Stressi, huono uni, suolisto-ongelmat ja jumissa oleva aineenvaihdunta vaikuttavat merkittävästi hormonitasapainoon. Mutta millä lailla hormonit vaikuttavat esimerkiksi laihtumiseen, miten korjaat ruokavaliosi niin, että se tukee optimaalista hormonitoimintaasi ja miten opit ymmärtämään esimerkiksi rasvanpolttoon vaikuttavia hormoneja kuten insuliini ja kortisoli? Hyvän olon hormonidieetti (Tammi 2016) antaa vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin, sekä kannustaa omaksumaan pysyvän hyvän olon filosofian jatkuvan diettaamisen sijaan.
Hyvän olon hormonidieetti. Kuva: Elise Kulmala
Tietokirjailija, hyvinvointialan yrittäjä ja pienen pojan äiti Kaisa Jaakkola sai itse käytännössä oppia, mitä tarkoittaa, kun hormonitasapaino sekoitetaan: fitness-kisaamisen myötä keho vietiin äärirajoille, rankasta dieetistä palautuminen epäonnistui ja alkoi vuosia kestänyt kierre, jossa etsittiin syitä kehon ja mielen epämääräisille ongelmille. Lopulta Kaisalla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja hän alkoi vihdoin ymmärtää, miten yhdenkin hormonin liian pieni tai suuri määrä saattoi suistaa koko järjestelmän epätasapainoon. Ensimmäisen hormoneita käsittelevän kirjansa Kaisa julkaisi vuonna 2011 ja lähes 50 000 myytyä kirjaa myöhemmin hän toimii perustamansa Optimal Performance-nimisen yrityksen kautta ravinto- ja hyvinvointivalmennuksien parissa.
Uusimmassa kirjassa käydään läpi perusteellisesti hormonien toimintaa niin tieteellisellä tasolla kuin käytännön esimerkkien kautta. Vaikka kirjassa käydään paljon läpi hormonien vaikutusta painonhallintaan, on yksi sen tärkeimmistä viesteistä mielestäni seuraava: mitkään muutokset eivät saa tapahtua hyvinvoinnin kustannuksella. Ja koska hormonit vaikuttavat kehon jokaiseen kudokseen ja kontrolloivat monia elimistön jatkuvasti tapahtuvista elintärkeistä toiminnoista, on hyvä ymmärtää, että hormonijärjestelmä ei toimi vain yksi osa kerrallaan, vaan se on vuorovaikutuksessa myös immuunipuolustuksen, suoliston ja hermoston toiminnan kanssa.
Ilo ravitsee sydäntä ja saa hyvän olon hormonit hyrräämään
Kirjassa syvennytään myös mielen ja ympärillä olevien ihmisten rooliin elämäntapamuutoksessa. Tässä tärkeässä osiossa Kaisa muistuttaa, että keho ei ole erillinen mielestä: Myös ilo ravitsee sydäntä ja saa hyvän olon hormonit hyrräämään. Hän kehottaakin kuuntelemaan sydäntään ja suuntamaan oman toiminnan iloa tuottavien asioiden tekemiseen. Näin ihmisen on helpompi nähdä itsensä kokonaisuutena ja pyrkiä tasapainottamaan ja hoitamaan itseään niin kehon, mielen kuin sydämen tasolla. Tällä tavoin myös kurjia tunnetiloja ja niiden ajamia pakonomaisia syömistapoja on mahdollista hallita.
Kirjan neljännessä osiossa pureudutaan kokonaisvaltaisen terveyden ja hormonitoiminnan tärkeimpiin tukipilareihin: stressinhallintaan, uneen, suolistoon ja ruokavalioon, maksan toimintaan sekä liikuntaan. Erityisesti suoliston hyvinvoinnilla on valtava merkitys hormonitasapainolle ja myös aivojen ja suoliston mikrobien yhteydestä on saatu mielenkiintoista tutkimustietoa vasta ihan viime vuosina.
Olen lukenut useamman Kaisan kirjan, käynyt hänen luennoillaan, sekä osallistunut myös Optimal Performance-yrityksen järjestämille kursseille. On ollut ilo huomata, että kaikesta Kaisan ja hänen tiiminsä tekemisistä huokuu tervehenkisyys, tasapaino ja elämänilo. Tämänkin kirjan loppusanoihin Kaisa kiteyttää hienosti samansuuntaista filosofiaa:
”Keho on sielun koti, eikä sitä voi vaihtaa kuten autoa tai asuntoa. Se on ainoa kulkuväline, jossa joudut kulkemaan lopun ikäsi. Pidä siitä hyvää huolta”.
Kun seuraa mediaa tai sosiaalista mediaa, ei voi olla huomaamatta tämänhetkistä vastakkainasettelun ilmapiiriä. Maahanmuuton tai yhteiskunnallisten muutosten vastustajat ja kannattajat, minun kuplani samanmielisyys ja ”niiden toisten” väärät mielipiteet, tuomitsemista, vihapuhetta ja virheistä naulitsemista…
Evoluution näkökulmasta ”me vastaan muut” -vastakkainasettelu on auttanut meitä pysymään hengissä. Savannilla asuneiden esi-isiemme aivoissa ryhmän sisäinen yhteistyö ja rakkaus kehittyivät käsi kädessä uhkien välttämisen ja aggressiivisuuden kanssa. Lajimme pysyi parhaiten hengissä noin 150 hengen yhteistyötä tekevissä laumoissa.
Aivomme kantavat edelleen tuota perintöä. Kun koemme uhkaa itseämme kohtaan ja pelkoa selviytymisestä, kyyristymme oman ”heimomme” kanssa poteroon ja alamme pälyillä epäluuloisesti muita.
Olisiko jo aika ottaa evoluutiossa askel eteenpäin?
Vastakkainasettelun vastakohta on myötätunto ja sen tuoma ymmärrys: kyky asettua toisen asemaan ja erityisesti herkkyys toisen kärsimykselle. Myötätuntoinen ihminen pystyy laajentamaan ajattelua ”minun heimostani” niin, että se lopulta ulottuu kaikkiin ihmisiin tai eläviin olentoihin.
Myötätunto nähdään usein pehmeänä ja ”lällynä” arvona, jopa heikkoutena. Todellisuudessa myötätunto on ihmisaivojen evoluution näkökulmasta paljon edistyneempää ja rohkeampaa toimintaa kuin tuomitseminen ja vastakkainasettelu. Tässä syyt:
1) Myötätunto vaatii näkökulman laajentamista
Kuinka usein olet tullut ajatelleeksi, että me kaikki ihmiset olemme pohjimmiltaan samanlaisia? Jokaisen pyrkimyksenä on maksimoida oma ja lähipiirinsä onnellisuus. Me kaikki haluamme olla hyväksyttyjä, rakastettuja ja turvassa.
Kaikki tämän ytimen päällä on vain erilaisia tapoja toteuttaa näitä tavoitteita. Joskus olosuhteet ovat ajaneet meidät tilanteeseen, jossa tätä toteutetaan muita ihmisiä vahingoittavilla tavoilla. Tällainen ihminen voi yleensä hyvin huonosti – miten häntä voisi auttaa? Miten voisimme lähteä muokkaamaan ajatuksiamme niin, että myötätunnon piirissä ei ole vain lähipiirimme tai samanlaiset ihmiset kuin me, vaan yhä isompi osa ihmisiä?
2) Myötätunto vaatii vastuunottoa
Myötätunnon toisessa, epäterveellisessä ääripäässä on yliempaattisuus ja uhriutuminen ja sen takia myötätunnon paras ystävä on jämäkkyys.
Jämäkkyys ei tarkoita toisen osapuolen tallomista tai aggressiivisuutta, vaan asiallista omien rajojen pitämistä. Tämä taas vaatii vastuunottoa omasta elämästään. Jäätkö sinä tilanteisiin, jossa sinua kohdellaan huonosti tai jossa et ole onnellinen? Kunnioitatko itseäsi tarpeeksi?
Vastuunottoa tarvitaan myös tilanteissa, jossa enemmistö on eri mieltä kuin sinä itse. Uskallatko sinä olla se, joka asettuu koulukiusaajaa vastaan?
