Päädyin tällä kertaa kirjoittamaan hiljaisuudesta. Olen saanut ihan uuden kokemuksen hiljaisuudesta ja tuon kokemuksen haluan jakaa sinun kanssasi.
Hiljaisuutta on monenlaista; ulkoista ja sisäistä hiljaisuutta. Ulkoinen hiljaisuus tukee sisäistä hiljaisuutta, ainakin itselläni se on niin. Erityisherkkänä olen erityisen herkkä äänille, väsyneenä varsinkin tuntuu siltä, että menen vähän kuin epätasapainoon, jos ääniä on liikaa tai ne ovat liian läpitunkevia. Pahimmaksi koen taustahälinän silloin, kun keskustelen jonkun ihmisen kanssa ja yritän olla hänelle läsnä.
Mitä sitten on sisäinen hiljaisuus? Oma ymmärrykseni on sitä, että hiljaisuus sisällä on rauhan tunnetta, sisäistä lepoa ja tunnetta siitä, että kaikki on hyvin. Sisäiseen hiljaisuuteen pääseminen ei ole mikään yksinkertainen asia – pää on täynnä ajatuksia, oma olemus täynnä reaktiota ja tunnetta. Tuo kaikki voi tuntua esimerkiksi levottomuutena, kärsimättömyytenä ja läsnäolottomuutena.
Mutta ymmärrykseni hiljaisuudesta on laajentunut. Kerroin viime kolumnissani hiljaisuuteen vaipumisestani. Se ei ole ollut mikään ihan tavallinen hiljaisuusreissu. Aivan huomaamattani vaivuin olotilaan, johon ei mahtunut ketään muuta. Hiljenin enkä tahtonut löytää sanoja, pää ei tahtonut pystyä ajattelemaan. Kaikki tavalliset asiat tuntuivat vaativan kovin paljon ponnistelua. Sisällä itsessäni oli valtava hiljaisuus. Olin niin syvällä itsessäni, ettei sitä pysty kuvailemaan. Kieltämättä pelotti, koska olotila tuntui hyvin oudolta ja aivan uudelta. Ja kuitenkin jollain tasolla tiesin, että tie oli ihan oikea eikä olisi mitään hätää. En ollut sairas, en masentunut vaan odotin jotain.
Tein kyllä asioita ja jotenkin olin ehkä läsnäkin, mutta mieluiten istuin ja hengitin. Syvyyden tunne oli kaikessa läsnä ja on vieläkin. Minusta tuntuu kuin olisin kävellyt sisimmässäni pieniä portaita alaspäin sinne missä on ihan pimeää. Katselin pimeyttä ja näin, että sekin on hyvä, ei ollut mitään pelättävää.
Tuolla matkalla portaita alaspäin kohtasin paljon itkemätöntä itkua, kaikenlaista vanhaa jonka sain karsia omista varastoistani pois. Häpeärappusella olen saanut hetken viivähtää ja jos tuon seisokin hetkeksi unohdan, tuo elämä eteen asioita, jotka kyllä tuovat häpeän eteeni ja käsittelyyn. Seuraava askel johtaa jo sitä ovea kohti, josta loistaa valoa. Enkä puhu tässä kuolemasta vaan ihan uudenlaisesta elämästä ja uudesta minästä ja ehkä jostain suuremmastakin.
Tämä on ollut mitä erikoisin matka syvyyteen. Matka, joka piti tehdä yksin ilman saattajia. Tuntui siltä, ettei ollut lupa katsoa taakse vaan vain eteenpäin. Tuo matka on ollut mitä suuremmassa määrin henkinen ja hengellinen matka. Tiedättekö, mitä epäilen. Sitä että minut riisuttiin henkisesti alastomaksi Jumalan edessä. Palautettiin alkuasetuksille. Mitä tästä seuraa, kerron ehkä siitäkin.
Kun Suomessa heinä-elokuussa lämmiteltiin mökkisaunoja, istuskeltiin laiturilla ja saatettiin myös vilkuilla äkkilähtöjä etelän lämpöön, täällä vuorella paiskittiin hommia. Eikä hässäkkä hellitä vielä hetkeen. Tulossa ovat syys-lokakuun intiaanikesä ja sitten kuulaat ja kirpsakat kelit, vierasvirta rauhoittuu oikeastaan vasta ensilumien myötä.
Niinpä jokin aika sitten puuskahdin haluavani lomalle. Taisi olla sellainen hetki, että vauva itki uusia hampaitaan, minä juoksin karkailevien aasien perässä ja majatalolle pölähti yllätysseurue, jota halusin päästä tervehtimään.
Sain puuskahdukseeni kaksi tykkänään erilaista vastausta. Majatalomme vapaaehtoistyöntekijöistä toinen sanoi: “Eipä ihme, sinähän teet kolmea kokopäivätyötä päällekäin!” ja toinen totesi: “Mutta sun koko elämähän on pelkkää lomaa”.
Ja kyllä, molemmat heistä ovat tavallaan oikeassa.
Mikä on vaintyötä, pakko ja velvollisuus? Mikä elämää, nautinto ja intohimo? Siitä kertoo hauskasti tositarina etelä-amerikkalaisesta intiaaniheimosta: Eräs heimon miehistä, Cesar, oli poikasena adoptoitu kaupunkilaisperheeseen, hän oli saanut koulutuksen ja liittynyt työelämään. Myöhemmin Cesar palasi asumaan luonnon keskelle heimonsa pariin, meni naimisiin intiaaninaisen kanssa ja perusti perheen. Hän piti metsästämisestä, vaan ei työnteosta.
Cesarin naapuri Pepe sen sijaan oli viljelijä, ja hänen viljelemänsä ruoan miehet perheineen jakoivat sulassa sovussa. Vasta vuosien kuluttua, kun Cesar oli vakuuttunut, ettei kukaan yrittänyt pakottaa häntä työntekoon, hän ryhtyi viljelemään omaa maataan. Pepe totesi nauraen: “Kuvittele, Cesar halusi viljellä puutarhaansa, mutta ei vain tiennyt sitä!”. Itseasiassa Pepestä tuntui aivan hullulta, että joku ei haluaisi tehdä työtä. Vasta kun viljelemisestä tuli nautinnollinen osa elämää, kun Cesar oli saanut karistettua siitä pakkopullalatauksen, hän saattoi huomata pitävänsä juurikin siitä, työnteosta.
(Tarina kirjasta The Continuum Concept, Jean Liedloff 1975.)
Ymmärrän olevani hurjan onnellisessa asemassa. Saan tehdä työtä, jota rakastan. Nautin sen monipuolisuudesta ja samalla yksinkertaisuudesta. Iso osa työstäni on näkymätöntä, mutta tunnen syvästi sen tarpeellisuuden. Saan työstäni paljon hyvää fiilistä. Tiedän täsmälleen, että haluan tehdä työtä!
Ajatukseni työstä on Bosniassa asumisen ja majatalon pyörittämisen aikana muuttunut. Vaikka olen aina löytänyt mielekkäitä töitä, vasta täällä siitä on tullut todella tärkeä osa elämäntehtävääni. Voin allekirjoittaa Joshua Beckerin Becoming minimalist –blogissa ajamat teesit: Käytä vahvuuksiasi hyväksesi. Kehitä kykyjäsi edelleen. Tutki omaa alaasi. Ja kannusta muita.
Vapaaehtoistyöntekijämme eivät saa rahapalkkaa, vaan palkkio koostuu ruoasta, omasta huoneesta ja kokemuksista kanssamme vuorella. Heidän työmotiviinsa ovat nykykatsomuksen mukaan ainutlaatuiset. Puhumme heidän kanssaan siitä, kuinka hyvältä tuntuu tehdä konkreettisesti käsillään, syödä lähellä kasvatettua ruokaa, voida pitää taukoa, kun aurinko on kuumimmillaan tai muuten vain uuvuttaa.
Olen kuunnellut heidän haaveitaan työstä valtamerenrannalla, omassa kahvilassa tai maatilalla, ja omavaraisessa, luovassa ekoyhteisössä. Hurjia, innostavia, epäkonventionaalisia unelmia leivän ansaitsemisesta – ja mietin, miksi ei? Eikö kunkin meistä kuuluisi voida nauttia työstään ja tehdä juuri sitä, missä tuntee voivansa elää ja toteuttaa itseään täydellisimmin?
Kun minulta vastikään kysyttiin miksi minä haluan isona, tajusin löytäneeni oman paikkani. Vaille neljäkymppisenä olen unelmatyössäni, hirsisen majataloni ilta-auringossa, seurustelemassa vieraidemme kanssa.
