukaan ei anna sinulle siihen käyttöohjeita. Se ei ole kuin koulu, jossa luetaan tehtävänanto ja toivotaan, että läpäistään testi. Elämä on monimutkaisempaa. Kokemuksemme ovat käyttöoppaamme, ja mitä syvemmälle jokaiseen hetkeen menemme, sitä palkitsevampi oppitunti voi olla.
Takaisku, sairastuminen, avioero, ero, pelko ja turhautuminen saattavat saada sinut pohtimaan: ”Miksi tämä kaikki?” Jos tunnet olevasi jumissa, et ole yksin. Suurin osa meistä putoaa välillä yksin olemisen mustiin aukkoihin, joissa tuntuu kuin kaiken joutuisi kokemaan yksin ja ongelmamme ovat suurempia kuin me itse.
Mutta yksi asia, johon voimme luottaa, on kasvu. Jos mikään ei muutu, ei tapahdu myöskään kasvua, joten muutos ei välttämättä ole huono asia. Jokainen päivä sisältää uuden mahdollisuuden yrittää uudelleen ja oppia lisää.
Jos saisit kirjeen tulevaisuuden sinulta, siinä saattaisi lukea jotakin tällaista:
1. Jokaisen elämään mahtuu jotakin vaikeaa. Myötätunto on universaalia kieltä. 2. Kun vanhenet, kehosi muuttuu. Sinun tulee vain hyväksyä se.
3. Jokaisen ei tarvitse pitää sinusta, mutta voit silti tuntea itsesi rakastetuksi. 4. Elämäsi paras ihmissuhde on suhde itsesi kanssa. Mitä nopeammin opit parhaaksi ystäväksi itsesi kanssa, sitä helpompaa elämä on.
5. Olet kauniimpi, viisaampi ja kykenevämpi kuin tiedätkään. 6. Onnellisuutesi on suorassa yhteydessä siihen, mitä olet halukas hyväksymään ja mistä olet valmis päästämään irti.
7. Anteeksianto voi olla yksi elämän vaikeimmista asioista. Mutta kun pystyt siihen, voit tuntea sellaista ehdotonta vapautta, mitä et ole osannut edes kuvitella. 8. Kaikki on yhteydessä. Se, mitä koet elämässäsi nyt, on osa suurempaa kokonaisuutta.
9. Rakkaus ei koskaan lopu. Suhteesi saattaa muuttaa muotoaan, mutta rakkaus on sisälläsi ikuisesti. 10. Epävarmuutesi ja pelkosi ovat osa opetusta. Niiden voittaminen on osa elämää.
11. Sinä et ole koskaan hakoteillä tai jäljessä. Kaikki on oikeassa järjestyksessä. 12. Tee sitä, mitä rakastat, mahdollisimman paljon ja usein. Se on nopein tie saavuttaa onnellisuus.
13. Itsensä laittaminen etusijalle ei ole itsekästä. Se on välttämätöntä hyvinvointisi takia. 14. Mikään määrä syyllisyyttä ei ratkaise ongelmia. Ahdistus ei muuta tulevaisuutta. Ole läsnä – läsnäolosi on tärkeintä annettavaa, mitä sinulla on.
15. Jokainen ihminen tässä maailmassa tahtoosamaa: rakkautta ja hyväksyntää. 16. Onnellisuuden lykkääminen tulevaisuuteen tarkoittaa sitä, että olet siihen saakka onneton.
17. Kokemusten tutkiminen on palkitsevampaa kuin asioiden tutkiminen. 18. Opit tuntemaan tien matkallasi. Luota siihen, mitä tapahtuu, ja pysy kyydissä.
19. Et ole tehnyt virheitä. Olet juuri siellä, missä sinun tarvitsee olla, päästäksesi sinne, minne haluat.
Ihminen värittää nykyhetkeä muistojen kautta syntyneellä maailmankuvalla. Ei ole yhtä todellisuutta, yhtä näkyä arkipäivästä. Se millaisena henkilökohtainen maisemasi aukeaa riippuu monista asioista. Temperamentista, kasvatuksesta, aivokemiasta ja ihmisistä, jotka ovat tehneet sinuun vaikutuksen. Meille voi syntyä myös valemuistoja ja vaikka jokin hetki ja tapahtuma olisi kiistattomasti tapahtunut, ovat hetket siitä piirtyneet eri kokijoiden mielenmaailmaan eri tavoin. Tämä kertoo yksilöllisestä tavastamme seuloa tietoa ja huomioida asioita.
Kokemuksemme syntyvät ja elävät meissä, yksilöllisissä, taidokkaissa ja ainutlaatuisissa ihmisissä. Muistan, kuinka muutamia vuosia sitten havahduin ajatukseen, että ehkä monet kipeät tapahtumat elämässäni eivät johtuneetkaan siitä, että olisin joutunut normaalia haastavampien ihmisten tai tilanteiden eteen. Rupesin miettimään, että ehkä mieleni on normaalia herkempi tuntemaan kipua. Elaine N. Aronin kirjasta Erityisherkkä ihminen sain ajatuksilleni tutkimuksellista katetta. Samalla sain mahdollisuuden sanoittaa ja kuvittaa elämääni uudelleen, tutustua itseeni uudesta näkökulmasta ja kuten vahvasti koin, rikastua itsestäni lisää. Koska nyt ymmärsin, että siinä kuin tuo persoonallisuuspiirre antaa elämääni välillä koviakin haasteita, joiden kanssa selviytyä, antaa se samalla myös suuren määrän hienoja asioita, joita ilman minä en olisi minä.
Logoterapia kannustaa ihmistä etsimään merkitystä elämään, löytämään vapautta valintoihin ja vastuuta tekemisiin. Se kutsuu meitä jokaista itsemme äärelle ottamaan selvää keitä olemme ja mistä tulisimme ehyemmiksi ja kokonaisemmiksi. Koska onni ei ole aineellista hyvää, menestystä tai ikuista juhlaa, vaan tahto löytää sisältään ne elämän synnyttämät kysymykset, jotka etsivät vastauksia ja lähteä sitten niiden perään. Kutsumus täyttää oma maljansa. Tulla itsensä kokoiseksi, sen kauniin ainutlaatuisen ja korvaamattoman potentiaalin, joka on meissä jokaisessa olemassa. Tähän voi mennä aikaa, mutta milloinkaan elämässä ei ole liian myöhäistä alkaa olla itselleen hyvä.
Psykologi ja psykoterapeutti Mirja Sinkkonen kirjoittaa Naisen aika -kirjassaan: ” Sisäinen ja usein tiedostamaton vastarinta on pelottavissa tilanteissa vahvaa. Silloin löytyy loputtomasti syitä olla heittäytymättä muutokseen. Hyvä, et ole vielä valmis. Jatka matkaasi, ehkä piankin tulee se päivä, jolloin olet jo valmis. Lohdullista, eikö totta? Muutos ottaa aina aikansa, eikä siihen voi pakottaa. Kun aika on kypsä, muutos kyllä käynnistyy.”