3) Myötätunto muita kohtaan vaatii myötätuntoa itseä kohtaan
Tuomitseminen, vastakkainasettelu ja aggressiivisuus ovat pohjimmiltaan pelkoa. Kun sisäinen lapsemme pelkää, meidän tulisi antaa sille ekstrapaljon hellyyttä ja rakkautta eli kohdistaa myötätuntoa itseämme kohtaan.
Itsemyötätunto on taito, jota voi harjoitella, mutta se vaatii tietoista päätöstä ja toimintaa: harjoittelua omien sisäisten tunnetilojen ja automaatiolla toimivien ajatusten tiedostamisessa ja aktiivista aivojen myönteisten yhteyksien vahvistamista.
Aina, kun mieleen livahtaa muita tuomitseva tai syyttävä ajatus ja saa siitä itsensä kiinni, kannattaa lähettää erityislämmin halaus sille osalle itsestä, joka pelkää.
On liian helppoa jämähtää omaan poteroonsa tuomitsemaan ja valittamaan – voisimmeko ottaa haasteen vastaan ja lähteä kehittämään myötätuntoa itsessämme ja yhteisössämme? Ymmärtää, että me itse olemme vastuussa sekä omasta että yhteisömme hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ja jokainen meistä voi olla tekemässä muutosta?
Loppujen lopuksi, rakkaus on se määräävämpi voima, jonka ansiosta lajimme on selvinnyt hengissä.
Kirjoituksen inspiraationa on toiminut Rick Hansonin ja Richard Mendiuksen kirja Buddhan aivot – käytännön neurotiedettä onnellisuuteen, rakkauteen ja viisauteen sekä Simon Sinekin Leaders Eat Last.
Elän tällä hetkellä unelmaani todeksi. Toki monella tapaa asiat voisivat olla paremminkin mutta varsinaisia oikeita ongelmia joutuu hakemalla hakemaan.
Kun elämässä saavuttaa tilan missä tällainen vaatimattomaan tyytyväinen ihminen kylpee mahdollisuuksien, itsensä toteuttamisen sekä hengellisen että maallisen mammonan yltäkylläisyydessä, sitä alkaa pohtimaan, että miten tätä voisi antaa myös muille?
Itseäni inspiroi ryysyistä rikkauksiin ja vaikeuksista voittoon -tarinat mutta väkisinkin mietin, että miten unelmien saavuttamisesta saisi tehtyä koko kansan huvia? Siis siten, että se ei olisi vain sattuman kauppaa, hyväosaisten etuoikeus tai yksi miljoonasta -tarina?
Eräänä päivänä istuessani Jari Sarasvuon valmennuksessa koin herätyksen. Jotta unelmien saavuttamisesta tulee kaikkien arkea, tarvitaan perustavan laatuinen ajattelutavan muutos. Ihan ensimmäisenä pitää ymmärtää miten unelmien saavuttaminen oikeasti tapahtuu ja miten se mahdollistuu mahdollisimman monelle.
Katsos, meidän ihmisten ajatusmaailmassa on valuvika. Kun asiat menevät hyvin, on se meidän omaa ansiotamme. Mutta kun asiat menevät huonosti, on se jonkun muun vika. “Minä tämän yrityksen rakensin mutta sitten tuli lama ja vei kaiken!” “Kyllähän minäkin a, b ja c mutta kun x, y ja z!”
Kun ensimmäistä kertaa pääsin toteuttamaan itseäni kaikessa patoutuneessa elämänvimmassani, olin valmis repimään puut maasta juurineen saavuttaakseni ne unelmat, jotka olin asettanut tavoitteeksi.
Omassa pienessä päässäni selitin itselleni tarinaa, jossa minä olen lyönyt kortit pöytään ja kantanut vastuun. Minä olen ottanut riskit ja lähtenyt yrittäjäksi. Minä olen ottanut loikan tuntemattomaan, joka mahdollistaa itsensä toteuttamisen. Minä olen kasannut ympärilleni tiimin ja minä olen ne pitkät päivät paiskinut hikipalkalla. Minä olen antanut omistani yhteisen hyvän eteen, jotta vaikealla hetkellä muut saavat ensin ja minä pärjään sillä mitä jää jäljelle. Minä olen juossut verkostoitumassa, neuvottelemassa, vääntämässä rahoitusta, paiskinut tunteja sisään, purkanut ruuhkat ja venynyt epäterveellä tavalla, jotta muiden ei tarvitsisi. Minä olen rakkaan vaimoni löytänyt ja minä olen tehnyt kaikkeni, jotta rakkaalla pojallani olisi kaikki hyvin. Oli asia ikä hyvänsä, se olen minä, joka on tinkinyt yhdestä, jotta voisi saavuttaa toisen.
Tämä on minun unelmani ja minä olen sen omalla tekemiselläni rakentanut.
Mutta. Miten väärässä voi ihminen ollakaan.
No, tietysti omalla tekemisellä ja ajattelulla on merkitystä. Mutta se ei riitä. Se ei riitä vaikka unelmasi olisi miten pieni ja vaatimaton eikä se varsinkaan riitä jos unelmasi on jotain suurta.
Otsikon ajatus siitä, että eikö unelmien saavuttaminen ole sittenkään vain itsestä kiinni, saattaa tuntua ahdistavalta. Varsinkin jos olet juuri päättänyt ottaa itseäsi niskasta kiinni ja itse lähteä sykkimään kohti unelmiasi.
Kun oikein pohdin, näyttää yhä enenevissä määrin siltä, että oikeastaan kaikki mitä minä olen ja teen, miten ajattelen, selviydyn ja inspiroidun ja mitä saan aikaan on hyvin hyvin hyvin paljon jonkun muun ansiota kuin minun. Se, että mitä minä olen ja miten olen tähän yltäkylläisyyden pisteeseen päätynyt on yllättävän vähän kiinni vain minun omista valinnoistani ja tekemisistäni.
Ai että miten niin? No, minäpä kerron.
Se, että olen terve ja millaista fysiologista elämänvirtaa minussa virtaa riippuu esimerkiksi geeneistäni ja niistä rakennuspalikoista, jotka syntymähetkellä sain vanhemmiltani. Tähän en voinut itse vaikuttaa mitenkään. Voin vain olla kiitollinen, että aivokuoriarpajaisissa olen onnistunut voittamaan tällä tavoin kun nyt näyttää tapahtuneen.
Se, että minulle on itsestään selvää, että maailma on mahdollisuuksien huvipuisto johtuu siitä, että vanhempani ovat aina mahdollistaneet uusien asioiden kokeilun. Se, että taloudellisesti tiukkoina aikoina he ostivat itselleen vaatteita kirpputorilta, jotta minä voisin pelata jalkapalloa, ajaa polkupyörällä ja osallistua taloudellista vipua vaativiin rientoihin on asia, johon minä en voinut vaikuttaa. Voin vain olla kiitollinen, että he näin tekivät.
Se, että yrityksemme on maan kärkipäätä ja kasvaa ei ole minun ansiotani. Tämä kaikki mahdollistuu vain siksi, että meillä on tiimissä joukko ihmisiä, jotka allekirjoittavat arvomaailmamme ja ovat sitoutuneet päämääriimme. He ovat aina joustaneet tarpeen mukaan, jakavat osaamistaan tiimimme kesken, ovat kiinnostuneet ammattitaitonsa kehittämisestä ja haluavat tulla koko ajan paremmaksi siinä mitä tekevät. Tätä tekemisen paloa minä en voi kenenkään puolesta päättää enkä voi siihen ketään määrätä tai käskeä. Voin vain olla kiitollinen, että olen tänäänkin tällaisten ihmisten ympäröimä.
Se, että Yhdysvalloissa vietättämäni vaihtovuoden, työuran ja matkustelun suomin kokemuksin olen ymmärtänyt ihmiselämän monimuotoisuuden, hyvyyden ja haurauden on auttanut minua tulemaan toimeen eri tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Se, että kaikki ne tuttavani esimerkiksi Palestiinasta, Meksikosta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Englannista, Saksasta, Belizestä, Ghanasta, Venäjältä, Italiasta ja Suomesta ovat ottaneet minut aina avosylin vastaan, kohdelleet kuin parasta ystäväänsä, kertoneet oman tarinansa ja tutustuttaneet omaan kulttuuriinsa ei ole koskaan ollut minun päätösvaltani alla. Voin vain olla kiitollinen, että kaikki he ovat näin aina tehneet.