Tykkään valtavasti järjestellä kirjapinoja, ottaa valokuvia, kertoa talon ja meidän tarinaamme yhä uudelleen. Huomennakin siivoan huoneita, täytän varastoja, suunnittelen tulevien vuodenaikojen aktiviteetteja. Kirjoitan sähköpostivastauksia tuleville lomalaisille ja toivotan heidät sydämestäni tervetulleeksi – innostun, sillä taas on tulossa jotain ihan hurjan kivaa!
Wayne Dyerin Hyväksy itsesi – uskalla elää! on minulle SE kirja, joka aloitti uuden, vapaan ja huolettoman elämäni. Kaikki, mitä tänä päivänä puhun ja miten elän, on saanut kipinänsä tästä kirjasta. Kirjan lopussa on muotokuva ihmisestä, joka on vapautunut kaikista vaaravyöhykkeistään, ja palaan siihen aika ajoin tarkistamaan, missä kohtaa voisin taas petrata.
Dyerilla oli vankka usko, että jokainen meistä voisi olla vapaa ja se usko oli niin aitoa ja sydämellistä, että se syöksyi suoraan lukijan sieluun. Alla Dyerin kirjasta poimimiani onnellisten ja vapaiden ihmisten piirteitä.
Te voitte tehdä valinnan nyt – jos haluatte valita niin!
Mistä tunnistaa vapaat ja pelottomat ihmiset?
– He pitävät käytännöllisesti katsoen kaikesta elämässä. He eivät tuhlaa aikaansa valittamalla ja toivomalla, että asiat olisivat toisin! Nämä ihmiset rakastavat elämää ja ja he elävät sen täydesti ottaen siitä irti kaiken mikä on heille mahdollista.
– He ovat vapaita syyllisyydentunnoista ja menneiden tapahtumien murehtimisien aiheuttamasta ahdistuksesta. He ymmärtävät, että voimakkainkaan syyllisyydentunto ei muuta menneisyyttä. He eivät suutu toisille ihmiselle eivätkä käytä syyllisyyttä manipuloidakseen muita.
– Nämä ihmiset eivät ahdistu eivätkä huolehdi. He eivät ohjelmoi tulevaisuuttaan vaan ovat vahvasti suuntautuneet nykyhetkeen. Huolehtiminen tapahtuu nykyhetkessä ja se on typerä tapa elää nykyisyyttä.
– He etsivät kokemuksia, jotka ovat heille uusia. He eivät lykkää asioita eivätkä säästä pahan päivän varalle. Heidän elämäntapansa on luonnollinen ja se muistuttaa paljon lapsen tai eläimen elämäntapaa.
– He asettavat riippumattomuuden riippuvuuden edelle kaikissa ihmissuhteissaan. Heidän rakkautensa ei osoita ehtoja rakastetulle. He pitävät ehdottomasti kiinni omasta vapaudestaan. He haluavat rakastamiensa ihmisten olevan itsenäisiä, tekevän omat valintansa ja elävän oman elämänsä itselleen.
– He eivät tavoittele kunniaa. He eivät välitä muiden mielipiteistä, eivät yritä järkyttää sen enempää kuin saavuttaa toisten hyväksyntääkään. He ovat melkein töykeitä rehellisyydessään, sillä he eivät muokkaa sanomisiaan toisia miellyttämään. He eivät jähmety, jos sanotte heistä jotain, vaan ottavat sananne työkaluiksi kasvamiseen. Heillä ei ole tarvetta olla kaikkien rakastamia ja he tietävät herättävänsä aina jonkin verran paheksuntaa.
– He eivät piittaa pikkumaisista, järjettömistä säännöistä eivätkä ole kulttuurin ja yhteiskunnan laitostamia. He eivät ole kapinallisia, mutta laativat oman sääntönsä. He ovat oma itsensä, ja vaikka näkevät yhteiskunnan osana elämäänsä, he kieltäytyvät alistumasta sen valtaan.
– He osaavat nauraa ja he näkevät koomisia tilanteita joka asiassa. Heidän seurassaan on hauskaa, sillä he nauravat myös itselleen, aivan kuten yllättävälle ja seikkailunomaiselle elämälleen.
– He hyväksyvät itsensä valittamatta. He ovat vain ihmisiä, vikoineen ja inhimillisine ominaisuuksineen. He eivät ole teennäisiä eivätkä häpeile fyysistä ihmisyyttään. He tarkastelevat maailmaa, kuten lapsi, joka hyväksyy luonnollisen maailman ja nauttii siitä kaikin siemauksin.
– He arvostavat luontoa. He ovat sopusoinnussa luonnon kanssa vaikka pystyvät toimimaan hyvin myös ihmisten luomassa maailmassa. He eivät koskaan väsy ihmettelemään luontoa ja sen ihmeitä. Arkipäiväiset asiat ovat joka päivä yhtä arvokkaita ja ihailtavia.
– He eivät sido tunteitaan ongelmiinsa ja näin pystyvät ylittämään esteitä, jotka ovat toisille ylitsepääsemättömiä. He eivät ole neuvottomia eivätkä ymmällään ja ratkaisevat helposti ongelmia. Ongelma on heille tosiaankin vain este, joka on voitettava, eikä heijastus siitä, mitä he ovat tai eivät ole ihmisinä.
– He eivät ole marttyyreitä. He eivät ole myötäilijöitä tai opportunisteja, jotka ajaisivat tiettyä asiaa tehdääkseen itsensä tärkeäksi. He ovat tekijöitä ja auttajia, jotka tekevät melkein aina sellaista työtä, joka tekee toisten ihmisten elämän miellyttävämmäksi. He käyttävät paljon aikaa toisten ihmisten palvelemiseen, koska pitävät siitä.
– He eivät sairastele. He eivät kertakaikkiaan usko vilustumisiin ja päänsärkyihin. He uskovat kykyynsä vapautua niistä, eivätkä koskaan kulkisi ympäriinsä valittamasta, kuinka huono olo heillä on. He pitävät itsestään, siksipä syövät hyvin, liikkuvat ja pitävät itsestään huolta.
– He ovat vilpittömiä. He eivät välttele eivätkä valehtele. He tietävät olevansa vastuussa omasta maailmastaan aivan kuten toiset ovat omastaan. He eivät moiti eivätkä syyttele. He ovat sisäiseti ohjautuneita ja kieltäytyvät siirtämästä vastuuta toisille siitä, mitä itse ovat.
– Nämä ihmiset eivät juuri järjestele, organisoi tai suunnittele. Maailma ei ole sitä taikka tätä eikä elämä mustavalkoista. Heillä on itsekuria, muttei tarvetta sovittaa ihmisiä ja asioita omien järjestelmiensä puitteisiin. Koska järjestysneuroosi puuttuu, he ovat luovia. He eivät selaile käsikirjoja eivätkä kysy asiantuntijoilta, vaan käyvät ongelmien kimppuun kuten parhaaksi katsovat.
-He ovat poikkeuksellisen energisiä. He pystyvät panemaan liikkeelle valtavan määrän energiaa ja heidän tarmokkuutensa vaikuttaa jopa yliluonnolliselta. He eivät tiedä, miten olla ikävystyneitä, koska koko elämä on tilaisuus tekemiseen ja elämiseen.
– He eivät koskaan tiedä tarpeeksi ja ovat uteliaita kuten lapset. He ovat totuuden etsijöitä eivätkä koskaan pidä itseään valmiina ja lopullisina. He eivät esiinny ylemmyyttä osoittaen. Epäonnistumiset ovat tervetulleita, koska niistä voi oppia ja eikä se vaikuta heidän arvoonsa ihmisenä. Epäonnistuminen on vain toisen mielipiteestä riippuvainen suhteellinen käsite.
– Heidän arvonsa eivät ole paikallisia. He tuntevat kuuluvansa ihmisten rotuun, eivätkä elä tietyn maan rajojen puitteissa. He eivät kannata lokerointia eivätkä pidä itseään ketään tärkeämpänä. He eivät peräänkuuluta oikeudenmukaisuutta joka käänteessä. He eivät arvostele eivätkä nauti muiden vastoinkäymisistä.
-He rakastavat itseään. Heidän vaikuttimenaan on kasvamisen halu ja aina kun he voivat valita, he kohtelevat itseään hyvin. Jokainen päivä on ilo ja täynnä mahdollisuuksia. He eivät aja takaa onnea, vaan he elävät ja onni on heidän palkintonsa.