Se, että minulla on terve ja elämäniloa täynnä oleva poika ei ole yksin minun ansiotani. Valtavan kiitoksen voin antaa rakkaalle vaimolleni, joka väsyneenäkin jaksaa tehdä oikeita valintoja, jotka tukevat pienen ihmisen terveyttä henkisesti kuin fyysisesti. Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa on synnytysosastolla joukko ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet omasta osaamisestansa niin paljon, että huomasivat kesken synnytyksen hapenpuutteen ja tiukan paikan tullen osasivat tehdä päätöksen ja suorittaa hätäsektion muutamassa minuutissa, jotta poikani syntyisi terveenä. Nämä ovat asioita, jotka ovat minun osaamiseni ja päätösvaltani ulkopuolella ja voin vain olla kiitollinen, että tällaisia ihmisiä on olemassa.
Se, että minä voin toteuttaa itseäni jokaisella keksimälläni tavalla aina alkaen hifistelykahvinkeitosta jatkuen yrityksen kasvattamisen kautta vaimoni kanssa yli 11 vuotisen yhdessäolon parantamiseen ei onnistu minulta yksin. Kaikki tämä on mahdollista siksi, että olen ympäröity ihmisillä, jotka ovat partiopojan ja -tytön lailla aina valmiina auttamaan. Jos avioliitossa sakkaa, löytyy juttukaveria niin lähipiiristä kuin ammattiauttajaakin. Jos yrityksemme kehittää uusia liiketoimintoja, alkuidea on tullut usein joltain muulta. Jos tätä alkuideaa lähdetään toteuttamaan on vapaaehtoisia auttajia, sparraajia, rahoittajia ja yhteistyökumppaneita yhden puhelinsoiton päässä bussilastillinen.
Olen näitä eri skenaarioita pyöritellyt tuntikausia. Kaikkia yhdistävä tekijä on se, että yhteenkään en olisi pystynyt yksin. En yhteenkään menneeseen enkä yhteenkään tulevaan.
Ehkä nyt ymmärrät miksi unelmien saavuttaminen ei ole vain itsestä kiinni? Siihen tarvitaan AINA muita ihmisiä.
Mutta kuten lupasin alussa, nyt kerron miten unelmien saavuttamisesta voidaan tehdä koko kansan huvia. Tiivistän sen yhteen kuvaan
Kun sinä lähdet kohti unelmiasi, matkaan mahtuu väkisinkin sekä ylä- että alamäkiä. Oikea suunta löytyy, hyvänolon tunne hiipii puseroon ja tullaan vähän takapakkia. Suunta korjautuu jälleen kunnes tovin jälkeen turnausväsymys iskee, katse irtoaa kompassista ja mennään hetken verran metsään. Kunnes jälleen kurssi oikaistaan kohti tavoitteita. Tätä sykliä sitkeästi toistamalla päädytään lopulta tavoitteeseen. Takapakit ovat oleellinen osa tekemistä mutta kaiken ratkaisee se, että kulmakerroin on pitkässä juoksussa koilliseen.
Mutta kuten kuvasta huomaat, käyrää viistävät kaksi suoraa, joiden välissä unelmien saavuttaminen on mahdollista.
Alempi suora on ikään kuin turvaverkko, jonka olemassaolon pystyy tiukan paikan tullen tuntemaan ja hyvinä aikoina aistimaan. Minä uskallan rohkeasti kokeilla uutta koska tiedän, että aina on olemassa joku joka ottaa kopin jos asiat menevät pahasti pieleen. Tätä on esimerkiksi vanhempien rakkaus ja lähipiirin ja yhteiskunnan armollisuus.
Rakkaudella tarkoitan esimerkiksi sitä, että lapsesta asti minulle on tehty selväksi, että tuli tehtyä mitä tahansa tai menivät asiat miten huonosti tahansa, kotiin voin aina tulla takaisin.
Armollisuudesta opin kolme keskeistä teemaa. Ensinnäkin, armollisessa ympäristössä ihminen saa vähän enemmän kun tekemisellään ansaitsisi. Toiseksi, armollisessa ympäristössä ihminen saa vähän vähemmän rangaistusta kuin tekemisellään ansaitsisi. Kolmanneksi ja tärkeimpänä: armollisessa ympäristössä ihminen saa aina aloittaa alusta.
Ylempi suora on innostuksen, inspiraation ja tekemisen tarmon lähde. Siellä esikuvat inspiroivat, antavat ideoita tekemiseen ja auttavat jaksamaan vaikeina aikoina. Siellä ovat mentorit auttamassa ja jakamassa kokemustaan. Siellä ovat sinun ystäväsi, vanhempasi, yhteistyökumppanisi, terapeuttisi, valmentajasi ja kaikki ne, jotka omalla panoksellansa auttavat sinua kohti unelmiasi.
Minun unelmieni saavuttaminen onnistuu vain siksi, että muut ihmiset ovat omalla tekemisellään rakentaneet nämä suorat. Alla on turvaverkko, jonka tiedän pelastavan minut huonona päivänä. Yllä on kuin tarjottimella eteeni tuotu mahdollisuuksien seitsemän ruokalajin päivällinen.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että tällaisessa asetelmassa unelmien tavoittelu ja saavuttaminen on yllättävän helppoa.
Lopulta kaikkein tärkeimpään pointtiin: jotta unelmien saavuttamisesta saadaan koko kansan huvia, pysähdy miettimään miten sinä voisit rakentaa tällaisen asetelman itsellesi ja muille?
Ensi kerralla kun sinä et uskalla, mieti olisiko jotain tehtävissä paremman turvaverkon rakentamiseksi? Ensi kerralla kun sinä et tiedä mihin mennä, mieti onko olemassa ihmisiä, joiden kanssa samaa ilmaa hengittäessäsi tekemisen liekki lähtisi roihuamaan?
Ensi kerralla kun näet köyhän mutta idearikkaan opiskelijan, yhteiskunnasta syrjäytyneen valmiina tulemaan osaksi yhteiskuntaa tai kenet tahansa vailla sekä turvaverkkoa että suuntaa, mieti voisitko tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi? Onko sinulla mahdollisesti jotain fyysistä tai henkistä pääomaa jota voisit jakaa yhteisen hyvän eteen?
Sillä unelmien saavuttaminen on mahdollista vain yhdessä. Ei yksin.
Kirjoittaja on lääkäri, dosentti Helena Miranda, joka on tutkinut, hoitanut ja itsekin kokenut kipua. Tammikuussa 2016 ilmestyi hänen kirjoittamansa tietokirja Ota kipu haltuun(Otava). Kirjassa on tutkimustietoon perustuvaa, uusinta uutta tietoa kivusta ja 18 käytännönläheistä työkalua kivunhallintaan.
’Kipu on väistämätöntä, mutta kärsimys on vapaaehtoista’, sanoi Dalai Lama aikoinaan. Tätä ajatusta ensimmäistä kertaa lukiessani tuli mieleen, että hän ei tainnut itse olla kipukroonikko. Eihän kukaan kärsi vapaaehtoisesti. Ja onko kipu todella väistämätön kokemus elämässä?
Hiljalleen olen alkanut ymmärtää hänen ajatuksensa ydintä. Elämän ei tarvitse olla täynnä kärsimystä, vaikka elämässä olisi kipua. Ja sitähän on.
Me kaikki koemme kipua elämämme aikana. Joillain kipu viipyy kehossa vain hetken, joillain se on vakituinen vieras. Pitkäaikainen kipu on läsnä miljoonan suomalaisen elämässä – jos ei ihan päivittäin, niin ainakin toistuvasti.
Kipu on kummallinen ilmiö. Yksittäinen kipukokemus on monisyinen tapahtuma, johon osallistuu monimutkainen hermoverkosto. Siihen sekoittuvat fysiologiset reaktiot, tunnekokemukset, odotukset, mennyt, nykyhetki, tulevaisuus. Kipu on paljon muutakin kuin vain kudosvaurion aiheuttama reaktio elimistössä. Kipu on 100 %:sesti aivojen tuottamaa.