Positiiviset ihmiset ovat mukavia ja heidän seurassaan on helppo olla. Positiivisuus on tuottavaa yhteiskunnan kannalta, sillä positiiviset ihmiset kuluttavat ja innostavat. Just do it! Yes, we can!
Kaupan lehtihylly ja self-help-kirja toisensa jälkeen kertoo positiivisen ajattelun elämää mullistavasta voimasta. Silti positiivisessa ajattelussa piilee myös vaaransa.
*
Osallistuin jokin aika sitten Kehto koulun Emilian ja Tommin vaikuttavalle kundaliinijoogakurssille. Sen keskeinen teema käsitteli kokonaiseksi, ehjäksi ihmiseksi kasvamista. Estämme omaa eheyttämme erityisesti kahdella perusasenteella: uhriutumisella ja positiivisella ajattelulla.
Tiedän tämän kuulostavan hämmentävälle positiivisuuden voimaan uskovalle.
Uhriutuminen on helppo käsittää onnellisen ja vapaan ihmisyyden esteeksi. Uhriksi jääminen on vastuun sysäämistä muille ihmisille ja olosuhteille. Jos luovuttaa vallan omasta hyvinvoinnistaan pois, on hyvin vähän mahdollisuuksia elää tasapainoisesti, sillä kukaan ulkopuolinen ei voi tehdä minua onnelliseksi.
Uhriutumisen tapa voi olla hyvin sitkeässä ja siitä harvoin pääsee irti ilman positiivista ajattelua. Positiivisuudesta ei kuitenkaan kannata tehdä uutta pysyvää tapaa.
*
Positiivisuudessa ole mitään vikaa – paitsi jos se ei ole todellista. Nyky-yhteiskunnassa positiivisuus tuntuu lähes pyhältä. ”Valittamista ja ruikutusta riittää, kyllä suomalaiset kaipaavat edelleen enemmän positiivisuutta”, tulee joku kommentoimaan tätä kirjoitusta.
Onnellisuus ei kuitenkaan ole positiivisuuden ilotulitusta, vaikeiden tilanteiden, negatiiviseksi mieltämiemme tunteiden, haasteiden, kivun tai ongelmien kieltämistä. Onnellisuus on sitä, että kykenee suhtautumaan näihin kaikkiin osana paljon suurempaa kokonaisuutta. Onnellisuus on mittakaavan muuttumista pienestä ja henkilökohtaisesta koko universumin laajuiseksi.
”Ei se mitään, käännän tämän voitoksi” on huonoimmillaan negatiiviseksi mieltämiensä tunteiden vaientamista ja hautaamista. Jos pettymystä, surua tai vihaa kääntää saman tien positiiviseksi, elää puolinaista elämää.
Jos ei suostu tuntemaan omia tunteitaan, hautaa niiden energian kehonsa uumeniin kovalla vuokrahinnalla. Tunteiden varastoiminen aiheuttaa monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja, ja tunteet pullahtelevat ulos varastosta hallitsemattomasti. Se mitä yrittää piilottaa, kasvaa odottamattomiin mittasuhteisiin.
En tarkoita, että positiivisuuden sijaan kannattaisi rypeä negatiivisuudessa, se on yhtä lailla puolittaista. Tarkoitan totuuden myöntämistä ja itsensä hyväksymistä, myös sellaisten puolien katsomista, joista ei ole niin ylpeä.
Jos positiivisuus ei ole sydämestä kumpuavaa aitoa iloa, estää se elämästä kokonaista elämää. Silloin on hankala löytää myös omaa todellista ääntään.
*
Elämässä tarvitaan kohottavia asioita. Jo painovoima ja vanheneminen vetävät meitä luontaisesti alaspäin, kohti maata. Mutta negatiiviseksi mieltämiensä tunteiden kieltäminen ei ole kohottavaa, se on itsensä huijaamista.
Itsessään on tutustuttava niin valoon kuin varjoon. Sillä niiden välistä löytyy tasapaino. Niinpä ihmisen kannattaisi tuntea kaikki inhimilliset tunteet, tutustua niihin, hyväksyä ne ja suhtautua niihin uteliaisuudella. Tunteet tulevat ja menevät, ne ovat energiaa. Ne ovat minussa, mutta minä ole yhtä kuin ne. Tunteet eivät ole vaarallisia.
Erityisesti sisäänpäin kohdistuva uteliaisuus on energiatehokas tapa elää. Utelias ihminen on kehollisesti valpas ja rento, hereillä ja avoin maailmalle.
Uteliaisuuden kyydissä pääsee kuitenkin myös paikkoihin, joissa ei ole mukavaa. Mutta kun suostuu tutkimaan, hyväksymään ja päästämään irti, elää kokonaista elämää.
Kirjoittaja Kirsi Kesäniemi (yllä kuvassa) on lähes viisikymppisenä monien mutkien kautta löytänyt oman polkunsa. Kirsi on aina ihaillut ihmisiä, joiden polku on jotenkin selkeä ja luonteva. Hänen omansa ei ole ollut sellainen, ja hän on tarvinut paljon kokemuksia, joita vasta nyt on oppinut ymmärtämään. Tässä mutkassa Kirsi poikkesi Amman luona Intiassa.
Istun Arabianmeren rannalla penkillä. Aurinko kumottaa kuin verhon takaa. Edessä on paksu harmaa ilmamassa. Aallot on ihan uskomattoman korkeat, ehkä vielä korkemmat kuin keväällä aivan toisella puolella maapalloa. Ainakin minusta tuntuu sille. Ainakin kaikki se mitä tässä kohtaa tunnen, on paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Intiassa kaikki on Paljon! Uskonto, ihmiset, liikenne, äänet, värit, lämpö, kosteus… Ashramissa Amman luona saan oppia tuntemaan uusia puolia itsestäni.
Tuossa penkillä istuessa en voi edes käsittää miten olen päätynyt, joutunut, tullut tänne. Kuljettiko minut tänne aalto, myrskytuuli vai elämänvirta? Ihailen rantahiekassa harjoitustaan tekevää miestä, joka määrätietoisesti ojentelee jäseniään eri suuntiin kuin taistelussa, kuitenkin yksin. Hän on omassa maailmassaan, keskittyneenä ja hallittuna. Oma harjoitus. Ihailen kykyä olla siinä, rauhassa, vaikka maailma ja elämä pauhaa ympärillä ja aallot iskee voimalla päin suojaksi rakennettua kivikkoa. Miehen ilmekkään ei edes värähdä. Olisiko tuossa jotain zeniä? Varmasti enemmän kuin uskon koskaan meidän länsimaisessa kulttuurissa kohtaavani.
Ensimmäiset päivät ovat saaneet minut aikamoiseen puolustustilaan. Olemme saapuneet Keralaan ashramiin kolmenkymmenenneljän tunnin matkustamisen jälkeen. Olen kokenut matkalla, että sinne minne tulemme päätymään, täytyy todella haluta, että tämän jaksaa. Kolmen lennon ja odottelujen jälkeen Amman taksi odottaa meitä kentällä. Se taksimatka, jonka sanottiin kestävän noin neljä tuntia, kestääkin kuusi tuntia. Viimeistään tässä vaiheessa alan ymmärtää, että nyt olemme Intiassa.
Kävihän se oikeastaan selväksi jo Mumbain (entinen Bombay) lentokentällä, jossa juoksimme passien ja viisumien kanssa jonosta toiseen ja lopuksi itse vielä päädyin viisumin kanssa eri jonoon kuin ystäväni, koska minulla viisumi on painettu passin välilehteen ja ystävilläni se oli erillinen paperi. Hey India; What’s The Point? Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, että jos jollain asialla on ”pointti” niin se ei ole meidän mielestä millään tavalla looginen. Minua myös ravistellaan irti siitä, että minun totuuteni on vain ”minun totuus” eikä millään tavalla mikään yleinen totuus tai ainakaan universumin totuus. Lähemmäs totuutta minua viedään tällä matkalla joka hetki.
Kun saavumme vihdoin ashramiin ja taksi jättää meidän infotiskin eteen, olen aivan liian pyörällä päästäni tajutakseni kauniin Kalitemppelin sijaistevan siinä aukiolla aivan vieressäni. Pystyn vaan tajuamaan sen, että olen tullut paikkaan, jota en pysty ollenkaan käsittämään. Tämä kaikki aukeaa minulle vasta paljon matkani jälkeen, jos silloinkaan. Olen tullut energiaan, jossa kaikki tuntuu olevan tällä alueella vaikuttavan suuren ”äidin” eli Amman (maljalamin kielellä äiti) aikaansaannosta tai vaikutusta. Sitä on vaikea alkuun ymmärtää, mutta ihmiset puhuvat niin, että vastoinkäymisetkin on Amman tapa saada ihmiset oikeaan moodiin ja opettaa heille mikä on oikein ja mikä väärin, käsittämättä ollenkaan miten suuresta mittakaavasta tässä kaikessa on kysymys.
Kohtaan aivan uuden maailman ja kuinka siihen voisi muuten suhtautua kuin sillä osaamattomuudella, joka minussa on. Saamme infosta avaimet ja toiselta tiskiltä puuttuvat lakanat. Minulla on mukanani muut paitsi aluslakana ja saan pientä panttia vastaan käteeni kauhtuneen ja nuhjuisen lakanan. Niin siis lakanan. Keep it simple – se ei ole mikään sisustustuote, se on tarve-esine ja unohda se mikä määritelmä, joka sinulla oli aiheesta lakana. Se ei päde enää. Suuntamme tiettyyn rakennukseen ja siellä seitsemänteen kerrokseen. Ovi aukeaa, kun saamme ovessa olevan munalukon auki. Minut valtaa tunne, että olen joutunut vankimielisairaalaan tai jotain vastaavaa. Se minäni, joka minussa elelee, etsii pikaisesti vaihtoehtoja kuinka ratkaista tilanne. Menenkö ”respaan” valittamaan huoneesta ja saisin paremman paikan…. Ei, se ei nyt mahda toimia täällä. En tiedä olenko koskaan edes tehnyt niin, mutta tässä hetkessä tajuan, että tämä huone on majapaikkani seuraavat kaksi viikkoa.
Välillä tuntuu, että olen kuin benji-hyppääjä. Ensimmäisen kerran hypätessään ei ole minkäänlaista aavistusta siitä, miltä se hyppy tuntuu ja silti sen haluaa tehdä. Haluan kokea asioita, joista en tiedä ja samalla tiedän, että tulen tekemään niin. Tässä huoneessa on kaksi puusänkyä ja ikkunoiden edessä on ristikot. Minulla on mukana uusi ystävä, johon olen hieman tutustunut tänne kestäneen matkan aikana. Hän näyttää suhteutuvan huonosti siivottuun ja epämiellyttävään huoneeseen rennon leppoisasti. Niin, hengittelen ja hyväksyn. Sitä saa, mitä tilaa. Uuden opettelua ja itsensä kohtaamista aivan poikkeavissa olosuhteissa kuin mihin on itse tottunut.
Olen ymmärtänyt pukeutumiskoodin ja löydän päälleni jotain, joka sopii siihen määrittelyyn. Mitään ei saa näkyä eikä asu saa olla liian pintaapitkin menevä. Laitan päälle mekon, josta tulen saamaan myöhemimpänä ajankohtana nuhteita, koska mekko on liian paljastava. Ashramin alueella vallitsee myös nokkimisjärjestyksiä, joiden mukaan kauemmin asiaan vihkiytyneet saavat puuttua ”vihreiden” toimiin. Ensimmmäisenä iltana tapaan jo kaksi siellä lähes vakituisesti asuvaa suomalaista. Minusta on ihmeellistä miten joku voi asua näin erikoisissa oloissa ja kaukana kotoa. Samassa alan ymmärtää Suomen merkityksen identiteetissäni. Kuinka saankaan olla onnellinen asuessani näin puhtaassa ja rauhallisessa maassa kuin Suomi on. Vai onko?
Luonto on puhdas ja metsässä on rauhallista. Olenko kuitenkin lähtenyt etsimään elämääni uusia sävyjä tai syvyyttä? – Olen ja sitä on nyt tällä matkalla luvassa. Kipinä henkiseen kasvuun on alun alkujaan peräisin terapian (psykoterapiaryhmässä 3 vuotta) loppumisen ajoilta. Olen kulkenut matkaa, jota tuntuu viitoittavan erilaiset opettajat ja jatkumot. Tälle matkalla lähdin, koska tiesin, että saan matkalleni parhaan mahdollisen oppaan ja minusta tuntui, että on aika kohdata jotain uutta. Pääsin Amman halaukseen heti ensimmäisenä iltana. Minusta se tuntui jopa vähän vieraalle, ja ihmettelin outoja tapoja, joita noteerasin ympärilläni. Seuraavan päivän bajaneissa, jossa Amman kanssa lauletaan hengellisiä lauluja, joku nainen alkoi huutaa aivan suoraa huutoa. Minussa tällainen fanaatinen käyttäytyminen laukaisee pelon ja epäilyksen. Vasta kolmannella kerralla päästessäni Amman halaukseen aloin ymmärtää (sydämelläni) sitä energiaa, joka hänessä on. Minut oli johdatettu tähän energiaan aika määrätietoisin ottein. Ensimmäisenä päivänä varatessani aikaa hierojalle, en osannut kuvitellakaan mitä tämä käynti tulisi tuomaan tullessaan. Hieronnan päätteeksi hieroja kysyi minulta, voisinko auttaa häntä hänen sevassaan (vapaaehtoistyö), koska hän oli lähdössä kahden päivän matkalle. Olin kuullut, että ashramissa kaikki tekee kaikkea ja ajattelin, että tulen katsomaan, mikä tehtäväni olisi. En voinut uskoa korviani, kun minua pyydettiin auttamaan Amman äidin hoidossa. Kun selvisin ystävieni luokse selittelin heille ihmeissäni, että eihän se voi olla totta ja kuinka jokaisessa turistipaikassa on aina ainakin 10 mahdollista ”orginaalia” asiaa ja tässä tapauksessa Amman äitiä. En voinut uskoa, että minua pyydetään tähän tehtävään, olenhan vasta opettelemassa kuka Amma on. Ja huomasin, että jos mielii vastustaa niin tulee suurempia haasteita, niin että alappa sitten kohtaamaan omaa epäuskoisuuttasi ja sitä miten taas maailmaa määrität.
Saavuin samana iltana sovittuun aikaan Kalitemppelin eteen. Kävelimme hierojan kanssa lyhyen matkan Amman äidin kotiin. Koti sijaitsee ashramin alueella aivan lähellä meidän majapaikkaa. Astuin sisään kauniista isoista puuovista eteisaullaan. Pesimme kädet ja esittelin itseni hotajille. Tätä hentoa vanhusta hoitaa yötäpäivää kaksi iloista ja suurisydämmistä intialaista hoitajaa. Jätän tarkemmin kuvamaatta asioita, joita noiden seinien sisällä tapahtuu, kunnioittaen heidän yksityisyyttään. Ensimmäisten päivien aikana sain olla mukana hoitamassa tätä äitiä, joka on varmasti elänyt erittäin vaativan vanhemmuuden roolin täällä maan päällä ja nyt viettää viimeisiä hetkiään tyttärensä luostarissa tuntien suurta välittämistä ja rakkautta hyvin hoidettuna ja turvassa.
Heti ashramiin saavuttuamme aloin lukea kirjaa Amman elämästä, ja minulle selvisi miten vaikean lapsuuden hän on elänyt huonosti kohdeltuna ja väärinymmärrettynä. Sain myös lukea, että Amma on rakkaudessaan ymmärtänyt ja armahtanut äitinsä ja tarjoaa tälle parhaan mahdollisen olon loppuajaksi täällä maallisessa elämässä. Kovasti minua puhuttelee omalla kohdallani armollisuus ja armottomuus tiettyjä läheisiä kohtaan. Ihan omassa elämässäni. Kuinka en ole voinut antaa anteeksi tietynlaista kohtelua ja kuinka tunnen oikeudekseni olla asian yläpuolella. Kyllä täällä Amman maailmassa haastetaan kohtamaan oma pienuus, haavoittuvuus ja kuolevaisuus.
Tunnen Amman askeleet lähemmäs minua. Siirryn itsekin heiman lähemmäs. Alan tuntea sen maagiseltakin tuntuvan voiman, joka hänessä on. Kaksi ensimmäistä halausta olin kokenut, ettei niillä ollut minuun mitään vaikutusta. On varmasti eri asia mennä hänen luokseen omilla ehdoilla täällä länsimaisessa, oman näköisessä maailmassa, kuin kohdata hänet hänen omalla maaperällään, jossa hindulaisuus jumalineen ja kaikkine tapoineen on jo aivan uskomaton kokemus.