Ymmärrän asian itse näin. Kuvittelen, että aivojeni kovalevyllä on kansio nimeltään kipu. Siinä kansiossa on jo syntyessäni ollut oletusasetukset valmiina (perimä). Kansioon olen kerännyt koko elämäni varrelta tietoa ja kokemuksia kivusta – omia ja läheisteni. Olen säilönyt sinne kuulemiani tarinoita, lukemiani juttuja, minulle tärkeää informaatiota. Päivitän kansiota aina kun kohtaan mielestäni merkityksellistä tietoa. Annan itselleni papukaijamerkin, kun omat ajatukseni kivusta saavat vahvistusta. Toimin ja käyttäydyn kansioni sisällön ohjaamana. Teen kaiken tämän tiedostamattani.
Kansiossa on mieleni luoma malli kivusta. Tuon kansion kautta aivoni suodattavat kehostani tulevia signaaleja – silloin kun ne ylipäätään ovat keskittyneet havainnoimaan kehosta tulevia viestejä. Aivoni tulkitsevat signaalit kivuksi ja antavat niille merkityksen: Vaarallinen, Pelottava, Harmiton, Tuttu… Annettu merkitys vaikuttaa siihen, miten voimakkaalta ja epämiellyttävältä kipu tuntuu. Merkitys ei ole sama kuin totuus.
Ihmisaivot, jotka ovat osoittautuneet epäluotettavaksi, voivat nimittäin tarjota kivulle merkityksen, joka ei perustu tosiseikkoihin. Mitä pelottavampi merkitys, sitä epämiellyttävämpi kipukokemus. Mitä tiukemmin huomio on kiinni kehosta tulevissa signaaleissa, sitä voimakkaampana kipu tuntuu. Mitä pidempään kipu kestää, sitä enemmän tunteita tulee mukaan – väistämättä.
Minulle itselleni on ollut tärkeää ymmärtää, että kipu itsessään ei tee elämääni sietämättömäksi, vaan sen tekee kärsimys, joka johtuu kipuun liittyvistä ajatuksista ja tunteista, siitä merkityksestä, jonka annan kivulle. Kipua enemmän minua satuttavat ne menetykset, jotka liittyvät kipuun ja sen aiheuttamiin rajoituksiin. Niin kauan, kun olen kiinni siinä toiveessa saada takaisin se minä, joka olin ennen kipujen ilmaantumista elämääni, niin kauan olen kiinni kivuissani ja niin kauan kärsin.
Kärsimyksen määrään voin itse vaikuttaa. Opettelen kohtaamaan tunteeni ja muuttamaan ajattelutapaani. Opettelen antamaan kehoni viesteille todenmukaisen merkityksen. Muutan ajattelullani ja teoillani elämäni suunnan kohti parempaa. Kohti tunnetta siitä, että pystyn. Kohti laadukkaampaa elämää.
Siihen tarvitaan aikaa, oikeaa tietoa ja ymmärrystä siitä, mikä minulle on hyväksi, mikä pahentaa tilannettani, mitä itse voin tehdä. Tärkeää on se, että olen hyväksynyt itse olevani pitkäaikaista kipua poteva ihminen. Kivusta huolimatta voin kuitenkin elää hyvää ja mielekästä elämää – ilman jatkuvaa kärsimystä.
Euroopassa joka toinen ihminen on käyttänyt täydentäviä hoitoja (CAM-hoitoja). Noin 150.000 eurooppalaista lääkäriä käyttää potilastyössään jotain täydentävää hoitomenetelmää. Tämän lisäksi Euroopassa on 160.000 täydentäviin hoitomuotoihin kouluttautunutta terapeuttia. Täydentävien hoitojen suosio on kasvanut myös Suomessa ja yli puolet suomalaisista on ilmoittanut käyttäneensä niitä. Ravintolisien käyttäjiä on joidenkin tutkimuksien mukaan jo yli 70 prosenttia. Täydentävien hoitojen integraatio on jo hyvää vauhtia menossa useissa Euroopan maissa, niin myös Suomessa.
Täydentävien hoitojen käyttäjämäärät, tutkimus ja terapeuttien määrät ovat nousseet tasaisesti ja Euroopassa suhtaudutaan yleisesti myönteisesti täydentäviin hoitoihin. Tämä on johtanut siihen, että terveyspolitiikan päättäjiä kehotetaan yhä ponnekkaammin huomioimaan Maailman Terveysjärjestön ja Euroopan komission toiveet yhdistää täydentävät hoidot osaksi kansallisia terveydenhuollon järjestelmiä, edistää CAM-hoitojen tutkimusta, lisätä hoitojen saatavuutta ja kehittää hoitojen sääntelyä.
Täydentäviin hoitoihin liittyy voimakas arvolataus
Vaikka Suomessa täydentäviä hoitoja käyttää huomattava määrä väestöstä, niin toistaiseksi erilliselle lainsäädännölle ei ole nähty tarvetta. Useissa muissa Euroopan maissa täydentäville hoidolle on katsottu tarpeen tehdä oma lainsäädäntö ja tuotteille on jo runsaasti Euroopan tasoista omaa erillislainsäädäntöä. Elintarvikkeisiin luokiteltavien ravintolisien valmistusta ja kauppaa ohjaa Suomessa kymmenet säädökset. Lisäksi lääkelain alla ovat mm. kasvirohdosvalmisteet ja homeopaattiset valmisteet.
Jos täydentäviin hoitoihin liittyisi merkittävä potilasturvallisuusriski, niin Suomen täydentävien hoitojen laki olisi jo olemassa. Jos tutkimukset yksiselitteisesti osoittaisivat, etteivät täydentävät hoidot toimi, niin laki olisi myös silloin jo olemassa. Päinvastoin näyttääkin siltä, että täydentävien hoitojen tutkimus on onnistunut yhä useammin osoittamaan hoidot kustannustehokkaaksi ja turvalliseksi tavaksi hoitaa terveyttä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Lisäksi suurista käyttäjämääristä huolimatta kuluttajavalituksia on tullut hyvin vähän. Syitä ristiriitoihin lainsäädännön tarpeellisuudesta on siis haettava jostain vähemmän konkreettisesta näkökulmasta. Kyse saattaa olla yksinkertaisesti väittelijöiden erilaisista maailmankatsomuksista.
Täydentäviin hoitoihin liittyy osapuolilla erityinen arvolataus ja mielipiteeseen vaikuttaa henkilön maailmankatsomus. Omaa maailmankatsomusta on vaikea perustella rationaalisesti ja siksi osapuolien näkemyserot aiheuttavat vastakkainasettelun. Omista näkemyksistä on vaikea antaa periksi. Tämä voi johtaa myös valikoivaan tutkimustulosten käyttöön, joilla sitten pyritään perustelemaan oma näkökulma oikeaksi. Toinen osapuoli puhuu näytön vähyydestä ja haitoista. Toinen korostaa hoitojen myönteisiä tutkimustuloksia ja vähäisiä haittoja. Tutkimustulosten valikointi ja median yksipuoliset jutut ovat nahistelun ikävä lieveilmiö.
Jotta täydentävien hoitojen rakentava keskustelu pääsisi etenemään, niin osapuolten tulisi kyetä tekemään kompromisseja ja vaihtaa näkökulmaksi välillä potilaan tai kuluttajan tarpeet. Hyvä lainsäädäntö vaatii kaikkien osapuolien kuulemista. Keskustelussa toki on tilaa myös vastakkaisille mielipiteille, kunhan se ei mene asiattomaksi.
CAM-hoitojen integraatio Suomessa
Useat Euroopan maat ovat ottaneet täydentäviä hoitoja osaksi omia terveydenhoidon järjestelmiä. Integraatio on käynnissä myös Suomessa, jos mittariksi otetaan esimerkiksi Käypä hoito-suositukset. Hoitosuosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. Käypä hoito -suosituksia on laadittu yli sadasta kansanterveydellisesti merkittävästä aiheesta jo 20 vuoden ajan.
Ensimmäisinä CAM-hoitoina Käypä hoito-suosituksiin pääsi aikoinaan nähtävästi hieronta, joka on kuulunut yhtenä hoitomuotona lähes kaikkiin maailman kansanperinteen mukaisiin hoitomenetelmiin tuhansien vuosien ajan. Eri kulttuureissa hieronnalla on ollut eri nimityksiä. Hieronnan lähellä on runsaasti muita manipulaatiohoitomuotoja, joten ne saattavat hyvinkin olla jatkossa osana käypä hoito-suosituksia. Yhtenä tällaisena on ollut mm. osteopatia, joka on hyväksytty viralliseksi hoitomuodoksi tuki- ja liikuntaelimistön häiriö- ja kiputilojen hoidoksi.