Kolmannelle kerralla kun menin Amman luo, pystyin jo olemaan avoimempi ja ottamaan vastaan. Kun menin hänen eteensä, hän aivan kuin hetken katsoi minua ja sitten otti halaukseen. Tunsin sen rakkauden ja puhtaan välittämisen, joka hänessä on ja jota hän haluaa tänne maailmaan tuoda. Tuossa hetkessä ja monissa tilanteissa myöhemmin olin tavattoman onnellinen, että olin luottamut siihen sisäiseen ääneeni, joka oli pyytänyt minua lähtemään matkaan. Benjihyppyni siis onnistui: vaijeri ei katkennut ja jäin henkiin.
Eräänä iltana matkan viimeisinä päivinä tulin huoneeseen aiemmin kuin huonekaverini käydäkseni suihkussa ja tavoitteena mennä rauhoittumaan ja lukemaan ennen nukkumaan menoa. Minulle nukkuminen on ollut koko elämäni ajan suuri haaste. Suihkuun mennessäni tervehdin Kekkosta (gekko) ja suihkun pätteeksi (lue; kylmässä ja ahdistavassa kylppärissa) listin jo edellisenä iltana tutuksi tulleen torakan, jota huonekaverini ei ollut edes nähnyt. Kun sain torakan kanssa tilit selviksi, törmäsin kylppärin eteisessä vielä rottaan. Onneksi Amma osaa myös helpottaa silloin, kun se on tarpeen mukaista – jostain syystä koko rotan olemassaolo leikkautui mielestäni täysin ja meni peiton eli lakanan alle kivikovalle sängylle lukemaan kirjaa. Voi taivas, miten tämä on edes mahdollista??? – Unohtaa rotan olemassaolon samassa huoneessa, jossa on käymässä nukkumaan. Aamulla huonekaverin kysyessä kuka on syönyt palasaippuaa, muistin kenet olin tavannut matkalla sänkyyn.
Nyt vaan on aika uskoa johonkin itseä suurempaan. On se mitä tahansa ja kenelle mitäkin. Se mitä minulla on, ei ole keneltäkään muuta pois ja jos voin jossain kertoa näitä omia tarinoita, niin kuin nyt tässä, joku saa kipinän lähteä kohtamaan uusia puolia itsessään, Ammaa ja jotain mitä ei koskaan uskonut kohtaavansa. Tässä hetkessä ja meidän omassa kuplassa maailma vaan on niin pieni ja oma totuus vain hippunen valtameressä.
Onnellisuus on tässä ja nyt. Se on mielentila, sisällöltään mitä tahansa. Joskus onni on sitä, että on aivan hiljaista ja mitään huolta ei ole ajatuksissa. Joskus se on tiukka tilanne töissä, josta yhdessä pääsemme läpi ja koemme että sillä mitä teemme on merkitystä. Joskus se on äkillinen hengenvaara, jossa adrenaliini kirkastaa nykyhetken ja kaikki muu katoaa. Tai lapsen syntymä, kun katsoo uuden ihmisen silmiin ja näkee siellä koko universumin syvyyden.
Tärkein onnen ominaisuus on kuitenkin tässä: onni on päätös. Itsen johtaminen ydin on oman mielen hallinnassa, huomion keskittämisessä tietoisesti valitsemiinsa asioihin – niin sisäisesti kuin ulkoisessa maailmassa. Onnen päätösluonne johtaa välittömästi sanaan vastuu – koska vain minä voin valita, mitä havaitsen, tunnen, ajattelen ja tiedostan tässä ja nyt, vain minä olen vastuussa mielentilastani. Jos minua v-tuttaa, se on omaa syytäni. Jos olen onnen kukkuloilla, se on minun ansiotani. Toki molemmat mielentilat tapahtuvat suhteessa muihin ihmisiin, mutta minä olen täydessä vastuussa.
Kumman sinä valitset, nyt?
http://youtu.be/iCJjH1uMgj0
… Video loppuikin jännittävään tilanteeseen. Mitä tapahtui eksyneelle ja perheensä hukanneelle miehelle kuumassa kauppakeskuksessa? Olkaa huoletta, sisäisen onnen lisäksi mies löysi ilmastoidun kirjakaupan ja perhe löysi hänet virnuilemasta zen-kirjahyllyn edestä. Silkkaa onnea!
Mindfulnessista tuotetaan jatkuvasti erilaista tietoa. On blogeja, vlogeja, artikkeleita, haastatteluja, kirjoja, äänitteitä, verkkokursseja, kursseja, tutkimuksia, jne.
Miten tästä materiaali runsaudesta on mahdollista poimia oleellisimmat – saati sitten parasta mahdollista tietolähdettä?
Tällä kertaa paljastan teille oman mielipiteeni parhaasta mindfulness-tietolähteestä!
Kosketus omaan intuitioon voi olla eri ihmisillä hyvin erilainen. Joillekin se on tunne vatsanpohjassa, toisille kirkas ajatus tai välähdys. Miettiessäni aihetta tälle kolumnille, idea ja esimerkkitarina löytyi hyvin läheltä: vaimollani Mialla on erittäin vahva intuitio. Kerron seuraavassa miten yksi idea hienosta konsertista pienellä paikkakunnalla kasvoi ainutlaatuiseksi kansainväliseksi mediatapahtumaksi.
Kun meitä pyydettiin Joroisten musiikkipäivien taiteellisiksi johtajiksi pari vuotta sitten, Mialla oli nopeasti monta ohjelma- ja artisti-ideaa. Aivan ensimmäisten tehtäviemme joukossa oli löytää mielestämme paras ja sopivin solisti kahden vuoden päähän Sibelius-juhlavuoden konserttiin. Mia soitti tähtisopraano Camilla Nylundille. Puhelussa selvisi että kesän 2015 kalenterissa oli yksi mahdollinen konserttipäivä joka osui musiikkipäivien päätösviikonloppuun. Jo siinä oli myötätuulta, sillä tämän tason artisteilla kiinnityksiä riittää monien vuosien päähän.
Asia eteni askeleittain, saimme paikalliset päättäjät tukemaan ideaamme. Solistillamme oli ollut jo pitkään yhteinen haave huippupianisti Helmut Deutschin kanssa lied-konsertista. Juuri tässä kohtaa heidänkin toiveensa ja tiiviit aikataulunsa loksahtivat kohdalleen.
Seuraavaksi neuvottelimme Yleisradion kanssa konsertin radioinnista. Tämäkin järjestyi hyvän sisällön ja solistien innoittamana. Kun sitten Yle päätti tarjota konserttitallennetta kansainväliseen jakeluun EBU-verkoston kautta, alkuperäinen suunnitelma sai huimasti tuulta siipiensä alle. Innostus Keski-Euroopassa tallenteen lähettämiseen ylitti odotuksemme. Yhtäkkiä alunperin muutamille sadoille läsnä oleville kuulijoille valmisteltu konsertti onkin miljoonien kuulijoiden tavoitettavissa.
Helmut Deutsch ja Camilla Nylund-Saris, kuva Emilia Palonen
Konsertin jälkeen on helppo hymyillä. Helmut Deutsch, Mia Huhta ja allekirjoittanut, kuva Janne Koskinen, YLE
Suurin rajoite oman intuition hyödyntämiseen löytyy omasta ajattelustamme. Hyvän idean synnyttyä on kovin helppoa alkaa itse esittää vasta-argumentteja: mikä voi mennä pieleen, miksi ei kannata nähdä vaivaa, kiinnostaako oma idea ketään muuta jne. Tärkeää on myös oppia tunnistamaan mikä tieto on intuitiivista. Yleensä siihen liittyy aivan erityinen ”kutina”.
Omalta intuitioltaan voi myös kysyä asioita. Se edellyttää virittäytymistä kosketukseen hiljaisen tiedon kanssa ja malttia odottaa vastausta. Tämänkin osaaminen kasvaa harjaantumisen ja herkistymisen myötä.
Mistä kumpuavat rajoittavat uskomukset? Uskon että suurin osa niistä on muilta opittuja. Arvosteleminen, vähättely ja pessimismi ovat erittäin tarttuvia ja helposti omaksuttavia malleja. Niiden avulla voi ikään kuin asettua tilanteen ylä- tai ulkopuolelle. Turvallisen välimatkan päästä on helppoa kommentoida muiden tekemisiä. Tällaisessa ilmapiirissä tekijäksi ryhtyminen vaatii rohkeutta, uskallusta ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.
Erään sanonnan mukaan aina ryhtyessään johonkin voi joko onnistua tai oppia. Tällä asenteella on mahdollista päästä eteenpäin kaikkein hankalimmissakin tilanteissa.
On hyvä muistaa, että kaikkein suurimmatkin saavutukset ovat aluksi olleet vain yksi ajatus yhden ihmisen mielessä. Se miten vaalimme tuota itua on olennaisen tärkeää sen tulevaisuuden kannalta. Kaikkien siemenien ei ole tarkoitus varttua puiksi, mutta jokaisessa idussa on kasvun mahdollisuus.
Luin lääkäri Emilia Vuorisalmen Sekaisin Lovesta – Rakkauden käsikirja- tietokirjan, johon hän on koonnut tutkimustietoa rakastumisen aivokemiasta ja biologiasta.
Rakkauden voi jakaa kolmeen vaiheeseen: seksuaaliseen himoon, romanttiseen rakkauteen ja kiintymykseen. ”Jokainen tunnekeskus tukee ihmissuvun jatkumista omalla tavallaan”, Vuorisalmi sanoo. Alkuvaiheen huumaantumisen laantuminen on luonnollista, eikä tarkoita suhteen huononemista, vaan kehittymistä kohti uusia ja usein tunteellisesti eheämpiäkin vaiheita.
Oma elämänmittainen ihmisenä ja samalla parisuhteen toisena osapuolena kehittyminen koostuu sykleistä ja vaiheista, jotka eivät ole toinen toistaan huonompia tai parempia, vaan omalla tavallaan kiehtovia ja erilaisia.
”Intohimoinen rakastuminen kuluttaa energiaa, joten nääntyisimme, mikäli tila kestäisi ikuisuuden”, sanoo Vuorisalmi. Vaiheet kuljettavat parhaimmillaan kohti yhä syvempää ymmärrystä ja kiintymystä, jos saamme haasteet matkan varrella työstettyä voimavaroiksemme ja opiksemme.
Viettejä ja järkeilyä
Rakastumista ohjaavat sekä alkukantaiset vietit että tietoinen ajattelumme. Viettimme vaikuttavat siihen, minkä oloiseen ja näköiseen ihmiseen tunnemme vetovoimaa. ”Ihastumme yleensä ihmiseen, jonka älykkyystaso vastaa omaamme”, sanoo Vuorisalmi.
Yhden illan jutuissa tästä ja muistakin kriteereistä tingitään. ”Näin ollen kaunis, älykäs ja hauska nainen saattaa usein joutua ihmettelemään, miksei kukaan kiinnostu hänestä ennen aamuyön tunteja, jolloin alkoholin vaikutuksen alaiset miehet uskaltautuvat jopa haastavamman kohteen luo”, Vuorisalmi kirjoittaa.
Tietoisen (aivokuoressa tapahtuvan) ajattelun avulla voimme punnita suhteen onnistumisen todennäköisyyksiä plussilla ja miinuksilla mutta emme pysty tietoisesti vaikuttamaan alkukantaisiin osiin aivojamme (ns. liskoaivot). Vuorisalmi sanoo, että ”Aivojen kuorikerros ei kuitenkaan pysty tuottamaan kemikaaleja, jotka herättävät onnellisuuden tunteen.
Onnellisuutta ei voi siis saavuttaa pelkällä järkeilyllä. Onnellisuus on lähtöisin eläimellisistä aivoistamme, jotka reagoivat samoin kuin miljoonia vuosia sitten selviytymisellemme tärkeisiin asioihin.” Aivojen alkukantaiset osat analysoivat biologista yhteensopivuutta, jonka takana on luonnon tarkoitus tuottaa jälkeläisiä ja pitää yllä elämää.
”Etsimme geeniperimältään itsemme kaltaisia mutta kuitenkin sopivasti erilaisia kumppaneita.” Ihastumme biologisista syistä myös ulkoisesti usein hieman samankaltaisiimme. ”Apinoilla ja kädellisillä näköaisti on ollut aina erittäin tärkeässä asemassa ja saamme 80 % ulkopuolelta tulevasta informaatiosta juuri näköaistin avulla”, sanoo Vuorisalmi.
Nykyelämässä parisuhteelle ja perhe-elämälle riittää haasteita, jolloin tietoisen ajattelumme, tunneälykkyytemme ja sosiaalisten taitojemme rooli nousee tärkeämmäksi kuin viettipohjaisessa suhteen alkuvaiheessa. Näitä taitoja voimme määrättömästi kehittää. Voimme kehittyä suhde- ja kommunikointitaidoissamme läpi elämämme. Voimme oppia virheistämme, jotta ne eivät toistu seuraavissa suhteissamme. ”Rakastuminen ei siis ole tahtolaji mutta rakastaminen on”, toteaa Vuorisalmi.
Rakkauden hormonicocktail
Ihastuneen ja rakastavan aivot tuottavat suhteen kehitysvaiheesta riippuen erityisesti dopamiinia, oksitosiinia, serotoniinia, endorfiineja ja noradrenaliinia. Näiden energisoivien, levollisuutta, luottamusta ja vireystilan nousua tuottavien hormonien erittyminen stressihormonien sijaan vaikuttaa myönteisesti kehoomme tasapainottaen hermostoamme ja immuunijärjestelmäämme.
Vuorisalmi toteaa, että sukupuolihormonien eritykseen vaikuttavat myös elämäntapamme ja elintapoja muuttamalla voimme vaikuttaa niin rakastumiseen, seksielämäämme kuin parisuhteen hyvinvointiin.
Make love
Kyselyiden mukaan henkinen yhteys on osoittautunut pitkissä ja onnellisissa parisuhteissa tärkeimmäksi tekijäksi hyvän seksielämän kannalta. Toisaalta hyvä seksielämä ruokkii henkistä yhteyttä, kiintymyksen, empatian ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka puolestaan parantaa seksin laatua.
Kyseessä on itseään vahvistava positiivinen spiraaliefekti, toteaa Vuorisalmi. Hän myös sanoo, että ”Seksin harrastaminen edistää terveyttä monin tavoin. Seksi lievittää stressiä ja ahdistusta sekä voimistaa immuniteettia.”
Suuteleminen on myös hyvin intiimiä informaation vaihtoa, eräänlainen geenitesti sopivasta kumppanista ja vapauttaa elimistöömme erilaisia hyvää tekeviä hormoneja. ”Tutkimusten mukaan parit, jotka suutelevat säännöllisesti, ovat selvästi onnellisempia.”
Epäonnistumiset rakkaudessa
Henkilökohtainen stressi ja väsymys vaikuttavat luonnollisesti myös parisuhteeseen. On syytä katsoa ensin peiliin, jos oma olotila on kärttyinen, koska voimme itse vaikuttaa omaan olotilaamme, eikä vastuuta pidä antaa puolisolle. Kun oma suhtautumistapamme muuttuu, se usein muuttaa myös toisen suhtautumistapaa. Kannattaa joskus unohtaa pultit ja antaa takaisin vain rakkautta, sellaista on vaikea kenenkään vastustaa.
Jos rakkautemme kohde kuitenkin katoaa tahtomattamme, ilman että olemme ehtineet hyväksyä asian, se voi aiheuttaa fysiologisia oireita. ”Rakkauden menetyksen aiheuttama suru ja stressitila voivat ilmetä myös selkäkipuina, unettomuutena, väsymyksenä ja erilaisina tulehduskierteinä. Ruuansulatuselimistömme saattaa reagoida eroon voimakkaasti, ja ihottumat ja allergiat voivat pahentua tunnestressin aikana”, sanoo lääkäri Vuorisalmi.
Kestävän rakkauden salaisuus
Pitkässä ja onnellisessa parisuhteessa olleet ihmiset nostivat kyselyissä kestävän rakkauden salaisuudekseen huumorin, seksin ja kiinnostavien asioiden tekemisen yhdessä. Onnellisuutta tuottavat asiat ovat siis yksinkertaisia, eräänlainen tunteen ja älyn liitto ja voimme kehittyä rakkauden antajina ja vastaanottajina.
Tänään lepäämme pranayaman, eli hengitysharjoituksen riippukeinussa. Lempeä hengitysharjoitus on hyvä keino rauhoittaa mieltä vilkkaan päivän jälkeen. Seuraava harjoitus on yksi suosikeistani, sen tuoman levollisen tunteen vuoksi.
Vuorosierainhengitys
Vuorosierainhengitys eli Nadi Sodhana (kanavien puhdistus) aktivoi lepohermostoa, vähentää stressiä ja tasapainottaa aivopuoliskojen toimintaa. Jo muutama minuutti päivän päätteeksi tuo rauhallisen olon.