Kehon ja mielen rentouttamiseen pyrkivistä menetelmistä hoitosuosituksissa ovat esimerkiksi hypnoosi, meditaatio, mielikuvaharjoitukset ja erilaiset rentoutumismenetelmät, joita käytetään mm. unettomuuden tai kiputilojen hoidossa.
Käypä hoito-suosituksissa mainitaan myös akupunktio ja jooga. Vaikka akupunktuuri on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, niin se on vakiinnuttanut asemansa myös lääketieteellisenä hoitomuotona mm. polven toimintakyvyn parantamiseksi nivelrikossa, kroonisiin alaselkäkipuihin ja migreeniin. Jooga, kuten myös Qi Gong, Chi eli taiji, paransivat suosituksien mukaan elämänlaatua esimerkiksi fibromyalgian hoidossa.
Määrällisesti suurin CAM-hoitojen ryhmä käypä hoito-suosituksissa ovat ravintolisät, joita käytetään maailmallakin osana ravitsemushoitoja ja fytoterapiaa eli kasvilääkintää. Käypä hoito-suosituksissa on useita vitamiineja, kivennäisaineita, ubikinonia, omega-3-rasvahappoja, probiootteja ja kuituvalmisteita. Lisäksi käypä hoito-suosituksissa on lääkelainalaisia kasvirohdosvalmisteita (mm. senna ja neidonhiuspuu), joita käytetään yleisesti Euroopassa ja maailmalla kasvilääkinnässä. Euroopan lääkeviranomainen on julkaissut yli 100 kasviperäiselle rohdokselle virallisen lääkemonografian. Kasvilääkinnän asemasta Suomessa kertoo myös se, että farmakognosia (rohdosoppi ja fytoterapia) on oma tieteen ala yliopistossa farmasian tiedekunnassa.
Täydentävien hoitojen integraatio tehostuisi, jos niille saataisiin myös Suomessa oma laki. Tämä parantaisi kuluttajien suojaa, vankistaisi täydentävin hoitojen asemaa ja antaisi myös täydentäviä hoitoja tekeville terapeuteille paremman ammatillisen aseman. Vielä laajemmassa kuvassa täydentävien hoitojen aseman parantamisesta hyötyisi myös kansanterveys ja -talous, sillä hoitojen monipuolinen hyödyntäminen olisi myös yhteiskunnan etu.
Kun sisäinen ääni kysyy, onkohan kaveri soittanut, kaivan puhelimen taskusta noin sekunnissa.
Kun mieleeni muodostuu mielikuva kaapissa odottavasta suklaasta, suunnistan keittiöön vieläkin nopeammin.
Kun Facebook piippaa viestiä, se on katsottava ja siihen on reagoitava HETI.
Ihmisen mieli tuntuu välillä liukkaalta kuin saippua. Juuri kun on saamaisillaan otteen ajatuksistaan, mieli on aaltoillut asiasta kukkaruukkuun ja eteenpäin lumiukkoon sekunnin osissa. Ajatuksissa sinänsä ei välttämättä ole mitään pahaa, mutta tavallisesti ne saavat meissä aikaan yhtä sun toista: tunnetiloja ja toimintaa.
Kiireen tunne, stressi ja keskittymisvaikeudet voivat syntyä muun muassa siitä, että tuntee tarvetta reagoida erilaisiin ärsykkeisiin välittömästi. Kehosi ja mielesi ovat oppineet elämäsi aikana liudan automaattisia reaktioita ajatuksiin ja aistihavaintoihin.
Kun ärsykkeitä on paljon eikä niistä seuraavaa toimintaa osaa tai ymmärrä kontrolloida, elämä muuttuu loikkimiseksi asiasta apinaan. Mielesi hallitsee sinua – mobiililaitteista puhumattakaan.
Opetellessani itse hidastamista olen huomannut, kuinka paljon turhaa automaattista touhuamista elämäni sisältää. Pelottavan paljon.
Tärkeä oivalluksen hetki oli kun tunnistin, miten reaktiorytmini vaihtelee eri tilanteissa. Taannoin eräällä joogalomalla ensimmäisten joogatuntien jälkeen tunsin käyväni puolet hitaammalla vaihteella kuin tavallisesti. Olin ratkaisevasti enemmän tietoinen liikkeistäni ja harkitsen tekemisiäni aiempaa tarkemmin. Nautin tyyneyden tunteesta.
Entä sitten, kun loman aikana tarkistin kerran viikossa sähköpostit ja tein hetken aikaa töitä? Palasin sujuvasti riprap-ripeään työmoodiini. Mieli siirtyi saman tien saippua-asteelle ja keho yritti juosta perässä, huokaus.
Ymmärsin, että työmoodini kaipasi ki-pe-äs-ti tarkistamista, sillä se ei ollut enää minulle terveellinen.
Tajuttomaksi vihannekseksi ei tietenkään ole tavoitteena muuttua. Joskus tarvitaan nopeitakin liikkeitä. Mutta reaktioidensa määrästä ja vauhdista on hyvä olla tietoinen. Sen jälkeen rytmiä on mahdollista muuttaa, jos se on tarkoituksenmukaista. Asioita voi tehdä tehokkaasti ilman hätäilyn tunnetta. Ehkä jopa tehokkaammin.
Sittemmin olen alkanut tietoisesti harjoitella reagoimattomuutta. Fiilistelen, miltä tuntuu olla kaivamatta puhelinta esiin joka kerta, kun tulee mieleeni tarkistaa viestit. Kun mieleni yrittää saada minut liikkeelle, istun hetken paikallani ja hengitän, ennen kuin toimin – jos toimin. Opettelen toimimaan omasta päätöksestäni enkä ulkoisen ärsykkeen pakottamana.
Harkinta-aika antaa myös lisää mahdollisuuksia hyvien päätösten tekemiseen. Huonoja useimmat meistä osaavat tehdä ilmankin…
Rauhallisempi ja tietoisempi reaktiorytmi auttaa palauttamaan paitsi levollisuuden, myös oman voiman. Et ole enää mielesi juoksupoika.
Mikä ihmeen bolsteri? Joogavälineistä painavin ja hidastavin. Suomeksi putkityyny, englannin kielellä body pillow. Kehotyyny tuo käyttötarkoituksen esiin: tukea kehoa, pehmentää laskeutumista maata vasten, kohottaa vartaloa. Apuvälineiden käyttö avaa myös useat asennot niille, jotka eivät ole syystä tai toisesta aktiivisia joogamatolla, tai eivät harjoita tai pysty tekemään niitä “näyttäviä” fyysisempiä asanoita. Bolsterit tuovat helpotusta ja lopulta auttavat kohti ilman apuvälineitä tehtäviä, haastavampia asanoita.
Hiljainen odottaminen
Bolsterin kanssa hidastetaan, kuunnellaan ja antaudutaan. Niitä käytetään restoratiivisten asentojen rakentamiseen ja asennoissa vakaasti pysymiseen. ’Restoratiivinen’ (engl. restore) tarkoittaa säilyttävää. Harjoitus on voimia antavaa ja sitovaa, levollista mutta virkistävää. Joogan rauhoittavissa, tuetuissa asanoissa haetaan etenkin hidasta ja turvallista kireyden vapauttamista niin lihaksista kuin nivelistä sekä paljon puhutusta fasciasta eli lihaskalvoista – unohtamatta mielen vapauttamista.
Ensimmäisen kerran tutustuin tähän pehmeään apuvälineeseen, kun bolsteri asetettiin shavasanassa eli selinmakuulla polvieni alle helpottamaan alaselän kireyttä. Taisin nukahtaa samantien akuutin kiputilan hellittäessä. Nykyään ohjaan joogaa Vanda Scaravellin oppien mukaan. Harjoituksen ydin on ”aktiivisessa tekemättömyydessä”. Mitään ei pakoteta. Me vain olemme, kuuntelemme. Asennoissa tapahtuu silti paljon haastavaa työstämistä, se on hienovaraista ja syvää. Kuinka ollakaan – Vaahteramäen Eemeli jo sen tiesi kertoa: polsterin ja hevosloimen kanssa on hyvä mennä makuulle. (Astrid Lindgren: Eemelin kootut metkut).