Ota hyvä istuma-asento. Voit istua normaalisti tuolilla tai lattialla risti-istunnassa. Aluksi kannattaa niistää nenä hyvin ja ”tuuskautella” ulos muutamia kertoja. (Jos käytät nenäkannua, voit tehdä puhdistuksen ennen hengitysharjoitusta.)
Rentouta kasvot ja ojenna selkä. Tuo oikea kätesi kasvojesi eteen ja tue oikea kyynerpääsi vasempaan kämmeneesi. Nimetön sormi on toisella sieraimella ja peukalo toisella. Aloita sulkemalla vasen sierain ja hengittämällä sisään oikealta – Sulje molemmat sieraimet – Hengitä ulos vasemmalta. Anna keuhkojen hitaasti tyhjentyä kokonaan. Seuraavaksi aloita sama, mutta käänteisesti hengittämällä hitaasti sisään vasemmalta – Sulje molemmat sieraimet – Hengitä ulos oikealta. Tämä on yksi kierros.
Jatka näin 5-10 kierroksen ajan, jonka jälkeen vapauta ja tunne hengitys molemmista sieraimista. Harjoitus valmistaa mieltä hyvin meditaatioon, joten voit kokeilla istua hetken silmät kiinni ja kädet sylissä Nadi Sodhanan jälkeen. Tarkkaile uudenlaista tilavuutta kasvoilla.
Lyhyillä videoilla näytän kaksi eri tapaa pitää sormia. Itse pidän etusormen ja keskisormen rauhoittavasta tunteesta otsan keskipisteellä, mutta jos sormet eivät asetu luontevasti, voit käyttää etusormea ja peukaloa sieraimilla kuten jälkimmäisessä esimerkissä.
Hengitys on suurin energialähteemme
Puristavat vaatteet haittaavat laajaa hengityksen liikettä. Jatkuva kiristys rintakehällä saattaa kiristää myös pinnaa.
Siispä, lisävinkiksi naisille suosittelen vähentämään rintaliivien käyttöä, jotta hengitys voi kasvaa täyteen mittaansa. Kysyin toiselta HE-asiantuntijalta, Denis Vinokurilta miten hän näkee rintaliivien käytön hengityksen laajuuden parantamisen näkökulmasta:
“Rintakehän joustava liike on elinehto sujuvalle hengitykselle. Pallealihas on kuin kuminauha. Se venyy sisäänhengityksellä alaspäin vatsaonteloa kohden. Uloshengityksellä se vapautuu ja nousee kylkiluiden alla sydämen alapuolelle. Kylkiluiden tulee hengityksessä kyetä vapaasti liikkumaan. Niiden välissä olevien lihasten tulisi joustaa pehmeästi. Jos liikettä rajoitetaan esimerkiksi liian tiukoilla tuellisilla liiveillä, hengitys voi muuttua pinnallisemmaksii, verenkierto rintakehän alueella heiketä, mikä vaikuttaa sydämen toimintaan ja oikeastaan välillisesti kaikkien sisäelinten toimintaan. Lisäksi tämä voi heikentää rentoutumiskykyä. Näin siis jos liivit ovat liian tukevia ja ja tiukkoja ja niitä käytetään vuodesta toiseen.”
Huhtikuun alkupuolella mieheni seisoi sinisen talon pihalla todeten: SE ON TÄSSÄ!
Kaikki utopistiset unelmamme ovat tässä!!! Yhdessä talossa kaikki se mistä olimme unelmoineet, nyt ihan kämmenellä ja saavutettavissa, ja juuri sillä hinnalla kuin olimme ajatelleet voivamme siitä maksaa.
Hän oli talon ensi esittelyssä sen tultua juuri myyntiin. Olimme talon etsimisprojektin uuvuttamina jo heittäneet pyyhettä kehään, mutta onneksi mieheni läheinen ystävä oli vielä hengessä mukana, ja vinkkasi tästä talosta, jota lähtivät katsomaan kaksissa miehin. Työjuttujen vuoksi en päässyt vielä itse mukaan.
Puolitoista vuotta etsimme yhteistä kotia ja unelmien taloa. Prosessi oli pitkä ja uuvuttava. Monenmoiset eripuratkin siinä ehdittiin käydä läpi. Nyt työ oli vihdoin kantanut hedelmää, ja ei enää yhtään harmittanut että edellinen, mukamas se oikea talo, olikin juuri mennyt kaupaksi meiltä nenän edestä. Tässä se oli!
KOSMINEN NETTIKAUPPA ja OSTOSLISTA
Olen kursseillani ja asiakkailleni kertonut manifestoimisesta, unelmoimisesta ja käytän siitä nimitystä kosminen nettikauppa. Olet tässä nettikaupassa ja täytät ostoskoria unelmillasi, pienillä ja suurilla, yksityiskohtaisesti tai vain fiiliksiä heitellen.
Meidän shoppaamisemme perustana oli yhteinen unelma luomu porkkanamaasta. Ostoslistaan alkoi kertyä lisää yksityiskohtia, kuten omavaraisuus, jossa yhdistyvät perinteinen ja moderni käytännöllisyys. Vanhan talon henkevä tunnelma, yhdistettynä nykyajan mukavuuksiin.
Sijainti lähellä kaupunkia, mutta maalla. Maksisimissaan 20 minuuttia Tampereelta, että työmatkat eivät tule liian pitkiksi. Naapureita voi olla, mutta ei liian lähellä. Lähellä metsiä, joissa voi marjastaa, sienestää ja nauttia luonnosta.
Oma ranta pihassa. ( Tämä vaati jo suurempaa unelmointi rohkeutta, ja sain tästä aika paljon noottia!! )
Leivinuuni aivan ehdoton!
Hyvä kuntoinen ja terve talo, joka on valmiiksi rempattu.
Helppohoitoinen, edulliset asumiskustannukset.
Sujuva sijainti lähteä pidemmille työmatkoille, erityisesti Etelä-Suomeen.
Tilaa niin paljon, että kaikki neljä lastamme kumppaneineen mahtuvat kaikki yhtäaikaa yöpymään vierailuillaan. Vanha, tai valmis puutarha, jossa marjapensaita ja omenapuita, sekä kasvimaa niille porkkanoille ja yrteille 🙂
Kellari, jonne voi säilöä satoa. Toimivat kodinhoitotilat. Vähintään 2 vessaa. Sauna.
Loppusilauksena mieheni totesi, että hän haluaa kissan!
SANOISTA TEKOIHIN
Alkuvuodesta Maya-kalenterissa oli meille molemmille suotuisa Sinisen Apinan päivä, joka on magian mestari ja yllätyksellinen elämän pelurin laatu. Tuolloin kirjoitin tämän kaiken puhtaaksi. Lähetin listan asuntovälittäjä tuttavalleni Kirsikalle. Tuli tarve laittaa ostoslista paperille ja kohdistaa se jollain tapaa oikeaan suuntaan, tehden siitä konkreettisesti todellinen.
Saatesanoiksi kirjoitin, että tämä voi kuullostaa nyt utopistisen järjettömältä, mutta kukaan välittäjä ei ole oikein ottanut tätä tosissaan, kun ei sellaisia ole olemassa meidän budjetillamme. Joten voitko vain ottaa tämän vastaan ja näin tuntuu, että universumi saa oikein kunnolla tilauksemme käsittelyyn.
Kirsikkakin tuumaili, että kyllähän näitä rantapaikkoja tosi vähän lähellä kaupunkia löytyy, ja jos löytyy niin hinta on kyllä hyvin eri suuruinen kuin mitä olette ajatelleet. Vaan kaikki on mahdollista.
IRTIPÄÄSTÄMINEN
Asia jäi sillensä ja tekeytymään, kun tilaus oli tehty. Koen että kun on tehnyt kaiken, mihin intuitio opastaa, on aika luopua unelman vatvomisesta ja jauhamisesta. On kuin olisi lähettänyt tilauksen ravintolassa tarjoilijan myötä kokille, ja annosta odotellessa voi keskittyä muuhun. Kun annos tai kosminen ostoskori on täynnä, se toimitetaan sinulle. Eli miksi lähteä keittiöön kokkia neuvomaan, miten se annos tehdään.
VASTAANOTTAMINEN
Parin kuukauden päästä tuli sininen talo myyntiin. Mieheni kävi katsomassa sitä sunnuntaina. Vielä siinä kaikkea ihmetellessään, tuli välittäjä kertomaan hänelle, että tämän talon mukana tulisi kissa! 15 vuotias Pertsa ei varmasti sopeutuisi kaupunkioloihin oltuaan täällä koko ikänsä. Saako se jäädä taloon? Tässä kohtaa oli mieheni sydän sinetöity talolle lopullisesti.