Kun harjoittelet, voit kysyä itseltäsi, lepäänkö luillani, onko hengittäminen helppoa? Lepäänkö varteni varassa kuin kukka?
Hengitys – kuin kukan avautuminen
Työskentely bolsterinkin kanssa on fyysistä, mutta fokus on juurtumisessa ja tutkiskelevassa sisäisen avaruuden avautumisessa. Apuvälineiden ja syvän levon yhteydessä saatetaan ajatella tai puhua pysähtymisestä. Bolsterin kanssa työskentely on kuitenkin levollinen ja silti aktiivinen tila. Opettajani Helen Noakes lisää: ”Ei ole olemassa täyttä pysähdystä. Se on mahdotonta koska hengitys tapahtuu aina ja on suuri tapahtuma. Aktiivisessa levossa voimme kuunnella selkärangan rytmejä, sisäisen meremme aallokkoa.” Asennossa vain ollaan, odotetaan, eikä pidetä mistään kiinni, mielessäkään. Annetaan sisäisen matkan syventyä. Kun asentoja toistaa useasti, syntyy hermostollinen toisto, ja ajan kanssa kehoa oppii kannattelemaan kevyemmin. Lähes kaikissa tuetuissa asennoissa on hyvä harjoitella joogan universaalia tapaa työskennellä: vaivattomasti ja puskematta. Asenteen voi ottaa mukaan kaikkiin joogaharjoituksiin tyylistä riippumatta.
Variointien loputon mahdollisuus
Useat klassiset jooga-asennot saattavat tuntua aloittelijasta liialliselta ja jopa tuskaiselta. Bolsterin avulla asanoista saa pehmeämpiä ja keho ja mieli voivat rentoutua vastaanottavaisemmiksi. Etenkin kireälle keholle on turvallisempaa lähestyä harjoitusta rauhallisesti ja pienemmillä liikelaajuuksilla. Suurin osa aloittelijoista kokee syvän ja rauhallisen hengittämisen haastavaksi asanoihin keskityttäessä. Kun asennoissa ei ole puskemista, myös hengittäminen helpottuu, vereen ei erity adrenaliinia ja hermosto voi siirtyä lepotilaan. Asennoille ei ole oikeita minuuttimääriä, vaan kuten kaikessa muussakin joogassa, herkistyminen omalle keholle on olennaisin opettaja. Aloita lyhyemmällä tunnustelulla ja pidennä seuraavalla kerralla aikaa. Jos olet pitkään eteentaivutuksessa, kompensoi sitä selinmakuulla tai taaksetaivutuksella.
Tästä on hyvä lähteä liikkeelle – 3 harjoitusta bolsterin kanssa:
1) Helen Noakes ohjaa usein jo harjoituksen alkuun bolsterin varaan rakennettavia asentoja. Kohotus tuodaan lantion alle, polvet jätetään koukkuun ja jalkapohjat maahan. Ylävartalo lepää rentona maata vasten. Asento on erityisen hyvä hengitysharjoituksen tukemiseksi ja voi auttaa alaselän kireyteen sekä selkärangan linjaukseen. Tarkoitukseen sopii myös tyyny, jopa matalalla tyynyllä on suuri vaikutus. ”Kun lantio kohotetaan maasta, voi saada helpommin käsityksen kehon antautumisesta painovoimalle ja sitä kautta keveyden tunne lisääntyy”, Helen kuvailee.
2) Hyvä kohta bolsterin käytölle on esimerkiksi istuen tehdyssä eteentaivutuksessa, jos takareidet ovat kireät ja istuminen lattialla ei alkuunkaan tunnu mukavalta. Silloin kohotus tuodaan polvien alle ja selkä kaartuu pehmeästi eteenpäin niskan jatkaessa selkärangan pehmeää kaarta. Asennossa ei niinkään haeta venytystä, vaan mielen rauhoittumista. Myös rintakehän ja reisien väliin voi asettaa tyynyn, jotta rintakehää ei tarvitse kannatella ja niska voi sulaa pitkäksi. Bolsteri auttaa ymmärtämään lantiosta tapahtuvaa kallistusta eteenpäin ja vie pois suorittavan asenteen tästä klassisen asanan (Paschimottanasana) muunnoksesta. Helen Noakes muisteli kiitollisena viime Suomen-vierailullaan omaa ensikokemustaan helpottavasta eteentaivutuksesta, kun aina aiemmin oli ohjattu ojentamaan polvia ja jännittämään reisilihaksia ja nyt sai tuntea asennon vaikutuksen hitaasti ja ilman kärsimystä.
3) Jalkojen ja lantion kohotuksessa voi tuntea miten reisiluut syvenevät eli painuvat alaspäin lonkkakuoppiinsa ja asettuvat pystysuoraan lepoon. Takareidet ja selkä hellittävät kun kehon kulmaa loivennetaan. Tässä asennossa voi viipyä hyvän hetken, jalat voi myös asettaa seinää vasten syvemmän rentoutumisen saavuttamiseksi. Asento on hyvä muun muassa kuukautisten aikana ja matkapäivien päätteeksi. Kohottamalla lantion ja jalat korkeammalle kuin sydämen virkistät sydämen ja keuhkojen toimintaa. Kun totut asentoon, siitä tulee rento. Kohotus toimii erityisesti harjoituksen loppupuolella sekä illalla ennen nukkumaanmenoa.
Artikkeli on muokattu aiemmin julkaistusta kirjoituksesta Ananda-lehdestä.
Valokuvat: Pääkuva: Hanna Ruax, Kuvitukset: Kasperi Lundgren & Meri Mort SarwaYogalle. Leggarit: Yo’a
Kirjoittaja Tuula Ahde on erityisherkkyyden kokemusasiantuntija ja Erityisherkän elämää -sivuston synnyttäjä ja ylläpitäjä. Tuula on ollut mukana taustajoukoissa Suomen erityisherkät ry:ssä sen perustamisen valmisteluista asti. Hän toimii myös aktiivisena jäsenenä useissa kansainvälisissä HSP-ryhmissä sekä -yhteisöissä.
”Erityisherkkyys. Voit naurahtaa termille ja sen sisällölle, mutta silloin ajattelen, ettet tiedä asiasta tarpeeksi. Puolalainen kirjailija Stanislaw Jerzy Lec on sanonut tai kirjoittanut: – Aina on eskimoita, jotka ovat valmiita neuvomaan kongolaisille, miten parhaiten selviää helteellä.”
Lainaus on Johanna Pyrrön blogikirjoituksesta Kinttuaville sukkahousuille, sateenkaarenvärisille vesipisaroille. Tuo sanonta eskimoista ja kongolaisista jäi mieleeni, koska se kuvaa myös omia kokemuksiani herkkyyskeskustelusta ja lopulta kirvoitti kokoamaan tämän tietoiskun.
Mitä tarkoittaa erityisherkkyys?
Erityisherkillä ihmisillä (Highly Sensitive Person, HSP) on tavallista herkemmin reagoiva ja aistiärsykkeitä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä. Kyseessä on synnynnäinen, normaali psykofyysinen ominaisuus, jota esiintyy eriasteisena noin 20 prosentilla ihmisistä.
Tieteellisissä yhteyksissä käytetään termiä ”sensory processing sensitivity”, suomennettuna ”aistitiedon käsittelyn herkkyys”. Yksinkertaistettuna esimerkkinä tämä tarkoittaa, että erityisherkän ihmisen näkökyky ei ole sen parempi kuin muilla, mutta hän huomaa enemmän ja analysoi huomioitaan tarkasti – sekä tietoisesti että tiedostamattaan.
Erityisherkkyys ei tarkoita herkkähipiäisyyttä, allergiaa tai yliherkkyyttä, eikä erityisherkkyys myöskään ole sairaus tai oireyhtymä. Synnynnäisenä, biologisena ominaisuutena erityisherkkyydestä ei voi oppia pois, eikä sitä voi halutessaan sytyttää tai sammuttaa.
Tiede ja tutkimus herkkyyden taustalla
Aivokuvantamistutkimuksissa erityisherkillä ihmisillä on havaittu voimakkaampaa aktiivisuuden lisääntymistä aivosaarekkeessa (tietoisuuden keskus, jossa yhdistyvät tieto ihmisen sisäisestä tilasta, tunteista, kehon tuntemuksista sekä ulkoisista tapahtumista) sekä peilisolujärjestelmässä.
Tutkimuksissa on myös selvinnyt, että normiherkkiin verrattuna erityisherkkien aivoissa havaintoja yksityiskohtaisesti käsittelevät alueet aktivoituivat voimakkaammin. Lisäksi tutkimuksissa erityisherkiltä on löydetty geenimuunnoksia, jotka vaikuttavat onnellisuushormoneiksikin nimitettyjen serotoniinin ja dopamiinin erittymiseen (lähde: Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen).
Yhteistä kaikille erityisherkille on vain
aistiärsykkeiden ja -tiedon syvällinen prosessointi (tietoinen ja tiedostamaton)
kuormittumisalttius (ylivireys, ylikuormitus)
tunne-elämän voimakkuus, emotionaalinen reaktiivisuus ja empatia (tunteiden ja tuntemusten voimakas kokeminen)
tarkka havainnointikyky (vivahteet, yksityiskohdat, kokonaisuus).
(lähde: Elaine Aron)
Erityisherkkyys voi ilmetä:
fyysisenä: aistiherkkyys (näkö, kuulo, haju, tunto, maku) sekä muu kehollinen herkkyys (esim. tuntemukset verensokeritasapainosta, hormonivaihteluista tai säätilan muutoksista, herkkyys lisäaineille, lääkeaineille tai stimulanteille)
Kahta täysin samanlaista erityisherkkää ei ole olemassa, sillä herkkyyksien painottuminen, voimakkuus ja kokemukset ovat yksilöllisiä, riippuen mm. muista temperamentti- ja persoonallisuuspiirteistä, elämänkokemuksista, ympäristön ja elämäntilanteen kuormittavuudesta sekä kyvystä ja mahdollisuudesta huomioida omat tarpeensa.
Kasvu- ja toimintaympäristössään kohtaamastaan tuesta tai haasteista juontavat suuretkin erot siinä, miten eri henkilöt erityisherkkyyspiirteensä kokevat: lahjana ja ilona vai ennemminkin taakkana.
Erityisherkkyys ei näy päällepäin
Erityisherkkää ihmistä ei käytöksen tai ulkoisen olemuksensa perusteella pysty erottamaan muiden joukosta: erityisherkkä voi olla hyvin reipas, ulospäinsuuntautunut, aktiivinen, äijämäinen, tunnollinen tai vahva suorittaja – hauras, itkuinen, ylidramaattinen tai arka alisuoriutuja on termin luoma kapea ja harhaanjohtava mielikuva erityisherkästä ihmisestä.
Erityisherkkyys on monella tavalla elämää rikastuttava ja vahvuuksia tuova ominaisuus, mutta kääntöpuolena on jatkuvasta aistitulvasta johtuva hermoston ylivire ja ylikuormittuminen. Erityisherkän reagointi ärsykkeisiin voi olla ulospäin hyvin huomaamatonta, vaikka hän kokee kehossaan hyvinkin voimakkaita tuntemuksia (esim. huimausta, sisäistä tärinää, pahoinvointia).
Olennaista ärsykekuorman säätelyssä ja sopivan vireystason ylläpitämisessä on tutustuminen itseensä ja omaan yksilölliseen herkkyyteensä. Keho-mieli-yhteys korostuu erityisherkällä, ja kokonaisvaltainen itsestään huolehtiminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Teoria sekä eskimoiden neuvot ovat toisarvoisia.
PS. Torstaina 21.11.2019 käynnistyi kaksi verkkokurssia, joilla käsitellään innostavasti ja syvällisesti teemoja, joita herkät kohtaavat itsessään ja ihmissuhteissaan. Voit jälki-ilmoittautua 28.11. saakka. Lähde nyt mukaan oppimaan lisää itsestäsi Erityisherkän elämää tai Erityisherkän itsetuntemus & ihmissuhteet -verkkokurssille.
Voit myös ostaa molemmat kurssit edullisesti pakettina! Hyödynnä pakettitarjous TÄÄLTÄ.
Peloilla on meihin valtava voima; ne saattavat lamauttaa ja kahlita niin, että liikkumavara elämässä loppuu. Pelot voivat päättää puolestamme sen, mitä elämässä valitsemme. Pelkopohjainen elämä voi olla aika kurja ja voimia vievää. Ja silti hyvin usein valitsemme jäädä olosuhteisiin, jotka eivät tee meille hyvää. Tutun valitseminen on turvallista, niinhän se taitaa olla. Joskus on vaikea tunnistaa sitä, että huonoa tekevissä olosuhteissa roikkuminen on pelkopohjaista. Pelko naamioi itsensä joskus taitavastikin.
On turvallisempaa jäädä huonoihin olosuhteisiin kuin valita uutta ja energisoivaa. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Mitä seuraavan verkon takaa paljastuu, on aina salaisuus. On haastavaa luottaa siihen, että itsestä vapautettu tila täyttyy jollain hyvällä ja tarkoituksenmukaisella.
Joskus täytyy tehdä jumppaa uuden ja vanhan mahdollisuuden välillä. Se voi olla mielikuvitusjumppaa, haaveilua ja joskus ihan konkreettistakin – vähän kuin napanuoran venyttämistä ja takaisin paluuta tuttuun ja turvalliseen. Napanuoran venyttämisjumppaa voi olla esimerkiksi vanhasta parisuhteesta luopuminen ja lopullisen eron uhatessa äkkinäinen paluu takaisin ”lähtöruutuun” vain siksi, että uusi ja tuntematon pelottaa. ”Kai tää tästä taas”.
Usein taitaa olla kysymys siitä, että kasvamme liian isoiksi vallitseviin olosuhteisiin. Työpaikka joka joskus oli tyydyttävä, ei ehkä enää olekaan sitä. Ja parisuhde, jossa oli paras valinta ikinä ja onnellinen pitkään, onkin pikkuhiljaa muuttunut ahtaaksi ja sellaiseksi, jossa on vaikea hengittää. Normaalin ihmisenä kasvamisen lisäksi työpaikoilla ja parisuhteissa esiintyy sellaista kiusaamista, väkivaltaa ja monenlaista muuta väärinkohtelua, joihin olisi ihan aidostikin hyvä tehdä stoppi.
Oman kokemukseni mukaan joskus tulee tehtyä itselle hyvää tekevä päätös vasta, kun on totaalinen seinä edessä ja voimat valuneet hukkaan jo aikoja sitten. Mutta mistä kerätä rohkeutta muutoksen tekemiseen silloin, kun keho ja mieli alkavat ensimmäisiä kertoja hälyttää ja näyttää orastavan punaista varoitusvaloa? Tai sitten kun on jo niin uupunut, ettei jaksa kunnolla enää edes hengittää?
Olisi niin ihanaa, jos me jokainen voisimme elää olosuhteissa, joissa voisimme kasvaa oman potentiaalimme kokoisiksi niin, että energia virtaisi ja oma voima olisi kokonaan käytössä. Ja voimmehan me, jos annamme kaikelle ihanalle mahdollisuuden. On lupa tehdä valintoja, jotka tekevät itselle hyvää – jo ennen uupumusta.
On vaikea luottaa siihen, että ihan oikeasti tietää. Syvällä sisällä on aina tieto siitä, mikä tekisi hyvää, jos vain uskaltaisi. Sisäisen tiedon paljastaa hyvin helposti yhtäkkiä tehty kysymys. Kysymys voi olla vaikka näin: ”Jos nyt saisit päättää, olisitko tuossa työssä vielä ensi syksynä?” Vastaus tulee usein hyvin nopeasti ja helpotuksen naurua päälle.
Parisuhde ei takaa onnea tai rakkautta. Moni on kokenut, että yksinäisyys iskee pahiten väärässä seurassa. Kuitenkin huonosta suhteesta lähtemistä ja muutosta pelätään.
Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat pohtineet vuosikausia eroa mahdollisuutena, saamatta sitä tehtyä, ja sitten on heitä, jotka on jätetty ja jotka ovat saaneet siitä ikuisen katkeruuden lähteen. Syyn sille, ettei heidän tarvitse ottaa vastuuta elämästään.