Itse tunnistin hänen reaktionsa kesken messutilaisuuden, ja tiesin että nyt se löytyi. Samoilla messuilla oli eräs ihminen tullut puhumaan minulle, sanoen, että kuule, minun täytyi tulla kertomaan sinulle jostain syystä, että olen ihastunut siniseen taloon, joka on vapautumassa ja mietin että onko se minun kotini! Kyseessä oli eri talo, mutta en sen selvempää vahvistus koodia yläkerralta tarvinnut, kun tiesin jo näkemättä, että meidän koti oli löytynyt.
Minä pääsin ensi kertaa tutustumaan siniseen taloon maanantaina. Teimme tarjouksen tiistaina, ja samana iltana saimme tiedon, että meillä on uusi perheenjäsen, Pertsa, kuntotarkastusehdolla.
50-luvun talo oli perustuksiian myöden remontoitu ja sisustettu kivoilla väreillä ja hyvällä maulla. Ei minkäänlaista remonttitarvetta, sillä kaikki oli jo tehty, talon ulkomaalauskin vuosi sitten. Kalliolle rakennettu, rinteessä ja fengshuit upeasti kohdallaan. Suurella tontilla ihana puutarha piharakennuksineen ja kasvimaa! Marjapensaita ja omenapuita. Ja mikä parasta, se oma lähdepohjainen lampi, omassa pihassa!!!
Tunnelmat ovat rauhalliset maaseutumaiset, jossa naapureita on muutamia, mutta sopivan kaukana. Maaseudun idyllistä ei ole kuitenkaan matkaa ostoskeskukseen kuin 10 minuuttia ja Tamperelle 15.
Keittiössä modernit laitteet ja ihana sininen puuhella. Iso leivinuuni, pari muutakin hellaa ja uunia. 3 vessaa, kolmessa kerroksessa, upea saunaosasto jossa 111 tähtivaloa katossa. Tilaa ja avaruutta sisällä ja ulkona. Kilometrin päässä valtavat metsät ja patikkapolut.
Talo on tarjoillut yllätyksiä ja uusia ihastuksen aiheita paljon enemmän kuin olimme edes tilanneet. Välillä on ollut olo kuin Liisalla Ihmemaassa. Kaikki loksahtaa paikoilleen, ihmeet syntyvät luonnostaan.
TÄMÄN ONNELLISUUDEN PIDÄMME
Kun elämä tuo jättilottopotin ja saat kokea mikä voima unelmillasi, sanoillasi ja teoillasi on, saattaa esiin hiipiä perinteinen pelko. Apua, mitä jos tulee itku pitkästä ilosta! Entä jos tapahtuu jotain ikävää, kun nyt on mennyt niin hienosti. Paras motto tähän pelkoon on todeta, että tämän onnen pidän! Olen tämän ansainnut ja kukaan ei sitä vie pois. Säilytän onnellisuuden ja menestyksen jatkossakin ja kaikkina elämäni päivinä.
Upeinta unelmointia sinulle tänään.
Tänään alkaa Maya-kalenteri Tzolkinissa jälleen uusi aaltojakso, Keltainen Siemen. Sen kesto on 25.8-6.9
Nyt on hyvä asettaa päämäärät Siemenen teemoilla joita ovat: Ideat, visiot, uudet projektit, elinvoiman ilmaisu, seksuaalisuus, nuorekkuus, oman persoonallisuuden täydellinen hyväksyntä ja tietenkin elämänilo. Miten onnellisena sitä voikaan rehottaa ja kukoistaa, itselleen kiitollisena.
Jakso on myös sadonkorjuuta ja elämän runsauden vastaanottamista. Unelmat toteutuvat näissä tunnelmissa ja universumin nettikaupassa on äärimmäisien mahdollisuuksien teemapäivät! Mene ja shoppaa omasi 🙂
Lisää Siemenen teemoista kirjoitan postituslistalleni lähipäivinä.
Voit liittyä listalleni sivuillani www.paivikaskimaki.com
HAASTATTELUNI YLEX:LLÄ 23.8
Olin kertomassa selvänäkijän ja maya-astrologin työstäni Ylex:n ohjelmassa, Mitä jäbä duunaa.
Olipa muuten inspiroivaa energiaa studio täynnä Jani Hellemaan ja Aapo Rönkön sunnuntai aamussa 🙂
Jos sinulla oli tapana syksyllä aina kouluvuoden alkaessa hankkia uusi kalenteri, ja tilanteeseen liittyi voimakkaita tunteita, kuten innostunutta odotusta ja iloa uudesta alusta, voi tapahtuma muodostua aivoissasi tunneankkuriksi. Edelleen aina uutta kalenteria hankkiessasi samat tunteet nousevat automaattisesti esiin, vaikka muuten tilanne olisikin erilainen.
Sanna Suominen, sosionomi ja NLP-harjoittaja, työskentelee lukiokuraattorina Porissa. Sanna piti lapsena todella paljon koulunkäynnistä, ja hän odotti aina innoissaan joka syksyistä koulun alkamista, kun sai hankkia uusia tavaroita ja valmistautua alkavaan lukuvuoteen. Nämä tunteet ja tavat toistuvat edelleen:
”Olen syksyisin yhä todella innostunut ja energinen. On ihanaa ostaa uusi kalenteri ja alkaa täyttää sen sivuja. Syksy on myös ajanjakso, jolloin alkavat uudet harrastukset. Tykkään arjesta ja rutiineista, siksi koen syksyisin helpotuksen tunnetta. Syksyisin käyn myös ostoksilla ihan niin kuin lapsenakin. Kalenterin lisäksi ostan muita koulutarvikkeita ja uusia vaatteita.”
”Aivomme yhdistävät samaksi kokonaisuudeksi kaikki ne asiat, jotka tapahtuvat samaan aikaan. Mielessä yhdistyy kaikki se, mitä koemme jollakin tietyllä hetkellä. Ja kun joku osa tästä kokemuksesta – haju, maku, ääni, tuntemus tai se mitä näemme – toistuu myöhemmin, se voi laukaista meissä saman tunnelman ja tunteen kuin oli alkuperäisessä kokemuksessa. Tätä kutsutaan ankkuriksi – yksi osa kokemuksesta kutsuu muutkin kokemuksenosat koolle”, NLP-kouluttaja ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja Reija Könönen kuvaa.
Yllättäen herännyt tunne kertoo sinulle tarinan – kuuntele! Harvat ovat tietoisia tunneankkureistaan, mutta usein ne näkyvät käytännössä puheissamme: ”Joskus ihmiset mainitsevat, kuinka joku ääni herättää kauhean tunteen tai joku tuoksu muistuttaa jostain kokemuksesta, mutta eivät he välttämättä ajattele asiaa sen syvemmin, että miksi tunne nousee tai mikä merkitys sillä on”, Reija kertoo.
Suurin osa tunneankkureista on henkilökohtaisia, omiin elämänkokemuksiin perustuvia reaktioita. Hajut ja maut luovat erittäin voimakkaita tunneankkureita, koska ne menevät suoraan aivojen limbiseen järjestelmään. Esimerkiksi haistaessaan vanhan tutun hajuveden voi elävästi muistaa, millaisessa elämäntilanteessa tuoksua on haistanut. Tuoreen pullan tuoksu voi tuoda hetkessä kokemuksen mummolasta tai tervan tuoksu omasta kesämökistä. Myös musiikki voi herättää suuria tunteita ja siten muodostaa tunneankkureita.
Monessa suomalaisessa esimerkiksi Suvivirsi havahduttaa tunneankkurin. Sanna kuulee koulukuraattorina Suvivirren yhä vuosittain, ja tunnistaa heräävät tunteet: ”Itsessäni Suvivirsi nosti lapsena esiin haikeitakin fiiliksiä. Kesäloman alkaminen tarkoitti kuitenkin myös eroa tietyistä kavereista kesän ajaksi. Nyt kun kuulen Suvivirren, tulee minulle usein sama haikeuden tunne. Suvivirsi tuo mukanaan erofiiliksiä. Taas on yksi lukuvuosi pulkassa. Oppilaat kasvavat ja vaihtavat kouluja. Syksyllä on edessä uudet tuulet.”
Koko juttu julkaistu elokuun Hidasta elämää -verkkolehdessä.
ja voimme kehittyä rakkauden antajina ja vastaanottajina.