Erohehku kuvaa tilaa, jossa eronnut havahtuu huomaamaan, ettei ero peruuttanutkaan tulevaisuutta vaan avasi portin uuteen mahdollisuuteen. Se on se hetki, kun loputtomalta tuntuneen eroyön jälkeen aamu koittaa ja ihminen löytää omat kauniit ääriviivansa uudelleen, elämän myrskyistä vahvistuneena.
Huolettomat jättäjät, jotka ovat hakeneet suhteesta lähtemisellä ratkaisua omiin kasvukipuihinsa, kokevat hehkun kaltaisen tilan usein nopeammin ja lyhempänä. Se on tunnereaktio, joka valtaa, kun pitkäaikainen pohdinta on johtanut ratkaisuun. Lopputuloksena voi olla tyly mahalasku, kun huomaa, että selvitettävää jäikin jäljelle vielä itsensä kanssa.
Jätetyille ja vastuulliselle lähtijälle tilanne on usein erilainen ja tarvittavaa tunnekäsittelyä on vaikeampi ohittaa, kun suru kuristaa ja viha ottaa valtaa. Häpeä, nöyryytys, pettymys ja kaipuu vaihtavat paikkaa kehossa ja mielessä, eikä pakopaikkaa ole. Suostumalla näille tunteille ja niiden käsittelylle avartuu pikkuhiljaa näköala, jossa ymmärtämisen kautta löytyy tilaa rakentaa uutta elämää, mahdollisuus nähdä itsensä uusin silmin.
Erohehkua ei voi olla huomaamatta. Moni kuvaa tilaa sanomalla, että tuntee saaneensa itsensä takaisin. Kun ei tarvitse enää sopeuttaa itseään väkisin elämään, jossa ei ole hyvä olla, on tilaa olla oman itsensä kokoinen.
Erohehkua voisikin kuvata niin, että ihminen saa jälleen palata omaan potentiaaliinsa tai kasvaa siihen ensimmäistä kertaa. Ihminen kehittyy parhaiten vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen, mutta kaikki suhteet eivät tee hyvää. Koska epänormaali naamioituu taitavasti normaaliksi, voi joskus kestää hyvinkin kauan, että voimat riittävät tosiasioiden tunnustamiseen.
Rakkaussuhteen päättyminen on yksi elämän vaikeimmista paikoista. Joskus niitä osuu omaan elämään useampia. On lohdullista ajatella, että jokaisella kohtaamisella ja matkalla on ollut jokin tarkoitus.
Viime kädessä joudumme luopumaan ihan jokaisesta ihmisestä, myös omasta elämästämme. Vaikka yhteinen matka päättyy, ei sen arvoa tarvitse viedä. Vaikka sinut olisi julmalla tavalla petetty, voit aina juhlia omaa rakkauttasi.
Erohehkullakin on aikansa. Vaikka se hiipuu, on arki todennäköisesti sen jälkeen tasaisempaa ja itsetuntemuksesi kehittynyt. Mikä parhainta, kohdattuasi eroon liittyvät tunteesi niin hyvässä kuin pahassa huomaat, että rakastuminen ei ole enää riski, vaan mahdollisuus, jota ei tarvitse pelätä. Ei ole iloa ilman surua, ei sulautumisen hurmiota ilman yksinäisyyden kokemusta. On aika rakastua ja aika itsenäistyä, mutta rakkaudelle kannattaa olla kaikkialla auki.
Erohehkun lyhyt oppimäärä
Erohehku on tila, jonka osa eronneista kokee eron jälkeen. Se on itseensä rakastumista ja uuteen elämään hurmioitumista. Erohehku edellyttää usein tunteiden prosessointia ja luopumista harhasta, että eron voisi suorittaa pois elämästään. Erohehku on seurausta itselleen rehellisenä olemisesta, myös vaikeiden asioiden kohtaamisesta. Suostumista näkemään oman osuutensa päättyneessä suhteessa. Erohehkua ei voi olla huomaamatta, usein läheiset kysyvät, onko erohehkuinen kenties rakastunut? Erohehku ei kuitenkaan ole erosta selviytymisen mittari.
Suorittaminen on asia jolle tulemme helposti sokeiksi – siitä tulee uusi normaali.
Pintatasolla saatamme esimerkiksi uskoa, että ”Näin nyt vaan kuuluu elää” ja ”Mistä mä muuten rahaa saan”. Vaikka nämä ovatkin tärkeitä kysymyksiä, todelliset syyt suorittamiselle löytyvät syvempää. Pintatason haasteiden ratkaisuyritykset saattavat jopa vaan pitää suorittamisen mallia yllä.
Tiedän, miten todelta paine ja pelko tuntuu joka saa suorittamaan. Se tuntuu todella elämän ja kuoleman kysymykseltä. En halua lainkaan väittää, että tämän teeman kanssa työskentely olisi helppoa. Vähän vaan kato relaat ja silleen.
Menee usein ojasta allikkoon, jos emme tiedosta syitä miksi alunalkajamme aloimme suorittamaan. Koska sitähän se on, selviytymiskeino. Selviytymiskeinot ovat ihmispsyykelle erittäin tärkeitä. Niille ei kannata olla vihainen vaan muistaa, että niiden takana on jokin haava ja kipu.
Alla muutama esimerkki todellisista syistä suorittamisen takana. Nämä ovat niitä joidenka työstäminen ja tutkiminen myötätunnolla ja turvassa voi olla hyvinkin tärkeää ja aidosti eheyttävää.
1. Vaikeus luottaa itseen ja muihin
– En luota ihmisiin joten pakenen omaan maailmaani
– En luota elämään, addiktio on paras ystäväni johon uskon voivani luottaa
– En uskalla tehdä valintoja tai päätöksiä, addiktioni pitää minut paikallaan
– On helpompaa luottaa addiktioni sääntöihin kun luottaa kehenkään muuhun
– Jos olen ”tavallinen” minut torjutaan/hylätään
2. Vaikeus kohdata ja ilmaista tunteita
– En tiedä kuinka kohdata ahdistusta/vihaa/turhautumista, joten uuvutan itseäni työllä /kuritan kehoani/tms.
– Nielen helposti tunteeni ja mielipiteeni
– En kestä konflikteja tai erimielisyyksiä, katoan omaan addiktiomaailmaani
– Kontrollointi tuo tunteen, että hallitsen tunteeni
3. Tavoitekeskeisyys
– Sisäinen paine ”tehdä kovaa”.
– Tunne että on puristettava, vähempi ei tunnu missään,
– Ainoastaan kovan itsekurin kautta tulee tuloksia -ajattelu
– Kaipaisin ja haluaisin jotain ihan muuta, mutta käytän addiktiota esteenä
– Kontrollointi on todellinen saavutus. ”Mind over Matter”.
4. Halu olla Erityinen
– Saan kehuja/huomiota tekemisestäni/kehostani ja aikaansaamisestani.
– Minun kurinalaisuutta ihaillaan ja kadehditaan – Saan huomiota ja huolenpitoa
– Tämä asia saa minut jotenkin eroamaan muista – En tiedä kuka olisin tai mitä tekisin ilman tätä
– Tämä on ainoa asia jossa voin olla erityinen
Vaatii valtavaa rohkeutta tunnustaa näitä itselleen.
Joka kerta jos huomaat suorittavasi, voit pysähtyä kysymään, miltä minusta nyt todella tuntuu ja harjoitella tekemään sille tilaa.
Laulaja-lauluntekijä Mikko Harju vieraili kauniina helmikuisena iltapäivänä Hidasta elämää -toimistolla esittämässä uusia laulujaan. Videolla Mikko esittää hittinsä ”Mä olen tässä”. Lue lisää Mikosta ja tästä poikkeuksellisesta rakkauslaulusta täältä.
Meille tämä Mikon esiintyminen oli erilainen 15 minuutin meditaatio kesken työpäivän. Saimme laulujen lempeiden sävelten kantamana käydä lyhyessä ajassa läpi koko tunneskaalan. Mietimme myös, mitä tapahtuisi, jos tällaisia pieniä ”työhyvinvointihetkiä” järjestettäisiin useammin?
(Tammi 2016) antaa vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin, sekä kannustaa omaksumaan pysyvän hyvän olon filosofian jatkuvan diettaamisen sijaan.
